ja hankintasopimuksen sopimusehdot

Transcription

ja hankintasopimuksen sopimusehdot
Stora Enso Oyj
Metsä
METSÄNHAKKUUSOPIMUKSEN SOPIMUSEHDOT 1.10.2013
1. KAUPAN KOHDE
Kaupan kohteena ovat sovituilta hakkuualueilta kertyvät puut. Hakkuualueen määrittelyllä tarkoitetaan jokaista sovitulla tavalla tapahtuvaa sopimukseen kuuluvien puiden merkitsemistä tai osoittamista. Hakkuualue on rajattava maastossa sekä määriteltävä metsänhakkuusopimuksessa hakkuukuvioittain siten, että hakkuukuvioiden rajat ovat maastossa yksiselitteiset.
Myyjä vastaa siitä, että hakkuualueeseen liittyvien kiinteistöjen rajat ovat selvästi maastossa näkyvissä.
Hakkuun yhteydessä ostajalla on oikeus hakata puustoa myös ajourilta ja sovituilta varastopaikoilta, kun se korjuun ja varastoinnin kannalta on tarpeen. Sopimuksessa mainitut puumäärät ovat ennakkoarvioita. Kaupan lopullinen puumäärä todetaan mittaamalla.
2. METSÄNKÄYTTÖILMOITUS
Metsänhakkuusopimusta allekirjoitettaessa tulee kaupan kohteessa olla voimassaoleva metsänkäyttöilmoitus, tai myyjä voi valtuuttaa ostajan tekemään ja allekirjoittamaan sen. Metsänkäyttöilmoitus liitetään metsänhakkuusopimuksen liitteeksi.
3. MITAT JA LAATU
Mittojen ja laadun osalta noudatetaan sopimukseen liitettyjä ostajan mitta- ja laatuvaatimuksia.
Puutavaran pienin latvaläpimitta mitataan ohuimmalta puolelta kuoren päältä.
4. MITTAUS
Kaikki sopimuksen kohteena olevat puutavarat mitataan puutavaranmittauslain mukaisesti hyväksytyllä mittausmenetelmällä, joka antaa tuloksen kuorellisina kiintokuutiometreinä.
Myyjän suostumus puiden kaukokuljetukseen ennen mittaustuloksen hyväksymistä kirjataan metsänhakkuusopimukseen.
Puutavaran määrää ja laatua koskevat erimielisyydet ratkaistaan puutavaranmittauslain mukaisessa virallisessa mittauksessa.
Korjuun päätyttyä tehdään loppumittaustodistus. Myyjän tulee ilmoittaa mahdolliset huomautuksensa kirjallisesti Stora Ensolle 21 päivän kuluessa mittaustodistuksen päiväyksestä. Muussa tapauksessa hänen katsotaan hyväksyneen mittaustuloksen, puutavaran laadun ja korjuun toteutuksen.
5. OMISTUSOIKEUDEN SIIRTYMINEN
Omistusoikeus siirtyy kaadettaessa. Puiden kaukokuljetus voidaan aloittaa ennen
mittaustodistuksen allekirjoittamista.
6. KORJUUAJAN JATKUMINEN
Metsässä oleva puutavara saadaan kuljettaa hakkuusopimuksessa mainitun varsinaisen korjuuajan päättymistä seuraavan kalenterivuoden kesäkuun loppuun mennessä, jolloin puutavara viimeistään on myös mitattava. Näissä tapauksissa myyjällä on oikeus saada välitilitys.
Jos puiden korjuu estyy keliolosuhteiden, lakon, sopimuksen teon jälkeen syttyneen sodan tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi, jatkuu korjuuaika ilman eri korvausta esteen päättymistä seuraavan kalenterivuoden loppuun.
7. VARASTOIMINEN
Sopimukseen kuuluvia puita ja hakkuutähteitä saadaan korvauksetta varastoida osapuolten sopimissa paikoissa myyjän omistamilla metsä- ja joutomailla sekä vesistöissä kolmen (3) vuoden ajan puiden omistusoikeuden siirtymisestä lukien.
Tarpeen vaatiessa myyjä on velvollinen osoittamaan ostajalle varastopaikkoja myös muualta omistamiltaan mailta.
