Kuusjoen Keidas” kirja kertoo Kuusjoen kunnassa

Transcription

Kuusjoen Keidas” kirja kertoo Kuusjoen kunnassa
”Kuusjoen Keidas” kirja kertoo Kuusjoen kunnassa Nummijärven
rannalla vuosina 1946-1968 sijainneen suositun tanssipaikan historian
sen rakentamisesta aina purkamiseen asti. Tanssilavan lyhyt kukoistuskausi osui ajankohtaan, joka tunnetaan suurten ikäluokkien aikana
ja jolloin tapahtui suuria muutoksia Suomen yhteiskunnassa ja maaseudun asuin­ympäristössä. Kauniilla paikalla sijainnut Keidas oli hyvin
tunnettu ja suosittu tanssipaikka Kuusjoen ja sen lähikuntien alueella.
Lavalla vierailivat lähes kaikki sen aikakauden huippuesiintyjät.
Aktiivisesta kotiseututoiminnasta ja monista kirjallisista teoksistaan
tunnettu Hannu Haapa­nen oli mukana lavan toiminnassa koko se olemassaolon ajan. Hän keräsi aineistoa jo lavan toiminnan aikana ja on
täydentänyt sitä myöhemmin.
Vuonna 2008 Kuusjoella toimiva Humppamusiikin Ystävät ry sai
ajatuksen että tämä Keitaasta kerätty materiaali pitäisi saada julkaistua
painetussa muodossa, jotta aikoinaan siellä käyneet voisivat teoksen
myötä muistella nuoruutensa aikaa ja nykypolvet, jotka ovat korkeintaan kuulleet paikasta, saisivat tietoa lavan historiasta. Yhdistys myönsi stipendin Hannu Haapaselle ja pyydettiin että hän kirjoittaa aiheesta
kirjan.
Teos saatiin julkaisukuntoon keväällä 2012. Se kertoo mielenkiintoisella tavalla lavan toi­minnasta ja paikkakunnan muusta historiasta ja
ihmisistä kyseisenä aikana.
Kirja sisältää myös runsaasti lehtileikkeitä ja kuvia Hannu Haapasen
arkistosta.
Antoisia lukuhetkiä 50-60 luvun huippuesiintyjien ja sen aikaisen viihdemaailman pyörteissä toivottavat Humppamusiikin Ystävät Ry ja
Hannu Haapanen.
Hannu Haapanen
KEIDAS
KUUSJOEN HELMI
Kuusjoen Keitaan historia