Lähde 1/14 - Medialähetys Sanansaattajat

Transcription

Lähde 1/14 - Medialähetys Sanansaattajat
Medialähetystyön lehti 1/2014 helmikuu
Etiopiassakin
suunnitellaan nyt
kristillistä tv-työtä
s. 4
Olisiko
kastevesi
varminta noutaa
Jordanjoesta?
s. 5
s. 16
Ei pyramidia
Egyptiin, vaan
Herran työssä
s. 13
Sansa kasvanut
Kiinan-työssä maalta
suurkaupunkeihin
Takana 40 vuotta yhteistä taivalta
s. 6
2
Lähde 1/2014
JUHA AUVINEN medialähetysjohtaja
Lähetysjärjestöt
puolustavat ihmisoikeuksia
KIRKKO JA SEITSEMÄN LÄHETYSJÄRJESTÖÄ
Leena P
unkari
allekirjoittivat viime vuonna perussopimuksen.
Sen mukaan kirkon lähetystyö perustuu Raamattuun ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
tunnustukseen.
Sopimuksella järjestö sitoutuu noudattamaan
kirkon tunnustusta ja päätöksiä sekä toteuttamaan kirkon lähetysstrategiaa. Kirkko puolestaan
sitoutuu kohtelemaan kaikkia lähetysjärjestöjään
yhdenvertaisesti. Sopimus ei puutu lähetysjärjestön yksityisoikeudelliseen asemaan.
JOKAISEN LÄHETYSJÄRJESTÖN KANSSA erikseen
syksyllä käydyn ohjauskeskustelun perusteella
kirkko arvioi, että erilaisista teologisista tulkinnoistaan riippumatta järjestöt ovat valmiit puolustamaan kaikkien, myös seksuaalisten vähemmistöjen
ihmisoikeuksia.
Lähetysjärjestöjen suhtautuminen tasa-arvokysymyksiin on noussut esille julkisessa keskustelussa. Joidenkin järjestöjen, mukaan lukien Medialähetys Sanansaattajat (Sansa), on väitetty syyllistyvän syrjintään.
SANSA EI HYVÄKSY SYRJINTÄÄ missään oloissa.
Ottaessaan palvelukseensa työntekijöitä Sansa
noudattaa lakia sekä hyväksymäänsä henkilöstöpoliittista ohjelmaa ja tasa-arvosuunnitelmaa.
Sansa sitoutuu kirkon virkaratkaisuun ja suhtautumisessa seksuaalivähemmistöihin kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnön 4/2010
linjaukseen. Sen mukaan avioliitto on miehen ja
naisen välinen liitto, jokaisella ihmisellä on luovut-
Sansa ei hyväksy syrjintää
missään oloissa.
tamaton ihmisarvo ja rekisteröidyn parisuhteen
solmineiden kanssa ja puolesta voidaan rukoilla.
Viimeksi mainittu ei piispainkokouksen pastoraalisen ohjeen mukaan tarkoita suhteen siunaamista.
LAIN MUKAAN PELKKÄ VAKAUMUS, mielipide tai
kannanotto ei ole syrjintää. Sitä ei voi olla myöskään kirkon tunnustuksen mukainen raamatunopetus. Yhdenvertaisuuslaki esimerkiksi koskee
tilannetta, jossa syrjintä näkyy käytännön toiminnassa. Yhtäkään lähetysjärjestöä ei ole oikeudessa
syytetty, eikä tuomittu syrjinnästä.
Syrjintäväitteet antavat väärän todistuksen
lähetysjärjestöistä ja niiden toiminnasta. Totuudenvastaiset väitteet loukkaavat järjestöjä, niiden
työntekijöitä ja ulkomaisia yhteistyökumppaneita
sekä seurakuntia, jotka rukouksin ja taloudellisesti
tukevat lähetystyötä.
Evankeliumi kuuluu erotuksetta kaikille ja antaa luomisen ja lunastuksen perusteella jokaiselle
ihmisarvon.
Medialähetys kylvää Sanaa
MEDIALÄHETYSTYÖ ON JUMALAN
sanan kylvämistä. Radion, television ja
älypuhelinten välityksellä tahdomme
viedä Jumalan sanan kaikkien ihmisten
ulottuville. Tai ainakin kahden miljardin.
Maailmassa on vielä monia, jotka eivät
ole kuulleet Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen sovitustyöstä. Jumalan sana ei ole
saavuttanut koko maailmaa, mutta hyvät
välineet sen kylvöön – radio, televisio ja
kännykät – ovat.
Medialla on sellainen ominaisuus,
että vaikka sillä tavoittaa suuria määriä
ihmisiä, sen välittämä viesti vastaanotetaan henkilökohtaisesti. Radio-ohjelman
toimittaja puhuu kuin yhdelle ihmiselle,
vaikka kuulijoita voi olla satojatuhansia.
Japanilainen Keiko kertoo ystävystyvänsä radio-ohjelmansa kuulijoiden kans-
sa. Kiinassa Baobao-applikaation avulla
kuulija voi helposti kännykkänsä kautta
jakaa omalla Facebook-sivullaan ohjelman, joka on koskettanut. Kyproksessa
Rita lukee yöpaidassa lapsille Raamatusta kertomuksen Sat-7 Kids -kanavan
iltaohjelmassa.
JUMALAN SANALLA ON sama ominaisuus. Se on tarkoitettu meille kaikille,
mutta kohtaa kuitenkin jokaisen henkilökohtaisesti. Kristillisellä medialla on
aarre jaettavana. Sen tarjoama ystävyys
ja turva tulee Jumalalta ja on todellista ja
kestävää.
”Niin käy myös sanan, joka minun
suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan
täyttää tehtävän, jonka minä sille annan,
ja saa menestymään kaiken, mitä varten
sen lähetän.” (Jes. 55:11)
Aura Laihinen
Kristiina Erelä
3
Lähde 1/2014
Medialähetystyön lehti 1/2014 helmikuu
40. vuosikerta
Ilmestynyt aiemmin nimellä
Menkää siis
Julkaisija
Medialähetys
Sanansaattajat ry
Päätoimittaja
Juha Auvinen
[email protected]
Toimitussihteeri
Leena Punkari
[email protected]
Taitto
Pirkko Valtonen
[email protected]
Lehden ja yhdistyksen
postiosoite ja puhelin
PL 13, 05801 Hyvinkää
vaihde 019 457 7700
faksi 019 457 7780
Käyntiosoite
Munckinkatu 67, Hyvinkää
Toimisto on auki arkisin (ei la)
klo 9–15
Sähköpostiosoitteet
[email protected]
[email protected]
Kotisivun osoite
www.sansa.fi
Tilaukset ja
osoitteenmuutokset
Kotimaahan ja
Pohjoismaihin:
■ Vuositilaus 37 euroa/vuosi
■ Kestotilaus 32 euroa/vuosi
■ Opiskelijatilaus 21 euroa/vuosi
Pohjoismaiden ulkopuolelle:
■ Vuositilaus 48 euroa/vuosi
■ Kestotilaus 43 euroa/vuosi,
lentokuljetus
Kestotilaus on voimassa vuoden kerrallaan. Ellei peruutusta
tehdä ennen tilausjakson päättymistä, tilaus jatkuu vuoden
eteenpäin ilman erillistä tilausuudistusta. Tilaus voidaan
sanoa irti milloin tahansa.
Ilmoitukset
lehden toimitukseen
Ilmoitushinta
1 euro/pmm + alv 24 %
Lähde ilmestyy
6 numeroa vuodessa
Painopaikka
I-print Oy, Seinäjoki
ISSN-L 1457-9413
ISSN 1457-9413 (painettu)
ISSN 1799-5167 (verkkojulkaisu)
Seuraava numero
Tässä numerossa:
2
PÄÄKIRJOITUS
RUKOUS
IKKUNA
15 PALUUPOSTIA Kuuntelijoiden ja
LÄHETYSKULMA Kristillinen media
jakaa aarretta myös monin uusin välinein.
4 UUTISIA
katsojien palautteita maailmalta.
SANSALAISENA Hallituksen näkökulmasta puheenjohtaja Jarno Tepora.
5 TEOLOGIA Aki Hätinen kysyy ja
17 MEDIALÄHETYSPÄIVIEN OHJELMA
Oulussa tavataan 14.–15.6.!
6 KIINA Sansa on osallistunut mandarii-
18 RADIO-OHJELMAT
9 PUTIIKKI, SANSA, LÄHDE
19 LÄHDE MUKAAN Sansan työntekijöitä,
vastaa, kelpaako hanavesi kastevedeksi.
nikiinankieliseen mediatyöhön 40 vuotta.
13 KIRJE KENTÄLTÄ Marja-Liisa Ezzine
kertoo Studio Sanansaattajasta Ranskassa.
TUKEVASTI YHDESSÄ Mervi Viuhko
rakentaa pyramidia Herran työssä.
14 LÄHTEELLÄ Timo Lankinen on
pohtinut, mitä olla Kristuksessa
tarkoittaa.
ilmestyy 11.4.2014. Lehteen
tarkoitetun aineiston tulee olla
toimituksessa 12.3.2014.
seniorityöntekijöitä, vapaaehtoisia aluetyöntekijöitä (VAT), hallituksen jäseniä
sekä Sansa-lähettiläitä ja Hannalähettiläitä voi kohdata tilaisuuksissa.
20 MUKANA MISSIOSSA Pirjo Antila
Alavuden Tuurista on Laihian ajoistaan
ollut mukana Sansan vaiheissa.
Kannen kuva
a
kuv
an
ns
Sa
Arja-Leena Kajovalta
[email protected]
019 457 7744
Tilaushinnat
FEBC
isto
-ark
Radiokirkkopaketit
olivat silloin jotakin
aivan uutta.
Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) on Suomen evan-
kelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö.
Sansa perustettiin Hyvinkäällä vuonna 1973. Se tukee
kristillistä mediatyötä yli 40 kielellä Aasiassa, Afrikassa ja
Euroopassa. Nykyajan tekniikka vie viestin Jeesuksesta suoraan vastaanottajan korvaan tai silmien eteen, ajattomasti ja
rajattomasti.
Työn huomattavimmat kohdealueet ovat Intia, muslimimaat ja Kiina. Sansalla on lähetystyöntekijöitä arabiankielisessä radio- ja tv-työssä Ranskassa sekä projektityöntekijöitä hindinkielisessä tv-työssä Intiassa. Yhdistyksen työntekijöitä on myös sekä TWR-Europen että Kroatian evankelisen
kirkon työyhteydessä. Kaksi lähettiä tekee medialähetystyötä
asemapaikkanaan Suomi.
Menkää siis -lehden toimitussihteerinä tuolloin
työskennellyt Inga-Lill Rajala oli vuonna 1995
ensimmäinen Sansan työntekijä, joka kävi Kiinassa.
Asiakasrekisteri Medialähetys Sanansaattajat käyttää
osoitetietojensa lähteenä henkilötietolain (22.4.1999) mukaista
asiakasrekisteriä. Rekisteriseloste on saatavissa Sansan kotisivuilta osoitteesta: www.sansa.fi.
Pankki Keski-Uudenmaan Osuuspankki
tilinro IBAN: FI37 5062 0320 0320 18. Ulkomailta maksettaessa
lisäksi SWIFT/BIC-tunnus: OKOYFIHH.
Sansan kanssa voi tehdä myös sopimuksen joko suoramaksusta tai e-laskusta, yhteydenotot: Pirjo Hyövälti, 019 457
7747 tai [email protected].
LÄHDE 1/2014 MAAILMALLA Medialähetystyössä suunnataan kauaksi, vaikkei aina omin jaloin. Tässä numerossa ovat enemmän tai vähemmän esillä muun muassa Egypti, Etiopia, Indonesia, Intia, Iran, Japani, Kiina ja
Taiwan, Kypros, Mongolia, Pohjois-Afrikka, Ranska ja Venäjä.
4
Lähde 1/2014
Leena Punkari
Viisikielisessä on myös
lähetyslauluja
Lähde
MAALISKUUSSA JULKAISTAVA Viisikielinen-laulukirja sisältää myös lähetyslauluja omana osastonaan.
Lisäksi Lauluja maailmalta -osastossa on kappaleita
muun muassa eri Afrikan maista, Israelista ja Kiinasta. Sansan medialähetysjohtaja Juha Auvinen on suomentanut
kirjaan kaksi laulua
Papua-Uudesta-Guineasta.
Viisikielinen sopii
kaikenikäisille monipuoliseen käyttöön.
Noin 800-sivuisessa
kirjassa on yli 400 nuotein ja sointumerkein
varustettua laulua.
Niissä korostuvat herätys, luottamus Jumalan
sanaan sekä lohdutus ja ilo kaikille tarjolla olevasta
pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa.
KIRJAAN ON KOOTTU koskettavia ja rakastettu-
ja lauluja kaikkiaan yli 20 tunnetusta kokoelmasta.
Vanhempi aineisto on muun muassa Hengellisistä
lauluista ja virsistä sekä Sinisestä laulukirjasta. Vuonna 2010 rovasti Timo Rämän johdolla työnsä aloittanut toimituskunta kävi läpi laaja-alaisesti myös
muita julkaistuja ja julkaisemattomia kokoelmia sekä
yksittäisiä lauluja. Kirkkomme virsikirja ja Ruotsin
kirkon suomenkielinen virsikirja mukaan lukien laulut on valittu yli 3 000 laulun joukosta.
Viisikielisen julkaisijoina ovat Suomen Raamattuopisto, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys,
Kansan Raamattuseura, Opiskelija- ja Koululaislähetys, Lähetysyhdistys Kylväjä sekä Medialähetys
Sanansaattajat.
Jumalan on kunnia
RKK-JUHLASSA Hyvinkään Vanhassa kirkossa
tammikuun loppupuolella musiikki soi ja sana soljui.
Radiopastori Jukka Norvanto opetti juhlan teemasta
Jumalan on kunnia.
Esillä olivat niin Medialähetys Sanansaattajien
(Sansa) Raamattu kannesta kanteen -ohjelma kuin
radiotoimittajan tehtävästä eläköitynyt Inga-Lill
Rajala.
Puheenvuoron käyttivät muun muassa medialähetysjohtaja Juha Auvinen ja kirkkoherra Ilkka
Järvinen.
Leena Punkari
Pekka Simojoen Jäähyväislaulun sanoin: ”Siskot, veljet, riemuitkaamme! On Kristus kuninkaamme. Kun erkanemme,
vierelle hän jää. Hänen kanssaan matkaa teemme...”
Inkerin kirkkoa edustivat neuvottelussa Hyvinkäällä piispa Aarre Kuukauppi, mediatyön koordinaattori Oksana Dyba ja piispan avustaja Jukka Paananen.
Inkerin kirkon mediatyö
saamassa uutta suuntaa
Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon ja Medialähetys Sanansaattajien
(Sansa) yhteistyö jatkuu. Mediatyö saa uutta suuntaa internetin ja
sosiaalisen median käytön lisääntyessä myös Venäjällä voimakkaasti.
Lähde
SANSA ON TUKENUT
muun muassa Inkerin kirkon
venäjänkielistä radiotyötä.
Hyvinkäällä 7. helmikuuta pidetyssä neuvottelussa todettiin, että kirkon
radio-ohjelmia kuunnellaan
nykyisin runsaasti internetin
välityksellä. Pietarissa taas
sosiaalinen media vetää uusia
ihmisiä Pyhän Marian kirkon
konsertteihin, joissa kuullaan
myös hengellinen puhe.
– Seurakuntien opetus- ja
muita videoita ladataan net-
tipalveluihin, ja papit jakavat
saarna-aineistoa virtuaalisesti. Pitkien etäisyyksien maassa tämä säästää kustannuksia,
sanoi Inkerin kirkon piispa
Aarre Kuukauppi. Piispan avustaja, pastori Jukka
Paananen kertoi, miten netti
houkuttelee ihmisiä kirkon
yhteyteen.
KARJALAN ROVASTIKUNNAN
mediatyön koordinaattori Oksana Dyban mukaan
muun muassa Karjalan
tasavallan televisiokanavalla lähetettävä Uskon ABC
-ohjelma saa hyvää palautetta. Myös kahdella kielellä
julkaistavaa Inkerin Kirkko
-lehteä kiitetään.
Sansasta neuvotteluun
osallistuivat medialähetysjohtaja Juha Auvinen,
kansainvälisen kumppanuustoiminnan johtaja Timo
Reuhkala, kansainvälisen
kumppanuustoiminnan sidosryhmäpäällikkö Kristiina
Erelä ja mediakehitysjohtaja
Ilkka Kastepohja. Viimeksi
vastaava neuvottelu järjestettiin 2011.
Kristillinen tv-työ on aluillaan Etiopiassa
ETIOPIALAISET katsovat
yhä enemmän satelliittitelevisiota, ja kanavilla on myös
kristillisiä ohjelmia. Etiopian
evankelinen Mekane Yesus
-kirkko pyrkiikin lähitulevaisuudessa aloittamaan oman
televisio-ohjelmien tuotannon.
