PD13-juniorit - Lohjan pallo

Transcription

PD13-juniorit - Lohjan pallo
50 v.
1966-2016
Lohjan Pallo ry
Kausijulkaisu 2014
Lohjan ykkösseura 50 vuotta 2016!
www.lohjanpallo.fi
Lohjan Pallo ry Kausijulkaisu 2014
JOKAISELLE MAHDOLLISUUS KULKEA KOHTI OMAA HUIPPUA
MISTÄ FLOW ON TEHTY?
Olemme matkalla kohti uudenlaista Lohjan Palloa - Lohjan ykkösseuraa. Lohjan Pallo on kärsinyt
maineestaan jo pitkään, mutta se on selkeästi muuttunut. Ne jotka ovat seuranneet viime aikaisia
muutoksia ja kehittymistä ovat varmasti laittaneet merkille saman asian kuin minä. Seuramme on
kehittynyt selkeästi parempaan suuntaan viimeisen vuoden aikana ja me lopalaiset voimme olla ylpeitä yhteisistä saavutuksista. Puheenjohtajana voin olla ylpeä siitä, että olemme avoimella ja rakentavalla tavalla hoitaneet asioita haluamaamme suuntaan ja hoidamme seuraamme suunnitelmallisesti.
Teemme hienoa vapaaehtoistyötä liikunnan edistämiseksi!
Tavoitteemme on tarjota laadukas ja kohtuuhintainen harrastus kaikenikäisille pelaajille ja toimijoille.
Seuratyö tarjoaa myös yhteisöllisyyttä ja mahdollisuutta harrastaa sekä tukea liikunnan harrastamista.
Olemme onnistuneet tässä hyvin; harjoittelun hinta on joukkueille talvikautena selkeästi halvempaa
kuin aikaisemmin.
Seuran toiminnassa mukana olevien henkilöiden koulutusten määrää on voitu kasvattaa kurssien
muodossa sekä ohjaajia tuetaan ja kannustetaan kouluttautumaan. Seuran toiminnan kehittyessä
myös joukkueiden toimihenkilöiden aktiivisuus ja osallistuminen seuran tapahtumiin on noussut.
Nuoret ovat entistä kiinnostuneempia seuratoiminnasta pelaamisen ulkopuolella ja olemme havainneet sen nuorten ohjaajien määrän kasvuna. Yhteistyö eri seurojen välillä on tuonut meille erikoisharjoitteluun laadukkuutta kuten esimerkiksi maalivahtivalmennus, liike-taitokoulu, juoksukoulut.
Aihe joka nousee aina jossain vaiheessa keskustelua pintaan on talous. Lohjan Pallo on ollut taloutensa osalta usein keskustelun aiheena ja se on kiinnostanut kaikkia. Se on ollut myös osaltaan itselläni
syy miksi johtokunta ja seuratyöhön lähdin mukaan. Itse olin hämmästynyt, että joku yksityishenkilö
takaa pankkilainan, jotta minun lapseni voivat pelata jalkapalloa omassa kaupungissaan. Itse valitsin
tien tarjoutua auttamaan asioiden kuntoon saattamiseksi - enkä valinnut muuta seuraa tai harrastusta
lapsilleni. Mielestäni ne henkilöt, jotka tämän olivat tehneet ovat osoittaneet valtavaa sitoutumista seuraan ja sen toimintaan. Halusin sellaiseen porukaan mukaan edistämään lasteni harrastusta!
Nyt kovan ja systemaattisen työn tuloksena lainat on emoseuran osalta hoidettu toukokuussa 2014.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että taloutemme olisi hyvällä mallilla. Lainanmaksun vuoksi emme
ole voineet seuramme toimintaa kehittää sellaisella nopeudella kuin olisimme halunneet. Talouden
tulee olla jatkossa vakaa ja suunnitelmallinen, jotta seura voisi kehittyä. Ideoita rahan käyttämiseen
on ollut jo monella, mutta harvalla on ollut ideoita sen hankkimiseen. Vakaan talouden aikaan saamiseksi jatkamme edelleen työtä, jotta emme joutuisi samaan tilaan josta olemme nousseet. Jalkapallo
ei ole kallis harrastus - noin 12 euroa kuukaudessa - mutta se ei tarkoita, etteikö se olisi laadukasta.
Johtokunnan ja seuran puolesta kiitän niitä henkilöitä, jotka ovat lainan aikanaan taanneet sekä rahoituksen sen takaisin maksamiseen hankkineet.
Asioiden aito hoitaminen on se ainut tapa, jolla seuran asiat saadaan aidosti kuntoon. Joukkueiden
tulee saada apua ja koulutusta asioiden hoitamiseksi, jotta voimme taata jäsenillemme suunnitelmallisen ja turvallisen polun kohti omaa huippuaan. Lohjan alueella lapset ja nuoret ovat taidoiltaan sekä
tavoitteiltaan erilaisia. Seuran haasteena on tarjota laadukasta toimintaa kaikille. Olemme kuitenkin
löytäneet useissa joukkueissa hyviä työkaluja tämän aikaansaamiseksi. Toimihenkilöiden koulutus
sekä yhteistyö ikäluokkien yli on valtava voimavara, jolla saamme tukea ja mahdollisuuksia pelaajille
sekä seuratyölle. Kun asioita hoidetaan yhdessä ja samaan suuntaan se ei ole taakka vaan aito ja tuloksellinen harrastus. Vain tätä kautta takaamme suunnitelmallisen ja laadukkaan toiminnan. Kukaan
tai mikään joukkue ei ole riittävä toimimaan vain yksin - apua jossain vaiheessa tarvitaan ja Lohjan
Pallossa sitä myös saa.
Olemme olleet määrätietoisia asioita hoitaessamme ja se on ollut tuloksellista. Olemme hoitaneet
velvollisuutemme lainojen suhteen; olemme laatineet yhdessä toimihenkilöiden kanssa seuralle strategian; edustusjoukkueidemme toiminta on kehittynyt parempaan suuntaan; yhteistyökumppaniemme kiinnostus toimintamme kehittämiseen on noussut; yhteistyö eri seurojen välillä on alkanut ja
uusia aloituksia on tulossa; edustusjoukkueissamme pelaavat omat kasvattimme sekä pitkän linjan
lopalaiset; Kenttien reunoilla on koko ajan enemmän katsojia ja kannustajia; jalkapallokoulujen ja tapahtumien osallistujamäärät ovat kasvaneet.
Jokainen urheilija ja penkkiurheilija tietää, että joskus peli kulkee ja toisinaan taas ei. Mikä erottaa
hyvän päivän huonosta? Miksi ottelun jälkeen joskus on haastateltavana väsynyt mutta onnellinen
pelaaja, joka toteaa, että joukkueella oli hyvä flow päällä ja kaikki osui nappiin ja toisinaan pettynyt
naama miettii miksi joukkue ei päässyt omalle tasolleen eikä onnistunut tekemään rentoa suoritusta?
Valmentajavelhot ympäri maailmaa painivat tämän kysymyksen kanssa päivittäin.
Maailman huippusarjoissa ihmiset valmentavat ja urheilevat työkseen ja ”flown” löytämiseen syntyy
välillä valtaviakin paineita – muuten valmentaja tai pelaaja huomaa pian olevansa ilman töitä. Pienemmissäkin ympyröissä, jossa leipä ei ole kiinni siitä, voittavatko tytöt ja pojat ottelunsa on syytä
miettiä miten ”flow” löytyisi. Pelin sujuminen on nimittäin kytköksissä siihen, miten pelaajat viihtyvät
ja miten mielekkääksi he kokevat pelaamisen ja harjoittelemisen.
Eräällä juniorijoukkueella eräässä kaupungissa, joka ei ole Lohja, meni huonosti. Otteluita hävittiin
suurinumeroisesti, pelaajia lopetti ja kun tilalle tuli uusia aloittelevia pelaajia, he eivät tietenkään
olleet taidollisesti samalla tasolla kuin lopettaneet. Joukkueessa oli pari tähtipelaajaa, jotka tekivät
kaiken: hyökkäsivät, puolustivat, vetivät vapaapotkut ja kulmat, heittivät sisäänheitot jne jne. Huonompien pelaajien tehtäväksi oli hiljaisen sopimuksen mukaan tullut syöttää pallo mahdollisimman
nopeasti hyvälle pelaajalle. Hyvät pelaajat loistivat, eikä heidän pelaamisestaan löytynyt mitään parannettavaa. Silloinkin, kun he epäonnistuivat, he eivät epäonnistuneet, koska syy oli tuomarissa,
härskissä vastustajassa tai olosuhteissa. Ongelmana oli vain se, että joukkue oli kuihtumassa pois,
koska heikommat pelaajat eivät sitoutuneet toimintaan ja tulivat vain satunnaisesti harjoituksiin. Oli
kriisipalaverin paikka.