Ostajalla tai tämän osoittamalla kolmannella osapuolella on oikeus käsitellä puita ja hakkuutähteitä varastopaikalla.
8. TEIDEN KÄYTTÖ
Puutavaran myyjä maksaa teiden käyttömaksut. Sopimukseen kuuluvan puutavaran korjuun vaatimaan liikkumiseen ja puutavaran kuljetukseen saadaan käyttää korvauksetta myyjän teitä ja vesiä sekä sellaisia yleisiä teitä, joissa myyjä on osakkaana. Ajosta kelirikon aikana ja viljellyillä mailla on kuitenkin sovittava myyjän tai tienpitäjän kanssa.
Ostaja saa korvauksetta ottaa hakkuualueelta hakkuutähteitä tai muuta vähäarvoista puuta teiden tekoon ja aluspuiksi.
9. VAHINGOT
Puutavaran korjuussa, varastoinnissa, varastokäsittelyssä ja kuljetuksissa on noudatettava niin suurta varovaisuutta kuin käytettävät työmentelmät mahdollistavat. Näiden työvaiheiden yhteydessä ilmeisestä huolimattomuudesta aiheutuvat vahingot on ostaja velvollinen korvaamaan. Pinoja tai kasoja ei saa tukea kasvaviin puihin. Ostajan on korjattava rikkomansa tiet sekä poistettava ojista ja teiltä sellaiset hakkuutähteet, tilapäissillat tai tukkeamat, jotka ovat edellä mainituista töistä aiheutuneet.
10. SOPIMUKSEN VASTAINEN HAKKUU
Jos muita kuin edellä mainittuja sopimukseen kuulumattomia puita kaadetaan, on ostajan maksettava kokonaiskorvauksena myyjälle aiheutuneesta vahingosta kaadettujen puiden laatua ja kokoa vastaava hinta kaksinkertaisena, paitsi milloin kaatoa korjuutöiden suorittamista varten ilmeisesti ei ole voitu välttää.
Näistä puista on valmistettava sopimuksen edellyttämää puutavaraa. Jos myyjä sopimuksen voimassa ollessa hakkaa tai hakkauttaa sopimukseen kuuluvia puita, on hänen samoin korvattava ostajalle niiden hinta kaksinkertaisena.
11. KORJAAMATTA JÄÄNEET PUUT
Ostaja saa korvauksetta jättää pystyyn sellaiset vaikeassa maaston kohdassa tai hyvin harvassa olevat puut, joiden korjuu aiheuttaisi kohtuuttomia lisäkustannuksia.
Ostajan ei tarvitse maksaa metsään jätetyistä puutavaralajeiksi edellä 3. kohdan mukaan kelpaamattomista rungoista tai niiden osista. Jos sopimukseen kuuluvia puita on lain tai viranomaisen määräyksestä jätettävä hakkaamatta, vapautuu ostaja niiden maksamisesta. Jos leimikon luonne tällaisen määräyksen johdosta olennaisesti muuttuu, purkautuu sopimus, ellei sen ehdoista uudelleen sovita.
12. ALUEEN OMISTUS JA RASITUKSET
Myyjä vakuuttaa, että hänellä on oikeus tehdä sopimus kaupan kohteena olevista puista, ja että tässä sopimuksessa tai eri liitteissä olevat tiedot ovat oikein ja täydelliset. Mahdollisista muutoksista myyjän on ilmoitettava ostajalle välittömästi.
Lisäksi myyjä vakuuttaa, ettei sopimuksen tarkoittama alue ole ulosmittauksen, myymis- tai hukkaamiskiellon alainen, ja ettei myytävien puiden hakkuuta ole lain nojalla tai viranomaisen päätöksellä muutoin rajoitettu, ja ettei mitään edellä sanottuja asioita ole vireillä.
Jos sopimuksen tarkoittaman kiinteistön tai sen osan omistus- tai hallintaoikeus sopimuksen voimassa ollessa luovutetaan, myyjän on huolehdittava siitä, että luovutuskirjassa pidätetään ostajalle sopimuksen myöntämät oikeudet.