CMJAC:n historiallisessa viimeisessä kokouksessa
suunniteltiin muun muassa
vierailua satelliittitelevisioyhtiö SAT-7:n toimistoon Kyprokseen. Sieltä etiopialaiset
voisivat saada hyviä ideoita
siitä, kuinka aloittaa oma
tuotanto, ja kuinka rakentaa ekumeenisesti kestävä,
kokonaisvaltainen kristillinen
televisioasema.
RADIOTYÖ Afrikan sarven
alueella otti tammikuun
lopussa taas askelen kohti entistä suurempaa itsenäisyyttä.
Etiopian ja Eritrean luterilaisia kirkkoja radiotyössä
1990-luvulta tukenut kansainvälinen komitea, CMJAC,
lakkautettiin tammikuussa
Keniassa pidetyssä kokouksessa.
Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon viestintäosaston työ on nykyisin
monipuolista. Radiotyön
lisäksi sillä on myös muuta
sähköistä viestintää ja oma
kirjapaino, joka painaa kirkon
kirjallisuutta.
Eritrean evankelis-luterilaisen kirkon radiotyö kamppailee valtiollisten rajoitusten
kanssa ja joutui sulkemaan
studionsa Asmarassa. Äänitykset tehdään nykyisin
Keniassa ja Ruotsissa, mikä
hankaloittaa toimintaa huomattavasti.
Norjan Norea Mediemisjonin hallintojohtaja Martin
Birkedal oli koko CMJAC:n
olemassaolon ajan sen koordinaattori ja sihteeri. Sen puheenjohtajana toimi viimeiset
kolme vuotta Sansan kansainvälisen kumppanuustoiminnan johtaja Timo Reuhkala.
5
Lähde 1/2014
Pelastus nousee vedestä
TEOLOGIA Tekeekö Jordanjoen vesi kasteesta erityisen? Vai ajaako hanavesi saman asian?
Terho Pelkonen
Aki Hätinen
V
iime syksynä Britannialle
koitti suuri ilon päivä, kun
kuninkaalliseen perheeseen
syntyi prinssi. Canterburyn
arkkipiispa Justin Welby sai kunnian
olla Lontoossa toimittamassa kuninkaallisia ristiäisiä, joissa vastasyntyneelle prinssille annettiin nimeksi
George Alexander Louis.
Toimituksesta teki erityisen se,
että arkkipiispa käytti juhlavasti Jordanjoesta otettua vettä. Toinen syy
tilaisuuden harvinaislaatuisuuteen
on, että uutisten mukaan vain joka
kymmenes britti kastetaan.
Kun Georgen isää, prinssi Williamia, kastettiin, käytti silloinen
arkkipiispa aivan tavallista hanavettä.
Oho! Herääkin siis kysymys: kumpi
arkkipiispa toimi oikein?
Lahjaksi usko
Kaste on lahja, jonka saamme elämämme alkutaipaleella ja joka kestää
läpi elämän. Se on hienoin tapahtuma, mikä ihmisen elinkaareen mahtuu. Katekismuksen mukaan Jumala
lahjoittaa ihmiselle kasteessa uskon,
joka ei ole riippuvainen meidän ymmärryksestämme, sillä usko on Jumalan teko meissä.
Tästä herääkin varmasti kysymys, että miten hiuspesu voi saada
tällaista aikaan. Se on oikeutettu
kysymys, jota uskonpuhdistaja Martti
Luther mietti keskiajalla ja vastasi,
että ei siinä vaikutakaan yksin vesi,
vaan vedessä oleva Jumalan sana sekä
Jumalan sanassaan lahjoittama usko.
Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole kaste,
vaan pelkkää vettä.
Kasteen ajatus on siinä, että näkyvään ja aivan tavalliseen aineeseen,
veteen, yhdistyy Jumalan suuri lupaus olla meidän kanssamme. Kasteessa
Jumala ei jää vain joksikin etäiseksi
vaikuttajaksi, vaan kasteessa ihminen
voi sen pienen hetken olla kosketuksissa Jumalan kanssa. Pienen hetken ajan häntä voi koskettaa ”omin
käsin”. Se on nimenomaan tämä
Jumalan kosketus, joka saa ihmisessä
ihmeitä aikaan.
Puhtaaksi synnistä
Ehtoollinen toimii käytännöllisesti
katsoen samalla tavalla. Siinä Kristus
ei jää istumaan Isänsä oikealle puolelle, vaan hän tuntuu ihmisen kädessä
ja suussa. Jumala tekee tällöin visiitin
ihmisen luo aivan tavalliseen ruokaan
ja juomaan.
Kun Jeesus tuli tähän maailmaan, hän syntyi vaatimattomaan
seimeen, sillä hänen ei ollut määrä
julistaa Jumalan valtakunnasta Rooman loisteliaissa saleissa. Hänen oli
määrä tulla kutsumaan syntisiä, aivan
tavallisia kansalaisia. Kun Jeesus kos-
Kasteen ajatus on siinä, että näkyvään ja aivan tavalliseen aineeseen, veteen, yhdistyy Jumalan suuri lupaus olla meidän kanssamme.
Katekismus opettaa kasteesta
Ilman Jumalan sanaa
vesi ei ole kaste, vaan
pelkkää vettä.
kettaa ihmistä, niin tarjolla ei silloin
ole kaviaaria, hanhenmaksapalleroita
punaviinikastikkeessa eikä kallista
samppanjaa. Tällöin tarjolla on aivan
tavallisia, arkisia pöydän antimia.
Sama pätee kasteeseen. Siinä
Jumala pesee ihmisen puhtaaksi
kaikesta synnistä, johdattaa valollaan
ja synnyttää iankaikkiseen elämään.
Kaste ei tarvitse lisämausteena jotain
pykälän verran pyhempää Jordanin
vettä, sillä kasteessa vesi ja Jumalan
sana vaikuttavat yhdessä.
Britannian pikkuprinssin mediajulkisuudella on se hyvä puoli, että se
sai varmasti meistä jokaisen pohtimaan kastettaan uudemman kerran.
Kasteessa meistä tuli kaikkien maan
päällä olevia valtakuntia suuremman,
Taivasten valtakunnan, perillisiä.
Kirjoittaja työskentelee tällä hetkellä Ruokolahden vs. seurakuntapastorina.
MITÄ ON KASTE?
Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan
Jumalan käskyyn sisältyvä ja Jumalan
sanaan yhdistetty vesi.
MIKÄ SITTEN ON TÄMÄ JUMALAN
SANA?
Se, minkä Herramme Jeesus Kristus
lausuu Matteuksen viimeisessä luvussa:
”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun
opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän
ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”
MITÄ KASTE ANTAA JA HYÖDYTTÄÄ?
Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen
vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.
MITKÄ OVAT NÄMÄ JUMALAN SANAT JA
LUPAUKSET?
Ne, jotka Herramme Jeesus Kristus
lausuu Markuksen viimeisessä luvussa:
“Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu,
mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
MITEN VEDELLÄ VOI OLLA NÄIN SUURI
VAIKUTUS?
Sitä ei vaikutakaan vesi, vaan veteen
liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana
sekä Jumalan sanaan luottava usko.
Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole mikään kaste, vaan pelkkää vettä. Jumalan sanaan liittyessään se kuitenkin
on kaste, armoa tulviva elämän vesi ja
”uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä”, niin kuin pyhä Paavali lausuu
kirjeessään Titukselle, sen kolmannessa
luvussa: ”Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun
ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
jonka Hengen hän runsaasti vuodatti
meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi
toivon mukaan. Tämä sana on varma.”
MITÄ SITTEN TÄLLAINEN VESIKASTE
MERKITSEE?
Se merkitsee, että meissä oleva vanha
ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja
surmattava kaikkine synteineen ja
pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää
joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi
ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.
MISSÄ SE ON KIRJOITETTUNA?
Pyhä Paavali lausuu Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa: ”Me olemme
Kristuksen kanssa haudatut kasteen
kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus
herätettiin kuolleista Isän kirkkauden
kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.”
Lähde: Katekismus, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinoppi, 1999.
6
Lähde 1/2014
Mandariini oli Sansan toinen kieli:
Radiotyötä Kiinaan 40 vuotta
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) kustantamia
mandariinikiinankielisiä kristillisiä radio-ohjelmia alettiin lähettää Kiinaan. Mutta kuunteliko niitä joku?
Inga-Lill Rajala
A
luksi kukaan ei tiennyt,
kuunneltiinko ohjelmia, sillä
radiojärjestöt saivat bambuesiripun takaa vain muutamia kirjeitä ennen vuotta 1979. Olojen
vapauduttua radiojärjestöihin alkoi
suorastaan tulvia postia. Niissä kerrottiin ohjelmien valtavasta merkityksestä Kiinan kristityille aikana, jolloin
kristinusko ja muut uskonnot olivat
kiellettyjä. Raamatunopetus on edelleen ensiarvoisen tärkeää kiinalaisille,
sillä pappeja ja raamatunopettajia on
aivan liian vähän.
Sansan ensimmäisenä yhteistyökumppanina Aasiassa oli Kaukoidän
radiojärjestö Far East Broadcasting
Company (FEBC), joka oli alkanut radioida ohjelmia jo vuonna 1949. Trans
World Radio (TWR) aloitti ohjelmien
radioimisen Kiinaan vuonna 1975.
Sansa on alusta asti panostanut
Kiinan lähetystyössä nuoriin ja kouluikäisiin. He olivat mitä suurimmassa
määrin kristillisen sanoman tarpeessa,
olivathan he kasvaneet ateistisessa
maassa, jossa uskontoihin suhtauduttiin vihamielisesti.
Radio-ohjelmissa
saneltiin Raamattua
Käsitykseni mukaan Kiina ei ole vieläkään toipunut vuoden 1949 kommunistisesta valtaannoususta, Maon
hirmuhallinnosta eikä 1960–1970-lukujen kulttuurivallankumouksesta.
Ajat jättivät syvät arvet kiinalaisiin,
etenkin nuoriin.
Monet koulut ja yliopistot lakkasivat ottamasta vastaan uusia opiskelijoita. Älymystö, heidän joukossaan
FECB
Inga-Lill Rajala
Peking 1995. Mao Zedong tarkkailee kuvastaan menoa Taivaallisen rauhan aukiolla,
monien tapahtumien näyttämöllä.
Sansa on alusta asti
panostanut Kiinantyössä nuoriin ja kouluikäisiin.
monet papit, lähetettiin pakkotyöhön,
usein opiskelijat levittivät punakaartilaisina kulttuurivallankumouksen
ideologiaa jopa väkivaltaisesti. Kidutukset, nöyryyttämiset ja pelko olivat
arkipäivää.
Kulttuurivallankumous ei tuhonnut vain kirkkoja ja seurakuntia,
myös Raamatut ja kristillinen kirjallisuus poltettiin. Siksi muun muassa
Palautetta pursuaa, kirkot täyttyvät
FEBC:n ohjelmissa saneltiin Raamattua kiinalaisille.
Vanhan ja Uuden testamentin kirjoja on toimitettu Kiinaan maan ulkopuolelta, ja niitä on voitu painaa Kiinassa jo useamman vuosikymmenen
ajan. Kestää kuitenkin kauan ennen
kuin jokaisella kristityllä on oma Raamattu. Vain muutama vuosikymmen
sitten seurakunta saattoi omistaa vain
yhden Raamatun ja papiksi pääsyyn
riitti lukutaito.
Teologinen opetus käynnistyi
uudelleen 1980-luvulla, ensimmäisellä kurssilla oli viitisenkymmentä opiskelijaa. Käydessäni Kiinassa
vuonna 1995 tapasin melko iäkkäitä,
työleireiltä hengissä selvinneitä, tai
hyvin nuoria pappeja ja julistajia. On
Jumalan armoa, että papit säilyttivät
vaikeissa oloissa uskonsa ja saattoivat
vielä vanhoinakin kantaa vastuuta seurakunnista. Vaikka teologisia
seminaareja nyt onkin eri puolilla
maata, opetusta tarvittaisiin paljon
enemmän.
Suomalaiset innostuivat
tukemaan Kiinan-työtä
Vain vuoden ikäinen pieni Sansa otti
rohkean askeleen vuonna 1974 ryhtyessään tukemaan radiotyötä Kiinaan.
Kukaan ei voinut varmuudella tietää
sitäkään, ryhtyisivätkö suomalaiset
uskovat tukemaan työtä taloudellisesti. Muistelen kuitenkin, että 1980-luvulla, aloittaessani Sansassa toimittajana, lähes puolet kaikista tuetuista
Matti Korpiaho
Matti Korpiaho
Hongkong 1998. Kun kuuntelijoiden kirjeet alkoivat päästä banbuesiripun läpi, niitä alkoi
tulvia radiojärjestöihin.
Peking 2007. Uusi kirkko täyttyy jumalanpalvelusväestä sunnuntaina neljäkin kertaa.
Tilaa riittää parilletuhannelle.
7
Lähde 1/2014
FECB
radio-ohjelmista lähetettiin Kiinaan.
Lähetystyön merkitys nähtiin ja työ
kasvoi tasaisesti.
Merkittävänä yhteistyökumppanina Kiinan-työssä TWR:n ja FEBC:n
lisäksi on ollut luterilainen radiojärjestö Pelastuksen ääni, Voice of
Salvation (VOS), jonka ohjelmia Sansa
kustantaa. Järjestön studiotiloissa
Taipeissa, Taiwanissa on valmistettu
Ilon maa ja Avoimin silmin -ohjelmia.
Vieraillessani studiossa ohjelmien valmistajat kertoivat työn olevan hyvin
haasteellista, sillä uskonasioihin liittyvät sanat ja kristillinen ajattelu on
hyvin vierasta nuorille kiinalaisille.
Mielenkiinnon herättämiseksi käsitellään nuorten elämään liittyviä asioita
makasiinityyppisessä ohjelmassa.
Myös ohjelmaosio, jossa opetetaan
englantia, on tärkeä.
Lastenohjelmat on suunnattu alakouluikäisille, joita kiinnostaa niin
tiede kuin taidekin. Raamatunkertomuksia käsitellään helposti ymmärrettävällä tavalla, myös arkeen
soveltaen. Lapset kokevat ohjelmien
tekijät ystävinään, varsinkin kun he
kuulevat samat tutut äänet vuodesta
toiseen. Pelastuksen äänen studiossa
valmistettuja ohjelmia voi kuunnella
TWR:n taajuuksilla tai internetissä.
Radiokirkkopaketit
olivat uusia ja tärkeitä
Kiinalaisia on nykyisin yli 1,3 miljardia, enemmän asukkaita kuin missään muussa
maassa. Väestö sekä ikääntyy että kaupungistuu nopeasti. He puhuvat lähes 300:a
kieltä, mutta pääkieli on selkeästi mandariinikiina.
Kiinalaisille kristityille on tarjottu
myös mahdollisuutta päästä osallisiksi
systemaattisesta raamatunopetuksesta.
Käydessäni Kiinassa TWR:n työntekijät esittelivät minulle iloisina radiokirkkopaketteja, jotka sisälsivät radion,
Raamatun ja opiskelumateriaalia, joita
pienryhmissä saatettiin käyttää opiskeluun radio-ohjelmien rinnalla.
Toiminta oli silloin aivan uutta,
mutta tähän mennessä Kiinaan on lähetetty noin 115 000 pakettia. Etenkin
syrjäisillä seuduilla asuvat kotikirkkojen johtajat, joilla ei ole teologista
koulutusta, ovat saaneet ”paketeista”
apua ja tukea. Sansa on ollut mukana
toiminnassa projektiluontoisesti.
Sansa on myös vuodesta 2007
tukenut ns. Radioseminaaria, jonka
toiminnan yhteistyökumppanimme TWR aloitti vuonna 2001. Tähän
kolmivuotiseen teologiseen koulutukseen valitaan jo jonkin verran
työkokemusta saaneita hyvämaineisia
seurakuntien johtajia. Opetus on sisältänyt radiossa pidettyjen luentojen
lisäksi Kiinassa pidetyt opintojaksot
sekä muuta materiaalia. Kiinassa on
viisi keskusta, jossa opiskelijat voivat
tavata luennoitsijoita ja ohjaajia (mentoreitaan).
Nyttemmin radioiminen on päättynyt ja luennot ovat kuunneltavissa
netin kautta kaikkialla maailmassa.
Tällä hetkellä noin 1 300 kiinalaista on
mukana Radioseminaarin opetusohjelmassa.
Kiinan kirkot ovat järjestelmällisen
radioseminaariopetuksen ansiosta
saaneet tuhansia kirkonjohtajia. Tämä
on tärkeää myös siksi, että maassa
syntyy jatkuvasti uusia seurakuntia.
