Ȑ ɜǸǸ ǸɕɤǸҬҩvuotta - Sivakka

Transcription

Ȑ ɜǸǸ ǸɕɤǸҬҩvuotta - Sivakka
Asukastiedote 4 / 2012
Ҭҩ
ȐȵɉɉɄ
ɜǸɉǸ
ǸɕɤǸ
vuotta
Raimo Hätälä 2 Lajittele huolella joulunajan roskat 4 Omat tavarat vain omaan koppiin • Vuokrat 1.3.2013 vahvistettu •
Varovaisuutta kynttilöiden kanssa 5 Risto Korpi 6 Jorma Kivelä 8 Sivakka 20 vuotta 9 Yhteystiedot 16
ҫ
ɴ
RAIMO HÄTÄLÄ
• Sivakan toimitusjohtaja
12.12.2012 lähtien.
• Kotoisin Ruukista.
• Perheeseen kuuluvat
Sivakan uusi toimitusjohtaja on joulukuusta läh-
toimittajavaimo ja yksi poika.
Turvallisuus on keskeinen arvomme. Tulemme
Tu
tien Raimo Hätälä. Marraskuun alusta lähtien
• Asuu Karjasillalla rintamamiestalossa.
ed
edelleen ylläpitämään samoja vuokra-asumisen
hän on ”harjoitellut” johtotehtäviä varatoimitus-
• Harrastaa golfia ja hiihtoa.
arvoja kuin ennenkin.
ar
johtajana ja tutustunut virkeän talon toimintaan.
Olo on ollut tuttu ja turvallinen.
Raimo Hätälä ei ole paljasjalkainen oululainen, mutta asunut kaupungissa vuosikymmeniä.
Oulu on siis tuttu, ja niin on Sivakkakin.
TɤɕȨǸȽʎȰͤȰɤȵȹȨǸѮ
ȹɤɜɜȐȨɕɤɤɑȨǸȹɤɤɜɄȰɕȨǸ
XɤɄȰɑǸ҇ǸɕɤȽȽɄɜɜʎɜʎɉʎȨɨʎʎ
Sivakan asuntojen pitäminen asuttuina on uuden
toimitusjohtajan mielestä yksi yhtiön tärkeimpiä
tavoitteita.
- Olen työskennellyt 24 vuotta neljässä eri
Raimo Hätälän mielestä on hyvä tulla toimitus-
- Tämä tapahtuu kahta kautta. Ne, jotka jo
rakennusliikkeessä, jotka kaikki ovat tehneet töi-
johtajaksi Sivakkaan, joka on arvostettu ja me-
asuvat Sivakan asunnoissa, pitäisi pystyä pitä-
tä Sivakalle. Monta kertaa Risto Korven kanssa
nestynyt yhtiö Oulun erittäin kilpailuilla vuokra-
mään tyytyväisinä. Toisaalta ei-Sivakassa-asuville
olemme pitäneet harjannostajaispuheet peräjäl-
asuntomarkkinoilla.
meidän vuokra-asuntomme pitäisi olla houkutte-
keen, hän kertoo.
Raimo Hätälä arvioi vahvasta rakentajataustasta olevan hyötyä uudessa tehtävässä.
- Monet rakentamisen laatua koskevat asiat
konkretisoituvat täälläkin. Näkökulma on vain
- Se, mitä voin rakentajana tuoda mukanani,
on tottumus olla mukana kilpailluilla markkinoil-
- Tämän päivän vuokra-asuja haluaa, että
la. Voin ehkä tuoda myös näkökulmaa, jossa var-
asunnon sijainti on hyvä. Liikkuminen on meille
masti huolehditaan, että tuote on asiakaslähtöi-
kaikille arkea ja sen käytännön laatu on monelle
nen ja ennakoi tulevia asiakastarpeita.
kriittinen piste asumispaikkaa valittaessa. Liiken-
toinen: millä tavalla rakentamisen ja omistamisen
”Kulmahuoneen herran” vaihtuessa jotkin
laatuhaastetta pystytään hallitsemaan rakennuk-
yksityiskohdat saattavat Raimo Hätälän mukaan
sen koko elinkaaren ajan, niin teknisissä kuin ener-
päivittyä, mutta mikään muutosjohtaja hän ei aio
giataloudellisissa ratkaisuissa. Yhtä paljon kuin rat-
kuitenkaan olla.
kaisee investointitalous, ratkaisee käyttötalouskin.
WWW.OULUNSIVAKKA.FI
leva vaihtoehto.
neyhteyksien ja pysäköintimahdollisuuksien täytyy olla hyvät, Raimo Hätälä täydentää.
- Toinen tekijä ovat asumisviihtyvyyteen
liittyvät asiat. Vuokra-asunnon pitää olla nyky-
- Tässä hommassa jatkuvuus on tärkeää.
Ҭ
aikaisen kodin tuntuinen, sen varustetason ja
PɤɜɤȽ
ɴȣɜȐȨɕɜɴͤɴɑȨɜɴȰɕȐȽ
johtoon
pintamateriaalien tätä päivää. Meillä Sivakassa
kassa on asumisvalinta. On jopa niitä, jotka ovat
- Tämä on prosessi, joka on vasta alkamas-
ylläpidetään systemaattisesti asuntokannan ta-
asuneet Sivakan vuokra-asunnossa vuosikym-
sa ja jota nyt valmistellaan. Haaste on se, miten
soa. Tähän päivään päivitetyt asunnot kestävät
meniä. Haluamme pitää huolta myös uskollisista
olemme mukana uuden Oulun kehittämisessä.
vertailun vapailla markkinoilla olevien omistus-
asiakkaistamme.
Miten eri aluekeskukset kehittyvät, millainen on
asuntojen kanssa.
ɕȨǸȰǸɕȵʎȣɜͤȨɕɴɴɕ
ȰǸȨȰȨɕɕǸɜɄȨȹȨɕɕǸ
Yksi toiminnan mittareista, jota uusi toimitus-
- Sivakassa on aina ollut vahva asiakaslähtöisyyden suuntaus. Tätä jatketaan kiihtyvällä vauhToiminnan kaikilla osa-alueilla terävöitetään
asiakaslähtöisyyttä, toimitusjohtaja lupaa.
TɤɕȨ<ɤȵɤɜɤɄɤɤɕȨǸȣǸǸɕɜȐȨɜǸ
tuvat vaikutukset myös yhtiön taloudessa.
Oman, henkilökohtaisen työnsä tärkeimpänä ta-
Tällä hetkellä asuntojen käyttöaste on hyvissä lukemissa, lähes 97 %. Vaihtuvuus asunnoissa
on kuitenkin suhteellisen korkea, 30 %.
joilla kaupunki toteuttaa asuntopolitiikkaansa.
dilla.
tojen käyttöaste. Jos se pääsee laskemaan, tun-
johtaja aikoo seurata tarkasti, on Sivakan asun-
eri alueiden tasapaino. Olemme yksi työkaluista,
voitteena Raimo Hätälä näkee yhtiön toiminta-
OULUN SIVAKKA OY:SSA
tapahtuu joulukuussa 2012
myös muita nimityksiä
edellytysten varmistamisen.
- On pidettävä huoli, että Sivakka on mukana
Jouni Hautamäki on nimitetty
- Asunnon vaihtaminen liittyy yleensä elä-
asuntomarkkinoiden muutoksissa ja rakentamas-
isännöintipäälliköksi,
mäntilanteisiin, joihin emme voi Sivakkana vai-
sa uutta. Ennakoimme muutoksia ja reagoimme
Hannu Sassali kiinteistöpäälliköksi,
kuttaa. Ihmiset eroavat, menevät naimisiin, saa-
toimintaympäristön mahdollisiin uhkiin, hän ki-
Janne Kuusisto kunnossapitopäälliköksi ja
vat lapsia, muuttavat pois. Monesti ihmiset, jot-
teyttää.