Pelaajat saivat tehtäväkseen miettiä, miksi he harrastavat jalkapalloa. Aikuiset auttoivat muotoilemaan ajatukset kielellisesti, mutta juniorit itse listasivat syitä siihen, että he pelasivat futista. Listasta
tuli seuraavanlainen: 1) Kuulun joukkueeseen ja yhteisöön johon kuuluvat pelitoverit, valmentajat,
huoltajat, ottelut, vastustajat, tuomarit, vanhemmat... 2) Saan positiivisia rutiineja: treeneissä nostan
kuntoani ja hyvinvointiani, koen liikkumisen iloa ja fyysistä väsymistä. 3) Parannan suorituksiani ja
myös kehoni hallintaa – tasapainoa, koordinaatiokykyä – kun opin jotain uutta olen tyytyväinen ja
iloinen. 4) Peli tuo sisältöä elämääni, se synnyttää tunteita, jotka antavat elämääni merkityssisältöä –
koen voitonriemua, tasapelin ankeutta ja tappion karvautta ja iloitsen sekä omista onnistumisistani,
että koko joukkueen onnistumisista. 5) Tutustun uusiin ihmisiin ja näen uusia paikkoja. 6) Koulussa
olen kaveri muiden jalkapalloilijoiden kanssa, vaikka he pelaavatkin eri seuroissa. Opin ymmärtämään muita ihmisiä: esimerkiksi, että vastustaja ei ole vihollinen, vaan kaiken pelaamisen edellytys.
Vanhemmat lisäsivät vielä yhden kohdan, 7) Opin käsittelemään voittoja ja tappioita.
Kun kysyttiin mistä syystä peli ei kulje tai ei ole hauskaa, niin saatiin seuraava lista: 1) Pelkään epäonnistumisia, jännitän liikaa. 2) Masennun, kun huomaan, että muut ovat parempia, enkä yritä parastani.
3) Surut ja huolet. 4) Elämässä tapahtuu jotain muuta, mikä vie kaiken energian ja huomion. 5) Toistuvat vammat. 6) Huono joukkuehenki.
Pelaajat yhdessä vanhempien, valmentajien ja muiden toimihenkilöiden kanssa laativat tämän
jälkeen tavoitelistan, jossa lueteltiin asioita joiden pitää toteutua, jotta pelaaminen olisi hauskaa:
1.Meillä on kaikilla turvallinen olo. Meidät hyväksytään joukkueeseen omana itsenämme. Tiedämme,
mitä meidän pitää tehdä. Tiedostamme, että pelaajien välillä on eroja, mutta tärkeää on, että parhaimpienkin pelaajien on lupa epäonnistua ja heikoimpien on lupa onnistua.
2.Pelaamme joukkueena. Pelissä autamme toisiamme. Kokeneemmat/taitavammat ohjaavat/auttavat vähemmän kokemusta/taitoa omaavia. Hyväksymme ja noudatamme joukkueen sääntöjä.
3.Sitoudumme toimintaan. Tulemme kaikki paikalle – ilman meitä, peliä ei ole.
4.Satsaamme myös henkiseen valmennukseen. Pelaajat oppivat hallitsemaan jännityksensä ja pelkonsa. Kukin pelaaja löytää ISON MINÄNSÄ. Jokaisella pelaajalla on oikeus pelata niin hyvin kuin
osaa.
5.Muistutamme itsellemme, että jalkapallo on vaikea ja vaativa peli ja siksi se on hauskaa.
6.Tiedostamme, että jokainen, joka pelaa tosissaan joutuu joskus pettymään ja suuttumaan itselleen
tai pelikaverille – jos niin ei ikinä käy, se on osoitus heikosta motivaatiosta tai jostain muusta ongelmasta. Sovimme säännöt siitä, miten ja missä suuttumuksensa saa tuoda esille.
Flow kasvaa sellaisessa maaperässä, jossa kaikkien on turvallista olla. Flow on tehty siitä, että arvostamme itseämme ja toisiamme ja kunnioitamme jalkapallolajia. Flow syntyy siellä, missä jokaisella on
lupa onnistua ja epäonnistua. Tällaisen maaperän luomiseen tarvitsemme viisaita ja kypsiä aikuisia
seuratoimijoina ja jalkapallovanhempina.
Katsoessani tulevaan kauteen, en ole huolissani työmäärästä seuran suhteen - se on suuri, mutta vaivan arvoista - muistetaan, että jalkapallo on koko perheen harrastus!
Jalkapalloterveisin,
Tuomas Hörkkö
Tervetuloa mukaan toimintaan, iloisesti nauttimaan ja joskus ihanasti kärsimään!
Kim Lück
LoPan johtokunta 2014
Vastuuvalmentajat
Joukkuejohtajat
Puheenjohtaja
Miehet
MIEHET
PD12-JUNIORIT (-02)
NAISET
Tuomas Hörkkö, puh. 040 832 3553
• edustaa seuraa
• henkilöstön esimies
• tiedottaminen
• koollekutsuja
JÄSENET:
Riitta-Leena Rossi, puh. 050 502 7700
• taloudenhoitaja
Timo Luukkala, puh. 040 837 1224
• joukkueiden välinen yhteistyö ja -viestintä
• jojokokoukset
• sisäinen viestintä
Mikko Mannonen, puh. 050 304 2814
• Länskäriliigan vastuuhenkilö
• uusien joukkueiden perustaminen
Sari Pajunen, puh. 041 549 1020
• Lohja Cup ja Lohja Mini Cup, johtokunnan
edustaja järjestelytoimikunnissa
• varusteasiat
Kai Tainio, puh. 040 550 9578
• varainhankinta
Jussi Taskinen, puh. 044 548 1501
• edustusjoukkueiden edustaja johtokunnassa
Lohjan Pallon toiminnanjohtaja
(ei johtokunnan jäsen):
• Kim Lück, puh. 040 551 8889
Juhani Lehtisalo, puh. 0400 880 592
PB-juniorit
• Raine Manselius
puh. 050 339 4902
• Jari Pönni
puh. 041 545 2737
• Kari Leinonen
puh. 0500 223 066
PB17-JUNIORIT (-97)
• Timo Luukkala
puh. 040 837 1224
PE11-JUNIORIT (-03)
TB17-JUNIORIT (-97,-98)
PC15-juniorit
PC14-juniorit
PB16-JUNIORIT (-98)
PE10-JUNIORIT (-04)
TC15-JUNIORIT (-99,-00)
PC15-JUNIORIT (-99)
PF9-JUNIORIT (-05)
TE10-TF8-JUNIORIT
(-04,-05,-06)
PC14-JUNIORIT (-00)
PF8/PF7-JUNIORIT (-06,-07)
Jussi Koivula, puh. 050 374 2889
Timi Lemberg, puh. 0400 549 717
Timi Lemberg ja Jan Pajunen
PD13-juniorit
Jan Pajunen, puh. 041 549 1021
PD12-juniorit
Timo Jaunila, puh. 040 538 2536
PE11-juniorit
Jussi Hormavirta
PE10-juniorit
Pasi Halttunen
PF9-juniorit
• Kirsi Kreander
puh. 0400 967 529
• Jussi Pietilä
puh. 0400 945 275
• Jaakko Vuopio
PD13-JUNIORIT (-01)
• Mervi Leinonen
puh. 040 934 0666
• Panu Mäkelä
puh. 050 302 6783
• Marko Kaarlaakso
puh. 0440 110 767
• Marko Marttinen
puh. 050 342 2364
• Niko Laurikainen
puh. 050 912 9232
PF6/PF5-JUNIORIT (-08,-09)
• Mika Erkkilä
puh. 050 332 2797
Mika Trofast, puh. 0400 467 936
PF8/PF7 -juniorit
Jalil Benamar
Naiset
Rainer Backman, puh. 0400 475 500
TB17-juniorit
KAUSIJULKAISU 2014
Rainer Backman, puh. 0400 475 500
JULKAISIJA
TC15-juniorit
Lohjan Pallo ry
Sibeliuksenkatu 3, 2-kerros, 08100 Lohja
www.lohjanpallo.fi
Y-tunnus: 1026078-9
Pankkiyhteys: 400610-2142687
Krister Tammi, puh. 0500 401 474
TE10-TF8-juniorit
Kim Lück, puh. 040 551 8889
Painopaikka: SLY -Lehtipainot Oy, Tuusula
• Marjut Salo
puh. 040 546 3551
• Annamaria Virtanen
puh. 050 499 4614
• Sanna Benamar
puh. 050 310 6376
Lohjan Pallo ry Kausijulkaisu 2014
Lohjan Pallo ry Kausijulkaisu 2014
PF8/PF7 -juniorit
Joukkueen pelaajamäärä on pysynyt talvenaikana suht samana ja harjoituksissa on käynyt porukkaa tasaisesti. Joukossa on havaittavissa iloista yhteistä ja varsin keskittynyttä tekemistä ja valmennus päävalmentaja Jalil Benamarin johdolla onkin saanut toteuttaa syksyllä luotua
valmennus suunnitelmaa hyvillä mielin. Kehitystä on tapahtunut valtavasti ja kasvanut pelimäärä näkyy pelaajien otteissa. Talven-alku kevään aikana pelattiinkin muutamia harjoitusotteluita
ja turnauksia, käytiin mm. kokeilemassa tasoa Espoossa 2006 ikäluokan miniturnauksessa. Loppukevään ja alkukesän aikana osallistutaan vielä valikoituihin turnauksiin, joista ehdottomana
päätavoitteena kesäkuussa isännöimämme -06 ikäluokan kaksipäiväinen Lohja Cup, johon osallistumme kahdella joukkueella. Turnauksien lisäksi osallistumme -06 syntyneiden uudenmaan
piirin pelitälli sarjaan, sekä pelaillaan muutamia harjoituspelejä. Joukkueella taustavoimineen
on hyvä yhteishenki ja tekeminen on suunniteltua. Vaikka lastenehdoilla mennäänkin, on joukkueella määrätietoinen ote, tavoitteena kehittää pelaajia niin yksilöinä kuin joukkueenakin.
