Liikelahjaesite 2011-2012

Transcription

Liikelahjaesite 2011-2012
LIIKELAHJAT
A
Anna lahjaksi laatuaikaa
Työelämä antaa, mutta se myös ottaa. Jokainen kaipaa kiireen keskelle hitaita hetkiä,
lepoa ja omaa aikaa. Kokeneet kehäketut tietävät, että bisnekset sujuvat parhaiten
silloin, kun oma jaksaminen on kunnossa. Siksi me Lapuan Kankureilla olemme päättäneet tehdä pehmeän vallankumouksen, ja ajattelimme aloittaa sen liikelahjoista.
Paras liikelahja antaa saajalleen kiireettömän lepohetken arkeen ja viestii samalla
yrityksesi arvoja laadulla, ylellisellä viimeistelyllä ja kestävyydellä. Henkilökohtainen,
saajan harrastukset huomioiva lahja jää varmasti mieleen. Me teemme työtä sen
hyväksi, että lahjasi on asiakkaalle mieluisa.
Tervetuloa mukaan tekemään pehmeää vallankumousta.
LÄHDE pyyhe 95x180cm
B
1
Valttina arjen ymmärrys
Me Lapuan Kankureilla olemme arjen asiantuntijoita. Testaamme tuotteemme oikeissa ympäristöissä, kulutamme ja pesemme niitä - ihan niin kuin kotonakin tehdään.
Käytämme vain luonnollisia, korkealaatuisia raaka-aineita. Kudonta- ja materiaalitaitojen hiominen huippuunsa on vaatinut perheyrityksessä miltei sadan vuoden keskeytymättömän työn, ajanmukaiset välineet ja uskoa omaan osaamiseen. Vetovastuussa
on jo neljäs sukupolvi: pellavakutomoa Lapualla johtaa kankuri Esko Hjelt yhdessä
vaimonsa Jaanan kanssa.
Menestystuotteittemme takana ovat uusin jacquard-kudontatekniikka, huippusuunnittelijat, ammattitaitoinen henkilökunta sekä vastuullinen asenne ympäristöön ja
ihmisiin.
Lapuan Kankureiden liikelahjat kertovat viimeistelystä, käyttömukavuudesta, teknisistä tuoteinnovaatioista, ekologisuudesta ja kotimaisuudesta. Kun puhutaan pellava- ja
villaosaamisesta, meillä sitä on. Jotta sinun liikelahjasi olisi paras mahdollinen ja
antaisi asiakkaallesi laatuaikaa arkeen.
2
3
Nyt taas jaksaa. Mitä enemmän ikää tulee,
sitä tärkeämmäksi nämä viikkotreenit ovat käyneet.
Kaipa sitä tarvitsee rutiineja. Ensin tunti tiukkaa peliä,
sitten suihku. Töissä on niin kiire, ettei oikein ehdi
pysähtyä miettimään mitään kunnolla. Siksi sitä oikein
kaipaa näitä juttuhetkiä pelin jälkeen, kun jokaista
lihasta pakottaa ja mieli on jotenkin avoin. Kaverin
kanssa tulee juteltua eri asioista kuin mitä kotona. Joskus haaveillaan autoista, joskus taas jutellaan jostain
hyvästä kirjasta, mitä milloinkin. Tärkeitä juttuja.
MERI pyyhe 47x63cm, KASTE pyyhe 48x70cm
4
5
Miksi pellavapyyhe? Siksi, että se on äärimmäisen miellyttävä iholla, imee
tehokkaasti kosteuden, kuivuu nopeasti, menee pieneen tilaan ja vain
paranee vuosien myötä.
Pesty pellava: Suosittelemme pehmoista pestyä pellavaa mukaan matkalle
tai harrastuksiin. Jättipyyhkeet LÄHDE, KASTE ja KIVIKKO menevät todella
pieneen tilaan ja kuivuvat nopeasti seuraavaa käyttöä varten.
Pellavafrotee: MERI pellavafroteetuotteet ovat hyvä lahjaidea henkilölle,
joka arvostaa laatua ja pitkää käyttöikää. Matalanukkainen pellavafrotee
vain paranee käytössä vuosien myötä, ja laajasta värivalikoimasta löytyy
varmasti jokaiselle mieluisa väri.
Pesty pellavafrotee: KIVIKKO-sarjan tuotteiden kosteuden imukyky on
herätetty pesemällä ja ne ovat heti valmiita käyttöön. Nautinnollisia kylpyhetkiä!