Päivi Huhtela controlleriksi.
ka asuvat vuokralla, ovat tässä mielessä kaikkein
herkimmässä vaiheessa Raimo Hätälä toteaa.
- Toki on myös ihmisiä, joille asuminen Siva-
Yksi tulevista haasteista on uusi Oulu, joka
tuo Sivakan omistukseen toista tuhatta vuokraasuntoa lisää ensi vuonna.
ҭ
0ǸȬȨɜɜȐȵȐȣɤɄȵȐȵȵǸ
joulunajan roskat
Joulunaikaan kertyy roskaa tavallistakin enem-
Poista joulukalenterista muovinen kennosto.
män. Jätteet kannattaa lajitella huolellisesti, sääs-
kartongin
Tämän jälkeen voit nakata sen keräyskartongin
tät ympäristöä ja kustannuksia.
joukkoon.
Oulun Jätehuollon tiedottaja Anne-Maria
uttaJouluvalojen kanssa ekologinen kulutta-
Vesa toivoo oululaisten olevan tarkkana erityi-
ista
ja selvittää, onko valosarjaan mahdollista
sesti metalliesineiden ja folioiden laittamisessa
saada varalamppuja. Korjauskelvottomat
at
metallikeräysastiaan.
kyntteliköt ja valosarjat ovat sähkö- ja
- Jos niitä laitetaan polttokelpoisen jätteen
elektroniikkaromua, jota voi maksutta
eli sekajätteen joukkoon, metalli vain sulaa ja jää
palauttaa Ruskon jätekeskukseen.
tuhkan sekaan. Tuhka tuodaan meille, lajitellaan
Samoin valokaapelit kuuluvat säh-
ja prosessoidaan eteenpäin. Suoraan metallike-
kö- ja elektroniikkaromun jouk-
räykseen laitettuna metallin matka lyhyempi ja
koon.
yhteiskunnalle huomattavasti edullisempi.
Muovijätettä syntyy kotitalouksissa paljon.
Joulukuusen voi yleensä
jättää oman taloyhtiön jäte-
Uuden jätteenpolttolaitoksen myötä kaikki muo-
katokseen, josta se kuljetetaan lop-
vit voi laittaa sekajätteen joukkoon.
n. Siellä
piaisen jälkeen Ruskon jätekeskukseen.
4ɤȨɕɜȨȵȨɕɜǸȬɄɤȵɤȰɕȨ
ä lah
japap
joulu
erit s
a var
eura
t
e
• Sä
n
avaa
ilytä
lahja
ruusu
myöh
kkee
emm
t ja k
in uu
• Le
äytä
delle
ikka
en
a jou
lukale
kuvia
nteris
seura
ta ka
• Ko
avaa
uniit
joulu
riste
a
a var
le ku
ten
usi m
koris
yös s
teilla
, kut
yötäv
• Su
en p
illä
osi jo
ipare
ulula
il
la ja
atiko
valm
k
arkeil
iden
istuk
la
sessa
kesto
vuok
ia
een komkuuset haketetaan ja käytetään biojätteen
postoinnissa.
Joulupaperi sisältää väriaineita ja teippejä, jotka
Kynttilänpätkät kuuluvat sekajätteeseen. Tuik-
eivät sovellu uuden paperin raaka-aineiksi. Pistä
kujen tyhjät kuoret ja hautakynttilöiden metalliset
lahjapaperit sekajätteisiin. Ekologisia käärevaih-
hatut ovat metallijätettä. Ulkotulienkin metallikuo-
toehtoja ovat voimapaperi ja itse tehdyt pussit.
ret soveltuvat metallikierrätykseen.
Tavallinen lahjanaru kuuluu sekajätteeseen.
Jouluruokien kanssa muista oikea säilytys ja
Sen sijaan paperisen lahjanarun voi laittaa kar-
sopivat kerta-annokset. Jos ruokaa jää kuitenkin
tonkikeräykseen. Keräyskartonkia ovat myös jou-
tähteeksi, laita se biojätteeseen.
lukortit.
Näin
ki
EKO n voit to
LOG
ISES imia
• Sä
TI:
äst
Kinkun rasvaa ei saa kaataa viemäriin. Suo-
Kuihtuneet joulukukat ja luonnonmateriaa-
siteltava tapa on pakastaa se pieniin rasioihin ja
leista valmistetut koristeet - kuten olkilyhteet - voi
käyttää myöhemmin esimerkiksi kastikepohjana.
Voimassaolevan lajitteluohjeen löydät
laittaa biojätteeseen. Muista poistaa ensin nauhat
Hyydytetyn kinkunrasvan voi laittaa biojättee-
Sivakan kotisivuilta.
ja koristeet.
seenkin.
WWW.OULUNSIVAKKA.FI
ү
<ȹǸɜɜǸɨǸɑǸɜ
Kela saa asumistukiasiakkaidensa tiedot
jatkossa sähköisesti
vain omaan koppiin
Sivakka-konsernin hallinnoimissa asunOmien tavaroiden varastoinnissa on hyvä
huomaa omassa kopissaan olevan jonkun tava-
noissa asuvan asukkaan ei tarvitse
muistaa yksi selkeä perussääntö. Voit varas-
roita. Isännöitsijä ei välttämättä saa yhteyttä enti-
enää liittää asumistukihakemuk-
toida ne ainoastaan omaan varastokoppiisi.
seen asukkaaseen. Jotta kamat voidaan hävittää,
seensa vuokrasuhdettaan koskevia
Jos vaihdat asuntoa, vaihtuu myös varasto-
pitää talon ilmoitustaululle laittaa lappuja ja va-
liitteitä (jäljennöstä vuokrasopimuk-
koppisi.
rautua odottamaan.
sesta, selvitystä vuokrasta, eikä talokir-
Sivakan isännöintipäällikkö Jouni Hautamä-
- Ongelmia tulee siinäkin tapauksessa, jos sat-
ki on havainnut varastoinnissa monenlaisia viri-
tuu kuolemantapaus. Perikunnalla ei ole hajua-
tyksiä, jotka aiheuttavat niin epäselvyyksiä kuin
kaan, mitä tavaraa varastossa on. Tavarat jäävät
turhaa työtäkin.
seikkailemaan ja elämään omaa elämäänsä, Jouni
- Esimerkiksi uusi asukas laittaa tavaransa
omaan koppiinsa, mutta samalla huomaa naapurin kopissa olevan tilaa. Hän sopii naapurin
sähköisesti.
Hautamäki harmittelee.
Siis omat tavarat ainoastaan omaan, huoneistokohtaiseen numeroituun koppiin.
kanssa, että voi sijoittaa sinne myös omia tava-
- Eikä irtainta omaisuutta varaston lattialle tai
roitaan. Jos naapuri muuttaa pois, häipyy samalla
käytäville. Ne ovat paloriski ja saattavat olla pois-
tieto siitä kenen tavaroita tässä kopissa oikein on.
tumistien esteenä onnettomuustilanteessa, Jouni
Seuraava uusi asukas tuskin ilahtuu, kun
janotetta). Kela saa kaikki nämä tiedot
Hautamäki täydentää.
