ESP esite - Etelä-Satakunnan Puhelin Oy

Transcription

ESP esite - Etelä-Satakunnan Puhelin Oy
120 v.
Etelä-Satakunnan Puhelin Oy
TOIMITUSJOHTAJAN
TERVEHDYS
Maailma kehittyy ja menee eteenpäin kovaa vauhtia, eikä vähiten puhelinalalla. Seuraavalla aukeamalla kerrotaan ESP:n 120 v.
historiaa 1800-luvun lopulta 2010-luvulle. Kehitys on ollut nopeaa,
erityisesti viimeiset 20-30 vuotta. Kun itse tulin ESP:lle alkuvuodesta 1987, niin ensimmäiset tiiliskiven kokoiset matkapuhelimet
olivat juuri tulleet markkinoille. Tämän päivän kännykkä on monipuolinen älypuhelin, jollaista ei parikymmentä vuotta sitten voinut
kuvitellakkaan. 1980-luvun loppupuolella ESP rakensi ensimmäisiä
valokaapeliyhteyksiä, ns. runkokuituja keskusten välille samalla
kun keskuksia digitalisoitiin. Pari vuotta sitten aloitimme valokaapeliyhteyksien rakentamisen kotitalouksille ns. haja-asutusalueille.
Kiinnostus häiriöttömiä ja nopeita yhteyksiä kohtaan on ollut
suurta. ESP:n hallitus on valinnut yhdeksi tärkeimmäksi strategiaksi juuri valokuituyhteyksien rakentamisen sekä niiden ympärille
tulevat erilaiset palvelut. Tämä työllistää sekä ESP:n omaa henkilöstöä että ulkopuolisia urakoitsijoita. Tulemme tulevina vuosina
rakentamaan yhteyksiä eri puolille toimialuettamme ja myös
perinteisen alueemme ulkopuolelle.
Uskomme, että rakentamalla mahdollisimman kattavan valokuituverkon tuomme asiakkaidemme käyttöön yhteydet jotka helpottavat jokapäiväistä työskentelyä ja asiointia. Tulevaisuudessa yhä
useampi asia tapahtuu verkossa. Lisäksi työllistämme ison joukon
puhelinalan ammattilaisia, jotka maksavat veronsa Sastamalaan ja
näin lisäämme kaikkien hyvinvointia ja olemme osaltamme mukana kehittämässä Sastamalasta elinvoimaista Suomalaista kaupunkia.
Antti Korpela,
toimitusjohtaja
Arjen luksusta
Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Esp on 120-vuotias tietotekniikan
palvelu- ja laitetoimittaja. Huolehdimme kokonaisvaltaisesti
yritysten ja kuluttajien tieto- ja viestintätekniikasta sekä sovellusten tukipalveluista, toiminnasta ja kehittämisestä. Alueemme
johtavana palveluntarjoajana tunnemme paikalliset vaatimukset
erinomaisesti, minkä ansiosta pystymme räätälöimään palvelumme asiakkaan toimintaympäristöön sopiviksi.
Ca
se
AJAN HERMOLLA
luonnon
helmassa
TEKSTI: Risto Ojanen
Kiireisen aikamme unelma:
Luonnon helmassa ja silti tiiviissä yhteydessä
siihen, mitä maailmassa tapahtuu. Vaikuttaa
ristiriitaiselta, mutta on täyttä totta.
Esimerkkimme on Lahdenperä kymmenkunnan kilometrin päässä Suodenniemen keskustasta ja saman verran Sävistä.
Täällä voi istahtaa katselemaan luonnon
näytelmiä ja kuuntelemaan luonnon ääniä
Täällä voi yhtä hyvin istahtaa viimeistä huutoa olevan tiedonvälityksen ääreen ja saada hetkessä tietää, missä isossa maailmassa mennään.
Täällä elävät Heidi ja Antti; ajan hermolla –
hermoilematta.
Antti ja Heidi ja punainen tupa Suodenniemen perällä,
kilometrin päässä Hämeenkyrön rajasta.
Huono kokeilu
Heidi Lehto on viikot töissä Helsingissä, mutta
viettää viikonloput ja yhden etäpäivän viikossa
maalla. Miksei viettäisi, kun Antti Rannikon
kanssa pannaan kuntoon kaksikerroksista punaista tupaa ja nautitaan pihapiiristä, jota on
hoidettu järki päässä ja pidetty tervehenkisesti
puolittain luonnontilassa.
