Näyte - Markus Langin kotisivu

Tutkielmia hysteriasta
Jos. Breuer Sigm. Freud
Helsinki 2012.
SISÄLLYS.
Ensimmäisen laitoksen esipuhe (Breuer & Freud) . . . . . . . . . . 7
Toisen laitoksen esipuhe (Breuer & Freud). . . . . . . . . . . . . . . . 8
Alkuteos: Studien über Hysterie (1895)
Suomennettu vuoden 1925 laitoksesta
Suomennos ja sivunvalmistus Markus Lång
Kansi: Lääketieteen luento Salpêtrièressa (1887), André Brouillet
Books on Demand GmbH, Helsinki 2012
ISBN 978-952-93-1322-8
I. Hysteriailmiöiden psyykkisestä mekanismista:
Ennakkotiedonanto (Breuer & Freud) . . . . . . . . . . . . . . . 9
II. Sairauskertomukset. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21
I. N:ti Anna O... (Breuer) . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21
II. Rouva Emmy v. N..., 40 vuotta,
Liivinmaalta (Freud) . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 42
III. Miss Lucy R., 30 v. (Freud) . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 89
IV. Katharina... (Freud) . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 104
V. Neiti Elisabeth v. R... (Freud) . . . . . . . . . . . . . . . . 113
III. Teoriaa (Breuer) . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 151
I. Ovatko kaikki hysteriailmiöt mielteistä
syntyisin? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 152
II. Aivojensisäinen perusjännitys. Tunneliikutukset . 157
III. Hysterian muuntuma. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 166
IV. Hypnoidiset tilat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 176
V. Tiedostumattomat ja tiedostumiskelpoiset
mielteet. Psyyken lohkoutuminen . . . . . . . . . . . . 182
VI. Synnynnäinen alttius. Hysterian
kehittyminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 197
IV. Hysterian psykoterapiasta (Freud) . . . . . . . . . . . . . . . 207
Jälkisanat (Lång) . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 249
7
Ensimmäisen laitoksen esipuhe.
Julkaisimme vuonna 1893 »Ennakkotiedonannossa»* kokemuksiamme
­uudesta hysteriailmiöiden tutkimus- ja hoitomenetelmästä ja selostimme
siinä mahdollisimman lyhyesti teoreettisia näkemyksiä, joihin olimme
päätyneet. »Ennakkotiedonanto» julkaistaan uudelleen, koska tässä sen
väittämiä selvennetään ja näytetään toteen.
Mukana on useita sairauskertomuksia, mutta niitä valitessamme emme
voineet noudattaa yksinomaan tieteellisiä periaatteita. Kokemuksemme
ovat peräisin yksityisvastaanotoilta, joilla hoidetaan sivistynyttä ja lukevaa
yhteiskuntaluokkaa, ja selostusten sisältö koskettelee usein potilaidemme
yksityisintä elämää ja kohtaloa. Käyttäisimme luottamustamme törkeäs­
ti väärin, jos julkaistuista tiedoista aiheutuisi vaara, että potilaat voitaisiin
tunnistaa ja heidän tuttavansa saisivat tietää seikoista, jotka oli uskottu yksinomaan lääkärille. Siksi olemme joutuneet jättämään pois selvimpiä ja
todistusvoimaisimpia havaintojamme. Tämä koskee tietenkin ensi sijassa
niitä tapauksia, joissa seksuaalisilla ja aviollisilla oloilla on etio­logista merkitystä. Niinpä voimme esittää vain vaillinaisia todisteita tu­kemaan käsityksiämme: että hysterian patogeneesissa seksuaalisuus toimii psyykkisten
traumojen lähteenä ja »puolustuksen» vaikuttimena, jonka takia ­mielteitä
torjutaan tietoisuudesta. Varsinkin vahvasti seksuaalisia havaintoja jouduimme jättämään julkaisun ulkopuolelle.
Sairauskertomusten jälkeen seuraa sarja teoreettisia pohdintoja, ja terapia-aiheisessa päätösluvussa esitellään »katharsis-menetelmän» tekniikkaa sellaisena kuin se on neurologien käsissä kehittynyt.
Kun monin paikoin esitämme erilaisia, jopa ristiriitaisia käsityksiä, älköön sitä pidettäkö osoituksena katsantokantaimme häilyvyydestä. Kahden havainnoijan käsitykset eroavat luonnostaan ja syystäkin, kun he ovat
yhtä mieltä tosiasioista ja perusnäkemyksistä mutta heidän tulkintansa ja
arvionsa eivät aina osu yksiin.
Huhtikuussa 1895.
J. Breuer, S. Freud.
* Ueber den psychischen Mechanismus hysterischer Phänomene. Neurologisches Cen­
tralblatt 1893, nro 1–2.
8
9
Toisen laitoksen esipuhe.
