Vuosikertomus - Ranuan kr. kansanopisto

Transcription

Vuosikertomus - Ranuan kr. kansanopisto
1
Ranuan kr. kansanopisto 2013-2014
27. työkausi
Ranuan kr. kansanopistoyhdistys
Kertomus vuodelta 2013
2
Rehtorin katsaus
1
Vuosikertomus 2013
3
Oppiaineet ja opintopisteet
7
Opiskelijat
8
Tuloslaskelma
10
Tase
11
Tilintarkastuskertomus
12
Kurssitoiminta
13
Julkaisun ulkoasu ja taitto: Eero Österberg
Valokuvat: vsk:n 2013-2014 opiskelijat ja henkilökunta sekä opiston kokoelmat
Kansikuva: Matonpesu on kevään merkki
Sisäkansi: Opistoseurat 2013
Eero Nuolioja
Keväällä 2014
”K
iitos, kun hyvyyttäsi taas olet jakanut ja hyvän Isän käsi on meitä ohjannut” (VK 486:
2). Näin lauloimme opistovuoden päätösmessussa Ranuan kirkossa. Virren sanat kuvaavat koko
lukuvuotta. Herra antoi siunauksellisen opistoajan. Kiitoksen aiheet ovat monet. Herra jakoi
hyvyyttään, ja hänen hyvä kätensä ohjasi meitä.
Vuoden teema oli onnistunut valinta: Tunne vastuusi. Vastuuta tuntosi.
Opisto oli täynnä: 121 opiskelijaa. Heitä oli 35
paikkakunnalta, eniten Oulusta (17), Taivalkoskelta (9), Kuusamosta (8), Ranualta (8) ja Tyrnävältä
(8). USA:sta oli 3 ja Kanadasta 1. Kurssilaisia oli
kevätkaudella yli 1300.
Opiskelijoiden ja henkilöstön välit olivat leppoisat. Henkilöstö panosti hyvään ilmapiiriin monin
keinoin. Vuosikurssi oli yhteistyöhaluinen mukava porukka. Nuoret tekivät sisäoppilaitokseen
kuuluvat työpalvelunsa vastuullisesti. Elämänkoulun meininki näkyi aamuisin jo klo 8, kun myssypäiset tytöt ja pojat avustivat keittiöllä.
Tänä lukuvuonna opistossa laulettiin ja soitettiin paljon. Uutena asiana opiskelijat toimittivat
perinteisen opistocd:n lisäksi joulumusiikkiäänitteen. Se oli mieliä kohottava hanke. Äänite oli
laadukas. Nuoret myivät sitä ansiokkaasti 2700
kpl ja ansaitsivat tuloilla 20000 euroa opintomatkaa varten.
Ranuan opiston vuoro oli tänä vuonna järjestää talviseuramatka USA:han ja toimittaa Pääsiäissana-lehti. Molemmat ovat työteliäitä projekteja, mutta arvokkaita opettavia kokemuksia.
Opiston perusopintojen rinnalla opiskelijat
suorittivat 182 lukion kurssia, korottivat 59 peruskoulun arvosanaa, suorittivat Elintarvikeviraston
hygieniapasseja 30 ja YK:n maailmankansalaisen
kypsyyskokeita 24. Kaikki neljä ulkomaalaista opiskelijaa tekivät Finnish Studies –opinnot. Todettakoon, että seuranta-ajanjaksolla 2007-2014 opiskelijamme ovat suorittaneet 897 lukion kurssia ja
korottaneet 382 peruskoulun arvosanaa. Lukujen valossa havaitaan, että opisto toteuttaa myös
tehtävää valmistaa opinnollisesti toiselle asteelle.
Yhteistyö Jämsän ja Reisjärven opistojen kanssa
on tiivistynyt. Vuoden alusta Ranua alkoi ostaa
Reisjärveltä taloushallintopalveluja yhden päivän viikossa. Opistot ovat yhdessä osallistuneet
Opetushallituksen rahoittamaan Laatu ja vaikuttavuus –koulutukseen tavoitteena tehdä toimintakäsikirja jokaiselle. Olemme myös valmistelleet
kolmen opiston sähköistä esittelymateriaalia ja
hioneet yhteistä viestintästrategiaa. Yhteistyössä
on yhä ideoinnin tarvetta.
Tänä lukuvuonna aloimme opetella uutta toimintamallia siirtymällä linjaorganisaatiosta tiimeihin. Niitä on viisi: operatiivinen tiimi, opetus- ja
kasvatus-, hallinto-talous ja tilapalvelu-, ravitsemus- sekä kurssitiimi.
Opistotyössä kannustaa se, kun saa kokea,
että opistolla on ystäviä ja sen hyväksi halutaan
toimia. Nämä kokemukset ovat taas karttuneet.
Mainittakoon yhtenä esimerkkinä konemiesten
talkoopäivä keväällä. He ajoivat 375 kuormaa
soraa parantaakseen opistoseurojen asuntovaunualuetta. Koulutyön näkökulmasta opiston yksi
vahvuus on se, että huoltajat osallistuvat aktiivisesti tapahtumiin. Syksyllä järjestimme perinteisen
vanhempainpäivän sijasta kaksipäiväisen kurssin
huoltajille.
