1/2014 - Kuusamon seurakunta

Transcription

1/2014 - Kuusamon seurakunta
11
Torstai 3.4.2014
1
SEURAKUNTAVIESTI 2014
Kuusamon ev. lut. seurakunnan tiedotuslehti
Pääsiäisen merkki
Evankeliumi kertoo naisista, jotka aamuvarhaisella lähtevät Jeesuksen
haudalle. Sinne rientäneitten ensimmäinen
havainto on, että hauta
on tyhjä. Kivi, joka oli
Jeesuksen haudan suulla,
on vieritetty pois. Hauta
on tyhjä. Missä on Jeesus?
Enkelin viesti on, että ”ei
hän ole täällä, hän on
noussut kuolleista”.
Tyhjä hauta kuuluu
tähän maailmaan. Sen
voimme silmillämme
nähdä ja havaita, ymmärtää. Tyhjä hauta on
meille merkki pääsiäisestä. Mutta sen tarkoitus
ja merkitys kuuluu salattuun maailmaan. Sen me
voimme nähdä vain niin
sanotusti uskon silmin.
Enkelin ilmoitus ylösnousemuksesta ylittää selittämättömällä tavalla ihmisymmärryksen. Se on
”lupaus uudesta elämästä
ja toivosta”. On pääsiäinen. Valo voittaa. Toivo
viriää. Taivaan viesti on
meille, että Jeesus elää ja
hän elää ylösnousseena
Herrana seurakuntansa
keskellä.
Näin tyhjän haudan vain
ja tyhjät käärinliinat.
Vaan Herran enkeli kertoi:
Hän elää ja kulkee edellänne.
Turhaa usko unta vaan, jos
on Kristus haudassaan.
Vaan hän elää, ja niin me
hänen kanssaan elämme.
Kyrieleis!
Pois on kivi vieritetty. On
aurinko noussut.
On aamu sunnuntain ensimmäinen
Jeesus on nyt voittaja, hänen olkoon kunnia! Kyrieleis!” (VK 87:6-9)
Siunattua pääsiäisen
odotusta ja aikaa
Veli-Matti
Koivuranta
kirkkoherra
Jumalanpalvelus on elämisen tapa
Jumalanpalvelusta vietetään
siksi, että Jumala on kiitoksemme ja ylistyksemme kohde. Kristittyinä me elämme
Jumalan sanasta ja sakramenteista. Nämä ovat tarjolla
yhteisessä jumalanpalveluksessa. Omassa kirkossamme,
omassa seurakunnassamme
me rakennumme yksilöinä
ja yhteisönä näistä Jumalan
antamista aarteista.
Jumalanpalvelusta tulee
aina kehittää. Jokaisella seurakunnalla on oikeus viettää
hyvää ja monipuolista jumalanpalveluselämää. Siksi me
emme saa ummistaa silmiämme ja ajatella, että meillä on
kaikki valmista. Seurakunta
on matkalla oleva yhteisö,
jolla on alkunsa ja matkalle
lähettäjänsä; kuljemme Kristuksen jalanjäljissä ja nojaamme vanhaan liturgiseen
perinteeseen. Jumalanpalvelus on tunnistettava sen keskeisiltä osilta, kuten sanasta,
sakramenteista ja ekumeenisista uskontunnustuksista.
Vaikka kieli ja muodot olisivat vieraita, on jo jumalanpalvelukseen kokoontuva
seurakunta voimakas yhteenkuuluvuuden symboli.
Mutta matkalla oleva
kirkko ei voi jähmettyä pai-
PAASTON- JA PÄÄSIÄISENAJAN TAPAHTUMAT
KUUSAMON SEURAKUNNASSA
Pyhän Ristin kirkko
Su 13.4. palmusunnuntai, messu klo 10.00
Ma 14.4. Ristintien sävelhartaus klo 19.00
Ti 15.4. nuorten iltakirkko klo 19.00
Ke 16.4. Ristintien sävelhartaus klo 19.00
To 17.4. kiirastorstain messu klo 19.00
Pe 18.4. pitkäperjantai, sanajumalanpalvelus klo 10.00,
Jeesuksen kuolinhetken hartaus klo 17.00
La 19.4. hiljaisen viikon konsertti klo 18.00,
pääsiäisyön messu klo 23.00
Su 20.4. pääsiäispäivä, messu klo 10.00
Ma 21.4. toinen pääsiäispäivä, messu klo 10.00
Ti 22.4. pääsiäiskirkkohetket lapsille, perheille ja lapsiryhmille
klo 9.30 ja klo 12.00
Käylän kirkko
To 17.4. kiirastorstain messu klo 19.00
Su 20.4. pääsiäispäivän messu klo 10.00
Rukalla
Su 20.4. perheiden pääsiäishartaus
klo 12.30 Rukan kongressikeskuksessa
Lue lisää kirkollisista ilmoituksista ja seurakunnan kotisivulta.
koilleen. Traditio on tärkeä,
mutta niin on nykypäiväkin.