ҫѱҭѱҬҩҫҭ
voimaan tulevat
vuokrat on
vahvistettu
Tulevan vuoden vuokranmääritys ja budjetointi
nassa 7.11.2012. Tämän jälkeen yhtiöiden hal-
ovat valmistuneet.
litukset vahvistivat vuokrat 19.11.2012 pitämis-
Ensi vuoden vuokrat nousevat sekä hoito- et-
sään kokouksissa.
tä pääomakulujen nousun vuoksi. Mm. kauko-
Oulun Sivakan, Sivakka-yhtymän ja Oulun
lämmön hinta on nousemassa 10 % sekä vesi- ja
Tervatalojen omistamien asuntojen vuokrat nou-
jätevesihinnat 5 %. Jätteenkäsittelymaksuihin on
sevat 1.3.2013 alkaen keskimäärin 4,2 prosent-
myös tulossa keskimäärin 5 %:n korotus.
tia. Korotusprosentit vaihtelevat kiinteistöittäin 2
Kuntaliitosten mukanaan tuoma verojen har-
ja 5 prosentin välillä. Kiinteistöjen välisiin koro-
monisointi nostaa asuinrakennusten kiinteistöve-
tusprosenttieroihin vaikuttavat mm. kiinteistön
roja Oulussa 25 prosenttia. Myös kiinteistökan-
ikä, rahoitusmuoto sekä korjaustarpeet. Auto-
nan korjauksiin pitää varata riittävästi rahaa kiin-
paikkamaksut säilyvät ennallaan.
teistökannan ikääntyessä. Lainojen korkokulujen
Vuokrantarkistuskirjeet postitetaan asukkaille
arvioidaan pienenevän matalan korkotason an-
joulukuussa. Samassa yhteydessä lähetetään myös
siosta, mutta lainojen lyhennykset kasvavat ensi
vuokranmaksukuitti ajalle 1.3.2013 - 28.2.2014.
vuonna kuluvaan vuoteen verrattuna.
Samaa vuokranmaksuerittelyä käytetään joka
Aravarajoitusten alaisten kiinteistöjen vuoden 2013 vuokrat käsiteltiin yhteistyötoimikun-
Varovaisuutta
kynttilöiden
kanssa
kuukausi vuokran maksuun, sillä viitenumero on
aina sama.
ұ
• Kynttilän alle palamaton alusta.
• Kynttilän ympäriltä pois
kaikki turhat ”hörhelöt”.
• Viimeinen sammuttaa kynttilät.
• Pihatulet EI ole tarkoitettu
parvekkeelle.
• Jokaisessa asunnossa olisi
suositeltavaa olla
sammutuspeitto ja
vaahtosammutin.
ǸȨȰȐɤɜɜǸ
ja helpotusta
Olen viime päivinä joutunut vaikeiden asioiden
eteen. Olen joutunut havaitsemaan elämän rajallisuuden ja sen sattumanvaraisuuden. Nämä asiat
ovat tulleet konkreettisesti eteeni tyhjentäessäni
työhuoneeni kaappeja ja laatikostoja, jotta seuraajani voi aloittaa oman työnsä puhtaalta pöydältä.
Elämän rajallisuus on tullut eteen siten, että
yli 40 vuotta työelämässä on osaltani lähestymässä loppuaan. En juuri ole uhrannut aikaani sen
miettimiseen milloin työurani on ohitse. Vuosi,
puolitoista sitten havahduin kuitenkin sen tosiasian edessä, etten tule enää näkemään kaikkien
päätösteni toteutumista.
Elämän sattumanvaraisuuteen olen törmännyt laatikostojani siivotessani. Minulla on ollut
elämäni aikana useita valinnan paikkoja, tienhaaroja, joiden osalta olen joutunut tekemään valintoja. Valintani ovat johtaneet minut nykyiseen
pisteeseen ja muiden vaihtoehtojen mahdollista
lopputulosta joudun vain arvailemaan.
Olen päässyt työskentelemään mm. varastomiehenä, metsätyöntekijänä, maanmittarina, kirjurina, kaivinkoneen kuljettajana, paperitehtaan
työntekijänä, ravintolatyöntekijänä, myyjänä, järjestysmiehenä, pääsihteerinä, tutkijana.
Myöhemmin olen ollut toistakymmentä
vuotta virkamiehenä Oulun kaupungin palveluksessa. Sivakan toimitusjohtajana olen aloittanut 1.9.1991, joten työuraa tulee Sivakassa yli
20 vuotta.
Sivakkaa koko 20 vuotta luotsannut toimitusjohtaja Risto Korpi jää näinä päivinä eläkkeelle. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu ainakin hiihtelyä valkoisilla
hangilla ja valkoisen pallon ulkoilutusta
WWW.OULUNSIVAKKA.FI
Ҳ
lämpimän auringon alla.
Näihin vuosiin mahtuu paljon tapahtumia,
sen olen nyt huomannut papereitani järjestellessäni. Vanhat, jo unohtuneet tapahtumat ovat
palanneet mieleeni. Hauskoja tapahtumia, yllättäviä tapahtumia ja väliin vaikeitakin tapahtumia.
Kaikki kuitenkin elettyinä ja niistä jotain opittuina.
Muutos Sivakan toimialalla on tänä aikana
ollut suuri. Olemme siirtyneet ”säännöstelytaloudesta” ja määrällisestä puutteesta toimiviin
vapaisiin markkinoihin, mikä Oulussa tarkoittaa
Suomen edullisimpia omistusasuntoja ja Suomen
halvimpia vuokra-asuntoja. Näiltä osin voimme
todeta onnistuneemme.
Yhtiömme päättäjät ja työntekijät ovat tehneet hyvää työtä ja oikea-aikaisia ratkaisuja, sillä
olemme nykyisessä haasteellisessa kilpailutilanteessa selvinneet hienosti.
Haikeutta tunnen siitä, että olen vuosien ja
vuosikymmenien aikana oppinut tuntemaan suu-
Hiihto kuuluu Risto Korven ehdottomiin mieliharrastuksiin. Tässä kuva vuodelta 1994,
ren joukon hienoja yhteistyökumppaneita, kolle-
jolloin hän (kuvassa oikealla) oli hiihtoreissulla Kuusamossa Oulun kaupungin palve-
goita ja työkavereita, joilta olen oppinut paljon ja
luksesta tutun kaveriporukan (Kari Nenosen, Esa Katajamäen, Jorma Pietilän ja Pekka
jotka ovat opettaneet, ettei ylitsepääsemättömiä
Moilasen) kanssa. (Kuva: Esa Katajamäen arkisto)
tilanteita ole.
Tämä aika on kohta osaltani ohi, mutta hyvät ystävyyssuhteet jatkuvat.
Kiitos yhtiömme henkilöstölle. Olette tehneet vuosien saatossa hienoa työtä toimialamme
eteen. Olkaa ylpeitä työstänne ja osaamisestan-
On suuri helpotus siirtää tämä vastuun taakka uusille harteille. Menestyksen toivotukset seuraajalleni Raimolle!
tenlasten auttaminen ja parempi huolehtiminen
omasta itsestäni ja läheisistäni.
Nyt kuitenkin arki jatkuu vielä jonkin aikaa.
