Huoltoriidan väkivaltaväitteitä ei dokumentoida s. 3 kasvattanut

Transcription

Huoltoriidan väkivaltaväitteitä ei dokumentoida s. 3 kasvattanut
perhe
m
u
u
t
t
u
v
2/2011
a
Seija Lamminpää on
kasvattanut lapsia
33 vuotta s. 8
Huoltoriidan väkivaltaväitteitä ei dokumentoida s. 3
Y
h
d
e
n
V a
n
h
e
m
m
a
n
P e
r
h
e
i
d
e
n
L
i
i
t
t
o
r y
Yksinhuoltajat haluavat
opiskelemaan!
Yhden Vanhemman Perheiden Liiton teema tälle vuodelle
on oikeus opiskeluun. Opiskelu on tunnetusti avain mielekkääseen ammattiin ja sitä kautta kunnolliseen toimeentuloon. Ja
toimeentulon kanssa yksinhuoltajilla riittää haasteita: joka neljäs yhden vanhemman perhe joutuu jatkuvasti turvautumaan
toimeentulotukeen, jonka pitäisi olla vihoviimeinen ja satunnainen tulonlähde.
Koulutus lisää yksinhuoltajan mahdollisuuksia työllistyä ja
elättää itsensä ja lapsensa. Tämä puolestaan säästää yhteiskunnan kustannuksia. Samalla yhteiskunta saa osaavaa työvoimaa.
Nuorten lisäksi myös aikuiset yksinhuoltajat opiskelevat paljon:
jotkut jatkuvasti vuorotyötä vaativat ammatit voivat muuttua
mahdottomiksi yllättäen lapsensa kanssa yksin jääneelle, jolloin tämän voi olla parasta kouluttautua kokonaan uuteen ammattiin.
Yksinhuoltajalla opiskelun ja perheen yhteensovittamisessa riittää työtä. Ensiksikin raha ei
riitä: kokemuksemme mukaan ne yksinhuoltajat, jotka näkevät suoranaista nälkää, ovat nimenomaan opiskelevia yksinhuoltajia. Toiseksi hoitopalvelut eivät riitä: sinänsä erinomaiset päiväkodit ovat auki virka-aikaan kun taas opiskelijat opiskelevat yhä enemmän myös iltaisin ja
viikonloppuisin.
Opiskelevat yksinhuoltajat tarvitsevat enemmän rahaa ja enemmän aikaa. Rahan lisäämiseksi opintotukeen tulee palauttaa huoltajakorotukset ja lieventää yhden vanhemman perheiden
opintotuen tulorajoja. Lisäksi julkisen sektorin oppisopimuspaikkoihin pitää varata yksinhuoltajakiintiö, koska tämä on yksinhuoltajalle taloudellisesti usein ainoa mahdollisuus opiskeluun.
Opiskelun mahdollistavan ajan lisäämiseksi on laajennettava hoivapalveluja, kuten järjestettävä
lastenhoitoa iltaluentojen ja iltatenttien ajaksi.
Sijoitus vanhempiin on myös sijoitus heidän lapsiinsa. Sijoitus lapsiin taas on sijoitus tulevaisuuteen.
Helsingissä marraskuussa 2011
Eija Tuominen, tekniikan tohtori
puheenjohtaja, YVPL ry
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
perhe
m
u
u
t
t
u
v
Huoltoriidan
a
Sisältö 2/2011:
Hautanen: Huoltoriidan väkivaltaväitteitä ei dokumentoida .
Huoltoriidoista miljoonien
eurojen kustannukset ...............
3
6
7
Vanhemmuuden tehtävät .........
Yksinhuoltajan muotokuva:
8
Seija Lamminpää .....................
10
Kysy asiantuntijalta ..................
Lapsella oikeus päivähoito11
paikkaan myös loman aikana ..
12
Liiton tuetut lomat kesä 2012 ..
14
Yhdistykset apunasi .................
Hyve:n kirjoituskilpailu:
16
Vanhemmuus eron jälkeen ......
Muuttuva Perhe
Julkaisija: Yhden Vanhemman
Perheiden Liitto ry
Kotkankatu 9, 5. krs
00510 HELSINKI
[email protected]
Päätoimittaja
Puheenjohtaja Eija Tuominen
Toimitussihteeri
Toiminnanjohtaja Heljä Sairisalo
p. 040 351 5355
Toimistosihteeri Johanna Ikävalko
p. 040 1863420
Etelä-Suomen aluepäällikkö
Teija Hallbäck-Vainikka
Sepänkatu 3, 20700 Turku
p. 040 541 5294
Pohjois-Suomen aluepäällikkö
Ulla Sauvola
Isokatu 47, 90100 Oulu
p. 050 342 2185
Itä-Suomen aluepäällikkö
Mervi Hakkarainen
Minna Canthinkatu 4 A 3. krs
70100 Kuopio, p. 0400 441 708
Ma järjestösihteeri p. 040 774 9660,
Ma jäsenyhdistysten sihteeri
040 186 3421
Taitto: Lieska-Tuotanto Oy
Painopaikka: Kirjapaino Uusimaa
Aineistot nro nro I /2012 14.2., II
17.4., III 28.8. ja IV 13.11.
Ilmoitushinnat: 2 e/pmm
väkivaltaväitteitä
ei dokumentoida
Vuonna 1984 voimaan astunut lapsen huoltolaki kieltää
ruumiillisen kurituksen. Tutkija Teija Hautanen väitteli
väkivallasta ja huoltokiistoista elokuussa 2010. Hän
havaitsi, että jo väkivallan huomioiminen lapsen olosuhteita
järjestettäessä oli epäyhtenäistä. Materiaalina Teija Hautanen
käytti käräjäoikeuden päätöksiä sekä sosiaalityöntekijöiden
selvityksiä perheiden olosuhteista.
V
äitteet ja kuvaukset fyysisestä
väkivallasta ovat suhteellisen
tavallinen osa käräjä- ja hovioikeuksien huoltoriitoja. Huoltoriitojen
lopputulosten analyysi osoitti, että
oikeusprosesseissa esitetyt väkivaltaväitteet eivät sinänsä yhdenmukaista
tuomareiden päätöksiä. Yksinhuoltoja, yhteishuoltoja, lasten asumista
ja tavallisia tapaamisia määrätään
myös sellaisille vanhemmille, joilla
on taustallaan väkivaltatuomio tai lähestymiskielto.
Tutkimusaineistoon
kuuluvissa
asiakirjoissa väkivaltakuvaukset olivat Hautasen aineistoissa usein epätarkkoja ja puutteellisia, ja väkivallan
luonteesta, toistuvuudesta ja seurauksista ei voinut muodostaa aukotonta
kuvaa. Aina mahdollinen tekijä ja uhrikaan eivät täsmentyneet. Aineistossa on hieman enemmän väitteitä isien lapsiin kohdistamasta väkivallasta
kuin äitien lapsiin kohdistamasta fyysisestä väkivallasta. Kuitenkin äitienkin osuus oikeuden tietoon tuodusta
väkivallasta oli yli kolmasosa. Isien
väkivaltaisuudesta oli kuitenkin suhteellisesti enemmän kirjallista näyttöä, ja isien väkivaltaisuus, varsinkin
parisuhteissa, oli huomattavasti vakavampaa kuin äitien. Lapsiin suoraan
kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa ei
asiakirjoissa kuvattu yleisesti ottaen
kovin vakavaksi.
Väkivalta katosi
asiakirjoista
Tuomareiden ja sosiaalityöntekijöiden arvioissa merkittävälle osalle
mahdollisesta väkivallasta kävi niin,
että se katosi tai siihen ei otettu mitään avointa kantaa. Väkivaltaa koskeva kielenkäyttö oli usein sekä tuo-
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
3
4
mareilla että sosiaalityöntekijöillä
epätarkkaa, ympäripyöreää ja osin
jopa silottelevaa. Tästä sai sen vaikutelman, että väkivaltaan ei mielellään
puututtu, ja että siitä suoraan ja selkeästi kirjoittaminen huoltoriitaprosessin yhteydessä oli vaikeaa tai vastahakoista. Molemmat ammattikunnat
myös nojautuivat voimakkaasti muilta viranomaisilta ja auttamistahoilta
tulevaan väkivaltatietoon. Tuomarit ja
sosiaalityöntekijät arvioivat väkivaltaa usein sen pohjalta, mitä siitä on
aiemmin kirjattu muissa yhteyksissä
asiakirjoihin, rekistereihin ja asiakastietokantoihin. Näin väkivallan
määrittely huoltoriidoissa pohjautui
aiemmin tehdyille kuvauksille ja tulkinnoille väkivaltatilanteista.
Myös väkivallalle annettu painoarvo vaihteli epäsystemaattisesti. Samoissakin tapauksissa voi olla niin,
että toinen ammattiryhmä ei asiakirjatekstissä kirjoittanut väkivallasta
mitään ja toinen taas puuttui siihen.
Huoltoriidan viranomaisten tapa käsitellä väkivaltaväitteitä suhteessa
lapsen etuun näytti asiakirja-aineiston
valossa varsin epäjärjestelmälliseltä.
Väkivaltaa ei kirjattu systemaattisesti
asiakirjoihin eikä sitä arvioitu ja tutkittu yhdenmukaisesti tai ennakoitavasti.
Miksi näyttää siltä, että toisinaan
väkivaltakokemukset
hyväksytään
hiljaisesti osaksi lapsen perhesuhteita? Väkivallan viranomaiskäsittelyn
ongelmallisuuden
huoltoriidoissa
voi asettaa kahteen eri yhteyteen.
Kysymystä voi tarkastella ensinnäkin
huoltoriitojen perheoikeudellisessa
ympäristössä, joka vaikuttaa käytännössä merkittävästi viranomaisten
toimintaan. Toinen mahdollisuus on
nähdä huolto- ja tapaamisasioiden
järjestäminen osana suomalaista hyvinvointivaltiota ja sen suhtautumista
väkivaltaan.
Perheoikeudellisessa lainsäädännössä niin Suomessa kuin monessa
muussakin länsimaassa korostetaan
lapsen oikeutta molempiin vanhempiinsa. Lisäksi tärkeänä pidetään vanhempien sovinnollisuutta lasten asioiden järjestämisessä ja eron jälkeimuuttuva perhe 2
2/2
2/2011
/2
2011
sessä vanhemmuudessa. Teoreettisten
analyysien mukaan tässä on kyse
ydinperheideologiasta. Väkivallan ja
huoltoriitojen tutkijat muistuttavat,
että tässä yhteydessä väkivalta on lähtökohtaisesti vähäinen sivuongelma.
Suomessa siedetään
väkivaltaa
Suvi Ronkaisen mukaan suomalainen hyvinvointivaltio ei ole ottanut
selkeästi vastuuta väkivallasta, vaan
pikemminkin sietänyt sitä pitkään.
Ronkainen muistuttaa, että väkivallan vastainen valtakunnallinen työ
on alkanut vasta 1990-luvulla, ja
käytännössä alueelliset erot palveluiden saamisessa ovat edelleen suuret.
Esimerkiksi pitkäaikaisen tuen ja terapian saaminen parisuhdeväkivallan
vuoksi on epävarmaa. Julkinen sektori ei ole vastannut väkivaltaan keskittyvästä auttamistyöstä, vaan järjestöt.
Väkivaltatyön rahoitus on usein projektiluontoista.
Ronkainen kiinnittää huomiota
myös siihen, että väkivallan seuraukset uhreille on tunnistettu meillä
varsin hitaasti. Rikoksen kohteeksi
joutumisen kokemusta ymmärtävä
uhriperspektiivi on tullut Suomeen
myöhemmin kuin moneen muuhun
Euroopan maahan. Vieläkin suhtautuminen väkivallan aiheuttamaan
traumatisoitumiseen on vaihtelevaa
ja ambivalenttia, ja uhreilta itseltään
odotetaan oma-aloitteisuutta, johon
he eivät kykene.
