Tietoarkku 1 - Takahuhdin koulu

Transcription

Tietoarkku 1 - Takahuhdin koulu
TIETOARKKU
TAKAHUHDIN KOULU
1/2014 - 2015
11.8.2014
Meidän koulu –Tehdään yhdessä
Toivotan kaikki tervetulleiksi jälleen loman jälkeiseen aikaan. Koulu alkaa kuten aina elokuussa. Oppilaiden on aika ottaa koulu –moodi esille: mennä ajoissa nukkumaan, keskittyä
ja kuunnella, tehdä kotiläksyt jne. Toivon, että jokaisessa kodissa lähdettäisiin tukemaan
koululaisia tässä asiassa, koska muuten alku koulussa on hankala.
Toivotan kaikki uudet ekaluokkalaiset, uudet seiskaluokkalaiset Atalasta ja Messukylästä
sekä kaikki muutkin uudet oppilaat ja perheet tervetulleiksi Takahuhdin kouluun.
Helmi-reissuvihko on koulun pääviestintäjärjestelmä. Se tarkoittaa sitä, että suurin osa viesteistä tulee nykyisin sähköisenä. Esim. hallinnon kaikki viestit lähetetään Helmen kautta, paperiversioita ei enää jaeta. Siksi viimeistenkin vanhempien toivotaan ottavan järjestelmän
käyttöön. Yläluokilla Helmi on oikeastaan puhelimen ja tapaamisten ohella ainoa viestintäjärjestelmä. Vaikka Helmi saakin välillä käyttäjilleen harmaita hiuksia, toimi se kuitenkin viime
vuonna kohtuullisen hyvin.
Yhteistyö on voimaa. Tosiasiahan on se, että koulu ja vanhemmat toimivat yhteisen päämäärän hyväksi: opettaa ja ohjata lapsia ja nuoria elämässä ja opinnoissa eteenpäin. On tärkeää,
että asioista keskustellaan hyvässä hengessä, vaikka välillä löytyisikin näkemyseroja. Koulun
toimijat katsovat lapsia ja nuoria hieman erilaisessa ympäristössä kuin vanhemmat, ja siksi
koululaisen toiminta voi joskus yllättää. Kun vanhemmille tulee eteen asioita, jotka ihmetyttävät, toivon teidän ottavat suoraan yhteyttä luokanvalvojaan/luokanopettajaan tai kyseisen aineen opettajaan. Näin monet epäselvyydet saadaan selvitettyä mahdollisimman nopeasti.
Tänä vuonna kouluvuoteen on määritelty yksi lauantaikoulupäivä. Kyseinen koulupäivä on
27.9.2014, jolloin vietämme kodin ja koulun päivää. Aikataulusta ja ohjelmasta tiedotamme
myöhemmin.
Talouden näkymät ovat mielenkiintoiset. Nämä asiat vaikuttavat suoraan myös koulujen toimintaan. Takahuhdin koulussa meillä on ollut suhteellisen hyvä tilanne, jolloin olemme pystyneet pitämään luokkakoot kohtuullisen pieninä. Tulevaisuudessa tämä ei ole todennäköisesti mahdollista. Ääritilanteessa joudumme muokkaamaan jo olemassa olevia luokkia. Aika
näyttää, miten taloustilanne vaikuttaa koulujen toimintaan. Myös tilat luovat alakoulun puolella oman haasteensa, kun lapsimäärä kasvaa. Tämä ongelma pyritään ratkaisemaan tulevina
vuosina.
Toivotan kaikille hyvää kouluvuotta. Voimia myös kotiväelle arjen aherruksessa.
Hyvää syksyn alkua kaikille,
Sami Nykänen
Rehtori
Takahuhdin koulu
Opettajat lukuvuonna 2014 - 2015
Aalto Eeva
Boedeker Markus
Flyktman-Myllymäki Tiina
Fröjdahl Kristiina
Hakola Elisa
Harju Johanna
Herrala Anssi
Herrala Satu
Issakainen Susanne
Jarmas Annika
Javanainen Juha
Kojola Merja
Kolari Heli
Korkeamäki Johanna
Kortetjärvi Sanna
Kuusipalo Eija
Lampinen Jari
Lassila Maria
Lepola Pia
Luimula Sami
Myllymäki Esko
Mäkinen Timo
Nykänen Sami
Ojanperä Hanna
Oksala Virpi
Pajakkala Anna-Mari
Papunen Sari
Pelli Tomi
Peltola Anja
Pertovaara Heidi
Raatikainen Anu
Ranta Kirsi
Rantanen Tuula
Rinta-Jouppi Urpo
Selin Jouni
Toura Tiina
Uusitalo Matti
Wiena Irene
Vuento Taina
lehtori
Käsityö TS
lehtori
Käsityö, TN, Lv 9.E
lehtori
Äidinkieli ja kirjallisuus, Lv 7C
lehtori
Äidinkieli ja kirjallisuus, Lv 8C
lehtori
Matematiikka, ATK, Lv 9A
luokanopettaja Kuvataide 9. val
lehtori
Erityisopettaja
JOPO
Erityisopetus 5-9.lk
lehtori
Äidinkieli ja kirjallisuus, Lv. 8B
tuntiopettaja
Kotitalous
tuntiopettaja
Historia, yhteiskuntaoppi, Lv. 7E
lehtori
Liikunta, , Lv.9F
lehtori
Ruotsi, saksa,
lehtori
Uskonto, elämänkatsomustieto, Lv. 7F
tuntiopettaja
espanja
tuntiopettaja
Matematiikka, fysiikka, kemia
lehtori
Historia, yhteiskuntaoppi, Lv. 8E
tuntiopettaja
S2, suomi toisena kielenä 1-9 lk
lehtori
Biologia, Maantieto,
lehtori
Liikunta
lehtori
Opinto-ohjaus
erityisopettaja
rehtori
Erityisopetus
Tuntiopettaja
Englanti, Lv. 9C
lehtori
Kotitalous, Lv. 9B
lehtori
Englanti, ranska, Lv. 9D
tuntiopettaja
lehtori
tuntiopettaja
Ruotsi, saksa, Lv. 8D
Musiikki,
Matematiikka, Fysiikka, kemia
lehtori
Englanti, ruotsi,
lehtori
Opinto-ohjaus
lehtori
Matem. fysiikka, kemia,
lehtori
Erityisopetus
lehtori
Matem., fysiikka, kemia, Lv 8A
apulaisrehtori
nuorisoohjaaja
JOPO-luokka
lehtori
Biologia, maantieto
lehtori
Matem., fysiikka, kemia, Lv 7D
lehtori
Kuvataide, Lv 7G
Heli Tiusanen
Karoliina PyhältöNuuttila
Jenni Satama
Mira Virta
Arja Järvinen
Marja-Liisa Järvinen
Tuija Järvinen
Karita Laine
Leila Auru
Salme Halme
Jussi Lyly
Noora Patokoski
1A Luokanopettaja
1B Luokanopettaja
1C
1D
2A
2B
2C
2D
3A
3B
3C
3D
Riitta Sompa-Hokkanen 4A
Juli Hovi
4B
Niina Parkkila
4C
Kristiina Pyylampi
4D
Mikael Relander
5A
Hannele Lamminpää 5B
Päivi Laakkonen
5C
Kirsi Väntsilä
6A
Johanna Harju
6B
Maria Paananen
6C
Päivi Kangas
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja,
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja
Sanna Nykänen
Jukka Hämäläinen
Heli Kolari
Anna-Mari Pajakkala
Maria Westerholm
Eeva Regan
Heini Hentinen
Sirpa Kukkurainen
Tanja Kallio
Tuomas Salminen
Lehtori, tekstiilityö
Lehtori, tekninen työ
Lehtori, saksa 4-5
Lehtori, Ranska 3
Tuntiopettaja, venäjä 3-5
Lehtori, englanti 3-4
Lehtori, englanti/saksa 3 ja 6
Erityisopettaja
Erityisopettaja
Tuntiopettaja
Kirsi Formulahti
Nina Seppä
Petra Järvinen
Merja Jokela
Koulunkäynninohjaaja, kerho
Koulunkäynnin ohjaaja, kerho
Koulunkäynninohjaaja, kerho
Koulunkäynninohjaaja, kerho
Koulunkäynninohjaaja, kerho
Koulunkäynninohjaaja, kerho
Koulunkäynninohjaaja, kerho
Kerho
Sanna Törmäkangas
Tanja Niemi
Tuija Kallio
Takahuhdin koulun yhteystiedot
Osoite
vuosiluokat 5-9 + hallinto, A-talo/yläkoulu
Hanhenmäenkatu 2, 33560 Tampere
vuosiluokat 0-4, B-talo/alakoulu
Hintsankatu 4, 33560 Tampere
http://koulut.tampere.fi/takahuhti/
Rehtori
Sami Nykänen, 03 – 5654 5713, 040 583 9419
[email protected]
Apulaisrehtori
Jouni Selin, 03 – 5654 5711, 040 800 4174
[email protected]
Oppilaanohjaaja
Esko Myllymäki, 03 - 5654 5712
[email protected]
Anu Raatikainen, 040-806 4087
[email protected]
Koulukuraattori
Saanamaria Lefort, 050-466 7852,[email protected]
Arttu Salo (1-4 luokat), Lisätietoa kuraattoreista myöhemmin
Koulupsykologi
Heidi Koponen, 050 432 0541,
[email protected]
Toimisto
Koulusihteeri Susanna Nurmi , 03 - 5654 5710,
[email protected] , A-talo/yläkoulun puoli
Koulusihteeri Anne-Maria Mäki 03 - 5654 4052
[email protected] , B-talo/alakoulun puoli
Vahtimestari
Helena Hyöky-Myllyoja 040 571 8340, 050 595 1022
[email protected] <- ENSISIJAISET YHTEYDENOTOT
Timo Manninen 050 595 1022
[email protected]
Terveydenhoitaja
Mervi Chrapek, 03 – 5654 4031, [email protected]
Anu Montonen (ti-ke),040 806 2188, [email protected]
vastaanotto Takahuhdin terveysasemalla,
Hintsankatu 4, klo 10-11
Keittiö
A-talo/yläkoulu keittiö 040 8016274
B-talo/alakoulu keittiö 040 801 6277
Opettajainhuone
Erityisopettaja
5-9/yläkoulurakennus, 1-4/ alakoulurakennus
puh. 5654 5717
5654 4054
puh. 040 – 806 2026/Rantanen, 040-806 3687/ Kukkurainen,
040 806 3688/ Herrala
Kotitalousluokka
ATK-luokat
Tekstiilityö
Tekninen työ
Fysiikan luokat
Liikunta
Hammashoitola
AP/IP-kerho
puh. 5654 5726
puh. 5654 5723
puh. 5654 5724
puh. 5654 5725
puh. 5654 5729
puh. 5654 5730
puh. 5654 4011
5654 4011
050 469 5895 ja 050 463 4109
Lukuvuoden päivittäinen aikataulu
TUNTI
1. TUNTI
1. VÄLITUNTI
2. TUNTI
1.-6. LUOKAT
8.10-8.55
8.55-9.10
9.10-9.55
9.55-10.10
2. VÄLITUNTI
3. TUNTI
3. VÄLITUNTI
10.10-10.55
RUOK. 10.55-11.15
4. TUNTI
11.15-12.00
4. VÄLITUNTI
12.00-12.25
5. TUNTI
5. VÄLITUNTI
6. TUNTI
6. VÄLITUNTI
7. TUNTI
12.25-13.10
13.10-13.25
13.25-14.10
5 min siirtymä
14.15-15.00
7.-9. LUOKAT
8.20-9.05
5 min siirtymä
9.10-9.55
HUOM.
