Keittiömme on nyt

Transcription

Keittiömme on nyt
Charmia.fi
Nyt tulee
kotiin!
Vuonna 1993 perustetun Kalustetukun perusidea tarjota laadukkaita ja kohtuuhintaisia keittiöitä ja muita kodin kiintokalusteita tavallisille ihmisille on toiminut alusta asti.
tossa markkinoiden vaatimusten mukaisesti ja tällä hetkellä
voimme todeta niiden olevan aivan huippuluokkaa. Meiltä
puuttui vain yksi asia.
Kalustetukku tunnetaan laadukkaasta kotimaisesta työstään. Laajan mallivalikoiman, paikallisten varastojen ja asennuspalvelun ansiosta Kalustetukku palvelee niin peruskeittiön ostajaa kuin mittatilauskeittiönkin hankkijaa.
"Loistavalta tuotteeltamme puuttui nimi!"
Keittiömme on nyt
Charmia
Palvelumme sekä tuotteemme ovat kehittyneet vuosien saa-
2
kalustetukku.fi
K
okeile, haaveile, fiilistele ja pelleile.
Kaikki on mahdollista Kalustetukun testikeittiöllä.
Kalustetukku.fi-verkkosivu tarjoaa sinulle nyt mahdollisuuden päästää villeimmätkin keittiöhaaveesi valloilleen. Testikeittiösovelluksella voit kokeilla, miltä mielimateriaalisi
näyttäisivät oikeassa keittiössä. Valitse ovimallit, pöytätasot
ja vetimet mielesi mukaan - ja anna kaikkien muidenkin
päästä osaksi unelmakeittiötäsi. Facebook-jakamisen lisäksi
voit lähettää oman keittiösuunnitelmasi myös suoraan Kalustetukun myymälään. Myymälästä sinuun otetaan yhteyttä
lähettämäsi suunnitelman perusteella, jolloin keittiöunelmasi on askeleen lähempänä toteutumista.
Testikeittiösovelluksen lisäksi Kalustetukun verkkosivut
tarjoavat sinulle mahdollisuuden myös uusien ideoiden etsimiseen. Jokainen tuoteryhmä esitellään selkeästi, jolloin
selaileminen on yksinkertaista ja nopeaa. Verkkosivuilta löydät nopeasti oman Kalustetukku-myymäläsi josta saat sekä
vinkkejä että ohjeita kotisi uudistamiseen.
3
Kotimainen ja ketterä Kalustetukku
V
uonna 1993 perustetulla Kalustetukulla on 12 myymälää
ympäri Suomea. Yritys tunnetaan laadukkaasta kotimaisesta työstään. Laajan mallivalikoiman, paikallisten varastojen
ja asennuspalvelun ansiosta Kalustetukku palvelee niin peruskeittiön ostajaa kuin mittatilauskeittiönkin hankkijaa. Kalustetukun jokaisesta myymälästä löytyy suoraan varastosta
komponentteja, joista keittiö rakennetaan. Koska tavara tulee
suoraan suomalaisilta yhteistyökumppaneiltamme, voidaan
keittiö räätälöidä ja toimittaa asiakkaan toivomalla tavalla.
Ammattitaitoinen suunnittelutiimimme osaa työnsä. Ehdoton
vahvuutemme on puusepänverstaamme Loimaalla. Siellä valmistuvat tarpeen vaatiessa täysin yksilölliset kalusteet.
Trendinä yksilöllisyys
Vaikka perinteinen suomalainen keittiökaapistomaku on perustunut klassisiin vaaleisiin oviin, ovat pinnalla nyt yksilölliset ratkaisut. Nykyään kysytään kaikkea mahdollista, eikä
yhtä suurinta trendiä ole olemassa. Keittiöltä haetaan ennen
kaikkea toimivuutta ja käyttäjänsä näköisiä ratkaisuja. Voisi-
Uutena palveluna tarjoamme verkkosivuilla asiakkaillemme mahdollisuuden laittaa vanhaksi jäävä keittiö myyntiin
”vaihtopörssiimme”. Tämän palvelun avulla toivomme, että
vanhat ja usein aivan hyväkuntoiset keittiöt, ym. kaapistot
tulisivat vielä kierrätettyä. Usein kodeissa, mökeillä ja työpaikoilla on tiloja, joihin kelpaa vähän käytettykin kaappi taikka
kaapisto.
kin sanoa, että suurin muoti keittiössä ovat valveutuneet kuluttajat: He tietävät mitä haluavat.
Joitakin linjanvetoja kuitenkin voidaan tehdä. Muutama vuosi sitten suosioon nousseet kiiltävät pinnat ja vaaleat pinnat
ovat edelleen suosittuja. Samoin vetimetön ovi, eli uraan jyrsitty vedin tai vastaava, ovat suosittuja.
Palveluntarpeen noustessa kattava palvelupaketti on tärkeä.
Koska organisaatiomme on pieni ja joustava, pystymme hyvin
seuraamaan asiakkaidemme toiveita. Siinä missä viisi vuotta
sitten suurin osa kalusteista lähti osina, jotka asiakas itse kasasi ja asensi, lähtee nyt 90 % tuotteista valmiiksi kasattuna.
Ja niistä noin puolet asennetaan meidän toimestamme paikoilleen.
Kalustetukusta saa suunnittelun, toteutuksen, asennuksen ja
tarvittaessa rahoituspalvelun. Keittiön lisäksi kalusteita saa
kylpyhuoneisiin ja muihin kodin tiloihin.
Kalustetukun Facebook-sivuilla esittelemme
uutuuksia, asiakkaille toteutettuja kohteita
sekä paljon muuta mielenkiintoista. Tykkää
meistä ja pysyt ajan tasalla mitä Kalustetukussa tapahtuu.
kalustetukku.fi/vaihtoporssi
4
KEITTIÖT
Mallikeittiöt.......................................... 8
Fast-keittiöt........................................ 19
Ajankohtaista..................................... 20
Ovimallit............................................. 22
- MDF, kalvo-ovet............................ 22
- MDF, maalatut.............................. 24
- Lasiovet....................................... 24
- Mikrolaminaattiovet..................... 26
- Massiivipuuovet............................ 28
- Puuviiluovet................................. 29
- Runkovärit.................................... 30
- Muovisokkelit............................... 30
- Listat........................................... 30
Vetimet.............................................. 31
Tilaustasot.......................................... 34
Välitilalaminaatit................................ 34
Laminaattitasot.................................. 35
Saranat.............................................. 36
Jalat................................................... 37
Altaat................................................. 38
Damixa-hanat..................................... 40
Lisävarusteet...................................... 41
Jätemekanismit................................... 44
Led-valot............................................ 45
Liesituulettimet................................... 46
GRAM-KODINKONEET............................ 48
LIUKUOVIKAAPISTOT
Kabinetti............................................ 50
KYLPYHUONEET
Mallikylpyhuoneet............................... 54
WC-altaat........................................... 56
Peilit ja valolipat................................. 57
KODINHOITOHUONE............................... 58
KOMEROT............................................... 59
”KALUSTETUKUSSA
PARAS HINTA/LAATUMIELIKUVA”
Asuntokorjaaja 2012 -tutkimus
MALLIKEITTIÖ
Jotta eri keittiömallien vertailu ja
ostopäätöksen teko olisi mahdollisimman helppoa, olemme laskeneet
jokaiselle mallikeittiölle esimerkkihinnan samanlaisesta kokonaisuudesta. Mallikeittiöiden rungot ovat
valkoiset ja tasot laminaattipintaisia (HR1). Kodinkoneet (kuvassa
harmaat) eivät sisälly hintaan.
SUUNNITTELU
Materiaalit......................................... 60
Hoito-ohjeet....................................... 61
Vinkit................................................. 62
Kalustetukku-takuu............................. 62
Toimiva keittiö.................................... 63
Kaappien kalustemitat........................ 64
Kaappien rakennemitat....................... 65
KAAPPIEN MITAT
Yläkaapit............................................ 66
Alakaapit........................................... 67
Laatikostot......................................... 68
Komerot............................................. 69
Kylpyhuoneet...................................... 70
RAHOITUS.............................................. 71
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
5
K
un unelmoit uudesta keittiöstä, tule suoraan Kalustetukkuun. Meiltä löydät Suomen suurimman keittiövalikoiman, joka on tulvillaan trendikkäitä uutuusmalleja ja
suomalaisten kotien kestosuosikkeja. Kaikki keittiömme ovat
Suomessa suunniteltuja ja kotimaisista runkokomponenteista koottuja. Maustamalla niitä ripauksella omia ideoitasi
saat upean keittiön, jossa sinun on ilo kokata ja viettää herkullisia hetkiä yhdessä perheen ja ystävien kanssa.
Kalustetukkuun kannattaa tulla myös silloin, kun kylpyhuoneesi kaipaa uudistamista tai tarvitset kotiisi käytännöllistä
säilytystilaa. Kylpyhuonekalusteiden lisäksi saat meiltä altaat
ja muut lisätarvikkeet. Kotisi säilytystarpeisiin edustavan ja
tilaa säästävän ratkaisun tarjoaa Kabinetti-liukuovikaapistomme. Mittojen mukaan räätälöitävä Kabinetti-kaapisto
mahdollistaa säilytystilojen suunnittelun juuri sinun käyttötarkoituksesi mukaan.
6
Kalustetukusta koko unelmakeittiösi!
Kiinnostuitko?
Katso tästä
Toiminnallinen keittiö -video
kalustetukku.fi/galleria
Korkean laadun ja tyylin lisäksi Kalustetukku tuo keittiöösi arjen askareita helpottavaa toimivuutta. Käytännöllisten
kulmamekanismien ansiosta saat keittiösi kaikki kaappitilat
tehokkaaseen hyötykäyttöön takimmaista nurkkaa myöten.
Kaappien ja komeroiden ulosvedettävät korivaunut helpottavat keittiössä säilytettävien ruoka-aineiden ja tarvikkeiden
löytämistä ja auttavat pitämään sisällön hyvässä järjestyksessä.
Kalusteisiin liittyvien varusteiden lisäksi valikoimiimme sisältyvät muiden muassa keittiövalaisimet ja kalustejalat, jotka
tuovat keittiöösi yksilöllistä ilmettä.
7
LINJAKKAASTI
M
attamustaa ja valkoista yhdistävä keittiö on tyylitietoisen sisustajan unelma. Pelkistetyn suoralinjainen
keittiö syntyy suosituista Fino-ovista sekä Kalustetukun omasta Musta tulppaani -tasosta. Modernia toimivuutta tarjoavat
keittiön sähkötoimiset yläkaappimekanismit sekä laatikostot.
Pisteenä iin päällä ovat alumiiniset vedinlistat.
Leveillä ja syvillä laatikostoilla varustettu keittiö tarjoaa
pieneenkin tilaan runsaasti säilytystilaa. Tehokkaan kokonaisuuden täydentää rosterijaloilla seisova saareke, joka toimii
tarvittaessa niin kätevänä työtasona kuin ateriointipisteenä.
Kiinnostuitko?
Katso täältä video
Servo-driven toiminnasta
FINO
Mattamusta ja mattavalkoinen
1 075,Hinnat mallipiirroksen kaapistolle.
kalustetukku.fi/galleria
8
TRENDIKKÄÄSTI
T
äysmusta keittiö on tyylistään varman sisustajan valinta. Huippuunsa hiottu kokonaisuus rakentuu upeakiiltoisista Fino-ovista. Dramaattisen värimaailman täydentävät
välitilaan valittu musta lasi ja mattamustat vetimet.
Lue lisää valaistuksesta
Keittiön henkeen sopivan tekniikan erikoisuuksia ovat jokaisen kokin arvostama kaasulla toimiva liesitaso sekä musta design-liesituuletin. Keittiön yleisvaloa tehostavat ja
muotoilun yksityiskohtia korostavat välitilan epäsuora valaistus sekä ledivalot sokkelissa,
tason alla sekä välitilalasin alla.
kalustetukku.fi/ohjeet
Kiinnostuitko?
FINO
Kiiltävä musta
1 075,Hinnat mallipiirroksen kaapistolle.
9
TEHOKKAASTI
O
vena tässä modernissa kokonaisuudessa on huippukiiltävä Rumba, jossa on akryylilakkaus. Väri ei haalistu
eikä kellastu normaalin lakatun oven tavoin. Tasoina laminaattipintaiset kiiltävät puhtaan valkoiset, jotka kruunaa saarekkeessa tasoon alta kiinnitetty Box Lux -allas. Liesituuletin on
Savon kattoon integroitava malli, jossa huipputehon varmistaa tehokas kehäimu. Erikoisuutena on myös yläkaapeista
alas laskeutuva pistorasiayksikkö. Takaseinällä Aaria-ovet
ruskealla struktuurilla ja kentauri -vetimet sekä laminaattipintainen wenge-taso. Keskellä keittiötä pieni kaappien alta
lähtevä lisäpöytä, joka pienen madalluksen ansiosta sopii
hyvin lastenpöydäksi ja aputasoksi.
Tasosta ylös nousevan pistorasian voi sijoittaa myös yläkaappiin, jolloin tasotila
saadaan paremmin
hyödynnettyä.
RUMBA KIILTÄVÄ
Akryylilakattu
1 615,Hinnat mallipiirroksen kaapistolle.
