Vuoden Kultaseppä 2010 - Lehdistötiedote

Transcription

Vuoden Kultaseppä 2010 - Lehdistötiedote
VUODEN KULTASEPPÄ 2010
LEHDISTÖTIEDOTE
ARI-PEKKA RANTANEN:
kultaseppä, diplomigemmologi F.G.A.
Vuonna 1905 perustettu Suomen
Kultaseppien Liitto ry on valtakunnallinen
kultasepänalan etu- ja toimialajärjestö, jonka
jäseniä ovat alan valmistus-, teollisuus- ja
tukkuyritykset, vähittäisliikkeet sekä kulta- ja
hopeasepät, kaivertajat ja gemmologit.
Suomen Kultaseppien Liitto on vuodesta 1987 alkaen nimennyt vuosittain Vuoden
Kultasepän. Vuoden Kultasepäksi nimetään
henkilö, joka tunnetaan etevänä kulta- tai hopeaseppänä, on työskennellyt alalla vähintään
viisi vuotta tai jolla on muita erityisiä ansioita
kultasepän alalla.
Suomen
Kultaseppien
Liiton
johtokunta nimeää juryn, joka suorittaa valinnan. Tänä vuonna juryyn kuuluivat: liiton
puheenjohtaja, kultaseppä Erkki Varjonen,
liiton varapuheenjohtaja, kultaseppä Essi
Sikanen, F.G.A., liiton johtokunnan jäsenet
korumuotoilija Anniina Dunder-Berg, toimitusjohtaja Tina Tillander, korumuotoilija Vesa
Nilsson, toimitusjohtaja Heikki Varonen,
korutuotepäällikkö Jukka Suvitie sekä liiton
toimitusjohtaja Alf Larsson F.G.A..
”Riippumatta siitä onko työn alla oleva koru mallistosta valittu vai yksilöllinen tilaustyö on se valmistettava niin että juuri se on jollekin ainutkertainen”.
Vuoden Kultasepäksi 2010 valittiin kultaseppä Ari-Pekka Rantanen Hämeenlinnasta. Ari-Pekka Rantanen valmistui
kultasepäksi vuonna 1995 ja diplomigemmologiksi vuonna 2002. Rantanen on loistavavana käsityöläisenä myös omaksunut viime
vuosina tehdastyön näkökulman korujen valmistuksessa. Korujen ja tekemisen laatu on Ari-Pekka Rantaselle yksi oman työn perusperiaatteista, josta hän ei tingi. Hän ymmärtää ja kunnioittaa hyvin tehdyn korun ainutlaatuista merkitystä kantajalleen. Hänen
monivuotinen ja monipuolinen työkokemuksensa ja kokonaisnäkemyksensä alalta on tuonut hänelle myös laajan arvostuksen sekä
kultaseppien että jalokivitutkijoiden ammattikuntien sisällä.
Nykyisessä työssään Kultakeskus Oy:ssä häntä arvostetaan paitsi ammattitaidostaan myös valoisana ja avoimena persoonana, joka aina on valmis auttamaan toisia, jakamaan tietoa ja kehittämään itseään ja työyhteisöään. Ari-Pekka Rantanen on
valmistuttuaan diplomigemmologiksi toiminut opettajana Suomen Gemmologisen Seuran koulutuksissa. Lisäksi hän on kehittämässä alan koulutusta osallistumalla Suomen Kultaseppen Liitto ry:n ammattikoulutustoimikunnan sekä Opetushallituksen tutkintotoimikunnan työskentelyyn.
Suomen Kultaseppien Liitto ry
Unioninkatu 10 B 20, 00130, Helsinki
Tel. 09-228 5040
Lisätietoja: Alf Larsson, F.G.A., tel. 040-775 1085 / alf.larsson@kultaseppienliitto.fi