Islanti on yllättävä - oppimateriaali, 9 s.

Transcription

Islanti on yllättävä - oppimateriaali, 9 s.
Islanti on yllättävä - oppimateriaali
Hyvä opettaja
Seuraavat tehtävät kuuluvat Pohjoismaisen kulttuuripisteen
julkaisuun Islanti on yllättävä.
Julkaisua voi lukea ja ladata Pohjoismaisen kulttuuripisteen kotisivuilta:
www.kulturkontaktnord.org
Julkaisua voi myös tilata koululle painettuna versiona.
Tehtäviä saa vapaasti ladata, kopioida ja käyttää opetuksessa.

Kysymykset voi käyttää sellaisinaan, tai niiden pohjalta voi muotoilla omia kysymyksiä tai
tehtäviä.

Kysymyksistä voi myös valita vain osan oppilaiden tason tai opetukseen sopivan aiheen
mukaan.

Oppilaat voivat työskennellä yksin tai ryhmissä.

Jokainen ryhmä/ oppilas voi vastata joko kaikkiin kysymyksiin tai saada luettavakseen
oman artikkelinsa, jota koskeviin kysymyksiin he vastaavat.

Pohjoismaita käsittelevien kysymyksien kohdalla voi ryhmät tai yksittäiset oppilaat tutkia
jotain tiettyä Pohjoismaata.

Ryhmät voivat esitellä omat tehtävänsä toisilleen.

Kysymyksiä voi myös käyttää keskustelun pohjana.