10
PERINTEISESTI
V
alkovahatut Vehka-ovet tuovat perinteistä talonpoikaishenkeä tähän modernin linjakkaaseen kokonaisuuteen.
Keittiön suoraviivaista tyyliä tehostavat rosteriset tankovetimet sekä mustiksi sävytetyt runko-osat ja työtaso. Sokkelit,
sivulevyt ja valolistat ovat mustaksi petsattua tammiviilua ja
massiivipuinen työtaso mustaksi öljyttyä savutammea.
Kulmaan sijoitetun liesitason molemmin puolin on reilusti
työ- ja laskutilaa. Alakaapeista osa on korvattu itse hidastavilla laatikostoilla. Leveät laatikot tarjoavat runsaasti tilaa
niin ruokatarvikkeille kuin isokokoisille astioille ja keittiökoneille.
Kiinnostuitko?
Katso video Magissotarvikkeiden toiminnasta
VEHKA
Valkovahattu
1 755,-
kalustetukku.fi/galleria
Hinnat mallipiirroksen kaapistolle.
11
ROHKEASTI
Tason etureunan nauhoituksen voi tehdä
eri väriseksi kuin taso
on. Näin kaapistot ja
tasot saadaan sulautumaan linjakkasti
toisiinsa.
R
ohkeasti ja hyvällä maulla toteutettu värikäs kokonaisuus. Valkoisen kiiltävän laminaattitason etureuna
on nauhoitettu kiiltävän mustaksi, joka yhdessä kiiltävien
mustien Fino alaovien kanssa luo kokonaisuudesta hyvin
linjakkaan. Minimalistisissa yläkaapeissa näyttävät alumiinikehysovet mustalla lasilla. Värikäs jääkaappi ja samaan
sävyyn yhdistetyt välitilat tuovat pirteyttä ja ilmettä kokonaisuuteen. Musta komposiittiallas ja Damixan Osier hana
istuvat kokonaisuuteen saumattomasti.
FINO
Kiiltävä musta
1 075 ,Hinnat mallipiirroksen kaapistolle.
12
RETROSTI
R
etro-keittiö on retro vain ulkonäöltään. Sisäänsä tämä
keittiö kätkee alan viimeisimmät uutuudet. Yläkaappien 2-väriset Rumba uutuus ovet ovat 2,2 metriä leveät
ja ne kätkevät taakseen 4 erillistä yläkaappia. Näin kaikki
kaapeista tarvittava tavara on kerralla nähtävissä ja otettavissa ja kaiken saa taas piiloon yhdellä oven laskemisella.
Keittiön tasoina Getacore komposiittitasot. Tasojen uudella
rakenteella on saatu yhdistettyä mineraalitasojen hyvät ominaisuudet (saumattomuus, kestävyys, korjattavuus) järkevämpään hintaan. Huomaa tason ja altaan saumaton liitos.
Vallankumous
keittiössä?
Katso video
Bora-liesituulettimesta
RUMBA
2-värinen
1 505,kalustetukku.fi/galleria
Hinnat mallipiirroksen kaapistolle.
13
REILUSTI
T
oiminnallisesti tehokas keittiö, jossa ruokailutila muodostaa luontevan osan kokonaisuutta. Alakaappien
Fino-ovien luonnollista kelonsävyä tehostaa hopeamännyn
sävyinen laminaattitaso, jota on käytetty myös korotetussa
baaritasossa ja ruokapöydässä sekä kaapiston valolipassa.
Liesitason vieressä sijaitseva pikkuallas on kätevä apu ruoanlaitossa. Kulmatilan käytettävyyttä tehostaa Spacecorner-laatikosto. Täyspitkän terästason lisäksi rosteri on materiaalina myös välitilassa, Savon design-tuulettimessa ja
massiivisissa Kentauri-vetimissä.
FINO KELO
1 030,Hinnat mallipiirroksen kaapistolle.
14
MODERNISTI
I
talialaishenkinen design-keittiö, joka sopii erinomaisesti
myös avokeittiöratkaisuihin. 700 millimetriä syvän tason ja 650 mm syvän alalaatikoston ansiosta keittiö tarjoaa tavallista enemmän sekä työskentely- että säilytystilaa.
Alaosan laatikostojen Piano premium -etulevyissä harmaa
nahkakalvo ja alumiiniset vedinlistat. Yläkaappien kiiltävän
valkoisiksi maalatuissa Rumba-kippiovissa huomaamattomat vedinurat.
Täyspitkän, 15 mm paksun Stala -rosteritason altaan varusteisiin kuuluvat puinen leikkuulauta sekä rosterinen valutustaso. Kokonaisuuden täydentävät 600 mm leveä liesitaso
sekä 900 mm leveä Savo-liesituuletin. Yläkaappien kanssa
yhteen sointuva kiiltävän valkoinen tuuletin on varustettu
automaattisensorilla.
Vinkki
Katso video a-sensorista
PIANO
Premium harmaa
1 290,-
kalustetukku.fi/galleria
Hinnat mallipiirroksen kaapistolle.
15
KLASSISESTI
V
alkoiseksi maalattu, uritettu Lyyra Ura -ovi on perinteisen tyylikäs valinta keittiöön kuin keittiöön. Runsaasta
kaappitilasta huolimatta vaalea keittiö on ilmeeltään kevyt
ja raikas. U-muotoisen keittiön toimivuus on ensiluokkainen
tärkeimpien työpisteiden sijaitessa parin askeleen päässä
toisistaan.
Yläkaappien lasiovien ruutujako vie ajatukset jugendin aikaan, mihin sopivat myös yläkaappien kauniit nuppivetimet.
Viime silauksen klassiselle keittiölle antaa näkyvien sivujen
viimeistely ovimallin mukaiseksi.
LYYRA URA
Valkoinen
1 030,Hinnat mallipiirroksen kaapistolle.
16
LUOVASTI
O
vina näyttävät Norwoodin Nova vaakatammi-viiluovet
mustalla petsillä. Stalan helppohoitoinen RST pöytä.
Design liesituuletin. Linjakkaan kokonaisuuden täydentävät
RST-pintaiset sokkelit sekä pitkät oven taakse kiinnitettävät
Pluto-alumiinivetimet. Yläkaappien päällä näyttävyyttä tuova epäsuora valaistus.
Epäsuoralla valaistuksella saat keittiön ilmeeseen aivan uudenlaista
näyttävyyttä. Se toimii
hämärinä iltoina niin
tunnelma- kuin kulkuvalonakin.
NOVA
Tammiviilu, musta petsi
1 225,Hinnat mallipiirroksen kaapistolle.
17
NUOREKKAASTI
P
ienen kodin tehokeittiö, jolle pirteää ilmettä antaa punainen kvartsitaso. Liesitason alla oleva näppärä yhdistelmäuuni sisältää myös mikron. Kokkailun höyryt ja käryt
poistaa tehokkaasti rosterinen liesituuletin.
Alakaappien Fino Passion Basaltti -ovissa alumiiniset vedinuralistat. Fino Oxyd -yläkaappien ponnahtamalla avautuvissa ovissa ei vetimiä. Jätemekanismina lajittelua helpottava
Stala Ekosystem 2-2.
FINO PASSION BASALTTI
1 345 ,Hinnat mallipiirroksen kaapistolle.
18
FAST-KEITTIÖ
P
uhtaan valkoista ja lämmintä pähkinänsävyä yhdistävä
keittiö sopii moneen makuun. Fast-malliston osista toteutettuna keittiö on myös nopea ja helppo toteuttaa niin
uuteen taloon kuin remontoitavaan kotiin.
F
ast-keittiöt tarjoavat laadukkaan
ja edullisen ratkaisun
nopeaan keittiön tarpeeseen. Valitse vain
mieleisesi ovimalli ja
runkoväri, niin saat
kokoamista vaille valmiin keittiön vaikka
heti mukaasi.
Kuvan keittiössä valkoisiksi maalatut Aaria-ovet ja pähkinän
väriset laminaattitasot, sokkelit, valolistat ja rungon näkyvät
osat. Modernia ilmettä edulliselle, mutta näyttävälle kokonaisuudelle antaa rosterinen liesituuletin.
AARIA R2
Valkoinen
Fast-keittiömallit
voivat vaihdella
myymälöittäin.
800,Hinnat mallipiirroksen kaapistolle.
19
AJANKOHTAISTA
K
eittiö ja olohuone ovat nykyisin yhtä avointa tilaa ja keittiöistä halutaankin tehdä yhä enemmän ei keittiömäisiä
kokonaisuuksia. Keittiön kaapistot jatkuvatkin usein myös olohuoneen puolelle, näyttämättä kuitenkaan keittiöön tarkoitetuilta kalusteilta. Omassa kodissani olen vienyt keittiön kalusteita
myös työhuoneeseen ja makuuhuoneeseen.
Työhuoneen lipaston laatikoiden jokainen etulevy on eri sävyinen. Olen yhdistänyt siihen mattaa ja kiiltävää Kensapuun
AARIA ovea. Lipastossa on myös 12 eri tyyppistä vedintä. Lipaston viimeistelee 12mm paksu puhtaan kiiltävän valkoinen laminaattipintainen taso joka kiertää lipaston ympäriinsä.
Kalustetukun kalusteilla sain räätälöityä toivomani kokoisen
lipaston makuuhuoneeseeni. Lipasto on kiinnitetty seinään
ja samalla nostettu lattiasta irti, jolloin tilan tuntu ei pienene.
Ahtaaseen tilaan valitsin oviksi Kensapuun kiiltävän valkoiset
Rumba akryylilakatut vedinuraovet jotka eivät vaadi erillistä
vedintä. Näin sain pidettyä lipaston syvyyden mahdollisimman
pienenä.
Sisustussuunnittelija
Minna Haapakoski
20
A
ninkaisten Kiinteistövälitys Oy:n AninkainenPlus-esittelykodissa kokataan myös Kalustetukun keittiössä.
Yli 40 vuotta Aninkaisten pääkonttorina toiminut Turun keskustan arvohuoneisto sai uuden ilmeen, kun siitä päätettiin
tehdä AninkainenPlus-esittelykoti. Kalustetukun moderni ja
toimiva keittiö oli ykkösvalinta. ”Nähtyämme Kalustetukun
ehdotuksen, päätimme oitis tarttua siihen. Toimivuus, materiaalit ja hinta olivat kohdillaan, joten päätös oli helppo. Kun
vielä asiakkaamme, joille olimme Kalustetukkua suositelleet,
olivat tyytyväisiä, ei jäänyt kysyttävää”, kertoo toimitusjohtaja Jethro Rostedt.
Keittiön ovina modernit, maalatut korkeakiiltoiset Rumbavedinuraovet sekä Aaria Premium harmaa ”nahka”-kalvoovet. Keittiössä puhtaan valkoiset laminaattipintaiset työtasot. Yläkaapeissa Aventos-nostomekanismit sekä valopohjat.
Harmaiden yläkaappien taakse on kierretty led-nauha, joka
antaa hienon tunnelmavalaistuksen keittiöön. Savo-liesituuletin, joka on varustettu automaattisensorilla.
21
MDF • KALVO
K
alvopinnoitettu kalusteovi on varma valinta kotiisi. Kalvo-oven ominaisuudet ovat
erittäin kilpailukykyiset. Kalvo-ovi on kestävä,
helppohoitoinen ja näyttävä ratkaisu.
MONZA
Valkoinen kiiltävä
MDF kalvo-ovi
AARIA Deco musta
MDF kalvo-ovi
(K)
Lisää vaihtoehtoja osoitteessa:
AARIA (K)
Harmaa struktuuripinta
MDF kalvo-ovi
AARIA Premium ruskea
MDF kalvo-ovi
(K)
BASSO
Antiikkitammi
MDF kalvo-ovi
(K)
Lisätietoja kalvo-ovista
kalustetukku.fi/ohjeet
22
MDF • KALVO
M
DF-pohjaiset kalvo-ovet tarjoavat runsaasti vaihtoehtoja oman makusi mukaisen keittiön toteuttamiseen. Trendikkäiden värisävyjen lisäksi tarjolla on valinnanvaraa sileistä
ovista aina holvikaari-, peili- ja uraoviin.
AARIA
Valkoinen välke
MDF kalvo-ovi
(K)
AARIA
Zepraano kiiltävä
MDF kalvo-ovi
BASSO
Valkotammi
MDF kalvo-ovi
(K)
ENIGMA
Kerma
MDF kalvo-ovi
(C)
FAGOTTI
Punainen kiiltävä
MDF kalvo-ovi
(K)
HARMONIA
Valkoinen puusyy
MDF kalvo-ovi
(K)
IIRIS
(C)
Fumo, harmaa kiiltävä
MDF kalvo-ovi
IIRIS
Latte kiiltävä
MDF kalvo-ovi
(C)
IIRIS
Musta kiiltävä
MDF kalvo-ovi
(C)
IIRIS
Pähkinä
MDF kalvo-ovi
(C)
TENORI B
Pähkinäpuu
MDF kalvo-ovi
(K)
LYYRA URA Kiiltävä valkoinen
MDF kalvo-ovi
LYYRA Jasmin
MDF kalvo-ovi
(K)
PIANO
Rosso kiiltävä
vedinlista
MDF kalvo-ovi
Painoteknisistä syistä värit saattavat poiketa alkuperäisestä.
