MATKAILUAUTOT HINNASTO LIIKKUMISEN VAPAUTTA

Transcription

MATKAILUAUTOT HINNASTO LIIKKUMISEN VAPAUTTA
LIIKKUMISEN VAPAUTTA
RAKENNETTU
SAKSASSA
Vuodesta 1989 lähtien
HINNASTO MATKAILUAUTOT
2015
Pössl Highlights
Parhaimmat ideat 25 vuoden ajalta- vakiovarusteena sinun Pössl:issä
Lasikuituiset kattoikkunan raamit
Me käytämme ainoastaan huolellisesti tiivistettyjä
kiinteitä lasikuituisia raameja.
Nostokatto (lisävaruste)
Kaksi lisänukkumapaikkaa.
Hyönteissuojaverho
Raitista ilmaa ilman surisevia häiriköitä.
Sähköinen porras
Mukavuudenhaluisille sisäänkävijöille:
Porras yhdellä napin painahduksella.
Softlock
Ei enää häiritsevää pauketta liukuovea suljettaessa:
Softlock sulkee liukuoven automaattisesti ja äänettömästi.
hankkia P
ä
it
y
s
iä
v
y
h
tuhansia
On olemassa tä 10 parasta
iis
Listasimme n
Lämpöä takaosaan
Jättimäinen sänky
Takaosan lämpösola huolehtii siitä, että myös nukkuma-alueella kiertää Takaosan vuoteet kuuluvat markkinoiden suurimpiin- sälepohjilla ja
lämmin ilma.
mukavuuspatjoilla varustettuna.
Läpilastaus
XXL tavaratilat
Taka- ja etuosan välissä oleva irroitettava seinä takaa isokokoistenkin tavaroiden turval- Takaosan vuoteet ovat irroitettavia, kokoontaitettavia ja pinottavia.
lisen pakkaamisen. Seinässä oleva aukko toimii myös askelmana vuoteeseen mentäessä. Näin sinulla on helposti tarvitsemasi tavaratila.
Heki-kattoluukku veivillä
Painamisen, vetämisen, repimisen sijasta avaaminen onnistuu yhdellä
otteella veivaamalla. Kaihdin ja hyönteissuojaverho vakiovarusteena. Kaihtimet
Korkealaatuisissa lämpöikkunoissa on kaihtimet vakiovarusteena.
Täydellinen aurinko- ja katsesuoja.
össl
Made in Germany
Jokainen ajoneuvo on rakennettu Saksassa- 25 vuoden kokemuksella.
25 vuotta palveluksessanne
Asiakkaamme ovat tehneet meistä markkinajohtajan-siitä kiittäen
lupaamme palvella sinua myös seuraavat 25 vuotta. Parhailla ajoneuvoilla,
uusilla ideoilla ja taatulla palvelulla.
Trendien luoja ja uudistaja
Lähestulkoon kaikki ideat, jotka ovat nähtävissä retkeilyautoissa ovat
saaneet alkunsa meillä. Uusinta uutta: automaattinen liukuoven sulkemisapu softlock: meillä vakiona ja yksinoikeudella!
Uusin teknologia
Ajoneuvon rakentamisessa käytämme viimeisintä teknologiaa ja hyödynnämme vuosien kokemustamme matkailuautojen rakentamisessa.
Paras varustelu
Sisustan rakentamiseen käytämme tarkoin valikoituja materiaaleja, jotka
kestävät kovaakin kulutusta
Ensiluokkaiset lisävarusteet
Me luotamme yksinomaan parhaisiin tavarantoimittajiin, joiden kanssa
olemme toimineet yhteistyössä vuosikausia.
Dynaamiset ajo-ominaisuudet
Peltikuoresta johtuen tuntuu Pössl retkeilyauto lähestulkoon samalta
kuin henkilöauto. Dynaaminen ajo-ominaisuuksiltaan, hiljainen sisältäpäinvastoin kuin klassinen matkailu-auto.
Laaja tuotevalikoima
Kahdestaan, perheen kanssa tai miten vain haluat. Markkinoiden laajimmasta valikoimastamme löydät etsimäsi unelma-ajoneuvon.
Arvonsa säilyttävä
Paras laatu ja suuri suosio takaavat keskivertoa paremman jälleenmyyntihinnan-mutta kuka haluaa luopua Pössl retkeilyautostaan?
Euroopan kattava kauppiasverkosto
Missä tahansa oletkin palvelemme sinua.
yhdellä silmäyksellä
6.36 m
5.99 m
5.41 m
ALUSTA
+ KG
ROADCAMP
2WIN
ROADCRUISER REVOLUTION
42.980,-
43.980,-
–
Kompakti camping-klassikko
Myyntihitti hyvillä säilytystiloilla
Citroën JUMPER 3,3 t
2,2 l HDI 81 KW/110 HV
Maxi säilytystilat sähköisesti nostettavan vuoteen ansiosta
Citroën JUMPER 3,5 t heavy
–
2,2 l HDI 96 KW/130 HV
–
43.980,-
44.980,-
51.980,-
2,2 l HDI 110 KW/150 HV
–
44.980,-
45.980,-
52.980,-
3,0 l HDI 130 KW/177 HV
50
46.980,-
47.980,-
54.980,-
–
44.980,-
45.980,-
–
FIAT DUCATO 3,3 t
2,0 l Mjet 85 KW/115 HV
FIAT DUCATO 3,5 t maxi
2,3 l Mjet 96 KW/130 HV
–
45.980,-
46.980,-
53.980,-
2,3 l Mjet 109 KW/148 HV
–
46.980,-
47.980,-
54.980,-
3,0 l Mjet 130 KW/177 HV
50
Sivu
48.980,-
49.980,-
56.980,-
5
6
7
4 5
ROADCAMP
KOMPAKTI CAMPING-KLASSIKKO
ALL-IN PAKETTI
+ KG
HINTA
LISÄVARUSTEET
Pituus (mm)
n. 5413
Puuosat/Verhoilu
Calva Apfel /Maroc
120 l Dieselpolttoainesäiliö
28
180,-
Lisähinta 3,5 t light Citroën
350,-
Leveys (mm)
n. 2050
Tasojen pinnoite
Antares
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Lisähinta 3,5 t heavy 16“ Citroën (ei 110 HV)
1.160,-
Korkeus (mm)
n. 2580
Lattian pinnoite
Modular Mobil 763
Apukuljettajan airbag
3
350,-
Lisähinta 3,5 t light Fiat
Akseliväli (mm)
n. 3450
Lämpöikkunat kaihtimilla ja hyönteisverkolla
4
Sähköisesti säädettävät peilit
2
270,-
LISÄVARUSTEET ASUINOSA
+ KG
HINTA
Sisäkorkeus (mm)
n. 1905
Kattoikkuna kaihtimilla ja hyönteisverkolla
2
Kattoikkuna hyönteisverkolla
1
Istuinpaikat/kolmepisteturvavyö
4
MITAT
SISÄOSANVARUSTELU
PAINO
+ KG
HINTA
690,-
Apukuljettajan istuin korkeussäädöllä
1
110,-
Eristetty harmaavesisäiliö
2
240,-
Ohjaamon istuimet asuinosan verhoilulla
-
360,-
Nostokatto valkoinen sis. Patja ja kattovalaistus (suositus
Style-kattokiskot)
102
5.950,-
PAKETTIHINTA
1.890,-
SÄÄSTÄT
1.040,-
Paino ajovalmiina*
2780
Vuodepaikat
2 (+1 lisävaruste)
sallittu kokonaispaino
3300
Takavuode
1.960 x 1.320/1.170
Vetokyky jarruton/jarrullinen**
750/2.500
Suihku
integroitu
Sähköpaketti I asuinosaan (pistorasiat 230 V/12 V)
1
240,-
WC
Thetford kasetti
S-paketti II (USB-pistorasia ja takaosan valaistus)