Joukkoon mahtuu ehdottomasti mukaan uusia pelaajia, ja toivotammekin kaikki 2006-2007
syntyneet jalkapallosta kiinnostuneet lapset vanhempineen mukaan!
Pelaajat: Tuukka Ryhänen, Sebastian Lindeman, Elias Benamar, Anton Hyvärinen, Aapo Hellgren, Leevi Laurikainen, Emre Cankir, Veikka Pudas, Jesse Kettunen, Juuso Hormavirta, Leevi
Loikkanen, Sebastian Sällsten, Valtteri Kollin, Veeti Vähälehto, Severi Ohvo, Juho-Matti Lähde,
Taneli Ukkonen, Teemu Koskenselkä, Tuukka Taivalaho, Juuso Liman, Eemeli Kurtti, Mikael Karjalainen, Joona Vilen, Eemil Korte, Nooa Lindstedt, Samuel Olli, Ilari Vaino
Päävalmentaja Jalil Benamar, joukkueenjohtaja Niko Laurikainen, rahastonhoitaja Timo Hyvärinen
PF9-juniorit
Kauden 2014 aikana osallistumme kevään ja syksyn Karuselliturnauksiin, Hyundai Lohja
cup peleihin ja F9 (05)- piirisarjaan. Lisäksi pelaamme harjoitusotteluita sekä osallistumme yksittäisiin lähialueen turnauksiin.
Uudet pelaajat ovat tervetulleita mukaan! Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä.
Pelaajat: #6 Kristian Ahola, #25 Eero Hänninen, #8 Otto Ikonen, #3 Mikael Izueke, #9 Eelis Karakus, #14 Rasmus Kellokumpu, #13 Roope Korhonen, #26 Tuukka Korkiakoski, #7 Santtu Marttinen, #15 Kasper Mellanen, #1 Taneli Metsäranta, #12 Oiva Murtovuori, #11 Alpi Paijo, #16 Leevi
Partanen, #20 Juho Ranta, #21 Oiva Tuomela, #10 Lauri Uimonen, #17 Viljami Viinamäki
Joukkueenjohtaja: Marko Marttinen, puh. 050-3422364, mail: [email protected]
Rahastonhoitaja: Minna Haatainen, mail: [email protected]
Valmentaja: Mika Trofast
Ohjaajat: Sami Ikonen, Jarkko Partanen, Ilkka Hänninen
Varustevastaava: Miia Korkiakoski, mail: [email protected]
PE10-juniorit
Pelikausi 2014 on alkanut talven turnauksilla ja harjoituspeleillä.
Joukkueessa on n. 20 pelaajaa. Syksystä saakka olemme kehittäneet harjoittelua ja pelaamisen
monia osa-alueita on hiottu Muijalan kuplassa yhdessä 03:n joukkueen kanssa (myöskin harjoitteita ja valmennusta ovat päävalmentajat käyneet läpi yhdessä). Meillä on käytössä 2 huippuvalmentajaa. Pelaamme piirisarjaa yhdellä (kovimmassa sarjassa) ja turnauksiin lähdetään yhdellä
tai kahdella joukkueella. Huhtikuussa olimme Sonera-stadiumilla Eastcupissa, jossa pelaajat
pokkasivat kultamitalit. Kesällä käymme Hesa-cupissa. Joukkueemme harjoittelee kesällä kahdesti viikossa.
Jos pelaaminen kiinnostaa, ota yhteyttä joukkueenjohtajaan, Marko Kaarlaaksoon.
Päävalmentajana on Pasi Halttunen ja valmentajana on Mika Harmanen.
PE11-juniorit
Pelikausi 2014 on alkanut talven turnauksilla ja harjoituspeleillä. Reilu 30 pelaajaa on
muodostanut 2-3 pelikokoonpanoa. Syksystä saakka olemme kehittäneet harjoittelua ja pelaamisen monia osa-alueita on hiottu Muijalan kuplassa. Olemme saaneet monta motivoitunutta
ohjaajaa ja kesällä saamme nauttia harjoittelun hedelmistä. Pelaamme piirisarjaa ja turnauksiin
lähdetään kahdella joukkueella. Kesällä käymme myös Ahvenanmaalla Ålandia cupissa ja Hesacupissa. Joukkueemme harjoittelee kesällä kahdesti viikossa. Jos pelaaminen kiinnostaa, ota
yhteyttä joukkueenjohtajaan.
Pelaajat: Aatu Ekman, Samuel Hämäläinen, Eetu Joenniemi, Felix Karlsson, Niklas Kauranen,
Konsta Kokkoniemi, Veikka Korte, Juuso Kortelaita, Kasperi Laine, Teemu Laukkanen, Niclas Lintula, Ike Melnits, Onni Mäkelä, Nico Palin, Ville Parikka, Oskari Peltola, Roope Peltola, Jere Pääjoki,
Arttu Saarinen, Jaakko Saarinen, Jules Saarinen, Jallis Saarinen, Santeri Salmi, Joel Tamminen,
Veeti Tukiainen, Jere Vesterinen, Konsta Vilen, Julius Viljanen, Eero Vuori
Pelaajat: 1 Jone Halttunen, 2 Vili Harmanen, 3 Juho Hormavirta, 4 Oskari Hotti, 5 Sebastian Hyytiäinen, 6 Petrus Jehkonen, 7 Leevi Kaarlaakso, 8 Mico Kasurinen, 9 Teemu Korkiakoski, 10 Ville Orava, 11 Joonatan Planting, 12 Onni Puhakka, 13 Eemil Raitanen, 14 Joni Ranta, 15 Eevert
Reunala, 16 Elmer Reunala, 17 Topi Takalo, 18 Mikael Valtonen, 19 Herman Virtanen, 20 Julius
Winberg
Lohjan Pallo ry Kausijulkaisu 2014
PE12-juniorit
Kaudella 2014 LoPa 02 joukkueessa pelaa 36 innokasta poikaa. Joukkue on hyvä yhdistelmä pitkään mukana olleita pelaajia ja uusia tulevia kykyjä. Toivotamme uudet pelaajat ja heidän
vanhempansa tervetulleiksi mukaan joukkueen toimintaan.
Hyvien pelien taustalla on aina ahkera harjoittelu. Innokkaille pelaajille harjoitusmahdollisuuksia oli pääsääntöisesti kolme kertaa viikossa. Harjoituksissa, peleissä ja turnauksissa pyritään
oman taitotason mukaiseen toimintaan. Kilpajoukkueelle on tarjolla haastavia pelejä ikäluokkamme kärkijoukkueita vastaan. Ratiopharma areenan talvisarjassa olimme mukana kahdella
joukkueella ja molemmat joukkueet sijoittuivat talvisarjassa neljänneksi. Haastaja- ja harrastejoukkueille etsitään myös tasaisia ja sopivan tasoisia vastustajia ja turnauksia. Näin jokainen
pelaaja saa mahdollisuuden kehittyä ja kokea onnistumisia omien edellytystensä mukaisesti.