Ronkaisen käsitys suomalaisen hyvinvointivaltion suhtautumisesta väkivallan seurauksiin ja uhrin asemaan
on osuva myös huoltoriita-aineistossa. Hyvinvointivaltion hidas reagointi
väkivaltaongelmaan näkyy myös siinä, miten lasten ja nuorten kokemaan
väkivaltaan on suhtauduttu. Sitä ei
esimerkiksi tilastoida säännöllisesti.
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakentälle on vasta 2000-luvulla tehty
valtakunnalliset ohjeet lasten pahoinpitelyn ja hyväksikäytön selvittämisestä. Sitä ennen ei valmiita malleja
ja toimintatapoja ole ollut käytettävissä. Lasten huomiointi väkivallan
kohteina ja sivustaseuraajina on ollut
haaste väkivaltatyön organisaatioille,
joissa aikuiskeskeinen työote on ollut
tavallisin.
Mikään ei Hautasen aineistossa
viitannut siihen, että syytökset väkivallasta ja lapsen seksuaalisesta
hyväksikäytöstä olisivat äitien ”valttikortteja”, joilla he voittaisivat huoltoriidan helposti. Väkivallasta vaaditaan muutakin näyttöä kuin toisen
vanhemman kertomus, ja vaikka väkivallasta olisikin riittävästi näyttöä,
viranomaiset eivät välttämättä anna
sille painoarvoa päätöksissään tai
suosituksissa
Tutkimus tuki kansainvälisessä tutkimuksessa esiin tuotua havaintoa väkivallan ongelmallisesta käsittelystä
huolto- ja tapaamiskäytäntöjen viranomaistoiminnassa. Hautanen pitää
tärkeänä yhtenäisten kirjaamissuositusten saamista. HS
Lähteet:
Hautanen Teija, Väkivalta ja huoltokiista. Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Sosiaalitutkimuksen laitos, 2010.
Ronkainen Suvi, Kenen ongelma
väkivalta on? Suomalainen hyvinvointivaltio ja väkivallan toimijuus.
Yhteiskuntapolitiika 73(4) 388-401,
2008
VTT Hautanen myös luennoi aiheesta YVPL:n Huoltokiistat ja väkivalta –seminaarissa 25.10.2011 Helsingissä.
Asianajotoimisto
Terhi ja Pekka Eriksson Ay
Pohjantie 3, 02100 Espoo
puh. (09) 859 6403
sekä
Kielotie 7 B, 01300 Vantaa
puh. (09) 871 3020
käsipuhelin 050 5881102
&
Oj a l a
Urpel ainen
a s i a n a j otoi m i s to
Anni Urpelainen
Harri Ojala
Isokatu 16 B, 90100 Oulu,
puh. 0400 591 115, Fax 08-311 6529
Yksinhuoltajille jouluateria
kotiovelle sekä joulusiivous!
S
uorat Putket -yhdistys tarjoaa jälleen 50:lle helsinkiläiselle yksinhuoltajaperheelle ekologisen jouluaterian kotiin toimitettuna sekä
apua perinteisen joulusiivouksen tekemiseen. Ruoka valmistetaan rakkaudella vapaaehtoisten toimesta, parhaista ekologisista raaka-aineista. Suorat Putket -yhdistyksen filosofian mukaan perheille tärkeintä on
aika jota ei voi ostaa rahalla; sitä saa ainoastaan teoilla. Siksi apua on
mahdollisuus saada ruuanvalmistuksen lisäksi myös perinteisen joulusiivouksen tekemiseen.
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestettyyn tempaukseen ei ollut
helppoa saada mukaan yhteistyökumppaneita. Kun tarkoituksena on
että raha ei liiku, on jokainen perunakin tärkeä. Sitoutumattoman Suorat Putket -yhdistyksen puuhamies, Niklas Lönngren, 32, kävelikin siis
toimintasuunnitelma kourassa ekologisuuden ja eettisyyden nimeen
vannovia yrityksiä läpi ja pyysi apua suunnitelmansa toteuttamiseen.
Kampanja onnistui ja 50 perhettä sai jouluaterian aattona ovelle toimitettuna.
Tänä vuonna pelkkä puhelu riitti; kaikki viime vuonna mukana olleet yritykset lähtivät ilomielin mukaan myös nyt. Suunnitelmia on laajennettu myös kotisiivousapuun sekä lastenvaatteiden jakoon. Tämän
suuruinen kampanja vaatii lahjoitusten lisäksi myös käsipareja. Ruuat
valmistetaan vapaaehtoisten voimin Marttojen keittiössä Helsingissä ja
toimitetaan perille jouluaattona saman porukan voimin. Myös siivousapua etsitään vielä vapaa-ehtoisten riveistä, vaatelahjoituksiakin voi
ehdottaa.
Yhteydenotot: Puh: +358 50 591 8810/ Niklas Lönngren
Mail: [email protected]
ASIANAJOTOIMISTO
Asianajajat
&
Sandström Koulu
Annankatu 29 4 krs,
00100 HELSINKI,
(09) 6220 650
Asianajotoimisto
Marjatta Kuha &
Riitta Laakso ky
Tuomiokirkonkatu 34 B 24
33100 Tampere
P. (03) 312 42 800
040 501 3461
Sylvi
Silvennoinen-Kassinen
Lääkäri, psykoterapeutti, työnohjaaja
Kurkelankuja 8 C 22
90230 Oulu
ajanvaraukset 0400 609 941
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
5
LYHYESTI LYHYESTI LYHYESTI
Huoltoriidoista
MILJOONIEN EUROJEN KUSTANNUKSET
Eropalvelujen kehittämisohjelmassa esitetään lakimuutoksia
L
apsiperheen eroista vajaa viisi
prosenttia johtaa huoltoriitoihin.
Käräjäoikeuksissa käsitellään Suomessa vuosittain yli 2 000 lapsen
huolto- ja tapaamisasiaa. Yhden pitkittyneen huoltoriidan kustannukset
ovat kymmeniä tuhansia euroja ja
voivat moninaisine seurausvaikutuksineen nousta jopa satoihin tuhansiin
euroihin. Tällaisiin lukuihin on päätynyt huoltoriidoista Lastensuojelun
Keskusliitolle kustannusselvityksen
tehnyt Itä-Suomen yliopiston professori Juha Hämäläinen, joka esitteli selvityksen tuloksia Helsingissä
10.11.2010 järjestetyssä Erofoorumissa.
Huoltoriidan kustannukset kasvavat sitä
mukaan kun prosessi
pitkittyy.
– Kustannuksia kertyy esimerkiksi
oikeudenkäynneistä, sosiaalitoimen
olosuhdeselvityksistä, oikeudenpäätöksen täytäntöönpanosovittelusta,
erilaisista psyykkisen tilan arvioinneista, mahdollisista lastensuojelu-,
poliisi- ja muista viranomaiskuluista,
oikeuspsykiatrisista tutkimuksista ja
asianajokuluista, kertoo Hämäläinen.
Suomen oikeusjärjestelmä mahdollistaa sen, että henkilö voi panna
6
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
vuosittain
huoltoriidan vireille myös kevyin ja
epäilyttävin perustein. Maksajaksi
joutuu yhteiskunta. Lapsen näkökulmasta huoltoriidat ovat aina ei-toivottavia ja pitkään jatkuttuaan tuhoisia
lapsen kannalta.
Palveluja pitää kehittää
Lapsiasiavaltuutettu ja järjestöt
haluavat nostaa eroperheiden lasten
aseman kokonaisvaltaiseen tarkasteluun eroperheiden kehittämisohjelmalla. Myös YVPL oli mukana kehittämisohjelman laatimisessa. Yhtenä
ohjelman tavoitteena on laadukkaiden ja lapsen kasvua ja hyvinvointia
tukevien eropalvelujen tasavertainen
saanti maan eri osissa.
– Nyt palveluiden kokonaisuus on
hajanainen, alueellisesti epätasainen
ja huonosti tunnettu. Palvelut painottuvat korjaavaan toimintaan, vaikka
tuloksellisempaa olisi keskittyä varhaiseen tukemiseen ja huoltoriitojen
ennaltaehkäisyyn, painottaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Etenkin eron alkuvaiheessa useimmat perheet hyötyisivät ulkopuolisesta ammattiavusta ja vertaistuesta.
Myös lapsille ja nuorille tulisi olla tarjolla matalan kynnyksen palveluja ja
tietoa vanhempien erosta, aloitteessa
todetaan.
– Pitää selvittää mahdolliset lainsäädännön muutostarpeet, jotka
ovat välttämättömiä lapsen tilanteen
rauhoittamiseksi jatkuvissa huoltoriidoissa. Tehokkaalla ja nopealla
täytäntöönpanosovittelulla voitaisiin
ratkaista vaikeita tilanteita, joita syntyy esimerkiksi lapsen palauttamatta
jättämisestä, kertoo Aula.
Eropalveluiden kehittämistyössä
tarvitaan ministeriöiden lisäksi kuntia, seurakuntia sekä järjestöjä. Järjestöjen palvelut tulisi mieltää osaksi
kokonaisuutta, josta myös tiedotetaan
yhteisesti. Jotta järjestöjen monimuotoiset palvelut eroperheille saataisiin
pysyväksi osaksi palvelujärjestelmää
ja -ohjausta, tulisi järjestöille ohjata
tähän tarkoitukseen rahoitusta valtion
budjetista.
Eropalveluiden kehittämiseen ja
tutkimukseen tulisi niin ikään suunnata voimavaroja. HS
Kalliit erot - selvitys huoltoriitojen
kustannuksista. Hämäläinen Juha.
Lastensuojelun Keskusliitto/ Neuvokeskus 2010. ISBN 978-951-942471-2 (pdf).
Lapsen paras etusijalle eropalveluissa. Lapsiasiavaltuutetun toimiston
julkaisuja 2010:4.
Asianajotoimisto
Asianaiset
Asianajajat
Johanna Ojala ja Kirsi Tarvainen
Eerikinkatu 27, 6 krs.
00180 Helsinki
Puh. (09) 2781 010, 2781 019
Fax (09) 4365 5640
Vanhemmuuden
tehtävät
tähtäävät lapsen tarpeiden turvaamiseen
Vanhempi on helposti
huolissaan siitä, riittääkö
hän lapsilleen niin, että
lapsen kehitys on turvattu.
Siihen on vaikea saada
mitään mittaria. Asiaa
voi lähestyä myös lapsen
tarpeista käsin ja näin
omaa vanhemmuuttaan
voi tarkastella erilaisina
tehtäväalueina. Siten
vanhemmuuden tehtävää voi
selkeyttää. Lapsen tarpeet
ovat samat riippumatta
siitä, montako vanhempaa
on läsnä. Tässä käsitellään
lapsen tarpeita laajoina
kokonaisuuksina, jotka ovat
rakkaus, opetus, huolenpito,
rajat ja sosiaaliset suhteet.
Lapsi tarvitsee
rakkautta.
Ilman sitä hänen elämänsä on tyhjää
riippumatta tavaran ja toiminnan runsaudesta. Mikään ei voi korvata hellyyttä, läheisyyttä, välittämistä ja läsnäoloa lapsen kanssa. Ihmisen yleisimpiä pelkoja aikuisiässäkin on se,
että hän tulee torjutuksi. Rakastettu
lapsi saa suojaa tätä pelkoa vastaan.
Lapsi tarvitsee
huolenpitoa.
Aikuisen tulee huolehtia, että lapsella on vaatteet, ruokaa, juomaa, riittävästi unta, tarvittava hygienia sekä
turvallinen ympäristö ja muut arjen
tarpeet. Tietysti tulee hoitaa myös
poikkeustilanteet kuten sairastumiset.
Huolenpidon tarvittava määrä ja laatu riippuvat lapsen iästä.
Rajan tulee olla johdonmukainen.
Siihen liittyy, että on säännöt ja sopimukset ja että niistä pidetään kiinni.