(K)
(K)
23
(K)
PIANO
(K)
Wenge kiiltävä, vedinlista
MDF kalvo-ovi
MDF • MAALATTU
Lisätietoja
maalatuista ovista
M
aalatut MDF-ovet ovat tasalaatuisia ja helppohoitoisia. Oman
keittiösi ovien värin voit valita vapaasti vakioväreistä tai
Monicolor Nova- ja Tikkurila Symphony -värikarttojen sadoista sävyistä.
TREVISO
Valkoinen
Maalattu MDF
(C)
AARIA R2
Valkoinen
Maalattu MDF
kalustetukku.fi/ohjeet
RUMBA
(K)
Kiiltävä akryylilakka, vedinura
Maalattu MDF
LYYRA URA
Vanilja
Maalattu MDF
(K)
PIANO
(K)
Valkoinen kiiltävä akryylilakka
Vedinlista, Maalattu MDF
RUMBA
Harmaa, vedinura
Maalattu MDF
(K)
RUMBA
(K)
Musta / valkoinen, vedinura
Maalattu MDF
TRUMPETTI
Keltainen / valkoinen
Maalattu MDF
(K)
DUURI
Valkoinen
Maalattu MDF
(K)
ROMA
Valkoinen
Maalattu MDF
(C)
ALUMIINIKEHYS
Maitolasi
Kapea kehä
(E)
ALUMIINIKEHYS
Maitolasi
Leveä kehä
(E)
SOOLO
Lasiaukko, maitolasi
Maalattu MDF
(K)
LASIOVET
ALUMIINIKEHYS
Musta lasi
Erittäin kapea kehä
(C)
ALUMIINIKEHYS Valkoinen lasi
Erittäin kapea kehä
(C)
24
MIKROLAMINAATTIOVET
Kuvan keittiössä yläovet Kvartetti musta puusyy ja
alaovet Kvartetti antrasiitti. Pegasus rst-vetimet.
KVARTETTI VAALEA PUUSYY (K)
Vaakapuukuvio
ABS-listoin
RIGOLETTO RUSKEA
Vaakapuukuvio
ABS-listoin
(K)
RIGOLETTO LATTE Vaakapuukuvio
ABS-listoin
27
(K)
KVARTETTI MUSTA PUUSYY (K)
Vaakapuukuvio
ABS-listoin
KVARTETTI ANTRASIITTI (K)
Vaakapuukuvio
ABS-listoin
KVARTETTI AKAASIA (K)
Vaakapuukuvio
ABS-listoin
SAHATTU TAMMI
Vaakapuukuvio
ABS-listoin
Painoteknisistä syistä värit saattavat poiketa alkuperäisestä.
(K)
MASSIIVIPUUOVET
Lue lisää
puuovioppaasta
L
aadukkaat, kestävät ja kauniit massiivipuuovet valmistetaan kokonaan puusta. Materiaaleina ovat mänty, koivu, pyökki, tammi, saarni, leppä, pähkinä tai kirsikka. Yksilöllistä ilmettä eri ovimalleille antavat niiden pintakäsittelyt, joihin on vaihtoehtoja vahauksesta sekä petsauksesta aina puun aitoa kauneutta korostavaan lämpökäsittelyyn.
KAISLA
Tammi
Massiivipuu
(J)
ORVOKKI
Tammi
Massiivipuu
(J)
KARPALO
Tammi
Massiivipuu
(J)
NÄSIÄ
Tammi
Massiivipuu
kalustetukku.fi/ohjeet
(J)
LILJA
Tammi
Massiivipuu
(J)
SAARNIN VAHAVÄRIT:
701
Valkea vaha
SALVIA
Tammi
Massiivipuu
(J)
VEHKA
Tammi
Massiivipuu
(J)
LILJA
(J)
Tammi, valkea rustiikki
Massiivipuu
VEHKA
Saarni
Antiikkiruskea vaha
(J)
702
Musta vaha
TAMMIOVIEN VÄRIT :
703
Antiikkiruskea vaha
ANTIIKIN RUSKEA
Petsaus
MUSTA
Petsaus
OLKI
Kuultomaali
RUUSUPUU
Petsaus
VALKAISTU 1 %
VALKEA
Kuultomaali
VIININPUNAINEN PETSI
Petsaus
TUMMAN RUSKEA
Petsaus
Puulajien ja petsivärien saatavuus vaihtelee malleittain.
28
PUULAJIT:
Tammi
Pähkinä
Kirsikka
Koivu
Pyökki
Mänty
Saarni
MASSIIVIPUUOVET
AMBASSADOR
Musta
Massiivisaarni
(N)
AMBASSADOR
Valkolaseerattu
Massiivisaarni
(N)
RUSKA
Lämpökäsitelty
Massiivikoivu
(P)
V
(J)
HARSOKUKKA
Tammi, lakattu
Vaakaviilu
(J)
SAFIR
Tammi
Valkolaseerattu
(N)
VILLA
Tammi
Lakattu, Pystyviilu
(N)
Painoteknisistä syistä värit saattavat poiketa alkuperäisestä.
KIELO Pähkinä, lakattu
Pystyviilu
VILLA
Koivu
Pähkinä, Pystyviilu
29
(N)
KARTANO
Lakattu
Massiivitammi
(N)
PUUVIILUOVET
iilutetut puuovet luovat keittiöön kodikkaan tunnelman. Ovet
valmistetaan liimaamalla kalustelevyn pintaan aito puuviilu,
minkä tuloksena syntyy kaunis ja tasainen puupinta. Valinnaisia
pintakäsittelyjä ovat petsaus ja lakkaus. Valitessasi koivu-, tammi-,
tai pähkinäviilun saat ovesi myös ympäriviilutettuina.
HARSOKUKKA
Pähkinä, lakattu
Vaakaviilu
KARTANO
2 x valkolakattu
Massiivikoivu
(J)
(N)
PASSION
Tammi, vedinlista
Pystyviilu
(J)
DAALIA
Tammi
Lakattu, vedinuralla
(J)
RUSTIC
Lämpökäsitelty koivu
Vaakaviilu
WITKA WOOD Harmaa
Vaneri / laminaatti
(P)
(J)
RUNKOVÄRIT
V
ärilliset kalusterungot auttavat yhtenäisen ilmeen luomisessa uuteen keittiöösi. Rungot saat joko kokonaan
värillisinä tai vaihtoehtoisesti voit ottaa värillisenä vain runkojen näkyvät osat.
Harmaa
Kirsikka
Koivu
Tammi
Valkoinen
Musta
Pähkinä
EASY-SOKKELIT
Katso video
Easy-sokkeleista
E
asy-sokkelin lanseerasimme ensimmäisinä ammattilaisille vuoden 2013 alussa.
Hyvien kokemusten johdosta se on nyt kaikkien saatavilla. Easy-sokkeli on vedenkestävä, se ei turpoa joten sen voi huoletta asentaa myös kylpyhuone- tai kodinhoitotiloihin. Easy-sokkeli on helppo asentaa sillä siinä on helppo klipsikiinnitys sekä erilaisia
kulmapaloja, joilla jokaisen kulman tekeminen onnistuu vaivattomasti. Saatavilla olevat värit ovat valkoinen matta, RST sekä valkoinen kiiltävä.
Kulma 90
kalustetukku.fi/galleria
Kulma taitto
Kulma jatko
LISTAT
K
okonaisuuteen sopivat listat antavat uudelle keittiöllesi viime silauksen. Valikoimissamme on useita
eri värivaihtoehtoja täydentämään keittiösi ilmettä.
VALOLISTAT:
Valkoinen
YLÄKORISTELISTAT:
Pähkinä
Painoteknisistä syistä värit saattavat poiketa alkuperäisestä.
Tammi
Kirsikka
30
Pähkinä
Tammi
Koivu
K
FAST-VETIMET
alustetukun monipuolisesta vedinvalikoimasta löytyvät jokaisen keittiön tyyliin sopivat vetimet: modernit, perinteiset, näyttävät tai huomaamattomat. Fast-vetimet ovat varastotuotteita, jotka
saat useimmista Kalustetukuista suoraan hyllystä. Lisää vaihtoehtoja myymälöissä sekä osoitteessa www.kalustetukku.fi.
1. Orion
- mattaniklattu
- RST-väri
128 mm
6. Herkules
- RST-väri
128 mm, 192 mm, 288 mm
384 mm, 480 mm, 672 mm
17. Deimos
- mattamusta
- kiiltävä valkoinen
192 mm
2. Oktantti
- RST-väri
128 mm
4. Perseus
- mattakromattu
- RST-väri
128 mm
7. Pegasus
- mattakromattu
- RST-väri
128 mm, 192 mm, 288 mm
384 mm, 480 mm, 576 mm
5. Kentauri
- RST-väri
96 mm, 160 mm, 320 mm
15. Skorpion
- mattamusta
128 mm
11. Saturnus
- mattaniklattu
96 mm
18. Pluto
- alumiini
120 mm, 280 mm,
390 mm, 560 mm
13. Otava
- mattakromattu
22. Carina
- kromi
- RST-väri
160 mm
Uusi vedinmalli, jonka pintakäsittely on tehty ilman nikkeliä
ja kromia minimoiden allergiariskit. Uusi antibakteerinen
pintakäsittely estää myös vaarallisten bakteerialustojen
kasvua vetimen pinnoille.
BASIC-VETIMET
1. Kartiovedin
- mattakromattu
- kupari
- kromi
96 mm, 128 mm
9. Valeruuvivedin
- antiikkitina
- antiikkimessinki
96 mm
4. Lankavedin
- kromattu
96 mm, 128 mm
10. Antiikkivedin
- tina
- pronssi
96 mm
5. Kaarivedin kantti
-mattaniklattu
128 mm
14. Alumat
- alumiini
96 mm, 128 mm, 192 mm, 292 mm,
392 mm, 492 mm, 592 mm, 692 mm,
792 mm, 892 mm
31
7 Juho-vedin
- mattaniklattu
160 mm
19. Reima
- mattakromi
- tina
128 mm
M
MODERN-VETIMET
odern-vetimistä löydät sopivan vaihtoehdon niin huppumoderniin minimalistiseen tyyliin kuin uuteen ”uus-vanhaan”
trendiin sopivia malleja. Rohkealla vedin valinnalla pystyy vaikuttamaan keittiön henkeen todella paljon. Kokeile esimerkiksi perinteiseen ovimalliin mustaa Cubix vedintä tai moderniin ovimalliin Tacu
tai Kansas vedintä!
1. Cubix
- musta
- valkoinen
- kromi
- Rst-väri
32 mm, 96 mm, 128 mm, 160 mm,
256 mm, 320 mm, 448 mm
3. Lungo
- alumiini
- musta
- valkoinen
40 mm, 136 mm, 235 mm, 335 mm, 435 mm,
535 mm, 735 mm, 935 mm
6. Ticu
- antiikki rauta
66 mm
4. Stilo
- mattakromi
- harjattu nikkeli
160 mm
7. Doris
- kromi
- musta
- valkoinen
64 mm, 96 mm, 128 mm, 160 mm,
256 mm, 320 mm, 448 mm
9. Kansas
- antiikki tina
- antiikki messinki
12. Tessa
- kromi
- harjattu nikkeli
- antiikki rauta
96 mm
10. Maxim
- harjattu nikkeli
160 mm
13. Roni
- RST-väri
64 mm
32
2. Ego
- harjattu nikkeli
128 mm
5. Tacu
- antiikki rauta
155 mm
8. Kansas
- antiikki tina ja messinki
96 mm
11. Tino
- RST-väri
- kromi
128 mm, 224 mm
14. Thea
- kromi
- antiikki tina
L
ux vetimillä tuot hohtoa kalusteisiin. Lux vedinten pääasiallinen
pintakäsittely on kiiltävä kromi joten ne hohtavatkin aivan oikeasti! Lux vetimillä loihdit arkisista kalusteista design huonekaluja.
LUX-VETIMET
1. Karen
- kromi
128 mm
2. Krista
- kromi
80 mm
5. Elba
- antiikki hopea
128 mm, 320 mm
8. Piatta
- kromi
- satiini nikkeli
122 mm
3. Ponte
- kromi
128 mm, 320 mm
6. Vision
- kromi / kirkas polykarbonaatti
- kromi / matta polykarbonaatti
160 mm
4. Bozzo
- kromi
160 mm, 320 mm
7. Air
- kromi / kirkas polykarbonaatti
- kromi / matta polykarbonaatti
73 mm
9. Spiral
- antiikki rauta
10. Round
- kromi
- valkoinen
- musta
60 mm, 80 mm
11. Renee
- kromi
160 mm
33
TILAUSTASOT
K
eittiön tasojen valinnassa kannattaa makuasioiden lisäksi huomioida myös tasojen käyttö. Tiskipöytätason tulee kestää kosteutta, leipomisalustalle tärkeää on kulutuksenkesto ja tiivis, hygieeninen pinta. Laadukkaimmat ja näyttävimmät työtasot valmistetaan joko massiivipuusta tai luonnonkivestä, jotka saat Kalustetukusta mittatilaustyönä.
Massiivipuutasot
Massiivipuutasot tuovat keittiöön lämpöä ja viihtyisyyttä.
Kestävä ja tyylikäs taso on täyttä puuta, jolle öljykäsittely
antaa silkinhimmeän pinnan. Valmiiksi öljyttyä puutasoa
hoidetaan aika ajoin öljyämällä, minkä ansiosta se säilyttää kauneutensa pitkään ja hylkii likaa sekä kosteutta.
