– pieni, SUURI sankari! OHJAAJAN OPAS

Transcription

– pieni, SUURI sankari! OHJAAJAN OPAS
DAAVID
– pieni, SUURI sankari!
Kuva: Shutterstock
OHJAAJAN OPAS
Anniina Jakonen
Taustaa
Kesä lähestyy ja sen myötä myös lastenleiri tekee tuloaan. Tällä kertaa tutustumme
Daavidin monivaiheiseen ja mielenkiintoiseen elämään. Leirin teemana on Daavid – pieni,
suuri sankari!
Daavid oli tavallinen pieni poika, jonka epätavallisen suuri Jumala valitsi sankariksi. Silti
Daavidin elämä ei aina ollut täydellistä, mutta lopulta hänen uskonsa ja luottamuksensa
Jumalaan teki elämästä täydellistä olosuhteista riippumatta. Tällaista uskoa ja luottamusta
haluaisin olla välittämässä tämän leirimateriaalin kautta!
Materiaali muodostuu kuudesta raamiksesta sekä niihin liittyvistä toimintaideoista.
Leiriläisen vihko sisältää opetuksiin liittyviä tehtäviä sekä muuta leiripuuhaa.
Raamattutuntien opetukset toteutetaan pääasiassa näytelminä. Halutessasi voit kuitenkin
käyttää myös muita keinoja: nukketeatteria, pöytäteatteria tai muuta havainnollistavaa
opetusta. Tavoitteena on, että leiristä muodostuu yhtenäinen kokonaisuus niin, että koko
leiri perustuu alusta loppuun Daavid-teemaan raamisten, ryhmätoiminnan, aktiviteettien ja
toimintaosuuksien kautta. Näin opetus juurtuu syvälle lasten sydämiin hauskalla tavalla.
On kuitenkin hyvä muistaa, että Jeesus on leirin ja raamisten päähenkilö, eikä Daavid tai
Goljat. Uskomalla Jeesukseen jokaisella leiriläisellä ja ohjaajalla on mahdollisuus oppia
tuntemaan samanlainen Jumala, jonka Daavid tunsi. Meistä jokainen voi olla Jumalan
sankari! Jumalan avulla pieni ja tavallinenkin on aina tavattoman ihmeellinen.
Materiaali on testattu vuonna 2012 järjestämälläni leirillä. Leirillä oli 43 7–12 -vuotiasta
lasta, pääosin seurakunnan ulkopuolelta. Kaikki onnistui hyvin, palaute oli innostunutta – ja
mikä parasta: lapset oppivat tuntemaan Jeesuksen. Tätä samaa toivon sinun leirillesi.
Otan mielelläni vastaan palautetta tästä leirimateriaalista sekä leirisi toteuttamisesta.
Rukoillaan yhdessä leirin olevan siunaukseksi paikkakuntasi lapsille sekä samalla
ohjaajille yhdistävä ja aidosti yhteyttä luova kokemus.
Innolla kohti kesäleiriä!
Anniina Jakonen
[email protected]
2
Raamis 1
Aihe: Samuel valitsee kuninkaan
Tavoite:
Muistolause:
Lapsi oppii, että tavallinen on Jumalan silmissä arvokasta.
Tärkeintä on Jumalaa rakastava sydän!
”Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.”
(1. Sam. 16:7)
Perustuu raamatunkohtaan 1. Sam. 16:1–13
NÄYTELMÄ:
Henkilöt: Iisai, raamisope, profeetta Samuel, Iisain 7 poikaa, Daavid
Rekvisiitta: Iisaille henkselihousut, Samuelille sauva, sandaalit ja huopa, Daavidille
likaa naamaan, Eliabille lihakset sukkahousuista ja vanusta, Abinabadille puku ja
kravatti, Sammalle silmälasit ja tietokirjoja, Israelin kartta, vesiastia, öljypullo
Iisai: Oho! Katsokaa, kuka tänne on tulossa! Sehän on profetta Samuel! Kylläpä hän
kulkee jo kumarassa, alkaa olla jo vanha ja väsynyt.