Jumalanpalvelukseen kokoontuu tämän ajan ihmiset
ja jokaisella on oikeus saada
kokemus siitä, että hän ja Jumala kohtaavat. Rukous on
meidän rukouksemme, hätä,
pyyntö ja kiitos ovat meidän
tuntojamme Jumalan edessä;
ei jotain sellaista, jota vain
toistetaan ymmärtämättä
mistä on kysymys. Kielen
merkitys korostuu. Tulee puhua sellaista kieltä, jossa avataan Jumalan suuria tekoja.
Kirkossamme oli käynnissä vuosina 2011 - 2013 Ju-
malanpalveluselämän kehittämishanke, Tiellä - på väg.
Hankkeessa oli mukana yli
40 seurakuntaa eri puolilta
Suomea. Näiden seurakuntien löydöt ja hankkeen loppuraportti ovat nyt jokaisen
seurakunnan käytettävissä.
Kuusamon seurakunnassa on
tehty ja vietetty vuosikymmenet liturgisesti ja sisällöllisesti
korkeatasoista jumalanpalvelusta. Siitä saamme olla kiitollisia. Jumalanpalveluselämää tulee aina ja koko ajan
kehittää. Jos niin ei tehdä,
on vaara, että jumalanpalvelus etääntyy ympäröivästä
KUUSAMON KIRKKOKUORON
90-VUOTISJUHLAVIIKON
MUSIIKKITAPAHTUMAT
Tiistai 13.5. KONSERTTI
Pyhän Ristin kirkossa klo 19.00
Ohjelmassa esiintyy Kuusamon Mieslaulajat ja Naiskuoro
Ainot. Johtaa Alla Kouru.
Keskiviikko 14.5. KONSERTTI
Pyhän Ristin kirkossa klo 19.00
Ohjelmassa esiintyy Kuusamon Laulu. Johtaa Alla Kouru.
Lauantai 17.5. KIRKKOKUORON 90-VUOTIS-SÄVELJUHLA Pyhän Ristin kirkossa klo 18.00. Johtaa
Raimo Heikkilä.
yhteiskunnasta. Meillä on
rikas aineisto, hyvät ja toimivat käsikirjat, niitä emme
voi syyttää monipuolisuuden
puutteesta. Kirjan käyttäjät,
sen hyvin sisäistäneet työntekijät, innostuneet seurakuntalaiset ja kaikki, jotka
rakastavat jumalanpalvelusta
ovat nyt avainasemassa.
Haasteena on, että kaikenikäiset – vauvasta vaariin
- löytävät kirkosta sellaisen
kokoontumispaikan, jossa
heitä odotetaan, toivotetaan
tervetulleeksi ja otetaan mukaan yhteisen jumalanpalveluksen suunnitteluun ja
toteutukseen.
Niin kuin tielläkin kuljetaan yhdessä, toinen toistamme kunnioittaen, niin
kuljetaan yhdessä myös jumalanpalvelustiellä. Yhdessä
rukoillen, suunnitellen ja
toisia osallisuuteen sekä palveluun kutsuen sydämemme
”hehkuu innosta”, niin kuin
Emmauksen tien kulkijoilla
kun heille selitettiin pyhiä
kirjoituksia. Jumala antaa
enemmän kuin aavistamme.
Tervetuloa kotikirkkoon!
Taina Manninen
kappalainen
YV-KONSERTTI
MA 5.5.
Maanantai 5.5. Yhteisvastuukonsertti Kuusamotalolla klo 19.00
Ohjelmassa esiintyy
Kuusamon kuoroja ja
Musiikkiopiston oppilaita. Ohjelma 10 euroa ja
lapset 3 euroa. Arpojen
myynti ennen konserttia
Sunnuntaina 18.5. PIISPANMESSU Pyhän Ristin
kirkossa klo 10.00 Messun johtaa piispa Samuel Salmi.
Saarna kirkkoherra, rovasti Veli-Matti Koivuranta. Messun
musiikki: Kirkkokuoro ja Veteraani Mieslaulajat, johtaa
Raimo Heikkilä Käylän koraalikuoro, johtaa Maria Suviaro, urkurina ja Kuulas-kuoron johtajana Laura Piilonen.
KESÄILLAN
MUSIIKKITUOKIOT
Pyhän Ristin kirkossa
keskiviikkoisin klo 19.00
ajalla 2.7. - 6.8.2014
Käylän kirkossa torstaisin klo 19.00 ajalla 3.7.
- 7.8.2014
Sunnuntai 18.5. KIRKKOKONSERTTI Pyhän Ristin
kirkossa klo 19.00 Ohjelmassa esiintyy Teemu Huunonen, huilu; Katri Holma, urut ja piano; Cornelis Kok,
sello.
TERVETULOA !
Mahdolliset tiedustelut:
Kanttori Raimo Heikkilä
050-3308574
www.kuusamonseurakunta.fi
12
Torstai 3.4.2014
Vapaaehtoisena lähimmäispalveluryhmässä
Vapaaehtoistyöstä tukea ja apua
Anna aikaasi – auttamisesta tulee hyvä mieli
Miten toimitaan, periaatteet?