Taidot ja pelirohkeus kasvavat oman tasoisten vastustajien, sekä oman joukkueen pelaajien
kanssa pelatessa.
Joukkueemme osallistuu kevätsarjaan kolmella joukkueella, jotka ovat Lopa, Lopa England ja
Lopa Spain. Turnauksiin osallistutaan pääsääntöisesti samoilla joukkuekokoonpanoilla. Kauteen mahtuu reilusti turnauksia. Lopa Spain järjesti kaksi miniturnausta talvella Muijalan kuplahallissa ja pelaa Lopa Englandin kanssa toukokuussa Helmi Grilli Cupissa. Keväällä Lopa joukkue
pelasi Liedossa ja menee Cumulus turnaukseen Hämeenlinnaan. Kesän keskeiset turnaukset ovat Lohja Cup kesäkuussa ja Helsinki Cup heinäkuussa. Lisäksi joukkue järjestää elokuussa oman
turnauksen Asemanapellolla. Toiminnan määrästä näkee, että joukkueessamme on kiva tekemisen ilmapiiri. Uudet pelaajat ja sponsorit ovat tervetulleita. Ota yhteyttä joukkueenjohtajaan jari.
[email protected].
Pelaajat 36 kpl:
Oskari Rokka 5, Aaron Pönni 6, Niki Jaunila 7, Elmo Järvinen 9, Perttu Seunavaara 10, Mikko Föhr 11, Alek Pönni 12, Joonas Parviainen 13, Teemu Kiviranta 14, Antti Könönen 15, Joose Niemi 16,
Altti Suutarinen 17, Aaro Mitro 18, Kasper Pääkkönen 19, Topi Heikkonen 20, Tomi Thongphrai 21, Joona Pajunen 22, Valtteri Moisio 23, Juuso Sainio 24, Samuel Sainio 25, Miso Turpeinen 26, Max
Mellanen 28, Samuli Sinkkonen 29, Kalle Aro 30, Timo Kakum 31, Jesse Lukkarinen 32, Lenno Mäki 33, Sakari Kuosmanen 34, Kalle Aaltonen 36, Teemu Mettomäki 44, Jesse Vuorela 48, Rafael Jallow
49, Veeti Lahti 68, Elias Berg 64, Leevi Kukkula 87, Santeri Kemola 90.
Toimihenkilöt:
Vastuuvalmentaja: Timo Jaunila, valmentajat: Janne Aro, Esa Järvinen, Katja Lukkarinen ja Janne Sainio, ohjaajina: Kari Föhr, Seppo Seunavaara, Jari Mitro ja Niko Mellanen
Joukkueenjohtaja: Jari Pönni, huoltaja: Sari Kalliokaski-Könönen, rahastonhoitaja: Heidi Mellanen, varustevastaava: Tommi Kiviranta, nettivastaava: Mikko Kaskela
Turnausvastaavat: Päivi Suutarinen ja Riitta Mettomäki
PD13-juniorit
LoPa P01 on aktiivinen, seitsemättä kautta kasassa oleva
joukkue. Alun reilun kymmenen pelaajan ryhmä on vuosi vuodelta kasvanut, vaikka 02-syntyneet eriytyivät omaksi ikäkausijoukkueekseen yhteisen startin jälkeen. Tällä hetkellä ringissä
on 26 aktiivista pelaajaa.
Harjoittelemme keväällä ja kesällä neljä kertaa viikossa. Harjoittelu koostuu pallollisista ja lajiteknisistä harjoituksista Kisakallion tekonurmella ja Asemanpellon pallokentällä sekä juoksu-ja fysiikkaharjoittelusta Harjun urheilukentällä yhteistyössä
Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden kanssa.
Osallistumme tapahtumiin tulevalla kaudella kahdella joukkueella. Turnauskausi alkoi huhtikuun lopulla Veikkolan Wapputurnauksesta, josta tuliaisina 2 kakkossijaa. Ohjelmassa on
myös oma turnauksemme Hyundai Lohja Cup, Helsinki Cup,
Pori Cup, Aulanko Cup sekä MasKi-turnaus. Keväällä alkavat
sarjapelit. Pelaamme piirisarjaa Uudenmaan piirin II ja III-tasoilla ja sen lisäksi olemme tänä kesänä aktiivisesti mukana myös seuran 2000-syntyneiden toiminnassa pelaamalla myös C-juniorien III-tasolla. Tämä toimii hyvänä harjoitteluna tulevia vuosia silmällä
pitäen.
Kaudelle 2014 saimme toimihenkilöidemme joukosta uuden joukkueenjohtajan ja muutamia aktiivisia vanhempia lisää toimihenkilörinkiin. Tehtävät jakautuvat tasaisesti, eikä taakka käy liian
rankaksi kenellekään. Toimihenkilöt koostuvat jojon lisäksi valmentajista, ohjaajista, huoltajista, buffet-työryhmästä, turnausvastaavasta sekä varustevastaavasta ja rahastonhoitajasta. Lisäksi
joukkueen kaikki vanhemmat ovat kiitettävästi toiminnassa mukana ja kantavat vastuullisesti kortensa kekoon poikien mukavan harrastuksen eteen.
Kahteen joukkueeseen mahtuu mukaan pelaajia laidasta laitaan; jalkapalloaktivisteja, pari kertaa viikossa käyviä harrastajia, monilajipelaajia ja myöhäisheränneitä futaajia.
Harkat pyritään suunnittelemaan aina niin, että jokaiselle löytyy haasteita ja mielenkiinto lajia kohtaan säilyisi mahdollisimman pitkään.
Tulevaisuudessa pyrimme noudattamaan Lohjan Pallon linjausta ja kehittämään joukkuetta niin kilpajalkapallon, kuin harrastefutiksenkin osalta. Yksilökehitys on edelleen tavoitteistamme suurin;
pyrimme kehittämään jokaista pelaajaamme kohti oman huipun saavuttamista. Valmentajia ja ohjaajia pyritään kouluttamaan ja tukemaan, jotta pelaajat saavat mahdollisimman hyvää liikunnallista harjoitetta myöhempiä kasvun vuosia silmälläpitäen.
LoPa P01 pelaajat: Jesper Mannonen #4, Jasu Pajunen #5, Jami Pajunen #7, Tommi Leinonen #8, Miika Koski #10, Jere Saario #12, Saku Mikkola #15, Petteri Hulkko #17, Aaro Mitro #18, Roope
Hyvönen #19, Aatu Kaarlaakso #21, Riku Lindahl #23, Henri Rantanen #24, Michael Saarinen #27, Miika Andersson # 30, Kasper Koivisto # 31, Antti Jukari #32, Mathias Saarinen #37, Ville Vierto #40,
Toni Kreander #41, Mikko Juola #42, Väinö Kivelä #47, Luka Tiitinen #51, Elmo Hasu #62, Eeli Marjelund #67, Aapo Marjelund #68
LoPassa torjutaan Cobran nopeudella
Lohjan Pallon
JALKAPALLOKOULU
Vuosina 2001 - 2009 syntyneille tytöille ja pojille
Jalkapallokoulu järjestetään Harjun Urheilukentän nurmella 2.-6.6.2014
Opetusta jalkapallon taitoihin on päivittäin klo 9.00 – 14.30
•klo9.00–11.302006–2009-syntyneille
•klo12.00–14.302001–2005-syntyneille
KoulunopettajinatoimivatLoPanvalmentajatapunaanseuranpelaajia!
Jalkapallokoulun hinta S-Etukortilla 60 € (norm.70€)
Hintasisältääopetuksen,juomapullon,välipalanjokapäiväjadiplomin.
IlmoittaudumieluitenLoPankotisivuilla,www.lohjanpallo.fiolevallalomakkeella.VoitilmoittautuamyössähköpostillaosoitteessaPRISMAKOULU2014@
lohjanpallo.fitaisoittamallanumeroon0503394902.
Lisätietojasaamyösylläolevastanumerosta.
PrismaJalkapallokoulunosallistumismaksunvoisuorittaa:LohjanPallontilille
LUSP400610-2153254viimeistääntorstaina29.5.2014taipaikanpäällämaanantaina2.6.2014klo8.45-9.15jaklo11.45-12.15.