Ajan myötä syntyneet elämisen jäljet on helppo poistaa
tason pinnasta hiomalla. Massiivipuutasoja on saatavana
useita eri vahvuuksia.
GetaCore®-tasot
Akryylihartsipohjaisessa GetaCore® -mineraalitasossa yhdistyvät luonnonmineraalin ja korkealuokkaisen akryylin
ominaisuudet. Tyylikäs GetaCore® -taso on luja, kestävä ja
helppohoitoinen. Se on laadukas ja tehty vuosien käyttöä
ajatellen. GetaCore®-tasot ovat muotoiltavissa eri muotoihin
ja ne voivat olla lähes kuinka pitkiä tahansa. Liima-aineena
käytetäään erikoisliimaa, joka mahdollistaa lähes näkymättömät saumat. Komposiittilevy ja siihen liitetty allas toimivat
yhtenäisenä kokonaisuutena.
Kivitasot
Aito kivitaso on kovan pintansa ansiosta vuosienkin jälkeen kuin uusi. Suosittelemme kivitasoa erityisesti lieden
ympärille, sillä hyvin kuumuutta kestävälle tasolle voi laskea kuuman astian suoraan uunista tai liedeltä. Kivi on
myös erinomainen leivonta-alusta. Kivitason päivittäiseksi hoidoksi riittää pyyhkiminen kostealla liinalla. Leikatessa kiven päällä kannattaa käyttää leikkuulautaa, sillä erikoisteräksestä valmistetut veitset ovat kiveäkin kovempia
ja saattavat naarmuttaa pintaa.
VÄLITILALEVYT
T
yylikäs laminaatti on kestävä, kaunis ja helppohoitoinen valinta keittiön ylä- ja alakaappien välisen tilan verhoiluun. Kalustetukusta löydät monipuolisen valikoiman oman keittiösi sävyihin ja henkeen sopivia välitilalaminaatteja perinteisistä
puukuoseista trendikkäisiin design-laminaatteihin.
Välitilalaminaatit
Esimerkkejä:
Musta ruoko 0901 WG
(E)
Valkea ruoko 9417 WG
(E)
Micro valkea 9471 MC
(E)
Tropiikin aronia 4399 WH
(E)
Aluco-sisustuslevyt
Aluco-sisustuslevy on vahva, kestävä ja
moniin eri käyttökohteisiin soveltuva
tuote. Levyä voidaan käyttää esimerkiksi keittiökaapistoiden välitiloissa,
liukuovissa, sisäverhouksissa, mainosja opastekylteissä. Aluco-sisustuslevy
on hyvin iskua- sekä taivutusta kestävä.
VINKKI
Aluco on niin ohut, että
Aluco
on
niin ohut, että
sen voi asentaa vanhojen
laattojen päälle. sen voi asentaa vanhojen laattojen päälle.
Värit:
’
Kiiltävä valkoinen
Harjattu alumiini
Shampanja hopea
Harmaa
Satiini valkoinen
Metalli musta
Kiiltävä punainen
kalustetukku.fi/ohjeet
34
Painoteknisistä syistä värit saattavat poiketa alkuperäisestä.
SARANAT
Vinkki
Video Blumotion-saranasta
K
alustetukun valikoimista löytyy oikea sarana jokaiseen
oveen. Vakiona käytämme Blumotion-saranoita, joiden
sisään on integroituna oven sulkeutumista hidastava mekanismi. Valikoimistamme löytyy myös ilman hidastusta olevat
saranat. Kaikki saranamme ovat helposti asennettavia pikakiinnitteisiä Expando-saranoita.
kalustetukku.fi/galleria
Blumotion-sarana
Blumotion-hidastuksen saa tarvittaessa myös pois päältä
Vakiosarana 110°
Vakiovastakappale
Remonttivastakappale
Piilokulmasarana
(PKK)
Yhdistäjäsarana
(AKK)
Välisivusarana 110°
Erkkerisarana 45°
(YKK, AVK)
Laajakulmasarana 155°
(AKK, SK, SKM)
Video HK-S-mekanismista
Video Aventos HF -mekanismista
kalustetukku.fi/galleria
kalustetukku.fi/galleria
Aventos HK-S
(Ha)
Hyvä vaihtoehto pienille yläkaappien kippioville. Avautumiskulmansa ansiosta
mekanismi vaatii hyvin vähän tilaa kaapin yläpuolelle. Mekanismi ei vaadi
saranoita.
Aventos HF
(Ha)
Ihanteellinen valinta korkeille rungoille, koska vedin jää aina alas helposti tavoiteltavalle korkeudelle. Kaksiosaisen oven ansiosta tilantarve kaapin yläpuolella
on varsin pieni rungon korkeuteen nähden. Aventos HF -mekanismia voidaan käyttää myös kahden erikorkuisen oven kanssa.
36
JALAT
1
2
K
alustetukusta löydät runsaasti erilaisia kalustejalkoja.
Tyylikkäät ja hyvin viimeistellyt jalat sopivat erinomaisesti esimerkiksi keittiösaarekkeen tukijaloiksi. Kalustejalkojen varaan voit myös asentaa alakaapit ja jättää sokkelit kokonaan pois, mikä keventää keittiösi kokonaisilmettä.
Jalkojen korkeussäätö helpottaa asennusta poistaen lattian
mahdollisesta epätasaisuudesta johtuvat pulmat.
3
Liikuteltavia aputasoja ja laatikostoja varten tarjoamme
hyvin rullaavia kalustepyöriä. Kalustetukun valikoimissa on
myös tukevia pöydänjalkoja, jotka sopivat niin keittiön apukuin ruokapöytien jaloiksi.
4
5
7
6
Säädettävä RST-jalka
peitekauluksella
100 mm, 150 mm,
200 mm (H)
8
1. Kartiosäätöjalka, kromi, 100 mm, 150 mm, 200 mm, 250 mm (H)
2. Baarikonsolijalka, RST, 200 mm (H)
3. Kartiojalka, RST, 150 mm (H)
4. Pyöreä jalka, RST, 150 mm (H)
5. Suorasäätöjalka, harjattu teräs, 100 mm, 150 mm, 200 mm (H)
6. Suorasäätöjalka, kromi, 100 mm, 150 mm, 200 mm, 250 mm (H)
7. Irtosivun jalka, 150 mm
8. Kalustepyörä, harmaa, 80 mm (H)
Säädettävä muovinen sokkelijalka,
jalkojen säätövara 95–205 mm.
Saatavilla myös muovinen sokkeli, kts s.30.
Säädettävä alumiininvärinen jalka peitekauluksella
100 mm, 150 mm,
200 mm (H)
Suora pöydänjalka säädöillä,
valkoinen/kromi, 710 mm, 870 mm (H)
37
U
LUX-ALTAAT
GLASS 105 VALKOINEN
1000 x 530 mm
- allas 450x400x200
- Valkoinen lasilevy jossa kiinni teräsallas. Automaattinen koripohjaventtiili. Saatavilla vasen ja oikea.
BOX LUX 56
585 x 505 mm
- altaat 340x400x200 ja 170x400x170
XERON 45
1000 x 520 mm
- allas 450x400x200
- automaattinen koripohjaventtiili
udessa LUX mallistossa yhdistyvät täydellisesti laatu, ulkonäkö
sekä innovatiivisuus. Huippumateriaalit, huolellinen valmistus sekä uudenlainen ajattelutapa ovat tuoneet
mallistolle tunnustusta monissa Euroopan design foorumeissa. Malliston
erikoisuutena on vain näihin altaisiin
saatava suorakulmion muotoinen koripohjaventtiili. Lux altaissa sisäreunat 12mm pyöristyksellä.
GLASS 105 MUSTA
1000 x 530 mm
- allas 450x400x200
- Musta lasilevy jossa kiinni teräsallas. Automaattinen koripohjaventtiili. Saatavilla vasen ja oikea.
BOX LUX 74 790 x 450 mm
- allas 740x400x200
- päälle, huullos, alta-asennus
BOX LUX 57 550 x 505 mm
- allas 500x400x200
Monitoimikansi (LUX-mallit) 422 x 300 mm
- voi käyttää mm. valutusastiana, lautastelineenä, viinilasitelineenä ja kantena
RST-valutusastia (LUX-mallit) 415 x 205 mm
XERON ART
1200 x 610 mm
- Luxus-malli, voittanut mm. Reddot-palkinnon. Automaattinen koripohjaventtiili. Allas 500x400x200.
Runko 50mm paksu, voi käyttää tiskipöytänä tai
tason päälle asennettuna.
winner 2013
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
BOX LUX 50
550 x 450 mm
- allas 500x400x200
- päälle, huullos, alta-asennus
38
M
ittava allasvalikoimamme
tarjoaa toimivan ja tyylikkään vaihtoehdon kaikkiin tarpeisiin ja toiveisiin. Kaikki altaamme
on valmistettu ruostumattomasta
teräksestä, joka kestää kauniina
pitkään. Tarvittavat putket toimitetaan altaiden mukana. Kysy myös
ruostumattomia pöytätasoja, joita
toimitamme eri allastyypeillä ja tarvittaessa erikoismittaisina.
SKYPPER
600 x 500 mm
- altaat 340x370x150 ja 160x300x90
- saatavana myös peilikuvana
ø417 mm
BELEM NEW
570 x 515 mm
- allas 500x400x200
BELEM
540 x 440 mm
- allas 500x400x200
- päälle, huullos, alta-asennus.
Upotettava 2-altainen
800 x 500 mm
- altaat 340x400x170
- saatavana myös rst-pöytätasona
800 x 600 mm
OKIO LINE 80 FLAT
800 x 500 mm
- allas 340x400x170
- saatavana myös peilikuvana
PIO MITHUS
- allas ø385
BASIC-ALTAAT
ROVIGO
- allas 340x370x145
- saatavana myös peilikuvana
780 x 435 mm
INDUS 50 (KHH)
540 x 440 mm
- allas 500x400x245
- päälle, huullos, alta-asennus.
- huom. altaan syvyys
PIO REDONDO ø510 mm
- allas ø390
Lisävarusteena saatavilla koripohjaventtiilin suoja Eyecover.
39
BRASILIA
380 x 440 mm
- allas 340x400x200
- päälle, huullos, alta-asennus.
STALA LYRIA 40-17S
795 x 500 mm
- altaat 340x400x180 ja 170x340x130
OKIO LINE 100 FLAT
1000 X 500 mm
- altaat 340x400x160 ja 160x300x90
- saatavana myös peilikuvana
KARHU 465 x 488 mm
- allas 400x350
S
uomalainen Stala on tehnyt keittiötasosta toiminnallisen työpisteen, jossa on huomioitu pesemisen lisäksi
ruoan esivalmistelu ja vaivaton jätteiden lajittelu. Tutustu
Stalan tarjoamiin mahdollisuuksiin Kalustetukussa, kun haluat keittiöösi käytännöllisiä ideoita ja sisustuksellista tyyliä.
ALTAAT
1
2
1.Stala Seitsikko -keittiötason pituuden voit valita puolen sentin välein
80–300 cm. Erilaisia allasvaihtoehtoja on seitsemän.
2. Helppohoitoinen, hygieninen ja kestävä komposiittiallas. Vakiovarusteena
hananreikä, Design-sihti ja vaijeripohjaventtiili. Varustele lisävarustein - tuo
lisätoiminnallisuutta
3
3. Stalan monipuoliset lisävarusteet tuovat sujuvuutta työskentelyyn.
DAMIXA-HANAT
SPACE - keittiöhana pesukoneventtiilillä
- keraaminen säätökasetti
- kääntyvä juoksuputki
- 120° kääntymisen rajoitin
- värit: kromi
OSIER - keittiöhana L-juoksuputkella ja pesukoneventtiilillä
- keraaminen säätökasetti
- kääntyvä juoksuputki
- 120° kääntymisen rajoitin
- Rub Clean -poresuutin
- avautuu kylmältä puolelta
- värit: kromi
40
LYRA - keittiöhana pesukoneventtiilillä
- keraaminen säätökasetti
- kääntyvä juoksuputki
- 120° kääntymisen rajoitin
- kahva edessä, vasemmalla tai oikealla
- värit: kromi
SPACE WC - pesuallashana bidevarustein
- keraaminen säätökasetti
- värit: kromi
LISÄVARUSTEET
K
alustetukun lisävarusteilla tehostat keittiösi tilankäyttöä ja helpotat päivittäisiä askareitasi. Valittavanasi on
runsaasti erilaisia kulmamekanismeja nurkkakaappeihin sekä
ulosvedettäviä korivaunuja, jotka helpottavat elintarvikkeiden
ja ruoanvalmistus- sekä tarjoiluastioiden säilytystä.
Hyvin suunnitellut lusikkalaatikot pitävät aterimet hyvässä
järjestyksessä. Veitset pysyvät hyvässä terässä omissa lokeroissaan, jotka lisäävät myös keittiösi turvallisuutta. Kaikkiin
laatikostoihimme on saatavana myös erilaisia tilanjakajia ja
astiat paikoillaan pitäviä telineitä.
Tuplalaatikostolla ja lisävarusteilla maksimoit tilankäytön ja pidät tavarat
järjestyksessä.