KIVIKKO saunatyyny
KIVIKKO laudeliina
Design:
Design:
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
Koko:46x20cm
Koko:48x60cm
Materiaali: 100% pesty pellava
48x150cm
sisällä styroxrouhe
Materiaali: 100% pesty pellava
Väri:
11. pellava-valkoinen
Väri:
11. pellava-valkoinen
19. pellava-musta
19. pellava-musta
KIVIKKO selänpesin ja
pesukinnas
Design:
Marja Rautiainen
KIVIKKO froteepyyhKeet
KIVIKKO jättipyyhe
Design:
Design:
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
Koko:35x45cm
Materiaali: 100% pesty pellava
Koko:13x60cm
80x150cm
Koko:95x180cm
15x20cm
Materiaali: pesty pellavafrotee
Väri:
11. valkoinen-pellava
Materiaali: pesty pellavafrotee
Väri:
11. pellava-valkoinen
19. musta-pellava
Väri:
11. pellava-valkoinen
18. pellava-musta
18. pellava-musta
Pyyhkeet LÄHDE 95x180cm, KIVIKKO 48x60cm ja 80x150cm
6
7
KASTE ja LÄHDE -kylpytuotteiden suunnittelija ANU
LEINONEN on antanut pestylle pellavalle esteettisen
rennon ja pehmeän muodon. Hänen persoonallinen
Hohkakivi
Jalkaraspi kenialaista hohkakiveä
SAIPPUA
Kotimainen appelsiininkukkasaippua
Anu on valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista,
jonka jälkeen hän työskenteli pitkään suomalaisilKASTE kylpypäähine
le vaatemerkeille. Rautaista ammattitaitoaan Anu
Design:
täydensi Pariisissa Centre de Formation de Modélistes
Anu Leinonen
Materiaali: 100% pesty pellava
-koulussa ja hän on suunnitellut kymmenen vuot-
Koko:
päähine napilla
ta mallistoja ranskalaiselle vaateyritykselle. Hän on
Väri:
11. valkoinen-pellava
luonut myös oman malliston, joka esiteltiin Pariisin
15. valkoinen-sininen
designmessuilla.
LÄHDE kylpytakki
LÄHDE pyyhKEET
KASTE kylpyasu
KASTE pyyhkeet
MERI pyöreä pesin
Design:
Design:
Design:
Design:
Design:
Anu Leinonen
Anu Leinonen
Anu Leinonen
Anu Leinonen
Lapuan Kankurit
Materiaali: 100% pesty pellava
Materiaali: 100% pesty pellava
Materiaali: 100% pesty pellava
Materiaali: 100% pesty pellava
Materiaali:pellavafrotee
Koko:
S, M, L, XL
Koko:
käsipyyhe 48x70cm
Koko:
yhden koon kylpyasu
Koko:
käsipyyhe 48x70cm
Koko:
halk. 15cm
Väri:
30. pellava
jättipyyhe 95x180cm
Väri:
12. valkoinen
jättipyyhe 95x180cm
Väri:
1. valkoinen-pellava
31. valkoinen-pellava
Väri:
30. pellava
15. sininen
Väri:
11. valkoinen-pellava
2. valkoinen-valkoinen
32. valkoinen-valkoinen
31. valkoinen-pellava
15. valkoinen-sininen
5. valkoinen-sininen
39. musta-pellava
32. valkoinen-valkoinen
7. pellava-harmaa
39. musta-pellava
8. valkoinen-vihreä
9. valkoinen-musta
8
tyylinsä perustuu selkeyteen ja luonnonmateriaaleihin.
9
MERI tohvelit
SPA pesukinnas
Design:
Design:
Lapuan Kankurit
Lapuan Kankurit
Materiaali:pellavafrotee
Materiaali:pellavafrotee
Koko:
yksi koko
Koko: 14x20cm
Väri:
1. valkoinen-pellava
Väri:
13. pinkki
2. valkoinen
14. vihreä
5. valkoinen-sininen
15. sininen
7. pellava-harmaa
16. oranssi
8. valkoinen-vihreä
18. ruskea
9. valkoinen-musta
19. musta
MERI kylpytakki
MERI kylpymatto
SPA pyyhkeet
Design:
Design:
Design:
Lapuan Kankurit
Lapuan Kankurit
Marja Rautiainen
Materiaali:pellavafrotee
Materiaali: 2-kertainen pellavafrotee
Materiaali:pellavafrotee
Koko:
S, M, L ja XL
Koko:47x63cm
Koko:
kasvopyyhe 18x25cm
Väri:
1. valko-pellava
Väri:
1. valkoinen-pellava
käsipyyhe 35x45cm
7. pellava-harmaa
5. valkoinen-sininen
kylpypyyhe 75x150cm
7. pellava-harmaa
Väri:
13. pinkki, 14. vihreä,
8. valkoinen-vihreä
15. sininen, 16. oranssi,
9. valkoinen-musta
18. ruskea, 19. musta
SPA kylpypyyhe 75x150cm
10
11
Tuolilla KAISA huopa 130x170cm. Lattialla PYRY kuumavesipullo, huovat KEHRÄ 90x130cm, SANNA 130x170cm,
PÄKÄPÄÄT 130x180cm, taskuhuivit UNI 60x170cm ja
MARIA 60x170cm.
