7.5.2010 - Vihdin Seurakunta

Transcription

7.5.2010 - Vihdin Seurakunta
Vakka
n Seurakunnan tervehdys vihtiläisiin koteihin 7.5.2010
Läskillä
lukutaitoa
-kampanjan
loppupunnitukset
7.–8.5. s. 3
Pyhiinvaelluskokemuksia
Italiasta s. 4
Veteraanit
saivat oman
muistomerkin
s. 5
s. 6–7
Martta Jalava
102 vuotta
s. 8
Anja ja Juha Kurjenluoma / Kuva: Juha Auvinen
Kesä on
häiden
aikaa Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Susanne Vuorinen
Paimenen palsta
Hiirenkorvalle tulemisen ihme
Uuden elämän vyöry huumaa. Kaikki puhkeaa lehteen
ja kukkii luonnon suurenmoisessa kevätnäytöksessä.
Sieltä, missä sinivuokot loistavat ja koivu on hiirenkorvalla, ei voi olla pois. Luojan puutarhan sulous täyttää näissä karkeloissa mielen ilon Hengellä. Miten ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra! Kunpa
kevääseen saisi tehdä pesän, olla vain, katsella,
kuunnella ja koskettaa. Olla osa luontoa, suorassa yhteydessä siihen, joka ruokkii ja elvyttää talven pimeyden jälkeen.
Näinä aikoina nuoret rakastuvat,
vanhat haravoivat yhdessä ja lapset eivät tule mielellään sisälle.
Haluamme lähelle, kun olemme
ajautuneet vähän kauemmas.
Ihmisen luokse täällä on ikävä ja keväällä mahdollisimman
kaihoisasti. Kunpa meissäkin,
meidän välillämme voisi syntyä uutta niin kuin keväisessä
luonnossa! Uusi meissä on odotuksen ja kaipauksen verhon taakse kätkeytyvä ihme. Kosketus ja lähelle pääseminen ovat tapahtuneen
ihmeen merkkejä.
Rukous
Uusi päivä suunnitelmineen ja
vielä minulta salattuine tapahtumineen
on odottamassa.
Hyvä Jumala, varjele minua vääriltä askelilta,
anna herkkyyttä kuulla sinun kutsusi ja
rohkeutta nähdä keitä, missä ja miten
voisin palvella.
Hän on meissä ja me olemme Hänessä. Hänen Henkensä läpäisee koko todellisuuden ja synnyttää elämän
minne tahtoo ja keneen tahtoo. Henki pulppuaa elämää, joka ottaa valtaansa sille alttiit sielut ja mielet. Uusi elämä, hiirenkorvalle tuleminen, on ihmeenomaista itsestään tapahtumista. Vailla uskoa oleva saa uskon, jumalaton Jumalan, armoton armon Hengen.
Hengen kevät on kaivattu lahja talven kylmyyden kohmettamille. Silloin elämän muurahaiset leikkivät yhdessä
armon auringon alla. Toisiaan he
lämmittävät, yksin he kohmettuvat. Seurakunnan muurahaispesän rakentaminen on yhteistä puuhaa!
Kiitos, että olet mukana
Hengen kevään puuhissa. Jumalan keväinen Henki sinua
koskettakoon!
Pekka Valkeapää,
kirkkoherra
Aamen
Eija Vuorela
Saksittua
n Monille elämän tragediat avaavat vähitellen oven sellaiseen uskon ymmärrykseen, jossa loogisuus ja onnistunut väittely eivät ole enää keskeisiä asioita. Jumalan lähellä eläminen ja omaan
elämään ja sen vastoinkäymisiin
suostuminen antavat aivan uudenlaista rauhaa ja ymmärrystä.
Enää ei ole tärkeää olla ehdottomasti oikeassa.
Sirkku Nyström,
Lauri Oikarisen haastattelu,
Kirkko&kaupunki 21.4.2010
n Kun ihminen, lapsi tai aikuinen, on syvässä surussa, tiedämme, mitä tehdä. Halaus on miljoonia sanoja ja myötätuntoista katsettamme voimakkaampi. Lapsia
on suojeltava väärältä kosketukselta. Sen vaikutukset ovat tuhoisia. Lapsilla on silti oikeus kokea
Paino
Salon Lehtitehdas
Eero Jokela,
Poikien ja tyttöjen keskuksen (PTK)
toiminnanjohtaja, Esse 29.4.2010
n Supina sakasteissa ja jupina sisäpiirien kabineteissa on vaihtumassa julkiseen keskusteluun, tasokkaisiin kannanottoihin ja erimielisten vuorovaikutukseen.
Tästä kannattaa iloita. Keskustelua ei tarvitse pelätä. Kirkko, joka ei salli keskustelua tai rajaa siihen osallistumisen oikeuden tiukasti kontrolloituihin käsiin, on
pelottava.
Espoon hiippakunnan
hiippakuntasihteeri Irja Askola,
blogikirjoituksesta
”Kiinnostava kirkko” 25.2.2010,
www.irjaaskola.fi
Vakan toimitus
Vihdintie 6b, 03400 Vihti
puh. (09) 3478 5018
www.vihdinseurakunta.fi
Päätoimittaja Pekka Valkeapää
puh. (09) 3478 5014
[email protected]
Toimitus:
Heikki Nieminen
Susanne Vuorinen
puh. (09) 3478 5018
[email protected]
Kustantaja
Kuvankäsittely ja taitto
Kustannus-Osakeyhtiö
Kotimaa
Ilmoitusmyynti Jaana Mehtälä
[email protected]
p. 020 754 2309, 040 509 4962
Ihmeitä ja unelmia!
Pitkän, ihmeellisen talven jälkeen on maata näkyvissä. Kotipihamme oli pahimmillaan, tai parhaimmillaan
maaliskuun lopulla, kun päivittäin satanut lumi lapioitiin pihan reunoille ja osa katolla olleesta lumesta
pudotettiin alas. Ikkunat peittyivät lumeen niin, että
vain pihapuiden latvat olivat näkyvissä, sekä naapurin savupiippu.
Näin lumista talvea ei ole ollut naismuistiin. Kuitenkin jokaisena arkiaamuna olemme päässeet pihastamme ajoissa töihin, mieheni Espooseen ja minä Nummelaan. Kiitos naapurin Raimolle, ahkeralle, aamuvirkulle auraajalle.
Pääsiäisen ihmeestä, Kristuksen kärsimyksestä ja
ylösnousemuksesta kertova näytelmä esitettiin jälleen
Helsingissä. Paljon huomiota herätti uutinen, että pääosan esittäjä on japanilainen naisnäyttelijä. Omakin
mielenkiinto heräsi esitystä kohtaan ja lähdimme sitä katsomaan. Alkuhämmennyksen mentyä ohi, huomio kiinnittyi siihen, kuinka tämä näyttelijä suoriutuu
isossa roolissaan, suomenkielellä.
Intensiivisen harjoittelun tuloksena hänen suomenkielensä oli kaunista kuultavaa. Loppukohtaus Tuomiokirkon portailla oli sykähdyttävä. Kun hän ilman äänentoistolaitteita huusi ristillä: “Isä, ota pois minulta tämä malja…”, tuntui, että koko Senaatintori järisi. Miksi nainen Jeesuksena? Miksipä ei!
Kevät on ihmeellistä aikaa. Valo ja lämpö saavat luonnon heräämään ja ihmiset hymyilemään.
Pellot, ojat ja joet tulvivat, joutsenet saapuvat kirkuen. Ensimmäisen sitruunaperhosen lento, tai mustarastaan vihellys lämmittää mieltä ihmeellisesti, tekee mieli hankkia monenlaista kivaa ja kaunista pihaan. Ainakin kesäkukkaset talon seinustalle!
Kun olin nuori, unelmoin punaisesta skootterista.
Vietettyäni erään kesän siskoni perheen luona Mikkelissä, sain ajaa mopolla. En ollut ennen ajanut mo-
poa, mutta innoissani istuin mopon selkään ja sitten
mentiin… mentiin päin nokkospuskaa. Kyllä! Unelmoin
edelleen punaisesta skootterista!
Pian toteutuu eräs unelmani, matka Roomaan. Islannissa tapahtunut tulivuorenpurkaus ja siitä aiheutuneet valtaisat tuhkapilvet olivat romuttaa tämän unelmani. Tällä hetkellä lentoliikenne Euroopassa on jo lähes normaali. Tuhansille ihmisille koitui harmia tästä
luonnonmullistuksesta. Moni osasi kuitenkin ottaa tilanteen maltillisesti, vaikka matkasuunnitelmat mutkistuivatkin.
Unelmani Rooman matkasta ja siellä punaisella
skootterilla ajamisesta on mahdollista toteutua.
Kannattaa ihmetellä ja unelmoida!
Susanne Vuorinen
Seuraava Vakka
ilmestyy 10.9.2010.
hyvä kosketus ja turvallinen syli.
Niitä ei saa heiltä riistää meidän
aikuisten luoman seksuaalisesti
vääristyneen kulttuurin takia.
Luottamushenkilön kynästä
Hanna Jokela
Kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja
7.5.2010 n
Vakka
Pistä tikku ristiin – osallistu
seurakuntavaaleihin
lä on ensimmäistä kertaa äänioikeus vaaleissa. Nuorilla on paljon ideoita ja mielipiteitä, myös
heillä tulee olla oikeus vaikuttaa
asioihin omassa elinympäristössään – äänestysoikeus on tärkeää demokratiakasvatusta. Kirkolliskokous päätti äänioikeusikärajan alentamisesta 8.11.2007. Äänioikeutettuja alle 18-vuotiaita on
Suomen ev.lut. kirkossa runsaat
100 000.
S
Asetu ehdokkaaksi
eurakuntavaalit luovat kirkon demokratian perustan.
Seurakunnan yli 16-vuotiaat jäsenet valitsevat luottamushenkilöt, jotka käyttävät seurakunnassa ylintä päätösvaltaa.
Seurakuntavaaleissa saavat äänestää kaikki 16 vuotta 14.11.2010
mennessä täyttäneet evankelisluterilaisen kirkon jäsenet. Jos et
ole vielä kirkon jäsen, liity 15.8.
mennessä netissä tai kirkkoherranvirastossa.
Tämän vuoden vaalit ovat historialliset – 16 vuotta täyttäneil-
Luottamushenkilöiksi toivotaan
eri taustoista tulevia, eri elämäntilanteissa eläviä ja eri-ikäisiä
henkilöitä, jotta kaikki seurakuntalaiset olisivat mahdollisimman
laajasti edustettuina päättävissä
elimissä. Erityisesti kirkossa toivotaan nuoria 18–30-vuotiaita ehdokkaita mukaan vaaleihin. Nuoret aikuiset ovat tällä hetkellä aliedustettuja seurakuntien luottamustehtävissä (vajaat 7 %).
Ehdokasasettelu on parhaillaan
käynnissä ja ehdokkaaksi voi
asettua 15.9. mennessä. Ehdokkaaksi voivat asettua 14.11.2010
mennessä 18 vuotta täyttäneet
henkilöt, jotka ovat konfirmoituja kirkon jäseniä.
Valittujen luottamushenkilöiden toimikausi on 2011–2014.
Vihdin seurakunnassa valitaan
yhteensä 33 edustajaa kirkkovaltuustoon. Ehdokkaina olleilla
on mahdollisuus päästä mukaan
myös johtokuntien toimintaan.
Koko maassa seurakuntiin valitaan vaaleilla noin 10 000 luottamushenkilöä.
Vaaleista lisää tietoa löytyy
osoitteista www.seurakuntavaalit.fi, www.vihdinseurakunta.fi ja
nuorten vaalisivustolta www.ensimmainenkerta.fi. Lokakuussa
ilmestyy vaali-Vakka, jossa esitellään ehdokkaat. Syksyllä avautuu
myös vaalikone, jossa voi tutustua ehdokkaisiin ja heidän mielipiteisiinsä. Ennakkoäänestys on
1.–5.11. ja varsinainen vaalipäivä
isänpäivänä 14.11.2010.