Osa vastauksista löytyy julkaisun artikkeleista, mutta tarkoitus on, että oppilaat etsisivät
myös itse tietoa internetistä, kirjoista, lehdistä tai muista medioista.
Kysymykset on jaoteltu artikkelien mukaan. Linkit ja oikeat vastaukset islannin kieleen liittyviin
kysymyksiin löytyvät oppimateriaalin loppuosasta.
Työn iloa!
Pohjoismainen kulttuuripiste ● Kulturkontakt Nord ● www.kulturkontaktnord.org
Islannin kieli
1. Äännä seuraavat sanat.
Yritä myös arvata sanojen merkitys
(ruotsin kielen taito voi auttaa):
Skóli, sænska, læra, tala, syngja, sofa,
skrifa, matur, baunasúpa, fótbolti,
handbolti.
2. Löydä oikea käännös viimeisestä sarakkeesta:
islanti
háskóli
sálfræði
sími
myndavél
sjónvarp
nemandi
geisladiskur
lyfta
eldhús
suora käännös
korkea + koulu
sielutieto
lanka
kuva + kone
näky + heitto
se joka ottaa
säde + lautanen
nostaa
tulitalo
suomi
CD-levy
televisio
hissi
opiskelija
keittiö
puhelin
yliopisto
kamera
psykologia
3. Mitkä olisivat sinun perheenjäsentesi nimet, jos olisitte islantilaisia?
Ég ..................................................................................................................
Mamma .........................................................................................................
Pabbi .............................................................................................................
Systir mín .......................................................................................................
Bróðir minn ……………………………………………………………………………………………….
4. Tervehdi naapuriasi ja kysy, miten menee! Muista käyttää oikeaa sukua!
Pohjoismainen kulttuuripiste ● Kulturkontakt Nord ● www.kulturkontaktnord.org
Islannin geologia
1. Mikä on Islannin aktiivisin tulivuori?
2. Tässä on Islannin geologinen kartta.
Ota selvää Islannin geologiasta kartan ja artikkelin (s. 14 - 18) avulla.
3. Miten Islannin geologia eroaa muiden Pohjoismaiden geologiasta?
Mitä yhtäläisyyksiä eri mailla on?
4. Missä muualla maailmassa on tulivuoria ja geotermistä toimintaa?
Mitä yhteistä Islannilla on näiden paikkojen kanssa?
5. Miten Islannin geologia vaikuttaa islantilaisiin ja islantilaiseen yhteiskuntaan?
Löydätkö etuja ja haittoja?
6. Vertaile Islantia omaan maahasi ja muihin Pohjoismaihin.
Miten geotermisen toiminnan puuttuminen vaikuttaa näihin maihin?
Mitä etuja ja haittoja siitä on?
Pohjoismainen kulttuuripiste ● Kulturkontakt Nord ● www.kulturkontaktnord.org
Saagojen saaren saaga
1. Miten on mahdollista tietää tarkalleen,
keitä ensimmäiset islantilaiset olivat?
2. Miksi Islanti menetti itsenäisyytensä,
ensin Norjalle ja sitten Tanskalle?
3. Ovatko Suomi ja Islanti olleet samaa valtakuntaa?
Milloin? Miten niin kävi?
4. 1800-luku oli Islannille kansallisen tietoisuuden aikaa.
Miten se vaikutti Islantiin, ja miten sen ajan virtaukset
vaikuttivat muihin Pohjoismaihin?
5. Minkälainen rooli USA:lla oli Islannin historiassa toisen
maailmansodan jälkeen?
Miten suurvallat ja kylmä sota vaikuttivat muuhun
Pohjolaan?
6. Yritä löytää yhtäläisyyksiä ja eroja Suomen ja Islannin
historiasta.
Pohjoismainen kulttuuripiste ● Kulturkontakt Nord ● www.kulturkontaktnord.org
Kukaan ei ole saari
1. Mikä sinun mielestäsi on tyypillistä suomalaista? Mitä suomalaisuus tarkoittaa?
2. Mitä yhteistä on mielestäsi islantilaisten ja suomalaisten identiteetillä/ itsetuntemuksella?
3. Mitkä piirteet ovat mielestäsi tyypillisiä muiden Pohjoismaiden asukkaille? Ruotsalaisille?
Norjalaisille? Tanskalaisille? Färsaarelaisille? Grönlantilaisille? Ahvenanmaalaisille?
Saamelaisille?
Ovatko nämä käsitykset vain ennakkoluuloja vai onko niissä jotain perää?
Onko sinulla aiheesta omia kokemuksia?
Ota selvää, mitä eri Pohjoismaiden asukkaat itse pitävät tyypillisinä piirteinä itselleen?
4. Minkä luulet vaikuttaneen identiteetin muotoutumiseen eri maissa?
Onko siinä eroa, miten eri maiden asukkaat näkevät itsensä
ja miten muut näkevät heidät?
Pohjoismainen kulttuuripiste ● Kulturkontakt Nord ● www.kulturkontaktnord.org
Tuhat vuotta kirjallisuutta
1. Miksi Islannin keskiaikaisella
kirjallisuudella on ollut tärkeä
vaikutus maailmankirjallisuuteen?
Mikä siitä tekee erityistä?
2. Valitse islantilainen kirjailija
ja esittele hänet luokalle.
Mitä kirjoja kirjailija on kirjoittanut
ja mistä aiheista hän kirjoittaa?
Etsi tietoa internetistä ja kirjastojen
tietokannoista.
3.
Miten Islannin historia
on vaikuttanut kirjallisuuteen?
Mainitse esimerkkejä.
4.
Osaatko mainita muutamia piirteitä,
jotka ovat tyypillisiä
islantilaiselle kirjallisuudelle?
Ota selvää ja keskustele
muiden kanssa, onko islantilaisen
ja muun pohjoismaisen
kirjallisuuden välillä eroja
tai yhtäläisyyksiä.
Pohjoismainen kulttuuripiste ● Kulturkontakt Nord ● www.kulturkontaktnord.org
Linkit - lue lisää
Lue lisää islannin kielestä
Islex, islantilais-tanskalais-norjalais-ruotsalainen
sanakirja:
www.islex.dk
Islannin kurssi verkossa:
www.icelandiconline.is
Islannin kielestä:
www.kulturkontaktnord.org/motesplats/
→ Kielet → Pohjoismaiden kielet → Islanti
Norden-Yhdistysten liiton kouluportaali:
www.nordeniskolen.org
Lue lisää Pohjoismaiden geologiasta
Norden før og nu, mm. Pohjolan maantieteestä: www.dr.dk/Undervisning/Norden/Forside.htm
Ruotsi: Naturhistoriska riksmuseet:
www.nrm.se
→ Fakta om naturen och rymden → Geologi
Norja: Norges geologiske undersøkelse:
www.ngu.no
→ Norges geologi
Tanskalainen tietosanakirja:
www.denstoredansk.dk
→ etsi hakusanoilla ’Danmark’,
’Færøerne’ tai ‘Grønland’ ja ’geologi’
Tanskan geologia koululaisille:
www.jordihovedet.dk
Pohjoismainen kulttuuripiste ● Kulturkontakt Nord ● www.kulturkontaktnord.org
Lue lisää Pohjoismaiden historiasta
Norden før og nu, mm. Pohjoismaiden historiasta: www.dr.dk/Undervisning/Norden/Forside.htm
Pohjola-Nordenin julkaisu Pohjoismaiden historiasta: www.pohjola-norden.fi
Tanskan historia:
www.danmarkshistorien.dk
Norjan historia:
www.snl.no/Norges historie
Norjan Islannin-suurlähetystön tekemä tietosivu:
www.noregur.is/News and events
Ruotsin historia:
www.informationsverige.se
→ Samhälle → Samhällsorientering → Att
komma till Sverige → Sveriges historia
Färsaarten ja Grönlannin historia:
www.denstoredanske.dk
→ etsi hakusanoilla ’Færøerne’tai ’Grønland’
ja ’historie’.
Lue lisää Pohjoismaiden kirjallisuudesta
Norjalainen tietosanakirja:
www.snl.no
→ etsi sanoilla ’Norges litteratur’ tai ’
Sveriges litteratur’
Tanskalainen tietosanakirja:
www.denstoredanske.dk
→ etsi sanoilla ’Danmark’, ’Færøerne’ tai
’Grønland’ ja ’litteratur’.
Tanskan kirjallisuus:
www.litteratursiden.dk
Pohjoismainen kulttuuripiste ● Kulturkontakt Nord ● www.kulturkontaktnord.org
Vastaukset - Islannin kieli
Tehtävä 1
Skóli
Sænska
Læra
Tala
Syngja
Sofa
= [skouli] koulu
= [sainska] ruotsi
= [laira] opiskella
= [taala] puhua
= [singja] laulaa
= [soova] nukkua
Skrifa
Matur
Baunasúpa
Fótbolti
Handbolti
= [skriiva] kirjoittaa
= [matyr] ruoka
= [böinasupa] hernekeitto
= [foutbolti] jalkapallo
= [hantbolti] käsipallo
Tehtävä 2
Háskóli = yliopisto
Sálfræði = psykologia
Sími = puhelin
Myndavél = kamera
Sjónvarp = televisio
Nemandi = opiskelija
Geisladiskur = cd-levy
Lyfta = hissi
Eldhús = keittiö
Pohjoismainen kulttuuripiste ● Kulturkontakt Nord ● www.kulturkontaktnord.org