Koivusaaren Pursiseura ry

Transcription

Koivusaaren Pursiseura ry
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
1(78)
Satamakirja v 2010.0
Kuva Anne Törmä
Koivusaaren Pursiseura ry
Satamakirja v 2010.0
17.4.2010
Satamakirjatyöryhmä
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
2(78)
Satamakirja v 2010.0
1. ESIPUHE
Tämä kopulaisten satamakirja syntyi hetken innostuksesta. Ensimmäisen version ovat koonneet Heikki
Kosonen, Esa T Törmä, Esa Törmä, Kari Huttunen ja Juha-Pekka Nurro, verkkosivujen toteutuksen on
hoitanut Jarmo Niinimäki.
Kirjaan on koottu niitä paikkoja jotka meidän käsityksemme mukaan eivät ole yleisessä tiedossa tai joiden
paikkojen erinomaisuuden tekijät ovat halunneet muidenkin jäsenten tietoon. Tässä ei ole yleisesti tunnettuja
palvelusatamia eikä kovin monia Partiolaisten satamakirjan tai Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen
paikkoja koska nämä tiedot ovat saatavilla helposti verkkosivuilta, esitteistä tai kaupasta. Myöhemmin
näitäkin paikkoja voidaan ottaa mukaan.
Satamapaikat on ryhmitelty merikorttisarjoittain idästä länteen ja lehtinumerot ovat uusimpien karttojen
mukaiset. Merkinnät ja kuvat on tehty muistin varassa talvella kotona. Voi olla että virheitä on tullut mukaan.
Kun ajelet näillä paikoilla, tee se äärimmäisen varovaisuuden elkein. Kun huomaat virheen tämän kirjan
tiedoissa, haluat täydentää tietoja tai olet löytänyt uuden hienon satamapaikan, niin tee itsellesi muistiinpanot
ja seuraavana talvena huolehdi siitä että se päätyy tähän yhteiseen satamakirjaan. Tämä on yksi tapa
laajentaa purjehdusharrastusta talvikaudelle ja jakaa iloa muille.
Ohjeet tämän kirjan tietojen päivittämisestä löytyvät verkkosivuiltamme. Asiaa auttaa jos sinulla on
käytössäsi PC, MS Word ja MeriCD-karttaohjelma,mutta näiden puute ei ole este saattaa hyvät
satamapaikat tämän kirjan välityksellä muiden tietoon. Pidämme tärkeänä, että olet itse käynyt paikassa ja
antamasi tiedot perustuvat omiin kokemuksiisi ja muistiinpanoihisi.
KoPulla on Merenkulkulaitoksen lupa käyttää MeriCD:tä satamakirjan teossa.
Satamakirja julkaistaan vain seuran jäsenille tarkoitetuilla verkkosivuilla pdf-dokumenttina. Sieltä löytyy
myös linkkilista julkisten yhteisöjen ja kuntien satamapaikoista. Myös sen täydentämiseen toivomme
jäsenten aktiivisuutta.
Tarkoitus on myös auttaa GPS:n käyttäjiä julkaisemalla paikkojen koordinaatit verkkosivuilla. Käytetty
koordinaatisto on KKJ eli Finland Hayford Garminin valikossa.
25.2.2003
Satamakirjatyöryhmä
Vuosina 2004 – 2009 Satamakirjaa on ylläpitänyt ja toimittanut Mauri Laakso
Version 2010 on toimittanut Heikki Kosonen.
Versiohistoria
1.0
1.1
25.2.2003
14.5.2003
2007 23.5.2007
Ensimmäinen versio
Gölisnäs lisätty. Ajo-ohjeita korjattu (Stora-Herrö-Herröviken, Iso-Nauvo-EteläreunaRedamo, Houtskär-Kittula-Volot,Heplot).
Lisätty Jussarö ja Houtskär-Jungfruskär. Useita ajo-ohjeita korjattu ja täydennetty
(päiväykset 4.2004). Otettu käyttöön uusi versionumerointi.
Lisätty Tammisaari – Hästholmen, Tammisaari – Byxholm, Hiittinen – Kalvholmen – itälahti
ja Storlandet – Berghamn – Luk.
Päivitetty Haminasta etelään – Nuokot - Kopu, Pellinki - Äggskär, Jussarö - Lilla Jussarö,
Houtskär - Jungfruskär, Sottunga – Banö ön - kaakkoiskulma
Lisätty Pyysaari, Gåsgrundet, Roslagen ja Nötö-Granskär. Päivitetty Storlandet-BerghamnLuk, Inkoo-Kopparnäs ja Jungfruskär. Poistettu käytöstä viittaukset Z-sarjan merikarttoihin
Lisätty Tammisaari-Skärlandet-Baggö
2009 27.12.2009
Päivitetty Espoo-Gåsgrundet
2010 17.4.2010
Oikoväylä -osio lisätty loppuun. Pirttisaari ja muutama Ahvenenmaan saariston paikka
lisätty. Uudemmissa paikoissa on käytetty WGS 84 koordinaatteja.
2004 14.5.2004
.0
2005 8.5.2005
.0
2006 26.5.2006
.0
.0
.0
.0
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
3(78)
Satamakirja v 2010.0
Sisällysluettelo
1.
ESIPUHE .................................................................................................................................... 2
2.
A-SARJAN SATAMAT – VIIPURI-HELSINKI............................................................................. 5
Haminasta etelään – Nuokot, Kopu
A 609 s 1 ..... 5
Pernaja – Strömslandet – Brantlandet
A 617 ........... 6
Pernaja – Rönnäs – Sandviken
A 617 ........... 7
Pellinki – Sandö
A 618 ........... 8
Pellinki – Klovharun
A 620 ........... 9
Pellinki – Äggskär
A 620 ......... 10
Porvoo – Onas – Hästviken ja Onaslandet
A 623 s 4 ... 11
Pirttisaari – Svartviken
A 623 ......... 12
Sipoo – Simsalö – Östholmen
A/B 625 ....... 13
Helsinki – Pyysaari – HTPS:n kotisatama
A/B 626 ....... 14
Helsingistä kaakkoon – Eestiluoto
A/B 625 s 1 . 15
Helsinki – Lauttasaari – Käärmeluodot
A/B 626....... 16
3.