13. KIINNITYS JA HAKKUUOIKEUDEN KIRJAAMINEN
Ostajalla on oikeus hakea myyjää kuulematta kiinnitys sopimuksessa mainittuihin kiinteistöihin suorittamansa kauppahinnan ja sen koron takaisin maksamisen vakuudeksi.
Ostajalla on oikeus hakea myyjää kuulematta hakkuuoikeuden kirjaamista.
14. MAKSUT
Myyjälle suoritettavat maksut maksetaan hänen sopimuksessa ilmoittamalleen tilille.
15. HINNANPALAUTUS JA VAHINGONKORVAUS
Mikäli ostaja ei voi käyttää hänelle tässä sopimuksessa kuuluvia oikeuksia, myyjän on palautettava ostajalle suoritukset, joista ostaja ei ole saanut vastiketta, korkoineen saantipäivästä palautuspäivään. Ylivoimaisen esteen ajalta myyjä ei kuitenkaan ole velvollinen suorittamaan korkoa. Jos myyjän syystä on aiheutunut vahinkoa, on hänen se korvattava. Ellei vahingon näytetä olevan suuremman, arvioidaan se 25 %:ksi saamatta jääneiden puiden sopimuksen mukaisesta hinnasta.
16. KORVAUSVAATIMUKSET
Tästä sopimuksesta johtuvien korvausvaatimustensa perusteet sopimuspuolten on esitettävä 21 päivän kuluessa loppumittauksen päiväyksestä ja lopullinen korvausvaatimus korjuun päättymisestä seuraavan kesäkuun loppuun mennessä.
17. SIIRTO-OIKEUS
Ostaja saa siirtää tämän sopimuksen kolmannelle osapuolelle. Siirrosta tulee ilmoittaa myyjälle. Ostaja ei kuitenkaan vapaudu kauppahinnan maksamisesta eikä muiden sopimusehtojen täyttämisestä ilman myyjän suostumusta.
18. SOPIMUKSEN MUUTTAMINEN
Tätä sopimusta voidaan muuttaa kirjallisesti siten, että molemmat sopijapuolet sen hyväksyvät.
19. MUUT HAKKUUT
Myyjä ei saa sopimuksen voimassaoloaikana suorittaa itse eikä sallia kolmannen osapuolen suorittaa hakkuita tai muuta korjuuta haittaavia töitä sopimuksen käsittämillä alueilla ilman ostajan lupaa.
20. VIIVÄSTYSKORKO
Vuotuisena viivästyskorkona käytetään kulloinkin voimassa olevaa korkolain mukaista viivästyskorkoa.
21. HYÖNTEISTUHOJEN TORJUNTA
Hyönteistuhojen torjunnassa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä.
22. MAHDOLLISET ERIMIELISYYDET
Sopimuksesta johtuvat erimielisyydet on ensisijaisesti pyrittävä ratkaisemaan osapuolten välisissä neuvotteluissa. Mikäli neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen, asia käsitellään kiinteistön sijaintikunnan alioikeudessa.
Stora Enso Oyj
Metsä
HANKINTASOPIMUKSEN SOPIMUSEHDOT
1.10.2013
1. KAUPAN KOHDE
Kaupan kohteena on sovittu määrä eri puulajeista valmistettua puutavaraa
toimitettuna sovittuun paikkaan sovittuna aikana.
Osapuolten välillä sovittujen puutavaralajimäärien ylitys tai alitus voi olla
enintään 15 %.
2. KAATOAIKA
Ajalla 1.4. - 30.11. kaadettujen havutukkien ja hiomopuiden on oltava
luovutusvalmiina ja kuljetettavissa kahden (2) viikon kuluessa kaadosta, ellei
hankintasopimuksen liitteessä ole muuta sovittu. Muilta osin noudatetaan
hankintasopimukseen liitettyjä mitta- ja laatuvaatimuksia.
3. LUOVUTUSAIKA
Puutavaralajien luovutusajankohdat sovitaan erillisellä liitteellä.
4. MITAT JA LAATU
Mittojen ja laadun osalta noudatetaan sopimukseen liitettyjä ostajan mittaja laatuvaatimuksia.
Puutavaralajin pienin latvaläpimitta mitataan pölkyn ohuimmalta puolelta
kuoren päältä.
