Tervehdys perheet!

Transcription

Tervehdys perheet!
TIEDOTE 4/2014
Sisäkorvaistutelasten
valtakunnallinen yhdistys
Valkea talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki
www.lapci.fi
www.vinkkipuhe.fi
www.kuuloavain.fi
Puheenjohtaja Minna Mäkelä
p. 050 560 9907
TAPAHTUMAKALENTERI 2015
Tervehdys
perheet!
P
ienen vilauksen talvesta ehdimme jo saada kun lumi kävi maassa. Ainakin täällä
etelässä vierailu oli lyhytaikainen, mutta
toivotaan että pysyvä lumikin tulee pian, ainakin
ennen pikkujouluja.
Toistanko itseäni jos sanon, että muutoksen tuulet puhaltavat? Tästä tiedotteesta saatte lukea
toiminnanjohtajamme Leenan välijäähyväiset ja
muistelun kuluneista vuosista. Leena palkittiin
Satakieliseminaarissa puolisonsa Lassen kanssa
Vuoden Satakieliksi, tästä haluamme heitä vielä
isosti onnitella ja kiittää kaikesta työstä jota he
ovat meidän kaikkien lasten eteen tehneet.
Lisäksi saatte tutustua Ulla Konkarikoskeen,
jonka saimme Leenan toimivapaata sijaistamaan. Odotamme innoissamme mitä uutta Ulla
tuo meille tullessaan, samalla esitellen hänelle
hyväksi kokemiamme toimintoja. Haluamme
toivottaa Ullan tervetulleeksi perheeseemme,
sellaisena minä tämän yhteisön koen.
Syksy on hurahtanut Leenan sijaista etsiessä,
mutta myös tapahtumien merkeissä. Kiitos teille
kaikille perheille ja nuorille jotka olette lähteneet mukaan toimintaamme. Pyrimme jatkossakin kehittämään toimintaa jäsenistömme toiveiden mukaisesti.
Nyt alkaa valmistautuminen jouluun. Varmaan
teillä muillakin ainakin lapset jo odottevat innoissaan? Ja toivottavasti tavataan mahdollisimman isolla joukolla pikkujouluissa! Rauhallista
loppuvuotta.
Minna Mäkelä
puheenjohtaja
Taidekerho pk-seudulla 10-13-vuotiaille alkaen 30.1.2015 Valkeassa talossa
SKUL:n laskettelumatka Rukalle 13-17-v. 18.-22.2.2015
Taidekerho Tampereella 8-11-v maaliskuussa mikäli ryhmä saadaan kasaan!
Vuosikokous 2015 pk-seudulla 28.3.2015
Musaleirit Kesäkuussa kaksi leiriä Resonaarissa, 8-11-v ja 11-13-v.
Englannin leiri International Friendship Week 14-15-v 19.-25.7.2015
SKUL:n Junioreiden urheiluleiri 12-17-v 20.-27.7.2015
Kesäpäivät 2015 15.8.2015
Ystävät, kanssakulkijat,
Y
ksitoista vuotta. Se on aika, jonka olen
saanut viettää LapCI ry:ssä. Ensin pienen implanttityttösen äitinä yhdistyksen
sihteerin roolissa, sitten vinkkipuheprojektin
luotsaajana, Cisu-pajan joukoissa, Kuuloavainsparraajana, nykyisin toiminnanjohtajana.
Elämän tuoma yllätys mahdollisti sen, että
olen saanut tehdä mielekästä ja tärkeäksi kokemaani työtä sisäkorvaistutelasten ja -perheiden kanssa. Huomaan, että alkuaikojen
kielten väliset taisteluasetelmat ovat lientyneet. Sisäkorvaistutelasten perheet voivat
käyttää valitsemiaan kieli- ja kuntoutusmuotoja oman harkintansa mukaan, yksittäin tai
rinnakkain.
Teknologia kehittyy ja päivittäin saamme
kuulla SI-lasten elämää helpottavista keksinnöistä kuten keskustelun tekstiksi kääntävistä appseista (Transcense). SI-lapset tapaavat
toisiaan kannustavan tekemisen parissa CIsupajoissa, vahvistaen erilaisia ilmaisutaitojaan
ja samalla toisiaan. Kuuloavain palvelee netin kautta nuoria perheitä diagnoositunnemyrskyjen keskellä informaatiota tuottaen
ja toivoa herätellen. Perhetapahtumissa eriikäisten SI-lasten perheet kohtaavat ja saavat
vertaisista voimaa.
