uutiskirje. - Laserkeskus Oy

Transcription

uutiskirje. - Laserkeskus Oy
Laserkeskus
News
1/2013
Vuonna 2003 Laitilaan
perustettu Laserkeskus Oy on
erikoistunut metalliteollisuudessa
toimivien tuotannollisten yritysten
esikäsittelypalveluiden tuottamiseen.
Ajanmukainen konekanta sekä sitoutunut henkilöstö ovat meidän takeemme
toimiville asiakkuuksille ympäri maata.
Tulevaisuudessakin vahvuutemme on olla
luotettavana kumppanina asiakkaan tuotannon osana. Varmistamme osaltamme
ammattitaidolla, lyhyillä toimitusajoilla
sekä hiotulla logistiikalla parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Hyödyt on todettavissa niin pienissä
osavalmistuksissa kuin suuremmissakin kokonaisuuksissa.
Toimitusjohtajan TERVEHDYS
Tässä se nyt on! Ensimmäinen uutiskirjeemme, jonka tavoitteena on antaa ajantasaista ja laserin tarkkaa tietoa yrityksestämme ja myös muista ajankohtaisista aiheista.
Pitkän talven jälkeen kesä vihdoin saapui. Meillä mennyt alkuvuosi on ollut niin myynnillisesti kuin muutenkin historian kiireisintä aikaa. Lisämausteena kauniina toukokuun iltana vietetyt 10-vuotisjuhlat, johon saimme hyvin mukaan asiakaskuntaamme ja myös muuta sidosryhmäämme. Tässä lehdessä vielä lisää juhlista kuvien muodossa.
Businessrintamalla olemme edelleen onnistuneet kasvattamaan markkinaosuuttamme ja myös tehneet uusia investointeja. Samalla kun
kirjoitan tätä tiedotetta, uutta laserkonetta parhaillaan asennetaan
tehtaamme lattialle. Lisäksi malttamattomana jo odotamme mm. uuden
levymankelin toimitusta, jotta voimme jatkossa yhä laajemmin palvella
asiakkaidemme toiveita.
Monilla toimialoilla edetään yhä epävarmoja aikoja ja virallisten
mittareiden mukaan käännettä parempaan ei ole tapahtunut. Esimerkiksi Danske Bank:n viimeisessä arviossa kuluvan vuoden talouskehitys
Suomessa jää viime vuotta heikommaksi ja ensi vuonnakin nähtävissä
on vain hienoista kasvua. Myös Euroalueella taantuma jatkuu, mutta
viennin odotetaan toipuvan vuoden loppua kohden. Toisaalta Atlantin
toisella puolella signaalit ovat jo paremmat ja toivoa sopii, että positiivinen draivi sieltä herättää Euroopan ja Suomen. Toivoa siis on, joten
ei muuta kuin rohkeasti kohti uusia haasteita.
Aurinkoista loppukesää toivotellen,
Sami Mäki, toimitusjohtaja Laserkeskus Oy
Laserkeskus
News
LASERLEIKKAUSPROSESSI
Laserleikkaus on yksinkertaistettuna leikkaamista valolla. Laservalo eroaa
kuitenkin normaalista näkemästämme valosta siten, että se on yksiväristä ja
sisältää ainoastaan yhtä aallonpituutta. Se on yhdensuuntaista ja pystyy
kulkemaan pitkiä matkoja hajoamatta. Nämä ominaisuudet mahdollistavat sen ohjailun ja keskittämisen peilien tai valokuidun avulla haluttuun
pisteeseen.
CO2-laser
Perinteisessä CO2-laserleikkauksessa säde kuljetetaan peilien avulla
ja säteen lisäksi leikkauspäähän johdetaan kaasua. Leikkauskaasuina
käytetään joko happea tai typpeä. Kaasun tehtäviä prosessissa ovat
linssin suojaaminen, leikkausalueen puhdistus ja happea käytettäessä
myös leikkauksen nopeutus. Typpeä käytettäessä sula metalli puhalletaan pois suurella paineella joten leikkauspinnasta tulee hyvin siisti eikä
siihen jää jälkikäsittelyä haittaavaa oksidikerrosta.
Kuitulaser
Kuitulaser perustuu optiseen kuituun, jonka keskellä on laseraktiivinen ydin.
Säde synnytetään suoraan kuituun, eikä mm. CO2-resonaattorissa käytettäviä
kaasuja tarvita ollenkaan. Kuitulaserissa myös säteen kuljettaminen leikkauspäälle
hoidetaan valokuidulla, jolloin kalliita, tarkkuutta ja huoltoja vaativaa peilioptiikkaa ei tarvita
ollenkaan. Myös sähköenergian tarve voi olla parhaimmillaan vain n. 30 % CO2-laserilla tarvittavasta. Näin ollen kuitulaserilla saavutetaan huomattavia säästöjä niin taloudelliselta kuin ympäristöystävälliseltäkin kantilta tarkasteltuna. Kuidulla leikattavien materiaalien ainevahvuus on jo nykyisin samaa luokkaa kuin hiilidioksidilaserillakin, mutta leikattaessa paksumpia
kuin 5 mm vahvoja materiaaleja, häviää kuitu vielä reilusti. Ohuemmissa materiaaleissa tilanne on päinvastainen. Kuidun
leikkaussäde on pienempi ja näin ollen leikkaus tarkempaa.
