Senioripysäkki-ryhmäohjaajakoulutusten esite

Transcription

Senioripysäkki-ryhmäohjaajakoulutusten esite
Haluatko parantaa ammattitaitoasi
ja työssä jaksamistasi?
Kaipaatko uusia eväitä työhösi?
KOULUTTAUDU
SENIORIPYSÄKKI-
RYHMÄNOHJAAJAKSI
Saat uusia menetelmiä
auttamiseen.
Miten auttaa eläkkeelle jäänyttä ihmistä, jolle työvuosien jälkeen on jäänyt tyhjä aukko elämään? Tai häntä,
jonka puoliso on kuollut vuosikymmenien yhteisen taipaleen jälkeen? Kuinka voisi helpottaa ahdistusta ja
alakuloa, joka syntyy päivästä toiseen jatkuvasta yksinäisyydestä?
Hyvä kollega
Kouluttautumalla Senioripysäkki-ohjaajaksi saat
uusia välineitä auttamistyöhösi. Samalla kartutat henkistä pääomaasi ja osaamistasi.
Ohjaajakoulutus on nykyistä ammattitaitoasi täydentävää
koulutusta, johon voit osallistua joustavasti työsi ohella. Koulutus kestää 1,5 vuotta ja sen hinta on vain 400
euroa. Koulutus jakautuu kahteen osioon, joista ensimmäinen kestää 6 kuukautta. Tällä jaksolla on 2 koulutuspäivää kuukaudessa. Toinen osio kestää vuoden, jonka aikana
koulutusryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa.
ahdistusta. Näitä terapeuttisia keskusteluryhmiä ikääntyneille HelsinkiMissio on kehittänyt jo vuodesta 2001
lähtien.
Senioripysäkki-toiminnan kehittämiseen osallistunut psykoterapeutti Ari Marjovuo kuvailee ryhmän toimintaa näin:
Kun yksinäinen ja ikääntynyt jakaa yksinäisyyden ryhmässä – ehkä ensimmäistä kertaa elämässään – siitä tulee
yhteyttä luova voima. Tämä yhteys kantaa vielä ryhmäajan
jälkeenkin, eikä edessä ole paluu yksinäisyyteen.
Ohjaajakoulutukseen osallistuneet ovat olleet lähes
100-prosenttisesti tyytyväisiä koulutuksen antiin ja
innostuneita saamistaan uusista valmiuksista.
Ohjaajan tehtävä on loputtoman mielenkiintoinen. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, mutta myös jokainen
ryhmä on erilainen kuin mikään edellinen. Teoreettiset ja
käytännölliset opinnot auttavat ymmärtämään ja ohjaamaan ryhmää, mutta valmiiksi ei kukaan tule koskaan.
Saat lisää välineitä auttamiseen
Ota yhteyttä
Koulutuksellasi on suuri merkitys yksinäisyydestä ja
masennuksesta kärsiville seniori-ikäisille asiakkaillesi.
Senioripysäkki-ohjaajana annat heille testatusti toimivaa
apua.
Tule mukaan ehkäisemään senioreiden yksinäisyyttä ja
masennusta. Kouluttaudu ohjaajaksi ja perusta Senioripysäkki-ryhmä omalle paikkakunnallesi. Saat meiltä jatkossakin tukea ja ohjausta työhösi. Yksin ei tarvitse ryhmänohjaajankaan jäädä!
Senioripysäkki-keskusteluryhmät ovat auttaneet jo
satoja seniori-ikäisiä ihmisiä ympäri Suomea. Ryhmiä
toimii yli 30 paikkakunnalla.
Sinunkin kunnassasi voisi olla tarvetta Senioripysäkkiryhmälle. Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle myös
eläkeikäisten ongelmat yleistyvät samaa tahtia.
Senioripysäkki-ohjaajana pystyt auttamaan yksinäisyydestä ja masennuksesta kärsiviä senioreja tehokkaalla tavalla.
Voit myös auttaa useita ihmisiä samalla kertaa.
Perustamalla Senioripysäkki-ryhmän paikkakunnallesi
autat useita senioreja yhdellä kertaa ryhmäkeskustelun avulla.