On luonnollista, että rajoja muutetaan lapsen varttuessa.
Lapsi tarvitsee kykyä
olla muiden ihmisten
kanssa.
Vanhempi on lapsensa tärkein roolimalli. Kannattaa siis olla tietoinen
omasta vaikutuksestaan. Lapsi matkii
vanhempiaan niin hyvässä kuin pahassakin. Lapsen tulee oppia hyvää
käytöstä, perheen arvot ja perinteet.
Arvoihin kuuluu se, mikä on oikein
ja mikä väärin. Arjen taitoja opitaan
parhaiten, kun niitä tehdään yhdessä
vanhemman kanssa. Siinä vanhempi
tekee mallina ja samalla opastaa lastaan.
Tähän liittyvät vuorovaikutustaidot.
Kun lapsen kanssa keskustellaan, hän
oppii puhumaan ja kuuntelemaan
toista. Hän oppii huomioimaan toiset, mutta pystyy myös pitämään
puoliaan. Lasta opetetaan hoitamaan
ihmissuhteita. Hän saa vähitellen
ymmärrystä, että niihin liittyy niin
tunteita kuin ristiriitojakin. On loukkaantumista kuin myös mahdollisuus
anteeksiantoon.
Vanhemmuus ei ole myötäsyntyistä vaan siihen kasvaa lapsensa mukana. Se ei myöskään ole automaattista
vaan vaatii tietoista sitoutumista lapsen parhaaseen.
Lapsi tarvitsee
turvalliset rajat.
Sylvi Silvennoinen-Kassinen, Oulu
Lääkäri, psykoterapeutti, työnohjaaja
Lasta pitää opettaa.
Ilman rajoja lapsi kokee olonsa turvattomaksi. Hän voi myös kokea,
ettei hänestä välitetä. Rajat eivät saa
olla mielivaltaisia eivätkä ne myöskään saa muuttua jatkuvasti. Rajojen
tulee olla sellaiset, että vanhempi voi
perustella MIKSI raja on tarpeellinen.
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
7
Yksinhuoltajan
muoto
t kuva
Seija Lamminpää on kasvattanut 33 vuotta lapsia
Seija Lamminpää on yhden
vanhemman perheiden
aktivisti, Merilapin yksin- ja
yhteishuoltajien yhdistys ry:n
(Merla) puheenjohtaja. Viime
keväänä hänet valittiin myös
liittohallituksen jäseneksi.
Nykyisin hän asuu Helsingissä
ja työskentele lähihoitajana.
Seijalla on viisi lasta. Hän on
eronnut sekä jäänyt leskeksi
vuonna 2003.
Miten aamu sujui, Seija?
Tavallinen arkinen aamu vapaapäivästä huolimatta. Heräsin, kun nuoriso oli kouluun lähtemässä. Vettä
satoi niin, että ropina kuului.
Kuinka monta lasta sinulla on?
Minulla on viisi lasta. Mari on
33-vuotias ja asuu Jyväskylässä perheensä kanssa. Hänellä on jo kaksi
lasta. Jani on 26-vuotias ja opiskelee
Vaasassa tietotekniikkainsinööriksi.
Hän valmistuu jouluun 2011 mennessä. Tero on 24 vuotta ja opiskelee
tietotekniikkaa ammattikorkeakoulussa Torniossa. Ella-Maria täyttää 17
ja opiskelee lähihoitajaksi Helsingin
sosiaali- ja terveydenhuoltoalan oppilaitoksessa. Nuorimmainen Eemeli
on 15-vuotias ja peruskoulun yhdeksännellä luokalla.
Lisäksi ystäväni tytär, Milla, on minulle kuin oma lapseni. Olen tuntenut hänet vauvasta lähtien ja hän on
asunut meillä. Olen hänelle toinen
äiti. Hänen lapsensakin kutsuu minua
mummiksi.
8
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
Muistatko vielä, millaiset
tunnelmat olivat, kun esikoisesi
syntyi?
Muistanhan totta kai esikoisen
syntymän. Odotusaika oli ollut hämmentävää, jopa ristiriitaista, mutta
kun näin vastasyntyneen ensimmäisen kerran, kaikki hämmennys
oli pois pyyhitty. Näin vain ihanan
pienen vauvan, suuren ilon aiheen,
johon kiinnyin heti. Synnytys kesti
kolme tuntia ja oli suhteellisen helppo. Opiskelin tuolloin, mutta koulun
käynti keskeytyi vain kolmeksi viikoksi, sillä sain hoitoapua äidiltäni ja
sisareltani. Koulun päätyttyä ryhdyin
Keminmaan kunnan perhepäivähoitajaksi. Hoitolapsia oli 3-5 lasta omani lisäksi.
Miten äitiytesi muuttui lasten
myötä?
Ikäähän tuli tietenkin lisää seitsemän vuotta. Kyllä sitä oli varmempi, vaikka uudestaan saikin opetella
paljon. Ensimmäinen lapsi on aina
ensimmäinen ja seuraavat menevät
helpommin siinä sivussa. Tietenkin
jokainen lapsi on aina ollut suuri ihana ilon aihe meidän perheessä.
Kerro lapsestasi joku asia, joka
sinua ilahduttaa erityisesti
Olemme aina eläneet köyhästi rajamailla. Ehdotin pojalleni peruskoulun jälkeen nopeaa reittiä leipään
ammattikoulun kautta. Mutta poikapa vastasikin, että äiti minä en halua
olla köyhä, vaan haluan sivistyä ja
kouluttaa itseni niin, että minulla on
rahaa elää. Niin hän sitten 16-vuoti-
aana muutti Vaasaan käymään yksin
lukiota. Ihastelen lasteni kirjoituksia
Facebookissa. Että ne osaavat hyvin
perustella omia mielipiteitään asioista.
Ella-Maria laulaa muun muassa
Lady Gagan lauluja Lähiöbändissä
ja nyt Eemelikin aloittaa basson soiton samaisessa bändissä. Hänelle
on ostettu ainakin kolme akustista ja
kaksi sähkökitaraa harrastuksen aikana. Hän on myös ollut peruskoulun
3-5 luokan musiikkiluokalla ja lisäksi
käynyt kitaran soittotunneilla. Musiikki onkin nyt yläluokalla 10.
Ihania lapsia minulla on. Mikä tärkeintä kaikki ovat terveitä. Siitä olen
iloinen. Toivon tietenkin, että lapseni
menestyisivät hyvin aikuisina elämässään.
Mitä yhden vanhemman
perhettä ihailet?
Ihailen oululaista Pasi Oravaa ja
hänen puoliosaan Kristiina KetolaOravaa. Heillähän on kummallakin
ollut ensin yhden vanhemman perhe.
Kuinka he jaksavat kasvattaa vielä
toistenkin lapsia; omat viisi ovat jo
aikuisia ja näiden lisäksi on vielä kolme kouluikäistä. Kristiina oli laittanut
mm. hauskoja ohjelappuja lapsille,
joita ihastelin.
Paljasta toimivin
kasvatusniksisi!
Kun Ella jäi yksin kotiin, sanoin hänelle, että tänne kotiin et saa tuoda
kavereita ja yöllä ei saa mennä ulos.
”Jos petät sopimuksemme, niin sitten
et saa enää jäädä yksin, vaan kuljet
minun mukanani.” Luottamus nuo-
Seijan motto: Rajat pysyvät aina!
reen pitää säilyä. Olen pitänyt tiukat,
selvät säännöt. Alle 18-vuotiaalle en
osta alkoholia enkä tupakkaa. Vaikka
isommat lapset ovat jo aikuisia, niin
en vieläkään osta esimerkiksi risteilyltä heille halpaa kartonkia, omatuntoni ei salli sitä. Tupakoinnilla on
haittansa. Minun nähteni eivät ole
polttaneet. Valehtelua ja kieroilua en
lapsiltani hyväksy.
Mikä on kasvatusmottosi!
Rajat pysyvät aina ja samana. En
nalkuta, vaan sanon asiani riittävän
monta kertaa!
Millaista on oma aikasi?
Arki kuluu edelleenkin velvollisuuksia hoidelleen eikä omaa aika
juuri ole. Olen jo 33 vuotta kasvattanut lapsia! Silloin tällöin voin kuitenkin irrottautua jo päiväksi tai kahdeksi. Lähden silloin kotoa jonnekin
kyläilemään.
Olen alkanut pelätä sitä hetkeä,
kun kaikki lapset ovat muuttaneet kotoa pois. Kaikki lapseni ovat lentäneet pesästä 16–18 -vuotiaina. Tyhjä
koti on pelottavan hiljainen tällaisen
katraan kanssa elämisen jälkeen. Niin
menin kylläkin kesällä naimisiin, eli
ihan tyhjäksihän se koti ei tosiaankaan jää. Mieheni asuu Kemissä.
Murkun vanhemmilla riittää
haasteita. Minkä antaisit heille
ohjeeksi?
Älä usko muitta mutkitta, mitä lapsesi kertoo tekevänsä. Jos hän sanoo
esimerkiksi menevänsä kaverinsa
luokse yöksi, niin pyydä kaverin vanhempien puhelinnumero ja sovi lapsen vierailusta vanhemman kanssa.
Kun meille tulee lapsen kaveri, niin
soitan hänenkin vanhemmallaan, että
tietääkö hän lapsen olevan meillä.
Näin vieläkin, vaikka lapseni ovat jo
15- ja 17-vuotiaita.
Millainen maailma on
ihanteellinen yhden
vanhemman perheille?
Tukien pitäisi parantua. Lapsilisää
ei saisi huomioida toimeentulotuessa.
Asumistukea pitäisi korottaa. Yksinhuoltajien lapset jäävät usein myös
paitsi harrastuksista. Niitä pitäisi tukea. Yksinhuoltajan verovähennys
pitäisi palauttaa. Yksinhuoltajuus ei
ole mikään paha asia. ”Ne on ne yksinhuoltajat” -asenteen pitäisi muuttua.
Leskeksi jäätyäni, olen kutsunut
lapsien isän puoleisia sukulaisia syntymäpäiville ja rippijuhliin, mutta he
eivät ole tulleet. Toivoisin, että he
pitäisivät yhteyttä lapsiini. Aika kuluu
ja lapset vieraantuvat isänsä suvustaan kokonaan. Alkuvuosien kireät
välit johtuivat surusta ja uupumuksesta. Ne eivät mielestäni enää saisi
vaikuttaa. Pitäisi ymmärtää, mitä on
läpikäyty, mutta eihän sitä ymmärrä,
jos ei ole itse kokenut.
Kun jäin leskeksi, aloin saada
perhe-eläkettä. Silloin jäi kaikki tuet
pois ja perhe-eläkkeellä on vain selvittävä. Myöskään lapset eivät enää
voi mennä toisen vanhemman luokse.
Leskeksi jääneet jätetään usein yksin,
kun ei tiedetä, mitä pitäisi sanoa. Ei
leskelle tarvitse sanoa mitään. Riittää,
kun ottaa yhteyttä. Kun mieheni kuoli, meillä oli paljon yhteisiä kavereita,
jotka kutsuin hautajaisiin. Sen jälkeen
en ole ketään heistä nähnyt. En ole
itsekään jaksanut pitää yhteyttä.
HS
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
9
Mitä tehdä kun elatusvelvollinen maksaa
Kelal e mutta ei ex-puolisolleen ja
&
kysy
vastaa
asiantuntija
Kela päättää katkaista elatustuen
E
Joka vuosi tammikuussa paikallinen Kela
lähettää yksinhuoltajille kirjeen, jossa kysytään,
että voisiko lapsen elatusvelvollinen vanhempi
maksaa elatustuen suoraan huoltajalle, koska
elatusvelvollinen on kolme kuukauden aikana
maksanut tuen säännöllisesti Kelalle. On
vastauskuori ja päivämäärä, johon mennessä pitää
palauttaa.
