Tiliposti&palkka_2_2014

Transcription

Tiliposti&palkka_2_2014
TILIPOSTI & Palkka
Rantalaisen asiakas- ja sidosryhmälehti
2 • 2014
Näin säilytät asiakirjoja
Verkkolaskutus yleistyy
Rantalainen laajenee
8
Tykkimäen Sakari Pasanen
investoi vesileikkeihin
Kuva: Tarmo Valmela
Tapasimme asiakkaan
Yrittäjyys sopii
puutarhurille
Puutarhuri Erika Männikkö harkitsi pitkään ennen kuin
ryhtyi jatkamaan vanhempiensa puutarha-alan yritystä. Yrittäjyys vei kuitenkin lopulta voiton palkkatyöstä.
Teitte maaliskuussa sukupolvenvaihdoksen Husulan puutarhalla
Hollolassa. Yrityksen jatkaminen ei ollut sinulle itsestäänselvyys?
Tunsin yrityksen hyvin oltuani siellä töissä 18 vuotta. Mietin kuitenkin pitkään, haluanko samaa kuin vanhempani. Yrityshän oli vanhempieni perustama ja heidän valintansa. Olisiko minusta vastuunkantajaksi ja riskinottajaksi? Kypsyin lopulta yrittäjyyteen oltuani pari vuotta muualla palkkatöissä. Koin vieraalla työskentelyn monella tavoin rajoittavana. Myös perheyrityksessä toistaiseksi jatkavien vanhempieni
tuki ja kokemus helpottavat alkutaivaltani yrittäjänä.
Millaisen yrityksen ostit?
Vanhempani eivät olleet investoineet yritykseen pitkään aikaan, koska ei tiedetty löytyykö sille jatkajaa. Tuotantomalli on kuitenkin testattu ja hyvin toimiva. Kasvatamme jää- ja keräsalaattia kasvihuoneissa turvealustalla. Lisäksi tuotamme ruukullisia maustekasveja ja yrttejä. Uusina kokeilemme versoja, kuten auringonkukka ja vehnänorasta. Kuljetamme tuotteet omalla kuorma-autolla Lahteen tukkuun päivittäin ja suoraan joihinkin alueen kauppoihin viikoittain. Minun ja
vanhempieni lisäksi yrityksessä on kaksi vakituista työntekijää ja 3–4
kausityöntekijää.
Oliko rahoitus ongelma?
Puutarha-alalle ei ole helppo saada rahoitusta. Vanhempieni realistinen käsitys yrityksen arvosta, yrityksen velattomuus ja valtion korkotuki helpottivat päätöksentekoani. Nuoren viljelijän tuesta ei ole vielä
tullut päätöstä, mutta ei tätä tukien varaan ole laskettukaan.
Miten miehesi ja lapsesi suhtautuivat päätökseesi?
Mies sanoi, että olen onnellisimmillani omalla puutarhallani. 16-, 13-,
ja 11-vuotiaat poikamme pärjäävät kohta jo omillaan ja tulevat kesätöihin
puutarhalle. Toistaiseksi poikien jääkiekkoharrastus rytmittää minunkin
elämääni enemmän kuin yritys.
Eikö kasvihuoneviljely ole hyvin sitovaa hommaa?
Kasvihuoneet vaativat jatkuvaa tarkkailua. Talvisin isäni viettää unettomia öitä kasvihuoneiden naapurissa. Viime talvena sähkökeskukseen
tuli aamuyöstä oikosulku, joka pimensi koko puutarhan. Yksi kasvihuoneista ehti jäähtyä lähes nollaan. Kesällä kasvit puolestaan palavat
helposti, jos tuuletusluukut on säädetty väärin. Aionkin ensimmäisenä investoida tuuletusluukkujen säätötekniikkaan.
Millaista ruokaa sinä haluat tuottaa?
Uskon puhtaasti ja maltillisesti kasvatettuun lähiruokaan. Olemme
ainoa Lahden seudun salaatintuottaja. Meidän käyttämässämme maapohjaviljelyssä kasvien juuret saavat olla maassa. Käytämme tarvittaessa vain biologista kasvinsuojelua. Tuotantomme ei ole kuitenkaan luomua, koska käytämme kemiallisia lannoitteita.
”Perheviljelmällä on hyvin
toimiva tuotantomalli.”
Erika Männikkö uskoo, että pienemmälläkin viljelmällä on tilaa
markkinoilla lähiruoan tuottajana.
TILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
2
TILIPOSTI & Palkka
Onhan suutarin lapsellakin
sähköinen taloushallinto
Rantalaisen asiakas- ja sidosryhmälehti 2 • 2014
| Puutarhuri Erika Männikkö on onnellisin omalla puutarhallaan
| Pääkirjoitus:
Onhan suutarinlapsellakin
sähköinen taloushallinto
| Rantalainen laajentaa
palveluitaan
| Osinkotulojen verotus kiristyy
Kehysriihen veroratkaisuja
| Satunnaiset rakentajatkin joutuvat
ilmoitusvelvollisuuden piiriin
| Henkilöauton tiukka
alv-käsittely yllättää
Selvitä investoinnit ennen
kiinteistökauppaa
Kuva: Tykkimäen Vapaa-aikakeskus Oy
8 | Tykkimäki uusiutui investoimalla vesileikkeihin
Tykkimäki pyrkii nyt vesileikkien siivittämänä Suomen suosituimmaksi huvipuistoksi alle teini-ikäisten kohderyhmässä eli
silloin, kun perhe vielä kulkee yhdessä.
Sähköisestä taloushallinnosta on puhuttu
pitkään, ainakin kymmenen vuotta. Muistan, kuinka minulle esiteltiin ensimmäisen kerran porautumista sähköiseltä tuloslaskelmalta kirjapidon tositetasolle. Se
kuuluisa VAU-efekti iski heti. Tällainen
pitää saada!
Nyt, useampi vuosi ensiesittelyn jälkeen, meillä on tilitoimistossamme sähköinen ostolaskujen kierrätys integroituna dynaamiseen raportointiin porautumisineen, automaattinen myyntilaskujen kirjautuminen ja kaikki muut sähköiset herkut.
Sähköisen taloushallinnon arkipäiväistyminen ei ole yhtään heikentänyt
VAU-efektiä. On vaikea käsittää, miten tulimme ylipäänsä toimeen ennen taloushallinnon sähköistämistä. Kokemusta voi
verrata pankkipalveluihin. Kuinka moni
meistä haluaisi vielä hoitaa jokapäiväiset
pankkiasiat ilman nettipankkia? Pankkikonttorissa käydään enää vain neuvottelemassa tai hakemassa neuvoja suurempiin talousratkaisuihin.
Pelkän kirjanpidon sähköistäminen ei
tuo yksinään kesää yrityksen taloushallintoon. Sähköistämisen yhteydessä on käytävä läpi taloushallinnon työnjako: kuka
tekee ja mitä. Saadaanko jostain tuotannonohjaus- tai tuntiseurantaohjelmistosta lähtötietoja kirjanpitoa ja palkanlaskentaa varten? Vasta taloushallinnon prosessien läpikäyminen ja järkeistäminen sekä eri järjestelmien tehokas hyödyntäminen tuovat taloushallinnon sähköistämisen edut täysimittaisesti esille.
Moni luulee, että laskujen skannaaminen on taloushallinnon sähköistämistä.
Skannattu lasku on kuitenkin vain pelkkä laskun valokuva näytöllä ja yksi siirtymävaihe perinteisen paperikirjanpidon
sähköistämisessä. Tavoitteena pitää olla
laskujen siirtyminen sähköisinä suoraan
myyjän järjestelmästä ostajan järjestelmään. Tällöin lähettäjältä vastaanottajal-
le siirtyy sähköisenä myös laskun sisältämä tieto eikä vain kuva siitä. Tiedon siirtyminen ilman skannauksen vaatimia tunnistus- ja tulkkauspalveluita nopeuttaa taloushallinnon prosesseja, vähentää kustannuksia ja mahdollistaa automatisoidut tehtävät.
Taloushallintoa uudistettaessa on tärkeä miettiä, kuinka sähköinen toimintatapa palvelee parhaiten yrityksen liiketoimintaa. Toimiva ratkaisu löytyy varmimmin yhdessä asiantuntevan tilitoimiston
kanssa. Jollekin pienelle mikroyritykselle
paras ratkaisu voi vielä pitkään olla perinteinen ”mappikirjanpito” jalostettuna nettipankkien tarjonnalla, kun taas ison yrityksen pitäytyminen paperirumbassa on
mitä kalleinta puuhaa.
Kimmo Martikainen
Päätoimittaja
Rantalainen Lahden toimitusjohtaja
Kuva: Tarmo Valmela
Tässä numerossa
| Sähköinen taloushallinto
syö paperilaskun elintilaa
| Asiakirjojen säilytysajoista
ei voi tinkiä
|Kolumni
| Yrittäjän asialla
Julkaisija Rantalainen-Yhtiöt Oy Päätoimittaja Kimmo Martikainen kimmo.martikainen@
rantalainen.fi Ulkoasu Futuuri Oy Kannen kuva Tarmo Valmela Paino Kirjapaino Markprint
Oy ISSN 2341-9806 (painettu) ISSN 2341-9814 (verkkojulkaisu) Osoitelähde Tilipalvelu
Rantalainen Oy:n ja Lahden Tilikeskus Oy:n asiakasrekisteri. Osoitteenmuutokset kimmo.
