Squashfi 2 08

Transcription

Squashfi 2 08
Tuula Minetti
Tauon jälkeen jälleen suomenmestari
Seniorien PM
suomalaiset menestyksekkäinä
Ollille
9. peräkkäinen
suomenmestaruus
SM-kilpailut 2008 Tulokset
Miehet yleinen
1.
Olli Tuominen, HSRC
2.
Heke Mustonen, Lah�Sq
3.
Erno Tei�, MiSq
Naiset Yleinen
1.
Tuula Mine�, TSK
2.
Elina Kononen, HSRC
3.
Saara Valtola, MiSq
Miehet B
1.
Ville Sistonen, Lah�Sq
2.
Jani Liljander, ESQ
3.
Pe�eri Tii�nen, TSSq
Naiset B
1.
Kris�ina Kiviharju, JSK
2.
Kris�na Mustonen, Lah�Sq
3.
Katarina Baston, ESRC
Miehet C
1.
Pekka Kainulainen, Lah�Sq
2.
Kari Niskala, SC-Ruka
3.
Ville KArsikas, JSK
Olli Tuominen jatkaa vahvaa panostusta maailmanammattilaiskärjessä. Kauden aikana Olli voitti
lupaavia päänahkoja ja sijoitus listalla pysyi kahdenkymmenen kärjessä.
Tommi Tapola
Miehet D
1.
Jari Kohonen, Lah�Sq
2.
Toni Rummukainen, TSSq
3.
Kalle Nikunen, Lah�Sq
Päätoimittajalta | Juha Saarentaus
Squash on
kunnon peli
Squashia pidempään harrastaneilla
on melko hyvin muistissa 1980-luvun
huippuvuodet ja melkoisen massiiviset
pelaajamäärät. Halleja oli nyky�lanteeseen nähden moninkertainen määrä ja
samoin pelaajia. Hieman saa�aa keskustelussa olla tappiomielialaa, varsinkin kun
nykyiset harrastuspaikat eivät aina ole
kovin yleviä.
Squash on kuitenkin lajina kehi�ynyt
noista lähes kansanpeliajoista. Seuratessani viime aikoina muutamia amma�laiskilpailuja sekä myös kansallisia kilpailuja
olen tunnistanut pelisuorituksissa melkoista etenemistä. Kaikella kunnioituksella
vanhoja legendapelaajia kohtaan – tämän
päivän Squash on mielestäni fyysisempää.
Lajia voi hyvin pitää extreme- urheiluna,
jossa kovan tason kilpapelaaminen ei
yksinkertaisesti onnistu ilman korkeaa
mo�vaa�ota, �nkimätöntä fyysistä valmiu�a ja vahvaa henkistä kestävyy�ä. Kovan
tason pelit ovat melkoista akrobatian,
pikajuoksun, maratonin ja keski�ymiskyvyn yhdistämistä. Suorituksen aikana
hypitään, pompitaan, juostaan ja venytään tarkkoihin lyönteihin lähes jatkuvas�
korkealla syketasolla. Samalla tehdään
jatkuvas� nopeita päätöksiä.
Samalla on harrastamiseen kuitenkin
säilynyt matala aloituskynnys. Peliin pääsee sisälle helpos� ja aloi�elijakin saa
liikunnallisen nau�nnon pelistä edelleen
tasavertaisen vastustajan kanssa muita
mailapelejä helpommin. Kauden juniorikampanja onkin osoi�autunut onnistuneeksi ja tuonut jo nyt lajiin mukaan uusia
harrastajanalkuja – ainakin niillä halleilla,
jossa kampanjaa on hyödynne�y.
Liikunnallinen harrastaminen voi lajin
parissa jatkua myös pitkään. Tällä hetkellä
senioripelaaminen on hyvinkin suosi�ua
ja seniorisarjat täy�yvät sekä henkilökohtaisella, e�ä joukkuepelin puolella. Mukaan on tullut nelinpeli, jossa kokemus ja
kokenut mailakäsi voi olla hyvinkin eduksi.
Tietys� lajin vahva fyysisyys ase�aa haasteita iän kar�uessa. Oikealla lihashuollolla
voi peliä jatkaa pitkään ja väl�ää turhat
vauriot. Tosin aina emme taida huomata,
e�ä emme enää vartaloltamme olekaan
ihan teinejä.
tuo suoritukseen lisää henkistäkin puolta.
Vastustajan �lanne�a pääsee näkemään
ja suorastaan tuntemaan hyvin läheltä.