Vastasin, että Kela maksaa minulle ja isä Kelalle.
Aikataulun puitteissa lähetin kuoren.
Eilen kuitenkin Kelalta tuli kirje, jossa ilmoitettiin,
että elatustuki on lakkautettu, koska elatusvelvollinen
on säännöllisesti maksanut tuet Kelalle, joten hän voi
maksaa ne nyt suoraan minun pankkitililleni. Siltä
istumalta soitin Kelalle, että miten te voitte tehdä
tällaisia päätöksiä.
Tulos: minä olen syypää, koska en ollut laittanut
palautuskirjeeseen ilmoitusta siitä, etten tiedä
isän yhteystietoja. Isä on lastenvalvojan kautta
ilmoittanut, että hän ei ole lapsestaan kiinnostunut
eikä halua tavata. Nyt minun pitää hankkia
lastenvalvojalta todistus siitä, että isä ei halua
olla yhteyksissä lapseensa ja meillä ei ole hänen
yhteystietojaan. No tämän ensimmäisen kohdan
todistaa, mutta miten toisen. Jäänkö ilman näitä
todistuksia ilman elatustukea?
Nimimerkki epätoivoinen
10
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
latustukilain 17 §:n 2 momentin
mukaan elatusavun maksun laiminlyöntiin perustuvan elatustuen
maksaminen voidaan lakkauttaa, kun
elatusapuvelkaa ei ole jäljellä ja on
todennäköistä, että vastaisuudessa
elatusvelvolliselta saadaan perittyä
säännöllisesti vähintään kuukausittain erääntyvää elatusapua vastaava
määrä. Tähän pykälään perustuen
on Kelassa lakkautettu elatustukia
tilanteissa kun elatusvelvollinen on
useamman kuukauden ajan säännöllisesti hoitanut elatusavun maksun eikä vanhaa elatusapuvelkaa ole
enää jäljellä. Ajatuksena on ollut,
että tällaisissa tilanteissa Kela on turhaan välikätenä ja rahanvälittäjänä,
kun vanhemmat voisivat hoitaa elatusavun maksun keskenään. Ennen
kuin tuen maksu lakkautetaan, tuensaajalle varataan tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta. Jos tuensaaja suostuu lakkautukseen, tuki lakkautetaan.
Jos tuensaaja vastustaa lakkautusta,
on tapauskohtaisesti harkittu, onko
perusteltua olla lakkauttamatta tukea.
Mielestäni esimerkiksi se, että tuensaaja kertoo, ettei tiedä elatusvelvollisen olinpaikkaa tai muita yhteystietoja, voisi olla sellainen seikka, ettei
tukea olisi syytä lakkauttaa. Toisaalta
myös elatusvelvollinen saa elatustuen
lakkautuksesta tiedon ja häntä kehotetaan jatkossa maksamaan elatusapu
suoraan lähivanhemmalle. Eli myös
elatusvelvollisella, joka on maksava
osapuoli, on velvollisuus olla aktiivinen ja selvittää, mille tilille jatkossa
elatusavun maksaa.
Ja jos elatusvelvollinen ei kuitenkaan elatusapua
maksa, lähivanhempi voi hakea elatustukea uudelleen maksuun elatus-
avun laiminlyönnin perusteella.
Ymmärrän hyvin, että tilanteet eivät ole aina niin yksinkertaisia, että
elatusavun maksu hoituisi vanhempien kesken, vaikka elatusvelvollinen
olisikin Kelaan päin maksut säntillisesti hoitanut. Jos lähivanhempi
joutuu heti hakemaan elatustukea
uudestaan avun laiminlyönnin takia,
on tuen lakkautus ollut turha ratkaisu
kaikkien kannalta. Tarkoituksemme
onkin seurata näitä lakkautustilanteita ja miettiä onko ja millä edellytyksin jatkossa aihetta elatustukia tällä
perusteella lakkauttaa.
Elatustuen saajalla ei ole mitään
velvollisuutta ilmoittaa tai tietää elatusvelvollisen osoitetta tai muitakaan
yhteystietoja. Jos elatusvelvollisella
osoite väestötietojärjestelmässä on,
niin se on Kelan tiedossa eikä Kelalla ole mitään syytä sitä tuensaajalta
kysellä. Toisaalta Kela ei myöskään
voi tietosuojasyistä osoitetta tuensaajalle ilmoittaa, kuten ei myöskään
päin vastoin voi ilmoittaa tuensaajan
osoitetta elatusvelvolliselle. Henkilö
ilmeisesti tarkoittaakin sitä, että kun
hän on vastannut Kelan lakkautusta
koskevaan kirjeeseen, hän ei ymmärtänyt kirjoittaa siihen, ettei tiedä
elatusvelvollisen yhteystietoja eikä
näin ollen voi olla elatusvelvolliseen
yhteydessä elatusavun maksuun liittyen. Koska viestistä ei ilmene mitään
viestin lähettäjän yksilöintitietoja, en
valitettavasti voi tarkemmin selvittää,
mitä hänen tapauksessaan on Kelassa
tehty. Joka tapauksessa, jos tuki on
jo lakkautettu ja elatusvelvollinen on
jättänyt elatusavun maksamatta yhdeltäkin kuukaudelta, voi hän hakea
elatustukea uudelleen.
Ystävällisin terveisin
Eva Ojala, lakimies
Kela, Eläke- ja toimeentuloturvaosasto
Nykyinen tilanne: isä maksaa
Kelalle ja Kela äidille! Joka
vuosi kuitenkin edelleenkin
Kela tarkistaa asian!
Lapsella on oikeus päivähoitopaikkaansa
myös kesäloma-aikana
(ja ilman lisäselvityksiä!)
P
erheissä, joissa toinen vanhempi
ei tapaa lastaan säännöllisesti, on
päivähoidon toimivuus erittäin tärkeää. Tilapäishoidon järjestyminen
myös loma-aikoina tulisi olla itsestään
selvyys. Päivähoito toimii joissakin
kunnissa ja kaupungeissa supistetusti
(vain osa alueen tarhoista on avoinna loma- aikoina) ja vanhemmilta
tiedustellaan lapsen osallistumista
päivähoitoon kesäloman, syysloman,
talviloman ja hiihtoloman aikana.
Osa tarhoista evää lapsen päivähoidon vanhemman vuosiloman aikana,
mikäli erityisperusteluita ei ole.
Minulle kolmen lapsen huoltajana (yksi lapsi on kouluikäinen ja
hänestä yhteishuoltajuus, kaksi lasta
ovat tarhaikäisiä /yksinhuoltajuus)
on aiheutunut lisävaivaa useamman
kerran päivähoidon järjestymisessä.
Lapsilleni on myönnetty tarhapaikka kouluikään saakka. Kun viime
kesänä ilmoitin tarvitsevani lapsille
hoitoa myös lomani aikana, minulle
kerrottiin, että minun tulisi toimittaa
sosiaalitoimen lisäselvitys siitä, että
oman väsymykseni tai muun syyn
takia tarvitsin lapsille hoitoa myös
oman vuosilomani aikana. Olin aivan ihmeissäni. Miksi minun tulisi
hankkia sosiaalitoimen lisäselvitys
vai tulisiko? Kolmen lapsen kanssa
minulla on toistuvia sairaanhoidon
tutkimus- tai hoitokäyntejä ja paljon
muitakin asioita, minkä vuoksi tarvitsen tilapäisesti lapsille hoitoa myös
itse lomalla ollessani. Maksan päivähoidosta tulosidonnaisen maksun ja
päivähoito-oikeus on lapsille subjektiivinen oikeus 12 kk/vuodessa.
Selvitin tätä asiaa ja haluisin tuoda tämän asian keskustelun aiheeksi, ettei jokainen yhden vanhemman
perhe joudu käymään läpi tätä samaa
päivähoitoon liittyvää asiaa. Lain
mukaan päivähoidon tulee järjestyä
perheen tarpeen mukaan myös lomaaikoina. Minun pienemmät lapset eivät ole ollenkaan toisen vanhemman
kanssa, ja tapaamiset ovat 1-2 kertaa
kuukaudessa valvottuina. Virallisesti
pyöritän arkea yksin 24h /vrk ja 365
päivää vuodessa. Haluan joskus aikaa itselleni ja käydä edes rauhassa
kauppa-asioilla, kun ei ole toista vanhempaa, joka hoitaisi asioinnit. En
hoidata lapsiani koko kesää tarhassa,
vaan tarpeen mukaan. Niinä päivinä,
jolloin heidät sinne vien (kun olen
itse vuosilomalla), tarve on todellinen
eikä sitä tule kenenkään kyseenalaistaa.
Nykyisin kaupungin/kunnan säästötoimet kohdistuvat sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja päivähoito on
ollut yksi tiukentuvien säästötoimien
kohteista. Tässä asiassa säästetään
väärässä paikassa. Mikäli yhden vanhemman perheessä yksin arkea ja
elämää pyörittävä vanhempi uupuu,
niin
yhteiskunnalle aiheutuvat kustannukset ovat paljon suuremmat. Erityisesti alle kouluikäisten lasten yhden
vanhemman perheessä jaksaminen ja
voimavarat ovat koetuksella. Mikäli
perheellä ei ole toimivaa tukiverkostoa, niin pärjääminen on todella vaikeaa.
terveisin Marika Mattila
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
11
Kesä on kohta taas!
LIITON TUETUT LOMAT KESÄLLÄ 2012
Tuettua lomaa voivat hakea
kaikki Suomessa vakituisesti
asuvat ihmiset. Loman
myöntämiseen vaikuttavat
sosiaaliset, terveydelliset
ja taloudelliset perusteet.
Myös erityisen vaikea
elämäntilanne huomioidaan,
mm. perhetilanne, leskeys,
työttömyys, yksinhuoltajuus
sekä psyykkiset ja fyysiset
sairaudet kannattaa mainita
hakemuksessa. Kaikki
hakijat eivät valitettavasti
pääse lomalle. Etusijalla
ovat ne henkilöt, jotka eivät
aikaisemmin ole olleet
tuetulla lomalla. Tuetulle
lomalle on mahdollista
päästä ehkä joka toinen
vuosi, riippuen tietenkin
hakijamääristä.
tajat suostua ottamaan myös nuorempia. Rajoituksella halutaan varmistaa
lasten turvallisuus.
Lomapaikkoihin on hyvät kulkuyhteydet julkisilla liikennevälineillä.
Kaikki lomapaikat ovat meren tai järven läheisyydessä.
Lomien kesto on 5 vrk ja hintaan
sisältyy täysihoito (iltapala käytäntö
vaihtelee eri lomakohteissa), lisäksi
lomapaikkojen ohjaajien järjestämää
ohjelmaa.
Lomajärjestöjen tiedot näkyvät
lomien kohdalla. Muista mainita tilatessasi kaavakkeita, että haet YVPL:n
kautta lomaa.
Täytetyt hakukaavakkeet palautetaan liiton toimistoon 31.3.2012
mennessä os.,
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry
Etelä-Suomen aluetoimisto
Perhetalo Heideken
Sepänkatu 3
20700 Turku
ellei toisin mainita
MUISTA ALLEKIRJOITUS!!!!!!!!!
Lomaolohuoneet /
teemalomat
Tuettujen lomien on tarkoitus tuottaa
iloa ja virkistystä lomalaisille, parhaassa tapauksessa lomalta voi saada uusia ystäviä. YVPL:n lomilla on
lomaolohuone, jossa voi keskustella
aikuisten kesken vetäjän johdolla.
Samanaikaisesti lapsille on pyritty
järjestämään lastenhoito (vaihtelee
lomapaikoittain). Periaatteessa lastenhoito on yli kaksivuotiaille lapsille, mutta jos lapsia on vähän, voi hoi-
12
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
Mikäli olet saanut loman vuonna
2012, saat tiedon lomajärjestöltä viimeistään kuukautta ennen loman alkua. Jos tietoa ei tule, et ole saanut
tuettua lomaa vuonna 2012. Jos olet
ollut tuetulla lomalla vuonna 2011,
tämä haku ei koske sinua vaan v.