Susanne Vuorinen
Nälkä. Paha pala purtavaksi?
jättämään viljelmänsä. Demokratian puute tai huono hallinto kohtelevat ihmisiä epäoikeudenmukaisesti. Äärimmäiset sääilmiöt,
kuten kuivuus, rankkasateet ja
tulvat, voivat pilata sadon. Vaikuttavien tekijöiden lista on lohduttoman pitkä.
Ruokaturvaa pystytään kuitenkin parantamaan. Maataloudessa voidaan ottaa käyttöön uusia
ja kestävämpiä lajikkeita tai uusia menetelmiä. Viljelyä voidaan
monipuolistaa ja tehostaa. Paran-
Äiti suruissaan hiljaa huokaa,
ei ollut antaa iltapalaksi ruokaa.
Ei saatu pellolta viljaa.
Yön tunteina itkee hän hiljaa.
Kuivuus vei sadon, sairaus miehen,
viljan kasvu jäi puolitiehen.
Lapset rakkaat nukkuu vielä,
aamupalasta ei äiti tiedä.
Kirkon Ulkomaanapu/Lauri Soini
R
uokaturva on ihmisoikeus,
joka huomioidaan jo YK:n
ihmisoikeusjulistuksessa vuodelta 1948. Maailman valtiot ovat lisäksi vahvistaneet jokaisen ihmisen oikeuden turvalliseen ja ravitsevaan ruokaan, oikeuden riittävään ruokaan sekä
oikeuden olla kärsimättä nälkää
World Food Summit -huippukokouksessa Roomassa vuonna
1996. Kokouksessa tehdyn määritelmän mukaan ”ruokaturva toteutuu, kun jokaisella on kaikkina aikoina saatavillaan terveeseen ja aktiiviseen elämään tarvitsemansa ravinto
ja sen hankkimiseen ja tuottamiseen
tarvittavat voimavarat”.
Kehitysmaiden väestöstä suurella osalla on puutteellinen ruokaturva. Puutteellinen ruokaturva ei tarkoita ainoastaan sitä, ettei
heillä olisi määrällisesti riittävästi
ruokaa. Ruokaturva on puutteellinen myös, jos ihmisillä ei ole riittäviä resursseja ruoan tuottamiseen
tai ostamiseen, ruoka ei ole riittävän ravitsevaa tai ruoka jakautuu
epätasaisesti ihmisten välillä.
Ruokaturvaan tai sen puutteeseen vaikuttaa monia eri tekijöitä. Esimerkiksi köyhyys aiheuttaa ruokaturvan puutetta, kun ihmiset eivät pääse osallisiksi ruoan tuottamiseen tarvittavista voimavaroista, kuten maasta, vedestä, työvälineistä, tiedoista ja taidoista. Poliittinen epävakaus, sota tai konflikti saattaa ajaa ihmiset kodeistaan pakottaen heidät
May Rem on 54-vuotias leski
pienestä Keamonyn kylästä Kambodzhasta. Hän viljelee riisiä yhden hehtaarin pellolla ja lisäksi
vihanneksia pienellä puutarhapalstalla. Peltomaan ja kasteluveden puute on suurin ongelma kylässä. Kirkon Ulkomaanapu on
tukenut kyläläisiä sadevesialtaiden, kanavien ja patojen rakentamisessa. Niiden avulla peltoalaa
ja viljelyaikaa on saatu kasvatettua. Kirkon Ulkomaanavun vuosien 2010-2011 Tekoja-kampanja
Nälkä. Paha pala purtavaksi pureutuu ruokaturvaan ja siihen
vaikuttaviin kysymyksiin.
tamalla tuotteiden varastointia
pystytään vähentämään hävikkiä ja sato voidaan myydä silloin,
kun kysyntä on suurin ja hinta
on paras. Viljelijöiden järjestäytymistä voidaan tukea, ja markkinoille pääsyä parantaa.
Ruokaturvan kehittäminen on
yksi Kirkon Ulkomaanavun työn
tavoitteista. Tavoitteena on edistää paitsi riittävän ja monipuolisen ruoan tuotantoa ja saatavuutta, myös sen kaupallista hyödyntämistä ja erityisesti maatalouteen liittyvän taloudellisen toiminnan edistämistä. Erityisenä
tavoitteena on naisten mahdollisuuksien parantaminen tuottajina ja myyjinä.
Tutustu Kirkon Ulkomaanavun
ruokaturvakampanjaan osoitteessa www.tekojakampanja.fi
Voit osallistua myös lahjoittamalla:
Nordea 157230-500504
Sampo 800018-223340
Kirjoita viestikenttään:
Tekoja-kampanja
Kirkon Ulkomaanapu on kehitysyhteistyöjärjestö, katastrofiavun
antaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Se toimii yli 30 maassa
ja tekee työtä oikeudenmukaisen maailman ja ihmisarvoisen
elämän puolesta. Järjestö pyrkii
vaikuttamaan Suomen, Euroopan Unionin ja muiden kehityspoliittisten toimijoiden päätöksentekoon, jotta ne työskentelisivät köyhyyden vähentämiseksi. Kirkon Ulkomaanapu kuuluu
kirkollisten avustusjärjestöjen yhteenliittymään ACT-allianssiin ja
se auttaa kaikkein köyhimpiä ihmisiä uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. www.kirkonulkomaanapu.fi
Asettuaksesi
ehdokkaaksi toimi
seuraavasti:
1. Kysy seurakunnastasi
(esim. kirkkoherranvirastosta tai nykyisiltä luottamushenkilöiltä) mitä ehdokaslistoja vaaleihin on
tulossa ja etsi niistä itsellesi sopiva.
2. Jos löydät sopivat ehdokaslistan, ota yhteyttä ehdokaslistan asiamieheen ja
ilmoita kiinnostuksestasi
asettua ehdokkaaksi.
3. Jos sopivaa listaa ei löydy, voit perustaa oman listan keräämällä kymmenen
oman seurakunnan äänioikeutettua jäsentä valitsijayhdistykseksi.
4. Omalle listalle kannattaa rekrytoida mahdollisimman paljon hyviä ehdokkaita. Suhteellinen
vaalitapa suosii suuria listoja.
Asetu nyt ehdokkaaksi syksyn seurakuntavaaleihin.
5. Päästyäsi virallisesti ehdokkaaksi, aloita vaalityö:
verkostoidu, osallistu,
kerro tavoitteistasi, näy!
Lisää ohjeita ja materiaalia ehdokkaille www.seurakuntavaalit.fi
Marja-Leena Kultanen
Seurakuntavaaleihin on
enää 191 päivää! Millainen haluaisit kotiseurakuntasi olevan? Voit
vaikuttaa asettumalla ehdokkaaksi sekä äänestämällä syksyn vaaleissa.
Nepalin alakoululaisista 55,8 % sai kaikki koulukirjat lukuvuoden
09–10 alussa, 39,3 % ei saanut lainkaan koulukirjoja.
Läskillä lukutaitoa
-kampanja päättyy
V
altakunnallinen Läskillä lukutaitoa -kampanja päättyy toukokuussa.
Yhteensä 208 vihtiläistä lähti mukaan kampanjaan auttamaan lähimmäistemme koulunkäyntiä Nepalissa.
Tule loppupunnitukseen –
kilokin kannattaa!
Lähes 250 seurakuntaa ja noin
23 500 ihmistä on mukana kampanjassa. Suomalainen yksityishenkilö on luvannut maksaa jokaisesta kampanjaan osallistuneiden pudottamasta kilosta 15 euroa Nepalissa tapahtuvan opettajankoulutuksen hyväksi. Jos jokainen osallistuja on onnistunut pudottamaan
vain kilonkin, kertyy siitä jo yli
300 000 euroa apua Nepaliin, ja
esimerkiksi 100 eurolla voi Nepalissa palkata opettajan alakouluun kuukaudeksi. Kannattaa siis tulla punnitukseen,
koska jokaisella kilolla on merkitystä!
Loppupunnitukset järjestetään kirkonkylän Kotilassa (Seimelänkuja 5) pe 7.5. klo 9-15 ja
klo 18-19, sekä Nummelan seurakuntakeskuksessa la 8.5. klo
10-14 ja klo 18-19. Mahdollisista lisäpunnitusajoista ilmoitetaan osoitteessa www.vihdinseurakunta.fi
Lisätietoa kampanjasta
www.thl.fi/laskillalukutaitoa
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Pyhiinvaeltajana Venetsiassa ja Ravennassa
Pyhiinvaeltaja
kiittää
Pyhiinvaeltajan päiväohjelmaa rytmittävät joko aamurukoushetki laudes, iltarukoushetki vesper tai ehtoollismessu.
Näissä opettelimme kiittämään.
Matkanjohtajamme antama lähtökohta oli: pyhiinvaeltaja kiittää ja turisti valittaa. Kilvoittelumme oli pysyä kiitoksen puolella.
Kirkkojen kuvagallerioiden
alla on juhlallista hiljentyä suomalaiseen psalmilaulantaan.
Matkalla Ravennaan poikkesimme 400-luvulla perustettuun Torcelloon, jonka suurimman kirkon mosaiikit häikäisevät. Ravenna on mosaiikeilla koristelluista kirkoistaan tunnettu
kaupunki, jossa toinen toistaan
hienommin sommitellut kuvat
lumoavat katselijan. Raamatulliset aiheet toistuvat: Kristus
kaikkivaltias, Pyhä Maria, 12
opetuslasta, viimeinen tuomio,
alkukirkon isät sekä piispa, jonka toimesta rakennustyöt käynnistyivät.
Mukanaolijan
kokemuksia
Vihtiläinen Inkeri Lahikainen
oli miehensä Anteron kanssa
ensi kertaa pyhiinvaelluksella
Italiassa. Inkerin mielestä alusta alkaen sydän täyttyi kirkon
kuvista, yhteisistä rukoushetkistä ja ympäristön kauneudesta. Perinteinen turistin matkamuistojen ostamishalu unohtui.
Pyhiinvaelluksen sisältö avasi oman sisäisen elämän sopukoita ja kirkkojen taiteellisuus
viehätti. Muutamien katolisten
messukokemusten pohjalta halusi myös arvioida omaa kirkkoamme. Kirkkojen kauneudesta huolimatta oma kotoinen luterilaisuus tuntui Inkerin mielessä vahvistuvan matkan aikana.
Pyhän Marian elämään liitty-
Uusi
nimikkolähetti
Japaniin
Lähetysyhdistys Kylväjä
Vihdin seurakunnan uudeksi nimikkolähetiksi Japaniin on lähetetty Johanna Tervonen.
Hänen työkautensa alkoi 16.3., ja ensimmäinen vuosi sujuu lähinnä
opiskellessa. Jyväskylästä kotoisin oleva Johanna on koulutukseltaan
luokanopettaja, ja hän
toimii Lähetysyhdistys
Kylväjän alaisuudessa.
Tehtävään siunaaminen
tapahtuu Kylväjän kesäpäivillä Kauniaisissa
19.6.2010.
Lähetysyhdistys Kylväjä on tehnyt lähetystyötä Japanissa vuodesta 1968, ja yhteistyötä
tehdään Länsi-Japanin
evankelis-luterilaisen kirkon työyhteydessä Norjan luterilaisen lähetysliiton kanssa. Japanin väestöstä vain vajaa prosentti on kristittyjä. Lähetystyöntekijät palvelevat eri tehtävissä pienten seurakuntien toiminnassa ja kirkon työalojen kehittämisessä sekä Koben luterilaisen teologisen seminaarin ja raamattukoulun opetustehtävissä. Myös paljon erilaisia pienpiirejä järjestetään evankeliumin julistamiseksi.
Susanne Vuorinen
V
enetsian kaupunki on
maailmankuulu kanaaleistaan, joita kulkiessa
pääsee käsitykseen historiallisen kaupungin monikerroksisista rakennustyylisuunnista.
Pyhiinvaeltajaa erityisesti kiehtoo Pyhän Markuksen
kirkko (Basilica di San Marco v.
828-1204 esikuvansa Konstantinopolin apostolien kirkon mukaan rakennettu), joka kauneudessaan on vertaansa vailla.
