Etätuki

Transcription

Etätuki
Etätuki
seimmat it-alalla työskentelevät tai muulla tavalla
nörtin maineen saaneet joutuvat toistuvasti tilanteisiin,
joissa pitäisi auttaa toista
tietotekniikkaongelmissa.
Puhelimessa auttaminen voi olla vaikeaa,
jos tutulla on esimerkiksi eri kieliversio käyttöjärjestelmästä, hakemistopolut eivät muistu
ulkoa, komentoriville pitää syöttää monimutkaisia komentoja tai jos ongelma ei ratkea
ihan yksinkertaisella neuvolla.
Avun antaminen helpottuu muodostamalla
etäyhteys autettavan henkilön koneeseen
ja ratkaisemalla ongelma omalla hiirellä ja
näppäimistöllä. Etäyhteyden avulla ongelmat
ratkeavat nopeasti, jos ratkaisu on tiedossa ja
omalla koneella on valmiina työkalu yhteyden
ottamiseen.
U
Tarkkana turva-asetuksissa
TEKSTI: NIKO JAKOBSSON | KUVITUS: ERIC LERAILLEZ
Auta
etäältä
Kun sukulainen tai tuttava kaipaa apua tietokoneongelmassaan, vaivattomin tapa auttaa
on ottaa etäyhteys ongelmakoneeseen. Etätukiohjelman avulla pitkätkään välimatkat
eivät muodostu ongelmaksi ja neuvominen
on huomattavasti helpompaa kuin pelkällä
puhelimella.
42 MikroPC 5/2012
Suurimmat ongelmat etäyhteyden muodostamisessa johtuvat yleensä joko ohjelmallisesta
tai laitteistopohjaisesta palomuurista, liian
tiukoista tietoturva-asetuksista ja yhteydenottoa varten tarvittavien ip-osoitteiden
vaihtuvuudesta.
Kuluttajaliittymissä ei yleensä ole kiinteää
ip-osoitetta, joten osoite vaihtuu silloin tällöin.
Toinen hankaloittava tekijä on nat-osoitteenmuunnoksella (network address translation)
varustettu laajakaistamodeemi, joka jakaa
laitteille omat ei-julkiset ip-osoitteet.
Huonoin vaihtoehto on purkaa olemassa
olevat palomuurit sekä poistaa ”häiritsevät”
tietoturvasovellukset ja -asetukset etäyhteyden käyttöönottamiseksi. Asennettaessa
etäyhteyssovellusta tarvittavat portit on kuitenkin avattava, mikäli esimerkiksi palomuuriohjelma kysyy etäyhteysohjelman asennuksen
aikana yhteyden sallimista.
Etähallintaohjelmien muodostamat
yhteydet ovat salattuja, joten vaikka liikenne
kulkee julkisen netin kautta, ulkopuolinen ei
voi seurata sitä.
Etähallintatarve saattaa olla hetkellistä,
toistuvaa tai pysyvää. Seuraavassa on esitelty
kotikäytössä maksuttomia etäkäyttösovelluksia näiden kolmen eri käyttötarpeen mukaan.
Lisäksi annetaan yleisohjeet kahden windowskoneen väliseen etäyhteyteen näillä sovelluksilla.
W W W . M I K R O P C . N E T
1
Toistuviin
tukitarpeisiin
LogMeIn-palvelun avulla
etäyhteys
voidaan ottaa
www-selaimella, ilman
erillistä pääteohjelmaa.
LogMeIn Free/Pro
Valmistaja: LogMeIn, Inc., www.logmein.com
Hinta: Ilmainen (Free) / 69,95 dollaria/vuosi (Pro)
Järjestelmävaatimukset: Windows ME (vain asiakas)/2000/XP/Vista/7 tai Mac OS 10.4.
LOGMEINILLÄ saa muodostettua etäyhteyden windows- ja Mac-tietokoneisiin.
Ratkaisu koostuu autettavan koneelle
(”isäntäkone”) asennettavasta ohjelmasta,
auttajan selaimeen asennettavasta selaimen lisäosasta sekä logmein.com-sivustolla toimivasta auttajalle tarkoitetusta
hallintapaneelista.
