tästä - Temppeliherrain ritarikunta

Transcription

tästä - Temppeliherrain ritarikunta
Netti-Bausceannus
• Nro 1/2010
• Päiwitetty 12.10.2010
Bausceannus netissä.
Viime Conciliumin kokouksessa sovittiin, että jatkossa ryhdymme julkaisemaan
enemmän tai vähemmän kokeiluluontoisesti Netti-Bausceannusta, joka on lähinnä
ajankohtaistapahtumiin keskittyvä, tarpeen mukaan päivitettävä tiedote. Se ei sisällä
laajoja artikkeleita, vaan lyhyitä uutisia ja tiedotteita. Näin se täydentää harvemmin
ilmestyvää paperilehteämme.
Vaikka samatkin uutiset toistuvat näillä sivuilla, niitä kuitenkin päivitetään tarpeen
mukaan, kunnes ne ovat menettäneet ajankohtaisuutensa.
Mukana on jatkossa myös tapahtumakalenteri, johon kootaan tiedot sekä suurpriorikunnan että komentajakuntien tapahtumista, jotka ovat kaikille avoimia.
Myös kaikki vanhat painetut Bausceannukset ilmestyvät aikanaan näille sivuille.
Vanhimmat niistä on jo skannattu, ja uusien pdf-aineistoja kerätään talteen parhaillaan.
Tavoitteena on myös artikkeliarsenaali, johon kerätään eri taholta kiinnostavia,
temppeliherrain toimintaan liittyviä ja sitä tukevia artikkeleita sekä kuvia.
Ongelmana on tietysti työvoimapula, koska kaikki tapahtuu enemmän tai vähemmän
omalla ajalla, mutta kun tekstintuottajia ja kerääjiä saadaan lisää, eiköhän jälkeäkin
synny.
Reima T.A. Luoto
Päätoimittaja
• Suurpriorikunta avustaa virolaista vanhainkotia
Suurpriorikuntamme tukee 2 000 eurolla virolaista vanhainkotia. Suurpriori on päättänyt
jakaa avustusvaroistaan tarkoitukseen 1 250 €, jonka summan Concilium pyöristi kahteentuhanteen.
• Piispa Munib A. Younan täytti 60 vuotta
Miehemme Jerusalemissa, piispa Munib A. Younan täytti hiljattain 60 vuotta. Häntä kävi
suurpriorikuntamme puolesta onnittelemassa legaatti Pertti Ruotsalo, joka samalla luovutti Jerusalemin Luterilaiselle kirkolle 2 000 €:n suuruisen avustuksen. Myös Helsingin
Komentajakunta onnitteli piispaa sadalla eurolla, minkä lisäksi myös viime vuonna
Israelissa vierailleet Bausceannuksen lukijamatkalaiset kartuttivat lahjakassaa omilla
roposillaan.
Näiden avustusten lisäksi Concilium mönsi 500 US$ Jerusalemin Armenian piispa
Nourhan Manougille, jonka kanssa suurpriorikunnallamme on lämpimät yhteistyösuhteet.
• Syyskokous ja jäseneksiotto Kotkassa
Temppeliherrain Ritarikunnan sääntömääräinen syyskokous ja sen ohella jäseneksiottotilaisuus pidetään Kotkassa lauantaina 13. marraskuuta 2010. Asiasta on tiedotettu sekä
syyskuun Bausceannuksessa että näillä nettisivuilla. Ilmoittautumisaika päättyy 30.10.
mutta järjestäjät toivovat, että tapahtumaan osallistuvat ilmoittautuisivat hyvissä ajoin.
-2-
• Koulutuspaketti (POK) valmistumassa
Suurpriorikunnan koulutuspaketti (POK), joka sisältää meille kaikille hyödyllistä tietoa,
on valmistumassa hyvää vauhtia. Concilium nimesi viime kokouksessaan tarkistustyöryhmän päivittämään aineiston, minkä jälkeen se voidaan hyväksyä lopullisesti ja toimittaa kentälle.