Syvällistä opetusta vastaanottaneet
paimenet ovat myös saaneet varustuksen taistelussa Kiinassa voimakkaasti vaikuttavia harhaoppeja
vastaan.
8
Lähde 1/2014
Baobao-sovellus rakentuu
FEBC:n tunnettuudelle ja
uudelle medialle
Mobiilisovellus Baobaon tarkoitus on käytännössä viestittää kaupunkilaisnuorille, X-sukupolven miehille ja naisille,
evankeliumi hauskasti ja mielenkiintoisesti, jotta he tulevat tutustuneeksi Kristukseen.
Eila Murphy
M
aailmanlaajuisen tietoverkon käyttö alkoi Kiinassa
kaksikymmentä vuotta
sitten. Aluksi käyttäjien
määrä nousi hitaasti. Mutta vuosina
2008–2010, kun internet tuli kännyköihin, juuri mobiilin internetin käyttäjien määrä lisääntyi roimasti.
Mobiililaitteella, kuten älypuhelimella ja taulutietokoneella, voi päästä
langattoman palvelun kautta internetiin. Laitteen ei tarvitse olla kotona tai
työpaikalla kiinni piuhassa tai kaapelissa.
On arveltu, että syy huimaan internetin käytön lisääntymiseen johtui
mikroblogeista, lyhytviesteistä. Joka
kolmannella mobiilin internetin käyttäjällä on nykyisin mikroblogitili.
Kiinalaiset ovat ahkeria lyhytviestittelijöitä, sillä mikroblogit
tarjoavat sensuroimattoman alustan
uutisten jakamiselle, kommentoimiselle ja jopa korjaamiselle.
Länsimaissa esimerkiksi Twitter
on meidän mikroblogimme. Kiinalaiset käyttävät Twitterin kaltaista Weiboa tai Weixiniä, josta on käytännössä
muokattu länsimainen Wechat. Sillä
välittyy sekä teksti- että ääniviesti.
Lyhytviestit ovat ohjelmille
tärkeä vuorovaikutuskanava
FEBC hyppäsi kehityksen kelkkaan ja
alkoi käyttää kuuntelijoidensa yhtenä
vuorovaikutuskanavana Weiboa
vuonna 2011, melko pian lyhytviestien yleistyttyä. Viime vuonna jo yli
kymmenen FEBC:n tuottamaa ohjelmaa käytti mikroblogia vuorovaikutuskanavana.
Älypuhelimia ja taulutiekoneita
varten suunniteltuja mobiilisovelluksia FEBC ryhtyi käyttämään tammikuussa 2012. Siis melko pian langattoman tietoverkon yleistyttyä. On
mielenkiintoista lukea ensimmäisen
sovelluksen käyttäjämääriä, otsikolla
Mobiili uusi media.
Baobao sukeltaa
nykyhetkeen
kiinalaisen yhteiskunnan
kehityksessä.
Eila Murphy
FEBC:n Kiinan-työn toimitusjohtaja Eddie Lo esittelee
Baobao-mobiilisovelluksen
avulla luettavaa sähköistä
lehteä. Sovellusta voi käyttää
älypuhelimilla ja taulutietokoneilla.
Kuuntelijapostia seuratessani olin
tottunut tarkastelemaan kirjeiden,
sähköpostien ja tekstiviestien määrää.
Mobiilisovelluksen myötä yleisön
vuorovaikutusta mittaavat tekijät
muuttuivat: FEBC:n tilastoissa vilisi
määriä muun muassa sovelluksen
imuroinnista, ohjelmien lukemisesta
sovelluksen kautta. Numerot vaihtuivat kymmenistätuhansista satoihintuhansiin.
Monipuolisisuus tekee
Baobaosta merkittävän
Baobao ei siis ole FEBC:n ensimmäinen mobiilisovellus. Mutta se on
merkittävä, koska se on rakennettu
neljälle jalalle, joista kolme koostuu
radio-ohjelmasta ja yksi sähköisestä
lehdestä. Sekä radio-ohjelmilla että
lehdellä on oma taustansa. Jotkut niistä, kuten Maailman kylä, joka on yksi
Baobaon ohjelmista, ovat kuuluneet
radioaalloilla jo tämän vuosituhannen
alusta.
Seuraavassa kuuntelijalta tulleessa palautteessa kiteytyy ohjelman
ja koko Baobao-sovelluksen tarkoitus: viestittää kaupunkilaisnuorille,
X-sukupolven miehille ja naisille
evankeliumi hauskasti ja mielenkiintoisesti, jotta he tulevat tutustuneeksi
Kristukseen.
”En tiennyt kristinuskosta mitään
ennen kuin kuuntelin Maailman kylä
-ohjelmaa. Olen 20-vuotias mies ja innostunut kuulemaan, mitä kerrotte. Aloitin
opiskelut, ja vuoden kuluttua lopetin
ne. Harmitti. Ohjelmanne teki vaikutuksen minuun, siitä on tullut elämäni
sateenkaari. Toivottavasti voimme viestiä
toisillemme. Haluan oppia tuntemaan
kristinuskoa, Raamattua ja ohjelmianne.”
Kolmen suositun ohjelman lisäksi
kiinalainen nuori voi lukea elämänmakuisia juttuja Embrace a Happy Life
-nimisestä sähköisestä julkaisusta.
Sen taustalla ovat FEBC-Kiinan
valmistamat radio-ohjelmat, joita
kiinalaiset vapaaehtoiset ovat kirjoittaneet ja paketoineet uuteen kuosiin,
uusia kanavia käyttäen. Lopulta artikkeleista koottiin sähköinen lehti, jonka kiinalainen yleisö löytää julkisilta
lehtisivustoilta.
Eräs lukija kirjoittaa: ”Kiitoksia
vaivannäöstänne Kristuksessa. Olen
34-vuotias ja naimaton nainen. Monet
pitävät minua epänormaalina. Lehdessänne artikkeli Sinkkunainen rohkaisi minua
todella paljon.”
Yhteisöllisyys
kiehtoo kiinalaisia
On edetty aimo harppaus siitä, kun
kuuntelija viritti lyhytaaltovastaanotintaan tiettyyn kellonaikaan tietylle
taajuudelle. Nyt hyvä sanoma on
mobiililaitteessa ulottuvillasi 24/7,
aina saatavilla henkilökohtaisesti ja
vuorovaikutteisesti.
Sen voi kuunnella, lukea, jopa
katsoa. Sitä voi kommentoida välittömästi, sisällön voi imuroida, ja
samalla voi löytää lähialueelta uusia
ystäviä, jotka ovat kiinnostuneita samasta hyvästä sanomasta. Juuri yhteisöllisyys on tekijä, joka sosiaalisessa
mediassa kiehtoo kiinalaisia.
Kiinalaiset, kuten muutkin aasialaiset suuntautuvat ryhmään ja
vuorovaikutukseen toistensa kanssa.
Heille yhteisö on tärkeämpi kuin länsimaalaisille.
Baobao-sovellus sukeltaa juuri
nykyhetkeen kiinalaisen yhteiskunnan kehityksessä. Se antaa eväitä
elämän tarkoituksen ja arvojen etsimiseen mobiilissa sosiaalisessa mediassa, mutta auttaa myös vastauksen
löytäneitä kasvamaan uskossaan ja
suosittelemaan sitä muille, kuten seuraava kuuntelija:
”Olen ottanut tavaksi kuunnella ohjelmianne Baobaon kautta. Kun minulla
on ongelma, rukoilemisen lisäksi kuuntelen, mitä ohjelmissa sanotaan. Baobao on
auttanut selvittämään esteitä ajatuksissani. Olen kasvanut hengellisesti kuunneltuani ohjelmianne 12 vuotta. Suosittelen
niitä ja toivon Baobaon yltävän jokaiseen
käteen.”
Lähetä ostamalla
Medialähetys Sanansaattajien
PUTIIKISTA!
Puulintu 6–8 €
Ripustettavaan lintuun voi
kiinnittää eväspallon.
Vaihtoehdot punatulkku
ja tilhi.
Kun ostat Lähetyskauppa Putiikista, olet lähettämässä ilosanoman ja
viemässä avun sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Ja samalla voit ilahduttaa
itseäsi tai ystäviäsi mukavilla lahjoilla.
PUTIIKKI ON AINA AUKI.
Täytä tilauslomake, kirjoita sähköpostia tai piipahda netti-Putiikissa Sansan
kotisivulla, kun se parhaiten sinulle sopii!
UUTUUKSIA JA TARJOUKSIA
Jorma Laulaja
Jumalan puoleen 19 €
UUTUUS! Hartauskirja. Oivaltavat tekstit luotaavat ihmistä ja
ihmisen suhdetta uskontoon ja
Jumalaan. Sisältää 61 hartautta, joiden avulla voi pitää oman
hartaushetken yksin tai läheisten kanssa.
Jukka Norvanto
Raamattu kannesta kanteen
-ohjelmista cd-levyt MP3-muodossa: Uusi testamentti (624
luentoa) 130 €, Vanha testamentti (810 luentoa) 140 €.
TARJOUS! Uusi ja Vanha testamentti yhdessä ostettuina
240 €.
Osallistut arvontaan!
Voit voittaa matkan Ouluun
Medialähetyspäiville!
Jos asioit Putiikissa tai tilaat Lähde-lehden
10.4.2014 mennessä, olet mukana arvonnassa.
Voit osallistua myös pelkästään arvontaan,
lomakkeet seuraavilla sivuilla.
Päävoitto sisältää Medialähetyspäivien ohjelman
14.–15.6.2014 Oulussa, ruokailut ja majoituksen
sekä matkat kotimaassa julkisilla kulkuneuvoilla.
Muina palkintoina arvomme viisi uutta
Viisikielinen-laulukirjaa.
Ei koske Sansan työntekijöitä, eikä heidän kotiväkeään.
Oulun tuomiokirkon ikkunaa.
Medialähetyspäivien teema on
Lähetä vahva viesti.
Leena Lane - Anna Todd
Pääsiäisen aikaan 7,80 €
Puuhakirja Raamatusta. Puuhaa
kirjassa riittää: lue, laske, väritä,
yhdistä pisteet, etsi erot…Paljon
nähtävää ja tehtävää.
Sansan makeispussit 2,50 € /kpl
Maut omenastruudeli ja vadelmalakritsi. Teksti: sansa.fi,
Rajattomia lahjoja. Pussin paino
n. 100 g.
Sansan pääsiäiskortti, 1 € /kpl
tai 5 €/10 kpl
1-osainen. Kannessa teksti:
Hyvää pääsiäistä. Takana
teksti: Aurinkomme ylös
nousi, paistaa
voittovuorella.
(VK 105:1). Kuva:
Valtteri Mulkahainen.
Sansan muut kortit
seuraavalla aukeamalla.
lahetyskauppa.fi
Viisikielinen 20 € UUTUUS!
Laulukirja, noin 800-sivuinen.
Yli 400 laulua, joissa korostuvat
herätys, luottamus Jumalan sanaan sekä lohdutus ja ilo kaikille
tarjolla olevasta pelastuksesta
Jeesuksessa Kristuksessa. Sansa
on yksi julkaisijoista.
Tyynyliinoja 16 €
Koko: 50 cm x 60 cm. Painokuvassa punatulkkuja. Pohja luonnonvalkoinen. Tekstit: Taivaan
Isän siunausta tai Sinua siunata
tahdon. Lisää tyynyliinoja seuraavalla aukeamalla.
TARJOUKSIA
MUISTITIKKU
LAHJAKIRJOJA
Sydän 59 €
Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen -opetuksista kaikki
4 evankeliumia MP3-muodossa.
Muistitikun koko 8 gigaa. Sisältää
lahjarasian ja kaulaketjun.
Pekka Laukkarinen
Gloriaa cd 12 € TARJOUS!
Ihmettelen cd 12 € TARJOUS!
Miika Auvinen
Lapsi Kuninkaan cd 5 € TARJOUS!
Kaukametsän kamarikuoro
Isien kirkko cd 3 € TARJOUS!
KIRJOJA
Raamattu elämään -kirjasarja
Radiopastori Jukka Norvannon
Raamattu kannesta kanteen -radioohjelman pohjalta kirjoittamia
Raamattu elämään -sarjan kirjoja on
ilmestynyt 54.
TARJOUS! Koko sarja 499 €
(Yksittäin 17,90 €/kpl).
Heini Kataja-Kantola – Riikka
Juvonen
Kastemuistoksi 19 € UUTUUS!
Marli Spieker
Kun toivo voittaa 10 €
When Hope Wins suomeksi. Kirja
on kymmenen naisen todistus
Jeesuksen muuttavasta rakkaudesta ja siitä, kuinka naisten
kansainvälinen rukousverkosto,
Hanna-työ, on tuonut heidän elämäänsä tulevaisuuden ja toivon.
Jukka Norvanto
Tahtoisin olla hyödyksi 5 €
UUTUUS!
Siunattu antaminen 14 €
TARJOUKSIA:
Tahtoisin antaa anteeksi 3 €
Tahtoisin olla onnellinen 3 €
Tahtoisin rukoilla: Isä, meidän 3 €
Tahtoisin rukoilla, mutta… 3 €
Vainottu 15 €
LAPSILLE
Eric Metaxas
Bonhoeffer 47 € UUTUUS!
Pastori, marttyyri, näkijä, vakooja
Marja-Liisa Kuitunen
Yökoulu 19 € UUTUUS!
7–11-vuotiaille
Vinita Shaw
Kuulin Hänen äänensä 10 €
Saara Kinnunen
Sovintoon elämän kanssa 25 €
UUTUUS!
Kirja itsensä ymmärtämisestä ja
omannäköisen elämän etsimisestä.
Myös oppikirja sielunhoitajille ja
ihmisten kanssa työtä tekeville.
Raimo Mäkelä
Elämän tarkoitus 19 € UUTUUS!
Nykyihmisen syyllisyyttä ja ahdistusta lisäävät toisten loukkaavat ja
tuhoavat sanat. Elämän tarkoitus tarjoaa toisenlaisia sanoja, jotka voivat
luoda iloa, toivoa ja uutta elämää.
MUSIIKKIA
Juliet David – Jo Parry
Jeesus 11,90 €
Mooses 11,90 €
Tarra- ja julistekirjoja
Patricia St. John
Rukous on seikkailu 5 € TARJOUS!
Juha Vähäsarja
Lupaus kantaa 10 €
Joka päivä
Maarit Varpu (toim.)
Ajatuksia onnesta 15 € TARJOUS!
Päivö Latvus
Ymmärryksen siivet 15 €
Teoksen lukeminen on kuin
kiehtova matka läpi historian
kohti elämän peruskysymyksiä.
Minea Metsälähde (toim.)
Armias, ole suojani 14,50 €
TARJOUS!
Sopii sekä yhdessä lapsen kanssa
luettavaksi että jo itse lukemaan
oppineelle selkeän tekstityypin
ansiosta. Sisältää rakkaimpia
rukouksia, mm. Isä meidän. Kuvituksena nostalgisia enkelikiiltokuvia.
Jorma Laulaja
Mikä tie, mikä matka! 8 €
Hengellinen matka Abrahamin
tekstien äärellä.
Merja Pitkänen (toim.)
Käsi kädessä surussa 21 €
Hilja Aaltosen, Anni Korpelan ja
muiden kirjoittajien tuotantoa.
Raimo Mäkelä
Sydämen haava 5 €
Naisnarsistin miesuhri
Pia-Lena Leskinen
Ystävyys on…. 19 €
Kathryn Lindskoog
Matka Narniaan 4 €
NUORILLE
William Lane Craig
Valveilla 20 €
Uskon perusteltu
puolustaminen
Hanna-Leena ja Viivi Sivio
Pysytään yhdessä, avioliittotarinoita 3,50 €
Arja Asikainen – Mervi Viuhko –
Pirjo Juntunen
Mukana Missiossa 5 €
Sytykkeitä lähetystyöhön
Nina Åström
Avoin taivas cd 20 €
Lauluja Hilja Aaltosen sydämeltä.
Hannu Leskinen & Amici Musici
Quintet
In Nomine Domini cd 20 €
Laula kanssani dvd + cd 25 €
Dvd:ssä karaoketekstitys. Lasten
lauluja ja virsiä. Runsaasti esiintyjiä Vaasasta ja mm. Veli-Matti
Erkkilä sekä Arja ja Pekka Simojoki. Mukana lauluvihko.
Pekka Lindqvist – Pekka Rahkonen
Totta Mouses! 21 € UUTUUS!
Antti Laato – Pekka Rahkonen
Se on siinä! 21 €
Kristinusko iki- ja nykynuorille.