2013.
LOMAT TOTEUTETAAN YHTEISTYÖSSÄ ERI LOMAJÄRJESTÖJEN
KANNSSA , RAY:n ja OK- opintokeskuksen tuella.
SOLARIS- LOMAT ry
KYLPYLÄHOTELLI
PÄIVÄKUMPU,
p.030 608 4100
TEEMA: ”Työttömyys yhden
vanhemman perheessä”
Keskustie 121, 09120 Karjalohja
www.paivakumpu.fi
[email protected]
Loma-aika: 3-8.6.2012, 5 vrk
Loman omavastuuhinta: aikuisilla
50,00 e ja lapset alle 16 v maksutta
(sis. iltapalaa).
Lomien määrä: kymmenen (10)
huonetta rivitalossa.
Loma on lapsiperheloma, jonka
aikana aikuisilla on mahdollisuus
osallistua yksinhuoltajan lomaolohuoneeseen.
Etelä-Suomen lehtimetsien ja upean järvimaiseman äärellä sijaitsevaan
Kylpylähotelli Päiväkumpuun on matkaa n. 95 km Helsingistä tai Turusta.
Hakukaavakkeiden tilaus:
puh. 040 - 541 5294. Kaavakkeiden palautus YVPL:n Etelä-Suomen
aluetoimistoon, 31.3.2012 mennessä
IKAALISTEN KYLPYLÄ,
p. 03 451 2100
TEEMA: ” Yksinhuoltajan
selviytymisen kulmakivet”
Hämyläntie 2, 39500 Ikaalinen
www.ikaalistenkylpyla.fi
[email protected]
Loma-aika: 17-22.6.2012
Loman omavastuu hinta: aikuisilla
120,00 e ja lapset alle 16 v maksutta
(sis. iltapalaa). Lomien määrä: kymmenen (10 ) huonetta
Loma on lapsiperheloma, jonka
aikana aikuisilla on mahdollisuus
osallistua yksinhuoltajan lomaolohuoneeseen.
Ikaalisten Kylpylä sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Kyrösjärven
rannalla,
Tampere-Vaasa-valtatien
varrella, reilun puolen tunnin matkan
päässä Tampereelta pohjoiseen. Hyvät kulkuyhteydet.
Hakukaavakkeiden tilaus:
puh. YVPL 040 - 541 5294.
Kaavakkeiden palautus YVPL:n EteläSuomen aluetoimistoon 31.3.2012
mennessä
MAASEUDUN TERVEYS – JA
LOMAHUOLTO ry
KYLPYLÄ KIVITIPPU,
p. (06) 561 5000
TEEMA: ”Yksinhuoltajan
selviytymisen kulmakivet”
Nykäläntie 137, 62600 Lappajärvi
www.kivitippu.fi
[email protected]
Loma-aika: 10-15.6.2012, 5 vrk
Loman omavastuu hinta: aikuisilla
115,00 e ja lapset 8-16 v 35,00 e ja
alle 8v lapset maksutta (ei iltapalaa).
Lomien määrä: 15 perhettä
Loma on lapsiperheloma, jonka
aikana aikuisilla on mahdollisuus
osallistua yksinhuoltajan lomaolohuoneeseen.
Kivitippu sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla noin tunnin ajomatka Seinäjoelta, Vaasasta ja Kokkolasta. Lappajärven keskustaan kertyy matkaa 4
km. Lähin rautatieasema on Kauhava,
jonne on matkaa noin 40 km. (kysy
Kylpylästä mahdollista yhteiskuljetusta rautatieasemalta (erillinen maksu)
Hakukaavakkeiden tilaus ja palautus: Maaseudun Terveys – ja lomahuolto ry p. 010 219 3460 tai 040
536 6068 ja palautus os. Mannerheimintie 31 B 20, 00250 HELSINKI,
10.3.2012 mennessä.
SÄHKÖISESTI os. www.mtlh.fi
/ LOMATUEN HAKU, VERKOSSA
TÄYTETTÄVÄ HAKEMUS, valitse oikea paikka.
HYVINVOINTILOMAT ry
Lautsian Lomakeskus
p. 03- 647 080
TEEMA: ”Erityislapsi yhden
vanhemman perheessä”
Lautsiankuja 20, 14700 Hauho
www.lautsia.fi
Loma-aika: 9-14.7.2012, 5 vrk
Loman omavastuu hinta: aikuisilla
110,00 e ja lapset alle 16 v. maksutta
(ei iltapalaa).
Lomien määrä: 10-15 perhettä
Loma on lapsiperheloma, jonka
aikana aikuisilla on mahdollisuus
osallistua yksinhuoltajan lomaolohuoneeseen
Lautsia sijaitsee Hauholla SydänHämeessä Lahti-Tamperetien nro 12
varrella. Lautsiaan pääsee suoraan
linja-autolla Hämeenlinnasta ja Lahti-Tampere l-a pysäkki n. 200 m. pai-
kasta. (Helsingistä 155 km, Hämeenlinnasta 30 km, Tampereelta 53 km ja
Lahdesta 77 km)
Hakukaavakkeiden tilaus: puh.
YVPL liitosta p.040- 541 5294. Kaavakkeiden palautus YVPL:n EteläSuomen aluetoimistoon 31.3.2012
mennessä.
Uusi kaavake tulee viim. tammikuussa, voit kylläkin tilata sen ja postitan ne kun saan niitä T.Teija
Mikäli saamme lisää
yhteistyölomia, päivitämme
ne suoraan liiton kotisivuille
www.yvpl.fi/tuetut lomat
mm. lasten tuettujen lomien järjestäjiä järjestöjä löydät os.
http://www.kesaleiri.fi/jarjestot
sekä muidenkin tuettujen lomajärjestöjen
yhteystietoja
os.
http://www.lomajarjestot.fi/
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
13
OLOHUONEISSA TAPAHTUU
YHDISTYKSISSÄ TAPAHTUU
14
ESPOO (PÄKSYn toimintaa)
Järvenperän olohuone
Taidetalo Pikku-Aurora, Järvenperäntie 1-3
Ajantasaiset tiedot kokoontumisista:
http://jarvenperanolohuone.wordpress.com
Lisätiedot: [email protected]
Leppävaaran olohuone joka toinen
tiistai klo 17.30 -19.00 Lastenkappeli
Arkissa os. Leppävaarankatu 7 B 3. krs.
Tarjolla vertaistukea ja kiinnostavia keskustelunaiheita. Mahdollisuus lastenhoitoon,
tarjolla pientä suolaista. Lopetamme
lyhyeen iltahartauteen. Olohuoneissa
on maksuton lastenhoito ja iltapala,
ilmoittautumista ei tarvita. Tiedustelut:
diakonit Harriet Lohikari puh. 040 531
1057 ja Heli Taina-Rantakaulio puh. 040
513 0867 tai [email protected]
FORSSA
Kysy liitosta p. 040 541 5294,
Teija Hallbäck-Vainikka
HANKO
Kysy liitosta p. 040 541 5294,
Teija Hallbäck-Vainikka
Tukea YKSINHUOLTAJUUTEEN! -äitiryhmä
Paikka: Perhekeskus Pikku-Lilla, Bulevardi
15. Ryhmä kokoontuu parittomien viikkojen keskiviikkoisin klo 17.30-19.00
Kaikki joukolla mukaan!
HELSINKI
Pääkaupunkiseudun Yksin- ja
Yhteishuoltajat PÄKSY ry
Pj. Marja Veteläinen, puh. 050 401
8872, [email protected]
Olohuonevastaava Eija Terävä, 050
408 1578, [email protected]
Jäsenasiat: [email protected]
Lisätietoja www.paksy.net
Olohuoneet:
Herttoniemen olohuone, lisätietoja Eija Terävä, p. 050 408 1578.
Järvenperän olohuone, lisätietoja: http://
jarvenperanolohuone.wordpress.com
Kivikon olohuone
Kipinän asukaspuisto, Kivikonkaari
31. Kokoontumiset parillisten viikkojen tiistaina klo 18–20. Lisätiedot:
Satu Virtala puh. 050 350 0074.
Malmin olohuone, lisätietoja diakoniatyöntekijä Sirpa Sirainen, p. 050 400 1050
Pihlajamäen olohuone, lisätietoja diakoniatyöntekijä Sirpa Sirainen, p. 050 400 1050
Tapulin olohuone, lisätietoja diakoniatyöntekijä Sirpa Sirainen, p. 050 400 1050
Olohuone monikulttuurisille
yhden vanhemman perheille
Päksyn ja Monikulttuuriyhdistys
Familia Clubin Duo-projektin yhteinen
monikulttuurinen olohuone kokoontuu joka kuukauden toinen torstai klo
17.30-19.30 yksityiskodissa Sörnäisissä.
Lisätietoja ja osoite: eija.tuominen(at)
iki.fi. Seuraavat tapaamiset 8.12.2011
HYVINKÄÄ
Hyvinkään Seudun Yksinhuoltajat ja Yhteishuoltajat ry
Kysy liitosta puh. 040 541 5294,
Teija Hallbäck-Vainikka
TUIKE HYVINKÄÄ Yksin odottavat ja
odottaneet – yksin arkea eläneet yhden
vanhemman perheet. Järjestökeskus
Onnensillassa. Yhteyshenkilöt: Petra 040
702 2547, [email protected]
HÄMEENLINNA
Kysy liitosta puh. 040 541 5294,
Teija Hallbäck-Vainikka
YH-kahvila on avoin vertaistuki ryhmä/
paikka yksin odottaville ja yksin lapsen tai
lasten kanssa oleville. Kahvilasta saa tukea
vanhemmuuteen, voimavaroja jaksamiseen
ja ennen kaikkea vertaistukea samassa
tilanteessa olevilta. Kahvila kokoontuu joka
toinen viikko perjantaisin (parillinen vk),
klo 16.30 – 19.30, os. MLL Hämeenlinnan yhdistys ry, Turuntie 24 A 10. http://
hameenlinna.mll.fi/toiminta/yh-kahvila/
II
Kts.YhdenVanhemman Perheet - OLKKARI ry
IISALMI
Iisalmen seudun yksinhuoltajat r.y.
Kysy liitosta puh. 0400 441 708
Yhden vanhemman perheiden ryhmä
aloittaa toimintansa 29.9.2011. Iisalmen
seurakuntatalolla, Ilvolankatu 14 B. Syksyn
2011 kokoontumiset torstaisin: 1.12.,
15.12. klo 17.30 – 19.00. Ryhmä jatkuu
keväällä 2012 kerran kuukaudessa. Lisätietoa: lapsityönohjaaja Riitta Kauhanen,
p. 044 7335227, [email protected]
IMATRA
Imatran Yksinhuoltajat r.y.
Kysy liitosta puh. 0400 441 708
Imatran olohuone
Lisätietoja liitosta puh. 0400 441 708
JOENSUU
Joensuun seudun yksin- ja yhteishuoltajat ry, pj. Kati Suomalainen
puh. 045 651 7938, sähköposti:
[email protected]
Joensuun olohuone Lisätietoja
Katilta: p. 045 651 7938 tai kati.
[email protected]
JOROINEN
Joroisten olohuone: yhteyshenkilö Tuija
Vepsäläinen, puh. 040 440 0989
JUVA
Juvan olohuone
Lisätietoja liitosta puh. 0400 441 708
JYVÄSKYLÄ
Keski-Suomen Yksin- ja yhteishuoltajat ry
www.kesyt.com
Pj. Sirpa Kerulainen, puh. 044 099
0180, [email protected]
Tiedottaja Tarja Paananen, puh. 044 088
0204, [email protected]
Mäki-Matin olkkari (osoite: Oikokatu 7)
joka pariton sunnuntai klo 15.00 - 17.00,
tarjolla pientä välipalaa 1 e/perhe.
