Fanit pukeutuvat suosikkihahmoikseen Japanin

Transcription

Fanit pukeutuvat suosikkihahmoikseen Japanin
BakaCon
saikou
dattaze!
BakaCon on huippua, totesi
viikonloppuna liki tuhat Sisälähetysseuran oppilaitoksen tiloihin kokoontunutta
japanilaiskulttuurin manga-,
anime- ja popmaailmaan hurahtanutta. Pieksämäen katukuvassakin saattoi törmätä
cosplay-rooliasuihin pukeutuneisiin harrastajiin.
Japanilainen sarjakuvamaailma on toden teolla iskenyt suomalaisten tajuntaan
2000-luvulla. Useimmiten
japanilaisista sarjakuvista innostunut laajentaa pian kiinnostustaan enemmänkin japanilaiseen kulttuuriin.
– Sarjakuvissa on maisemia Japanista ja kulttuuria.
Aika moni harrastajista var-
masti haaveilee Japanin matkasta, koska olisihan se hauska nähdä tuo kaikki livenä,
BakaCon tapahtumaa osaltaan järjestänyt lahtelainen
Paula Åberg kertoi.
Fanit pukeutuvat
suosikkihahmoikseen
Japanilaisia sarjakuvia, animeja, pelejä ja rokkitähtiä
fanittavat ovat antautuneet
hommaansa täysillä. Con-tapahtumiin he pukeutuvat itse
valmistamiinsa rooliasuihin,
jotka pikkutarkasti jäljittelevät alkuperäistä malliaan.
– Moni tekee itse kengätkin ja jos fanituksen kohteel-
la ei ole
kenkiä, kuljetaan paljain jaloin. Useimmilla harrastajilla
on asusteet monille eri hahmoille. Cosplayssa on kaksi puolta: itsetekemisen ilo
ja tapahtumissa pääsee tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä.
Viikonlopun aikana järjestettiin pukukilpailu, tanssiesityksiä sekä tanssin opetusta. Yhtenä lajina oli Hare Hare Yukai -tanssi, joka on saanut alkunsa tunnetun animen
lopputunnarista, jonka aikana anime-hahmot tanssivat
kyseistä koreografiaa.
BakaConissa tutustuttiin
myös japanilaisen populaarikulttuurin historiaan, Japanin matkailuun ja muun mu-
Canti-robotin sisällä oli vaasalainen Milla Katajisto.
Zelda-pelistä tuttu Därlink
punaisine silmineen.
assa cosplayn historiaan sekä
japanilaiseen pop-musiikkiin
ja bändeihin.
kaikki ja kaikenikäiset. Aikuisille on omat mangansa
ja lapsille omansa. Japanissa
mangoja onkin tuhansittain,
joista suomeksi on käännetty
vasta muutamia kymmeniä.
Suomessa manga- ja anime-harrastus on tällä hetkellä vauhdikkaasti kasvava laji. Ruotsissa sama ilmiö koettiin jo hieman aikaisemmin.
Suurin osa Pieksämäelle kokoontuneista harrastajista oli
15–20-vuotiaita.
– Meilläkin harrastajaporukka alkaa pikku hiljaa
vanheta. Vanhimmat har-
Japanin popkulttuurin
suosio kasvussa
Japanissa mangat ja animet
ovat samanlaista kulutustavaraa kuin iltapäivälehdet
Suomessa. Manga tarkoittaa
sarjakuvaa ja anime animaatiota. Länsimaissa sanat ovat
taipuneet tarkoittamaan juuri
japanilaista sarjakuvaa.
Japanissa mangaa lukevat
Laukaalainen Tiina Nukarinen auttaa Paula-siskoaan
Chibi Totoro -puvun kanssa.
rastajat ovat lukeneet englanninkielisiä mangoja jo
1980–1990-luvulla. Jos ihan
tarkkoja ollaan, on monen
tuntema Maija Mehiläinen jo
mangaa, sillä se on japanilainen sarjakuva.
Canti-robotti
taistelumoodissa
Vaikka cosplay liitetään vahvasti japanilaiseen kulttuuriin, on se saanut alkunsa Yhdysvalloissa. Pukeutumis-
kulttuurin aloittivat 1970-luvulla Star Wars -ensi-iltoihin elokuvahahmojen tavoin pukeutuneet fanit. Rooliasut rantautuivat pian Japaniin ja yleistyivät siellä 1980–1990-luvuilla. Nyt
cosplay on palautunut takaisin länsimaihin.
Vaasalainen Milla Katajisto liikkui sunnuntaina Sisiksen campuksella punaisessa robottiasussa.
– Olen Canti-robotti sekopäisestä, mutta hauskasta sarjasta. Tämä hahmo on oikeastaan aika rauhallinen. Punaisena se on taistelumoodissa,
mutta sinisenä se on kotikokkaaja, joka tykkää myös siivota, Milla Katajisto kertoo
roolihamostaan.
Neljä vuotta cosplayta harrastaneen tytön kotona on puku poikineen. Kaikkiaan erilaisia rooliasuja on kertynyt
28 kappaletta. Lauantaina
hän oli pukeutunut Yakariksi
Paradise Kissistä
– Kai minulla on liikaa vapaa-aikaa. Ensimmäisen pukuni teki siskoni, mutta loput
olen joutunut tekemään itse.
Canti on ensimmäinen robotticos-asuni.
Nukkeja meikataan,
puetaan ja kuvataan
Tamperelainen kaverusjoukko Juuli Ronkainen ja kaksossiskokset Hannele ja
Christina Östring kantavat
käsissään BJD-nukkeja. Nuket eivät ole mitä tahansa leluja, vaan suhteellisen arvokkaita, 400–500 euroa maksavia pallonivelnukkeja.
– Nukkeja meikataan, niille tehdään vaatteita ja niitä kuvataan ja niistä tehdään
kuvatarinoita. Nukeilla on
myös nimet ja luonteet, nukkien meikkaamiseen ja vaatteiden tekoon erityisesti perehtynyt Juuli Ronkainen
kertoo.
Kaikilla 19-vuotiailla tytöillä on kotonaan useampia
nukkeja. Christina odottelee
saapuvaksi uusinta, isoa 70
sentin korkuista tyttönukkea,
joka on keräilykappale faunin
jalkoineen.
Nukkeinnostus
syntyi vanhempana
Nuket eivät ole jatkumoa lapsuuden leikeistä.
– Emme oikeastaan leikkineet pienempinä nukeilla,
enemmänkin erilaisilla eläinleluilla. Japani-harrastuksen
kautta innostuimme myös
näistä nukeista ja hankimme
ensimmäiset nuket ylioppilaslahjoiksemme.
Juuli on pukeutunut Kamikaze Kaiton Jeanne sarjan
Kaiton Jeanneksi ja mukanaan hänellä on Sae niminen
nukke, joka ei liity emäntänsä roolihahmoon. Hannele
on pukeutunut Chobits sarjan Freayksi ja mukana hänellä on Aliceksi nimetty
nukke.
Christinan Chii-hahmo on
samasta sarjasta kuin siskonsakin.
– Nukkeni hahmo on vasta kehkeytymässä. Sen nimi
on Cinnamon ja sille on tulossa nimeen sopiva punainen tukka.
BakaCon toi viikonloppuna Pieksämäelle liki tuhat japanilaiseen popkulttuuriin hurahtanutta. Juuli Ronkaisella (vas.) ja Hannele ja Christina Östringillä oli BakaConissa mukanaan BJD-nuket Sae, Alice ja Cinnamon.
Ira Honkonen