I. Hysteriailmiöiden psyykkisestä mekanismista.*
Kun psykoanalyysi on alkanut herättää yhä enemmän kiinnostusta, näkyy
huomio nyt kohdistuneen myös kirjaamme Tutkielmia hysteriasta. Kustantaja toivoo voivansa julkaista uuden laitoksen kirjasta, joka on ollut loppuun myyty. Kirja julkaistaan muuttamattomana uutena laitoksena, vaikka katsomukset ja menetelmät, jotka ensimmäisessä laitoksessa esitettiin,
ovat sittemmin laajasti ja syvällisesti kehittyneet. Omalta osaltani en ole
enemmälti aihetta aktiivisesti harrastanut, minulla ei ole enää ollut osaa
­uudemmassa kehityksessä enkä osaisi lisätä vuonna 1895 julkaistuun mitään uutta. Siksi saatoin vain toivoa, että molemmat kirjaan sisältyvät tutkielmani julkaistaisiin uudessa laitoksessa muuttamattomina.
Breuer.
Tekstin muuttamaton uudelleenjulkaisu oli minunkin osaltani ainut mahdollinen ratkaisu. Kolmentoista työvuoden kuluessa katsomukseni ovat
kehittyneet ja muuttuneet niin laajalti, ettei tuolloista esitystäni voitaisi
saattaa ajan tasalle tuhoamatta tyystin sen luonnetta. Minulla ei myöskään
ole mitään syytä hävittää todisteita tuonaikaisista käsityksistäni. En pidä
niitä nytkään erehdyksinä vaan arvokkaina ensi askelina kohti tietämystä,
joka vasta pitkäjänteisin ponnisteluin voidaan täydellisemmin saavuttaa.
Tarkkaavainen lukija voi jo tästä kirjasta löytää kaikkien katharsis-opin
myöhempien lisäkkeiden (kuten psykoseksuaalisten tekijäin merkityksen,
lapsenomaisuuden, unten merkityksen ja tiedostumattoman symboliikan)
ensi idut. Kenellekään, jota kiinnostaa katharsis-opin kehittyminen psyko­
analyysiksi, en osaakaan antaa parempaa neuvoa kuin aloittaa Tutkielmilla
hysteriasta ja seurata tietä, jota itse olen taivaltanut.
Wienissä heinäkuulla 1908.
Freud.
(Ennakkotiedonanto.)
Tri Josef Breuer ja tri Sigm. Freud, Wien.
I.
Erään satunnaisen huomion innoittamana olemme muutamien vuosien
ajan etsineet hysteriatapausten erilaisten muotojen ja oireiden takaa syytä, tapahtumakulkua, joka ensimmäisen kerran, usein monia vuosia aikaisemmin, oli kyseisen ilmiön aiheuttanut. Useimmissa tapauksissa etsintä ei
onnistu vain kuulustelemalla potilasta, vaikka kysely suoritettaisiin perusteellisesti — osin siksi, että kyseisten elämysten selostaminen on potilaasta
usein epämukavaa, mutta pääasiassa siksi, etteivät he todellakaan muista
niistä mitään eivätkä aavista alkutapahtumasarjan ja sairaus­ilmiöiden syyyhteyttä. Useimmiten potilas on hypnotisoitava ja on palautettava hänen
mieleensä muistoja siltä ajalta, jolloin oire ensi kerran ilmeni; näin syyyhteys voidaan selvimmin ja vakuuttavimmin osoittaa.
Tutkimusmenetelmämme on johtanut useissa tapauksissa tuloksiin,
jotka vaikuttavat merkittäviltä niin teoreettisessa kuin käytännöllisessäkin katsannossa.
Teoreettisessa katsannossa, koska tulokset ovat osoittaneet, että satunnaistekijät määräävät hysterian sairausilmiöitä paljon laajemmin kuin
yleisesti tunnetaan ja hyväksytään. »Tapaturmahysteriassahan» on itsestään selvää, että onnettomuus se aiheutti oireet, ja kun hysterianpuuskissa potilaan ilmaisuista voidaan päätellä, että jokaisessa puuskassa heidän
aistinharhansa (Halluzination) toistavat samaa tapahtumasarjaa, joka aiheutti ensimmäisen taudinkohtauksen, niin tämäkin osoittaa syy-yhteyden selvästi. Muissa ilmiöissä yhteys on hämärämpi.
Kokemuksemme ovat kuitenkin osoittaneet, että kaikki erilaiset oi­
reet, jotka hysterian spontaaneja, niin sanottuja itsesyntyisiä ilmenty­
miä leimaavat, ovat yhtä tiukasti sidoksissa trauman aiheuttajaan kuin
* Julkaistu aikaisemmin aikakauskirjassa Neurologisches Centralblatt (1–2/1893).
10
Tutkielmia hysteriasta
Hysteriailmiöiden psyykkisestä mekanismista
11
edellä mainituissa, tältä osin läpinäkyvissäkin ilmiöissä. Olemme kyenneet palauttamaan alkusyyhynsä erilaisia, usein monivuotisia hermosärkyjä ja tunnottomuustiloja, koukistumia ja halvauksia, hysteriakohtauksia
ja kaatumataudinomaisia kouristuksia, joita kaikki havainnoijat ovat pitäneet aitona kaatumatautina, sekä kaatumatautikohtauksia, hermovärveen
(tic) kaltaisia oireita, jatkuvaa oksentelua ja anoreksiaa, joka on kehittynyt
ruoasta kieltäytymiseksi saakka, erilaisia näköhäiriöitä, jatkuvasti toistuvia näköharhoja yms. Vuosikausia jatkuneen hysteriaoireen ja kertaluonteisen alkusyyn välinen epäsuhta on samanlainen kuin tapaturmaneurooseissa on säännöllisesti totuttu näkemään; hyvin usein alkusyyt ovat lapsuuskokemuksia, jotka ovat myöhempinä vuosina jatkuvasti aiheuttaneet
enemmän tai vähemmän vakavia sairausilmiöitä.