Heidille ja Tampereelle työmatkansa tekevälle Antille oma rauha on ehdoton elämänarvo.
Heidi on asuttanut taloa 13 vuotta. Irti rassaavasta meuhkeesta ei tarkoita eristäytymistä
siitä hyvästä, mitä insinööritaidot voivat tarjota.
Internet on tuonut tähän rauhaisaan tyyssijaan
lankoja pitkin tietoa ja ajankulua vuodesta 2003.
”Ensin meillä oli kahden megan ADSL-yhteys. Se toimi, mutta hitaasti”, muistelee Heidi.
Hankin saituuksissani tilalle mokkulan. Se oli
paha virhe. Yhteys ei toiminut enää edes hitaasti.
Soittelin nöyrästi ESP:hen ja palasin sen asiakkaaksi. Tiedustelin, mitä asialle voisi tehdä.”
Asukkaiden hintaneuvosto
Tapahtui viime vuoden puolella:
Puhelinfirma oli jo alkanut kaivaa valokuitukaapelin runkolinjaa likeisen Lahdenperäntien
Taipaleen puoleisessa päässä, ja kyläyhdistyksen
saunalla oli loppukesästä ollut tiedotustilaisuus.
”Siellä oli kerrottu, että häiriöttömät kuitukaapelit vedetään tarjouspakettina 1500 eurolla
talouksiin, jotka ovat enintään 200 metrin päässä linjasta.”
”Meille päälinjasta on kilometri. Se olisi
tiennyt tuhannen euron lisälaskua.”
”Tein laskelmia ja kutsuin lähinaapureita
koolle, josko meidän lisäksemme tulisi muitakin valokaapeliasiakkaita. Meitä oli siinä keskustelijoita seitsemästä taloudesta myyntineuvottelija Teppo Oraksen kanssa. Keskusteltiin
hinnoista.”
Kauimmainen asuinrakennus oli neljän kilometrin päässä, ja sinne kaapelinveto asennuksineen olisi maksanut 4000 euroa.
ESP:n kanssa päästiin sopimukseen, että he
kaikki saisivat yhteyden 1700 eurolla.
Lopulta valokuitu vedettiin kuuteen talou­
teen, neljään vakituiseen asumukseen ja kahteen kesämökkiin.
pätkintää Fox-kanavalla ja Ylen ykkösellä, kakkosella ja Teemalla. Ei ole enää.”
Heidi käyttää varmaksi osoittautunutta valokuituyhteyttä myös tehdessään töitä kotona. Hän
on Metallityöväen Liitossa työlainsäädäntöön
liittyvissä tehtävissä, ja tieto pitää saada luotettavasti ja useimmiten heti, eikä vasta huomenna.
”Hoidan netissä oikeastaan kaiken, tavanomaisten uutisten ja naamakirjan lisäksi mm.
pankkipalvelut, vakuutusyhtiöasioinnit, uuden
ja käytetyn tavaran kaupat, veikkauksen, kaikenlaiset ajanvaraukset eri palveluihin, kuten
kampaajalle ja lääkäriin.”
”Jos jonkin asian voi hoitaa joko puhelimella tai netissä, valitsen netin.”
Pitkän tähtäyksen sijoitus
Poweria riittää kaikkeen
Heidillä ja Antilla on nyt hevosenpotkun verran
ytyä laitteissaan eli täydet sata megaa.
”Meillä on netin kautta käytössämme elokuvien ja tv-sarjojen Netflix-palvelu.” Sen runsasta ohjelmavalikoimaa voi seurata omilla tunnuksilla.
Heidi on lisäksi Spotify Premiumin vannoutunut käyttäjä.
”Kuuntelen sillä musiikkia kotona - niin sisällä kuin pihallakin – lenkillä, autossa, metrossa, bussissa...”
”Ohjelmat tulevat meillä nyt televisioonkin
valokuitua pitkin. Aikaisemmin oli särinöitä ja
”Olisin ollut valmis maksamaan valokaapelista
jopa enemmänkin, kun syrjässä eletään. Investointi ei ole kaivoon heitettyä rahaa siinäkään
mielessä, jos jonakin päivänä panen tämän torpan myyntiin. Sitä en tosin ole kaavaillut.”
Eikä siltä näytä. Santakasa ei ole paikkoja
remppaavan parin pihamaalla turhaan, lapio ja
harava eivät nojaa seinustalla koristeina, pionit
hehkuvat hyvässä mullassa, Antti suunnittelee
pihakeinun tukitolppien uusimista.
