Sarastus 2/2011 - Töölön yhteiskoulu

”SARASTUS”
Suurennuslasissa
Natalia
Akselrod
Toimittaja
kerjuulla
2/11
Haastattelussa
Pekka
Haavisto
”SARASTUS”
PÄÄTOIMITTAJA
Ossi Hietala
AD
Kaarle Patomäki
YHTEYSTIEDOT
JULKAISIJA
Töölön Yhteiskoulun oppilaskunnan hallitus
KUSTANTAJA
Töölön yhteiskoulu
TOIMITILAT
Töölön yhteiskoulu
Urheilukatu 10-12
002350
PAINATUS
Finepress Oy
Pääkirjoitus
Kulunut talvi on ollut
yhtä kriisitilannetta eri
puolilla maailmaa. Suuret
teollisuusmaat
Australia ja Japani saivat kokea luonnonilmiöiden voimat tulvissa ja
tsunameissa ja arabimaailma potee hankalia
vallanvaihtoja, kun demokratiaa vaativat kansat kaatavat diktaattoreitaan. Ilmeisesti erilaiset jännitteet purkautuvat tällä kertaa yhtä aikaa
ja suurella voimalla.
Pienen ihmisen osa luonnonkatastrofien tai sodan
keskellä on äärimmäisen hankala. Katastrofialueilla
kärsitään ruoka-, lääke ja vesipulaa varastojen ja
kuljetusreittien tuhouduttua. Japanissa ongelmana
on infrastruktuurin tuhoutumisen lisäksi Fukushiman ydinvoimalasta aiheutunut säteilyvuoto. Lienee sanomattakin selvää, ettei yksilö voi luonnonvoimille mitään.
TOIMITTAJAT
Meri Mattila
Anastasia Kirjanen
Jenni Voong
Ossi Hietala
Siiri Kähönen
Vili Vanhala
Kaarle Patomäki
Valtteri Rautiainen
Riikka Salojoki
Ida-Maria Martti
Taisteluiden keskellä varsinkin puolustuskyvyttömät ja aseettomat siviilit ovat puun ja kuoren välissä. Tilanne on käytännössä sama kaikissa sisällissodan repimissä maissa – lapset, naiset ja vanhukset
menettävät ihmisarvonsa, kun sotilaat taistelevat
vallasta. Muun muassa Libyan humanitaarista kriisiä ja sotilaallis-poliittista tilannetta meille selvitti
kansanedustaja Pekka Haavisto, jota haastattelimme tätä numeroa varten tilaisuuden jälkeen.
VALOKUVAUS
Ossi Hietala
Meri Mattila
Riikka Salojoki
Ida-Maria Martti
Aleksi Hokkanen
Samaan aikaan Perus-Suomessa valmistaudutaan
Ison Jytkyn jälkeiseen hellekesään ja sen ilmiöihin,
kuten politiikkavitseihin kyllästymiseen. Timo Soini,
Jyrki Katainen, Pekka Haavisto ja muut Arkadianmäellä istujat rakentavat keskuuteensa hallituksen
ja jäävät kaiketi heinäkuussa kesälomalle.
TAITTO
Kaarle Patomäki (AD)
Meri Mattila
Anastasia Kirjanen
Ossi Hietala
Mikko Hirvonen
Vili Vanhala
Nea Hukka
Anna Tuomela
Me lukiolaiset elämme kouluvuoden viimeistä jaksoa. Tässä vaiheessa vuotta maltin merkitys korostuu ja määrä vähenee – kuka muka malttaa odottaa kesän mukanaan tuomaa vapautta, valoa ja
mukavuuksia? Jospa kuitenkin yrittäisimme, hoitaisimme velvollisuutemme kunnolla niin kauan
kuin niitä tässä muodossa on. Jossain vaiheessa
koulu kuitenkin loppuu ja on loman aika.
KANSI
Anna Tuomela
2
”SARASTUS” 1/11
20
28
4
12
20
32
Vaihtoehtovappu: Sarastuksen toimitus selvitti perinteistä poikkeavia tapoja viettää vappua
Suurennuslasissa: Matematiikan huippuosaamista idästä
AVUSTAVA OPETTAJA
Irene Bonsdorff
SARJAKUVA
Anna Tuomela
18
Down on my knees: Millaista olisi olla kerjäläisenä
Aivan ydinkeskustassa?
Kysy mitä vain, ”Sarastus” vastaa: Onko päätäsi vaivannut jokin kysymys johon haluaisit saada vastauksen?
Ei hätää, ”Sarastus” on valmis vastaamaan!
12
4
Vaihtoehtoisvappu
6
Ykkönen Wanhoissa
8
Ei irtokarkkeja ennen yhdeksää aamulla
9
Ennakkoluuloista
12
Suurennuslasissa: Natalia Axelrod
16
Kaksi ja puoli kuukautta
18
Tykin vappu
20
Down on my knees: päiväni kerjäläisenä
24
Temperamenttia!
26
Empty Sheet
28
Haastattelussa Pekka Haavisto
32
Kysy mitä vain, ”Sarastus” vastaa!
34
Sanottua
Ossi Hietala
Päätoimittaja
”SARASTUS” 1/11
3
Vaihtoehtovappu
Tuliko tänäkin vuonna vietettyä tavallinen vappu? Oliko vapunvietto jälleen
kerran ikävystyttävää ja ennalta arvattavaa? ”Sarastus” tarjoaa ensi vuodeksi
vinkit erikoiseen, ikimuistoiseen ja taatusti nautittavaan vaihtoehtovappuun.
1: Vappu mökillä
3: Vappu ulkomailla
Onko vapunviettoon parempaa paikkaa kuin
kesämökki, mieluiten vielä kaukana kaikesta?
Mökillä on mahdollista oikeasti rentoutua ja
ripustaa aivolohkot narikkaan päivän ajaksi ja
palata sivistyksen pariin mieli tyhjentyneenä.
Suomi on muutamassa vuodessa ehditty nähdä, niinpä on
ehdottoman luonnollista haikailla vappunakin vieraille
maille, joissa naiset ovat kauniita, miehet miehiä ja hintataso alhainen.
Mökki on paras paikka nauttia vapun kauniista,
kaatosateen kostuttamasta säästä ilman kaupungin ahtautta ja tungosta. Mikäli kyseinen mökki
on suvun käytössä oleva, saat myös todennäköisesti nauttia perheesi ja kaukaisten sukulaistesi
laadukkaasta seurasta. Mikäs on sen ihanampaa
kuin saada viihdykettä vappuun kuunnellen hieman seniilin isomummosi muisteluita lapsuusajoistaan Mäntsälässä ja siitä, minkä niminen se nuoruusajan ensimmäinen traktori olikaan.
2: Vappu pulloja keräten
Onko lompakossasi vain kuitteja ja käyttämättömiä bonuskortteja? Tarvitsetko rahaa? Ota iso
muovikassi mukaan ja kerää vappuna pulloja.
Pulloja keräten pääset osalliseksi kaupungin
sykkeestä ja koet aidon, teekkarihenkisen vappumeiningin aitiopaikalta. Voit olla ystävien seurassa koko juhlan, mutta samalla suojaat itseäsi
etyylialkoholien nauttimisen seurannaisvaikutuksista, sillä pullonkerääjien ammattiyhdistyshän
kieltää jäseniään työskentelemästä humalassa.
Mutta mikä parasta, ei illan kulkua tarvitse kerrata kohmeloisena kavereiden Facebook-kuvista,
vaan sinulle jää aitoja ja uniikkeja muistoja siitä,
kuka teki mitä ja kenen kanssa.
4
”SARASTUS” 1/11
Teksti: Vili Vanhala
Kuvat: Aleksi Hokkanen
Vapunviettäjä: Sippo Rossi
Idea: Nea Hukka ja Anna Tuomela
Mikäli lähtee vappuna ulkomaille, kannattaa kuitenkin
välttää Suomen lähialueita, kuten Viroa, Ruotsia, Eestiä
ja Uralin länsipuoleista Venäjää, sillä nämä ovat ehkäpä
jo liiankin suosittuja suomalaisten keskuudessa. Niinpä
matkaa janoavien kannattaa kääntää katse esimerkiksi
Etelä-Eurooppaan, Lähi-itään tai Pohjois-Afrikkaan.
Ulkomaat ovat erittäin hyvä vaihtoehto myös extremeelämyksiä hakevalle – koskaan herätessään vapisevana
syrjäkujalta ei voi tietää ennalta, mitä on illan aikana
menettänyt ja mitä vastavuoroisesti saanut.
4: Vappu perheen kanssa
Oletko kyllästynyt siihen, että vanhemmat motkottavat myöhäisistä kotiintuloajoista ja ainaisista rahavaatimuksista?
Ilahduta isää ja äitiä ja ole vappu kotona.
Mikäli olet vapun kotona, pääset osalliseksi perheen pienistä
ilonaiheista. Onhan se söpöä, kun pikkuveljesi olettaa sinun
haluavan ehdottomasti leikkiä tämän auton muotoisella heliumpallollaan ja pikkusisaresi päättää, että huoneesi sotkeminen serpentiinillä, jota siivoat pois juhannukseen asti, on
tosi kiva juttu. Pääset myös sulostuttamaan vanhempiesi
tunkkaista arkielämää viestimällä ilostasi kohauttelemalla
mielenosoituksellisesti olkapäitäsi ja istumalla hiljaa sohvannurkalla koko vapun.
”SARASTUS” 1/11
5
Ykkönen wanhoissa
Pauli Oikkonen
-Tanssit-
-Risteily-
Klikkasin Wilmasta liikunnan
neloskurssin itselleni, ja tanssiharraste alkoi. Tanssimista harjoiteltiin parisen kuukautta. Jotkut tanssit olivat ennestään tuttuja yläkoulusta ja toiset uusia.
Nekin tanssit, jotka jo osattiin,
olivat vähän ruosteessa, ja lisäksi
jotkut uudet tanssit olivat aluksi
hyvin hankalia. Uskomatonta
mutta totta, nekin oppi silti.
Harkkoja oli paljon, enkä ollut
kertaakaan omalla luvalla poissa
vaikka ne tuntuivat loputtomilta.
Jossain välissä ikuisuuden
keskellä tajusin, että frakkikin pitäisi vuokrata, ja se
olisi pitänyt tehdä kauan
sitten. Soittelin laiskasti
pariin liikkeeseen, ja lopulta eräästä puljusta löytyi bonjour-puku, frakit oli
viety käsistä. En ymmärrä puvuista paljoakaan, olisin saattanut
tanssia ihan pokerina rippipuvussa, mutta vanhemmat väittivät
ettei se sopisi tapaan. Liikkeessä
kuitenkin onneksi luvattiin, että
bonjour-puvussa saa pukukoodin
mukaan tanssia wanhat, joten en
ollut kusessa sen suhteen.
En edes stressannut tansseja yhtään jostain syystä, poislukien
hyvin pieni jännitys portaiden
yläpäässä odottaessa esitystä.
Tanssi luisti ihan hyvin, vain yksi
pikku krumeluuri, Seem's liken
pisto, ei toiminut. Ensi vuonna
omassa juhlassa tanssi luistaa
toivottavasti vielä paremmin,
siihenhän ykkösvuonna tanssiminen on hyvää harjoitusta.
Kisahallin tanssien jälkeen menin
viettämään aikaa kaverille ja syömään jotain mitä olin
ottanut kotoa mukaani.
