Suomessa tuulee

Transcription

Suomessa tuulee
LU M ITU U LE N TAR I NA
Osakeanti on kutsu mukaan tekemään
Suomen tuulivoimahistoriaa
Lumituulta perustettaessa, vuonna 1998, suomalaisten
tietoisuus ilmaston lämpenemisen vaaroista oli vasta
heräämässä. Uusiutuva energiantuotanto oli marginaalista
ja ensimmäistä Lumituulen osakeantia järjestettäessä monet
valitsivat ensimmäistä kertaa oman sähköntoimittajansa itse.
Elämme nyt toisenlaisessa maailmassa. Ilmastonmuutos
ei ole kaukainen uhka, vaan todellisuutta. Yhtä todellista
on fossiilisten polttoaineiden vääjäämätön ehtyminen
ja epävarmuus energian saatavuudesta ja hinnasta.
Asiakasomisteisten tuulivoimaloiden tarkoituksena on tarjota
yksityisille ihmisille kanava vaikuttaa energiapolitiikkaan
Suomessa ja pyrkiä ennakoimaan energiantuotannon tulevia
muutoksia. Lumituulen osakkaana olet ajamassa yhteistä
etua ja omaa etuasi samaan aikaan.
Suurin tuulivoima-alalla tapahtunut muutos on voimala­
kokojen kasvaminen ja tuotantokustannusten aleneminen.
Tuulivoima ei enää ole pienimuotoista eikä vaihtoehtoista
energiaa. Suomen tavoite on rakentaa 2500 MW tuulivoimaa
vuoteen 2020 mennessä ja lisää vuoteen 2025 mennessä.
Muualla tuulivoima on ollut jo pitkään maailman nopeimmin
kasvava energiantuotanto­muoto.
Lumituuli seuraa tätä kehitystä pystyäkseen edelleenkin
tarjoamaan osakkailleen kilpailukykyisesti hinnoiteltua sähköä.
Uusien hankkeiden kokoluokan kannalta uuden osakeannin
on senkin oltava laaja. Uudistuva yhtiö tulee olemaan uusien
osakkaiden yhtiö, mutta jatkaa käytännössä hyväksi todettuja
toimintamalleja.
”
Asiakasomisteisuus on tarkoittanut myös sitä, että yhtiön
osakaskunta on hajautunutta ja vaihtelevaa. Nykyisin yhtiössä on
noin 1200 osakasta, jotka asuvat ympäri Suomea. Lumituulen
tärkeänä tavoitteena on alusta lähtien ollut antaa osakkailleen
mahdollisuus ottaa energia-asiansa omiin käsiin. Yhtiö tarjoaa
mahdollisuuden toimia ja osallistua kaikille niille, jotka uskovat
tuulivoiman olevan hyvä tulevaisuuden valinta. Kesällä 2013
Lumituuli saikin Yhteiskunnallisen yrityksen merkin, koska
sen tavoite on yhtiöjärjestyksen mukaisesti myös ratkaista
yhteiskunnallisia ongelmia: edistää tuulivoimaa Suomessa.
Lumijoen Varjakassa tapahtuvan sähköntuotannon lisäksi
Lumituuli on ollut mukana kehittämässä myös suurempia
merituuli­v oimapuistoja. Yhtiö on osallisena Oulunsalon
ja Hailuodon välille suunnitellussa tuulipuistossa, jonka
luvitusprosessi on käynnissä. Tässä hankkeessa kehitetään
yhdessä muiden energiayhtiöiden kanssa uudenlaisia tapoja
perustaa ja pystyttää voimaloita Suomen merialueille.
Toimi näin:
1
2
Tutustu yhtiöön ja osakeantiin netissä
www.lumituuli.fi/merkinta
Tee merkintäilmoitus netissä
3 Maksa merkintä saamallasi viitenumerolla
tilille
4
Merkintäajan päätyttyä yhtiö vahvistaa
merkintäsi ja saat oikeuden tuulisähköön
TUULA TYKKYLÄINEN , Puheterapeutti
”Lumituulen sähkö on suomalaisen tuulen tuottamaa
puhdasta ja uusiutuvaa energiaa, jonka tuotanto ei
kuormita ympäristöä eikä tulevia sukupolvia. Lumituuli
Oy:n toiminta on läpinäkyvää ja osakkuus on kannanotto uusiutuvan energian puolesta. Myös osakassähkön
nykyinen hinta kestää vertailun. Haluan seurata ja olla
mukana Lumituulen kehityksessä myös jatkossa.”
www.lumituuli.fi
[email protected]
Y-tunnus: 1454032-3
Kotipaikka: Lumijoki
Suomessa
tuulee
Lumituuli Oy:n
osakeanti
Tule osakkaaksi tuulivoimalaan
Tuulivoima on tulevaisuuden energiaa
Lumituuli on Suomen ensimmäinen asiakasomisteinen
tuulivoimayhtiö. Yhtiön Lumijoella sijaitseva voimala on
tuottanut osakkailleen sähköä vuodesta 1999 alkaen. Yhtiö
rakentaa nyt Iin Laitakarissa uutta voimalaa ja vaihtaa nykyisen
voimalan paikalle uuden suuremman voimalan, ja yhtiöön
otetaan uusia osakkaita. Lähtemällä mukaan Lumituulen
osakeantiin voit vaikuttaa yhtiökokouksen kautta oman sähkösi
hintaan ja hankkia kotiisi tuulisähköä, joka on tuotettu sinun
omistamallasi voimalalla.