Video Orgaline-varusteista
kalustetukku.fi/galleria
Alumiinifolioleikkuri
Muoviset lautastelineet
laatikkoon
Talouskelmuleikkuri
Upeat lasiset lisälaidat sekä neliön
muotoiset reelingit viimeistelevät
kokonaisuuden.
Metalliset lisälaidat ja poikittaisjakajat laatikkoon.
41
Cuisio, säädettävä lusikkalokerikko.
LISÄVARUSTEET
1
3
3.BB-naulakko
1.
Välitilan reelinkitanko
Pituudet 900 mm ja 1200 mm
Vakiona tanko + kuusi koukkua.
Lisävarusteena 350 mm leveä lasihylly
4. Magisso-keittiöliinateline
kaareva tai suora malli
2. Karuselli 3/4, hopea
Saatavana myös 1/2 karuselleja
2
5
4
5. Kuivausritilä
Yläkaapin taso-/lautashylly kombi valutusalustalla.
Maksimaalinen tasainen kuivatustila kattiloille
Mahdollisuus lautasten kuivattamiseen.
Alumiiniset sidelistat vakiona kuivauskaapeissa.
5
6. Kuivauslaatikosto
Astioita ei tarvitse enää laittaa yläkuivauskaappiin vaan
laatikostoon voi laittaa telineen, jonka alle tulee vesitiivis
kaukalo. Näin voit säilyttää esim. arkilautaset pystyasennossa jolloin ne eivät naarmuunnu ja silti käytössäsi on
tila johon voi tarvittaessa laittaa astioita kuivumaan. Ei
suositella jatkuvaan astioiden kuivaus käyttöön.
6
Kiinnostuitko?
Katso video keittiön varusteista
kalustetukku.fi/galleria
7 Alakaapin alusuoja
Alakaapin pohjalle laitettava alumiinisuoja, joka
helpottaa varsinkin jätekaapin pohjan puhdistamista ja estää nesteroiskeiden aiheuttamia
kosteusvaurioita. Läpivientien tiivistäminen käy
helposti.
(S)
8 Twist-pistorasia
Upea pistorasia joka ei vie paljoa tilaa.
Lapsiturvallinen, rasian kantta kääntämällä pistokkeet saa suojaan.
43
JÄTEMEKANISMIT
Vinkki
Katso ohjeet jätteiden lajitteluun
U
udistunut jätemekanismi-mallistomme tarjoaa monia uusia sekä moniin erilaisiin
tarpeisiin soveltuvia vaihtoehtoja. Valikoimasta löytyy niin perusvaunuja kuin leveämpiin laatikostoon suunniteltuja jätelajittelukeskuksia. Kaikki mekanismit ovat Suomessa valmistettuja ja suunniteltuja. Muovituotteiden raaka-aineena on elintarvikekelpoinen
HD-polyeteeni, joka on myös pakkasenkestävä.
1
3
Jätesankovaunu LM 64
Mitat: 330x435x360
Saatavilla 2:lla tai 3:lla sangolla.
Lisävarusteena avaava kaari LM119. Avaavan kaaren
avulla vaunu tulee kaapista ulos ovea avaamalla.
Jätesankovaunu LM 72, kapea
Mitat: 180x555x337
Saatavilla 2:lla sangolla
4
2
kalustetukku.fi/ohjeet
Jätekelkka LM 77, ovikiinnitteinen
Mitat: 365x475/505x320
Saatavilla useita eri sankovaihtoehtoja.
Lisävarusteena hidastin LM59. Hidastin
ottaa jätevaunun vauhdin vastaan ja vetää vaunun automaattisesti kaappiin.
4. ECO-lajittelukehys rullakiskoilla
Asennetaan saranoidun oven taakse,
kiinnitys kaapin sivuseiniin. Soveltuu
runkoleveyksiin 400-, 500- ja 600 mm.
Tuotteen syvyys kiskoineen 435mm.
Saatavilla useita eri sankovaihtoehtoja.
5 Jätelajittelykehys laatikkoon
Jätelajittelukehys hidastavaan tandembox laatikkoon.
Kehävaihtoehdot 500-, 600- ja 800 mm, syvyys 400
mm. Soveltuu käytettäväksi myös 700-, 900- ja 1000
mm leveissä laatikoissa. Kehä helpottaa jätekaapin
puhtaanapitoa sekä pitää sangot paikoillaan. Saatavilla useita eri sankovaihtoehtoja. Lisävarusteina
kansi 8l sankoon sekä paristoroskis.
SERVO-DRIVE tuo
lisäarvoa keittiöön
s ähkökäyttöinen laatikosto aukeaa näppärästi
pelkällä polven painalluksella. Käsin koskematta
avautuva laatikko on hygieeninen ratkaisu esimerkiksi jätelaatikostolle, jota
monesti joudutaan käyttämään kesken ruoanvalmistuksen.
Katso video jätekaapin
Servo-drivesta
kalustetukku.fi/galleria
Modernista SERVO-DRIVE
-keittiöstä tulee ihailtu ja
haluttu kohde laatutietoisten ”keittiöihmisten”
parissa. Se ei ainoastaan
täytä korkeita designvaatimuksia, vaan täyttää
myös liikkeen vapauden
vaatimukset.
44
6
COV-jätevaunun kansi rullakiskoilla
Kiinnitys kaapin sivuseiniin, soveltuu
myös saranoidun oven taakse.
Runkoleveyksiin 400-, 500- ja 600 mm.
Tuotteen syvyys kiskoineen 435mm.
LED-VALOT
U
usinta teknologiaa olevien LED-valojen suurimpia etuja ovat energiatehokkuus ja huoltovapaus. Ylläpitokustannukset
ovat edulliset alhaisen energiankulutuksen ja valojen pitkän elinkaaren; jopa yli 50 000 tuntia, ansiosta. Muita etuja
ovat luotettavuus, pitkä ikä, puhdas valo, turvallisuus, valot syttyvät välittömästi ja pieni lämmöntuotto.
OSRAM LEDNAUHA(HT)
Osramin lednauha on IP66 suojattu, määrämittaan katkaistava nauha, joka luo
yhtenäisen valonlähteen kohteeseen. Nauhan molemmissa päissä on syöttöjohtimet ja johdot on kätevä liittää mukana tulevilla 3M:n pikaliittimillä, jotka
on suojattu kosteudelta. Lednauha kiinnitetään takaosansa tarranauhalla ja
kiinnityksen voi varmistaa mukana tulevilla ruuvattavilla silikoni kiinnittimillä.
Värisävy lämmin valkoinen 3000 K, tehonkulutus 9 W/m, valoteho 570 lm/m,
36 lediä/m, IP66.
METRIS
(H)
2, 3, 4 tai 5 lampun sarja, uppo- ja pinta-asennus, mattaniklattu. Yhden lampun teho 1,6 W, 12 V. Värisävy neutraali valkoinen 4000–4500 K.
LED EVOSLIDE 3-VALON SARJA
3 valaisinta, kosketusanturi ja muuntaja pistotulpalla. Hipaisemalla mitä
tahansa valoa mistä tahansa kohtaa valot syttyvät/sammuvat.
Teho: 3x1,2 W, max. valoteho 118 lm/W. Värisävy: puhdas valkoinen 5000–
5700 K. Mitat: 200x55x20 mm, harjattu RST-kotelo.
(S)
EYESPOT MINI
E yeSpot MINI on pinta-asennettava LED-valaisin. Valaisimessa on 2 W/12 V
LED. Värisävy lämmin valkoinen 3000 K. Johdon pituus 190 cm. Siron alumiinirungon mitat ovat 200x30x10 mm.
D'LAU (HT)
D`lau on äärimmäisen helppo asentaa. Led runko kiinnitetään ruuveilla
kaapin pohjaan, jonka jälkeen valaisimen kuori työnnetään rungon päälle.
Yhden lampun teho 3 W, 12 V. Värisävy neutraali valkoinen 3800 K.
Saatavilla Rst-väri, valkoinen ja musta.
EYESPOT 100
(S)
EyeSpot on erittäin tehokas LED-valo uusimmalla HD-tekniikalla. Värisävy
neutraali valkoinen 5500 K. Pinta-asennettava, alumiinirunko 7x45x100 mm,
johdon pituus 170 cm, pikaliitin, IP44.
45
LED-VALOT
Keittiön valaistus
Valaistusta suunniteltaessa tulee ottaa huomioon
valon käyttötarkoitus, riittävyys ja muunneltavuus.
Valon määrään vaikuttaa valaisimien teho ja lukumäärä. Yleisin virhe on, että valoa käytetään liian
vähän ja sitä ei suunnitella riittävän huolellisesti
etukäteen. Muista myös miettiä johtojen ja virtalähteiden sijainti ja reitit kalusteissa.
ESTHER S2 (HT)
10 W Kromattu varsiled kaapin päälle. Soveltuu kylpyhuoneisiin sekä keittiöihin, IP44. Värisävy neutraali valkoinen 4000K. Leveys 280mm.
Hyvin suunniteltu valaistus lisää turvallisuutta,
käyttömukavuutta, ergonomiaa sekä tunnelmaa.
LED-valojen käyttökohteita ovat mm. työtason
valo, epäsuora valo, tunnelmavalo sekä yövalaistus
esim. kalusteiden sokkelissa. Lue lisää valaistuksesta osoitteessa kalustetukku.fi/ohjeet.
LIESITUULETTIMET
Kiinnostuitko?
Katso video Bora Basicista
kalustetukku.fi/galleria
BORA BASIC
(S)
Bora -keittotaso-liesituulettimen voi asentaa kaikenlaisiin työtasoihin, ovat
ne sitten puuta, kiveä tai terästä. Liesituulettimen tekniikka kätkeytyy alla
olevaan kaappitilaan. Lieden yläpuolinen tilaa jää vapaaksi, sillä liesikupu
tai muut yläpuoliset rakenteet eivät ole enää rajoittamassa arkkitehdin ratkaisuja. Kun tuuletin on vielä lähes äänetön, sopii tehokas, mutta näkymätön Bora erinomaisesti moderneihin avoimiin keittiötiloihin.
TASOSTA YLÖSNOUSEVA TUULETIN
(S)
Työtasoon asennettu liesituuletin nousee ja laskeutuu pois näkyvistä käyttökytkimestä painamalla. T-92 mallissa on 755m3/h moottori. Hiilisuodatin vakiovarusteena. Moottori voidaan asentaa liesituulettimen rungon kummalle puolelle
tahansa.
46
R
uostumattomasta teräksestä valmistetut liesituulettimet tuovat tehoa ja tyyliä keittiöösi. Näyttävästi muotoiltujen seinä- ja saarekemallien lisäksi saat
meiltä myös huomaamattomasti kaappiin upotettavat
mallit. Monipuolisen valikoiman ansiosta löydät Kalustetukusta sopivan liesituulettimen niin kerrostaloasuntoon kuin pientaloon – ja kaiken lisäksi edullisesti! Lisää malleja löydät myymälöistämme.
GRAM EFS 90-01 MTI X
- hyvä imuteho 900 m3/h
- elektroninen säätö, 4 nopeutta
- tehokas työvalo, jossa 2 energiaa
säästävää LED-lamppua
- ohjauspaneeli SoftTouch-painikkeilla
ja digitaalinäytöllä
- SmellSensor-automaattiohjelma
- äänitaso 42–49 dB(A)
- hormin halkaisija ø120 mm tai 150 mm
- leveys 600 ja 900 mm
SAVO, C-5209-B/ASC
- teho 750 m3/h
- A-sensor automaattitoiminto
- valot 2 x 20 W
- elektroniset käyttökytkimet
- musta, myös valkoinen tai RST
- leveys: 600 / 900 mm, syvyys: 500 mm
GRAM EFV 90-01 TTI X
- hyvä imuteho 900 m3/h
- elektroninen säätö, 4 nopeutta
- tehokas työvalo, jossa 2 energiaa
säästävää LED-lamppua
- TouchControl-kosketusnäyttö
- SmellSensor-automaattiohjelma
- äänitaso 44–50 dB(A)
- leveys 600 ja 900 mm
SAVO C-6109-W/ASC
- teho 750 m3/h,
- A-sensor automaattitoiminto
- halogeenivalot 2 x 20 W
- elektroniset käyttökytkimet
- valkoinen
- leveys: 900 mm
SAVO G-56
- yläkaapin pohjaan upotettava
- A-sensor automaattitoiminto
ARDBEG SLIM
- kaappiin upotettava
- valkoinen
CAOL ILA
- valo 2 x 40 W
- RST
- leveys: 600 mm
- teho 600 m3/h
- elektroniset käyttökytkimet
- leveydet 540 / 720 mm
BOWMORE
- valo 1 x 40 W
- valkoinen
- leveys: 500 / 600 mm
- leveys: 500 / 600 mm
- valo 1 x 40 W
47
KABINETTI
Kabinetti-ovien laaja väri- ja materiaalivalikoima tarjoaa sinulle lukemattomia mahdollisuuksia rakentaa
sisustukseesi sopiva säilytysratkaisu.
Hyvin rullaavien ovien taakse voit
sijoittaa vaikka täydellisen pukeutumishuoneen.
Kiinnostuitko?