[email protected] Lue lehti verkossa rantalainen.fi Anna palautetta ja juttutoiveita [email protected] Lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy syyskuussa 2014. Lehden paperi on valmistettu energiaa, vettä ja luontoa säästäen. Lehden sisältöä ei saa osittainkaan jäljentää ilman julkaisijan kirjallista lupaa.
3
TILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
Kuva: Tarmo Valmela
Ajankohtaista
”Haluamme toimia asiakkaidemme
kasvollisina ja luotettuina keskustelukumppaneina ja sparraajina.”
Lasse Vänttinen (vas.) Keravalta ja Heimo Seppälä Lahdesta lupaavat asiakkailleen entistä vahvempaa ja syvällisempää taloushallinnon osaamista Rantalainen-konsernissa.
Rantalainen laajentaa palveluitaan
Rantalainen Yhtiöt laajeni alkuvuodesta Keravalle ja vahvisti toimintojaan Lahdessa ja Kouvolassa.
Yhtiö luottaa kasvaessaan paikallisiin taloushallinnon osaajiin ja henkilökohtaiseen asiakaspalveluun.
Rantalainen Yhtiöt laajensi alkuvuodesta
tehdyillä yrityskaupoilla toimintaansa Keravalle sekä vahvisti toimintojaan Kouvolassa ja Lahdessa.
Lahteen muodostui maaliskuun alusta
Rantalaisen suurin ja yksi koko Suomen suurimmista taloushallinnon palveluyksiköistä, kun kaksi Lahden seudun johtavaa tilitoimistoa, Lahden Tilikeskus Oy ja HS-Yri-
tyspalvelu Oy, yhdistivät toimintonsa. Tämän jälkeen Lahdessa työskentelee Rantalaisen palveluksessa lähes sata taloushallinnon ammattilaista.
Keravalta Rantalainen osti seitsemän henkeä työllistävän eTilipalvelut Oy Uusimaan
liiketoiminnan. Samalla perustettiin uusi yhtiö Rantalainen & Vänttinen Oy, jonka palveluksessa eTilipalvelun työntekijät jatkavat
vanhoina työntekijöinä.
Kouvolassa Rantalainen osti viisi henkeä
työllistävän Tilipasaati Oy:n liiketoiminnot,
jotka sulautetaan Rantalainen & Talsi Oy:n
Kouvolan toimistoon.
Rantalaisen ostamien tilitoimistojen liikevaihto on yhteensä 2,5 miljoonaa euroa,
ja niillä on yhteensä 37 työntekijää ja seitsemänsataa asiakasta.
Koolla on väliä
• Vain riittävän iso taloushallinnon palveluyksikkö kykenee
rakentamaan varamiesjärjestelmän, jolla se pystyy hoitamaan
asiakasyritysten velvoitteet viranomaisiin ja muihin sidosryhmiin
häiriöttä tilanteessa kuin tilanteessa.
• Henkilökunta pystyy kouluttautumaan sekä erikoistumaan eri
osaamisalueille ja asiantuntijapalveluihin paremmin isossa kuin
pienessä yksikössä. Samalla iso tilitoimisto pystyy tarjoamaan
taloushallinnon koulutusta edullisesti myös asiakkailleen.
• Suuri tilitoimisto pystyy hyödyntämään teknisen kehityksen ja
investoimaan sähköisiin järjestelmiin huomattavasti paremmin
kuin pieni toimisto ja tarjoamaan siten pienillekin asiakkailleen
kustannustehokkaat sähköiset palvelut.
• Tilitoimiston koolla on väliä, kun yritys etsii taloushallinnon
kumppania jakamaan kirjanpitoon ja palkanlaskentaan liittyvää
vastuuta kanssaan.
TILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
Paikallinen kumppani
Rantalaisen konsernijohtaja Antti Rantalainen sanoo, että Rantalainen Yhtiöt pyrkii
vastaamaan taloushallintoalan kovenevaan
kilpailuun rakentamalla toimialueelleen kattavan ja kilpailukykyisen palveluverkoston.
Rantalaisesta on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana yksi Suomen suurimmista tilitoimistoketjuista ja alan suurin perheyritys. Konsernin palveluksessa on 350
työntekijää seitsemällätoista paikkakunnalla Etelä-Suomessa.
Rantalaisen kasvustrategia perustuu
kumppanuuksiin vahvojen paikallisten taloushallinnon toimijoiden kanssa. Nämä
Rantalaisen vähemmistöosakkaina usein jatkavat paikalliset osaajat toimivat konsernin
kasvoina toimialueellaan.
4
Antti Rantalainen sanoo, että asiakkaat
ovat monesti hyvin yksinäisiä liiketoimintansa kanssa. Yrittäjän voi olla vaikea puhua
bisneksestä edes perhepiirissä.
- Me haluamme Rantalaisessa toimia asiakkaidemme kasvollisina ja luotettuina keskustelukumppaneina ja sparraajina.
Rantalaisen strategia ja tavoitteet vastasivat hyvin HS-Yrityspalvelun omia, asiakaspalvelua ja henkilöstöä korostavia arvoja. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Heimo Seppälälle ei olisi tullut kuuloonkaan,
että yrityksen työpaikat olisi lopetettu Lahden alueelta ja siirretty työt jonnekin muualle tehtäväksi halpatuotannon tapaan.
- Tämä on vähän kuin omalääkäritoimintaa. Tilitoimistossa jokaisella asiakkaalla täytyy olla oma yhteyshenkilö, joka tuntee hyvin hänen liiketoimintansa ja tarpeensa, Seppälä sanoo.
Lahden Tilikeskuksen ja HS-Yrityspalveluiden yhdistäminen Rantalaisen suurimmaksi palveluyksiköksi aloitetaan kesälomien jälkeen ja viedään päätökseen jouluun
mennessä. Kesään sakka yhtiöt toimivat itsenäisinä. Asiakkaiden yhteyshenkilöt säilyvät entisellään.
Palveluhinnat entisellään
Antti Rantalainen uskoo, että pienet tilitoimistot eivät häviä kokonaan markkinoilta,
koska aloituskynnys säilyy matalana toimialalla.
- Kehityshakuiset tilitoimistoyrittäjät alkavat kuitenkin joko itse kasvattaa liiketoimintaansa tai liittyvät tämänkaltaisiin järjestelyihin, joita me edustamme, hän sanoo.
Tilitoimiston kasvua puoltavat monet palvelun laatuun, riskienhallintaan ja toiminnan tehokkuuteen liittyvät seikat, joista asiakasyritykset hyötyvät koosta riippumatta.
Tilitoimistoyrittäjänä parikymmentä
vuotta toiminut Lasse Vänttinen Keravalta
uskoo, että varsinkin yksinyrittäjien on entistä vaikeampi kehittyä ja hallita kaikkia tilitoimistoalan monitahoisia osaamisvaatimuksia.
Hän halusi yhtiökumppanikseen nimenomaan perheyhtiön, jonka omistajilla ja johdolla on itsellä vankka kokemus ja osaaminen taloushallinnosta ja alan bisneksestä.
- Yhdistymisen ansiosta saatoimme Keravalla vahvistaa heti palkanlaskennan osaamistamme yhteistyössä Rantalaisen Järvenpään yksikön kanssa, Vänttinen kertoo.
Tilitoimiston asiakkaita askarruttaa, miten
yrityskaupat vaikuttavat palveluhintoihin ja
palvelusopimusten sisältöön.
Vänttinen lupaa, että hinnat eivät yrityskaupan takia nouse. - Meillä on voimassa
olevat palvelusopimukset asiakkaiden kanssa eikä niitä voi mennä yksipuolisesti muuttamaan.
Osinkotulojen verotus kiristyy
Hallituksen kehysriihessään päättämien säästöjen loppusumma on 2,3 miljardia euroa,
josta veronkiristysten osuus on noin miljardi euroa ja loput ovat menoleikkauksia. Valtaosa säästöistä eli 1,6 miljardia euroa aiotaan toteuttaa ensi vuonna.
Kehysriihen päätökset rokottavat työtä ja
yrittämistä. Pääomatuloverotusta ollaan kiristämässä peräti kolmannen kerran tämän
hallituskauden aikana.
Nyt ylemmän verokannan tulorajaa halutaan pudottaa 40 000 eurosta 30 000 euroon. Samalla yli 30 000 euron pääomatuloista maksettava vero nousisi prosenttiyksiköllä 33 prosenttiin.
Rantalainen Lahden varatoimitusjohtaja
Heikki Ripatti sanoo, että verotuksen muuttaminen vuosittain vaikeuttaa yritystoiminnan suunnittelua.
Hän muistuttaa, että monet yrittäjät ovat
myös ansiotulon piirissä, joten heitä koskee
lisäksi henkilöverotuksen kiristyminen.
Johtaja Juha Sundberg Rantalaisen asiantuntijapalveluista laskee, että pääomatulojen veronkiristysten vaikutukset yksityishenkilöiden osinkoverotukseen jäävät pieniksi.
- Suunta on kuitenkin yrittäjän kannalta
ikävä. Tätä menoa pääomatuloveroprosentti
on kohta 33 kautta linjan, hän sanoo.
Pieniä ja keskisuuria yrityksiä edustavan Suomen Yrittäjien mielestä hallituksen
veronkorotusesitykset kolahtavat pahiten
pk-yrityksiin. Esimerkiksi työkoneiden hiilidioksidiveron korotus ja taksien autoveroalennuksesta luopuminen leikkaavat näiden
alojen yritysten toimintaedellytyksiä.