B-SARJAN SATAMAT – HELSINKI-PARAINEN ..................................................................... 17
Stora Herrö – Herröviken
B 627 s 1 ... 17
Espoo – Gåsgrundet - (60 05.74N, 24 24.23E /WGS-84)
B 627/1 ..... 18
Kirkkonummi – Kytön selkä – Småholmarna
B 627 ......... 19
Bockfjärden – Porkkalan niemi itäpuoli
B 629 ......... 20
Porkkala –Träskö – Pohjoinen lahti
B 629 s 1 .. 21
Inkoo – Kopparnäs – Lilla Halsö
B 630 ........ 22
Vormö/Hogholm – Stickelandet – Koillinen kulma
B 630 ......... 23
Inkoo - Södra Sådö - Roslagen
B 630 ........ 24
Inkoo – Kärringöarna
B 630 ......... 25
Olympiaväylä – Svedjeholm – Pieni luoto
B 632 s 3 .... 26
Inkoo – Orslandet – Gölisnäs
B 632 ......... 27
Snappertuna – Långön
B 633 ......... 28
Barö – Strömsö – Flakholmen
B 633 s 1 ... 29
Tammisaari – Skärlandet – Baggö
B 635 ........ 30
Jussarö – Lilla-Jussarö
B 633/635 . 31
Tammisaari – Modermagan – Grosslandet
B 635 s 3... 32
Tammisaari – Skedö – Skedöfladan
B 635 s 3 ... 33
Tammisaari – Blåbärsgund – Hästholmen
B635 ......... 34
Tammisaari – Uudenmaan virkistysalueyhdistys – Byxholm
B635 ......... 35
Tvärminne – Sjöbjörkskär
B 636 ......... 36
Hiittinen – Biskopsö – Verkören
B 645......... 37
Kasnäs – Furuskär – Klobbarna
B 645 ......... 38
Hiittinen – Kalvholmen – itälahti
B 645 ......... 39
Dragsfjärd – Purunpää – Söderlångvik
B 648 ......... 40
Dragsfjärd – Purunpää – Oxhomen
B 648 ......... 41
Dragsfjärd – Purunpää – Högholmen
B 648 ......... 42
Hiittinen – Holma – Långholmen
B 647 s 3 ... 43
Dragsfjärd – Purunpää – Hamnholm
B 648 s 4 ... 44
Dragsfjärd – Högsåra – Norrfladan
B 648 s 3 ... 45
Dragsfjärd – Högsåra – Norra och Södra Benskär
B 648 s 2 ... 46
4.
D-SARJAN SATAMAT – TURUN SAARISTO ......................................................................... 47
Airisto – Airismaa – Kramppi
D 707 ....... 47
Pikku Nauvo – Prostvik
D 708......... 48
Pikku Nauvo – Gullkrona – Stenskär-Birsskär
D 709 s 1 ... 49
Pikku Nauvo – Haverö – Kaskis
D 708 ........ 50
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
4(78)
Satamakirja v 2010.0
Iso Nauvo – Eteläreuna – Redamo
Rymättylä–Ruotsalainen –Nikuluoto
Saaristomeri – Nötö – Stora Hummelskär
Rymättylä –Pähkinäinen – Koissaari
Nauvo – Kalvholm
Nötö – Granskär – koillinen lahdukka
Nötö – Bodö – Ånholm
Nauvo – Luoteiskulma – Toras viken
Nauvo – Eteläpää – Ängsjö
Houtskär – Maskinnamo – yhteysaluslaituri ja ankkuripaikka
Korppoo – etelään – Stora Hästö
Norrskata – Stor Pensor – Långnäs
Iniö – Perkkaa– Skatan
Korppoo – Gyltö – Elvsö
Storlandet – Berghamn – Luk
Houtskär – Kittuis – Volot, Heplot
Houtskär – Österskär
Houtskär – Fiskö
Houtskär – Jungfruskär – Storlandet
D 709 ........ 51
D 719......... 52
D 716 ........ 53
D 719 ........ 54
D 717 ........ 55
D 711 ........ 56
D 711 ........ 57
D 718 ........ 58
D 717 ........ 59
D 719 ........ 60
D 717 ........ 61
D 727 ........ 62
D 725 ........ 63
D 728 ........ 64
D 728 ........ 65
D 727 s 3 . 66
D 729 s 1 .. 67
D 731........ 68
D 731 ........ 69
5.
C-SARJAN SATAMAT – AHVENANMAA ............................................................................... 70
Lappo – Härö – Högskär
C 732 ........ 70
Sottunga – Bänö – Trollholmen
C 746 ........ 71
Sottunga – Bänö ön – kaakkoiskulma
C 746 ........ 72
Ahvenenmaa – Sommarö – eteläpää
C 754 ........ 73
Ahvenenmaa –Saggö – pohjoinen lahti
C759 ......... 74
Ahvenanmaa – pohjoisreuna – Karviken
C 751 ........ 75
Ahvenanmaa – luoteiskulma – Djupviken
C 759........ 76
6.
OIKOVÄYLÄT .......................................................................................................................... 77
Sådö (Roslagen) – Inkoon syväväylälle ................................................................................... 77
Teilin yli Ahvenanmaan pohjoispuolelle..................................................................................... 78
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
5(78)
Satamakirja v 2010.0
2. A-SARJAN SATAMAT – VIIPURI-HELSINKI
Haminasta etelään – Nuokot, Kopu
A 609 s 1
Kopu-niminen saari
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama, yleisesti tunnettu, Haminan kaupungin ulkoilualue
Etelästä viivan mukaan
Kaakkoistuulella varmaankin hankala paikka
Ainakin Ulko-Nuokossa on merkin 128 kohdalla laituri. Sen luoteispuolella
on noin viisi vieraspaikkaa. Laiturin pää on varattu yhteysaluksille.
Nuolen kohdalla renkaita kalliossa.
Roska-Roope-piste, puucee, grillikatos
Ulko-Nuokon eteläpäässä mahtavat graniittikalliot ja siirtolohkare
Sisä-Nuokosta luoteeseen on Kopu niminen saari. Sen kaakkoiskulma
näyttäisi kiinnittymiskelpoiselta. Onkohan kukaan kopulainen käynyt?
Kertokaa kokemuksista
Heikki Kosonen yöpynyt kerran n. 1996, Mauri Laakso yöpynyt 2004
25.4.2005
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
6(78)
Satamakirja v 2010.0
Pernaja – Strömslandet – Brantlandet
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
A 617
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama, mökkejä lähistöllä. Soveltuu yöpymiseen ankkurissa
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä kaikilla tuulilla
Voi kiinnittyä rantaan
Pitävä pohja
Esa Törmä;
23.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
7(78)
Satamakirja v 2010.0
Pernaja – Rönnäs – Sandviken
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
A 617
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, niemessä paljon laitureita, poijuja ja veneitä
mutta ei mökkejä. Soveltuu lounaspysähtymiseen / yöpymiseen ankkurissa
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä kaikilla tuulilla paitsi pohjoinen / koillinen
Ei voi kiinnittyä rantaan?
Hyvin laajalla alueella, pitävä pohja
Lähistöllä Rönnäs vierassatama joka näytti enemmän mökkikylältä,
palvelut ei tiedossa, varmaan löytyy jotain
Pohjoisessa oleva satama 204 Backstenstrand näytti huonolta, ei
palveluja, ryyppyjengiä
Esa T Törmä; yksi yöpyminen 2002
26.1.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
8(78)
Satamakirja v 2010.0
Pellinki – Sandö
A 618
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen luonnonsatama, mökkejä lähistöllä.
Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä etelänpuoleisilla tuulilla
Voi kiinnittyä rantaan
Pitävä pohja, kiinnityspoijuja
Hieno biitsi itärannalla
Kuulemma suosittu keskikesällä
Esa Törmä; yksi yöpyminen 1999
24.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
9(78)
Satamakirja v 2010.0
Pellinki – Klovharun
A 620
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Yleistä
Rauhallinen luonnonsatama, saaressa mökki Soveltuu
lounaspysähtymiseen
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Ei tuulensuojaa
Voi kiinnittyä rantaan
Pitävä pohja
Tove Janssonin muumisaari
Esa Törmä; käynti 1999
24.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
10(78)
Satamakirja v 2010.0
Pellinki – Äggskär
A 620
Betonilaituri
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Entinen luotsiasema, saaressa mökki. Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Suojainen satama, paitsi kaakkoistuulella
Voi kiinnittyä rantaan, linjataulun kohdalla hyllylaituri. Betonilaiturin päässä
syvää vettä, yksi poiju
Pitävä pohja
Äggskärissä grillikatos, puucee
Porvoon kaupungin retkeilyalue
Satamamerkin kohdalla matalaa, mutta paljon mustikoita
Esa Törmä; käynti 1995, Mauri Laakso yöpyminen 2004
25.4.2005
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
11(78)
Satamakirja v 2010.0
Porvoo – Onas – Hästviken ja Onaslandet
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
A 623 s 4
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatamia, Killingholmenissa veneseuran satama
Ohjeen mukaan
Suojainen pohjoisen, idän ja kaakon suuntaisille tuulille
Rantaan pääsee
Ankkuroitaessa varottava kaapeleita
Onaslandetissa graniittilouhoksia. Napoleonin kerrotaan tuottaneen täältä
graniittia Pariisin rakentamiseen
Heikki Kosonen, useita yöpymisiä 1990 - 2001
5.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
12(78)
Satamakirja v 2010.0
Pirttisaari – Svartviken
A 623
Laituri
UVY
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Uudenmaana Virkistysalueyhdistyksen (UVY) laituri ja maa-alueita.
Makkaraudden on valtion maata
Valaistu väylä
Suojainen kaikilla tuulilla
Tukeva laituri
Satama on valaistu myös yöaikaan niin kauan kuin Merivartiostolla on
tukikohta lahdessa.
Paljon armeijan rakenteita, hyvät sieni- ja marjametsät
Heikki Kosonen ja Juho Törmä 2009
17.4.2010
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
13(78)
Satamakirja v 2010.0
Sipoo – Simsalö – Östholmen
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
A/B 625
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Sipoon kunnan virkistysalue
Katso ajo-ohje
Avoin pohjoisen puoleisille tuulille
Kiinnittyminen rantaan, laituri sipoolaisille
Varo kiveä laiturista ulospäin! (1,9 m kolahti)
Heikki Kosonen, yöpyminen 2001, J-P Nurro 2000
22.4.2004
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
14(78)
Satamakirja v 2010.0
Helsinki – Pyysaari – HTPS:n kotisatama
A/B 626
Vieraspaikkoja
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Helsingin Työväen Pursiseuran kotisatama
Väylää pitkin
Lounaistuuli ja väylällä ajavat veneet varmaankin keinuttavat
Poijuja, kopulaiset voivat viettää yön ilman vierasvenemaksua
Ravintola Palma de Pyy, hyvää ruokaa ja seuraa veneilijöille
Helsinki
Hyvä viikonlopun lyhyt, helppo ja urbaani retkikohde, paikkaan pääsee
myös maitse.
Kopulaiset vierailivat, saunoivat ja viettivät hauskan illan keväällä 2005
HTPS:n vieraina
22.4.2006 Heikki Kosonen
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
15(78)
Satamakirja v 2010.0
Helsingistä kaakkoon – Eestiluoto
Pursiseuran hallinnassa
Yksityisalue
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
A/B 625 s 1
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Helsingin kaupungin ulkoilualuetta
Kuvan mukaan
Melko hyvä etelän ja lounaan tuulilla
Voi kiinnittyä rantaan merkityissä paikoissa, ympyrät ovat
kiinnittymisrenkaita
Tiedot karttaan saatu 2003 venenäyttelyssä Helsingin kaupungin osastolta
Heikki Kosonen; yöpyminen 1980 Granlandetissa
17.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
16(78)
Satamakirja v 2010.0
Helsinki – Lauttasaari – Käärmeluodot
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
A/B 626
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
KoPun satamaa lähin luonnonsatama. Helsingin kaupungin ulkoilualuetta.
Hyvä vaihtoehto KoPun rannassa yöpymiselle, moottoritien melu hieman
vaimeampi
Kaikkihan me ajamme sen ohi kun lähdemme länteen
Suojainen idänpuoleisille tuulille
Voi kiinnittyä rantaan, kalliossa kiinnitysrenkaita, ankkuri laskettava kauas
syvyyden takia
Usein veneitä ankkurissa saarten välissä
Pohjoispäässä uimaranta, grillikatos, kaupunki pitää siistinä
Heikki Kosonen, yöpyminen 2002
21.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
17(78)
Satamakirja v 2010.0
3. B-SARJAN SATAMAT – HELSINKI-PARAINEN
Stora Herrö – Herröviken
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 627 s 1
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, mökkejä kaikkialla, hyvä lounaspaikka,
parempi yöpymiseen kuin Stora Herrön kärki vieressä (kaupungin paikka)
Aja sisälle pienen karin pohjoispuolelta, seuraa karttasuurennosta no 1
Koillistuuli voi päästä lahdelle, yleensä suojainen
Ei voi kiinnittyä
Keskelle lahtea, aja ympyrä ja katso kaikua.
Ankkuroitaessa varottava vanhaa kaapelia!
Esa T Törmä, lounas 1998, Heikki Kosonen yöpyminen 2002
22.4.2004
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
18(78)
Satamakirja v 2010.0
Espoo – Gåsgrundet - (60 05.74N, 24 24.23E /WGS-84)
B 627/1
Tvijälpin eteläpuolella
pieni luoto
284 o
Tästä voi
ajaa läpi
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Espoon kaupingin ylläpitämä saari, jonne on myös yhteysalusliikennettä.
Soveltuu yöpymiseen. Yhteysaluslaituri saaren länsipuolella (ei kiinnitt.)
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan. 1) Linjaa (Viipurinkivi/rakennuksia) pitkin.
2) Käänny, kun aallonmurtajan ja vedenrajassa oleva kivi -linja ohitettu.
3) Käänny laiturille, kun aallonmurtajan pää on ohitettu.
Melko hyvä kaikilla tuulilla. Kaakkoistuulella aallot murtuvat aallonmurtajan
kärjen kivikoissa ja voivat tuottaa erittäin pahan mainingin satamaan.
Peräpoijut 7 kpl / ankkuri. Aallonmurtajan tyvi matala. Poijurivistön
keskivaiheilla (vesi -10 cm + syväys 1,8 m) -> mainingissa kolisi pohjaan.
Pitävä pohja
Kaivo, grillikatoksia, polttopuita, veneilijöiden ylläpitämä sauna
Yli 2m varo vanhoja poijupainoja satamassa. Ilmakuva netissä
kartat.espoo.fi -> zoomaa ja valitse alasvetovalikosta ortokartta.