Vanhalla oli yhdet kenraalit, niiden jälkeen
ehti käydä vaikkapa
Stockmannin herkkupuolella katsomassa,
mitä kermaperseet syövät. Aikaa oli enemmän
kuin tekemistä, joten sitä piti
kuluttaa jollain tapaa. Vanhalla
oli hyvä ottaa kuvia, joista en
muuten ole nähnyt yhtäkään.
Tarkoitus oli myös mennä tanssimaan piirissä ulos, mutta se harmi kyllä jäi tekemättä. Ehkä niin
käy ensi vuonna!
”Eräästä puljusta
löytyi bonjourpuku, frakit oli viety käsistä.”
Rekat lähtivät helmikuussa Paavo
Nurmen patsaalta, ja suuri päivä
koitti minullekin yön jälkeen.
Ainakin kohtalaisen kokoinen,
sehän on toki kakkosten juhla.
Ensin ykköset tarjoilivat koululla
tanssiville gourmet-lounaan, sitten tanssittiin kisahallilla riekkuvan peruskoulun ja nuokkuvien
ykkösten edessä. Väitän, että
tanssiminen oli kivempaa kuin
tarjoilu.
6
”SARASTUS” 1/11
Tanssiminen tuntui menevän
hyvin, mistä olin iloisesti yllättynyt. Jatkoille en osallistunut, koska vanhemmilla oli joku ihme
kiire päästä Lappiin, mutta ensi
vuonna toivotaan parasta. Onneksi silloin pääsee viimeinkin juhlimaan itseään.
Kuukausi tanssien jälkeen oli
risteily, jonka nimilistaan olin
joskus kauan sitten laittanut nimeni. Ei siinä mitään, ainahan
laivalle lähtee mielellään. Olin
pakannut tavarat vanhaan matkapuhelinreppuun, ja jätin sen kotiin päätettyäni että haen sen koulun jälkeen. En ollut loppujen
lopuksi varma ehtisinkö käydä
kotona niin, että laiva ei lähtisi
ennen kuin olen satamassa, joten
päädyin jättämään jonkun tunnin
välistä ja käymään sen puolentoista tunnin aikana kotona.
Tansseista on pitkä aika,
enkä muista niistä ihan kaikkea. Risteilystäkään en toki
muista ihan kaikkea, mistä
voi varmaan syyttää vähän
muutakin kuin yli kuukautta
risteilyn ja jutun kirjoituksen
välillä, never mind. Risteilyllä oli kuitenkin kaikin
puolin mukavaa, sen muistan.
kahdin varsin pian ja heräsin
omasta hytistäni aamulla. Kello
oli sen verran, että aamiainen oli
jo ohi, mutta sipsejä oli sentään
pieneksi lääkitykseksi orastavaan
päänsärkyyn. Lähdin hytistä,
ostin metrolippuja infopisteeltä ja
suuntasin kavereiden kanssa Tunnelbanalle päin kaupunkia tutkimaan. Kävin myös yksin reissulla
eräässä kaupunginosassa katsomassa, miltä näyttää paikka jossa
90 prosentilla asukkaista on maahanmuuttajatausta. Satamaan
palatessa näin jotain kakkosia ja kuljin heidän
mukana laivalle.
”Risteilystäkään
en toki muista
ihan kaikkea,
mistä voi varmaan syyttää vähän muutakin
kuin yli kuukautta risteilyn
ja jutun kirjoituksen välillä”
Ensimmäisenä iltana hengailtiin parin kaverin kanssa
jossain kutoskerroksessa
jonkin aikaa. Kävimme jossain
välissä hytissä ja sitten menimme
porukalla buffettiin. Porukassa
oli lähinnä ykkösiä, kakkosenemmistöllä oli näköjään omat porukkansa. Se ei kuitenkaan haitannut, vaan söimme aikamme ja
sitten lähdettiin taas liikkeelle.
Kävin laulamassa karaokea ja
jossain välissä sen jälkeen menin
kaverin hyttiin. Siellä oli jonkin
verran ykkösiä ja pari kakkosta ja
aika rento tunnelma. Väsymys
ilmeisesti painoi päälle, sillä nu-
Toisena iltana aarteenetsinnässä kului pitkä aika,
mutta lopulta tax freestä
löytyi "aarrearkku". Illan
aikana ehtii kuitenkin
myös heilua siellä täällä,
koska ilta kestää pitkälle
aamuyöhön asti. Ehdinkin
liikkua pitkään ympäri
laivaa, kunnes menin
kaverin hyttiin taas. Tänä
iltana pelattiin totuutta ja
tehtävää, tällä kertaa taisi
olla noin puolet ykkösiä ja puolet
kakkosia.
Liikun harvoin porukassa jossa
enemmistö on kakkosia. Tanssiharkoissa ja laivalla toki suurin
osa oli, se ei luultavasti ole yllätys kenellekään. Vähemmistön
osaa oli hauska kokeilla, tosin
ykköset muodostivat jokseenkin
oman porukkansa ja kakkoset
omansa. Ensi vuonna uusiksi
enemmistön puolella!
”SARASTUS” 1/11
7
Uuden hallituksen ensimmäinen asetus:
EI IRTOKARKKEJA ENNEN KELLO
YHDEKSÄÄ AAMULLA
Teksti: Meri Mattila
Kun olin lapsi, banaanilimua sai puolentoista litran pulloissa. Kyllä! Ja voi, millaista herkkua se
olikaan! Join sitä harvoin; yleensä naapurin tytön
vanhemmat ostivat pullollisen, josta minäkin sain
lasillisen osakseni. Itse en
tohtinut
sitä
ostaa, sillä viikkorahani
oli
3,50€, enkä halunnut
tuhlata
sitä
limuihin.
Banaani on kuitenkin
hyvää
muodossa kuin
muodossa,
ja
vaikkei nestemäinen olomuoto tuo arvoa sen
ylväille visuaalisille piirteille,
on
banaanin
maku
hiilihapoilla jalostettuna parhaimmillaan.
Ei se mitään. Pidin paljon myös miniriisikakuista,
niistä pizzan makuisista. Muistan, kuinka olin
juuri oppinut lukemaan ja tavasin hankalaa sanaa
pussin kyljestä äitini haljetessa ylpeydestä. Olin
lihava lapsi, sillä riisikakut maistuivat – kunnes
katosivat kauppojen hyllyiltä.
Mikä saatana siinä
on, ettei meitä pikkusieluisimpia kuluttajia oteta huomioon?
Helvetin sama se minulle on, teettekö te
tappiota ottamalla
inkivääri -sitruuna limua valikoimaan.
Jumalauta, minä vihaan kokista ja haluan
irrotella! Banaanilimsa on sentään palannut
Herra Hakkaraisen
johdolla, mutta vaikka
lasinen pullo ja retro
korkki herättävät symCreative Commons –lisensoitu
p atiaa
banaaninkuoriin liukastuvalle
Herra Hakkaraiselle, on pullo naurettavan pieni
eikä takaa täydellistä nautintoa. Juoma maistuu
sokeriselta ja näyttää urealta. Banaanin kunniaa
loukataan esittämällä se pahoinpitelijänä, vaikkei
hedelmäparka ole syyllistynyt mihinkään väärään! Suomi on hyvinvointivaltio ja tasavalta,
mutta tämä ei tasan tarkkaan ole demokratiaa! Te
senkin antiikkiset vapaasyntyiset! Pian te vedätte
Ruohomunatkin markkinoilta, vieläpä vedoten
niinkin huonoon tekosyyhyn kuin että pääsiäissesonki on ohi! Uskaltakaakin!
Diggasin myös niitä vihreitä mehujääpallosia, joita
myytiin pahvipikareissa ja joita naukkailtiin suoraan pakkauksesta. Vaan eipä myydä tai naukkail-
No, tehkää mitä haluatte. Vetäkää Vauhtihirmun
mansikka-banaani-juoma myynnistä. Viekää vaahtosienet TV Mix-pusseista. Minä en murru.
Sitten rakkaan limonadini valmistus lopetettiin.
Tai ainakin se katosi Prisma Nummelan valikoimista. Kuka hullu nyt banaanilimua ostaisi.
8
la enää. Hifistelyni huipentuma inkivääri-sitruunalimonadi katosi sekin aika nopeasti perusruokakauppojen hyllyiltä. Verenpaineeni on noussut jo
liian kauan, olen vain muutaman mittayksikön
päässä lääkityksestä.
On aika valittaa.
”SARASTUS” 1/11
Ennakkoluuloista
Ida-Maria Martti ja Alma Rista
Ihmisillä, etenkin nuorilla, on tapana luokitella toisiaan ja asettaa
muita tiettyyn muottiin. Esimerkiksi uuteen kouluun mennessään on
helpompi jäsennellä muut mielessään kuin opetella nimet: tuossa menee taas yksi gootti, tuolla taas ekohörhö hampputossuineen. Me
päätimme tutkia näitä ennakkoluuloja hieman syvemmin, erityisesti
sitä, mitä ennakkokäsityksiä meillä on toisistamme, ulkonäöstämme
ja harrastuksistamme.
- Emot Näen heitä kaikkialla. He istuvat kaupungin varjoisissa nurkkauksissa jos
ulkona sattuvat olemaan ja mulkoilevat
jokaista lähestyjää joka ei kuulu heihin
- emoihin.
laan täsmälleen niille määrättyihin
paikkoihin, eikä lakkaa säästellä. Silmän päällä roikkuva otsatukka on tärkein- jos otsatukka on huonosti, kaikki
on huonosti.
Heiltä jotain kysyessäni he murahtavat
epämääräiset vastauksensa tuijottaen
verestävillä silmillään tyhjyyteen. Yö
kului taas tietokoneen ääressä istuen ja
Myspacen käyttäjätunnuksista nauttien.
Jos joku kertoisin minulle emojen olevan Myspacen suurin käyttäjäryhmä,
en lainkaan ihmettelisi.
Emojen päivät kuluvat joko omassa tai
toisten hengenheimolaisten kotona
hengatessa, vaikka joskus he saattavatkin tsempata kunnolla ja lähteä keskustaan. Siellä me voimme bongata heidät
ostamassa uusia venytyskoruja tai ottamassa uusia lävistyksiä edellisten seuraksi korviin, kasvoihin ja sinne minne
aurinko ei paljon paistele.
En käsitä emojen halua käyttää mustia,
joskus punamustia ihonmyötäisiä housuja (myös tunnetaan siittiöiden tappajina) . Onhan toki hauskaa arvuutella,
kenen emon housut ratkeavat ensimmäisinä, mutta itse pysyisin niistä kaukana ihan alaruumiinn verenkierron
jatkuvuuden takaamiseksi. Loppuun
käytetyistä keikkapaidoista en viitsi
edes aloittaa. Kuka niitä muka arkivaatteena käyttää?
Toisaalta, saattaahan emojen pukeutumisella olla salattuja merkityksiä, joista
en tiedä.
Kun muut vielä nukkuvat, emot ovat jo
nousseet ylös, ja joka-aamuinen vähintään tunnin kestävä hiustenlaitto voi
alkaa. Kirkkaanväriset hiukset asetel-
”SARASTUS” 1/11
9
kin ne pillifarkut ja muutama kulahtanut
bändipaita. Nancyn olen lukenut ainakin 12
kertaa, enkä kyllästy siihen ikinä. En erityisesti pidä kesästä, enkä halua ruskettua. Stereotypiat eivät siis näköjään ole täysin tuulesta temmattuja...