Yrtisuon olkkaria ei toistaiseksi.
JÄMSÄ
Jämsän olohuone
Lisätiedot puh. 044 088 0204
JÄRVENPÄÄ
Järvenpään olohuone
Lisätiedot: aluepäällikkö Teija HallbäckVainikka puh. 040 541 5294.
KAJAANI
Kainuun yksin-ja yhteishuoltajat ry
Pj. Tiina Pasanen, [email protected]
Jäsenrek.hoit. Heli Sirviö, [email protected]
Yhdistyksen sähköposti: [email protected]
Yhdistyksen nettisivut: http://
kainuunyht.nettisivu.org/
Yhdistyksen puhelinnumero: 044 091 2435
Tuike-vertaistukiryhmä, yht.hlö
Birit, [email protected]
KARJAA
Kysy liitosta Teija, p. 040 541 5294
Yhden vanhemman perheiden vertaistukiryhmä kokoontuu parittomien
viikkojen tiistaisin, klo: 17.30 – 19.30,
Diakoniapysäkillä, os. Kauppiaankatu 20.
Yht. hlö: Marja-Liisa p. 040 837 0452
KARKKILAn olohuone ei kokoonnu tällä hetkellä. Lisätiedot: Eija
Terävä puh. 050 408 1578.
KAUHAJOKI
Kysy liitosta puh. 040 541 5294,
Teija Hallbäck-Vainikka
Vertaistukitoiminta eronneille tai eroa harkitseville, olet sitten yksin tai yksinhuoltaja,
tervetuloa! Kokoonnumme kerran kuussa
Kauhajoen SRK:n tiloissa. Kokoontuminen
on jokaisen alkavan kuun 1. keskiviikko
17:30 - 19:30. Lastenhoito järjestetty lasten
leikkihuoneessa! Kahvitarjoilu; olemme keränneet euron kolehdin kahvia ja purtavaa
varten jokaiselta osallistujalta/kerta. Lämpimästi tervetuloa sellaisena kuin olet! Lotta
Envall, vertaistukihenkilö 050-3766861
KAUSALA
Kausalan Olohuone
Lisätietoja: yhteyshenkilö Jaana
Lehtinen, puh. 040 706 7020
KEMI
Meri-Lapin yksin- ja yhteishuoltajien yhdistys ry
Pj. Seija Lamminpää, puh 040 846 5093,
[email protected]
Vpj. Kaisa Similä, puh 040 561 8647,
[email protected]
Jäsenrekisteri: jasenyhdistysten.
[email protected], puh 040 186 3421
KEMIJÄRVI
Sinttura Itä-Lapin yksinhuoltajat ja yhteishuoltajat ry
Kysy liitosta puh. 050 342 2185
KIRKKONUMMI
Kirkkonummen Yksinhuoltajat ry
Kysy liitosta puh. 040 541 5294
Kirkkonummen olohuone kokoontuu parittomien viikkojen tiistaisin
klo 18.00 alk. os. Makasiinintien 6.
Yhteyshlö ja lisätietoja Maarit puh. 040
754 3884 – kaikki joukolla mukaan!
KOKKOLA
Kokkolan Seudun Yhden Vanhemman
Perheet ry, Kysy liitosta puh. 050 342 2185
KOTKA
Etelä-Kymenlaakson Yhden Vanhemman Perheet ry. Kysy liitosta, puh. 040 541 5294
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
KOUVOLA
Kouvolan olohuone: yhteyshenkilö
Mervi Aho, puh. 040 718 8443
KUOPIO
Kuopion seudun yhden vanhemman perheet, kts. http://kuopionyh.
blogit.fi/ ja lisätietoja osoitteesta
[email protected]
Keskustan olohuone, YVPL Itä-Suomen
aluetoimisto, Minna Canthinkatu 4 A 3 krs.
Olohuone kokoontuu ti 13.12. klo 17.30
pikkujoulun merkeissä, tervetuloa mukaan!
Lisätietoa vuoden 2012 olohuonekokoontumisista http://kuopionyh.blogit.fi/
KUUSAMO
Koillismaan yksin- ja yhteishuoltajat ry
Kysy liitosta 050 342 2185.
LAHTI
Lahden seudun Yhden Vanhemman
Perheet ry, Pj. Sari Peltonen, puh. 0400
421 585, [email protected]
Jäsensihteeri Riikka Tamminen,
[email protected]
Tiedotussihteeri Juhani Kajala, puh. 040
760 3074, [email protected]
Yhdistyksen s-posti:
[email protected]
http://www.neuvokas.org/yhdistys/yksinh/
Turinat pidetään kerran kuukaudessa
Perhetuvalla, Loviisankatu 14. Kevään
aikataulusta ei ole vielä selvillä. Turinoista
ja muusta toiminnasta tiedotetaan jäsentiedotteessa, nettisivuilla ja facebookissa.
LAPPEENRANTA
Lappeenrannan Seudun Yksinhuoltajat
ry Kysy liitosta puh. 0400 441 708
LOHJA
Lohjan seudun Yksin- ja Yhteishuoltajat ry pj. Piia Karppinen, piia.
[email protected], sihteeri/jäsenrekisteri Sari Joutsen, puh. 045 133
0350, [email protected]
Lohjan olohuone kokoontuu PuuLintulan päiväkodissa 13.12., 17.1., 21.2.
ja 20.3. klo 17.30-19.30 osoitteessa
Kirkkokatu 6. Sisäänkäynti pihan
puoleisesta ovesta. Kahvitarjoilu.
MIKKELI
Mikkelin Seudun Yhteis- ja Yksinhuoltajat ry, pj. Tuija Paakkari puh. 050
370 4173 [email protected]
jäsenrekisterinhoitaja Eija Bisi
puh. 044 542 2724, [email protected],
yhdistyksen puh. 044 518 0306.
Yhdistyksen oma blogi löytyy osoitteesta http://miksyry.blogspot.com
Olohuonetoimintaa ei tällä hetkellä ole.
MUONIO
Kts. Yhden Vanhemman Perheet – OLKKARI ry
NIVALA
Kts. Yhden Vanhemman Perheet – OLKKARI ry
NOKIA
Nokian Yksinhuoltajat r.y. Kysy liitosta
puh.040 541 5294, yhteyshlö. Liisa
Lamminen puh. 040 744 3870
NURMES
Ylä-Karjalan yksinhuoltajat ry
Kysy liitosta puh. 040 044 1708
ORIVESI
Oriveden Yksinhuoltajat r.y.
Kysy liitosta puh.040 541 5294, Teija
Hallbäck-Vainikka. Yhteyshenkilö:
Sari Tappura puh. 050 401 7167
OULU
Oulun Seudun Yksin-ja Yhteishuoltajat ry
Puheenjohtaja Aila Bärs, 045 873 0010
[email protected]
Varapuheenjohtaja Maisa Soukka,
[email protected]
Jäsenrekisteri: Riitta Havela, 040 537
5834, [email protected]
Toiminnanohjaaja Outi Lehtinen, 044
369 0844, [email protected]
Nettisivut: www.osyy.fi
Keskustan olohuone
Avoin päiväkoti, Uusikatu 27. Kokoontumiset joka kuukauden ensimmäinen tiistai klo 17.30 – 19.30.
Joulukuussa olohuone on poikkeuksellisesti
tiistaina 13.12. Aikuiset voivat jutella omassa rauhassaan, lapset viihtyvät hoitajien
kanssa. Lopuksi kaikille tarjotaan iltapuuro.
Lämpimästi tervetuloa! Ohjaajina: Maisa,
p. 045 257 7727 ja Outi, p. 050 408 4301.
Oulun TUIKE-ryhmä
Ryhmä on tarkoitettu sinulle, joka odotat
lasta yksin tai olet syystä tai toisesta
ollut lastesi ainoa huoltaja alusta alkaen.
Tuike-ryhmästä saat vertaistukea ja
neuvoja, joita neuvola, synnytysvalmennus
ja lapsiperheille suunnatut oppaat eivät
välttämättä tarjoaa. Kokoonnumme kerran
kuussa Avoimella päiväkodilla, Uusikatu
27. Seuraava tapaaminen on 17.12, klo
16.00. Lisätietoa: [email protected]
Melleniuksen olohuone
Kokoontuu Oulun kaupungin vertaisryhmätalossa Peltolassa, Peltolankaari 18 A.
Kokoonnumme joka kuukauden toinen
sunnuntai klo 14.30 - 16.00, seuraava
tapaaminen on 11.12.2011. Aikuiset
voivat jutella omassa rauhassaan, lapset
viihtyvät hoitajien kanssa. Kahvi/mehu/
keksi-tarjoilu. Lisätietoja: Seija, p. 044
703 6224 tai Aila, p. 045 315 8774.
PALTAMO
Kts. Yhden Vanhemman Perheet – OLKKARI ry
PARKANO
Kysy liitosta p. 040 541 5294,
Teija Hallbäck-Vainikka
Parkanon olohuone kokoontuu joka
kuukauden toinen torstai klo 17.30.
Os. Nurkkis/Pikkurilli, Parkanontie
66. LASTENHOITO JÄRJESTETTY!
Yht. hlö Marjo, puh. 0400 837 652
Piikkiön Yksinhuoltajat R.Y
Kutsu yhdistyksen purkukokoukseen, ti
3.5.2011, klo 17.30, Perhetalo Heideken, os. Sepänkatu 3. Lisätietoja Teija
Hallbäck-Vainikka, p. 040 541 5294
PORI
Porin seudun yksin- ja yhteishuoltajat ry
pj. Johanna Kiviharju
puh. 044 595 9236 tai psyyhry@gmail.
com www.psyyhry.suntuubi.com
PORVOO
Porvoon Seudun Yksin- ja yhteishuoltajat
ry, Borgånejdens ensamföräldrar rf
Kysy liitosta puh.040 541 5294
PUDASJÄRVI
Kts. Yhden Vanhemman Perheet – OLKKARI ry
RAAHE
Raahen seudun yksin- ja yhteishuoltajat ry
kysy liitosta puh. 050 342 2185.
RAASEPORI
Raasepori/Karjaan olohuone kokoontuu
parittomien viikkojen tiistaisin klo 17.00–
18.30 Diakoniapysäkillä, os. Kauppiaankatu 20. Kaikki joukolla mukaan mukavaan
porukkaan, “YHDESSÄ ET OLE YKSIN”
Lisätiedot: Lilli Snellman
puh. 050 313 7163
RAUMA
Rauman seudun yksinhuoltajat
ja yhteis-huoltajat ry, kysy liitosta puh. 040 541 5294.
RIIHIMÄKI
Riihimäen Yksinhuoltajat ry
Kysy liitosta puh.040 541 5294
Lisätietoja diakoni Tiina Heiskanen p. 050
323 7964 tai [email protected]
ROVANIEMI
Rovaseudun Yksin- ja Yhteishuoltajat ry
Kysy liitosta puh. 050 342 2185
SALO
Salon Seudun Yksinhuoltajat ry
Olohuoneen yhteyshenkilö Minna p. 044 752 1958
Salon olohuone (vertaistukiryhmä)-yhden
vanhemman perheille kokoontuu Salon
Perhekeskuksen tiloissa os. Annankatu
10. Lisätietoja Minnalta, kaikki uudet ja
vanhat tervetuloa mukaan toimintaan.