Katso Kabinetti-video
kalustetukku.fi/video
50
KABINETTI
Alumiinikehät
300 Alumiini
300 Musta
300 Tammi
300 Valkea
alumiini
300 Pähkinä
310 Valkea
alumiini
320 Tammi
320 Eloksoitu
alumiini
320 Valkea
alumiini
340 Eloksoitu
alumiini
300 Shampanja
340 Valkea
alumiini
300 Witka
310 Eloksoitu
alumiini
400 Pähkinä
400 Tammi
500 Eloksoitu
alumiini
500 Valkea
alumiini
Yläkantava
tilanjako-ovi
400 Valkea
alumiini
410 Pähkinä
410 Tammi
410 Valkea
alumiini
Teräskehät
100 Mattahopea
100 Valkea
200 Mattahopea
200 Pähkinä
51
200 Shampanja
200 Valkea
KABINETTI
Ovilevyvärit
Apila musta
Apila valkea
Betoni
Alumiini
Valkaistu tammi
Hopeanharmaa
Musta puunsyy
Pähkinä
Lehdet
Musta ruoko
Valkea ruoko
Tammi
Tumma tammimelli
Valkea kiiltävä/matta
Zebra beige
Laine musta
Laine valkea
Petrooli
Tammi Nebraska
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
52
KABINETTI
Säilytysjärjestelmässä on helppo
rakentaa tarvittava yksilöllinen
kaapisto. Kaapistot mitoitetaan
aina tilan mukaan. Voit valita tarvittavat hyllyt, vaatetangot, laatikot ja korit tarpeittesi mukaan.
Kenkäteline liukuovikaapistoon.
Kenkäteline tehdään kaapiston
mittojen mukaan joten se sopii
kaikkiin erikokoisiin kaapistoihin.
Peilivärit
Lasivärit
Harmaa
Harmaa
Cappucino
Grafiitti
Sininen
Latte
Kirkas
Kuitukuvio
Lime
Mattalasi
Valkea lasi
Hiilikuitu
Pronssi
Musta
Puhtaan valkea lasi
Punainen
Viininpunainen
Hiilikuitu beige
53
KYLPYHUONEET
K
alustetukkuun sinun kannattaa tulla myös silloin, kun kylpyhuoneesi kaipaa uudistamista tai
olet rakentamassa kokonaan uutta. Mittavista valikoimistamme löydät paljon valmiita kylpyhuonekokonaisuuksia kaiken kokoisiin kylppäreihin. Yhdessä
voime räätälöidä myös juuri sinun makuusi sopivan
ratkaisun, kalusteet, altaat, valaisimet ja muut lisävarusteet mukaan lukien.
1
54
K
ylpyhuonetta kalustaessasi voit hyödyntää
Kalustetukun hyväksi havaittuja keittiöratkaisuja. Reilunkokoisissa laatikostoissa kylpyhuonetarvikkeet pysyvät hyvässä järjestyksessä ja löytyvät helposti. Seinäkiinnityksen lisäksi kalusteet voi asentaa
myös kosteisiin tiloihin suunnitelluille säätöjaloille,
jotka huomioivat lattian kallistukset.
2
3
4
1. Modernin linjakas kokonaisuus mustilla Aaria Deco -kalvo-ovilla. Valumarmorialtaan vieressä kiiltävä Musta tulppaani -laminaattitaso. Vetimet
valkoiset Mars-nuppivetimet, lasihyllyt ja soihtuvalot.
3 Pieni ja tehokas wc-ryhmä, joka tarjoaa kokoistaan enemmän säilytystilaa. Antrasiitinväristen Fino-ovien parina on laminaattipintainen 40 mm
vahva bambusäletaso ja Mini Kolibri -allas.
2. Upea kokonaisuus modernin kodin kylpyhuoneryhmäksi. Kiiltävissä Aariakalvo-ovissa on jännittävä zepraano-kalvo, joka yhdessä wenge-laminaattitason kanssa luo eksoottista tunnelmaa. Hidastavat laatikot ovat kätevät ja
mukavat käyttää.
4. Kiiltävän valkoinen kokonaisuus suurempaankin kylpyhuoneeseen. Monza-ovissa mattamustat Skorpion-vetimet. Kestävä, 1200 mm leveä, moderni
Meri-valumarmoriallas. Yläkaappien yläpuolisessa lipassa energiatehokkaat
LED-valot.
55
Katso lisää
Evermite-pinnoituksesta
WC-ALTAAT
kalustetukku.fi/ohjeet
K
ylpyhuonealtaita Kalustetukusta löytyy niin pieniin kuin suuriin kylpyhuoneisiin ja wc-tiloihin. Upotettavien tasoaltaiden valikoimaa täydentävät tyylikkäät
malja-altaat, joista on saatavana sekä kulmikkaita että pyöreälinjaisia malleja. Tasoaltaiden materiaali on kestävää valumarmoria. Malja-altaat ovat laadukkainta kylpyhuoneposliinia.
MERI (O)
Mitat: 600 / 800 / 900 / 1000 / 1200 x 485 mm
MINIMERI (O)
CLASSIC NOVA
Valkoinen
Valumarmoriallas, kolme eri kokoa
Mitat: 1200 x 493 x 190 mm
900 x 493 x 190 mm
600 x 493 x 190 mm
Mitat: 600 / 800/ 900 / 1000 / 1200 x 390 mm
Myös peilikuvana
KOLIBRI (O) Mitat: 500 / 600 / 800 / 900 / 1000 / 1200 x 390 mm
MODICO (O)
Mitat: 600 / 800 x 430 m
MALJA-ALTAAT
Tasoon upotettavien altaiden lisäksi
voit valita kylpyhuoneeseesi useista
erilaisista malja-altaista mieleisesi.
OONA
MINIKOLIBRI (O)
Mitat: 600 / 800 / 900 / 1200 x 310 mm
FLAMINCO (O)
Mitat: 600 / 800 / 1000 x 430 mm, 1200 x 510 mm
SOFI
Myös peilikuvana
SOOLO
MARILYN (O)
SUSA (O)
Mitat: 600 / 800 / 900 / 1200 x 330 mm
Mitat: 600 / 900 / 1200 x 320 mm
INKA
56
PEILIT, VALOLIPAT
T
yylikäs ja toimiva kylpyhuone tarvitsee asianmukaiset
peilit ja valaisimet. Yleisvalon lisäksi tarvitaan yleensä
kohdevalaisimia, jotka helpottavat esimerkiksi kauneudenhoitoa tuomalla valoa kasvoihin edestäpäin. Omaan kylpyhuoneeseesi sopivimmat mallit löydät parhaiten yhdessä
myyjiemme kanssa.
1
2
1.Sol valopeili pistorasialla
Kolmen loisteputken ansioista SOL-valopeilit tuottavat tehokkaan valaistuksen niin peilin katsojaa kohti, kuin myös ympäristöön. Loisteputkista
kaksi valaisevat eteen ja sivuille sekä yksi kohti tasoa. SOL-valopeilien
ainutlaatuiset ominaisuudet; kolme loisteputkea, kytkin, pistorasia sekä
valmius vikavirtasuojalle, mahdollistavat peilin monipuolisen käytön. IP
44. Mitat: 600, 800, 900, 1000, 1200 x 700mm (O)
2.Loisteputkivalolippa
Valaisimen valonlähteenä on uusi elektroninen loisteputki. Valaisin on vastaus kolmeen perusvaatimukseen, joita hyvältä kylpyhuoneen valaisimelta
edellytetään:
- Suuri valon tuotto; 1200 tai 2100 lumenia oikean sävyistä värinätöntä
valoa. Valo on osittain ohjattu epäsuorana valona valaisimen katon kautta
kylpyhuoneen yleisvaloksi.
- Pieni virrankulutus; vain 14W tai 21W.
- Putken pitkä käyttöikä; keskim. 24000 tuntia. Materiaali MDF, IP 44.
Mitat. 600, 800, 900, 1200 X 270 X 25mm
3.Esther S2
10W Kromattu varsiled kaapin päälle. Soveltuu kylpyhuoneisiin sekä keittiöihin. IP44. 4000K. Leveys 280mm. (HT)
3
Lue lisää Spa-levyistä
kalustetukku.fi/ohjeet
Spa-levy, hyvää kosteuden kestoa vaativiin kohteisiin. Pesuhuoneiden kosteisiin tiloihin tai keittiön
välitiloihin kaakelien tilalle.
57
K
odinhoidon eri tarpeisiin Kalustetukulla on runsaasti erilaisia vaatehuoltoa, siivousta ja puhtaanapitoa helpottavia ratkaisuja. Kaikki kodinhoitohuoneiden kalusteet ja tarvikkeet ovat kosteisiin tiloihin
suunniteltuja ja helposti puhdistettavina itsessäänkin
hygieenisiä.
KODINHOITOHUONE
1
2
1. Laatikoston sisään sijoitettava
silityslauta on kätevästi esiin
vedettävissä aina tarpeen tullen.
Tukevalla laudalla silittäminen
käy sujuvasti. (H)
2. Siivi -siivoustarvikevaunu,
siivoustarvikevaunussa säilytät
siivoustarvikkeet imurista pienimpiin purkkeihin hyvässä järjestyksessä ja tavaroiden käyttö
on helppoa koska vaunun saa
vedettyä ulos kaapista jolloin tavarat on helposti saatavilla.
3. Kulmikkaan altaan erikoisuutena on poimutettu etureuna, minkä ansiosta allas on erinomainen pikkupyykin tai vaikka
siivousliinojen käsinpesuun. (C)
3
4. Indus 50 KHH allas. Iso ja syvä
kodinhoitohuoneen allas, jossa
isompien tavaroiden peseminen
sujuu roiskimatta.
Mitat 540x440x245.
4
Ilona-pyykinkuivausteline on esillä vain silloin, kun sitä tarvitset.
Soveltuu komeron tai laatikoston sisälle tai tason alle. (H)
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
58
KOMEROT
K
59
2350
1750
150
2070
1920
150
150
1900
GOCCIA-henkarivalo(H)
Goccia IFR -valaisin on kätevä niin kutsuttu henkarivalo, jossa on integroitu
liiketunnistin. Värisävy puhtaan valkoinen 5000-5500K.
- Goccia IFR, leveys 740 mm, 2,88 W, 12 V
- Goccia IFR, leveys 900 mm, 3,84 W, 12 V
1750
445
alustetukun komerot tuovat lisätilaa jokaisen kodin säilytystarpeisiin. Peruskorkeuksia on kolme ja leveydet
ovat 300, 400, 500, 600, 700, 800, 900, 1000, 1100 ja 1200
mm. Mieleisesi ovimallin voit valita makusi tai käyttötarkoituksen mukaan – käytettävissäsi on lähes koko Kalustetukun
keittiöovien mallisto.
MATERIAALIT
Runko ja hyllyt
Laatikostot ja lankakorit
• Kalusteiden runkomateriaali on valkoisella melamiinikalvolla
pinnoitettu kalustelevy, reunanauhat PP-muovia.
• Kokonaan ulostulevat ja hidastavat laatikostot
Blum Tandembox-mallistosta.
• Sidelistat rungon värisiksi pinnoitettua koivuvaneria.
- kuivauskaapin sidelistat alumiinia.
• Vakiosyvyys 500 mm, saatavissa myös 270, 350, 400, 450 ja
650 syvinä.
• Taustalevyt 3 mm kovalevyä pintakäsiteltynä kaapin rungon värisiksi.
• Allaslaatikoiden U-mallinen takasarja helpottaa LVI-asennusta.
• Rungon voi valita myös melamiinipintaisena sävyrunkona.
• Hidastavat laatikostot saatavilla myös sähkötoimisina.
• Kaapit vakiona säädettävillä Easy-sokkelijaloilla,
sokkelilevy 150 mm.
• Metallilaatikostot Blum Metabox-mallistosta.
• Maalatut metalliset lankakorit metallikiskoilla.
• Easy-sokkelilevyt saatavilla myös muovisina, valkoinen matta, rst ja
valkoinen kiiltävä, kts. s. 30.
Työtasot
• Rungot voidaan toimittaa myös sokkelillisina.
• Laminaattipintaisten tasojen runkona yleensä P2-lastulevyä.
Tasoja saatavissa 12, 20, 30, 40 ja 60 mm vahvuisina.
• Kuivaus-ja allaskaapit saatavissa P3-lastulevyllä.
• Rungot ja hyllyt rakennusmateriaalien M1-päästöluokan kalustelevyä.
• Saatavissa taivereunaisina sekä suorareunaisina erilaisilla
reunanauhoilla.
Ovet
• Värit valmistajien, mm. Ecolam ja Casagrande malliston mukaisesti.
• Maalatut ovet ovat MDF-levyä valmistajien vakioväreissä sekä
halutessasi Tikkurilan värikarttojen mukaisesti
• Saatavissa myös massiivipuutasoja, RST-tasoja sekä kivitasoja.
• Kalvopinnoitetut MDF-ovet valmistajien värikarttojen mukaisesti.
Altaat
• Laminaatti-ja melamiinipintaiset valmistajien malliston mukaisesti.
• Saatavilla useita varastomalleja
• Lasiaukolliset ja vetimettömät ovet valmistajien malliston mukaisesti
• Saatavilla pinta-asennettavia sekä erilaisia huullosmalleja.
• Ovitoimittajina mm. Kensapuu, Josadoor, Nordwood, Casagrande.
Vetimet, valot, liesituulettimet yms. lisätarvikkeet
• Saatavilla useita varastomallisia tuotteita eri tuoteryhmistä.