9.55-10.10
10.10-10.55
1.RUOKAILU 10.55-11.25
koko koulun ulkovälitunti
oppitunnin alussa aamunavaus
11.25-12.10 tai
11.10-11.55
2.RUOKAILU 11.55-12.25
12.25-13.10
13.10-13.25
13.25-14.10
5 min siirtymä
14.15-15.00
KIPSA ja kaikkien ulkovälitunti
JAKSOT 2014-2015
1. jakso 11.8.-10.10.2014
2. jakso 20.10.-20.12.2014
3. jakso 5.1.-13.3.2015
4. jakso 16.3.-31.5.2015
TYÖ- JA LOMA-AJAT
Lukuvuosi 2014-2015
Syyslukukausi
11.8.2014–20.12.2014, lauantaikoulupäivä 27.9.2014
Syysloma
13.10.2014–17.10.2014
Kevätlukukausi
5.1.2015–30.5.2015
Loppiainen ti 6.1.2015, pääsiäinen 3.4.-6.4.2015
Vappupäivä 1.5.2015 pe, helatorstai 14.5.2015
Talviloma
23.2.2015–27.2.2015
Vanhempainillat –alustava aikataulu
1.lk
2.lk
3.lk
4.lk
5.lk
6.lk
7.lk
8.lk
9.lk
ti 26.8. klo 18.00, aloitus B-talon ruokalassa
ti 19.8. klo 18.00, aloitus B-talon ruokalassa
Kielivalintainfo 2. lk vanhemmille ke 7.1.2015 klo 18 alkaen A-talon auditoriossa
ke 3.9. klo 18.00, aloitus B-talon ruokalassa
ti 2.9. klo 18.00, aloitus B-talon ruokalassa
ke 3.9. klo18 alkaen A-talon ruokala
to 14.8. klo 18 alkaen A-talon auditoriossa
Seiskailta 6. Luokkalaisten vanhemmille to 8.1.2015 klo 17.30 ja klo 19.00
ti 16.9. klo 18 alkaen, aloitus ruokala/auditorio
ti 30.9.2014: kotiluokkiin klo 18, auditorioon klo 18.30, loppuu klo 20
JOPO-info todennäköisesti viikolla 10
ti 16.9 klo 18.00 alkaen, aloitus A-talon auditoriossa
Oppilaan, huoltajan sekä opettajan oikeudet ja velvollisuudet
Takahuhdin koulussa noudatetaan ja kunnioitetaan oppilaskunnan hyväksymiä, vanhempain
yhdistyksen johtokunnan ja koulun johtoryhmän hyväksymiä oppilaan, huoltajan ja opettajan
oikeuksia ja velvollisuuksia.
Oppilaalla on oikeus:
- saada laadukasta opetussuunnitelman mukaista opetusta ja ohjausta
- saada turvallinen, monipuolinen, tasapainoinen ja tasa-arvoinen oppimisympäristö
- saada tukea kasvuun ja oppimiseen
- saada riittävän usein tietoa opintojensa edistymisestä ja arvioinnin perusteista
- ilmaista oma mielipiteensä sekä tehdä inhimillisiä virheitä ja erehdyksiä
- kuulua kouluyhteisöön
Oppilaan velvollisuus on:
- käydä koulua ja osallistua opetukseen säännöllisesti
- noudattaa koulun järjestyssääntöjä ja toimintaohjeita sekä opettajan antamia ohjeita
- käyttäytyä asiallisesti ja noudattaa hyviä tapoja sekä kunnioittaa koulun arvoja
- tehdä annetut tehtävät huolellisesti
- huomioida toiset oppilaat ja opettajat ja olla suvaitsevainen
- huolehtia itsestään ja tavaroistaan sekä kouluympäristöstään
Oppilaan huoltajalla on oikeus:
-
saada tarvitsemansa tiedot, jotka liittyvät oppilaan koulunkäyntiin
tulla kuulluksi tärkeissä oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä asioissa
päättää oppiaineita ja oppimääriä koskevista valinnoista yhdessä oppilaan kanssa
saada perustelu kurinpito yms. toimista sekä tieto poissaoloista
luottaa, että koulu hoitaa perustehtävänsä
saada tukea oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa
Oppilaan huoltajan velvollisuus on:
-
huolehtia siitä, että oppilas käy koulua ja että oppivelvollisuus tulee suoritettua
ilmoittaa poissaoloista
huolehtia oppilaan perusasioista ja järjestää asianmukaiset olosuhteet koulutehtävien
suorittamista varten
- olla yhteistyössä koulun kanssa oppilaan parhaaksi sekä ottaa selvää epäselvissä tilanteissa ja ilmoittaa koululle ongelmista, mm. kiusaamisesta
- olla kiinnostunut oppilaan koulunkäynnistä ja tukea tätä siinä
- tukea ja arvostaa koulun ja opettajien työtä ja esittää kritiikkiä perustellusti
Opettajalla on oikeus:
-
opettaa ja ohjata oppilasta sekä toimia luokkatilanteissa työnjohtajana ja tehdä työtään niin, että luokassa on työrauha
- arvioida oppilaan edistymistä, työskentelyä ja käyttäytymistä
- käyttää annettuja rangaistusmahdollisuuksia hyvin perustein
- tehdä inhimillisiä virheitä ja erehdyksiä
- saada palautetta työstään sekä tehdä työtään asianmukaisissa tiloissa ja asianmukaisilla välineillä
- valvoa oppilaiden käyttäytymistä
Opettajan velvollisuus on:
-
-
antaa laadukasta opetussuunnitelman mukaista opetusta
olla vaitiolovelvollinen asioista, jotka koskevat oppilasta ja hänen perhettään ja käsitellä tahdikkaasti oppijan persoonaa ja yksityisyyteen liittyviä asioita
toimia häiriöiden eliminoimiseksi, puuttua kiusaamiseen ja ilmoittaa luvattomista poissaoloista huoltajalle
käyttää opetukseen siihen varattu aika ja keskittyä opettamiseen ja ohjaukseen
kunnioittaa oppijan oikeuksia ja suhtautua häneen inhimillisesti, oikeudenmukaisesti ja
tasapuolisesti sekä ottaa erityisesti huomioon huolenpitoa ja suojelua tarvitsevat oppijat
antaa oppilaalle riittävän usein tietoa edistymisestä ja työskentelystä sekä arviointiperusteista ja antaa rakentavaa palautetta sekä kannustaa oppilasta
Poissaolot
Vastuu siitä, että oppivelvollinen lapsi täyttää oppivelvollisuutensa, on perusopetuslain mukaan lapsen huoltajalla.
Oppilaan huoltaja on velvollinen ilmoittamaan oppilaan poissaolon syy luokanopettajalle tai luokanvalvojalle ensimmäisenä poissaolopäivänä. Jollei ilmoitusta ole tehty, on luokanopettajan/luokanvalvojan selvitettävä poissaolon syy. Ilmoituksen voi
tehdä Helmeen tai opettajanhuoneen puhelimeen. Oppilas selvittää tehdyt tehtävät
ja läksyt ensisijaisesti oppilastovereilta. Pidemmissä poissaoloissa ohjeistuksesta
vastaavat opettajat.
Oppilaan on saatava lupa kaikkiin etukäteen tiedettyihin poissaoloihin; esimerkiksi, jos koulupäivän aikana
- oppilas haluaa osallistua merkittävään juhlaan,
- oppilaan on käytävä lääkärissä,
- oppilaan on osallistuttava johonkin tutkintoon
- oppilas haluaa osallistua johonkin harrastustoiminnan kannalta tärkeään
tilaisuuteen.