21.5.2005 Esa T. Törmä. Päivitetty 7.7.2009 Ville Voltti
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
19(78)
Satamakirja v 2010.0
Kirkkonummi – Kytön selkä – Småholmarna
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 627
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen ankkuripaikka, mökkejä lähistöllä
Aja varovasti sisälle etelänpuoleisen saaren ja saarien välissä olevan
pienen karin keskikohdalta
Kova lounais/itätuuli voi päästä lahdelle, yleensä suojainen. Kovalla
itätuulella voit harkita alempaa paikkaa, MUTTA VARO KAAPELEITA!!
Korsholman eteläpuolella voit piipahtaa lounaalla, mutta yöpymiseen se ei
sovellu väyläliikenteen vuoksi
Ei voi kiinnittyä
Keskelle lahtea melko laajalla alueella, aja ympyrä ja katso kaikua
Esa T Törmä, useita yöpymisiä ja lounaita viimeisen kahdenkymmenen
vuoden aikana
25.1.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
20(78)
Satamakirja v 2010.0
Bockfjärden – Porkkalan niemi itäpuoli
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 629
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, mökkejä lähistöllä
Aja sisälle virallista reittiä
Melko hyvä kaikilla tuulilla
Ei voi kiinnittyä rantaan, ankkurointitilaa paljon
Hyvin laajalla alueella, pitävä pohja
Lähteelä hyvin lähellä, lähin kauppa Lähteelästä länteen olevassa
lahdessa vierasvenesatama (kauppa surkea ainakin 2001)
Esa T Törmä, useita lounaspysähtymisiä vuosittain
25.1.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
21(78)
Satamakirja v 2010.0
Porkkala –Träskö – Pohjoinen lahti
B 629 s 1
?
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama, ei mökkejä, Träskö metsähallituksen saari, soveltuu
ainakin lounastamiseen
Aja sisälle pohjoisesta kuvan mukaan
Melko hyvä länsi/etelä/itätuulilla, mutta huono pohjoisen puolisilla tuulilla
Voi ehkä kiinnittyä myös rantaan – ehdotus nuolen kohdalla, kts kuva, ei
ole kokeiltu
Melko laajalla alueella, pitävä pohja
Sisäjärvi ja sodan aikaisia rakennelmia
Esa T Törmä; useita lounaspysähtymisiä vuosittain 1987 –2002, kaikki
pelkästään ankkurissa
25.1.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
22(78)
Satamakirja v 2010.0
Inkoo – Kopparnäs – Lilla Halsö
B 630
0
,
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
KoPun juhannusretken kohde vuoteen 2005 saakka. Luonnonsatama joka
on yleisesti tunnettu. Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen omistuksessa
2003 alkaen.
Kuvan mukaan
Lilla Halsön pohjoisranta suojainen etelä ja lounaistuulille. Luoteiskulma
antaa suojan idän ja koillisen puoleiselle tuulelle. Stora Halsön laguunissa
laituri ja poijuja. Pitkän nuolen kohdalla usein veneitä
Useassa kohdassa pääsee rantaan
Kohtalainen pito
Merikortissa näkyvät tuulimyllyt on purettu
Heikki Kosonen
14.5.2006
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
23(78)
Satamakirja v 2010.0
Vormö/Hogholm – Stickelandet – Koillinen kulma
B 630
Lev: 60° 01,09’ Pit: 24° 14,33’
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama, mökkejä Vormössä mutta Vormön kärjessä olevaan
laituriin voi mennä, jonkun kunnan laituri (Sipoon kunta?), väylältä tulee
aaltoja
Aja sisälle ehdottomasti koillisen puoleista reunaa, keskellä lahden
suuaukkoa saarten reunan tasalla on n 0.5m kivi, kts kuvaa. (Olisikohan
MKL:n kivimerkintä vähän pielessä?)
Melko hyvä kaikilla tuulilla, paitsi pohjoisen puoleisilla
Voi kiinnittyä rantaan merkityissä kohdissa
Keskellä voi myös ankkuroida
Esa T Törmä; useita yöpymisiä, lounaspysähtymisiä vuosittain 1984-2002
25.1.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
24(78)
Satamakirja v 2010.0
Inkoo - Södra Sådö - Roslagen
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Kopun retkisatama, 60°00,24'N / 24°08,04'E
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Laituriin + poijut
http://www.koivusaarenpursiseura.fi/kopuinfo/roslagen/
http://www.koivusaarenpursiseura.fi/kopuinfo/roslagen/
http://www.koivusaarenpursiseura.fi/kopuinfo/roslagen/
Heikki Kosonen
1.5.2006
B 630
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
25(78)
Satamakirja v 2010.0
Inkoo – Kärringöarna
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 630
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, mökkejä lähistöllä. Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä etelänpuoleisilla tuulilla
Voi kiinnittyä rantaan (rengas kalliossa)
Pitävä pohja
Mustikkapaikka
Hiekkapohjainen poukama
Esa Törmä, Nappi
24.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
26(78)
Satamakirja v 2010.0
Olympiaväylä – Svedjeholm – Pieni luoto
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 632 s 3
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, mökkejä lähistöllä, aiemmin KoPun
purjehduskurssien yöpymispaikka
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Melko hyvä kaikilla tuulilla
Voi kiinnittyä rantaan
Peräankkuri pitää
Esa T Törmä; muutama yöpyminen 1980 luvun lopulla
25.1.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
27(78)
Satamakirja v 2010.0
Inkoo – Orslandet – Gölisnäs
B 632
Gölisnäs
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen omistuksessa, paikalla saari-isäntä
Idästä aluksi 1,2 m veneilyväylää pitkin, etelästä merkittyä reittiviivaa pitkin
Hyvä kaikilla tuulilla
Voi kiinnittyä laituriin
Sauna
Eero Riikonen 2002, Mauri Laakso 2005
12.3.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
28(78)
Satamakirja v 2010.0
Snappertuna – Långön
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 633
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen retkisatama
Katso piirros
Suojainen paitsi idän puoleisilta tuulilta
Nuolen kohdalla
Pitävä pohja
Nuotiopaikka alueen luoteisosassa
Snappertunassa linnoitus. Jollalla n 5 nm luoteeseen. Snappertunan joen
suuta on hankala löytää kaislikosta
Juha-Pekka Nurro, Mauri Laakso yöpyminen 2001 ja 2003
1.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
29(78)
Satamakirja v 2010.0
Barö – Strömsö – Flakholmen
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 633 s 1
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, ei mökkejä lähistöllä. Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä melkein kaikilla tuulilla
Voi kiinnittyä rantaan
Poukamassa pitävä ankkuripaikka
Nätigårdsholmenissa usein veneitä kiinni, Longholmskobbenilla
kiinnittymismahdollisuus (havainto). Sisääntulosalmen syvyys 2,2 m (2003)
Heikki Kosonen useita yöpymisiä 1990-2001, Anders Renvall yöpyminen
2003, Mauri Laakso lounas 2003
20.4.2004
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
30(78)
Satamakirja v 2010.0
Tammisaari – Skärlandet – Baggö
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 635
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Kyläsatama, kiinnittyminen max 24 h
3,5 m väylää, linjataulujen (näkyvät huonosti metsän keskeltä varsinkin iltaauringossa) mukaan kohti satamaa
Hyvä kaikilla tuulilla
Laituriin
Puucee, jätepiste, aiemmin paikalla ollut kauppa on lopetettu (2006)
Kelvollinen varasatama
Mauri Laakso, yöpyminen 2003 ja 2006
22.5.2007
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
31(78)
Satamakirja v 2010.0
Jussarö – Lilla-Jussarö
B 633/635
Vieraslaituri
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Avattu yleisölle 2005
5,0 metrin väylää saarien väliin.