Usein yhteys on niin ilmeinen, että voidaan nähdä selvästi, kuinka
alku­syy aiheutti juuri tämän ilmiön eikä mitään muuta. Ilmiön on alkusyy puolestaan määrännyt täysin kiistattomalla tavalla. Ottaaksemme latteimman mahdollisen esimerkin — kun tuskallinen tunneliikutus (Af­
fekt) ilmenee aterioinnin aikana mutta se tukahdutetaan, liikutus aiheuttaa pahoinvointia ja oksentelua ja tämä jatkuu kuukausikaupalla hysteerisenä oksenteluna. Neitokainen valvoo sairasvuoteen ääreltä piinallisen ahdistuksen vallassa, joutuu hämärätilaan ja kokee pelottavan aistinharhan
samalla kun hänen oikea käsivartensa, joka lepää nojatuolin selkänojalla,
vaipuu uneen; siitä kehittyy oikean käsivarren halvaus sekä koukistuma ja
tunnottomuus. Hän yrittää rukoilla eikä löydä sanoja; vihdoin hänen onnistuu lausua englanninkielinen lastenrukous. Kun hänelle myöhemmin
kehittyy vaikea, erittäin monimutkainen hysteria, hän puhuu, kirjoittaa ja
ymmärtää vain englantia, kun taas äidinkieltään saksaa hän ei 1½ vuoteen ymmärrä. — Vakavasti sairas lapsi on lopultakin nukahtanut, ja äiti
jännittää kaiken tahdonvoimansa pysyäkseen hiljaa, jottei herättäisi lasta;
heti tuon päätöksen jälkeen (»hysteerinen vastatahto»!) hän tekee kielellään maiskauttavan äänen. Sama ilmiö toistuu uudessa tilanteessa, jossa
hän yrittää yhtä lailla pysytellä mahdollisimman tyynenä, ja tästä kehittyy hermovärve, maiskauttelu, joka monien vuosien ajan säestää kaikkia
kiihtymystiloja. — Muuan korkeasti älykäs mies avustaa, kun hänen veljeltään oikaistaan lonkkanivelen jäykistymä nukutuksessa. Samalla hetkellä kun nivel antaa rusahtaen periksi, hän tuntee voimakasta kipua omassa lonkkanivelessään, joka pysyy lähes 1 vuoden kipeänä. Ja niin edelleen.
Toisissa tapauksissa yhteys ei ole niin yksinkertainen: syyn ja sairaus-
ilmiön välillä vallitsee vain niin sanoaksemme symbolinen yhteys, jonka
kaltaisia tervekin muodostaa unissaan; esimerkiksi sielullista tuskaa säestää hermosärky tai moraalista kuvotusta säestää oksentaminen. Olemme
tutkineet potilaita, jotka ottavat symbolisuudesta kaiken irti. — Eräissä
tapauksissa määräytyminen ei ole enää välittömästi ymmärrettävissä; niihin kuuluvat tyypillisimmät hysteriaoireet, kuten toispuolinen tunnottomuus, näkökentän supistuma, kaatumataudinomaiset kouristukset yms.
Näkemyksemme tästä oireryhmästä joudumme lykkäämään perusteellisempaan esitykseen.
Havaintomme näyttävät osoittavan, että tavanomaisen hysterian
ja tapaturmaneuroosin patogeneesi vastaavat toisiaan ja että käsitteen
»tapa­turmahysteria» laajentaminen on oikeutettua. Tapaturmaneuroosissahan sairauden alkusyynä ei ole vähäinen ruumiinvamma vaan pelästyksen elämys, psyykkinen trauma. Vastaavalla tavalla tutkimuksemme
osoittavat monien, elleivät useimpien hysteriaoireiden taustalta syitä, joita
on nimitettävä psyykkisiksi traumoiksi. Sellaisena voi vaikuttaa mikä tahansa elämys, joka aiheuttaa tuskallisen pelästys-, kauhu-, häpeäliikutuksen, psyykkisen kivun, ja asianosaisen herkkätuntoisuudesta (sekä eräästä jäljempänä mainittavasta ehdosta) tietenkin riippuu, vaikuttaako elämys traumaattisesti. Suuren yhtenäistrauman asemesta tavallisen hyste­
rian taustalta löytyy useita osatraumoja, syyryhmiä, jotka vasta yhteen langetessaan voivat vaikuttaa traumaattisesti ja jotka liittyvät sikäli toisiinsa,
että ne kuuluvat samaan sairaustapaukseen. Edelleen eräissä tapauksissa
sinänsä näennäisen yhdentekevät olosuhteet, jotka osuvat yhteen varsinaisen alkusyyn tai erityisen alttiin hetken kanssa, voivat vaikuttaa traumaattisella voimalla, jota niihin ei muutoin olisi liittynyt mutta joka niillä siitä pitäen on.
