Sodankylän Erämiehet 60v.pdf

1
SODANKYLÄN ERÄMIEHET 60 -vuotta (1953 - 2013) 2.11.2013
• 60 -vuotismuistelmat koonnut ja esittänyt juhlassa Jorma Kaaretkoski
Seura on perustettu 30.1.1953 Sodankylässä ravintola Polariksessa.
Yhdistysrekisteriin seuramme hyväksyttiin 26.11.1953
Seura on liittynyt seuraaviin järjestöihin:
• Suomen Kennelliitto 18.3.1955, Lapin Kennelpiiri
• Suomen Pystykorva ja Ajokoira järjestöihin 1965
• Suomen Yleiseen Metsästäjäliittoon 18.4.1956, josta seura erosi vuonna 1963
ja liittyi uudelleen vuonna 1982 (Nykyinen Suomen Metsästäjäliitto Lapin piiri)
• Suomen Kalamiesten Keskusliittoon (SKK) Lapin Kalamiespiiriin 28.04.1959
(kalapuolen aikaisemmat järjestöt lakkautettu 2010 ja 2011) Seuramme liittyi
uusiin perustettuihin vapaa-ajankalastus järjestöihin:
• Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöön, Lapin Vapaa-ajankalastajat
ry:n 20.5.2005.
Seuramme on kuulunut myös Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon sekä Suomen
Ampumaurheiluliittoon. Nykyisin seuramme kuuluu Suomen Metsästäjäliittoon,
Suomen Kennelliittoon ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöön. Seuramme jäseniä on edustettuna kaikissa edellä mainituissa valtakunnallisissa järjestöissä sekä Lapin piiriorganisaatioissa.
Muistelmat olen koonnut pöytäkirjamerkinnöistä, toimintakertomuksista ja vuosien
20-, 30-, 40- ja 50-vuotishistoriikeistä. Paljon on varmaakin jäänyt vuosien varrelta
kertomatta. Pöytäkirjoissa on kuitenkin ollut aika hyvät ja seikkaperäiset merkinnät
seuramme vaiheista. Historian mukana seuraa Pertti Kiviojan seuralle lahjoittama
leikekirja, Kauko Salmelan johdolla seuralle tehty leikekirja sekä Kauko Karjalaisen
arvokas leikekirjasarja Erämiesten toiminnasta monien vuosien varrelta.
Päästäksemme seuramme syntymähetkeen, on palattava aikaan, jolloin tämä kirkonkylä oli sodan jälkeen pääosin jälleenrakennettu. Olot olivat vakiintuneet ja ihmisillä alkoi olla rakennustyön lisäksi muitakin harrastuksia. Monet viettivät vapaaaikaa metsästyksen ja kalastuksen parissa, mutta kukin touhusi vain omissa koloissaan ja oloissaan. Ruvettiin kaipaamaan yhteistoimintaa ja vähitellen virisi tarve yh-
2
teisen seuran perustamiseen. Niinpä rakennusmestari Kauno Hakola kutsui koolle
kokouksen, jonka tarkoituksena oli metsästys- ja kalastusseuran perustaminen.
Kun Hakolan kutsu oli kuulutettu: ”Tulkaa seuraa perustamaan nyt metsästys- ja kalastustaitoja tarvitaan.”
Tammikuun pakkaset tuimina paukkui, kun vuonna -53 miehet Polarista kohti marssivat seuraa perustamaan, erä- ja kalamiesjoukkoa kokoamaan. Kutsun oli kyllä kuullut moni mies, mutta 28 käskyn ties, että yhteispelillä homma suttaantuu erä- ja kalastustaitomme vahvistuu.
Tämä tapahtui 60 vuotta sitten 30 päivänä tammikuuta 1953 klo 19.00 ravintola Polariksessa. Kun Kauno Hakola oli avannut kokouksen, valittiin hänen ehdotuksestaan
kokouksen puheenjohtajaksi silloisen Sodankylän Osuuskaupan toimitusjohtaja Reino Kontio ja sihteeriksi koulunjohtaja Osmo Kiiskinen. Perustamispöytäkirjan toisen
pykälän mukaan päätettiin perustaa Sodankylän kuntaan metsästys- ja kalastusseura. Lääkäri Leskinen nimeä etsi, Sodankylän Erämiehet hän nimen keksi. Äänestys
siihen tarvittiin, kun nimiä useita hatusta esiin kaivettiin.