Jätän ilolla LapCI ry:n osaaviin käsiin, kun
perheemme muuttaa muutamaksi vuodeksi
Singaporeen. Marianne toteuttaa Cisu-pajoja
lämminsydämisesti ja lapsimyönteisesti, Ulla
on jo nyt osoittanut olevansa jämpti ja toimeen tarttuva tekijä, uusi toiminnanjohtaja.
Hallitus ohjaa työntekijöitä kannustavasti, taitonsa SI-lasten hyväksi valjastaen.
Jäsenet, te ja me työntekijät yhdessä luomme SI-lastemme tulevaisuuden. Pitäkää meitä
ajan tasalla toiveistanne ja tarpeistanne, jotta
osaamme toimia oikeaan suuntaan.
Välihyvästelen teidät nyt 2,5 vuodeksi Jonna
Tervomaan sanoin:
“Tarkoitus on elää ja kerran kuolla,
henkeen kaikki vetää ja sormet nuolla.
Tehdä jotain hyvää kun voi,
oi, sehän menee kiertoon”
Jää hyvin, LapCI ry!
Kasva, kehity ... ja nauti matkasta!
Kiittäen, Leena Hasselman
Satakieliohjelma jakoi Satakieliseminaarissa
Tampereella Vuoden Satakieli 2014 -kunniakirjan. Sen sai LapCI ry:n toiminnanjohtaja
Leena Hasselman sekä LapCI ry:n entinen
puheenjohtaja Lasse Lindström.
“Leena Hasselman ja Lasse Lindström ovat
teoillaan ja toiminnallaan edistäneet kuulovammaisten lasten ja nuorten hyvinvointia,
puhutun kielen kehitystä ja kuntoutusta.”
LapCI ry on erittäin ylpeä heistä! Paljon
terveisiä Lasselle maailmalle.
Kiitokset Satakielelle tunnustuksesta.
UUSI TOIMINNANJOHTAJA | VALOKUVAUSKERHON SYYSRETKI
Sisäkorvaistutelasten
valtakunnallinen yhdistys
n teille jo
Tuleeha aimen uutisKuuloav
kirje? uloavain.fi
www.ku
Stipendejä lapcille
L
apCI ry haluaa jatkossakin muistaa sisäkorvaistutelapsia stipendeillä. Mikäli
tunnet jonkun lapsen tai nuoren, joka on
esimerkiksi ylittänyt itsensä tai toiminut esimerkillisellä tavalla edistääkseen kuulovammaisten sisäkorvaistutteen saaneiden lasten
asiaa, niin laita viestiä:
[email protected].
Stipendejä jaetaan jouluisin ja keväisin.
Väitöskirja:
Sisäkorvaistutteesta
on käyttäjälleen
hyötyä
F
ilosofian
lisensiaatti
Eila
Lonkan
7.11.2014 tarkastetussa logopedian
alan väitöskirjassa tutkittiin sisäkorvaistutetta käyttävien aikuisten ja lasten
aivovasteita. Tutkimuksessa todettiin
laitteen aikaansaama kiistaton hyöty
käyttäjälleen.
Sisäkorvaistute on edesauttanut
vaikeasti
kuulovammaisten
henkilöiden
osallistumista
yhteiskuntaan. Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa osoittessa
http://urn.fi/
URN:ISBN:978-951-51-0304-8
LapCI ry onnittelee lämpimästi tuoretta filosofian tohtori Eila Lonkaa!
Moro kaikille!
LapCI ry:n sai uuden toiminnanjohtajan marraskuun alussa. Ulla Konkarikoski
esitelköön itsensä.
”O
ä 36
len Ulla Konkarikoski, ikä
un
sku
rra
ma
vuotta. Aloitin
nan
min
toi
n
ry:
CI
alussa Lap
lma
na Hasse
johtajan sijaisena. Sain Lee
n
ore
gap
Sin
ksi
nin saappaat täytettävä
parhaani muin
ink
Pyr
.
ksi
aja
n
sie
vuo
ja kuuluään
ym
näk
kaan auttamaan,
kesäkuun
a
jan
sta
edu
n
ry:
maan LapCI
loppuun 2017!
oro”, johtuu
Se miksi sanoin alussa ”M
lta, asunut
kia
No
in
ois
siitä, että olen kot
pereella.