Kaukana kavala maailma
Mitä lähemmäs eräkämppää kapeneva tie mutkitteli, sitä kirkkaammaksi kävi mieli. Kolmen kilometrin
päästä kotoa unohdin jo perjantai-iltapäivän ärsyttävän
sähköpostirumban, ja kahdenkymmenen kilometrin
jälkeen lasten korvatulehdukset ja asuntolainakin
olivat muisto vain. Viimeisessä risteyksessä aloin jo
suunnitella illan ruokalistaa ja varmistin kavereilta, että
viski ja sikarit tulivat mukaan. Kun avasimme auton
ovet mökin pihassa, kaikki pysähtyivät yhtä aikaa
kuuntelemaan.
Hiljaisuus.
PYRY kuumavesipullo
Design: Masaru Suzuki
Materiaali: päällinen 100% villa
12
Koko:
pullon tilavuus 2 litraa
Väri:
1. harmaa-valkoinen
3. punainen-valkoinen
13
Monikäyttöiset villatuotteemme lämmittävät kaikkina vuodenaikoina.
Materiaaleina käytämme vain puhdasta uutta villaa ja mohairia.
Kylmien kelien paras kumppani on villapäällysteinen kuumavesipullo:
täytä se kuumalla vedellä ja sujauta vällyjen väliin varpaita lämmittämään.
Lämpöinen pullo myös rentouttaa jännittyneet hartialihakset mukavasti.
Taskullinen shaali on helppo ja käytännöllinen asuste sisällä ja ulkona.
Heitä se harteille, kun käväiset syyskylmillä ulkona noutamassa lehden,
ja taskuun voit sujauttaa avaimet ja kännykän.
Villan lämpöä ei voita mikään!
SAAGA huopa
TORKKU huopa
UTU mohairhuopa
Design:
Design:
Materiaali: 70% mohair, 30% villa
Marja Rautiainen
Materiaali: 70% mohair, 30% villa
Koko:
130x170cm +hapsut
Väri:
3. puna-oranssi ruudullinen
7. beige ruudullinen
9. harmaa ruudullinen
12. puna-ruskea ruudullinen
Marja Rautiainen
Materiaali: 70% mohair, 30% villa
Koko:
130x170cm +hapsut
Koko:
130x170cm +hapsut
Väri:
1. beige
1. ruudullinen
6. vihreä
Väri:
KEHRÄ huopa
MARIA huopa
HIRVI huopa
TAIGA villahuopa
PELLAVAHUIVI
MARIA taskuhuivi
Design:
Design:
Materiaali: 100% skandinavian villa
Design:
Materiaali: 100% pesty pellava
Materiaali: 100% skandinavian villa
Materiaali: 100% puhdasta uutta villaa
Koko:
130x180cm +hapsut
Materiaali: 100% villa
Materiaali: 100% puhdasta uutta villaa
Koko:
40x180cm
Koko:
60x170cm +hapsut
Koko:130x180cm
Väri:
1. harmaa-valkoinen
Koko:90x130cm
Koko:
130x170cm +hapsut
Väri:
12. savun sininen,
Väri:
1. harmaa-valkoinen
Väri:
1. hiekka-valkoinen
2. ruskea-valkoinen
130x180cm
Väri:
7. harmaa-beige-valkoinen
13. punainen, 14. vaalea vihreä
2. ruskea-valkoinen
3. puna-beige
3. musta-harmaa
Väri:
1. harmaa-valkoinen
8. sini-beige-valkoinen
15. sininen, 16. musta, 17. kanerva,
3. musta-harmaa
9. musta-harmaa
9. musta-harmaa
9. puna-beige-valkoinen
18. ruskea, 19. luumunpunainen,
10. harmaa-valkoinen
Sari Myöhänen
Marja Rautiainen
Lapuan Kankurit
22. pellava, 23. valkoinen,
24. siniharmaa, 26. vaalea keltainen,
27. vaalea rosa, 28. kullan keltainen
14
15
Huovat PÄKÄPÄÄT 130x180cm ja
MARIA 130x180cm+hapsut
Japanilainen MASARU SUZUKI työskentelee monien
designprojektien parissa eri puolilla maailmaa, ja
on vuodesta 2009 alkaen suunnitellut myös Lapuan
Kankureille. Hänen kädenjälkensä tunnetaan hyvin
Japanissa, ja nyt myös suomalaiset saavat nauttia
Masarun sympaattisista tuotteista. Hän hyödyntää
luonnon vaikutteita oivaltavasti, mikä näkyy mm. KILI-
LAMMAS kuumavesipullo
ja LAMMAS -kuoseissa.