Muutama vuosi sitten on USA:ssa
tehty tutkimus eri urheilulajien terveydellisyydestä. Ja yllätys, yllätys – Squash
on tode�u maailman terveellisimmäksi
urheilulajiksi. Vertailussa arvioi�in kuu�a
tekijää; Vaikutus sydän- ja verenkierron
kestävyyteen, suorituksessa käytetty
energiamäärä, lihaskunto, lihaskestävyys,
notkeus ja loukkaantumisriski. Kakkosena
tutkimuksessa oli soutu, si�en kalliokiipeiMikä tekee Squashista erityisen mielen- ly, uin� ja hiihto.
kiintoista? Peli on itse asiassa poikkeuksellinen mailapeli, koska se on samalla Squash on siis kunnon peli.
kontak�laji. Vastustaja pelaa samalla puolella verkkoa ja jatkuva fyysinen läheisyys Juha Saarentaus
Squash.Fi -lehti on Suomen Squashliitto ry:n jäsenjulkaisu. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Juha Saarentaus
juha.saarentaus@esrc.fi
Ilmoitukset, aineistot ja
osoitteenmuutokset
Suomen Squashlii�o
Tj Markku Hyrske
Taitto
Tomi Niinimäki
Juttuehdotukset
Päätoimi�ajalle
Päätoimittaja
Paino
Paintek Pihlajamäki Oy, Helsinki
Tätä numeroa avustivat
Markku Hyrske, Jarkki Jaakkola, Satu Kiipeli, Krister Koivula, Kari Kylliäinen, Ari ISSN
Leppänen, Jari Mether, Mika Monto, Tomi 1795-6528
Niinimäki, Pe�eri Repo, Poku Salo, Tommi
Tapola, Jari Tuomi
Julkaisija
Suomen Squashlii�o ry,
Radiokatu 20, 00093 SLU
puh. (09) 3481 2400
fax (09) 3481 2411
Etukansi
Vasemmalta Mariella 8 v., Mar�na 7 v.,
Marissa 2 v., Maria 4 v. js äi� Tuula Mine�.
Kuva Tino Mine�.
Seuraava numero ilmestyy syksyllä 2008.
3
Tässä numerossa
Päätoimi�ajalta
Suomen Squashlii�o �edo�aa
Uu�sia
Puheenjohtajalta
Toiminnanjohtajalta
Päivyri
19 EM
ESF:n valmennuskurssi
Juniori ja seniori GP
Nicksinurkka
Mikalta
Squash-Uu�set 25 vuo�a si�en
Espoo Women’s Open
Seniori PM
Dunlop Open
Lajin persoonat
NääsSq Irlannissa
Nelinpelin & so�laiden SM
Puskaradio
3
4
5
6
7
8
10
12
14
16
18
19
20
22
24
26
28
29
30
2 / 08
Squashliitto tiedottaa
Juniorikampanja toi piristystä junioritoimintaan
Keväällä 2008 järjeste�in yhteensä 17
Juniorikampanjapäivää viidellä eri paikkakunnalla. Uutena tapahtumapaikkana
tänä keväänä oli mukana Seinäjoki. Tapahtumiin osallistui yhteensä noin 1500 lasta.
Tarkkoja määriä seuroihin rekrytoituneista
junioreista ei ole vielä selvillä, mu�a hyvänä esimerkkinä ESRC on saanut tämän
kevään Juniorikampanjan kau�a noin 20
uu�a nuorta pelaajaa mukaan.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Tärkeä tekijä kampanjapäivän onnistumisessa on seura. Hyvä valmistautuminen
on osoi�autunut vaivan arvoiseksi kampanjapäivien järjestelyissä. Yksinkertainen
lapsille jaettava esite, jossa kerrotaan
harjoituksien aika, paikka, kustannukset
ja varustus, on squashin arvokkain markkinoin�keino. Espoossa on menty sitäkin
pidemmälle. Jarkki Jaakkola kannustaa
lapsia kokoamaan omalta luokaltaan
tai koulustaan 3-4 kaveria, jolloin heistä
voidaan tehdä oma harjoitteluryhmä.
”Eräs vanhempi soi� ja kysyi, e�ä saako
viideskin kaveri tulla”, Jaakkola naurahtaa taa. Tulemme elokuussa �edustelemaan
tyytyväisenä.
seuraltanne halukkuu�a Juniorikampanjan järjestämiseen paikkakunnallanne
Juniorityö jatkuu
tulevana syksynä. Sitä ennen ehditään
monet mansikat syödä, mu�a kanna�aa
Kahden vuoden aikana saatujen hyvien jä�ää asia hautomaan ja poh�a, mikä voisi
kokemuksien ansiosta Squashlii�o jatkaa olla paras ajankohta Teille. Mu�a nyt naumyös ensi syksynä Juniorikampanjatoimin- �taan auringosta, Hyvää Kesää kaikille!