Ovien nostomekanismit ja saranat
•Saranat hidastavia expando-pikakiinnitteisiä, saatavilla myös ilman
hidastusta
• Ovien nostomekanismit Blum Aventos-mallistosta.
• Aventos-malleja saatavilla myös sähköisenä.
60
HOITO-OHJEET
Kalusteiden rungot
RST-tasot ja altaat
• Pyyhi kaappien rungot pehmeällä, kostealla liinalla. Tarvittaessa
voit käyttää mietoa puhdistusainetta. Vältä puhdistusaineita, jotka
sisältävät ammoniakkia, alkoholia, valkaisuainetta tai hankaavia
ainesosia.
•Pyyhi aina työskentelyn jälkeen tahrat pöydän pinnasta pehmeällä pyyhkeellä, pesuliinalla tai sienellä. Käytä puhdistukseen lämmintä vettä ja nestemäistä astianpesuainetta. Tämän jälkeen huuhtele
pinta puhtaalla vedellä ja kuivaa pehmeällä liinalla.
•Pyyhi osat veteen kostutetulla liinalla ja kuivaa ne lopuksi puhtaalla liinalla. Jos pinnoille roiskuu tai kaatuu jotakin pyyhi ne välittömästi, ettei neste jää seisomaan pinnalle.
•Suola, suolaliuokset, hapot, valkaisuaineet, hopeanpuhdistusaineet ja tapettiliisteri jättävät teräspintaan jäljen jo muutamassa
tunnissa. Jos niitä joutuu pöydän pinnalle, pese ne pois välittömästi,
huuhtele ja kuivaa pöytä.
•Älä sijoita esim. kahvin- tai vedenkeitintä niin, että niistä nouseva
vesihöyry tiivistyy seinäkaappien ja ovien alapintaan.
• Älä myöskään sijoita keittimiä laminaattipintaisten- tai puutasojen liitoskohtaan, ettei mahdollinen valumavesi vahingoita tasoa.
• Älä avaa astianpesukoneen luukkua heti pesuohjelman päätyttyä,
sillä koneesta nouseva lämpö ja kosteus voivat imeytyä työtasoon
tai oviin, jolloin ne turpoavat.
MDF kalvo-ovet
•Oven tahriintuessa pyyhi lika pois kostealla liinalla kevyesti pyyhkien. Jos tahra ei lähde pelkällä vedellä, lisää liinaan puhdistusainetta. Kalusteovet voidaan puhdistaa yleisillä kodin puhdistusaineilla.
• Älä käytä kiehuvaa vettä puhdistuksessa. Jos kalvopinta rikkoontuu, sitä ei voi enää paikata. Näissä tapauksissa suosittelemme uuden oven hankintaa.
• Kiiltävissä kalvo-ovissa on poistettava suojakalvo. Lieden viereen
sijoitettavissa kalvo-ovissa on ehdottomasti käytettävä lämpölistoja!
• Pöydän pinnalle jäänyt vesi saattaa kuivuessaan aiheuttaa harmaita kalkkijälkiä. Puhdista pöytä nestemäisellä astianpesuaineella, huuhtele ja kuivaa. Väriläikät vältetään kuivaamalla pöydän pinta aina käytön jälkeen. Älä myöskään jätä märkää valurautaista tai
muuta ruostuvaa metalliastiaa pöydälle pitkäksi aikaa, sillä niistä
jää jäljet pöytään.
• Hankausjauheet ja teräsvillat naarmuttavat pöytää.
ÄLÄ KÄYTÄ NIITÄ.
•Pesupöytään normaalikäytössä tulevat pintanaarmut eivät heikennä tuotetta. Pintaan muodostuva oksidikalvo suojaa pesupöytää. Kun pintaan tulee naarmuja, oksidikalvo uusiutuu ympäristön
hapen vaikutuksesta.
Laminaattipintaiset – ja puutasot
• Muista aina kuivata tasolle roiskuvat nesteet ja puhdista pinnat
huolellisesti säännöllisin väliajoin.
• Taso ei kestä hankaavia puhdistusaineita eikä naarmuttamista
terävillä esineillä.
• Taso ei myöskään kestä sille laskettuja kuumia kattiloita.
MDF maalatut ovet
Puutasojen puhdistus
• MDF-ovia ei saa altistaa vedelle. MDF-ovi on herkkä kolhuille,
erityisesti kulmissa ja reunaosissa.
• Käytä jokapäiväiseen puhdistukseen väritöntä saippuaa. Jos työtaso tarvitsee perusteellisempaa puhdistusta, hio pintaa pituussuunnassa 220 karkealla hiomapaperilla. Tämän jälkeen puhdista
taso huolellisesti ja sen jälkeen öljyä taso kahteen kertaan.
• Vedin- tai sarananreikiä tehdessä kiinnitä huomiota työalustan
puhtauteen. Alustan roskat aiheuttavat helposti naarmuja oven
pintaan. Erityistä tarkkaavaisuutta on noudatettava lakattujen ovien
käsittelyssä.
• Vähäisiä kulumisesta tai kolhuista aiheutuneita maalivirheitä on
mahdollista korjata paikkamaalilla.
• Tee tarpeen vaatiessa välihionta öljyämisten välillä.
• Älä koskaan käytä tason hiomiseen teräsvillaa tai puhdistamiseen
aineita, jotka sisältävät ammoniumkloridia tai hankausjauhetta.
• Maalipinnan rikkoutuessa levyyn asti ovi on erittäin altis kosteudelle.
• Maalatuille oville käyvät samat puhdistusohjeet kuin kalvo-oville.
Massiivipuu/viiluovet
• Mikäli joudutte varastoimaan tuotteita ennen asennusta, tulee
varastotilan olla kuiva ja lämmin tila, joka vastaa olosuhteiltaan
normaalin asuinhuoneen olosuhteita. Komeroiden ovet tulee varastoida vaakasuoralle alustalle.
• Petsatut/lakatut tuotteet puhdistetaan nihkeällä, ei märällä, mikrokuituliinalla kevyesti pyyhkimällä. Neutraalia pesuainetta voi liottaa hieman veteen. Mikäli käytön aikana pinnoille tulee pisaroita/
roiskeita, tulee pinnat välittömästi kuivata. Puhdistamiseen ei saa
käyttää hankaavia pesuaineita/-välineitä.
• Koska massiivipuiset / viilutetut ovet valmistetaan luonnonmateriaalista, kuuluvat värisävy- ja kuviovaihtelut materiaalien ominaisuuksiin. Myös pienet linnunsilmäoksat kuuluvat em. ominaisuuksiin.
• Puumateriaalien värisävyt muuttuvat hieman myös ajan kuluessa ympäröivän valon vaikutuksesta. Lisätilauksia tehtäessä tulee
huomioida, että aiemmin toimitetut ja uudet tuotteet poikkeavat
väriltään toisistaan.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
61
TOIMIVA
KEITTIÖ
ESIMERKKEJÄ ERI MALLISISTA KEITTIÖISTÄ
Kun aloitat uuden keittiösi
suunnittelun, piirrä keittiöstäsi luonnos tarkkojen
mittojen mukaan.
Alla olevaan listaan on
koottu muutamia keittiön
suunnitteluun ratkaisevasti vaikuttavia asioita,
jotka kannattaa mitata ja
merkitä omaan luonnokseesi.
• Ilmanvaihtokanavat
• Lieden paikka
- etäisyys seinistä
• Viemärit, putket
ja vesipisteet
• Pistorasiat
• Valokatkaisijat
• Ikkunat
- etäisyys seinistä
- leveys
- ikkunoiden väli
•Ovet
- etäisyys seinistä
- leveys
• Patterit
- leveys
• Seinä- ja lattia-alat
L-keittiö
Suosittu ja tehokas malli. Kun kaapistot on sijoitettu kahdelle seinälle, keittiöön jää tilaa myös
ruokapöydälle.
Rinnakkaiskeittiö
Toimiva malli, joka sopii erityisesti kapeisiin tiloihin. Runsaasti säilytys- ja laskutilaa.
Suorakeittiö
Tehokkaassa suorassa keittiössä allas kannattaa sijoittaa keskelle. Kaikki toiminnot ovat
kätevästi lähellä.
U-keittiö
U-mallisessa keittiössä on runsaasti säilytystilaa ja kaikki asiat on helposti saatavilla.
Katso lisätietoja keittiön
suunnittelusta
kalustetukku.fi/ohjeet
SUOSITELTAVIA MITTOJA
50–80 cm
40 cm
80–120 cm
40 cm
Lieden viereen tarvitaan laskutilaa.
Jätä kummallekin puolelle tilaa vähintään 40 cm.
Lieden etäisyys liesituulettimesta
tai -kuvusta pitäisi olla n. 50–80 cm.
Altaan ja lieden väliksi suosittelemme 80–120 cm.
63
120 cm
Jätä kahden kaapiston väliin vähintään 120 cm.
KALUSTEMITAT
KEITTIÖKALUSTEET
Yläkaapeissa saatavilla kahta syvyyttä, 288 mm ja 323 mm.
Alakaappien ja komeroiden mitoitus sisältää säädettävät 95–205 mm sokkelijalat (oletus 150 mm). Esim. 720mm + 150mm = 870mm
KYLPYHUONEKALUSTEET
64
RAKENNEMITAT
KALUSTEMITOITUS
Korkea mitoitus
Matala mitoitus
323
/
288
8
56
3
/32
8
445
288
1750
1920
56
KULMAMITOITUS LIEDELLE
1030
1030
KAAPPIEN RAKENNE
Yläkaappi
Alakaappi
a
Kaapin sivu, reiät porattu
b
Kaapin pohja, tapitettu
c
Sidelistat, tapitettu
dTaustalevy
eHyllylevy
fSokkeli
Käytä liimaa tapitetuissa osissa,
naulaa taustalevy.
65
YLÄKAAPIT
YLÄKAAPPI • KORKEA YLÄKAAPPI • INTEGROITAVA MIKRO SH/SHX
• Mikron korkeus 390 mm
• Korkeus 988 mm / 703 mm
• Syvyys 323 mm
• Leveys 500 mm / 600 mm
• 2 / 0 säädettävää hyllyä
• tuuletusritilä RST / valk.
• Korkeus 988 mm
• Syvyys 288 mm / 323 mm
• Leveys 200 / 300 / 400 / 500 / 600 mm
700 / 800 / 900 / 1000 mm
• 3 säädettävää hyllyä
YLÄKULMAKAAPPI • KORKEA YLÄKAAPPI • MATALA
SHM/SHMX
YLÄKULMAKAAPPI • MATALA SHL/SHLX
VITRIINIYLÄKAAPPI
SHLM/SHLMX
SK/SKM
YLÄLOKERIKKO • Korkeus 988 mm / 703 mm
• Syvyys 288 mm
• Leveys 400 / 500 / 600 mm
700 / 800 / 900 / 1000 mm
• Kosteutta kestävät sivut
• 1 säädettävä hylly
• 1 lautasritilähylly
• 2 tasoritilähyllyä / 1 tasoritilähylly
• sidelistat alumiinia
KUIVAUSKAAPPI
YL / YLM
• Korkeus 988 / 703 mm
• Syvyys 288 mm
• Leveys 200 / 300 / 400 / 500 / 600 mm
• 5 / 4 kiinteää pohjaa
YLÄPÄÄTYHYLLYKKÖ SKX/SKMX
MAUSTEHYLLY MH / MHM
• Korkeus 845 / 585 mm
• Syvyys 100 mm
• Leveys 500 / 600 mm
• 5 / 4 kiinteää hyllyä
• Varaus etulevylle
SHMI / SHMMI
• Korkeus 988 / 703 mm
• Syvyys 288 mm
• Leveys 600 / 500 mm
• 3 / 2 säädettävää hyllyä
• Mikropohja 350 mm
MIKROKAAPPI
MRK
• Korkeus
• Syvyys
• Leveys
LIsää runkomalleja myymälässämme.