Taneli Törölä - Pekka Vähäsarja
Intiaani ja Yöpöllö 12 €
KYLLÄ! Tilaan seuraavat tuotteet:
Sansan kortit
1-osaiset: 1. Virtaava vesi
kpl, 2. Tilhi
kpl, 3. Lähetyskortti Tyttö Intiasta
kpl, 4. Oikea tie
kpl,
5. Aamuaurinko
kpl, 6. Kukkakortti
kpl, 7. Tulppaani
kpl, 8. Orvokki
kpl, 9. Onnittelukortti
kpl, 10. Punakukka
kpl, 11. Pääsiäiskortti
kpl tai
nippua (sis. 10 kpl)
2-osaiset: 12. Rusokirsikka
kpl, 13. Osanottokortti
kpl, 14. Pakettikortti Onnea
kpl tai
nippua (sis. 10 kpl).
Medialähetys
Sanansaattajat
maksaa
postimaksun
MUUT TUOTTEET Osallistun vain arvontaan
NIMENI Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelin Sähköposti Arvonnassa ovat mukana 10.4.2014 mennessä Putiikissa asioineet tai lomakkeen lähettäneet. Tarjoukset voimassa niin kauan
kuin tavaraa riittää. Lähetyksiin lisätään toimituskulut. Voit tilata myös puhelimitse: 019 457 7747/Putiikki tai 050 564 3541,
s-postitse: [email protected] tai kotisivun kautta: www.sansa.fi tai www.lahetyskauppa.fi. Lähetyskauppa Putiikki Hyvinkään toimitalossa, Munckinkatu 67, on avoinna keskiviikkoisin klo 10–15.
Medialähetys Sanansaattajat
Tunnus 5005165
00003
VASTAUSLÄHETYS
KORTTEJA
1.
2.
5.
3.
4.
6.
7.
1. Virtaava vesi
2. Tilhi
3. Tyttö Intiasta
4. Oikea tie
5. Aamuaurinko
6. Kukkakortti
7. Tulppaani
8. Orvokki
9. Onnittelukortti
10. Punakukka
11. Pääsiäiskortti
12. Rusokirsikka
13. Osanottokortti
14. Pakettikortti Onnea!
Kuva: Johanna Ervast.
12.
13.
14.
– ettekö sitä huomaa? Minä teen
tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle (Jes.43:19).
Kuva: Valtteri Mulkahainen.
8.
Sansan 1-osaiset kortit 1 €/kpl
Korttinippu: 5 €/10 kpl TARJOUS!
Sisältää 10 erilaista 1-osaista
korttia.
Pääsiäiskorttinippu: 5 €/10 kpl
TARJOUS!
Pakettikortti Onnea! 0,40 €/kpl
tai 2,50 €/10 kpl TARJOUS!
1. Luontokortti Virtaava vesi,
kannessa teksti: Virta ja kaikki sen
haarat ilahduttavat Jumalan kaupunkia (Ps.46: 5). Kuva: Ari Suomi.
2. Talvikortti Tilhi, kannessa teksti: Katsokaa taivaan lintuja, eivät
9.
8. Onnittelukortti Orvokki, kannessa teksti: Onnea!
Kuva: Valtteri Mulkahainen.
10.
ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä
kokoa varastoon ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. (Matt.
6:26). Kuva: Terho Pelkonen.
3. Lähetyskortti Tyttö Intiasta,
kannessa teksti: Heidän toivonsa
on huokaus (Job.11:20). Kuva: Anu
Immanuel.
4. Maisemakortti Oikea tie,
kannessa teksti: Hän virvoittaa
minun sieluni, hän ohjaa minua
oikeaa tietä nimensä kunnian
tähden (Ps. 23:3).
Kuva: Valtteri Mulkahainen.
5. Maisemakortti Aamuaurinko,
kannessa teksti: Pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on
varma kuin aamurusko, hän tulee
meille kuin sade, kuin kevätsade,
joka kostuttaa maan (Hoos.6:3).
Kuva: Valtteri Mulkahainen.
9. Onnittelukortti, kannessa teksti: Lämpimät onnittelut. Takana
teksti: Siunausta juhlaasi.
Kuva: Juha Auvinen.
6. Kukkakortti, kannessa teksti:
Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän
antaa sinulle mitä sydämesi toivoo
(Ps.31:4). Kuva: Juha Auvinen.
10. Onnittelukortti Punakukka,
kannessa teksti: Rajaton on hänen
rakkautensa, iäti hän on meille uskollinen (Ps. 117:2). Takana teksti:
Sydämelliset onnittelut. Kuva: Eila
Murphy, Korallipuu Indonesiasta.
7. Kukkakortti Tulppaani, kannessa teksti: …minä luon uutta.
Takana teksti: Nyt se puhkeaa esiin
11. Pääsiäiskortti, kannessa teksti: Hyvää pääsiäistä. Takana teksti:
Aurinkomme ylös nousi, paistaa
MUITA TUOTTEITA
voittovuorella. (VK 105:1)
Kuva: Valtteri Mulkahainen.
2-osaiset kortit 2 € /kpl
12. Onnittelukortti Rusokirsikka,
kannessa teksti: Sydämelliset onnittelut. Raamatunlauseella: Herra
sinun Jumalasi on sinun keskelläsi, sankari joka auttaa. Hän ilolla
iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä
hän rakastaa sinua, hän sinusta
riemulla riemuitsee. (Sef. 3:17)
Kuva: Anne Rajala.
13. Osanottokortti, kannessa
teksti: Lämmin osanotto. Sisällä
teksti: Suruun osaan ottaen.
Kuva: Marjaana Kotilainen.
TYYNYLIINOJA
Lasten koko: 45 cm x 60 cm. 15 €
Painokuvassa kaksi enkeliä, sinitai punasävyiset. Teksti: Rakas
Jeesus siunaa meitä anna meille
enkeleitä. Siivillänsä meitä peitä.
Älä meitä koskaan heitä.
Sansan T-paita 13 € TARJOUS!
Laadukas, 100 % puuvillaa. Naisten malli: koot S-L ja väri vihreä.
Miesten malli: koot M-XL ja väri
harmaa. Selässä maailmankartta
ja teksti: Mission On Air, lisäksi
Sansan tunnus. HUOM! Koot normaalia pienempiä. Käytännössä
koko M vastaa kokoa S, L kokoa M
ja S-koko sopii lähinnä pienille,
hoikille ihmisille.
Ekoradio 50 €
FM/AM, kaksi erittäin laajaa lyhytaaltoaluetta. Veivigeneraattorilla
ladattava akusto. Mukana kantolaukku, väri musta.
Sansan kaulanauha 3,80 €
Teksti: Lähetys käynnissä – sansa.
fi. Väri punainen.
Jerusalemin risti -riipus 4,30 €
Oliivipuusta Betlehemissä valmistettu riipus, jossa punottu
kaulanauha. Koko 5 cm.
Turvalamppu 20 €
Autoilijan turvalamppu, sisältää
patterit. Magneettikiinnitys, tavallinen valo, turvavalo, vyöleikkuri ja ikkunaiskuri.
Sansan Merienkeli-adressi 7 €
TARJOUS! Lämpimästi muistaen, raamatunlauseilla: Herra on
minun paimeneni (Ps. 23:1–2).
Niin kuin uusi taivas ja uusi maa,
jotka minä luon…(Jes.66:22) tai
tekstittömänä.
Salvador-risti 5–10 €
Puiset, värikkäät ristit maalaa
taitelijayhteisö Artesanias de El
Salvador yksilöllisenä käsityönä
El Salvadorissa. Koot 7 cm ja 15
cm.
Villasukkia 5 €
Pienille lapsille. Kaikki sukat työn
ystävien käsitöitä.
Sansan puuvillakassi 6 €
Laadukas, tyylikäs ja ekologinen.
Sopii kantohihnamitoituksen
ansiosta kädessä ja olalla kannettavaksi. 100 % puuvillaa. Koko n.
38 cm x 42 cm. Väri punainen.
Servietit 4,20 €/pak. (sis. 20 kpl)
Tekstit: Kiva, kun tulit, Iloitaan
yhdessä, Siunaus matkassasi, Jaetaan iloa, Sinua siunaten. Värit:
kanerva, samppanja, vaaleanpunainen, -sininen, limetinvihreä,
keltainen ja valkoinen.
Sansan kosketuskynä 5,50 €/kpl
Tarkoitettu taulutietokoneen ja
matkapuhelimen käyttämiseen..
Sopii lahjaksi nuorille. Väri musta
tai valkoinen.
Lautasliinat 5,90 € /pak.
(sis. 20 kpl)
Teksti: Siunaa Jeesus ruokamme…
Värit: keltainen, valkoinen, limetinvihreä ja samppanja.
Vauvojen koko: n. 35 cm x 28
cm. 10 €
Painokuvassa sydän ja enkeli, sini- ja punasävyiset. Pohja
valkoinen ja pitsireunat. Tekstit:
Rakas Jeesus siunaa meitä anna
meille enkeleitä. Siivillänsä
meitä peitä. Älä meitä koskaan
heitä tai Ystävä sä lapsien, katso
minuun pienehen. Minne käynkin
maailmassa, sinä olet hoitamassa.
Onni täällä vaihtelee, Taivaan Isä
suojelee.
Sansan kynä 3 €
Lähetys käynnissä.
TOIVOA RIITTÄÄ
eilen – TÄNÄÄN – huomenna
”Asun syrjäisessä kylässä, ja perheemme on köyhä. Mieheni käy töissä naapurin pellolla
ja kaksi lastamme koulua. Minulla ei ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin. En siis osaa
lukea enkä kirjoittaa, mutta Raamattua minä osaan. Muistan monia jakeita ja opetuksia
ulkoa. Olen oppinut niitä radiosta”, kertoo intialainen nainen.
”Olen jo vuosien ajan kuunnellut kristillisiä radio-ohjelmia. Kyllä minä raamatunopetusta ymmärrän, kun kuulen sitä omalla kielelläni, sydämen kielellä. Minä suorastaan
rakastan Jeesuksen opetuksia ja kertomuksia! Vaikka olenkin köyhä, en tunne itseäni
köyhäksi, päinvastoin.”
Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) haluaa tarjota evankeliumin 2 miljardille ihmiselle vuoteen 2015 mennessä. Media on se väline, jolla toivon sanoma voidaan viedä
ihmisten luo.
Intian väkiluku on noin 1,2 miljardia. Vaikka moni intialainen on köyhä, löytyy useasta kodista radio tai televisio. Kristillisistä ohjelmista valtava määrä intialaisia kuulee
evankeliumin, monet ensimmäistä kertaa elämässään.
Toivo on löydettävissä ja sitä riittää! Tarkkaile postiasi ja keräysilmoituksia. Sansan
kevätkeräys suuntautuu Intian mediatyön tukemiseksi.
Tiesitkö tämän?
”Minä nostan silmäni vuoria kohti, mistä tulee minulle apu. Apu minulle tulee Herralta, joka on
tehnyt taivaan ja maan.” (Ps.121:1–2)
Sansan paras keräystulos!
Rajattomia lahjoja nyt jaossa
Juhlavuoden 2013 keräystulos oli Sansan 40-vuotisen historian paras! Juhlavuosikeräys
Rajattomia lahjoja tuotti lähes 370 000 euroa. Suurkiitos Jumalalle ja kaikille lahjoittajille!
Keväällä ja kesällä kerättiin varoja Aasiassa tehtävään kristilliseen mediatyöhön, syksyllä
Intiassa alkavaan televisiotyöhön. Jouluna varoja sai Iraniin ja sen lähialueille suuntautuva
SAT-7:n satelliittitelevisiotyö.
Keräysvarat tekevät mahdolliseksi Sansan mediatyön jatkumisen ja sen laajenemisen
Aasiassa. Iloitaan yhdessä kahdesta uudesta alusta:
Kiinassa mobiilityö laajeni. Sansa tukee 2014 alusta mobiilisovellusta Baobao. Älypuhelimella ja taulutietokoneella käytettävä sovellus on saanut nimensä suositun radioohjelman mukaan, ja se on suunnattu erityisesti nuorille. Sovelluksella voi mm. kuunnella
useita suosittuja radio-ohjelmia, jakaa niitä sosiaalisessa mediassa ja lukea käsikirjoituksia.
Intiassa alkoi hindinkielinen tv-ohjelma. Katsojilta on saatu jo palautetta. Työntekijämme Marjut Chugh Intiasta kertoo, että katsojat pyytävät rukousta perheenjäsenten, sairaiden ja työpaikan löytymisen puolesta. Kanavalla on myös omat nettisivut:
www.shubhsandeshtv.com.
”Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän
Hengen voimasta olisi runsas toivo.” (Room. 15:13)
Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) on Suomen evankelis-luterilaisen
kirkon lähetysjärjestö. Sansa tukee kristillisiä ohjelmia yli 40 kielellä,
eniten Aasiassa ja Lähi-idässä. Niitä välitetään mm. radion, television,
internetin ja älypuhelimen kautta.
Sansan työtä tukevat Suomessa seurakunnat ja tuhannet yksityishenkilöt. Monet ovat saaneet sielunruokaa Sansan Raamattu kannesta
kanteen -ohjelmasta. Sitä lähetetään mm. Järviradiossa, Radio Deissä ja
Radio Kajauksessa. Ohjelma on kuunneltavissa myös internetissä:
www.sansa.fi.
Lähetys käynnissä.
Tilaa LÄHDE – tutustu medialähetystyöhön!
Lähde-lehdestä ilmestyy tänä vuonna 6 runsasta numeroa, joissa jokaisessa
on 20 tai 24 sivua. Lähde kertoo maailmanlaajasta medialähetystyöstä
juurevasti ja koskettavasti. Sen sivuilta löytyvät kuuntelija- ja katsojapalautteet, henkilöhaastattelut ja kenttäkirjeet. Lähdettä lukemalla pysyy
myös Lähteellä, Jumalan sanan äärellä.
Medialähetys
Sanansaattajat
maksaa
postimaksun
KYLLÄ KIITOS, TILAAN LÄHDE-LEHDEN:
kestotilauksena 32 €/vuosi
vuositilauksena 37 €/vuosi
opiskelijatilauksena 21 €/vuosi
kestotilauksena Pohjoismaiden ulkopuolelle 43 €/vuosi
vuositilauksena Pohjoismaiden ulkopuolelle 48 €/vuosi
ilmaisen näytenumeron!
KIITOS, OSALLISTUN VAIN ARVONTAAN
Saajan nimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Maksajan nimi Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelin Sähköposti Jos tilaat Lähde-lehden tai asioit Putiikissa 10.4.2014 mennessä, olet mukana
arvonnassa. Voit osallistua myös pelkästään arvontaan.
Medialähetys Sanansaattajat
Tunnus 5005165
00003
VASTAUSLÄHETYS
13
Lähde 1/2014
Studio Sanansaattajan
joukkueessa
KIRJE KENTÄLTÄ Verhot tiiviisti kiinni vedettyinä, auringon paistaessa miltei joka päivä suoraan suurista ikkunoista
sisään, touhuavat Studio Al Morsalin työntekijät Vitrolles’issa. Al Morsal on arabiasta käännettynä Studio Sanansaattaja.
Marja-Liisa Ezzine
STUDIO AL MORSAL sijoittuu ihanteelliseen toimistokortteliin. EteläRanskan lämpö ja kaunis Välimeri
ovat mieluisia lähetystyöntekijöille ja
kolmelle arabikristitylle, jotka ahertavat verhojen takana.
Sansan lähetystyöntekijä David
Ezzine valmistaa parhaillaan arabiankielistä Kotikirkko-ohjelmaa.
Ohjelmasarja alkoi tammikuussa 2014
näkyä kahden satelliitin kautta, SAT7:n lähettämänä. Yhteensä ohjelmaa
voi katsella viidesti viikossa. Se on
nähtävissä myös Suomessa, vaikka
suorina lähetyksinä internetin kautta.
Ohjelman, arabiaksi nimeltään
Jallah ma’ana, tavoitteena on tarjota
hajallaan asuville Pohjois-Afrikan
kristityille mahdollisuus osallistua jumalanpalvelukseen. Myös pienet kodeissa kokoontuvat ryhmät saattavat
löytää yhteisen ajan ja liittyä yhdessä
jumalanpalvelukseen.
BRAHIM EVANKELIOI nettiradion kaut-
David Ezzine
naisten kanssa. Skype-puhelinsoitot
ovat suosittuja, koska kuuntelijat ovat
toistuvasti varattomia ja voivat ottaa
yhteyttä ilmaiseksi nettikahviloissa.
Marseillen liepeillä sijaitsevan Sansan toimipisteen henkilökunta: Marja-Liisa, Sara,
Brahim ja Sliman. Linssin takana David.
ta. Marokkolainen kollegamme Brahim laatii radio-ohjelmia, jotka ovat
kuultavissa vuorokauden ympäri internetin välityksellä. Brahimin vaimo,
Sara, avustaa miestään. Brahim laatii
ohjelman, ja Sara lukee osan tekstistä,
jolloin ohjelma saa äänen vaihtuessa
väriä.
Sekä Sara että Brahim vastaavat
kuuntelijoilta tuleviin sähköposteihin,
tekstiviesteihin ja puhelinsoittoihin.