Luvan enintään viiden päivän etukäteen tiedettyyn poissaoloon antaa huoltajan kirjallisesta pyynnöstä luokanopettaja tai luokanvalvoja, muutoin rehtori. Lupaa poissaoloon
anotaan koulun toimistosta/kotisivuilta saatavalla lomakkeella ja se palautetaan luokanopettajalle tai luokanvalvojalle. Lomakkeen liitteeksi oppilas kerää opettajilta poissaolon
aikana tehtävät läksyt ja tehtävät.
Vanhempien tulisi sijoittaa perheen yhteiset lomamatkat koulun loma-aikoihin.
Kesken päivän koulusta poistumiseen oppilaan on saatava lupa opettajalta, luokanvalvojalta, terveydenhoitajalta tai rehtorilta.
Poissaolon jälkeen huoltajan on selvitettävä poissaolon syy välittömästi Helmeen
tai poissaolokirjaan, jonka oppilas toimittaa luokanopettajalle tai luokanvalvojalle.
Lomamatkojen osalta tulemme kiristämään lupien myöntämistä. Jos matkoja on
ollut peräkkäisinä vuosina, monta saman vuoden aikana tai matka vaarantaa koulun mielestä oppilaan opinnot, lupaa ei myönnetä. Lupa-anomus (joka löytyy
esim. koulun kotisivulta) on täytettävä joka tapauksessa.
Lomamatkojen aikana vanhemmat vastaavat opetuksesta. Koulu ei ole velvollinen
järjestämään esim. erillisiä kokeita matkan takia.
Mopo-koulu herättää keskustelua yläluokilla. Valitettavasti mopo-tunnit eivät ole
syy olla pois koulusta, vaikka ajotunteja onkin hankala saada inhimilliseen aikaan, eli lupaa mopo-tunneille ei tule kouluaikana. Inssi-ajo katsotaan erikseen.
Oppilaskuntatoiminta
Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki peruskoulun oppilaat.
Oppilaskunnan tehtävänä on järjestää oppilaiden yhteistoimintaa ja vapaata harrastustoimintaa sekä tehdä ehdotus tai antaa lausunto koulun järjestyssäännöistä ja muista koulun toimintaa koskevista asioista.
Oppilaskunta voi tehdä ehdotuksia ja antaa lausuntoja opetussuunnitelmasta ja sen
työsuunnitelmasta, oppikirjoista sekä muista hankinnoista. Oppilaskunta voi myös osallistua oppilashuoltoon.
Luokan toiminta
Kukin luokka valitsee itselleen luokan kokouksessa luottamusoppilaan ja hänelle sijaisen. Luottamusoppilas on luokkansa yhteisten asioiden hoitaja ja on mm. luokkansa
edustaja oppilaskunnan hallituksessa.
Opinto-ohjaus
Peruskoulun opinto-ohjaajat ovat tavattavissa varmimmin koulupäivinä.
Anu Raatikainen 7B, 7C, 7D, 7E, 8A, , 8C, 8D, 9A, 9B, 9C, 9D sekä Jopo-luokka
Esko Myllymäki 7A, 7F, 7G, 8B, 8E, 9E, 9F (ke-pe)
Ohjeita yläkoulun liikuntatunneille
Liikuntavarustus. Oppilaalla tulee olla erillinen liikuntavarustus mukanaan liikuntatunneilla.
- Sisäliikunnassa käytetään esimerkiksi verryttelyhousuja tai shortseja/trikoita, t-paitaa sekä
sisäpelikenkiä (sukat jalassa ei saa liikkua). Tytöillä hiukset tulee olla kiinni liikuntatunnin
ajan.
- Ulkoliikunnassa käytetään esimerkiksi verryttely-, tuuli- tai kevyttoppapukua sekä lenkkikenkiä.
- Pyyhe. Tuntien jälkeen oppilaiden tulee käydä pesulla.
- Lisäksi jokaisella oppilaalla tulee olla omat uimahousut/uimapuku sekä luistimet.
- Kulkeminen liikuntatunneille ohjeistetaan myöhemmin.
Sairastumisen jälkeen: Jos oppilas on ollut sairaana eikä pysty osallistumaan liikuntaan yksittäisellä oppitunnilla, oppilaan tulee tuoda tunnille huoltajilta lupalappu, jossa todetaan syy liikuntakieltoon. Tällaisissa tilanteissa oppilas seuraa opetusta kentän reunalta.
Pitkäaikaiset loukkaantumiset / liikuntakiellot: Jos oppilas ei voi osallistua liikuntatunneille
useammalla liikuntatunnilla, oppilaan tulee toimittaa liikuntakiellosta lääkärintodistus. Tällaisissa tilanteissa oppilas ei tule liikuntatunneille, vaan hän opiskelee muita oppiaineita apulaisrehtorin osoittamassa luokassa.
Arviointi: Liikunta perustuu jatkuvaan näyttöön. Arvioinnissa huomioidaan mm. tuntiaktiivisuus ja yrittäminen, sääntöjen noudattaminen sekä toiminta reilun pelin hengessä. Lisäksi
arviointiin vaikuttavat tunnilla osoitetut lajitaidot sekä fyysinen kunto.
Kouluterveydenhuolto
Kouluterveydenhoitajan vastaanotto on Takahuhdin terveysasemalla,
Hintsankatu 4, 2. kerros.
sähköposti: [email protected] tai [email protected]
Terveydenhoitajan vastaanotto- ja puhelinaika on ma - pe klo 10.00 – 11.00,
puh. 03 – 5654 4031/Mervi tai 040 – 806 2188/Anu.
Koululääkärin vastaanotolle varataan aika terveydenhoitajalta.
Oppilaan ei pidä tulla kouluun sairaana. Mikäli oppilas on lääkärin hoidon tarpeessa,
hänen tulee hakeutua oman asuinalueensa terveysasemalle tai yksityislääkäriin. Kesken
koulupäivän sairastuneen oppilaan lähettää kotiin opettaja tai terveydenhoitaja. Koulutapaturmissa ensiavun antaa joko opettaja tai terveydenhoitaja, ja hän ohjaa tarvittaessa
oppilaan jatkohoitoon
Hammashoito
Takahuhdin koulun hammashoitola on Takahuhdin hammashoitola (huone 2) ,
Hintsankatu 4, puh. 5654 4011 ja keskitetty ajanvaraus 5657 0100.
Oppilaita hoitavat hammaslääkäri, hammashoitaja ja suuhygienisti.
Hoito on maksutonta alle 18-vuotiaille.
15 vuotta täyttäneeltä oppilaalta peritään peruuttamatta jätetystä hammaslääkärin
vastaanottoajasta 33,80 € maksu. Esteen sattuessa peruutus on tehtävä viimeistään vuorokautta ennen. Iltaisin ja viikonloppuisin peruutusilmoituksen voi jättää
automaattiseen puhelinvastaajaan.
Oppilashuolto
Uusi oppilashuoltolaki on tullut voimaan 1.8.2014. Siinä erottuu yhteisöllinen oppilashuolto,
yksilöllinen oppilashuolto sekä pedagoginen tuki.
Yksilöllinen oppilashuolto (YHO) suunnittelee, koordinoi ja tutkii tilanteita. YHOon kuuluu
kaikki toimijat ja se kokoontuu muutamia kertoja lukukaudessa. Meillä YHOn kokoukset pidetään koko koulun yhteisenä tai rakennuksittain. Näissä kokouksissa keskustellaan asioista
yleisemmällä tasolla, jolloin nimiä ei käytetä, korkeintaan luokka mainitaan. Alakoulun
YHOon kutsutaan mukaan välillä eskaripäiväkotien johtajia ja yläkoulun YHOon koulupolun
edustajia muista kouluista.
Yksilöllinen oppilashuolto (YKO) kattaa muut kuin kouluasiat. YKOn toimijoita ovat kuraattorit, psykologit, kouluterveydenhoitajat sekä koululääkärit. YKO erotetaan siis koulutyöstä.
Asiat, jotka eivät liity tai vaikuta koulutyöhön, jäävät YKOn toimijoille eikä tule siis esim. opettajan tietoon. Toimijat arvioivat tilanteen itsenäisesti. Vanhemmat ja lapsi/nuori voi valita
osallistuuko YKOn työhön ja myös ketkä toimijat työhön osallistuvat.
Pedagoginen tuki (PT) on koulun toimintaa oppilaan tukemiseksi ja opinnoissa auttamiseksi.
Perusryhmä koostuu rehtoreista ja erityisopettajista sekä kyseessä olevan oppilaan luokanopettajasta / luokanvalvojasta. Tämä ryhmä kokoontuu vanhaan tapaan.
HUOM!!!!!! Perustilanne on kerrottu yllä. Sekä YKOn että PTn väellä on mahdollisuus konsultoida toisiaan. Kouluasioissa lupaa ei tarvita, jos asiat liittyvät millään tavalla koulunkäyntiin tai kouluasioihin. Toki kaiken aikaa pyritään hyvään yhteistyöhön huoltajien ja oppilaiden
kanssa. Käytännössä oppilashuollon eri toimijoiden kesken tehdään yhteistyötä lain kertomissa puitteissa.
Erityisopetus
Erityisopettajan antama opetus on niitä oppilaita varten, joilla on lieviä oppimis-, sopeutumis- tai lukivaikeuksia. Erityisopetus eriyttää, ei eristä; se pyrkii osaltaan edistämään oppimista ja sopeutumista. Erityisopetukseen yleensä päästään, ei jouduta.