Viime viikkoina olen joutunut vastaamaan
Edessä on viimeisten tehtävien siirtoa seuraajal-
kyselyihin tulevaisuuden suunnitelmistani. Ainoa
leni ja hyllyjen ja arkiston siivoamista. Yksi osa
Kiitokset myös yhtiömme hallinnolle ja asu-
vastaukseni on ollut ”saa nähdä”. Olisiko vielä
hävitykseen, yksi osa henkilökohtaisiin ja yksi osa
kasedustajille. Olette esimerkillisesti sitoutuneet
osaamiselleni käyttöä vai täyttääkö aikani hiihto,
seuraajalleni.
yhtiön toiminnan pitkäjänteisyyteen, mikä jo nyt
golf, kasvimaan hoito, vanhojen rakennusten lo-
näkyy kilpailukykyisinä vuokrina ja vakaana kehi-
puton hoito, rakentaminen, kalastus, metsätyöt,
Onneksi ulkona maa on jo valkoisena!
tyksenä myös tästä eteenpäin.
suuri kasa lukemattomia kirjoja, lasten ja las-
Risto Korpi
ne!
Kiitokset myös sille laajalle joukolle kaupungin edustajia, viranomaisia ja yhteistyökumppaneita, joiden kanssa olen vuosien ajan tehnyt
yhteistyötä.
Suuri helpotus myös valtaa vähitellen mieleni. Toimitusjohtajan työ on kuitenkin ollut yksinäisen miehen työtä ja vastuun kantaa aina viimekädessä yhtiön johto. Vaikeissakin tilanteissa
maltin ja harkinnan on tullut säilyä.
Paineiden purkaminen on kohdallani tarkoittanut kotioloissa hiljaista mietiskelyä, rauhallisia
hiihtolenkkejä ja välillä unettomia öitä, joihin perhe on onneksi tottunut.
Sivakan henkilökunta juhlisti johtajansa viiskymppisiä keväällä 2000.
(Kuva: Sivakan arkisto)
ҳ
LȨɨǸȰȰǸ on oululaista
asumista myös tulevaisuudessa
työn kehittämisessä. Oulun Sivakassa on aktiivisesti toimiva asukasyhteisö ja lisäksi yhtiössä on
mm. toteutettu asukasetujärjestelmä palkitsemaan pitkäaikaista asumista.
Henkilökunnan tiimityöskentelyllä ja aktiivisella osallistumisella on ollut merkittävä rooli Sivakan
kehityksessä. Henkilöstön lisäksi yhtiön pitkäaikaisella toimitusjohtajalla Risto Korvella on ollut merkittävä rooli sekä Sivakan että koko Oulun asuntotilanteen myönteisessä kehityksessä.
Puheenjohtaja Jorma Kivelä.
Oulun Sivakka on kehittänyt määrätietoisesti rakennuttamisen laatua, kunnossapitoa ja kiinteistömassan elinkaaren mukaista seurantaa ja
kehittämistä. Rakennuttamisessa Sivakka on keskittynyt tuottamaan nimenomaan pitkän elinkaaren omaavaa kiinteistökantaa, jossa pitkän aikavälin kokonaiskustannukset minimoituvat.
Kiinteistömassan salkuttamisen avulla on päästy tilanteeseen, jossa korjaus- ja ylläpitotarpeet tunnetaan ja siihen liittyvä rahoitus voidaan suunnitella ennakoidusti ja pitkäjännitteisesti. Sivakalla ei ole
myöskään niin sanottua korjausvelkaa.
Erityisryhmien asuminen on yksi Sivakan painopistealueita lähivuosina. Tässä toimintamallissa Oulun Tervatalot Oy vastaa rakennuttamises-
20-vuotias Oulun Sivakka on merkittävä osa ou-
hin jonotettaisiin vuosikausia ja vapaarahoitteiset
ta sekä kiinteistönhoidosta ja yhteistyössä toimi-
lulaista asumista ja maankäyttöä. Eri osapuolten
vuokrat olisivat pilvissä.
vat palveluoperaattorit muusta käytännön toiminnasta.
pitkäjännitteisen työn tuloksena Oulun asunto-
Huomattavasta väestönkasvusta huolimatta
tilanne on tällä hetkellä paras Suomen suurista
Oulussa ei ole vuokra-asuntopulaa ja sekä vapaa-
Vuokra-asuntotoiminnan kehittäminen Ou-
kaupungeista.
rahoitteisen että sosiaalisen asuntotuotannon
lussa on tapahtunut pitkälti yhteistyössä suurten
Sivakan 20-vuotinen toimintakausi on ajoit-
vuokrahinnat ovat tällä hetkellä edullisimmat
kaupunkien vastaavien organisaatioiden, rahoit-
tunut Oulun kehittämisen ja kasvun merkittä-
Suomen suurista kaupungeista. Toimivat vuok-
tajien ja Asumisen Rahoitus- ja kehittämiskeskuk-
vimpään ajanjaksoon. Hyvä asuntotilanne on
ra-asuntomarkkinat ovat osaltaan pitäneet myös
sen ARA:n kanssa.
usean tekijän summa. Osana kasvustrategiaa Ou-
omistusasuntojen hinnat kohtuullisina.
Sivakan tavoitteisiin kuuluu pitää vuokra-
lu on vuosikymmenien ajan harrastanut asumis-
Mikä on sitten johtanut tähän tilanteeseen
asunnot edelleen hyvässä kunnossa, paremmas-
ta tukevaa maapolitiikkaa. Sivakan ja sen kump-
maapolitiikan lisäksi? Sivakan asuntotarjonta on
sa kuin vapailla markkinoilla. Tavoitteena on pitää
panien työ on ollut pitkäjännitteistä ja tukenut
jakaantunut tasaisesti erityyppisille alueille ja yk-
asuntotarjonta korkealaatuisena nykyisellä reali-
kaupungin kokonaiskehitystä. Samanaikaisesti
sipuolisia vuokra- tai omistusasumisen alueita on
vuokran tasolla myös tulevaisuudessa. Tämä pitää
Oulun asuntotuotanto on ollut jo pitkään maan
pyritty välttämään. Lisäksi on huolehdittu vuok-
sisällään normaalin kiertokulun mukaisia muutok-
kärkiluokkaa myös väkilukuun nähden.
ra-asumisen laadusta ja pitkän aikavälin kunnos-
sia asuntokantaan peruskorjausten, uudisraken-
Oulun Sivakan vuokra-asuntotuotantoa on
sapidosta. Suuri määrä tulorajoista vapaita asun-
nusten ja purkavien saneerausten muodossa.
menneen 20 vuoden kehitetty määrätietoisest
toja mahdollistaa sen, että käytännössä kuka ta-
siten, että tänä päivänä yhtiö on Oulun suurin
hansa voi hakea vuokra-asuntoa.
vuokranantaja suurin piirtein. 20% markkinaosuudella ja yli 7000 asunnolla.
Uusi Oulu tuo asumiseen uusia haasteita Sivakan toiminta-alueeen laajentuessa. Meneillään
Toimintansa aikana Sivakka-konsernissa on to-
on työ, jossa Uuden Oulun yhdistyvien kuntien
teutettu merkittävä yhtiörakenteen muutos muo-
vuokra-asuntokanta liitetään Sivakka-yhtymään.