Sara on erikoistunut juttelemaan
SLIMAN PÄHKÄILEE parempaa kotisivua. Aina hyväntuulinen, algerialainen Sliman hoitaa puolipäivätyönä
kotisivuamme nimeltään Assalib eli
Risti. Sieltä voi lukea hartauskirjoituksia ja kuunnella hengellistä musiikkia
ja nettiradioa. Monet Davidin aiemmat televisiosarjat ovat katseltavissa
kotisivulla.
Sliman kantaa vastuun myös
kotisivun kautta tulevista yhteydenotoista ja tukee Brahimia yhteyksien
hoidossa.
MARJA-LIISA, ALLEKIRJOITTANUT,
vastaa taloudenhoidosta ja yhteydenpidosta Ranskan viranomaisiin. Ilokseni saan ystäviä vieraiksi toimistolle.
He tulevat etsimään tukea elämän ja
uskon vaikeuksissa. Se antaa kiiltoa
kirjanpidon keskelle, vaikka ystävien
murheet saavat silmät kyyneliin.
MERVI VIUHKO [email protected]
Pyramidia rakentamassa
MIELEEN PALASI kahvipöytäkeskustelu verkostomarkkinoinnista. Pieni ”googlettaminen” räväyttää eteen kirjon
iskulauseita: ”Näin timanttitasolle! Pienellä myyntityöllä
rikkaaksi!”
Myyntityö ei minua nyt kiinnosta. Mutta se innoittaa
ajattelemaan, mitä senkaltainen verkostoituminen ja tehokkuus voi opettaa Jumalan seurakunnalle?
EI ORJINA, VAAN VAPAINA. Aidon pyramidin juurella voi
miettiä, kuinka raskasta ja vaativaa rakennustyö onkaan
ollut. Työ on alkanut näkyvän osan alapuolelta. Rakentajia
on tarvittu tuhansia, eikä valmista rakennelmaa ole välttämättä itse nähnyt. Kymmenientuhansien joukossa jokaisella kivellä on tarkka oma paikkansa ja merkityksensä.
Samoin on Jumalan valtakunnassa. Jokaista tarvitaan
ja perusta on tärkeä. Pienikin talkootyö on merkittävä
osa ja muodostaa yhdessä muiden osien kanssa
kokonaisuuden.
Egyptissä pyramidit rakennettiin orjatyönä, ja työ
vaati myös uhrinsa. Jumalan valtakunnassa emme ole kenenkään orjuuttamia, vaan vapaat Jeesuksen sovitustyön
tähden ja Hänen käskynsä innoittamina mukana uskon
työssä verkostojamme käyttäen.
Pyramidit näkyvät kauas ja ovat säilyneet
kauan. Ne on tehty ihmisten kunniaksi.
Jumalan työ taas näkyy joka paikassa ja on
iankaikkista. On riemullista olla siinä mukana.
ri
ka
un
aP
en
Le
KUTSU KUTSUMAAN. Olen pikkutytöstä asti haaveillut näkeväni oikeat pyramidit. Aavistan näyn olevan mykistävä.
Verkostojen rakentamista on usein kuvattu pyramidilla, jossa verkostot kasvavat ylhäältä alaspäin. Tällaisten
verkostojen voima on henkilökohtaisuudessa. Näin on
myös evankeliumi läpi vuosisatojen siirtynyt sydämeltä
sydämelle. On saatu rohkeutta häpeilemättä osoittaa sitä
iloa ja vapautta, minkä elämä Isän yhteydessä antaa.
Samoin meistä jokainen voi olla kutsumassa uusia
ihmisiä mukaan medialähetystyöhön. Kun kutsumamme
kutsuvat taas uusia jne., niin jo alkaa pyramidin muoto
hahmottua ja koko kasvaa. Jokainen voi osaltaan olla puhaltamassa ilmaa lähetystuleen, samalla yhä useampi saa
kuulla evankeliumin ja pelastua. Ympäristössämme voimme aloittaa vaikkapa ystävistä, sukulaisista, naapureista ja
työtovereista.
Myös Jumalan valtakunnassa jokaista
tarvitaan, ja perusta on tärkeä.
14
Lähde 1/2014
Mitä meillä on
Kristuksessa?
LÄHTEELLÄ Jeesus opitaan tuntemaan olemalla hänen kanssaan, ei katsomalla vierestä tai kaukaa. Et voi olla
Kristuksessa, jos et edes tunne häntä.
FEBC
Timo Lankinen
N
Opetuslapset olivat saaneet nähdä
Jeesuksessa syvemmän, sisäisen,
omakohtaisen merkityksen ylösnousseena, läsnä olevana Herrana. Uutta
testamenttia ei ole kirjoitettu vain
kuvaamaan tapahtumia ulkopuolisesti, kylmän objektiivisesti vaan: ”Tämä
on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte
Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan
Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi
elämä hänen nimensä tähden.” (Joh.
20:31)
Pelastussanoma pohjautuu histori-
Päästä jalkoihin
allisiin tosiasioihin ja yksityiskohtiin,
mutta pääpaino ei kuitenkaan ole
niissä. Raamatun kirjoittajien mahdolliset muistivirheet ja ristiriitaisuudet
eivät millään tavalla kyseenalaista
pääasiaa Jeesuksen tehtävästä. Ytimessä ovat Jeesuksen omat Minä olen
-lausumat: elämän leipä, maailman valo,
hyvä paimen, tie, totuus, elämä, viinipuu.
Jeesus todellisena ihmisenä söi, joi,
iloitsi, suri, väsyi, ahdistui, teki tavallisia töitä, häntä rääkättiin ja hän kuoli. Syntymisessään maailmaan Jeesus
ikään kuin astui esiin jumalallisesta
inhimilliseen olemassaoloon.
”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta
hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen vaan luopui
omastaan. Hän otti orjan muodon ja
tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa.”
(Fil. 2:6–7)
Jeesus säilytti ihmisyytensä vielä
ph
oto
Kristuksen aarteet
löytyvät Raamatusta
Ytimessä Jeesuksen tehtävästä ovat hänen omat Minä
olen -lausumansa: elämän leipä, maailman valo, hyvä
paimen, tie, totuus, elämä, viinipuu.
iSt
ock
uorena teologian opiskelijana mieleeni jäi voimakkaasti kreikan kielen ilmaus en
kristo einai, olla Kristuksessa. Kyseessä on Paavalin keskeisiä
ilmauksia ja teologisen ymmärryksen
kohokohtia. Kristillisyytemme alku,
nykyisyys ja toivo, kaikki kaikessa on
Kristuksessa.
Mitä tuo Paavalin ilmaus Kristuksessa olemisesta oikeastaan tarkoittaa? Emme ole yksin pohtiessamme
Kristuksen salaisuutta, sillä aika moni
muukin on kysellyt samaa. Jo Uuden
testamentin syntyaikoina, jolloin lainoppineet, fariseukset, opetuslapset,
Herodes ja koko kaupunki kyselivät:
Kuka ja mikä on tuo mies, joka tyynnytti myrskyn, antoi syntejä anteeksi,
paransi ja joidenkin mielestä siten
herjasi ja pilkkasi Jumalaa.
Raamattu kertoo Jeesuksesta, mutta ei niinkään historiallisena henkilönä. ”Niinpä emme enää arvioi ketään
pelkästään inhimilliseltä kannalta.
Vaikka olisimmekin ennen tunteneet
Kristuksen pelkästään inhimilliseltä
kannalta, emme enää tunne.”
(2 Kor. 5:16)
RUKOUS Lähipyhänä rappuan
vähästä aikaa syntymäkotikirkkooni,
jossa saarnaa työtoverini.
Montakaan jouluaamua ei sitten
varhaislapsuuteni ole mennyt,
ettenkö olisi penkissä istunut. Muutoin
olen paikalla harvinaisempi vieras.
Toisinaan askel painaa enemmän, toisinaan
vähemmän. Itsekullakin. Lähtiessä se useimmiten
on keventynyt. Toivottavasti itsekullakin.
Kirkonmenoissa tuntuu tapahtuvan sellainen
ilmiö, että Sana valuu päästä jalkoihin ja lämmittää
matkalla sydämen.
Jeesus ei ole osaksi Jumala ja osaksi
ihminen, vaan molempia täydellisesti.
ylösnousemuksessaankin, joten hän
on iankaikkisesti Jumala ja ihminen.
Hän ei ole osaksi Jumala ja osaksi
ihminen, vaan molempia täydellisesti. Ylösnousemususkoomme kuuluu
usko ruumiin ylösnousemukseen.
Inhimillinen, ruumiillinen ei ole halveksittava asia, koska ruumiimmekin
kirkastetaan iankaikkisuudessa.
Raamatun kirjoittajat lähtivät siitä,
että Jeesus oli Kristus, Jumalan Poika.
Lopullisesti tämä selvisi heille vasta
ylösnousemuksessa, vaikka varmasti he olivat kiinnittäneet huomionsa
siihen, millä tavalla Jeesus puhui itsestään. Hän esiintyi niin kuin se, jolla
on valta kehottaen ihmisiä tulemaan
luokseen, hän antoi syntejä anteeksi,
hän käytti itsestään nimitystä Jumalan
Poika ja Jumalasta minun isäni, hän ilmoitti tulevansa toimimaan maailman
tuomarina. Luetteloa voi jatkaa.
Kristus meissä –
me Kristuksessa
Entä me? Miten me ymmärrämme
Jeesuksen, mitä hän on meille? Mitä
meillä on hänessä, kun me olemme
Kristuksessa? Kun me pukeudumme
Kristukseen, on Kristus meissä ja siten
Kristuksen ominaispiirteet: Jumalan
rakkaus, armo ja totuus, lunastus,
armon ja vanhurskauden lahjan runsaus, Jumalan voima ja viisaus, elämä,
voitto kuolemasta, vanhurskaus, ilo
ja rauha Pyhässä Hengessä, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, viisaus, pyhitys, lunastus,
olemme yhtä Kristuksessa, meillä on
kirkkauden toivo, ja olemme kirkkauden perillisiä, Kristuksessa peite
katoaa.
Luettelo on pitkä. Vaikka hän on
kaikki ja kaikissa, on jotain mitä meillä Kristuksessa ei ole, nimittäin kadotustuomiota (Room. 8:1). Sitä ei voine
pitää moitittavana puutteena!
Entä sinä? Edellä luetellut Raamatun lupaukset ovat omistettavissa
uskon lahjoina. Kun vielä itse uskokin
on Jumalan teko ja lahja, olemme vastaanottajan asemassa. Paavali sanoo
korinttilaiskirjeessään: ”Tutkikaa
itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että
Jeesus Kristus on teidän keskellänne?
Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta.” (2. Kor. 13:5)
Usko ei ole tunnekysymys, mutta
jos joku on Kristuksessa, hän on uusi
luomus, eikä sitä voi olla huomaamatta. Itsensä tunteminen johtaa
myös siihen, että helposti tajuamme
Kristuksen työn meissä olevan vielä
kesken, alkutekijöissään. Niin paljon
on vielä inhimillistä odottamassa
vajavaisen katoamista ja Kristuksen kaltaisuutta, kunnes olemme
täydellisesti Kristuksessa ja Kristus
meissä.
15
Lähde 1/2014
2
”Jos kuolen nyt, pelkään,
etten pääse taivaaseen”
1
AMHARA ”Minulla oli pitkään
ongelmana, kuinka todistaa muslimeille Jeesuksen pelastavasta
voimasta. Muslimit sanovat, ettei
Jeesus Kristus ole Jumala, vaan profeetta. He sanovat, ettei Jeesus ole Jumalan
Poika, koska Jumala ei ole ihminen, jolla
voisi olla poika.
Julistamanne sana Kristuksen ihmisyydestä ja jumaluudesta on syventänyt
uskoani ja tietoani Hänestä ja antanut
minulle rohkeutta lähestyä muslimeja
evankeliumin todistuksella.” Evanke-
liumin ääni, Etiopian Mekane Yesus
-kirkon Yemisrach Dimts
2
ARABIA ”Gaddafin aikana olin
virkamies. Pelastuin juuri ja
juuri ja säilyin hengissä. Mutta
kaiken, mitä minulla oli, menetin.
Kerran katselin SAT-7:n ohjelmaa ja tajusin, että siellä joku marokkolainen puhui
Kristuksesta. Löysin samalta kanavalta
muitakin ohjelmia arabian kielellä. Olin
erityisen hämmästynyt siitä, että Pohjois-
Afrikassa on kristittyjä. Katseltuani näitä
ohjelmia, minäkin avasin sydämeni Jeesukselle. Jeesus Kristus on Pelastajani.
Asun Tripolissa veljieni ja sisarieni
kanssa. Uskoin, että kaikki hyväksyisivät
uskonratkaisuni ja vapauteni Jeesuksessa
Kristuksessa. Toisin kävi. Kaikki vaativat minua luopumaan uskostani. Nyt en
enää kerro kenellekään uskostani, mutta
olen kristitty. En ole lukenut Raamattua,
eikä minua ole kastettu. Jos kuolen nyt,
pelkään, etten pääse taivaaseen.
Kukahan ystävistäni olisi avoin
kuuntelemaan? Libyassa ei enää voi luottaa kehenkään, vähiten oman perheensä
jäseniin. Jopa erittäin vaatimattomat
kärryjä työntävät katukauppiaat kantavat
aseita mukanaan. Rukoilkaa minun, perheeni ja Libyan puolesta.» SAT-7 Arabic ja
Studio Al Morsal
3
BALI ”Emme pitkään aikaan ole
päässeet kirkkoon taloudellisten
ongelmien takia. Matkaa on yli
10 kilometriä, ja kuljetusta vaikea
6
4
7
3
1
saada. Teemme töitä päivän pätkissä, eikä
raha tahdo riittää perheemme tarpeisiin. Siitä lähtien kun TWR-Indonesian
edustaja vieraili luonamme, antoi radion
ja näytti, miten löydämme balinkielistä
kuunneltavaa, olemme kuitenkin olleet
hyvin onnellisia. Saamme kuulla Jumalan
puhetta omalla kielellämme. Se hoitaa uskoamme, kun emme pääse sunnuntaisin
yhdessä kirkkoon.”
4
FARSI ”Olen etsijä ja kiinnostunut Jeesuksen opetuksista.
Olisiko mahdollista saada koko
Raamattu? Minua auttaisi myös
suuresti, jos voisitte lähettää heti joitakin
niistä jakeista, jotka sisältävät Jeesuksen Kristuksen tärkeimmät puheet.”
TWR
5
MANDARIINIKIINA ”Miksi
elämässämme on niin paljon ahdistusta? On päivittäistä stressiä,
avioliitto- ja perheongelmia, taloustilanteen heikkenemistä ja vaikeuksia
5
olla hyvä ihminen. Voiko kristillinen usko
auttaa kaikkia ihmisiä? Haluaisin saada
tietoa synnistä ja uudelleensyntymisestä.
Olkaa hyvä ja lähettäkää minulle Raamattu. Haluan oppia lisää myös rahasta,
kristitystä perheestä, kirkkohistoriasta
jne. Toivon, että voitte kirjoittaa minulle
joka viikko.” Voice of Salvation
6
7
MONGOLI ”Hei juontaja!
Oletko sinäkin täynnä Pyhää
Henkeä? Miltä se tuntuu?”
Wind-FM/FEBC
TAMIL ”Olen kahden lapsen
äiti. Kuuntelen säännöllisesti
Mangayar Ulagam -ohjelmaanne (Naiset toivon lähteellä)
joka sunnuntai. Se on hyvin hyödyllinen ohjelma naisille. Sen sanoma toi
valoon synnit, joita tein tietämättäni.”
TWR-Intia
JARNO TEPORA hallituksen puheenjohtaja
Luottaen Jumalaan ja toisiimme
LÄHETYS KUULUUN KIRKON YTIMEEN. Missionaarinen kirkko on sitoutunut evankeliumiin ja maailmanlähetykseen tavoittaakseen kaikki kansat. Lähetys ja evankeliumi
kuuluvat yhteen.
Evankeliumin julistaminen Jeesuksesta Kristuksesta on
lähetyksen keskeisin asia, koska se on elämää antava sanoma
koko maailmalle. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja
sen lähetysjärjestöt ovat osa tätä suurta kirkon missionaarista
tehtävää.
SYKSYN 2013 AIKANA KIRKON ulkoasiain osasto kävi
ohjauskeskustelut kaikkien lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun kanssa. Ne liittyivät kirkkohallituksen ja kirkon
seitsemän lähetysjärjestön kesällä 2013 solmimaan perussopimukseen, jossa määritellään järjestöjen oikeudet ja velvollisuudet.
Ohjauskeskustelut ovat olleet merkittäviä Suomen kirkon hyväksytyn lähetysstrategian toteuttamisessa kokonaiskirkkoa ja sen seurakuntia ajatellen. Kirkon kannalta ratkaisu
merkitsee aiempaa selkeämpää koordinointia ja tiiviimpää
yhteistyötä lähetysjärjestöjen kanssa ja kesken. Lähetystehtävä on yhteinen.