Perintöverotuksen korotus haittaa puolestaan yritysten sukupolvenvaihdoksia.
- Lahjoitustapauksissa sukupolvenvaihdos
tulee jatkajalle aiempaa kalliimmaksi, Sundberg sanoo.
Kehysriihen veroratkaisuja
rintöjen veroluokka muuttuu pysyväksi vuodesta 2016. Muutoksen jälkeen perintö- ja
lahjaveroa maksettaisiin I veroluokassa korkeintaan 20 prosenttia ja II veroluokassa 36
prosenttia.
Ansiotulojen verotus
ja vähennykset
Ansiotuloverotus kiristyy ensi vuonna, kun
tuloveroasteikon inflaatiotarkistusta ei tehdä.
Pienituloisten verotusta kuitenkin kevennetään korottamalla perus- ja työtulovähennystä. Tuloveroasteikon ylimmän tuloluokan
raja alennetaan 100 000 eurosta 90 000 euroon ja tuloluokan voimassaoloa jatketaan
vuoteen 2018 saakka.
Asuntolainan korkovähennysoikeutta
leikataan viisi prosenttiyksikköä vuosittain.
Ensi vuonna korkokuluista 65 prosenttia ja
vuonna 2018 enää 50 prosenttia on vähennyskelpoisia.
Työmatkakulujen verovähennysoikeus
pienenee, kun työmatkakustannusten omavastuuosuus nousee 600:sta 750 euroon.
Pääomatulojen verotus
Pääomatulojen verotusta kiristetään siten, että ylemmän verokannan tulorajaa alennetaan
40 000 eurosta 30 000 euroon. Samalla yli
30 000 euron pääomatuloista maksettava vero nousee prosenttiyksiköllä 33 prosenttiin.
Perintö- ja lahjaverotus
Asteikon kaikkia veroprosentteja korotetaan
yhdellä prosenttiyksiköllä. Määräajaksi tarkoitettu yli miljoonan euron lahjojen ja pe-
5
Kiinteistövero
Kiinteistöveroa korotetaan nostamalla yleisen kiinteistöveron sekä vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveron laissa säädettyjä ala- ja ylärajoja.
Energiaverotus
Energiaverotusta kiristetään korottamalla yleisen sähköveroluokka I:n (kotitaloudet, palveluyritykset) veroa. Myös lämmitys-, voimalaitos- ja työkonepolttoaineiden
hiilidioksidiveroa korotetaan. Bensiinin ja
dieselin veroja korotetaan, mutta aiemmin
päätetty turpeen vuoden 2015 veronkorotus peruutetaan.
Ajoneuvovero
Henkilö- ja pakettiautojen vuotuista ajoneuvoveroa korotetaan vuoden 2016 alusta.
Verotuet
Verotukia karsitaan poistamalla kaivostoiminnan energiaverotuet ja muuttamalla nestekaasu verolliseksi. Taksien ja muuttotavarana tuotujen autojen autoveroalennus poistuu. Muutos ei koske erityisvarusteltuja takseja.
TILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
Kuva: Pixmac
Ajankohtaista
Rakentamisen uusilla ilmoitusvelvollisuuksilla pyritään kitkemään harmaata taloutta.
Satunnaiset rakennuttajatkin joutuvat
ilmoitusvelvollisuuden piiriin
Heinäkuussa voimaan astuva rakennustyön teettäjän ilmoitusvelvollisuus asettaa rakennuttajille
uusia raportointivelvollisuuksia. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös satunnaista rakennuttajaa, joka rakennuttaa uutta tai korjauttaa
vanhaa.
Rakennustyön teettäjän ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkea rakentamista ja rakennustyötä, myös kunnossapitotyötä. Ilmoitusta ei tarvitse kuitenkaan tehdä kiinteistön huollosta, isännöinnistä eikä suunnittelu- ja valvontatöistä.
- Ilmoitusvelvollisia ovat kaikki rakennustöitä tilanneet yritykset ja yhteisöt toimialasta riippumatta sekä asunto-osakeyhtiöt ja luvanvaraisia rakennustöitä teettävät yksityishenkilöt, sanoo Verohallinnon johtava asiantuntija Tomi Peltomäki.
Verottajalle on ilmoitettava kaikki tilatut,
yli 15 000 euron hintaiset rakentamispalvelut ja kunnossapitotyöt sekä yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevät henkilöt.
Rakennuttajan on ilmoitettava verohallinnolle tiedot niistä yrityksistä, jotka suorittaTILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
vat sille arvonlisäverolaissa tarkoitettuja rakentamispalveluja. Ilmoitus on tehtävä myös
yrityksestä, joka vuokraa rakennuttajalle työvoimaa rakentamispalveluihin.
Urakkatietojen lisäksi rakennustyömaan
pääurakoitsijan tai muun päätoteuttajan on
lain voimaan tultua ilmoitettava verottajalle
kuukausittain tiedot työmaalla työskentelevistä työntekijöistä ja itsenäisistä työnsuorittajista. Aliurakoitsijoiden on puolestaan
toimitettava pääurakoitsijalle tiedot omista
työntekijöistään.
Kotitalouksilla on kevennetty ilmoitusvelvollisuus. Yksityishenkilöiden on ilmoitettava urakkatiedot verottajalle silloin, kun rakentaminen edellyttää rakennuslupaa, kuten omakotitalon tai kesämökin rakentaminen. Asunto-osakeyhtiössä osakkaan teettämiä luvanvaraisia töitä ovat muun muassa
keittiön tai kylpyhuoneen paikan muuttaminen tai kantaviin rakenteisiin kajoaminen.
Sähköinen raportointi
Yritykset ja yhteisöt voivat ilmoittaa tietoja
vain sähköisesti suomi.fi- tai ilmoitin.fi-palvelussa.
- Tiedot annetaan ensimmäisen kerran
5.9. heinäkuulta 2014 ja sen jälkeen aina viimeistään kohdekuukautta toiseksi seuraavan
kuukauden viidentenä päivänä, Tomi Peltomäki sanoo.
Yksityishenkilöiden on annettava tiedot
rakennuskohteesta ja maksetuista suorituksista vain kerran ennen loppukatselmusta.
Kotitaloudet voivat antaa tiedot myös paperilomakkeella.
Rakennusalan kuukausi-ilmoitus on yksi
etappi rakennusalan harmaan talouden torjunnassa. Edellinen oli veronumerojen käyttöönotto rakennustyömailla vuoden 2012
syyskuusta alkaen.
Lisätietoja: vero.fi -> Rakentamiseen liittyvä
tiedonantovelvollisuus
Satunnaisen rakennuttaja ilmoittajana
• Älä unohda tilaajavastuulain velvoitteita.
• Sovi, että pääurakoitsija tekee kaikki lain edellyttämät ilmoitukset verottajalle.
• Jos ilmoitat urakkatiedot itse, suunnittele ilmoittaminen etukäteen.
• Kysy neuvoa tilitoimistostasi.
6
Henkilöauton tiukka
alv-käsittely yllättää
Rantalainen Järvenpään toimitusjohtaja
Tuula Järvinen muistuttaa, että arvonlisäveron vähennysoikeutta on rajoitettu silloin,
kun tavaran tai palvelun katsotaan palvelevan
enemmän yrittäjän tai hänen henkilökuntansa yksityistä kulutusta kuin liiketoimintaa.
- Tässä henkilöautojen tiukka arvonlisäverokäsittely välillä yllättää asiakkaat, hän
sanoo.
Yrityksen omaan käyttöön tai työsuhdeautoiksi hankkimien henkilöautojen hankintahinnasta tai vuokrasta ei saa vähentää arvonlisäveroa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Pakettiautoista arvonlisäveroa ei voi
vähentää autoveron osuudelta.
-KOULUTTAA
- Vähennysoikeuden rajoitus koskee myös
kaikkia auton käyttökuluja. Niiden sisältämiä
arvonlisäveroja ei saa vähentää. Poikkeuksen
tekevät pakettiautot sekä henkilöautot, joita
käytetään laissa erikseen mainittuun tarkoitukseen. Silloinkin arvonlisäverovähennyksen edellytyksenä on aukoton ajopäiväkirja,
Järvinen sanoo.
Hän kehottaa yrityksiä varmistamaan isojen hankintojen arvonlisäverokäsittelyn etukäteen tilitoimistostaan.
- Ennen kaupantekoa kannattaa varmistaa
rekisteriotteesta, onko auto rekisteröity henkilö- vai pakettiautoksi, hän sanoo.
Arvonlisäveroa ei voi vähentää seuraavista hankinnoista:
• Yrityksen käyttöön tai työsuhdeautoksi ostetut tai liisatut henkilöautot.¹
• Pakettiauton hankintahinnasta arvonlisäveroa ei voi vähentää autoveron osuudelta.
• Autojen käyttökuluista arvonlisäveron saa vähentää vain siltä osin, kun autoa käytetään
vähennykseen oikeuttavaan liiketoimintaan². Arvonlisäverovähennyksen edellytyksenä on
aukoton ajopäiväkirja.
• Henkilökunnan lahjat.
• Edustuskulut.
• Kulut, jotka liittyvät henkilökunnan harrastustiloihin ja loma-asuntoihin sekä henkilökunnan lapsille tarkoitettuun päiväkotiin.
• Työnantajan työntekijöilleen kustantamat siivous- ja lastenhoitopalvelut.
