Uudet 126 -metriset roottorit - MN

Transcription

Uudet 126 -metriset roottorit - MN
16
KAIKKI TYÖKONEISTA
Suomen suurimmalla tuulipuistotyömaalla runsaasti vuokrakalustoa
Uudet 126 -metriset roottorit
T
Tuuliwatti Oy on
Suomen suurin tuulivoimaloita rakentava yhtiö. Sen ensimmäinen tuulivoimala
nousi Porin Tahkoluotoon syksyllä 2009 ja ensimmäinen tuulipuisto käynnistyi
viime vuonna Simon kuntaan.
Nyt rakenteilla oleva Pori Peittoon tuulipuisto on Suomen
suurin ja käsittää valmistuessaan kaksitoista 4,5 MW:n tuulivoimalaa, joiden kunkin korkeus on 140 metriä.
”Hybridivoimala”
Teräksisten tuulivoimalarunkojen sijasta Peittoossa tullaan
näkemään hiukan erilaisia voimaloita. Tuulivoimalan runkojen
toimittaja Gamesa kykenee
hybridiksi kutsumallaan betoni/teräsrakenteella nostamaan
tuulivoimaloiden roottorit jopa
yli 150 metrin korkeuteen. Korkeuden kasvaessa maanpinta
jarruttaa tuulen voimaa entistä
vähemmän.
Betoniholkeista
koottujen
alaosien ja teräksisen yläosan
muodostama
kokonaisuus
näyttää Simon kuntaan jo koottujen perusteella selvästi miellyttävämmältä. Samalla voimala
näyttää ikään kuin madaltuneen, vaikka korkeus vain kasvaa. Nyt tehdään siis 140 -metrisiä laitoksia. Lukema merkitsee roottorin akselin korkeutta.
Lapojen kärjet käyvät ylimmässä asennossaan 200:n metrin
korkeudessa. Väliin mahtuu liki
kolme stadionin tornia.
Tuuliwatti Oy tilaajana
Yrityksen takana ovat sekä
energiayhtiö St1 että S -ryhmä.
Empowerilla on koko projektin
vetovastuu. Max Bögl toimittaa
perustukset ja Gamesa -voimalat torneineen. Maansiirto, nosto- ja kasausalueet ja alueen infra kaapelointeja myöten kuuluu
Empowerin vastuualueelle.
Ramirent toimittaa urakoitsijoille koko työmaan vuokrakaluston. Se merkitsee myös kokoaikaista
toimitusvalmiutta
työmaan tarpeiden muuttuessa.
- Porin Peittoon tuulivoimalatyömaalle Ramirent toimitti
paitsi koneita ja laitteita, myös
työmaatilat, saniteettitilat, generaattorit ja jopa veden, kertoo
asiakkuuspäällikkö Petri Nyroos.
Märkä moreeni
suuri haaste
Työmaan päällikkö Harri Osara
kertoo suurimman haasteen
tulleen vastaan heti keväällä
työmaan aloitettua.
- Maasto täällä on vetistä ja
maaperä moreenia, jonka kuivuminen on erittäin hidasta.
Kaivutöiden alettua pelkästään
työmaan tiestön rakentaminen
oli vaativa urakka, koska tienpohjien pitää kestää kaikkein
raskaimmat maantiellä liikkuvat
ajoveuvot. Se merkitsi maan
vaihtoa paljon suuremmassa
mittakaavassa kuin oli suunniteltu, kertoo Harri Osara.
Tiestö, nostopaikat, kasauspaikat ja varsinaiset voimaloi-
Tuulivoimalatyömaan työmaapäällikkö Harri Osara (oik) keskustelee Ramirentin Petri Nyroosin kanssa työmaan toiminnoista.
Tämäntyyppisissä projekteissa tarpeet muuttuvat usein merkittävästi ja nopeasti ja sen vuoksi yhteydenpito toimijoiden välillä
on oltava katkotonta.
den perustupaikat ja jopa varastoalue joutuivat kovaan myllerrykseen. Kilometrin päässä
ollut murskevarasto siirtyi vauhdilla kohteisiin. Teidenkin piti
kestää kuormaa vähintään
2000 kg/ neliömetri.
- Maanrakennusurakoitsijoilla oli siinä kyllä aivan riittävästi
haastetta kun koko työmaa pidettiin massanvaihdoista huolimatta aikataulussa.
Osara näyttää jättimäisiä
nostureita varten tehtyjä tukijalkojen paikkoja, joissa on sekä
louhoskerros että murskekerros päälimmäisenä.
Tuulivoimaloiden pohjat on
pyritty saamaan kaikki kalliolle.
Sähköverkkoon
Tuulivoimaloista sähkö siirretään maakaapeleilla läheiselle
sähköasemalle, josta ilmajohtoja pitkin valtakunnan verkkoon.
Tälle Ahlaisten työmaalle Ramirent toimitti uuden, ympäripyörivän Manitou -kurottajan palvelukoneeksi hoitamaan asennusten, logistiikan ja välivarastoinnin tarpeita.
Tuulivoimaloihin päin kulkee sitten viestintäkaapelit, joiden
avulla voimaloita valvotaan ja
säädetään.