Tam
n
kää
pit
llyt
ja työskenne
jos
kella, ta kulNykyään asun Valkeakos
ossa Helsingisjen kahtena päivänä viik
teen etätyötä.
a
ost
viik
sä. Yhden päivän
implantoiaan
um
puh
ti
pos
Pystyn hel
ka olen ollut
tujen lasten asioista, kos
koko ikäni.
n
ine
vaikeasti kuulovamma
arin sisähle
Coc
si
kak
Minulla on myös
rin
ko rva isMinulla on myös kaksi Cochlea
tutetta.
stiikka ja esteettöOlenkin
sisäkorvaistutetta. kettava rakennnusforaku
all. Eli vähän niin kuin
myys, ns. Design
toiminut aitluo
eri
na
aaehtoise
alan miehiä hänkin!
emmin Kuuloliitossa vap
jokin asia, joka
i syntymää olin
ten
las
en
Enn
.
ssä
ävi
Olkaa yhteydessä, jos on
eht
tamust
EFta. Muutenkin
uuloisjärjestön
vaatii toimeen tarttumis
myös Euroopan huonok
,
nen
toi
vaikka tulla nyksi pojistani
saa soittaa, viestittää tai
HOHin hallituksessa. Lisä
n,
ine
ma
am
är även möjligt att
on kuulov
käisemään hihasta. Det
ekaluokkalainen Otso
nen
Toi
a.
also in English.
eill
ve
koj
ser
jää
I
använda svenska.
mutta toistaiseksi hän pär
aottua puhetta.
i syksynä esk
Osaan myös auttavasti viit
pojista, Tatu, aloittaa ens
rin.
Ulla Konkarikoski
myös HelsinMieheni Kimmo kulkee
ssä
ry:
tsta
minnanjohtaja
toi
Me
n
lee
ry:
LapCI
gissä - hän työskente
issa
rdien par
[email protected]
metalliteollisuuden standa
kos
isia
0400-914 583
lovamma
- joihin kuuluvat mm. kuu
oli Leenalla)
ero
(sama num
”
Valokuvauskerhon syysretki Seurasaareen
Syksyn 2014 valokuvauskerhoa veti Sari Peltola. Hän tekee sen
yhteisöpedagogin opinnäytetyönään Humanistiselle ammattikorkeakoululle. Sari järjesti kerholaisille voimauttavan kuvausretken Seurasaareen. Jokainen sai upeita kuvia itsestään muistoksi.
BÄNDITOIMINTA 2014 | PIENTEN LASTEN VERTAISVIIKONLOPPU 26.-28.9.2014
Bänditoiminta loistaa!
LapCI ry:n yhteistyö Musiikin erityispalvelukeskus Resonaarin kanssa on syksyn
mittaan näkynyt bänditoimintana. Viime kesän musaleiriläisistä koottu bändi on
tehnyt kaksi keikkaa.
”Musiikki ja osallistuminen bänditoimintaan on tukenut Iiriksen itsetuntoa ja antanut hänelle varmuutta.
Kun on saanut olla hyvässä ja kannustavassa ohjauksessa mukavassa vertaisessaan porukassa, tämä on ollut
mahdollista”, kertoo Iiriksen äiti Kirsi
Kuuri.
LapCI -bändissä mukana: Iiris Huhta, Venla Mäkipää, Elli Mäkipää ja
Hanna Kähärä. Ensimmäisellä keikalla mukana olivat myös Bilal Saeed
sekä Juho Jauhiainen.
”J
u-u-uu ju-u-uu, sillä junat ja naiset ovat
luotuja kulkemaan!” laulaa 9-vuotias
Iiris Musiikkitalon lavalla Helsingissä.
Kyseessä on Lindforsin Säätiön Mukula-projektin päätösjuhla (24.10.) ja LapCI ry:n bändi
on esiintymässä. Yleisössä on alan ammattilaisia, vanhempia sekä muita kiinnostuneita.
Edeltävänä päivänä saimme tietää, että
bändin pojat eivät pääsekään paikalle, joten soitinjako meni uusiksi. Kokenut bändi
ei siitä hetkahtanut ja Resonaarin musiikin-
opettajien Sanni Verkasalon ja Petri Sämpin
johdolla soittimet katsottiin uudelleen juuri
ennen keikkaa. Kesän musaleirin opit eivät ole
menneet hukkaan. Mikä muu bändi pystyisi
samaan?!