Raamisope: On tainnut surra kuningas Saulin tekosia niin paljon, että selkäkin jo vääntyy
kumaraan. Saul ei ole hallinnut Israelin kansaa sillä tavalla, kun Jumala olisi halunnut ja se
surettaa profeetta Samuelia tosi paljon.
Iisai: Mutta mitä ihmettä profeetta Samuel täältä etsii? Hän on kulkenut pitkän matkan,
joku tarkoitus hänen tulollaan varmasti on. Ei kai vaan mitään pahaa ole sattunut?
Raamisope: (Pelokkaasti) Pahaa sen täytyy olla, jotain tosi kamalaa! Eihän kukaan
muuten tänne peräkylälle asti vaivautuisi. Beetlehem on mitättömin paikka kaikista, ei
täältä voi ainakaan mitään hyvää tulla. Kaikki rempallaan ja rapistuu koko kylä. Kartallakin
tämä pläntti on kuin pieni kärpäsenkakka (esittelee Israelin karttaa). Ei mitään hyvää koko
paikassa!
Profeetta Samuel kolkuttelee ovelle.
Raamisope: Sisään vaan, peremmälle. Täällä on lastenleiri käynnissä, mutta mukaan
mahtuu vielä. No, oikeinhan me nähtiin, itse profeetta Samuel se siinä.
Iisai: Tässä vähän mietiskeltiin, mikä sinut meille tuo. Onko jotain sattunut?
Samuel: Olkaa rauhassa. Ei mitään vakavaa. Minä olen tullut uhraamaan Herralle.
Iisai: (Kuiskaten yleisölle) Aika pitkä uhrimatka. Kyllä tässä nyt jotain on takana.
3
Raamisope: No, tule tänne. Käyhän istumaan. Haluatko pestä matkan pölyjä, tässä on
vesiastia, ole hyvä.
Samuel: Kiitos, kiitos. Mutta onpa täällä paljon lapsia! Kuinkas paljon sinulla, Iisai, onkaan
poikia?
Iisai: No, onhan niitä aika liuta siunaantunut. Mutta meillä on tässä juuri lastenleiri alkanut
ja lapsia on nyt normaaliakin enemmän paikalla.
Samuel: Ahaa. Vai lastenleiri, onpa hienoa! Satuinkin tulemaan ihan sopivana päivänä,
niin tapaan teidät kaikki! Mutta kuule Iisai… Minä olen kovasti surrut kuningas Saulia. Hän
ei ole totellut Jumalaa ja on tehnyt paljon vääriä asioita. Jumala on puhunut minulle, että
Israelin kansalle pitäisi valita uusi kuningas – ja tiedätkö mitä – sen takia minä tulin tänne
tänään. Sinun pojastasi tulee uusi kuningas!
Iisai: Ooh, ihanko totta? Kiitos Herralle, minulla onkin hienoja poikia! Ja nyt meistä tulee
oikea kuninkaallinen perhe!
Samuel: No Iisai, kutsuhan poikasi tänne, niin katsotaan, kenet Jumala on valinnut.
Iisai: Eliab, sinä ensin. Tule tänne eteen. (Ylpeästi) Katsohan vanhinta poikaani Eliabia.
Katsohan näitä lihaksia ja tätä komeutta! Hän on treenannut paljon ja on kaikkein vahvin,
oikea voimanpesä. Hänestä saamme kelpo hallitsijan.
Samuel (innokkaasti): Joo, hän se varmasti on, nyt on Herran edessä hänen voideltunsa,
vahva mies, jonka Jumala on valinnut, mutta annas kun rukoilen vielä.
Samuel rukoilee.
Samuel: Ei. Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan. Herra ei katso, kuten ihminen.
Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen. Eliab ei ole Israelin uusi
kuningas.
Iisai: Mitä?! Eikö todella? No, entä toinen poikani Abinadab? Tulehan tänne! Katsokaapa
tätä komistusta! Abinadab on koko kylän hurmuri! Aito italialainen puku – ja kravatti
suorassa! Hänestä saamme tyylikkään kuninkaan.
