Koti-Kajaani - Velmut Vesikot

Transcription

Koti-Kajaani - Velmut Vesikot
Keskiviikko 12.1.2011
5
Kerro meille juttuvinkki!
Puhelin 08-616 6904
Sähköposti: [email protected]
Velmut vesikot valloittavat
uimahallin viikonloppuisin
Vauva- ja perheuintiin mahtuu uusia uiskentelijoita
Vauva- ja perheuintia on harrastettu Suomessa jo 30 vuotta.
Kajaanissakin vauvauintia on
järjestetty jo lähes yhtä kauan.
Vauvauinnin aloitti Kajaanissa Kajaanin kaupunki, mutta
90-luvun alkupuolella toimintaa ryhtyi vetämään Kainuun
Urheilusukeltajat ry.
Vuosi sitten toiminta siirtyi
vartavasten vesiliikunta-alalle
perustetulle yritykselle, Vesiliikunta Vesikot Oy:lle.
Yrityksen perustivat pitkään
vauva- ja perheuinnin parissa
harrastuksenaan toimineet Virpi Neuvonen, Outi Rantakallio
ja Minna Tammesvirta.
Vesiliikunta Vesikot Oy järjestää
vauva- ja perheuintia Kajaanin
uimahallissa lauantai- ja sunnuntaiaamuisin.
Kumpanakin päivänä kokoontuu neljä ryhmää.
Molempien päivien ensimmäiset ryhmät on tarkoitettu
uusille vauvoille. Jälkimmäiset
kolme ryhmää on varattu jatkaville vauvoille ja perheuimareille.
Vauva- ja perheuinnissa Kajaanissa käy noin 80 perhettä.
Vauvauinnista on muodostunut monilla paikkakunnilla niin suosittu harrastus, että
etenkin suuremmissa kaupungeissa ryhmiin voi olla lähes
mahdoton päästä.
”Myös Kajaanissa on useimmiten ollut tilanne, että ryhmiin ei ole mahtunut, mutta
nyt mahtuu”, vauvauintia ohjaavat Virpi Neuvonen ja Outi
Rantakallio sanovat.
Neuvonen on yksi kahdesta-
toista Suomen Uimaopetus- ja
hengenpelastusliiton kouluttamasta vauva- ja perheuinnin
kouluttajasta ja ainoa koko
Pohjois-Suomessa.
”Myös Kajaanissa
on useimmiten
ollut tilanne,
että ryhmiin
ei ole mahtunut,
mutta nyt mahtuu.”
Tulevana viikonloppuna alkavalle ”Velmujen vesikkojen” kevätlukukaudelle on perustettu
kaksi uutta alkavaa vauvauintiryhmää.
Neuvosen ja Rantakallion lisäksi kolmantena vauvauinnin
ohjaajana toimii Riija Kemppainen.
Vauva- ja perheuinnin lisäksi
Vesiliikunta Vesikot Oy aloittaa
kokonaan uutena toimintana
3-6-vuotiaille tarkoitetun vesikoulun.
Koko kevätlukukauden kestävässä vesikoulussa on kaksi
ryhmää. Niistä toinen on tarkoitettu entisille vauvauimareille.
”Vesikoulu perustetaan siihen tarpeeseen, ettei vauvauinnissa alkanut vesiliikunta katkeaisi siihen, kun lapsi täyttää
kolme vuotta”, Virpi Neuvonen
sanoo.
Ohjaajina vesikoulussa toi-
Virpi Neuvonen (vas.) ja Outi Rantakallio perustivat vuosi
sitten yhdessä Minna Tammesvirran kanssa vesilliikuntaan erikoistuneen Vesiliikunta Vesikot Oy:n. Yritys järjestää vauva- ja
perheuintia sekä uutena toimintana vesikoulun 3-6-vuotiaille.
mivat Kajaanin ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajaopiskelijat Salla Jyrkäs ja Hanna Qvick.
Vauvauinnin voi aloittaa, kun
lapsi on kolmen kuukauden
ikäinen. Yhdellä uintikerralla
altaassa ollaan puoli tuntia.
Veden lämpötilan vauvauinnissa on oltava 32-34 -asteista.
”Kajaanissa lämpötila on
usein 32 astetta, mutta yksi aste
lisää, niin olisi ihan täydellistä”,
Virpi Neuvonen naurahtaa.
”Ja sitten kun sukeltamaan
asti päästään, suositeltavaa on,
että sukeltamiskertoja on niin
monta kuin vauvalla ikää kuukausina”, Rantakallio sanoo.
Vesiliikunta Vesikot Oy järjestää ensi lauantaina vauva- ja
perheuinnista sekä lasten vesikoulusta kiinnostuneille avoimet ovet kello 8.30 - 11.00 Kajaanin uimahallin kahviossa.
Tilaisuudessa kerrotaan Vesiliikunta Vesikkojen toiminnasta
ja jaetaan infolehtisiä.