1
190,-
sallittu kokonaispaino (yhdistelmä ajoneuvo) 5800
Kantavuus sis. 20 ltr. vettä
** 110/115 HV 750/2000 kg
520
Vuoteen levennys pöytäryhmään (sis. Vaihtoehtopöydän)
5
350,-
Asuinosa lisäakku 95 Ah
27
390,-
PERUSAJONEUVON ERIKOISVARUSTELU
+ KG
HINTA
Kaasu - Duo Control
1,6
320,-
Kojelauta alumiinikoristeilla (Fiat)
–
140,-
Kaasu - Duo Control CS (Crashsensor)
1,6
360,-
VAKIOVARUSTEET
Kojelauta pronssin värisillä koristeilla (Fiat)
–
180,-
Kaasu - Monocontrol (korvaa Crashsensor)
1,6
310,-
Moottori
Turbodiesel
90 l Polttoainesäiliö
Sähköisesti taittuvat peilit
0,2
350,-
Lämpöpeite takaoveen
2
220,-
Sylinterit
4 rivissä
Sähköikkunat
Sähköiset ja lämmitettävät peilit
0,2
350,-
Polttoainesäiliö (l)
90
Sähköinen porras Omnistep
Automaattivaihteisto (Fiat, ei 115 HV)
17
2120,-
Kaiuttimet asuinosaan
(vain sähköpaketin yhteydessä)
2
210,-
Vaihteisto
Käsivälitteinen
ESP, ASR, Hill Holder
Apukuljettajan Airbag
3
350,-
7-vyöhykkeinen premiumpatja 2-osainen ei pinottavissa
1
360,-
Päästöluokka
Euro 5 +
Käsinojalliset käännettävät kuljettajan ja apukuljettajan istuimet
Vahvistetut jouset takana
17
150,-
Peruutuskameravalmius
2
190,-
Renkaat
215/70 R 15 C
Kuljettajan airbag
Parkkitutka
0,8
350,-
SAT-valmius
2
170,-
Jarrut e/t
Levy
Päiväajovalot
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Liukuikkuna taakse oik.
4
700,-
Akku (Fiat 3,0 ltr 12V/110Ah)
12 V/95 Ah
Kauko-ohjattu keskuslukitus
automaattinen ohjaamon ilmastointi
19
2.020,-
Aurinkopaneelivalmius
2
60,-
heittovalo kiskoilla
Polttoainesäiliö 120 l
28
180,-
Style kattokiskot
26
1120,-
10
300,-
AJONEUVO
Sisäänkäynnin valo
LED Päiväajovalot - Citroën 240,– Euro
350,-
WC:n ikkuna kaihtimella ja hyönteisverkolla
Lämmitys
Truma Combi 4
Sähköinen sulkemisapu softlock
Nahkainen ohjauspyörä (Fiat Automaatti 180 HV vakiovaruste) 4
220,-
Kassakaappi
Lämminvesivaraaja (l)
10
Ohjaamon pimennysverho remis
Metalliväri
–
700,-
Truma Diesellämmitys
4
1.070,-
Tuorevesisäiliö (l)
ca. 95
Takaikkunan kaihdin
Sumuvalot Citroën 90,– Euro
2
210,-
Truma Combi 4 E (kaasu/sähkö) lisähinta
2
560,-
Harmaavesisäiliö (l)
ca. 92
REMIcare Van hyönteissuojaovi liukuoveen
Radiovalmius+kaiuttimet
1,5
210,-
Truma Combi 6 lisähinta
2
230,-
Kaasupullokaappi (kg)
2 x 11
Sade- ja valosensori (vain Fiat)
290,-
Truma Combi 6 / E (Kaasu/Sähkö) lisähinta
2
680,-
Laturi (A)
19
210,-
12-/230 V-pistorasiat
0/1
160,150,470,-
5
95
Ilmanpainesensori vain Fiat, Citroën vakiovaruste
Roiskeläpät edessä ja takana
Aurinkosuojatuulilasi sis. sadesensori (vain Citroën)
Sidontapisteet takatalliin
Asuinosan akku (Ah)
Talvipaketti: erisetty harmaavesisäiliö, lämmitettävä säiliö ja
15
putket, ohjaamon matto, lämpöpeite takaoveen
Kaasuliesi
2-liekkinen
Ajonvakautin (Fiat: vain sade-ja valosensorin kanssa) Citroën 350,-
Jääkaappi (l) (tilavuus/pakastin)
64/5 Kompressori
Seinän eriste (mm) (PE vaahto)
PE Vaahto 10-20
0,2
290,-
Katon eriste (mm)
Puu 3 , 6 / Styrodur
20 / PE-vaahto 15-20
Ajoneuvonvärinen etupuskuri: valkoinen, alumiinin-harmaa,
harmaa***, goldenwhite, lago-azurro, profondo-punainen
(ei Maxi-alustalle & ilman sumuvaloja)
Vakionopeudensäädin
0,8
350,-
Lattian eriste (mm)
RTM-vaahto 15 puu
sis. PVC 7
TEKNIIKKA
4
490,-
Traction +
Webasto (Moottori)
1.420,-
1.540,-
Verhoilu vaihtoehto: Monastir
–
180,-
Lisäpistorasia 12 V takatalli
1
80,-
120,6
240,-
***eisengrau/harmaa ei Citroën
2WIN
MYYNTIHITTI HYVILLÄ SÄILYTYSTILOILLA
ALL-IN PAKETTI
+ KG
HINTA
LISÄVARUSTEET
Pituus (mm)
n. 5998
Puuosat/Verhoilu
Calva Apfel /Maroc
120 l Dieselpolttoainesäiliö
28
180,-
Lisähinta 3,5 t light Citroën
350,-
Leveys (mm)
n. 2050
Tasojen pinnoite
Antares
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Lisähinta 3,5 t heavy 16“ Citroën (ei 110 HV)
1160,-
Korkeus (mm)
n. 2580
Lattian pinnoite
Modular Mobil 763
Apukuljettajan airbag
3
350,-
Lisähinta 3,5 t light Fiat
690,-
Akseliväli (mm)
n. 4035
Lämpöikkunat kaihtimilla ja hyönteisverkolla
5
Sähköisesti säädettävät peilit
2
270,-
Lisähinta 3,5 t maxi 16“ Fiat
Sisäkorkeus (mm)
n. 1905
Kattoikkuna kaihtimilla ja hyönteisverkolla
2
Apukuljettajan istuin korkeussäädöllä
1
110,-
LISÄVARUSTEET
Kattoikkuna hyönteisverkolla
1
80l jääkaappi
3
300,-
Eristetty harmaavesisäiliö
2
240,-
Istuinpaikat/kolmepisteturvavyö
4
Ohjaamon istuimet asuinosan verhoilulla
-
360,-
Aguti-penkki ( säädettevät istuimet )
15
1.190,-
2 (+1)
PAKETTIHINTA
1.890,-
SÄÄSTÄT
1.340,-
Nostokatto valkoinen sis. Patja ja kattovalaistus
(suositus Style-kattokiskot)
102
5.950,-
MITAT
SISÄOSANVARUSTELU
PAINO
Paino ajovalmiina*
2775
Vuodepaikat
sallittu kokonaispaino
3300
Istuinryhmä kuljettajan istuimen kanssa(Varavuode) n. 1800 x 880
Vetokyky jarruton/jarrullinen**
750/2500
+ KG
HINTA
1160,+ KG
HINTA
Takavuode
n. 1960 x 1400/1300
sallittu kokonaispaino (yhdistelmä ajoneuvo) 5300
Suihku
integroitu
PERUSAJONEUVON ERIKOISVARUSTELU
+ KG
HINTA
Kantavuus sis. 20 ltr. vettä
WC
Thetford kassetti
Kojelauta alumiinikoristeilla (Fiat)
–
140,-
Sähköpaketti I asuinosaan (pistorasiat 230 V/12 V)
1
240,-
Kojelauta pronssin värisillä koristeilla (Fiat)
–
180,-
S-paketti II (USB-pistorasia ja takaosan valaistus)
1
190,-
Sähköisesti taittuvat peilit
0,2
350,-
Sähköiset ja lämmitettävät peilit