Olen aina ollut ennakkoluuloja vastaan, mutta totuus on että ulkonäkö, vaatteet ja tyyli,
kertovat ihmisestä hyvin paljon. Ulkonäkö
antaa esimakua siitä mitä saattaa olla tulossa;
ajatusmaailmasta, mielipiteistä ja musiikkimausta. Tietynlaisen ihmiset pukeutuvat ja
ajattelevat tietyllä tavalla; yleensä punkkarit
oikeasti kuuntelevat punk-musiikkia, eivätkä
listapoppia. Tyylisuuntaukset eivät ole rajoite tai este. Vaatteiden avulla voi erottua joukosta tai löytää samanhenkisiä ihmisiä ympärilleen. En halua rohkaista ennakkokäsityksiä, mutta en myöskään tuomitse niitä.
Terve varautuneisuus on ihan hyvä asia uusia ihmisiä tavatessa, kunhan se ei mene liiallisuuksiin. Ensivaikutelman jälkeen on
annettava toinen mahdollisuus. Jokainen
ihminen on tutustumisen arvoinen, näytti hän
miltä tahansa.
Ulkonäkö siis kertoo paljon, muttei suinkaan
kaikkea. Oikeat ihmiset ovat paljon stereotypioita vivahteikkaampia ja monipuolisempia.
Harva ihminen osoittautuu juuri sellaiseksi
kuin ensinäkemältä ajattelee. Siksi ennakkoluuloja on hauska rikkoa; minäkin olen
emoilun lisäksi tanssinut yhdeksän vuotta
balettia, vaikkei moni sitä minusta uskokaan.
Itserakkaus ja angstisuus ovat yleisimpiä
emojen keskuudessa ilmentyviä luonteenpiirteitä. Me muut pidämme heitä vain ilkeinä kusipäinä, joiden seuraa on syytä karttaa.
Tosin meidän muiden mielipiteillä ei ole
heille mitään merkitystä, pitäväthän he itseään vähintäänkin maailmanvaltiaina.
Idan vastaus
En ole ikinä ajatellut olevani mitenkään erityisen ”emomainen”, tai muutenkaan edustavani kyseistä alakulttuuria. Luulin voivani
kirjoittaa puolustuspuheen siitä, miten naurettavia stereotypiat ovat, ettei kukaan oikeasti ole sellainen ja muuta sen sorttista lässytystä. Tätä juttua tehdessäni huomasin kuitenkin olevani väärässä. Perhana, minähän
olen yksi saamarin stereotypia!
Tietenkään kaikki ennakkokäsitykset, viiltely ja vitosen keskiarvo esimerkiksi, eivät
minuun päde, mutta hälyttävän moni seikka
kylläkin. Maailmani on hyvin toispuoleinen
kun toisen silmän peittää pinkki otsatukka,
enkä uskalla edes ajatella paljonko minulta
kuluu aikaa hiustenlaittoon tai kuinka suuren
omaisuuden olen jo tuhlannut hiuslakkaan.
Vaatekaappini koostuu lähinnä mustista
vaatteista ja sieltä löytyvät esimerkiksi juuri-
10
”SARASTUS” 1/11
Ehkä on sittenkin ihan hauskaa olla ”stereotypia”.
- Partiolaiset Partiolaiset, nuo metsien iloiset vekkulit.
Kuka voisikaan vastustaa puita, nuotiolauluja ja solisevia puroja?
Ihan oikeasti, minä kyllä voisin. Ainoa asia,
jota osaan tehdä metsässä on eksyminen. En
osaa suunnistaa, en osaa pystyttää telttaa tai
rakentaa laavua. Jos joutuisin autiolle saarelle, selviäisin korkeintaan tunnin.
En ole koskaan nähnyt retkeilyssä mitään
kiehtovaa. Päinvastoin, ajatus heräämisestä
keskeltä metsää, kosteasta teltasta etana
suussa lähinnä kuvottaa. En vain voi käsittää, miksi jotkut ihmiset nauttivat siitä, pitävät sitä hauskana. Miksi ihmeessä kukaan
haluaisi viettää viikonloppunsa keskellä metsää, kun kaupungissa on tekemistä vaikka
millä mitalla? Pystyn luettelemaan suoralta
kädeltä kymmeniä syitä välttää telttailua
kuin ruttoa. Ötökät, kylmyys, ei vettä, eikä
sähköä... Mikä siinä on muka hauskaa?
Flunssa, kuraiset vaatteet ja särkevä selkä?
Partiolaiset ovatkin yksi niistä asioista, joita
kummastelen jatkuvasti. Kun kuvittelen mielessäni partiolaisen, näen huono-ihoisen nyhverön, valjun ja persoonattoman ihmisen,
joka osaa suunnistaa kaikkialla muualla paitsi Helsingin keskustassa. Ihmisen, joka osaa
solmia kolmekymmentäkaksi erilaista solmua, muttei yhtäkään kunnollista ihmissuhdetta. Mielessäni partiolainen on luonnonlapsi, joka pärjää kyllä Nuuksiossa, muttei
oikeassa elämässä. Eikä tämä edes ole pelkästään kuvitelmaa, minä oikeasti tunnen
tuollaisia ihmisiä.
Partiossa on monia muitakin puolia, joita en
vain yksinkertaisesti ymmärrä. Metsän lisäksi he viettävät aikaa myös kirkolla, epäilyttävästi nimetyllä ”kololla”. Siellä pienet
E.R.Ä.J.O.R.M.A-arvonimen ansainneet
sudenpennut kuluttavat tunteja elämästään
leikkeihin, askarteluun ja yleiseen nysväämiseen. Minusta tuo kuulostaa lähinnä kidutukselta, tai vähintäänkin hyvältä syyltä jättää
kirkollisvero maksamatta. Mutta ehkä siitä
tosiaan ”hyötyy myöhemmässä elämässä”,
mistä minä sen tiedän. Osaavatpahan ainakin
hirttää itsensä oikeaoppisesti kuusen latvaan.
Ei minulla silti varsinaisesti mitään partiolaisia vastaan ole (seli seli...), ennakkoluuloja vain. Suhtaudun heihin huumorilla, kiusoitellen ja naureskellen, ja ehkä vähän säälivästikin. Ihmisten, jotka viettävät aikansa
vapaaehtoisesti luonnossa, on pakko olla
vähän sekaisin....
Emmekä me istu kokouksissa kädet ristissä
rukoilemassa Jumalaa. Niin, olihan partio
vahvasti kytköksissä kristinuskoon joskus
vuonna nakki, mutta nykyään näin ei ole.
Toki minä ystävieni kanssa hymyilen vanhoille mummoille kirkon kahvituksissa autellessani, mutta kun ottaa huomioon, että
tilamme ovat seurakunnan tilojen yhteydessä
ja että saamme kirkolta vuosittain muutaman
tonnin avustuksia, luulisi sen olevan ihan
ymmärrettävää. Eikä meidän kokouksiimme
todellakaan kuulu Raamatun lukeminen ka
kurinalaisuuksien opettaminen. Jos olisi,
minua ei olisi ikinä päästetty partioon.
Alman vastaus
Kysyttäessä harrastuksistani ja vastatessani
harrastavani partiota reaktio on aina sama
epäuskoinen katse. "Mikä ihmeessä haluat
viettää aikaa jossain metsässä näpräämässä
solmuja?" on yleinen ihmettelyn aihe. Täytyy myöntää, etten pidä niiden harjoittelemisesta, eikä pidä kukaan niistä lapsistakaan
joita johdan.
Leireiltä tosiaan tullaan selkäsärkyisinä ja
väsyneinä, ja kotona itketään, kun pitäisi
vielä läksytkin tehdä. Eikä taatusti kukaan
ole innoissaan joutuessaan talven telttaretkellä heräämään kahdelta aamulla vahtimaan, ettei kamina sytytä telttaa tuleen
(koettu on).
Miksi sitten harrastan partiota? Ihmisten
takia. Toisin kuin yleisesti luullaan, emme
ole akneongelmaisia ja epäsosiaalisia puunhalaajia, päinvastoin. Olen itsekin saanut
paljon hyviä ystäviä partiossa, ja retkelle voi
mennä, vaikkei tuntisi ketään ennestään.
Viikonlopun aikana tutustuu kaikkiin, ja
ystävystyy monen kanssa.
Suurimman osan kokouksista me kulutamme
leikkimiseen, askartelemiseen ja järkevien
asioiden, kuten ensiavun ja kierrätyksen
opettamiseen. Tietenkin me myös neuvomme, miten pakataan järkevästi, ja niitä paljon
puhuttuja solmujakin on opittava, koska jotenkin se teltta on saatava pystyyn.
Ja ihan selvennyksen vuoksi, me emme käytä M.A.H.T.I.O.S.A.A.J.A.-tyyppisiä nimiä
toisistamme eikä meidän päässämme heilu
pesukarhun hännällä koristeltu lakki. Jos
ovellanne seisoo lapsia keksirasiat kourassa,
ne ovat viidesluokkalaisia, jotka keräävät
rahaa luokkaretkeen, eivät partiolaisia. Jos
joku näistä kuulostaa tutulta, olette lukeneet
liikaa Aku Ankkaa.
Miksi kaikki luulevat partiolaisten olevan
jotenkin erilaisia? Viettäähän moni eipartiolainenkin aikaa vaelluksilla ja ensiapukursseilla, ja voin helposti mainita montakin
harrastusta, jossa leikitään ja askarellaan. Me
partiolaiset olemme tavallisia ihmisiä, jotka
joudumme kerran tai pari vuodessa nykäisemään päällemme sinisen Suomen maatunnuksilla koristellun paidan.
”SARASTUS” 1/11
11
Vaikka perhettä varmasti jännitti
kovasti sisaruksen ja tyttären muutto,
sai Natalia kannustusta päätökselleen,
vaikkei kotimaastaan muuttaminen ole
koskaan helppoa. Vastaanotto Suomessa tulevan aviomiehen luona oli kuitenkin lämmin, sillä hän ei ollut sisaruksista ensimmäinen, joka avioitui ulkomaalaisen henkilön kanssa, joten tuleva
miniä tutustutettiin totutusti Suomen
kulttuuriin. Kulttuurishokki ei siis iskenyt, perusluonteeltaan kun venäläiset ja
suomalaiset ovat samankaltaisia.
Suurennuslasissa:
NATALIA
AKSELROD
Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto eli
kansalaisille tutummin Neuvostoliitto hallitsi maailmaa 1922-1991. Ensimmäisenä mieleen nousevat Stalinin ja Leninin kaltaiset
miehet, jotka eivät kuitenkaan kerro kansalaisistaan, jotka jäivät heidän tekojensa varjoon. Vaikka herrojen valtakausista on jo
vuosikymmeniä, on heidän muistonsa jäänyt
elämään. Totuus ja käsitykset vaihtelevat.
Natalia Akselrod syntyi Neuvostoliitossa moskovalaiseen diplomiinsinööriperheeseen, mutta muutti parikymmentä vuotta sitten Suomeen. Tausta
on kuultavissa aksentissa, mutta ulkonäkö ei kerro tarinaa maasta toiseen muuttamisen takana tai elämästä sen jälkeen. Lapsuus Neuvostoliitossa oli onnellinen
veljen ja vanhempien suojassa. Tärkeä tekijä, kiinnostus matematiikkaan, löytyi
luonnostaan kotoa ja tarttui sekä Nataliaan että hänen veljeensä. Opettajan uralle
hakemiseen kannustivat kuitenkin ulkoiset tekijät, muun muassa tukiopetustoiminta ala-asteilla.