· Tavallisen ihmisen tieto ja taito riittää
· Luottamuksellisuus ja vaitiolovelvollisuus
· Toimitaan autettavan ehdoilla
· Maksutonta
Mitä vapaaehtoinen tekee?
· Kaverina kauppareissulla
· Ystävänä yksinäiselle
· Ulkoiluystävänä tukea tarvitsevalle
kotona tai laitoksessa asuvalle
· Avustajana eri tapahtumissa
· Rinnalla kulkijana ja keskustelukumppanina
elämän vaikeissa hetkissä
Miten vapaaehtoinen toimii?
· Tavallisen ihmisen taidoin
· Tukee ja täydentää ammattiihmisten työtä
· Yksin, toisen parina tai ryhmässä
· Sitoutuu vaitioloon
· Tukena on diakoniatyöntekijä ja
joukko innostuneita vapaaehtoisia
Miten pääset mukaan?
Voit ottaa yhteyttä vapaaehtoistyöstä
vastaavaan diakoniatyöntekijään
keskusteluajan sopimista varten.
Terttu Pajula 050 5913 440
tai sähköpostitse [email protected]
Tule mukaan – sinua tarvitaan!
TERVETULOA
SURURYHMÄÄN
Sururyhmä on luottamuksellinen lähimmäisryhmä
(4-6 osallistujaa) sinulle, joka olet menettänyt
läheisesi. Ryhmässä mukana olevat saavat
kulkea henkilökohtaista surunmatkaansa toinen
toistaan tukien. Yhdessä olemme enemmän!
Tiedustelut ja ilmoittautumiset:
puh. 050 591 3435 / Elsa Koivuranta
Voit varata ajan myös henkilökohtaisiin
surukeskusteluihin ryhmän sijaan.
Mistä sait ajatuksen lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan?
- Huomasin usein kirkollisissa
ilmoituksissa kutsun tulla mukaan vapaaehtoiseksi. Mietin
asiaa parisen vuotta ja sitten
rohkenin lähteä lähimmäispalveluryhmän iltaan. Se oli
vuosi 2007. Pian oli alkamassa
myös vapaaehtoistyön peruskurssi, johon ilmoittauduin
mukaan. Siitä lähtien olenkin
ollut vapaaehtoisena.
Miten kuvailet tehtävääsi
vapaaehtoistoimijana?
- Kotiani vastapäätä on eräs
hoitokoti. Katselin usein ikkunasta, kun asukkaita lähti
ulos ja ajattelin, että voisin olla ulkoilukaverina heille, kun
tykkään itse kovasti liikkua.
Menin ensimmäisen kerran
yhdessä diakoniatyöntekijän
kanssa tutustumaan hoivakodin asukkaisiin ja henkilökuntaan ja samalla teimme ystäväsopimuksen. Siitä homma
lähti toimimaan.
Käyn joka sunnuntai asukkaiden kanssa ulkoilemassa,
kävelyllä tai joidenkin kanssa
olen käynyt muutamia kertoja
myös hiihtämässä. Jos ilma on
huono, voimme jumpata sisällä tai vaihtaa vain kuulumisia.
Lähtökohtana on vapaaehtoisuus, ei ole pakontunnetta.
Mitä vapaaehtoistoiminta
sinulle merkitsee?
- Parasta on, kun saan hyvän
mielen ja koen olevani tärkeä
niille ihmisille, joiden rinnalla saan kulkea. Olen aina
tervetullut. Toiminta tuot-
taa molemminpuolista iloa.
Se on antamista ja saamista.
Olen saanut sisältöä omaan
elämääni.
Mitä lähimmäispalveluryhmän yhteiset kokoontumiset sinulle merkitsevät?
- Kokoontumisissa näen toisia
ryhmäläisiä ja saan keskustella
heidän kanssaan. Tärkeä ä on
kokemus siitä, että seurakunta huolehtii meistä ja syntyy
yhteenkuuluvuuden tunne.
Olen osa isoa vapaaehtoisten
joukkoa. Yhteisissä illoissa on
hyvä, kun on erilaisia aiheita ja
jaetaan tietoa eri elämän alueilta. Yhteiset retket ovat tosi
mukavia.
Mitä haluat sanoa henkilölle, joka miettii vapaa-
Pirkko Inkiläinen on
ollut lähimmäispalveluryhmän vapaaehtoisena
kuusi vuotta.
ehtoiseksi lähtemistä?
- Tulkaa rohkeasti mukaan!
Vapaaehtoistoiminta rikastuttaa ja antaa sisältöä elämään.
Vapaaehtoistoimintaa on monenlaista ja rohkaisen myös
nuoria lähtemään mukaan.
Jokaisen työpanos on tärkeä
ja arvokas.
Diakonia on ihmistä varten
Diakoniatyöntekijöiden
yhteystiedot:
Diakonia on monien haasteiden edessä muuttuvassa ajassa ja yhteiskunnassa. Muutosten vaikutukset näkyvät ihmisten arjessa, minkä vuoksi
toimintaa ja tukimuotoja on tarpeen suunnitella
vastaamaan ihmisten tarpeita. Diakonia on kristillisestä rakkaudesta kumpuavaa lähimmäisyyttä, palvelua, jonka voi kokea osallisuudessa ja
yhteisöllisyydessä.