Bändin edellinen keikka oli Nuorisokeskus
Hapessa, Vammaisneuvoston lasten ja nuorten kuulemistilaisuudessa 23.9.2014. Silloin
yhtye esiintyi Viittovien Veikkojen kanssa mm.
virkamiehille, poliitikoille ja median edustajille.
Mukula-muskarit jatkuvat Lindforsin säätiön toimintana. Uutta kirjaa “Laulun ja soiton
siivin puheen ja musiikin maailmaan” (à 35
euroa) voi tilata säätiöstä osoitteesta http://
lindforsinsaatio.net/julkaisut/
Ensi kesänä järjestetään jälleen kaksi LapCI
ry:n bändileiriä Resonaarissa. Seuratkaahan
ilmoittelua!
Marianne Rintala
Pienten lasten viikonloppu
Syyskuun viimeisenä viikonloppuna kokoontui seitsemän pienten kuulovammaisten lasten perhettä Kanniston kotieläintilalle Alastaroon.
”K
uulovamma tahtoo arjessa unohtua paavat erityisesti sisäkorvaistutetta koskeviin
ja painua taustalle”, kertoo eräs isä. asioihin vertaistukea. Siksi ensi vuonna LapCI
Sen suhteen tällaisissa viikonlopuissa ry järjestää oman pienille lapsille suunnatun
saatu vertaistuki kantaa pitkälle. Onhan mu- viikonlopun syys-lokakuun vaihteessa 2015.
kavaa tavata muitakin samassa tilanteessa Seuratkaa ilmoittelua!
olevia ja jakaa arjen mutkia.
Marianne Rintala
LapCI ry ja KLVL ry järjestivät yhteisen
ten
pienten
kuulovamKeskustelut ja implanttinuor
maisten lasten perheille
herättäviä.
suunnatun tapahtuman
kertomukset olivat ajatuksia
nyt toisen kerran. Paikalla
oli 0-7-vuotiaita perheineen. Viikonloppu
sisälsi mm. koko perheen leikkiteatterihetken, paljon eläinten rapsuttelua, saunomista sekä vanhemmille keskustelua
kuntoutusohjaajan kanssa. Lapset olivat
paljon ulkona, sillä säät suosivat meitä
tänäkin vuonna. Lastenhoitajina toimi viittomakielen ohjaajaopiskelijoita Turusta,
sekä muutama SI-nuori, jotka kävivät myös
kertomassa omasta koulupolustaan vanhemmille.
Palautteissa tuli jälkeenpäin ilmi, että
pienten implanttilasten vanhemmat kai-
”
Tulevia tapahtumia
Haluatko lähteä kesällä 2015 Englantiin?
Oletko silloin 14–16-vuotias?
Nyt on loistava mahdollisuus päästä leirille
tutustumaan kansainvälisiin SI-kavereihin!
Hae heti
mukaan!
LapCI ry lähettää jälleen ensi kesänä neljän nuoren
delegaation sekä huoltajan The Ear Foundationin järjestämälle kansainväliselle sisäkorvaistutenuorten leirille
19.–25.7.2015. Paikkana on Boston Spa:n kylä lähellä
Leedsiä.
Kirjoita motivaatiokirje ”Miksi juuri minut tulisi valita leirille?” Lähetä se CIsu-paja-koordinaattorille: [email protected] joulukuun 2014 loppuun mennessä. LapCI ry:n hallitus
käsittelee kirjeet ja valitsee kokouksessa delegaation. Etusijalla ovat ensikertalaiset ja/tai vanhimmat. Leirille tarvitaan mukaan myös yksi huoltaja, joten etusijalla olisi sellainen nuori, jonka
esim. äiti tai isä pääsisi leirille mukaan. Huoltajalle matka on ilmainen. Leirin hinta on 150 €, sisältäen lennot Helsingistä Manchesteriin ja matkat Englannissa sekä täysihoidon leirillä. Lisäksi
järjestetään tapaamisia ennen leiriä.
Taidekerho myös Tampereelle?
CIsu-paja starttaa taidekerhon Tampereella keväällä 2015 mikäli ryhmä
saadaan kasaan. Alustavasti suuntaamme kerhon 8-11-vuotiaille. Jo nyt
voit ilmoittautua: [email protected]. Toivomme kerhon aloittavan 7.3.2015 lähtien joka toinen lauantai.