Samuel: Onpa tyyliä, on. (Rukoilee jälleen.) Mutta häntäkään Herra ei ole valinnut.
Iisai: (Hämmentyneenä) No onpa erikoista! Mutta ei se mitään, kyllä minulla poikia riittää.
Seuraavaksi Samma, tulehan tänne. (Polleana) Tämä Samma on erityislahjakkuus. Käynyt
yliopistoa ja päntännyt tietoa, aivot ovat iskussa, Beetlehemin älykkö. Hänestä saamme
viisaan hallitsijan.
Samuel: Ei se ole tämäkään. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.
Iisai: Onneksi on vielä monta poikaa jäljellä! Tulkaahan tänne loputkin! Katsohan nyt tätä
uljasta rivistöä: tämäkin tässä on kuin Beetlehemin Ridge Forrester, on tiukat farkut ja
4
leukaperät, oikea hurmuri! Tai hän tässä, ryhdikäs kaveri, valkoinen hammasrivistö ja osaa
hymyillä koko naamallaan! (ylpeästi) Kyllä edustuskelpoisuutta löytyy tästä perheestä!
Samuel: Kuule Iisai, ikävä tuottaa pettymys. Poikasi ovat kyllä upeita, mutta Herra ei ole
valinnut ketään näistä uudeksi kuninkaaksi. Nyt taisi tulla tenkkapoo. Kuljinko todella koko
pitkän matkan tänne asti turhaan? Jalatkin rakoilla. Tässäkö ovat kaikki poikasi, eikö ole
ketään muuta?
Iisai: (vastahakoisesti) No… nuorin on vielä jäljellä, mutta hän ei edes ole täällä. Hän on
paimentamassa lampaita. (vähätellen) Daavid on kyllä pieni vielä, oikea ruipelo. Soittelee
niityillä harppuaan lampaille ja haiseekin ihan ulkoilmalta. Ei kannata vaivautua hänen
vuokseen.
Samuel: Lähetä hakemaan hänet heti paikalla! Emme saa asiaa päätökseen ennen kuin
hän on täällä.
Iisai: (vastahakoisesti) Voi sentään, oletko tosissasi? No, ei kai muukaan auta. Hakekaa
Daavid tänne… Tule sisään, Daavid, joku tahtoo tavata sinut. Uh, haiseepa täällä
lampaalle! Olet ihan sottainen, kylpy ei olisi pahitteeksi.
Samuel: Älähän nyt, Iisai, poika on vain tehnyt ahkerasti työtään. Tule vain rohkeasti tänne
eteen, Daavid. (Samuel rukoilee.) Nyt Herra sanoo ”tämä se on, voitele hänet”. Ihminen
katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen! Voitelen sinut Israelin kuninkaaksi.
Ryhmätoiminta:
Opetellaan yhdessä muistolause ja tehdään tehtävät Leiriläisen kirjasta.
Juttele lasten kanssa:




Miksi Daavidin veljet eivät kelvanneet kuninkaaksi?
Mitä se tarkoittaa, että Jumala näkee sydämeen?
Millaisia asioita sinun ja minun sydämessäni on?
Mitä Daavidin sydämessä oli?
5
Raamis 2
Keskipisteenä Jumala!
Tavoite:
Lapsi oppii luottamaan Jumalan voimaan. Pelottaviakin
asioita voi lähestyä rohkeasti Jumalan avulla.
Perustuu raamatunkohtaan 1. Sam. 17:1–40
NÄYTELMÄ:
Henkilöt: Goljat (voi olla pelkkä ääni), Saul, sotilaita, Daavid, Eliab
Rekvisiitta: sotilaan varusteet, linko, paimensauva, laukku
Goljat: Grr, tulkaa tappelemaan! Minä olen Goljat, Filistean vahvin mies ja haastan teidät
ruipelot israelilaiset kaksintaisteluun. Lähettäkää paras miehenne taistelemaan minua
vastaan, niin sovitaan, että voittajan armeija voittaa koko sodan. Lopetetaan tämä pelleily
ja ryhdytään tositoimiin!