Viimeinenilmoittautumispäivänetissäontorstai29.5.2014!
Lohjan Pallo ry - LoPa ja Keeper Cobras ry ovat
tehneet maalivahtiharjoittelussa yhteistyötä
jo vuodesta 2013. Keeper Cobras suunnittelee ja toteuttaa maalivahtiharjoittelun yli
20:lle Lohjan Pallon maalivahdille. Harjoituksia on syyskaudella ollut 22 kertaa sekä niille
pelaajille, jotka ovat halunneet lisäharjoitteita
on ollut mahdollisuus osallistua 22 lisäharjoitukseen.
Yhteistyö on ollut erityisen onnistunutta, koska maalivahdeille suunnattua harjoittelussa
on ollut taukoa. Maalivahti on kuitenkin erittäin tärkeä osa joukkueen peliä. Maalivahdin
pelipaikka on niin fyysisesti kuin henkisesti
erittäin vaativa pelipaikka. Vuoden 2013 vuoden maalivahdiksi valittiin Jere Jauhiainen
joka palkittiin vuoden Cobra palkinnolla.
Maalivahdeille on aina joukkueissa tarvetta
ja mikäli olet kiinnostunut ole yhteydessä
Lohjan Pallon maalivahtiharjoittelun yhteyshenkilöön Ari Jauhiaiseen. Arin yhteystiedot
löydät Lohjan Pallon kotisivuilta.
Lohjan Pallo ry Kausijulkaisu 2014
LOPA NAISET 2014
Talven suurin painopiste on ollut taidon parantaminen sekä sitä kautta erilaisten taktiikoiden/pelisysteemien opettelu ja
roolituksia eri pelipaikoilla. Edelliseen vuoteen verrattuna olemme harjoitelleet hieman tiukempaa sekä selvästi määrätietoisemmin tavoitteena menestyä alkavassa 4-divisioonassa. Harjoittelu yhdessä TB-17 kanssa on taannut harjoituksiin
riittävän pelaajamateriaalin valmentajien suunnitelmien läpi viemiseksi. Harjoitusringissä on 29 pelaajaa joten kilpailua
naisten joukkueen pelipaikoista on aika kovaa.
Yhteistyö EIF:in kanssa antaa myös uutta motivaatio kaikille pelaajille, koska pelaajilla on mahdollista harjoitella 2- divisioona joukkueen kanssa sekä mahdollisesti päästä pelaamaan heidän kanssaan.
Jenna Leinonen
Jenna Lemberg
Janina Liljeberg
Jonna Nieminen
Emmi Korhonen
Emilia Alander
Katja Nieminen
Krista Backman
Milla Salonen
Joukkeenjohtaja: Kari Leinonen. Vastuuvalmentaja: Rainer Backman. Valmentaja: Ari Nieminen. Huoltaja: Kari Leinonen.
Rahastonhoitaja: Anne Reid.
Henriikka Juvonen
Saara Sailas
Sara Reid
Milla Kreander
Irene Lindqvist
Taru Ylä-Peräinen
TB17-juniorit
Aloitimme kauden harjoittelun vaihtelevissa tunnelmissa ilman
omaa valmentajaa. Onneksi naisten joukkueen valmentajat ottivat
haasteen vastaan ja pääsimme aloittamaan antoisan yhteistyön naisten
joukkueen kanssa. Talven suurin painopiste on ollut taidon parantaminen sekä sitä kautta erilaisten taktiikoiden/pelisysteemien opettelu ja
roolituksia eri pelipaikoilla.
Edelliseen vuoteen verrattuna olemme harjoitelleet hieman tiukemmin sekä selvästi määrätietoisemmin tavoitteena menestyä alkavassa
sarjassa. Harjoittelu yhdessä naisten kanssa on taannut harjoituksiin
riittävän pelaajamateriaalin valmentajien suunnitelmien läpi viemiseksi
- harjoitusringissä on 29 pelaajaa. TB-17 joukkueen pelaajat haastavat
naisten joukkueen pelipaikoista. Moni pelaaja oli jo naisten harjoituspeleissä kokeilemassa vanhempien vauhtia ja kovuutta. TB17-sarjan
pelit pääsemme aloittamaan uuden vastuuvalmentajamme johdolla.
Naisten yhteistyö EIF:in kanssa antaa myös uutta motivaatiota kaikille
pelaajille, koska pelaajilla on mahdollista harjoitella 2- divisioona joukkueen kanssa sekä mahdollisesti päästä pelaamaan heidän kanssaan.
Joukkueenjohtaja: Marjut Salo. Vastuuvalmentaja: Simo Ylä-Peräinen.
Valmentajat: Ari Nieminen, Rainer Backman. Huoltajat: Markku Virtanen, Kimmo Salo. Rahastonhoitaja: Kimmo Salo.
# 3 Taru Ylä-Peräinen
# 6 Vilma Virtanen
# 9 Fatoumata Janneh # 11 Milla Kreander
# 13 Sara Reid
# 15 Jasmin Granö
# 22 Aurora Toivanen
# 24 Iina Karsikas
# 33 Siina Salo
# 71 Ronja Åström
# 74 Katariina Elo
# 37 Seidi Salo
# 18 Laura Pyykönen
# 19 Irene Lindqvist
Lohjan Pallo ry Kausijulkaisu 2014
LOPA MIEHET 2014
Lohjan Pallon miesten edustusjoukkue pelaa alkavalla kaudella piirin kolmosessa, jonne se tippui Palloliiton kakkosesta toissa kauden 2012 päätteeksi. Viime kaudella 2013 joukkuetta pyrittiin edelleen lohjalaistamaan ja antamaan näin peliaikaa omille nuorille, jotka vanhempien
pelaajien suurella avustuksella lunastivatkin paikkansa joukkueessa.
Tälle kaudelle 2014 alku oli melkoisen hankalaa mm. pitkittyneiden valmentajaneuvotteluiden
takia. LoPa sai vastuuvalmentajan vasta helmikuun puolivälissä, jolloin Espoossa aiemmin vaikuttanut Juhani Lehtisalo otti homman vastaan. Ennen sitä talven aikana edustusjoukkueen
harjoituksia vetivät Mikko Virtala ja Jussi Koivula.
Toden teolla harjoittelu siis alkoi vasta helmikuun loppupuolella, joten jonkin verran tasoitusta
LoPa joutuu antamaan lohkon muille joukkueille. Joukkuetta on edelleen nuorennettu omilla 96-99 -syntyneillä junioreilla, joita on mukana joukkueen ringissä toistakymmentä. He ovat
päässeet hyvin mukaan joukkueeseen ja suunnaton apu on taas tullut vanhemmilta pelaajilta.
Tavoitteena tällekin kaudelle on säilyttää sarjapaikka ja jopa parantaa viimevuotista sijoitusta,
joka oli kuudes. Edelleen tavoitteena on vanhempia pelaajia unohtamatta antaa mahdollisimman paljon peliaikaa nuorille junioreillemme, joista muutaman vuoden kuluttua toivotaan jo
runkoa miesten joukkueeseen.
LoPalla on edelleen farmisopimus Karjalohjan Urheilijoiden kanssa, joten jonkin verran pelaajavaihtoa sopimuksen puitteissa tullaan kauden aikana käymään.
Joukkueen mukana harjoittelevat ja pelaavat seuraavat pelaajat:
Valdrin Seferi, Samu Alaraatikka, Vili Helenius, Mikko Ruokonen, Ville Salminen, Tomi Pohjalainen, Riku Tuovila, Jussi Koivula, Labinot Kuqi, Nehari Sallahi, Mikko Virtala, Oskari Vuorinen,
Vertti Pikkarainen, Otto Hirvonen, Teemu Luukkala, Retu Vanha-Perttula, Joonas Vuorela, Leevi
Tiihonen, Ville Kreander, Rony Lönnberg, Mikko Vierimaa, Mehdi Kuqi, Hannu Iivonen, Valtteri
Heinonen, Miika Saksa, Joonas Ahola, Oskari Laukkanen ja Juuso Forsström.
Vastuuvalmentaja on Juhani Lehtisalo apunaan Mikko Virtala ja Jussi Koivula.
Huoltajina toimivat Vesa Alaraatikka ja Hannu Laukkanen.
Joukkueenjohtajana on Raine Manselius.
Sanonta kuuluu, että jalkapallo on parasta paikan päällä, joten ainakin kotipeleihin tervetuloa kaikki kannustamaan joukkuetta yhä parempiin suorituksiin ja tuloksiin!