• Kun hankinta on tehty arvonlisäverottomaan toimintaan.
¹ ²Arvonlisäverovähennyksen saa tehdä, jos ajoneuvo on hankittu myytäväksi, vuokrattavaksi, käytettäväksi
ammattimaisessa henkilökuljetuksessa (esimerkiksi taksit) tai ajo-opetuksessa tai yksinomaan vähennykseen oikeuttavaan tarkoitukseen.
SEURAA
SYKSYN
KOULUTUSTARJONTAAMME
NETISTÄ
KESÄKUUSTA
LÄHTIEN!
rantalainen.fi/koulutukset
Selvitä investoinnit ennen kiinteistökauppaa
Kiinteistöinvestointien arvonlisäverovastuut kannattaa pitää mielessä, kun ostaa tai myy kiinteistöä.
- Aina kun on ostamassa kiinteistöjä tai keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeita, pitää muistaa tarkistaa, kohdistuuko kiinteistöön investointien arvonlisäverovastuita, sanoo Ernst & Youngin veroasiantuntija Eija Tannila.
Pääsääntö on, että kiinteistökaupassa ostajalle siirtyy myös uudisrakennus- ja perusparannustöiden arvonlisäveron tarkistusoikeus ja -velvollisuus.
Tarkistusaika on 10 vuotta rakennustyön
valmistumisesta, ja ostaja käsittelee veroa
omistusaikanaan ikään kuin olisi itse tehnyt
investoinnin.
Ostajan pitää pyytää myyjältä selvitys arvonlisäerovastuista. Selvityksestä on hy-
vä käydä ilmi ainakin rakentamispalvelun
valmistumisajankohta, kiinteistöinvestointiin sisältyvä veron kokonaismäärä ja kiinteistön valmistuessa vähennetty vero, jonka pohjalta ostaja voi laskea oman tarkistuksensa määrän.
- Etenkin tilanteessa, jossa myyjä ei ole
voinut vähentää koko veron määrää, ostajan pitää tietää, minkä verran hän voi saada
verovähennyksiä hyväkseen omana omistusaikanaan, Tannila sanoo
Hän muistuttaa, investoinneissa voi olla
kyse isoistakin arvonlisäveroista eikä ostajalla ole käytännössä mitään mahdollisuuksia tarkistaa myyjän kirjanpidosta todellista
arvonlisäveron määrää.
- Sen vuoksi kaupan yhteydessä olisi hyvä sopia, miten menetellään, jos investoinneista annetut tiedot ovat virheellisiä, Tannila sanoo.
7
Ostajan muistilista
• Selvitä, onko myytävänä olevaan
kiinteistöön tehty investointeja, joissa
on vielä arvonlisäveron tarkistuskautta jäljellä. Investoinnin tarkistusaika on 10 vuotta rakennustyön
valmistumisesta.
• Ostajalle voi esimerkiksi kiinteistön
käyttötarkoituksen muutoksen yhteydessä syntyä kustannuksia sellaisista
arvonlisäverovähennyksistä, joita
myyjä on saanut aikanaan hyväkseen.
• Keskinäisen kiinteistöyhtiön osakkeiden kaupan yhteydessä tarkistusvastuut ja -oikeudet siirtyvät ostajalle
vain, mikäli osakas on itse tehnyt
investoinnin.
• Pyydä kiinteistön myyjältä investointiselvitys jokaisesta investoinnista
erikseen.
TILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
Kuva: Tykkimäen Vapaa-aikakeskus Oy
Asiakkuus
Vesipuiston uskotaan pidentävän matkailijoiden viipymistä Tykkimäellä ja Kouvolan seudulla.
Tykkimäki investoi vesileikkeihin
Kaakkois-Suomen suurin matkailukohde Tykkimäen huvipuisto laajentaa toimintaansa vesileikkeihin.
Kesäkuussa avattava Aquapark on Tykkimäen historian suurin investointi.
Tykkimäen huvipuisto Kouvolassa valmistautuu uuteen sesonkiin kutkuttavassa tilanteessa. Talven aikana huvipuiston viereen Käyrälammen rannalle on rakennettu
puolentoista hehtaarin suuruinen ulkovesipuisto. Sitä varten on palkattu 40 kausityöntekijää jokakesäisen 180 hengen lisäksi. Uusia vakituisia työntekijöitä on palkattu kenttäpäällikön sekä kioski- ja ravintolavastaavan tehtäviin.
Aquaparkin nimeä kantava vesipuisto
maksoi yli kuusi miljoonaa euroa. Se on Tykkimäen suurin investointi sitten puiston perustamisen.
Tykkimäen Vapaa-aikakeskus Oy:n toimitusjohtaja Sakari Pasanen sanoo, että huvipuiston pitää uusiutua aika ajoin. Huvipuistobisnes ei ole silti pelkästään uutuuslaittei-
TILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
den kilpajuoksua. Huvipuistossa on vuosittain myös paljon huollettavaa ja korjattavaa.
- Toiminnan pitää olla kannattavaa, jotta
rahaa riittää korjauksiin ja laiteinvestointeihin, hän sanoo.
Tykkimäki tavoittelee vesipuistoinvestoinnillaan 35 000 henkilön lisäystä noin
200 000 hengen vuosittaiseen kävijämääräänsä. Lisäksi investoinnilla halutaan pidentää matkailijoiden viipymää alueella, johon
kuuluu myös leirintäalue hiekkarantoineen.
- Yhtiö alkaa vihdoin näyttää nimensä
mukaisesti vapaa-aikakeskukselta, kun sillä
on kaksi puistoa ja vielä leirintäalue siihen
päälle, Pasanen sanoo.
Suomen rennoin
Vesipuistoa oli kaavailtu Tykkimäen hu-
8
vipuiston läheisyyteen jo usean vuoden
ajan. Liikkeelle lähtöä viivästyttivät muiden
alueelle tekemät suunnitelmat, joissa vilauteltiin muun muassa kylpylän rakentamista.
- Matkailijavirtojen kasvaessa niin Venäjältä kuin kotimaasta päätimme lopulta toimia
itse, koska emme voi odottaa loputtomiin
muiden suunnitelmien toteutumista. Lisäksi asukkaat ovat jo pitkään toivoneet Käyrälammen alueen kehittämistä, Pasanen sanoo.
Tykkimäen tavoitteena on olla Suomen
paras huvipuisto alle teini-ikäisten kohderyhmässä eli silloin, kun perhe vielä kulkee
yhdessä.
Viime vuosina kasvavia kohderyhmiä ovat
olleet venäläiset lapsiperheet Pietarin seudulta sekä suomalaisista isovanhemmat lapsenlapsineen.
Kuva: Tarmo Valmela
”Annamme arvoa sille,
että tilitoimisto tuntee
asiakkaansa toiminnan
hyvin.”
Toimistosihteeri Jaana Aihtia ja toimitusjohtaja Sakari Pasanen sanovat,
että huvipuiston on uusiuduttava aika ajoin pysyäkseen mukana kilpailussa.
Tykkimäki on vehreän puistomainen ja vesipuiston valmistumisen jälkeenkin helposti
hallittavissa oleva alue, mikä luo hyvät edellytykset stressittömälle huvipuistokäynnille.
Aikuisille nostalgiaa tarjoavat muutamat
Linnanmäeltä siirretyt laitteet, kuten Enterprise, Calypso, Pilvenpyörä ja Helsinki-pyörä, nykyinen Kouvola-pyörä. Niissä voivat
vanhemmat ja isovanhemmat käydä fiilistelemässä omaa lapsuuttaan, jos pää vielä kestää. Varhaisteineille kovaa menoa tarjoavat
muun muassa Star Flyer ja Loop Fighter.
Sää ei hidasta
Huvipuiston sesonki on vain 90 päivää, vesipuistossa vielä kolmanneksen sitäkin lyhyempi.
Huvipuistobisneksessä ollaan vähemmän
säiden armoilla kuin voisi olettaa. Sadekaan
ei haittaa lapsia huvipuistossa, kunhan heidät puetaan sään mukaan. Huvipuistonpitäjän unelmasää on silti pilvipouta, jolloin
ihmiset eivät jää mökille sadetta tai hellettä pitämään.
- Sään puolesta Suomen kesä on melko
vakio. Joukkoon mahtuu aina muutama katastrofipäivä, kuten viime kesänä yhtenä sa-
depäivänä koulujen jo alettua kävijöitä oli
35, kun vuorossa oli sata työntekijää, Pasanen kertoo.
Hän sanoo heikon taloussuhdanteen rokottavan huvipuistoja vähemmän kuin monia muita yrityksiä.
- Talouden kiristyminen näkyy jonkin verran kävijöiden rahankäytössä: huvipuistoon
tullaan ehkä omin eväin eikä rahaa kuluteta
peleihin tai matkamuistomyymälään.
Hyvä työnantajamaine
Kesän kynnyksellä Tykkimäen seitsemän
ympärivuotista työntekijää elävät vuoden
kiireisintä aikaa.
- Joudumme tavallaan perustamaan puiston joka kevät uudelleen, kun rekrytoimme
ja perehdytämme henkilökunnan, valmistelemme laitteet, pelit ja kioskit sekä teemme sopimukset tavarantoimittajien kanssa.
Pitkäaikaisia sopimuksia on vain muutaman
ison tavarantoimittajan kanssa, kertoo toimistosihteeri Jaana Aihtia Tykkimäen Vapaa-aikakeskus Oy:stä.