Mutta psyykkisen trauman syy-yhteys hysteriailmiöön ei ole sellainen,
että trauma laukaisisi oireen kuin agent provocateur ja oire sitten säilyisi ja
itsenäistyisi. Mieluummin esitämme, että psyykkinen trauma taikka sen
muisto vaikuttaa niin kuin vierasesine, joka vielä pitkään tunkeutumisensa jälkeen toimii aktiivisesti vaikuttavana tekijänä, ja tämä todistaa sangen eriskummallisesta ilmiöstä, joka samalla antaa havainnollemme huomattavaa käytännöllistä merkitystä.
Yllätyimme näet ensin suuresti havaitessamme, että yksityiset hysteria­
oireet katosivat oitis ja pysyvästi, kun alkuperäisen tapahtumakulun
muisto onnistuttiin palauttamaan mieleen täydellisenä sekä onnistut­
12
Tutkielmia hysteriasta
tiin herättämään myös siihen liittynyt tunneliikutus ja kun potilas sit­
ten kuvaili tapahtumakulkua mahdollisimman perusteellisesti ja puki
tunneliikutuksensa sanoiksi. Tunteilematta tapahtuva muisteleminen
jää lähes aina tuloksettomaksi; aikoinaan tapahtunut psyykkinen prosessi on toistettava mahdollisimman eloisasti, esitettävä in statu nascendi ja
»puhutettava» (aussprechen). Ärsykeilmiöistä saattaa puhutettaessa ilmetä seuraavia: kouristuksia, hermosärkyä, aistinharhoja — vielä kerran täydessä voimassaan ja sitten ne katoavat iäksi. Toimintahäiriöt, halvaukset
ja tunnottomuustilat katoavat yhtä lailla, vaikka ne hetkellisesti yltyvätkin varsin voimakkaiksi.*
Saattaa herätä epäilys, että kysymys olisi tahattomasta suggestiosta:
potilas odottaa paranevansa menetelmän avulla sairaudestaan, ja odotus
olisi vaikuttava tekijä eikä puhuttaminen. Näin ei kuitenkaan ole: ensimmäinen tapaus, jossa erittäin pitkälle kehittynyttä hysteriaa tuolla tavoin
analysoitiin ja itsenäisesti syntyneet oireet myös yksitellen lakkasivat, on
vuodelta 1881 eli »esisuggestiiviselta» ajalta, se perustui potilaan spontaaneihin itsehypnooseihin, ja tapaus yllätti havainnoijan täysin.
Vastoin oppilauselmaa cessante causa cessat effectus† rohkenemme havaintojemme perusteella päätellä, että alkuperäinen tapahtuma jatkaa vaikutustaan vuosikausia jollakin tavoin — ei epäsuorasti syy–vaikutus-ketjun
välityksellä vaan välittömästi vaikuttavana syynä, niin kuin vaikkapa valvetilassa muisteltu psyykkinen tuska vielä myöhemminkin aiheuttaa kyynelten erittymistä: hysteerikko kärsii pääasiassa muistumista.‡
* Tällaisen terapian mahdollisuuden ovat Joseph Delbœuf ja Alfred Binet selvästi
tajunneet, kuten seuraavat lainaukset osoittavat: »Voimme nyt osoittaa, kuinka hypnotisoija [magnétiseur] parantaa. Hän siirtää kohdehenkilönsä takaisin hetkeen, jossa
hänen vaivansa ensi kerran ilmenivät ja sanojen voimalla taistelee vaivaa vastaan, kun
se nyt syntyy uudelleen.» (Delbœuf: Le Magnétisme animal. Paris 1889.) — »– – voinemme havaita, että viemällä mentaalisin keinoin potilaan takaisin juuri siihen hetkeen, jolloin sairaus ensi kerran ilmeni, voimme saattaa hänet vastaanottavaisemmaksi
parantavalle suggestiolle» (Binet: Les Altérations de la personnalité. Paris 1892.) — Kiinnostavassa tutkielmassaan L’Automatisme psychologique (Paris 1889) Pierre Janet kuvaa,
kuinka hysteerinen neitokainen parannettiin käyttämällä samanlaista menetelmää kuin
me olemme kehitelleet.
† Syyn lakatessa lakkaa vaikutus. — Suom.
‡ Tässä ennakkotiedonannossa emme voi eritellä, mikä sisällössä on uutta ja mikä on
peräisin muilta kirjoittajilta, kuten Paul Julius Möbiukselta ja Adolf von Strümpelliltä, jotka ovat esittäneet hysteriasta samantapaisia näkemyksiä. Lähimpänä teoreettisia ja terapeuttisia käsityksiämme ovat Moriz Benediktin aika ajoin julkaistut huo-
Hysteriailmiöiden psyykkisestä mekanismista
13
II.
Ensi alkuun vaikuttaa merkilliseltä, kuinka ammoin koetut elämykset voisivat vaikuttaa niin intensiivisesti, etteivät niiden muistot kulu samalla tavoin kuin havaitsemme muille muistoillemme käyvän. Ehkäpä seuraavat
pohdinnat auttavat ymmärtämään tilannetta.