Kaikki sähkö syötetään valtakunnan verkkoon. Kaikki voimalat pyörivät aina tuuliolosuhteiden mukaisella teholla. Pori
Energia Sähköverkot rakentaa
sähköaseman, josta lähtee jo
lähes valmis 110 kV linja valtakunnan verkkoon.
Suurilla nostureilla
riittää töitä
Osara kertoo paikalla olevan
nosturin tekevän betoniosuuden nostot ja sitten huipulle
saakka nostava tulee Tanskasta, koska Suomessa vastaavan
kokoiset ovat jo työmailla.
Ja jos nostureiden kanssa
toimivilla on haastetta riittävästi,
on sitä myös laadunvalvonnalla.
Mitään ei jätetä tarkastamal-
17
n r o 8 • 2 0 13
jauhavat pian sähköä Porissa
Tuulivoima Pori Peittoon tuulipuistossa
• Valmistuessaan 75 miljoonaa euroa maksava tuulipuisto
tuottaa sähkötehoa 54 MW.
• Voimaloiden lapojen pyyhkäisypinta-ala 1,3 ha.
• Noin 80 000 kerrostaloasuntoa voitaisiin lämmittää tuulipuiston sähköllä.
• Yhdeksällä tällaisella tuulipuistolla voitaisiin tuottaa teoriassa yhtä paljon sähköä kuin yhdellä Loviisan ydinvoimalalla. Ja yhdellä tällaisella tuulipuistolla voitaisiin teoriassa tuottaa enemmän sähköä kuin Kolsin Kokemäen
vesivoimalaitos.
Tuulivoima Suomessa
Ramirentin Porin toimipisteestä, Tavaratie 4:sta käsin hoidetaan Ahlaisten tuulivoimalatyömaan vuokrakalustotarpeet.
Petri Nyroos (kesk.) vastaa asiakkuuspäällikkönä työmaan
tarpeista ja Nina Saari (oik.) työskentelee toimipisteen esimiehenä. Vasemmalla harjoittelijana toimiva Vasemmalla
harjoittelijana toimiva Henri Tammela. Toimipisteen henkilöstöstä olivat kuvanottohetkellä muissa tehtävissä Tero Salo ja
Jere Haavisto.
• Suomen tuulivoimakapasiteetti oli vuoden 2012 lopussa
288 MW (162 tuulivoimalaa). Ahlaisten tuulipuisto tuo siihen 54 MW (ja 12 voimalaa) lisää.
• Syksyyn 2012 mennessä oli Suomessa julkaistu tuulivoimahankkeita noin 8900 MW:n edestä, josta merelle
noin 3000 MW.
Ramirent Suomessa
• 80 toimipistettä ja n. 600 ammattilaista
• Myynti vuonna 2012 oli n. 166 MEUR
• Koneiden ja laitteiden lisäksi suunnittelu-, asennus-,
neuvonta- ja kuljetuspalvelut.
la, kontolloimatta tai mittaamatta. Kun miljoonia maksavat voimalat pyörivät kymmeniä vuosia, niiden pohjatyöt on tehtävä
sen mukaisesti.
Ramirent vastaa
tuulivoimalatyömaan
moniin tarpeisiin
Maan laajin vuokrattavan kaluston valikoima mahdollistaa Ramirentin asiakkaille kannattavi-
en kokonaisratkaisujen toteutumisen. Näitä kutsutaan myös
dynaamisiksi vuokrausratkaisuiksi. Euroopan 350 ja Suomen 80 toimipaikkaa siirtävät
organisaation sisällä kalustoa
asiakkaiden tarpeiden mukaan.
Rakennusala on suurin yksittäinen Ramirentin asiakasryhmä.
Osin betonirakenteisen tuulivoimalan pystytys aikaisemmin
Porin Tahkoluodossa. Peittoonvoimaloiden rakenne perustuu
myös betonirakenteiseen alaosaan.
(Kuva: Tuuliwatti)
Ramirentin
Manitou
MRT 2150P+
on uusin, juuri
Baumassa
ensiesitelty malli
Uudet Manitou+ mallin vakioominaisuudet
- Uusien työlaitteiden automaattinen tunnistus työlaitekiinnikkeessä.
- Tukijaloissa ns. välimitat tunnistava kuormanvalvonta.
750 kuutiota betonia ja 100 000 kg terästä sisältävälle, kalliopinnalle tehdylle perustukselle kasataan ensin betonirakenteinen, 90 -metrinen rungon alaosa ja sen päälle vielä järeämmällä nosturilla loput teräsosat ja itse generaattori
roottoreineen. Napakorkeus on 140 metriä.
- Uudet hallintalaitteet. Ajosuunnan vaihto napilla.
- Uusi kuormanvalvontalaitteisto, jossa mm. neljä muistipaikkaa eri liikenopeuksille ja tilan
vaatimalle liikkeiden rajoitukselle (henkilö- tai työkohdekohtaiset tallennukset).
- Radiohallintalaite
- Puomiston jousto
Ramirentin Manitou+ sisältää lisävarusteena mm. Ilmastoinnin, kolme kameraa (puomin pää, peruutus, oikea kylki), toisen lisähydrauliikan ja 220 V työmaasähkön siirtolinjan puomin päähän, takalasin- ja istuimen lämmityksen.