1
2
Henkilöstön osalta vuosi oli historiallinen: neljä
vakinaista, pitkäaikaista työntekijää jättää opiston:
Eläkkeelle lähtevät kotitalousopettaja, vararehtori
Ulla-Maija Tuomikoski, koulutussuunnittelija Voitto Paaso ja siivooja Paula Pernu. Siivoustyönohjaaja Leila Pirttijärvi siirtyy uuteen työpaikkaan.
Lisäksi psykiatrian erikoissairaanhoitaja Thelma
Sarajärvi luopuu käynneistään opiskelijahuollon
asiantuntijana. Kiitän teitä arvokkaasta palveluksestanne opiston hyväksi ja toivotan siunausta
uuteen elämänvaiheeseenne. Ulla-Maija palveli
opistoa sen perustamisesta, vuodesta 1987 alkaen. Toista ”Ulleria” ei tule. Eikä voikaan tulla.
Työvuoden päättymistä varjostaa huoli: Valtiovalta on tehnyt oppivelvollisuuden pidentämiseen liittyen esityksen, jonka mukaan 16-vuotiaat
eivät voisi suorittaa opistossa oppivelvollisuuden
viimeistä vuotta. Olemme alkaneet eri tavoin toimia sen hyväksi, että opistot saisivat jatkossakin
ottaa 16-vuotiaita. Tahdomme toimia yhteistyössä, asialinjalla ja maltillisesti. Vakava tilanne
on ollut myös positiivinen: Nyt olemme havahtuneet ymmärtämään, ettei mahdollisuus käydä
kansanopisto ole itsestään selvä asia. Toiseksi
olemme joutuneet entistä huolellisemmin perustelemaan, mikä merkitys, arvo ja vaikuttavuus
kansanopistolla on nuorelle.
Teille opiskelijoille tahdon jättää yhden valmennusohjeen: Muistakaa muutamaa asiaa, jotka opisto opetti tärkeimpinä ja juoskaa elämän
matkanne niiden mukaan. Silloin koette paljon
hyvää, Jumalan runsaan siunauksen.
Vuosikertomus 2013
1. Ranuan kristillinen kansanopistoyhdistys ry:n hallinto
1.1 Yhdistyksen jäsenet ja varsinaiset kokoukset
Ranuan kristillinen kansanopistoyhdistys ry:ssä oli jäseniä keväällä 2950 (v. 2012 = 3133). Yhdistyksen
kokous oli 22.3.
1.2 Johtokunta
Yhdistyksen johtokuntaan vuonna 2013 ovat kuuluneet varsinaisina jäseninä:
Paananen Antti, puheenjohtaja, opetusneuvos, Rovaniemi
Henkilökunnan ja johtokunnan yhteinen
Tölli Pekka, rehtori, Sotkamo, varapuheenjohtaja
kehittämisseminaari pidettiin 9.11.2013.
Hautamäki Aimo, pääsihteeri, rovasti, Siikajoki
Heikkilä Anitta, luokanopettaja, KT, Rovaniemi
Hiltunen Veikko, linja-autonkuljettaja, Kittilä
Hämäläinen Henrik, avainasiakaspäällikkö, Pudasjärvi
Kaikkonen Lauri, peruskoulunopettaja, Ranua
Kallioranta Niilo, luokanopettaja, Tornio
Kantola Pekka, palvelujohtaja, Kuusamo
Kuha Pertti, koulutuspäällikkö, Tyrnävä
Kukkonen Risto, toimitusjohtaja, Ranua
Mäenpää Aapo, ympäristönsuojelusihteeri, Keminmaa
Määttä Matti, opetusneuvos, FT, Oulu
Ojanaho Esko, lehtori, Taivalkoski
Perttunen Erkki, mittaaja, Utajärvi
3
Johtokunnan varajäseninä ovat olleet:
Ikonen Terttu, sairaanhoitaja, Haukipudas, 22.3. saakka
Karila Pentti, maanmittausteknikko, Kemijärvi, 22.3. alkaen
Kokko Marja‑Leena, luokanopettaja, Pateniemi
Lappalainen Paavo, lehtori, Sodankylä 22.3. saakka
Littow Satu, kotiäiti, Haukipudas, 22.3. alkaen
Mikkonen Aarne, yliopettaja, FT, Kiiminki
Pätsi Salla, kotiäiti, Posio
Opistoseurojen majoitusalueella oli maanTervo Pekka, luokanopettaja, Yli-Ii
siirtotalkoot 19.10.2013 ja 12.4.2014.
Johtokunnan esittelijänä on toiminut rehtori Eero Nuolioja. Sihteerinä on ollut vararehtori Ulla-Maija
Tuomikoski heinäkuun loppuun ja elokuusta alusta vararehtori Antero Lohi. Henkilökunnan edustajana johtokunnassa on ollut kuvataideopettaja Eero Österberg.