Oppilaat tulevat pienryhmään saamaan apua akuutteihin vaikeuksiin eikä sijoitus ole pysyvä. Oppilas on erityisopetuksessa ainoastaan sovittujen oppituntien aikana. Erityisopettajan tunneilla tehdään yleensä samoja tehtäviä kuin oppitunneilla.
Osa-aikaiselle erityisopetukselle on oleellista integraatio, se toimii lomittain yleisopetuksen
kanssa, sitä tukien.
A-talon puolella erityisopettaja Tuula Rantasen tavoittaa numerosta 040 806 2026 ja erityisopettaja Satu Herralan tavoittaa puhelimitse numerosta 040 806 3688 tai välituntien aikana opettajainhuoneen puhelinnumerosta 5654 5717. 1-4 –luokkien erityisopettaja Sirpa
Kukkuraista voi tavoitella numerosta 040 806 3687. Suositeltavaa on käyttää yhteydenpidossa Helmeä.
Viime kouluvuosi osoitti, että yläkoulussa on tilausta joustavalle pienryhmälle, johon oppilaat pääsevät erilaisista syistä. Jakso ryhmässä voi eri oppilailla olla eri pituinen. Joustavaa pienryhmää Takahuhdin yläkoulussa pitää tänäkin vuonna Timo Mäkinen.
Alakoulun erityisopettaja Sirpa Kukkurainen vastaa tänä vuonna lähinnä 1-3 luokkien erityisopetuksesta. 3-4 –luokkien laaja-alaisena erityisopettajana toimii Tanja Kallio.1-6 –
luokkien osalta erityisopetuksen suuntaus on entistä enemmän kahden opettajan käyttäminen, ns. samanaikaisopetus. Tällöin oppilailla on mahdollisuus olla mahdollisimman paljon omassa luokassaan.
Koulukuraattori ja koulupsykologi
Koulukuraattoriin eli koulun sosiaalityöntekijään vanhemmat voivat olla yhteydessä mm. silloin, kun nuorella on pulmia liittyen koulunkäyntiin tai kaverisuhteisiin, jos nuoren mieli on
maassa tai jos hänen vapaa-aikaan liittyvät asiat huolestuttavat.
Vanhemmat voivat olla koulupsykologiin yhteydessä mm. oppilaan oppimiseen, keskittymiseen tai tunne-elämään liittyvissä pulmissa. Nuori voi myös itse olla yhteydessä meihin, jos
hän haluaa jutella mieltä askarruttavista asioistaan tai elämän kriisitilanteista jonkun aikuisen
kanssa.
Voimme tehdä yhteistyötä vanhempien, opettajien ja koulun muunkin henkilökunnan kanssa
oppilaan auttamiseksi. Yhdessä voimme miettiä sitä, mitä asioille voisi tehdä. Tarvittaessa
voimme ohjata muiden tukipalvelujen piiriin, esim. sosiaalitoimi, perheneuvola ja nuorisopsykiatrian poliklinikka.
Olemme molemmat yksilöllisen oppilashuoltoryhmän työntekijöitä ja tavoitteenamme on tukea oppilaiden koulunkäyntiä sekä yleistä hyvinvointia. Palvelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia.
NUORISOTYÖ TAKAHUHDIN YHTENÄISKOULUSSA
Leinolan nuorisokeskuksen nuorisotyöntekijät tekevät kohdennettua työtä Takahuhdin yhtenäiskoululla. Työhön kuuluu mm. ryhmäytysten, teemapäivien sekä -tuntien suunnittelua ja
toteutusta yhdessä koulun kanssa.
1.-9. –luokkalaisten kanssa työskentelevät nuorisotyöntekijät Aninka Voipio ja Simo Stenman
([email protected]) tai soittamalla iltaisin nuorisokeskukseen.
Leinolan nuorisokeskus: Aninka Voipio/ 050-385 0223 ja Simo Stenman/040-806 2324
www.nuortentampere.fi.
Perhepiste Nopea
Perhepiste Nopean palvelu on tarkoitettu 7–17 -vuotiaille tamperelaisille lapsille ja nuorille
sekä heidän perheilleen ongelmien varhaisessa vaiheessa. Nopea tukee perheitä esimerkiksi
silloin, kun lapsen tai nuoren käytös huolestuttaa, vapaa-ajanviettotavoista on erimielisyyttä,
tai keskusteluyhteys kotona ei toimi. Toimintaan kuuluu perhetapaamisia, ohjausta ja neuvontaa. Tapaamisia on 1–10 kertaa joko perheen kotona, alueen koululla tai Nopean toimitiloissa.
Työskentely on luottamuksellista ja työntekijöitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Yhteydenotto voi
tapahtua perheen niin halutessa myös esim. koulukuraattorin tai kouluterveydenhoitajan välityksellä. Perhepiste Nopea on osa Tampereen kaupungin Hyvinvointipalveluita ja sen palvelu
on perheille maksutonta. Lisätietoja: www.tampere.fi/nopea.
Alakouluikäisten perheet voivat olla suoraan yhteydessä itäisen alueen työpariin, puh. 040
806 3697, 040 806 3696 tai sähköpostilla [email protected]. (Muiden alueiden työparien yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.tampere.fi/nopea)
Nuorten (13–17-vuotiaat) vanhemmat voivat ottaa yhteyttä puh. 040 800 4735 tai sähköpostilla [email protected].
Kiusaaminen
Valitettavasti jokaisessa koulussa on jonkin asteista kiusaamista, vaikka kuinka yrittäisimme
saada sen loppumaan. Pyrimme Takahuhdin koulussa puuttumaan kiusaamiseen ja selvittämään asian perusteellisesti. Molemmissa rakennuksissa selvitetään asiaa tietyn portaikon
mukaan. Ensimmäisessä vaiheessa on tärkeää, että saamme tietoon asian, koska monet
asiat tapahtuvat varjoissa. Asiasta voi kertoa esim. oppilaan omalle luokanopettajalle, luokanvalvojalle tai kenelle tahansa koulun toimijalle.
Kiusaamista on periaatteessa kolmenlaista: Kiusattu on kiusattu ilman omaa syytään, kiusattu onkin välillä kiusaaja eli tilanne vaihtelee sekä tilanne, jossa koko asia kääntyy toisin päin.
Pyrimme selvittämään koko kuvion, emme pelkkää yhtä tilannetta. Kuuleminen on tärkeää ja
voimme kuulla myös tilanteen ympärillä olleita oppilaita. Yleensä tilanteet ovat rauhoittuneet
selvittelyn jälkeen. Pyydän vanhempia huomioimaan myös sen, että tilanne voi olla todellisuudessa toisenlainen kuin se, mitä oppilas on kotona kertonut. Pyrimme asioissa totuuteen.
Tapaturmat
Perusopetuslain 34 §:n mukaan koulussa ja koulumatkalla oppilaalle sattuneen tapaturman
hoito on oppilaalle maksuton.
Koulussa sattuneena pidetään tapaturmaa, joka tapahtuu opetustyön aikana tai muussa koulun järjestämässä tilaisuudessa (esim. kerhot). Myös opintoretkillä tai leirikouluissa oppilaille
sattuneiden tapaturmien hoitokulut korvataan.
Korvaus maksetaan ainoastaan tapaturmasta johtuneista välittömistä hoitokuluista. Sen sijaan tapaturmasta aiheutuneesta mahdollisesta pysyvästä vammasta tai haitasta ei korvausta makseta. Ainoastaan jos kaupunki tai sen työntekijä on tuottamuksellaan aiheuttanut oppilaalle tapaturman, kaupunki on laajemminkin korvausvelvollinen. Mikäli huoltajat haluavat
vakuuttaa lapsensa tapaturmien varalta laajemmin kuin välittömien sairaskulujen osalta, on
se tehtävä omalla kustannuksella.
Huom! Jos koulumatkalla sattuneessa tapaturmassa on ollut osallisena auto tai muu moottoriajoneuvo, hoitokulut korvaa liikennevakuutus, ei kaupunki.
Tapaturmatilanteessa oppilas lähetetään Tampereen kaupungin terveyskeskuksen terveysasemalle tai TAYS:n ensiapu Acutaan. Yksityisten lääkäriasemien hoitokulut korvataan
vain, mikäli ensin on hakeuduttu kunnalliselle terveysasemalle ja saatu sieltä lähete
yksityiselle puolelle.
Poikkeuksena työaineiden tuntien (käsityö, kotitalous, fysiikka, kemia, TET-harjoittelujakso)
osalta oppilaat on vakuutettu vakuutusyhtiö Turvassa. Työaineissa sattuneen tapaturman
hoitamiseksi voi siten hakeutua esim. yksityislääkärille.
Esinevahingot
Tampereen kaupunki ei pääsääntöisesti vastaa koulussa oppilaille tapahtuneista esinevahingoista. Esim. koulun naulakosta kadonneita takkeja ei korvata. Mikäli oppilas aiheuttaa
toiselle oppilaalle jonkin esinevahingon, korvausvelvollisuus on vahingon aiheuttaneella oppilaalla tai hänen huoltajallaan.
Oppilaiden silmälasien rikkoontuminen korvataan ainoastaan silloin, jos vahinko tapahtuu liikuntatunnilla ja lasien ollessa oppilaan päässä. Mikäli lasit rikkoontuvat muulloin (esim. välitunnilla), kaupunki ei korvaa vahinkoa.
Työaineissa kuten esim. teknisessä työssä tai kemian laborointitöissä tapahtuneet vaatteiden
vaurioitumiset korvataan, mikäli suojavaatteita on käytetty ohjeiden mukaisesti.