Muiston haalistuminen tai tunteetontuminen riippuu monista tekijöistä. Tärkeää on ennen kaikkea se, reagoitiinko tunneliikutuksen aiheut­
taneeseen tapahtumaan pontevasti vai ei. Tarkoitamme tässä reaktiolla kaikkia tahdonvaltaisia ja tahdottomia heijasteita, joiden kautta tunne­
liikutukset yleisen kokemuksen mukaan purkautuvat: itkusta kostoon.
Jos seuraa tyydyttävä reaktio, niin suurin osa tunneliikutuksesta haihtuu;
kielenkäyttö tukee näitä arkielämän havaintoja sellaisilla ilmauksilla kuin
»päästää vihansa ilmoille», »keventää itkulla suruaan» jne. Jos reak­tio tukahdutetaan, niin tunneliikutus sitoutuu muistoon. Kun loukkaus kostetaan vain sanoillakin, se muistetaan eri lailla kuin loukkaus, joka jouduttiin
nielemään. Kieli tunnistaa psyykkisten ja ruumiillisten seurausten eron ja
varsin luonteenomaisesti nimittää vaieten siedettyä kärsimystä »loukkaantumiseksi». — Kärsijän traumareaktiolla on oikeastaan vain silloin täysin
»katarttinen» vaikutus, kun reaktio on asianmukainen, niin kuin kosto.
Mutta kielen avulla ihminen löytänyt korvikkeen, jonka avulla tunneliikutus voidaan lähes yhtä lailla »purkauttaa» (abreagieren). Toisissa ta­pauk­
sissa puhe on itsessään asianmukainen heijaste: valituksena ja piinaavan
salaisuuden puhuttamisena (rippi!). Jos sellaista reaktiota ei teon, sanojen
tai lievimmissä tapauksissa kyynelten muodossa seuraa, niin tapahtuman
muistoon sitoutuu kiinteästi tunnesävy.
»Purkauttaminen» ei kuitenkaan ole ainut vapautumiskeino, joka terveiden yksilöiden normaalilla psyykkisellä kojeistolla on käytössään silloin
kun he ovat kokeneet trauman. Tapahtuman jälkeen muisto asettuu purkamatonnakin suureen assosiaatioiden kokonaisuuteen, se järjestyy muiden ehkä vastakkaisten elämysten joukkoon, ja toiset mielteet korjaavat
sitä. Esimerkiksi onnettomuuden jälkeen vaaran muiston ja pelon (lieventyneen) toistumisen rinnalle tulevat myöhempien tapahtumain ja pelastumisen muistot ja tietoisuus nykyisestä turvallisuudesta. Loukkaantumiot, joihin palaamme lähemmin toisaalla.
14
Tutkielmia hysteriasta
Hysteriailmiöiden psyykkisestä mekanismista
15
mismuistoa korjaavat asioiden oikaisu, oman arvon pohdinta jne., ja normaalin ihmisen onnistuu assosiaatiotyön avulla saada tilanteeseen liittynyt tunneliikutus katoamaan.
Tätä seuraa vaikutelmien haihtuminen, muistojen haalistuminen, jota
nimitämme »unohtamiseksi» ja joka kuluttaa ennen kaikkea ne muistot,
jotka eivät enää vaikuta tunnevoimaisesti.
Muistot, jotka ovat aiheuttaneet hysteriailmiöitä, ovat havaintojemme
perusteella säilyneet pitkän aikaa hämmästyttävän tuoreina ja täysin tunnevoimaisina. On kuitenkin mainittava myös toinen silmiinpistävä ja jäljempänä arvioitava seikka: potilaat eivät hallitse näitä muistoja samalla tavoin kuin muita muistojaan. Päinvastoin nämä muistot puuttuvat poti­
laan muistista, kun he ovat tavanomaisessa psyykkisessä tilassa, tai ne
voidaan palauttaa mieleen vain hyvin ylimalkaisesti. Vasta kun potilaita kuulustellaan hypnoosissa, muistot heräävät yhtä eloisina kuin kyse olisi tuoreesta tapahtumasta.
Niinpä yksi potilaistamme toisti puolen vuoden ajan hypnoosissa aistinharhaisen eloisasti sen, mikä häntä oli päivälleen vuotta aiemmin (äkillisen hysterian aikana) kiihdyttänyt; hänen tietämättään äidin päiväkirja
osoitti tapahtumat toistetun moitteettoman tarkasti. Muuan toinen potilas koki osin hypnoosissa, osin spontaaneissa taudinpuuskissa harhaisen
selvästi kaikki kymmenen vuotta aiemmin kokemansa hysteerisen psykoosin tapahtumat, jotka hän oli niiden paluuseen saakka pääosin unohtanut.
Myös jotkin etiologisesti keskeiset, 15–25 vuotta vanhat muistot osoittautuivat hämmästyttävän eheiksi ja aistimusvoimaisiksi, ja toistuessaan ne
vaikuttivat yhtä tunnevoimaisesti kuin uudet elämykset.
Syytä voidaan etsiä vain siitä, että näillä muistoilla on erityisasema,
kun arvioidaan muistojen kulumista kaikissa edellä kuvatuissa suhteissa.
