Peliohjeet - Vaukirja.fi

Transcription

Peliohjeet - Vaukirja.fi
KYNSIN HAMPAIN
– JÄNNITTÄVÄ TIETOPELI KOKO PERHEELLE
AIKUISILLE – KILPAILUA JA YHTEISPELIÄ
KUKA EHTII ENSIMMÄISENÄ?
Pelaamisen pitää olla ennen kaikkea hauskaa! Siksi kannattaa käyttää omaa harkintaa ja
soveltaa sääntöjä tarpeen mukaan. On hyvä, jos lapsen (tai aikuisen) ei tarvitse seistä pitkään
paikallaan. Piirtäkää vaikka ylimääräinen siirtokortti ja jatkakaa peliä.
Ilta pimenee eläintarhassa. Neljä ystäväämme – Klaara, Ville, Tessa ja Bambu – mielivät
seikkailuretkelle. Se, joka on ensimmäisenä Toivomuslaatikon luona, saa päättää, mihin
lähdetään. Kuka ehtii ensin?
Yksi vaihtoehto on joukkuepeli. Kaikkien pitää olla maalissa, ennen kuin tutkimusmatka
Toivomuslaatikolla voi alkaa. Ette kilpailekaan siitä, kuka tulee maaliin ensimmäisenä, vaan
yritätte kaikki päästä maaliin mahdollisimman nopeasti. Auttakaa toisianne niin paljon kuin
voitte (huijaamatta)! Pienimmät voivat pelata samalla nappulalla jonkun toisen kanssa.
Matkalla on ratkaistava monta tehtävää. Niistä selviää taidolla ja hitusella hyvää onnea!
(Kirjojen lukemisesta on apua!)
NOPEUTETTU PELI
Pelaajat kilpailevat siitä, kuka pääsee ensimmäisenä Toivomuslaatikon luo! Pelinappulaa voi
siirtää, kun antaa pois yhden hallussaan olevan siirtokortin. Uusia siirtokortteja saa ratkomalla
tehtäviä.
Palkintona suoritetusta tehtävästä saa 3 siirtokorttia. Peli sujuu vauhdikkaammin.
TASAVÄKISEMPI PELI
Palkinto suoritetusta tehtävästä sopeutetaan pelaajien ikään. Esimerkiksi: aikuiset saavat
1 siirtokortin, isot lapset 2 ja pienimmät 3 siirtokorttia.
HIDASTETTU PELI
Samaan ruutuun voi pysähtyä useampi nappula. Peli hidastuu.
ONKO SINULLA KYSYTTÄVÄÄ?
PELIN TAVOITE
SISÄLLYS
pelilauta
• 14 iso
pelinappulaa
• 45 siirtokorttia (Klaara, Ville, Tessa ja Bambu)
• 36 eläinkorttia
• 24 kysymyskorttia kirjasta ”Muinaiset dinosaurukset”.
•
Jokainen kirjapaketti sisältää uudet kysymyskortit.
Tavallisimmat kysymykset ja vastaukset löydät osoitteesta www.ensitietoni.fi
Voit myös ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme soittamalla numeroon 020 538 8502 tai
lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected]
PELIN VALMISTELU
Levitä pelilauta pöydälle.
Korttipakat asetetaan pelilaudalle merkittyihin kohtiin seuraavasti:
•
•
•
Kysymyskortit lähtöpaikan viereen, iso kysymysmerkki ylöspäin.
Eläinkortit niille varattuun paikkaan, eläimen kuva alaspäin.
Siirtokortit maalialueelle, Toivomuslaatikon kuva
ylöspäin.
Nuorin pelaaja saa valita pelinappulan ensimmäisenä.
Asettakaa nappulat omille paikoilleen lähtöalueelle.
Kaikki pelaajat nostavat pakasta 2 siirtokorttia!
Nuorin pelaaja aloittaa pelin.
© 2007 Vau’kirja, PL 1360, 00101 Helsinki.
Pelin ideointi ja suunnittelu: Kjell Inge ja Truls M. Torgersen.
1998_GameRules_FIN.indd 1
09.05.12 08.43
PELINAPPULAN SIIRTÄMINEN
PELIVUORON VAIHTUMINEN
Voidaksesi siirtää pelinappulaa joudut luopumaan yhdestä siirtokortista. Valitse jokin kädessäsi
olevista korteista ja aseta se pöydälle siirtokorttipakan viereen. Siirrä nappulaasi eteenpäin
seuraavaan ruutuun, jossa on samanlainen symboli kuin sinun kortissasi.
Aina kun olet yrittänyt ratkaista tehtävän, vuoro siirtyy vasemmalla puolellasi olevalle pelaajalle.
Tärkeää! Pelinappulasi ei voi pysähtyä samaan ruutuun toisen nappulan kanssa! Jos siirtokortti vie
sinut ruutuun, jossa on jo toinen pelinappula, siirry suoraan seuraavaan ruutuun, jossa on sama
symboli! (Pääset yhdellä kertaa paljon pitemmälle!)
Huom.! Kaikissa siirtokorteissa on ohjeet siitä, mitä pitää tehdä. Katso myös luetteloa niistä
korteista, joissa on erityisohjeita.