Oppilaan koulun omaisuudelle aiheuttamat vahingot korvataan yleensä kaupungin toimesta.
Ainoastaan silloin, jos voidaan osoittaa oppilaan tahallaan tai säännöistä ja ohjeista poikkeavalla toiminnallaan aiheuttaneen vahingon, voidaan oppilas tai hänen huoltajansa asettaa
korvausvelvolliseksi.
Kun oppilaan vanhemmat haluavat hakea korvausta jostain vahingosta, tulee heidän täyttää
koululta saatava korvaushakemus, johon tulee liittää tapahtuman nähneen, esim. opettajan,
kirjallinen lausunto tapahtumista sekä mahdolliset maksukuitit.
Viime aikoina ilkivalta on yleistynyt. Tulemme puuttumaan tapauksiin tiukasti ja tarvittaessa viemme tilanteet eteenpäin. Viikonloppuina tapahtuva ulkoilkivalta viedään aina
poliisille.
Unohtuneet kirjat
Oppilaiden on muistettava ottaa kotiin mukaan kirjat ja materiaalit, joita hän tarvitsee kotona
tehtävissä töissä. Kun koulu loppuu, suljetaan koulun käytävien ovet turvallisuus syistä. Näin
naulakoilta ei voi hakea unohtunutta kirjaa. Iltavalvoja ei ole velvollinen eikä hänellä ole lupaa
aukaista luokkia.
Helmi
Helmi-reissuvihko on kodin ja koulun välinen viestintäjärjestelmä. Meidän kaikkien on kuitenkin hyvä muistaa, että henkilökohtaista kanssakäymistä ei korvaa mikään. Siis, vaikka helmen kautta tulee paljon tietoa ja viestejä molemmin puolin, tarvittaessa on hyvä soittaa tai
jättää soittopyyntö. Näin asiat voidaan hoitaa monesti joustavammin.
Uusien koululaisten vanhemmat ja toisesta kunnasta tulleiden oppilaiden vanhemmat saavat
tunnuksensa lukuvuoden alussa. Tampereen sisällä siirtyneiden, esim. 7.luokkalaisten, Helmi-tunnuksien pitäisi pysyä ennallaan ja heidän pitäisi siirtää automaattisesti Takahuhdin
kouluun.
Jos vanhemmilla tulee ongelmia Helmi-asioissa, voitte ottaa yhteyttä sähköpostilla koulun
Helmi-vastaaviin, Elisa Hakolaan tai Ville Heleniukseen -> [email protected] .
Vanhempainkahvilat
Takahuhdin koulu sai Tampereen kaupungin hyvinvointipalveluiden projektirahaa, jota
olemme käyttäneet lähinnä vanhempainkahvila toiminnan aloittamiseen. Viime vuonna meillä
ole apuna kouluttaja Katariina Ylä-Rautio-Vaittinen, joka vei keskustelua eteenpäin. Luokanopettaja Arja Järvinen on tehnyt toiminnan aloituksessa suuren työn.
Mukana olleet vanhemmat kokivat tapahtumat hyvänä, koska tällöin on mahdollisuus suoraan vertaistukeen. Osa vanhemmista toivoi opettajia mukaan tilaisuuksiin. Ymmärrän sen
ihan hyvin, mutta toiminnan tavoitteena on nimenomaan saada aikaan vanhempien oma
keskusteluryhmä. Osa voi kokea opettajan läsnäolon rajoittavana.
Pyrimme jatkamaan vanhempainkahvilatoiminnan kehittämistä myös tänä vuonna. Toivon,
että lähdette ennakkoluulottomasti mukaan. Osalla perheistä koulunkäynti ja vapaa-aika sujuu hienosti. Kuitenkin lapsen ja nuoren kasvuun ja kehittymiseen liittyy monenlaisia asioita,
jotka voivat tulla vanhemmille yllätyksenä. Siksi on hyvä kuulla toisilta, mutta myös kertoa ja
ohjata itse.
Mitä tiiviimpi on vanhempien välinen sekä vanhempien ja koulun välinen verkosto, sitä helpompi meidän on yhdessä viedä lapsia ja nuoria eteenpäin.
Tampereen kaupunginkirjasto, Messukylän kirjasto
Messukylän kirjasto toimii Takahuhdin koulun A-talossa, osoite Hintsankatu 1, 33560
TAMPERE, p. 040 800 7839, [email protected].
Aluekirjastonjohtaja Taina Petrell jäätyä eläkkeelle hänet korvaa tehtävässä Anu Hakari, joka siirtyy Messukylään 1.11.2014 alkaen. Elina Lehtonen hoitaa aluekirjastonjohtajan sijaisuutta 1.8.-31.10.
Sähköpostiosoitteet [email protected] ja [email protected]. , p. 040 568
5159.
Kirjaston aukioloajat:
Pääovi: ma-ti 11-20, ke-to 11-19, pe 9-17, la 11-15.
Koulun ovi kirjastoon: ma-to klo 11-15, pe 9-15.
Kirjastoa käytetään koulupäivän aikana vain opettajan johdolla. Pysäköintialueet kirjastoon
johtavan ajotien varrella ja kirjaston edustalla on tarkoitettu kirjaston asiakkaille
Tervehdys vanhempainyhdistyksestä!
Takahuhdin koulussa toimii vireä vanhempainyhdistys, joka tukee koulutyötä monin tavoin.
Se jakaa stipendejä lukuvuoden päätteeksi, tukee erilaisia hankintoja sekä osallistuu yhdeksäsluokkalaisten juhlalounaan kustannuksiin. Kaikkien luokkien opintoretkiä ja leirikouluja
tuetaan. Koulun alkaessa vanhempainyhdistys on myös hankkinut luokille välituntivälineitä
noin 1500 eurolla.
Varainhankinnan ohella vanhempainyhdistys järjestää vuosittain erilaisia tapahtumia kuten
perinteiset joulumyyjäiset ja vapputapahtuman sekä erilaisia asiantuntijaluentoja. Yhdistys on
ollut myös aktiivinen aloitteiden ja kannanottojen tekijä.
Toiminnastamme löytyy tietoa yhdistyksen kotisivuilta osoitteesta
http://takahuhdinkoulu.yhdistysavain.fi/koulun-toiminta/vanhempainyhdistys/
Vanhempainyhdistys ei kuitenkaan toimi ilman aktiivisia vanhempia. Toivommekin mahdollisimman monen vanhemman osallistuvan toimintaan koulun ja kodin välisen yhteistyön kehittämiseksi. Yhteydenpitoa helpottaakseen kaikkien luokkien vanhempien toivotaan valitsevan
keskuudestaan yhteyshenkilön, jolla on käytössään vanhempien sähköpostilista. Kannustamme huoltajia myös luokkatoimikunnan perustamiseen.
Yhdistyksellä on johtokunta, joka kokoontuu keskimäärin seitsemän kertaa lukukaudessa.
Johtokuntaan kuuluu puheenjohtajan lisäksi 8-12 jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Uusi johtokunta valitaan vuosikokouksessa, joka pidetään torstaina 4.9 2014 klo 18 Takahuhdin
koulun ruokalassa. Kaikki huoltajat – myös uusien koululaisten vanhemmat - ovat tervetulleita mukaan!
Yhdistyksen varainkeruu alkaa pian koulujen alettua perinteisellä callunoiden myyntitempauksella. Tilauslaput tulevat oppilaiden mukana koteihin elokuun viimeisellä viikolla (vko
35).
TAKAHUHDIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Takahuhdin koulun oppilaana noudatan koulun järjestyssääntöjä koulutyön rauhallisen sujumisen, turvallisuuden ja viihtyvyyden vuoksi. Kouluaikaa on työjärjestyksen mukainen työpäivä, koulun järjestämät retket ja tilaisuudet sekä koulumatkat.
1. Noudatan sääntöjä ja hyviä tapoja.
2. En hyväksy enkä osallistu minkäänlaiseen kiusaamiseen tai vaaran tuottamiseen, jotta jokainen voisi tuntea olonsa koulussa turvalliseksi sekä henkisesti että ruumiillisesti.
3. Saavun tunneille täsmällisesti opiskeluvälineet mukana ja kotitehtävät asianmukaisesti
suoritettuina.
4. Annan muille työrauhan.
5. Kielenkäyttöni on asiallista ja kohteliasta.
6. Käsittelen koulun omaisuutta huolellisesti. Aiheutuneesta vahingosta ilmoitan opettajalle. Olen velvollinen korvaamaan tahallisesti aiheuttamani vahingot.
7. Olen itse vastuussa kouluun tuomistani tavaroista. Käytän matkapuhelinta ja muita
vastaavia laitteita oppituntien aikana vain opettajan luvalla.
8. En poistu koulupäivän aikana koulualueelta ilman lupaa.
9. Tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö ja hallussapito on kiellettyä.
10. Seuraamukset järjestyssääntöjen rikkomuksista: Opettaja keskustelee oppilaan kanssa ja on tarvittaessa yhteydessä huoltajaan. Oppilas voidaan poistaa luokasta valvottuun tilaan, kutsua kasvatuskeskusteluun, jättää jälki-istuntoon, määrätä koulupäivän
jälkeen suorittamaan tehtäviään, ohjata apulaisrehtorin tai rehtorin puhutteluun. Oppilaalle voidaan antaa kirjallinen varoitus tai hänet voidaan erottaa koulusta määräajaksi.
Rehtorit, opettajat ja koulun muut aikuiset antavat sääntöihin tarkennuksia tai lisäohjeita, joita
noudatan kuten järjestyssääntöjä. Tarkempia tietoja koulun käytänteistä on kirjattu koulun
pelisääntöihin.