Osoittautuu nimittäin, että nämä muistot vastaavat traumoja, joita ei
ole »purkautettu» riittävästi, ja kun tarkastelemme lähemmin syitä, jotka purkauttamisen ovat estäneet, voimme erottaa ainakin kaksi ehtoryhmää, joiden vallitessa traumaa ei seurannut reaktio.
Ensimmäiseen ryhmään luemme ne tapaukset, joissa potilaat eivät ole
reagoineet traumaan, koska trauman luonne esti reaktion, niin kuin rakastetun läheisen menehtyessä lopullisesti, tai koska sosiaaliset olot tekivät
reaktion mahdottomaksi tai kyse oli seikoista, jotka potilas halusi unohtaa ja jotka hän siksi tarkoituksellisesti torjui, esti ja tukahdutti tietoisesta ajattelustaan. Juuri tuollaiset tuskalliset seikat paljastuvat hypnoosissa
hysteriailmiöiden (pyhimysten ja nunnain, pidättyväisten naisten, hyvin
kasvatettujen lasten hysteeristen houreiden) syyksi.
Toista syyryhmää ei määritä muistojen sisältö vaan sieluntila, jossa potilas kohtasi sanotut elämykset. Hysteriaoireiden aiheuttajaksi paljastuu
hypnoosissa myös mielteitä, jotka sinänsä merkityksettöminä saavat kiittää
säilymistään siitä, että ne syntyivät vaikeasti lamaannuttavan tunneliikutuksen, esimerkiksi kauhistuksen, hetkellä tai jopa epänormaalien mielentilojen vallitessa, kuten valveunen puolihypnoottisessa hämärätilassa, itsehypnoosissa yms. Tuollaisten tilojen luonne estää reagoimasta tapahtumiin.
Molemmat ryhmät voivat toki langeta yhteen, ja usein ne esiintyvätkin
yhdessä. Näin tapahtuu, kun sinänsä vaikutusvoimainen trauma ilmaantuu vaikean, lamaannuttavan tunneliikutuksen tai muuntuneen tajunnantilan aikana, mutta niinkin näkyy käyvän, että psyykkinen trauma ai­heut­
taa monille ihmisille tuollaisen epänormaalin tilan, joka sitten omalta osaltaan tekee reaktion mahdottomaksi.
Molemmille syyryhmille on kuitenkin yhteistä, että traumoja, jotka eivät johtaneet reaktioon, ei myöskään voida purkaa assosiaatiotyöllä. Ensimmäisessä ryhmässä potilas tahtoo unohtaa tuskalliset elämykset ja siksi
sulkee ne mahdollisimman tarkasti assosiaatioidensa ulkopuolelle; toisessa
ryhmässä assosiaatiotyö ei käy päinsä, koska normaali tajunnantila ja patologinen tajunnantila, jossa mielteet syntyivät, eivät ole riittävässä assosiaatioyhteydessä. Pääsemme pian tarkastelemaan näitä olosuhteita lähemmin.
Niinpä patogeenisiksi muuttuneet mielteet säilyvät tuoreina ja tun­
nevoimaisina siksi, että niitä ei voida kuluttaa tavalliseen tapaan pur­
kauttamalla eikä myöskään toistamalla sellaisessa mielentilassa, jossa
assosiaatiot voivat esteettömästi edetä.
III.
Kun selostimme ehtoja, jotka kokemustemme perusteella vaikuttavat ratkaisevasti siihen, että psyykkiset traumat johtavat hysteriailmiöihin, jouduimme jo käsittelemään epänormaaleja tietoisuudentiloja, joissa patogeeniset mielteet syntyvät, ja jouduimme tähdentämään, että vaikutuskykyisenä säilynyttä psyykkisen trauman muistoa ei voida löytää potilaan
normaalista muistista vaan hypnotisoidun potilaan muistista. Mitä enemmän näitä ilmiöitä tarkastelimme, sitä voimakkaammin vakuutuimme siitä,
20
Tutkielmia hysteriasta
ten vapautua puheena ja saattaa ne assosiaatiotarkistuksen alaisiksi ve­
tämällä ne normaaliin tietoisuuteen (kevyessä hypnoosissa) tai lääkärin
suggestio lakkauttaa ne, niin kuin muistikatoisessa unissa­kävelytilassa
tapahtuu. Pidämme tämän menetelmän avulla saavutettuja parannus­
tuloksia merkittävinä. Emme tietenkään paranna hysteriaa siltä osin kuin
kyse on luontumuksesta; emmehän mahda mitään hypnoidisten tilojen
paluulle. Myöskään äkillisen hysterian vaikutusvaiheessa ei menetelmämme voi estää sitä, että vaivoin lakkautetut oireet heti korvautuvat uusilla. Mutta jos hysterian äkillinen vaihe on päättynyt ja jäljellä on vain sen
jäänteitä, kesto-oireita ja kohtauksia, poistaa menetelmämme ne usein ja
pysyvästi, koska menetelmä on perusteellinen ja sen tehokkuus tuntuu
meistä selvästi ylittävän suoran suggestiivisen poistamisen, jota psykoterapeutit nykyisin käyttävät.