Design: Masaru Suzuki
Materiaali: päällinen 100% villa
16
Koko:
pullon tilavuus 2 litraa
Väri:
1. harmaa-valkoinen
9. musta-valkoinen
KILI huopa
PÄKÄPÄÄT huopa
LAMMAS huopa
Design:
Design:
Design:
Masaru Suzuki
Masaru Suzuki
Masaru Suzuki
Materiaali: 100% villa
Materiaali: 100% villa
Materiaali: 100% villa
Koko:65x90cm
Koko:90x130cm
Koko:130x180cm
90x130cm
130x180cm
Väri:
6. harmaa-valkoinen
Väri:
Väri:
8. harmaa-valkoinen
9. musta-valkoinen
9. musta-valkoinen
2. harmaa-valkoinen
17
KYLLÄ HARMITTI, kun asiakas ilmoitti lentävänsä neuvotteluihin keskellä heinäkuuta. No, bisnes
on bisnestä. Onneksi keksittiin vaimon kanssa tuoda
hänet tänne mökille – varoitettiinhan me tietysti ensin
näistä hieman omituisista rituaaleistamme, mutta
Alex on rohkea mies. Ei muuta kuin saunaan! Hän on
jo onkinut ahvenen, soutanut kämmeniinsä rakot ja
ihmetellyt mustikoista sinistyneitä hampaitaan.
Käy se neuvottelu näköjään näinkin. Kohta me grillataan.
LÄHDE jättipyyhe 95x180cm ja kylpytakki
18
MERI tohvelit ja KIVIKKO jättipyyhe 95x180cm
19
MERI pellavafroteepyyhe 75x150cm, LÄHDE ja KASTE jättipyyhe 95x180cm
Mikään ei rentouta niin kuin sauna. Laudeliinat suojaavat lauteita ja tekevät löylyhetkestä miellyttävän. Laske pää pehmeälle saunatyynylle, helli
itseäsi ihanasti ihoa hierovilla pellavafroteepesimillä ja nauti kotimaisen
saippuan puhtaista ja luonnollisista tuoksuista. Saunatuotteemme tuovat
kylpyhetkeen palan suomalaista luontoa parhaimmillaan.
20
VIILU laudeliina
VIILU saunatyyny
Design:
Design:
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
Koko:48x60cm
Koko:20x46cm
48x150cm
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali:pellava-puuvilla
sisällä styroxrouhe
Väri:
21. valkoinen-pellava
Väri:
21. valkoinen-pellava
29. musta-grafiitti
29. musta-grafiitti
VIILU pyyhKEET
VIILU selänpesin ja pesukinnas
Design:
Design:
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
Koko:35x45cm
Koko:13x60cm
80x150cm
15x20cm
Materiaali:pellavafrotee
Materiaali:pellavafrotee
Väri:
21. valkoinen-pellava
Väri:
21. valkoinen-pellava
29. musta-grafiitti
29. musta-grafiitti
21
MATTI PIKKUJÄMSÄ
MIESTEN SAUNA, SAUNARANTA ja LAUANTAIN TOIVOTUT kuvaavat suomalaisia saunomisperinteitä vuosikymmenten takaa. Taideteollisesta korkeakoulusta
valmistunut suunnittelija Matti Pikkujämsä ammentaa
omintakeisen tyylinsä erityispiirteet suomalaisen arjen
MIESTEN SAUNA saunatyyny
RAUDUS laudeliina
RAUDUS saunatyyny
KOIVUNEN saunatikut
morilla. Voit melkein kuulla kiukaan sihahtelun ja mat-
Design:
Design:
Design:
Design:
Marja Rautiainen
karadiosta tulvivat lauantai-illan toivotut sävelmät…
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali:pellava-puuvilla
Koko:
tulitikun pituus 10cm
Koko:20x46cm
Koko:46x60cm
Koko:saunatyyny
Väri:
46x150cm
Väri:
21. valkoinen-beige
Väri:
21. valkoinen-beige
28. valkoinen-vihreä
28. valkoinen-vihreä
29. pellava-musta
29. pellava-musta
nostalgiasta ja viimeistelee kuvansa lämpimällä huu-
SAUNARANTA LAUDELIINA
Design:
Matti Pikkujämsä
LAUANTAIN TOIVOTUT LAUDELIINA
Design:
Matti Pikkujämsä
Matti Pikkujämsä
19. musta-valkoinen
MIESTEN SAUNA LAUDELIINA
Design:
Matti Pikkujämsä
Marja Rautiainen
RAUDUS PYYHKEET
Design:
Marja Rautiainen
RAUDUS selänpesin JA
pesukinnas
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali:pellavafrotee
Design:
Koko:46x60cm
Koko:
46x60 cm
Koko:46x60cm
Koko:47x63cm
Materiaali:pellavafrotee
Väri:
Väri:
15. sini-valkoinen
46x150cm
80x150cm
Koko:13x60cm
Väri:
Väri:
15x20cm
18. vihreä-valkoinen
19. musta-valkoinen
28. valkoinen-vihreä
Väri:
22
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
SAIPPUA
Kotimainen koivusaippua
LÖYLYTUOKSU koivu
Design:
Lapuan Kankurit
Materiaali: kuivattuja koivunlehtiä
(voi käyttää useamman kerran)
28. valkoinen-vihreä
23
KOIVU JA MOTTI saunatikut
SEITA saunatyyny
SEITA laudeliina
Design:
Marja Rautiainen
Design:
Design:
Koko:
tulitikun pituus 10cm
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali:pellava-puuvilla
Koko:20x46cm
Koko:46x60cm
Väri:
21. pellava-valkoinen
46x150cm
23. pellava-punainen
Väri:
21. pellava-valkoinen
29. pellava-musta
23. pellava-punainen
29. pellava-musta
SAIPPUA
Kotimainen glögisaippua
Lapuan Kankurit
Lapuan Kankurit
KOIVU saunatyyny
KOIVU laudeliina
KOIVU kylpypyyhe
Design:
Design:
Design:
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali:pellavafrotee
Koko:20x46cm
Koko:46x60cm
Koko:80x150cm
Väri:
46x150cm
Väri:
29. valkoinen-musta
Väri:
29. valkoinen-musta
29. valkoinen-musta
LÄHDE pyyhe 95x180cm ja LÄHDE kylpytakki
24
25
Arjen luksusta
Me tehdään aika paljon yhdessä ruokaa, ainakin joka
viikonloppu. Usein alamme suunnitella seuraavan viikonlopun ruokalistaa jo sunnuntaipäivällisen ääressä.