• Tiedottamisen kehittäminenkin esityslistoilla
Suurpriorikunnalle hyväksyttiin parisen vuotta sitten periaatteellinen ja käytännöllinen
viestintäohjeisto. Nyttemmin on nimitetty työryhmä hiomaan sen yksityiskohtia, jolloin
tarkoituksena on parantaa järjestömme näkyvyyttä julkisessa viestintäverkossa sekä
samalla sisäisessä tiedottamisessa. Aikanaan tulokset näkynevät sekä nettisivuillamme
että Bausceannuksessa.
• Jäsenrekisterit kuntoon
Suurpriorikunnan jäsenrekisterien ajan tasalla pidossa on ollut pieniä vaikeuksia, joiden
seurauksena kaikki eivät ole saaneet Bausceannus-lehteä eikä lähetettyjä sähköpostitiedotteita.
Edellinen lehtihän ilmestyi syyskuun alussa. Ellet saanut sitä, viestitä päätoimittajalle,
niin lehti jälkilähetetään. (Osoite: [email protected])
Concilium korostaa, että komentajakuntien tulee huolehtia siitä, että tiedot mm. uusista
jäsenistä toimitetaan aina notarius Mikko Lyytikäiselle. Samoin tulee tehdä osoitemuutosten kanssa. Moni veli on eläköityessään vaihtanut sähköpostiosoitetta, mutta tieto siitä ei
ole tullut Mikolle asti. Jatkossa sähköposti tulee näyttelemään viestinnässämme yhä keskeisempää osaa. Siksi on tärkeää, että osoitteet ovat viimeistä pistettä myöten kunnossa.
Päävastuu yhteystietojen päivittämisestä on komentajakunnilla.
• Uusia jäseniä
Viime Conciliumissa hyväksyttiin myös joukko uusia jäseniä, jotka ovat sotilaspastori
Timo Waris (KotKk), kaptl Teemu Leivo (KotKk), YTM Risto Karinmaa (HelKk), toimitusjohtaja Timo Laine (LahKk) rovasti Esa Eerola (TamKk) sekä varatoimitusjohtaja
Ilkka Ruohola (TamKk). Lisää hyväksyttäneen vielä seuraavassa Conciliumissa 25.10.
Pitämällä kiirettä komentajakunnat ehtivät vielä saada uudet jäsenet mukaan Kotkan
admissioon.
• Kolmas aateseminaari helmikuussa
Suurpriorikunnan III aateseminaari järjestetään Hämeenlinnassa helmikuussa. Tarkka
ajankohta samoin kuin tilaisuuden ohjelma vahvistunevat seuraavassa Conciliumissa.
Suunnitteilla on myös oman aateseminaarin järjestäminen Pohjois-Suomessa OulunKajaanin tasalla. Näistäkin lisätietoa seuraavissa päivityksissämme.
• Suurpriorikunnan juhlavuosi 2011 lähestymässä
Ensi vuonna suurpriorikuntamme samoin kuin Turun Komentajakunta täyttävät neljännesvuosisadan eli 25 vuotta. Tapahtumaa juhlitaan mm. syyskokouksen ja myöhemmin
kerrottavien juhlatapahtumien merkeissä Turussa. Mukaan odotetaan myös merkittäviä
kansainvälisiä vieraita.
Tätä ennen pidetään kuitenkin Kevätkokous Tampereella lauantaina 2.4. 2010, jolloin
Tampereen Komentajakunta viettää 20-vuotisjuhlaansa ja järjestää sekä kevätkokouksen
että investituuran.
Näistä ensi vuoden tapahtumista lisätietoja Conciliumin 25.10. 2010 jälkeen.
-3-
• Bausceannus tulee tammikuun alussa
Seuraava Bausceannus ilmestyy näiltä näkymin heti tammikuun alussa; näin siksi, että
monia tapahtumia on sijoittumassa alkuvuoteen ja niistä on tiedotettava ajoissa.