Kirkko on koristeltu pylväin,
veistoksin sekä jalokivi- ja kultamosaiikein.
Rialton silta, Huokausten silta… Iltavalossa kaupungin keskusta kanaaleiden kävelysiltoineen on romanttisuudessaan
puhutteleva. Accademican taidekokoelmat jäivät koskettavina mieleen. Niissä vaihtelivat
taidesuuntien eri aikakaudet
aina bysanttilaisuudesta barokin ja varhaisrenessanssin kautta täysrenessanssiin, taiteilijoina
mm. Veneziano, Bellini, Carpaccio, Tizian ja Tintoretto.
vät pienet luentohetket ja vuoropuhelut mukana olleen Maria-tutkijan teol. tri Anja Ghisellin kanssa olivat antoisia ja
avasivat Marian merkitystä luterilaisuuden kannalta.
Paluumatkamme muuttui
mielenkiintoiseksi tuhkapilven
estettyä lentomatkan ja kiittä-
misen asennetta koeteltiin koko porukan kesken monta kertaa kolmipäiväisen bussimatkan
aikana Euroopan halki.
Venetsian kanavista suurin on
Canal Grande, joka johtaa
Pyhän Markuksen torille.
Kirsti Suutari
Leipää ja suolaa
Taika-Jim
Ihailin lapsena kovasti miestä nimeltä Taika-Jim.
Hän pystyi jotenkin kättään heilauttamalla luomaan illuusioita, niin että tarinan roistot saatiin lankaan, näkemään sellaista, mikä ei ollut totta. Taika-Jim oli taikuri, väkivallaton
sarjakuvasankari.
Nykyajan taikurit pystyvät hämmästyttäviin suorituksiin, silmänkääntötemppuihin. He käyttävät hyväksi sitä tosiasiaa, että silmillämme on puutteellinen kyky välittää oikea kuva
todellisuudesta, aina jää tavoittamatta jotain siitä, mikä on osa todellisuutta. ”Mitä
silmät ei nää, sen sydän ymmärtää”, laulaa Juha Tapio.
Tämän todellisuuden eteen
joutuu meistä jokainen. Katsoako silloin pintaa, vai nähdä pintaa syvemmälle, sillä
kuten Henri J.M. Nouwen on
sanonut: Meidät on kutsuttu
näkemään maailma samoin
kuin Jumala sen näkee; tässä
on teologian ydin.
Haasteena on nähdä maailma Jumalan silmin, mutta
totuus on, että ikänäkö vaivaa, tai tulee vaivaamaan
meitä kaikkia. Minuun se ei
ole iskenyt vielä, mutta sekin aika tulee, jolloin joudun hankkimaan moniteholinssit. Jospa silloin
näkisin sekä lähelle että kauas; terävämmin, ja
näkisin lopulta myös itseni; rehellisemmin.
Vain uskon silmin voi nähdä lopulta pintaa syvemmälle. Ne silmät, jotka katsovat
Kristusta, kokevat jotain siitä todellisuudesta,
missä sanotaan: ”Suuret persoonat eivät muuta maailmaa, vaan suuren Jumalan kädessä olevat ihmiset.”
Vapahtaja sanoo, että sydämellä näkee parhaiten,
sydämellä näkee sen, mikä on olennaista. Silmillä, ruumiillisilla aisteillamme, emme pysty näkemään Jumalaa. Vasta Taivaassa näemme Jumalan kasvoista kasvoihin. Sydämellä voi kuitenkin nähdä
Jumalan jo nyt.
”Nyt katselemme vielä
kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.”
(1.Kor.13:12)
Jari Hiekkanen, pastori
Hetkiä historiassa
Sankarivainajien
muistopäivä 19.5.1940
T
alvisodan jälkeen alettiin
toukokuun kolmatta sunnuntaita viettää sankarivainajien muistopäivänä. Talvisodan ylipäällikkö sotamarsalkka Mannerheim loi tämän uuden seremonian. Ensimmäisenä
muistopäivänä 19.5.1940 muistettiin talvisodassa isänmaan puolesta kaatuneita 25 243 suomalaista, joista 892 oli siviilejä. Talvisodassa oli kaatunut kentällä tai
kuollut haavoihinsa sotasairaalassa kaikkiaan 94 vihtiläistä.
Uuden Suomen 20.5.1940 etusivulla oli uutinen: Sankarivainajien muistoa vietettiin eilen ”toukokuun 19. päivä oli omistettu sankarivainajille. Maan kaikissa kirkoissa vietettiin muistojumalanpalveluksia. Päivän ohjelmaan kuuluivat Lappeenrannassa, Kajaanissa, Joensuussa ja Kotkassa vietetyt
hautajaisjuhlallisuudet. Helsingissä pidettiin kenttäjumalanpalvelus Suurtorilla ja jumalanpalvelus
Suurkirkossa. Kenttäjumalanpalvelukseen osallistuneet joukot tarkasti
sotamarsalkka Mannerheim ja läsnä
olivat myös molempien vapaussoti-
emme päämajat. Suurkirkossa olivat läsnä mm. tasavallan presidentti ja rouva Kallio sekä sotamarsalkka Mannerheim.
Lappeenrannassa siunattiin 487
Kannaksen taisteluissa kaatunutta sankarivainajaa. Juhlallisuuksiin osallistui lähes 10 000 ihmistä.
Kajaanissa siunattiin 76 tuntematonta soturia maan multiin. Joensuussa siunattiin 275 sankarivainajaa. Kotkassa toimitettiin jäänsärkijä Tarmon sekä eri rintamilla kaatuneiden, Kotkassa leposijansa saaneiden, sankarivainajien siunaus. Päivän johdosta toimeenpantiin koko
maassa suruliputus.”
puulle. Komentaja piti puheen,
jonka jälkeen siirryttiin kunniakäynnille sankarihaudoille. Rintamamiesyhdistyksen johtokunta laski seppeleen, yhdistyneet
kuorot lauloivat ja pastori Vapaalahti puhui. Kunniakäynnin
jälkeen siirryttiin Vihdin kunnantalolle juhlakahville. Tuona samana päivänä pidettiin kokous, jossa vihtiläiset rintamamiehet päättivät liittyä Suomen
aseveljien liittoon ja muuttaa yhdistyksensä nimen Vihdin aseveljet ry:ksi.
YH-päivä lokakuussa 1940
Sankarivainajien
muistopäivä
jatkosodan aikana
Välirauhan aikana vietettiin YHpäivää 13.10.1940. Tuolloin oli
tullut kuluneeksi vuosi siitä, kun
ylimääräiset kertausharjoitukset olivat alkaneet. Vihdin rintamamiehet kokoontuivat Vihdin kirkolle viettämään YH-päivää. Luutnantti Vaskela ilmoitti
noin 300 miestä käsittäneen joukon sen talvisodan aikaiselle komentajalle majuri Gunnar Visa-
Välirauhan 15 kuukauden jälkeen alkoi jatkosota kesäkuussa 1941. Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana vuoden 1941 lopulle mennessä oli kaatunut 45
vihtiläistä. Jatkosodan asemasotavaiheen aikanakin sota vaatii
uhreja, vuonna 1942 kaatui 39
vihtiläistä ja vuonna 1943 kaatui 24. Kesällä 1944 vaati vihollisen suurhyökkäyksen pysäyt-
Vakka
Vihdin museon kokoelmat
7.5.2010 n
Vihtiläisiä sankarihautausmaalla 1950-luvulla.
täminen yli 50 vihtiläisen hengen. Lapin sodassa kaatui viisi
vihtiläistä.
Sankarivainajien muistopäivän vietosta 16.5.1943 oli ilmoitus Länsi-Uusimaa-lehdessä:
”Jumalanpalveluksen toimittavat
kirkkoherra Aukusti Oravala ja pastori Kotilainen. Muistojuhla sankarihaudalla klo 12.00. Kirkonkellojen
soittoa. Virsi 462. Lasketaan kotirintaman seppele. Kuorolaulua. Puhe: pastori Kotilainen. Kuorolaulua.
Muistojuhlan kunniavieraiksi kutsutaan täten sotalesket, sotaorvot
ja sankarivainajien omaiset. Yleensä toivotaan pitäjäläisten lukuisasti saapuvan tilaisuuteen. Liputus
puolitangossa.”
Toukokuun kolmantena sunnuntaina vietetään edelleenkin
kaatuneiden muistopäivää. Jumalanpalveluksen jälkeen on
kunniakäynti sankarihaudoilla.
Kaatuneiden muistopäivä on liputuspäivä. Vuosikymmenien
ajan oli tapana laskea liput puolitankoon kello 10–14 väliseksi
ajaksi, jolloin oli jumalanpalvelus ja kunniakäynnit sankarihaudoilla. Vuodesta 1990 on ollut
käytäntönä normaali liputus.
Mikko Yli-Rosti
Veteraaneille pystytettiin
oma muistomerkki
K
ansallista veteraanipäivää
vietettiin 27.4. teemalla
”Kuule tuhannet tarinat”.
Juhlapäivän yhteydessä paljastettiin veteraanimuistomerkki sankarihautausmaan tuntumassa.
Juhla alkoi reservinaliupseerien kunniavartiolla sankarihaudoilla ja veteraanihartaudella
Vihdin kirkossa. Hartauden jälkeen laskettiin seppeleet sankarihautausmaalle. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Vesa Valtonen piti sankarihaudoilla vaikuttavan puheen sodan sukupolvien kunniaksi.
Eversti Hannu Kontiainen
puhui ja Nummelan soittokunta
soitti veteraanimuistomerkin julkistamishetkessä. Graniittisessa
veteraanimuistomerkissä lukee
sanat Kunnia Isänmaan pelastajille. ”Muistomerkillä kunnioitetaan sotiin osallistuneita 700 000
miestä ja naista sekä kiitetään veteraaneja, että he sodan murtamina jaksoivat rakentaa meille hyvä
maan asuttavaksi”, eversti Kontiainen totesi.
Kansallisen veteraanipäivän
juhlallisuudet jatkuivat Kirkkoniemen koululla puheiden ja musiikkiesitysten merkeissä. Vihdin
kunta ja seurakunta yhdessä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen kanssa vastasivat juhlapäivän järjestelyistä.
Kuvat ja teksti: Susanne Vuorinen
”Hautausmaalla jokaisen
kiven ja ristin alla lepää
ihminen, joista jokainen
eli ainutkertaisen elämän”, muistutti kirkkoneuvoston vpj Vesa Valtonen sankarihautausmaalla pitämässään puheessa. Hän osoitti kiitokset myös sankarivainajien aseveljille, jotka raskaiden sotaponnistelujen jälkeen jaksoivat kantaa harteillaan
toisen suururakan, Suomen jälleenrakentamisen.
Kirkkoherra Pekka Valkeapää puhui veteraanihartaudessa siitä, kuinka
pieni kansamme taisteli itsenäisyytensä puolesta ja Jumala käänsi
kansamme kohtalon pelastumisen ja vapauden tielle. Veteraanikuoron,
Timo Saarion ja Ulla Eho-Saarion esittämä Veteraanin iltahuuto
kosketti kuulijoita sydänjuuria myöten.
Veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen lisäksi Vihdin kunnan ja
seurakunnan edustajat laskivat seppeleen sankarihautausmaalle.
Kunnia Isänmaan
pelastajille, sanat
graniittisessa veteraanimuistomerkissä
antavat kiitokset
sotiemme sukupolville Suomen itsenäisyyden säilyttämisestä ja maamme
jälleenrakentamista.
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Haaveiletko häistä?
K
irkollisessa avioliittoon
vihkimisessä keskeistä on
siunauksen pyytäminen.
Vihittävät jättävät toinen toisensa ja yhteisen liittonsa Jumalan
huolenpitoon. Seurakunta rukoilee Jumalan siunausta avioparille. Liitto ei ole kiinni vain ihmisistä, vaan Jumala siunaa yhteistä elämää. Siunauksen pyytäminen yhteiselle elämälle koetaan
tärkeäksi: kirkollisen vihkimisen
valitsee kahdeksan kymmenestä
kihlaparista.