Johtokunta on kokoontunut vuoden aikana 4 kertaa, lisäksi oli yksi sähköpostikokous. Johtoryhmä
on toiminut rehtorin apuna valmisteluelimenä. Se on toiminut myös Kiinteistö Oy Opistorivin rakennustoimikuntana. Johtoryhmään ovat kuuluneet Eero Nuolioja puheenjohtajana, Antti Paananen,
Matti Määttä, Pekka Tölli, Sirkka Illikainen ja Ulla‑Maija Tuomikoski heinäkuun loppuun ja elokuun
alusta Antero Lohi. Vararehtori on toiminut sihteerinä. Kokoontumisia on ollut 4 kertaa.
Yhdistyksen tilintarkastajina ovat olleet HTM Yrjö Trög ja johtaja Markku Lampela. Varatilintarkastajina
ovat toimineet toimitusjohtaja Arto Pelttari ja pankinjohtaja Olavi Myllylä. Kansanopistoyhdistyksen
johtokunta on toiminut myös yhdistyksen ylläpitämän ja omistaman Ranuan kr. kansanopiston johtokuntana.
Henkilökunta muisti opistotyön jättäviä työtovereita lukuvuoden 2013-2014 päättyessä.
Kotitalousopettaja Ulla-Maija Tuomikoski (2. vas.) jää 27 työvuoden jälkeen ansaitulle
eläkkeelle 31.7. 2014. Ulla-Maija on toiminut opetustyönsä ohessa apulais- ja vararehtorina vuosina 1989-2013. Lähes yhtä pitkän työuran tehnyt siivoustyönohjaaja Leila Pirttijärvi (2. oik.) on jo siirtynyt toisiin tehtäviin. Siivooja Paula Pernu jäi myös eläkkeelle työskenneltyään opistolla kymmenen vuotta. Samoin yhdeksän vuotta oppilashuoltotyössä ollut
Thelma Sarajärvi jätti tehtävänsä nuoremmille.
4
2. Opiston henkilökunta 2013
2.1 Toistaiseksi palkattu opetushenkilökunta
Hintsala Tuuli, FM, kirjallinen ja suullinen viestintä, radiotyö
Häkkinen, Annikki, KL, FM, kielet, suomi ulkomaalaisille, työaika 55 %
Laivamaa Sauli, koristepuuseppä, teknisen työn ohjaus
Lohi Jouni, FM, matematiikka, tietotekniikka, vapaalla 1.1. - 31.12.
Mutanen Lotta, KM, tekstiilityö, 31.7. saakka
Nuolioja Eero, TK, rehtori: uskonto, psykologia
Toljamo Maija-Leena, sosionomi (amk), erityislinjan ohjaaja, liikunta, vapaalla 12.8. alkaen
Tuomikoski Ulla‑Maija, KTaO, vararehtori 31.7. saakka: kotitalous, työaika 55 % 1.8. alkaen
Waaraniemi Dan, B.E., englanti, kansainvälisyystieto
Österberg Eero, TaM: kuvaamataiteelliset aineet
2.2 Tuntiopettajat ja sijaiset yli 1 kk
Heikkilä Arto, diplomi‑urkuri, musiikki
Heikkilä Kari, FM, opinto-ohjaus
Hintsala Jari, arkkitehti, kuvaviestintä, muotoilu, rakennustaito, äänityö
Laivamaa Ilkka, FM, matematiikan ja tietotekniikan opettajan sijainen 8.1.-20.5. ja 1.8.-14.12.
Lohi Antero, KM, poikien liikunta, pienryhmäopettaja 31.7.saakka ja vararehtori 1.8.2013 –
31.7.2014
Kaikkonen Orvokki, kotiteollisuusopettaja, tekstiilityönopettajan sijainen 1.8. lähtien
Kallioranta Arja, sosionomi, erityislinjan ohjaaja, 12.8.2013 – 3.8.2014
2.3 Muu toistaiseksi palkattu henkilökunta
Heikkinen Sirpa, kanslisti
Illikainen Asko, vapaa-ajanohjaaja
Illikainen Sirkka, kanslisti ja vs. koulutussuunnittelija 30.1. alkaen
Juutinen Terhi, suurtalouskokki-siivooja
Laivamaa Sanna, koulunkäynninohjaaja, vapaalla 23.3. alkaen
Mikkola Jaakko, asuntolanhoitaja ja koulunkäynninohjaajan sijainen 15.8. alkaen
Paaso Voitto, koulutussuunnittelija, työaika 60 %
Pasanen Elina, suurtalouskokki
Pirttijärvi Leila, vastaava siivooja ja 10.12. alkaen siivoustyön ohjaaja
Pernu Paula, siivooja
Puominen Jorma, talonmies ja kiinteistönhoitaja 10.12. alkaen
Puurunen Sari, suurtalouskokki, ravitsemustyön esimies 12.8. alkaen
Sääskilahti Saila, ravitsemustyön esimies, opintovapaalla 1.9. alkaen
Toljamo Ulla-Maija, suurtalouskokki
2.4 Muu tilapäinen henkilökunta ja sijaiset yli 1 kk
Aarnos Alina, henkilökohtainen avustaja 19.9. alkaen
Illikainen Iida, henkilökohtainen avustaja 20.5. saakka
Karttunen Lauri, henkilökohtainen avustaja 20.5. saakka
Keränen Mervi, henkilökohtainen avustaja 18.9. alkaen
Kuha Mervi, koulunkäynninavustaja ja henkilökohtainen avustaja 26.8. alkaen
Kujala Riikka, henkilökohtainen avustaja 21.11. alkaen
Luokkanen Seija, suurtalouskokki 19.8. alkaen
Markkanen Niilo, kanslisti 31.7. saakka
Mikkola Anni, koulunkäynninavustaja 21.5. saakka
Nurmimäki Riitta, koulunkäynninavustaja 15.8. alkaen
Sarajärvi Leena, siivoojan sijainen 16.9. – 22.11.