Tutkimusten mukaan Senioripysäkki-ryhmämalli vähentää
tehokkaasti senioreiden yksinäisyyttä, masennusta ja
Sen lisäksi, että saat uusia välineitä auttamiseen, saat
koulutuksesta paljon myös itsellesi henkilökohtaiseen
elämääsi: kasvatat itsetuntemustasi ja henkisiä voimavarojasi, löydät uusia näkökulmia elämän haasteisiin, saat
mieltä virkistävää uutta tietoa.
Soita tai lähetä sähköpostia ja kysy lisää vaikka saman
tien!
Ystävällisin terveisin
Sari Eskelin
Psykoterapeutti,
ryhmäanalyytikko, kouluttaja
[email protected]
puh. 045 8757 872
APUA SENIOREIDEN YKSINÄISYYTEEN
HelsinkiMissio on kehittänyt ammatillista ryhmäterapiaa yli 10 vuoden ajan ikääntyneille ihmisille. Ryhmien tehokkuudesta yksinäisyyden ja masennuksen lievittämisessä on saatu erittäin myönteistä tutkimustietoa.¹
Näiden tietojen ja käytännön kokemusten pohjalta HelsinkiMissio on kehittänyt yli 60-vuotiaille uudenlaisen,
kevyemmän keskusteluryhmämallin. Kyseessä on ryhmäterapiasovellus.
HelsinkiMissio käynnisti vuonna 2006 RAY:n tuella Senioripysäkki-ryhmien valtakunnallistamisprojektin. HelsinkiMissio on kouluttanut Senioripysäkki-ryhmäohjaajia kymmenille paikkakunnille. Koulutetut Senioripysäkkiohjaajat saavat säännöllistä tukea ja asiantuntija-apua ryhmien ohjaukseen. Senioripysäkki-ryhmiä toimii jo lähes
30 paikkakunnalla.
SENIORIPYSÄKKI-OHJAAJAKOULUTUKSEEN VOIVAT HAKEA:
■■ Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan perustutkinnon tai
muun soveltuvan koulutuksen suorittaneet henkilöt, jotka ovat kiinnostuneita ryhmän ohjaamisesta ja haluavat
uudenlaisen työtavan osaksi toimenkuvaansa.
KOULUTUKSEN TAVOITE:
■■ Antaa valmiudet Senioripysäkki-ryhmien käynnistämiseen ja ohjaamiseen koulutettavan omalla paikkakunnalla.
KOULUTUKSEN SISÄLTÖ:
■■ Senioripysäkki-ryhmämalli
■■ Senioripysäkki-ryhmäohjaajan rooli
■■ Erilaisten ryhmäilmiöiden tarkastelua teoreettisesti
ja kokemusperäisesti
■■ Työnohjausta koulutuksen jälkeen
■■ Ryhmien käynnistysapu
■■ Senioripysäkki-ryhmäohjaajan käsikirja
■■ Senioripysäkki-ryhmäohjaajan todistuksen saaneilla on
oikeus tavaramerkkiin kirjallisella sopimuksella.
KOULUTUS JAKAANTUU KAHTEEN OSIOON
■■ Ensimmäinen osio kestää 6 kuukautta. Koulutusryhmä
kokoontuu kaksipäiväiseen koulutukseen kerran kuukaudessa. Koulutuspäiviä on ensimmäisessä osiossa 12.
■■ Toinen osio kestää vuoden. Koulutusryhmä kokoontuu
kerran kuukaudessa. Tämä osio sisältää ryhmätyönohjauksen ja ryhmäkeskustelut. Koulutuspäiviä on 10.
KUSTANNUKSET
Tehtävään valmentamisen kustannus on 400 euroa
henkilöltä.
KOULUTUKSESTA VASTAAVA YHTEISÖ
Koulutuksesta vastaa HelsinkiMissio ry. HelsinkiMissio
on toiminut sosiaalialalla vuodesta 1883 kehittäen palveluja ja toimintamuotoja kulloistenkin tarpeiden mukaan.
Järjestön toiminta-ajatuksena on etsiä, löytää ja auttaa
unohdettuja kansalaisia sekä haastaa kaikki yhteiseen
vastuuseen. Se toimii seniori- ja nuorten kriisityön sekä
erityisryhmien aloilla. Senioripysäkki on osa HelsinkiMission seniorityötä. Senioripysäkki on HelsinkiMission
rekisteröity tavaramerkki.