Taidekerho pk-seudulla: LapCI ry:n projekti CIsu-paja järjestää jälleen keväällä
2015 taidekerhon 10-13-vuotiaille SI-lapsille. Uudet kerholaiset ovat tervetulleita mukaan. Kerhon päätavoite on ryhmäyttää SI-lapsia. Otamme toiveita huomioon! Kerho
kokoontuu joka kuun viimeisenä perjantaina klo 17 Helsingissä alkaen: 30.1. Kerho on
ilmainen! Mukaan mahtuu 10 ensin ilmoittautunutta: [email protected].
Kuuloalan ohjaajakoulutus
Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet toimia ohjaajana kuulo-, kuulonäkövamma- ja
viittomakielialan järjestöjen lasten- ja nuorten toiminnassa.
Paikka: Kuurojen kansanopisto, Valkea talo, Helsinki. Aika: 31.1.–1.2.2015. Kesto: 15 tuntia. Hinta: 30 €. Ilmoittautuminen viimeistään 12.1.2105 www.kuurojenkansanopisto.fi/lyhytkurssit.
Kurssilla annetaan tietoa huonokuuloisuudesta, kuuroudesta ja kuulonäkövammaisuudesta
sekä perehdytään niihin perustaitoihin, joita ohjaajilta lasten ja nuorten leireillä ja tapahtumissa edellytetään. Tiedustelut:
Päivi Vataja, Kuuloliitto, Harvinaiset -toiminta, [email protected] p. 050 5717 884.
Sisäkorvaistutelasten
valtakunnallinen yhdistys
Ilmoittautumiset tapahtumiin:
CIsu-paja-koordinaattori
Marianne Rintala
[email protected]
045 8590 888
YHTEYDENPITOA
*
Tietoa
ajankohtaisista
tapahtumista:
www.lapci.fi
* Ota rohkeasti yhteyttä puheenjohtajaamme
Minna
Mäkelään
[email protected],
050 5609907 tai toiminnanjohtajaamme
Ulla Konkarikoskeen [email protected],
0400 914 583.
* CIsupaja-projektista tietoa: www.lapci.fi kohdasta CIsu-paja tai Marianne Rintalalta
[email protected], 045 8590 888.
*
Kuuloavain.fi-projektista
lisätietoja
Arttu Toloselta: [email protected].
MUITA TÄRKEITÄ KONTAKTEJA
* Kuulovammaisten lasten vanhempien liitto (KLVL
ry) on sisarjärjestömme, jonka kanssa teemme hedelmällistä yhteistyötä mm. Kuuloavain-projektissa.
Me molemmat yhdistykset olemme lasten ja perheiden asialla, joten molempiin kannattaa kuulua
ja toimintaan osallistua. LapCI ry:ssä keskitymme
erityisesti sisäkorvaistutelasten asioiden ajamiseen.
* Satakieliohjelma on valtakunnallinen verkosto,
jonka toimintaan kannattaa jokaisen sisäkorvaistutelapsen perheen tutustua ja osallistua.
www.satakieliohjelma.fi.
* Kuulovammaisten lasten vanhemmilla on oma keskustelupalstansa Facebookissa. Sinne pääsee laittamalla Facebookin haku-kenttään ”Kuulovammaisten
lasten vanhemmat”. Aukeavalta sivulta voi pyytää,
että saa liittyä ryhmään.
* Sisäkorvaistute -käyttäjien ryhmästä Facebookissa löydät aikuisia CI-käyttäjiä ja lasten vanhempia:
https://www.facebook.com/groups/29029387332/
Mikäli et ole ryhmän jäsen ennestään, valitse Liity
ryhmään. Ylläpitäjä hyväksyy sinut ryhmän jäseneksi, kunhan kerrot, että olet lapsen vanhempi, CI-käyttäjä tai implantointia harkitseva.
* Kuurojen Liiton toiminnasta lapsista aikuisiin löytää
tietoa osoitteesta www.kuurojenliitto.fi.
* Kuurojen Palvelusäätiön viittomakielen opetusohjelman eli Juniori-ohjelman löytää osoitteesta
http://www.kuurojenpalvelusaatio.fi/fin/ohjelmat/
juniori-ohjelma/.
Tykkää LapCI ry:stä Facebookissa!
Tiedotteen toimitus ja taitto: Marianne Rintala