0,2
350,-
Elegance sisustus (Puupinnat Goldulme, Verhoilu Spirit, Tasojen
pinnat Fenice, Lattia Modular Mobil 732)
3
360,-
Automaattivaihteisto (Fiat, ei 115 HV)
17
2120,-
Lisäikkuna takana oikealla
4
200,-
Apukuljettajan Airbag
3
350,-
Kaasu - Duo Control
1,6
320,-
Vahvistetut jouset takana
17
150,-
Kaasu - Duo Control CS (Crashsensor)
1,6
360,-
Parkkitutka
0,8
350,-
Kaasu - Monocontrol (korvaa Crashsensor)
1,6
310,-
VAKIOVARUSTEET
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Kaiuttimet asuinosaan (vain sähköpaketin yhteydessä)
2
210,-
90 l Polttoainesäiliö
automaattinen ohjaamon ilmastointi
19
2.020,-
7-vyöhykkeinen premiumpatja 2-osainen ei pinottavissa
1
360,-
Sähköikkunat
Polttoainesäiliö 120 l
28
180,-
Peruutuskameravalmius
2
190,-
Sähköinen porras Omnistep
LED Päiväajovalot - Citroën 199,– Euro
350,-
SAT-valmius
2
170,-
ESP, ASR, Hill Holder
Nahkainen ohjauspyörä (Fiat Automaatti 180 HV vakiovaruste) 4
220,-
Liukuikkuna taakse oik.
4
220,-
Käsinojalliset käännettävät kuljettajan ja apukuljettajan istuimet
Metalliväri
–
700,-
Aurinkopaneelivalmius
2
60,-
Kuljettajan airbag
Sumuvalot Citroën 79,– Euro
2
210,-
Style kattokiskot
26
1.120,-
Päiväajovalot
Radiovalmius+kaiuttimet
1,5
210,-
Vaihtoehtopöytä
5
240,-
Kauko-ohjattu keskuslukitus
Sade- ja valosensori (vain Fiat)
290,-
WC:n ikkuna kaihtimella ja hyönteisverkolla
4
240,-
Aufbaustrahler auf Schienensystem
Ilmanpainesensori vain Fiat, Citroën vakiovaruste
160,-
Kassakaappi
10
300,-
Sisäänkäynnin valo
Roiskeläpät edessä ja takana
150,-
Truma Diesellämmitys
4
1.070,-
Sähköinen sulkemisapu softlock
Aurinkosuoja tuulilasi sis. sadesensorin (vain Citroën)
470,-
Truma Combi 4 E (kaasu/sähkö) lisähinta
2
560,-
Ohjaamon pimennysverho remis
Ajonvakautus (Fiat: vain sade- ja valosensorin yhteydessä )
Citroën 350,-
490,-
525
**bei 110/115 hv 750/2000 kg
AJONEUVO
Moottori
Turbodiesel
Sylinterit
4 rivissä
Polttoainesäiliö (l)
90
Vaihteisto
Käsivälitteinen
Päästöluokka
Euro 5 +
Renkaat
215/70 R 15 C
Jarrut e/t
Levy
Akku (Fiat 3,0 ltr 12V/110Ah)
12 V/95 Ah
TEKNIIKKA
Lämmitys
Truma Combi 4
Lämminvesivaraaja (l)
10
Tuorevesisäiliö (l)
n. 100
Harmaavesisäiliö (l)
n. 92
Kaasupullokaappi (kg)
2 x 11
Laturi (A)
19
Asuinosan akku (Ah)
95
12-/230 V-pistorasiat
0/1
Kaasuliesi
2-liekkinen, lasikannella
Jääkaappi (l) (tilavuus/pakastin)
n. 60/5
Seinän eriste (mm) (PE vaahto)
PE-vaahto 10-20
Katon eriste (mm)
Puu 3, 6/Styrodur 20/PE-vaahto
15-20
25-JUHLAPAKETTI
Lattian eriste (mm)
RTM-vaahto 15/puu
sis. PVC 7
Markiisi, Multimediasoitin sis. Peruutuskamera,
Alumiinivanteet, Erikoisteippaus, Elegance-sisusta
Takaikkunan kaihdin
REMIcare Van hyönteissuojaovi liukuoveen
HINTA
2.690,-
4
Ajoneuvonvärinen etupuskuri: valkoinen, alumiinin-harmaa,
harmaa***, goldenwhite, lago-azurro, profondo-punainen
(ei Maxi-alustalle & ilman sumuvaloja)
0,2
Vakionopeudensäädin
0,8
Traction +
Webasto (Moottori)
6
290,-
Vuoteen levennys pöytäryhmään (sis. Vaihtoehtopöydän)
5
350,-
Asuinosa lisäakku 95 Ah
27
390,-
Truma Combi 6 lisähinta
2
230,-
Truma Combi 6 / E (Kaasu/Sähkö) lisähinta
2
680,-
Sidontapisteet takatalliin
5
210,-
Talvipaketti: erisetty harmaavesisäiliö, lämmitettävä säiliö
ja putket, ohjaamon matto, lämpöpeite takaoveen
15
1.540,-
350,-
Verhoilu vaihtoehto: Dandy
–
180,-
120,-
Lisäpistorasia 12 V takatalli
1
80,-
1.420,-
***eisengrau/harmaa ei Citroën
6 7
ROADCRUISER REVOLUTION
MAXI SÄILYTYSTILAT SÄHKÖISESTI NOSTETTAVAN VUOTEEN ANSIOSTA
SISÄOSANVARUSTELU
MITAT
ALL-IN PAKETTI
+ KG
HINTA
LISÄVARUSTEET
+ KG
HINTA
120 l Dieselpolttoainesäiliö
28
180,-
Eristetty harmaavesisäiliö
2
240,-
Pituus (mm)
n. 6358
Puuosat/Verhoilu
Calva Apfel /Maroc
Leveys (mm)
n. 2050
Tasojen pinnoite
Antares
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Vuoteen levennys pöytäryhmään (sis. Vaihtoehtopöydän)
5
350,-
Korkeus (mm)
n. 2830
Lattian pinnoite
Modular Mobil 763
Apukuljettajan airbag
3
350,-
Asuinosa lisäakku 95 Ah
27
390,-
Akseliväli (mm)
n. 4035
Lämpöikkunat kaihtimilla ja hyönteisverkolla
6
Sähköisesti säädettävät peilit
2
270,-
Asuinosa lisäakku 95 Ah
1
390,-
Sisäkorkeus (mm)
n. 2130
Kattoikkuna kaihtimilla ja hyönteisverkolla
2
Apukuljettajan istuin korkeussäädöllä
1
110,-
Sähköpaketti I asuinosaan (pistorasiat 230 V/12 V)
1
240,-
Istuinpaikat/kolmepisteturvavyö
4
jääkaappi 80 l
3
300,-
S-paketti II (USB-pistorasia ja takaosan valaistus)
3
190,-
Vuodepaikat
2 (+1, max +2 SA)
Ohjaamon istuimet asuinosan verhoilulla
-
360,-
Kaasu - Duo Control
1,6
320,-
PAINO
Paino ajovalmiina*
2960
Istuinryhmä kuljettajanistuimen kanssa varavuode
ca. 1800 x 880
PAKETTIHINTA
1.890,-
Kaasu - Duo Control CS (Crashsensor)
1,6
360,-
sallittu kokonaispaino
3500
Takavuode
ca. 1940/1930 x 1900
SÄÄSTÄT
1.340,-
Kaasu - Monocontrol (korvaa Crashsensor)
1,6
310,-
Vetokyky jarruton/jarrullinen**
750/3000
710,-
Lisätakavuode
ca. 1665 x 110
Jääkaappi 140 l - pakastin
5
sallittu kokonaispaino (yhdistelmä ajoneuvo) 6500
Suihku
integroitu
Kaiuttimet asuinosaan (vainsähköpaketin yhteydessä)
2
210,-
Kantavuus sis. 20 ltr. vettä
WC
Thetford kasetti
Peruutuskameravalmius
2
190,-
540
AJONEUVO
PERUSAJONEUVON ERIKOISVARUSTELU
+ KG
HINTA
SAT-valmius
2
170,-
Liukuikkuna taakse oik.
