Sukukokous 2012 - Sangin Seppäset Ry

Transcription

Sukukokous 2012 - Sangin Seppäset Ry
SANGIN SEPPÄSET RY
PÖYTÄKIRJA
1
10.11.2012
SUKUSEURAN VARSINAINEN KOKOUS
Aika
Paikka
Läsnä
10.11.2012 klo 14 alkaen
Mikko ja Marja Seppäsen koti, Rajalankuja 50, Nurmo
Aino Seppänen
Mikko Seppänen
Marja Seppänen
Raija Lesonen
Sannimaria Seppänen
Käsitellyt asiat
1 Kokouksen avaus
Mikko Seppänen avasi kokouksen puheenjohtaja Pekka Seppäsen edustajana.
2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokouskutsu on sääntöjen mukaan lähetettävä neljä viikkoa ennen kokousta kirjeitse
tai sanomalehdissä julkaistuin ilmoituksin. Mikko Seppänen lähetti kutsun 17.10.12.
Säännöissä ei ole mainintaa siitä, kuinka monta jäsentä on oltava läsnä, jotta kokous
olisi päätösvaltainen.
Kokouksessa oli läsnä kolme hallituksen ulkopuolista jäsentä ja hallituksen jäsenistä
vain Raija Lesonen. Totesimme, että näillä edellytyksillä kokous voi myöntää tili- ja
vastuuvapauden rahastonhoitajalle ja hallitukselle sekä muutenkin päättää
varsinaisen kokouksen esityslistan asioista. Tämän kokouksen osanottajat eivät
kuitenkaan halunneet puuttua vuoden 2009 valintoihin osanottajien vähyyden
vuoksi.
3 Järjestäytyminen
Puheenjohtajaksi valittiin Mikko Seppänen ja sihteeriksi Raija Lesonen.
Pöytäkirjantarkastajina toimivat Aino Seppänen ja Marja Seppänen.
4 Hallituksen jäsenten valinta
Sääntöjen mukaan: ”Kussakin varsinaisessa kokouksessa puolet hallituksen jäsenistä
ja varajäsenistä on erovuorossa.” Hallitukseen valittiin entiset jäsenet, paitsi Veikko
Seppäsen tilalle Heikki Seppänen.
Pentti Väänänen (ei läsnä, ei ole ilmoittanut, ettei olisi käytettävissä)
Tuomo Pirttikoski (ei läsnä, ei ole ilmoittanut, ettei olisi käytettävissä)
Seija Leskelä (ei läsnä, ei ole ilmoittanut, ettei olisi käytettävissä hallituksen
jäsenenä)
Raija Lesonen (läsnä)
Heikki Seppänen (ei läsnä)
Pekka Seppänen (ei läsnä, ei ole ilmoittanut, ettei olisi käytettävissä)
Tuomas Lesonen (ei läsnä, ei ole ilmoittanut, ettei olisi käytettävissä).
SANGIN SEPPÄSET RY
PÖYTÄKIRJA
2
10.11.2012
Todettiin, että valittu hallitus järjestäytyy myöhemmin keskuudessaan.
5 Jäsenmaksut
Päätettiin, ettei jäsenmaksua edelleenkään peritä.
6 Tilinpäätös ja toimintakertomus
Rahastonhoitaja Seija Leskelän antamien tietojen mukaan tilinpäätös ja tase
osoittavat seuraavaa:
Vastaava 541,60
Rahastosijoitus 2522,82
Yhteensä 3064,42
Vastattava pääoma 3064,60
Tilikauden ylijäämä 0,78
Edellisessä kokouksessa vuonna 2009 oli keskustelun alaisena myös rahastosijoitus,
jolle ei kuitenkaan silloin päätetty tehdä mitään. Sovittiin, että Mikko Seppänen
selvittää muita sijoitusmahdollisuuksia ja kertoo niistä seuran hallitukselle, joka
päättää asiasta.
Toimintaa ei ole ollut, joten toimintakertomustakaan ei ollut esittää.