Takarivi vasemmalta: Valdrin Seferi, Samu Alaraatikka, Vili Helenius, Mikko Ruokonen, Ville Salminen, Tomi Pohjalainen, Riku Tuovila, Jussi Koivula, Labinot Kuqi, Nehari Sallahi, Mikko Virtala ja
valmentaja Juhani Lehtisalo
Eturivi vasemmalta: Oskari Vuorinen, Vertti Pikkarainen, Otto Hirvonen, Teemu Luukkala, Retu Vanha-Perttula, Joonas Vuorela, Leevi Tiihonen, Ville Kreander ja Rony Lönnberg
Kuvasta puuttuvat: Mikko Vierimaa, Mehdi Kuqi, Hannu Iivonen, Valtteri Heinonen, Miika Saksa, Joonas Ahola, Oskari Laukkanen ja Juuso Forsström
LOPAN OTTELUT KOLMOSEN 1. LOHKOSSA KAUDELLA 2014
Pe
Ke
La
Su
Pe
Ke
La
Ke
Ke
Ti
Su
25.4.
7.5.
10.5.
18.5.
23.5.
28.5.
7.6.
11.6.
18.6.
24.6.
6.7.
18.00
18.30
16.00
18.30
18.00
18.30
12.00
18.30
19.45
18.15
18.30
SAPA
LoPa
ESC
LoPa
FC Kontu
LoPa
PK-35/VJS
LoPa
EBK
NuPS
LoPa
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
LoPa
FC HIK
LoPa
EsPa
LoPa
HPS
LoPa
EIF/Akademi
LoPa
LoPa
MPS/Atletico
1-3
Harjun nurmi
Karjaan Tekonurmi
Harjun nurmi
Kontula nurmi
Harjun nurmi
Pihlajamäki tn
Harjun nurmi
Keski-Espoon uusi tn
Kuoppanummen nurmi
Harjun nurmi
Ke
Ti
Ke
Su
Ke
Ke
Su
Su
Su
Su
La
23.7.
29.7.
6.8.
17.8.
20.8.
27.8.
7.9.
14.9.
21.9.
28.9.
4.10.
18.30
18.30
18.30
19.45
18.30
19.30
15.00
18.00
15.00
15.00
13.00
LoPa
-
FC HIK
-
LoPa
-
EsPa
-
LoPa
-
HPS
-
LoPa
-
EIF/Akademi -
LoPa
-
LoPa
-
MPS/Atletico-
SAPA
LoPa
ESC
LoPa
FC Kontu
LoPa
PK-35/VJS
LoPa
EBK
NuPS
LoPa
Harjun nurmi
Rukki Arena
Harjun nurmi
Matinkylän TN 2
Harjun nurmi
Paloheinä tn
Harjun nurmi
Tammisaari keskusnurmi
Harjun nurmi
Harjun nurmi
Tapanila tn
Lohjan Pallo ry Kausijulkaisu 2014
IT’S ALL
ABOUT
THE
ATTITUDE.
Mikko Hirvonen knows the road to success like the back of his hand. As a World Rally Championship
driver who's grown used to winning over the years, he’s reached the top through drive, perseverance
and knowing when to seize the right opportunity.
At Vacon, we've used the same qualities over the past twenty years to reach the top of the drives
game. We have the widest product portfolio in the business and enjoy business relationships with
partners that are built to last. We achieve this by listening to our customers and providing them with
efficiency and reliability every time.
Visit www.vacon.com to find out more.
Lohjan Pallo ry Kausijulkaisu 2014
TE10-TF8 -juniorit
Tyttöjen oma joukkue on toiminut noin vuoden. Joukkueessa pelaa vuosina 2004, 2005,
2006 ja 2007 syntyneitä tyttöjä. Joukkue osallistuu karuselliturnauksiin ja on elokuussa tyttöjen
Lohja Cupissa sekä pelaamassa että mukana järjestelyissä. Treenejä pidetään kahdet viikossa.
Joukkue etsii uusia pelaajia. Tervetuloa mukaan kokeilemaan tyttöfutista!
Lisätietoja joukkueen toiminnasta joukkueenjohtajalta:
Sanna Benamar p. 050 310 6376 tai [email protected]
Huomio! 2001-2003-syntyneet tytöt treenaavat kanssamme samaan aikaan ja heille ollaan perustamassa omaa joukkuetta. Myös siihen joukkueeseen etsitään lisää pelaajia.
Benamar Enna, Eriksson Janet, Javanainen Siiri, Korte Sissi, Kortelainen Anna, Kreander Lotta,
Kunttu Frida, Laukka Heljä, Laukka Hilla, Nikkinen Saana, Wirtanen Alva, Wirtanen Ebba
TC15-juniorit
T99/00-joukkueessa pelaa tällä hetkellä 25 tyttöä.
Talvella joukkueella on ollut futisharkat kaksi kertaa viikossa ja lihaskuntotreenit kerran viikossa.
Talvella pelasimme Espoon Kauklahdessa talvisarjaa. Harjoituspelejä olemme pelanneet mahdollisuuksien mukaan.
Tytöt 99/00 pelaavat kaudella 2014 Uudenmaan piirin C-15 kakkosta. Kesäkaudella harjoituksia
on kolme kertaa viikossa Asemanpellon nurmella. Keväällä ja kesällä osallistumme muutamiin
turnauksiin, niistä tärkeimpänä tyttöjen Lohja cup.
Jojoina toimivat Annamaria Virtanen ja Annukka Isotalus. Joukkueen valmentajina ovat Samu
Alaraatikka, Santeri Moilanen ja Krister Tammi. Rahastonhoitajana toimii Minna Paatero ja huoltajina ovat Taina ja Marko Huttunen. Varustevastaavana on Maarit Heiskanen yhdessä Minna
Sileniuksen kanssa.
Annamaria Virtanen
[email protected]
Tsekkaa uusi
seuratekstiilikuvasto
umbro.fi
5-9
Lohjan Pallo ry Kausijulkaisu 2014
PC14-juniorit
Länsi-Uusimaan P00 yhdistelmäjoukkue 2014
P00-junioreita pelaa Lohjan Pallon ja Nummelan Palloseuran C14-junioreiden yhdistelmäjoukkueessa Länsi-Uusimaa YJ:ssä (LU-YJ) ja LoPan C15-juniorijoukkueessa.
LU-YJ pelaa keväällä 2014 C14-ikäluokan ELL-sarjassa ja C15-juniorijoukkue ykkösissä.
Mikäli olet vuonna 2000 syntynyt ja kiinnostunut jalkapallosta, niin olethan yhteydessä Jaakko
Vuopioon, puhelin 040-512 6823.
Länsi-Uusimaa YJ
Länsi-Uusimaa yhdistelmäjoukkue (L-U YJ) on perustettu vuonna 2012 kilpajoukkueeksi Nummelan Palloseuran (NuPS) ja Lohjan Pallon (LoPa) vuonna 2000 syntyneille taitaville ja motivoituneille jalkapallopelaajille. Yhdistelmäjoukkueen pohjana toimii molempien seurojen allekirjoittama ainutlaatuinen sopimus, joka tarjoaa jalkapallojunioreille mahdollisuuden harjoitella
laadukkaassa joukkueessa ilman pitkiä harjoitusmatkoja ja pelata ikäluokan korkeimmalla sarjatasolla, Etelä-Länsi-Liigassa (ELL).
Joukkueessa on tällä hetkellä 20 pelaajaa; 9 LoPa:sta ja 11 NuPS:sta. Joukkueen päävalmentaja
Danny Julie edustaa NuPS:n organi-saatiota kun taas apuvalmentaja Janne Vuorela ja huoltaja
Jorma Helin edustavat LoPaa. Joukkueenjohtajat edustavat niin ikään molempia seuroja. Joukkue on harjoitellut ja pelannut yhdessä vuoden 2012 toukokuun alusta lähtien. Harjoituksia on
ollut 4-5 kertaan viikossa. Harjoituksia pidetään sekä Lohjalla että Nummelassa ympäri vuoden.
Kotikenttinä toimivat Nummelan ja Lohjan jalkapallokentät.
Etelä-Länsi-Liiga 2014
Joukkue valmistautuu C14 ikäluokan ELL:aan kevätkierroksen avaukseen huhtikuun alussa.