1 ”Kolmen kuukauden psykososiaalinen ryhmäkuntoutus vaikutti monella tavalla myönteisesti interventioryhmäläisiin verrattuna kontrolliryhmäläisiin. Psyykkinen hyvinvointi parani, ahdistuneisuus ja masennus lievenivät ja toimintarajoitukset vähenivät. Kognitio lisääntyi ja
tarpeellisuuden tunne kasvoi merkittävästi. 72 % interventioryhmäläisistä oli tavannut uusia ystäviään ryhmätoiminnan jälkeen. 40 % interventioryhmäläisistä jatkoi itsenäisesti kokoontumisia vielä 9 kuukautta järjestetyn ryhmätoiminnan loputtua. Terveyspalveluiden käytössä oli
tilastollisesti merkitsevä ero interventioryhmän hyväksi, kun hinta lasketaan seurantavuotta kohti.”
Pitkälä K, Routasalo P, Kautiainen H, Savikko N, Tilvis R. Ikääntyneiden yksinäisyys. Psykososiaalisen ryhmäkuntoutuksen vaikuttavuus. Tutkimusraportti 11. Vanhustyön keskusliitto, 2005, s. 36 - 49.
Marjovuo, Ari & Pitkälä, Kaisu & Routasalo, Pirkko (toim.) Senioripysäkin ryhmäterapia psykososiaalisena kuntoutuksena. Geriatrisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishanke. Tutkimusraportti 8. Vanhustyön keskusliitto. Helsinki 2005, s. 127-129.w
”SENIORIPYSÄKKEJÄ
TARVITAAN LISÄÄ!”
”Ryhmäkeskustelu on kansainvälistenkin tutkimusten mukaan
erittäin tuloksellista ikääntyneiden yksinäisyyden ja lievän masennuksen hoidossa. Yhdistämällä lääkehoito ja ryhmäkeskustelu
voidaan lievittää myös keskivaikeaa masennusta.
Julkiselta sektorilta puuttuu toimiva ja organisoitu ryhmämalli,
joka voisi ennaltaehkäistä ja lievittää ikääntyneen psykososiaalisia ongelmia. HelsinkiMission kehittämä ammatillisesti ohjattu
Senioripysäkki-ryhmämalli mahdollistaa kipeidenkin kokemusten
jakamisen toisen samanikäisen kanssa ja tuo tunteen vertaisuudesta ja yhteisöllisyyden tunteesta.”
Sirkka-Liisa Kivelä
Yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri
yleislääketieteen professori (emerita)
Turun yliopisto
”SENIORIPYSÄKKI-KOULUTUS ON OLLUT MONIN TAVOIN ANTOISAA”
”Senioripysäkki-ohjaajan koulutus on kartuttanut omia henkisiä voimavarojani ja tuonut tullessaan varmuutta kohdata ihmisiä yksilöinä muissakin tilanteissa kuin Senioripysäkki-ryhmässä. Koulutuksessa on oppinut
itsetuntemusta, elämäntaidoista vaikeimman opettelemista eli itsensä ja myös oman osaamattomuutensa
hyväksymistä. Näiden asioiden kautta oppii ymmärtämään omaa käyttäytymistään ryhmän jäsenenä sekä
ryhmän ohjaajana. Koulutus on saanut minut näkemään uudet asiat haasteena, ei uhkana ja olen oppinut
Tarja Kulmala
Avopalveluohjaaja,
Senioripysäkki-ohjaaja
Kivipuron Toimintakeskus
myös ”tässä ja nyt -elämistä”.
Senioripysäkki on tarjonnut ohjaajalle todellisen työkalupakin, jonka avulla ryhmätilanteissa käsitellään varsin
arkojakin asioita. Hienointa on ollut huomata se, ettei näiden työkalujen anneta ruostua, vaan työkaluja sekä
ohjaajaa huolletaan säännöllisissä Senioripysäkki-ohjaajille tarjotuissa maksuttomissa jatkokoulutuksissa.”