Pöytäkirjasta ei käy selville, millaisia olivat muut nimiehdotukset. Kokous laati ja hyväksyi seuralle säännöt, joissa määriteltiin toiminta ja tarkoitus hyvin tarkasti yksilöitynä. Nyt en ala kuitenkaan sääntöjä kertomaan. Ilmeisesti ne ovat olleet toimivat,
koska näillä tultiin toimeen aina vuoteen 1991 asti. Vuonna 1991 seuran sääntöjä
uudistettiin, myöhemminkin niitä sitten on vielä tarkennettu ajanhengen mukaisesti.
Uusi yhdistys ryhtyi ripeästi toimimaan ja piti jo tunnin kuluttua perustamisestaan
ensimmäisen vuosikokouksensa samassa paikassa. Saapuvilla oli ollut 26 perustamiskokouksessa läsnä ollutta, kaksi oli ilmeisesti poistunut paikalta tai nimet jääneet
pois asiakirjasta.
Tämä ensimmäinen vuosikokous ei käsitellyt kaikkia vuosikokoukselle kuuluvia asioita. Se valitsi seuralle puheenjohtajan, johtokunnanjäsenet, tilintarkastajat ja määräsi
jäsenmaksun suuruuden.
3
Sodankylän Erämiehet ensimmäinen johtokunta:
•
•
•
•
puheenjohtaja toimitusjohtaja Reino Kontio
varapuheenjohtaja rakennusmestari Kauno Hakola
sihteeri/ rahastonhoitaja koulunjohtaja Osmo Kiiskinen
jäsenet:
 kunnanlääkäri Yrjö Leskinen
 vaatturi Väinö Huttunen
 talollinen Juho Tolvanen
 tiemestari Martti Erkkilä
• varajäsenet:
 koulunjohtaja Ensio Hanski
 asianajaja Aaro Raappana
 metsänhoitaja Eero Taivainen
• tilintarkastajat:
 pankinjohtaja Lauri Kolehmainen
 liikemies Matti Ilveskivi
• varalle:
 lennätinteknikko Reino Mannerkorpi
 talollinen Yrjö Tolvanen
Jäsenmaksu oli ensimmäisenä vuonna 250 silloista markkaa. Puheenjohtajina on
meitä ollut Erämiesten historian aikana 22 henkilöä. Puheenjohtajana toimiminen
näyttää olevan sen verran työlästä tai tuulinen paikka, että 2-3 vuoden jakso tuntuu
useimmille nykyisin riittävän. Sihteereitä Erämiehillä on ollut 19 henkilöä.
4
Sodankylän Erämiehet tämän juhlavuoden johtokunta 2013:
•
•
•
•
puheenjohtaja Jukka Vierma
varapuheenjohtaja Auli Näsi
sihteeri Timo Kukkula
jäsenet:
 Marko Mattila
 Vesa Kuusiluoma
 Ari Seppälä
 Jukka-Pekka Mikkola
• varajäsenet:
 Jukka Törmänen
 Pekka Kustula
 Marko Törmänen
• toiminnantarkastajat:
 Tuomo Neitola
 Kauko Niemelä
• varalla:
 Ilkka Tuovinen
 Martti Rautanen
Seuran jäsenjoukko oli aluksi kovin pieni vain 28 jäsentä, mutta pian se alkoi kasvaa
kuin syksyinen sieni. Tuntuvan jäsenlisäyksen saimme vuosina 1964 – 1966 kun Jääkäripataljoona muutti Sodankylään. Voimakasta kasvua on tapahtunut myöhemminkin niin, että jäsenmäärä kävi parhaillaan 90 -luvun alussa lähellä neljääsataa. Seuran
tämän hetkinen jäsenmäärä on 322, joista vapaajäseniä on 189. Perustajajäseniä
keskuudessamme on vielä Kauno Laine, Timo Vuojärvi ja Arvo Ylitalo. Kunniajäseniä
seurallamme on ollut 20. Pitkään toiminnassa mukana olleet muistavat parhaiten
kunniapuheenjohtajamme Kauno Hakolan ja Matti Kuivilan. Kunniajäsenistämme
Hanski, Paso, Alapeteri, Tolvanen, Rönkkä, Terä, Mannermaa, Tapio, Annamaa, Kivioja, Kokkonen, Suopanki, Väyrynen ja Wallius ovat valitettavasti kaikki jo poistuneet keskuudestamme. Kunniajäseniämme tällä hetkellä ovat Kauno Laine, Timo
Vuojärvi, Arvo Ylitalo, Juhani Kuivila, Kauko Karjalainen ja Mauri Kustula. Tässä olikin
Erämiesten kunniapuheenjohtajien ja kunniajäsenten erä.