12
”SARASTUS” 1/11
– Opettajia ei ole ollut suvussa, joten
vanhemmille se oli aikamoinen stressi
kun ilmoitin että haluan tulla opettajaksi. Halusin ihmisten kanssa olla tekemisissä, eli ei diplomi-insinööriksi, se
oli ihan selvää.
Neuvostoliitossa uraa ei ehtinyt juuri
kouluja enemmän kertyä ennen kuin
rakkaus toi vielä opiskelevan nuoren
naisen Suomeen.
– En mä Suomen olemassaolosta oikein tiennyt mitään, joku pieni maa
jossain, Natalia naurahtaa. – Ihan vain
sattumalta tavattiin teatterissa. Nyt kun
sitä miettii, en varmaan enää tässä iässä
pystyisi muuttamaan, mutta olin aika
nuori, joten se oli itsestään selvää, miehenihän olisi ollut mahdotonta löytää
työtä Neuvostoliitosta.
– Oli siinä varmasti eroavaisuuksia,
mutta mä olen hirveän sopeutuvainen
ihminen. Yhteistä kieltä ei ollut, joten
puhuin aluksi englantia, mutta nopeasti
sen kielen sitten oppi. Toisaalta, kun
mä tulin tänne Moskovasta, Suomi
tuntui hirveän pieneltä. Yhden
kauhutarina kuulin: eräs mun
opettaja yliopistolla oli opettanut paljon Suomessa, ja kun
hän kuuli mun muuttavan tänne, hän sanoi ”Älä! Kaikki
suomalaiset miehet ovat juoppoja!” Hän väitti myös, etteivät avioliitot kestä, että vain
noin kymmenen prosenttia
selviää avioliitosta. Nuorena
tietysti on aina omat mielipiteet, joten en mä sitä uskonut.
Vastasin kuuluvani siihen
kymmeneen prosenttiin.
Tämän takia hän ei suinkaan ollut aikanaan ainoa, joka muutti kotimaastaan.
Viime vuosikymmenenä globalisoituneella Venäjällä on täysin tavallista
olla venäläissyntyinen mutta asua ulkomailla, tai asua kahdessa maassa työskennellen toisessa. Tällä hetkellä Natalian perhe on levittäytynyt ympäri maailmaa; esimerkiksi hänen veljensä asuu
perheineen Yhdysvalloissa. Venäjällä
elossa on enää isä, joten Natalian elämä on keskittynyt paljon Suomeen.
Oppilaat Suomessa ovat aina suhtautuneet hyvällä mielellä opettajaan, joka
puhuu suomea hauskasti ääntäen. Se on
saattanut joskus jopa lapsia erityisesti
viehättää.
– Mä olen ollut nyt kymmenestä kahteentoista vuotta opettajana, ja
aina on yllättävän positiivisesti
suhtauduttu. Se mua kauheasti
kiinnostaa, että onko matematiikka jotenkin kauhean vaikeata kun opetetaan hassulla
suomella?
”Mä ajattelen
positiivisesti
ja uskon, että
se palautuu
takaisin.”
Tietysti herää kysymyksiä Suomen ja
Venäjän yhteisestä historiasta, joka ei
ole kaikkein kauneinta katseltavaa.
Ryssäviha ja ”Karjala takaisin!” eivät
kuulu enää nykypäivään ja koetaan
rasistisina ja äärimmäisen törkeinä,
mutta jakavat edelleen mielipiteitä.
Suomessa matkustavat venäläiset kääntävät katseita, ja joitakin he närkästyttävät.
– Mä ajattelen positiivisesti ja uskon,
että se palautuu takaisin, enkä ole koskaan kokenut minkäänlaista ryssävihaa. Joskus joku saattoi kääntyä katsomaan silloin 90-luvulla, kun puhuin
venäjää kadulla. Venäjällä kouluissa
kuitenkin opetettiin jo silloin faktat,
että Venäjä hyökkäsi Suomeen eikä
toisinpäin. Eikä sodassa varmaan voikaan voittaa. Yksilö ei tietenkään voi
olla siitä vastuussa eikä silloin (sodan
aikaan) kansalla varmaan ollutkaan
paljoa sanavaltaa.
Lisäksi Natalia kuului Neuvostoliiton
juutalaiseen vähemmistöön, jonka elämä oli usein äärimmäisen hankalaa.
Tähän haastattelija vastaa,
että yksi Natalian vahvuuksista varmastikin on juuri, se,
ettei hän kaunistele, kiertele
tai kaartele opettaessaan.
– Matemaatikon omassa kielessä on
niitä hienoja sanoja, joita ainakin yritän
välttää. Jos puhuisin luokassa niin, ei
kukaan tajuaisi mua. Varsinkin silloin
joskus alussa saattoi sanoa jotakin todella hassusti, ja kun itsekin tajusi mitä
oli sanonut, auttoi hirveesti jos osasi
suhtautua huumorilla. Ei se mua loukkaa, jos joku nauraa sille, miten mä
puhun. Tää on loppujen lopuksi kuitenkin hyvin kiitollinen työ mielestäni.
Opettajien solvaaminen ei käy Suomessa päinsä, eikä Nataliakaan ole
koskaan saanut kuulla suo-raa negatiivista kommenttia yhdeltäkään oppilaalta. Hän uskookin opettajien motiivien
avautuvan oppilaille vasta sitten, kun
he ovat itse aikuisia.
Vaikka matematiikka on oppiaineena
sangen ikiaikainen, ja sen saralla harvemmin tapahtuu suuria mullistuksia,
Natalia haluaa kokeilla uusia kujeita,
suurimaksi osaksi, ettei kyllästyisi itse
työhönsä. Turhautumisen tunnetta ei
ehdi syntyä, sillä ammatti palkitsee
aina; Natalian oppilaat pärjäävät matematiikassa silmäänpistävän hyvin! Natalia toteaakin, että olisi diplomi-
”SARASTUS” 1/11
13
insinööri, jos näin ei olisi. Toisaalta
ratkaisuissa, jotka on havaittu toimiviksi, pysyttäydytään.
– Oppilaat on niin erilaisia, osan kanssa jokin toimii ja osan kanssa sujuu
ihan eri tavalla. Se on just ihanaa, kun
oppilaat loppujen lopuksi kuitenkin
oivaltaa.
Opettajan työt Natalia aloitti Espoossa, missä hän vietti vuoden Mainingin
koulussa. Sen jälkeen hän viihtyi monta vuotta Ykkösnorssissa.
– Se oli monipuolinen työ: mulla oli
peruskoululaisia, lukiolaisia ja sitten
jopa auskuja. En olisi varmaan vaihtanutkaan pois sieltä, mutta kyseessä
oli sijaisuus, joka jatkui vuosi kerrallaan. Sitten tulin raskaaksi, ja piti etsiä
virka, ja Tykissä sattui olemaan sellainen sopivasti auki. Käytännössä mulla
on virka vuodelta 2001, mutta silloin
jäin moneksi vuodeksi kotiin hoitamaan pieniä lapsia. Lisäksi tää sijaitsee
hyvässä paikassa ja tänne on helppo
tulla, kun asun Lauttasaaressa.
Tyk osoittautui hyväksi muutenkin
kuin vain sijainniltaan.
– Mä olen oppinut täällä hirveän paljon. Norssissa oli sellainen systeemi
että ei kellään ollut vain pitkää tai lyhyttä matikkaa, kaikki opettajat opetti
kaikkia oppilaita, mä ohjasin vielä auskuja atk:ssa. Siinä oli paljon erilaisia
tehtäviä, mikä oli kyllä kivaa vaihtelua,
mutta täällä mulla on lyhyestä matikasta selkeä kokonaiskuva. Mä pystyn
suunnittelemaan kursseja eri tavalla.
Norsissa oli niin, että yksi kurssi on
tällä opettajalla, toinen jollain toisella
ja kolmas taas mulla. Norssissa olin
myös atk-tukihenkilö, mutta nyt koululla on sellainen ihan erillinen. Nyt
mulla on kuitenkin oma luokka, ja olen
nauttinut ryhmänohjaajana olemisesta.
Tää on ihan mun juttu. Meillä on aina
ollut hirveän kivoja oppilaita. Nuoret
on kauhean kivoja, heistä saa energiaa,
kun itse on väsynyt.
Jos jotakin negatiivista on sanottava,
Natalia mainitsee kaikenmaailman
tekniset vempeleet, joita nykyään esiintyy oppitunneilla iPadeista lähtien.
Tekniikka kehittyy, mutta luokkaan se
kuuluu vain opetusvälineiden muodossa.
– Mua ärsyttää hirveästi, jos porukka
tekee jotain muuta tunnilla. Mun mielestä opiskelu on molempien osapuolien sitoutumista. Te olette vastuussa
14
”SARASTUS” 1/11
siitä että opiskelette ja mä olen vastuussa siitä että te opitte. En minä ole
opettaja, joka avaa oppilaitten päät ja
laittaa kauhalla sinne tietoa. Mä odotan
oppilaiden sitoutuvan siihen prosessiin,
sillä meillä on kaksi ja puoli vuotta
aikaa, eikä siitä tule mitään, jos toinen
osapuoli ei ole mukana. Tykissä nyt
tehdään kuitenkin työtä aika hyvin.
Luulisikin, että lukiossa porukan pitäisi
olla motivoitunutta, te kun vielä tulette
tänne niin hyvällä keskiarvolla.
Toisin voisi olla hyvinkin moni asia.
90-luvun lopussa it-osaajista oli pulaa,
ja Natalia olisi yhtenä sellaisena voinut
työllistyä it-yrityksessä.
– Mutta kyllä mä olin silloin tehnyt jo
sen päätöksen tehnyt, että tää on se
mun juttu. Ei tätä palkan takia tehdä,
vaan pitkien lomien, Natalia sanoo ja
nauraa päälle.
Tällä hetkellä tärkein osa Natalian
elämää on kuitenkin perhe. Kolme tytärtä, joista nuorin käy ala-asteen ensimmäistä luokkaa, pitävät perheenäidin kiireisenä. Omalla ajallaan Natalia
pyrkii liikkumaan.
– Mun mielestä on ihanaa päästä metsään yksin poimimaan sieniä. Vähän
hiljaisuutta, elämässähän on paljon
ääntä sekä töissä että kotona. Lisäksi
leipominen on aina ollut mulle suuri
harrastus.
Natalia puhuu lastensa kanssa venäjää, isä suomea. Lapset myös opiskelevat venäjää koulussa, vaikka joskus
hiukan vastahakoisia ovatkin. Lisäksi
Natalia tapaa yhdistää kulttuuritaustansa harrastukseensa venäläisten herkkujen muodossa.
– Meillä on kotona aika iso kirjasto
klassikoita. En ole saanut pieniä vielä
lukemaan niitä venäjäksi, mutta elän
toivossa… Natalia toteaa lempeästi. –
Tärkeintä on se, että pärjätään kaikki
isoisän luona Venäjällä. Mun mielestä
kaikista taidoissa on elämässä hyötyä,
vaikkei suoranaisesti näkisi sitä.
Vaikkei olisi venäjän kielen kanssa
tekemisissä, kyllä se vaan avartaa.
Kysyttäessä tulevaisuudesta Natalia
naurahtaa. Pahahan sitä on tässä vaiheessa sanoa.
– En ajattele tulevaisuutta, haluan elää
tässä päivässä. Ei kukaan voi tietää,
mitä kaikkea tulevaisuus tuo. Elämä on
niin uskomatonta.
