Koparin kasvutarina

Transcription

Koparin kasvutarina
Kopar on matkalla
pienestä suureksi.
P
arkanolainen Kopar Oy sai viime vuonna arvokkaan tunnustuksen. Pitkän linjan konepajayritys palkittiin Pirkanmaan
Vuoden Yrittäjänä. Parkanosta Pohjanmaalle ja
vähän myös Viroon, Intiaan ja Chileen laajentunut Kopar-konserni on tehnyt viime vuosina
erittäin tiivistä ja tuloksekasta yhteistyötä Modultekin kanssa.
”Aloitimme yhteistyön Modultekin kanssa
2007. Silloin hankimme Aton PDM -tuotetiedonhallintajärjestelmän Parkanoon. Todella
intensiivinen yhteistyö alkoi 2010, kun aloimme laajentaa Atonia Pohjanmaalla toimiviin
tytäryrityksiimme. Modultekilla on ollut suuri
rooli muutoksessamme pienestä yrityksestä
isoksi yritykseksi. Modultek on ollut vahvasti
auttamassa meitä tässä prosessissa”, kertoo
Kopar-konsernin laatu- ja kehityspäällikkö Samuli Saarela.
Kasvava ja kansainvälistyvä
Ennen kuin paneudumme tarkemmin Koparin ja
Modultekin kumppanuuteen, perehtykäämme
tämän tarinan pääyritykseen – vuonna 1989
perustettuun Kopariin.
Suora lainaus Pirkanmaan Yrittäjien palkitsemisperusteista: ”Kopar on kasvava ja kansainvälistyvä suomalainen konepajayritys, joka hallitsee erinomaisesti erilaisten prosessilaitteiden
suunnittelun ja valmistuksen.”
”Koparin materiaalinkäsittelylaitteita sekä
raakaveden suodatuslaitteita on toimitettu prosessilaitoksille ympäri maailmaa. Vientimaita
ovat EU-maat, Chile, Peru, Intia, USA, Kanada,
Venäjä, Puola ja Bulgaria. Yritystä ovat koetel-
leet niin 1990-luvun lama kuin vuoden 2009
taantuma, mutta kumpikaan ei ole Kopar Oy:tä
lannistanut”, todetaan Pirkanmaan Vuoden
Yrittäjän perusteluissa.
Konserniin kuuluvat Parkanossa toimivan
Kopar Oy:n lisäksi Lehtimäellä Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevat Elmomet Oy ja Site Teollisuus Oy sekä virolainen Kopar Baltik AS. Lisäksi
konsernilla on yhteistyöyritys Intiassa ja toimisto Chilessä. Site Teollisuus Oy eli Koparin
teknologiakeskus muutti viime vuoden lopulla
Kuortaneelta Lehtimäelle osin samoihin tiloihin
Elmometin kanssa.
Konsernin liikevaihto oli 2012 noin 16 miljoonaa euroa. Tavoitteena on nostaa sitä lähivuosina reippaasti. Työntekijöitä on tällä hetkellä noin 120.
Tärkeä strateginen päätös
Vuonna 2007 Kopar teki tärkeän strategisen
päätöksen ja päätti siirtyä sopimusvalmistajasta yhä enemmän omien tuotteiden tekijäksi.
”Olimme aivan liikaa yhden jalan varassa.
Metso oli tuolloin ylivoimaisesti tärkein sopimusvalmistusasiakkaamme. Kun Metson tilaukset kasvoivat mukavasti, siitä seurasi, että
liikevaihdostamme peräti 75 prosenttia tuli yhdeltä asiakkaalta ja vain 25 prosenttia omien
tuotteidemme myynnistä. Päätimme pyöräyttää lukemat toisin päin – hitaasti ja hallitusti”,
Samuli Saarela kertoo.
”Samalla päätimme kasvaa pienestä yrityksestä isoksi. Tähän asti muutos on tarkoittanut
ennen kaikkea sitä, että olemme muuttaneet
tapamme toimia lähemmäksi suurten yritys-
”Modultek on ollut vahvasti
auttamassa meitä yrityksemme kasvuprosessissa”, sanoo
palkitun Kopar Oy:n laatuja kehityspäällikkö Samuli
Saarela.
ten toimintatapoja. Liikevaihdossa muutos ei
vielä ole juuri näkynyt. Olemme onnistuneet
tavoitteemme mukaisesti lisäämään tuntuvasti
omaa tuotantoamme. Samaan aikaan sopimusvalmistuksen määrä on yleisistä suhdanteista
johtuen vähentynyt, joten liikevaihto on siksi
pysynyt kutakuinkin ennallaan.”
”Nyt olemme paljon paremmassa tilanteessa; tukijalkoja on monia ja oman tuotannon
osuus on kasvanut reilusti. Samalla olemme
yhä lähempänä toista tavoitettamme – muuttua
laitetoimittajasta prosessitoimittajaksi. Olemme
kaikin puolin valmiimpia vastaamaan kasvavaan
kysyntään”, Saarela sanoo.
”Prosessi on ollut pitkä ja se jatkuu edelleen. Päätös kasvaa projektipuolella on tarkoittanut isoja ja pitkäkestoisia kehityshankkeita, jotka ovat liittyneet muun muassa laatuun,
resursseihin, koulutukseen ja it-puolen uusiin
työkaluihin.”
Nimike on perusta
Juuri tässä ”pienestä yrityksestä suureksi yritykseksi” -muutoksessa ja kasvuun valmistautumisessa Modultekin rooli on ollut merkittävä.
”Modultekin osaaminen nimikepuolella ja
nimikkeiden elinkaaren hallinnassa on huippuluokkaa. He tuntevat suunnittelun ja nimenomaan tuotesuunnittelun maailman ja osaavat auttaa nimikkeiden kanssa pelaamisessa.