5
Seuramme pöytästandardin suunnittelukilpailun vuonna 1978 voitti edesmenneen
Onni Soilanterän teos. Teoksessa on kuvattu Sompiojärvestä nousevat Nattastuntureiden huiput, Pyhä-, Terävä- ja Suku-Nattanen ja niiden yllä iltaruskon aikaan iltalennolla lentävä yksinäinen metsähanhi sekä alla kairojemme, jokien ja purojen villi
taimen. Tämä standaari kuvastanee Erämiesten perustamisen toiminta-ajatusta
metsästyksestä ja kalastuksesta. Standaari otettiin käyttöön samana vuonna.
60- vuotta toimintaa, josta nyt kerron vähän. Tiedot pöytäkirjoista olen koonnut tähän. Paljon asiaa kyllä vielä puuttuu, mutta tuskinpa aiheet silti siitä miksikään
muuttuu. Seura aloitti toimintansa pitämällä jäsenilleen sekä muille yleisiä pilkkikilpailuja. Tämä perinne on jatkunut kaikkina toimintavuosina. Noihin alkuvuosien kilpailuihin antoi hohtoa jo itse matkalle lähtö. Yksityisautoja, kun ei ollut juuri kenelläkään, sullottiin koko joukko linja-autoon ja siellähän oli aina tunnelmaa. Jo vuonna
1954 pilkkikilpailusääntöjä käsitellessään johtokunta osoitti olevansa aikaansa edellä. Se näet päätti, että kilpailuissa naiset ja miehet ovat tasavertaisia keskenään,
vaikka varsinaista tasa-arvokeskustelua ei vielä missään käyty. Otettakoon tähän
poiminta ensimmäisestä pilkkikilpailusta Kyläjärvellä. Palkintona oli mm. rantarysä,
selkäreppu, miesten paita, suksisauvat, termospullo, puukko ja jakoavain. Lisäksi paras naiskilpailija sai erikoispalkintona nylonsukat. Päätös yhteisestä sarjasta taisi kuitenkin olla kehno, sillä jo seuraavana vuonna naisille oli oma sarjansa.
Pilkkiharrastus pysyi vireänä, sillä avannontekovälineet paranivat ja uusia vieheitä
tulvi markkinoille. Siitä huolimatta saaliit silloin olivat vaatimattomia. Voittajilla oli
muutamia pieniä ahvenia, särkiä ja kiiskiä. Monet eivät saaneet muuta kuin raitista
ilmaa.
Innokkaasti ovat Erämiehet järjestäneet kaikenlaisia kalastuskilpailuja sekä osallistuneet valtakunnan, läänitason ja paikkakunnan muiden seurojen järjestämiin kalastuskilpailuihin unohtamatta Lapin Kalamiespiirin kilpailuja. Ivalon Erämiesten ja Sodankylän Erämiesten väliset seuraottelut aloitettiin jo vuonna 1958 Inarin Syysjärvellä. Ensimmäisissä kilpailuissa oli mukana myös Juutuan Kala- ja Erämiehet, Ivalon
Erämiesten nimi oli silloin Inarin Erämiehet. Eräällä tällaisella kilpailumatkalla vuonna 1965 sattui Inarin ja Ivalon välillä autojen yhteenajo, jossa viisi seuramme jäsentä
loukkaantui - kolme heistä vaikeasti. Kilpailuihin tuli lähes 25 vuoden tauko, kunnes
Ivalon Erämiesten edesmennyt puheenjohtaja Oiva Erola herätti vuonna 1990 kilpailut uudelleen käyntiin. Tämän vuoden kilpailujen järjestelyvastuu oli Erämiehillä juhlapilkkinä Porttipahtaalla.