SAVONLINNA
Savonlinnan Seudun Yksinhuoltajat ja Yhteishuoltajat ry
Kysy liitosta puh. 0400 441 708
SEINÄJOKI
Seinäjoen Seudun Yksinhuoltajat
ry Yhteyshenkilö: Marika Hellstedt, [email protected]
Seinäjoen “OLOHUONE” kokoontuu
Pohjan seurakuntakodilla Väinölänkatu
4, keskiviikkoisin klo 17.30-19.30. Yksinhuoltajien iltojen tarkoituksena on toimia
vertaistukiryhmänä, jossa yksin- tai yhteishuoltajat voivat tavata toisiaan keskustelun
ja erilaisten teemailtojen merkeissä. Iltoihin
on järjestetty lastenhoito sekä tekemistä
myös isommille lapsille. Illoissa mukana
diakoniatyöntekijä Seija Saari, p. 050
570 6273. Kaikki joukolla mukaan :)
SUONENJOKI
Suonenjoen olohuone
Lisätiedot: Marja Matilainen
puh. 040 749 4842 ja
Irja Kasurinen puh. 050 326 4722.
TAMPERE
Tampereen seudun yksin- ja yhteishuoltajat ry, Pj. Anneli Hangasmäki, [email protected]
Vpj. Tuula Lahtinen, [email protected]
040 573 6050 Varkauden seurakunta ja
Mervi Hakkarainen 0400 441 708 YVPL.
VIHTI/NUMMELA
Vihdin yksin- ja yhteishuoltajat ry
Kysy liitosta puh. 040 541 5294
Nummelan “OLOHUONE” kokoontuu Avoin päiväkoti Tuulentuvassa os.
Huhdanpaju 12 klo 18.00 alk., joka kuun
viimeinen torstai. Lisätiedot: Piia p. 044
521 6672 tai Teija liitosta p. 040 541 5294
YLITORNIO
Ylitornion Yksin- ja yhteishuoltajat ry
kysy liitosta puh.050 342 2185
MUUT YHDISTYKSET
Eriparivanhemmat ry
Pj. Mari Kärkkäinen, puh. 050 592
6133, s-posti: mari.karkkainen@
eriparivanhemmat.net. Kotisivu: www.
eriparivanhemmat.net Sähköposti:epv@
eriparivanhemmat.net Vertaistuki: tuki@
eriparivanhemmat.net. Olohuone 24/7:
www.eriparivanhemmat.net/keskustelu
Torstai-iltaisin Chat-olkkari klo 20.30-22
http://www.eriparivanhemmat.net/keskustelu/chat/index.php tai keskustelupalstan
kautta klikkaamalla ylhäältä Chat –nappia.
Hyvä Erovanhemmuus ry
pj. Vesa Mäki
varapj. Pekka Pere
[email protected],
www.hyvaerovanhemmuus.fi
Kaapatut Lapset ry
toivottaa rauhallista joulua ja iloista
vuodenvaihdetta kaikille jäsenilleen ja muille MuPen lukijoille!
Uusi järjestösihteeri Nina kertoi sähköpostitse työnsä aloittamisesta. Hän joutui
ikävä kyllä lopettamaan lähes saman
tien perhesyistä. Tätä kirjoittaessa ei ole
vielä tiedossa kuka tulee tilalle, mutta
seuratkaa sähköpostianne ja joulukuussa postiluukusta putoavaa tiedotetta.
Tiedossa olevia tapahtumia,
tervetuloa mukaan!
Tampereen pikkujoulut la 10.12.
Toivon Talon pikkujoulut su 11.12.
Pulinakerhot Toivon Talolla
ti 27.12. nyyttäriperiaatteella
ti 31.1.
ti 27.3. Eroneuvotilaisuus kahden
kulttuurin liitoista eronneille
ti 24.4.
Helmikuussa Pulinakerho menee teatteriin.
Sääntömääräinen vuosikokous järjestetään la 24.3. pääkaupunkiseudulla.
Vuoden ensimmäinen voimaantumisviikonloppu on 9.-10.6.2012
Ensi vuonna yhdistys täyttää 15 vuotta
ja sitä tullaan juhlistamaan monin eri
tavoin. Päätapahtuma on kansainvälisenä kadonneiden lasten päivänä
25.5., jolloin illalla on juhlagaala.
Lisätietoja löydät www.kaapatutlapset.fi tai facebookista. Tiedotamme
myös sähköpostissa näistä. Voit pyytää
lisäinfoa Tarjalta, tarja.raisanen@
kaapatutlapset.fi, puh. 044 2626 662.
Pidetään yhteyttä!
Totaaliyhärit ry
Totaalisesti yksin lastaan odottaville ja/
tai kasvattaville vanhemmille. Pj. Erja
Turunen, puheenjohtaja.totaaliyharit@
gmail.com tai toimisto.totaaliyharit@
gmail.com Kts. myös yhdistyksen
kotisivut: www.totaaliyharit.dy.fi
Yhdistys pyrkii toimimaan sekä paikallisella että valtakunnan tasolla. Pyrimme
tukemaan toisiamme vertaisina sekä
julkaisemaan tutkittua tietoa totaalisesti
yksin lastaan huoltavien vanhempien
arjesta. Jäseniksi voivat liittyä kaikki,
jotka hyväksyvät yhdistyksen tarkoituksen
toimia totaalisten yksinhuoltajien äänenä.
Jäsenmaksu on 20 e/vuosi ja 15 e, jos
kuulut johonkin toiseen YVPL:n jäsenjärjestöön, kannatusjäsenmaksu on 25 e/
vuosi. Maksun voi suorittaa tilille SAMPO
840007-10568964, liitäthän yhteystietosi
mukaan ja saat Muuttuva Perhe-lehden.
Yhden Vanhemman Perheet - OLKKARI ry
pj. Tuula Väisänen puh. 044 291 8314,
[email protected]. sihteeri Hanna Kinnunen, puh. 050 430
2969, [email protected],
jäsenrekisterinhoitaja Tuula Kivirinta, [email protected]
II:n olohuone kokoontuu kerran
kuukaudessa Haminan seurakuntatalon
alakerrassa. Oletpa yksinhuoltaja, yhteishuoltaja, lähivanhempi, etävanhempi,
leski tai alusta saakka lastesi kanssa yksin
oleva vanhempi, tule mukaan meidän
OLOHUONEESEEN! Aikuisten keskustellessa lapset voivat puuhata leikkien ja
piirtäen tms. Kokoontumisajat ja lisätietoja:
Elisa Suikka, puh. 0400 541 319
Kokkolan olohuone kokoontuu Koivutuvalla, Mäntynäädänkatu 6, parillisen viikon
sunnuntaina. Lisätietoja: Marika puh. 050
302 9503 tai Matleena puh. 044 251 7215
Nivalan olohuone kokoontuu SRKkodilla, päiväkerhotiloissa kerran
kuukaudessa, maanantai-iltaisin klo
17.00 – 19.00. Joulukuussa tavataan
ma 12.12. Kahvi, tee ja mehu tarjoilu.
Lapsille tarjotaan myös iltapala. Lisätietoja
antaa Eija, puh. 044 262 8544, eija.
[email protected] ja Pirkko, puh 040
743 0572, [email protected]
Oulaisen olohuone kokoontuu kerran
kuussa maanantai-iltaisin klo 17.30 –
19.30. Nuorisotila NUOPPIS Sahakatu 2
B. Lisätietoja: Sirpa, p. 040 814 8844
Paltamon olohuone kokoontuu Perheasemalla, Salmelan talossa. Lisätiedot:
Tuula Väisänen, puh. 044 291 8314, tuula.
[email protected] tai Hanna puh. 050
430 2969, [email protected].
Pudasjärven olokkari
Kokoonnumme parillisen viikon
torstai-iltoina klo 18.00 - 20.00
pikku-nuokkarilla, Tuulimyllyntie 3.
Lisätietoja: Mervi puh. 040 961 7921
Rovaniemen Tuike-olohuone kokoontuu
ELOkolon tilassa kerran kuussa, joka
kuukauden viimeinen lauantai klo 10.00 –
12.00, Pohjolankatu 10 as 1, Rovaniemi.
Yhteyshenkilö: Katri Hast, puh. 044
050 7795, [email protected],
[email protected]
KANNATTAJAJÄSENET
Asianajotoimisto Asianaiset, Hki,
puh. (09) 278 1010, 278 1019
Asianajotoimisto Terttu Heikkilä Ky,
Jyväskylä puh. (014) 615 150
LIITON EROINFO
Liiton työntekijöiltä voit kysyä
lapsen elatukseen, huoltoon ja
tapaamiseen liittyviä tietoja
EROINFOPÄIVYSTYS ma-to 10.0016.00 ja ke 10-19 p. 020 774 9800
(hinta 0.0828 euroa/puhelu + 0.07 euroa/
minuutti (lankapuhelin ) (alv 23%)
tai 0.0828 euroa/puhelu + 0.17 euroa/
minuutti (matkapuhelin) (alv 23%)
ODOTATKO YKSIN?
Odotatko lasta yksin? Kaipaatko
tietoa ja tukea?Aluepäällikkö Teija
Hallbäck-Vainikan tavoitat numerosta 040 541 5294 virka-aikoina.
PÄIHDENEUVONTA
Ovatko päihteet ongelmasi, kaipaatko
läheisenä tietoa ja tukea?Päihdetyöntekijän
tavoitat numerosta
050 342 2185 virka-aikoina.
NETTITUKEA
Tukea murrosikäisten vanhemmille:
[email protected]
Vaikea vanhemmuus esim. lähisuhdeväkivalta, kiusanteko, oikeudenkäyntejä:
[email protected]
Nuori ero ilman lapsia/divorce and break up in young adults
couples: [email protected]
PSYKOTERAPEUTTIPÄIVYSTYS JÄSENILLE
keskiviikkoisin klo 9-12,
Marjo Mulari, puh. 040 535 5408
JURISTIPÄIVYSTYKSET
JÄSENILLE
ma klo 14-15 Teresa Laine-Puhakainen
puh. 0400-770 575 (VAASA)
ma klo 15-16 Anni Urpelainen
puh. 0400 591 115 (OULU)
ke klo 19-20, parillisina viikkoina,
Jutta Wallén-Leino,
puh. 044 515 9847 (OULU)
ti klo 16–18 Johanna Ojala ja
Kirsi Tarvainen puh. (09) 278
1010, 278 1019 (HELSINKI)
ti klo 18–19 Anne Teuri
puh. (02) 435 1124 (TURKU)
ke klo 17.30–18.30 Riitta Laakso
puh. 040 501 3461 (TAMPERE)
to klo 16–17 Asianajotoimisto
Leena Kenttämies
puh. (019) 779 000 (RIIHIMÄKI)
pe klo 15-16 Satu Wartiovaara ja Perttu
Turku p. 010 423 4340 (HELSINKI)
VAPAAEHTOISAUTTAJIEN
VERTAISTUKIPUHELIMET
YHDISTYKSET APUNASI
sihteeri Heli Sahari, [email protected]
tal.hoit./jäsen vast. Laura Tohka [email protected]
Yhdistyksen puhelin 0400-741 972 iltaisin
klo 18.00 jälkeen ja viikonloppuisin. Yhdistyksen sähköpostiosoite on tampereyh@
gmail.com ja yhdistyksen nettisivut löydät
osoitteesta http://tre-yh.vuodatus.net/
TURKU
Turun Seudun Yksinhuoltajat r.y.
Pj. Tarja Mäkelä, puh. 044 358 8599
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!
Tulevia tapahtumia voit tarkastella
yhdistyksen kotisivulta: www.turunseudunyksinhuoltajat.com. Samalla sivulla
löydät Turun alueen olohuoneet.
Tapahtumat:ke 14.12. Puurojuhla yhden
vanhemman perheille klo 18 – 20, Koivulan seurakuntakodilla os. Sävelkuja
3. Ilmoittautumiset Sirkalle puh. 040
341 7459 tai [email protected]
Tarjolla joulupuuroa (ilmoita myös erikoisruokavaliosi). Ota mukaan 2 e paketti!