Anne Vanttaja
050 591 3441
omaishoitajat,
näkö- ja kuulovammaistyö
Diakonia auttaa ihmistä arjessa
Voit ottaa yhteyttä, kun kohtaat vaikeuksia, tarvitset kuuntelijaa tai yhteiskunnallisissa turvaverkoissa on aukko. Diakoniatyöntekijät ovat arjen
ammattilaisia, joiden tehtävänä on pohtia luot-
tamuksellisissa keskusteluissa sinun ja perheesi
tilannetta. Teemme yhteistyötä sosiaalitoimen ja
muiden auttajatahojen kanssa.
Voit olla yhteydessä, kun
· tarvitset keskusteluapua
· koet olevasi yksin tai masentunut
· ihmissuhdeasiat ovat solmussa
· syntynyt taloudellisia vaikeuksia
· päihteet hallitsevat elämääsi
· tarvitset ystävää tai tahdot auttaa lähimmäistä
Varaa aika vastaanotolle tai kotikäynneille.
Kotikäynneillä kohtaamme erityisesti niitä ihmisiä, jotka eivät enää itse pääse seurakunnan
yhteisiin tilaisuuksiin.
Diakoniapiirit toimivat vielä Pohjois-Kuusamossa
Pohjois-Kuusamossa on vielä vireää diakoniatoimintaa. Siellä toimii viisi diakoniapiiriä: Alakitka, Keskikitka, Takkusalmi,
Käylä ja Säkkilä-Juuma. Tunnelma niissä on
leppoisa ja on hienoa keskustella ja muistella
menneitä. Huoli on niiden loppumisesta, jos
ei nuorta sukupolvea tule mukaan. Muualla
Kuusamossa on jo käynyt niin. Sinne ovat
tervetulleita kaikki kylän asukkaat.
Hilppa Lampila
050 591 3438
diakoninen perhetyö,
mielenterveystyö
Irja lohilahti 050 380 0799
kehitysvammatyö,
Kirkon ulkomaanavun
yhteyshenkilö
Terttu Pajula 050 591 3440
vapaaehtoistyö,
työalajohtaminen.
Vanhusten parissa tehtävään
työhön sekä taloudelliseen
auttamistyöhön osallistuvat
kaikki diakoniatyöntekijät.
Elsa Koivuranta
050 591 3435
diakoniatyöstä, sairaala- ja
kriisityöstä, vertaisryhmistä,
parisuhdetyöstä ja työnohjauksesta vastaava teologi
Jumalan kämmenellä – kehitysvammaiset seurakunnan sydämellä
”Jumalan kämmenellä ei pelkää
ihminen. Jumalan kämmenellä
ei pelkää lintunen”. Tällä tutulla virrellä haluavat osallistujat usein aloittaa seurakunnan
SERKKU -tuokion kehitysvammaisten ryhmäkodeissa. Virren
sanat kertovat Jumalan suuresta
kädestä. joka antaa lapselleen
turvapaikan- Näitä helposti
käsitettäviä sanoja ymmärtävät
myös he, joiden puhekyky ei
riitä kertomaan omista ajatuksista ja tunteista.
Kehitysvammaisille on tärkeää kuulla hengellisistä asioista
riittävän havainnollisesti ja yksinkertaisin sanoin. Lapsen usko
on esikuvamme heidän kanssaan ollessa. Monesti huomaan
puhuvani liian monimutkaisin
lausein. Ilokseni kuitenkin usein
olen nähnyt, että asia on ymmärretty, kun olen muistanut käyttää tuttuja, konkreettisia sanoja
ja näyttää esineitä. Adventin aikaan puhuin maailman valosta,
Jeesuksesta ja kynttilän vertauskuvasta. Puhuin jouluvaloista,
joita oli jo joka puolella kotien
ikkunoissa ja pihamaalla, kaduilla ja kaupoissa. Ville, ahkera
SERKKUUN osallistuja yritti
kovasti selittää minulle jotakin,
mutta en ymmärtänyt. Hartaushetken päätyttyä hän tarttui
minua kädestä, vei huoneeseensa ja näytti sormella ikkunaa.
Siinä loisti suuri adventtitähti.
Joulun valo syttyi myös meihin;
ymmärsimme toisiamme!