6
Vuoden 60 tienoilla alettiin Etelä-Suomessa järjestää pilkkikilpailuja, joissa oli arvokkaat palkinnot, mutta myös suuret osanottomaksut. Täällä mekin aloimme pitää kilpailuja, joissa oli houkuttelevat palkinnot, mm. Beretta haulikko, Johnson perämoottori, Solifer mopedi ja ”Okkeli”-moottorikelkka (kaljakorimallia). Seuran kassaan kertyi rahaa, mutta ei kai tarpeeksi, sillä vuosina 1964 - 1965 hankittiin pääpalkinnoksi
Fiat 600 henkilöauto, eikä muissakaan palkinnoissa häpeämistä ollut. Kaiken lisäksi
pelattiin korkean luokan uhkapeliä. Uhkarohkeasti päätettiin kilpailut pitää osanottajamääristä riippumatta. Säävakuutus sentään otettiin, sillä tiedossa oli, että ellei
aurinko paista, niin ei paista järjestäjien naamakaan. Kaikki onnistui kuitenkin hyvin,
sillä molemmissa kilpailuissa oli yli 400 pilkkijää. Näissä kilpailuissa moni onneaan
koitti, mutta ensimmäisessä kilpailussa Kiviojan Pertti kuitenkin 80 kiiskellä Fiat 600
auton voitti. Orajärvestä nousi hänelle se voitto potti. Toisena vuotena Fiat 600 auton voitti Aarne Stark ja ”Okkelin” voitti Eino Schutskoff.
Näistä ns. autopilkinnästä oli sittemmin luovuttava, sillä Kalamiesten Keskusliitto
ryhtyi vastustamaan kaikenlaista miljoonapilkintää ja antoi ohjeet, että pääpalkinnon arvo ei saisi olla kuin enintään 100 kertaa osanottomaksu. Vaikka pilkki-innostus
alkoi laantua, niin talous oli saatu kuntoon ja näin tavoite saavutettu.
Rahaa kyllä tarvittiinkin, sillä seura oli vuokrannut Metsähallitukselta kolme järveä:
Mukkajärven, Kaitajalammen ja Ala-Kiertämäjärven. Viimeksi mainittu sijaitsi 10 km
Raja-Joosepista Luttojoen eteläpuolella. Sieltä yritettiin ostaa tontti rakennuksia varten, mutta sitä ei saatu. Oli tyydyttävä järvenrannassa olevaan puolittaiseen maan
alla olevaan korsuun, joka korjattiin uusiokäyttöön. Nukkumaan siihen mahtui 2-3
henkilöä. Reput pitikin jo jättää taivasalle. Kun UKK-kansallispuisto 1983 perustettiin, jäi järvi puiston alueeseen eikä järven vuokrasopimusta enää uusittu.
Mukkajärven ja Kaitajalammen rannoille rakennettiin kämpät. Talkootyötä tehtiin
paljon, mutta silti näille rakennuksille kertyi hintaa. Mukkajärven kämpällä on oma
erikoinen historiansa, sillä se oli pääosin tehty urheiluseura Lapin Veikot ry:n palaneen toimitalon jäänteistä. Pidettiin varsin nokisia purku- ja naulanpoistotalkoita,
joihin suurella joukolla osallistuttiin. Varsinaiseksi rakentajaksi palkattiin Lassi Nikkarinen. Kun kämppä oli keväällä 1961 valmis, niin nimeksi annettiin Haukihovi. Alkuperäisessä muodossaan se ei kyllä hovilta vaikuttanut, mutta kun 90- luvun alkupuolella kämpälle tehtiin perusteellinen korjaus, niin se olikin jo nimensä väärti. Mukkajärven kämppä myytin 2006 vähäisen käytön takia, kämppähän sijaitsi lähimmältä
autotieltä noin 3 km:n päässä ja vielä ison suon takana.