1.-4. LUOKKALAISTEN PELISÄÄNNÖT
Ruokalassa
Kädet pestään ennen ruokailua
Ruokailuun tullaan jonossa rauhallisesti
Ruoka valitaan katseella
Noudatetaan ruoan ottamisessa siisteyttä
Leipiä ei puoliteta
Noudatetaan hyviä ruokatapoja
Keskustellaan hiljaisella äänellä
Käytävässä
Mennään ripeästi välitunniksi ulos
Käytävässä ei juosta
Noudatetaan oikeanpuoleista liikennettä
Käytetään hillittyä ääntä
Tuntien aikana käytävässä kuljettaessa huomioidaan luokissa ja käytävissä opiskelevat
Pojat ottavat lakin pois päästä sisälle tullessaan.
Välitunnilla
Tullaan parijonossa sisälle
Reput viedään sovituille paikoille (alakerrasta ei tuoda reppuja ylös)
Vessaan mennään pääsääntöisesti tunnin lopussa ja alussa
Vessassa noudatetaan siisteyttä
Keinuissa keinutaan yksi kerrallaan
Portaat eivät ole välituntialuetta
Atk-, musiikki ja käsityöluokka
Luokkiin mennään ja siellä työskennellään vain opettajan valvonnassa
Sisäliikunta
Sisälle tullaan takaovesta vasta tunnin alkaessa
Kengät jätetään käytävään
Tunnin jälkeinen välitunti on varattu peseytymiseen
Ulkoliikunta
Jääpeleissä ja luistelussa käytetään kypärää
Salikäyttäytyminen
Noudatetaan hyviä käytöstapoja
Kännykät
Puhelimet pidetään koulupäivän aikana näkymättömissä ja äänettömällä
Väärinkäytöksissä puhelin annetaan opettajalle loppupäiväksi
Muuta
Käytetään asiallista ja tilanteeseen sopivaa kieltä
Koulussa oppilaat eivät käytä purukumia
Polkupyörät laitetaan pyöräparkkiin
Piha-alueella ei ajeta pyörillä
Oppilaat käyttävät luokkien tietokoneita opettajan luvalla ja valvonnassa
Oppilaiden viettäessä välituntia sisällä opettaja valvoo ryhmänsä
Kaikilla tunneilla käyttäydytään asiallisesti
Vuodenaikojen mukaan pihasäännöt muuttuvat esim. piha-alue pienenee talvella
ja lumipalloja ei heitellä
Leikkitappelut on kielletty.
Musiikkisoittimien käyttö on koulussa kielletty.
Pikku-KAKE 1.-4. LUOKKALAISET
Perustuu Kiva-koulu idealle, jolloin Kiva-koulu on ehkäisevää toimintaa.
Pikku Kake on korjaavaa toimintaa. Pikku-Kake on tarkoitettu oppilaille, jotka toistuvasti toimivat
vastoin koulun sääntöjä ja sopimuksia. Pikku- Kake toimii apuna myös arvioinnissa.
Mitä asioita voi tuoda Pikku-Kakeen?
1. Luokassa: oppilas häiritsee jatkuvasti oppituntia (huutelee, ulisee, kolistelee, päästelee ”ilmaa”, jatkuvasti lyö laimin kotitehtävien suorittamisen)
2. Käytävässä: oppilas nahistelee, haukkuu, käy kiinni toiseen.
3. Ruokailu: oppilas toimii toistuvasti ruokailuohjeiden vastaisesti esim. jos opettaja huomaa,
että jonkun oppilaan toiminnasta johtuen liikennevalot useasti pärähtävät soimaan.
4. Välitunti: oppilas riitelee jatkuvasti, on piittaamaton sopimuksista.
5. Käyttää sopimatonta kieltä: puhuu röyhkeästi, nimittelee uhkailee, kiroilee
6. Myöhästyminen: jos oppilas myöhästelee jatkuvasti koulusta, viivyttelee käytävässä tai ruokalassa, hän jää samana päivänä kouluun kaksinkertaiseksi ajaksi menetettyjä tehtäviä tekemään. Esim. Hän myöhästyy 10min, jolloin jää 20 minuutiksi kouluun.
7. Sijaisen ollessa luokassa: Jos oppilas häiritsee opetusta sijaisen aikana tai käyttäytyy muuten
huonosti.
Pikku Kaken vaiheet
1. Ensimmäinen Pikku Kake -puhuttelu. Opettaja tuo jatkuvasti sääntöjä vastaan toimineen oppilaan puhutteluun. Läsnä ovat opettaja, Kiva koulu- opettaja ja oppilas. Oppilaan kanssa käydään keskustelu tapahtuneesta. Oppilas kirjoittaa vanhemmilleen, miten hän on rikkonut
koulun pelisääntöjä ja miksi hän on Pikku Kake- puhuttelussa. Kirje lähetetään kotiin vanhempien allekirjoitettavaksi.
2. Toinen puhuttelu Toisessa puhuttelussa toimitaan samoin kuin ensimmäisessä puhuttelussa.
3. Kolmas puhuttelu Kolmannessakin puhuttelussa toimitaan samoin, mutta tieto oppilaan toiminnasta välitetään myös oppilashuoltoryhmälle.
4. Neljäs puhuttelu
Oppilaan vanhemmat kutsutaan Pikku Kake-palaveriin. Läsnä myös oppilas, opettaja ja kuraattori (tarvittaessa myös Kiva koulu-opettaja). Keskustellaan perheen kanssa lapsen tilanteesta. Tieto myös oppilahuoltoryhmälle.
5. Ensimmäinen rehtorin puhuttelu Puhuttelussa läsnä rehtori tai apulaisrehtori, oppilas ja
opettaja. Rehtori/apulaisrehtori lähettää tiedon kotiin.
6. Toinen rehtorin puhuttelu Toisessa rehtorin puhuttelussa toimitaan kuten ensimmäisessäkin.
Rehtori/apulaisrehtori soittaa oppilaan kotiin.
7.
Kolmas rehtorin puhuttelu Kolmannessa puhuttelussa ovat läsnä rehtori/apulaisrehtori, oppilas, vanhemmat, opettaja ja kuraattori.
8. Viimeisenä Oppilaan asia viedään oppilashuoltoryhmän pohdittavaksi. Mitä tarpeellisia toimenpiteitä lapsen tilanne vaatii. Asia pyritään hoitamaan yhden lukuvuoden aikana.
5.-9. LUOKKALAISTEN PELISÄÄNNÖT
Jokaisella takahuhtilaisella on oikeus häiriöttömään työskentelyyn; oppilaalla opiskeluun, opettajalla opettamiseen ja muulla henkilökunnalla
omaan työhönsä. Jokaisella on oikeus tuntea olonsa koulussa turvalliseksi niin henkisesti kuin ruumiillisestikin.
Kun noudatamme yhteisiä pelisääntöjä, varmasti myös viihdymme yhdessä.
Oppitunnit
Jokainen oppilas huolehtii osaltaan, että oppitunneilla on työrauha.
Vessassa käydään välituntien aikana, ei oppitunneilla.
Päällysvaatteet jätetään naulakkoon. Ne voit jättää myös lokerikkoon tai pakata reppuun.
5-6 –luokkalaiset jättävät kengät käytävään.
Älä milloinkaan jätä taskuihin tai vartioimattomaan laukkuusi mitään arvokasta.
Luokissa ja ruokalassa päähineen käyttö on kielletty.
Kännykän ja musiikkisoittimen käyttö oppitunneilla on kielletty. Oppituntien aikana
kännykkä pidetään äänettömällä tai pois päältä ja musiikkisoitin pois näkyvistä.
Syöminen ja juominen oppitunnilla on kielletty.
5-6 –luokkalaiset eivät saa tuoda makeisia kouluun ilman eri lupaa.
Välitunnit
Välitunnit ovat virkistymistä varten. Välituntialue on koulun sisäpiha sekä kenttä. Kaikki oppilaat menevät ulos ulkovälitunneille. Osa 7-9 –luokkien välitunneista on sisävälitunteja. 5-6 luokkalaisilla kaikki välitunnit ovat ulkovälitunteja. Jos olet välitunnin sisällä, oleskelu parvella, portaissa ja alakerrassa on kielletty. Jätä käytäville riittävästi kulkutilaa. Välitunnilla ei oleskella alakoulun siivessä (silloinkaan, kun seuraava tunti on
biologian luokassa).
Jätä aina väylä rappusilla tai käytävällä ollessasi, että toisilla on tilaa liikkua.
Muistathan kunnioittaa toisen ihmisen fyysistä ja henkistä koskemattomuutta sekä
noudattaa hyviä tapoja.
Tupakointi, tupakkatuotteiden ja tulentekovälineiden sekä energiajuomien hallussapito
on koulupäivän aikana kielletty.
Poissaolot ja myöhästymiset
Jos olet poissa koulusta, huoltajan on ilmoitettava poissaolosi syy luokanvalvojalle/luokanopettajalle samana päivänä puhelimitse opettajainhuoneen puhelimeen
(56545717) tai Helmeen.
Lomamatkat on suositeltavaa järjestää koulun loma-aikoina. Luokanvalvoja voi hyväksyttävästä syystä myöntää luvan enintään viiden päivän poissaoloon huoltajan anomuksesta. Yli viiden päivän poissaoloanomus tehdään rehtorille.
Lupaa poissaoloon anotaan lomakkeella, jonka saat koulusihteeriltä tai luokanvalvojalta. Lisäksi sinun on kerättävä tiedot läksyistä erilliselle lomakkeelle vähintään 1 viikko
ennen matkaa ja näytettävä täytetty lomake luokanvalvojalle. Tämä on edellytys poissaololuvan myöntämiselle. Useita poissaoloja ei lomamatkojen takia myönnetä, vaan
tällöin retket tehdään täysin vanhempien vastuulla.