Pienet vai suuret häät?
Vihkitilaisuudet ovat kaikki ainutlaatuisia. Toimituksen voi
järjestää vaikka kahden todistajan läsnä ollessa tai kutsua kirkon
täyteen sukulaisia ja ystäviä. Vihkiminen toimitetaan useimmiten
kirkossa tai kappelissa mutta se
voidaan toimittaa myös kodissa, juhlapaikassa tai muussa sopivassa paikassa. Vihkipari itse
päättää omien häidensä paikan,
suuruuden ja juhlavuuden. Tärkeintä on, että tilaisuus tuntuu
parista itsestään omalta ja mieluisalta.
Ennen vihkimistä toimitetaan
avioliiton esteiden tutkinta. Siten varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu. Esteiden tutkintaa täytyy pyytää
kirkkoherranvirastosta tai maistraatista viimeistään viikkoa ennen vihkipäivää. Jos toinen puolisoista on ulkomaalainen, esteiden selvittely voi kestää viikkoja, joten liikkeellä kannattaa olla hyvissä ajoin. Esteiden tutkinta on voimassa neljä kuukautta,
eli sen voi tehdä jo hyvissä ajoin
Rakkaus on kärsivällinen,
rakkaus on lempeä.
1. Kor. 13:4
• avioliiton esteiden tutkinta, esteettömyystodistus vihkijälle
• papin, kanttorin ja vihkipaikan
varaaminen
• kahden todistajan pyytäminen
vihkipaikalle
• vihkisormus
• päätös sukunimestä
• virsien ja musiikin valinta kanttorin kanssa
• toimituskeskustelu papin kanssa
• vihkiraamatun noutaminen kotiseurakunnasta
• avioliiton ilmoittaminen ja esirukous avioliiton puolesta seurakunnan jumalanpalveluksessa
Ann-Marie ja Antti Pesonen / Kuva: Juha Auvinen
Avioliitto on elämän, arjen ilojen ja surujen jakamista, rakastamista ja yhdessä kasvamista. Liitto
perustuu parin valintaan ja päätökseen. Ilmaistessaan tahtonsa rakastaa toinen toistaan vihittävät
sitoutuvat avioliittoon ja siihen, että tekevät parhaansa, jotta kumpikin voisi olla siinä onnellinen.
Vihkiparin muistilista
Muita häiden järjestelyyn
liittyviä asioita
valmiiksi. Myös pappi, kanttori ja
vihkipaikka on hyvä varata ajoissa seurakunnan kirkkoherranvirastosta.
Avioliitto solmitaan joko kirkollisena vihkimisenä tai siviilivihkimisenä. Ev.lut. kirkossa
avioliittoon vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon
jäseniä. Kirkkojärjestyksen mukaan kirkollisesti voidaan vihkiä
myös sellaiset parit, joista toinen kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja toinen johonkin
muuhun kristilliseen kirkkoon
tai uskontokuntaan. Jos toinen ei
kuulu kirkkoon tai muuhun kristilliseen uskontokuntaan, kirkollista vihkimistä ei voida suorit-
taa. Myös siviilivihkimisen jälkeen voidaan järjestää kirkollinen siunaustilaisuus.
Kaikissa vihkimiseen liittyvissä asioissa teitä palvelee kirkkoherranviraston väki p. 09-3478
500, [email protected], sekä päivystävä pappi p. 09-3478
5016 (arkisin klo 9-14). Lisätietoa myös www.vihdinseurakunta.fi > Toiminta > Kirkolliset toimitukset
Lähteet:
evl.fi/avioliitto, www.kirkkoon.fi/
haat, http://haat.helsinginseurakunnat.fi/haat.html
Susanne Vuorinen
• häiden kustannusarvio
• vieraslista ja kutsukortit
• vieraiden majoituspaikat
• käsiohjelman valmistaminen
• valokuvauksesta sopiminen
• kuljetukset
• bestman ja kaaso, morsiusneidot
ja sulhaspojat
• hääpuvut ja kukat, morsiuskimpun tilaus
• häälahjatoiveet
• kirkon koristelu
Hääjuhla
• juhlapaikan varaus
• tarjoilu
• ohjelma
• koristelu
• musiikki
Häiden jälkeen
• lainatavaroiden palautus
• hääapulaisten kiittäminen
• kiitoskorttien lähettäminen
• nimenmuutoksesta aiheutuvat
toimet (ajokortti, passi, kirjastokortti, jne.)
+ll\|
9LKGLQNLUNRVVD
OD
NOR
Lisätietoja:
www.vihdinseurakunta.fi
7.5.2010 n
Vakka
Hääyö Vihdin kirkossa
Mukaan tarvitset tulevan puolisosi ja muista
tehdä avioliiton esteidentutkinta vähintään viikkoa ennen!
Hääyö tarjoaa mahdollisuuden kirkolliseen vihkimiseen nopeasti ja
pienimuotoisesti. Vihdin kirkko ja elokuinen ilta tarjoavat tunnelmalliset puitteet vihkimiselle.
Vihkiaikoja jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä (vihkiaikoja puolen tunnin välein).
Pappi ottaa yhteyttä hääpariin ennen vihkimistä.
Häämusiikista voi keskustella kanttori Hanna Noron kanssa, p.
040 4855 985.
Avioliitonesteidentutkintatodistus (”kuulutukset”) on tilattava viimeistään perjantaina 13.8. Todistus on voimassa neljä kuukautta, joten sen voi tilata jo reilusti aikaisemminkin.
Kirkollinen avioliittoon vihkiminen edellyttää, että pariskunnasta vähintään toinen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja
toinen on jonkin muun kristillisen kirkkokunnan jäsen.
Kakkukahvit on tarjolla seurakuntatalolla.
Valokuvaaja on käytettävissänne.
Hääparin lähipiiri (noin 20 henkilöä) on tervetullut kirkkoon ja
kahveille.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Päivi Putkonen-Hegazi p. 09-3478
5048 (arkisin klo 9-15).
Lisätietoa: www.vihdinseurakunta.fi
Taru ja Jukka Lapinharju / Kuva: Juha Auvinen
21.8.2010 klo 20–24
Kolmessa viikossa naimisiin, apua!
Susanne Vuorinen
”Espoossa olisi hääyö, mentäiskö naimisiin?” Siitä se lähti,
lehden lukemisesta aamiaispöydässä. Kummallakaan ei ollut mitään ajatusta vastaan, kihloissakin oltiin oltu jo pitkään. Vai haluaisimmeko sittenkin perinteiset
ja isot häät? Sellaiset, joihin tulisi koko suku ja kaikki ystävät?
Toisaalta nyt olisi hyvä mahdollisuus viettää pienet tunnelmalliset
häät tutussa kirkossa, kutsua mukaan vain läheisimmät, vanhemmat ja sisarukset perheineen.
Melkein viikon verran meni vielä jahkaillessa. Kyse ei ollut siitä,
haluaisimmeko naimisiin vai emme, vaan ennemminkin siitä olisiko tämä oikea tapa, paikka ja aika – pienet häät ja lyhyellä varoitusajalla. Ehtisimmekö vielä tehdä
kaiken tarvittavan? Kirkko, pappi,
kanttori, kakku ja valokuvaaja olisivat valmiina seurakunnan puolesta. Vajaassa kolmessa viikossa pitäisi löytää sormus, hääpuku, tehdä avioliiton esteiden tutkinta kirkkoherranvirastossa, kut-
sua vieraat, varata kampaajalle aika ja häämeikkikin sopia, entä tarjoilut... Apua!
Tiedustelimme jäljellä olevia
vihkiaikoja ja vielä sopiva oli vapaana. Paikallisessa kultasepänliikkeessä kävimme ihastelemassa sormuksia ja mieluinen löytyi. Myyjä kertoi oikean kokoisen sormuksen tilauksen kestävän kaksi viikkoa, se ehtisi juuri sopivasti häihin. Sormuksen
tilaamisen jälkeen alkoi jännittää. Siinä konkretisoitui, että tosiaan tässä ollaan menossa naimisiin. Edes vanhemmat eivät vielä tienneet asiasta. ”Menemme
naimisiin 12.2. Espoon tuomiokirkossa, toivomme teidät jakamaan hetken kanssamme!”, saivat vanhemmat ja sisarukset yllätyksen tekstiviestillä kaksi viikkoa ennen häitä.
Vihkiminen kaupallisia
krumeluureja tärkeämpi
Netistä selailin hääsivuja. Kaikkea löytyi kaiverretuista kuohuviinilaseista pariisilaisiin hääpukuihin. Vaatimuksia ja paineita
luodaan paljon häiden valmisteluja ajatellen. Kaupallisuus hallitsi sivuja vaikka itse toimitushan häissä on tärkeintä. ”Kannattaa varata ainakin kaksi kuukautta aikaa puvun löytämiseen,
runsaasti enemmän, jos haluaa
teettää puvun itselleen”. No, itselläni oli vielä 10 päivää aikaa.
Hieman alkoi taas kiireinen aikataulu jännittää. Hääpukusivuilla muistutettiin, että morsiuskimpun pitäisi myös sopia pukuun... Niin, ne kukkaset olinkin ihan unohtanut! Soitin kukkakauppaan ja vielä ehti sopia
kukista. Ystävä lupautui onneksi
tekemään häämeikin. Asu löytyi
lopulta äidin ja siskon avustuksella. En ole kovin innokas juhlamekkojen sovittelija, joten tu-
ki ja tsemppaus tulivat tarpeeseen. Hääateriaksi varasimme illallisen lempiravintolastamme,
ja minihäälomaksi viikonlopun
kylpylässä. Toimituskeskustelu
käytiin tutun papin kanssa Facebookissa ja kanttorin kanssa virsistä sovittiin sähköpostitse.
Kaksi päivää ennen vihkimistä jännitys nousi niin, että ihan
maha tuli kipeäksi. Aloin miettiä
mielessäni toimituksen kulkua,
miltä kirkossa tuntuisi… äitiä en
ainakaan voisi katsoa alttarille astellessa, heti alkaisi itkettää. Vaikka mitä sekään toisaalta haittaisi, jos muutama kyynel sattuisi
silmäkulmaan kohoamaan. Viimeisenä iltana ennen häitä päädyin Toivontuottajien hääsivustolle, http://haat.helsinginseurakunnat.fi/haat.html Sivustolla oli selkeästi ja hyvin kerrottu vihkitoimituksesta. Siellä voi
myös mm. kuunnella häämarsseja ja virsiä sekä katsoa videoita toimituksen eri vaiheista. Erityisesti videoklippien kautta oli
helpompi hahmottaa toimituksen kulku, painaa mieleen missä kohtaa pitäisi saada sanotuksi se ”tahdon”...
Turha jännitys sai jäädä
Illalla nukkumaan mennessä päätin, etten enää jännittäisi väärällä tavalla, vaan koittaisin rentoutua ja nauttia tulevasta päivästä parhaani mukaan.
Kyseessähän oli iloinen asia ja
hieno päivä. Ihan turhaan pidin pelon sekaista jännitystä yllä, kuin olisin ollut menossa johonkin suureen leikkaukseen.
Vuorokauden kuluttua kaikki olisi ohi - nyt oli aika nauttia ainutlaatuisesta päivästä.
Aamulla mies lähti töihin ja minä suuntasin kampaajalle hyvillä
mielin. Kampaaja iloitsi hyvästä tuulestani ja totesi nähneensä
monia väsyneitä ja stressaantuneita morsiamia. Hieman vielä
haikailin ystävien ja sukulaisten
puuttumista juhlasta mutta samalla tiesin, että olimme valinneet meille sopivan tavan mennä naimisiin. Mistään prinsessahäistä en ollut koskaan haaveillutkaan, ja vuoden suunnittelu tai kymppitonnin suurempi
budjetti eivät olisi tehneet häistä
enempää meidän näköisiä.