Tiistai-illan keskustelukerhossa ja SERKKU hetkissä
seurakunta tarjoaa kehitysvammaisille mahdollisuuden kuulla
raamatun sanomaa. Papit ja
lehtori pitävät hartaushetken
ryhmäkodeissa n. kerran kuukaudessa Keskustelukerhossa
laulamme myös tuttuja virsiä
ja lauluja. Maria-kanttori on
ollut perehdyttämässä meitä
musiikin maailmaan. Keskustelut kulkevat liikenneturvalli-
www.kuusamonseurakunta.fi
suudesta lempiruokiin, päivän
henkilökohtaisista kuulumisista
kirkkovuoden ajankohtaisiin aiheisiin. Levyraati ja nyyttikestit
ovat suosikkeja keskustelukerholaisten ohjelmatoiveissa, kevään
toimintakausi täytyy ehdottomasti päättää makkaranpaistolla pappilan kodassa. Mukava
yhdessäolo on kerhossa yksi
tärkeimmistä asioista. Kevättalven perinteisiin kuuluu ulkoilupäivän järjestäminen yhdessä
Kuusamon Kehitysvammaisten
Tukiyhdistyksen kanssa. Tämä
suosittu tapahtuma kokoaa yhteen jopa 150 osallistujaa avustajineen. Kehitysvammaisten
omaan kirkkopyhään kokoonnumme kerran vuodessa vuorotellen Kuusamon, Taivalkosken
ja Pudasjärven kirkkoon ja oma
adventtikirkkohetki on kotikirkossa Kuusamossa. SERKKUtuokiot ovat joka kuukauden
viimeinen keskiviikko Mikevan
ryhmäkodissa ja kuukauden
kolmas perjantai Keva-keskuksessa, Rantalassa ja Ruijanmutkassa. Kehitysvammaiset ovat
lämpimästi tervetulleita näihin
juuri heitä varten järjestettäviin
seurakunnan tilaisuuksiin. IL.
Kehitysvammaistyö on vs.
diakoniatyöntekijä Irja Lohilahden erityistyöala.
13
Torstai 3.4.2014
Yhteisvastuun kohdemaa tutuksi
Kuvitellaanpa mielessämme tilannetta, että ne kuusamolaiset,
jotka puhuvat aitoa Koillismaan
murretta ja ovat asuneet täällä
ikänsä, saisivat yhtäkkiä kuulla:
sinulla ei ole oikeutta puhua enää
murretta, et pääse asioimaan virastoihin, et terveyskeskukseen,
et saa työpaikkaa, maapalstasi ja
metsäsi, asuinpaikkasi otetaan ilmaiseksi kaivosyhtiön käyttöön.
Olet syntyperältäsi kuusamolainen, et kelpaa mihinkään.
Tällainen vuosisatoja jatkunut syrjintä on edelleen arkipäivää Keski-Amerikan Guatemalassa, joka on YV-keräyksen
ulkomaan kohteena. Alkuperäisasukkaat mayat ovat syrjittyjä ihmisiä vailla ihmisoikeuksia..
Lähes joka toinen Guatemalan
14 miljoonasta asukkaasta on
syntyperältään maya. Mayoja ei
välttämättä päästetä sairaaloihin,
sukujuuret estävät työnsaannin
tai sukupolvien ajan heidän
asuttamiaan maita otetaan korvauksetta suuryhtiöiden käyttöön. Erityisesti maaseudulla
elinolot ovat huonot. Moni ei
tiedä omista oikeuksistaan yhteiskunnan jäsenenä.
Yhteisvastuu tukee alkuperäiskansojen parissa tehtävää
Dora Arriola Vega ja Ruby Coy Quej Guatemalasta tulkkinaan Riikka Seppälä Kirkon
Ulkomaanavusta Oulun hiippakunnan vieraina Kuusamossa
ihmisoikeustyötä. Yhteisöjä
koulutetaan tiedostamaan ja
vaatimaan oikeuksiaan omaan
kieleen, kulttuuriin ja maahan.
Ihmisiä tuetaan kehittämään
omaa toimeentuloaan ja ehkäistään perheväkivaltaa.
Kuusamolaisilla oli helmikuussa tilaisuus kuulla Oulun
hiippakunnan vieraina olleita
guatemalalaisia heidän maansa
tilanteesta. Vieraat ja Kirkon
Ulkomaanavun edustajat kertoivat rohkaisevia esimerkkejä
siitä, miten kansainväliset järjes-
Kirkkokedon eskarilaisten ajatuksia
ystävyydestä ja auttamisesta:
Minkälainen on hyvä ystävä?
· Hyvä ystävä on sellainen, joka leikki kaikkien
kanssa.
· …jonka kanssa voi tehdä samanlaisia asioita.
· …jonka kanssa on kiva leikkiä.
· …joka ei tee kaverille pahoja asioita.
· …joka ei kiusaa.
· …joka auttaa.
Mitä ajatuksia teille tulee auttamisesta?
· Auttamisesta tulee hyvä mieli.
· Siivoamisessa voi auttaa.
· Kengännauhat voi solmia toiselle.
· On tärkeää, että kaikilla on ainakin ruokaa.
· Tuntui kivalta antaa rahaa keräykseen.
Ketä voi auttaa?
· Äitiä voi auttaa.
· Niitä, joilla ei ole rahaa.
· Muitakin kuin kuusamolaisia.
· Eniten pitää auttaa omaa maata.
· Ei ole oikein, jos ei auteta erinäköisiä ihmisiä.
töt ovat saaneet aikaan erilaisilla
hankkeilla korjausta erityisesti
maaseudun ihmisten arkeen ja
toimeentuloon. Maan asukkailla on 1996 päättyneen, yli 30
vuotta kestäneen sisällissodan
jälkeen halu rakentaa rauhassa
omaa ja läheisten elämää paremman tulevaisuuden toivossa.