UUDET KONEINVESTOINNIT JATKUVAT
Neljän hiilidioksidilaserin rinnalle otimme ensimmäisten joukossa viime vuoden
keväällä käyttöön myös kuitulaserin, joka parantaa erityisesti ohuiden materiaalien leikkaamista. Lisäksi parhaillaan tuotannossa on uusimman investointimme
eli uuden ByAutonom CO2 -laserin asennus. Tämä Sveitsiläisen Bystronic valmistama uutuuskone on Laserkeskuksessa korvausinvestointi, jossa vanhin 4 kW
laserkoneemme päivitetään uusimmalla tekniikalla toimivalla 6 kW CO2 -laserilla.
Tällä koneinvestoinnilla Laserkeskus pystyy myös laajentamaan jo ennestään laajaa
materiaalivalikoimaa, koska tämän koneen myötä leikkuuvahvuuksissa päästään 25mm mustassa ja 15mm ruostumattomassa teräksessä. ”Samalla uskomme saavan käyttöön lisäkapasiteettia, jolla turvaamme toimintamme joustavuuden ja ketteryyden myös
jatkossa”, toteaa laserosaston esimies Paul Hällynen.
Korkea autonomia - ByAutonom toimii automaattisesti, itsenäisesti ja säästää käyttäjän aikaa.
• Automaattinen suuttimen keskitys • Leikkauspään törmäystarkastelu • Suuttimenvaihtaja • Linssikasetinvaihtaja
Ergonominen työasema
• Suuret, helposti liikuteltavat turvaovet ja ideaali pääsy leikkausalueelle. • Iso käyttöpaneeli (22” kosketusnäyttö) voidaan säätää helposti ja ergonomisesti.
High-end tekniikkaa - Korkeatasoisella tekniikalla tehokkain mahdollinen kappaleiden tuotto.
• Korkea dynamiikka leikkauksessa ja paikoituksissa.
Leikkauspäät - Tukeva leikkauspää linssikasetilla eri fokuksille. Vähäinen huollon tarve.
• Automaattinen, nopea ja tarkka suuttimen keskitys • Linssikasetin tai suuttimen vaihto sekunneissa automaattisesti.
Laserkeskus
News
Amipac Oy
Miljardin maitolitran projekti
Euroopan suurimpaan meijeriin asennettava rullakoiden käsittely- ja täyttöjärjestelmä on kehitetty järvenpääläisessä Amipac Oy:ssä. Seitsemäntoista henkilöä
työllistävälle Amipacille projekti on haasteellinen, sillä kaupan suuruus vastaa yrityksen kahden vuoden liikevaihtoa.
Amipacin asiakkaat toimivat pääsääntöisesti elintarviketeollisuuden parissa. Vain noin
15 prosenttia yrityksen liikevaihdosta tulee Suomesta. Tyypillisesti yhdistävä tekijä
yhtiön asiakkaille on sijainti havumetsävyöhykeellä, jossa käytetään tuoremaitoa.
”Laserkeskuksen
toimitusajat saavat kiitosta”
”Näin isossa projektissa toimitusajat on pidettävä ja tähän vaatimukseen Laserkeskus on vastannut hyvin”
-Hari Mononen
Amipac kuuluu perheomisteiseen Amitec-konserniin. Amitecin pääliiketoiminta on
elintarviketeollisuuden prosessien rakentaminen, korjaus ja kunnossapito. Amitec
toimii konsernin valmistavana ja asentavana yksikkönä Laitilassa.
Laserkeskus on jo vuosia tehnyt Amitec-konsernin kanssa tiivistä yhteistyötä. Myös
tulevassa Euroopan suurimmassa meijerissä näkyy Laserkeskuksen ”kädenjälki”, koska
Amipacin rullakoiden käsittely- ja täyttöjärjestelmien osat ovat pitkälti Laserkeskuksessa
valmistettuja.
AMIPAC OY
• Liikevaihto 8,7 milj. € (2011)
• 17 työntekijää • Amitec Oy:n
100% tytäryhtiö
Lisätietoja: Amipac Oy, toimitusjohtaja Harri Mononen, p. 040 300 2250, [email protected]
Erkka huhtamaa
tuotantopäällikkö
Erkka Huhtamaa on työskennellyt Laserkeskuksessa yrityksen alkumetreistä asti, jo yli 10
vuotta. Hänen aloittaessaan työnsä Laserkeskuksessa siellä ei nimestään huolimatta ollut
vielä ensimmäistäkään laserkonetta. Työuran alkuvaiheessa työnkuvaan kuului laserleikkausta, särmäystä, hitsausta, tuotannon suunnittelua ja tarjouslaskentaa, joten tuotannon
kaikki osa-alueet ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi. Tästä toimenkuva vähitellen tarkentui kohti tuotannon suunnittelua lasereille ja nykyinen tehtävä onkin tuotantopäällikkö.