Auttajan pitää ensin rekisteröityä
verkkopalveluun, minkä jälkeen palveluun
pitää kirjautua vielä kaikkien autettavien
koneilta. LogMeIn ei näin ollen sovellu
yllättäen ilmaantuviin tukitarpeisiin,
mutta on käytännöllinen ratkaisu, jos
apua tarvitsevat tiedetään etukäteen ja
tarve on toistuva.
Auttaja voi ottaa yhteyden Internet
Explorerilla, Firefoxilla, Chromella ja
Safarilla (Mac), johon on asennettu
etäyhteyslaajennus. Palvelu tarjoaa tätä
selainkomponenttia automaattisesti
kirjauduttaessa.
LogMeInin käyttö edellyttää vähintään
kahta eri tunnus-salasana-yhdistelmää:
yhtä logmein.com-hallintapaneeliin ja
toista autettavan koneelle asennettavaan ohjelmaan. Tämän konekohtaisen
salasanan tilalla voidaan käyttää myös
isäntäkoneen windows-käyttäjätilejä, jos
ne ovat salasanalla suojattuja. Sovelluksen käyttöönoton neuvominen satunnaisessa tapauksessa on vaikeaa, sillä
auttaja joutuu luovuttamaan autettavalle
oman logmein.com-tilinsä tunnukset
ja autettava auttajalle oman koneensa
salasanan.
Lisäturvaksi hallintapaneelissa voi
asettaa myös henkilökohtaisen yhteyssalasanan, joka tallennetaan autettavan
koneelle. Henkilökohtaisen salasanan
asettamisen jälkeen koneen käyttö
edellyttää logmein.comiin kirjautumisen
lisäksi sekä koneen kirjautumissalasanaa
W W W . M I K R O P C . N E T
että yhteyssalasanaa.
LogMeIn on saatavilla rajoitettuna
Free-versiona ja monipuolisempana Propakettina.
Maksuton Free tarjoaa perustyökalun
yhteydenottoon miltä tahansa palvelua
tukevalta selaimelta. Tietoa voi kopioida
leikepöydän välityksellä koneelta toiselle,
mutta esimerkiksi tiedostot joutuu siirtämään koneelta toiselle muin keinoin,
kuten Dropboxin tai sähköpostin
välityksellä.
Maksullinen Pro sisältää
tiedostosiirron myös
parempana vedä
ja pudota -toiminnallisuutena, jolloin tiedostot voidaan siirtää etähallintaikkunan
ja asiakaskoneen tiedostoikkunan välillä.
Lisäksi Pro näyttää asiakaskoneen tulostimet isäntäkoneessa, jolloin esimerkiksi
Etätuki
isäntäkoneen Wordista voi tulostaa suoraan
asiakaskoneella olevalle tulostimelle. Pro
tarjoaa myös hd-laatuisen kuvan etäyhteyteen ja isäntäkoneen äänten toistamisen.
Lisäksi hallintapaneelin raportointitoiminnot ovat huomattavasti laajemmat.
Miten toimin?
Siirry sivulle logmein.com ja valitse Create
an Account ja Access Computers Remotely.
Kun olet rekisteröitynyt, voit lisätä
koneesi etäkohteeksi valitsemalla Add
Computer tai siirtyä hallintapaneeliin My
Computers -valinnalla.
Ensimmäistä kertaa palvelua käyttävälle
LogMeIn tarjoaa maksullista Pro-pakettia
määräaikaisena kokeiluversiona, mutta voi
valita suoraan myös suppeamman Freeversion.
Autettavien koneille pitää asentaa sovellus kirjautumalla logmein.com-sivustolle
ja valitsemalla Add Computer. Kirjautumisen jälkeen ladattu asennuspaketti kytkee
koneen automaattisesti tiliin, johon ollaan
kirjauduttu. Sitten autettavan koneelle asetetaan vielä salasana (ellei kirjautumiseen
haluta käyttää olemassa olevia windowstilejä).
Kun sovellus on asennettu, konetta pääsee ohjaamaan selaimella mistä tahansa,
kunhan selaimeen on asennettu lisäkomponentti. Koneen etähallinta käynnistyy selaimella käytettävän hallintapaneelin Remote
Desktop -valinnasta.
