Helsingin Sanomat 7.8.2014 Maria Pettersson

Transcription

Helsingin Sanomat 7.8.2014 Maria Pettersson
Helsingin Sanomat
Maria Pettersson
7.8.2014
LUOTTAMUKSELLINEN
SAMPO SYREENIN JUTTU
Maria Pettersson Helsingin Sanomista on toimittanut 6.8.2014 luettavakseni juttuluonnoksen, jossa kerrotaan Sampo Syreenin toiminnasta Panosuhde.com –sivustoa
ylläpitävän työnantajayhtiön palveluksessa. Lyhykäisyydessään asiassa on kysymys
siitä, että Syreeni esiintyy asiakasyhteydenpidossa erilaisilla naisprofiileilla salaten
täten oikean henkilöllisyytensä sekä muun muassa ikänsä ja sukupuolensa. Pettersson on pyytänyt minua arvioimaan, millaisia mahdollisia seuraamuksia Syreenille
voisi jutun julkaisemisesta seurata.
Minulle toimitetun juttuluonnoksen perusteella lausun asiassa seuraavaa. Pyydän
huomioimaan, että arvioni on tässä vaiheessa alustava eikä se sisällä välttämättä
kaikkia näkökulmia, joilla voisi olla asiassa oikeudellista merkitystä Syreenin näkökulmasta. Tällaisen laajemman lausunnon antamiseksi käytettävissä ollut aika on ollut liian lyhyt.
1.
Juttuluonnoksesta ilmenee, että Syreeni on ollut työsuhteessa nimeltä mainitsemattomaan ilmeisesti Belizessä rekisteröityyn yhtiöön. Lähtökohtaisesti työsuorituksen
laillisuudesta vastaa työnantaja. Juttuluonnoksesta ilmenevien tietojen perusteella
vaikuttaa siltä, ettei työnantajayhtiön liiketoiminta ole Suomessa laillista. Tällöin arvioitavaksi tulee se, onko työnantajayhtiön suoritus (palvelu) sellainen, millaisena sitä asiakkaille markkinoidaan ja josta asiakkaat maksavat. Juttuluonnoksesta saatavien tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että asiakkaille myytävä palvelu ei vastaa sitä,
millaisia tietoja palvelusta asiakkaille annetaan ja ylläpidetään. Tällöin arvioitaviksi
voivat tulla petosrikoksen ja markkinointirikoksen tunnusmerkistöt. Tällöin näistä
teoista ensisijaisesti rikosoikeudellisessa vastuussa olisivat kyseisen työnantajayhtiön
vastuuhenkilöt. Tällaiseksi vastuuhenkilöksi voi lukeutua tässä tapauksessa tosiasiallisena toimijana myös henkilö, joka on vastannut palkanmaksusta ja työvuorojen sopimisesta Suomessa mm. Syreenin osalta.
Kotiranta & Co Attorney at Law Ltd
Lönnrotin puistikko 1
FI-00120 Helsinki, Finland
Tel. +358 20 7280 830
Fax +358 20 7280 839
Asianajotoimisto Kotiranta & Co Oy
Lönnrotin puistikko 1
00120 Helsinki
Puh. 020 7280 830
Faksi 020 7280 839
Advokatbyrå Kotiranta & Co Ab
Lönnrotsskvären 1
00120 Helsingfors
Tel. 020 7280 830
Fax 020 7280 839
www.kotirantaco.fi
Business identity code, Y-tunnus,
FO-nummer: 2317771-4
Domicile, kotipaikka,
hemort: Helsinki
2.
Juttuluonnoksen perusteella vaikuttaa myös ilmeiseltä, että kyseinen työnantajayhtiö on jättänyt suorittamatta ainakin osan ennakonpidätyksistä ja muista työnantajamaksuista suorittamalla osan vastikkeesta (palkasta) esimerkiksi Syreenille ”pimeästi”. Myös työnantajamaksujen laiminlyöminen on kriminalisoitu rikoslaissa veropetoksena ja työeläkemaksuvakuutuspetoksena. Kysymykseen voi tulla myös kirjanpitorikoksen ja rahanpesurikoksen tunnusmerkistön täyttyminen.
3.
Kohdassa 2 mainitut veropetos ja työeläkemaksuvakuutuspetos ovat lähtökohtaisesti työnantajarikoksia. Juttuluonnoksesta kuitenkin ilmenee, että Syreeni on suhtautunut sallivasti siihen, että palkanmaksun osalta menetellään juttuluonnoksessa kuvatulla tavalla, jolloin voi olla mahdollista, että mahdollisessa rikosprosessissa häntä
voitaisiin syyttää avunannosta kyseisiin tekoihin.
4.
Juttuluonnoksesta ilmenee, että Syreeni on julkisen taloudellisen avustusjärjestelmän piirissä. Julkisen taloudellisen avun saaminen edellyttää, että avustusta myöntävälle taholle ilmoitetaan oikeat tiedot hakijan taloudellisesta asemasta ja sen
mahdollisista muutoksista avustusaikana. Juttuluonnoksesta ilmenevien tietojen perusteella vaikuttaa siltä, ettei Syreeni ole näitä oikeita tietoja ilmaissut ja että hän on
saanut myös taloudellista vastiketta avustusaikanaan. Tällöin kysymys voi olla avustuspetoksesta.
5.
Edellä lausutun ja juttuluonnoksesta saatavien tietojen perusteella pidän mahdollisena, että Syreenin toiminta asiassa voisi täyttää (a) avunantoteon veropetoksen ja
työeläkemaksuvakuutuspetoksen osalta ja (b) teon avustuspetoksen osalta. En ole
erikseen arvioinut sitä, voisiko näiden tekojen osalta kuitenkin olla käsillä jokin rikosoikeudellinen anteeksiantoperuste, mitä en pidä poissuljettuna. Syreenin työnantajayrityksen osalta pidän mahdollisena, että sen toiminta täyttää (c) petosrikoksen
ja markkinointirikoksen tunnusmerkistöt edellä mainittujen Syreenin yhteydessä ilmaistujen rikoslajien lisäksi sekä (d) myös kirjanpitorikoksen ja mahdollisesti myös
rahanpesurikoksen tunnusmerkistöt.
6.
Rikosoikeusjärjestelmän keskeinen periaate on syyttömyysperiaate. Edes tekijän
tunnustus ei välittömästi murra tätä periaatetta. Näin ollen Syreenin juttuluonnoksesta ilmenevä kertomus sinänsä ei osoita sitä, että hän, tai joku muu, olisi syyllistynyt asiassa mihinkään rikokseen. Näin ollen mahdollinen rikosoikeudellinen vastuu
tulisi selvitettäväksi vasta mahdollisessa esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja lopullisesti tuomioistuimessa. Pidän mahdollisena, että (e) julkaistavan jutun seurauksena
asiassa tullaan käynnistämään esitutkinta työnantajayhtiön liiketoimintaan liittyen.
Lisäksi pidän mahdollisena, että (f) Syreenin osalta käynnistetään selvitys hänen taloudellisen asemansa selvittämiseksi julkisen taloudellisen avun myöntämisedellytysten ja mahdollisen takaisin perinnän arvioimiseksi. Tähän (g) menettelyyn voi liittyä
myös esitutkinnan käynnistäminen sen selvittämiseksi, onko Syreeni syyllistynyt
avustuspetokseen.
Kohteliaimmin
Kai Kotiranta
asianajaja, oikeustieteen tohtori, Helsinki
2 (2)