7
Kaitajalammen kämppä ostettiin Metsähallitukselta Vareskairasta, sellainen pieni
hirsinen leimauskämppä, joka purettiin ja siirrettiin lammen rannalle. Rakennus pystytettiin urakkatyönä Aarne Hietalan toimesta. Urakkasopimukseen oli kirjoitettu,
että kämppä tulee olla vesikatossa juhannusaattona –66 eli 24.6.1966. Muut sisätyöt
tehtiin talkoilla. Kämppää on vuosien saatossa ehostettu hyvään kuntoon. Kaitajalammelle rakennettiin autotie 2000 -luvun alkupuolella sekä ostettiin Metsähallitukselta hehtaarin tontti, Mukkajärven kämpän myyntituotoilla.
Kun järvet oli saatu vuoratuiksi ja kämpät rakennettu, alettiin hoitaa kalavesiä. Tietoa ja kokemusta ei ollut, eikä sitä edes hankittu. Ostettiin kaksi kalankasvatusverkkoallasta sekä kaksi ruokinta-automaattia. Altaille paikka vuokrattiin Hirviäkurusta
Orajärven kalastuskunnalta. Altaissa kasvatettiin taimenta ja sateenkaarirautua (kirjolohi,) näitä sitten istutettiin Kaitajalampeen ja Mukkajärveen. Kun tuloksia ei heti
saatu, niin mm. Mukkajärveen istutettiin kertaheitolla 50.000 kpl vastakuoriutunutta
siianpoikasta ja 400 kpl sateenkaarirautua, vaikka järvi on vain noin 15 ha:n suuruinen.
Asiakirjamerkintöjen mukaan Kaitajalampeen istutettiin siianpoikasia runsaasti,
mutta määrää ei kerrota. 200 kpl kaksivuotiasta sateenkaarirautua (kirjolohi), 400
kpl kaksivuotiasta taimenta sekä 100 kpl rapuja, vaikka senkin järven koko on vain 38
hehtaaria. Istutustuloksista ei meidän kannata kuitenkaan hurraahuutoa kohottaa.
Kokemukset tältä alalta olivat kehnot - virheitä tehtiin ja paljon. Nykyisin Kaitajalampeen on saatu hyvä siikakanta istuttamalla vuosittain noin 1000 - 1200 kpl kesän
vanhoja siianpoikasia.
Lokan ja Porttipahdan altaiden valmistuttua, suuntautui kala- ja metsämiesten mielenkiinto näille uusille alueille. Virveli- ja verkkokalastajat saivat suuria saaliita, mutta suuri oli myös verkkojen kulutus vedenalaisissa risukoissa ja aavesaarten liikkuessa tuulten mukana. Turvelautat tarjosivat myös vesilinnuille mieluisan elinympäristön. Altailla olikin alkuaikoina todella runsaasti hanhia ja muita vesilintuja.
Seura vuokrasi Metsähallitukselta Lokan altaan saaresta Muotkarovasta, entisestä
Korvasen kylästä, veden alle jäämättömän metsäteknikon virkatalon. Paljon tehtiin
talkootyötä sielläkin, ennen kuin talo oli siedettävässä käyttökunnossa. Talo oli todella vilkkaassa käytössä viikonloppuisin ja verraton tukikohta jäsenistön talvikalastuskausina. Kämpän käyttö hiljeni sitä mukaa, kun altaiden kala- ja riistakannat heikkenivät. Metsähallitus puutui peliin eikä enää uusinut vuokrasopimusta vuoden
1994 jälkeen, vaan otti talon omaan matkailukäyttöön. Kun Lokan altaan kalastuk-
8
sesta on kerrottu, tulkoon tässä vielä mainituksi vuosi 1974. Kopsusjoella pidettiin
seuran mestaruuspilkki, joka saalismäärältään mielestäni oli ennätysluokkaa. Kahden tunnin kestävä kilpailu ja Kukkosen Onnin voittosaalis oli 19,550 kg, vielä 8:sija
ositti 10,130 kg:n tulosta.
Vuonna 1974 saatiin lääketehdas Orionilta lahjaksi heiltä rakennusvaiheessa jääneitä
ylijäämä hyviä kelohonkia, joista ammattikoulun oppilaat oppilastyönä ja seuran jäsenet talkoilla salvoivat kämpän koulun pihamaalle. Rakennuspaikka saatiin vasta
vuonna 1979 Siltaharjusta, Porttipahtaan altaan rannalta läheltä 4-tietä. Kämpän
siirtäminen ja muu rakentaminen aloitettiin välittömästi. Työtä oli ja sitä tehtiin
suunnattomasti, kun samaan aikaan pihaan rakennettiin varasto-halkovaja ja grillikatos. Vuosien mittaan kämppää on uudistettu nykyajan varusteluin ja vaatimustasolle. Vuokratontti ostettiin seuralle omaksi vuonna 2012. Heikki Niemelä keksi kämpälle nimen Kelopahta. Kämppä on tällä hetkellä kiistatta upea.