YPH / YPHM
• Korkeus 988 / 703 mm
• Syvyys 288 mm
• Leveys 290 mm
• 5 / 4 kiinteää pohjaa
• Korkeus 988 mm / 703 mm
• Syvyys 323 mm
• Leveys 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• Kosteutta kestävät sivut
• 3 säädettävää hyllyä / 2 säädettävää hyllyä
• taso/lautashylly kombi
• sidelistat alumiinia
YLÄKAAPPI • MIKRO
SHB / SHBM
• Korkeus 988 / 703 mm
• Syvyys 286 mm
• Leveys 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• 3 / 2 säädettävää lasihyllyä
• Korkeus 351,5 mm
• Syvyys 288 mm / 323 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
700 / 800 / 900 / 1000 mm
• Ei hyllyä vakiona
KUIVAUSKAAPPI
YKKM/YKKMX
• Korkeus 703 mm
• Syvyys 288 mm / 323 mm
• Leveys 585 x 585 mm
• 2 säädettävää hyllyä
• Korkeus 450 mm
• Syvyys 288 mm / 323 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
700 / 800 / 900 / 1000 mm
• Ei hyllyä vakiona
YLÄKAAPPI • ERIKOISMATALA
YKK/YKKX
• Korkeus 988 mm
• Syvyys 288 mm / 323 mm
• Leveys 585 x 585 mm
• 3 säädettävää hyllyä
• Korkeus 703 mm
• Syvyys 288 mm / 323 mm
• Leveys 200 / 300 / 400 / 500 / 600 mm
700 / 800 / 900 / 1000 mm
• 2 säädettävää hyllyä
YLÄKAAPPI • MATALA
SHXMI/SHMXMI
66
370 mm
288 mm (mikropohja 350 mm)
500 mm (sisämitta 470 mm)
600 mm (sisämitta 570 mm)
ALAKAAPIT
ALAKAAPPI • NORMAALI
PIILOKULMAKAAPPI
PH
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
700 / 800 / 900 / 1000 / 1100 / 1200 mm
• Sokkeli 150 mm
• 1 säädettävä hylly
ALAKAAPPI • KAPEA
PKKO / PKKV
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 1000 / 1200 mm
• Sokkeli 150 mm
• 1 säädettävä hylly
• Lisäsivu, vasen / oikea
ALAKULMAKAAPPI • 9x9 / 10x10
PHS
AKK
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 888 x 888 mm
988 x 988 mm
• Sokkeli 150 mm
• 1 säädettävä hylly
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 288 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
700 / 800 / 900 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• 1 säädettävä hylly
ALAVIISTOKAAPPI
ALAKAAPPI • 1 LAATIKKO
PHL / PHLT
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 / 288 mm
• Leveys 300 mm
• Sokkeli 150 mm
• 1 säädettävä hylly
• Vasen / oikea
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• 1 säädettävä hylly
• 1 itsesulkeutuva metallilaatikko
ALAKAAPPI • MATALA
AVK
ASTIANPESUKONEKAAPPI
PHM
APKKM / APKKMT
• Korkeus 1182 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 630 mm (600 mm sisältä)
• Sokkeli 150 mm
• 1 itsesulkeutuva matala laatikko
• 2 välipohjaa
• Korkeus 730 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
700 / 800 / 900 / 1000 / 1100 / 1200 mm
• Sokkeli 150 mm
• 1 säädettävä hylly
UUNIN ALAKAAPPI
Lisää vaihtoehtoja osoitteessa:
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 600 mm
• Sokkeli 150 mm
• 1 itsesulkeutuva matala laatikko
• 1 välipohja
ALALOKERIKKO
Saatavilla myös Easy-sokkeli, kts. s. 30.
AL
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 200 / 300 / 400 / 500 / 600 mm
• Sokkeli 150 mm
• 3 kiinteää pohjaa
ALAPÄÄTYHYLLYKKÖ
• Korkeus 720 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 290 mm
• 3 kiinteää pohjaa
LIsää runkomalleja myymälässämme.
Alakaapit ja laatikostot muovisilla säätöjaloilla. Eivät sisälly rungon hintaan.
PHU / PHUT
67
APH
LAATIKOSTOT
METABOX
HIDASTAVA (30 / 50 kg)
PL
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• Itsesulkeutuvat metallilaatikot
• 5 matalaa laatikkoa
• Myös leikkuulaudalla PLV (ei 800 / 1000 mm)
METABOX
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• Kokonaan ulostulevat,
itsesulkeutuvat metallilaatikot
• Sulkeutumista hidastava mekanismi
• 5 matalaa laatikkoa
• Myös leikkuulaudalla PLVT (ei 800 / 1000 mm)
PLK
HIDASTAVA (30 / 50 kg)
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• Itsesulkeutuvat metallilaatikot
• 1 korkea laatikko, 3 matalaa laatikkoa
METABOX
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
• Sokkeli 150 mm
• Itsesulkeutuvat metallilaatikot
• 1 korkea laatikko, 2 matalaa laatikkoa
2 leikkuulautaa
HIDASTAVA (30 / 50 kg)
METABOX
PLKK
METABOX
HIDASTAVA (30 / 50 kg)
PL2KKT
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• Kokonaan ulostulevat,
itsesulkeutuvat metallilaatikot
• Sulkeutumista hidastava mekanismi
• 2 korkeaa laatikkoa
PL2KK
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• Itsesulkeutuvat metallilaatikot
• 2 korkeaa laatikkoa
HIDASTAVA (30 / 50 kg)
PL2KKTSI
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 600 / 800 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• Kokonaan ulostulevat,
itsesulkeutuvat metallilaatikot
• Sulkeutumista hidastava mekanismi
• 2 korkeaa laatikkoa, 1 matala sisälaatikko
PLM / PLMT
• Korkeus 730 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• Itsesulkeutuvat metallilaatikot
• 4 matalaa laatikkoa
PLKKM / PLKKMT
METABOX • ISTUINLAATIKOSTO
• Korkeus 443 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• 1 itsesulkeutuva korkea metallilaatikko
• Korkeus 730 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• Itsesulkeutuvat metallilaatikot
• 2 korkeaa laatikkoa
LIsää runkomalleja myymälässämme.
Alakaapit ja laatikostot muovisilla säätöjaloilla. Eivät sisälly rungon hintaan.
PLKKT
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• Kokonaan ulostulevat,
itsesulkeutuvat metallilaatikot
• Sulkeutumista hidastava mekanismi
• 2 korkeaa laatikkoa, 1 matala laatikko
• Myös leikkuulaudalla PLKKVT (ei 800 / 1000 mm)
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• Itsesulkeutuvat metallilaatikot
• 2 korkeaa laatikkoa, 1 matala laatikko
• Myös leikkuulaudalla PLKKV (ei 800 / 1000 mm)
METABOX
PLKT
• Korkeus 870 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 mm
• Sokkeli 150 mm
• Kokonaan ulostulevat,
itsesulkeutuvat metallilaatikot
• Sulkeutumista hidastava mekanismi
• 1 korkea laatikko, 3 matalaa laatikkoa
• Myös leikkuulaudalla PLKVT (ei 800 / 1000 mm)
PLKV
METABOX
PLT
68
MIL / MILT
KOMEROT
KOMERO
YLÄKOMERO
KK
• Korkeus 2350 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 700 mm
800 / 900 / 1000 / 1200 mm
• Sokkeli 150 mm
• 1 kiinteä hylly
• Ei sisällä hyllyjä
KY
• Korkeus 450 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 700 mm
800 / 900 / 1000 / 1200 mm
• Ei sisällä hyllyjä
YLÄKOMERO • MATALA
KYM
• Korkeus 351,5 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 700 mm
800 / 900 / 1000 / 1200 mm
• Ei sisällä hyllyjä
KOMERO
KV / KM
• Korkeus 2070 / 1900 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 700 mm
800 / 900 / 1000 / 1200 mm
• Sokkeli 150 mm
• Ei sisällä hyllyjä
KOMERON HYLLYT
•Syvyys
• Leveys
540
300 / 400 / 500 / 600 mm
700 / 800 / 900 / 1000 / 1100 / 1200 mm
KOMERON VAATETANKO
• Leveys
KOMERO
KOMERON RULLAKISKOKORI
• Leveys 400 / 500 / 600 / 800 mm komeroon
• Syvyys 500 / 440 mm
• Korkeus 140 / 320 mm
• Sisältää liu’ut
•Harmaa
UUNI/MIKROKOMERO
• Korkeus 2350 / 2070 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 600 mm
• Sokkeli 150 mm
• 9 eri vakiomallia Gram-kodinkoneille
LIsää runkomalleja myymälässämme.
Alakaapit ja laatikostot muovisilla säätöjaloilla. Eivät sisälly rungon hintaan.
69
KT
300 / 400 / 500 / 600 mm
700 / 800 / 900 / 1000 / 1100 / 1200 mm
KMM / KMMT
• Korkeus 1430 mm
• Syvyys 568 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 / 1000 / 1200 mm
• Sokkeli 150 mm
• Ei sisällä hyllyjä
•Välipohja
• 1 itsesulkeutuva korkea metallilaatikko
KH
KYLPYHUONEET
YLÄKAAPPI • KORKEA ALAKAAPPI
SKYK
• Korkeus 433 mm
• Syvyys 448 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 800 mm
• 1 säädettävä hylly
• Korkeus 703 mm
• Syvyys 155 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 800 mm
• 3 säädettävää hyllyä
YLÄKAAPPI • MATALA LAATIKOSTO
SKY
PKYMLKT / PKYMLK
• Korkeus 433 mm
• Syvyys 448 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 mm
• Kokonaan ulostulevat,
itsesulkeutuvat metallilaatikot
• Sulkeutumista hidastava mekanismi
• 1 korkea laatikko, 1 matala laatikko
• Korkeus 562 mm
• Syvyys 155 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 800 mm
• 2 säädettävää hyllyä
ALAKAAPPI
PKYM
PKY
LAATIKOSTO
• Korkeus 573 mm
• Syvyys 448 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 800 mm
• 1 säädettävä hylly
ALAKAAPPI
• Korkeus 573 mm
• Syvyys 448 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 800 mm
• 1 säädettävä hylly
• 1 itsesulkeutuva metallilaatikko
PKYS
LAATIKOSTO
• Korkeus 573 mm
• Syvyys 288 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 800 mm
• 1 säädettävä hylly
LAATIKOSTO
PKYSLH / PKYSLHT
• Korkeus 573 mm
• Syvyys 288 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 800 mm
• 1 säädettävä hylly
• 1 itsesulkeutuva metallilaatikko
PKYL / PKYLT
KYLPYHUONEKOMERO 1 • Korkeus 573 mm
• Syvyys 448 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 800 mm
• 4 matalaa itsesulkeutuvaa metallilaatikkoa
LAATIKOSTO
PKYLH / PKYLHT
KKY
• Korkeus 1750 mm
• Syvyys 448 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 800 mm
• Ei sisällä hyllyjä
PKYSL / PKYSLT
• Korkeus 573 mm
• Syvyys 288 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 mm
• 4 matalaa itsesulkeutuvaa metallilaatikkoa
KYLPYHUONEKOMERO 2 LAATIKOSTO
PKYLKK / PKYLKKT
• Korkeus 1750 mm
• Syvyys 288 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 / 800 mm
• Ei sisällä hyllyjä
• Korkeus 573 mm
• Syvyys 448 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 mm
• Kokonaan ulostulevat,
itsesulkeutuvat metallilaatikot
• Sulkeutumista hidastava mekanismi
• 2 korkeaa laatikkoa
LAATIKOSTO
PKYCLKKT
• Korkeus 573 mm
• Syvyys 368 mm
• Leveys 300 / 400 / 500 / 600 mm
800 mm / 1000 mm
• Kokonaan ulostulevat,
itsesulkeutuvat metallilaatikot
• Sulkeutumista hidastava mekanismi
• 2 korkeaa laatikkoa
LIsää runkomalleja myymälässämme.
Alakaapit ja laatikostot muovisilla säätöjaloilla. Eivät sisälly rungon hintaan.
70
KKYS
KALUSTETUKKU-RAHOITUS
Remontin rahoitus
Saat remonttisi rahoituksen kätevästi suoraan
myyjältäsi. Valitset vain itsellesi sopivan kuukausierän ja annat myyjän hoitaa loput. Rahoitus
on joustava vaihtoehto. Sinun ei tarvitse ottaa
erillistä lainaa, vaan pienellä kuukausimaksulla
toteutat suuretkin hankinnat. Kalustetukku-liikkeissä voit hyödyntää Aktiivirahan maksuaikatarjouksia. Voit hakea Aktiivirahaa suoraan liikkeessämme ja saat luottopäätöksen saman tien.
• Osto 2 000 euroa, 10 kk maksuajalla 204 e/kk, luottohinta 2070 euroa.
• Tilinhoitopalkkio 4 euroa/kk, korko 0 %
•Maksuaikakampanjan perustamismaksu 30 e peritään ensimmäisellä laskulla
•Rahoituksen edellytyksenä on myönteinen luottopäätös Aktiiviraha-kortista.
• Ei vakuuksia, ei takaajia
• Maksuohjelma joustaa tarvittaessa. Voit maksaa valitsemasi minimierän tai sitä suuremman erän kuukaudessa. Voit myös maksaa koko luoton kerralla
pois milloin vain
• Rahoituksen korot verovähennyskelpoisia asuntolainan tapaan, mikäli rahoitetaan kodin perusparannusta
• Kauppaan mahdollisesti kuuluvasta asennus- työstä
voi tehdä verotuksessa kotitalousvähennyksen. Lisätietoja kotitalousvähennyksestä: www.vero.fi
• Kysy myös pidempiä maksuaikoja!
Aktiiviraha on Handelsbanken Rahoitus Oyj:n myöntämä jatkuva luotto, jolla voit maksaa ostosi lähes
kaikkialla ja hyödyntää edullisia maksuaikatarjouksia. Korttiin sisältyy automaattisesti monipuolinen
Aktiiviturva-ryhmävakuutus, joka antaa turvaa kortilla
maksetuille ostoille ja ulkomaanmatkoille. Aktiivirahakortin vuosimaksu on 30 € toisesta vuodesta alkaen,
tilinhoitopalkkio 4 €/kk, luoton nimelliskorko on Hb
Prime+12 %-yksikköä (13,369 %, 1/2013). Todellinen
vuosikorko 1 500 € luottosaldolle on 17,45 % (1/2013).
Luoton myöntää Handelsbanken Rahoitus Oyj. Lisätietoja: www.aktiiviraha.fi
Kysy lisää myyjältäsi!
kalustetukku.fi/rahoitus
kalustetukku.fi/rahoitus
71