Olohuoneet:
TUIKE, Turku
Perhetalo Heidekenillä, Sepänkatu 3, joka
maanantai, klo 17.00 – 19.00.Tuike-ryhmä
on tarkoitettu sinulle, joka odotat lasta yksin tai olet syystä tai toisesta ollut lastesi ainoa huoltaja alusta alkaen. Tuike-ryhmästä
saat vertaistukea ja neuvoja, joita neuvola,
synnytysvalmennus ja lapsiperheille suunnatut oppaat eivät välttämättä tarjoa. Yhteyshenkilö: Hanna:[email protected]
TARVASJOKI
joka kuun kolmas torstai, Tarvasjoen seurakuntatalo, Kyröntie 1, klo 17.30 - 19.00
RIIHIKOSKI
Päiväkoti Pikku Kirsikka, Myllykuja 1,
Riihikoski. Kevään kokoontumiset ja
aikataulut saat Kirsiltä, p. 044 544 6809
POIKLUOMAN srk.talolla
14.12. Puurojuhla yhden vanhemman perheille klo 18 – 20, Koivulan
seurakuntakodilla os. Sävelkuja 3.
Ilmoittautumiset Sirkalle puh. 040 341
7459 tai [email protected] Tarjolla
joulupuuroa (ilmoita myös erikoisruokavaliosi). Ota mukaan 2 euron paketti!
TUUSULA
Tuusulan Seudun Yksinhuoltajat r.y.
pj. Riitta Jokinen, p. 050 442 3323
email: [email protected]
UUSIKAUPUNKI
Ugin seudun yksin- ja yhteishuoltajat
ry Kysy liitosta puh.040 541 5294
VAASA
Vaasan seudun Yksinhuoltajat r.y.
Tarja Lamberg puh. 046 668 5129
[email protected]
VAMMALA/SASTAMALA
Kysy liitosta puh. 040 541 5294
Vammalan olohuone kokoontuu
syksyllä 2011 seuraavasti: ma 21.11,
klo 18.00 alk. Os. Vammalan Tukitalo,
Aarnontie 17 B, 4 krs. Yhteyshenkilö
ja lisätietoja: Kirsi p. 040 500 1845
VANTAA
Vantaan yksin- ja yhteishuoltajat ry
Kysy liitosta puh. 040 541 5294,
Teija Hallbäck-Vainikka
Torstaitupa Tikkurilassa, joka viikon torstaisin klo 17.30 – 19.00. Yksinhuoltajien kohtaamispaikka – Yhteys on voimavaramme.
Lastenhoito, teetarjoilu, vaihtelevaa ohjelmaa ja virkistystä. Tule mukaan! Paikka:
Tikkurilan kirkko, os. Asematie 12. Lisätietoja / yht.hlö Ulla Maija p. 040 415 0956
Rekolan seurakunta
Rekolan seurakunnan yhden vanhemman perheet kokoontuu Asolan
seurakuntatalolla, os. Asolantie 6,
olohuone joka kuun 2. torstai, klo 17.00.
Lisätietoja / yht. hlö. Siru Rantanen,
perhetyön diakoni, p. 050 342 6155.
Vaskipellon kerhotila
Aapramintie 1, p. 050 561 7280.
Yksinhuoltajien perhekerho
joka perjantai klo 17 – 20.
Ohjaaja Ritva-Leena Tuuli.
Tiedustelut: Laura Sydänmaanlakka,
lapsityönohjaaja, p. 830 6412, 050 381
6353, [email protected]
KAIKKI JOUKOLLA MUKAAN TOIMINTAA!
VARKAUS
Varkauden yksinhuoltajat r.y.
Kysy liitosta puh. 0400 441 708
Varkauden olohuone avoin vertaistukitapaaminen yhden vanhemman perheille
Varkaudessa Kuoppakankaan työkeskus, Kuoppakankaankatu 11. Vuoden
viimeinen tapaaminen joulukuussa 5.12.
klo 18 – 19.30. Lisätietoja Heli Kylmänen
Helsinki / Pääkaupunkiseutu
tukipuhelin: 050 408 1576
tukipuhelin: 050 408 1577
päihdetukipuhelin: 040 535 6748
Jyväskylä
tukipuhelin: 044 088 0204
tukipuhelin: 044 099 0180
Kokkola
tukipuhelin 040 325 5761
Ma ja Ti klo 10–16
Kotka
tukipuhelin 050 566 3044
Mikkeli
tukipuhelin 044 518 0306
Oulu
Tukihenkilövastaava, jolta tukihenkilöitä voi tiedustella
Sari, puh 044 211 0855
Tukihenkilöt:
Marjo, puh 040 535 5408
Marie, puh 044 9155845
Terttu, puh 050 561 0366
Kim, puh 041 548 5061
Paltamo
044 291 8314/Tuula, arkisin klo 21.00 asti
Tampere
0400 741 972 Tuula
0400 715 422 Anneli
Turku
044 358 8599
Tuusula (iltaisin)
040 772 2850
044 561 1116 (Helena)
050 326 2032 (Marjut, lapsen
kanssa yksin alusta lähtien)
Vantaa
044 504 0305 Jarkko Väre
Lastensuojelun asiantuntija
050 408 1578 Eija
Asunto- ja velkaongelmat
(09) 802 6792
Toimeentulotukiasiat/valitukset
opastusta puh. 044 580 0243 Sari/iltaisin
Uhkasakkojen Uhrit
Neuvonta ja vertaistuki:
Anne Tuomikoski puh. 041 430 1640
Yksinhuoltajaisien tukihenkilöt
0400 383 421 H. Kononen (iltaisin)
(03) 346 6958 Tapio
041 548 5061 Kim
YHDEN VANHEMMAN
PERHEIDEN LIITON
LIITTOHALLITUS 2010-2011
pj. Eija Tuominen (Helsinki)
[email protected]
varapj. Susanna Kavonius (Röykkä)
[email protected]
Jäsenet:
Leila Väänänen (Oulu),
[email protected]
Eija Terävä, [email protected]
Mari Lieskoski, [email protected]
Anneli Hangasmäki, [email protected]
Marika Mattila, [email protected]
Katja Arenmaa, [email protected]
Irina Heiskanen, [email protected]
Tuula Väisänen, [email protected]
Varajäsenet:
Seija Lamminpää, [email protected]
Erja Turunen, puheenjohtaja.
[email protected]
Riikka Kähkönen, [email protected]
Birit Oksman, [email protected]
Sari Lähteenmäki, [email protected]
Anna-Maija Tikkanen, [email protected]
Kaisu Liiten, [email protected]
Niko Suojama, [email protected]
Jos haluat muutoksia olohuone- ja
yhdistystietoihin sekä jäsentietoihin,
ota yhteys järjestösihteeriin puh. 040
774 9660, [email protected]
LIITON WWW-SIVUT: www.yvpl.fi
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
15
Palautusosoite:
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry
Pohjois-Suomen aluetoimisto
Isokatu 47, 90100 OULU
.MW80
Vanhemmuus eron jälkeen
Kirjoituskilpailu 1.9.2011–15.3.2012
Miten avio- tai avoero on muuttanut vanhemmuuttasi tai vanhempiesi
vanhemmuutta? Millaista sinusta olisi hyvä erovanhemmuus? Kerro
kokemuksistasi!
Keräämme nyt muistoja ja kokemuksia eron jälkeisestä vanhemmuudesta.
Odotamme vastauksia sekä aikuisilta että lapsilta. Jokainen vastaus on
tärkeä, sillä käytämme kirjoituksia tutkimus- ja opetusaineistona.
Kirjoita vapaamuotoisesti omalla tyylilläsi. Voit käyttää apuna seuraavia
kysymyksiä:
−
−
−
−
−
Miten vanhemmuutesi on muuttunut eron jälkeen? Miten vanhempiesi
ero on muuttanut heidän vanhemmuuttaan?
Kuvaile, miten aikuisten ja lasten vuorovaikutus on muotoutunut eron
jälkeen.
Onko tasa-arvoinen vanhemmuus mahdollista? Kerro kokemuksistasi.
Kuvaile, ovatko tunteesi ja kokemuksesi olleet positiivisia vai
negatiivisia.
Kerro myös, millaista sinusta olisi hyvä erovanhemmuus.
Kirjoitukset arkistoidaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran
kansanrunousarkistoon ja sähköisessä muodossa saapuvat kirjoitukset
lisäksi Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon tutkimus- ja opetuskäyttöön.
Hyvä erovanhemmuus ry voi julkaista kilpailuun lähetettyjä tekstejä
korvauksetta verkkosivuillaan, järjestäjien julkaisuissa ja Opettaja-lehdessä.
Kilpailun tulokset julkistetaan syksyllä 2012. Hyvä erovanhemmuus ry.
palkitsee parhaan aikuisen ja lapsen kirjoituksen 50 eurolla. Julkaistut
kirjoitukset saavat myös pieniä palkintoja. Lisäksi SKS arpoo kaikkien
osallistujien kesken kirjapalkintoja.
Kirjoituskilpailun järjestävät Hyvä erovanhemmuus ry., Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura, Yhteiskuntatieteellisen tietoarkisto, Yhden
vanhemman perheiden liitto, Lastensuojelun keskusliitto ja
Elatusvelvollisten liitto.
Kilpailuohjeet
Kilpailuun voit osallistua suomeksi tai
ruotsiksi. Kirjoituksen pituus on vapaa.
Lähetä kirjoituksesi 15.3.2012 mennessä
osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden
Seura, kansanrunousarkisto, PL 259,
00171 Helsinki tai sähköpostin liitetiedostona doc-, rtf- tai txt-muodossa
osoitteeseen keruu@finlit.fi. Merkitse
kuoreen tai sähköpostin aihekenttään
tunnus "Erovanhemmuus". Kirjoituksia
ei palauteta, joten ota itsellesi kopio.
Jos lähetät tekstisi paperilla, kirjoita vain
paperin toiselle puolelle. Älä käytä tarroja,
teippejä tai niittejä.
Osallistua voit omalla nimellä tai
nimimerkillä. Liitä alkuun taustatietosi:
nimi, koulutus ja ammatti (myös entiset),
syntymäaika ja -paikka, osoite, puhelinnumero ja sähköposti, sekä allekirjoitettu
suostumuksesi siihen, että lähettämäsi
aineisto arkistoidaan nimelläsi kansanrunousarkistoon. Ilmoita, jos haluat, että
vastauksesi arkistoidaan nimettömänä.
Silloin poistamme nimesi ja yhteystietosi
palkinnan jälkeen.
Kerro kirjoituksen alussa myös, kirjoitatko
aikuisen vai lapsen roolissa.
Lisätietoja:
Hyvä erovanhemmuus ry., Pekka Pere, p. 050 464 5057, pekka.pere@helsinki.fi
SKS:n kansanrunousarkisto, p. 0201 131 240, keruu@finlit.fi
Kansanrunousarkiston yleiset keruuohjeet:
http://www.finlit.fi/kra/keruuohjeet.htm
Haluan liittyä lähimpään yh-yhdistykseen (n. 10-20 euroa/vuosi) ja saan Muuttuva Perhe -lehden jäsenetuna neljä kertaa vuodessa.
Haluan perustaa asuinalueelleni uuden yhdistyksen tai olohuoneen, lähettäkää
minulle perustamismateriaali ja ottakaa minuun yhteyttä.
Haluan tilata Muuttuva Perhe -lehden, 20 euroa/vsk.
Osoitteeni on muuttunut.
Elatusavut ja
elatustuet nousevat
3,57 % 1.1.2012.
Elatusvelvollisen on
maksettava korotus
oma-aloitteisesti.
Lähivanhempi voi
ulosmittauttaa
laiminlyödyn
korotuksen viiden
vuoden ajan. Uusi
elatustuki on vuoden
vaihteesta alkaen
147,96 euroa lasta
kohden kuukaudessa.
PALVELU
KORTTI
YHDEN VANHEMMAN
Muuta:
PERHEIDEN LIITTO RY
Nimi:
Uusi osoite:
5001087
Vanha osoite:
00003 VASTAUSLÄHETYS
Puhelin:
Sähköposti:
m u u t t u v a p e r h e 2/2011
YVPL MAKSAA
POSTIMAKSUN