Hassua, miten yksinkertaiset ja aidot asiat nousevat
yhä tärkeämmiksi, kun vuodet vierivät. Kumpi hakee
torilta kalaa, kumpi laittaa lihan marinoitumaan…
Sellaista arkea.
Minun bravuurini ovat lammasruoat, ja vaimo taas
osaa loihtia taivaallisia jälkkäreitä. Meille on vuosien
mittaan muovautunut aika samanlainen maku, ja hitaus ja nautiskelu on meille ehdotonta arjen luksusta.
Kokkaus
Kotikokki rakastaa pestyä pellavaa! Pehmoiset SIRU- ja HELMI-tekstiilit
kuivaavat tehokkaasti, suojaavat roiskeilta ja peittelevät lämpimäiset.
Pesu ja kuivaus, ja ne ovat taas käyttövalmiina.
26
SIRU esiliinat 95x80cm ja 70x90cm, SIRU ja HELMI pyyhe 48x70cm
27
Pientä luksusta keittiöön? Keittiötekstiilien pinnassa on kaunis kiilto, sillä
ne on kudottu pitkäkuituisesta aivinapellavasta. Tuotteissa yhdistyvät
skandinaavinen design ja käsin kosketeltava laatu. Valitse pyyhkeet ja liinat
tunnelman mukaan: rento ja pehmeä pesty pellava, tyylikäs moderni kuvio
tai käyttäjän harrastuksia kuvaava metsä- tai kasviaihe.
IIDA kaitaliina
LAMMAS pyyhe
Design:
Design:
Lapuan Kankurit
Masaru Suzuki
Materiaali: 100% pellava
Materiaali: 100% pellava
Koko:43x150cm
Koko:48x70cm
Väri:
20. pellava-kanerva
Väri:
1. valkoinen-pellava
21. pellava-valkoinen
9. valkoinen-musta
23. pellava-punainen
26. pellava-tumma sininen
28. pellava-ruskea
29. pellava-musta
PIENNAR kaitaliina
PIENNAR pyyhe
SUOMI pyyhe
Design:
Materiaali: 100% pellava
Design:
Materiaali: 100% pellava
Lapuan Kankurit
Koko:48x70cm
Materiaali: 100% pellava
Hanna Koskimies
Koko:35x120cm
Väri:
22. pellava-valkoinen
Koko:35x50cm
Väri:
22. pellava-valkoinen
23. pellava-kanerva
48x70cm
23. pellava-kanerva
26. pellava-tumma sininen
Väri:
61. valkoinen-pellava
26. pellava-tumma sininen
28. pellava-vihreä
65. sini-valkoinen
28. pellava-vihreä
ROSA kaitaliina 48x150cm
28
29
Taideteollisen korkeakoulun kasvatti MARJA RAUTIAINEN on Lapuan Kankureiden kantavia voimia. Hän
edustaa uutta ennakkoluulotonta suunnittelijasukupolvea, jonka tinkimätön tavoite on luoda pellavatekstiilejä tämän päivän kuluttajan tarpeisiin. Marjan töistä
heijastuvat vahva ammattitaito ja kunnioitus suomaPÖLLÖ kassi
Design:
Marja Rautiainen
PÖLLÖ pyyhe
KORPI pyyhe
laista tekstiiliperinnettä kohtaan, ja kuosit KIVIKKO,
Design:
Design:
VIILU, SIRU ja HELMI ovatkin modernia skandinaavista
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali:pellava-puuvilla
Koko:28x33cm
Koko:46x70cm
Koko:48x70cm
Väri:
Väri:
53. valkoinen-punainen
Väri:
23. musta-vihreä
55. valkoinen-sininen
25. musta-sininen
59. valkoinen-musta
28. musta-grafiitti
29. musta-valkoinen
Materiaali:pellava-puuvilla
55. valkoinen-sininen
30
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
suunnittelua parhaimmillaan.