Kampaajalta suuntasin ystävän meikattavaksi ja sitten vanhempani jo tulivatkin hakemaan
minua. Juhla-asu päälle, kukat
mukaan ja menoksi. Mieheni tuli suoraan työkokouksesta kirkkoon ja vaihtoi puvun sakastissa. Kirkon vahtimestari, kanttori
ja pappi ottivat meidät ystävällisesti ja kannustavasti vastaan.
Askelkuviot alttarilla kerrattiin
vielä nopeasti. Jännitti ja tuntui
hyvältä. Asetuimme valmiiksi sivusalin ovelle, kirkko näytti kauniilta. Alkumusiikki alkoi ja astelimme yhdessä vihkiryijylle alttarin eteen. Läheisten läsnäolo
etupenkeissä oli hienoa ja tärkeää. Tuttu pappi puhui kauniisti. Jännityksen vuoksi osa toimituksesta ja musiikeista meni ihan
ohi. Tahdon sain sanottua oikeaan aikaan. Pian toimitus oli takanapäin ja oli onnittelujen, valokuvauksen ja juhlaillallisen
aika. Myöhään illalla pääsimme
minihäälomallemme. ”Oli hieno
päivä ja meidän näköiset häät”,
totesimme väsyneinä mutta onnellisina. Kolmen viikon järjestelyilläkin voi siis mennä naimisiin. Kokemuksesta suosittelisin kuitenkin muutamaa lisäviikkoa, vähentäisi jännitystä eikä tarvitsisi kiireellä sopia asioita, ja vieraillekin jäisi enemmän
aikaa valmistautua juhlaan.
Susanne Vuorinen
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Kirkon kirjoissa
Martta Jalava on
Vihdin seurakunnan vanhin jäsen
V
Mikko Yli-Rosti
ihdin seurakunnan vanhin
jäsen nummelalainen 102vuotias Martta Jalava on
ollut vahvasti seurakunnan elämässä mukana. Erityisen läheisiä
Martta Jalavalle ovat olleet lähetystyö ja diakoniatyö, hän on ollut niissä mukana lapsesta asti.
Äitinsä mukana Martta kävi
ompeluseuroissa jo 1910-luvulla. –Tervalammelta tultiin Nummelaan ompeluseuraan Remandereille, kertoo Martta Jalava. Remanderin perhe oli muuttanut
Tervalammelta Nummelan Huhdanmäkeen, jossa Remanderien
talo on vieläkin olemassa. – Äiti
oli mukana lähetyspiirissä ja hän
kävi lähetysjuhlissa Helsingissä
asti, Martta jatkaa.
Martta Jalava on ollut yli 50
vuotta Vihdin seurakunnan lähetyspiirissä. Ompeluseuroja järjestettiin usein myös hänen kodissaan Nummelassa, lapsillakin oli
ompeluseurassa omat kutimensa. Martta Jalava on toiminut
pitkään emäntänä seurakunnan
Kultaisen iän kerhossa ja kuulunut vuosikymmenien ajan myös
kirkkokuoroon.
Taitava käsitöiden tekijä
Martta Jalavan mielestä toiminta Vihdin seurakunnassa on ollut
antoisaa – kaipaan toimintaa seurakunnassa, toteaa Martta Jalava.
Hän on aina ollut valmis menemään mukaan seurakunnan tehtäviin – Ei ole tullut aika pitkäksi, hän kertoo.
Martta Jalava on ikänsä ollut
taitava käsitöiden tekijä. Nykyisin hän harrastaa silkki- ja posliininmaalausta, virkkausta, nypläämistä sekä poppanan kudontaa. Martta Jalava on aina ollut
työn touhussa – ja on yhä edelleenkin, kissoja syntyy.
Mikko Yli-Rosti
S
unnuntaina 25.4. kuultiin
Vihdin kirkossa Tyttökuoro Pirittojen 35-vuotisjuhlakonsertti. Kuoro lauloi kauniita ja
lapsille sopivia kappaleita, mm.
Jukka Salmisen ja Petri Laaksosen tuotantoa. Yleisön joukossa
istui monta ylpeää vanhempaa ja
isovanhempaa kuunnellen liikuttuneina tyttöjen innokasta ja heleää laulua. Kanttori Ulla Eho-Saario johti kuoroa, ja Timo Saario
toimi säestäjänä.
”Harvassa seurakunnassa on
laulanut lapsikuoro näin pitkään.
Kuoromme on tunnettu PohjoisSuomea myöten”, kuoroa pian 20
vuotta johtanut Ulla Eho-Saario
totesi ylpeänä suojateistaan. ”Alkuperäisjäseniä 35 vuoden takaa
ei sentään ole enää mukana, mutta riveissä on ainakin yksi tyttö,
jonka äiti on laulanut Piritoissa
lapsena”, kanttori jatkoi.
”Kuoromme on iloinen, iskevä ja rytmikäs, mutta myös hiljaisemmat laulut sopivat tyttöjen makuun. Ilokseni tytöt pysyvät mukana kuoron toiminnassa
pitkään, monet jopa yli kymmenen vuotta. On hienoa olla johtamassa tällaista kuoroa!”, kanttori Eho-Saario sanoi. ”Ja jos Luoja suo, minulla on vielä 15 vuotta
työaikaa Vihdissä, ja voin johtaa
Pirittojen 50-vuotisjuhlakonserttiakin täällä Vihdin kirkossa.”
Ansiomerkkejä jaettiin
kuorolaisille
Juhlakonsertissa jaettiin kuorolaisille ansiomerkkejä. Piritojen 5-vuotisansioristin saivat Titti Ahonvala, Elina Eronen, Viivi
Huotari, Nea Rautanen ja Tea Sal-
Susanne Vuorinen
Tyttökuoro Piritat täytti 35 vuotta
Tyttökuoro Piritat juhlisti 35-vuotistaivaltaan Vihdin kirkossa.
minen. Kirkkomusiikkiliiton 10vuotisansiomerkki oli myönnetty Katja Hakalalle, 11-vuotisruusu Paula Toivolalle ja 12-vuotisruusu Essi Welinille. Kirkkoherra Pekka Valkeapää ja seurakunnan musiikkijohtokunnan edustaja Tytti Kaipainen jakoivat juhlaruusut kaikille kuorolaisille, Timo
Saariolle ja Ulla Eho-Saariolle.
”Vihdin seurakunta arvostaa
suuresti sitä työtä, jota Ulla olet
tehnyt Pirittojen kanssa”, kirkkoherra Pekka Valkeapää kiitti Ulla Eho-Saariota. ”Uskollisuus ja
pitkäjänteisyys ovat näyttäytyneet upealla tavalla kuoron 35vuotisessa historiassa. Kuoro on
tytöille sekä kasvun että hengellisen kasvun paikka”, kirkkoherra jatkoi.
Tyttökuoro Piritat harjoittelee
Nummelan seurakuntakeskuksessa keskiviikkoisin. Kuoron ohjelmisto koostuu perinteisestä ja
tämän päivän hengellisestä musiikista, joka on sovitettu kaksi-
ääniseksi, pianosäestykselle sopivaksi. Kuorossa on noin 40 laulajaa. Kuorolaulusta innostuneita
mahtuu vielä mukaan, harrastus
on ilmainen. Hyvä aloittamisikä
on noin 8 vuotta. Tiedustelut Ulla
Eho-Saario p. 040 7474600.
Susanne Vuorinen
7.5.2010 n
Vakka
Kirkkoniemen katit
Kasvun ihmettä ihmetellen
Luonnon kasvun ihmettä keväällä ja kesällä on
mukava lasten kanssa
seurata. Tässä helppo
ohje lasten kanssa toteutettavaksi.
Herneenversot
1. Liota desi kuivattuja herneitä
yön yli.
2. Laita astiaan multaa.
3. Ripota päälle herneitä tiu-
haan, mutta ei toistensa päälle.
4. Kastele. Anna itää pimeässä.
5. Pidä multa kosteana. Älä kastele liiaksi, etteivät herneet homehdu.
6. Siirrä astia valoon, kun ensimmäiset pienet lehdet ilmestyvät.
7. Kastele tarpeen mukaan. Versot ovat valmiita leikattavaksi
ja syötäväksi reilussa viikossa.
8. Jätä alimmat lehdet jäljelle,
jotta versot jatkavat kasvuaan.
Astiana voi käyttää lautasen sijasta myös lasipurkkia. Tällöin
herneen voi laittaa kasvamaan aivan purkin seinään kiinni ja näin
nähdä mitä mullan alla tapahtuu,
kun juuristo kasvaa.
Herne tarvitsee tuekseen kepin tai ritilän, jota vasten se voi
kasvaa. Herneenversot voi siirtää pihalle kasvimaahan tai suurempaan astiaan nauttimaan kesän aurinkoisista päivistä. Hyvällä hoidolla saattaa syksyllä on tiedossa satoakin.
Sanna Sollasvaara, lastenohjaaja
Tiedätkös,
koska on helluntai?
Kesälaidun
M
enneinä vuosisatoina osa
papin palkasta muodostui pappilan tilan tuotosta. Tilalta saatiin viljaa, lihaa, maitoa, munia, kalaa ja muita maatalouden tuotteita. Siksi pappilassa oli navetta ja peltoja.
Viimeistään helluntaina laskettiin lehmät, lampaat, pässit
ja possut kesälaitumelle. Koko pappilan väki oli tuolloin
paikalla. Piiat ja rengit ohjasivat vitsoilla huitoen eläimet oi-
Enkelipoika
keille laitumille. Se oli eläinten
mielestä juhlapäivä. Vihdoin,
pitkän talven jälkeen sai popsia tuoretta vihreää heinää!
Meille pappilan kissoille se
oli myös juhlapäivä. Kohta
saataisiin taas tuoretta, juuri
lypsettyä maitoa. Se on meidän kissojen erikoisherkkua!
Kuva ja teksti:
Tarja Rae
Teijo Kemppainen
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Tervetuloa mukaan Vihdin seurakunnan toimintaan!
Jumalanpalvelukset
Su 9.5. Kansanlaulumessu Vihdin
kirkossa klo 19.
Ke 12.5. Iltajumalanpalvelus Nummelan srk-keskuksessa klo 19.
Su 16.5. Kaatuneitten muistopäivän
messu Vihdin kirkossa klo 10, Anderson University Chorale Indianasta avustaa jumalanpalveluksessa.
Su 16.5. Lähetysmessu Nummelan kirkossa klo 12, saarna Venäjällä
työskentelevä nimikkolähettimme
Arvo Survo, kirkkokahvilla klo 13
tietoa Venäjällä tehtävästä työstä.
Su 23.5. Helluntaipäivän messu,
TV-jumalanpalvelus, Vihdin kirkko klo 10. Paikalla istumassa oltava klo 9.45, jolloin annetaan ohjeistus kuvaukseen liittyen. Kuljetus Nummelasta klo 9.10 Ojakkalan kautta, ja klo 8.15 Olkkalasta Moksin ja Vihtijärven kautta. Paluukyyti messun jälkeen. Lisätietoja reitistä paikallislehdissä
ja sivuillamme www.vihdinseurakunta.fi
Su 23.5. Tuomasmessu Nummelan
seurakuntakeskuksessa klo 18.
Ti 1.6. Lasten kevätkirkot klo 9.15 ja
klo 10 Nummelan seurakuntakeskuksessa ja 2.6. Vihdin kirkossa
Su 27.6. Kansanlaulumessu ja kesävieraiden kirkkopyhä Vihtijärven
kappelissa, Timo Paattiniemi, Hanna Noro.
Pe 23.7. Birgitan kuolinpäivän hartaus Pyhän Birgitan kirkossa, Tuula
Kiiski, Ulla Eho-Saario.
Su 22.8. laudes, keskiaikainen aamuhartaus, Pyhän Birgitan kirkossa
klo 9. Messu Vihdin kirkossa klo 10.
Vihdin kirkko toimii
Tiekirkkona 10.6.–
8.8. ja on avoinna
su–pe klo 10–18.
Kirkossa on opas
paikalla.