2
Satunnaisapuun
Windows 7:n etätuki
Valmistaja: Microsoft, www.microsoft.com/windows7
Hinta: ilmainen Windows 7:n omistajalle
Järjestelmävaatimukset: Windows 7
Kahden Windows 7 -koneen välillä apua saa
annettua helpoiten käyttämällä järjestelmän
sisäistä etätukitoimintoa. Windows 7 sisältää
valmiin ja yksinkertaisen työkalun etäyhteyspyyntöön sekä avun antamiseen. Valitettavasti ominaisuus ei ole laajalti tunnettu,
vaikka se onkin hyvin helppokäyttöinen.
Windows 7:n etätuki on toiminnoiltaan
rajoitettu ja tarkoitettu vain yksinkertaisten avunpyyntöjen suorittamiseen. Istunto
edellyttää erillisen tukipyynnön antamista.
Esimerkiksi tiedostojen siirto koneiden
välillä ei ole mahdollista, mutta tekstimuotoinen keskustelu toimii.
44 MikroPC 5/2012
Windows 7:ssä on sisäänrakennettu
yksinkertainen etätukitoiminto.
TeamViewer on loistava ratkaisu
satunnaiseen tarpeeseen.
Windowsin etätuki voidaan käynnistää myös Messenger-pikaviestimen kautta.
Miten toimin?
Kirjoita Windows 7:ssä Käynnistä-valikon
hakuruutuun Windowsin etätuki (englanninkielisessä windowsissa Windows Remote
Assistance) ja aukaise etätukisovellus
klikkaamalla hakutulosta.
Apua tarvitseva pyytää tukea valitsemalla Kutsu luottamasi henkilö auttamaan
itseäsi ja Käytä pikayhteyttä. Sovellus luo
kertakäyttöisen salasanan, jolla yhteyden
saa muodostettua. Salasanan voi antaa auttajalle esimerkiksi puhelimitse. Tukipyynnön
salasanoineen voi lähettää myös sähköpostilla valitsemalla pikayhteyden sijaan
Lähetä kutsu sähköpostilla.
Auttaja avaa saman Windowsin etätuki
-sovelluksen, valitsee Auta henkilöä, joka
on kutsunut sinut ja Käytä pikayhteyttä.
Yhteys aukeaa, kun autettava on antaa
siihen luvan. Näppäimistön ja hiiren etähallinta edellyttää myös oman vahvistuksensa.
Tulevaisuuden uusintayhteyksiä varten
Windowsin etätuki tallentaa tukipyynnön
tehneen ja siihen vastanneiden koneiden
nimet, jolloin salasanaa ei enää tarvita,
kun apua pyydetään tai annetaan samoilta
koneilta. Yhteys ei kuitenkaan muodostu
automaattisesti, vaan molemmilta puolilta
edellytetään tarvittavat hyväksynnät.
TeamViewer
Valmistaja: TeamViewer GmbH, www.teamviewer.com
Hinta: Yksityiskäytössä ilmainen / 499, 998 tai 2 194
euroa (Business / Premium / Corporate)
Järjestelmävaatimukset: Windows 98/Me/NT4/2000/
XP/Vista/7 / MacOS X 10.4 / Linux. Vain asiakas -käyttöön myös Android 1.6 ja iOS.
TEAMVIEWER on LogMeInin tapaan
internetpohjainen ratkaisu, jossa välitetään
autettavan koneelle yhteyden mahdollistavia yksilöllisiä id-tunnuksia, minkä vuoksi
kuluttajanettiyhteyksien vaihtuvista iposoitteista ei tarvitse välittää. Turvallisuutta
W W W . M I K R O P C . N E T
Huonoin vaihtoehto on
purkaa olemassa olevat
palomuurit sekä poistaa
tietoturvasovellukset.
lisää yhteyden muodostamiseen tarvittava
kertakäyttöinen salasana.
TeamViewer sopii erityisen hyvin satunnaisten yhteyksien ottamiseen, koska autettavan koneelle ei tarvitse asentaa mitään.
Autettavalle pitää neuvoa vain se, miten
tämä käynnistää etäyhteyden TeamViewerin
nettisivuilta.
TeamViewer on hyvin monipuolinen
ohjelmisto. Sillä voi vaihtaa tiedostoja (myös
vedä ja pudota -tekniikalla) ja auttaja ja
autettava voivat keskustella sekä tekstipohjaisesti että puheyhteydellä.