USEALLA KORTILLA PELAAMINEN
Kun olet siirtänyt pelinappulaasi, voit joko
•
•
r atkaista tehtävän siinä ruudussa, johon olet pysähtynyt, tai
luopua toisesta tai vielä useammasta siirtokortista (jos sinulla on niitä).
TEHTÄVÄN RATKAISEMINEN
Kun et halua enää luopua siirtokorteista (tai sinulla ei ole jäljellä yhtään korttia), olet valmis
suorittamaan sen ruudun määräämän tehtävän, jossa pelinappulasi on!
Tehtäviä on viidenlaisia:
ABC: Kysymys, johon on annettu kolme vastausvaihtoehtoa.
KYLLÄ/EI: Kysymys, johon vastataan myöntävästi tai kieltävästi.
Kuva ja kysymys: ”Mikä tämä on?” Mitä kuva esittää?
Sinun oikealla puolellasi oleva pelaaja nostaa päällimmäisen kysymyskortin. Hän lukee ääneen
kysymyksen ja mahdolliset vastausvaihtoehdot.
TIENHAARAT JA OIKOTIE
Jos tie haaraantuu, saat itse valita, kumpaan suuntaan lähdet. Sen sijaan keltaisen oikotien
valitsemiseen tarvitset siirtokortin, jolla pääset täsmälleen oikotien alkuruutuun (jossa on
kyllä/ei-symboli). Seuraava pois antamasi kortti vie sinua eteenpäin oikotiellä.
MAALIIN TULO
Toivomuslaatikkoruutuun voit siirtyä millä tahansa siirtokortilla.
Kun olet Toivomuslaatikossa, joudut heti suorittamaan vapaavalintaisen tehtävän. Jos selviydyt
tästä viimeisestä tehtävästä, olet voittanut pelin. Onneksi olkoon!
Ellet suoriudu tehtävästä, jäät seisomaan paikallesi. Saat uuden vapaavalintaisen tehtävän vasta
seuraavalla pelivuorollasi. Sillä välin muut saavat mahdollisuuden voittaa pelin.
ERIKOISSIIRTOKORTIT
Pelissä on kahdenlaisia siirtokortteja. Osassa niistä on symboli, joka on sinulle jo tuttu
pelilaudasta, mutta osassa on lisäohjeita.
Tässä on luettelo kaikista erikoissiirtokorteista:
Siirry kauas eteenpäin! Sinun ei tarvitse jäädä ensimmäiseen ruutuun, jossa on kortin
symboli, vaan voit siirtyä seuraavaan ruutuun, jossa on sama symboli. (Muista, ettet saa
pysähtyä ruutuun, jossa on toinen pelaaja!)
Pantomiimi! Nosta eläinkortti ja katso sitä. Sinun pitää matkia kuvan eläintä ilman ääntä.
Se pelaaja, joka arvaa oikein, saa heti nostaa itselleen yhden siirtokortin!
Näyttele!
Nosta kortti eläinkorttipakasta ja katso sitä. Matki kuvan eläintä. Voit matkia eläimen liikkeitä ja
ääniä. Tärkeää: Jos siirtokortissa, jolla pääsit tähän ruutuun, oli ”pantomiimi”-symboli, et saa
lainkaan äännellä. Se pelaaja, joka arvaa ensimmäisenä oikein, saa nostaa heti palkinnoksi yhden
siirtokortin!
Vapaa valinta!
Sano ääneen, minkä tehtävän haluat. Sen jälkeen suoritat valitsemasi tehtävän tavalliseen tapaan.
PALKINNOT
•
Suorititko tehtävän? Saat nostaa heti palkinnoksi kaksi siirtokorttia! – Olet suorittanut
tehtävän, kun olet vastannut oikein (kysymyskortin) kysymykseen tai arvannut oikein eläimen,
jota joku muu pelaaja on matkinut. Uusia siirtokortteja voit käyttää seuraavalla pelivuorollasi.
•
Etkö suorittanut tehtävää? Pelinappulasi jää paikalleen siihen saakka, että tulee seuraava
pelivuorosi.
1998_GameRules_FIN.indd 2
Siirry heti kolme ruutua eteenpäin.
Siirry heti seitsemän ruutua eteenpäin.
Siirry heti yksi ruutu eteenpäin. Kaikkien muiden pitää samalla siirtyä yksi ruutu taaksepäin.
Ota kiinni edelläsi oleva pelaaja. Siirrä pelinappulasi lähinnä sinua olevan pelaajan nappulan
ohi ensimmäiseen vapaaseen ruutuun.
Vedä siirtokortti edelläsi olevalta pelaajalta. Pelaaja ei saa näyttää sinulle korttejaan.
Vetämääsi korttia voit käyttää, kun seuraava vuorosi tulee.
Muiden pelaajien pitää liikkua seuraavalla kierroksella taaksepäin. Jotta muistat sen, aseta
siirtokortti eteesi ja siirrä se muiden käytettyjen siirtokorttien pinoon vasta, kun seuraava
vuorosi tulee.
Jos vastaat oikein kaikkiin seuraavan kortin kysymyksiin, voit siirtyä peliä johtavan nappulan
edessä olevaan ensimmäiseen vapaaseen ruutuun. Siirryt suoraa päätä johtoon, mikäli
suoriudut kaikista kysymyskortin tehtävistä!
09.05.12 08.43