Kun Porttipahtaalle päästiin, niin voineen mainita vielä yhden toimintamuodon,
kuinka seuralle hankittiin rahaa talkookalastuksella 1990-luvun alussa. Tekoaltaisiin
pulpahti niin paljon kalaa, että vaikka olisi talviavannosta haavilla niitä jäälle kaivanut. Niinpä Erämiehetkin päätti talvikalastusta koittaa. Sen mahdollisti Lapin Kalamiespiiriltä kalastuskorttivaroista saamamme pienehkö summan rahaa juuri tähän
koulutustarkoitukseen, merkinnällä talvikalastuksen opetus. Rahalla ostettiin kalastustarvikkeita ym. Verkot päätettiin rakentaa itse Kallatsan Eskon opastuksella. Ne
jotka osasivat jo rakentaa pyydyksen, he myös aloittivat työn, me muut olimme Eskon kovassa opissa. Vihdoin pyydykset olivat valmiit ja jääpeite muutaman sentin.
Into oli päällä ja jäälle piti päästä. Jälkeenpäin ajateltuna se oli kyllä uhkarohkeaa
uhmausta, onneksi jäät kesti. Kun pyydykset oli saatu jään alle pyyntiin, alkoi pikkupoikien jännittävä, salaperäinen odotus, että päästäisiin kokemaan pyydykset. Talkookalastajia oli parhaimmillaan parikymmentä. Ensimmäinen kokukerta tuotti siikaa 387 kg ja siianmätiä 19,4 kg. Paras kokukerta oli yli 500 kg kalaa. Tätä toimintaa
harjoitimme parina talvena noin 1-1.5 kk/vuosittain.
Metsästäjien kuntoa on ylläpidetty monen moisilla kilpailuilla. Alkuaikoina pidettiin
pienoiskivääri- ja riistapolkuammuntoja, myöhemmin muita metsästysammuntoja
sekä hirvenhiihto ja -hölkkäkilpailuja. Seuran alkutaipaleella alettiin harrastaa savikiekkoammuntaa ja se saikin innostuneen joukon toimintaan mukaan. Seura osti
tarvittavat laitteet ja niin seuralla oli varsin kelvollinen kiekkorata. Monia ja monenlaisia kilpailuja järjestettiin haulikkomiehille, aluksi lentokentän maastossa sitten
Rakkokummussa ja Paikanmellan montulla sekä viimeksi Kelukoskenmaassa, jolloin
9
heittimet olivat jo sähkökäyttöiset. Kilpailumatkoja tehtiin ympäri Lapin maakuntaa
ja varsin hyvällä menestyksellä. Kun paikkakunnan haulikkoammunnan harrastajat
perustivat alan erikoisseuran 90-luvun alussa, myytiin savikiekkoheittimet ym. siihen
liittyvä kalusto Sodankylän Tähtiampujille.
Seura on ylläpitänyt jäsenilleen sekä muulle yleisölle luento- ym. valistustilaisuuksia,
kursseja ja erilaisia teemapäiviä mm. kahdet Lapin Eräpäivät, Kennelpäivät sekä nuorille metsästäjille kahdet Jahti Metsoleiri-viikot. Näistä jahtiviikoista vastuun on kantanut Pekka Kustula. Vuonna –91 seura mm. palkittiin Suomen Metsästäjäliiton vuoden metsästysseurana.