Auttaja voi käyttää TeamViewerin hallintapaneelia myös selaimella.
edellyttää rekisteröitymistä. LogMeIniin verrattuna hallintapaneeli on yksinkertaisempi,
eikä siitä esimerkiksi näy, milloin kone on
viimeksi ollut käynnissä.
Messenger
Kun tukipyyntö tulee, neuvo avunsaaja
osoitteeseen teamviewer.com. Etusivulla on
linkki Liity etäohjausistuntoon. Neuvo avustettavaa avaamaan exe-tiedosto joko suoraan linkistä tai lataamaan se esimerkiksi
työpöydälle ja avaamaan tiedosto sieltä.
Tiedosto käynnistää TeamViewer QuickSupportin, joka antaa yhteyden muodostamiseen tarvittavan tunnuksen ja salasanan.
TeamViewerin voi asentaa täysversiona
myös autettavan koneelle. Kun asennusvaiheessa valitsee Valvomaton pääsy tai
valitsee jälkikäteen Yhteydet-valikosta
Valvomaton pääsy, pyörii sovellus taustalla
ja on valmis avaamaan etäyhteyden ilman,
että autettavan tarvitsee tehdä tukipyyntöä
tai antaa yhteyskohtaisia tunnuksia.
Auttajan koneella kannattaa lisäksi ottaa
käyttöön hallintapaneeli eli Tietokoneet ja
yhteystiedot -toiminto, jossa näkyy, milloin
listatut koneet ovat online-tilassa. Toiminto
Miten toimin?
Lataa asiakaskoneelle TeamViewerin
täysversio (All-In-One) osoitteesta teamviewer.com/fi/download. Käyttöoikeus
riippuu siitä, oletko yksityishenkilö (ilmainen
täysversio) vai yrityskäyttäjä (määräaikainen
kokeiluversio). Tämä valitaan asennuksessa.
Vaihtoehtoisista asennustavoista voit valita
Normaaliasennuksen. Kun TeamViewer on
asentunut, se on valmis ottamaan yhteyden
mihin tahansa isäntäkoneeseen.
MYÖS PIKAVIESTIOHJELMA Messenger
eli ”Mese” sisältää mahdollisuuden etätuen
antamiseen kahden windows-koneen välillä.
Toiminta on periaatteessa Windows 7:n
etätukea vastaava, mutta pyyntö suoritetaan
avoinna olevan Messenger-sovelluksen
kautta.
Miten toimin?
Voit tehdä etätukipyynnön Työkalut-valikosta. Jos valikko ei näy sovellusikkunan
yläreunassa, paina Alt-näppäintä, niin se
tulee esille. Valitse valikosta Toiminnot >
Pyydä etätukea.
Messenger tunnistaa kontaktiesi käytössä
olevat järjestelmät ja listaa vain sellaiset,
jotka voivat antaa järjestelmällesi etätukea.
Pyynnön lähdettyä valitulle kaverille tuen
antajan tulee hyväksyä pyyntö. Muutoin
sovellus toimii kuin Windows 7:n etätuki.
> Etätukiohjelmat
Ohjelman nimi
LogMeIn Free
LogMeIn Pro
TeamViewer
UltraVNC
Windows 7:n
etähallinta
Messenger
Valmistaja
LogMeIn, Inc.
LogMeIn, Inc.