Luvan tilapäiseen poissaoloon liikuntatunneilta sekä luvan seurata liikuntatunnin opetusta siihen itse aktiivisesti osallistumatta, antaa liikunnanopettaja tai terveydenhoitaja.
Luvan voi saada myös huoltajan kirjallisesta pyynnöstä.
Sinun on itse otettava selvää läksyistä ja siitä, mitä tunneilla on poissa ollessasi tehty.
Miten vältyt myöhästymisiltä? Herää ja lähde ajoissa kouluun. Siirry välitunnin aikana
oikean luokkatilan läheisyyteen. Jos kuitenkin myöhästyt, koputa oveen ja pahoittele
myöhästymistäsi. Älä kuitenkaan keskeytä päivänavausta, vaan odota hiljaa oven takana sen päättymistä. Jos myöhästymisen syynä on 7-9 luokalla toistuvasti tavaroiden
noutaminen säilytyslokerosta, voidaan oppilaalta evätä lokeron käyttöoikeus. Tällöin
avain palautetaan ja oppilas saa panttinsa takaisin. Tästä päätöksen tekee rehtori tai
apulaisrehtori.
Kokeet ja kotitehtävät
Tietoarkussa/Helmessä ilmoitetaan kunkin luokka-asteen yhteiset koepäivät. Pidä lista
tallessa. Sinulla on kokeita myös muina ajankohtina, jotka kyseinen aineenopettaja ilmoittaa. Luokanopettaja ilmoittaa luokalle omat koepäivänsä. Muista, että myös eri
oppiaineiden suulliset esitykset, testit ja tuntiosaaminen vaikuttavat arvosanaasi.
Jos olet ollut sairaana koepäivänä, käy kysymässä opettajalta mahdollisen rästikokeen päivämäärä (lomamatka ei edellytä opettajalta uusintakokeen järjestämistä).
Valmistaudu, että koe on seuraavalla kerralla, kun pääset kouluun.
Tee kotitehtävät tunnollisesti. Mikäli unohtelua on liikaa, opettaja voi jättää sinut samana päivänä kouluun enintään tunnin ajaksi kerrallaan suorittamaan näitä tehtäviäsi.
Tarvittaessa opettaja voi kerätä yksittäisen oppilaan tai koko luokan oppilaiden kännykät kokeen ajaksi talteen.
Tuki- ja erityisopetus
Jos tuntuu siltä, että tarvitset tukiopetusta jossakin aineessa, käänny silloin kyseisen
aineenopettajan puoleen. Silloin voitte sopia yhdessä kummallekin sopivan tukiopetusajan. Ensisijaisesti tukiopetus sovitaan oppituntiesi ulkopuolelle.
Erityisopetusta voit saada, jos olet pitempiaikaisen henkilökohtaisen avun tarpeessa.
Aineenopettajasi ja erityisopettaja sopivat tarvitsemasi jakson pituudesta. Tukiopetukseen ja opetusta tukevaan erityisopetukseen päästään, joten ole ajoissa paikalla.
Ruokailu
Kouluateria muodostaa kolmanneksen päivittäisestä ravinnontarpeestasi. Käy syömässä, niin jaksat ahertaa koko pitkän koulupäivän. Ruokailuun mennään porrastetusti laaditun aikataulun mukaisesti.
Pyri tekemään ruokailusta rauhallinen ja viihtyisä tuokio. Jätä reput, päällysvaatteet ja
päähineet käytävien naulakkoon, jotta Ervin aula ei ruuhkautuisi tavaroista. Jonota
maltillisesti ja noudata hyviä ruokailutapoja. Ota itsepalveluruokailussa ruokaa vain
sen verran kuin jaksat syödä. Nosta tuolisi ruokailun jälkeen takaisin pöydän telineeseen ja palauta astiasi asiallisesti palautuspisteeseen. Jätä pöytä siistiksi. Muistathan
lähtiessäsi kiittää keittiöhenkilökuntaa!
Terveydenhoito ja kuraattori
Terveydenhoitaja päivystää joka päivä kello 10 – 11. Pyydä opettajalta lupalappu halutessasi mennä terveydenhoitajalle. Palauta lappu opettajalle kuitattuna silloinkin, jos
terveydenhoitaja suosittelee sinulle kotiin lähtemistä. Mikäli sairastut terveydenhoitajan vastaanottoajan jälkeen, keskustele asiasta luokanvalvojan tai opettajan kanssa.
Menettele samoin, jos sattuu tapaturma. Mikäli sinulla on kouluaikana ajanvaraus lääkärille, hammaslääkärille tms., näytä ajanvarauskorttisi opettajalle ennen lähtöäsi tai
palattuasi. Mikäli sairastut koulupäivän aikana, keskustele luokanvalvojan tai luokanopettajan kanssa asiasta. Hän soittaa kotiisi ja huoltajan luvalla voit lähteä kotiin.
Koulussamme on myös kuraattori, jonka puoleen voit luottamuksellisesti kääntyä eri
ongelmatilanteissa. Hän niin kuin koko koulun henkilökunta on vaitiolovelvollinen. Päivät, jolloin kuraattori on koululla, löytyvät ilmoitustaululta.
Asiointi rehtorin ja koulusihteerin luona sekä opettajainhuoneessa
Asioidessasi rehtorin luona jätä päällysvaatteet naulakkoon, paina kutsupainiketta ja
luvan saatuasi astu sisään. Tervehdi, esittäydy ja esitä asiasi. Muista hyvät tavat myös
asioidessasi koulusihteerin luona.
Yrittäessäsi tavoittaa opettajaa opettajainhuoneesta käytä kutsupainiketta. Esitä asiasi
kohteliaasti ja reippaasti. Aina tavoittelemasi opettaja ei ole paikalla, mutta ehkä joku
muu opettaja voi auttaa sinua.
Kirjaston käyttö
Koulupäivän aikana kirjastoa käytetään vain opettajan johdolla.
Juhlat ja opintomatkat
Juhlissa on käyttäydyttävä asiallisesti. Luokanvalvoja/luokanopettaja/tunnin opettaja
kertaa käyttäytymissääntöjä ennen jokaista juhlaa. Hän puuttuu käyttäytymiseesi juhlan ja esim. kirkkomatkan aikana, jos annat siihen aihetta. Opintomatkojen ja vierailujen aikana tietenkin noudatamme hyviä tapoja. Mikäli oppilas toistuvasti häiritsee ko. tilaisuuksia, hänet jätetään kouluun tekemään tehtäviä juhlan ajaksi.
Ulko-ovien käyttö
Yläkoulun ulko-ovina ovat Ervin aulan ovi, opettajainhuoneen edessä oleva ovi sekä
koulupäivän alkaessa ja päättyessä luokan 158 vieressä oleva ovi. 5-6 luokkien oppi-
laat käyttävät oman siipensä ulko-ovia. Näiden käyttöä tulee 7-9. luokkalaisten puolestaan välttää.
Siisteys
Koulu on yhteinen työtilamme, jonka siisteydestä on vastuussa jokainen erikseen ja
kaikki yhdessä. Laita roskat roskakoriin, kahvimukit ja limsapullot kierrätykseen, paperit vihreisiin paperilaatikoihin! Luokassa jokainen siistii oman työympäristönsä tunnin
lopussa. Auditorioon, musiikkiluokkaan ja atk-luokkiin ei mennä kengät jalassa.
5-6 –luokkiin ei mennä kengät jalassa.
Muuta
5-6 -luokkien käytävällä oleskelu ei ole sallittua
BG-luokkiin mennään vasta, kun oppitunti alkaa.
Kouluun ei tuoda eikä koulussa oloaikana syödä makeisia eikä juoda virvoitusjuomia.
KAKE ja seuraamukset (7.-9. luokkien oppilaat)
Kaikkien toivomus olisi, ettei koulussa tarvittaisi rangaistuksia. Valitettavasti joukossa on oppilaita, jotka koettelevat koulun sääntöjä ja omia rajojaan. Siksi yhteiset säännöt ja seuraamukset on määriteltävä.
Koulualueelta poistumisen ja tupakan/nuuskan käytön seuraamukset menevät omien KAKEportaiden mukaisesti. Lähtökohta on se, että vanhemmat otetaan heti mukaan keskusteluun,
ensin puhelimitse ja sen jälkeen henkilökohtaisella keskustelulla koululla. Tupakan ja nuuskan suhteen törkeissä tapauksissa otamme yhteyden suoraan poliisiin. Tuntihäirintä ja välituntiongelmat pyritään selvittämään välittömästi ja tarvittaessa selvittelyä jatketaan luokanvalvojan kanssa. On myös hyvä todeta, että törkeissä tapauksissa voimme hypätä useamman portaan yli ja mahdollisesti esim. viedä asia suoraan portaan alapäässä olevan
viranomaisen käsittelyyn.
KAKE –portaikon soveltaminen laajenee siten, että KAKEt tulevat ottamaan yhdessä rehtoreiden kanssa käsittelyyn kiroiluun/huonoon kielenkäyttöön sekä jatkuvaan häiritsevään käytökseen liittyviä asioita.
Jos aiheutat tahallasi vahinkoa, olet korvausvelvollinen. Syyllistyessäsi esim. epärehellisyyteen, kiusaamiseen tai väkivaltaan, saat jälki-istuntorangaistuksen, josta menee aina tieto
vanhemmillesi. Joissakin tapauksissa joudutaan kutsumaan vanhemmat koululle keskustelemaan. Ankarampina toimenpiteinä käytetään rehtorin puhuttelua ja rehtorin kirjallista varoitusta. On syytä muistuttaa, että koulun henkilökunnalle valehtelu katsotaan aina raskaaksi
rikkomukseksi.