Jussarössä laituriin, Lilla-Jussarössä rantaan nuolien kohdalla
Kahvila, ilmoitettu tilaussauna. Jussarö Port KY 040-7078900,
Passintarkastuspiste
Luontopolku, vanhoja kaivoskuiluja, aarniometsää
Lilla-Jussarön itäpuoli yksityisaluetta.
Heikki Kosonen, 2003. Päivitetty: Mauri Laakso 2005,
http://www.jussaro.fi/suomeksi.html
1.5.2005
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
32(78)
Satamakirja v 2010.0
Tammisaari – Modermagan – Grosslandet
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 635 s 3
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Hyvin rauhallinen luonnonsatama, lähellä Merikarhujen satama pohjoiseen,
pienveneliikenne voi häiritä
Aja sisälle Stånggrundenin itä- ja pohjoispuolelta ja sitten salmen keskeltä
kuvan mukaan. Kartan syvyysmerkintä 0,5 on harhaanjohtava
Hyvä
Rantaan pääsee nuolen osoittamassa paikassa
Lahdelle voi yrittää myös ankkuroida, ei ole kokeiltu
Melko lähellähän on Rödjanin vierassatama, kts satamakirjat
Rödjanin luontopolku
Heikki Kosonen, pikavisiitti 2001
25.1.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
33(78)
Satamakirja v 2010.0
Tammisaari – Skedö – Skedöfladan
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 635 s 3
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, vähän mökkejä lähistöllä
Kartan mukaan.Skedön länsipäässä on kapea mutta syvä reitti,
Norrklobbarnassa on epäviralliset linjataulut
Hyvä kaikilla tuulilla
Runsaasti hyviä rantautumispaikkoja, kaikki ei ole merkitty
Laajalla alueella
Lähistöllä Rödjan Tammisaaren kansallispuiston kohde
Rödjanissa luontopolku, sisäjärvi
Esa T Törmä, Heikki Kosonen; kymmeniä yöpymisiä 1975-2002
2.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
34(78)
Satamakirja v 2010.0
Tammisaari – Blåbärsgund – Hästholmen
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B635
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Vastapäiset pienet saaret merkattu myös partiolaisten satamakirjaan.
Luoteispuolen mökkiläinen viitilöi, että pitää mennä kauemmaksi.
Väylältä NJK:n epävirallisia linjatauluja seuraten
Hyvä kaikilla tuulilla
Puuhun. Syvä niemenkärki merkityissä kohdassa, myös muut rannat syviä
Pitävä pohja
Mahdollisesti yksi mökkiläinen huomioitava kaksi kaapelinmittaa länteen
Juha-Pekka Nurro yöpyminen 2004
3.8.2004
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
35(78)
Satamakirja v 2010.0
Tammisaari – Uudenmaan virkistysalueyhdistys – Byxholm
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B635
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Itsepalvelusaunalla varustettu retkisatama (musta neliö) Tammisaaren
kansallispuiston länsipäässä.
Väylältä
Melko hyvä kaikilla tuulilla
Kiinnittymisrenkaita merkityissä kohdissa
Pitävä pohja, lisäksi poijuja
Sauna, kaivo, puucee
- Aallokkovaara väylältä
Juha-Pekka Nurro yöpyminen 2004, Mauri Laakso yöpyminen 2004
3.8.2004
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
36(78)
Satamakirja v 2010.0
Tvärminne – Sjöbjörkskär
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 636
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, mökkejä kaikilla rannoilla
Aja sisälle kuvan mukaan
Melko hyvä kaikilla tuulilla, paitsi itätuulilla
Ei voi kiinnittyä rantaan
Laajalla alueella, pitävä pohja, aja ensin kierros syvyyden tarkistamiseksi,
VARO KAAPELIA!!, ankkuroi enemmän pohjoiseen kuin virallinen
ankkurin kuva kartassa
Esa Törmä; useita lounaspysähtymisiä vuosittain 1987-1996
26.1.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
37(78)
Satamakirja v 2010.0
Hiittinen – Biskopsö – Verkören
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 645
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Hyvin rauhallinen luonnonsatama, mökkejä lähistöllä, mutta ei juuri
Verkörenin rannoilla
Aja sisälle S-muotoisen kurvin keskellä, kierrä 1.2m matala ja kaarra
pohjoisen puolelle tai etelän lahteen
Kova lounaistuuli voi jossain määrin päästä lahdelle, yleensä suojainen,
voit varmistaa köydellä puuhun
Ei ohjeita, kokeile pohjoisreunaa tai etelän lahtea
Ei erityisen pitävä pohja, varmista rantakiinnityksellä, VARO KAAPELIA!!
Länteen Stora Ängesössä satama 597, joka on kalastaja ’Julias Fisk’.
Hieno paikka, käy ostamassa kalaa! Poijuja ja yöpymismahdollisuus.
Vuonna 1999 ei ollut kalanmyyntiä, kannattaa kuitenkin käydä katsomassa
Biskopsössä pieni sisäjärvi/lampi Södergloet Verkörenistä pohjoiseen, tee
rantaretki
Armeijan vene (pieni laiva) pääsee ajamaan Verkörenin läpi, älä ankkuroi
keskelle
Esa Törmä, yöpyminen n kymmenen vuotta sitten 1992, ja aiemminkin pari
kertaa, Heikki Kosonen 1999 ja 2001
25.1.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
38(78)
Satamakirja v 2010.0
Kasnäs – Furuskär – Klobbarna
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 645
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, mökkejä lähistöllä?
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Melko Hyvä kaikilla tuulilla, paitsi pohjois-luoteis
Voi kiinnittyä rantaan?
Lähistöllä Kasnäs
Kari Huttunen; useita yöpymisiä, vuosittain 1990-2000
13.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
39(78)
Satamakirja v 2010.0
Hiittinen – Kalvholmen – itälahti
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 645
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama, mökkejä lähistöllä mutta eivät häiritse
Suoraan lahden pohjukkaan, lahdessa ei ole havaittu kiviä paitsi merkityn
paikan itäpuolella oleva vedenalainen kivikko
Suojainen muille paitsi pohjoisen puolisille tuulille
Helppo kiinnittyä kallioon
Lahdella
Hiittisten kirkonkylään puolen tunnin kävelymatka, ole tarkkana että löydät
takaisin, ei kunnollisia polkuja. Kylässä kauppa ja pub, jonka aukioloajat
”englantilaisia”.
Hiittisten kirkko ja Furutorpet, jossa kerran kesässä kesäjuhla ja teatteri.