Saul: Tuo Goljatin-ryökäle on tosi rasittava! On huudellut tuossa jo neljäkymmentä päivää.
Mutta hän on niin ylivoimainen vihollinen, että Israelin armeija vapisee kauhusta. Olemme
surkeasti tappiolla. Ei kukaan uskalla tapella Goljatia vastaan, ei tästä tule mitään!
Lannistutaan ja luovutetaan koko sota.
Goljat murisee: Lähettäkää jo joku tänne, niin teen hänestä pannukakkua, häh hää!
Sotilas: Hui olkoon, katso noita lihaksia! Ja tuota karmeaa irvistystä! Meistä ei ole
mihinkään, luikitaan jo kotiin Israeliin ja vähän äkkiä!
(Israelin joukot eli ryhmyrit lasten seassa yhtyvät mielipiteeseen.)
Goljat: Huhuu, haluan tapella, eikö sana kuulu?! Taidatte ollakin mammanpoikia koko
sakki!
Saul: No Eliab, entä sinä? Olet vahvin koko Israelissa.
Eliab: Minäkö? Älä hulluja puhu, piiloon äkkiä (syöksyy pöydän alle).
Saul: Taidatte olla oikeassa, tuttiritareita koko joukko. Parasta alkaa kokoilla varusteita ja
perääntyä kotiin äidin helmoihin. Goljat on ihan liian iso ja pelottava.
Daavid tulee paikalle eväskorin kanssa.
Daavid: Hei veljet, isä lähetti evästä, mites taistelut sujuvat?
(Goljat huutelee jatkuvasti.)
6
Eliab: Surkeasti. Kuuntele nyt tuota Goljatia. On uhonnut jo neljäkymmentä päivää. Meistä
ei ole mihinkään. Lähdemme kotiin.
Daavid: Mitä?! Aiotte luovuttaa, vaikka olette Jumalan armeija? Miten te annatte tuollaisen
kerskailijan pilkata elävän Jumalan taistelurivejä?
Eliab: Katso nyt Daavid, Goljat on ylivoimainen. Katso noita lihaksia ja tuota kokoa. Goljat
on jättiläinen! Ei meistä kukaan pysty taistelemaan häntä vastaan.
Daavid: Älkää lannistuko. Minä taistelen! Lähettäkää minut kaksintaisteluun.
Israelin joukko hörähtää nauruun.
Eliab: Sinäkö? Järki käteen, Daavid! Sinä olet pieni rääpäle, pelkkä pikkuveli,
paimenpoika. Goljat pystyy vaikka puhaltamaan sinut nurin.
Daavid inttää: Minä menen!
Eliab hermostuneesti: Mitä sinä ruipelo edes tänne tulit? Tämä on isojen miesten sotaa
eikä mitään leikkiä. Häivy sinne lammaslaumasi keskelle, ei tänne tarvitse tulla
vitsailemaan. Ei sinusta ole mihinkään, usko jo!
Daavid: En kestä kuunnella, kuinka tuo typerä jättiläinen pilkkaa Jumalaa. Jos teistä
oikeista sotureista kukaan ei uskalla tehdä mitään, minä taistelen! Olen isäni lampaita
paimentaessa taistellut leijonia ja karhuja vastaan, Jumala voi yhtä hyvin antaa voiton
tuosta hirveästä jättiläisestä.
Saul: No oletpa sinnikäs pikkukaveri. Jos olet noin varma asiasta, niin olkoon menneeksi.
Eihän meillä ole muitakaan vaihtoehtoja. (Kääntyy veljiin päin.) Saatte kyllä heittää hyvästit
pikkuveljellenne, sillä Goljat muussaa hänet rusinaksi. (Daavidille hän sanoo): Pue nyt
sentään varusteita yllesi, vai meinasitko lähteä soitellen sotaan?
Daavid: Mutta… eihän minulla ole varusteita, olen pelkkä lammaspaimen.