Sarajärvi Thelma, psykiatrian erikoissairaanhoitaja
Österberg Veera, asuntolanhoitaja 15.8. - 14.12.
3 Opetustoiminta
4. Muu toiminta
3.1 Perustyökauden opetus
Perinteiset talvipäivät pidettiin 9.–10. helmikuuta,
aiheena oli Ole uskollinen kuolemaan asti. Lauantai-iltana oli seuravieraita 1.260 henkeä, sunnuntaina 900. Opistoseurat pidettiin 25.–28.7.
Seurojen tunnuksena oli Minun onneni on olla
lähellä Jumalaa. Työvuorossa oli koko Lapin lähetysalue, ilman Ranuaa ja Posiota. Seuravieraita
oli lauantai-iltana 18.690 henkeä ja sunnuntaina
n. 15.490.
Kristillisyytemme kolmen kansanopiston, Jämsän
kr. Kansanopiston, Ranuan kr. kansanopiston ja
Reisjärven kr. opiston yhteistyötä tehtiin yhä tiiviimmin. Ne ovat mukana Opetushallituksen
rahoittamassa Laatu ja vaikuttavuus -koulutuksessa, jonka yhtenä tavoitteena on laatia toimintakäsikirjat opistoille . Opistojemme ja Suomen
Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen välinen
yhteistoimintaelin, kansanopistotoimikunta, käsit-
Opiston perustyökauden opetusta on ollut viidellä linjalla: käden taitojen linja, kieli-, kuvataidesekä viestintälinja sekä erityislinja.
3.2 Vierailuluennot
Eri alojen asiantuntijat ovat pitäneet perustyökauden opiskelijoille vierailuluentoja ajankohtaisista aiheista.
3.3 Kurssitoiminta
Vuonna 2013 pidettiin 99 (v. 2012 oli 75) valtionavun alaista kurssia, joilla oli opiskelijoita yhteensä
2832 henkeä (v. 2012 oli 2769). Opiskelijaviikkoja
kertyi kurssitoiminnasta 1792 (v. 2012 oli 1800).
Kursseilla toimi opiston opettajien lisäksi n. 150
tuntiopettajaa ja muuta yhteyshenkilöä.
5
teli opistojen yhteisiä asioita. Johtokunta hyväksyi
myös kirjanpidon osittaisen ulkoistamisen kuten
sisaropistot olivat jo aikaisemmin tehneet.
Opisto sai 38000 euroa vuosille 2013-2014 Syrjäytymisen ehkäisy ja opiskelijoiden hyvinvoinnin
lisääminen –hankkeeseen. Siihen käytettiin vararehtorin ja koulunkäynninohjaajan työpanosta.
Opisto toimi Pudasjärven suviseurojen valmisteluissa koulutus- ja kokouspaikkana. Tapahtuma ja
sen valmistelu toivat opistolle hyviä kokemuksia
ja taloudellista tukea.
5. Kiinteistö Oy Opistorivi
Kiinteistö Oy Opistorivin rakentaminen 2011-12
on helpottanut majoitustilojen puutetta. Kolmen
huoneiston rivitalo päärakennuksen läheisyydessä on osittain kunnan ja opiston maalla. Molempien kanssa on tehty määräalan vuokrasopimus
50 vuodeksi. Samalla uusittiin 50 vuodeksi sen
määräalan vuokrasopimus, jolla sijaitsee päärakennus ja muut asunnot. Kansanopistoyhdistys
on vuokrannut rivitalon opiskelijoiden käyttöön.
Vuokralainen vastaa pääosin kiinteistön ylläpitoja hoitokustannuksista.
6
Yhteistyö Ranuan seurakunnan kanssa oli
lukuvuonna 2013-2014 vilkasta. Opistolaiset
mm. suorittivat kirkonkylän alueella Yhteisvastuukeräyksen. Jumalanpalveluksissa
opiskelijat toimivat tekstinlukijoina ja
opiston kuoro avusti laulullaan.
6. Opiston talous
Opiston päärakennuksen laaja remontti ja laajennus valmistuivat 2009. Remontista on pitkäaikaista velkaa jäljellä 1,152 milj. euroa. Opetustilat
ovat hyvät ja riittävät. Opistoseurojen kenttäkeittiötä laajennettiin, siihen kohdennettiin myös
rakennustaitojen tunnit. Opistoseurojen peltoja
on kunnostettu edellisenä vuonna tulotien läheltä ostetun mäen soralla. Kansanopistoyhdistys omistaa Kiinteistö Oy Opistorivin osakkeet.
ARA:n takaamaa lainaa Opistoriville on jäljellä
794.256e.
