Lumikellojen nuokkuvat kukat pulpahtavat maasta

Transcription

Lumikellojen nuokkuvat kukat pulpahtavat maasta
Lumikellot eivät
hätkähdä kylmää
vaan nousevat ja
kukkivat sulavan
lumen läpi.
Lumen
keskeltä
Lumikellojen nuokkuvat
kukat pulpahtavat maasta
juuri silloin, kun vihreän
kaipuu on suurimmillaan.
Lumikellot kasvavat
mättäinä, mutta
kukat sijaitsevat
aina yksittäin
vanan päässä.
22
2/2013 Kotipuutarha
teksti ja kuvat teija tuisku
V
aikka lumikellojen (Galanthus) pieneen sukuun kuuluu
vain 18 lajia, niistä on tullut suosittuja puutarhakasveja. Nimi kuvaa useilla kielillä kukan väriä,
muotoa ja kukinta-aikaa, kuten englannin snowdrops tai ruotsin snödroppe. Keväisen mättään ylle sataa usein
lumipeite, mutta sitkeä pikkukello ei
ole moksiskaan.Yöpakkasetkaan eivät lannista sitä.
Lumikelloja on kasvatettu vuosisatojen ajan, mutta niiden viljelyhistoria
ja harrastajat tulevat pääasiassa Iso-
Britanniasta ja Irlannista. Siellä lumikellot ovat karanneet puutarhoista puistoihin, joissa ne ovat paikoin
levinneet mattomaisiksi kasvustoiksi.
Lumikellot voivat kukkia Britteinsaarilla lokakuusta maaliskuuhun, jonka jälkeen on muiden kevätkukkien
vuoro.
Meillä kukinta jää kovin lyhyeksi
lumisen talven takia. Tästä huolimatta lumikellojen kukintaa kannattaa
odottaa, sillä siitä alkaa kasvukausi
– ja onhan meillä jo neljä suomeksi
nimettyä lajiakin.
Kotipuutarha 2/2013
23
>
’FLORE PLENO’ on vanha
lajike, joka ei juuri leviä
siemenestä. Muuten se on
yhtä helppo kuin tavallinen
puistolumikello.
Puistolumikelloa
ei kannata leikata ennen
siementen kypsymistä,
koska se levittäytyy
puutarhaan siemenistä.
Turkin lahja maailmalle
Lumikellojen tunnistaminen on vaikeaa,
sillä lajit ja lajikkeet ovat lähellä toisiaan. Lisäksi lumikellot risteytyvät helposti keskenään.
Nimettyjä lajikkeita on satoja. Jopa keltapilkullisia tai voimakkaan vihertäväkukkaisia lajikkeita löytyy, samoin lajeja, joilla on erilaisia hauskasti lepattavia kehälehtien muotoja.
Suurin osa kaikista lumikelloista on
yksinkertaista puistolumikelloa (G. nivalis), joka kasvaa luonnonvaraisena Keski- ja Etelä-Euroopassa. Suvun ydinaluetta ovat Turkki, Kreikka, Kaukasus ja
Krimin niemimaa.
Puistolumikello ja sen kerrannaiskukkainen lajike ’Flore Pleno’ ovat yleisimmät lajikkeet Suomessa. ’Flore Plenon’
kukissa varsinainen yllätys on kukan si-
24
2/2013 Kotipuutarha
sällä. Siellä on joukko valkovihreitä kehälehtiä, joissa on tyypillinen lumikellon
u- tai v -koristekuvio.
Lumikellot viihtyvät parhaiten tasaisen
kosteassa ja multavassa paikassa, kuten
pensaiden alla, jossa kukat pääsevät hyvin näkyviin ennen kuin lehdet puhkeavat pensaisiin. Lumikellot eivät säikähdä
myöskään pohjoisrinteen viileyttä ja lumikinoksia.
Viihtyessään kasvustot leviävät mättäiksi sekä valossa että varjossa, varsinkin jos kosteutta on riittävästi. Paahdetta
ne eivät kuitenkaan siedä.
Suomessa viihtyy myös toiseksi yleisin
laji, tähtilumikello (G. elwesii). Se kohoaa parhaimmillaan 20 sentin korkeuteen.
Jos puutarhamyymälässä tulee vastaan
krimin- (G. plicatus) tai turkinlumikello
(G. woronowii), pussi tai pari kannattaa
istuttaa maahan joutuin. Molemmat ovat
kestäviä, jos sipulit vain ovat elinvoimaisia ja ehtivät juurtua ennen talven tuloa.
Kompostia ja lämmintä ylle
Suotuisa kasvupaikka ja syksyinen lehtikompostikerros saavat kasvustot komistumaan vähitellen. Hyvinvoivat mättäät tekevät sivusipuleita sekä siemeniä,
joita tuuli ja joskus myös muurahaiset
levittävät.
Muhkeita kasvustoja voi jakaa pian kukinnan jälkeen tai viimeistään, kun lehdet
alkavat nahistua. Uudet jakopalat istutetaan heti ja kastellaan huolellisesti, sillä
lumikellon sipulit kuivuvat herkästi.
Samasta syystä lumikellot kannattaa
ostaa ja istuttaa heti, kun sipulipussit saapuvat kauppoihin. Jos keli on kuiva, kastelu auttaa juurtumisessa.
>
Hoida oikein ja onnistu
• Osta ja istuta lumikellojen sipulit heti, kun
ne tulevat kauppoihin.
• Laji viihtyy parhaiten
kosteassa, multavassa ja
puolivarjoisassa paikassa,
johon vesi ei keräänny
talven aikana.