Tykkimäki saa joka vuosi yli 700 kesätyöhakemusta ja monelle nuorelle se on ensimmäinen työpaikka. Sen vuoksi Tykkimäki ha9
Tykkimäen huvipuisto
• Perustettu v. 1986 (Lasten Päivän
Säätiö)
• Yhtiöitetty v. 2000 Tykkimäen
Vapaa-aikakeskus Oy:ksi, johon
kuuluvat Tykkimäen huvipuisto ja
Tykkimäki Camping.
• Omistajat Kouvolan kaupunki
(46 %), Kymenseudun Osuuskauppa (34 %) ja toimiva johto (20 %).
• Teki viime talvena historiansa suurimman investoinnin rakennuttamalla yli 6 miljoonaa euroa maksaneen
vesipuiston.
• Suomen kolmanneksi suosituin
huvipuisto yli 200 000 kävijällä vuodessa. Vesipuiston odotetaan tuovan
35 000 uutta kävijää kesässä ja
pidentävän matkailijoiden viipymistä
alueella.
• Tälle vuodelle budjetoitu liikevaihto
4,7 miljoonaa euroa.
• Työntekijöitä 220, joista ympärivuotisia seitsemän.
TILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
Työnjaosta keskusteltava
Sesongin aikana Tykkimäen ostolaskujen
määrä moninkertaistuu. Viime syksynä Tykkimäki otti täysimääräisesti käyttöön ostolaskujen sähköisen kierrätyksen. Jaana Aihtia hoitaa ostoreskontran itse tilitoimiston
järjestelmällä.
Hän kertoo, että myyntilaskujen sähköistämistä vielä harkitaan niiden pienen määrän takia. Huvipuiston tulot kerätään lähes
sataprosenttisesti kassoilla.
Tykkimäki on käyttänyt Rantalainen &
Talsin palveluita vuodesta 2000. Toimitusjohtaja Sakari Pasanen sanoo, että kynnys tilitoimiston vaihtamiseen on korkea. Tykkimäki on kilpailuttanut tilitoimistopalvelut
määrävälein, mutta päätynyt tähän mennessä
aina jatkamaan Rantalaisen & Talsin kanssa.
Pasanen antaa arvoa sille, että tilitoimisto tuntee asiakkaansa toiminnan hyvin. Sen
pohjalle on helppo rakentaa toimiva asiakassuhde.
- Esimerkiksi meillä on käytössä kaikki
mahdolliset veroluokat nollaverollisesta toiminnasta alkaen. Käymme aktiivisesti kauppaa ulkomaille ja meille tulee jatkuvasti tavaraa eri puolilta maailmaa Kiinaa myöten,
hän sanoo.
Pasanen sanoo, että taloushallinnosta on
ollut helpoin lähteä ulkoistamaan yrityksen
toimintoja. Viimeksi Tykkimäellä tarkasteltiin taloushallinnon toimintoja neljä vuotta
sitten, kun taloushallinnosta vastannut työntekijä jäi eläkkeelle ja osa hänen töistään siirrettiin tilitoimiston tehtäväksi.
- Tilitoimiston kanssa pitää keskustella aika ajoin siitä, mitä meidän kannattaa tehdä
itse ja mitkä tehtävät on järkevää antaa heille. Uudistuksilla on yleensä jokin hintalappu,
jolloin hinta ja työn määrä kulkevat arvioinnissa käsi kädessä, Pasanen sanoo.
TILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
Kuva: Tykkimäen Vapaa-aikakeskus Oy
luaa olla hyvä työnantaja nuorille. Pienellä
paikkakunnalla se on myös kunniakysymys.
Joka toukokuu Aihtia syöttää palkanlaskentaan parin sadan kesätyöntekijän henkilötiedot ja tekee heille sähköistä työajanseurantaa varten kulkukortit ja leimausavaimet.
Siitä alkaa runsaan kolmen kuukauden pituinen palkanmaksuruljanssi.
Palkat laskee Tykkimäen tilitoimistokumppani Rantalainen & Talsi Oy Kouvolassa ja ne maksetaan kahden viikon välein.
Aihtia tarkistaa työntekijöiden kellokorttileimaukset ja tekee niihin tarvittavat korjaukset sekä vastaa työntekijöiden kysymyksiin
palkoista.
Tykkimäki on puistomainen ja helposti hallittavissa oleva huvipuisto, jossa voi viettää
stressittömän huvipuistopäivän myös pienten lasten kanssa.
Vesi-ilottelua koko perheelle
Tykkimäen strategian mukaan kesäkuussa avattavassa Aquaparkissakin on
ajateltu koko perhettä.
Kaikkein pienimmille on oma kahluuallas Spraypark, jossa on sumutunneleita
ja vesitykkejä, mutta vettä vain 20 senttiä.
Vähän isommille lapsille on tarjolla seikkailuallas, jossa on erilaisia liukumäkiä
ja telineitä. Altaan vesisyvyys on 45 senttiä.
Aikuisille vesipuistossa on 25 metrin lämmitetty uima-allas, jossa voi uida
vaikka kuntoillakseen.
Perheen hurjapäitä varten vesipuistoon on rakennettu kymmenmetrinen torni,
josta lähtee viisi erilaista liukurataa. Niistä osaa lasketaan renkailla ja liukumatoilla. Multilane on 4-raitainen ja yli 80-metrinen mattoliukumäki, jossa ajetaan
kilpaa kavereiden kanssa.
10
Sähköinen taloushallinto
syö paperilaskun elintilaa
Yritykset saavat parhaimmillaan jo
puolet ostolaskuistaan sähköisinä.
Pääkaupunkiseudulla arviolta enää
joka kolmas lasku pitää skannata
sähköiseen muotoon.
Rantalainen Helsingin toimitusjohtaja Risto Iivonen uskoo, että paperisten ostolaskujen skannauspalvelut ovat katoava välivaihe siirryttäessä sähköiseen taloushallintoon.
- Toistaiseksi skannauspalvelua vielä tarvitaan usein silloin, kun yritys ottaa käyttöön
ostolaskujen sähköistä kierrätysjärjestelmää
ja sen pitää saada kaikki ostolaskut sähköiseen muotoon, hän sanoo.
Iivonen arvioi, että pääkaupunkiseudulla
skannattujen laskujen osuus on vähentynyt
vuodessa noin 50:stä 35 prosenttiin kaikista laskuista. Muu Suomi tulee tässä hieman
pääkaupunkiseudun jäljessä.
- Monet pienyrityksetkin ovat viime aikoina joutuneet siirtymään verkkolaskutukseen,
kun yhä useammat julkishallinnon toimijat
ja isot yritykset yksinkertaisesti kieltäytyvät
vastaanottamasta enää muita kuin verkkolaskuja, hän sanoo.
E-kirje massapostituksiin
Periaatteessa laskuja voidaan vielä vastaanottaa kolmella eri tavalla: postitse paperilla,
sähköpostilla tai verkkolaskuna.
- Laskun voi antaa myös käteen, vaikka
näin tapahtuukin yhä harvemmin, Risto Iivonen muistuttaa.
Lähettäjälleen kallein on maapostissa lähetetty paperilasku. Siinä suurimmat kulut
syntyvät laskun käsittelystä yrityksessä.
- Yksittäisiä laskuissa paperilaskun hintaero muihin laskutusmuotoihin ei ole suuri,
mutta kun lähetetään kymmeniä tai satoja
laskuja, ero kasvaa jo huomattavaksi, Iivonen sanoo.
Paperilaskua halvempi vaihtoehto on
e-kirje. Sen kustannukset syntyvät paljolti
taloushallinnon ohjelmistoista, jotka välittävät palvelua. E-kirjeenä lähetetyn laskun
kappalehinta vaihtelee volyymista ja valitusta kuljetusnopeudesta riippuen 80 sentistä
hieman yli euroon.
E-kirjeessä sähköisesti luotu lasku tulostetaan Itellan tai jonkin muun palveluntuottajan tulostuspalvelussa, laitetaan kuoreen
ja jaetaan.
- Lähettäjälle palvelun käyttöönotto on
ilmaista ja helppoa, koska laskun tulostuspalvelu kuuluu nykyään vakio-ominaisuutena taloushallinnon ohjelmiin. Rantalaisen
käyttämissä taloushallinnon ohjelmistoissa
on valmiina tulostuspalvelut, Iivonen sanoo.
Hän sanoo, että e-kirjeen edut tulevat esille erityisesti massalähetyksissä, kun yhdellä
napinpainalluksella voi lähettää satoja laskuja kerralla.
Sähköpostilasku ei ole yrityskäytössä aivan tavanomainen. Sitä käyttävät etenkin urheiluseurat ja muut järjestöt kuluttajalaskutuksessa, esimerkiksi jäsenmaksujen keräämisessä, koska se on lähettäjälle ilmainen.
- Yritysten välillä sähköposti on vähän
hankala vastaanottajalle, koska tämä joutuu
yleensä siirtämään laskun tiedot erikseen taloushallinnon ohjelmaan, Iivonen sanoo.
Verkkolasku edullisin
Verkkolasku on vastaanottajalle ylivoimaisesti edullisin laskutusmuoto, koska sähköisestä
laskusta vastaanottaja pystyy lukemaan tietoa suoraan taloushallinnon järjestelmäänsä.
Risto Iivosen mukaan verkkolaskun tietosisältöä käytetään vielä vähän hyväksi. Toistaiseksi tietosisällöstä hyödynnetään oikeastaan vain maksatustietoja, vaikka verkkolaskussa voi standardin mukaisesti lähettää
suuren määrän tietoa.