Yhdessä Oulun kaupungin avoimen ja tehok-
dostamalla erilliset yhtiöt rajoitusten alaiselle asun-
Myös Sivakan pitää osaltaan vastata siitä, että
kaan maapolitiikan kanssa Oulun Sivakka on pys-
totuotannolle, vapaarahoitteiselle vuokra-asumi-
Oulun eri alueet säilyvät vetovoimaisina ja niiden
tynyt rakentamaan kokonaisuutta, jossa kaupun-
selle sekä palveluasumiselle. Lisäksi Sivakka-yhty-
asuntotarjonta monipuolisina.
gin alueella olevat vuokra-asunnot muodostavat
mään kuuluu Oulun Remonttimylly Oy erillisenä
Sivakka pyrkii pitämään asunnot ja niiden ym-
yhtenäisen ja toimivan markkinan. Vuokralais-
kunnossapitoon erikoistuneena rakennusliikkeenä.
päristön hyvässä kunnossa. Myös tulevaisuudessa.
virta kiertää jokseenkin tasaisesti eri asuntotyyp-
Sivakka on aktiivisesti kuunnellut asukkaiden
pien välillä eikä Ouluun ole muodostunut erilli-
ääntä asumisasioissa ja ollut edelläkävijän roo-
Jorma Kivelä
siä asuntomarkkinoita, joissa kunnan asuntoi-
lissa vuokrayhtiön ja asukkaiden välisen yhteis-
Hallituksen puheenjohtaja, Oulun Sivakka Oy
WWW.OULUNSIVAKKA.FI
Ҵ
ҬҩɨɤɄɜɜǸ
laadukasta vuokra-asumista
Sivakan hallitus 1990-luvun alkupuolelta: istumas-
Kaupungin säästöpäätöksestä
syntyi maan edistyksellisin
vuokra-asuntoyhtiö
sa Väinö Jounila, Jouko
Punnonen (puheenjohtaja),
Oulun Sivakan toiminta käynnistyi nykymuodos-
asukasjäsen Reino Seppä-
saan lamavuonna 1992, kun Oulun kaupunki
lä, takarivissä asukasjäsen
päätti säästösyistä siirtää koko vuokra-asuntotoi-
Seppo Kovalainen, Jorma
mintansa silloisen Kiinteistö Oy Oulun Sivakan hoi-
Pietilä ja Esa Katajamäki.
dettavaksi. Tehtävistä oli tähän vastannut kaupun-
(Kuva: Sivakan arkisto)
gin oman organisaation asunto-osaston alainen
vuokra-asuntotoimisto.
Risto Korpi oli avainhenkilö Sivakan perustamisprosessissa. Hän veti hanketta kaupungin
asunto-osaston apulaisosastopäällikkönä silloisen apulaiskaupunginjohtaja Paavo Korhosen
Risto Korpi aloitti Sivakan
ja asunto-osaston päällikön Seppo Jokisaaren
toimitusjohtajana virallisesti
alaisuudessa. Luontevaa oli, että hänestä tuli myös
jo 1.9.1991. Toiminta käyn-
uuden yhtiön toimitusjohtaja.
nistyi seuraavan vuoden
Alkumetrit eivät olleet helppoja. Yhtiöittämis-
alussa. (Kuva: Pekka Kalla-
hanke sai vastustusta monelta suunnalta. Kaupun-
saari)
gin vuokra-asukkaatkin olivat vastahankaan, kun
yhtiön hallintokulut piti kattaa itse, mikä merkitsi
vuokrien korotusta.
- Teimme kompromissiratkaisun. Kahden vuoden siirtymäkauden ajan kaupunki hoiti puolet kuluista. Näin muutosvaihetta saatiin tasoitettua.
Risto Korpi tunnustaa, että prosessi oli raskas.
- Tuntui, että kyllä tämä riittää, kun väliaikaiseksi ajattelemani tehtävä eli yhtiöittäminen päättyi. Mutta kun minua pyydettiin jatkamaan, jäin
taloon. Se on ollut osaltani erittäin hyvä ratkaisu.
Olen viihtynyt talossa ja olemme pärjänneet kaiken
kaikkiaan hyvin, hän tuumaa iloisena.
Sivakan henkilökunta vuonna 1994.
ҵ
(Kuva: Sivakan arkisto)
- Toisesta päästä tippuu asuntoja pois, toisessa päässä rakennetaan uusia. Pyrimme siihen, että
hallinnassamme ja omistuksessamme oleva asuntokanta olisi kaikelta osin kuranttia, nykypäivän
asumiseen kelpaavaa.
Jokaisella asuinkiinteistöllä on Sivakassa tietty
elinkaari. Kiinteistöt on jaettu neljään eri lohkoon:
ylläpidettäviin, luovutettaviin, toiseen tarkoitukseen kehitettäviin ja vielä selviteltäviin.
- Vanhimmat vielä omistuksessamme olevat
asunnot ovat valmistuneet sotien jälkeen. Pääpaino on 1970-luvun elementtikerrostaloissa.
Koko 20 vuoden ajan Sivakan kasvu on ollut
Kaupunki rakensi Kaukovainion Liesitielle 1960-luvulla rivitalon ns. häädettyjen asuinta-
enemmän tai vähemmän vauhdikasta. Jo ensim-
loksi. Rakennus purettiin 2000-luvulla. Nyt tontilla on Otokylä ry:n opiskelija-asuntoja.
mäisten kymmenen vuoden aikana isännöitävien
(Kuva: Sivakan arkisto)
asuntojen määrä kasvoi 60 prosenttia.
Sivakan henkilöstö rekrytoitiin vuoden 1991
lopussa.
- Henkilökunnalle, joka oli kaupungin palveluksessa hoitanut vuokra-asuntoasioita, tarjottiin
mahdollisuus siirtyä uuden yhtiön palvelukseen.
he kahden vuoden välein vaihtoivat tehtävästä toiseen. Näin yhtiön koko toiminta tuli perushenkilös-
Vuodet 1992-1996
Hyvä perusta tuleville vuosille
tölle tutuksi, Risto Korpi kertoo.
ǸȵȵȨɜɜɤǸȰǸɕɨɤǸ
Sivakan ensimmäiset vuodet kuluivat toiminnan
käynnistämisessä. Silloin tehdyt perusratkaisut
Kaksi henkilöä siirtyi Sivakkaan, sihteeri (Anne Sa-
20 vuotta sitten Sivakalla oli noin 4 000 asuntoa.
ovat osoittautuneet myöhemmin vähintäänkin
vikko) ja kirjanpitäjä (Pirjo Puhakka), joista toinen
Ne sijaitsivat ympäri Oulua. Pääsääntöisesti kuiten-
järkeviksi, monet jopa edistyksellisiksi.
on edelleen talossa ja toinen jäi juuri meiltä eläk-
kin 1960-1980 -luvuilla rakennetuissa kaupungin-
Parhaita, oikeasuuntaisia päätöksiä ovat Risto
keelle, toimitusjohtaja kertoo.
osissa, kuten Kaukovainiolla, Puolivälinkankaalla,
Korven mukaan olleet mm. asukkaiden mukaan-
Rajakylässä, Välivainiolla ja Kaijonharjussa.
ottaminen aktiivisesti mukaan toimintaan, pää-
Toiminnan käynnistyessä vuoden 1992 alussa
kaikki tarvittavat henkilöt olivat jo talossa. Henkilökunnan vahvuus oli tuolloin 17 työntekijää.
- Suurin piirtein kaikki nämä asunnot ovat
edelleen Sivakan omistuksessa. Jonkin verran
omavuokrien tasaus sekä kiinteistöjen korjausrahaston perustaminen.
- Iso asia oli tehtävien kierrättäminen talon si-
olemme purkaneet ja myyneet asuntoja. Se on
Sivakan pääpaikka on ollut alusta asti Mylly-
sällä ensimmäiset kymmenen vuotta. Kun kaikki
luonnollista kiinteistösalkun kehittämistä, toimi-
tullinkatu 4:ssä. 1991 valmistuneessa talossa oli
olivat uusia henkilöitä ja tehtäväalueita oli paljon,
tusjohtaja toteaa.
ensimmäisinä vuosina kaupungin ja muiden yhtei-
Sivakan vanhimpia kiinteistöjä on kerrostalo Tuulimyllynkadulla Karjasillalla.