4
200,-
Moottori
Turbodiesel
Kojelauta alumiinikoristeilla (Fiat)
–
140,-
Aurinkopaneelivalmius
2
60,-
Sylinterit
4 rivissä
VAKIOVARUSTEET
Kojelauta pronssin värisillä koristeilla (Fiat)
–
180,-
Vaihtoehtopöytä
5
240,-
Polttoainesäiliö (l)
90
90 l Polttoainesäiliö
Sähköisesti taittuvat peilit
0,2
350.-
WC:n ikkuna kaihtimella ja hyönteisverkolla
4
240,-
Vaihteisto
Käsivälitteinen
Sähköikkunat
Sähköiset ja lämmitettävät peilit
0,2
350,-
Kassakaappi
10
300.-
Päästöluokka
Euro 5 +
Sähköinen porras Omnistep
Automaattivaihteisto (Fiat, ei 115 HV)
17
2120,-
Truma Diesellämmitys
4
1.070,-
Renkaat
215/75 R 16 C
ESP, ASR, Hill Holder
Apukuljettajan Airbag
3
350,-
Truma Combi 4 E (kaasu/sähkö) lisähinta
2
560,-
Jarrut e/t
Levy
Käsinojalliset käännettävät kuljettajan ja apukuljettajan istuimet
Vahvistetut jouset takana
17
150,-
Truma Combi 6 lisähinta
2
230,-
Akku (Fiat 3,0 ltr 12V/110Ah)
12 V/95 Ah
Kuljettajan airbag
Parkkitutka
0,8
350,-
Truma Combi 6 / E (Kaasu/Sähkö) lisähinta
2
680,-
Päiväajovalot
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Sidontapisteet takatalliin
5
210,-
Kauko-ohjattu keskuslukitus
automaattinen ohjaamon ilmastointi
19
2.020,-
Polttoainesäiliö 120 l
28
180,-
Talvipaketti: erisetty harmaavesisäiliö, lämmitettävä säiliö ja
15
putket, ohjaamon matto, lämpöpeite takaoveen
TEKNIIKKA
1.540,-
Lämmitys
Truma Combi 4
valonheitin kiskoilla
Lämminvesivaraaja (l)
10
Sisäänkäynnin valo
LED Päiväajovalot - Citroën 240,-,– Euro
350,-
Verhoilu vaihtoehto: Dandy
–
180,-
Tuorevesisäiliö (l)
ca. 100
Sähköinen sulkemisapu softlock
Nahkainen ohjauspyörä (Fiat Automaatti 180 HV vakiovaruste) 4
220,-
Lisäpistorasia 12 V takatalli
1
80,-
Harmaavesisäiliö (l)
ca. 92
Ohjaamon pimennysverho remis
Metalliväri
–
700,-
Lisävuode/taakse
15
590,-
Kaasupullokaappi (kg)
2 x 11
Takaikkunan kaihdin
Sumuvalot Citroën 90,– Euro
2
210,-
toinen ohjauspaneeli vuoteelle
Laturi (A)
19
REMIcare Van hyönteissuojaovi liukuoveen
Radiovalmius+kaiuttimet
1,5
210,-
Asuinosan akku (Ah)
95
Sade- ja valosensori (vain Fiat)
12-/230 V-pistorasiat
0/1
Ilmanpainesensori vain Fiat, Citroën vakiovaruste
Kaasuliesi
2-liekkinen, lasikannella
Roiskeläpät edessä ja takana
Jääkaappi (l) (tilavuus/pakastin)
n. 60/5
Aurinkosuojatuulilasi sis. sadesensori (vain Citroën)
470,-
Seinän eriste (mm) (PE vaahto)
PE-vaahto 10-20
Ajonvakautus (Fiat: vain sade- ja valosensorin kanssa) Citroën 350,-
490,-
Katon eriste (mm)
Puu 3, 6/Styrodur 20/
PE-vaahto 15-20
0,8
290,-
Lattian eriste (mm)
RTM-Vaahto 15/puu
sis. PVC 7
Ajoneuvonvärinen etupuskuri: valkoinen, alumiinin-harmaa,
harmaa***, goldenwhite, lago-azurro, profondo-punainen
(ei Maxi-alustalle & ilman sumuvaloja)
Vakionopeudensäädin
6
350,-
290,160,4
150,-
240,-
8 9
Palkittua laatua
Vuodesta toiseen
Liikkumisen vapaus Pösslin kanssa on vakuuttanut useita
tuhansia eurooppalaisia ja laatumme „made in germany“
on vakuuttanut myös ammattituomariston. Ohessa otos
saamistamme palkinnoista.