Toisaalta lähetysstrategiassa korostetaan paikallisseurakuntien merkitystä lähetyksessä ja lähetykselle. Seurakuntien
asema lähetyksen eturintamassa onkin tärkeä tässä muuttuvassa maailmassa. Tehtävässä seurakuntia voivat auttaa
uudet vuoden 2014 alusta työnsä aloittaneet kansainvälisen
työn hiippakuntasihteerit, jotka hoitavat lähetyksen ja kansainvälisen diakonian asioita.
MYÖS MEDIALÄHETYS SANANSAATTAJAT kävi ohjauskeskustelun viime syksynä, molemmin puolin hyvässä
ja luottamusta herättävässä hengessä. Meitä rohkaistiin
jatkamaan ja toimimaan kirkon lähetyksen erityisjärjestönä,
medialähetysjärjestönä.
Medialähetys on Sanansaattajien lähetysstrategian keskiössä: tavoittaa median avulla evankeliumin ulottuville 2 miljardia ihmistä vuoteen 2015 mennessä. Tavoite on saavutettavissa median ja uuden teknologian keinoin, mukaan lukien
sosiaalisen median käyttömahdollisuudet.
Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että Jumala on
kanssamme ja siunaa työn, ja että lähetysystävät ja seurakunnat luottavat meihin antamalla tarvittavan rukous- ja
taloustuen. Luottamus Jumalaan ja luottamus toisiimme Jumalan työkumppaneina on ensiarvoisen tärkeätä lähetyksen
toteuttamiseksi arjessa, lähellä ja kaukana.
JEESUKSEN YLIMMÄISPAPILLINEN RUKOUS kristittyjen
keskinäisestä yhteydestä (Joh 17:21) on tässä kokonaisuudessa jatkuvasti ajankohtainen. Se rakentaa maailman
silmissä uskottavaa perustaa maailmanlähetykselle ja
evankeliumille, mikä synnyttää uskoa Jeesukseen
Kristukseen, yhteyttä Jumalaan ja yhteyttä, rakkautta
lähimmäisiin. Ihmisarvo, oikeudenmukaisuus ja toisten
kunnioittaminen saavat sisältönsä kuuliaisuudesta
Jumalan tahdolle ja käskyille.
Rukouksemme on, että Sanansaattajat kirkon medialähetysjärjestönä saa yhä olla lähetyksen Herran käytössä
toteuttamassa hänen antamaansa lähetystehtävää.
Lee
na P
unk
ari
16
Lähde 1/2014
Sansan korttikuvaajille kiitosta
Valtteri Mulkahainen
Lähetys käynnissä
SATELLIITTIFESTARIT
Satelliittifestarit 2013 2014
Nuorten
aikuisten maksuton
festariLÄHETYS
KÄYNNISSÄ
Kuvaaja yhytti ”tanssivat” karhunpennut eräkeskuksen ympäristössä Suomussalmella.
Sittemmin kuvia on julkaistu muun muassa Australiassa, Britanniassa, Venäjällä ja Yhdysvaltain neljänneksi suurimmassa Daily News -sanomalehdessä.
Ari Suomi
tapahtuma Tampereen keskustassa
Nuorten ja nuorten aikuisten maksuton festarilauantaina 15.3.2014 klo 17–22.
tapahtuma lauantaina 16.3.2013 klo 18–23
Seurakuntien
talo,
Näsilinnankatu 26.
Lappeenrannan
seurakuntakeskuksessa,
Koulukatu 10.
Rennossa,
kahvila-meiningillä
Mukana: Paikallisia
bändejä, Villava,
ylläpidetyssä,
päivän
Tommi Kaleniusyhden
duo, 7th
Heaven
tapahtumassa
voit Satelliittikahvila
nauttia
Raamattuopetusta,
kahvilan antimista, kuunnella hyviä
Ei pääsymaksua
tai ennakkoilmoittautumista.
bändejä,
inspiroituamedialähetyksestä tai seurakunnan
Lue lisää: www.satelliittifestarit.net
toiminnasta
ja paljon, paljon muuta. Kolmen Keisarin Liitto
Seuraa tapahtumaa
Tervetuloa
mukaan!myös Facebookissa! Tervetuloa!
Sansa
yhteistyössä
ja Lappeen seurakuntien kanssa.
Ei
pääsymaksua
taiLappeenrannan
ennakkoilmoittautumista.
Lue lisää: www.satelliittifestarit.net
Seuraa tapahtumaa myös Facebookissa: Satelliittifestarit 2014
Juhlavuosikeräys
RAJATTOMIA LAHJOJA
Järjestäjänä Sansa yhdessä Tampereen seurakuntien ja Uusi Verso
-verkoston kanssa.
Anna lahja Sansan 40-vuotiskeräykseen. Olet jakamassa iankaikkista
lahjaa 2 miljardin ihmisen ulottuville. Keräysvarat suunnataan mediatyöhön Intiaan, Aasian suurkaupungeissa ja Keski-Aasiassa. Keräystavoite on
400 000 euroa. Vuoden aikana voit seurata, miten juhlakeräys etenee.
Medialähetystyön ajankohtaispäivä
MUUTTUVA
MEDIA
– SANSA
Pankkitili: FI37
5062 0320 0320
18
Viite: 711 10100 01004
TÄNÄÄN
Kuvaaja viihtyy kameroineen muun muassa Jäämeren maisemissa. Hänen Linnut-kuvansa valittiin Hyvinkään Kameraseuran Vuosikilpailussa 2013 parhaaksi värivedokseksi. Se
sai myös Parhaan maisemakuvan -kiertopalkinnon.
Kuvita Sansalle OMA KORTTI!
HALUATKO KÄYTTÄÄ luovuuttasi
medialähetystyön tukemiseen? Jos
olet innostunut valokuvaamisesta,
maalaamisesta tai piirtämisestä,
mikset kokeilisi, onnistutko tunnelmoimaan kuvituksen joulu-, kukkatai luontokorttiin! Emme halua etukäteen määritellä kohdettasi, mutta
siihen on voitava yhdistää kristillinen
joulutervehdys, muu tervehdys tai
onnittelu.
Työsi voi olla joko värillinen tai
mustavalkoinen. Valokuva esimerkiksi paperi-, dia- tai digiversio, kunhan
se on tekniseltä tasoltaan riittävän
hyvä (vähintään 300 dpi ja pakkaamaton).
LÄHETÄ EHDOTUKSESI maanan-
taiksi 31.3.2014 mennessä osoitteella:
Pirjo Hyövälti, Medialähetys Sanansaattajat, PL 13, 05801 Hyvinkää ja
merkitse kuoren kulmaan SANSAN
KORTTI. Digiversio valokuvasta taas
pakkaamattomana jpg- tai tiff-tiedostona sähköpostiosoitteella: [email protected] ja viestiosaan maininta
SANSAN KORTTI. Laita mukaan
yhteystietosi, niin palautamme alkuperäiset työt.
Rahapalkkiota emme kortiksi
päätyvästä työstäsi maksa, mutta saat
omaan käyttöösi 150 ilmaista, itse
kuvittamaasi korttia. Loput myymme
Sansan tekemän medialähetystyön
hyväksi.
Tämän sivun korttikuvista kerimäkeläisen Johanna Ervastin, hämeenlinnalaisen Antti Piiraisen, janakkalalaisen Pirjo Rantalan ja hyvinkääläisen Ari Suomen kuvitukset ovat
viime syksyn satoa. Mukana on myös
sotkamolaisen Valtteri Mulkahaisen
korttikuvitusta edelliseltä vuodelta.
Puhelinlahjoitus: Soita p. 0600 18808
Puhelun hinta
on 15,36
+ pvm/puhelu
Imatralla keskiviikkona
26.3.2014
klo€9.30–15.30.
Päivärannan
kurssikeskus, Päivärannantie 7.
Keräyslupa Manner-Suomi 2020/2011/2584, voimassa 1.1.2012–31.12.2013.
Poliisihallitus
17.11.2011.
varat(seniori),
käytetään vuosien
2012–2014Elina
aikana
Mukana
Sansasta
Ilkka Kerätyt
Asikainen
Jukka Norvanto,
medialähetystyöhön
ja seurakuntatyöhön.
Vaittinen,
Mervi Viuhko
ja virtuaalisesti Ilkka Kastepohja, seurakunnasta Ari Niemetmaa, Ritva Tamminen ja Johannes Vesterinen.
Sansan Yhteyspäivä teemalla
RAJATTOMIA LAHJOJA
Suunnattu lähetystyöstä vastaaville seurakuntien työntekijöille,
luottamushenkilöille ja lähetystyön ystäville. Kaikki kiinnostuneet
tervetuloa!
Kajaanissa
lauantaina 20.4.2013
klo 10–17.30,
Sitovat
ilmoittautumiset
18.3. mennessä
[email protected] tai
kahvi457
klo7700.
9 alkaen.
Linnantauksen
seurakuntakes- Päivän hinta
019
Muista
mainita erityisruokavaliosi.
kus,€,Kaplastie
2.
20
sisältää tarjoilut
ja materiaalin, mm. Tikusta asiaa -muistitikun.
Maksu paikan päällä, seurakunnille laskutusmahdollisuus.
Päivässä mukana Sansasta Arja Asikainen,
Lisätietoja: [email protected] ja [email protected]
Pirjo Hyövälti, Pirjo Juntunen, Ilkka Kastepohja,
Jukka Norvanto, Mervi Viuhko sekä lähetystyöOhjelma
hön Intiaan suuntaavat Amarjit ja Marjut Chugh.
9.30
KajaaninTervetulokahvi
seurakunnasta mukana mm.
Marko•Alkuhartaus
Miettinen ja Harri Smedberg.
• Mobiilin mahdollisuudet
lähetystyössä
Tapahtuma on hyvä retkikohde seurakuntasi lähetystyölle.
Osallistuminen
• Media Raamatussa
on maksutonta. Vapaaehtoinen ruokaraha. Tule yksin tai
innostumaan
medialähetyksen
uusista tuulista!
yhdessä
12.00 Lounas.
Myynti-ja
materiaalipöytä
palvelee
-kanavaan kutsutaan
erityisesti seurakuntien lähetysteoloTikusta
• asiaa
Medialähetyksen
sydämenlyöntejä
Sansa-lähettiläitä, pienryhmien vetäjiä ja vapaageja, lähetyssihteerejä,
• Vaivatusta vapauteen
Kanavassa
ehtoisia
• toimijoita.
Vaikutamme
yhdessäsaa muistitikun, jossa on medialähetystyöstä kertovaa
aineistoa.
15.30
Lähtökahvit
Putiikin kirjapöytä palvelee. Ilmoittautuminen 10.4. mennessä
17.30 Kestävälle perustalle
p. 019 457 7700 tai [email protected].
Medialähetystyön
ajankohtaispäivän
kaikille
avoin Raa-osallisMainitse mahdollinen
erityisruokavaliojatkoksi
ja Tikusta
asiaa -kanavaan
mattu
kannesta
kanteen -ilta alkaa tarjoilulla klo 17.30. Imatran
tuminen.
Tervetuloa!
seurakunnan Päivärannan kurssikeskus.
Medialähetys Sanansaattajat yhteistyössä Kajaanin seurakunnan kanssa.
Mukana Sansasta Jukka Norvanto, Elina Vaittinen ja Mervi Viuhko
sekä seurakunnasta Heikki Hytönen, Ari Niemetmaa ja Johannes
LÄHETYS
KÄYNNISSÄ. | 019 457 7700 | www.sansa.fi
Vesterinen.
Järjestäjänä Sansa yhdessä Imatran seurakunnan lähetystyön
kanssa.
LÄHETYS KÄYNNISSÄ. | 019 457 7700 | www.sansa.fi
17
Lähde 1/2014
Lehdestä 40
vuoden takaa
LÄHDE oli 40 vuotta sitten Menkää siis.
Ensimmäisistä numeroista putkahtelee tuttuja
nimiä, maita ja järjestöjä.
Niissä kirjoittivat Terhi ja Pekka Paajanen
sekä Tuula ja Matti Korpiaho. Otsikoissa lukee: Käykäämme rukoukseen toistemme puolesta. Saarna Kristuksesta tärkeäksi.
Niissä kirjoittivat Per-Olof Malk ja Seija
Uimonen. Toisen aihe oli Autuuksien vuorella,
toisen Suurin tarpeemme on armon tarve.
MENKÄÄ SIIS vuonna 1974 kertoi myös, miten
egyptiläinen kenraali sai Raamatun. Että lähetyssaarnaajia oli kristillisessä työssä yli
50 000 ja pakolaisia maailmassa yli 50 miljoonaa. Koko maailman väestömääräksi oli arvioitu 3,8 miljardia.
FEBC oli purjehtinut ensi kertaa ääniaalloille 26 vuotta sitten. Norea Radio aloitti Kiinaan
lähetettävien päivittäisten ohjelmien tukemisen. Venäjänkielinen ohjelmatuotanto jatkui
Itävallassa uusitussa studiossa. Asialla olisivat
muun muassa Earl Pöysti ja TWR.
Jumalanpalvelusten kerrottiin olevan kiellettyjä ”Turkin miehittämällä puolella” Kyprosta.
KUUNTELIJAPALAUTTEITA julkaistiin silloinkin eri maista ja kielialueilta. Joku kuuntelija
Kiinasta oli kirjoittanut, että uskonnonvapaus
oli maassa kadonnut, kirkot tuhottiin ja poltettiin. Hänen isänsä oli tehnyt itsemurhan ja hän
itse oli epätoivoinen.
Mutta sitten hän kuuli ohjelman ja jatkoi
kirjettään: ”Kun otin vastaan Jumalan sanan
radion kautta, niin ihmeellinen rauha tuli sydämeeni. Aloin levätä Jeesuksessa.”
Lyhyistä uutisista saattoi muun muassa lukea, miten Raamattujen myynti nousi Afrikassa
ja Pyhän Hengen konferenssia suunniteltiin
Tel Aviviin. Libyan valtionjohtaja oli syyttänyt
Euroopan kristillisyyttä kolonialismiksi. IsostaBritanniasta raportoitiin kasvavan mustan magian palvonnan saavan aikaan painajaisunia.
Etiopiassa oli yksi lähetyssaarnaaja-sairaanhoitaja surmattu ja toinen kidnapattu. Kristittyjen kerrottiin olevan vaikeuksissa Nepalissa ja
seurakunnan toipuvan kirkon tuhosta Afganistanissa.
POLTTOPISTEESSÄ: Evankeliumi ja lähetys
-otsikoidusta kirjoituksesta voi lukea muun
muassa: ”Lähetystyömme voi olla miten erinomaista tahansa, mutta se on hukassa ilman
Jumalan mielenmukaista julistusta. Julistus voi
olla kuinka oikeaoppista tahansa, mutta se jää
hyödyttömäksi, ellei sitä lähetetä vetten yli.
Menkää siis on kristillisen maailman ja lähetyksen uutislehti. Mutta emme tahdo jäädä
vain välittävään uutistoimintaan. Tarkoituksemme on uutisten lisäksi yrittää välittää lukijoillemme evankeliumi, Jumalan suurin lahja
ihmisille.”
OHJELMA
LAUANTAI 14.6.
9.00 Lähetä riemuviesti, avajaiset, Juha Auvinen,
Seija Helomaa, Marko Pihlajamaa. Tuomiokirkko.
10.00 Vahva usko?, raamattuopetus, Marko Pihlajamaa.
Tuomiokirkko.
11.00
Viesti vapauttaa, radio toivon lähettinä
Syyriassa, TWR:n arabiankielisen työn johtaja
Nazih Omeish. Tuomiokirkko.
Samaan aikaan perheille puistopyhäkoulu
(Ks. kohta Lapsiperheille)
12.30 Lähetä rakkautta, raamattuopetus, Kimmo
Kieksi. Tuomiokirkko.
13–15 Lounas. Putiikki, lähetystori ja kahvio
palvelevat. Keskustan seurakuntatalo.
(Ks. kohta Tietoa)
14.00
Viedään viestiä, mediatyön kasvunäkymät
seurakuntien lähetystyössä. Juha Auvinen,
Marja Soikkeli, Jarno Tepora, Pasi Kurikka.
Keskustan seurakuntatalo.
15.00 Taajuudet, Keskustan seurakuntatalo.
1. taajuus: 40 vuotta ilosanomaa Kiinaan,
Juha Auvinen.
2. taajuus: Evankeliumi – valo arabikevään
pimeässä, Nazih Omeish, David ja Marja-Liisa
Ezzine.
3. taajuus: Hanna-työ – Jumalan käsivarsi,
arabiankielisen Hanna-työn koordinaattori
Grace Omeish ja Sansan Hanna-tiimi.