Isopihainen talo on viihtyisä ja kesäisin todella vehreä. (Kuva: Pekka Kallasaari)
WWW.OULUNSIVAKKA.FI
ҫҩ
Simpsintien kiinteistössä on toteutettu Sivakan historian laajin peruskorjaus.
(Kuva: Pekka Kallasaari)
söjen toimistoja, kunnes Sivakka otti omaan käyt-
joajan kannalta hyvää aikaa. Asunnot menivät
töönsä koko kiinteistön.
kuin kuumille kiville.
- Kaikki lähti siitä, kun selvitimme kaupungin
kanssa, millaisia tontteja on saataville. Mietimme
- Alkuaikoina oli iso asia yhtiön taloudel-
Samalla elettiin myös rakennusalan lamaa.
listen tunnuslukujen kääntäminen huolestutta-
Sivakassa oli historiansa rajuin perusparannus-
vista lukemista positiiviseen suuntaan. Vuokra-
buumi. Toimitusjohtaja ihmettelee vieläkin, miten
- On hyvä, että tiedämme itse mitä tulee
rästit olivat hurjat ja luottotappiot isot, Korpi
edullisesti silloin rakennettiin ja miten paljon sillä
tehdä. Asuntojen omistaminen on pitkäjän-
kertoo.
työllistettiin oululaisia.
teistä työtä ja asunnot ovat omistuksessamme
millaisia asuntoja niille olisi järkevää rakentaa ja
mihin hintatasoon, Korpi selvittää.
Yhtiössä alettiin katsoa monia käytännön
- Muistaakseni parhaimmillaan oli 480 van-
vuosikymmeniä. Olenkin sanonut, että tulevilla
asioita ihan uudesta näkökulmasta. Toimitus-
haa asuntoa yhtä aikaa perusparannuksessa, Risto
työntekijöillä on helppoa, kun siirrytään vuoden
johtaja delegoi tehtäviä alaspäin, jakoi vastuita
Korpi muistelee.
1994 jälkeen valmistuneen tuotannon korjaus-
konaan uudestaan. Sivakassa otettiin käyttöön
HǸȰȐȽȽɤɜɜǸȹȨȽȐȽɄȹȨȨȽȰʎɕȨȨȽ
alueisännöinti -järjestelmä. Tietojärjestelmätkin
Sivakan ensimmäisten vuosien merkittäviä pää-
rukattiin omaan toimintaan sopiviksi.
töksiä oli oman rakennuttamistoiminnan käyn-
suoraan työntekijöille ja järjesti isännöinnin ko-
1990-luvun alun lama-aika oli asunnontar-
nistäminen vuonna 1994.
Sivakan toimisto on ollut alusta asti Myllytullinkadulla.
(Kuva: Pekka Kallasaari)
ҫҫ
tatarpeen arviointiin. Se on aivan varmasti näissä asunnoissa pienempi kuin vanhoissa asunnoissa.
Lisäksi Sivakka kehitti käyttöönsä korjausrahaston. Se on sisäinen ”pankki”, jossa olevat rahat
käytetään suunnitelmien mukaiseen kiinteistöjen
korjaustoimintaan.
Ensimmäisinä vuosina valmistuivat myös Sivakan omat suunnitteluohjeet eli selkeät ohjeet rakennusten suunnittelijoille. Ohjeet syntyivät vuosien mittaan jo hankitun kokemuksen perusteella.
- Tuotanto, joka on tehty omassa rakennuttamisessa, on todella laadukasta. Kaiken perusta
on kestävän kehityksen periaate, toimitusjohtaja
kiteyttää.
ɕɤȰȰǸǸɜȹɤȰǸǸȽɜɄȨȹȨȽɜǸǸȽ
Yksi parhaita päätöksiä on Korven mielestä ollut
asukkaiden mukaanottaminen toimintaan aktiivisesti jo alkuvuosina.
- Jos asukasyhteistyö piiputtaa, omistaja puut-
tuu varmasti peliin. Siellä missä asukastoiminta
pelaa ja asukkaat ovat aktiivisia, ovat parhaita ja
helpoimpia kohteita meillekin, hän sanoo.
hankkinut systemaattisesti maata kohtuuhinnalla,
kaavoittanut ja luovuttanut tontteja riittävästi.
- Meillä Oulussa ei ole ollut sitä puutetta,
jota on podettu pääkaupunkiseudulla ja muissa
Asukkaat ovat saaneet äänensä kuuluviin Sivakassa alusta asti. (Kuva: Pekka
Kallasaari)
Vuosien aikana tehty iso päätös on toimitus-
kasvukeskuksissa. Toivotaan, että uuden Oulun
johtajan mukaan ollut pääomavuokrien tasaus.
päättäjät jatkavat samaa linjaa, Risto Korpi sanoo
edullisimmat vuokra-asunnot ja Suomen halvim-
Sillä yhtiö on voinut varmistaa, että vuokrissa ei
painokkaasti.
mat omistusasunnot, Risto Korpi sanoo.
tapahdu suuria hyppäyksiä.
Tämäkin perustuu ennenkaikkea kaupungin
harjoittamaan tonttipolitiikkaan.
Vuodet 1997-2001
Laadukasta uudisrakentamista
Vuodet 2002-2012
Maan toimivimmat
asuntomarkkinat
- Oulussa päättäjät ovat toimineet hyvin ja toteuttaneet erinomaista tonttipolitiikkaa. Päätökset
ovat olleet kauaskantoisia ja linjakkaita.
- Menee mihin tahansa muuhun maan kasvu-
1990-luvun lopussa Sivakka uudisrakensi paljon.
Suurin muutos 20 vuoden aikana on Risto Korven
keskukseeen, siellä asuminen maksaa enemmän
Oman rakennuttamistoiminnan ansiosta myös
mielestä ollut muutos Oulun asuntomarkkinoilla.
kuin Oulussa. Siitä huolimatta, että olemme kas-
asuntojen laatu nousi kohisten.
- Oulu on maan kasvukeskuksista aivan omas-
Vilkas rakentamistahti on Oulun mallikkaasti
sa luokassaan. Asuntoja on runsaasti tarjolla, niin
hoidetun tonttipolitiikan ansiota. Kaupunki on
vuokra- kuin omistusasuntoja. Meillä on Suomen
vukeskuksista pohjoisin, jossa myös luonnonolosuhteet tuovat lisäkustannuksia.
Viisaan tonttipolitiikan ansiosta Oulussa ei ole
1990-luvun loppu oli kiihkeää rakentamisen aikaa, kun tarvikkeet olivat edullisia
ja osaavaa työvoimaa oli saatavilla. Tuolloin rakentui mm. nykyinen Meri-Toppilan alue, jonka taloista kuvassa Pirrakatu 1:n kiinteistö. Monin tavoin viihtyisän
Meri-Toppilan etuja on meren- ja luonnonläheisyys. (Kuva: Pekka Kallasaari)
WWW.OULUNSIVAKKA.FI
ҫҬ
myöskään pahoja vuokra-asuntokeskittymiä, kuten monissa muissa kaupungeissa.
- Vuokra-asunnot on hajautettu ympäri kaupunkia. Tämä toimintaperiaate on ollut koko 20
vuoden ajan, Korpi kiteyttää.
Sivakan omistuksessa on nykyisin yli 7 000
asuntoa. Uuden Oulun myötä määrä tulee kasvamaan vielä yli 1 000 asunnolla.