Lähettäjälle verkkolasku on nopein, koska se on tavallisesti perillä välittömästi. Se
”Vastaanottajalle verkkolasku
on ylivoimaisesti edullisin.”
on myös varmin laskutusmuoto, koska järjestelmä antaa virheilmoituksen, jos lasku ei
ole mennyt jostain syystä perille.
- Maksuaikahan lähtee juoksemaan vasta siitä, kun lasku on vastaanotettu, Iivonen
huomauttaa.
Monet massalaskuttajat, kuten matkaviestinoperaattorit ja energiayhtiöt, ovat ruvenneet siivittämään verkkolaskuun siirtymistä
veloittamalla yrityksiltä jopa kymmenen euron suuruisia paperilaskulisiä.
Iivonen arvioikin, että parin vuoden kuluttua enää todella harva yritys voi jättää sähköisen laskun kokonaan huomiotta.
Verkkolaskun käyttöönotto vaatii sopimuksen pankin kanssa. Verkkolaskutuksen
kustannukset riippuvat operaattoreina toimivista pankeista ja taloushallinnon ohjelmistotaloista, jotka haluavat osansa verkkolaskujen välittämisestä. Hinta vaihtelee muutamista senteistä muutamiin kymmeniin sentteihin laskulta.
Iivonen korostaa, että verkkolasku on joka
tapauksessa 50–60 prosenttia halvempi kuin
paperilasku. Suurimmat säästöt syntyvät laskun käsittelykuluissa.
Eri laskutusmuotojen kustannuksia
+/ –
Laskutusmuoto
Kustannukset
Perinteinen paperilasku
n. 0,80–1,00 €/kpl
ilman käsittelykuluja
– Vastaanottajan paperilaskulisä
n. 0,80–1,20 €/kpl
+ Ei erillisiä käsittelykuluja.
E-kirje
voi olla jopa 10 euroa laskulta.
Helppo ja nopea käyttää myös
massalaskutuksissa.
Ei erillisiä lähetyskuluja.
Sähköpostilasku
– Laskun siirtäminen talous-
hallinnon ohjelmaan aiheuttaa
ylimääräistä työtä vastaanottajalle.
Verkkolasku
Operaattorista riippuen muutamista senteistä muutamiin kymmeniin sentteihin/kpl
11
+ Nopein ja saajalle edullisin.
Vastaanottaja pystyy lukemaan
laskusta tietoja suoraan taloushallinnon järjestelmäänsä.
TILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
Asiakirjojen säilytysajoista ei voi tinkiä
Yrityksen taloushallinnon asiakirjojen säilytysajat vaihtelevat suuresti.
Säilytysajoista ei voi tinkiä edes sähköisten asiakirjojen kohdalla.
Yritys on velvollinen säilyttämään toiminnassaan syntyneitä asiakirjoja. Asiakirjojen säilytysvelvollisuus voi perustua lakiin, asetukseen tai viranomaismääräykseen.
Asiakirjojen säilytysajat vaihtelevat vuodesta viiteenkymmeneen vuoteen. Pysyvästi suositellaan säilytettäväksi yleensä sellaiset
asiakirjat, joita ilman yritys ei voi toimia, kuten esimerkiksi yritystoiminnan perustamiseen liittyvät asiakirjat ja hallituksen kokouspöytäkirjat.
Säilytysaikojen puitteissa yrityksen asiakirjoja voivat pyytää eri viranomaiset, kuten työsuojelu- ja verotarkastajat. Esimerkiksi kirjanpitoaineiston säilytysvelvollisuuden
laiminlyönnistä voidaan tuomita sakkorangaistukseen.
Sähköisten palvelujen palvelujohtaja Riitta Sinkko Rantalaisen Lahden toimistosta
sanoo, että yritys voi myös ulkoistaa kirjanpitoaineiston säilyttämisen jollekin palveluntarjoajalle, mutta vastuu aineiston säilyttämisestä pysyy silti yrityksellä.
Tilitoimistot eivät yleensä ota säilyttääkseen asiakkaidensa paperimuotoisia tositteita eivätkä tilinpäätösasiakirjoja.
- Tilitoimisto vastaa asiakkaan juoksevan
aktiivisen kirjanpidon ja palkkakirjanpidon
säilyttämisestä. Tarvittaessa meiltä löytyvät
sähköisinä edellisten tilikausien kirjanpitokirjoista pää- ja päiväkirjat, mutta ei paperisia tositteita, jotka ovat vain asiakkaalla,
Sinkko sanoo.
Poikkeuksen muodostaa tilitoimiston järjestelmillä ylläpidetty yrityksen sähköinen
taloushallinto.
Rantalaisen käyttämä Fivaldi-ohjelmisto
tuottaa yrityksen lakisääteisestä kirjanpidon
ja palkanlaskennan materiaaleista automaattisesti sähköisen arkiston, joka on helppo tallentaa asiakkaalle CD- tai DVD-levyllä säilytettäväksi.
Kun kirjanpitoaineistoa säilytetään sähköisesti, aineisto pitää tallentaa kahtena kappaleena eri säilytysmedioille. Rantalaisen
Lahden toimisto tallentaa sähköisen kirjanpitoaineiston kahdelle CD:lle, joista se säilyttää itse toista, jotta vaatimus aineistojen
säilyttämisestä erillään toteutuu.
Sinkon mukaan ongelmallisempia ovat tilanteet, joissa yrityksellä on jokin oma sähköinen taloushallinnon järjestelmä.
- Silloin laskutusohjelmassa pitäisi olla
myös oma arkisto, jonka voi tallentaa pysyvästi säilytettävälle tietovälineelle, esimerkiksi CD-levylle, tai tositteet täytyy tulostaa
paperille. Tällöin joudutaan miettimään, onko sähköisenä luodun aineiston tulostamisessa paperille enää järkeä, hän sanoo.
Säilytä pisimmän mukaan
Asiakirjan säilytysaika lasketaan yleensä sen
päiväyksestä. Päiväämättömien asiakirjojen
säilytysaika lasketaan alkavaksi sen vuoden
päättymisestä, jolloin asiakirja on laadittu tai
siihen on tehty viimeinen merkintä.
Saapuneiden asiakirjojen säilytysaika lasketaan alkavaksi lopullisesta päätöksestä tai,
jos asia ei ole aiheuttanut toimenpiteitä, asiakirjan saapumisvuoden lopusta.
Tilinpitoon liittyvien aineistojen säilytysaika lasketaan sen tilivuoden päättymisestä,
jota ne koskevat. Tilikauden tositteiden, liiketapahtumia koskevan kirjeenvaihdon, koneellisen kirjanpidon täsmäytysselvitysten
sekä muun kirjanpitoaineiston säilytysaika
on kuusi vuotta.
Sähköinen säilyttäminen
• Sähköinen kirjanpitoaineisto tulee tallentaa luettavassa muodossa kahtena
appaleena koneelliselle tietovälineelle, esimerkiksi CD-levyille, jotka on säilytettävä
toisistaan erillään.
• Koneelliselle tietovälineelle säilytettäväksi tallennettuja kirjapitotietoja
ei saa muuttaa. Esimerkiksi cd:lle tiedot voidaan tallentaa vain luettavassa
ja tulostetavassa muodossa.
• Kirjanpitoon liittyvien aineistojen säilytysaika lasketaan sen tilivuoden
päättymisestä, jota ne koskevat.
• Sähköisten tiedostojen säilytysaika lasketaan niihin viimeksi tehdystä päivityksestä.
• Lisäksi suositellaan, että tasekirja säilytettäisiin aina myös paperimuodossa.
TILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
12
Tilinpäätösasiakirjoja on säilytettävä kymmenen vuotta tilikauden päättymisestä. Samoin palkkakirjanpitoa. Palkkakirjanpidon
tositteet on säilytettävä kuusi vuotta sen vuoden lopusta, jolloin suoritukset on maksettu.
Riitta Sinkko sanoo, että jos jostakin tositeaineistosta on samanaikaisesti voimassa
useita säilytysaikavaatimuksia, silloin noudatetaan pisintä säilytysaikaa. Tällaisia ovat esimerkiksi kiinteistöinvestointeja koskevat tositteet, joita on arvonlisäverolainsäädännön
mukaan säilytettävä muista tilikauden tositteista poiketen kolmetoista vuotta.
Hän ei suosittele säilyttämään yrityksen
asiakirjoja ainakaan sähköpostiohjelman liitetiedostoina.
- Yritykset voivat vuokrata Fivaldi-ohjelmistostamme arkistotilaa, johon yrittäjä voi
muodostaa oman sähköisen arkiston ja tallentaa sinne omia asiakirjojaan, kuten kirjeenvaihtoa, tarjouksia ja sopimuksia. Voimme tallentaa nämäkin asiakirjat CD:lle yhdessä lakisääteisen kirjanpitoaineiston kanssa, jos niin sovitaan, Sinkko sanoo.
Hävitä oikein
Asiakirjat, joita ei enää toiminnan tai lainsäädännön takia tarvita, pitää hävittää.
Riitta Sinkko suosittelee hävittämään paperiset asiakirjat aina joko polttamalla, silppuamalla tai tuhottavaksi toimittamalla.
CD-levyt on helppo leikata kahtia.
Hän varoittaa laittamasta vanhaakaan kirjanpitoaineistoa sellaisenaan keräyspaperiin.