Yhteisvastuukerääjät saavat
usein kritiikkiä ulkomaille varojen keräämisestä. Lain turvaamat kansalais- ja ihmisoikeudet
antavat kuitenkin meille huomattavasti paremmat mahdol-
lisuudet itse vaikuttaa ainakin
kohtuullisten elinolojen saavuttamiseen kuin ihmisellä joka
ei ole mikään, koska on syntynyt väärään kansanryhmään.
Ilahduttavasti ovat ihmisten
sydämet Kuusamossa aina lämmenneet yhteisvastuukeräykselle ja näin varmaan käy tänäkin
vuonna. Kaukaisilta vierailta
saimme konkreettista tietoa
heidän kotimaastaan. Meidän
on helpompaa ymmärtää avun
tarve ja luottaa sen perille menemiseen Kirkon Ulkomaanavun
kautta.
Nilon hautausmaan talkoot
Suunnitteilla on monen vuoden
tauon jälkeen elvyttää hautausmaiden haravointitalkoita, jotka
pidettäisiin Nilon hautausmaalla la 24.5. klo 10 alkaen. Talkoolaisilla tulisi olla omat haravat,
mutta seurakunnalta voi tarvittaessa lainata. Osallistujille on
tarjolla ruokaa ja kahvia, jonka
vuoksi olisi hyvä ilmoittautua
tapahtumaan. Ilmoittautumisia
otetaan vastaan kirkkoherranvirastossa puh. 050-310 5811,
050-310 5812, s-posti [email protected]
Talkoiden jälkeen osallistujien kesken ovat arpajaiset, jossa
palkintona mm. kesän ajaksi
haudanhoito valitsemalleen
haudalle. Lisäksi päivän aikana
voi kysellä neuvoja seurakunnan
työntekijöiltä esim. hautojen
hoidosta, kiven pesusta ym.
Talkoopäivänä Lintukerholaiset asentavat linnunpönttöjä
Nilon hautausmaan puihin ja
myöhemmin muillekin hautausmailla.
Seurakunnan hoidossa oli
viime kesänä 722 hoitohautaa.
Niitä hoidetaan kesäkuun alusta
syyskuun loppuun, jolloin kukat
poistetaan haudalta tai jos kukat
paleltuvat aikaisemmin niin ne
kerätään pois ja hauta-alue siistitään.
Seurakunnan kanssa voi tehdä kirjallisen hoitosopimuksen
5 ja 10 vuoden ajaksi, tai antaa
haudan vuosihoitoon, josta tulee lasku joka kevät huhtikuussa.
Hoitomaksut määräytyvät hau-
tasijojen lukumäärän mukaan
ja yhtä hoitosopimusta kohden
tulee 3 kpl Pauliina-begoniaa.
Jos omaiset haluavat tuoda hoitohaudoille kukkia kesän aikana, niin suosittelemme tuomaan
vain leikkokukkia maljakkoon.
Ylimääräiset kukat (begonia, pelargonia yms.) lisäävät hoitotyötä hautaa kohden ja hoitohautakukat kärsivät jos penkkiin tulee
liian tiivis kukka-istutus.
Hoitosopimukset tulisi tilata
17.4. mennessä, koska maksettuna ne pitää olla toukokuun
puoleenväliin mennessä.
Hautajaisten jälkeen hauta
on rauhoitettuna kaksi viikkoa
kesäaikana, jonka jälkeen seurakunnan työntekijät poistavat
kukkalaitteet ja kunnostavat
haudan nurmelle. Talvella haudattujen kukkalaitteet siivotaan
lumen sulettua keväällä. Yleensä omaiset käyvät hakemassa
kukkalaitteissa olevat nauhat ja
kortit melko heti hautauksen
jälkeen pois. Ristikankaan hautausmaalla, uudella alueella missä hautauksissa ollaan menossa,
nurmikko tehdään syyskesän
aikana. Yleensä on odotettu, että alueelle asennetaan mahdollisimman paljon muistomerkkejä,
ettei uusi nurmikko vaurioidu
kivien laiton vuoksi.
Haudanhoitosopimuksia ja
muita hautausmaihin liittyviä
asioita hoitaa seurakunnassa
hautausmaanhoitaja Marja-Liisa
Heikkilä puh. 050-310 5821.
www.kuusamonseurakunta.fi
Kirkon ja oman seurakuntamme jokavuotinen voimannäyte
apua tarvitsevien lähimmäistemme auttamiseksi on täydessä
vauhdissa. Järjestetämme yhteistyössä erilaisia tapahtumia kaikenikäisille. Lämmittää sydäntä
huomata, miten paljon hyvää
mieltä tuottaa yhdessä tekeminen toisten hyväksi.
Erilaiset tapahtumat sekä
lista- ja lipaskeräys marketeilla
ja nuorten suorittama keräys
taajaman alueella ovat tärkeim-
mät rahankeräysmuodot. Kerääminen ja antaminen tuottaa
molemmille hyvää mieltä.
Kaikkein tärkeintä kuitenkin on asennekasvatus. Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden osoittamisen kansanliike.
Meidän tulee auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon
tai poliittiseen vakaumukseen
katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa.