TeamViewer GmbH
UltraVNC team
Microsoft
Microsoft
Hinta
ilmainen
69,95 dollaria/vuosi
yksityiskäytössä ilmainen / 499-2194 €
ilmainen
sis. Windows 7:ään
ilmainen
Etäkäyttö Win / Mac / Linux
kyllä / kyllä / ei
kyllä / kyllä / ei
kyllä / kyllä / kyllä
kyllä / kyllä / kyllä
kyllä / kyllä / kyllä
kyllä (Windows 7) / ei / ei
Yhteydenotto ilman
asiakkaan hyväksyntää
kyllä
kyllä
kyllä
kyllä
ei
ei
Yhteyden salaus
aes-256-cbc rsaavain ja 256 bit sha
aes-256-cbc rsaavain ja 256 bit sha
1024-bit rsa-avain
ja 256-bit aes
dsm
128-bit rc4
128-bit rc4
Ominaisuudet
Vedä ja pudota -tiedonsiirto
ei
kyllä
kyllä
ei
ei
ei
Tulostus etäkoneelta omalle
tulostimelle
ei
kyllä
ei
ei
ei
ei
Näytä musta ruutu isäntäkoneelle
kyllä (vain windows)
kyllä
kyllä
ei
ei
ei
Windows-päivitysten
asennus hallintapaneelista
ei
kyllä
ei
ei
ei
ei
Chat (tekstipohjainen
keskustelu)
kyllä
kyllä
kyllä
kyllä
kyllä
kyllä
Voip-puhelu
ei
ei
kyllä
ei
ei
ei
Kuvien näyttäminen
ei
ei
kyllä
ei
ei
ei
Istuntojen videonauhoitus
(tiedostomuoto)
ei
ei
kyllä (tvs)
ei
ei
ei
Yhteinen leikepöytä
kyllä
kyllä
kyllä
kyllä
ei
ei
Hallintapaneeli
(koneiden tilat, nopea
yhteydenmuodostus)
kyllä
kyllä
kyllä
ei
ei
ei
W W W . M I K R O P C . N E T
MikroPC 5/2012 45 ❯
Etätuki
UltraVNC:llä
etäyhteys
onnistuu
windowsien
lisäksi myös
OS X:n ja
Linuxin
kanssa.
UltraVNC on helpoin
tapa muodostaa
etäyhteys kodin
lähiverkossa.
3
Sanasto
Lähiverkon koneiden
etähallintaan
UltraVNC
Valmistaja: UltraVNC , www.uvnc.com
> Asiakas (client)
Fyysisesti hallittava
lähikone, josta yhteys etäkoneeseen muodostetaan.
> Isäntä (host)
Etäkone, johon yhteys
otetaan.
> VPN
Virtual private network eli
lähiverkkoon verrattava
yksityinen virtuaaliverkko,
joka voidaan muodostaa
internetin yli useiden
eri paikoissa sijaitsevien
tietokoneiden välille.
> VNC
Virtual network computing on Olivetti Research Labin kehittämä
protokolla tietokoneen
graafisen käyttöliittymän
etäkäyttöön, periaatteessa
käyttöjärjestelmäriippumaton, mutta avoimesta
lähdekoodista kehitetyt
VNC-sovellukset kuten
UltraVNC asettavat
järjestelmärajoitteet.앫
46 MikroPC 5/2012
Hinta: Ilmainen (Free) / 69,95 dollaria/vuosi (Pro)
ETÄYHTEYSSOVELLUS saattaa olla tarpeen
myös kotiverkon konekatraan hallintaan. Jos et
jaksa kävellä yläkerran koneen tai olohuoneen
media-pc:n ääreen, UltraVNC on helpoin tapa
muodostaa etäyhteys talon sisällä kotiverkossa.
Tällöin ei tarvita ulkopuolista palveluntarjoajaa välittäjänä, vaan yhteys toimii nopeammin
sisäverkossa ilman etäyhteyden kierrättämistä
internetissä.
Periaatteessa esimerkiksi windowsin etähallintasovelluksella (Käynnistä > Kaikki ohjelmat
> Apuohjelmat > Etätyöpöytäyhteys) voidaan
luoda etäyhteys windows-koneelta toiselle, mutta
jos koneissa on eri käyttöjärjestelmiä, tarvitaan
ulkopuolinen sovellus.
UltraVNC hallitsee Windows XP:tä uudemmat järjestelmät. Lisäksi se osaa ottaa yhteyden
vnc-pohjaisiin linux- ja Mac-isäntäjärjestelmiin.
Yhteys UltraVNC Serverillä varustettuihin isäntäkoneisiin voidaan ottaa myös linux- ja Mac-järjestelmistä. UltraVNC salaa käyttämänsä yhteyden
ja tarjoaa yhteyden ollessa päällä tekstipohjaisen
keskustelukanavan.
Miten toimin?
Lataa UltraVNC-asennuspaketti valmistajan
sivuilta osoitteesta uvnc.com/downloads/ultravnc.html. Valitse oikea asennuspaketti sen
mukaan, onko käytössäsi 32- (x86) vai 64-bittinen
(x64) järjestelmä.
