HEVOSEN MELANOOMA 01/01/2015 (Kimosyöpä, melanoma in

Transcription

HEVOSEN MELANOOMA 01/01/2015 (Kimosyöpä, melanoma in
HEVOSEN MELANOOMA
(Kimosyöpä, melanoma in horses)
01/01/2015
Melanooma on hevosen toiseksi tai kolmanneksi yleisin kasvain sarkoidin jälkeen. Vähintään
80 %:lla kimoista hevosista on yksi tai useampi melanooma 12 vuoden ikään mennessä.
Jossakin suvuissa melanoomaa on enemmän. Melanooma saa alkunsa ihon väriainetta
(melaniinia) tuottavista soluista. Yli 95 % melanoomista on diagnoosihetkellä hyvänlaatuisia,
mutta ajan myötä noin 30 % tapauksista voi kehittyä pahanlaatuisiksi ja tehdä
etäispesäkkeitä, mutta tähän voi kulua jopa 20 vuotta. Melanooma voi tulla myös muille kuin
kimoille hevoselle. Tavallisesti melanooma on peräaukon lähellä, hännän alapuolella, vulvassa,
esinahassa tai sylkirauhasen alueella. Joskus voi olla myös silmäluomissa ja huulissa.
Harvinaisemmin tavataan muualla kuten ilmapusseissa, utareessa, sisäelimissä, kaulan
lihaksissa tai jaloissa.
Melanosytooma
Voimakkaasti pigmentoitunut noin 0,5–3 cm kokoinen kyhmy, jota tavataan nuoremmilla
hevosilla (0–8-vuotiailla). Tätä muotoa on tavallisemmin jaloissa, kaulalla, päässä ja rungon
alueella. Yleensä tätä muotoa ei tavata hännän alla, huulissa, luomissa tai esinahan alueella.
Yleensä kyhmy on koholla, haavautunut.
Melanosytoosi
Tavallisin muoto, jota tavataan vanhemmilla kimohevosilla yleensä perineaalialueella. Koko
vaihtelee muutamasta millimetristä 20 cm:iin. Pinnan rikkoutuminen on tavallista ja silloin
kyhmyssä voi olla mustaa tervamaista materiaalia. Usein jopa satoja pieniä kyhmyjä voi liittyä
yhteen jonoksi. Jos melanooma on kovin iso, se voi haitata esimerkiksi silmässä näköä,
henkitorvessa hengitystä, sydämessä se voi aiheuttaa rytmihäiriöitä, hermoissa voi aiheuttaa
kukkopattioireita ja ilmapusseissa se voi aiheuttaa Hornerin syndrooman.
Maligni melanooma, melanosarkooma
Kasvain kasvaa nopeasti, haavautuu ja pinta voi olla harmaa tai vaaleanpuna-harmaa.
Diagnoosi
Diagnoosi on yleensä selvä kasvaimen ulkonäön ja tyypillisen paikan perusteella ja koepalaa ei
yleensä tarvita.
Hoito
Jos kasvaimet ovat esimerkiksi ryppäässä hännän alla, niitä voi olla mahdoton poistaa.
Nuoremmalla hevosella kasvain kannattaa poistaa, koska ajan myötä se voi kasvaa ja kehittyä
pahanlaatuiseksi ja isomman kasvaimen poistaminen on vaikeampaa. Myös äkillisesti
ilmaantunut ja nopeasti kasvanut melanooma kannattaa poistaa. Jossain tutkimuksessa 3
kuukauden simetidiinikuurin on havaittu hillitsevän melanoomia.
Lähteitä
Knottenbelt D.C. Pascoe’s principles and practice of equine dermatology, Saunders-Elsevier
2009
Scott D.W., Miller W.H. Equine Dermatology, Saunders, 2003
1