Seuraa kirkollisista ilmoituksista YV-tapahtumia.
”Lahjoita hyvä kuolema”
Vuoden 2014 Yhteisvastuukeräyksen kotimaisena erityiskohteena on saattohoito. Saattohoidolla tarkoitetaan kuolevan
hyvää, arvokasta ja lempeää hoitoa vaiheessa, jolloin sairauden
etenemistä ei voida estää. Vaikka
sairauden parantaminen ei ole
mahdollista, on elämän päätösvaiheessa vielä paljon tekemistä.
- Yhteisvastuuvaroin luodaan
valtakunnallinen saattohoidon osaamisverkosto. Varoilla
järjestetään kuolevien parissa
työskenteleville saattohoitokoulutusta sekä perustetaan tuki- ja
neuvontajärjestelmä ammattihenkilöstön sekä potilaiden ja
omaisten tarpeisiin.
Omalla paikkakunnallamme
on keräyksen liittyvä teema esillä
eri tavoin vuoden 2014 aikana.
RIPPIKOULUT 2014
KÄYLÄ I 3.-10.6.2014
Konfirmaatio 15.6.2014
SYÖTE I 12.-19.6.2014
Konfirmaatio 22.6.2014 klo 13
SYÖTE II 12.-19.6.2014
Konfirmaatio 22.6.2014 klo 13
KÄYLÄ II 24.6.-1.7.2014
Konfirmaatio 6.7.2014
KÄYLÄ III 3.-10.7.2014
Konfirmaatio 13.7.2014
KÄYLÄ IV 12.-19.7.2014
Konfirmaatio 20.7.2014
KÄYLÄ V 22.-29.7.2014
Konfirmaatio 3.8.2014
Vuoden 2015 rippikoululaisille lähetetään infokirjeet
kesäkuun alussa. Lisätietoja nuorisotyönohjaaja Päivi
Raudaskoski, p. 050-591 3444 tai [email protected]
HILJAISUUDEN HUONE
palmusunnuntaista kiirastorstaihin
13. - 17.4. klo 12.00 – 18.00
Kuusamon seurakunnan
asuinkerrostalon ryhmätilassa,
os. Kirkkotie 1 C
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys ry.
Kuusamon osasto kokoontuu
ma 7.4.2014 klo 18.00
Kuusamon seurakuntatalon isossa salissa.
Syöpähoitaja Irene Törmälä kertoo syöpäpotilaiden
hoidoista Kuusamossa. Tilaisuus järjestetään
yhdessä Kuusamon seurakunnan kanssa.
Tilaisuus on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille.
Kahvia ja arpoja myytävänä Yhteisvastuun hyväksi
klo 17.30 alkaen.
Tervetuloa!
14
Torstai 3.4.2014
Kuusamon seurakunnan
lähetystyö yhteystiedot:
Lähetystyöstä vastaava
teologi
seurakuntapastori
Heli Kautonen
puh. 050 353 1328
lähetyssihteeri
Pirkko Jaurakkajärvi
puh. 050 310 5883
sähköpostit
[email protected]
Yhteyshenkilö Suomen
Lähetysseuran ja
seurakunnan kanssa
Heikki Mustaniemi
[email protected]
puh. 040 749 6068
Nimikkolähettimme
Katri Niiranen-Kilasi
Makumira P.O.Box 55
Ura River, Tanzania
[email protected]
Tapahtumia
lähetystyössä
Seurakuntatalo
Lähetyspiirit
ma 31.3. klo 18.00
ma 14.4. klo 18.00
ma 28.4. klo 18.00
Äitienpäivälounas
su 11.5. klo 11.30–14.00
Pappila
Missiokahvila / kirppis
ke 28.5. klo16-19 kahvilan avaa
Kappalainen Taina Manninen,
ke 4.6., ke 11.6. ja ke 18.6.
klo 16–19
Suvilauluja laulattaa kanttorit
ke 4.6. ja 11.6. klo 18–19
To 22.5. Kevätretki Käylään
Valtakunnalliset lähetysjuhlat
Vaasassa pe-su 6.-8.6.
ilm. ma 6.5. mennessä
p. 050-310 5883
Lähetystyön toiminnasta ilmoitetaan viikoittain paikallislehden
kirkollisissa ja kotisivuilla
www.kuusamonseurakunta.fi
Lämmin tervehdys
pienille sormille ja varpaille
Muutama viikko sitten diakoniatyö sai ison muovikassin täynnä pehmotuotteita.
Liisa Majava Kurkijärven
Lehtovaarasta oli ahkerin
sormin neulonut 103 paria pieniä sukkia ja lapasia
lahjoitettavaksi lapsiperheisiin.
