Kesäpäivät Kouvolassa 4 - 5.8.2012 - Päällystöliiton evp

Transcription

Kesäpäivät Kouvolassa 4 - 5.8.2012 - Päällystöliiton evp
Kouvolassa kohdattiin
4-5.8.2012
Perinteeksi muodostuneet Päällystöliiton evpyhdistyksen ja ATOP:n kesäpäivät järjestettiin jo
kymmenennen kerran. Tapahtumapaikkana oli Kouvola,
vanha varuskuntakaupunki. Päivät kokosivat tälläkin
kertaa runsaan osanottajajoukon. Koska nykyinen
varuskunta on Utissa niin sinne ei voinut tapahtumaa
järjestää. Hotelli Vaakuna kaupungin keskustassa tarjosi päiville aivan hyvät puitteet.
Ilmoittautumisen ja tervetulokahvien
jälkeen osanottajat majoittuivat
viihtyisään hotelliin.
Päivien ohjelma alkoi tuttuun tapaan kokoontumisella seppeleenlaskuun sodassa kaatuneiden
muistomerkille kaupungin puistossa. Seppeleen laskivat evp-yhdistyksen pj Pertti Heikkilä, päivien
järjestelyistä vastannut Toivo Hartikainen ja ATOP:n edustajana Matti Tanskanen.
Seppeleenlaskun jälkeen miehet lähtivät
linja-autolla tutustumaan Utin
Jääkärirykmentin toimintaan. Rykmentin
komentaja eversti Heikki Välivehmas toi
esille Jääkärirykmentin nykypäivän
toimintaa sekä valotti tulevaisuutta niin
Jääkärirykmentin kuin koko
puolustusvoimienkin osalta. Komentajan
esitys oli hyvin kattava, joten paljon
kysyttävää ei tullut esityksen jälkeen.
Luennon jälkeen siirryimme ensin Helikopteripataljoonan esikuntatiloihin joissa esiteltiin koulutusta ja
työskentelyä lentotoiminnan valmistelussa. Esikunnasta siirryimme helikopterihalliin ja pääsimme
tutustumaan NH90-helikopteriin sekä nykypäivän laskuvarjojääkärin varustukseen. Erityisesti
erikoisjoukkojen varusteet ja aseet olivat monille uusia tuttavuuksia. Kalustoa esittelivät Heko miehistöön
kuuluvat ammattisotilaat Kysyttävää asiasta riitti sillä monet meistä eivät ole päässeet näin läheisiin
kosketuksiin nykyaikaisen sotilaan erikoiskaluston ja varusteiden kanssa.
Samaan aikaan miesten kanssa puolisot lähtivät toisella bussilla rouva Hartikaisen johdolla mielenkiintoiselle
kiertoajelulle Kouvolaan. Asiantuntevana oppaana toimi Lea Vitikainen. Hän johdatti puolisot tutustumaan
Poikilo-keskuksessa Anu Pentikistä kertovaan näyttelyyn, Kymen Paviljongissa Pentikin myymälään sekä
paikallisen Novita lankatehtaan myymälään. Useammalle osallistujalle lähti kassi erilaisia tuliaisia mukaan.
Vierailuohjelmien jälkeen ryhmät kohtasivat toisensa
Utin sotilaskodissa jossa nautittiin ”munkkikahvit”
sillä erotuksella että munkit oli korvattu erinomaisilla
sämpylöillä.
Sotilaskodissa eversti Heikki Välivehmas käytti vielä
puheenvuoron ja kohdisti sanansa erityisesti puolisoille.
Muistoksi onnistuneesta vierailusta pj Pertti Heikkilä
luovutti komentajalle Päällystöliiton viimeisimmän historiakirjan.
Hotelli Vaakunaan paluun jälkeen oli vapaa-aikaa ja mahdollisuus käydä vielä kaupungilla, tai seurustella
kavereiden kanssa tai vain lepäillä. ATOP:n ja evp-yhdistyksen hallitukset pitivät omat kokouksensa.
Päivällisen aikana puheita, muistamisia yllätys ohjelmaa ja hyvää seuraa
Kun kokoukset oli pidetty ja osanottajat saaneet itsensä juhlakuntoon niin pääsimme nauttimaan iltajuhlasta
hyvässä seurassa. Pj Pertti Heikkilän tervetulotoivotuksen ja ajankohtaiskatsauksen jälkeen muistettiin evpyhdistyksen hallituksesta poisjääneitä jäseniä hallitustyöskentelystä. Tenho Ilvoselle luovutettin
yhdistyksen standaari ja Osmo Valkoselle päällystöliiton solmioneula. Toivo Hartikaiselle luovutettiin ATOP –
perinnemitali kesäpäivien järjestelyistä. Upean illan täydensi maittava illallinen jota muisteltiin vielä
seuraavana päivänäkin.
Vapaan sanan aikana Vekaranjärven Päällystöyhdistyksen pj Jarno Pöntinen toi päällystöliiton ja oman
yhdistyksensä tervehdyksen. Illan ohjelmassa paikallinen ikämiesten Paritonit- lauluryhmä esitti lauluja
Karjalasta - Lappiin - Pohjanmaalle ja Turkuun, kattavasti läpi Suomen. Yleisö pääsi lopuksi esittämään
omaa laulutaitoaan yhteislaulun merkeissä. Osanottajat pääsivät lopuksi parketille, jossa Hannu Auvisen
orkesteri esitti hyviä ja osanottajille mieluisia kappaleita. Kun vielä tarjoilukin pelasi erinomaisesti ilta olikin
täydellinen
Sunnuntaiksi ei ollut järjestetty varsinaista ohjelmaa, joten hyvin ”levätyn” yön jälkeen jokainen voi runsaan
aamiaisen jälkeen lähteä omavalintaisesti Tykkimäkeen, Hamina – Tattooseen, tutustumaan Verlan
museoon tai suoraan kotiin. Kiitos järjestäjille hyvin onnistuneista kesäpäivistä. Perinne jatkukoon PohjoisPohjanmaalla Rokuan kuntoutuskeskuksessa elokuussa 2013.
Peruskurssi 25 kokoontuminen
Kesäpäivien yhteydessä ovat alkaneet kokoontua myös peruskurssit. Kurssi 25 on viime aikoina kokoontunut
kahden vuoden välein. Tällä kertaa oli kesäpäiville tullut 15 entistä oppilasta. Kerrottiin omat vaivat ja
kuulumiset sekä muistettiin joukosta poistuneita veljiä. Kertomusten jälkeen voin todeta, että melkoinen
romaani saataisiin aikaan, jos näistä tarinoista tehtäisiin kirja. Olemme olleet monessa mukana ennen ja
vieläkin. Vierivä kivi ei
sammaloidu. Totesimme, että
2015 tulee kuluneeksi 50 vuotta
siitä, kun kurssimme alkoi. Tällöin
päätettiin kokoontua
Lappeenrannassa seuraavan
kerran. Viekää sanomaa
eteenpäin ja toivomme
mahdollisimman monen olevan
silloin paikalla.