Vaikka olemmekin edenneet hysteriailmiöiden psyykkisen mekanismin
paljastamisessa tietä, jota aluksi Charcot niin menestyksekkäästi raivasi
selittämällä ja kokeellisesti jäljittelemällä hysteeris-traumaattisia halvaustiloja, niin pidettäköön mielessä, että näin olemme lähentyneet ainoastaan hysteriaoireiden mekanismia emmekä hysterian sisäisiä syitä. Olemme vain sivunneet hysterian syyoppia ja voineet valaista oikeastaan vain
hankinnaisten muotojen syitä ja satunnaistekijän merkitystä neuroosille.
Wien, joulukuussa 1892.
21
II. Sairauskertomukset.
I. N:ti Anna O... (Breuer)
N:ti Anna O..., sairastumisen aikaan (1880) 21-vuotias, vaikuttaa kärsivän
melko vahvasta hermotautisukurasituksesta muutamien suvussa esiintyneiden mielitautien johdosta; vanhemmat ovat hermostollisesti terveitä.
Tytär itse oli aikaisemmin alati terve, kehitysvuosina ei ilmennyt lainkaan
hermostollisia oireita; melkoisen älykäs, hämmästyttävän terävä käsityskyky ja tarkka vaisto; vahva äly, joka olisi sulattanut myös kiinteää henkistä
ravintoa ja sellaista kaipasi mutta koulun päätyttyä ei enää saanut. Monipuoliset runon ja mielikuvituksen lahjat, joita terävä ja kriittinen ymmärrys
hallitsi. Tämä piirre teki hänestä täysin mahdottoman suggeroida; vain
perustelut vaikuttivat häneen, eivät koskaan väitteet. Hänen tahtonsa oli
ponteva, sitkeä ja kestävä; toisinaan se kasvoi itsepäisyydeksi, ja hän luopui päämäärästään vain hyveellisyyttään, toisten eduksi.
Luonteen olennaisimpiin piirteisiin kuului myötätunto; muutamien
köyhien ja sairaiden hoivaaminen auttoi häntä sairauden aikana suuresti, koska hän saattoi siten tyydyttää voimakasta viettymystään. — Hänen
mielialansa olivat aina hiukan ylenpalttisia, olipa kyse ilosta tai surusta;
niinpä hän oli myös hivenen oikukas. Seksuaalinen tekijä oli hämmästyttävän kehittymätön; saatoin havainnoida potilaani elämää perinpohjaisemmin kuin useinkaan on mahdollista; hän ei ollut koskaan kokenut
rakkautta, eikä hänen sairautensa lukuisissa aistinharhoissa tämä sielunelämän osatekijä koskaan ilmennyt.
Tuo henkisesti ylenpalttisen elinvoimainen neitokainen eli puritaanismielisessä perheessä erittäin yksitotista elämää, johon hän todennäköisesti
sairaudelleen luonteenomaisella tavalla toi vaihtelua. Hän harjoitti järjestelmällistä valveunelmointia, jota hän kutsui »yksityisteatterikseen». Kun
kaikki luulivat hänen olevan läsnä, hän eli hengessään satuja mutta oli puhuteltaessa aina läsnä, niin ettei kukaan siitä tiennyt. Kotiaskareiden aikana, jotka hän hoiti moitteettomasti, tuo henkinen toiminta jatkui lähes
taukoamatta. Selostan seuraavaksi, kuinka saumattomasti tuo terveen yk-
22
Tutkielmia hysteriasta
N:ti Anna O...
silön tavanomaistunut unelmointi muuttui sairaudeksi.
Sairauden eteneminen jakautuu useisiin selvästi erotettaviin vaiheisiin:
A. Oireeton itämisaika. Heinäkuun 1880 puolestavälistä suunnilleen 10.
päivään joulukuuta. Tähän vaiheeseen, joka useimmissa tapauksissa jää tietoomme saamatta, tapauksen ominaislaatu tarjosi niin kattavan näköalan,
että jo tapauksen patologisen mielenkiinnon vuoksi pidän sitä melkoisen
huomionarvoisena. Selostan tapausta tältä osin jäljempänä.
B. Ilmeinen sairastuminen: omalaatuinen psykoosi, harhasanaisuus,
strabismus convergens,* vaikeat näköhäiriöt, koukistumahalvaukset, täydellisenä oikeassa yläraajassa, molemmissa alaraajoissa, epätäydellisenä
vasemmassa yläraajassa, niskalihasten herpauma. Oikeanpuoleisten raajojen koukistuman osittainen palautuminen. hienoista paranemista, jonka katkaisi huhtikuussa vaikea psyykkinen trauma (isän kuolema); seurasi
C. Jatkuvia unissakävelytiloja, jotka vaihtelivat normaalitilan kanssa;
pysyväisoireet jatkuivat joulukuuhun 1881.