7 Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen
Edellisten selvitysten perusteella hallitukselle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus.
8 Tilintarkastajien valinta
Valittiin tilintarkastajiksi Johanna Pirttikoski ja Eeva Väänänen, jotka ovat toimineet
tehtävässä edellisellä kaudellakin. Varatilintarkastajiksi valittiin Aino Seppänen ja
Marja Seppänen.
9 Toimintasuunnitelma seuraavalle kaudelle
Keskusteltiin toimintasuunnitelmasta tulevalle kaudelle. Tärkeimpänä asiana
tulevalla kolmivuotiskaudella on vuosi 2014, jolloin tulee täyteen 30 vuotta
sukuseuran perustamisesta. Esitettiin 30-vuotisjuhlaa, joka järjestettäisiin joko
Oulussa tai Utajärvellä. Sitä varten sovittiin selvitettäväksi:
1. Konsertti Oulun tai Utajärven kirkossa Seppäsen suvun voimin. Tällainen
konsertti oli vuonna 2011 Vaasan kirkossa Aino Seppäsen 80-vuotispäivien
kunniaksi, ja kaikki esiintyjät olivat Arttu ja Aino Seppäsen jälkeläisiä.
SANGIN SEPPÄSET RY
PÖYTÄKIRJA
3
10.11.2012
Asiaa selvittävät Mikko ja Marja Seppänen, Heikki Seppänen, Jaakko Seppänen ja
Pekka Seppänen.
2. Mahdollisesti myös taidenäyttely samalle paikkakunnalle kuin konserttikin.
Näyttelyn järjestelytoimikuntaan – mikäli näyttely toteutuu - valittiin alustavasti
Aino Seppänen, Raija Lesonen, Juha Lesonen ja Raimo Lesonen sekä
valokuvanäyttelyn osalta Seija Leskelä ja Tuomas Lesonen.
3. Kolmantena vaihtoehtona esitettiin Oulun ja Utajärven yhdistämistä esimerkiksi
siten, että lauantaina on konsertti Oulussa, mutta muut tapahtumat ovat
sunnuntaina Sanginkylässä. Tai päinvastoin. Toivottiin, että Sangin
kylätoimikunnassa toimiva Seija Leskelä ottaisi selvää vuoden 2014 tapahtumista
ja niiden ajankohdista – esimerkiksi milloin on Sangin kyläjuhla.
Edellisessäkin kokouksessa esillä oli jäsentietojen ja yhteystietojen päivittäminen.
Todettiin, että tätä on jatkettava ja vastuu on myös niillä jäsenillä, joiden
yhteystiedot ovat nyt kunnossa. Yhteyshenkilönä toimii Raija Lesonen, jolle kaikki
uudet sähköpostiosoitteet ja muut yhteystiedot voi lähettää.
Vuonna 2009 esillä oli pohdinta seuran kotisivujen käytöstä, ylläpidosta ja
mahdollisuuksista seuran jäsenten keskinäiseen suojattuun tietojen talletukseen ja
jakamiseen. Tuomas Lesonen oli silloin kiinnostunut kotisivujen kehittämisestä,
mutta tietoa ei ole, onko asia edelleen näin. Asia jää edelleen hallituksen harkintaan.
Veikko Seppänen on lupautunut pitämään yllä kotisivuja entiseen tapaan.
Huomattavaa on, että Veikko on myös itse maksanut sivustosta aiheutuneet kulut.
10 Muut asiat
Sovittiin, että Raija Lesonen voi laskuttaa seuralta bensiinikuluja voimassa olevan
kilometrikorvauksen mukaan.
Sovittiin, että kokouksen sihteeri toimittaa tarkastetun pöytäkirjan Veikko
Seppäselle liitettäväksi seuran kotisivuille.
Mikko Seppänen
TARKISTUS
Raija Lesonen
Pöytäkirja on tarkastettu heti kokouksen jälkeen.
Aino Seppänen
Marja Seppänen