Kuljetukset
hautausmaalle kesä 2010
1.6. klo 9–10 ilmoittautumiset viikon 23 kuljetuksiin p. 040-5780328
Osmo Vapalahti
n viikko 23
Ma 7.6. klo 9–10 ilmoittautuminen
kuljetuksiin p. 040-5780328. Klo 13
lähtö Nummelan srk-keskukselta
(torin puoli) Vihdin hautausmaalle,
n. klo 14.30 lähtö takaisin.
Ti 8.6. klo 13 Nummelan srk-keskukselta. N. klo 14.30 lähtö takaisin.
Ke 9.6. klo 13 Nummelan srk-keskukselta. N. klo 14.30 lähtö takaisin.
To 10.6. klo 17.40 kirkonkylän srktalolta. Klo 18 Nummelan srk-keskukselta Vihtijärven hautausmaalle.
Lähtö takaisin n. klo 19.30.
n viikko 24
Ma klo 9–10 ilmoittautuminen kuljetuksiin p.040-6780328.
Klo 13 Nummelan srk-keskukselta
(torin puoli) lähtö Vihdin hautausmaalle, lähtö takaisin n. klo 14.30.
Ti 15.6. klo 13 Nummelan srk-keskukselta, lähtö takaisin n. 14.30.
Ke 16.6. klo 13 Nummelan srk-keskukselta, lähtö takaisin n. klo 14.30.
To 17.6. klo 13 Nummelan srk-keskukselta, lähtö takaisin n. klo 14.30.
Pe 18.6. klo 13 Nummelan srk-keskukselta, lähtö takaisin n. klo 14.30.
10
n viikko 25
Ma 21.6. klo 9–10 ilmoittautuminen
kuljetuksiin p. 040-5780328.
Klo 13 Nummelan srk-keskukselta
(torin puoli), lähtö takaisin n. 14.30.
Ti 22.6. klo 13 Nummelan srk-keskukselta, lähtö takaisin n. 14.30.
Ke 23.6. klo 13 lähtö Nummelan srkkeskukselta, klo 14.00 kappelissa
kesäinen lauluhetki, lähtö takaisin
n. 15.
To 24.6. klo 17.40 kirkonkylän srk-talolta ja klo 18.00 Nummelan srk-keskukselta Vihtijärven hautausmaalle,
lähtö takaisin n. 19.30.
n viikko 30
Ma 26.7. klo 9–10 ilmoittautuminen
viikon kuljetuksiin p. 040-5780328.
Klo 13 Nummelan srk-keskukselta,
lähtö takaisin n. 14.30.
Ti 27.7. klo 13 Nummelan srk-keskukselta, lähtö takaisin n. 14.30.
Ke 28.7. klo 13 Nummelan srk-keskukselta, lähtö takaisin n. 14.30.
To 29.7. klo 17.40 kirkonkylän srktalolta ja 18.00 Nummelan srk-keskukselta Vihtijärven hautausmaalle,
lähtö takaisin n. 19.30.
Aikuisille
Toukokuu
ma 10.5. Terveisiä Utön majakkasaarelta kuvien kera, klo 18 Nummelan
srk-keskuksessa.
Su 12.5. 40 vuotta sitten (v. 1970) ripille päässeet! Tervetuloa yhteiseen
tapaamiseen Nummelan seurakuntakeskukseen klo 18! Muistelemme
rippikouluaikaa, osallistumme viikkomessuun klo 19 kirkkosalissa ja
vietämme vielä hetken iltateen äärellä aina klo 20.30 asti. Myös muualla kuin Vihdissä rippikoulunsa käyneet, tervetuloa! Tiedustelut arkisin
klo 9–15 p. 09-34785048.
pe 14.5. Pysäkki-kahvilassa Sirkka
Silanderin Tiffany-töiden näyttelyn avajaiset klo 12. Pysäkki-kahvila
avoinna Nummelan srk-keskuksessa toukokuussa ti, to, pe klo 12–15,
kesä–elokuussa ti ja pe klo 12–15.
ti 18.5. EU-ruoan jako Nummelan
diakoniatoimistosta, Kappelitie 5,
klo 9–15
ma 17.5. Miesten saunailta klo 18
Riuttarannan rantasaunalla. Mukana Eero Ahonen ja Osmo Vapalahti.
Kuljetus Nummelan srk-keskukselta
(torin puoli) klo 17.30 ja Vihdin srktalon päädystä klo 17.40. Lisätiedot
Osmo p. 0405780328.
ti 18.5. naisten saunailta Riuttarannassa klo 18–21. Kulj. Nummelasta 17.15 ja kk 17.30. Ilmoittautuminen Päivi Putkonen-Hegazi p.0934785048.
to 20.5. Seurakunnan eläkeläisker-
hojen retkipäivä Riuttarannassa klo
10–14, ilmoittautuminen kerhojen
vastaaville viimeistään viikkoa aikaisemmin.
to 20.5. miesten vapaailta Riuttarannan rantasaunalla klo 18.00. Kuljetus Nummelasta 17.30 ja kk 17.40.
ti–to 25.–27.5. Aikuisten virkistysleiri Riuttarannassa, ilmoittautuminen
Sirkulle.
Kesäkuu
Perheretki Korkeasaareen 16.6.2010.
Bussi lähtee Vihdin linja-autoasemalta klo 9.00 ja Nummelan srk
parkkipaikalta klo 9.15. Paluu noin
klo 15.00. Retken hinta aikuiset 10 €
ja lapset 5 €
Tiedustelut ja ilmoittautumiset
Pirkko Orakoski 0400 362707 [email protected], Päivi Tapaninen
040-3532241 [email protected]
Diakoniatyön perheleiri
28.–30.6.2010 Riuttarannan leirikeskuksessa. Kesäistä yhdessäoloa mukavan leiriohjelman merkeissä.
Tiedust. ja ilmoittautumiset 21.6.
mennessä Pirkko Orakoski 0400362707, [email protected]
tai Päivi Tapaninen 040-3532241
[email protected]
Heinäkuu
KESÄRETKI KUTSUU!
Kyläkerhot ja kultaisen iän kerhot retkeilevät Pohjassa ja Fiskarsissa pe 30.7.2010
Satulin linja-auto lähtee klo 8.00
Vihdin kk Linjalan pihasta, Siippoon Neste klo 8.15, Ojakkalan
kanto 8.25 ja Nummelan seurakuntakeskus 8.40.
Pohjan kirkko klo 10.00–10.30,
jossa hartaus ja kirkon esittely.
Fiskars, ravintola Kuparipaja klo
11–12.30, lounas noutopöydästä: paahdettua lohta, tartarkastiketta ja tillimuhennettua perunaa. Salaattipöytä, leipä ja yrttituorejuustoa sekä kahvi/tee.
Vapaata seikkailua alueella, jossa voi oman aikataulun mukaan
juoda eri kahviloissa vielä leivoskahvit, tutustua eri museoihin ja
taidenäyttelyihin sekä tehdä ostoksia.
Kotiinlähtö klo 16 ja viimeisetkin
ovat Vihdissä klo 18.
Hinta 28 €, mutta varaa myös vähän rahaa, jos kahvittelet ja käyt
näyttelyissä. Mukana matkassa
Eija, Osmo, Sirkku ja Maria-Liisa
Ilmoittautumiset kerhoissa tai
kerhojen vastuuhenkilöille tai
kirkkoherranvirastoon p. 0934785048 viimeistään ke 21.7.
W
H
N
W
H
U
H
K
U
H
S
Eläimellinen
elämysretki
¡Š–Ú ‹”‘›Ž¡Ž–¡ •‡—”ƒ—–ƒ–ƒǦ
Ž‘ ’‹Šƒ•–ƒ ȋ‹Š†‹–‹‡ ͚Ȍ Ž‘ ͝Ǥ͔͔Ǥ Œƒ
—‡Žƒ•–ƒ •‡—”ƒ—–ƒ‡•—•‡
’‹Šƒ•–ƒ ȋƒ’’‡Ž‹–‹‡ ͙Ȍ ͝Ǥ͕͙Ǥ ƒŽ——
‘”‡ƒ•ƒƒ”‡
—‡Žƒƒ Ž‘ ͕͙ Œƒ ‹”‘›Ž¡ŽǦ
‡Ž¡‹–ƒ”Šƒƒƒ͛Ǥ͚Ǥ
Ž‡ ͕͙Ǥ͕͙Ǥ ‹–ƒǣ ‹—‹•‡– ͕͖̾ǡ ƒ’•‡–
͚Ǧ͕͛˜Ǥ ͛̾ǡ ƒ’•‡– ƒŽŽ‡ ͚˜‡‡ ͖̾Ǥ ‹•Ǥ
ƒ–ƒ– Œƒ Ž‹’—–ǤƒŠƒ– ‡”¡–¡¡ „—•Ǧ
•‹••ƒǡ˜ƒ”ƒƒ–Šƒ–ƒ•ƒ”ƒŠƒǤ
ǦǦǦǦǦǦǦ
—˜ƒ••ƒǤڎŽ‹Ǧ•‡‹ƒ‹Ž—ƒŒƒ
Retki
ƒƒ”ƒ’ƒ‹•–‘ƒǤ‡‹ƒ‹Ž—ŽŽ‡’›•–››
Rölli-tarina‘•ƒŽŽ‹•–—ƒƒ›Ú•Žƒ•–‡”ƒ––ƒ‹†‡
‡”ƒǤ‹–ƒǣ‹—‹•‡–͕͙̾ǡŽƒ’•‡–͗Ǧ͕͛˜Ǥ
seikkailuradalle ͕͔̾ŒƒŽƒ’•‡–ƒŽŽ‡͗˜͖̾Ǥ‹•Ǥƒ–ƒ–
Œƒ•‡‹ƒ‹Ž—”ƒ†ƒǤƒ•—„—••‹••ƒǡ
‘ŠŒƒ—”——ƒ͕͘Ǥ͚Ǥ
˜ƒ”ƒƒ–Šƒ–ƒ•ƒ”ƒŠƒǤ
¡Š–ڍ‹”‘›Ž¡•”Ǧ–ƒŽ‘Ž–ƒŽ‘͝
Œƒ—‡Žƒ•”Ǧ‡•—•‡Ž–ƒ͝Ǥ͕͙Ǥ
Ž‘‹––ƒ—–—‹•‡– ͕͗Ǥ͙Ǥ ‡‡•Ǧ ƒŽ———‡ŽƒƒŽ‘͕͙Œƒ‹”‘›Ǧ
•¡ ƒǦ’‡ Ž‘ ͝Ǧ͕͙ ’Ǥ ͔͝Ǧ͗͛͘͜ Ž¡ŽŽ‡͕͙Ǥ͕͙Ǥ
͙͔͘͜ –ƒ‹ ’ƒ‹˜‹Ǥ’—–‘‡ǦŠ‡‰ƒǦ
œ‹̷‡˜ŽǤƤǤ Ž‘‹––ƒ—–—‡••ƒ ‡”Ǧ —ƒƒ –ƒ”˜‹–•‡– •¡¡—ƒ‹•‡
”‘ ‹•–¡ –—Ž‡– ››–‹‹ǡ Ž¡Š–‹Œ¡Ǧ ˜ƒ”—•–—•‡ Œƒ ‡˜¡¡– ȋڎŽ‹Ǧ”‡‹•Ǧ
•—ŽŽ‡›Ú•ƒƒ”ƒ–ǨȌ
¡¡”¡Œƒ’—Š‡Ž‹—‡”‘Ǥ
Elokuu
Vanjärven kyläläisten saunailta Riuttarannan rantasaunalla 5.8. klo 17–
21. Ilm. Airi Taposelle 26.7. mennessä p. 0408486642. Iltapala 5 €. Mukana Maria-Liisa ja Olli Pakalén.
ti 10.8. Mäntyrinteen asukkaiden
retkipäivä Riuttarantaan klo 10–15.
ke 11.8. Omaishoitajien virkistyspäivä Riuttarannassa 12–16. Ilm. Eija
Vuorela
to 12.8. Eläkeläisten retkipäivä Riuttarantaan klo 10–16. Ilm. Eija Vuorela
pe 13.8. Nummenselän 8–10, Kuortilanluhdin ja Kuortilankujan asukkaiden, Kaarikeskuksen ja Hopearinteen asukkaiden retkipäivä Riuttarantaan klo 10–14, ilm. Maria-Liisa
Pakalén
to 19.8. Perheiden saunailta klo 17–
21 Riuttarannan rantasaunalla, ilm.
Pirkko Orakoski
ma 16.8. Invalidien retkipäivä Riuttarantaan klo 11–15.30
ti 17.8. Näkövammaisten retkipäivä
Riuttarantaan klo 12–15
ke–to 18.–19.8. Toimintakeskuksen
leiripäivät Riuttarannassa
ti 24.8. Naisten saunailta Riuttarannassa klo 18–21
Syyskuu
Ma–to 27.–30.9. Sydänleiri Riuttarannassa, ilmoittautuminen Eijalle
Retkille ja leireille ilmoittautuminen
diakoniatoimistoihin toukokuussa:
kk p. 34785040 ti, pe klo 9–11 ja to
klo 13–15
Nummela: Eija Vuorela p. 34787747
ti 9–11
Pirkko Orakoski 34787748 ke 13–15
Juha Auvinen p. 34787745 ma 13–
15
1.6. alkaen keskiviikkoisin p. 3478
5040 klo 9–11 kk tai p. 3478 7748 ke
klo 13–15 Nummela, jolloin myös
puhelinajat vastaanoton ajantilausta varten.