4. Puistopyhäkoulu (Ks. kohta Lapsiperheille)
1 6.30–17 Putiikki, lähetystori ja kahvio palvelevat.
Keskustan seurakuntatalo.
17.00 Lähetä vahva viesti, pääjuhla, Nazih Omeish,
Juha Auvinen, Matti Pikkarainen, Marko
Patronen. Tuomiokirkko.
19.00 Armon viesti, iltakattaus, Pekka Laukkarinen
ja Arja Savuoja. Tuomiokirkko.
20.00 Iltalähetys, nuortenilta. Keskustan
seurakuntatalo.
SUNNUNTAI 15.6.
9.00 Herätysviesti, aamun Sana ja rukous, Pirjo
Hyövälti. Keskustan seurakuntatalo.
10.00 Piispanmessu, ”Salattu Jumala”, saarna piispa
Samuel Salmi. Tuomiokirkko.
12–13.30Lounas. Putiikki, lähetystori ja kahvio
palvelevat.
13.30 Viestin sytyttäminä, raamattuopetus, Jukka
Norvanto. Tuomiokirkko.
14.30 Viesti kantaa, Medialähetysjuhla, Jarno
Tepora, Samuel Salmi, Nazih Omeish,
Pauli Niemelä. Tuomiokirkko.
n. 16.00 Päätöskahvi
LAPSIPERHEILLE
La 14.6. klo 11–12 ja 15–16 Perheiden puistopyhäkoulussa on iloista puuhaa luonnossa ja sukellusta
Sanaan perheen pienimpien ehdoilla yhdessä oman
aikuisen seurassa. Paikka Hupisaarten kaupunginpuistossa, kokoontuminen Pohjois-Pohjanmaan
museon pihassa, Ainolanpolku 1.
Su 15.6. klo 10 Lasten pyhäkoulu piispanmessun
aikana Keskustan seurakuntatalon monitoimitilassa,
Isokatu 17.
TIETOA
Tapahtumapaikkoina ovat Oulun tuomiokirkko, Kirkkokatu, ja Keskustan seurakuntatalo, Isokatu 17.
Yhdistyksen vuosikokous jäsenille pe 13.6. (huom.
päivä!) klo 17.30 Keskustan seurakuntatalossa.
Sansan Putiikki ja myyjäispöydät palvelevat päivien ajan Keskustan seurakuntatalon ala-aulassa ja
pihatorilla, Isokatu 17.
Kahviossa on tarjolla sekä suolaista että makeaa ja
pihatorilla makkaraa grillistä.
Lounasta tarjoavat lähellä sijaitsevat alueen runsaslukuiset ravintolat.
Muutokset mahdollisia
Lisätietoja Medialähetys Sanansaattajat, Hyvinkää,
019 457 7700, www.sansa.fi
Lahjat liikkeelle -KOULUTUSSEMINAARI
”Vaikuttava medialähetys” pe 13.6.2014 klo 11–17
Oulussa Keskustan seurakuntatalossa, Isokatu 17
Päivä kuljettaa matkalle arabimaailmaan
ja muslimien kohtaamiseen. Kuulet, kuinka
evankeliumi tavoittaa miljoonia median kautta ja
mitä Jeesuksen seuraaminen maksaa. Lisäksi saat
ideoita ja varustusta tehtävääsi. Löydä omat lahjasi
Jumalan käyttöön! Tule rakentumaan Sanan äärellä
ja inspiroitumaan medialähetystyöstä!
Päivässä mukana mm. Nazih ja Grace Omeish,
Marja-Liisa ja David Ezzine, Satu Hauta-aho, Ilkka
Kastepohja, Matti Laurila, Ulla Mäkinen, Arja
Savuoja, Marja Soikkeli ja Mervi Viuhko.
Seminaaripäivä on suunnattu lähetystyöstä
vastaaville seurakuntien työntekijöille,
luottamushenkilöille, vapaaehtoisille toimijoille,
Sansan jäsenille ja kaikille, jotka haluavat syventää
tietojaan lähetystyöstä. Lämpimästi tervetuloa!
Ilmoittautumiset 30.5. mennessä [email protected]
tai 019 457 7700. Muista mainita erityisruokavaliosi.
Päivän hinta 15 € sisältää tarjoilut ja materiaalin.
Maksu paikan päällä, seurakunnille laskutusmahdollisuus.
TERVETULOA!
Medialähetys Sanansaattajat
Oulun seurakunnat
18
Lähde 1/2014
Ohjelmat viikoilla 8–16 | 2014
Kuuluvuusalueita
▶ LÄHETYSAIKA on Sansan tuottama
radio- ja medialähetystyön ajankohtaisohjelma, joka tarjoaa haastatteluja
ja haasteita eri puolilta maailmaa. Sen
toimittaa Merja Kauppinen.
Lähetysaika on: Radio Deissä ke klo
17.30–17.45, Radio Kajauksessa su klo
11.30–11.45 (uusinta ma klo 18–18.15)
ja Järviradiossa ma klo 17.45. Otsikkomuutokset alla oleviin ovat mahdollisia!
VIIKOT 8–16
RAAMATTU KANNESTA
KANTEEN JA LÄHETYSAIKA
kuuluvat molemmat nykyisin sekä
Radio Dein, Järviradion että Radio
Kajauksen taajuuksilla.
Niitä voi kuunnella myös
Espanjan Aurinkorannikolla (Costa
del Sol) Radio Finlandian välityksellä taajuudella: 102,6 MHz.
RAAMATTU KANNESTA
KANTEEN KUULUU LISÄKSI
Ruotsissa Boråsin, Södertäljen ja
Trollhättanin lähiradioissa (närradio) sekä Norjassa Kaarasjoella
sijaitsevan lähiradion, Radio DSF:n,
kautta.
Australiassa ja Uudessa-Seelannissa RKK-luentoja on mahdollista
kuunnella MP3-soittimella äänitteiltä. Niitä voi lainata Sydneyn
Etelän Ristin seurakunnan kautta.
Projektin kolmantena osapuolena
on Suomen evankelis-luterilaisen
kirkon ulkosuomalaistyö.
LÄHETYSAIKA KUULUU
LISÄKSI Ruotsissa Boråsin lähi-
radiossa (närradio).
vk 8. Evankeliumi on tarkoitettu
jaettavaksi
vk 9. Imaamin pojasta Jumalan lapseksi
vk 10. Pelastuksen iloa Intiassa
vk 11. Lähetystyö on nykyaikaa!
vk 12. Mitä kuuluu Aasiaan?
vk 13. Satelliittifestarit on nuorten juttu
vk 14. Jumala tekee työtään Aasiassa
vk 15. SAT-7 ohjaa oikeaan
vk 16. Lähi-idässä loistaa evankeliumin
valo
▶ RAAMATTU KANNESTA KANTEEN
-radio-ohjelmassa käydään runsaan 5,5
vuoden aikana läpi koko Raamattu, lähes
jae jakeelta. Raamattua opettaa radiopastori Jukka Norvanto. Toimittajana ja
juontajana on Elina Vaittinen.
Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) tuottamaa raamatunopetusta voi seurata: Radio Deissä ma–pe klo 21–21.30
(uusinnat öisin klo 2–2.30 ja aamuisin klo
6–6.30). Järviradiossa ma klo 6.30 ja
klo 17.30–18, ti–to klo 6.30–7 ja su klo
9.25–9.55. Radio Kajauksessa su–to klo
21–21.30.
Opetukset ovat kuultavissa myös internetin kautta Sansan omilta audiosivuilta www.rkk-sansa.net.
VIIKKO 8
ma 17.2. Ilosanoma tuo ilon
(Jes. 51:9–52:12)
ti 18.2. Runneltu syntiemme kantaja
(Jes. 52:13–53:8)
ke 19.2. Syntimme on sovitettu
(Jes. 53:9–54:17)
to 20.2. Myrtti ohdakkeen sijaan
(Jes. 55:1–13)
pe 21.2. Millainen on hyvä
paimenkoira?
(Jes. 56:1–57:13)
Leena Punkari
VIIKKO 9
ma 24.2. Oikea paasto ilahduttaa
lähimmäistä (Jes. 57:14–58:14)
ti 25.2. Pimeydestä (Jes. 59:1–60:22)
ke 26.2. Voideltu tuo ilon (Jes. 61:1–62:5)
to 27.2. Viinikuurnan polkija
(Jes. 62:6–63:17)
pe 28.2. Tahrainen riepuko miellyttäisi?
(Jes. 63:18–65:16)
VIIKKO 10
ma 3.3. Uusi maa ja taivas
(Jes. 65:17–66:24)
ti 4.3. Johdanto 1. Tessalonikalaiskirjeeseen (1. Tess. 1:1)
ke 5.3. Maan pinnalle tulevaa rakkautta
(1. Tess. 1:2–5)
to 6.3. Iloa vainon keskellä
(1. Tess. 1:6–2:1)
pe 7.3. Millaiset motiivit julistajalla?
(1. Tess. 2:2–7a)
VIIKKO 11
Radiotoimittaja Elina Vaittinen sekä hänen
Juhana-poikansa musisoivat RKK-juhlassa
tammikuussa Hyvinkään Vanhassa kirkossa.
VIIKKO 14
ma 10.3. Kuin äiti ja isä (1. Tess. 2:7–13)
ti 11.3. Ihmisten viholliset
(1. Tess. 2:14–18)
ke 12.3. Tuletko vierelleni?
(1. Tess. 2:19–3:8)
to 13.3. Pyhitys tuo iloa (1. Tess. 3:9–4:3a)
pe 14.3. Kavahda siveettömyyttä!
(1. Tess. 4:3b–13)
ma 31.3. Ennen syntymäänsä valittu
(Jer. 1:4 – 15)
ti 1.4. Kaksinkertainen synti
(Jer. 1:16–2:13)
ke 2.4. Miksi kansa voi huonosti?
(Jer. 2:14–3:10)
to 3.4. Palaa Herran luo! (Jer. 3:11–25)
pe 4.4. Käänny, niin saat elää!
(Jer. 4:1–31)
VIIKKO 12
VIIKKO 15
VIIKKO 13
VIIKKO 16
ma 17.3. Kuin varas yöllä
(1. Tess. 4:14–5:3)
ti 18.3. Pysy valveilla! (1. Tess. 5:4–13)
ke 19.3. Iloitkaa ja rukoilkaa lakkaamatta! (1. Tess. 5:14–28)
to 20.3. Ahdistuskin voi lohduttaa
(2. Tess. 1:1-5)
pe 21.3. Ahdistus päättyy aikanaan
(2. Tess. 1:6–2:2)
ma 24.3. Kadotuksen ihminen
(2. Tess. 2:3–10)
ti 25.3. Kuka lähettää eksytyksen?
(2. Tess. 2:11–17)
ke 26.3. Rukouskin on Herran käsky
(2. Tess. 3:1–8)
to 27.3. Käsi aurassa, sydän taivaassa
(2. Tess. 3:9–18)
pe 28.3. Särkyneen sydämen profeetta
(Jer. 1:1–3)
ma 7.4. Kun vääryys vallan saa
(Jer. 5:1–6:30)
ti 8.4. Temppelistäkö rosvojen luola?
(Jer. 7:1–34)
ke 9.4. Kerskaa Herrasta (Jer. 8:1–10:25)
to 10.4. Olet kova paikka, Jerusalem!
(Jer. 11:1–12:17)
pe 11.4. Turmeltunut palvelija
(Jer. 13:1–14:22)
ma 14.4. Kun Mooseskaan ei auta
(Jer. 15:1–16:21)
ti 15.4. Muista, että olet savea!
(Jer. 17:1–18:23)
ke 16.4. Kestänkö kritiikkiä?
(Jer. 19:1–20:18)
to 17.4. Kuoleman ja elämän valinnat
(Jer. 21:1–22:23)
pe 18.4. Kun kristityn on nimi mulla
(Jer. 22:24–23:29)
Totuus ja valhe
Kirkkokansan raamattupäivä 1.3.2014
Helsingin Kallion kirkko
Kirkkokansan raamattupäivä alkaa
kello 10. Tapahtumassa tehdään
myös kirkkohistoriaa, kun päivän
päättää uuden hengellisen laulukirjan, Viisikielisen, julkistamisjuhla
kello 16. Mukana laulukirjan toimituskunta, Anna-Mari Kaskinen ja
Pekka Simojoki.
Seija Uimosen
kanssa Kroatiaan
25.–30.9.2014
Arvonnoissa voittivat
Tervetuloa Kroatian-matkalle mm. Splitiin ja Kutinaan ensi syksynä.
Lento 25.9. Helsinki – Split, paluu Split – Helsinki 30.9.
Putiikissa 31.11.2013 mennessä asioineiden kesken suoritetussa arvonnassa voittivat:
1. Lähde -lehden vuosikerta,
Leena Uimonen, Orimattila,
2. Jukka Norvannon Lähetys
on rakkautta -video, Helena
Niemi, Kauhava, 3. Pekka
Laukkarisen Joulun Tähti
-cd, Eila Pirhonen, Vantaa, 4.
Juha Auvisen ja Jukka Norvannon Horisontin Taakse
-kirja, Sirkka Riitamo, Turku
ja 5. Villasukat, Päivi Tjäder,
Vantaa.
Tutustumme Splitiin, ajamme sieltä Kutinaan ja vierailemme sen ympäristökylissä. Tutustumme paikallisiin ihmisiin, Sansan lähetteihin ja
seurakuntatyöhön sekä otamme osaa jumalanpalveluksiin Kutinassa
ja Veliki Zdencissa.
Matkan hinta 780 €/hlö 2hh, lisämaksu 90 €/1hh. Hintaan sisältyvät
majoitus puolihoidolla (aamiaiset ja illalliset), suorat lennot sekä matkaohjelman mukaiset kuljetukset.
Ilmoittautuminen: Seija Uimonen, p. 040 516 1505 tai [email protected] 19.5. mennessä. Vastuullinen matkanjärjestäjä on
kotimainen BlueSky Travel Oy/MatkaSeniorit. Lisätietoja matkasta:
Jaana Raunola, p. 050 367 5852 tai [email protected].
▶ SANSAN Lähetyskauppa
▶ PARAHAT EVÄHÄT –
Jumalanpalveluspäivillä
Seinäjoella arvottiin veivattava ekoradio Sansa-pisteellä,
medialähetysvisaan osallistuneiden kesken. Sen voitti Eija
Järvinen, Vimpeli.
Onnea voittajille ja kiitos
kaikille osallistuneille!
Mainio mahdollisuus!
Lisäinfoa ja hakulomake: kylvaja.fi > Nuoret
19
Lähde 1/2014
Tapahtumia helmikuusta huhtikuulle 2014
▶ 24.2. HÄMEENLINNA-VANAJA Rengon srk-talossa, Hinka-
loistentie 1, klo 16 Siionin kannel
-seurat, jossa medialähetystyön
kuulumisia kertoo Eeva Vähäsarja. Tilaisuus yhdessä ELY:n
kanssa.
▶ 25.2. HARJAVALTA Srk-talos-
sa, Kirkkokatu 3, klo 18 lähetysilta, Eeva Vähäsarja.
▶ 25.2. MIKKELI/Tuomiokirkko Lähemäen srk-talossa, Paukkulantie 27, klo 13 lähetyspiiri,
Seija Uimonen (seniori).
▶ 25.2. OULU/Oulujoki Yli-Iin
srk-talolla, Kirkkokuja 4, klo 18
lähetysilta, Arja Savuoja.
▶ 2.3. TAMPERE/Viinikka
Viinikan kirkossa, Kaarotie 1, klo
10 Maailmojen messu, mukana
Mirta Martin. Lounas ja Sansan
esittely, Martin.
▶ 5.3 ÄHTÄRI Srk-keskuksessa,
Keskuskuja 3, klo 18 Hannailta. Turkin matkan terveiset,
Satu Hauta-aho (VAT) ja Marjo
Kuoppa-aho (VAT).
▶ 8.3. ESPOO/Espoonlahti
Srk-salissa, Kipparink. 8, klo 16
kv. naistenpäivän ja Hanna-työn
tilaisuus Miljoona ruusua, Anne
Isokuortti.
▶ 11.3. KYYJÄRVI Srk-salissa,
Tuliharjuntie 18, klo 18.30 Turkkilainen ilta, Satu Hauta-aho (VAT).
▶ 12.3. ALAVUS/Töysä Srktalossa klo 11 eläkeläisten ruokailu. Matkalla medialähetyksen
maailmaan, Terttu Ala-Heikkilä
(S-lähettiläs).
▶ 14.3. KAJAANI Karoliinan
kammarissa klo 17 lähetyspiiri,
Pirjo Juntunen (seniori).
▶ 15.3. SAVONLINNA/Kerimäki Kerimäen srk-kodissa,
Urheilukuja 2, Savonlinnan
rovastikunnan lähetyspäivä klo
9.30. Medialähetystietous, Merja
Kauppinen ja raamattuopetus,
Seija Uimonen (seniori).