Säännöllisesti palkittu vuodesta 2002 lähtien
3. Platz
Pössl
roadcruiser revolution
yhdellä silmäyksellä
5.99 m
5.41 m
4.99 m
ALUSTA
+ KG
VARIO 499
VARIO 545
CONCORDE COMPACT
Nerokas kahdelle
Sopiva neljälle
Suurta luksusta
Citroën JUMPER 3,3 t
2WIN VARIO
tilaihme
Citroën JUMPER 3,5 t
2,2 l HDI 96 KW/130 hv
–
52.480,-
55.480,-
54.480,-
56.980,-
2,2 l HDI 110 KW/150 HV
–
53.480,-
56.480,-
55.980,-
58.480,-
3,0 l HDI 130 KW/177 HV
50
55.480,-
58.980,-
57.980,-
59.980,-
2,3 l Mjet 96 KW/130 HV
–
54.480,-
57.980,-
56.480,-
58.980,-
2,3 l Mjet 109 KW/148 HV
–
55.480,-
58.980,-
57.980,-
59.980,-
3,0 l Mjet 130 KW/177 HV
50
57.480,-
60.980,-
59.980,-
61.980,-
12
13
14
15
FIAT DUCATO 3,3 t
Sivu
FIAT DUCATO 3,5 t
10 11
VARIO 499
NEROKAS KAHDELLE
ALL-IN PAKETTI
+ KG
HINTA
PERUSAJONEUVON ERIKOISVARUSTELU
Pituus (mm)
n. 4965
Puuosat/Verhoilu
Rosenholz/Nizza
120 l Dieselpolttoainesäiliö
28
180,-
Lisähinta 3,5 t light Citroën
Leveys (mm)
n. 2050
Tasojen pinnoite
Mineralgranit
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Lisähinta 3,5 t light Fiat
Korkeus (mm)
n. 3030 (n. 3115 lisäv.)
Lattian pinnoite
Kokos
Apukuljettajan airbag
3
350,-
LISÄVARUSTEET
Akseliväli (mm)
n. 3000
Lämpöikkunat kaihtimilla ja hyönteisverkolla
2
Sähköisesti säädettävät peilit
2
270,-
Vuoteen levennys (3. nukkumapaikka poikittain)
5
350,-
Sisäkorkeus (mm)
n. 2450
Kattoikkuna sivulla/takana
3
Apukuljettajan istuin korkeussäädöllä
1
110,-
Asuinosan lisäakku 95 Ah
20
390,-
Kattoikkuna kaihtimilla ja hyönteisverkolla
1
jääkaappi 80 l
3
300,-
Crash Sensor SecuMotion
2
300,-
Istuinpaikat/kolmepisteturvavyö
4
Ohjaamon istuimet asuinosan verhoilulla
-
360,-
Kattoluukku Midi-Heki 45° avauskulma
–
530,-
MITAT
SISÄOSANVARUSTELU
PAINO
Paino ajovalmiina*
2765
sallittu kokonaispaino
3300
Vetokyky jarruton/jarrullinen**
750/2500
Vuodepaikat
2 (+1)
Istuinryhmä kuljettajanistuimen kanssa (varavuode) n. 1750 x 800
nostovuode/kattovuode
n. 2050 x 1700
sallittu kokonaispaino (yhdistelmä ajoneuvo) 5800
Suihku
integroitu
Kantavuus
WC
Thetford kasetti
535
AJONEUVO
+ KG
HINTA
350,690,-
+ KG
HINTA
PAKETTIHINTA
1.890,-
Ohjaamon matto
2
60,-
SÄÄSTÄT
1.340,-
Pyöräteline 2
9
570,-
Kaasu - Duo Control
2
320,-
Kaasu - Duo Control CS (Crashsensor)
2
360,-
PERUSAJONEUVON ERIKOISVARUSTELU
+ KG
HINTA
Lämpöpeite takaoviin
–
220,-
Kojelauta alumiinikoristeilla (Fiat)
–
140,-
VAKIOVARUSTEET
Kojelauta pronssin värisillä koristeilla (Fiat)
–
180,-
Lasikuitukaton maalaus perusvärit
(pakollinen lisävaruste – lukuunottamatta valkoista)
–
1.750,-
Lasikuitukaton maalaus metallivärit (pakollinen
lisävaruste-lukuunottamatta valkoista)
3
1.660,-
Moottori
Turbodiesel
90 l Polttoainesäiliö
Sähköisesti taittuvat peilit
0,2
350,-
Sylinterit
4, rivissä
Sähköikkunat
Sähköiset ja lämmitettävät peilit
0,2
350,-
Polttoainesäiliö (l)
90
Sähköinen porras Omnistep
Automaattivaihteisto (Fiat, ei 115 HV)
17
2.120,-
Asuinosan kaiuttimet
–
210,-
Vaihteisto
Käsivälitteinen
ESP, ASR, Hill Holder
Apukuljettajan Airbag
3
350,-
Markiisi 3m
26
880,-
Päästöluokka
Euro 5 +
Käsinojalliset käännettävät kuljettajan ja apukuljettajan istuimet
Vahvistetut jouset takana
17
150,-
Panoraamakattoluukku kauko-ohj.Heki 4
15
1.180,-
Renkaat
215/70 R 15 C
Kuljettajan airbag
Parkkitutka
0,8
350,-
Aurinkopaneeli 1x70 Watt
8
1.650,-
Jarrut e/t
Levy
ajoneuvon väriset puskurit edessä
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Aurikopaneeli valmius
–
180,-
Akku (Fiat 3,0 ltr 12V/110Ah)
12 V/95 Ah
Päiväajovalot
automaattinen ohjaamon ilmastointi
19
2.020,-
Truma ohjauspaneeli Combi CP Plus
–
70,-
Kauko-ohjattu keskuslukitus
Polttoainesäiliö 120 l
28
180,-
Truma Combi 4E (lisähinta)
–
880,-
Ohjaamon pimennysverho remis
LED Päiväajovalot - Citroën 240,-,– Euro
350,-
Truma Diesellämmitys
–
2.350,-
TEKNIIKKA
Lämmitys
Truma Combi 4
REMIcare Van hyönteissuojaovi liukuoveen
Nahkainen ohjauspyörä (Fiat Automaatti 180 HV vakiovaruste) 4
220,-
Porras Omnistep Slide Out
8
650,-
Lämminvesivaraaja (l)
10
WC:n ikkuna
Metalliväri
–
700,-
Tuorevesisäiliö (l)
75
Sumuvalot Citroën 90,– Euro
2
210,-
Talvipaketti (Lämpöpeite takaoviin, lämmitetty harmaavesisäiliö,
Lämmitetyt putket varaajasta keittiöön)
22
470,-
Harmaavesisäiliö (l)
80
Radiovalmius+kaiuttimet
1,5
210,-
Verhoilu vaihtoehto
–
230,-
Kaasupullokaappi (kg)
2 x 11
Sade- ja valosensori (vain Fiat)
290,-
Lisäpistorasiat asuinosaan
1
180,-
Laturi (A)
10
Ilmanpainesensori vain Fiat, Citroën vakiovaruste
160,-
Asuinosan akku (Ah)
Yellow Top 75 Ah
Roiskeläpät edessä ja takana
12-/230 V-pistorasiat
1/1
Aurinkosuojatuulilasi sis. sadesensorin (vain Citroën)
470,-
Kaasuliesi
3-liekkinen lasikannella
Jääkaappi (l) (tilavuus/pakastin)
n. 60/3
Ajonvakautus (Fiat: vain sade-ja valosensorin kanssa)
Citroën 350,-
490,-
Seinän eriste (mm) (PE vaahto)
PE-vaahto 20
Vakionopeudensäädin
Katon eriste (mm)
PU-vaahto 20/35
Traction +
Lattian eriste (mm)
RTM-vaahto 20
Webasto
4
0,8