RYYTIMAA pyyhe
SIENISYKSY pyyhe
KALAONNI pyyhe
HELMI pyyhe
SIRU pyyhe
SIRU esiliina
Design:
Design:
Design:
Design:
Design:
Design:
Minttu Wikberg
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
Anu Leinonen
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali: 100% pesty pellava
Materiaali: 100% pesty pellava
Materiaali: 100% pesty pellava
Koko:46x70cm
Koko:46x70cm
Koko:46x70cm
Koko:48x70cm
Koko:48x70cm
Koko:
70x90cm (perusmalli) Väri:
Väri:
Väri:
Väri:
61. valkoinen-pellava
Väri:
3. valkoinen-punainen
95x80cm (vyötärömalli)
62. pellava-musta
5. valkoinen-sininen
Väri:
51. valkoinen-pellava
63. pellava-punainen
51. valkoinen-pellava
52. pellava-musta
64. pellava-sininen
52. pellava-musta
65. valkoinen-sininen
53. pellava-punainen
66. valkoinen-punainen
55. pellava-sininen
69. valkoinen-harmaa
59. valkoinen-harmaa
31. valkoinen-oranssi
44. valkoinen-kelta-ruskea
35. valkoinen-sininen
31
Haluatko muistaa asiakastasi
design-klassikolla?
Dora Jungin upeat pellavatekstiilit ovat jälleen tuotannossa, kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen.
Klassikot syntyvät uudelleen nyt Lapuan Kankureiden
kutomossa.
Toimitamme liinat upeassa lahjapakkauksessa. Dora
Jung -tuotteiden mukana saat myös kauniin pienen
esitteen, joka kertoo hänen elämäntyöstään.
ANEMONE pikkuliina 35x35cm
32
100 RUUSUA 150x260cm lahjapakkauksessa
33
DORA JUNG (1906-1980)
Suomalainen tekstiilitaiteilija Dora Jung oli kuulu
tinkimättömyydestään ja siitä, että hän vaati itseltään
aina parasta. Hän etsi jatkuvasti uusia mahdollisuuksia ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan tekstiiliensä
kautta, kyseenalaisti materiaalien ja kudontatekniikan
KIELO pöytäliina ja servetit
KAARNA pöytäliina ja servetit
tuntuviin haasteisiin saavuttaakseen haluamansa
Design:
Dora Jung
Design:
Dora Jung
lopputuloksen.
Laatu:
100% pellava
Laatu:
100% pellava
Koko:
150x150cm Koko:
150x220cm rajoitukset eikä pelännyt tarttua mahdottomiltakaan
Maailmanmaineeseen noussut taidekäsityöläinen ja
150x260cm
150x260cm
teollinen muotoilija loi 50-vuotisen uransa aikana
48x48cm (servetti)
48x48cm (servetti)
pellavasta designtuotteita ja taidetta koteihin, kirkkoi-
Väri:
10. valkoinen-pellava
Väri:
10. pellava
hin ja julkisiin tiloihin. Dora Jung tunnettiin aikanaan
20. valkoinen-valkoinen
20. oliivi
rohkeana uudistajana, käsityötaiteen edelläkävijänä ja
30. valkoinen-rosa
30. kanerva
kudontatekniikan kehittäjänä. Hänellä oli ainutlaatui-
50. valkoinen-lila
40. tumman harmaa
nen estetiikan, värien ja muotojen taju sekä taito käsi-
tellä hienoimpiakin pellavalaatuja. Ei ihme, että Dora
Jungin design keräsi alansa merkittävimpiä kotimaisia
ja kansainvälisiä palkintoja. Ajatus suomalaisten kotien
kauniimmasta arjesta inspiroi häntä luomaan pellavaliinoja, jotka kestävät aikaa.
ANEMONE pikkuliina
34
Design:
Dora Jung
Laatu:
100% pellava
100 RUUSUA pöytäliina
ja servetit
VIIVA pyyhe ja kaitaliina
Design:
Dora Jung
Design:
Dora Jung
Laatu:
100% pellava
Koko:35x35cm
Laatu:
100% pellava
Koko:48x35cm
Väri:
61. pellava-pellava
Koko:
150x150cm, 150x200cm
48x85cm
62. valkoinen-pellava
150x260cm, 150x320cm
48x150cm (kaitaliina)
63. kanerva-pellava
48x48cm (servetti)
Väri:
61. valkoinen-pellava
65. siniharmaa-pellava
Väri:
10. valkoinen-pellava
62. valkoinen-valkoinen
20. valkoinen-valkoinen
63. valkoinen-rosa
30. valkoinen-rosa
65. valkoinen-sininen
40. valkoinen-sininen
35
Joulumieli
Tänä vuonna päätettiin siskon perheen kanssa pakata
lahjat, kinkut ja koko porukka isovanhempia myöten
autoihin ja viettää mökillä oikein perinteinen, rauhallinen loma. Ennen lähtöä nuoriso-osaston kanssa
piti tosin neuvotella kotiin jäävistä tietokoneista aika
kiivaaseen sävyyn. Mukaan tuli sen sijaan lumilaudat.
joulu
Uunista leijaileva tuoksu, hämärän sävyt ja takkatulen
ritinä tuntuvat rauhoittaneen koko perheen. Katoimme yhdessä oikein kauniisti - lapsetkin tykkäävät, kun
joskus laitetaan pöytä ihan lautasliinoja myöten, kynttilöineen kaikkineen. Yhdessäoloa, serkkuja, mummeja, vaareja, herkkuruokia - tätä se joulumieli tarkoittaa.