”SARASTUS” 1/11
15
KAKSI JA PUOLI
KUUKAUTTA
SIIRI KÄHÖNEN
V
apun shampanjalasien
kilinä, ihmisten nauru ja
foliopallojen tömähteleminen toisiinsa saavat minut
kiljahtelemaan riemusta. Kun lämpötila kohoaa yli kymmeneen asteeseen,
minua loukkaavat verisesti yhä vain
villakangastakeissaan ja paksuissa
kaulaliinoissaan kulkevat ihmiset. Jos
joku vielä toukokuussa kehtaa päivitellä sitä, että kevät lähestyy, raivostun. Kevät tuli jo, ja nyt on kesän vuoro! Hei, olen Siiri, ja olen kesäholisti.
Kesä putkahtaa aina marraskuusta
lähtien ihmisten mieliin keskimäärin
kuuden minuutin välein. Ajatus vastaanotetaan aina ajankohdasta riippuen
joko odotuksen pituudesta johtuen
epätoivoisen tai vaihtoehtoisesti onnellisen odottavaisen huokauksen kera. Kesä on saavuttanut eräänlaiseen
kulttimaineen: sen saapumista odotetaan, sitä palvotaan ja siihen uskotaan
sokeasti. Kesä kuvataan keskusteluissa, kirjoissa ja elokuvissa idyllisesti
vapaaksi, villiksi ja ennen kaikkea
onnelliseksi ajanjaksoksi, jonka aikana
mikä tahansa on mahdollista ja ihanaa.
Voi vaikkapa lähteä hetken mielijohteesta road tripille edellisenä päivänä
tapaamansa tytön kanssa, ja on täysin
todennäköistä, että ventovieras pariskunta päättää tuosta noin ottaa mökkivieraakseen kaksi rähjäistä nuorta.
Kyllä, nämä esimerkit poimin elokuvasta Elokuu, mutta kaikesta leffan
16
”SARASTUS” 1/11
kliseisyydestä ja korniudesta huolimatta on myönnettävä, että sen katsominen
sai näppini syyhyämään. Tulisi se kesä
nyt jo; minäkin haluan lukea runoja
kynttilänvalossa, suudella järvessä ja
kirmata kesäyössä!
Laadimme viime keväällä ystävieni
kanssa listan tulevan kesän suunnitelmista. Ajatuksena oli muun muassa
ajaa ikkunat auki autoa ja kuunnella
täysillä Bob Marleyn Girl I Wanna
Make You Sweatia, matkustaa Yyterin
Beach futis -tapahtumaan ja juosta
kaatosateessa. Suunnitelmamme kuvastavat hyvin ihmisten suhtautumista
kesään: kaikki on toteutettavissa. Kaikki ideat vaikuttavat hyviltä, kun niihin
liittää kolmenkymmenen asteen lämpötilan ja porottavan auringon.
Todellisuus kumauttaa kuitenkin karulla, painavalla lekalla päähän. Kesäinen
sateessa läpimärkänä pyrähtely päättyi
ikävään angiinaan. Ja aika harva viettää lomansa täysin vapaana palloillen
ja ympäri Suomea tai maailmaa kiertäen - montaa kahlitsee kesätyö, joka
keväällä tuntui vielä hyvältä ajatukselta. Vaikka kesätyöputken jälkeen koittaa usein vapaus ja mukava, moninumeroinen summa pankkitilillä, puurtaminen hiki hatussa ennen vapautumista
ei ole mitään herkkua.
Ja niin ikävää kuin se onkin, eivät henkiset paineetkaan pääty Suvivirren lau-
lamiseen (mikä muuten nostattaa ainakin tässä kesäihmisessä kylmät väreet
iholle ja palan kurkkuun). Tarkoitan
sitä, että jos joku syksyllä palaa kouluun ja ilmoittaa hymyillen viettäneensä koko kesänsä maaten kotona, hän
saa vastaanottaa
vähintään huolestuneita ”Oikeesti?
Harmi, että tuhlasit
koko kesän siihen!”-kommentteja
ja pään pudisteluja.
Olen tästä täydellinen esimerkki: aion
lähteä kesän lopulla
reilaamaan. Ja vaikka idea alun perin
onkin lähtöisin minusta itsestäni, en
voi kieltää, ettenkö
nyt jo kihisisi riemusta sen ajatuksen
vuoksi, että saan
vihdoin olla Facebook-kaveriröykkiöstäni
se,joka
pääsee kirjoittamaan erityisimmät
statukset – tyyliin ”Chillin' on top of
the Eiffel tower” tai ”Berliinin eläintarhan norsu just puras mua – kivaa!” Tai
että pääsen lähettämään perheelle ja
kavereille postikortteja aiheesta Bulgarian ihanat hiekkarannat (lue: mädäntykää te siellä Suomessa, kun minä elän
kunnon elämää). Vihdoin minullakin
tulee olemaan jotain raportoitavaa, ja
vihdoin saan olla se, joka on viettänyt
kunnon kesän.
Niin, on turha väittää, että kesä olisi
täysin vapaata ja paineetonta elämää.
Toisaalta asiaa voi ajatella siltäkin kantilta, että ilman
paineita
saada
kymmenen viikon aikana edes
jotain aikaiseksi
todellakin viettäisimme
kaikki
koko kesän lagaillen ja damaillen neljän seinän
sisällä.
Jotain
passivoivaa kesässä nimittäin
on – ehkä jutun
juju piilee kuumassa ilmassa tai
ajatuksessa siitä,
että vihdoin on
aikaa ja oikeus
potea koko vuoden
kestänyttä
väsymystä vällyjen välissä päivästä toiseen. Jonkun optimaalinen
kesä saattaa olla juuri tällainen, mutta
sanoisin, että kesä tulee kuitenkin hyödyntää hiukan mielikuvituksellisemmin. Useimmat haluavat viettää kesänsä eläen unelmaelämää.
”Kaikki ideat
vaikuttavat hyvältä, kun niihin
liittää kolmenkymmenen asteen lämpötilan
ja polttavan auringon.”
Koska kesällä voi.
”SARASTUS” 1/11
17
TYKIN
VAPPU
18
”SARASTUS” 1/11
”SARASTUS” 1/11
19
DOWN ON MY
KNEES
-Päiväni kerjäläisenä
Kello oli 7:21 helmikuun 22. päivänä. Hiihtolomaviikon toinen päivä oli kalsea. Monet viettivät lomaa lasketellen pohjoisessa tai lepäillen etelässä –
loput todennäköisesti olivat nauttimassa suloisesta
toimettomuudesta kotosalla. Keskustassa oli vielä
hieman likaista lunta jalkakäytävillä ja minä – minä
istahdin kerjäämään Elielinaukiolla.
Kerjäläisistä tuli tavallinen ilmiö Suomessakin
vuoden 2007 jälkeen. Sinä vuonna Romania ja
Bulgaria liittyivät Euroopan unioniin ja
pääsivät vapaan liikkuvuuden piiriin.
Sekä Romaniassa että Bulgariassa on
suuret ja syrjityt romanivähemmistöt,
jotka alkoivat levittäytyä ympäri Eurooppaa mahdollisuuden siihen avautuessa. Kerjäämällä länsieurooppalaisessa
varakkaassa valtiossa almuja voi tienata
tarpeeksi rahaa siedettävään elämään
entisessä itäblokissa. Romanikerjäläiset
tulevat EU-kansalaisina Suomeen, EUalueelle, joten heillä on oikeus olla
täällä unionin määrittämät kolme kuukautta. Valtio tai kunnat eivät kuitenkaan oletusarvoisesti tarjoa romaneille
mitään etuuksia - poikkeuksena ovat tietysti Kalasataman palaneelta leiriltä kotiin matkarahan kera
lähetetyt romanit.
tunto alkaa kadota. En aikonut alkaa rukoilla almuja suomalaisilta, mutta rukouksenomainen liikehdintä edestakaisin tulee mukaan lähes automaattisesti, jotta kerjätessä pysyisi lämpimänä.
Matti Vanhanen, Suomen entinen pääministeri,
opasti suomalaisia olemaan antamatta rahaa kerjäläisille, jotta ongelma ratkeaisi. Kun kerjääminen
osoittautuisi hyödyttömäksi, eivät romanit enää
tulisi takaisin Suomeen. Alkuun tuntuu, että suomalaiset noudattavat tätä kehotusta liiankin orjallisesti.
Hytisen kylmästä kerjäämistä varten
hankkimani peitteen alla ja koetan herättää ihmisten myötätunnon siinä onnistumatta.
”Kerjäämisen kieltämisellä on kansan
gallupenemmistö
takanaan, mutta
päättäjillä ei ole
tahtoa asiaan puuttumiseen”
Suomen talvi on pitkä ja kylmä. Vaikka
Elielinaukiolla ei tuule, alkaa kylmyys hiljalleen
kalvaa luita. Alan ymmärtää, miksi suuri osa romaneista palaa talven ajaksi kotiin. Jalat puutuvat ja
Kerjäläiset ovat kokeneet inflaation:
nyt, kun niitä löytyy joka kadunkulmasta ainakin yksi, ei kerjäläinen ole uutta
tai jännittävää. Itsekin annoin ensimmäisten kerjäläisten ilmaantuessa muutamia almuja, uutuudenviehätyksen
vuoksi. Nykyään lähinnä pohdin, löytyisikö minulta joskus pokkaa ottaa
kolikoita kerjäläisen heristämästä pah-
vimukista.
Naamiointini romanikerjäläiseksi onnistuu liiankin
hyvin. Kun olen kymmenisen minuuttia paikallani
istunut, tulee ensimmäinen kerta, kun joku ottaa
minuun kontaktia. Romanimies, joka nauttii Mäkkärikahvia metron sisäänkäynnin edessä liimaa
katseensa pitkäksi aikaa minuun. Jätän hänet huo-
Teksti: Vili Vanhala
Kuvat: Valtteri Rautiainen
20
”SARASTUS” 1/11
”SARASTUS” 1/11
21
uhkaava ja aggressiivinen kerjäämistyyli, jossa
mukia tullaan heiluttamaan nenän eteen ja vaaditaan antamaan rahaa – tosin tätä ollaan jo kieltämässä järjestyslailla.
miotta. Olen valinnut Elielinaukiolle nousevan
metron sisäänkäynnin edustan lähinnä välttääkseni
reviiririidat oikeiden kerjäläisten kanssa. Mies tulee
hetken mietittyään lähelleni ja kysyy jotain kielellä,
jota en ymmärrä. Vaikenen. ”Do you speak english”, mies kysyy painokkaasti. En vastaa mitään,
keskityn vain ”työhöni”. Lopulta mies poistuu,
tullen tosin tervehtimään vielä kahdesti: kerran
juttelemaan minulle kielellään sekä toistamiseen
pudottaakseen kaksikymmensenttisen suomalaista
kahvimerkkiä mainostavaan kertakäyttömukiin.
Kerjäämisestä on myös olemassa suomalaisempi
muoto kuin kadunkulmissa rukoilu. Tyypillinen
suomalaiskerjäläinen on laitapuolen kulkija todennäköisyydellä fifty-fifty, joka kerjää rahaa milloin
kahvikuppiin, milloin bussilippuun, milloin farkkuihin, kuten eräässä City-lehden testissä, milloin
johonkin tarkemmin erittelemättömään. Suomalaiskerjäläisistä huokuu tietty mukavuudenhaluisuus,
sillä raha harvoin menee elämän välttämättömiin
kuluihin, vaan tiettyihin, ehkäpä tarpeettomiin hyödykkeisiin. Toisenlaista kerjäämistä kokeilleena on
pakko myöntää, että mieluummin pyytäisin ohikulkijoilta suoraan ja selvällä suomen kielellä euroa
kahvikuppiin – lämmikkeeksi – kuin lähtisin kadunkulmalle istumaan mykkänä ja toivomaan pyytämättä annettuja almuja.