150,-
350,120,-
6
1.420,-
12 13
VARIO 545
SOPIVA NELJÄLLE
MITAT
SISÄOSANVARUSTELU
ALL-IN PAKETTI
+ KG
HINTA
PERUSAJONEUVON ERIKOISVARUSTELU
Pituus (mm)
n. 5413
Puuosat/Verhoilu
Rosenholz/Nizza
120 l Dieselpolttoainesäiliö
28
180,-
Lisähinta 3,5 t light Citroën
Leveys (mm)
n. 2050
Tasojen pinnoite
Mineralgranit
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Lisähinta 3,5 t light Fiat
Korkeus (mm)
n. 3120
Lattian pinnoite
Kokos
Apukuljettajan airbag
3
350,-
LISÄVARUSTEET
+ KG
HINTA
Akseliväli (mm)
n. 3450
Lämpöikkunat kaihtimilla ja hyönteisverkolla
4
Sähköisesti säädettävät peilit
2
270,-
Aguti-penkki (säädettävät istuimet)
60
1.180,-
Sisäkorkeus (mm)
n. 2450
Kattoikkuna kaihtimilla ja hyönteisverkolla
2
Apukuljettajan istuin korkeussäädöllä
1
110,-
Vuoteen levennys (3. nukkumapaikka poikittain)
5
350,-
Kattoikkuna sivulla/takana
2 (+1 lisävaruste)
jääkaappi 80 l
3
300,-
Crash Sensor SecuMotion
2
390,-
Istumapaikat kolmipisteturvavyöllä
4
Ohjaamon istuimet asuinosan verhoilulla
-
360,-
Kattoluukku Midi-Heki 45° avauskulma
–
530,-
4
PAKETTIHINTA
1.890,-
Ohjaamon matto
2
60,-
SÄÄSTÄT
1.340,-
Pyöräteline 2
9
570,-
PAINO
+ KG
HINTA
350,690,-
Paino ajovalmiina*
2925
Nukkumapaikat
sallittu kokonaispaino
3300
Istuinryhnä (sis. Kuljettajan istuin 90°) (mm) (varavuode) n. 1750 x 800
Vetokyky jarruton/jarrullinen**
750/2500
nostovuode/kattovuode
n. 2050 x 1700
Kaasu - Duo Control
2
320,-
sallittu kokonaispaino (yhdistelmä ajoneuvo) 5800
Kerrosvuode alhaalla
n. 1960 x 740
Kaasu - Duo Control CS (Crashsensor)
2
360,-
Kantavuus
Kerrosvuode ylhällä
n. 1670 x 670
PERUSAJONEUVON ERIKOISVARUSTELU
+ KG
HINTA
Lämpöpeite takaoviin
–
220,-
Suihku
integroitu
Kojelauta alumiinikoristeilla (Fiat)
–
140,-
WC
Thetford kasetti
Kojelauta pronssin värisillä koristeilla (Fiat)
–
180,-
Lasikuitukaton maalaus perusvärit
(pakollinen lisävaruste – lukuunottamatta valkoista)
–
1.750,-
Sähköisesti taittuvat peilit
0,2
350,-
Lasikuitukaton maalaus metallivärit (pakollinen
lisävaruste-lukuunottamatta valkoista)
3
1.660,-
375
AJONEUVO
Moottori
Turbodieseli
Sylinterit
4, rivissä
VAKIOVARUSTEET
Sähköiset ja lämmitettävät peilit
0,2
350,-
Polttoainesäiliö (l)
90
90 l Polttoainesäiliö
Automaattivaihteisto (Fiat, ei 115 HV)
17
2.120,-
Asuinosan kaiuttimet
–
210,-
Vaihteisto
Käsivälitteinen
Sähköikkunat
Apukuljettajan Airbag
3
350,-
Markiisi 3m
26
880,-
Päästöluokka
Euro 5 +
Sähköinen porras Omnistep
Vahvistetut jouset takana
17
150,-
Panoraamakattoluukku kauko-ohj.Heki 4
15
Renkaat
215/70 R 15 C
ESP, ASR, Hill Holder
Parkkitutka
0,8
350,-
Aurinkopaneeli 1x70 Watt
25
1.650,-
Jarrut e/t
Levy
Käsinojalliset käännettävät kuljettajan ja apukuljettajan istuimet
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Aurinkopaneeli valmius
8
180,-
Akku (Fiat 3,0 ltr 12V/110Ah)
12 V/95 Ah
Kuljettajan airbag
automaattinen ohjaamon ilmastointi
19
2.020,-
Truma ohjauspaneeli Combi CP Plus
–
70,-
ajoneuvon väriset puskurit edessä
Polttoainesäiliö 120 l
28
180,-
Truma Combi 4E (lisähinta)
–
880,-
TEKNIIKKA
1.180,-
Päiväajovalot
LED Päiväajovalot - Citroën 240,-,– Euro
350,-
Truma Diesellämmitys
–
2.350,-
Lämmitys
Truma Combi 4
Kauko-ohjattu keskuslukitus
Nahkainen ohjauspyörä (Fiat Automaatti 180 HV vakiovaruste) 4
220,-
Porras Omnistep Slide Out
8
650,-
Lämminvesivaraaja (l)
10
Ohjaamon pimennysverho remis
Metalliväri
–
700,-
Tuorevesisäiliö (l)
75
REMIcare Van hyönteissuojaovi liukuoveen
Sumuvalot Citroën 90,– Euro
2
210,-
Talvipaketti (Lämpöpeite takaoviin, lämmitetty harmaavesisäiliö,
Lämmitetyt putket varaajasta keittiöön)
22
470,-
Harmaavesisäiliö (l)
80
WC:n ikkuna
Radiovalmius+kaiuttimet
1,5
210,-
Verhoilu vaihtoehto
–
230,-
Kaasupullokaappi (kg)
2 x 11
Sade- ja valosensori (vain Fiat)
290,-
Lisäpistorasiat asuinosaan
1
180,-
Laturi (A)
10
Ilmanpainesensori vain Fiat, Citroën vakiovaruste
Asuinosan akku (Ah)
2 x Yellow Top 75 Ah
Roiskeläpät edessä ja takana
12-/230 V-pistorasiat
1/1
Aurinkosuojatuulilasi sis. sadesensorin (vain Citroën)
470,-
Kaasuliesi
3-liekkinen lasikannella
Jääkaappi (l) (tilavuus/pakastin)
n. 80/10 Kompressori
Ajonvakautus (Fiat: vain sade- ja valosensorin yhteydessä)
Citroën 350,-
490,-
Seinän eriste (mm) (PE vaahto)
PE-vaahto 20
Vakionopeudensäädin
Katon eriste (mm)
PU-vaahto 20/35
Traction +
Lattian eriste (mm)
RTM-vaahto 20
Webasto
160,4
0,8
150,-
350,120,-
6
1.420,-
CONCORDE COMPACT
SUURTA LUKSUSTA
ALL-IN PAKETTI
+ KG
HINTA
PERUSAJONEUVON ERIKOISVARUSTELU
Pituus (mm)
n. 5413
Puuosat/Verhoilu
Rosenholz/Nizza
120 l Dieselpolttoainesäiliö
28
180,-
Lisähinta 3,5 t light Citroën
Leveys (mm)
n. 2050
Tasojen pinnoite
Mineralgranit
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Lisähinta 3,5 t light Fiat
Korkeus (mm)
n. 3030 (n. 3120 lisävaruste)
Lattian pinnoite
Kokos
Apukuljettajan airbag
3
350,-
LISÄVARUSTEET
Akseliväli (mm)
n. 3450
Lämpöikkunat kaihtimilla ja hyönteisverkolla
2 (+1 lisävaruste)