Jäsenistö on aina yksimielisesti kannattanut paikallisen asukaan vapaata metsästysoikeutta valtion mailla kotikunnassaan. Kun tämä oikeus oli jo –60 varsin vakavasti
uhattuna, järjestettiin paikallisen rhy:n kanssa kokous ja kannanotto tämän oikeuden säilyttämiseksi. Väkeä oli ollut paikalla runsaasti. Jäsenten jyrkkää kantaa kuvannee Yrjö Tolvasen puheenvuoro. Siihen aikaan nimittäin täälläkin metsänhakkuumuotina oli ns. Osaran aukiot. Hakattiin laajat alueet puhtaiksi ja kesällä ne kulotettiin. Tolvanen oli ollut sitä mieltä, että mikäli ns. turistimetsästäjiä tänne välttämättä pitää tulla, varatkoon heille nämä kulotusalueet, joissa saavat ammuskella
mustuneita kantoja, mutta siihenkin varattakoon paikallisille etuoikeus. Varsin jyrkkien kannanottojen jälkeen lähetettiin asiasta eduskuntaryhmille lausunto ja kannanotto. Tunteet kävivät niin kuumina, että Erämiehet erosi Metsästäjäliitosta –63.
Välirikko jatkui vuoteen 1982, jolloin liityttiin uudelleen Suomen Metsästäjäinliittoon. Todettiin asioiden yhteinen meno, ettei asioita hoida ero. Meidän vapaa metsästysoikeus hiertää edelleen etelän miesten mieliä. Tänäkin vuonna on julkisuudessa taas väännetty kättä vapaan metsästysoikeuden puolesta ja vastaan.
Riistanhoitotyötä on tehty. Lintulajista suurimman hyödyn on saanut telkkä, joille on
pesäpönttöjä tehty roppakaupalla. Kanalinnuille on väsätty sorakatoksia, jäniksille
on tehty useita riistapeltoja ja talviruokintapaikkoja. Hirville on myös tehty riistapeltoja ja viety nuolukiviä, hanhia ym. riistaa on ruokittu. Vuosittain on pidetty riistan
tuhoeläinten hävittämiskilpailuja. Siinä onkin onnistuttu varsin hyvin. Seuramme
eräät jäsenet ovat erikoistuneet näädän loukkupyyntiin ja ketun jalkanarupyyntiin ja
ovat saaneetkin niitä huomattavia määriä. Seura hoitaa yhtä valtakunnallista riistakolmiota ja sen laskentaa.
10
Sodankylän rhy on nimennyt vuoden erähenkilöiksi seuramme jäsenistä Jukka Vierman, Jorma Lappalaisen, Heikki Remeksen, Esko Törmäsen, Kauko Karjalaisen ja
Pekka Kustulan. Esko Törmänen aloitti jo vuoden 1980 lopulla metsästyskorttitutkintokoulutuksen nuorille sekä muille asiasta kiinnostuneille. Myöhemmin mukaan
tulivat Kauko Karjalainen ja Pekka Kustula. Niinpä koulutustyö jaettiin siten, että Esko käsitteli metsästyslakiasiat, Kauko metsästykseen liittyvät asiat ja Pekka metsästysaseisiin liittyvät asiat. Tämä työ ja sen tulokset on huomioitu myös valtakunnan
tasolla. Sodankylässä saavutettu metsästyskorttikokeiden tuloksien läpäisy on yli 90
%, kun sen muualla Suomessa keskimäärin jää alle 60 %.
Karhunkaatajien jaloon joukkoon on seuramme jäsenistä yltänyt ainakin Risto Nieminen, Jukka Vierma, Raimo ja Jorma Nieminen, Jukka-Pekka Mikkola ja Matti Myllynen.
Seuran alkuvuosina oli kylän koirakanta sikäli yhtenäinen, että toinen toisistaan hurjemman näköisiä ”piskejä” pyöri vähän joka nurkilla. Kieltää ei sovi, että eikö niiden
joukossa ollut erittäin päteviäkin pyyntikoiria, mutta varsinaiseen jalostustyöhön
niitä ei voitu käyttää. Vähitellen jäsenet ryhtyivät hankkimaan puhdasrotuisia koiria.
Näin tekivät varsinkin ajokoiramiehet ja muutamat innokkaat linnunpyytäjät. Seuramme jäsenten yhteen voimakkaimmista toiminnoista on kuulunut kenneltoiminta.