Puumäärästä ja puutavaran laadusta tehdään loppumittaustodistus. Myyjän
tulee ilmoittaa mahdolliset huomautukset kirjallisesti Stora Ensolle 21 päivän
kuluessa mittaustodistuksen päiväyksestä. Muussa tapauksessa hänen
katsotaan hyväksyneen mittaustuloksen ja puutavaran laadun.
5. MITTAUS
Kaikki sopimuksen kohteena olevat puutavarat mitataan puutavaranmittauslain
mukaisesti hyväksytyllä mittausmenetelmällä, joka antaa tuloksen kuorellisina
kiintokuutiometreinä.
Puutavaran määrää ja laatua koskevat erimielisyydet ratkaistaan puutavaranmittauslain mukaisessa virallisessa mittauksessa.
6. LUOVUTUS JA OMISTUSOIKEUDEN SIIRTYMINEN
Omistusoikeus siirtyy mitattaessa.
Sopimuksen mukaiset puutavaralajit on luovutettava kaukokuljetusta varten
varastopinoissa sellaisen tien varressa, josta edelleenkuljetus on mahdollinen
puutavara-autolla.
7. TYÖOHJEET
Varastoinnissa noudatetaan ostajan hankintasopimuksen liitteenä olevia
työohjeita.
Ostaja antaa ympäristönhoitosuosituksen korjuuta varten.
8. TYÖT VARASTOPAIKALLA
Ostajalla on oikeus käsitellä puutavaraa varastopaikalla.
9. VARASTOPAIKKAKORVAUS
Myyjä vastaa sopimukseen kuuluvan puutavaran varastopaikkakustannuksista.
10. TEIDEN KÄYTTÖ
Puutavaran myyjä maksaa teiden käyttömaksut. Puutavaran kuljetukseen
saadaan korvauksetta käyttää myyjän teitä ja vesiä sekä sellaisia yhteisiä
teitä, joissa myyjä on osakkaana. Ajosta kelirikon aikana ja viljellyillä mailla
on kuitenkin sovittava myyjän tai tienpitäjän kanssa.
Myyjä vastaa tekemiensä teiden, varastopaikkojen ja varastojen kunnosta.
11. VAHINGOT
Varastopinoja tai -kasoja ei saa tukea kasvaviin puihin.
Puutavaran varastoinnissa, varastokäsittelyssä ja kuljetuksissa on noudatettava
niin suurta varovaisuutta kuin käytettävät työmenetelmät sallivat. Ostaja on
velvollinen korvaamaan puiden luovutuksen jälkeisissä toimenpiteissä ilmeisestä
huolimattomuudesta aiheutuneet vahingot. Ostajan on korjattava rikkomansa
tiet.
12. ALUEEN OMISTUS JA RASITUKSET
Myyjä vakuuttaa, että hänellä on oikeus tehdä sopimus kaupan kohteena
olevasta puutavarasta, ja että tässä sopimuksessa tai sen eri liitteissä olevat
tiedot sekä merkinnät tilan omistajista ovat oikein ja täydelliset.
Lisäksi myyjä vakuuttaa, ettei mitattavaksi tarkoitettu puutavara ole
ulosmittauksen, myymis- tai hukkaamiskiellon alaista, ja ettei myytävien
puiden hakkuuta ole lain nojalla tai viranomaisen päätöksellä muutoin rajoitettu,
ja ettei mitään edellä sanottuja asioita ole vireillä.
Myyjä vastaa siitä, että hakkuusta on tehty metsänkäyttöilmoitus.
13. PUUTAVARAN ALKUPERÄ
Myyjä vakuuttaa, että mitattava puutavara on peräisin sopimukseen kuuluvilta
tiloilta, ja että hankintasopimuksen mukaan mitattavat puutavaralajit eivät
ole peräisin viralliselta suojelualueelta tai vahvistetulta suojelusuunnitelmaalueelta, jolla puiden kaataminen on kielletty.
Myyjä on velvollinen tarvittaessa selvittämään ostajalle luovutettavien puiden
alkuperän.
14. MAKSUT
Myyjälle suoritettavat maksut maksetaan hänen sopimuksessa
ilmoittamalleen tilille.