Sähköisesti säädettävät peilit
2
270,-
Lisä akku
20
410,-
Sisäkorkeus (mm)
n. 2450
Kattoikkuna kaihtimilla ja hyönteisverkolla
1
Crash Sensor SecuMotion
2
390,-
Kattoikkuna sivulla/takana
3
Istumapaikat kolmipisteturvavyöllä
4
MITAT
SISÄOSANVARUSTELU
PAINO
Paino ajovalmiina*
2810
Nukkumapaikat
3
sallittu kokonaispaino
3300
Isutuinryhmä
n.. 1960 x 850/780
Vetokyky jarruton/jarrullinen**
750/2500
Apukuljettajan istuin korkeussäädöllä
1
110,-
Ohjaamon istuimet asuinosan verhoilulla
-
360,-
PAKETTIHINTA
1.890,-
SÄÄSTÄT
1.040,-
+ KG
HINTA
350,690,-
+ KG
HINTA
Kattovuode mukavuuspatjalla
–
760,-
Kattoluukku Midi-Heki 45° avauskulma
–
530,-
Ohjaamon matto
2
60,-
Pyöräteline 2
9
570,-
Nostovuode/Kattovuode
n. 2050 x 1700
Kaasu - Duo Control
2
320,-
sallittu kokonaispaino (yhdistelmä ajoneuvo) 5800
Suihku
integroitu
Kaasu - Duo Control CS (Crashsensor)
2
360,-
Kantavuus
WC
Thetford kassetti
490
AJONEUVO
PERUSAJONEUVON ERIKOISVARUSTELU
+ KG
HINTA
Lämpöpeite takaoviin
–
189,-
Kojelauta alumiinikoristeilla (Fiat)
–
140,-
VAKIOVARUSTEET
Kojelauta pronssin värisillä koristeilla (Fiat)
–
180,-
Lasikuitukaton maalaus perusvärit
(pakollinen lisävaruste – lukuunottamatta valkoista)
–
1.750,1.660,-
Moottori
Turbodiesel
90 l Polttoainesäiliö
Sähköisesti taittuvat peilit
0,2
350,-
Sylinterit
4, rivissä
Sähköikkunat
Sähköiset ja lämmitettävät peilit
0,2
350,-
Lasikuitukaton maalaus metallivärit (pakollinen
lisävaruste-lukuunottamatta valkoista)
3
Polttoainesäiliö (l)
90
Sähköinen porras Omnistep
Automaattivaihteisto (Fiat, ei 115 HV)
17
2.120,-
Aurinkopaneeli 1x70 Watt
8
1.650,-
Vaihteisto
Käsivälitteinen
ESP, ASR, Hill Holder
Apukuljettajan Airbag
3
350,-
Asuinosan kaiuttimet
–
210,-
Päästöluokka
Euro 5 +
Käsinojalliset käännettävät kuljettajan ja apukuljettajan istuimet
Vahvistetut jouset takana
17
150,-
Markiisi 3m
26
880,-
Renkaat
215/70 R 15 C
Kuljettajan airbag
Parkkitutka
0,8
350,-
Panoraamakattoluukku kauko-ohj.Heki 4
15
1.180,-
Jarrut e/t
Levy
ajoneuvon väriset puskurit edessä
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Aurinkopaneeli 1x70 Watt
8
1.650,-
akku (Fiat 3,0 ltr 12V/110Ah)
12 V/95 Ah
Päiväajovalot
automaattinen ohjaamon ilmastointi
19
2.020,-
Aurinkopaneeli valmius
–
180,-
Kauko-ohjattu keskuslukitus
Polttoainesäiliö 120 l
28
180,-
Truma ohjauspaneeli Combi CP Plus
–
70,-
REMIcare Van hyönteissuojaovi liukuoveen
LED Päiväajovalot - Citroën 240,-,– Euro
350,-
Truma Combi 4E (lisähinta)
–
880,-
WC:n ikkuna
TEKNIIKKA
Lämmitys
Truma Combi 4
Nahkainen ohjauspyörä (Fiat Automaatti 180 HV vakiovaruste) 4
220,-
Truma Diesellämmitys
–
2.350,-
Lämminvesivaraaja (l)
10
Metalliväri
–
700,-
Porras Omnistep Slide Out
8
650,-
Tuorevesisäiliö (l)
75
Sumuvalot Citroën 90,– Euro
2
210,-
Ohjaamon pimennysverho
–
530,-
Harmaavesisäiliö (l)
80
Radiovalmius+kaiuttimet
1,5
210,-
Kaasupullokaappi (kg)
2 x 11
Sade- ja valosensori (vain Fiat)
290,-
22
820,-
Laturi (A)
10
Ilmanpainesensori vain Fiat, Citroën vakiovaruste
160,-
Talvipaketti (50 l lisäsäiliö, lämmitettävä harmaavesisäiliö ja
tuorevesisäiliö, ohjaamon lämpöpeite) – ei ole mahdollinen 6
istuinpaikan kanssa)
Asuinosan akku (Ah)
Yellow Top 75 Ah
Roiskeläpät edessä ja takana
150,-
Verhoilu vaihtoehto
–
230,-
12-/230 V-pistorasiat
1/1
Aurinkosuojatuulilasi sis. sadesensori (vain Citroën)
470,-
Lisäpistorasiat asuinosaan
1
180,-
Kaasuliesi
2-liekkinen lasikannella
490,-
–
470,-
n. 60/3 Kompressori
Ajonvakautus (Fiat: vain sade- valosensorin yhteydessä)
Citroën 350,-
lisäikkuna istuinryhmään
Jääkaappi (l) (tilavuus/pakastin)
Seinän eriste (mm) (PE vaahto)
PE-vaahto 20
Vakionopeudensäädin
Katon eriste (mm)
PU-vaahto 20/35
Traction +
Lattian eriste (mm)
RTM-vaahto 20
Webasto
4
0,8
350,120,-
6
1.420,-
14 15
2WIN VARIO
TILAIHME
ALL-IN PAKETTI
+ KG
HINTA
PERUSAJONEUVON ERIKOISVARUSTELU
Pituus (mm)
n. 5998
Puuosat/Verhoilu
Rosenholz/Nizza
120 l Dieselpolttoainesäiliö
28
180,-
Lisähinta 3,5 t light Citroën
Leveys (mm)
n. 2050
Tasojen pinnoite
Mineralgranit
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Lisähinta 3,5 t light Fiat
Korkeus (mm)
n. 3115
Lattian pinnoite
Kokos
Apukuljettajan airbag
3
350,-
LISÄVARUSTEET
Akseliväli (mm)
n. 4035
Lämpöikkunat kaihtimilla ja hyönteisverkolla
3
Sähköisesti säädettävät peilit
2
270,-
Kojelauta puukoristeilla
–
260,-
Sisäkorkeus (mm)
n. 2450 (n. 2230)
Ikkunat ilman verhoa
2 takaovissa
Apukuljettajan istuin korkeussäädöllä
1
110,-
Aguti-penkki (säädettävät istuimet)
60
1.180,-
Kattoikkuna sivussa
2 (+1 lisäv.)
jääkaappi 80 l
3
300,-
Vuoteenlevitys (3. vuodepaikka poikittain)
5
350,-
Kattoikkuna kaihtimilla ja hyönteisverkolla
2
Ohjaamon istuimet asuinosan verhoilulla
-
360,-
Lisäakku. 75 Ah
20
410,-
MITAT
SISÄOSANVARUSTELU
PAINO
+ KG
HINTA
350,690,-
+ KG
HINTA
Paino ajovalmiina*
2965
Istumapaikat kolmipisteturvavyöllä
4
PAKETTIHINTA
1.890,-
Crash Sensor SecuMotion
2
390,-
sallittu kokonaispaino
3500
Nukkumapaikat
2 (+2 lisäv.)