Asennussovellus asentaa sekä Viewer- (asiakas) että Server (isäntä) -sovellukset. Isäntäkoneen asennuksessa on suositeltavaa valita
vaihtoehdot Register UltraVNC Server as a
system service, Start or restart UltraVNC
Service ja UltraVNC Server driver install, jotta
palvelu käynnistyy kaikille käyttäjille automaattisesti windowsin käynnistyksen yhteydessä. Näin
Server-ohjelmaa ei tarvitse käynnistää erikseen
aina, kun halutaan muodostaa etäyhteys.
Edellä mainittuja Server-valintoja ei tarvitse
tehdä asiakaskoneen asennuksessa. Sekä asiakasettä isäntä-asennuksessa kannattaa kuitenkin
valita Create UltraVNC desktop icons, jotta
löydät kuvakkeet helposti työpöydältä.
Kun Server käynnistyy, tehtäväpalkkiin kellon
viereen ilmestyy UltraVNC:n kuvake. Klikkaa kuvaketta hiiren oikealla ja valitse Admin
properties, josta voit asettaa etäyhteyttä varten
salasanan VNC Password ja View Only -kenttiin.
Voit halutessasi vaatia vielä windowsin kirjautumisen Require MS Logon -valinnalla.
Kun olet asettanut salasanan ja painat OK,
palvelun pitäisi olla käyttövalmiina. Isäntäkoneen
ip-osoitteen saat selville viemällä hiiren tehtäväpalkissa näkyvän kuvakkeen päälle.
Asiakaskoneella tarvitaan myös asennus. Kun
asennus on tehty, käynnistä UltraVNC Viewer
työpöydältä tai Käynnistä-valikosta ja kirjoita VNC
Server -kenttään isäntäkoneen ip-osoite, jonka
selvitit edellä tehtäväpalkista ja paina Connect.
Voit ottaa yhteyden myös muulla kuin
windows-koneella, koska UltraVNC tarjoaa myös
java-pohjaisen selainliittymän (VNC Serverin
asetusikkunassa kohta Enable JavaViewer).
Vaatimuksena on JRE-paketti, jonka voi ladata
osoitteesta java.com/getjava.
Yhteyden isäntäkoneeseen saa kirjoittamalla
osoitteeksi http://serverin_ip-osoite:5800, esimerkiksi http://192.168.0.153:5800. 앫
W W W . M I K R O P C . N E T
Pk-yrityksen ratkaisu: Tosibox
PÄÄSY YRITYKSEN järjestelmään ei voi
olla vain salasanan varassa. Oululainen
Tosibox on kehittänyt yksinkertaisen etäyhteyslaitteen, jolla yhteys yrityksen sisäverkkoon tai vaikkapa kodin laitteisiin voidaan
muodostaa turvallisesti laitepohjaisella
salauksella ilman palvelinhankintoja.
Etenkään alle 10 työntekijän yrityksissä
tarvetta erilliselle palvelinkoneelle ei välttämättä ole, jos tiedostot ovat verkkolevyllä
ja sähköpostipalvelut tulevat web-hotellitarjoajalta. Tällöin etähallintaratkaisukin pitää
miettiä erikseen. Esimerkiksi avoin lähdekoodin OpenVPN-ratkaisuilla saadaan virtuaaliverkkoyhteydet muodostettua, mutta
salaus on käyttäjäkohtaisten salasanojen
varassa. Monesti yritykset hakevat lisäturvaa laitepohjaisesta salauksesta.
TOSIBOX-ETÄHALLINTALAITE toimii kytke
ja käytä -periaatteella. Laite sisältää Lukkonimisen keskittimen ja Avaimeksi kutsutun usb-tikun. Avain toimii myös kahden
gigatavun usb-muistina, johon voi tallentaa
vaikkapa sovelluksia.
Tosibox perustuu laitepohjaiseen salaukseen, jossa avain ja lukko muodostavat
laiteparin: Lukko on yhteydessä laitteisiin
ja lukkoon saa yhteyden etäältä vain siihen
liitetyllä avaimella. Tarvittaessa avaimia voi
olla useampia ja yksi avain voi olla yhdistetty useampaan lukkoon.
den saamisen myös kohteisiin, joissa ei ole
kiinteää internetyhteyttä.