15. PANTTIOIKEUS
Ostajalla on oikeus, jos on perusteltua syytä epäillä hankinnan jäävän
kokonaan tai osaksi täyttämättä, ottaa ennakkomaksujensa vakuudeksi
hankinnan aikana haltuunsa ja varustaa merkillään ennakkomaksuja vastaava
määrä puutavaraa. Hänellä on sen jälkeen niihin panttioikeus
ennakkomaksujen korkoineen takaisin maksamisen vakuudeksi.
Erääntyneiden, suorittamatta jääneiden maksuerien vakuudeksi myyjä saa
ottaa panttioikeudella haltuunsa sanottuja eriä vastaavan määrän tämän
sopimuksen käsittämää ostajan omistamaa puutavaraa, ellei myyjä saa
muuta hyväksyttävää vakuutta.
16. YLIVOIMAINEN ESTE
Jos puutavaran luovutus jää hankinta-aikana osaksi tai kokonaan täyttämättä
keliolosuhteiden, lakon, sopimuksen teon jälkeen syttyneen sodan,
viranomaisten määräyksen tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi, raukeaa
tämä sopimus luovutuspaikalle toimittamatta jääneen puumäärän osalta.
Tällöin myyjän on palautettava ostajalle korkoineen suoritukset, joista ostaja
ei ole saanut vastiketta.
17. HINNANPALAUTUS JA VAHINGONKORVAUS
Milloin puutavaran luovutus ostajasta riippumattomasta muusta syystä
kuin ylivoimaisen esteen vuoksi jää hankinta-aikana osaksi tai kokonaan
täyttämättä, myyjän on palautettava ostajalle suoritukset, joista ostaja ei
ole saanut vastiketta, korkoineen saantipäivästä palautuspäivään.
Jos hankinnan täyttämättä jääminen on myyjän syytä tai jos ostaja ilman
laillista tai sopimukseen perustuvaa syytä kieltäytyy ottamasta tavaraa
vastaan, on sopimuksen rikkoneen sopimuspuolen korvattava
vastapuolelleen täten tuottamansa vahinko, joka, jos sen ei näytetä olevan
suuremman, arvioidaan 25%:ksi toimittamatta tai vastaanottamatta jääneiden
puiden sopimuksen mukaisesta hinnasta.
18. ESTEEN ILMOITTAMINEN
Myyjä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan hankinnan estymisestä tai
luovutusajan muuttumisesta ostajalle. Näissä tapauksissa ostajalla on
oikeus tarkistaa kauppahintaa muutoksista aiheutuneita kustannuksia
vastaavasti.
19. OSTAJAN OIKEUS HANKINNAN HOITAMISEEN
Edellä 17. kohdassa mainitun menettelyn sijasta ostajalla on oikeus myyjän
kanssa neuvoteltuaan, viimeistään hankinta-ajan päättymisestä seuraavan
vuoden kesäkuun loppuun mennessä suorittaa hakkuu-, ajo- ym. hankintaan
liittyvät työt ja periä myyjältä niistä suoranaisesti johtuneet todelliset
kustannukset.
20. SIIRTO-OIKEUS
Ostaja saa siirtää tämän sopimuksen kolmannelle osapuolelle. Siirrosta
tulee ilmoittaa myyjälle. Ostaja ei kuitenkaan vapaudu kauppahinnan
maksamisesta eikä muiden sopimusehtojen täyttämisestä ilman myyjän
suostumusta.
21. VIIVÄSTYSKORKO
Vuotuisena viivästyskorkona käytetään kulloinkin voimassa olevaa korkolain
mukaista viivästyskorkoa.
22. SOPIMUKSEN MUUTTAMINEN
Sopimusta voidaan muuttaa kirjallisesti siten, että molemmat sopijapuolet
sen hyväksyvät.
23. HYÖNTEISTUHOJEN TORJUNTA
Hyönteistuhojen torjunnassa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä.
24. MAHDOLLISET ERIMIELISYYDET
Sopimuksesta johtuvat erimielisyydet on ensisijaisesti pyrittävä ratkaisemaan
osapuolten välisissä neuvotteluissa. Mikäli neuvotteluissa ei päästä
yksimielisyyteen, asia käsitellään kiinteistön sijaintikunnan alioikeudessa.