Asia on huomattu niin valtakunnan kuin lääninkin tasolla. Sodankylän Erämiehet
seurana on tukenut ja edistänyt puhdasrotuisten koirien jalostustyötä, järjestämällä
useita suuria koiranäyttelyitä. Kun näyttelyt –65 alkoivat niin Kuivilan Matti silloin
suurimman vastuun kantoi. Apuna hänellä oli Ojuvan Jussi. Siinä sivussa karttui seuran rahapussi. Tämän vuoden koiranäyttely oli keväällä, se nimettiinkin seuran juhlanäyttelyksi. On järjestetty ajo-, linnun- ja hirvenhaukkukokeita, koetuomarikursseja jne. Seuramme jäseniä on eri ajo- ja haukkukokeiden koetuomareina noin 20. Tässä voinee mainita seuran ylituomarit: Heikki Vihanta ja Kirsti Pätsi ajokokeet sekä jo
edesmennyt Oiva Wallius, Kauko Karjalainen linnunhaukkukokeet sekä Esko ja Jukka
Törmänen hirvenhaukkukokeet.
Nyt on jo puhuttu toiminnasta paljon, mutta kerron kuitenkin vielä vähän huvitoiminnasta ja palaan seuran alkutaipaleelle jolloin ohjemalliset iltamat olivat suosittuja ja Erämiehet myös ottivat osaa hauskanpitoon. Luettakoon tässä eräs pöytäkirjaan merkitty ohjelmasuunnitelma: ”metsämiestarinoita esittää Juho Tolvanen, iloista viululla Viljo Vesterinen, Kauno Hakola myy reikiä, kvartettilaulua Hinkkanen ja
Ylitalo, kaksi vanhaa tukkijätkää Kiiskinen ja Kivioja”. Kiiskisen Osmo oli vielä luvan-
11
nut järjestää naisvoimistelua, papereista ei käy selville pitikö hän lupauksensa. Lisäksi oli vielä kuvaelma Jäniksen pyynti - Kauno Hakola.
Juhlat olivat olleet Veikkolassa, ohjelmanumero Iloista viululla, oli sikäli mennyt pieleen, että muutaman tahdin jälkeen melodia unohtui, ja taiteilijan piti aloittaa uudestaan. Sama toistui toisellakin kerralla, jolloin Väinö Simonen teki kohtalokkaan
virheen vetämällä esiripun kiinni. Soittaja oli kuitenkin hurmioitunut ja silmät kiinni
ja aloitti kolmannen kerran, kunnes huomasi soittavansa esiripulle. Arvaatte varmaan, että yleisöllä oli hauskaa, mutta näyttämön puolella olikin hauskuus kaukana.
Väinö olisi varmasti saanut viulusta päähänsä, ellei Ylitalon Arvo olisi sattunut paikalle ja saanut soittajaa vakuuttuneeksi siitä, ettei Väinön päähän kannattanut hyvää
viulua särkeä. Jäniksen pyynnissä tarvitaan onnea, kuten hyvin tiedetään. Kuvaelmassa sitä tarvittiin tavallista enemmän, kun ampujana toiminut Hakola työnsi 16
kal. haulikkoon 12 kal. patruunat ja aiheutti näin melkoisen laukaisuvaikeuden.
Myös pikkujoulujuhlat, hirvipeijaiset, vapun vietot, tukkien vyörytystalkoiden jälkilöylyt sekä pilkkikilpailujen jälkeiset ”suljutanssit” ovat olleet vertaansa vailla olevia
tilaisuuksia. Kun juhlista on puhuttu, kerrotaan vielä eräs pieni tapahtuma. Erämiehet lähti viettämään vappua Pyhätunturille Mallanderin majalle. Jo menomatkalla oli
pidetty huolta, ettei vain jano pääse yllättämään. Sen sijaan erään matkamiehen yllätti uni. Kun hän ei omin voimin kyennyt kulkemaan perille, oli hänet pantu ahkioon
makaamaan ja vedettiin sillä ”kaveria ei jätetä”-periaatteella perille. Perille tultaessa
pääsi ahkion nokka kolahtamaan porraspieleen, jolloin uupunut heräsi ja räpytteli
silmiään ja totesi: ”Kyllä pojat olivat hauskat juhlat”. Kuuteenkymmeneen vuoteen
mahtuu paljon. Kiitos, kun jaksoitte kuunnella seuramme muistelmia vuosien varrelta.
Lopuksi tahdon kiitokset teille antaa, jotka olette jaksaneet vastuuta seurastamme
kantaa.
KIITOS