Tuulivoiman ylivoimainen etu on, ettei sillä ole polttoaine­
kustannuksia. Uusiutuvien energiamuotojen joukossa tuulivoima
on teknisesti pitkälle kehittynyttä ja pystyy korvaamaan nykyisiä
saastuttavia ja vaarallisia sähköntuotantomuotoja. Voimalat ovat
kehittyneet merkittävästi viimeisten vuosien aikana ja uudet
voimalat antavat Lumituulelle mahdollisuuden tuottaa sähköä
nykyistä suuremmalle osakaskunnalle. Lumituulen tuulisähkö on
myös käyttäjälleen luotettavaa: yhteistyökumppanimme Ekosähkö
Oy välittää tuottamamme sähkön, ja jos kulutat enemmän
osakassähköä kuin osakkeillasi saisi, tasaa erotuksen Ekosähköllä.
Pienillä teoilla on merkitystä
Asiakasomisteiset tuulivoimalat ovat eettinen tapa
osallistua Suomen energiajärjestelmän muuttamiseen kohti
omavaraisuutta ja kestävän kehityksen periaatteita. Lumituuli
yhdistää hajautetun tuotannon periaatteen ja silti hyödyntää
isompien tuulivoimaloiden alhaisempaa kustannustasoa. Yhtiö
tuottaa kilpailukykyisesti hinnoiteltua sähköä asiakkailleen ja on
näkyvä toimija tuulivoiman edistämisessä. Lumituuli on ollut ja
tulee olemaan erilainen vaihtoehto, joka huomataan koostaan
huolimatta. Lumituulessa sähkölaskusi rahoilla edistetään
vain ja ainoastaan tuulivoimaa -- meillä ei ole mitään muuta
sähköntuotantoa.
”
HARRI VALPOLA , Teknologiajohtaja,
yrittäjä, ZenRobotics Oy
”Olen ollut mukana Lumituulen toiminnassa alusta alkaen.
Nyt käsillä oleva uusi osakeanti avaa jännittäviä uusia
mahdollisuuksia kaikille halukkaille. Yhtiön perusajatus
on edelleen kirkas ja toimiva: se tarjoaa mahdollisuuden
yksityisille ihmisille hankkia omaa kulutustaan vastaava
osuus sellaisesta sähköntuotantolaitoksesta, jota
eivät maailmanmarkkinat heiluttele. Tuulivoima on
tulevaisuuden energiaa.”
Lumituuli hakee jatkuvasti uusia lupaavia paikkoja, joille hankkeita
voisi kehittää. Erityisen kiinnostuneita olemme mahdollisuuksista
kehittää tuulivoimaa Helsingin seudulla. Alue on maan tiheimmin
asuttua ja on suuri sähkönkäyttäjä, mutta alueella ei siitä
huolimatta ole rakennettu kaupallista tuulivoimaa. On tärkeää,
että Suomessa rakennetaan tuulipuistoja maantieteellisesti
hajautuneesti eri puolille.
”
MINNA HALME , Vastuullisen liiketoiminnan
professori, Aalto-yliopisto
”Jokainen voi omassa arjessaan pyrkiä kestävän kehityksen
toteuttamiseen pienillä tai suuremmilla teoilla. Poliitikot,
lainsäädäntö tai markkinavoimat yksin eivät ratkaise ympäristöhaasteita vaan myös monimuotoista kansalaisaktivismia tarvitaan. Lumituuli on osoitus siitä, miten aktiivisten
kansalaisten idealismista voi syntyä ympäristömyötäistä
liiketoimintaa.”
Lumituuli Oy:n osakeanti
1.8.-15.10.2014
Suomalainen tuulivoimarakentaminen tarvitsee uusia
toimijoita. Tule mukaan Lumituuleen merkitsemällä osakkeita
sähkönkulutustasi vastaavalla määrällä! Sähkön hintaa laskettiin
1.5.2014 alkaen 5,60 senttiin/kWh! Jokaisella Lumituuli Oy:n
osakkeella (á 265 €) saat ostaa yhtiön tuottamaa tuulisähköä
500 kWh vuodessa heti kun osakkeet on merkitty rekisteriin,
ja tiedät mistä sähkösi tulee. Lisätietoja osoitteesta
www.lumituuli.fi/merkinta
Hankkeiden riskeistä
Iin voimala on rakennettu, mutta Lumijoen voimalan
luvitus- ja rakennus­p rosessit ovat vielä kesken. Mikäli
voimalan rakentaminen ei jostain syystä onnistuisi, voidaan
hanke keskeyttää ja joko peruuttaa osakeanti tai käyttää
kerätty pääoma tuulivoimalahankkeeseen jossain toisessa
kehitettävässä kohteessa.
”
”
ERKKI KATAJA , Kiinteistö Oy Lopen Perhon
edustaja
”Pidän Lumituulen sähköä niin järkevänä ajatuksena,
että ajan sen käyttöönottoa koko taloyhtiössämme.
Tällaisessa toiminnassa on mukava ja helppo olla
mukana.”
EINO KORKALA , Lumijokinen eläkeläinen
”Paikalliset ihmiset ovat aina olleet tiiviisti
Lumituulen hankkeessa mukana, ja ovat sille
hyvin myönteisiä. Olen hoitanut huoltokuljetuksia
voimalalle jo 14 vuoden ajan veneellä ja
moottorikelkalla. Tuulivoimala on aina tuottanut
puhtainta energiaa, se ei saastuta, metelöi eikä
vaadi polttoainetta.”