Matti Huhtala, yöpymisiä lähes joka kesä vuodesta 1977.
7.4.2005
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
40(78)
Satamakirja v 2010.0
Dragsfjärd – Purunpää – Söderlångvik
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 648
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Tutustumisen arvoinen kohde
Katso ajo-ohje, reitin varrella olevat kivet on helppo havaita päivällä
Suojainen sumppu
Keula laituriin ja perä ankkuriin. Laiturissa yöpyminen kielletään. Lahden
suulla oleva Bullerholmen näyttää soveltuvan kiinnittymiseen
Näyttää hyvältä, ei kokemusta
Kahvila
Amos Andersonin entinen kesäkartano muutettu museoksi. Paljon
suomalaista taidetta ja ruotsinkielistä kirjallisuutta
Paikassa ollut 1900 alkupuolella venäläinen tiedustelulentueen tukikohta,
ei näkyviä jälkiä, vain opastauluja
Heikki Kosonen, 2001
4.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
41(78)
Satamakirja v 2010.0
Dragsfjärd – Purunpää – Oxhomen
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 648
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama, mökkejä lähistöllä? Soveltuu lounaspysähtymiseen /
yöpymiseen, voi tulla aaltoja väylältä, väylä hiljainen yöllä
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan, rannalla kallio joka on kuin laituri, aja
erittäin varovasti, kivistä ei tietoa
Avoin lounaan-kaakon välisille tuulille
Voi kiinnittyä rantaan
Esa T Törmä; yksi yöpyminen 1990 luvun alkupuolella
26.1.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
42(78)
Satamakirja v 2010.0
Dragsfjärd – Purunpää – Högholmen
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 648
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama, soveltuu yöpymiseen
Katso ohje, pohjoisesta tultava varovasti jyrkkää itärantaa seuraten,
matalin kohta alla 2 m
Suojainen etelä, länsi ja lounaistuulelle
Merkityssä kohdassa syvä ranta
Saaristomeren komein hiidenkirnu, merkitty ympyrällä
Runsaasti suuria mustikoita
Heikki Kosonen, päiväpysähdys 2002
4.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
43(78)
Satamakirja v 2010.0
Hiittinen – Holma – Långholmen
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 647 s 3
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama, mökkejä lähistöllä? Sopivilla tuulilla myös yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan, molemmat pinnanalaiskivet on helppo
ohittaa koska saaret ovat aivan vieressä, loppumatka 3.3m alueelle hyvin
varovasti
Melko hyvä etelä-länsi tuulilla
Ei voi kiinnittyä rantaan (ei tarkistettu)
Melko laajalla alueella, aja kierros ja tarkista syvyys
Runsaasti mustikoita länsipuolen saaressa
Esa Törmä; muutama lounaspysähtyminen vuosittain 1987-1996
26.1.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
44(78)
Satamakirja v 2010.0
Dragsfjärd – Purunpää – Hamnholm
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 648 s 4
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama, Soveltuu lounaspysähtymiseen ja yöpymiseen, mökkejä
lähistöllä mutta ei häiritse.
Katso ohje
Ankkurointipaikka suojainen melkein kaikille tuulille
Nuolen kohdalla rantaan
Pitävä pohja
VARO laivalinjalta tulevia aaltoja – ankkuroi tarpeeksi pitkälle lahteen!!
Heikki Kosonen, yöpyminen 2002, Esa T Törmä yöpyminen 2001
9.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
45(78)
Satamakirja v 2010.0
Dragsfjärd – Högsåra – Norrfladan
B 648 s 3
Kejsarhamnen
laituri
Farmors Cafe
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Suosittu ankkuripaikka, yksi mökki rannalla
Aja sisälle kuvan mukaan
Melkein kaikilla tuulilla suojainen, kaakosta voi puhaltaa
Ei pääse rantaan, paitsi Kejsarhamnen
Laajalla alueella pitävä pohja
Kejsarhamnen lähellä, jossa suosittu satama, hiekkaranta lapsille, grilli,
septintyhjennysmahdollisuus, itsepalvelusauna, ja ennen kaikkea Farmors
Cafe jossa loistavat leivonnaiset, punssia ja Helsingin Sanomat.
Kalastajalta saa savukalaa, Högsåran kauppa lopetettu, lauttayhteys
mantereeseen
Viittamuseo
Heikki Kosonen, lukuisia yöpymisiä 1990-2003
20.4.2004
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
46(78)
Satamakirja v 2010.0
Dragsfjärd – Högsåra – Norra och Södra Benskär
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
B 648 s 2
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, ei mökkejä lähistöllä, soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä kaikilla muilla paitsi koillistuulella
Voi kiinnittyä rantaan
-.
Jukka Cavonius, Heikki Kosonen 1995
23.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
47(78)
Satamakirja v 2010.0
4. D-SARJAN SATAMAT – TURUN SAARISTO
Airisto – Airismaa – Kramppi
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 707
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama
2,1 m väylää pitkin
Kramppi on hyvin korkea saari ja se suojaa tuulelta. Avoin pohjoisen
puoleisille tuulille
Nuolen kohdalla pääsee rantaan, Turun väylän suurten laivojen aallot
saattavat keinuttaa joten ainakin yöksi on syytä siirtää keula kauemmaksi
rannasta
Ankkurointipaikassa hyvä pohja eikä laivojen aallot häiritse
Saaren laelta upea näköala Airistolle
Sieniaikaan runsaasti tatteja
Heikki Kosonen, 2001-02 yövytty rannassa ja ankkurissa
20.4.2004
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
48(78)
Satamakirja v 2010.0
Pikku Nauvo – Prostvik
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 708
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Ankkurointilahti
Katso kuvaa
Koillistuulelle avoin
Hyvin laajalla alueella, pitävä pohja
Lossiliikenteen melu kuuluu mutta se on elämää ja paljon parempi kuin
silta
Heikki Kosonen, yöpyminen 2000
5.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
49(78)
Satamakirja v 2010.0
Pikku Nauvo – Gullkrona – Stenskär-Birsskär
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 709 s 1
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen sekä palvelu että luonnonsatama, asutusta Stenskärissä,
Ormskär luonnontilassa. Omrnskär on kartassa 709 nimellä Birsskär
Väyliä pitkin
Hyvä kaikilla tuulilla
Molemmissa saarissa laituri, Stenskärin puolella poijuja
Soveltuu
Stenkäristä saa kalaa, vihanneksia ja ystävällistä palvelua, yhteysalus käy
betonilaiturissa
Mustikoita Ormskärissä
Heikki Kosonen, useita yöpymisiä ja kalaostoksia 1990-2002
23.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
50(78)
Satamakirja v 2010.0
Pikku Nauvo – Haverö – Kaskis
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 708
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, turkulaisten suosima, Ramsholmenissa
mökkejä
Katso kuva
Pohjoistuulelle hyvä suoja, kohtalaisen suojainen lännenpuoleisille tuulille,
niemi on matala kapeimmalta kohdalta
Nuolen kohdalla pääsee rantaa
Kansan suussa saaren nimi on Sonnisaari koska siellä pidetään sonneja
laitumella, varottava lantaläjiä
Heikki Kosonen, yöpyminen 2002
5.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
51(78)
Satamakirja v 2010.0
Iso Nauvo – Eteläreuna – Redamo
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 709
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama. Soveltuu lounaspysähtymiseen ja
yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä kaikilla tuulilla
Voi kiinnittyä rantaan, kts kuva, toinen kylkikiinnitys
Laajalla alueella, pitävä pohja?