PYSÄKKI-KAHVILA
NUMMELAN
DIAKONIASIIVESSÄ AVOINNA KESÄELOKUUSSA Tiistaisin ja perjantaisin
klo 12–15 .
Tapaamisiin diakoniatyöntekijät Eija, Päivi, Pirkko, Osmo, Juha, Sirkku
ja Maria-Liisa
Nuoret
aikuiset
Nuorten aikuisten illat
Maanantaisin klo 18–20 Nummelan
srk-keskuksessa, Kappelitie 5.
10.5. Älä pelkää, Tuula Kiiski.
*Ke 12.5. Iltajumalanpalvelus Nummelan srk-keskuksessa klo 19.
15.5. Vapaata yhdessäoloa.
24.5. Etsikää Herraa (Sef.2:3) Sampo
Luukkonen.
TULE MUKAAN NUTTUPROJEKTIIN!
Diakonissa Pirkko Tuppuraisen
kehittämä nuttuprojekti alkaa
myös Vihdissä. (kts. http://www.
tuppurainen.fi/) Tule mukaan
neulomaan nuttuja lähetettäväksi Etiopiaan synnytyssairaalaan.
Projektin aloitustapaaminen 6.5.
klo 17–19 Nummelan seurakuntakeskuksessa takkahuoneessa.
Kevään viimeinen tapaaminen
20.5. klo 17–19 takkahuoneessa.
Kesätauon jälkeen kokoonnumme jälleen yhteen syyskuun loppupuolella. Aika ilmoitetaan myöhemmin. Nettisivuilta löytyvien
ohjeiden mukaan voit jo aloittaa
nuttujen neulomisen. Ryhmässä
saat tarvittaessa opastusta. Nutut kerätään yhteen ja lähetetään
kootusti Afrikkaan. Olet sydämellisesti tervetullut mukaan! Tied.
Päivi Tapaninen 040 3532241 tai
[email protected]
"
–‹ŽŽŠ‡Žƒˆƒ‹ŽŒ‡•
•˜‡••’”¤‹‰ƒ
˜¤”—–ˆ¡”†
–‹ŽŽ‹…Š–‹•ˆÚ”•ƒŽ‹‰•
Ž¡‰‡”‰¤”†‹—––ƒ”ƒ–ƒ
ŽÚ͖͝Ǥ͙ǤŽ͕͘Ǧ…ƒǤŽ͖͔
3URJUDP.DIIHNO
SVDOPVnQJPHGNDQWRU
+DQQD1RURPLGGDJEDVWX
RFKWUHYOLJVDPYDUR6NMXWV
PHGI|UVDPOLQJHQVPLQLEXV
SHUVRQHUDYJnUIUnQ
1XPPHODI|UVDPOLQJVKHP
NO9LFKWLVEXVVWDWLRQ
NO
$QPlOQLQJDUQDWLOO
+DQQD1RUR
Nuorille
Futista Tervalammen
kentällä maanantaisin 17.5 alkaen. Lähtö Nummelan seurakuntakeskukselta
klo 18.
Nuortenilta Nummelan seurakuntakeskuksessa keskiviikkoisin 9.6. alkaen klo 18–21
Koululaisten leirit
Vain muutamia paikkoja jäljellä. Toimi nopeasti!
Ihan helmee I
leiri 1.–3.-luokkalaisille
16.–18.6.
Ihan helmee II
Isä-lapsileiri (lapset
eskari-ikäisestä ylöspäin) 18.–20.6.
Ihan helmee III
leiri 4.–7.-luokkalaisille
21.–23.6.
Leirit ovat Riuttarannan vanhalla puolella. Leireillä nukutaan sisätiloissa ja päiväsaikaan touhutaan
kaikenlaista. Leiripäivä koostuu leikeistä, peleistä, ohjatusta ohjelmasta, ruokailuista ja rauhoittavista hetkistä. Isä-lapsileirin ohjaajina toimivat pastori Matti Hanhisuanto ja
diakoni Juha Auvinen.
Leirien hinnat ovat 25 euroa per henkilö. Ilmoittautumiset 31.5. mennessä ma-pe klo 9–15 p. 09-3478 5048
tai sähköpostilla [email protected]. Ilmoittautuessa kerro
leiriläisen nimi, osoite, ikä sekä erikoisruokavaliot ja huoltajan nimi ja
puhelinnumero. Ilmoittautuneille
lähetetään leirikirjeet.
Lapsille ja
perheille
PERHEIDEN KEVÄTPÄIVÄ PAPPILASSA la 22.5. klo 10–13.
Mukavaa yhdessäoloa ja tekemistä
koko perheelle ulkoilun merkeissä!
Omat makkarat mukaan.
LASTEN KEVÄTKIRKOT
ti 1.6. klo 9.15 ja klo 10 Nummelan
seurakuntakeskuksessa ja 2.6. Vihdin kirkossa.
PAPPILAN PIHAPÄIVÄT PERHEILLE
ma–pe 7.–24.6.
klo 10.00–14.00
Tule mukaan pappilan pihalle!
Ota omat eväät mukaan, sillä grilli
on kuumana. Voit tulla ja lähteä silloin kun sinulle sopii.
Lastenohjaajat paikalla leikkeineen.
Pappila Vihdin kirkonkylässä,
seurakuntatalon takana.
7.5.2010 n
LEIKKIKENTTÄKERHO
Nummelassa, Väinämöisentien kentällä ma–pe 7.–24.6. klo 9.00–12.00
Tule mukaan leikkimään!
Lastenohjaajat paikalla leikkeineen.
PERHEIDEN SAUNAILLAT
Riuttarannassa
ke 9.6. ja 23.6. klo 17.00–20.00
Iltapalamaksu 5 €/ perhe
Ilmoittautumiset arkisin klo 9–15
p. 09-34785048
LASTEN TAIDELEIRIPÄIVÄT
5–6-vuotiaille Riuttarannassa
1.–2.7. klo 9.30–14.30.
Maalausta, uintia ja leikkejä Riuttarannan maisemissa.
Ilmoittutumiset: Kirsti Suutari
p. 0500-861843 tai
[email protected]
Kuljetus järjestetään tarvittaessa.
LEPO JA OLO-VIIKONLOPPU
Riuttarannassa 2.–4.7.
Kaikille avoin retriitinomainen viikonloppu, jossa toiminnallisuus ja
hiljaisuus vuorottelevat. Sisätiloissa
pyrimme hiljaisuuteen.
Käytämme rukoushelmiä hiljaisuuden hetkissä.
Mahdollisuus uimiseen, saunomiseen, veneilyyn, maalaamiseen ja
leikkiin sekä hiljentymiseen lumoavassa rantamaisemassa.
Huom! Paikkoja jäljellä rajoitetusti.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset 18.6.
mennessä Päivi Tapaninen p. 0403532241 tai Kirsti Suutari p. 0500861843 tai [email protected]
Viikonloppuhinta 50 €/aik.(perheet
alennus lapsilta).
SYKSYN TAIDEKERHORYHMÄ
5–6-vuotiaille
käynnistyy kirkonkylän seurakuntatalossa syyskuun kolmannella viikolla. Lisätiedot ja ilmoittautumiset
30.6. mennessä tai 10.8. alkaen Kirsti Suutari p. 0500-861843 tai kirsti.
[email protected]
Lähetystyö
16.5. Jumalanpalveluksissa (kk ja
Nummela) saarnaa Venäjällä työskentelevä nimikkolähettimme pastori Arvo Survo. Nummelan kirkkokahveilla n. klo 13.00 hän kertoo
työstään Inkerin kirkon palveluksessa.
LÄHETYKSEN
KEVÄTRETKI
Bergvikin kurssikeskukseen Kiskoon
la 22.5. Hinta 25 €. Ilmoittautumiset
arkisin klo 9–15 p. 09-34785048.
RETKI SUOMEN LÄHETYSSEURAN
LÄHETYSJUHLIIN
Varkauteen 11.–13.6.
Ilmoittautuminen Ilmoittautumiset
arkisin klo 9–15 p. 09-34785048.
PÄIVÄRETKI KYLVÄJÄN
KESÄPÄIVILLE
Kauniaisiin 19.6., jossa siunataan
uusi nimikkolähettimme Johanna
Tervonen lähetystyöhön Japaniin.
Ilmoittautumiset arkisin klo 9–15 p.
09-34785048.
Lähtö klo 8 Vihdin srk-talon piha,
8.15 Nummelan srk keskuksen piha.
.
HEI,
TULEVA EKALUOKKALAINEN!
Ž‡––‡”˜‡–—ŽŽ—–‘—Ž——
Ž¡Š–‡˜‹‡•‹—ƒƒ‹•‡‡
‹Š†‹‹”‘‘
–‘”•–ƒ‹ƒ͙Ǥ͜Ǥ͖͔͕͔Ž‘͕͜Ǥ
ƒ••ƒ•‹ –¡–¡ Š‡–‡¡ Œ—ŠŽ‹•–ƒǦ
ƒƒ ˜‘‹˜ƒ– –—ŽŽƒ ’‡”Š‡‡•‹ǡ ‹•‘Ǧ
˜ƒŠ‡’ƒ•‹ǡ—‹•‹•‡¡——–
•——Žƒ‹•‡– Œƒ ›•–¡˜¡–Ǥ —ƒƒ
ƒŽ––ƒ”‹ŽŽ‡ •‹—ƒ •‹—ƒƒƒƒ —–Ǧ
•—–ƒƒ•‹—ŽŽ‡Ž¡Š‡‹‡ƒ‹—‹‡ǡ
‡•‹Ǥ˜ƒŠ‡’‹–ƒ‹—‹Ǥ
‡”˜‡–—Ž‘ƒǦ‡
‘†‘–ƒ‡•‹—ƒǨ
Konsertteja
ja musiikkitapahtumia
BACH-LAUANTAISARJA
Nummelan kirkossa
la 15.5. klo 16.
Olli Hautala, piano. Ohjelmassa mm. Neljä duettoa BWV 802.
Sarja jatkuu 28.8.2010.
/$8/80(
6$1
66
1
$
9LKGLQNLUNRVVD
VXNOR
8
PUUHAPÄIVÄT
4–6-vuotiaille pappilassa
klo 10.00–15.00
1. puuha ti–ke 8.–9.6.
2. puuha to–pe 10.–11.6.
3. puuha ma–ti 14.–15.6.
Hinta 5 €/ lapsi sis. kevyt lounas
Ryhmään mahtuu 10–12 lasta
Ilmoittautumiset arkisin klo 9–15
p. 09-34785048
Vakka
7\WW|NXRUR3LULWDWMRKW
8OOD(KR6DDULR
7LPR6DDULRKDLWDUL
SDVWRUL3DXOD0LHWWLQHQ
7(59(78/2$
Seurakunta on mukana
Vihti-Päivillä
n La 21.8.
