Polvelan kyläillan 14.4.2014 tulokset.pdf

Transcription

Polvelan kyläillan 14.4.2014 tulokset.pdf
Polvelan kyläillan tulokset 14.4.2014.
Hyvinvoivat ihmiset ja yhteisöt:
Kävelypiiri on järjestetty silloin tällöin, muttei ole vakinaista aikaa. Laulukuoroa ei ole kuoron
muodossa, mutta karaokeiltoja on. Kasveja vaihdetaan. Kylätalon sauna ja pesutilat ovat vielä
toiveissa. Kylällä on lisäksi hyvät naapurit ja hieno ympäristö. Seurakunnan leirikeskuksella on
toimintaa kesäisin.
Uudet ideat:
Valokuidun saaminen kylätalolle asti, jolloin olisi mahdollista järjestää ATK-kursseja. Kylätalon
vanhanpuolen kunnostus majoituskäyttöön ja erillisen halkoliiterin rakentaminen. Patikkapolun
kunnostus Tahkovaaralle. Tikankontin katsomis ja hyödyttäminen. Ellin vaellus yhdessä Juuan Ellin,
Polvelan Papattajien ja Kyläyhdistyksen kanssa. Suunnistustapahtuman järjestäminen. Papattajat
ovat tunnettuja tekijöitä ja saavat paljon aikaan. Kunnan ja seurakunnan yhteistyö leirikeskuksen
osalta. Polvelean koululle on tulossa museo jossa olisi ainakin 5 hehtaaria koneita. Ulkoterassin
rakentaminen kylätalolle.
Elinvoimainen yritystoiminta ja maatalous:
Kyläavustaja olisi tarpeellinen alueelle edelleen. Pohdittiin mahdollista hanketta pyörittämään
kyläavustaja toimintaa ja mietittiin jos työvälineitä voitaisiin vuokrata avustajalle.
Vanhustenhoidolle olisi edelleen tarvetta. Vesivoimalaa ei pidetty tärkeänä ja sen sijasta mietittiin
Tahkovaaralle tuulivoimaloita. Kahvila ja kioskin toiminta on jätetty hautumaan. Nuoret voisivat
pyörittää kioskia esimerkiksi kesäisin ja rajattuna aikana.
Uudet ideat:
Polvelan kyläyhdistys yrittää hankkia uusia varainhankinta tapoja. Majoitus olisi mahdollista
järjestää kylätalolla. Kunnolliset keittiötilat olisi saatava isompiin juhliin ja tapahtumiin, sekä
puuliiterin rakentaminen kylätalon yhteyteen. Dolomiittikalkin hyödyntäminen alueella. Taksi
toiminnan lisääminen. Pilkkeen teko ja myynti, sekä verkottuminen alueelle. Traktori urakointia
tarvitaan. Kylillä sijaitsee myös yksi marjatila. Yleisiä luontoalueita pitäisi kehittää kuten
tikankonttia, luontoporttia, Tahkovaaraam Rauanjärvikalmosaari, pirunkirnu. Alueelle voisi
tehdä näköalatornia. Yhdistyksille voisi olla oma rivipalsta Vaarojen Sanomissa.
Ympäristö:
Valokuitu on tulossa kylille ja sen rakentamista odotetaan. Tiestö on edelleen huonossa kunnossa
ja sen hoitotason säilyttäminen on tärkeää. Polvelan ja Martonvaaran välinen raskasliikenne
huonontaa tiestöä entisestään. Jätehuolto on kylällä parantunut. Osalla ihmisiä on omat astiat ja
osalla on kimppakeräysastiat. Iso keräyspiste minne voisi viedä kaikki jätteet puuttuu. Kirkonkylällä
on lähimmät jätteiden lajittelupisteet. Polvelan risteys ei ole saanut valoja ja ne koetaan edelleen
ajankohtaisiksi. Risteyksessä on paljon liikennettä autoilla ja kävellen. Vanhalla koululla ostetaan
romua ja myydään antiikkia. Järvellä on järjestetty triathlonit.
Uudet ideat:
Kesämökkiläiset mukaan valokuidun käyttäjiksi. Kesäasukkaitten ja muiden asukkaiden aktivointi
laajakaistan käytössä ja sen käyttöön otossa. Mökkiläispäivillä voitaisiin mainostaa valokuitua.
Mökkiläispäivien pitopaikan vaihtaminen takaisin kiertäväksi. Tahkovaaran reitin kehittäminen eri
keinoin. Raivaustöiden aloittaminen reitillä. Entisen palotornin kunnostaminen vaaran harjulla.
Harvinaisten kasvien merkitseminen. Uimarannat ovat kylällä hyvässä kunnossa. Aiemmin on ollut
yhteisessä käytössä vene, mutta se on pitänyt ottaa pois. Säädös vastuutti kyläyhdistyksen
veneellä tapahtuvista onnettomuuksista. Veneen saamista takaisin ja vastuun purkamista
mietittiin. Järvellä voisi järjestää myös majavabongausta. Kyläyhdistyksen tontti on päässyt
huonoon kuntoon ja sen kunnostamista esimerkiksi tukityöllistetyn avulla pohdittiin. Luontoa
haluttiin hyödyntää enemmän erilaisten maisemapaikkojen selvittämisellä ja luonnon rauhan
myymisellä. Louhilammella on huonokuntoinen laavu. Polvelan risteykseen, jonkinlainen
monumentti, joka vangitsee katseen. Lumikenkäharrastus on lisääntynyt, koska ei ole enää latuja
tai moottorikelkkareittejä. Tulevan teollisuusalueen hyödyntäminen. Kevyen liikenteen väylää
toivottiin. Oman pihan kunnostaminen vaikuttaa koko kylän ilmeeseen. Juuanjoen alajärven ja
autiojärven välisen osan parantaminen.
Yhteistyö:
Kuntaan päin on tehty jonkin verran yhteistyötä. Kansalaisopisto on ollut aktiivisin
yhteistyökumppani ja tällä hetkellä on menossa vanhat käsityöt kurssi. Uusille lapsille on pidetty
rotinoita ja kukkia on viety uusille kyläläisille. Alueella on myös pyhäkoulu lapsille ja erilaisia
kinkereitä ja joulujuhlaa. Kylällä thedään myös yhteisiä retkiä. Kylätiedote tehdään 1-2 kertaa
vuodessa. Leivonta ja piirakkatalkoita pidetään aina sopivana hetkenä kylätalolla. Tulevana kesänä
on tarkoitus järjestää kahdet tanssit ja syksyisin on pidetty naisten ilta. Papattajat avaavat kevään
ja syksyllä pidetään kekrit. Myllymuseo on mukana toiminnassa.
Uudet ideat:
Kylätalolle toivottiin erilaisia iltatapahtumia. Nuorille voisi järjestää peli-iltoja ja valokuitu voisi olla
uusia mahdollisuuksia tuova tekniikka. Peli-iltoja toivottiin myös vanhemmalle väelle. Kyläläiset
haluaisivat järjestää myös yhteisiä saunailtoja ja viini-iltoja. Elokuussa on myös tarkoitus järjestää
kaikkien yhdistysten välinen tapahtuma. Mukana on kyläyhdistys, syöpäyhdistys ja karaokekerho.
Uusia asukkaita voitaisiin houkutella esittelemällä kylällä olevaa toimintaa ja pyytämällä mukaan
erilaisiin tapahtumiin.