7. Lopuksi
Taivaallinen Isämme on siunannut Ranuan kristillisen kansanopistoyhdistyksen ja sen ylläpitämän
Ranuan kr. kansanopiston toimintaa. Opiston
johtokunta kiittää kaikkia yhdistyksen ja koko opiston taustayhteisön jäseniä sekä henkilökuntaa
opiston hyväksi tekemästänne työstä. Kiitämme
Taivaallista Isäämme. Hän on antanut viisautta,
taitoa ja myös voimia mitä moninaisimpiin tehtäviin niin opiston hallinnolle, henkilökunnalle kuin
opiston taustayhteisönkin jäsenille. “Kukin meistä
on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus
on nähnyt hyväksi antaa.” (Ef. 4:7)
Oppiaineet ja opintopisteet
Opetusta on annettu perustyökaudella viidellä linjalla: käden taitojen linjalla (Ktl), kielilinjalla (Kl), kuvataidelinjalla (Tl), viestintälinjalla (Vl) sekä erityislinjalla (El). Opintopistemäärät (1 op= 27 tuntia) eri
aineissa ovat olleet seuraavat:
Perusopetus
KTL
Kl
Tl
Vl
Uskonto
3
3
3
3
Viestintä
1,5
1,5
1,5
Kirjallinen viestintä
2,5
Suullinen viestintä
5
Kirjallisuus
1
Englanti
2/4
5
2/4
Ruotsi
3
Matematiikka
2
Tietotekniikka
1
1
1
1
Kansainvälisyystieto
3
Käsityön perusteet
2,5
Taidehistoria ja kansanperinne
1,5
Kuvanrakentamisen perusteet
2
Kuvaviestinnän perusteet
2
2
Piirustus 3
Kodin taidot
2,5
Radiotyö
4
Yhteisökasvatus
1,5
1,5
1,5
1,5
Elämän taidot
4,5
4,5
4,5
4,5
Opinto-ohjaus
0,5
0,5
0,5
0,5
Oppilaskunta/opistoneuvosto 0,5/1 0,5/1 0,5/1 0,5/1
El
1
3,5
(äidinkieli)
1
2
2
Kansalaistaito Luova kuvailm.
Musiikki
Ystäväkerho
Kaverikerho
8
2
1
2
1
7
1,5
4,5
1
0,5/1
Valinnaiset aineet
Englanti
4
Matematiikka
2
2
Psykologia
1
1
1
Kuvailmaisu
4
Kuvaviestintä
4
4
Kotitalous
3,5/7 3,5
Tekstiilityö
5/8
5
2
Tekninen työ
5/9,5 5
3
Käsityömuotoilu: tekstiilityö
7
tekninen työ
7
Liikunta
2
2
2
2
Rakennustaito
4
Suomi ulkomaalaisille (perusopetus)
8
3,5 2
2
(perusopetus)
(perusopetus)
(perusopetus)
2
(perusopetus)
Harrasteaineet
Pianonsoitto, yhtyesoitto, kuorolaulu, taidekerho, englanninkerho, teknisen työn kerho, jääkiekkokerho, ystäväkerhon ohjaus. Opiskeluun on lisäksi sisältynyt neljä teemaviikkoa (elämän taidot, elämänkaari, kansainvälisyys- ja ympäristöviikko) sekä opintomatka.
Opiskelijat 2013 – 2014
Käden taitojen linja
8
Aittakumpu Eeva-Maija Hannele Kuusamo
Eskola Tuukka Topias
Raahe
Hankkila Johanna Iida Maria
Pudasjärvi
HeikkiläJuho Aukusti
Muonio
HekkalaSatu Karoliina
Ii
Hentilä Anni Loviisa
Kajaani
Hyväri Ulla-Maria
Siikajoki
Höyhtyä Jaakko Akseli
Ranua
saapui 3.9.2013
Illikainen Roosa-Anniina
Pudasjärvi
Karttunen Sofia Emilia
Ranua
Kautto Iidamaria
Pirkkala
Keränen Valde Iisakki
Muhos
Korkeakangas Anna-Leena
Ii
Kotajärvi Petrus Antti Henrikki Rovaniemi
Kuitula Otto Artturi
Nurmijärvi
Kummala Johanna Tellervo
Pudasjärvi
Kumpula Matilda Vilhelmiina
Kuusamo
Kumpula Mirjami Emilia
Kempele
Latvakoski Sara Susanne
Oulu
Lepistö Juhana Matti Sakari
Oulu
Littow Johanna Katriina
Oulu
Maanselkä Osmo Juhani
Perho
Marin Juha-Matti
Tyrnävä
Meriläinen Anni Emilia
Nivala
Määttä Pekka Tapani
Kempele
Määttä Talvikki Riitu Matleena Kuusamo
Nurmela Eira Kristiina
Pudasjärvi
Okkonen Joel Cristian
Oulu
Partanen Mauno Matias
Tyrnävä
Pekkala Vesa Joonatan
Inari
Pitkänen Johan Emil
Salo
Rasinkangas Essi-Lotta Katariina Kempele
Romppainen Suvi-Karoliina
Kuusamo
Ruuskanen Paulus Kristian
Simo
Saukko Jenna Maaria
Oulu
Tauriainen Vuokko-Tuuli K.