Asenteet (romani)kerjäläisiä kohtaan ovat ajan
myötä kiristyneet, vaikka ne HS-gallupin
(Helsingin Sanomat 18.2.2011) mukaan ovat aina
olleet tiukat. Vuonna 2007 kerjäämisen kieltämistä
julkisilla paikoilla kannatti 60 % ihmisistä, tänä
vuonna vastaava luku on 71 %. Koska Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka selkeästi vastustaa
kerjäämistä, on helppo tehdä olettamus, että kerjäläisten näkyminen katukuvassa on yksi niistä politiikan kiistakapuloista, joka mahdollisti perussuomalaisten ison jytkyn.
Miksi suomalaiset eivät hyväksy kerjäämistä? Syy
tähän lienee erilaisissa kulttuuritaustoissa. Suomessa, kuten muissa Pohjoismaissa, luterilainen usko
on vaikuttanut hyvinvointivaltion tai vaihtoehtoisesti hyvinvointiyhteiskunnan syntyyn. Hyvinvoinnin perusedellytys on se, että kaikista, varsinkin
vähäosaisimmista, pidetään huolta – niinpä kenenkään ei tarvitse kerjätä almuja kadunvarressa. Katolilainen Etelä-Euroopassa voimassa oleva kulttuuri
puolestaan ei tunne yhteiskunnan vastuun käsitettä.
Päinvastoin, ihmisen arvo mitataan vapaaehtoisesti
suoritettujen hyvien tekojen perusteella eikä sellaiseksi lasketa korkeaa veroprosenttia tai valtion tarjoamien etuuksien nauttimista. Sen sijaan korostetaan ihmisen henkilökohtaista
auttamisenhalua ja avokätisyyttä –
kuten vaikkapa almujen antoa
kerjäläisille.
Kerjäämisen kieltämisellä on
kansan gallupenemmistö takanaan, mutta päättäjillä ei ole tah-
”Kerjäläisten näkyminen katukuvassa
- - mahdollisti perussuomalaisten
ison jytkyn”
toa asiaan puuttumiseen. Syy tähän on
se, että lain tarkoitus on epäselvä ja lain
suuntaus selkeästi romaneja vastaan.
Harva kehtaa kuitenkaan ilmoittaa tätä
suoraan. Kerjäämisen kieltämisellä aiotaan eri toimijoiden mukaan ratkaista
ainakin kerjäämisen taustalla oleva ihmiskauppa ja sen mukanaan tuomat
lieveilmiöt, kuten taskuvarkaudet ja
aggressiivinen kaupusteleminen. On
myös totta, että kerjääminen ei ole kovin
humaani tapa ansaita elantoa.
Ihmiskauppa, joka siis on laitonta, on yleinen perustelu sille, miksi kerjääminen pitäisi kieltää. Perustelu kuulostaa järkevältä, mutta samaa
”Rikollista ei ole rikos vaan sen seuraus” -mallia
soveltamalla saamme aikaiseksi absurdeja lakiehdotuksia, jotka eivät tulisi kuitenkaan toimimaan.
Kielletäänkö pankin kassaneidiltä rahojen luovuttaminen ryöstäjälle, jotta pankkiryöstöt lakkaisivat?
Pitäisikö raiskauksen uhrin joutua tuomiolle, koska
hän on antanut raiskata itsensä?
Kerjääminen itsessään on – tai sen ainakin pitäisi
olla - rauhanomaista, eikä siitä pitäisi olla minkäänlaista haittaa kenellekään. Ongelmaksi onkin muodostunut niin sanottu häiritsevä kerjääminen, eli
22
”SARASTUS” 1/11
Suomalainen yhteiskunta ja suomalaiset ovat kerjäämisen suhteen kaksinaamaisia. Toisaalta hyvinvointiyhteiskunnan olemassaolo pohjautuu siihen,
että valtio ja kunnat luottavat perheen ja järjestöjen
vastuuseen. Tämä tarkoittaa sitä, että vähävaraiset
hakevat apua ”sossun luukkujen” sijasta kirkon tai hyväntekeväisyysjärjestön leipäjonoista ja asunnottomat saavat
majapaikan joko tuttavilta tai
majapaikkaa tarjoavilta säätiöiltä. Miten leipäjonon jatkoksi juuttuminen eroaa kaduilla tapahtumasta kerjäämisestä? Onko toimeentulotuki –
joka pitää erikseen aina viranomaisilta anoa – lakkautettava kerjäämiskiellon
yhteydessä? Ihmisyys unohtuu, kun puhe kääntyy
kerjäläisiin. Toki on myönnettävä, että romanien
oloja almut eivät varsinaisesti paranna, vaan työ
tämän vähemmistön hyväksi olisi parempi tehdä
lähtömaassa.
titunnin aikana tienaan reilut kolme euroa. Siitä huolimatta kerjääminen on pitkäpiimäistä ja väsyttävää
puuhaa. Koko ajan pitää olla skarppina, jos joku antelias päättäisi ilahduttaa muutamilla taskun pohjalle
unohtuneilla eurosenteillä, mutta samaan aikaan pitää
taistella takaraivossa kytevää lopettamishalua vastaan.
Vajavaisella keskittymiskyvyllä ja impulsiivisella
luonteella varustettu henkilö kuten allekirjoittanut
joutuu taistelemaan unohtaakseen kotona odottavat
englannin yo-vihon, kemian yo-kokeen ja matematiikan läksyt.
Pää painuksissa alan pohtia, miten selviän
koko päivästä – jo ensimmäiset 40 minuuttia tuntuivat tuskaisilta – ja huomaan
syrjäsilmällä sinitakkisten poliisien nousevan ulos Elielinaukion taksitolpalle
jättämästään poliisipakusta. Taktiikka
täydellisestä hiljaisuudesta toimi yhden
kerran, mutta auktoriteettiuskoisuus pakottaa myöntymään poliisien kutsuun
tulla autoon juttelemaan, sen jälkeen kun
kutsu on esitetty suomeksi ja englanniksi
ja sen jälkeen ihmetelty, puhunko mitään kieltä.
”Suomalainen yhteiskunta ja suomalaiset
ovat kerjäämisen
suhteen kaksinaamaisia.”
Romanimiehen minulle taskustaan kaivama 20senttinen on kuin se kuuluisa jumittunut ketsuppipullon korkki, joka auetessaan purskauttaa puolet
ketsupista ranskalaisten päälle. Saan nopeasti muutaman ”isommankin” lahjoituksen. Pelkästään vart-
Kollektiivinen vastuu ihmisestä ilmenee erittäin hyvin
tässä tapauksessa. Sen sijaan, että ohikulkija olisi
tarjonnut suoraa rahallista tai materialistista apua, oli
minusta tehty ilmoitus sosiaalivirastoon. Minä, joka
olen jo täysi-ikäinen tämän artikkelin ilmestyessä,
olen jonkun minulle tuntemattomaksi jääneen työmatkalaisen mielestä 11-vuotias romanialaislapsi, joka
kerjää ja palelee keskustassa yksinäisenä. Yhteiskunta
täytti velvollisuutensa ja tuli apuun, vaikkakaan en
apua kokenut tarvitsevani. Mikäli oikein muistan,
olivat myös hätäkeskuksen puhelinlangat laulaneet
tästä kaltoin kohdellusta nuorukaisesta.
Sosiaaliviranomaisilla ei kuitenkaan ole mitään vaatimuksia suhteeni, vaikka olenkin vielä alaikäinen peräti kahden kuukauden ajan eikä poliisillakaan ole valtuuksia lain nimessä puuttua kerjäämiseeni. Lyhyen
ristikuulustelun jälkeen kerron asiani, miksi kerjään ja
asian vapaaehtoisuuden – kukaan ei minua pakottanut
ryhtymään tähän. Lopulta saan luvan nousta maijan
takapenkiltä ja jatkaa elämääni, vaikkakin minun
painokkaasti suositellaan lopettavan ihmisten huolestuttamisen yleisellä paikalla polvistumalla. Lähden
kotiin, huimat 3 euroa ja 60 senttiä rikkaampana,
kylmästä tärisevänä ja aikaisen herätyksen takia väsy-
”SARASTUS” 1/11
23
TEMPERAMENTTIA!
KRISTIINA NIELSEN
Bussissa kaikki ikkunapaikat on täytetty ja kaikki käytäväpaikat ovat vapaat.
Sukujuhlissa vilkuillaan epäilevästi
naapuripöytään. Politiikkaa leimaa
tasaisuus ja värittömyys. Aktiivinen
kansalaistoiminta on vähäistä. Ulkomailla meitä väitetään hiljaisiksi.
”Kansainväliset yritysjohtajat tietävät,
että suomalaiset eivät turhaan puhu
eivätkä juurikaan kiitä mistään. Parhaassa tapauksessa suomalaiselta voi
saada hymyn tai sanan pitkän tuttavuuden jälkeen. Meistä suomalaisista todetaan hyvin yleisesti, että ´me vaikenemme kaikilla kielillä´” , kirjoittaa
Anna Purna artikkelissaan Hiljaisuus
on suomalainen tuote (Taloussanomat
27.7.1999). Tottahan se on, suomalainen keskustelukulttuuri on kehittymätöntä.
Historiallisia ja maantieteellisiä syitä ei
sovi kiistää. Suomessa ei ole vilkkaan
seuraelämän perinteitä, toisin kuin
muualla Euroopassa. Lisäksi harvaan
asutussa maassamme kontaktit luodaan
usein vain pienelle alueelle, jolloin
jutustelu- ja tutustumistaitoja ei liiemmin tarvita. "Mähän mitään smooltookkia " , sanoo Jussi.
Syyt piilevät myös mielipiteen ilmaisutaidossa ja yhteiskunnan asenteissa.
Olen monesti huomannut, että suomalaisten keskuudessa esiintyy väittelykauhua. Monet kokevat väittelyn riidaksi, ja tilannetta yritetään lepytellä
kaikin tavoin. Eriävä mielipide koetaan
uhkaksi ja omaa "oikeaa" mielipidettä
ollaan valmiita puolustamaan viimeiseen asti. Tilanne ajautuu asemasotaan
24
”SARASTUS” 1/11
ja kompromisseihin päästään harvoin .
Asiallinen väittely, jossa osapuolten
kannat ovat hyvin perusteltuja ja myös
vastapuolen argumentteja kuunnellaan,
on kuitenkin osa kukoistavaa keskustelukulttuuria.
Johanna Korhonen kuvaa taannoisessa
kolumnissaan Puhumatta paras (HS
23.3.2011) yhteiskuntamme asenteita,
jotka eivät millään tavalla rohkaise
avoimeen mielipiteenilmaisuun:
"Ihminen, jolla on näkemyksiä, on heposti hankala, änkyrä, sopeutumaton ja
siksi kartettava." Suomalaiset pelkäävät leimautuvansa mielipiteidensä johdosta, vaikuttavansa oudoilta. Mielipiteitä sallitaan lähinnä alan huippuasiantuntijoilta, suurilta auktoriteeteilta ja
yleisneroilta niin sanotuilta "Jari Tervoilta". Asenteet ovat kuin suoraan
koulumaailmasta.Vielä muutama vuosikymmen sitten ehdottomat auktoriteetit eli vanhemmat ja opettajat olivat
poikkeuksetta aina oikeassa. Ei sopinut
kyseenalaistaa saati esittää omia eriäviä mielipiteitä.