Heidän työkalunsa ja tuotteensa tukevat tätä
erinomaisesti. Toisin sanoen: Modultek pystyy konsultoimaan tuotteistamisessa ja nimikkeellistämisessä ja tarjoamaan siinä sivussa
toimivan ohjelman, jolla nuo toimet voidaan
käytännössä toteuttaa.”
”Modultekin konsultointi sisältää monia
hyviä toimintatapoja ja -malleja. Myös raakoihin nimikeharmonisointeihin heillä on hyvät
käytännöt. Eli arvokasta apua, kun olemme
harmonisoineet eri yhtiöidemme nimikekantoja
saadaksemme yhteisen kielen koko konserniin”,
Saarela selvittää.
Tässä vaiheessa haastattelua Samuli Saarela selvittää seikkaperäisesti, kuinka Modultekin
Aton PDM -järjestelmä sai Koparissa lisää lihaa
luittensa ympärille, miten suunnitteluprosessi
laitettiin uuteen uskoon ja kuinka Parkanon Atonin ja Pohjanmaan välinen linkki käytännössä
rakennettiin. Yhteistyöhön sisältyi myös projektipäällikköpalvelu, jonka Kopar osti Modultekilta
toimintojen harmonisointiin. Yksityiskohdista
Metallinsulattolaitoksen keskeytymätön toiminta varmistetaan valitsemalla luotettavia prosessilaitteita kuten Koparin suunnittelemia ja valmistamia rumpukuivaimia, anodiuuneja ja granulointilaitoksia. Kuvassa granulointielevaattorin vetopää.
ja kullekin yritykselle räätälöitävistä palveluista kannattaa kysellä tarkemmin Modultekin
asiantuntijoilta.
Arvokasta apua Modultekilta
Atonin tärkeyttä Koparille kuvaa osuvasti Samuli Saarelan kesken haastattelua tokaisema
kommentti: ”Systeemimme on rakennettu niin,
että Modultekin Aton on jumala tässä koko
touhussa!”
”Yhteistyömme Modultekin kanssa jatkuu
varmasti – ja pitkään. Olemme valinneet kumppanimme huolella, koska tässä on kysymys strategisesti erittäin tärkeästä asiasta. Koko meidän
ekosysteemimme on tasan tarkkaan yhtä hyvä
kuin meidän Atonimme. Jos Aton on pielessä,
kaikki muukin on pielessä.”
Viime vuosina Koparin koko it-arkkitehtuurin uusinut ja aivan uutta omaa ekosysteemiä
rakentanut Samuli Saarela on viimeisen päälle
kriittinen mies mitä tulee it-puolen toimijoihin. Joten vuolaat Modultek-kehut sopii suhteuttaa siihen.
”Minulla on aika paljon kokemusta työkalujen tai ohjelmistojen toimittajista. Valitettavasti
kokemukset ovat pääasiassa todella negatiivisia.
It-yrityksissä virheiden myöntäminen on hämmästyttävän harvinaista. Niille on tyypillistä
rahastaa omilla virheillään. Konepajamiehestä
se tuntuu kovin kummalliselta. Jos asiakkaalta
tulee reklamaatio ja minä käyn sen korjaamassa, eipä tulisi mieleeni laittaa laskua perään.”
”Modultekin porukat myöntävät virheensä, jos semmoinen on syntynyt, ja hoitavat sen
joustavasti kuntoon. Yhteistyömme on kasvanut
ja luottamus lisääntynyt matkan varrella. Olen
Modultek Oy
Itsenäisyydenkatu 41 A, 28100 Pori
Teknobulevardi 3–5, 01530 Vantaa
Tel. +358 (0) 201 6100
Fax. +358 (0) 201 610 210
www.modultek.com
kaikin puolin tyytyväinen Modultekiin”, Samuli
Saarela sanoo.
Kasvuodotukset kohdistuvat itään
Vaan mikäs on miehiään tämä suorapuheinen
Saarela? Kopariin mies tuli Metso Mineralsilta
vuonna 2006.
”Alun perin tulin tänne kehityspäälliköksi.
Vastuulleni kuuluu tuotannon, toiminnan ja resurssien kehittämistä. Kehittäminen tarkoittaa
meillä toiminnan jatkuvaa parantamista. Tämä
kaikki kulkee käsi kädessä laatujärjestelmä ISO
9001:n kanssa. Yhtenä olennaisena kehitystoimenpiteenä oli aikoinaan tuon laatujärjestelmän sertifiointi.”
”Laatujärjestelmän sertifioinnin kautta tittelini on laajentunut laatu- ja kehityspäälliköksi. Lisäksi toimin konsernin hitsausinsinöörinä.
Jalkautan johtoryhmän laatimaa strategiaa.
Johtoryhmä asettaa tavoitteita ja luo strategian, ja minun tehtäväni on miettiä keinoja, joilla strategiaa sovelletaan ja joilla käytännössä
pääsemme niihin tavoitteisiin.”
Entä miltä näyttää Kopar-konsernin
tulevaisuus?
”Perusta työn tekemiseen alkaa olla kunnossa
ja pääsemme toden teolla keskittymään itse
tekemiseen. Kasvutavoitteet ovat kovat. Olemme panostaneet vahvasti myyntiin, erityisesti
Venäjälle ja Intiaan – ja laajemminkin Aasiaan.
Toki meillä on paljon myös muita kuvioita esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa, mutta
kaikkein kovimmat odotukset kohdistuvat itään.
Euroopan markkinoilla olemme jo nyt aika hyvin
mukana”, Samuli Saarela sanoo.