Jälki-istuntoa voi oppilas saada esimerkiksi huonosta käytöksestä oppitunnilla. Tällöin istumisen antanut opettaja määrittelee missä ja milloin oppilas jälki-istuntonsa istuu. Vanhempiin
pyritään otattamaan nopeasti yhteyttä. Tarvittaessa asia etenee oppilashuoltoryhmän käsittelyyn.
KAKE
KAKE-PUHUTTELU
Puhuttelu, keskustelu, tieto kotiin -Kake
KAKE
Puhuttelu, soitto kotiin, oppilas kertoo -Kake
JATKO-KAKE
Vanhemmat kutsutaan palaveriin -Kake
LUOKANVALVOJA-KAKE
Luokanvalvoja käy läpi kokonaistilannetta oppilaan kanssa,
Tieto kotiin -lv
LUOKANVALVOJAN JATKO-KAKE
Luokanvalvoja kutsuu vanhemmat koululle -lv
REKSI-KAKE
Puhuttelu, tieto kotiin –rehtori/apulaisrehtori
REKSI-KAKE II
Soitto oppilaan kotiin –rehtori/apulaisrehtori
REKSI-KAKE III JATKOKURSSI
Oppilaan vanhemmat kutsutaan koululle –Rehtori/apulaisrehtori
KAKE-FINAALI, osa 1
Pyydetään vanhempia noutamaan oppilas kotiin
Pohdinta koulunkäynnin järjestämisestä
-Kake, Rehtori, Apulaisrehtori, OH-ryhmä
KAKE-FINAALI, osa 2
Kuuleminen ja kirjallinen varoitus –Rehtori
KAKE-FINAALI, osa 3
Kuuleminen ja määräaikainen erottaminen –Rehtori
TUPAKKA
KAKE-FINAALI, osa 4
Ilmoitus sosiaaliviranomaisille
-Rehtori, Kuraattori, OH-ryhmä
1. Tupakka-Lappu kotiin, keskustelu
-Kake, luokanvalvoja
2. Terveydenhoitaja kutsuu oppilaan vanhempineen neuvontaan
Käymättä jättäminen siirtää oppilaan suoraan seuraavalle portaalle
-Terveydenhoitaja
3. Kake-keskustelu, ensin yksin, sitten vanhempien kanssa
-Kake
4. POLIISI-KAKE, ilmoitus poliisille
JAKSOSUUNNITELMA 2014-2015
Jakso alkaa
Jakso päättyy
AI
A1-kieli
B1-kieli
MA
BG
FK
UE
TT
HY
MU
KU
KO
TN/TS
LI
OP
AT/VIPE
P8 val
P9 val
L8 val (0,5 vvt)
YHT.
ET
A2-kieli
J1
7. luokka
J2
J3 J4
11.8.
20.10. 5.1. 16.3.
8. luokka
J2
J3 J4
J1
11.8. 20.10.
5.1.
16.3.
9. luokka
J2
J3 J4
J1
11.8.
20.10.
5.1.
16.3.
10.10. 20.12. 13.3. 31.5 10.10. 20.12. 13.3. 31.5 10.10. 20.12. 13.3. 31.5
3
2
2
3
2
2
1
1
2
1
2
3
3
2
1
0
3
2
2
3
2
2
1
1
2
1
2
3
3
2
0
1
3
2
2
3
2
2
1
1
2
1
2
3
3
2
1
0
3
2
2
3
2
2
1
1
2
1
2
3
3
2
0
1
30
30
30
30
1
2
1
2
1
2
1
2
3
3
2
3
2
3
1
2
2
3
3
2
3
2
3
1
2
2
3
3
2
3
2
3
1
2
2
3
3
2
3
2
3
1
2
2
3
3
2
4
3
2
1
3
3
2
4
3
2
1
3
3
2
4
3
2
1
3
3
2
4
3
2
1
3
3
3
3
2
0
2
1
2
0
2
1
2
1
2
1
2
1
2
1
6
6
6
6
6
6
6
6
2
31
0
30
2
31
0
30
30
30
30
30
1
1
1
1
1
1
1
1
7.luokan OPOn ja VIPEN opetuksessa kokeilemme tänä vuonna palkitusta.
Oppilaalla on koko lukuvuoden tunti (OP/VIPE) samassa kohdassa, mutta opettaja vaihtuu sovitusti
lukuvuoden aikana. Samassa palkissa on kaksi luokkaa 7BC, 7DE, 7FG
Elokuu





Alkajaisjumalanpalvelus,
o 7-9 lk pe 15.8. klo 12.30, jonka jälkeen päivä päättyy
o 1-6 lk pe 29.8. klo 9.30,
Tukioppilastoiminnan aloitus-> ryhmäytyskoulutus Tukioppilaat pe 15.8.,
7. luokkien ryhmäyttämiset ma-to 18.-21.8, 2 luokka/päivä
Koulurauhan julistus Tampereella to 21.8. 12-13 Ratinan stadionilla
o B-talossa oppilaskunta järjestää 1-4 luokille ja eskareille pienimuotoisen koulurauhan julistuksen klo 12
5-6 lk urheilupäivä Pyynikillä to 28.8., koulupäivä 9-14.
Syyskuu






Poistumisharjoitus molemmissa rakennuksissa
Luokkakuvaukset A-talo 8.-9.9. ja B-talo 10.-11.9.
Nälkäpäivä (oppilaskunta) 18.-19.9.2014
Liikenneturvallisuusviikko 8.-12.9.2014 (vko 37) oppituntien sisällä
Mopo-disco
Ortodoksi koululaiset ja lukiolaiset kirkkoon Tuomiokirkonkatu 27 A ja sen jälkeen ruokailuun Nikolainsaliin
Lokakuu




Syysloma 13.10. – 17.10.:
Jakso vaihtuu
Taksvärkki (7-9) –oppilaskunta
9.lk Oppilaiden itsearviointi
Marraskuu




Kaikkien luokkien arviointikeskustelut marras-tammikuun välisenä aikana, ellei keskusteluita toteuteta toisin
9. luokkien vanhempainilta ”toiselle asteelle hakeminen”
9.lk arviointikeskustelut
9.lk TET-harjoittelu vkot 46-47 (10.-21.11.2014)
Uusi laki koulujen turvallisuuden lisäämiseksi
Jo viime vuonna tuli voimaan uusi laki, joka lisää koulun ja opettajien mahdollisuuksia puuttua erilaisiin asioihin. Mainitsen ne tässä, vaikka ainakaan keväällä se ei muuttanut lainkaan
toimintatapoja Takahuhdin koulussa. Lähtökohta on aina se, että keskustelun kautta päästäisiin parhaaseen lopputulokseen.
Uusi laki sisältää mm. seuraavat asiat:
•
Kasvatuskeskustelu, joka meillä on ollut jo käytössä
•
Jälki-istunto: siinä voidaan teettää tehtäviä tai työtä
•
Määräys poistua opetustilasta tai muusta tilaisuudesta
•
Voimakeinojen käyttö
•
Oikeus tarkistaa tavarat
•
Oikeus ottaa haltuun esineitä tai aineita
•
Ilmoitusvelvollisuus koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai
väkivallasta
Näistä äärimmäiset keinot vaativat äärimäisen tilanteen tai vakavan epäilyn vaarallisesta tilanteesta. Esim. voimankäyttö ei ole koskaan hyvä vaihtoehto, ellei kyseessä ole jokin vaaratilanne. Toivon, ettei kyseisiä keinoja tarvita koulussamme. Koputtaen puuta totean, että ei
onneksi ole tarvittu tähän mennessä. Toivottavasti ei tarvita tulevaisuudessakaan.
Liikenne
Aamuisin koulun alkamisen aikaan sekä päivällä tuntien päättymisen aikaan on liikkeellä paljon autoja. Pyydän autoilijoita huomiomaan, että liikkeellä on paljon pieniä oppilaita. Noudattakaa liikennesääntöjä ja ajakaa varovasti.
Muutamia huomioita:
-
Kerratkaa lapsenne kanssa liikennesääntöjä, varsinkin tien ylityksen tekemistä.
-
Toivon, että autoilijat olisivat erityisen varovaisia risteyksissä, ja noudattaisivat nopeusrajoituksia lähialueilla.
-
B-talon pihaan ajaminen tai takaparkkipaikan kautta ajaminen on kielletty.
-
Lapset osaavat ja pystyvät kävelemään hieman pidemmältä. Jos tuotte oppilasta autolla, jättäkää hänet hieman kauemmas. Suurin ruuhka on aina koulun portilla.
-
Kypärä pyöräilijöille!!
-
Pyörät laitetaan koulupäivän ajaksi niille varatuille paikoille ja lukitaan.
-
A-talon puolella mopot ja mautot jätetään niille varatuille paikoille. Mautot parkkeerataan Hintsankadun puoleiselle parkkipaikalle.
-----------------------------------------------------------------PALAUTUSOSA Palautetaan opettajalle / luokanvalvojalle tiistaina 12.8.2014
Oppilas:__________________________________________ luokka_______TIETOARKKU 1
Oppilas on tuonut em. tiedotteen kotiin, se on luettu ja pidetään tallessa koko lukuvuoden ajan.
_________________________________
Huoltajan allekirjoitus
_______________________________
Nimen selvennys