SÄÄSTÄT
1.340,-
Kattovuode mukavuuspatjalla
–
760,-
Vetokyky jarruton/jarrullinen**
750/2500
Istuinryhmä (sis. kuljettajanistuin 90°) (mm) (varavuode) n. 1750 x 800
Kattoluukku Midi-Heki 45° avauskulma
–
530,-
sallittu kokonaispaino (yhdistelmä ajoneuvo) 6000
Takavuode
n. 1950 x 1400/1200
Ohjaamon matto
2
60,-
Kantavuus
Nostovuode/Kattovuode (lisävaruste)
n. 2050 x 1350 (SA)
PERUSAJONEUVON ERIKOISVARUSTELU
+ KG
HINTA
Pyöräteline 2
9
570,-
Suihku
integroitu
Kojelauta alumiinikoristeilla (Fiat)
–
140,-
Kaasu - Duo Control
2
320,-
WC
Thetford kassetti
Kojelauta pronssin värisillä koristeilla (Fiat)
–
180,-
Kaasu - Duo Control CS (Crashsensor)
2
360,-
Sähköisesti taittuvat peilit
0,2
350,-
Lämpöpeite takaoviin
–
220,-
535
AJONEUVO
Moottori
Turbodiesel
Sylinterit
4, rivissä
VAKIOVARUSTEET
Sähköiset ja lämmitettävät peilit
0,2
350,-
Jääkaappi 140 l pakastin
–
710,-
Polttoainesäiliö (l)
90
90 l Polttoainesäiliö
Automaattivaihteisto (Fiat, ei 115 HV)
17
2.120,-
Vaihteisto
Käsivälitteinen
Sähköikkunat
Apukuljettajan Airbag
3
350,-
Lasikuitukaton maalaus perusvärit
(pakollinen lisävaruste – lukuunottamatta valkoista)
–
1.750,-
Päästöluokka
Euro 5 +
Sähköinen porras Omnistep
Vahvistetut jouset takana
17
150,-
Renkaat
215/70 R 15 C
ESP, ASR, Hill Holder
Parkkitutka
0,8
350,-
Lasikuitukaton maalaus metallivärit (pakollinen
lisävaruste-lukuunottamatta valkoista)
3
1.660,-
Jarrut e/t
Levy
Käsinojalliset käännettävät kuljettajan ja apukuljettajan istuimet
Ohjaamon ilmastointi
18
1.660,-
Asuinosan kaiuttimet
–
210,-
Akku (Fiat 3,0 ltr 12V/110Ah)
12 V/95 Ah
Kuljettajan airbag
automaattinen ohjaamon ilmastointi
19
2.020,-
Markiisi 3,5m
26
880,-
ajoneuvon väriset puskurit edessä
Polttoainesäiliö 120 l
28
180,-
Panoraamakattoluukku kauko-ohj.Heki 4
15
1.180,-
Päiväajovalot
LED Päiväajovalot - Citroën 240,-,– Euro
350,-
Kaihdin takaoviin
1
140,-
TEKNIIKKA
Lämmitys
Truma Combi 4
Kauko-ohjattu keskuslukitus
Nahkainen ohjauspyörä (Fiat Automaatti 180 HV vakiovaruste) 4
220,-
Aurinkopaneeli 1x70 Watt
25
1.650,-
Lämminvesivaraaja (l)
10
Ohjaamon pimennysverho remis
Metalliväri
–
700,-
Aurikopaneeli valmius
8
180,-
Tuorevesisäiliö (l)
100
REMIcare Van hyönteissuojaovi liukuoveen
Sumuvalot Citroën 90,– Euro
2
210,-
Truma ohjauspaneeli Combi CP Plus
–
70,-
Harmaavesisäiliö (l)
80
WC:n ikkuna
Radiovalmius+kaiuttimet
1,5
210,-
Truma Combi 4E (lisähinta)
–
880,-
Kaasupullokaappi (kg)
2 x 11
Sade- ja valosensori (vain Fiat)
290,-
Porras Omnistep Slide Out
8
650,-
Laturi (A)
10
Ilmanpainesensori vain Fiat, Citroën vakiovaruste
160,-
Asuinosan akku (Ah)
Yellow Top 75 Ah
Roiskeläpät edessä ja takana
22
470,-
12-/230 V-pistorasiat
1/1
Aurinkosuojatuulilasi sis. sadesensorin (vain Citroën)
470,-
Talvipaketti (lämpömatto takaoviin,
lämmitetty harmaavesisäiliö, lämmitetyt putket varaajasta
keittiöön)
Kaasuliesi
3-liekkinen lasikannella
Jääkaappi (l) (tilavuus/pakastin)
n. 60/3
Ajonvakautus (Fiat: vain sade- ja valosensorin kanssa)
Citroën 350,-
490,-
Seinän eriste (mm) (PE vaahto)
PE-vaahto 20
Vakionopeudensäädin
Katon eriste (mm)
PU-vaahto20/35
Traction +
Lattian eriste (mm)
RTM-vaahto 20
Webasto
4
0,8
6
150,-
Verhoilu vaihtoehto
–
230,-
Lisäpistorasiat asuinosaan
1
180,-
350,-
lisäikkuna taosan katto 700 x 300 mm
4
410,-
120,-
liukuikkuna takana apukuljettajan puolella
4
710,-
1.420,-
Facebook: poesslreisemobile.facebook.com
Google+: google.com/+poessl
www.poessl-mobile.de
www.inallermunde.de
Palvelemme sinua 18 maassa!
Ja tietenkin www.poessl-mobile.de
Oikeus muutoksiin pidätetään. Tämän esitteen kuvissa on osittain vaihtoehtotekstiilejä ja lisävarusteita, jotka on tilattava erikseen. Painoteknillisistä syistä värit saattavat olla vääristyneitä. Kuvasto 8/2014.
*Massa ajokuntoisena (EG-Richtlinien 97/27 EG ja EN 1645-2): Tuorevesi 20 l, yksi täysi 11 kg kaasupullo ja kaapelikela 4 kg sekä polttoainesäiliö täytettynä ja kuljettajan paino 75kg. Sallittua teknillistä kokonaismassaa ei saa ylittää henkilökohtaisilla varusteilla, matkustajien määrällä tai lisävarusteilla.
Lisävarusteiden asentaminen vähentää kantavuutta ja saattaa vähentää matkustajapaikkoja.
Hinnaston tiedot ovat painohetkellä tiedossa olevia tietoja ja ne ovat eurooppalaiseen yhdenmukaisuuteen liittyvien määräyksien mukaisia. Kaupanteon ja ajoneuvon luovutuksen välillä tiedot saattavat muuttua. Sallittu vaihtelu esim. työkalujen mittaustarkkuuden osalta on (+/- 5 % max.)