Toki ajat ovat siitä muuttuneet, ja nykyisin opettajat ovat joustavampia.
Koulun ilmapiiri koetaan kannustavaksi, minkä todistaa Stakesin kouluterveyskysely 2002-2010. Sen mukaan
78% peruskoulun 8. - ja 9.luokkalaisista ja 83% lukion 1. ja 2.
vuosikurssilaisista kokee luokan ilmapiirin tukevan vapaata mielipiteenilmaisua. Silti jotain vanhoista asenteista
on jäljellä. Viittaamista vältetään ja
esiintymiskammo on erittäin yleistä.
Koska koulujärjestelmässämme ei ole
perinteitä mielipiteen ilmaisua parantavista harjoituksista, opetetaan niitä
liian vähän. Väittely- ja esiintymisharjoitukset ovat usein väkinäisiä ja niistä
puuttuu spontaanius. Väitän koulun
olevan avaintekijä mielipiteen ilmaisun
rohkaisemiseen ja sitä kautta suomalaisen keskustelukulttuurin kehittämiseen.
Leena Kurki esittää tuoreen kirjansa
Väittely opetusmenetelmänä (EFS
2011) esittelytekstissä tiivistelmän
väittelyn tärkeydestä: "Suomessa on
puutetta debatin taitajista kaikilla tasoilla, kouluista eduskuntaan. Väittelyn
käyttäminen yhtenä opetuksen työtapana peruskoulusta yliopistoon onkin
yksi parhaista keinoista, joilla voi kehittää keskeisiä kansalaistaitoja ja jopa
vireyttää yhteiskunnallista keskusteluilmapiiriämme. " Väittelyä tulisi
opettaa ala-asteelta alkaen. Aluksi väiteltäisiin arkisista aiheista ja hyvien
perustelujen tärkeyttä sekä vastapuolen
näkökantojen arvostamista tulisi korostaa.
Myös esiintymisharjoitusten lisääminen olisi keskeistä. Esiintymistaito ja varmuus opitaan vain esiintymällä.
Tämän todisti 13-vuotias tuttavani Itävallasta. Poika on opiskellut Wienissä
vuoden, mitä ennen hän kävi koulua
Helsingissä. Aloittaessaan nykyisessä
koulussaan hän pärjäsi muuten loistavasti, mutta esitelmät tuottivat ongelmia. Lähes joka tunnille tuli tehdä läksynä esitelmä käsiteltävästä aiheesta.
Nyt vuoden lopussa poika luetteli sujuvasti, millainen on täydellinen puheen
runko ja kuinka katsojien mielenkiinto
ylläpidetään. Melkein nolotti oma tietämättömyyteni.
Suomessa puheita ja esitelmiä toki
pidetään, mutta aivan liian harvoin.
Esiintymisharjoituksia tulisi lisätä
kaikkiin aineisiin, jotta esiintymiskokemusta karttuisi. Ja onhan esiintymistilaisuus myös oiva oppimistilaisuus:
esiteltävään materiaaliin on tutustuttava huolellisesti ja se on ymmärrettävä
täysin. Asiallisten esiintymisten lisäksi
myös vapaamuotoisempia esiintymistilaisuuksia tulisi lisätä. Läksykappaleen
voisi opettaa luokalle yhdessä opettajan kanssa tai omalla tyylillään, vaikkapa räpäten. Ala-asteilla innostuttaisiin.
Koulussa, tuossa sivistyksemme kehdossa, piilee siis suomalaisen keskustelukulttuurin uusi vallankumous. Ihannetapauksessa tämän vallankumouksen
jälkeisessä Suomessa yhteiskunnallinen keskustelu on avointa. Valtaeliitin
lisäksi myös tavallinen kansa ilmaisee
rohkeasti ja ennen kaikkea asiallisesti
mielipiteensä. Ihmiset ovat suvaitsevaisempia ja ymmärtävät erilaisia näkökantoja. He uskaltavat ilmaista tunteensa vapaammin, joten masennusta ja
viharikoksia esiintyy vähemmän.
Suomalainen on ylpeä uusista ominaisuuksistaan. Väittelytaitoaan hän tarvitsee joka päivä kommunikoidessaan
muiden kanssa. Siitä on hyötyä myös
ulkomailla. Työnhakutilanteessa hän
on sanavalmis ja itsevarma. Työpaikallaan hän pitää esitelmän kuin esitelmän
vakuuttavasti. Bussissa hän rupattelee
iloisesti vierustoverilleen. Sukujuhlissa
hän kilpailee innokkaiden sukulaistensa kanssa juhlapuhujan paikasta.
”SARASTUS” 1/11
25
Emptysheet Kysyimme TYK:n opiskelijoilta mitä heillä on kaapeissaan.
26
”SARASTUS” 1/11
”SARASTUS” 1/11
27
Haastattelussa
Pekka Haavisto
Ossi Hietala
Siiri Kähönen
Kuvat: Aleksi Hokkanen, Pekka Haavisto
deksan vuoden kansanedustajauran jälkeen.
Kansanedustaja ja ihmisoiHän on ollut myös Euroopan vihreiden
keus- ja ympäristöasioiden
puheenjohtaja ja oli perustamassa Vihreää
liikettä Suomeen. Hän on myös Suomen
monialatoimija Pekka HaaWWF:n hallintoneuvoston puheenjohtaja ja
visto kävi koulullamme
ympäristö oli hänen syynsä lähteä politiik7.4.2011 kertomassa Afrikan
kaan: ”Ympäristökysymykset olivat silloin
aika huonosti edustettuina politiikriisialueista ja niiden
kassa”, hän kertoo.
rauhanprosesseista.
Opintojensa aika- Ministerinvirkansa jälkeen HaavisMutta kuka Pekka
kiersi kuuden vuoden ajan maaHaavisto oikeastaan
na Haavisto alkoi toilman
kriisialueita erinäisissä YKon? ”Sarastus” sai
tehtävissä. Sen jälkeiset kaksi
jo opettaa globaa- vuotta, 2005-2007, hän toimi EU:n
mahdollisuuden ottaa
Sudanissa ja Darlia ympäristöpoli- erityisedustajana
tästä selvää vierailun
furissa ja oli mukana Darfurin rauyhteydessä.
tiikkaa Helsingissä hanprosessissa. Hän toimii edel-
Asiantuntija, edustaja, opettaja, neuvottelija…
Pekka Haavisto on helsinkiläinen Vihreän
liiton kansanedustaja, joka valittiin tänäkin
vuonna eduskuntaan. Vuosina 1995-1999,
Lipposen I hallituksessa, hän toimi ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä kah-
ja Bristolissa.
leen ulkoministerin erityisedustajana näillä alueilla ja on laajan kontaktiverkkonsa avulla pystynyt
tekemään asioita hyvin laajaalaisesti ihmisoikeuksien ja ympäristön
suojelemiseksi siellä, missä kriisit runtelevat sekä luontoa että ihmisiä.
Hänen uraansa kuuluu myös muun muassa
Vihreä lanka -lehden ja useiden pienlehtien
päätoimittajuus sekä aikanaan nuorison
suosiossa olleiden Inter-rail-oppaiden kirjoittaminen. YK:n ympäristöohjelman
UNEP:n kautta hän on julkaissut useita
raportteja ja muita tekstejä.
Aktiivinen lukioaika inspiroi
Haavisto on koulutukseltaan ylioppilas ja
”valtiotieteilijä, joka ei oikeastaan koskaan
valmistunut”. Opintojensa aikana hän alkoi
jo opettaa globaalia ympäristöpolitiikkaa
yliopistoissa Helsingissä ja Bristolissa.
Sittemmin opetuspaikkojen listaan on tullut
Saksan Oberammergaussa sijaitseva NATO
-korkeakoulu, jossa Haavisto on käynyt
luennoimassa sodasta ja ympäristöstä.
28
”SARASTUS” 1/11
Hän kävi lukionsa Munkkivuoressa ja osallistui siellä aktiivisesti oppilaselämään.
”Meillä oli varmaan kolmekymmentä eri
kerhoa ja kuuluin itse kai puoleen niistä.
Siihen aikaan oli kouluneuvostot ja meillä
oli kovia poliittisia kampanjoita kouluneuvostovaaleissa.” Yhteiskunnallisen aktiivisuuden voi Haaviston kohdalla siis sanoa
lähteneen lukiosta – olihan koulussa myös
monia jotka lähtivät mukaan Koijärven
liikkeeseen, jonka tavoitteena oli estää
Forssan Koijärven kuivattaminen. Toisaalta
oppilaskuntatoiminta on antanut Haavistolle myös paljon pitkäaikaisia kontakteja.
”Meillä oli paljon aktiivisia ihmisiä eri
aloilla, muun muassa perustamassa Suomeen ensimmäistä paikallisradiota ja pienlehdissä.”
Vaalien aikaan Lukiolaisten Liiton edustajat ottivat haavistoon yhteyttä koululaisten
burnoutista. ”Liiton mukaan ylioppilaskirjotukset ovat aliarvostettuja, kun
niiden jälkeen joutuu vielä pääsykoekierteeseen. Yksityisissä preppauskursseissa näkyy taloudellista
eriarvoisuutta: osa voi osallistua,
osa ei.” Toisaalta se, että ammatillisen koulutuksen kautta voi hakeutua korkeakoulutukseen ja toisen
asteen tutkintoja voi yhdistää, on
Haaviston mielestä muutos, jossa
on menty hyvään suuntaan.
vihreitä, jotka elävät kaikin tavoin vastuullisesti. Olen ajatellut, että ei ole kiva kuolla
ekokatastrofiin, mutta ei myöskään tylsyyteen.” Itseään Haavisto kuvailee kulttuurivihreäksi ja mainitsee vihreyteensä kuuluvan ennemminkin elämäniloa ja inhimillisiä arvoja, muutakin kuin ekologiaa. ”Sekä vihreiden ehdokkaissa
että kannattajissa on aika monensorttista väkeä. Vihreässä liikkeessä arvokasta on sen kansainvälisyys
– mieleen on jäänyt vaikkapa tapaaminen Pakistanin vihreiden
kanssa.”
”Olen ajatellut, että ei ole kiva kuolla ekokatastrofiin,
mutta ei myöskään
tylsyyteen”
Kirjava Vihreä liitto
Kysyimme Haavistolta vihreisiin liitettävistä stereotypioista ja hän vastasi syövänsä
kasvisruokaa mutta nauroi katsovansa salaa
formuloita. ”Varmaan on täydellisiäkin
Vihreä liitto onkin Haaviston mukaan varsin globaali ryhmä, ja etenkin kehitysmaissa on paljon demokratia- ja ihmisoikeusasioissa vahvasti toiminnassa mukana olevia ihmisiä.
Esimerkkinä tästä on Kolumbian vihreiden
presidenttiehdokas Ingrid Betancourt,
joka kaapattiin bussikiertueelta ja joka oli
sissien vankina vuosia. ”Vihreissä tapaa
paljon itseään rohkeampia ja viisaampia
ihmisiä”, toteaa itsekin paljon maailmaa
nähnyt Haavisto.
”Vihreistä on paljon stereotypioita, mutta
joukkoon mahtuu todella monenlaisia ihmisiä. Monilla pienillä paikkakunnilla vihreät
ovat joutuneet taistelemaan suurten puolueiden sanelupäätöksiä vastaan, ja ympäristöasiat ovat olleet aina alakynnessä. Näissä
vihreissä on yleensä aika paljon taistelutahtoa”, Haavisto sanoo.