• Istuta sipulit 5–10 sentin
syvyyteen ja kastele
alue perin pohjin.
• Lumikellot menestyvät
myös aurinkoisella paikalla,
mutta kukkivat silloin
lyhemmän aikaa.
• Sipuleita ei kannata liottaa
vedessä ennen istutusta,
etteivät mahdolliset
hometaudit leviä.
• Jos et ehdi istuttaa
sipuleita heti, laita ne
astiaan ja sekoita kosteaan multaan. Kippaa seos
myöhemmin maahan.
• Lumikellot pitävät
kasvurauhasta, mutta
suuriksi kasvaneet
mättäät voi jakaa
3–5 vuoden välein
kukinnan jälkeen.
Kotipuutarha 2/2013
25
Lehdettömät
pensaiden alustat
ovat lumikellojen
paraatipaikkoja.
A.
B.
C.
D.
Lumikellolajeja
lähikuvassa
E.
Tunnistajan
työkalut
• Tärkeimmät tuntomerkit
ovat kukkien sisäkehälehtien
kuviointi ja kerrannaisuus.
Useimmilla lajeilla vihreä
kuviointi sijaitsee sisälehtien
kärjessä ja jatkuu joskus
sisälehden tyviosaan. Kuviot
voivat myös kohdata toisensa
keskellä.
• Myös koko voi paljasta
lajin. Esimerkiksi isolehtinen
Galanthus platyphyllus kasvaa lähes 25-senttiseksi.
• Asiantuntijat tunnistavat
eri lajit ja lajikkeet myös
lehtien asennosta.
A. tähtilumikellon
L umikelloja
takapihan täydeltä
”
Olen kasvattanut lumikelloja kymmenisen vuotta. Ensimmäisten vuosien jurotus on tullut tutuksi. Toisaalta olen myös oppinut, että paikalleen
asettuneiden ja kasvurauhan saaneiden lumikellojen kasvua eivät estä edes myyrät.
Ne eivät pidä lumikelloja gourmetruokana, vaan pikemminkin pettuleipänä. Jos
myyrillä on muuta syötävää, narsissit ja
lumikellot jäävät vihonviimeisiksi.
Pihallani kasvaa
puistolumikellojen
lisäksi Flore Pleno
-lajiketta sekä tähtija turkinlumikelloa.
Turkinlumikelloa olen istuttanut kahteen
otteeseen. Toisen satsin sipulit olivat mitä luultavimmin suoraan luonnosta kerättyjä, sillä ne olivat aika heikkokuntoi-
n
enee
Kok stajan
a
harr inkit
v
sia. Molemmat erät ovat yhä hengissä. Ne
kukkivat ensimmäisen kerran kunnolla
3–4 vuoden kuluttua istutuksesta.
Innostukseni oli huipussaan pari vuotta
sitten, kun tilasin lumikelloja Englannista
vihreinä eli sikäläisittäin sanottuna, ”in the
green”. Viljelijä lähettää kukkivina maasta
kaivamansa sipulikasvit asiakkaalle lehtineen päivineen maaliskuun aikana. Systeemi toimii Iso-Britanniassa hyvin, mutta meillä
kasvien
pitäminen hengissä sisätiloissa ruukuissa on hankalaa. Pitkä
ja pimeä rahtimatka ei myöskään tee hyvää kasvussa oleville lumikelloille.
Yhden sipulin hinnaksi tuli noin kolme
”Ensimmäisten vuosien
jurotus on tullut tutuksi.”
26
2/2013 Kotipuutarha
(Galanthus elwesii)
kehälehden kuvio
vaihtelee kannasta
riippuen, tässä
x-kuvio.
E. galanthus
platyphyllus
B. kriminlumikellolla
F. turkinlumikello (Galanthus
-lajilla on lyhyt
u-kuvioinen kehälehti.
Laji menestyy Virossa.
(Galanthus plicatus) on woronowii) on talvenkookkaat kukat.
kestävä, alkujaan seC. ’jaquenetta’ kametsien aluskasvi.
on perinyt ulkonäkön- G. ’flore pleno’
sä kerrannaiskukkaion puistolumikellon
selta puistolumikellolta kerrannainen lajike.
ja kriminlumikellolta. h. in the green
D. galanthus
-paketti on saapunut
gracilis, hento ja Englannista.
Anu Riikonen
kerää lumikellolajeja
ja kokeilee niitä
rivitalon pihalla
I-vyöhykkeellä.
euroa. Kalleimmat lajikkeet maksavat jopa 25 euroa kappaleelta.
Lopullinen henkiinjäämisprosentti selviää myöhemmin. Ensimmäisen talven jälkeen kuudesta lajikkeesta neljä kasvatti
ainakin yhden lehden, mutta vain yksi
jaksoi kukkia. Aion tehdä vielä yhden
tilauksen, sillä haaveilen leveälehtisestä
G. platyphyllus -lajista.
Omat kasvattini tunnistan toistaiseksi
hyvin, kun laji- ja lajikemäärä ei ole vielä
liian suuri. Maailmassa on vain muutama
guru, joka hallitsee lumikellojen tunnistamisen taidon.
Jos aiheeseen haluaa perehtyä paremmin, suosittelen perusteokseksi englanninkielistä kirjaa Snowdrops (Bishop M., Davis A., ja Grimshaw J. The Griffin Press,
Maidenhead, 2001).”
pienikokoinen laji on
meillä harvinainen.
F.
G.
H.
Kotipuutarha 2/2013
27