Ikkunan takaa voi myös seurata menossa olevia vauvauinteja.
Minna Tikkanen
Jarmo Veija
Vauvauinti
Vauvauinti on vauvojen ja
vanhempien yhteinen, koulutetun ohjaajan valvoma
monipuolinen, liikunnallisesti
aktiivinen leikkihetki lämmitetyssä vedessä.
Ihanteellinen vauvauinnin
aloittamisikä on vähintään
kolme kuukautta.
Kajaanin vauvauinnissa
yläikäraja uinnin aloittamiselle
on seitsemän kuukautta.
Lapsen tulee painaa vähintään 5 kiloa, jotta hän pysyy
lämpimänä 32-asteisessa
vedessä.
Vauvauinnissa lapsi ei opi
itsenäisesti uimaan, vaan
vanhempien avustamana hän
tottuu sukeltamaan ja leikkimään vedessä.
Sukellusten harjoittelussa
hyödynnetään sukellusrefleksiä, joka on suojareaktio
lapsen pään joutuessa veden
alle. Sukellusrefleksi estää veden pääsyn hengitysteihin.
Kajaanissa vauvauintia järjestää Vesiliikunta Vesikot Oy.
Veeti Tikkasen tyylinäytettä 1 vuoden ja 4 kuukauden ikäisenä.
Lehden tekijät
Pörssi- ja seuratoimintailmoitukset
Palvelupiste:
Kauppakatu 11, avoinna 8.00-16.00
p. 6166 900
[email protected]
www.koti-kajaani.fi
Toimitus, ilmoitusmyynti ja markkinointi, Välikatu 8
Ilmoitus- ja sivunvalmistus
Kauppakatu 11, 2. krs, palvelee 8.00–16.00
Fax 6130 410
[email protected]
Kuuloluuri puh. 6166 909
Simo Hyttinen
päätoimittaja
simo.hyttinen@
koti-kajaani.fi
p. 6166 904
GSM 050 3668 525
Minna Tikkanen
toimittaja
minna.tikkanen@
koti-kajaani.fi
p. 6166 905
GSM 050 4343 997
Anna Haapavaara
toimittaja
anna.haapavaara@
koti-kajaani.fi
p. 6166 906
GSM 050 4344 136
Jarmo Aulanko
markkinointipäällikkö
jarmo.aulanko@
koti-kajaani.fi
p. 6166 901
GSM 0500 382 110
Eija Karjalainen
myyntineuvottelija
eija.karjalainen@
koti-kajaani.fi
p. 6166 902
GSM 050 4667 357
Sähköpostiosoitteet:
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Jakelulevikki 28 556 kpl
Kainuun numeron jakelulevikki 36 761 kpl
2-päiväinen Sanomalehtien Liiton jäsenlehti
ilmestyy viikonloppuisin ja keskiviikkoisin
jokaiseen talouteen Kajaanissa ja lähes kaikkiin Paltamossa, Ristijärvellä ja Sotkamossa.
Kainuun numero koko Kainuuseen joka
kuukauden 1. keskiviikkona, jolloin lehti
jaetaan myös Hyrynsalmen, Puolangan,
Suomussalmen ja Kuhmon taajamiin.
Verottomat ilmoitushinnat,
normaali jakelu
Etusivu
1,60 € pmm
Takasivu
1,30 € pmm
Sisäsivut
1,12 € pmm
Värilisä
0,10 € pmm
4-värilisä
0,30 € pmm
+ alv 22 %
Verottomat ilmoitushinnat,
Kainuun numero
Etusivu
1,68 € pmm
Takasivu
1,36 € pmm
Sisäsivut
1,17 € pmm
Värilisä
0,10 € pmm
4-värilisä
0,30 € pmm
+ alv 22 %
Paino
Suomalainen Lehtipaino Oy,
Kajaani
Ilmoitusten jättöajat
Keskiviikon lehteen tarkoitetut ilmoitukset
maanantaina klo 16.00 mennessä.
Pörssi-ilmoitukset tiistaina klo 10.00 mennessä.
Viikonlopun lehteen tarkoitetut ilmoitukset
torstaina klo 12.00 mennessä.
Vastuu virheistä
Lehti ei vastaa epäselvistä käsikirjoituksista
tai puhelimessa sattuneista väärinkäsityksistä
aiheutuneista painovirheistä, eikä anna hyvitystä
vähäisestä painovirheestä, joka ei vaikeuta
ilmoituksen käsittämistä, eikä vähennä sen
mainosarvoa. Lehden vastuu virheellisestä
ilmoituksesta rajoittuu enintään ilmoituksen
hintaan.
Jakelu
Suomen Suoramainonta/Jakelumasters Oy
Jakeluhäiriöt
Puh. 632 560 ark. klo 9–16
www.jakelumasters.fi
sanomalehtien liitto