Ohjelmassa on jälleen myös lukijamatka johonkin kiintoisaan kohteeseen. Esillä ovat
olleet mm. viikonloppumatka (to-su) huhti-toukokuulla Barcelonaan tai koko viikon matka toukokuulla Armeniaan. Myös muita ideoita otetaan vastaan.
Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava päätoimittajalle joulukuun alkuun mennessä, koska toimitusaikaa pidentävät joulunpyhät.
• Bausceannus julkaisee myös ilmoituksia
Bausceannus-lehti julkaisee myös maksettuja ilmoituksia. Ritareita varten on olemassa
oma edullinen hinnasto: 1/1 sivu maksaa 300 €, ½ sivu 150 €, ¼ sivu 80 € ja vuosiilmoitus kahdessa numerossa vakioruudussa (1/8 sivua) yhteensä vain 100 €. Nämä ovat
jäsenhintoja. Ulkopuolisille on omat hintansa, joista tietoja saa päätoimittajalta.
• Temppeliherrat retkeilivät Unkarissa
Bausceannuksen lukijamatkaan Unkariin osallistui syyskuun lopulla neljätoista ritaria
puolisoineen. Matkan aikana tutustuttin aluksi maan muinaiseen pääkaupunkiin Esztergomiin, jossa vanhaan Árpádien ajan kuninkaanlinnaan sijoitetussa linnamuseossa sen
johtaja, tri Béla Horváth kertoi unkarilaisista ristiretkeilijöistä sekä Fredrik Barbarossan
armeijan vierailusta kaupungissa, josta matka suuntautui Pyhään maahan.
Pannonhalmassa tutustuttiin 900-luvun lopulla perustettuun luostariin, jolla on aina ollut
keskeinen sija Unkarin hengenelämässä sekä historiankirjoituksessa. Monet sen asukkaista ja suojelijoista olivat myös temppeliherroja, kuten kuningas Endre II, joka on haudattu
Balatonin Tihanyn niemen luostarikirkon kryptaan. Pannonhalmassa luonnollisesti vierailtiin suurella hartaudella myös modernissa viinikellarissa sen laatutuotteita maistellen.
Lauantaina olimme unkarilaisten temppeliherrojen vieraina Veszprémissä sekä Csopakissa, lähellä aluetta, joka seuraavalla viikolla loisti kansainvälisen median etusivuilla
myrkkykatastrofin vuoksi.
Veszprémissä Unkarin suurpriori, paikallinen tuomiorovasti ja arkkipiispan apulainen
isä Károly Nagy otti meidät vastaan ja esitteli sekä basilikaansa että viereistä arkkipiispanpalatsia, jonka yksityishuoneisiin vieraat pääsevät vain harvoin. Esillä oli myös
hiippakunnan ”uusin” pyhäinjäännös, kuningatar Giselan olkavarren luu, joka oli sahattu
takoitukseensa vuonna 2003, kun sarkofagi Passaussa oli avattu.
Tämän jälkeen meidät vietiin Csopakin viinikylään, jossa sijatsi unkarilaisten templarien upea temppeliherrahalli ja tunnelmallinen pieni kappeli. Ohjelmaan kuuluivat tietysti
sekä isäntien tarjoama tuhti unkarilainen lounas viineineen että ekumeninen hartaushetki
kappelissa.
Budapestissä ohjelmassa oli vielä tutustuminen Árpádien ajan (896-1301 jKr) esineistöön Kansallismuseon pääjohtaja Tibor Kovácsin johdolla. Myös suurlähettiläämme Jari
Vilén otti ryhmämme vastaan residenssissään ja piti melko vauhdikkaan esityksen Unkarin nykypäivästä sekä ”Suur-Suomesta” Unkarin politiikassa ja markkinoilla. Kuvia matkasta mm. seuraavassa Bausceannuksessa.
• Uutiset kokosi
Reima T.A. Luoto
Puh. 0500-448 146