Ii
Tikkanen Hannes Ilmari
Utajärvi
Tölli Iida Maaria
Vihti
saapui10.1.2014
Tölli Pilvi Esteri
Kempele
Tölli Ville Samuel
Tyrnävä
20.8 - 26.11.2013
Valtonen Heidi Katja Elena
Pieksämäki
VuormaAapo Eelis
Tyrnävä
Taidelinja
HeikkiläLinnea Fanni Kaarina
Hertteli Lotta Karoliina
Junttila Marika Pauliina
Jutila Antti Mikael
Keränen Lotta Emilia
Lepistö Ira Teea Tuulikki
Mäkitalo Eevamaija Kristiina
Nikula Jaakko
Ohtamaa Emilia Josefiina
Ojajärvi Natalia Hilkka Hellevi
Orjasniemi Varpu Katriina
RekinenEnni Elisa
Rimpiläinen Milja Kerttu
Sarajärvi Rebekka Margareta
saapui 21.10.2013
Stöckell Anni Emilia
Telkki
Lauri Elias
Muonio
Kuusamo
Kajaani
Lappeenranta
Tyrnävä
Siikajoki
Rovaniemi
Raahe
Taivalkoski
Alajärvi
Kuusamo
Tyrnävä
Rovaniemi
Pudasjärvi
Rovaniemi
Siikajoki
Viestintälinja
Hernberg Hilla Hennika
HintsalaMaiju Lotta
Hyyryläinen Hanna Emilia
Hyytinen Konsta Viljami
saapui 19.11.2013
Hökkä Riina Laura-Leena
saapui 3.2.2014
Jaakkola Reetta-Leena
Lahti Brant
Lepistö Anna Jessika
saapui 1.10.2013
Mahosenaho Moonika Sonja S.
Parks Courtney
Salonpää Pauliina Helinä
Simonson Daniel Trent
Soronen Jeremias Ensio
SutinenOssi Oskari Karinpoika
Taskila Minna Helena
Waaraniemi Mara
Ylitalo Aunemaria Annika
Rovaniemi
Ranua
Kajaani
Liminka
Oulu
Pudasjärvi
USA
Oulunsalo
Pyhäntä
USA
Reisjärvi
Kanada
Taivalkoski
Tornio
Raahe
USA
Tornio
Kielilinja
Anttila Sanni Mirella
Oulunsalo
Haapa-aho Iina Matleena
Oulu
Heikkala Linda Anniina
Kuusamo
Heikkilä Annika Mirjami
Pyhäjoki
Holmström Aino-Maria
Taivalkoski
Hurtig Teemu Tapani
Tornio
Illikainen Elsa Jenny Johanna
Ranua
Junttila Teemu Nikolai
Liminka
Kangas Suvi Marjukka
Oulu
Klasila Elina Linnea
Oulu
Kokkonen Tiia Maria
Tyrnävä
26.8.2013 - 30.1.2014
Kolmonen Ella-Maaria Katariina Oulu
Kurtti Titta Auli Katariina
Siikajoki
Laukka Sirpa Helena
Tyrnävä
Launonen Tuomas Valtteri
Ylivieska
Lohi Hanna Eveliina
Taivalkoski
Lohilahti Elias Kalevi
Oulu
Mankinen Karita Kristiina
Tyrnävä
MuholaJussi Ilari
Oulu
Mällinen Aleksi Johannes
Oulu
Nissinen Silva Iida Maria
Utajärvi
Ollila Saana Tuulia
Oulu
Paananen Henna Maaria
Kempele
PentinpuroTuukka Joonatan Haapavesi
Pietiläinen Sanni Maria
Raahe
Pitkälä Vaula Marjukka
Liminka
Pohjola Linnea Anna Emilia
Oulu
Pöyskö Miia Elisabet
Siikajoki
Ranta-Nilkku Saija Katariina
Nivala
Soronen Henriina Eeva Kaisa
Taivalkoski
Soronen Henrik Mikael
Pyhäjoki
Turpeinen Eerik Kustaa
Taivalkoski
Turpeinen Janne Aarne Teivas Taivalkoski
Tuunanen Johannes Niilo MikaelLiminka
Tyni Reeta Kyllikki
Taivalkoski
Vasalampi Topias Immanuel
Taivalkoski
Viljamaa Saara Mariia
Oulu
Vääräniemi Kaarlo Aukusti
Liminka
Österberg Roosa Ilona
Ranua
9
Erityislinja
Alanen Seppo Eino Iisakki
Impiö Pieta Maria
Kivioja Janni Matilda
Nyman Anni Emilia
ToljamoReija Tuulia
TuovinenAnni Emilia
Tyni Veikko Janne Petteri
Österberg Miikka Matias
Oulainen
Ranua
Oulu
Kajaani
Ranua
Rovaniemi
Tyrnävä
Ranua
Tuloslaskelma
Ranuan kr. kansanopistoyhdistys r.y./ Ranuan kr. kansanopisto
10
Tuloslaskelma Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2013 1.1.-31.12.3012
VARSINAINEN TOIMINTA
Opetus ja koulutustoiminta
Tuotot
1 278 970,76
1 217 242,50
Kulut yhteensä
-833 414,06
-812 034,30
Toiminnanalan kate
445 556,70
405 208,20
Ruokala, kioski
Tuotot
197 182,10
173 795,89
Kulut yhteensä
-318 010,33
-313 214,92
Toiminnanalan kate
-120 828,23
-139 419,03
Majoitus
Tuotot
133 349,35
122 173,32
Kulut yhteensä
-56 391,81
-68 173,15
Toiminnanalan kate
76 957,54
54 000,17
Kiinteistö
Tuotot
2 591,05
2 001,15
Kulut yhteensä
-557 341,65
-517 272,20
Toiminnanalan kate
-554 750,60
-515 271,05
Hallinto
Tuotot
2 150,14
822,25
Kulut yhteensä
-182 165,95
-163 010,92
Toiminnanalan kate
-180 015,81
-162 188,67
Tuotto-/kulujäämä -333 080,40 -357 670,38
VARAINHANKINTA
Tuotot
790 131,19
651 919,20
Kulut yhteensä
-242 699,92
-256 993,75
Toiminnanalan kate
547 431,27
394 925,45
Tuotto-/kulujäämä 214 350,87 37 255,07
SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA
Tuotot
4,67
73,38
Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä -28 449,73
-40 785,73
Tuotto-/kulujäämä
185 901,14
-3 530,66
Tilikauden tulos
185 901,14
-3 530,66
TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 185 901,14 -3 530,66
Tase
Ranuan kr. kansanopistoyhdistys r.y./ Ranuan kr. kansanopisto
12/31/2013 12/31/2012
V a s t a a v a a
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet
Aineettomat hyödykkeet
1 412,00
2 824,00
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
188 690,13 187 970,13
Rakennukset ja rakennelmat
2 626 487,24 2 733 879,34
Koneet ja kalusto
62 379,87
78 870,53
Muut aineelliset hyödykkeet
3 000,00
3 000,00
Aineelliset hyödykkeet yhteensä 2 880 557,24 3 003 720,00
Sijoitukset
Muut osakkeet ja osuudet
5 000,00
5 000,00
Sijoitukset yhteensä
5 000,00
5 000,00
Pysyvät vastaavat yhteensä 2 886 969,24 3 011 544,00
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
27 447,00
27 860,00
Vaihto-omaisuus yhteensä
27 447,00
27 860,00
Saamiset
Lyhytaikaiset
8 211,31
48 464,85
Rahat ja pankkisaamiset
121 507,19 101 426,49
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
231 065,50
177 751,34
Vastaavaa yhteensä 3 118 034,74 3 189 295,34
V a s t a t t a v a a
OMA PÄÄOMA
Toimintapääoma
(ed.tilikausien ylijää/alijäämä)
1 542 267,98 1 545 798,64
Tilikauden ylijäämä/alijäämä
185 901,14
-3 530,66
Oma pääoma yhteensä
1 728 169,12 1 542 267,98
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
1 043 967,52 1 325 783,76
Pitkäaikaiset yhteensä
1 043 967,52 1 325 783,76
Lyhytaikainen
345 898,10 321 243,60
Vieras pääoma yhteensä
1 389 865,62 1 647 027,26
Vastattavaa yhteensä 3 118 034,74 3 189 295,24
11
Tilintarkastuskertomus
Ranuan Kristillinen Kansanopistoyhdistys r.y:n jäsenille
Olemme tarkastaneet Ranuan Kristillisen Kansanopistoyhdistys r.y:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1.2013 - 31.12.2013. Tilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman ja liitetiedot.
Johtokunnan vastuu
Johtokunta vastaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja
riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Johtokunta vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan
asianmukaisesta järjestämisestä.
Tilintarkastajan velvollisuudet
Tilintarkastajan tulee suorittaa tilintarkastus Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti ja sen perusteella antaa lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää ammattieettisten periaatteiden noudattamista ja tilintarkastuksen suunnittelua ja
suorittamista siten, että saadaan kohtuullinen varmuus siitä, että tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa ei ole olennaisia virheellisyyksiä ja että johtokunnan jäsenet ja muut vastuuvelvolliset ovat
toimineet yhdistyslain mukaisesti.
12
Tilintarkastustoimenpiteellä tulisi varmistua tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen lukujen ja muiden tietojen oikeellisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan ja arvioihin riskeistä, että tilinpäätöksessä on väärinkäytöksestä tai virheestä johtuva olennainen virheellisyys.
Tarvittavia tarkastustoimenpiteitä suunniteltaessa arvioidaan myös tilinpäätöksen laadintaan ja esittämiseen liittyvää sisäistä valvontaa. Lisäksi arvioidaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleistä
esittämistapaa, tilinpäätöksen laatimisperiaatteita sekä johdon tilinpäätöksen laadinnassa soveltamia
arvioita.
Tilintarkastus on toteutettu Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Käsityksemme mukaan olemme suorittaneet tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvia tarkastustoimenpiteitä lausuntoamme varten.
Lausunto
Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti
oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.
Puollamme tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä tili- ja vastuuvelvollisille.