D. Sairaustilat ja ilmiöt lakkasivat vähitellen kesäkuuhun 1882 mennessä.
Potilaan isä sairastui heinäkuussa 1880 keuhkopussin märkileeseen, ja
tytär hoiti isäänsä intohimoisesti; sairaus ei parantunut, ja isä kuoli siihen
huhtikuussa 1881. Sairauden ensi kuukausina Anna omistautui sairaanhoitoon koko olemuksensa tarmolla, eikä kukaan juuri ihmetellyt, kun hänen oma terveytensä alkoi vähitellen heiketä tuntuvasti. Ei kukaan, ehkä
ei edes potilas itse, tiennyt, mitä hänessä tapahtui; vähitellen hänen tilansa kävi uupumuksen, verenheikkouden ja kuvotuksen takia niin huonoksi, että häntä oli hänen suureksi surukseen estettävä hoitamasta potilasta. Välittömänä syynä oli erittäin kiivas yskä, jonka johdosta hänet ensimmäistä kertaa tutkin. Kyseessä oli tyypillinen tussis nervosa. Pian iltapäivisin alkoi ilmetä silmiinpistävä levontarve, johon liittyi iltaisin unenomainen tila ja sitten voimakas kiihtymys.
Joulukuun alussa ilmaantui strabismus convergens. Silmälääkäri selitti (virheellisesti) sen johtuvan silmälihaksen hermon halvauksesta. Joulukuun 11. päivänä potilas joutui vuoteenomaksi toukokuun 1. päivään saakka.
Toinen toisensa jälkeen kehittyi, näköjään aivan tuoreeltaan, sarja vaikeita häiriöitä.
Vasemmanpuoleinen takaraivon särky; strabismus convergens (kahtena näkeminen), jota kiihtymys merkittävästi pahensi; valitukset seinien
kaatumisesta päälle (vinousharha). Vaikeasti analysoitavia näköhäiriöitä;
etumaisten kaulalihasten herpauma, niin että potilas saattoi lopulta kääntää päätään vain nostamalla sitä kohotettujen hartioidensa avulla ja sitten kääntämällä koko selkäänsä. Oikean yläraajan ja hiukan myöhemmin
oikean alaraajan koukistuma ja tunnottomuus; tämä myös täysin ojentuneena, lähentyneenä ja sisäänkääntyneenä; sittemmin tämä vaiva iski vasempaan alaraajaan ja lopulta vasempaan käsivarteen, mutta sormet liikkuivat jonkin verran. Myöskään olkanivelet eivät olleet kumpikaan täysin
jäykkiä. Voimakkain koukistuma ilmeni olkavarren lihaksissa, samoin kuin
myöhemmin, kun puutumista voitiin tutkia lähemmin, kyynärpään seutu
osoittautui kaikkein tunnottomammaksi. Sairauden alussa tunnottomuutta
ei selvitelty riittävästi, koska potilaan ahdistuneisuus ilmeni vastarintana.
Tuollaisessa tilassa sain potilaan hoitooni, ja saatoin nopeasti vakuuttua, että kyseessä oli vaikea mielenhäiriö. Ilmeni kaksi täysin erillistä tietoisuudentilaa, jotka vaihtelivat varsin usein ja äkillisesti ja erottautuivat yhä jyrkemmin sairauden edetessä. Toisen tilan vallassa hän tunnisti ympäristönsä, oli surullinen ja ahdistunut mutta suhteellisen normaali; toisen tilan vallitessa hän koki aistinharhoja, käyttäytyi »pahatapaisesti», ts. solvasi, viskoi ihmisiä tyynyillä sikäli kuin koukistumat sen sallivat,
repi liikkuvilla sormillaan peitteiden ja vaatteiden nappeja yms. Jos tuon
vaiheen aikana huoneessa oli jotakin muuttunut, joku tullut huoneeseen
tai sieltä poistunut, hän valitti menettäneensä aikaa ja havaitsi tietoisessa
miellejuoksussaan piilevän aukkoja. Kun tämä kiistettiin, jos mahdollista,
kun yritettiin rauhoitella hänen valitustaan, että hän on tulossa hulluksi,
seurauksena oli aina tyynyjen viskominen yms. ja hän valitti, mitä hänelle tehdään, mihin epäjärjestykseen hänet jätetään jne.
Poissaolevuutta havaittiin jo ennen kuin hän joutui vuoteenomaksi;
tuolloin hän takelteli puheessaan, toisteli viime sanojaan ja kohta jatkoi
puhettaan. Vähitellen tämä sai edellä kuvatut mittasuhteet, ja sairauden
huipentuman aikana, kun koukistuma oli iskenyt myös vasempiin raajoihin, hän oli päiväsaikaan vain melko lyhyen aikaa puolittain normaali.
Mutta häiriöt ulottuivat myös melko selkeän tietoisuuden hetkiin; mieliala
vaihteli nopeasti äärimmäisyydestä toiseen: ohimenevää hilpeyttä, muutoin vaikeita ahdistustiloja, hän vastusti uppiniskaisesti kaikkia hoitotoimia, näki pelottavissa aistinharhoissa mustia käärmeitä, jollaisina hän näki
hiuksensa, nyörit yms. Niiden aikana hän puhui taukoamatta itsekseen,
ettei olisi niin tyhmä, nehän ovat hänen hiuksiaan jne. Selvimpinä hetkinään hän valitti päänsä syvää synkkyyttä, sitä ettei voinut ajatella, että tu-
* Suppeneva karsastus. — Suom.
23