Saul: Voi pyhä jysäys! Ei edes varusteita, anna mun kaikki kestää! No, saat lainata
minulta. Katsotaanpa. Tässä on rintapanssari, jalkasuojaimet, rautahansikkaat, suojakilpi
ja tietysti kypärä, ja sitten vielä…
Daavid: Ei enää yhtään enempää, kiitos. Nämä painavat ihan hirveästi, en pysty
liikahtamaankaan. En ole koskaan käyttänyt tällaisia.
Eliab: Katsokaa nyt tuota rääpälettä, ei saa edes varusteita ylleen, hah hah.
Saul: Voi voi, mitähän tästä oikein tulee?
Daavid: Pidä varusteesi! Minulle riittävät linkoni ja paimensauvani. Haen tuolta
joenuomalta vähän kiviä ja sitten juoksen Goljatia vastaan. Herra on kyllä voimallinen
pelastamaan minut.
Saul: Tee kuten tahdot. Uskosi on kyllä ihailtavaa. Mene, Herra olkoon sinun kanssasi.
7
Ryhmätoiminta:
Voimamies Goljat -kisa: Kilpailijan tehtävänä on saada pidettyä käsipainoja käsissään
vaakatasossa mahdollisimman kauan. Kilpailuun voidaan tehdä eri sarjoja eri painoisista
punteista.
8
Raamis 3
Daavid voittaa Goljatin
Tavoite: Lapsi oppii, että Jumala voi auttaa aina ja kunnia voitosta kuuluu Jumalalle.
Perustuu raamatunkohtaan 1. Sam. 17:40–52
NÄYTELMÄ
:
Goljat Tulkaa tappelemaan! Lähettäkää paras miehenne kaksintaisteluun minua vastaan,
niin saatte nähdä, kuinka teen hänestä hakkelusta. Mutta eihän teillä ole parasta miestä,
nynnyjä olette kaikki. Muka Jumalan armeija, Israelin valittu kansa, pyh! Ei Jumalakaan
auta teitä, vähäpätöisiä.
Daavid juoksee Goljatia kohti.
Goljat: Oho, koiraksiko minua luulet, kun tulet minua vastaan keppi kädessä? Hah hah!
Hulluiksiko te israelilaiset olette pimahtaneet? Lähetätte tuollaisen keskenkasvuisen
mitättömyyden taisteluun. Vuosisadan vitsi!
Daavid: Sinä tulet minua vastaan mukanasi miekka, tappara ja keihäs, mutta minä tulen
sinua vastaan taivaan elävän Jumalan nimessä. Hän on sen sotajoukon Jumala, jota sinä
olet pilkannut. Herra voi auttaa ilman miekkaa ja keihästä. Sota on Herran vallassa ja
tänään Hän antaa teidät meidän käsiimme.
Goljat nauraa höröttää mahaansa pidellen takakenossa. Daavid ryntää juosten
linkoamaan. Kivi osuu Goljatin otsaan ja Goljat kaatuu kuolleena maahan. Daavid ottaa
Goljatin miekan ja nostaa sen ilmaan ja nostaa jalkansa Goljatin päälle voiton merkiksi.
Daavid: Herra on sotajoukkojensa Jumala!
Saul ja Daavidin veljet kurkistelevat piilopaikoistaan: Ooh, uskomatonta! Daavid onnistui,
me voitimme!
Ryhmyrit huutelevat ilohuutoja:
– Daavid on vahvempi kuin kuningas Saul!
– Daavid on rohkeampi kuin kukaan!
– Saul voitti tuhat, mutta Daavid voitti kymmenentuhatta!
– Daavid on paras!
– Nyt juhlitaan!
Lähtevät juhlien pois.
9
Ryhmätoiminta:
Linkouskisa: Tehdään lingot esim. tennispalloista ja sukkahousuista. Kilpailijan tehtävänä
on lingota tyhjiä limsa- tai säilyketölkkejä kumoon.
10
Raamis 4
Saul vainoaa Daavidia
Tavoite: Lapsi oppii, että koskaan ei saa tehdä pahaa toisille. Jumala on
oikeudenmukainen.
Muistolause: ”Herra palkitsee aina oikeamielisyyden ja uskollisuuden”.