Tuotanto-osastolla käsitellään työmääräimet, joiden perusteella tehdään laserleikkausta
varten työjonot, osastolla myös jatkojalostettaviin tuotteisiin tehdään niiden piirustuksiin
tarvittavat lisäykset sekä muutokset, jotta saadaan oikeanlaiset kappaleet asiakkaalle.
Haasteita työssä on monenlaisia liittyen henkilöstöön, konerikkoon
tai vaikkapa sääolosuhteisiin. Esimerkiksi ukonilmoista johtuvat
sähkökatkot aiheuttavat päänvaivaa tuotannolle, sillä sähkökatko
saattaa aiheuttaa laserkoneen sammumisen ja laserkoneen uudelleen käynnistyminen kestää jopa 20 minuuttia.
Hyvänä työpäivänä taas kaikki tuntuu sujuvan kuin itsestään;
kaikki suunnitellut työt tulevat tehdyksi, työkaverit ovat iloisia, niin
kuin he kyllä yleensäkin tapaavat olla ja puhti riittää vielä iltapäivän tunteihin asti. Hyvän työpäivän jälkeen jaksaa harrastaa
vielä omia juttujaan töiden jälkeen. Laitilasta kotoisin oleva Erkka
asuu edelleen paikkakunnalla yhdessä avopuolisonsa Johannan
sekä 12-vuotiaan Erika tyttärensä kanssa. Perheeseen kuuluu
myös koira ja kaksi kissaa. Vapaa-aika kuluu Erikan liikunnallisten harrastusten parissa ja jonkun verran myös valokuvaamisen
merkeissä. Osa tämän lehden kuvista onkin Erkan otoksia. Kesällä
tietysti myös nurmikon leikkuulle varataan oma aikansa…
”Hauska sattumus ihan lähiaikoina
oli, kun henkilöitä tuli tarkastamaan pannuhuonetta ja he
halusivat välttämättä päästä erään
palo-oven taakse. Nämä henkilöt
inttivät, ”heidän on päästävä tuonne, löytyykö sulta avainta.” Minä
vakuuttelin henkilöille että ei siellä oven takana ole
mitään. ”Ei uskota, sinne täytyy päästä”, he totesivat.
Mutta ovi olikin auki, minä avaan oven ja heti sen
takana on muurattu tiiliseinä johon joku oli liimannut
lapun jossa luki: Ei voittoa. Kyseisten henkilöiden
hämmästyneet ilmeet olisivat olleet yhden piilokamerasketsin arvoiset…”
Laserkeskus
News
Laserkeskus lahjoitti
nuorten hyväksi
Laserkeskus lahjoitti 10-vuotissyntymäpäivänään saamansa muistamiset Laitilan kaupungin hallinnoimaan lasten ja nuorten hyväksi-rahastoon.
- Tämä oli meillä luonteva valinta, sillä haluamme olla tukemassa paikkakunnan
tulevaisuutta ja erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia, kertoi toimitusjohtaja
Sami Mäki.
2000 euron lahjoituksen ottivat vastaan sivistystoimenjohtaja Matti Nurminen sekä
kaupunginjohtaja Jukka Alkio. Viimeksimainittu perusti rahaston täyttäessään 60
vuotta pari vuotta sitten.
Rahasto jakaa tunnustuksia ja huomionosoituksia lapsille ja nuorille tai henkilöille,
yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat edesauttaneet lasten ja nuorten aseman parantamista.
Lämmin kiitos kaikille mukana olleille.
Teitte 10-vuotisjuhlastamme ikimuistoisen!
Tapahtumia
Olemme jälleen jo perinteeksi muodostuen mukana Alihankintamessuilla.
Meidät löydät osastolta C 650.
Laserosaamista Laitilassa –seminaari 25.9.2013 Tampereella
Järjestämme 2013 Alihankintamessujen yhteydessä Laitilan kaupungin ja Winnova Lasepron kanssa Laserosaamista Laitilassa
-seminaarin. Seminaarissa kerrotaan mm. laserhitsauksen ja laserhybridihitsauksen mahdollisuuksista tehokkaamman tuotantoteknologian kehittämisessä. Muita seminaarin aiheita:
• Tekes-selvityksen julkistaminen. • Lasertekniikan hyödyntäminen hitsaavassa teollisuudessa. • Laser-, laserhybridi- ja
CMT-hitsaussovellukset ja niiden toteutus yrityksissä. • Lasertekniikan kehitys ja tulevaisuus. Laitila – lasertekniikan osaamiskeskittymä.
Seminaariin vapaa pääsy. Ennakkoilmoittautuminen 9.8.2013 mennessä ja lisätiedot: Esa Buri, Laitilan kaupunki,
[email protected], p. 050 518 0595.
www.laserkeskus.fi
Turuntie 11, 23800 Laitila
Puh. (02) 858 4400
Faksi (02) 858 4419
[email protected]
myynti@laserkeskus