Ydinvoima-asiaa hän kommentoi kertomalla Vihreän liiton äänestäneen sekä Lipposen ensimmäisessä että toisessa hallituksessa ydinenergian lisäämistä vastaan. Jälkim-
”SARASTUS” 1/11
29
mäisestä vihreät lähtivät pois 2002, kun
hallitus päätti rakentaa uuden ydinvoimalan. ”Vanhasen/Kiviniemen hallituksessa
otimme sen linjan, että sekä vihreät ministerit hallituksessa että vihreiden eduskuntaryhmä eduskunnassa äänestää ydinvoimaa
vastaan, mutta sekä hallitus että oppositio
olivat ydinvoimamyönteisiä. Hallituksesta
lähteminen ei olisi muuttanut mitään.” Suomesta puuttuu Haaviston mukaan myös
vaihtoehtoisten energiamuotojen riittävä
tukeminen ja politiikan eteenpäin vieminen. ”Suurilla puolueilla on ollut vain tällainen ydinvoimaperspektiivi”.
Haavisto ihmettelee sitä, että Suomen ydinvoimakeskustelu nähdään niin kotimaisena.
”Siinä on se naiivius, kun ydinvoimasektori
on kuitenkin kansainvälinen. Suomen ratkaisuja käytetään helposti maailmalla ydinvoiman markkinoimiseen; 'kun kerran Suomi...'” Fukushima osoitti Haaviston mielestä, millaisia riskejä ydinvoimaan voi sisältyä luonnonmullistusten tai terrorismin
vuoksi. ”Siellä, missä on muutenkin levotonta, tulee yhä enemmän ydinmateriaalia
saataville. Luulen, että olemme menossa
maailmaan, jossa tilanteet riistäytyvät helposti kontrollista.”
Perussuomalaiset nostivat kissoja
pöydälle
Perussuomalaisten vaalikampanja ja sen
myötä esille nousseet asiat, kuten EU-, euro
- ja maahanmuuttajavastaisuus ovat asioita,
joista Haavisto on Timo Soinin ja tämän
kannattajakunnan kanssa eri mieltä:
”Uskon että pystymme Euroopan talouskriisit ja muut handlaamaan paljon paremmin kun teemme EU:ssa yhteistyötä. Maahanmuuttajavastaisuudesta olen ihan eri
mieltä – maahanmuuttajat eivät vie meidän
työpaikkojamme. Olisivatko suomalaiset
perustaneet kaikki nämä kebab-paikat?”
Ikävintä maahanmuuttajavastaisuudessa on
Haaviston mukaan suoranainen syrjintä
pelkän etnisen taustan perusteella. ”Nokian
intialaisille insinööreille, joita Nokia todella tarvitsee menestyäkseen, huudellaan
ratikassa että 'menkää kotiin'”. Toisaalta
maahanmuuttajapiireissä on huolestuttu
vasta maahan tulleiden nuorten syrjäytymisestä.
Haaviston ja perussuomalaisten mielipiteillä on kuitenkin ainakin yksi yhteinen nimittäjä: korruptiovastaisuus. ”Olen ihan samaa
mieltä siitä, että Vanhasen hallituskausi ja
isojen puolueiden vaalirahoitusjupakka on
luonut ilmapiirin, jossa politiikan ja poliitikkojen uskottavuus on aika lähellä nollaa”.
Perussuomalaisten hiljattain ”isolla jytkyllä” voittamissa eduskuntavaaleissa ja sitä
edeltäneessä vaalikampanjassa voi nähdä
muun muassa suomalaisen äijän kriisin,
Haavisto pohtii. ”Monilla teollisuuspaikkakunnilla rakennemuutos on vienyt teolliset
työpaikat, eikä uusia ole syntynyt. En
myöskään rinnastaisi perussuomalaisia
kaikissa asioissa Euroopassa päätään nostaneeseen populistiseen äärioikeistoon. Monissa sosiaalipolitiikan kysymyksissä perussuomalaiset ovat vasemmistopuolue,
lähellä SDP:tä.”
Presidenttiehdokkuus esillä
”Ehdokkuudesta puhuminen on nyt vähän
ennenaikasta, vihreät tekevät päätöksensä
kesällä ja olen tällä hetkellä lähinnä semmoinen nimi ehdokkaaksi", Haavisto toteaa, kun kysyn Suomen valmiudesta vihreän
presidentin hallittavaksi. "Siitä ei ole muodollista päätöstä”. Hän jatkaa, ettei ehdokkaan puoluekanta ole presidentinvaalissa
ratkaiseva tekijä, sillä näissä on täysin
omanlaisensa dynamiikka. ”Suomessa
mennään aina toiselle kierrokselle, edes
Niinistö tuskin voittaisi pelkän ensimmäisen kierroksen kautta. Presidentinvaalit
ovat myös hyvä foorumi pitää Suomen
tulevaisuuden kannalta keskeisiä asioita
esillä.”. Esimerkiksi ehdokkaan puoluekannan vaikutuksesta äänestämiseen hän ottaa
esille Elisabet Rehnin: jos ihmisiltä kysytään, äänestäisivätkö he RKP:n ehdokasta
presidentiksi, he saattaisivat sanoa ei, mutta
Elisabet Rehniä he kyllä äänestivät.
"Henkilö on puoluetta tärkeämpi".
Oletin, että henkilövaalin luonteen takia
ehdokkaan yksityiselämällä saattaa olla
presidenttikilvassa vaikutusta. Avoimesti
homoseksuaali Haavisto ei kuitenkaan näe,
että seksuaalinen suuntautuminenkaan olisi
ratkaiseva tekijä äänestyspäätöstä tehtäessä.
”Itse ajattelen niin, että ihminen valitaan
valitaan valtiollisiin tehtäviin pätevyytensä,
ei yksityiselämänsä tai parisuhteensa perusteella. Suomi on myös siinä mielessä muuttunut, että perhemallien kirjo on kasvanut
ja suvaitsevaisuus lisääntynyt”, Haavisto
toteaa.
”Sarastus” kiittää Pekka
Haavistoa haastattelusta!
30
”SARASTUS” 1/11
KYMMENEN NOPEAA
Käytätkö julkisia kulkuneuvoja? - Kyllä, tulin tänne ratikalla.
Kuka oli nuoruuden idolisi? Entä nyt? - Sanotaan Pelle Miljoona. Nykyään? Pitää hetki
miettiä. Sanon, että Elisabet Rehn.
HIFK vai Jokerit? - Katson lätkää vasta maajoukkuetasolla, en ota tähän kantaa.
Mitä T-paitasi selässä lukee? - En käyttäisi
tätä vaaleissa, mutta heti niiden jälkeen:
”Poliitikon antamaa lupausta epäluotettavampi
on vain äänetäjän antama lupaus”.
Kuvaile vapunviettoasi. - Otan vuoden 1950
maatiaiskuplani tallista, ajan sillä rantatietä ja
katson maisemia, ja ihmiset vilkuttavat vanhalle
kuplalle.
Mitä fantasiapizzassasi on? - Tämä onkin tuttu
aihe, pizzaani tulee ananasta, sieniä, tomaattia,
aurajuustoa, ehkä paprikaa, ei salmiakkia. Kuulemma Pasilasta saa salmiakkipizzaa.
Mikä on rämäpäisin tekosi? - En ole yllytyshullu, mutta sanotaan että parin viime vuoden
aikana käynti Mogadishussa. Kaikki sanoivat
ennen sitä ja sen jälkeen että ei kannattaisi mennä.
Mikä on paheesi? - Kuten sanoin, formulat.
Toinen on Komisario Palmu-elokuvat.
Mitä kysyisit Julian Assangelta? - Varmaan,
että eikö naisia voisi kohdella paremmin?
Uskotko, että maailmanloppu koittaa
21.12.2012? - Se voi olla yhtä hyvä päivä maailmanlopulle kuin mikä muu päivä tahansa. Pitääkin muistaa istuttaa puu ennen sitä.
”SARASTUS” 1/11
31
K
YSY MITÄ VAIN,
”SARASTUS”
VASTAA
Oon 17 wee tyttö. Painan 40 kg
ja oon 180cm. Oon kauhee läski!
Mite voin laihduttaa??
Oi tyttö rakas! Miksi haluat laihduttaa? Painostaako
lähipiirisi sinua tähän kauheaan tekoon? Suosittelemme
paljon hiilihydraatteja ja rasvoja, jotta saisit elämäsi
raiteilleen. Nyt on aika muuttaa kauneusihanteitasi ja
lopettaa pyrkiminen mallin vartaloon. Toisaalta, jos
kasvosi ja luonteesi soveltuvat mallinuralle voisit löytää
kasvosi Cosmopolitanin
kannesta ja taskustasi miljoonia.
Onko Olli Hakala Nuuskamuikkunen?
Oletpa tarkkakatseinen, olemme itsekin ihmetelleet tätä
yhdennäköisyyttä näiden kahden välillä. Pitkän pohdiskelun jälkeen olemme tulleet siihen johtopäätökseen,
että Nuuskamuikkunen opettaa koulussamme joka talvi
ja palaa kesäksi Muumilaaksoon ystäviensä luokse.
Onko vanhoja 09-2011 lehtiä
saatavilla?
Mikä on elämän tarkoitus?
42 (eli Kantsu). Tai no se riippuu ihmisestä.
32
”SARASTUS” 1/11
”Sarastus” palaa asiaan kesän jälkeen.
Oletamme, että tarkoitat vanhoja ”SARASTUS”-lehtiä. Onpa
mukavaa, että jotain kiinnostaa! Suurin osa vanhoista numeroista löytyy kansliasta, osa
useampana kappaleena. Ennen
kanslistin häiritsemistä käy
tarkistamassa entisestä Outin
valtakunnasta.
Ei ole terveellistä olla noin
laiha ja siksi kehotamme
käymään jääkaapilla useammin. Tiesitkö, ettei ole kaunista jos luut näkyvät? Varsinkin kesällä, kun ihmiset
paistattelevat kuin hylkeet
rannalla, ihon alta törröttävät luut karkottavat komeat
rantaleijonat muille vesille.
Mene mäkkiin ja äkkiä!!
P.S. Emme tiedä miten olet tähän asti laihduttanut, mutta toimituksesta löytyy ihmisiä, jotka haluavat kuulla
niksisi.
Jos näet lippulappusia
lojumassa laatikon ja
mainoksen läheisyydessä, etsi ihmeessä kynä ja kysy
”Sarastukselta” mitä
vaan! Me tiedämme, että tiedät, että haluat
kysyä jotain!
Miksi niin vähän
yhteistä
toimintaa?
Jos kaipaat yhteistä toimintaa, voit järjestää sitä itse,
sillä kaikki koulun toiminta lähtee oppilaiden sydämistä
ja oma-aloitteisuudesta.
Miksi koulussamme ei ole palautelaatikkoa opettajista?
Mikä on Olli Hakalan salainen
fantasia?
Mitä kello on?
Pohdimme tätä ääneen, ja eräs vääräsuu totesi, että ehkä
opettajakunta haluaa minimoida negatiivisen palautteen
määrän.
Liikunnanopettajamme epäili, että Olli Hakalan fantasiaan saattaisi liittyä appelsiinien pudottelu pöydältä
ja sen ihmettely, miksi ne hajoavat lattiaan osuessaan.
Yhtä paljon kuin eilen tähän aikaan.
”SARASTUS” 1/11
33