Ranua 25.02.2014
Yrjö Trög HTM
Markku Lampela
Toiminnantarkastaja
Kurssitoiminta
Osallistujia 1995 - 2013
Opintoviikkoja 1995 - 2013
3000
2500
2000
1500
1000
500
0
vuosi
1995
kurssilaisia 1950
viikkoja
1318
kursseja kpl
1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013
2125 2323 1913 2345 2179 2207 2533 2130 2024 2164 2286 2632 2185 2369 2568 2789 2769 2832
1416 1454 1301 1764 1741 1673 1681 1428 1401 1417 1521 1708 1443 1533 1654 1748 1800 1792
71
72
67
67
65
65
62
67
74
86 75
99
13
Päiväkerhonopettajien kurssilla tutustuttiin materiaaleihin
ja löydettiin uusia työskentelytapoja.
Yrittäjäkurssin 2012 iltaohjelmassa miehet opettelivat kutomaan puolisoidensa opastamina.
Kurssit kesällä ja syksyllä 2014
Rippikoulu I - II, kesäjakso 1. – 7.6.
Ranuan rauhanyhdistyksen syyskurssi 29. – 31.8.
Rippikoulu III, kesäjakso 8. – 14.6.
Limingan rauhanyhdistyksen syyskurssi 12. – 14.9.
Taidekurssit:
Piirustus, maalaus ja myrkytön grafiikka 9. – 13.6.
”Hyvinvointia taiteesta” –kurssi 9. – 11.6.
Paperisavikurssi 9. – 12.6.
”Runo tutuksi” –kurssi 9. – 12.6.
Kristillisyytemme historia:
hajaannusten historia 26. – 28.9.
Pohjoisen alueen lapsi- ja nuorisotyön kurssi
(Raamattuluokkatyö/Nuorten perjantai) 26. – 28.9.
Maantien raskaan kaluston kuljettajien ja
puolisoiden kurssi 26. – 28.9.
Digi1 –valokuvauskurssi 26. – 28.9.
Netin käytön hallinnan kurssi lasten vanhemmille 26. –
28.9.
Sukututkimuksen kurssi 9. – 12.6.
Rippikoulu IV, kesäjakso 14. – 20.6.
Elämäntaidon ja suvun kurssi – Helmi ja Jooseppi
Romppaisen suku 30.6. – 2.7.
Elämäntaidon ja suvun kurssi
– Kaija Pasasen suku 11. – 13.7.
Maantien raskaan kaluston kuljettajien
kurssi 11. – 13.7. (sis. 3 ammattipätevyyspäivää)
Elämäntaidon ja suvun kurssi
– Elma Takaraution suku 18. – 20.7.
14
Varttuneen väen kesäkurssi 28. – 31.7.
Kehitysvammaisten kesäkurssi 28. – 31.7.
Alakoulun englantia, luontoa ja liikuntaa 28. – 30.7.
Kanteleensoiton kurssi 28. – 31.7.
Musiikkikurssi, ”soittimet” 30.7. –1.8.
Ompele ja opi –kurssi 30.7. – 2.8.
Puutyökurssi 30.7. – 2.8.
Keppihevoskurssi 31.7. – 2.8.
Erityislasten vanhempien kurssi 1. – 3.8.
”Hyvää mieltä yhdessä” - Frisbeegolf-kurssi 1. – 3.8.
Metsästäjien kurssi 8. – 10.8.
Polkupyörällä eräretkelle –kurssi 8. – 10.8.
Kansanopistokurssi 1994 – 1995 (20 vuotta sitten
opistossa opiskelleet) 8. – 10.8.
Yläkoulun englantia, luonto ja liikuntaa –kurssi 8. – 10.8.
Rovaniemen rauhanyhdistyksen syyskurssi 10. – 12.10.
Varttuneen väen syyskurssi 15. – 17.10.
Kohti itsenäistä elämää –kurssi 15. – 17.10.
Käsityö- ja askartelukurssi 15. – 17.10.
Syyslomakurssi koululaisille 15. – 17.10.
Elämäntaidon ja suvun kurssi
- Anna ja Aarne Lohen sukukurssi 17. – 19.10.
Miesten kokkikurssi 17. – 19.10.
Äitien kurssi 17. – 19.10.
Lähetystyön englannin kurssi 17. – 19.10.
Perusoppijakson 2012 – 2013 opiskelijoiden kurssi
31.10. – 2.11.
Jukola-kodin vanhempien kurssi 7. – 9.11.
Raamattutiedon kurssi 14. – 16.11.
Yläkoulun englantia –kurssi 14. – 16.11.
Voimavaroja jaksamiseen –kurssi 14. – 16.11.
Suviseurakurssi Tornion suviseurojen 2016
toimikunnille 14. – 16.11.
Pohjois-suomen leirihenkilökuntien kurssi 28. – 29.11.
Rippikouluhenkilökuntien kurssi 29. – 30.11.
Aviopuolisoiden kurssi 28. – 30.11.
Kanteleensoiton kurssi 28. – 30.11.
Venäjän kurssi 28. – 30.11.
Joulukurssi 28. – 30.11.
Elämäntaidon ja suvun kurssi - Vikin/Pernun sukukurssi
15. – 17.8.
Ilmoittaudu
www. lyhytkurssille.fi tai 040-7609565
[email protected]
Opisto- ja kurssitietoa
Puh ja Fax 016 355 2141
[email protected]
Kurssit 040 760 9565
www.rakro.fi
www.rakro. fi ja www.lyhytkurssille.fi