”Ja saunan takkahuoneeseen vedetään valokaapeliyhteys pihan poikki, kunhan ehditään.
Pelkkä verkkopiuha vaan boksiin, niin se on siinä”, sanoo Antti.
12
Historiallisen hyvä puhelinyhtiö
Hopun ratsutilan päärakennuksessa perustetaan
Tyrvään Telefooni Osakeyhtiö. Perustajia ovat
tiettävästi ainakin ratsutilallinen K.A. Packalen,
piirilääkäri Otto Stenbäck, tehtailija Valter Gallén sekä apteekkari O.A. Bäckman. Valtiovalta,
elinkeinoelämä ja seurakunta saavat uuden
vaihtoehdon hitaalle postinkululle.
Vammalan Seudun Puhelin Oy:lle
rakennetaan oma toimitalo
Marttilankadulle.
Tyrvääläinen telefooniyhtiö haluaa rakentaa
oman, uuden linjan Tampereelle purkamaan
olemassa olevien linjojen ylikuormaa. Postija Lennätinhallitus panee kuitenkin kapuloita
rattaisiin rakentamalla itse puhelinlinjan
Porista Tyrvään kautta Tampereelle ja perustamalla valtiollisen puhelinkeskuksen Tyrvääseen. Valtio siirtää siis itselleen tuottavaa
toimintaa yksipuolisella päätöksellään.
1893
1929
Telefooni Osakeyhtiö tekee
Posti- ja Lennätinhallituksen kanssa sopimuksen,
jonka ansiosta puhelimen
käyttäjät voivat soittaa
kaukopuheluita joko yksityisen tai valtion kaukopuhelinlinjan kautta.
1934
1953
Etelä-Satakunnan Puhelin
Oy saa uudet toimitilat, kun
vanhan toimitalon kylkeen
valmistuu uusi uljas toimitalo.
1980-luvun alussa
datasiirto ja telefax
yleistyvät. ESP alkaa
rakentaa Vammalassa
kaapelitelevisioverkkoa.
Mouhijärven Puhelin Oy
ja Vammalan Seudun
Puhelin Oy tekevät sopimuksen fuusiosta.
1955
Tyrvään Puhelin Osakeyhtiön
toimilupa siirretään uudelle
yhtiölle, Vammalan Seudun
Puhelin Oy:lle. Uuden yhtiön
päätyö on puhelinkeskusten
automatisointi, minkä ansiosta
kuuluvuus paranee, puhelinsalaisuudesta tulee turvatumpaa
ja puheluita voi soittaa koska
tahansa. Vanhan yhtiön tilaajista tulee uuden yhtiön tilaajia
ilman liittymismaksua.
1958
1959
Kaikki Vammalan Seudun
Puhelin Oy:n toimialueen
käsivälitteiset puhelinkeskukset on automatisoitu.
1974
1977
Vammalalaisen puhelinyhtiön
tekniikka ja yhtiöjärjestys on
kaivannut remonttia muutaman
vuoden, ja historian annetaan
toistaa itseään. Samalla tavalla
kuin Tyrvään Telefoonista
muokattiin uusi yhtiö vastaamaan muuttuneisiin haasteisiin,
Vammalan Seudun Puhelin­
yhtiöstä tulee Etelä-Satakunnan
Puhelin Oy.
1980
120v.
Keikyän puhelinosuuskunta päättää ostaa
emokeskuspalvelut
ESP:lta. Päätös on
ensimmäinen laatuaan
koko maassa.
GSM-verkon rakentaminen Radiolinjalle alkaa
ESP:n toimialueella.
­Etelä-Satakunnan Puhelin Oy täyttää 100 vuotta.
1977
1985
1993
Tietotekniikkapalveluita
tarjoava paikallinen yritys i&i
Solutions Oy fuusioituu ESP:n
kanssa. Yrityskaupalla ESP
saa valikoimiinsa IT-palvelut
tukemaan tietoliikennetoimintaansa.
ESP tuo markkinoille
oman internetpalvelun
nimellä Kop­teri ja siihen
liittyviä palveluita.
1994
ESP:n puhelinkeskusten
digitalisointi alkaa.
Viimeinenkin ESP:n keskus
on digitalisoitu. Puhelimen
käyttäjä huomaa digitalisoinnin puhelun yhdistymisen nopeudesta ja uusista
näppäinpuhelimista.