- Säilytettiinpä aineisto mapissa tai CD:llä, sen päällä pitää aina lukea, mitä se sisältää, jotta aineisto osataan hävittää ajallaan.
Tilitoimisto ei tuhoa asiakirjoja asiakkaan
puolesta, vaan asiakkaan on tehtävä se itse.
Säilytysajan umpeuduttua tilitoimisto luovuttaa hallussaan olevat tallenteet asiakkaalle tuhottavaksi.
Rantalaisen Lahden toimistosta vanhat
tietokoneet menevät tuhottavaksi Kuusakoskelle, joka antaa todistuksen siitä, että kovalevyt on tuhottu.
Sinkko suosittaa samanlaista menettelyä
kaikille yrityksille siinäkin tapauksessa, että
tietoja tallennettaisiin pääsääntöisesti suoraan palvelimelle eikä kovalevyille.
Kuva: Tarmo Valmela
Rantalaisen Lahden palvelujohtaja Riitta
Sinkko näyttää mallia, kuinka helposti sähköisestä kirjanpitoaineistosta pääsee eroon,
kun lain edellyttämä säilytysaika on täyttynyt.
”Jos jostain tositeaineistosta
on voimassa useita säilytysaikavaatimuksia, noudatetaan
pisintä säilytysaikaa.”
Joitakin asiakirjojen säilytysaikoja¹
Aineistolaji
Asiakirja
Säilytysaika vuosina
Kirjanpito
Tilikauden tositteet kirjausjärjestyksessä; viranomaisilmoitukset (esim. alv:n valvontailmoitukset); koneellisen kirjanpidon täsmäysselvitykset; kirjeenvaihto esim. viranomaisten 6
kanssa; muistiot ja lausunnot; laskutiedot²; avoinna olevat laskut; matkalaskut
Tilinpäätösasiakirjat: tasekirjat, tase-erittelyt, liitetietoerittelyt,
kirjapitokirjat ja tilikartat
10
Kiinteistöinvestointeja koskevat tositteet
13
Palkanlaskenta
Palkanlaskennan muutosilmoitukset
Eläketietoilmoitukset ja -luettelot; ylityöilmoitukset ja -laskut
Palkkalaskelmien työnantajakappaleet
Jäsenmaksujen tilitysluettelo; ulosottomääräykset
Jäsenmaksuvaltakirjat
Palkka- ja palkkiokortit tai vastaavat tiedot sisältävät asiakirjat
Verokortit
1
2
6
10
palvelusaika + 2 vuotta
50
verovuosi tai muu
voimassaoloaika
Verotus
Veroilmoitukset ja liitteet
6
Henkilöstöasiat
Vuosilomaluettelot; eläkehakemukset ja -päätökset sekä -ilmoitukset, eläkeyhtiöiden
lausuntopyynnöt ja työnantajan lausunnot; luottamusmiesten toimintaa koskeva
kirjeenvaihto; hoitoonohjausta ja kuntoutusta koskevat asiakirjat
5
Irtisanoutumista koskevat asiakirjat­; sairaus- ja perhevapaapäivärahat sekä vastaavat
hakemukset ja päätökset; virkavapaudet, hoitovapaat ja muut tilapäisiä poissaoloja,
kuten opinto- ja saldovapaata, koskevat hakemukset ja päätökset; vuosilomia ja -lomakorvauksia sekä lomarahoja koskevat asiakirjat
6
Työtodistukset; poissaoloja koskevat työnantajan päätökset; työsuojelutarkastuspöytäkir- 10
jat; yhteistoimintaa koskeva kirjeenvaihto
Työpaikkaterveydenhuollon järjestämistä koskevat asiakirjat
Sopimusaika + 10 v
Määräaikaisia työterveystarkastuksia koskevat asiakirjat
12
Tapaturmia koskevat asiakirjat
20
Vuorotteluvapaata koskevat asiakirjat
50
Yt-toimintaa koskevat pöytäkirjat, vaalitulokset, toimintasuunnitelmat ja -kertomukset;
yt-sopimukset; työsuojeluvaalien tulokset; työsuojelun yt-sopimukset; työsuojelutoimikuntien asiakirjat; työturvallisuutta ja -terveellisyyttä koskevat selvitykset ja tutkimukset
sekä mittaustulokset ja muut ohjeaineisto
Pysyvästi säilytettäviä
Lähde: Vuodesta sataan, Liikearkistoyhdistys ry, Helsinki 2009
¹Taulukossa esitetyt asiakirjojen säilytysajat ovat vähimmäisaikoja. Esitettyjä säilytysaikoja säätelevät muun muassa kirjanpito-, arvonlisävero-, työaika-,
työsopimus- ja ennakkoperintälaki. ²Lasku pitää saada auki näkyville, ja se pitää pystyä tulostamaan paperimuotoon.
13
TILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
Kolumni
Onnellinen työmies
Onnellisia ovat ne, joilla on innostava tehtävä, selkeä tavoite ja kannustava yhteisö.
Tehtävä kuin tehtävä tuntuu helpolta, kun
on oikea asenne. Oikea asenne on valinta ja
aitoa vastuunottamista. Oikealla asenteella
innostamme työyhteisömme onnistumaan
töissään.
Hallituksen maaliskuinen kehysriihi keskittyi edelleen kiristämään veroja ja leikkaamaan vähän tulonsiirtoja. Varsinaiset rakenteelliset ongelmat tuottavuuden parantamiseksi eivät mahtuneet sixpackin asialistalle. Vasemmiston ideologiset syyt estivät
hallitusta edes keskustelemasta työmarkkinoidemme uudistamisesta kilpailukykymme parantamiseksi. Kaikki työmarkkinoita koskeva ulkoistettiin työmarkkinajärjestöille eli hallitus pesi kätensä eikä aio ryhtyä mihinkään toimiin työllistämiskynnyksen alentamiseksi.
Samaan aikaan keskustelu suomalaisten
suhteesta työelämään on usein kovin mollivoittoista. Ongelmia on paljon ja ratkaisuja vähän. Hyvistä pomoista on kova puute.
Ratkaisuja halutaan innokkaasti ulkoistaa.
Pahimmillaan työehtosopimuksilla määritellään lisää työn tekemisen rajoituksia, niin
kuin järjestöt pystyisivät ennakoimaan yritysten edellytyksiä parantaa tuottavuutta.
Tuottavuuden parantaminen on jokaisen vastuulla, innostus parantaa innovointikykyämme. Innostus synnyttää positiivista
energiaa ja parantaa työssä viihtymistä koko työyhteisössä. Minulla oli mahdollisuus
tutustua Tanskan työmarkkinoihin, joilla korostetaan joustavuuden merkitystä. Kansalaisten oikeuksien vastineena kaikilla on velvollisuus osallistua työmarkkinoille. Irtisanomissuoja ei koskaan ole esteenä työsuh-
teen päättämiselle, koska tekijältä on oikeus
vaatia tehtävään riittävä panos.
Tanskalaisia on noin satatuhatta enemmän kuin suomalaisia, mutta heidän työllisten määränsä on 3,7 miljoonaa kun suomessa työmarkkinoiden käytössä on vain 2,5
miljoonaa kansalaista! Tanskan työttömyys
on alle 5 prosenttia, meillä lähes 10 prosenttia. Tanskalaiset ovat maailman onnellisin
kansa. Voisiko tästä päätellä, että joustavat
työmarkkinat lisäävät onnellisuutta? Yhteisö, siis kunnat, tukevat ja ohjaavat työnhakemista. Kaikilla on minimisosiaaliturva, mutta työmarkkinoilla oleminen parantaa myös
tuen määrää. Varhaiseläkkeet ovat lähes lopetettu. Tanskalaisten näkemys on, että kun
työnantaja voi päättää epäonnistuneen työsuhteen, on palkkaamiskynnys myös vajaatyökykyisten osalta paljon alempi.
En tiedä, johtuuko se meillä Suomessa ikiaikaisesta herravihasta, mutta miksi meillä halutaan piehtaroida erilaisten jännitteiden kanssa ja syyllistää aina työnantaja kaikista ongelmista? Työyhteisöissä valitettavan usein vallitsee vastakkainasettelua, jossa työnantajan edustajat kokevat painostusta.
Johtajien auktoriteettia halutaan kyseenalaistaa ja haastaa, eikä meillä kaikilla aina ole
sellaisia ominaisuuksia, kuin hyvä henkilöjohtaminen edellyttäisi. Erilaisuuden hyväksyminen ja johtaminen ei ole aina helppoa.
Meillä on paljon hiipuvia toimialoja ja on
erityisen tärkeää, että tuemme kaikin keinoin toimintojen uudistumista. Kansainvälisen kilpailukykymme ylläpitämiseksi meidän on parannettava yhtä lailla kotimarkkinoiden tuottavuutta, siis tuotettava palveluissakin suurempi arvonlisäys tehtyä työtuntia
kohti. Tämä edellyttää vakiintuneista työta-
voista luopumista ja automaation yhä laajempaa hyödyntämistä.
Parantamalla työyhteisömme toimivuutta lisäämme muutosvalmiuttamme. Vastuu
on kaikilla työyhteisön jäsenillä. Onnellinen
työmies (tai työnainen) on omanarvontuntoinen, uskoo työnsä merkitykseen ja tukee
työkavereidenkin onnistumista. Uuden oppiminen lisää myös työtyytyväisyyttämme.