Kauden päätavoitteena on sijoittuminen kuuden parhaan joukkoon ja pääsy suoraan ikäluokan
kotimaan kovatasoisimpaan PC14-turnaukseen Pajulahdessa elokuun alussa. Jos tässä ei onnistuta, niin turnaukseen karsitaan kesäkuun lopulla 12 joukkueen karsintaturnauksessa, josta
kolme etenee itse turnaukseen. Turnauksen paras suomalainen joukkue pääsee Premier Cupin
Euroopan karsintaturnaukseen keväällä 2015. Toissijainen tavoite on olla kevätkierroksella kymmenen parhaan joukossa ja varmistaa liigapaikka syyskierrokselle.
Ylärivi vasemmalta: Janne Vuorela valmentaja, Tero Ylä-Peräinen, Santeri Laine, Johannes Korhonen, Otto Hämäläinen, Tuure Mela, Juho Viinikka, Danny Julie päävalmentaja. Keskirivi vasemmalta: Juha Viinikka joukkueenjohtaja, Janne Vuopio, Mikko Juntunen, Oskari Helin, Joona
Karjala, Kustaa Juurakko, Jorma Helin huoltaja. Alarivi vasemmalta: Jere Tervonen, Sami Hämäläinen, Niko Vuorela, Mika Pirinen, Henri Susi, Peetu Kokkinen. Edessä: Antti Jukari. Kuvasta
puuttuvat Teemu Moisio ja Joona Paappa.
Valmistautumiseen sisältyy kovaa treenaamista, harjoituspelejä ja turnauksia. Viimeaikaisena
hienona saavutuksena voidaan mainita Tallinnassa käydyn kansainvälisen Nömme Cupin voitto
helmikuun alussa ja ELL- ja aluesarjajoukkueista koostuneen Myllyliigan toinen sija.
PC15-juniorit
LoPa P-99 tavoitteena on ollut kehittää joukkueen pelaajia yksilötaidossa ja saada joukkue pelaamaan harjoituksissa opitun mukaisesti. Joukkue harjoitteli talven aikana 3 kertaa viikossa palloharjoituksissa sekä kaksi kertaa viikossa liiketaito- ja painiharjoituksissa.
LoPa P-99 joukkue on kasvanut viime kauteen verrattuna ja joukkueen vahvuus on nyt 24 poikaa,
jossa lisäystä viime kauteen 10 poikaa. Joukkue päätti viime kauden hienoon ja ylivoimaiseen
sarjanousuun ja pelaa nyt piirisarjaa (P-99 Ykkönen) yhdellä joukkueella. Tämän lisäksi joukkue
osallistuu ainakin Lohja Cupiin ja Helsinki Cupiin sekä lokakuussa FC Santos Cupiin Virossa.
Harjoituskauden aikana on ollut hienoa nähdä joukkuehengen kasvavan ja uudet pelaajat ovat
päässeet hienosti mukaan joukkueeseen. Kevään harjoituskauden päätteeksi olimme viimeistelyleirillä ennen piirisarjan aloittamista Vierumäen Urheiluopistolla. Leiri sujui harjoituspelien ja
yhdessä olon merkeissä hienosti.
Joukkueen kilpailullinen tavoite on säilyttää Ykkösen sarjapaikka, parantaa Helsinki Cupin sijoitusta ja puolustaa Lohja Cupin voittoa viime vuodelta. Muita tavoitteita ovat urheilijan elämään
totuttautuminen, harjoitteluun sitoutuminen sekä yhdessäolo, niin joukkueessa kuin sen ulkopuolellakin.
Kausijulkaisua kirjoitettaessa joukkue on aloittanut Ykkösen sarjapelinsä yhdellä voitolla ja yhdellä tappiolla.
LoPa P-99 valmennus: Timi Lemberg. Joukkueenjohtaja: Jussi Pietilä. Rahastonhoitaja: Timo
Karppanen. Varustevastaava: Mika ja Terja Turunen
LoPa P-99 kiittää yhteistyökumppaneitaan ja tukijoitaan jotka mahdollistavat toimintaa:
Soita!
(09)
(019) 287 800
ASIANAJOTOIMISTOT
ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on
säädetty kokemus ja taito.
Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri.
Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä.
ASIANAJOTOIMISTO Seppo Lindberg Oy
Laurinkatu 48B, III krs., 08100 Lohja
Puh. 019- 323 944
www.aatsto-lindberg.fi
Palveluksessanne
monipuolinen
nosturi- ja
henkilönostinkalusto
Espoon Nosturikeskus Oy
Lohjan Nosturipalvelu Oy
www.pohjanvare.fi
ASIANAJOTOIMISTO Heikki Saksa Ky
Laurinkatu 36, 08100 Lohja
Puh. 019-321 715, fax 019-321 714, gsm 050 3511 392
e-mail: [email protected]
www.lakihessu.fi
ASIANAJOTOIMISTO Tuomanen ja Kreander Oy
Laurinkatu 47, 08100 Lohja
Puh. 019-321 612
Fax 019-321 617
www.tuomanenkreander.fi
ASIANAJOTOIMISTO Jarmo Sarante
Laurinkatu 34, II krs, 08100 Lohja
Puh. 019-321 214, gsm 0400-604 097
Fax 019-312 747
ASIANAJOTOIMISTO
Niinimäki & Enroos Oy
Tuusantie 1, 03100 Nummela
Puh. 09- 222 4522
www.niinimaki-enroos.fi
Lohjan Pallo ry Kausijulkaisu 2014
PB-juniorit
LoPa:n P97 joukkueessa pelaa tällä hetkellä 20 poikaa ja P98 joukkueessa 13 poikaa. LoPa
P97 ja P98 muodostavat LoPa B – ikäisten joukkueen.
Tavoitteena on toisaalta hakea menestystä joukkueena, toisaalta tarjota yksittäisille pelaajille
mahdollisuus kehittyä pelaajina jalkapallossa haluamalleen tasolle. Toissijaisena tavoitteena on
mahdollistaa jalkapallon pelaaminen harrasteena ilman merkittäviä menestyspaineita. Haluamme tukea poikien yleistä kehitystä sekä luoda edellytyksiä koko elämän jatkuvalle jalkapalloharrastukselle oli se sitten kilpailua tai kuntoilua.
Joukkue osallistuu kaudella 2014 kahteen sarjaan, B poikien 2. divisioona ja P97 kolmosta. P97
ja P98 joukkueet harjoittelevat yhdessä neljä kertaa viikossa ja heillä on yhteinen vastuuvalmentaja.
Heinäkuussa osallistumme Helsinki Cuppiin.
Joukkueen pelaajat osallistuvat myös aktiivisesti erotuomaritoimintaan. Olemme mukana sekä
Länskäriliigan että Hyundai Lohja Cupin tuomaritoiminnassa.
Uudet pelaajat ovat tervetulleita!
Kaudella 2014 P97 joukkuetta tukevat seuraavat yritykset:
Ajardos Oy, Commit Oy, ELG-yhtiöt Oy, Finax Finland Oy, Karjaan KTK, Konsultointi Lehtimäki
Oy, Kuljetus Saario Ky, Kuljetus Sundell Oy, Taksi K Lappalainen, TQ Electronic Oy, Arikas LTD Oy,
Sanexpo Ky, MJS Kone Oy, Rengasmestarit Oy, KSK Logistiikka ja Infra Oy, Joiha Oy ja kuljetusliike
M Hänninen
Kaudella 2014 P98 joukkuetta tukevat seuraavat yritykset:
Antennipalvelu, Citymarket Lohja, Fener´s Ravintola Kebab&Pizza, Linnunpojat Oy, PP-auto,
Riga Wood Finland Oy, Vianova
Vastuuvalmentaja: Jussi Koivula
P97 joukkue
Valmentaja:
Antti Vainio
Rahastonhoitaja: Hannu Kukkonen
Joukkueen johtaja: Timo Luukkala
P98 joukkue
Valmentaja:
Janne Vuorela
Rahastonhoitaja: Kaisa Heikkilä
Joukkueen johtaja: Kirsi Kreander
P97-joukkuekuvassa
Alarivi: Vili Helenius, Teemu Luukkala, Elias Grahn, Jussi Koivula (valmentaja) , Patiyan Thisachai,
Aslan Vainio , Patihan Thisachai, Tomi Savolainen
Ylärivi; Retu Vanha-Perttula, Tomi Koski, Vertti Pikkarainen, Mikko Karvinen, Joona Kukkonen,
Ilari Seunavaara, Niko Sundell, Sakari Suovesi, Petteri Wasström (huoltaja), Otto Hirvonen, Miika
Saksa.