Asuntoja löytyy joka lähtöön kerros-, rivi- ja
luhtitaloista. Myös Oulun parhailta paikoilta, kuten esimerkiksi keskustasta, Ranta-Kastellista ja
Meritullista.
0ǸǸȇɤȰȰǸȨɜǸѮ
ɉȨɜȰʎȨȰʎȨɕȨʎǸɕɤȽɜɄȬǸ
Risto Korven aikana Sivakan vuokra-asuntotuotantoa on kehitetty määrätietoisesti.
- Kiinteistömassamme on nyt erittäin kuranttia. Meiltä löytyy korkeatasoista asumista todella
Ranta-Kastellinkuja 1 on yksi Sivakan
hyvilläkin paikoilla, Korpi summaa.
suosituimpia kohteita. Hakijoita taloon
Oman
rakennuttamistoiminnan
ansiosta
asunnot ovat myös elinkaareltaan selkeästi pitempi-ikäisiä asuntoja kuin ennen.
oli ennätysmäärä. (Kuva: Pekka Kallasaari)
osalta 100 vuotta ja teknisten järjestelmien osalta
@ȨȐȽȐȽȰǸɤɉɤȽȝȨȽ
ɨȐɑɑǸȽǸɕɤȰȰǸȨɜǸ
30-50 vuotta, Risto Korpi toteaa.
Oulun vuokra-asuntomarkkinoita hallitsevat ny-
- Voidaan sanoa, että rakennuttamiemme
kiinteistöjen tekninen elinkaari on rakenteiden
Toisin on vanhan, elementtikaudella raken-
kyisin kolme isoa ryhmittymää. Sivakka on niistä
netun asuntokannan kanssa. Niiden elinkaari on
suurin. Toisena ovat valtakunnalliset toimijat Sato,
yleensä noin 25 vuotta, korkeintaan 30 vuotta.
VVO, TA ja Avara. Kolmannen ryhmän muodosta-
Tosin Sivakan omistamat vanhat kiinteistöt ovat
vat isot yksityiset vuokramarkkinat.
edelleen pystyssä, koska niille on annettu jatkoaikaa investoimalla peruskorjauksiin.
- Hyvin harva kiinteistö on ikuinen. Tulemme
Hyväkuntoiset, laadukkaat vuokra-asunnot
ovat Sivakan suurimpia kilpailuvaltteja. Siihen on
päästy ennen kaikkea suunnitelmallisella korjaus-
- Teemme elinkaareltaan pitkäikäisiä, laaduk-
myös tulevaisuudessa hallitusti purkamaan kiin-
kaita asuntoja. Monotonisten, laatikkomaisten
teistöjä siten, että purkaminen ei aiheuta talou-
- Se on pakko tässä markkinatilanteessa. Jos
rakennusmassojen sijaan monipuolisia ja mitta-
dellista tappiota yhtiölle, toimitusjohtaja summaa.
jättäytyy laakereilleen, meillä on äkkiä satamäärin
kaavaltaan inhimillisiä ratkaisuja, hän täsmentää.
Yksi Sivakan merkittäviä kilpailuvaltteja on
asuntojen pitäminen hyvässä kunnossa. Korjaustoiminta on jatkuvaa ja asuntojen laatutasoa nostetaan koko ajan.
- Lähtökohta on se, että asunnot pysyvät asuttuina. Tämän päivän vuokra-asuja vaatii paljon
asunnon sijainnilta, kunnolta, kiinteistönhuollon
toimivuudelta, siivoukselta ja palvelujemme tasolta. Olemme kehittäneet myös asukasetujärjestelmän, asukas saa vuoranantajan laskuun kohennettua asunnon varustetasoa.
Puolivälinkankaan Järvitien tornitalo.
(Kuva: Pekka Kallasaari)
ҫҭ
toiminnalla.
tyhjiä asuntoja. Sen jälkeen lähtee talous syöksyyn,
LʎȣȰͤȨɕɜʎǸɕȨɄȨȽɜȨǸ
Risto Korpi sanoo.
- Meillä on käytösämme Suomen paras tietojärjes-
Sivakan asunnoissa eri puolilla kaupunkia
telmä. Yhdessä Tampereen kanssa olemme kehit-
Torin läheisyydessä sijaitsevan Me-
asuu yli 14 000 ihmistä eli pienen kaupungin ver-
täneet asiakaspalveluohjelmiston, jota käyttävät
ritullinraitin kattoterassilta avau-
ran. Pääsääntöisesti asukkaat ovat nuoria ja nuoria
nyt monet muutkin, Korpi toteaa.
tuu konsernin upein merinäköala.
perheitä.
kaikki asumiseen liittyvät toimenpiteet helposti ja
vuokra-asumisen moderniksi ja hyväksi asumis-
nopeasti. Esimerkiksi asuntohakemuksista 97-98
muodoksi ja käyttävät rahansa mieluummin
prosenttia on nykyisin sähköisiä.
muuhun kuin asuntolainaan, toimitusjohtaja huomauttaa.
Pitkäaikaisille asukkaille on kehitetty myös
asiakasetujärjestelmä, jossa yhdistyvät palvelu ja
Keskimääräinen asumisaika samassa asunnos-
asuntojen laadukkuus. Uskolliset asiakkaat saavat
sa on kolme vuotta. Asukkaat vaihtuvat Oulussa
kohennettua asuntonsa tasoa vuokranantajan las-
tiuhaan tahtiin. Sivakassa asukasvaihtuvuus on yli
kuun. Lisäksi jokaisessa asunnossa on käytettävis-
30 prosenttia vuodessa, kun se on muissa kasvu-
sä nopea laajakaistayhteys.
keskuksissa 5-20 prosenttia.
Tämäkin on seurausta Oulun hyvästä asuntotilanteesta. Vuokralaisilla riittää valinnan varaa.
@ǸȵɨȐȵȐɨǸȬǸɄɕǸǸɨǸȣȐȽȰȨȵͤɕɜͤ
Sivakassa työskentelee nykyisin 35 työntekijää. Pie-
(Kuva: Pekka Kallasaari)
Sivakan asukas voi hoitaa netin kautta lähes
- Iso joukko on myös heitä, jotka katsovat
- Olemme laskeneet, että jokainen muutto aiheuttaa yli 600 euron kustannukset ja lisäksi pientä remonttitarvetta. Mitä vähemmän asunnoissa
on vaihtuvuutta, sitä enemmän säästämme rahaa,
joka voidaan käyttää kiinteistöjen kunnon ylläpitämiseen ja parantamiseen.
@ǸȨȽɄɉȨɕɜȐɉǸȵɨȐȵɤǸɕɤȽȽɄȨɕɕǸ
kasvava osa-alue. Siihen on pelkästään tänä vuon-
Yhtiössä on satsattu ja satsataan edelleen hy-
Yksi edistyksellisimmistä päätöksistä Sivakassa on
na investoitu lähes 20 miljoonaa euroa, Korpi sel-
vään asiakaspalveluun. Etulinjassa ovat toimiston
ollut konsernimalliin siirtyminen viisi vuotta sitten.
vittää.
asiakaspalvelutiskin takana istuvat henkilöt.
Yhtiön koko kiinteistömassa järjestettiin juridisesti
ni, hyvin koulutettu ja motivoitunut porukka pyörittää toimintaa tehokkaasti, toimitusjohtaja kehaisee.
- Olemme koko ajan kouluttaneet henkilöstöä
Uusia asuntoja on tulossa vanhuksille ja kehitysvammaisille mm. Tuiraan, Kaukovainiolle ja
uudestaan.