ROSA pöytäliina 150x260cm, servetti 48x48cm,
villahuopa 130x180cm sekä SAAGA mohairhuopa 130x170cm+hapsut
36
37
SALLA huopa-alunen
MURATTI kaitaliina
MURATTI pyyhe
UNI kuumavesipullo
Design:
Design: Design:
Materiaali: päällinen 100% villaa
Lapuan Kankurit
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
Materiaali: 100% villa
Materiaali: 100% pellava
Materiaali: 100% pellava
Koko:
pullon tilavuus 2 litraa
Koko:19,5x19,5cm
Koko:35x120cm
Koko:48x70cm
Väri:
6. punainen
Väri:
1. vaalea harmaa
43x150cm
Väri:
31. pellava-valkoinen
7. harmaa
2. tumma harmaa
Väri:
31. pellava-valkoinen
34. viininpuna-punainen
3. punainen
34. viininpuna-punainen
4. vihreä
5. sininen
8. beige
KAISA taskuhuivi
MISTELI kuumavesipullo
MISTELI kaitaliina
MISTELI pyyhe
MISTELI huopa
Design:
Design:
Design:
Materiaali: päällinen 100% villa
Design: Materiaali: 100% puhdasta uutta villaa
Koko:
pullon tilavuus 2 litraa
Materiaali: 100% pellava
Materiaali:pellava-puuvilla
Materiaali: 100% villa
Koko:
60x170cm +hapsut
Väri:
31. harmaa-valkoinen
Koko:35x120cm
Koko:46x70cm
Koko:90x130cm
Väri:
9. harmaa-valkoinen
34. puna-valkoinen
43x150cm
Väri:
61. pellava-valkoinen
130x200cm
13. punainen-valkoinen
Väri:
61. pellava-valkoinen
63. pellava-punainen
Väri:
1. harmaa-valkoinen
63. pellava-punainen
3. puna-valkoinen
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
Marja Rautiainen
38
39
HEINI RIITAHUHTA
Heinin kädenjälki piirtää muistoja lapsuuden kesistä.
Ensimmäinen Lapuan Kankureille suunniteltu mallisto
ROSA onkin saanut inspiraationsa taiteilijan isoäidiltä,
joka oli innokas kotipuutarhuri ja vaali kukkasiaan
rakkaudella. Kukka-teema näkyy myös Heinin kenties
ROSA villahuopa
tunnetuimmassa työssä, Arabian Runo-astiastossa,
sekä 2011 Arabianrannan piha-alueelle suunnitellussa
Design:
keramiikkateoksessa.
Materiaali: 100% puhdasta uutta villaa
Heini Riitahuhta
Koko:130x180cm
Heini valmistui Taideteollisen korkeakoulun kera-
Väri:
1. beige-valkoinen
miikka- ja lasisuunnitteluosastolta vuonna 2002
2. rosa-viininpunainen
ja työskentelee nyt itsenäisenä taiteilijana Arabian
3. rosa-punainen
Taideosastolla. Monipuolinen suunnittelija tunnetaan
myös kansainvälisesti: hän on saanut Japanissa Minon
design-sarjan kunniamaininnan.
ROSA kaitaliina
ROSA keittiöpyyhe
Design:
Design:
Heini Riitahuhta
Heini Riitahuhta
Materiaali: 100% pellava
Materiaali: 100% pellava
Koko:48x150cm
Koko:48x70cm
48x260cm
Väri:
31. pellava-valkoinen
Väri:
31. pellava-valkoinen
33. punainen-kanerva
33. punainen-kanerva
SAAGA mohairhuopa 130x170cm+hapsut
40
41
42
43
Vain parasta – Masters of Linen
Jokaisen tuotteemme juuret ovat parhaissa mahdollisissa raaka-aineissa. Taidolla kudotut ja viimeistellyt
kankaat kestävät käytössä sukupolvilta toisille.
Lapuan Kankurit on ainoa suomalainen kutomo,
jonka korkealuokkaiset pellavatekstiilit on hyväksytty
eurooppalaisen Masters of Linen -pellavatuotteiden
arvostettuun joukkoon. Masters of Linen -merkin
myöntävä kansainvälinen organisaatio toimii Pariisissa eurooppalaisen laatupellavan puolestapuhujana.
Ketjussa ovat mukana viljelijät, kehräämöt ja kutomot.
Me kaikki haluamme osaltamme vaikuttaa siihen, että
käyttämäsi tuote on parasta mahdollista laatua.