(1. Sam. 26:23)
Perustuu raamatunkohtaan 1. Sam. 26
NÄYTELMÄ
Henkilöt: Daavid, Abisai, Saul, sotilaita
Rekvisiitta: 2 keppihevosta, miekkoja, vesipullo
Lavastetaan huone autiomaaksi. Ryhmyrit esittävät Saulin sotilaita ja ovat nukkumassa
huoneen nurkassa lattialla kilvet, miekat ja keihäät levällään. Saul nukkuu keskimmäisenä.
Daavid ja hänen ystävänsä Abisai ratsastavat keppihevosilla erämaassa.
Daavid: Voi Abisai, en jaksaisi enää tätä ikuista pakenemista.
Abisai: Miksi oikeastaan pakenet ja piileskelet erämaassa jatkuvasti?
Daavid: Joonatan on rakkain ystäväni. Mutta hänen isänsä, kuningas Saul, vihaa minua ja
israelilaiset haluaisivat kruunata minut uudeksi kuninkaakseen. Olethan kuullut sen
laulunkin ”Saul voitti tuhat, mutta Daavid kymmenentuhatta”. Kansa juhlii vieläkin minua ja
Saul on kateellinen.
Abisai: Onpa kurja tilanne. Mutta ehkä tämä pako joskus loppuu. Muuten, alkaa olla jo
myöhä. Ehkä meidän pitäisi jo vähän levähtää. Hevosetkin kaipaavat jo yöunille, vai mitä
Polle? (taputtaa keppihevostaan päähän)… Daavid, ei voi olla totta, mitä tuolla näkyy?
(Osoittaa nukkuvia sotilaita.) Tule äkkiä katsomaan! Saul nukkuu täällä sotilaidensa
kanssa. Nyt sinulla on mahtava tilaisuus tappaa Saul, niin hän ei enää vainoa sinua. Tai
anna minun tehdä se! Ajattele! Yksi vaivainen miekanisku, niin kaikki tämä kurjuus on ohi
ja saat elää rauhassa. Voit palata kotiin ja painaa viimeinkin kruunun päähäsi. Saat asua
kuninkaan linnassa, etkä joudu enää milloinkaan yöpymään erämaaluolissa. Pehmeä
sänky ja muhkea tyyny, voi pojat! Ja palvelijoita! Iso hoviväki vain sinua varten. Saat tulla
valmiiksi katettuun pöytään, etkä enää syö heinäsirkkoja erämaassa. Olipa onni päätyä
samaan luolaan Saulin kanssa, oikea lottopotti! Tule jo, vedä miekkasi esiin!
Daavid pujottelee varovasti sotilaiden yli ihan Saulin viereen. Hän katselee nukkuvaa
Saulia ja kuiskaa Abisaille:
11
– Herra varjelkoon minua tekemästä mitään pahaa Saulille.
Daavid ottaa Saulin keihään ja vesipullon ja pujottelee kauemmas sotajoukosta.
Abisai: Mitä ihmettä sinä teit? Mikset iskenyt Saulia kuoliaaksi? Elämäsi mahdollisuus
nenän alla ja äijä hukkaa sen! Haloo, onko järkesi valo himmennyt, onko vintti pimeänä, ei
taida olla ihan kaikki munat korissa? (koputtaa Daavidin päätä)
Daavid: Lopeta jo, minulla on kaikki hyvin. Mutta ei ole minun tehtäväni tappaa Saulia.
Jumalalla on kaikki valta, elämä ja kuolema on Hänen hallinnassaan. En tapa Saulia,
vaikka voisin, koska tahdon toimia oikein. (Jatkaa ilkikurisesti). Mutta katsopas, otin hänen
juomansa ja keihäänsä ja nyt aion vähän kiusoitella häntä. Saul, herää! Herätys!
Saul: krooh – häh, mitä nyt? Mitä ihmettä, Daavid! Keihääni, äkkiä, missä keihääni on?
Vartija, miksei vartija tee mitään? Höh, nukkuva vartija, nyt kävi köpelösti.