Monissa seurakunnissa
erilaiset toimintapiirit tai
yksittäiset seurakuntalaiset neulovat vauvantossuja
lahjoina kastettaville vauvoille. Palvelutyön tiimissä
päätimme, että näitä Liisan
neuleita jaetaan tervehdyksenä kuusamolaisiin vauvaperheisiin. Kun pappi
käy perheessä vierailemassa
kastekeskustelun tai kastejuhlan merkeissä, hän tuo
mukanaan sukat tai tumput pienokaiselle. Liisan
lahjoissa löytyy malleja ja
Lastenohjaajien
yhteystiedot:
Kerhopiste keskusta
Anja Lämsä ja
Paula Haverinen
p. 050 310 5881
Kerhopiste Nilo
Paula Pesonen ja
Marjatta Karvonen
p. 050 310 5882
Pyhäkoulu-lastenohjaajat Mirja Oikarainen ja
Arja Ronkainen
p. 050 442 4685
värejä. Isompia kokoja riittää jaettavaksi muillekin
lapsiperheille, joita diakoniatyöntekijät kohtaavat
asiakastyössään. Ei tossujen
tai lapasten saaminen toki
ole sidottu lapsen kastamiseen seurakunnan jäseneksi.
Kaikki vauvat voivat kyllä
saada pehmeän tervehdyksen, jos heidän olemassa-
olonsa tulee tietoomme.
Ehkäpä vauvasta sitten aikanaan tulee seurakunnan
jäsen!
”Rakas Jeesus kuule meitä, siunaa vastasyntyneitä.
Hoida kättä, pikku jalkaa,
nyt kun elon taival alkaa.”
(Kotien rukouskirja)
Vastaava lastenohjaaja
Satu Koski
p. 050 596 5349
Tulossa
SUOMALAINEN
MESSU
La 10.5.2014 klo 18.00
Kuusamon Pyhän Ristin
kirkossa. Messun johtaa
säveltäjä Lasse Heikkilä.
Avustaa messun
projektikuoro,
joht. Jaakko Sopanen
PÄÄSIÄISKIRKKOHETKET LAPSILLE,
PERHEILLE JA LAPSIRYHMILLE
9.30 JA
TI 22.4. KLO 9.30.
JA KLO
KLO 12.00
12.00.
PYHÄN RISTIN KIRKKO
KIRKKO.
HUOMIO VANHEMMAT!
ENSI SYKSYN PÄIVÄKERHOIHIN
ILMOITTAUTUMINEN
17.3-30.4.2014
Ilmoittautumiskaavakkeita saat
päiväkerhopisteistä, kirkkoherranvirastosta
ja srk:n sivuilta www.kuusamonseurakunta.fi
ja kaavakkeen voi palauttaa kerhopisteisiin
tai kirkkoherranvirastoon. Lisätietoja
p.050-5965349
PÄÄSIÄISEN
LEIVONNAISMYYJÄISET
la 12.4. alkaen klo 11.00 srk-talolla
Yhteisvastuun hyväksi
Myytävänä lämpimiä karjalanpiirakoita,
rieskoja, rahkatorttuja,
kuivakakkuja ym.
Myytävänä myös kahvia ja arpoja.
Nilon 5-vuotiaiden päiväkerholaisten
ajatuksia kerhosta ja Taivaan Isästä
Mitä kerhossa tehdään? Päiväkerhossa leikitään, askarrellaan, syödään, ollaan pyhäkoulussa, lasketaan, ollaan ulkona ja käydään leikkikentällä.
Mistä kerhossa tykkäät? Askartelemisesta, piirtämisestä, lautapelien pelaamisesta, leikkimisestä ja pyhäkouluhetkestä.
Mistä kerhosta en tykkää? Autoista, laulamisesta, pyhäkouluhetkestä, askartelusta koska on vaikea tehdä viivoja, ei tykkää olla ulkona ja ei pidä
leivän syömisestä.
Kerro piirustuksesta: Taivaan Isä on punainen, pallon muotoinen, hämähäkin näköinen, pitkä parta, lyhyet/ruskeat/vihreät hiukset, pitkä/lyhyt ihminen, valkoinen/kultainen pusero, kruunu päässä, värikkäät housut, pitkät/
pienet kädet, sukat jalassa, mekko päällä, punaiset/violetit silmät, värikäs
mekko, pitkä hame, koru kaulassa.
Mitä Taivaan Isä tekee? Taivaan Isä hallitsee tätä maailmaa. Hän on luonut
kaikki ihmiset ja maat. Hän tekee ruokaa sekä antaa meille elämän. Taivaan
Isä kuulee kaikki asiat ja asuu taivaassa punaisessa teltassa pilvien päällä.
Sieltä hän katsoo että lapsilla ja aikuisilla on kaikki hyvin.
Mitä on rukous? Rukoillaan Taivaan Isää rukousmökki rukouksella ja pyydetään Jumalaa siunaamaan kaikki jutut. Rukoillessa laitetaan kädet ristiin.
Kerro kuolemasta: Kun ihminen kuolee niin ei enää elä. Se on paha ja
surullinen asia. Vanhat ja sairaat ihmiset kuolevat ja menevät taivaaseen
enkeleinä.
Mitä pyhäkouluhetkessä tehdään? Ollaan hiljaa, istutaan nätisti ja kuunnellaan mitä tätit sanoo. Sytytetään kynttilä, lauletaan ja jutellaan Taivaan
Isän asioista.
Lahjoituksia otetaan vastaan klo 9 alkaen.
Lämpimästi tervetuloa!
www.kuusamonseurakunta.fi