Täyspellavatekstiilimme valmistetaan pitkäkuituisesta
aivinasta, joka kasvaa mm. Ranskassa ja Belgiassa, ja
langaksi se kehrätään mm. Unkarissa. Puolipellavatekstiileissä materiaalina on kampapuuvilla, joka on
valmistettu Öko-Tex-standardin mukaisesti. Villatuotteemme valmistetaan puhtaasta uudesta villasta ja
mohairlangasta.
Tue kestävää kehitystä
Haluat varmaan, että yrityksesi viestii tämän päivän
asioita: vastuullisuutta ja kestävää kehitystä. Meille on
tärkeää, että tiedämme jokaisen työvaiheen langasta tuotteeksi ja miten ne on toteutettu. Näin syntyy
laadukas lopputulos.
Lapuan Kankureiden pellavatuotteilla on Suomalaisen
Työn Liiton Avainlipputunnus, koska pellavatekstiilimme suunnitellaan, valmistetaan ja viimeistellään
kutomossamme Lapualla.
Suunnittelu, loimaus, kutominen, viimeistely, pesu,
leikkaus, ompelu ja pakkaus vaativat kaikki omat
ammattilaisensa. Meidän tärkeimpiä voimavarojamme
ovatkin ammattitaitoinen henkilökunta ja ajanmukainen konekanta. Me tunnemme tekijämme.
Keskeisen sijaintimme ansiosta saat tuotteet nopeasti
ja mahdollisimman pienin kuljetus- ja päästökustannuksin.
44
45
HELPPO VALINTA
Arvot näkyviin
Pakkaamme puolestasi
Näin tilaat
Me olemme tehneet liikelahjojen hankkimisen sinulle
helpoksi. Voit valita liikelahjat laajasta mallistostamme,
tai halutessasi saat täysin yksilölliset tuotteet. Liikelahjat toimitetaan tyylikkäästi pakattuna, haluamallasi
aikataululla. Tilauksen voit tehdä kätevästi nettipalvelussamme, silloin kun sinulle sopii.
Yrityksesi visuaalisen ilmeen ja arvojen tulisi näkyä
myös liikelahjoissa. Meillä se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna - suunnittelemme
tuotteet yrityksen toiveiden mukaan, ja tietenkin saat
tyylikkään näkyvyyden myös yrityksen logolle joko
etikettiin tai itse tuotteeseen. Ammattilaistemme
harjaantunut silmä takaa onnistuneen lopputuloksen.
Yhdessä se sujuu!
Jotta lahjasi olisi täydellinen kokonaisuus, pakkaamme
puolestasi tuotteet valitsemaasi tyylikkääseen pakkaukseen. Saat liikelahjasi täysin valmiina.
Olemme rakentaneet helpon ja sujuvan nettitilauspalvelun juuri sinua ajatellen. Yritysasiakkaanamme tilauksesi on vain muutaman klikkauksen päässä. Huomaat
pian, että meidän asiakkaanamme kannattaa olla.
Vai haluatko jättää valinnan ilon asiakkaallesi? Meiltä
saat nyt myös suositut liikelahjakortit.
Entä yrityksesi omat tekstiilit? Asiakastilat, kokoushuoneet, sauna- ja ruokailutilat ovat yrityksesi tärkein
käyntikortti. Pöytä-, kaita- ja laudeliinoja saa myös
metritavarana, ja tarjoamme mittatilausompelua sekä
brodeerauspalvelun.
Halutessasi voimme myös postittaa lahjan puolestasi
suoraan asiakkaalle.
Näin pääset alkuun: luo asiakastili netissä. Sen
jälkeen vain soitto tai viesti meille, ja yrityksesi saa
käyttöönsä edulliset liikelahja-asiakkaan toimitus- ja
hintaehdot.
Asiakastilin luominen:
www.lapuankankurit.fi/verkkokauppa
-> Luo asiakastili
Asiakastili puhelin: 06 433 8300
Asiakastili sähköposti: [email protected]
Liikelahjakortti
Liikelahjakortti on hyvä valinta silloin, kun et
tunne asiakasta. Lahjan saajan ulottuvilla on
koko tuotevalikoimamme ja tuotteet löytyvät
verkkokaupastamme vaivatta.
Lisätietoa:
[email protected]
verkkokauppa:
www.lapuankankurit.fi/verkkokauppa
46
Voit myös jättää koko työn meille. Soita tai täytä
tarjouspyyntölomake netissä, niin mietimme lahjaehdotukset yrityksellenne valmiiksi.
Tarjouspyyntö:
www.lapuankankurit.fi/fi/liikelahjat/tarjouspyynto
Voit tilata liikelahjat myös oheisella lomakkeella.
Helppoa!
Tervetuloa yritysasiakkaaksi!
47
TORKKU mohairhuopa 130x170cm+hapsut
PELLAVAHUIVI 40x180cm
48
49
L APUAN KAN KU RIT OY
Te l +3 5 8 (0) 6 4 3 3 8 3 0 0
Ter vaspu u nt ie 1, 62100 L APUA, FINL AND
info@lapu ankanku rit.f i www.lapuankankurit.f i
50