Vihdin kirkko avoinna klo 10–18,
myös kirkon torniin pääsee vierailemaan.
Lapsille ja perheille kätkettyjen laatikoiden etsintää kirkonmäellä klo
10 alkaen.
Klo 14–15 Kirkkokuoro suven sävelin Vihdin kirkossa. Uudempaa hengellistä musiikkia ja yhteislaulua.
Kello-Pelmannin tuvassa Kirkonmäellä kesäkahvila.
Seurakunnan katusoittajat esiintyvät markkina-alueella.
Hääyö Vihdin kirkossa klo 20–24. Lisätiedot www.vihdinseurakunta.fi
n Su 22.8.
Kirkkovene saapuu Kirkkoniemen
rantaan klo 8.50.
Laudes, keskiaikainen aamuhartaus, Pyhän Birgitan kirkossa klo 9.
Jumalanpalvelus Vihdin kirkossa klo
10.
www.vihdinseurakunta.fi,
www.kirkonkyla.fi, www.vihti.fi
Huippukuoro Yhdysvalloista
ANDERSON UNIVERSITY
CHORALE joht. Richard Sowers
Vihdin kirkossa su 16.5. klo 18.
”KERRAN USKO LAPSUUDEN”
Riparilaulujen ilta Nummelan
kirkossa su 30.5. klo 18.
Tervetuloa kaiken ikäiset
laulamaan ja muistelemaan
omia ripariaikoja.
Mukana seurakunnan bändi,
illan isäntänä Timo Paattiniemi.
KESÄINEN LAULUHETKI
siunauskappelissa ke 23.6.
klo 14. Pirkko Kela
SUVIYÖN SOITTO
Vihdin kirkossa
juhannusaattona pe 25.6. klo 22
Katarina Kvarnström, sopraano,
Tony Wuorinen, baritoni, Hanna
Noro, huilu ja sopraano
BACH CANTATAS ENSEMBLE
Nummelan kirkossa ke 14.7.
klo 19
URKUKONSERTTI
Vihdin kirkossa su 15.8. klo 18.
Henri Hersta, urut.
MARTTI KILPELÄISEN
KONSERTTI
Vihdin kirkossa su 29.8. klo 15.
KIRKKOKUORON
AVOIMIEN OVIEN
HARJOITUS
kirkonkylän srk-talolla to 2.9.
klo 18.30-20.15.
Tervetuloa kaikki kuoron toiminnasta kiinnostuneet uteliaat laulajat nyt mukaan tutustumaan kuoron toimintaan!
ILMOITUSMYYNTI
SERTIFIOITU MÄRKÄTILA-ASENTAJA
Jaana Mehtälä
040 509 4962
[email protected]
SANEERAUSTYÖT
PUUSEPÄNTYÖT
045 673 9164
Juhla- ja kokoustila
KELLARI
moniin eri tilaisuuksiin
1-30 hengelle. Pieni ja iso
juhla-/kokoustila, sauna
ja infrapunasauna,
piano ja av-välineet.
Vihti kk,Vihdintie 25,
Saanan Salin alakerta
p. 0400 472 840/Lepistö
RIIHITIE 4
03400 VIHTI
J. MYRSKYLÄ
90 vuotta luotettua hautauspalvelua
VIHDIN HAUTAUSTOIMISTO JA
KUKKAPALVELU KAUHANEN KY
hautausjärjestelyt - pitopalvelu
kukkasidonta - hautakivet - perunkirjoitukset
Pisteenkaari 4, Nummela (09) 222 6615
www.hautauspalvelut.net
Nurmijärventie 28, Vihti kk (09) 224 7371
www.kukkapalvelut.net
Suomen Hautaustoimistojen Liitto Ry:n jäsen
11
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Hetkiä historiassa
Kylvöjen siunaus on
keskiajalta periytyvä tapa
K
ylvöjen siunaus on vanha, jo keskiajalta periytyvä tapa, jota viime vuosina
on elvytetty eri puolilla maatamme. Vihdin seurakunnan ja Vihdin maataloustuottajien toimesta on kylvön siunauksen perinne
herätetty henkiin myös Vihdissä.
Viime vuonna oli kylvön siunaus
Haaston tilalla Herrakunnalla ja
tänä vuonna Selissä.
Entisinä aikoina kylvön siunaus on tehty kanttaanpäivien eli
käyntipäivien aikaan rukoussunnuntain ja helatorstain välissä.
Papin johdolla käytiin kulkueena paikkakunnan pelloilla ja rukoiltiin yhteisesti sadon puolesta ja siunattiin touko. Se ei ollut
vain kunkin omien peltojen siunausta, vaan yhteinen toimitus,
jossa kylän tai pitäjän kaikki pellot siunattiin yhteisesti. Kylvön
siunaus oli yhteinen, vuotuinen
ruokarukous.
Viljelijän elämä
olemassaolon taistelua
Rukoukset kylvön onnistumisen
ja sadon joutumisen puolesta olivat tarpeen, sillä elämä oli viljasadon onnistumisen varassa. Keskiajalla ja vielä pitkään sen jälkeenkin on vihtiläisen maanviljelijän
elämä ollut sitkeää olemassaolon
taistelua. Ilmastollisista seikoista
johtuen on rukiin talvehtiminen
ollut huonoa entisaikojen Vihdissä. Vihti olikin pitkään juuresrukiin kaskiviljelyn ja peltorukiin
kaksivuoroviljelyn seka-aluetta.
Asutuksen sietorajana oli viisi katovuotta yhden sukupolven
aikana tai kaksi peräkkäistä katovuotta. Ankarat katovuodet koettelivat vihtiläisiä, vuonna 1601
oli kauhea nälkävuosi, v. 1630 iso
hallavuosi ja Perttulin hallavuosi
oli v. 1635. Suurina kuolonvuosina 1696–1697 halla vei kaiken sadon ja ihmisiä kuoli joukoittain
ravinnon puutteeseen. Monia
vihtiläisiä menehtyi myös suurina nälkävuosina 1860-luvulla.
Rukouskirjasta löytyy
peltomiehen rukous
Vanhoissa virsikirjoissa ja rukouskirjoissa on peltomiehen rukous, jonka avulla voi maamies
pyytää Jumalalta apua kaikille
elämänalueille, mutta erityisesti
rukouksessa pyydetään kylvetylle siemenelle ja sen kasvulle menestystä. Kuvassa oleva Peltomiehen rukouksen teksti on vanhasta rukouskirjasta, jonka ensimmäinen omistaja oli vuosina
1847-1895 Yli-Rostin tilan isäntänä ollut herrastuomari Johan
Fredrik Lindgren. Kirja on kuulunut myös hänen pojalleen Au-
gust Viktor Lindgrenille, joka oli
Sepän ja Yli-Rostin tilojen isäntänä vuosina 1895-1905. Kirjassa
on lisäksi hänen poikansa, Sepän
tilan isäntänä vuosina 1905-1919
olleen August Severin Lindgrenin nimikirjaimet.
Peltomiehen rukous löytyy
myös suomalaisesta virsikirjasta, joka on ”ewankelis-lutherilaisille seurakunnille Suomen suuriruhtinaan maassa, hyväksytty
Suomen toisessa suuressa kirkolliskokouksessa w. 1886”.
Peltomiehen rukous
”Kaikkivaltias Jumala ja kaikkein
luoja! Sinä olet pannut Aadamin
paratiisiin Edenissä, että hän sitä
wiljelisi ja warjelisi; sinä olet myös
jälkeen syntiin lankeemisen käskenyt meitä otsamme hiessä leipämme syödä: katso, minä olen myös
siihen kutsuttu, että minun maata wiljelemän pitää, odottaman sinun siunaustas, ja niin itseni kätteni työstä elättämän. Herra Jumala,
sinun puolees minä nostan silmäni,
ja rukoilen sinua turwallisesti ettäs
tahtoisit siunata minun työni, kastaa sen mitä kynnetty on, pois estää kowat ilmat, warjella maan hedelmän, ja antaa meidän siitä saada
leipää syödäksemme, siementä kylvääksemme ja karjanruokaa eläimille. Warjele minua kiwuloisesta ruu-
Peltomiehen rukous vanhassa rukouskirjassa, jonka ensimmäinen
omistaja oli vuosina 1847-1895 Yli-Rostin tilan isäntänä ollut herrastuomari Johan Fredrik Lindgren.
Mikko Yli-Rosti
miista, uskottomasta perheestä ja petollisista työkumppaneista, pahoista ja viekkaista kylällisistä, ja kaikesta, kuin minulle minun kunniallisesta elatukseni toimituksesta esteeksi ja wahingoksi olla taitaa. Anna minun, o laupias Jumala! kaikista edesottamuksista puhdas ja saastuttamaton omatunto pitää, että perääni hywän sanoman ja omilleni
herran siunauksen jättäisin, Jesuksen Kristuksen, meidän herramme,
kautta. Amen.”
Rukouksia ja taikauskoa
Vihtiläiset kylvöt siunattiin tänä vuonna 2.5. Luukkosten tilalla Selissä. Pekka Anttonen (vas.) kaataa
siemeniä Jaakko Luukkosen kylvövakkaan.
Viljan kylvöön liittyi entisinä
aikoina myös taikauskoa. Esimerkiksi kylvövakka oli varjeltava pahan silmän katseilta ennen kuin se tuotiin pellolle. Vanha konsti varmistaa kylvön onnistuminen ja sadon valmistuminen oli sellainen, että kylvömies
ennen kylvön aloittamista löi kirveen hamarapuolella maahan, tätäkään ei saanut kukaan olla näkemässä.
Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla romaanitrilogian I
osassa kerrotaan Jussi Koskelan
ensimmäisestä rukiinkylvöstä:
”Kauan hän epäröi, ennen kuin
hän otti kirveen mukaansa pellolle.
Ja pellon laidalla hän tarkasti huolellisesti ettei yksikään silmä ollut näkemässä. Vähän niin kuin itseäänkin
kaihtaen hän otti kirveen ja iski sen
maahan hamarastaan, terä ylöspäin -
ei sunkaan siinä mitään... mutta kun
semmonen tapa on ollu.
... Sitten hän otti lakin päästään,
laskeutui polvilleen, ja risti kätensä. Rukous tuli hiljaisena höpinänä ja omin sanoin. Sekin tapahtui
ilman oikeaa hartautta, mutta kylläkin kunnioittavasti, sillä kasvun toivo ei ollut mikään leikin asia ja ainakin oli parasta varmistaa asia joka puoleltaan.
Kun lohkomerkit olivat paikoillaan, alkoivat jyvät lentää peltoon.
Kauniisti ja tasaisesti levisi siemen,
ja kylväjän suun jännityksestä hieman vääristynyt ilme kertoi, miten
vakavasti hän työtään teki. Sitten
hän katseli kylvettyä maataan. Hän
oli tehnyt voitavansa. Nyt oli Jumalan vuoro yrittää.”
Hiittä pakoon
siunatulle maalle
Vanhan vihtiläisen uskomuksen
mukaan hiittä saattoi paeta kylvetylle pellolle, joka oli siunattu kylvön yhteydessä. Koska hiidet olivat kastamattomia, he eivät saaneet eivätkä voineet astua pyhälle eli siunatulle maalle.
Vihdissä on runsaasti hiisi-alkuisia paikannimiä. Hiisi on alkuun
tarkoittanut pyhää lehtoa eli pakanallista uhripaikkaa. Kristinuskon tultua maahamme muuttui
hiisi pahaksi ja pelottavaksi henkiolennoksi.
Mikko Yli-Rosti
Vihdin kirkkoherranvirasto ja seurakuntatalo n Vihdintie 6b, 03400 Vihti n p. (09) 3478 500 n Faksi (09) 3478 5011 n
Nummelan seurakuntakeskus ja kirkko n Kappelitie 5, 03100 Nummela, n p. (09) 34787755 (vahtimestarit)
www.vihdinseurakunta.fi n
12