1995
1998
Vammalan kaupunki on
ensimmäinen valokuitutekniikkaa käyttävä asiakas.
Eri toimipisteitä kytkettiin
ATM-valokuituverkolla toisiinsa. Vähän myöhemmin
myös muita naapurikuntia
liittyi yhteiseen valokuituseutuverkkoon.
1999
2002
2008
2011
ESP:n kaapeli-tv-verkossa on noin
3000 taloutta. Puhelinyhtiö on
rakentanut noin 30 tukiasemaa
Radiolinjan gsm-verkolle.
ESP kytkee ensimmäiset
kuluttajat valokuituverkkoon. Näin kuluttajien
ulottuville tulevat nopeat
sadan megan yhteydet.
Nopeutta ja varmuutta
VALOKUIDULLA
Valokuitu on ohut, lasista valmistettu kaapeli, joka siirtää signaalia
valon muodossa. Valokuidun etuja perinteisiin kuparikaapeleihin
verrattuna ovat nopeus, häiriöttömyys ja toimintavarmuus. Koska
valokuitu ei johda sähköä, kuitu kestää myös ukkosen tai sähköverkon aiheuttamat sähköpiikit.
Valokuituverkko tarjoaa lähes rajattoman tiedonsiirtokapasiteetin.
Internetyhteyden nopeus voi olla jopa 100 megaa, ja lisäksi asiakas
voi halutessaan ottaa käyttöönsä laajat tv- ja puhepalvelut. Valokuitu
mahdollistaa nopeat yhteydet myös haja-asutusalueille esimerkiksi
etätyöskentelyä varten.
KOTEIHIN KOPTERILLA
Kuluttajille valokuituyhteydet kotiin tuo Kopteri-kuitukaista. Se on osa
laajaa Kopteri-palvelukokonaisuuttamme, joka kattaa kaikki kuluttajien
ict-palvelut laajakaistasta tv-palveluihin ja tietokoneiden huolenpitoon
saakka.
www.kopteri.net
Se on
TOTTA
Totta on yritysten tarpeisiin kehitetty toimintamalli, joka helpottaa ja
tehostaa ict-ympäristön käyttöä ja hallintaa kaikilla toimialoilla.
Räätälöimme jokaiselle asiakkaalle yksilöllisen palvelukokonaisuuden,
jonka perustana ovat yrityksen tietotekniset järjestelmät ja työtavat.
Autamme myös tunnistamaan välitöntä korjausta vaativat ongelmat ja
kipupisteet, jotka kaipaavat tehostamista pitemmällä aikavälillä.
TOTTA-VINKIT:
1. Totta Varmuus takaa, että liiketoiminnan kannalta kriittiset tiedot pysyvät tallessa. Tiedot kopioituvat täysin
automaattisesti tietoturvallisiin tiloihin.
2. Totta Turva suojaa kannettavat, työasemat ja tiedostopalvelimet viruksilta, haittaohjelmilta ja roskapostilta.
Tietoturva- ja ohjelmistopäivitykset ovat aina ajan tasalla.
3. Totta Lähituki/Ylläpito pitää järjestelmät liiketoiminnan vaatimassa kunnossa. Sopimusasiakkaat saavat avun
ict-ongelmatilanteisiin sovitussa vasteajassa.
KULTA
Viasat_ESP_esiteilmo_186x55.indd 2
5.4.2013 15.40
ETELÄ-SATAKUNNAN
PUHELIN OY
Marttilankatu 5
38200 SASTAMALA
Vaihde (03) 51991
[email protected]
www.esp.fi
2013
Use it like
you hate it
www.softera.fi
Samsung Galaxy Xcover 2 -älypuhelimen voit ottaa mukaan
kaikkialle. Se kestää kosteutta,
likaa ja kuraa sekä viihtyy vaativissa tilanteissa. Ota valokuvia vedessä Xcover 2 -puhelimella.
IP67-sertifiointi varmistaa, että
se selviää hankalista tilanteista. Galaxy Xcover 2 kestää
vettä, pölyä, hiekkaa, lunta ja
kuraa. Se kestää upotuksen
veteen metrin syvyyteen puoleksi tunniksi. Erittäin vahva
ja naarmunkestävä lasi sekä
lukittava takaosa ovat valmiita
haasteisiin.
www.viewsoniceurope.com
• Ota se mukaan kaikkialle
• Se kestää vettä, pölyä,
hiekkaa, lunta ja kuraa
• IP67-sertifioitu
• Ota valokuvia vedessä