Innostu ja innosta, luo myönteistä asennetta
uuden oppimiseen. Vain muutos on pysyvää!
Antti Rantalainen
Kirjoittaja uskoo joustaviin
työmarkkinoihin ja on onnellinen
työmies.
Myydään/ Vuokrataan toimistotilaa Lahdesta
Tasokasta toimistotilaa tarjolla Lahden ydinkeskustassa, osoitteessa Aleksanterinkatu 15.
Myytävänä / vuokrattavana 1148 neliötä tilaa,
jonka voi jakaa myös neljään osaan.
Ota yhteys / tiedustelut:
Kimmo Martikainen
[email protected]
040 555 8081
Heimo Seppälä
[email protected]
0440 711 770
TILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
14
Yrittäjän asialla
Kannattaa olla
Suomen Yrittäjien jäsen
yrittäjä
Liity jäseneksi
Jäsenenä saat maksutta
käyttöösi yli sadan asiantuntijan neuvontaverkoston. Verkkosivuillamme
voit myös tutustua lukuisiin muihin etuihin.
www.yrittajat.fi/liity
Suomen Yrittäjät
valvoo pk-yrittäjien etua
joka päivä ja palvelee
jäsenyrityksiään.
Toimiessani sekä työssäni tilitoimistossa että
vapaaehtoistehtävissäni Hyvinkään Yrittäjien puheenjohtajana, Uudenmaan ja Suomen
Yrittäjien hallituksessa yrittäjien ja yritysten
palvelutehtävässä on luonnollista, että olen
kiinnostunut yritystoiminnan edistämisestä.
Onneksi yrittäjillä on Suomen Yrittäjät!
Sen jäsenetuihin kuuluu muun muassa yritysten asioiden ajaminen valtakunnallisesti.
Suomen Yrittäjät toteuttaa yhteiskuntavaikuttamista laajasti, ja sen vaikutusvalta tunnustetaan valtakunnallisesti. Järjestöllä on
edustajat keskeisissä työryhmissä. Tämä on
tapa, jolla yrittäjän ääni päättäjille kuuluu,
sillä yrityskoko Suomessa on edelleen pienentynyt yksinyrittäjien määrän kasvaessa.
Yrittäjäjärjestön tavoitteiden seurauksena:
• Kansalaisten yleistä hyvinvointia voidaan
parantaa jopa kilpailijamaita nopeammin
elinvoimaisen ja uudistuvan yrittäjäsektorin avulla
• Suomi pystyy säilyttämään vähintään nykyisen laajuisen teollisuuden ja monipuolistamaan sitä palvelualojen suhteellisen merkityksen kasvaessa
• Työn tuottavuus kaikilla toimialoilla paranee ja työurat pitenevät vastaamaan paremmin eliniänodotteen kasvua
• Julkisen velan kasvu voidaan saada hallintaan kohentamalla työllisyyttä ja kääntämällä
julkisen sektorin tuottavuus nousuun.
Suomen Yrittäjien työn keskeiset painopisteet 2011–2015 ovat:
1) Uutta vastuunkantoa ja yrittäjänäkökulmaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
2) Verotuksen on oltava yrittämiseen, yritysten kasvuun, työllistämiseen ja työntekoon kannustavaa.
• Verojen kiristämisen sijaan on pohdittava
uusia kasvun edellytyksiä.
• Yrittäjien verotuksen tulee olla kilpailukykyistä palkansaajien verotukseen verrattuna.
3) Tuottavuutta on parannettava työmarkkinarakenteita kehittämällä. Työllistämistä
on helpotettava.
4) Työvoiman riittävyys ja osaamisen taso
on turvattava. Yrittäjyyskasvatus.
5) Kuntapalveluiden tehostaminen edellyttää toimivia palvelumarkkinoita ja yhteistyötä yritysten kanssa.
15
• Julkisen sektorin on kehitettävä palveluiden
tuottamista yhteistyössä yritysten kanssa.
Vielä haluan tuoda esille Suomen Yrittäjien ajankohtaista työsarkaa yhteiskuntavaikuttamisessa.
Suomen Yrittäjien pääteema on pienyritysten verotuksen kannustavuuden parantaminen ottamalla käyttöön yrittäjävähennys.
Tämä koskee noin 130 000 yrittäjää ja loisi
hallituksen niin kipeästi toivomia työpaikkoja. Työpaikat tekevät yritykset!
Työmarkkinoita tulisi uudistaa vahvistamalla mahdollisuutta yrityskohtaisiin sopimisiin, sillä Suomen työsuhdeturve perustuu vanhoihin käsityksiin, jolloin yritykset
olivat pelkästään suurtyönantajia. Tasa-arvon puolustamista ei tarvita, sillä nykyään
jo lainsäädäntö suojaa.
Yritysverotuksen uudistus on ollut oikeansuuntainen. Suomen Yrittäjien vaikutuksesta
osinkoverotuksen kiristämistä on onnistuttu
torjumaan ja työ jatkuu edelleen.
Suomen Yrittäjien työ koskien elinkeinoverolain uudistamista ja verotusmenettelyiden kehittämistä yrittäjämyönteisiksi jatkuu.
Suomen Yrittäjiä tarvitaan erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten edunvalvontatyöhön ammattimaisella ja asiantuntevalla henkilöstöllään. Toimiakseen paremmin
yrittäjäjärjestö tarvitsee jäseniä. Mitä enemmän meitä jäseniä on, sitä suurempi on Suomen Yrittäjien arvo neuvottelupöydissä. Siis
kannattaa olla jäsen!
Anne Rantalainen
Omistajayrittäjä Suomen suurimmassa
perheomisteisessa tilitoimistoyrityksessä.
Hyvinkään Yrittäjien puheenjohtaja
Uudenmaan Yrittäjien hallituksen jäsen
Suomen Yrittäjien hallituksen jäsen
TILIPOSTI & Palkka 2 • 2014
HYVINKÄÄ
Sahakuja 4, 05810 Hyvinkää
Puhelin 019-4601 200
[email protected]
[email protected]
HÄMEENLINNA
Kaivokatu 16, 13100 Hämeenlinna
Puhelin 03-614 20
[email protected]
Kasarmikatu 11, 13100 Hämeenlinna
Puhelin 03-647 020
[email protected]
LAHTI
Lahden Tilikeskus Oy
Askonkatu 9 B, 15100 Lahti
Puhelin 03-87 180
[email protected]
HS-Yrityspalvelu Oy
Aleksanterinkatu 15, 15110 Lahti
Puhelin 03-883 110
[email protected]
ORIMATTILA
Orimattilan Tilikeskus Oy
Niementie 2, 16300 Orimattila
Puhelin 03-887 440
[email protected]
HELSINKI, KAMPPI
Rantalainen Oy Helsinki
Salomonkatu 17 A, 8. krs.
00100 Helsinki
Puhelin 010 321 6700
[email protected]
[email protected]
HELSINKI, PASILA
Rantalainen Oy Helsinki
Rantalainen Liikunta
Radiokatu 20, 4. krs, 00240 Helsinki
Puhelin 010 321 6700
[email protected]
[email protected]
FORSSA
Kutomonkuja 2 A 3, 30100 Forssa
Puhelin 03-4246 6600
[email protected]
URJALA
Kisatie 2, 31760 Urjala
Puhelin 03-4246 6600
[email protected]
NURMIJÄRVI
Keskustie 6, 01900 Nurmijärvi
Puhelin 09-8787 020
[email protected]
VANTAA, TIKKURILA
Rantalainen Oy Helsinki
Vernissakatu 8 A, 01300 Vantaa
Puhelin 010 321 6700
[email protected]
[email protected]
VANTAA, MYYRMÄKI
Rantalainen Oy Helsinki
Myyrmäenraitti 2, 01600 Vantaa
Puhelin 010 321 6700
[email protected]
[email protected]
JÄRVENPÄÄ
Rantalainen & Rekola-Nieminen Oy
Postikatu 10 A, 04400 Järvenpää
Puhelin 09-2790 730
[email protected]
[email protected]
KERAVA
Rantalainen & Vänttinen Oy
Paasikivenkatu 13,04200 Kerava
09-274 6620
[email protected]
TUUSULA
Rantalainen & Rosling Oy
Morokiventie 3, 04300 Tuusula
Puhelin 010 3202 550
[email protected]
PORVOO
Rantalainen & Järvinen Oy
Mannerheiminkatu 20
06100 Porvoo
Puhelin 019-536 440
[email protected]
nina.antell-kolehmainen@
rantalainen.fi
HAMINA
Rantalainen & Talsi Oy
Tili Talsi, Hamina
Isoympyräkatu 32, 49400 Hamina
Puhelin 05-340 880
[email protected]
[email protected]
KOUVOLA
Rantalainen & Talsi Oy
Tili Talsi, Kouvola
Kauppalankatu 6
45100 Kouvola
Puhelin 05-3418 711
[email protected]
[email protected]
KOTKA
Rantalainen & Talsi Oy
Tiliaktiiva, Kotka
Kirkkokatu 1, 48100 Kotka
Puhelin 05-2871 111
[email protected]
[email protected]
VIROJOKI
Rantalainen & Talsi Oy
Tili Talsi, Virojoki
Kiputie 2, 49900 VIROJOKI
Puhelin 05-3571 005
[email protected]
[email protected]
KHT-YHTEISÖ
Tilintarkastus Rantalainen Oy
Sahakuja 4, 05810 Hyvinkää
Puhelin 019-4601 200
[email protected]
[email protected]