▶ 15.3. TAMPERE Seurakun-
tien talossa, Näsilinnankatu 26,
Satelliittifestarit klo 17–22. Mirta
Martin ja Marko Pihlajamaa. (ks.
erillinen ilmoitus tässä lehdessä)
▶ 15.3. OULU OPKO:ssa, Torikatu 9 A 32, klo 18.30 opiskelijailta.
Raamattuopetus Jumala orjan
muodossa, Arja Savuoja.
▶ 16.3. OULAINEN Kirkossa klo
10 messu, saarna Arja Savuoja.
Kirkkokahvit srk-talolla, Oulaistenkatu 59, ja lähetystilaisuus
Medialähetys Intiassa, Savuoja.
▶ 16.3. OULU Keskustan srk-
talossa, Isokatu 17, klo 15–18
Laulukirja-Viisikielisen julkistamisjuhla ja lauluseurat yhdessä Kylväjän, SEKL:n, SRO:n ja
OPKO:n kanssa. Kahvitarjoilu.
Mukana Arja Savuoja.
▶ 18.3. OULU/Oulujoki Ylikiimingin srk-talolla, Harjutie 5, klo
18 lähetysilta, Arja Savuoja.
▶ 22.3. SOINI Srk-talossa klo
11.30–16 naistenpäivä. Uskossa
uskaltamista, Satu Hauta-aho
(VAT) ja Mervi Viuhko.
Kuulolle Sansan kolehtipyhänä
▶ 23.2. ESPOO/Leppävaara
Leppävaaran kirkossa klo 10
alkavan messun jälkeen kirkkokahveilla Eeva Vähäsarja kertoo
medialähetystyöstään Wienissä.
▶ 23.2. HOLLOLA Sovituksenkirkossa, Keskuskatu 2, Salpakankaalla klo 10 messu, saarna
Marko Pihlajamaa. Kirkkokahvit
ja lähetystilaisuus, Pihlajamaa.
▶ 23.2. HELSINKI/Meilahti
▶ 23.2. HYVINKÄÄ Kirkossa
klo 10 messu, saarna Pekka
Kiuttu (hallituksen jäsen).
Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus,
Kiuttu.
▶ 23.2. HELSINKI/Meilahti
Länsi-Pasilan kappelissa, Winqvistink. 2, klo 14 messu, saarna
Juha Auvinen. Kirkkokahvit ja
lähetystilaisuus, Auvinen.
▶ 23.2. JUVA Kirkossa klo 10
messu, saarna Ilkka Asikainen (seniori). Kirkkokahvit ja
lähetystilaisuus Ilosanoman
säde Aasian suurkaupunkeihin,
Asikainen.
Meilahden kirkossa, Pihlajatie
16, klo 11 messu, saarna Juha
Auvinen. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Auvinen.
▶ 23.3. TAMMELA Kirkossa klo
▶ 23.2. Helsinki/Mikael Mikaelinkirkossa, Emännänpolku 1,
Kontulassa klo 11 messu, saarna Timo Lankinen. Kirkkokahvit
ja lähetystilaisuus, Lankinen.
▶ 26.3. IMATRA Srk:n Päiväran-
▶ 23.2. HELSINKI/Töölö
Temppeliaukion kirkossa klo 10
alkavan messun jälkeen kirkkokahveilla medialähetystyöstä
kertoo Tiina Virtanen.
10 messu, saarna Marja Soikkeli. Srk-kodissa lähetyslounas
ja Hanna-työn lähetystilaisuus.
Soikkeli.
nan kurssikeskuksessa, Päivärannantie 7, klo 9.30–15.30 Medialähetystyön ajankohtaispäivä,
Muuttuva media – Sansa tänään.
Klo 17.30 Raamattu kannesta
kanteen -ilta, Kestävälle perustalle. Jukka Norvanto, Elina Vaittinen ja Mervi Viuhko. (ks. erillinen
ilmoitus tässä lehdessä)
▶ 27.–28.3. OULU Keskustan
srk-talolla, Isokatu 17, Missio
Aasiassa, seminaari kristinuskon tilanteesta ja lähetystyön
näkymistä. Pääalustajina piispa
Nelson Lakra ja opettaja Alice
Ranjeeta Dungdung Intiasta. Ilm.
19.3. mennessä: Matti Laurila, p.
040 744 6055. Hinta 25 €/päivä,
sisältää lounaan ja kahvit.
▶ 29.3. ALAVUS Kappalas-
sa, Kirkkotie 7, klo 13.30–17
alueellinen Hanna-päivä. Intian
naisten sydämensykkeitä, Terttu
Ala-Heikkilä (S-lähettiläs), Satu
Hauta-aho (VAT) ja Mervi Viuhko.
Päivän hinta 10 € sisältää tarjoilun ja materiaalin. Ilm. 24.3.
mennessä: Terttu Ala-Heikkilä, p.
050 571 8116 tai Satu Kivisaari, p.
050 557 8459.
▶ 29.3. TAMPERE/Harju-
Tesoman kirkossa, Tesomank.
11, klo 10–20 naistenpäivä ”...niin
kuin itseäsi”. Ohjelmassa mm.
raamattuopetusta, Hanna-työn
esittelyä, tarinateatteria, musiikkia, iltakirkko. Ohjelma ja ruokailut 30 € Hanna-työn hyväksi.
Mahdollisuus kasvohoitoon, hie-
▶ 23.2. KEMPELE Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, Piriläntie
190, klo 10 messu, saarna Arja
Savuoja. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus Medialähetys – toivon lähetti Intiassa, Savuoja.
▶ 23.2. KUOPIO Tuomiokirkossa klo 10 messu, saarna Timo
Reuhkala. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Reuhkala.
rontaan, saunaan ja lenkkeilyyn.
Mukana Mirta Martin. Ohjelma
ja tied. Riitta Laiho, riitta.laiho@
evl.fi, p. 041 548 0150.
▶ 1.4. KOTKA/Kymi Karhulan
▶ 30.3. TAMPERE/Tuomiokirkko Aleksanterin kirkossa klo
▶ 1.4. JOENSUU/Rantakylä
10 messu, saarna Nelson Lakra,
Intian ev.-lut. Gossner-kirkon
piispa, tulkkaus Juha Auvinen.
Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus
Intian kristittyjen elämästä,
Lakra, opettaja Alice Ranjeeta
Dungdung Intiasta, Auvinen ja
Mirta Martin.
▶ 30.3. JOENSUU/Rantakylä
Kirkossa, Rantakylänk. 2, klo 10
messu, saarna Seija Uimonen
(seniori). Klo 18 kotiseurat Inari
ja Pentti Malisella, Kaaritie 16,
Uimonen.
▶ 30.3. JOENSUU Noljakan
kirkossa, Noljakantie 81, klo 18
yhteislauluilta Viisikielinen soi,
mukana Pirkko Myller (S-lähettiläs).
▶ 30.3. OULU/Tuira Pyhän
Luukkaan kappelissa, Yliopistokatu 7, klo 10 messu, saarna
Arja Savuoja. Kirkkokahvit ja
lähetystilaisuus. SAT-7 – elämää
taivaasta!, Savuoja.
srk-keskuksessa, Karhulantie 33,
klo 18 medialähetysilta, Marko
Pihlajamaa.
Pirkko Myllerillä, Tiaisenk. 16 A
4, klo 18 medialähetyspiiri, Seija
Uimonen (seniori).
▶ 5.4. KANGASALA Aaltosilla, Pikonlinnantie 164, klo 13
naistenpäivä, Seija Uimonen
(seniori).
▶ 5.4. LAPPEENRANTA/Lappee Srk-salissa, Kirkkok. 10,
Raamattu- ja medialähetyspäivä
Muistakaa vankeja, Jukka Norvanto ja Marko Pihlajamaa. Klo
12 alkuhartaus, klo 12.15 raamattuopetus Miksi Stefanos kuoli?,
Norvanto, klo 13 tauko, klo 13.30
raamattuopetus Kuolleita vai
eläviä?, Norvanto, kahvit, klo 15
Medialähetystyö Aasian suurkaupungeissa, Pihlajamaa, klo 15.45
raamattuopetus Minäkö vainottu?, Norvanto.
▶ 5.4. ROVANIEMI Srk-kodin
yläsalissa, Rauhankatu 70 G,
nuorten aikuisten OMA-ilta klo
17. Medialähetyksen mahdollisuudet, Arja Savuoja.
▶ 23.2. NURMIJÄRVI Klaukkalan kirkossa, Ylitilantie 6, klo 12
messu, saarna Matti Korpiaho (seniori). Kirkkokahveilla
medialähetystyön kuulumisia,
Korpiaho.
▶ 23.2. PADASJOKI Kirkossa,
Laivarannant. 1, klo 10 messu,
saarna Marja Soikkeli. Kirkkokahvit ja medialähetystilaisuus,
Soikkeli.
▶ 23.2. RUOKOLAHTI Kirkossa, Ukonsalmentie 5, klo 10
jumalanpalvelus, saarna Seija
Uimonen (seniori). Srk-kodilla
klo 18 Sanan ja rukouksen ilta,
Seija Uimonen.
▶ 23.2. SEINÄJOKI/Ylistaro
Kirkossa klo 10 messu, saarna
Mervi Viuhko. Kirkkokahvit ja
Ilosanoma Intiaan -lähetystilaisuus, Viuhko.
▶ 23.2. TAMPERE/Aitolahti
Kirkossa klo 10 messu, saarna
Salamat Masih (seniori). Kirkkokahvit ja lähetyshetki, Masih.
▶ 6.4. VANTAA/Vantaankoski
Kivistön kirkossa, Laavatie 2, klo
12 messu, saarna Nelson Lakra,
Intian ev.-lut. Gossner-kiskon
piispa, tulkkaus Juha Auvinen.
Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus,
Auvinen, opettaja Alice Ranjeeta
Dungdung ja Lakra.
▶ 6.4. ROVANIEMI Ounasrinteen kappelilla, Saaruantie 3, klo
15 Pyhät Meiningit -perhemessu,
saarna Arja Savuoja. Keittolounas ja lähetystilaisuus, Savuoja.
▶ 7.4. SODANKYLÄ Srk-talolla,
Papintie 2, klo 18 Hanna-työ
evankeliumin lähettinä, Arja
Savuoja.
▶ 10.4. YLÖJÄRVI Srk-keskuksessa, Kirkkotanhuantie 1, klo
18 lähetysilta Mitä Hanna-työlle
kuuluu?, Merja Kauppinen.
▶ 11.4. KAJAANI Karoliinan
kammarissa klo 17 lähetyspiiri,
Pirjo Juntunen (seniori).
▶ 13.4. SOTKAMO Vuokatinrannan naistenpäivillä klo
9 raamattuopetus Rohkeasti
eteenpäin – Mestarin matkassa,
Pirjo Juntunen (seniori). Klo 12
Vuokatin kirkossa messu, saarna
Juntunen.
Sansassa srk-vierailuja työntekijöiden lisäksi tekevät vapaaehtoiset aluetyöntekijät (VAT), Sansan työstä eläkkeelle siirtyneet seniorityöntekijät (seniori), kirkon ja lähetyksen alalta
eläkkeelle siirtyneet seniorityöntekijät (seniori), seurakuntien nimeämät Sansa-lähettiläät (S-lähettiläs) ja Sansan nimeämät Hanna-lähettiläät (H-lähettiläs) sekä Sansan hallituksen
jäsenet.
20
Lähde 1/2014
Jumala osoitti paikan
lähetystyössä
MUKANA MISSIOSSA Diakoni Pirjo Antila kokee saaneensa Jumalalta oman paikan lähetystyössä. Hän päätyi ensin Matin,
sitten Korpiahojen yhteiseen kannatusrenkaaseen ja sitä kautta medialähetystyön ystäväksi ja vapaaehtoiseksi.
Leena Punkari
L
aihialaissyntyinen Pirjo Antila kuuluu tavallaan porukkaan, joka oli sansalainen jo
ennen Sanansaattajien perustamista. Vuonna 1971 kuulosteltiin
Pirjon silloisilla kotikulmilla jäseniä
Matti Korpiahon lähettäjärenkaaseen, koska Mattia oltiin lähettämässä kielikouluun Englantiin.
– Olinkin rukoillut ja kysellyt
paikkaani lähetystyössä. Yhteys Mattiin ja Tuulan on sittemmin säilynyt
koko ajan, vaikka välillä olen kyllä
ollut huono esirukoilija, Pirjo puhelee.
Medialähetys Sanansaattajien
toiminnan hän tuntuu tuntevan läpikotaisin. On tullut käydyksi Kesäpäivät ja Pääsiäispäivät.
– Joskus oli myös lähetys- ja
raamattupäiviä, joiden puhujista erityisesti Seija Uimonen ja Per-Olof
Malk ovat jääneet mieleen. Nyt on
sitten Raamattu kannesta kanteen.
– Aktioon Itävallassa osallistuin
kesällä 1979 ja Kroatian-matkaan
vuonna 2001. Aktion aikana telttaleirimme oli Salzburgissa ja Innsbruckissa. Kroastiassa teimme matkoja Slavonski Brodista ja Kutinasta.
– Lähde on tullut minulle Menkää siis -lehden näytenumeroista
alkaen. Sansan jäseneksi liityin heti
kun se oli mahdollista.
Rukous ja Jeesus
Pirjo Antila ei sano lapsuudenkotiaan erityisen uskonnolliseksi, mutta
yhdeksänvuotiaana kotiseuroissa
hän kuitenkin valitsi mielilaulukseen Jeesuksen sovitustyöstä kertovan: ”Suuri rakkauden meri syntisille aukeni…”
Rippikoulun jälkeen Pirjo innostui pitämään pyhäkoulua ja korosti
rukousta ja Jeesusta.
– Armon löytymisen kanssa
taistelin pitkään. Vaasassa sitten tuli
vahva kokemus Jumalan kohtaamisesta, minkä nimesin uskon uudistumiseksi.
Hanna ja VAT
Pirjo Antila työskenteli ensin kodinhoitajana viisitoista vuotta, piti
saada nopeasti ammatti. Sitten hän
opiskeli diakoniksi ja on nyt jäänyt
eläkkeelle Töysän seurakunnasta,
joka sittemmin on lakannut olemasta.
Antila asuu nyt Alavuden
Tuurissa, jonka puoli Suomea taitaa
tuntea ”kyläkaupasta”. Sieltä hän
ajelee joka toinen viikko Kuortaneelle vetämään hiljattain perustettua
Hanna-ryhmää. Siellä oli väkeä, joka
halusi hannoiksi, Pirjolla riitti aikaa
ryhmänvetoon. Matkaa pihasta pihaan kertyy 30 kilometriä.
– Hyvä alku oli tammikuussa.
Kymmenen henkeä oli mukana, Pirjo iloitsee. Project Hannahin perustajan ja johtajan Marli Spiekerin hän
on esimerkiksi tavannut Suomessa.
Sittemmin hän on lupautunut
myös Sansan VAT:ksi eli vapaaehtoiseksi aluetyöntekijäksi, mutta
kokee itsensä vähän pieneksi vähän
KYLLÄ KIITOS,
Haluan liittyä
Medialähetys
Sanansaattajien
kannattavaksi jäseneksi
henkilöjäsen 45 €/vuosi
opiskelija 30 €/vuosi
eläkeläinen 30 €/vuosi
Jäsenenä saan Lähde-lehden.
Nimi
Lähiosoite
Postinumero ja -toimipaikka
Puhelin
Sähköposti
Päiväys
Allekirjoitus
Mervi Viuhko
Pirjo Antila oli palvelemassa Sansa-pisteellä Parahat evähät – Jumalanpalveluspäivillä
Seinäjoen Areenassa.
isoissa saappaissa. Sanoo ainakin
vielä olevansa aralla mielellä.
Kohta on kuitenkin edessä koulutusviikonloppu. Mikä sitten on
tärkeintä Sansan työssä?
– Jumala on johdattanut, kun
työ on kerran laajentunut. Koen, että
medialähetystyö on Jumalan työtä.
Sansa
maksaa
postimaksun
LIITY NYT
Sansan kannattavaksi jäseneksi
Medialähetys
Sanansaattajat
Tunnus 5005165
00003
VASTAUSLÄHETYS
Unelmamme on, että yhä useampi ihminen
maailmassa kuulisi sanoman Jeesuksesta.
Sansa löytää mediat, joilla evankeliumi
tavoittaa laajasti maailman pimeimmätkin
kolkat.
Tämän näyn toteuttamiseksi haastamme
Sinut Sansan kannattavaksi jäseneksi. Jäsenenä
saat kuusi kertaa vuodessa ilmestyvän Lähdelehden ja Sinulla on puheoikeus Medialähetys
Sanansaattajien kevät- ja syyskokouksissa.
Voit liittyä jäseneksi myös netissä:
sansa.fi