Kari Huttunen; useita yöpymisiä, vuosittain 1990-2000
13.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
52(78)
Satamakirja v 2010.0
Rymättylä–Ruotsalainen –Nikuluoto
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 719
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama, ei mökkejä lähistöllä, kiinnittymiskohdasta itään lahdukan
pohjassa Nesteen kalakerhon poijuja ja rannassa kalanperkauspöytä
Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä etelän ja lounaan puoleisille tuulille
Voi kiinnittyä rantaan
Väylällä pienveneliikennettä, aallokko voi häiritä
Heikki Kosonen, yöpyminen 1999
23.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
53(78)
Satamakirja v 2010.0
Saaristomeri – Nötö – Stora Hummelskär
D 716
MK:nsata
ma
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, mökki lähistöllä. Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä kaikilla tuulilla, luoteistuuli voi jonkin verran päästä läpi
Voi kiinnittyä rantaan, kts kuva
Pitävä pohja
Lähin Aspö ja siellä Gröna Veranda ja kalanmyyntiä
Stora Hummelskärissä 1,75 m tuotti vaikeuksia kiinnittymisessä
Esa Törmä, Kari Huttunen; useita yöpymisiä, vuosittain 1990-2000
20.4.2004
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
54(78)
Satamakirja v 2010.0
Rymättylä –Pähkinäinen – Koissaari
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 719
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama, mökkejä lähistöllä. Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä pohjoisen puoleisille tuulille, etelänpuoleisilla tuulilla voi mennä
Pähkinäisiin
Kiinnittymin kallioon, melkein kuin laituriin ajaisi
Pähkinäisissä Turun kaupungin retkisatama, sauna
Heikki Kosonen; yöpyminen 1993
22.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
55(78)
Satamakirja v 2010.0
Nauvo – Kalvholm
D 717
Täällä useita veneitä kiinni
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama. Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä kaikilla tuulilla, paitsi pohjoisen puolisilla
Voi kiinnittyä rantaan
Pitävä pohja
Esa Törmä; Yksi yöpyminen 2001, Heikki Kosonen 2003
20.4.2004
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
56(78)
Satamakirja v 2010.0
Nötö – Granskär – koillinen lahdukka
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 711
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama soveltuu yöpymiseen
Pohjoisen puolen tuulelle avoin
Heikki Kosonen yöpyi 2005
1.5.2006
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
57(78)
Satamakirja v 2010.0
Nötö – Bodö – Ånholm
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 711
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama. Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä kaikilla tuulilla
Voi kiinnittyä rantaan
Pitävä pohja
Kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon
Kari Huttunen, Esa Törmä, Heikki Kosonen useita yöpymisiä, vuosittain
1990-2003
20.4.2004
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
58(78)
Satamakirja v 2010.0
Nauvo – Luoteiskulma – Toras viken
D 718
Laituri
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama, soveltuu pysähdykseen ja yöpymiseen, lahden pohjassa
mökkejä
Ajo-ohje merikortissa
Hyvä paitsi pohjoistuulella
Nuolen kohdalla saa keulan kiinni, laivojen aallot keinuttavat joten keula
pidettävä irti kalliosta, yöksi keula kauemmaksi
Pitävä pohja
Lyhyt matka Nauvon vierassatamaan
Heikki Kosonen, lukuisia yöpymisiä 1990-2001
20.4.2004
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
59(78)
Satamakirja v 2010.0
Nauvo – Eteläpää – Ängsjö
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 717
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, vastarannalla ei häiritse . Soveltuu
yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Melko hyvä kaikilla tuulilla
Voi kiinnittyä rantaan useammassakin kohdassa, VAROTTAVA
KAAPELEITA Syvyysmerkintä 1,1 on harhaanjohtava
Heikki Kosonen yöpyminen 1996
23.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
60(78)
Satamakirja v 2010.0
Houtskär – Maskinnamo – yhteysaluslaituri ja ankkuripaikka
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 719
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Yhteysaluslaituri ja rauhallinen ankkuripaikka, mökkejä on saarella.
Soveltuu lounaspysähtymiseen / yöpymiseen.
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä kaikilla tuulilla, paitsi kova eteläinen
Voi kiinnittyä yhteysaluslaituriin normaalein rajoituksin (merkki kartassa),
muistaakseni siitä itään oli joku vanha kylälaiturikin...
Hyvin laajalla alueella, pitävä pohja
Pähkinälehto yhteysaluslaiturista itään tien vierellä
Esa Törmä; pari yöpymistä 1987-1996
26.1.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
61(78)
Satamakirja v 2010.0
Korppoo – etelään – Stora Hästö
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 717
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, ei mökkejä, Saaristomeren kansallispuistoa,
soveltuu yöpymiseen
Suoraan lännestä lahden pohjukkaa kohti, varottava lähestymisviivan
pohjoispuolella olevaa matalaa
Melko hyvä kaikilla tuulilla, länsi-luode voi haitata
Voi kiinnittyä rantaan
Lahdelle mahtuu ankkuroimaan
Tulentekopaikka ja penkki-pöytä yhdistelmä
Heikki Kosonen; yöpyminen 2001
23.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
62(78)
Satamakirja v 2010.0
Norrskata – Stor Pensor – Långnäs
D 727
Mökkejä
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Suojainen, mökkejä lähellä
katso kuva
Suojainen
Katso kuva
Lahti sopinee ankkurointiin, syvyyttä ei ole tarkistettu.
Varo vedenalaista kiveä lahdessa!
Heikki Kosonen, yöpymisiä 1998-2000, Anders Renvall, yöpyminen 2003
20.4.2004
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
63(78)
Satamakirja v 2010.0
Iniö – Perkkaa– Skatan
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 725
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, ei mökkejä lähistöllä. Soveltuu yöpymiseen
ankkurissa
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä kaikilla tuulilla
Voi kiinnittyä rantaan (?)
Pitävä pohja
Esa Törmä / Esa T Törmä;
24.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
64(78)
Satamakirja v 2010.0
Korppoo – Gyltö – Elvsö
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 728
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Paikka ollut joskus vierassatama, toiminta loppunut
Katso kuva
Tuuli kaakosta varmaankin haittaa
Lahden länsirannalla pistolaitureita joihin keulan saa kiinni
Pohja pitää
Saaren pohjoisosassa joskus ollut palveluja, toiminta loppunut
Kaunis paikka, peurahavainto
Heikki Kosonen yöpyminen 1998
5.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
65(78)
Satamakirja v 2010.0
Storlandet – Berghamn – Luk
laituri
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 728
laituri
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Berghamn armeijan hallinnassa, ei aktiivista toimintaa mutta armeijan
pienvene kävi paikalla. Pikkusaarissa mökkejä, Lukin saaressa käy
yhteysalus päivittäin.