Daavid: Älä pelkää Saul, en aio tehdä sinulle mitään pahaa, sillä Jumala kyllä kostaa
sinulle minun puolestani. Mutta katsopa, mitä minulla on: sinun keihääsi ja juoma-astiasi.
Nukuitte äsken kaikki sikeästi ja kävin siinä ihan vierelläsi.
Saul: Tässäkö? Voi hirvitys! Mutta, olisit voinut tappaa minut nukkuessani, olipa täpärät
paikat!
Daavid: Mutta en tappanut. Herra palkitsee aina oikeamielisyyden ja uskollisuuden. En
halua sinulle mitään pahaa, joten ihan turhaan vainoat minua pitkin erämaita. Me tästä
Abisain kanssa jatkammekin matkaa, kuulin, että tässä lähistöllä on lastenleiri, jossa
opetetaan lisää oikein ja väärin tekemisestä. Taidamme lähteä sinne. Eikä tekisi muuten
pahaa sinullekaan alkaa käydä raamattutunneilla. Oppisit paremmin luottamaan Jumalaan.
Heippa taas, Saul!
Saul hämmästellen: Heippa… vai raamattutunneilla? Ehkä hän oli oikeassa. Joukot,
mennään mekin raamikselle! (Tulevat penkkiin.)
Ryhmätoiminta:
Saul-leikki: Leikitään, kuinka Saul vainoaa Daavidia Kuka pelkää mustaa miestä säännöillä.
Huuto: Kuka vainoo paimenpoikaa
12
Raamis 5
Pienen joukon voitto
Tavoite: Lapsi oppii, että Jumala voi antaa voiton silloinkin, kun se näyttäisi
mahdottomalta. Tarvitsemme toisiamme ja jokaisen tehtävä on yhtä tärkeä.
Muistolause: ”Herra voi yhtä hyvin antaa voiton pienen kuin suurenkin joukon
voimin.” (1. Sam. 14:6)
Perustuu raamatunkohtaan 1. Sam. 30
Opeta kertoen. Voit käyttää havaintovälineitä, kuten kuvia tai esinepussia.
Daavid joukkoineen palaa jälleen taistelusta lopen uupuneena. Silloin he huomaavat,
että vihollinen on polttanut heidän asuinsijansa ja kaapannut heidän perheensä
taistelun aikana. Tilanne näyttää epätoivoiselta. Daavid hakee tukea Herrasta ja saa
varmuuden, että heidän on heti lähdettävä ajamaan takaa rosvoja. Osa joukoista on
kuitenkin niin väsyneitä, että he eivät jaksa lähteä. Ajattele, kuinka väsynyt ihminen
voikaan olla, kun ei jaksa lähteä pelastamaan edes omaa perhettään! Daavid ei pakota
ketään, vaan kokoa pienen joukon mukaansa ja antaa muiden jäädä lepäämään.
Kohtelemmeko me väsyneitä yhtä armollisesti? Jumala antaa pienelle joukolle voiton ja
Daavid saa haltuunsa kaiken. Voiton jälkeen Daavid ei salli, että väsyneiden joukkoa
halveksutaan, vaan antaa heille yhtä suuren kunnian kuin taistelujoukolle. Hän korottaa
väsyneet varusteiden vartijoiksi.
Opetettavat asiat:
● Epätoivon hetkellä hae tukea Herrasta, rukoile! Jumala neuvoo, mitä on tehtävä.
● Jumala on voimallinen auttamaan, vaikka olosuhteet näyttäisivät toivottomilta, voittoon ei
tarvita suurta joukkoa.
● Välillä on lupa levätä.
● Jokaisen tehtävä on yhtä tärkeä, arvostetaan toisiamme.
Ryhmätoiminta:
Tehtävät Leiriläisen kirjasta
13
Raamis 6
Daavidin kivet
Tavoite: Lapsi oppii voiton salaisuuden!
1. Sam. 17:40: ”Daavid otti sauvansa, valitsi joenuomasta viisi sileää kiveä ja
pani ne paimenlaukkuunsa, jossa hän piti tavaroitaan. Sitten hän lähti linko
kädessään astumaan kohti filistealaista.”