Pateniemeen.
siihen, että myyntihenkisyys ja ulospäinsuuntautu-
Konsernin emoyhtiö on Sivakka-yhtymä Oy,
neisuus näkyvät heti ensikontaktissa, Korpi toteaa.
jonka omistuksessa ovat kaikki vapailla vuokra-
Palveluhenkisyyttä löytyy myös isännöitsijöis-
markkinoilla olevat asunnot. Oulun Sivakka Oy
PʎɕɜʎɄȽȣɴɨʎȬǸɜȰǸǸ
tä. Asukkaiden toiveisiin ja palautteisiin reagoi-
on vanha aravayhtiö, jonka alla ovat kaikki valtion
Toimitusjohtaja Risto Korpi voi jäädä eläkkeelle
daan nopeasti.
ARA-rahoitteiset kiinteistöt. Tervatalot Oy tekee
tyytyväisin mielin. 20 vuotta ovat osoittaneet, että
asuntoja erityisryhmille, kuten vanhuksille ja vam-
Sivakassa on tehty oikeansuuntaisia päätöksiä.
- Isännöitsijä on tärkeä yhteyshenkilö asuvaan
asukkaaseen. Jos tämä yhteys ei pelaa, asukas nostaa äkkiä kytkintä.
maisille.
- Tämä kaikki on vaatinut paljon yhteistyötä.
- Varsinkin erityisasuminen on voimakkaasti
Kaupungin päättäjiin, eri hallintokuntiin, kaava-,
sosiaali- ja terveyspuolelle, sekä valtakunnan tasolla ARAan ja ympäristöministeriöön, hän täydentää.
Sivakan uutena toimitusjohtajana jatkaa Raimo Hätälä, jolle Risto Korpi jättää työmaan hyvillä
mielin ja luottavaisena, joskin vähän haikeana.
- Tuntuu, että työ jää jollain lailla keskenkin,
kun uusi Oulu on tulossa. Mielestäni saavutimme
hallituksen puheenjohtajan Jorma Kivelän kanssa hyvän neuvottelutuloksen. Se antaa Sivakalle
mahdollisuudet toimia edelleen, mutta työtä tulee
olemaan hyvin paljon.
Kerrostalo Merikotkantie 1:ssä Kaukovainiolla on jo purettu. Paikalle rakennetaan ajanmukainen palvelutalo.
WWW.OULUNSIVAKKA.FI
ҫү
(Kuva: Sivakan arkisto)
Monessa Sivakan asunnossa on toteutettu niin sanottu keveämpi peruskorjaus, esittelee isännöintipäällikkö Jou-
Sivakan vahvuuksia on pätevä ja motivoitunut henkilökunta. Työntekijöitä
ni Hautamäki. (Kuva: Pekka Kallasaari)
on nykyisin noin 35. (Kuva: Pekka Kallasaari)
Asuntorahasto valitsi vuonna 1997 Keluveneenväylä 1:ssä sijaitsevan Saarelan
Suomen parhaiten suunnitelluksi kohteeksi. (Kuva: Pekka Kallasaari)
ҫұ
<ȽȽȐȵȵȨɕɜǸTɤɜɜǸ
XɤɄɜɜǸҬҩҫҭѳ
dȣɜȐɴɕɜȨȐȇɄɜ
Sähköinen asiointi: http://www.oulunsivakka.fi/sahkoinenasiointi/
Kun kirjaudut sivustolle pankkitunnuksillasi, voit
• tarkistaa oman vuokranmaksutilanteesi
• tarkistaa asukasetutilanteesi tai ottaa sinulle tarjotun edun vastaan
• tulostaa talonkirjaotteen
• tehdä vikailmoituksen
• tehdä perhetilannemuutoksen tai
• tehdä muutoksen omiin tietoihisi
• laittaa viestiä isännöitsijälle
• ilmoittaa järjestyshäiriöstä
DNA Sivakka laajakaistaan
liittyvät käytännön asiat
hoitaa DNA.
• tutustua kiinteistösi energiatodistukseen tai kulutustietoihin
• voit antaa palautetta
• voit irtisanoa asuntosi
Lisätietoa: www.dna.fi/sivakka/
Kaikki asunnon hakemiseen ja asumiseen liittyvät asiat hoidetaan
DNA Kaupat:
puhelinpalvelussamme (08) 3148 190
Arkistokatu 4, ark. klo 8-17
(hinta on soittajan oman operaattorin sopimuksen mukainen paikallisverkko- tai puhelinmaksu)
Torikatu 18, ark. klo 10-18, la klo 10-15
DNA auttaa mielellään kaikissa
palveluihimme liittyvissä asioissa:
Sähköpostitse tapahtuvassa asioinnissa voi käyttää seuraavia osoitteita:
Asuntojen hakemiseen ja vuokrasopimukseen liittyvät asiat: asiakaspalvelu@oulunsivakka.fi
Tekninen tuki | Avoinna: ma-pe klo 8-22,
Vuokrien valvontaan ja perintään liittyvät asiat:
la klo 9-18, su klo 12-18
Isännöintiasiat, muuttotarkistukset, huoneistoremontit,
Puh. 0600 30 50 30 (maksullinen 37 snt/min
kodinkoneisiin liittyvät asiat, avainten lisätilaukset ja
+ pvm/mpm, jonotus maksullinen)
häiriöilmoitusten vastaanotto:
Sähköposti: [email protected]
Asiakas- ja asuntokäynneillä kulkevat isännöitsijät tavoittaa parhaiten sähköpostilla.
Päätelaitekiinteistöissä päätelaitteet
ovat asukkaiden omaisuutta. Asiakas
hankkii päätelaitteen itse ja vastaa sen
mahdollisesta korjaustarpeesta tai uuden
vuokrat@oulunsivakka.fi
isannointi@oulunsivakka.fi
Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa:
etunimi.sukunimi@oulunsivakka.fi
Käyntiosoite: Sivakka-yhtymä Oy, Myllytullinkatu 4, 90130 OULU
Asiakaspalvelu on avoinna: ma - ti klo 9.00-16.00 ja ke - pe klo 9.00-14.00
hankkimisesta.
Asiakaspalvelu | Avoinna: ma-pe klo 8-18,
la klo 9-16.30, su suljettu.
www.oulunsivakka.fi
Puh. 044 144 044
Sähköinen yhteydenottokanava:
www.dna.fi/palaute
Laajakaistaliittymän käyttäjä vastaa
sen oikeellisesta käytöstä.
Asiakaspalvelu-Chat
Olemme ottaneet käyttöön Asiakaspalvelu-Chatin kotisivuillamme. Asiakaspalvelu-Chat
on näkyvissä kotisivuillamme, oikeassa yläkulmassa, kun asia-
-kuvake
kaspalvelija on tavoitettavissa. Chatin kautta voi hoitaa lyhyttä yleisluontoista asiaa. Chatin
kautta ei hoideta asioita, jotka ovat luottamuksellisia tai edellyttävät henkilötunnuksen käyttöä.
Yhteistyöterveisin
DNA Asiakaspalvelu
Sivakan löydät myös Facebookista.
WWW.OULUNSIVAKKA.FI
ҫҲ
TEKSTIT: RIITTA NISKANEN | JUTTUKUVAT: PEKKA KALLASAARI | ULKOASU JA TAITTO: MAINOSTOIMISTO PLUSMARK OY | PAINO: JOUTSEN MEDIAN PAINOTALO | 2012
ɴɨʎʎ(ɄɤȵɤǸѥ