Kun laitteet on kytketty, usb-avain
tökätään lukko-keskittimen usb-liitäntään,
jolloin se koodaa avaimen automaattisesti
käyttövalmiiksi. Tämä vie vain muutamia
sekunteja. Laitteisto on useimmissa tapauksissa tämän jälkeen käyttövalmis. Lukon
asetuksia voi hienosäätää ottamalla yhteys
laitteeseen service-portin kautta.
Kun avain on koodattu, se voidaan liittää
mihin tahansa internetyhteydellä varustettuun tietokoneeseen. Kun avain liitetään
tietokoneen usb-porttiin, asennusohjelma
käynnistyy. Parin minuutin asennuksen jälkeen virtuaalinen verkko avautuu yksinkertaisesti Tosibox-sovelluksen valikosta.
KÄYTTÖÖNOTTO on nopeaa. Alle viidessä
minuutissa laitteen paketin avaamisesta
lukko oli johdoissa kiinni, avain koodattu ja
valmiina käytettäväksi vpn-verkon muodostamiseen.
Avaimen käyttöönotossa ongelmia aiheutti vain sen käyttöliittymän epäloogisuus:
käyttöliittymässä näkyy listaus avaimeen
liitetyistä lukoista. Jokaisen listatun lukon
Tosibox
Valmistaja: Tosibox Oy, www.tosibox.com
Ominaisuudet: Luo laitepohjaisella
LUKOSSA ON wan-portti, kolme lanporttia ja service-portti, usb-liitäntä ja kaksi
wlan-antennia. Service-portti on laitteen
hallintaan, kun taas wan- ja lan-porttien
toimintatapa riippuu laitteen käyttötarkoituksesta.
Laite toimii kahdella tavalla: Ensinnäkin
Tosibox voidaan kytkeä yrityksen tai kodin
keskittimeen lan-portista, jolloin se havaitsee verkon ja siinä olevat laitteet automaattisella skannauksella. Jopa tietokoneiden
nimet tulevat näkyviin, jos niiden näkyvyys
on sallittu.
Toinen kytkentätapa on liittää laite verkkoon wan-portista, jolloin se toimii dhcppalvelimena ja jakaa automaattisesti
lan-portteihin ja langattomasti wlanin
avulla kytketyille laitteille ip-osoitteen.
Näin lukko käy esimerkiksi kiinteistöteknisten laitteiden, kuten kameroiden ja
kulunvalvontalaitteiden, etähallintaan.
salauksella salatun virtuaalisen
verkon etäkohteeseen.
Hinta: Tosibox Lukko + Avain,
noin 700 euroa
edessä on ruutu, joka tulee valita vpn-yhteyden muodostamiseksi. Jos käyttäjä menee
tuplaklikkaamaan lukon nimeä, hallintaikkuna avataan, mutta koska vpn-yhteys ei
ole avattu, seurauksena on virheilmoitus
löytymättömästä verkkosivusta.
TOSIBOXIN KÄYTTÖ on huoletonta. Lukko
vaihtaa salausavainta kahden viikon välein
ja päivittää tiedon avaimelle automaattisesti. Avaimella oleva hallintasovellus
voidaan lisäksi suojata itse määritetyllä
salasanalla, jolloin avaimen käyttö voidaan
estää, mikäli se päätyy vääriin käsiin. Avaimen voi toki poistaa käytöstä myös lukon
asetuksissa.
Lukkoon voi liittää useita avaimia,
mutta liittäminen tapahtuu pc:llä, johon on
kytketty alkuperäinen laitteen mukana toimitettu avain. Lisäavaimia ei saa koodattua
automaattisesti lukon usb-liittimessä.
ETÄHALLINTARATKAISUNA Tosibox ei ole
vielä valmis. Se muodostaa ainoastaan virtuaalisen verkon lukon ja sen koneen välille,
johon avain on kytketty. Virtuaalisen
verkon avulla tiedostojaot ja tulostimet toimivat, mutta etäyhteyden
muodostaminen edellyttää jonkin
erillisen etähallintasovelluksen
käyttämistä
Valmistaja on tosin jo luvannut
selvittää mahdollisuutta integroida
avaimeen etähallintasovellus. Toinen
Tosiboxin heikkous liittyy avaimen käyttöön: se on käytettävissä vain windowskoneelta.앫
USB-LIITÄNTÄÄN voidaan liittää
3g-modeemi, joka mahdollistaa etäyhteyW W W . M I K R O P C . N E T
MikroPC 5/2012 47