Kysele lapsilta, montako kiveä he olisivat pakanneet laukkuun?
Miksi Daavid valitsi juuri 5 kiveä? Oliko Daavidilla epäuskoa, kun yksi ei riittänyt,
tai miksei taskut täyteen?
Goljatin nujertamiseen tarvittiin viisi kiveä. Toteuta opetus nostamalla yksi kivi
kerrallaan paimenlaukusta ja näyttämällä samalla sormiasi (aloita peukalosta).
1. Menneisyyden kivi: ”Minä olen tappanut leijonan ja karhun”, eli ennenkin Jumala on
auttanut!
2. Rukouksen kivi (peukalon ja etusormen välinen laakso): laskeudu valmistautumaan:
rukoile, rukous sai aikaan Davidin menestykset.
3. Ensiarvoisuuden kivi: keskisormi, pisin sormi, kyseessä Jumalan maine ja kunnia,
mahdottomuus on Jumalan tilaisuus!
4. Palavuuden kivi: Daavid ryntäsi Goljatia vastaan
5. Sinnikkyyden kivi: 2. Sam. 21:20,22: ”Siellä oli jättiläiskokoinen mies, jolla oli
kummassakin kädessä kuusi sormea ja kummassakin jalassa kuusi varvasta,
yhteensä 24, hänkin oli Rafan jälkeläisiä – nämä neljä gatilaista Rafan jälkeläistä –”,
Goljatilla oli neljä raakaa sukulaista Älä luovuta koskaan!
Ryhmätoiminta:
Kiviaskartelu: Tehdään jokaiselle lapselle muistoksi viisi leirikiveä, joissa lukee
MENNEISYYS, RUKOUS, JUMALA YKKÖNEN, INTO, SISU
Tarvikkeet: Sileitä koristekiviä, tekstitarroja (tulosta sanat tarrapaperille tai käytä tavallista
kopiopaperia ja liimalakkaa)
14
Vinkkejä:

Teemaan sopivia roolivaatteita saa tilattua valmiina verkkokaupasta, esimerkiksi
pilailupuoti.com tarjoaa hyvän valikoiman. Lihaksikas Goljatin asu löytyy nimellä
Gladiaattoriasu (AW3178), kuningas Saulin ja sotilaiden asuja puolestaan
nimellä spartalainen asu (AF601058). Verkkokaupasta löytyy myös muita
raamattuaiheisia asuja.

Kirjavinkki: Lucado, M. Oman elämäni jättiläiset. Miten kohtaan Goljattini? Päivä
Osakeyhtiö 2008.

Musiikki on tärkeä osa leiriä! Leiribändi tai esilaulajat voidaan myös pukea
teemaan sopiviin roolivaatteisiin, vaikkapa Israelin armeijan sotilaiksi.

Leirin teemalauluksi sopii Herramme on väkevin, säkeistöt 1 ja 11.
säv. Lasse Heikkilä & san. Joel Alalantela, Mari Iivonen, Seija Nieminen, Outi
Rossi, Toni Schulman ja Ruut Viitala
Lähde: Jippii – Me teemme sen -nuottikirja

Muita aiheeseen sopivia lauluja ovat:
Armeijassa (Vaikken koskaan tykkiä laukaise)
säv. & san. Tuntematon
sov. Kuitunen, Jouni ja Tiitinen, Reijo
Lähde: Et putoa! -äänite (Päivä Oy)
On joukkojemme johtaja Jeesus
säv. & san. Tuntematon
Pienessä uskollinen
säv. & san. Pekka Suoniemi
Lasten armeija
säv. Lasse Heikkilä, san. Outi Rossi
Lähde: Jippii – Majakaksi maailmaan -nuottikirja
Me tahdomme nähdä Jeesuksen
säv. & san. Dough Harley, suom. Tomi Vaahtera
Lähde: Jippii – Majakaksi maailmaan -nuottikirja
Valta Herran on
säv. & san. Mari Pentinniemi
Lähde: Jippii – Majakaksi maailmaan -nuottikirja
15