Reittejä pitkin
Hyvä kaikilla tuulilla
Voi kiinnittyä rantaan ja ankkuriin. Armeijan väki ei sallinut kiinnittymistä
Berghamnin laituriin, mutta eivät kieltäneet kiinnittymistä itse saareen eikä
laiturin vieressä olevaan isoon kiveen jossa kiinnitysrengas.
Pitävä pohja
Berghamnissa armeijan rakenteita, Lukissa mustikoita ja sieniä.
Heikki Kosonen 2004 ja 2005
28.3.2005
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
66(78)
Satamakirja v 2010.0
Houtskär – Kittuis – Volot, Heplot
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Luonnonsatama. Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Melko hyvä kaikilla tuulilla, paitsi itätuulilla
Voi kiinnittyä rantaan
Pitävä pohja
Lähistöllä kioski Kittuisissa
Aallokkovaara väylältä
Esa Törmä; ohiajettu, veneet ovat olleet kiinni
13.2.2003
D 727 s 3
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
67(78)
Satamakirja v 2010.0
Houtskär – Österskär
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
D 729 s 1
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen vierassatama, soveltuu yöpymiseen
Väylää pitkin
Hyvä kaikilla tuulilla
Laituri, jossa 4 vieraspaikkaa, yhteysvenelaituria voi käyttää, kun väistää
yhteysalusta
Vieraspaikkoja isännöi kalastaja, saa ostaa kalaa, hyvä sauna jonka
pukuhuoneesta voi hypätä suoraan mereen
Lähellä Merikarhusatama
Heikki Kosonen, yöpyminen 2000
23.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
68(78)
Satamakirja v 2010.0
Houtskär – Fiskö
D 731
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama, ei mökkejä lähistöllä. Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Luoteis-koillistuulille avoin
Voi kiinnittyä rantaan
Pitävä pohja
Esa Törmä; yksi yöpyminen 1995, Heikki Kosonen 2003
20.4.2004
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
69(78)
Satamakirja v 2010.0
Houtskär – Jungfruskär – Storlandet
D 731
Laituri
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Jungfruskäriin kuuluvan Storlandetin saaren pinta-ala on noin 120
hehtaaria, josta suurin osa eli 100 hehtaaria kuuluu Saaristomeren
kansallispuistoon. Hamnössä yksityisasutusta.
Väylää pitkin
Pohjoistuulella suojaton
Venesatamamerkin kohdalla on laituri, voi kiinnittyä myös kallioon tai
lahdelle ankkuriin..
Lahdella
Loistava luontopolku ja tykkejäkin löytyy.
Lisätietoja: www.metsa.fi/luo/projektit/matkailu/kohteet.htm
Heikki Kosonen, 2003; päivitystiedot sähköpostitse 2005
1.5.2005
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
70(78)
Satamakirja v 2010.0
5. C-SARJAN SATAMAT – AHVENANMAA
Lappo – Härö – Högskär
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
C 732
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama. Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Hyvä kaikilla tuulilla, paitsi kova koillistuuli
Voi kiinnittyä rantaan
Pitävä pohja
Lähin Lappo
Voi olla aallokkovaara väylältä
Kari Huttunen; useita yöpymisiä, vuosittain 1990-2000
13.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
71(78)
Satamakirja v 2010.0
Sottunga – Bänö – Trollholmen
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
C 746
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Rauhallinen luonnonsatama. Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Melko hyvä kaikilla tuulilla, paitsi pohjoinen?
Voi kiinnittyä rantaan
TIEDOT TARKISTAMATTA!!
Kari Huttunen; muutamia yöpymisiä, vuosittain 1990-2000
13.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
72(78)
Satamakirja v 2010.0
Sottunga – Bänö ön – kaakkoiskulma
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
C 746
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Luonnonsatama, mökkejä lähistöllä?. Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Melko hyvä kaikilla tuulilla, paitsi kaakkoistuulilla
Voi kiinnittyä rantaan
Pitävä pohja
Matti Vuolanen, Heikki Kosonen 2004
28.3.2005
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
73(78)
Satamakirja v 2010.0
Ahvenenmaa – Sommarö – eteläpää
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
C 754
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Soveltuu yöpymiseen
Reittiviivan mukaan, ajoa helpottaa epäviralliset linjataulut
Suojainen melkein kaikille tuulille
Voi kiinnittyä rantaan
-
Ilkka Vuoksenturja useana vuonna
17.4.2010
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
74(78)
Satamakirja v 2010.0
Ahvenenmaa –Saggö – pohjoinen lahti
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
. Soveltuu yöpymiseen
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Suojaninen etälänpuoleisille tuulille
Voi kiinnittyä rantaan
Kauniit näköalat kun kiipeää vähän ylemmäksi
Ruotsalaisten veneilijöiden tiedossa
Ilkka Vuoksenturja 2007
17.4.2010
C759
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
75(78)
Satamakirja v 2010.0
Ahvenanmaa – pohjoisreuna – Karviken
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
C 751
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Suojainen ankkurointilahti, mökkejä rannalla. Soveltuu
lounaspysähtymiseen ja yöpymiseen ankkurissa
Aja sisälle reittiä kuvan mukaan
Suojainen, luoteistuuli voi häiritä
Ei pääse rantaan
Laajalla alueella, pitävä pohja
Heikki Kosonen, yöpyminen 1999
17.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
17.4.2010
76(78)
Satamakirja v 2010.0
Ahvenanmaa – luoteiskulma – Djupviken
© MERENKULKULAITOS, 2003, julkaisulupa nro 102/721/2003
Yleistä
Ajo-ohje
Tuulensuoja
Kiinnittyminen
Ankkurointi
Palvelut
Nähtävyydet
Muuta
Tiedot
Pvm
C 759
Karttaa ei saa käyttää navigointiin!
Suojainen luonnonsatama
Katso kuvaa
Suojainen melkein kaikilla tuulilla
Rantaan tai ankkuriin
Pitävä pohja
Geta vuoren huipulla ravintola ja turistipyydys
Kuntoa vaativa mutta kaunis luontopolku joka vie Geta-vuorelle
Heikki Kosonen, yöpynyt n. 1999
2.2.2003
Koivusaaren Pursiseura ry
Satamakirja v 2010.0
6. OIKOVÄYLÄT
Sådö (Roslagen) – Inkoon syväväylälle
17.4.2010
77(78)
Koivusaaren Pursiseura ry
Satamakirja v 2010.0
Teilin yli Ahvenanmaan pohjoispuolelle
17.4.2010
78(78)

Similar documents

2013 3. - Suomen Koivisto seura ry

2013 3. - Suomen Koivisto seura ry Eero oli naimisissa Humaljoelta kotoisin olevan Elsan, os. Torvastin, kanssa yli 55 vuotta. Elsa nukkui pois 2010. Eero ja Elsa olivat pienviljelijöitä ja hoitivat myös karjataloutta. Eeron 92 ikäv...

More information