Kuvasta puuttuvat: Antti Vainio 2.Valmentaja (otti kuvan), Aku-Petteri Kaasalainen, Patiphan
Thisachai, Mika Tiihonen (valmentaja), Timo Luukkala (joukkueenjohtaja), Hannu Kukkonen (rahastonhoitaja).
SSO tukee
nuorten liikuntaa
SSO edistää oman alueensa hyvinvointia monella tapaa, esimerkiksi
tukemalla lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia. Osuustoiminnallisen
SSO:n tulos palautuu näin aina oman alueen hyväksi.
Lohjan Pallo on ollut SSO:n yhteistyökumppani jo vuosien ajan.
Lohjan Pallo liikuttaa tuhansia nuoria ja näin edistää oman alueensa
hyvinvointia. Liikunta on myös yksi parhaista keinoista pitää lapset ja
nuoret mukana yhteiskunnan rattaissa.
Yksi suosituimmista LoPan aktiviteeteista on Prisma-jalkapallokoulu,
joka antaa lapsille mahdollisuuden tutustua jalkapalloon lajina. Samalla
nuoret seuran pelaajat saavat kartuttaa valmentajataitojaan.
Hyvinvointia osuustoiminnalla!
www.s-kanava.fi
P98-joukkue
Lohjan Pallo ry Kausijulkaisu 2014
LÄNSKÄRI-LIIGA ON KOKO PERHEEN TAPAHTUMA
PERUSTIEDOT SARJASTA 2014
Nappulat:
Vuosina 2008-2009 syntyneet pojat ja tytöt
Juniorit:
Vuosina 2006-2007 syntyneet pojat ja tytöt
Seniorit:
Vuosina 2004-2005 syntyneet pojat ja tytöt sekä 2003 syntyneet tytöt
Pelipäivät:
Maanantai-illat 19.5. - 9.6. ja 11.8. - 1.9.
Kentät:
Rantakenttä/hiekka ja nurmiturnaus elokuussa (la 23.8) Virkkalassa
Lopputapahtuma: Lauantaina 13.9 Harjulla
Miten voi ilmoittautua: Pääasiassa netin kautta; http://www.lohjanpallo.fi/
tai su 27.4 ja 4.5 Muijalan kuplahallissa ja ma 5.5 Rantakentällä.
Alustava kausiohjelma
Sarjajärjestelmä
KEVÄT
su 27.4.
su 4.5
ma 5.5
Muijalan kupla
10.30-12.00
Muijalan kupla
10.30-12.00
Nappuloiden ilm. ja harkat
Osoite: Tarrankaari 14
Nappuloiden ilm. ja harkat
Junioreiden ilm. ja harkat
Senioreiden ilm. ja harkat
Nappulat harjoitukset 17.30-18.15
Juniorit ilm. ja harjoitukset 18.15-19.00
Seniorit ilm. ja harjoitukset 19.00-19.45
Pelit: Nappulat, juniorit ja seniorit
Katso http://www.lohjanpallo.fi/
kohta Länskäriliiga
Pelit: Nappulat, juniorit ja seniorit
Pelipaidat pyritään jakamaan
Pelit: Nappulat, juniorit ja seniorit
Rantakenttä
17.30-19.45
ma 19.5. Rantakenttä
17.30-20.15
ma 26.5 Rantakenttä
17.30-20.15
ma 2.6. Rantakenttä
17.30-20.15
ma 9.6 Rantakenttä
17.30-20.15
Pelit: Nappulat, juniorit ja seniorit
KESÄLOMATAUKO
SYKSY
Pelit: Nappulat, juniorit ja seniorit
ma 11.8 Rantakenttä
17.30-20.15
ma 18.8 Rantakenttä
17.30-20.15
la 23.8 Virkkala, nurmi
10.00ma 25.8 Rantakenttä
17.30-20.15
ma 1.9 Rantakenttä
17.30-20.15
la 13.9 Harjun urheilukenttä, 10.00-
Pailantie 6, 08700 Virkkala
Puhelin 019 343 515
Faksi 019 343 815
Pelit: Nappulat, juniorit ja seniorit
VALOKUVAUS PELIEN YHTEYDESSÄ
Pelit: Nappulat, juniorit ja seniorit
Joukkueet kootaan lähinnä kaupunginosittain.
Nappula- ja juniorisarjoissa ei lasketa pisteitä, eikä sijoituksia.
Senioreilla lasketaan pisteet ja pidetään sarjataulukkoa.
Varusteet ja pelimaksu
Liigan pelimaksu on 60 € ja eräpäivä 10.5. (sis. mm. pelipaidan,
joukkueen valokuvan, harjoitusvarusteita joukkueelle, tapaturmavakuutuksen liigan ajaksi sitä tarvitseville).
Lisäksi kaikki pelaajat saavat päätöstilaisuudessa mitalin ja
kunniakirjan.
Muuta tietoa
Säännöistä, ottelujen aikatauluista lisätietoa löytyy http://
www.lohjanpallo.f/Länskäriliiga
Länsi-Uusimaa-lehti ilmoitukset.
Varusteet
Säärisuojat ovat jalkapalloilijalle pakolliset turvavarusteet!
Vanhempien on huolehdittava siitä, että pelaajalla on säärisuojat sekä harjoituksissa että peleissä!
Lohjan Sportiasta 25 %:n alennus varusteista Länskäriliigan
pelaajille.
Pelit: Nappulat, juniorit ja seniorit
Pelit: Seniorit -välierät
Lopputapahtuma
Katso http://www.lohjanpallo.fi/Länskäriliiga
Jo neljäs Lohja cup, jonka nimi on tänä vuonna Hyundai Lohja cup turnauksen pääsponsorin mukaan, järjestetään jälleen kesäkuussa kahtena viikonloppuna 7-8.6 ja 14-15.6. Siitä on
siis muodostunut jo perinne Lohjan alkukesään.
Turnaus on edelleen kasvattanut osanottajamääriään, viimevuotinen ennätys 100 joukkuetta on rikottu reippaasti, sillä toukokuun alkuun mennessä ilmoittautuneita joukkueita oli
jo 132 kpl. Tärkeä tekijä näin suureen määrään on varmastikin mahdollisuus pelata nurmikentillä. Jatkossa turnauksen osanottajajoukkueiden kasvua joudutaan kuitenkin rajoittamaan, sillä ilman tekonurmikenttää/kenttiä Lohjalla ei ole tilaa pelata isompia turnauksia.
Osallistuvat joukkueet tulevat lähinnä Uudenmaan ja Helsingin piireistä kauimmaisen tullessa Keski-Suomesta.
Hyundai Lohja cupissa on sarjat kahdeksalle poikaikäluokalle vanhimpien ollessa 1999 syntyneitä ja nuorimpien sarja on 2006 syntyneet. Sarjoittain vanhimmissa on 7-12 joukkuetta
ja nuorimmissa max. 24 joukkuetta. Pelejä pelataan n. 400 ja pelaajia on n. 2000. Lisäksi
tulevat joukkueiden taustajoukot, sukulaiset ja muut kannustajat, joten turnaus liikuttaa
kahden viikonlopun aikana useampaa tuhatta ihmistä. Tämä näkyy taatusti myös Lohjan
katukuvassa.
Turnauksessa pelataan kumpanakin viikonloppuna neljässä eri ikäluokassa
• 7-8.6 Asemanpellolla P99, Harjulla P01, Virkkalassa P03 ja Nummella P05.
• Seuraavana viikonloppuna 14-15.6 pelaa Asemapellolla P00, Harjulla P02, Virkkalassa
P04 ja Nummella P06.
• Ottelujen tuomarit ovat pääasiallisesti LoPan omia pelaajia ja heidän vanhempiaan.
Tyttöjen Lohja cup
Tyttöjen oma Lohja cup pelataan elokuussa koulujen alkamisen jälkeisenä viikonloppuna
16-17.8. Siellä on kolme sarjaa eli T99/00, T01/02 sekä T04. Mukaan otetaan yhteensä 32
joukkuetta ja toukokuun alkuun mennessä ilmoittautuneita joukkueita oli jo 27. T99/00
–sarja pelataan Asemanpellolla, T01/02 Harjulla ja T04 Virkkalassa. Tästäkin turnauksesta
Lohjan Pallo pyrkii luomaan vuosittaisen perinteen tyttöjalkapallon jatkaessa edelleen kasvuaan sekä Lohjalla että muualla Suomessa.
Suuret kiitokset jo etukäteen turnauksen tekijöille sekä sponsoreille ja tervetuloa kaikki
katsomaan ja kannustamaan joukkueita turnauksessamme!
Projekti Mgt Oy
Teollisuuden projektipalvelut