Squashliiton koulutustarjonta
Lyhytkurssit (1,5 - 3 h) kisojen
yhteydessä tai arki-iltoina
Squashkoulun ohjaajan jatkokurssi Squashvalmentajan jatkokurssi
(la tai su, 7 h)
(la-su, 14 h)
Uutena koulutusohjelmassa ovat kilpailujen yhteyteen sijoitetut lyhytkurssit,
joita on pide�y aiemmin arki-iltaisin. Tavoi�eena on tarjota paljon en�stä useammille mahdollisuus squashin �eto-taidon
hankintaan ja saada myös en�stä useampi
mukaan suunnitelmalliseen koulutusohjelmaan. Aiheina voi olla mikä tahansa alla
kerrotusta, mu�a suppeana. Koulu�ajina
ovat eri osa-aluei�en spesialis�t.
Pyydämme seuroilta ja lehtemme lukijoilta toiveita lyhytkurssien aiheista ja
ajankohdista.
Syventää squashkoulun ohjaajan peruskurssin oppiainesta (EU taso 1)
Pääaiheena ovat:
- Peruslyönnin kehi�ämisen metodiikan
kertaus
- Kurssilaisten toisilleen pitämät opetustuokiot, valmistavat seuratreenien
pitämiseen
- Ennen kurssia osallistujat tekevät opetustuokioista lyhyen runkosuunnitelman
- Osano�omaksu on 25 €
- Koulu�ajat Markku Hyrske ja Tomi Niinimäki
Syventävä koulutus peruskurssin aihepiiriin (EU taso 2)
- Erityispainotus kurssilaisten toisilleen
pitämät harjoitukset eri osa-alueilta
- Ennakkotehtävät lii�yen peruskurssin
sisältöön
- Osano�omaksu 45 €
Ilmoittautuminen viimeistään viikkoa ennen tapahtumia:
Markku Hyrske 0400 468 355
markku.hyrske@squash.fi
Squashkoulun ohjaajan peruskurssi (la tai su, 7 h)
On tarkoite�u ensisijaises� 6-12 -vuo�aitten ohjaajille (EU taso 1). Ohjelmasta 70
% on käytännön harjoi�elua.
Pääaiheina ovat:
- Kurssilaisten henkilökohtainen taito
lii�yen lyönnin kehi�elymetodiikkaan ja
koko kentän pelin kehi�elyyn - lyönnin
rakentaminen, harjoi�eet (mm. passaus),
rajoitetut pelit.
- Lasten ohjaamisen perusteet hyödyntäen leikkiä, harjoite�a, peliä ja kisaa
- Toiminta lasten ehdoilla monipuolisen
liikunnan tavoi�eet huomioiden
- Osano�omaksu on 30 € sisältäen materiaalin
- Kouluttajat Markku Hyrske ja Tomi
Niinimäki
Squashvalmentajan peruskurssi
(la-su, 14 h)
Jatkoa Ohjaajakursseille (EU taso 2).
Tähtää kilpapelaajavalmentamisen vaa�maan �eto-taitoon.
Aiheina:
- Eri lyön�en opetusmetodiikka
- Monipuolinen tak�ikka
- Henkinen valmennus
- Oppiminen ja ope�aminen
- Fyysinen harjoi�elu
- Harjoittelun suunnittelu, toteutus ja
seuranta
- Seuravalmennuksen organisoin�
- Osano�omaksu 50 € sisältäen materiaalin
4
Tuomarikoulutus
Sääntöpalaveri T1 (kesto 1-2 h)
Tuomari- ja sääntökurssi T2 (kesto 3h)
Videokoe ja kokeen palaute T3 (kesto 3
h)
Tuomarikoulutusta koordinoi Poku Salo
poku.home@squash.fi
040 776 5320
Henkisen valmennuksen seminaari
mailapelien valmentajille 31.10.–
2.11.2008 Pajulahdessa.
Kuukausikisoissa lähes 10-vuotisfinaali Järvenpäässä
Aikojen alussa viime vuosituhannella
joukko Järvenpääläisiä squashpelaajia
matkus� vieraille maille Lahteen saakka
osallistumaan kuukausi�aisiin pela�aviin
kisoihin.
Muutamana viime vuonna kuukausikisat
on pela�u henkilökohtaisina. Jokaisesta
kisasta on monimutkaisen pistelaskujärjestelmän avulla anne�u rankingpisteitä,
jotka kauden lopussa pela�ujen finaalien
jälkeen lasketaan yhteen ja näin saadaan
paremmuusjärjestykseen kauden pelaajat. Finaalien jälkeisessä perinteisessä
gaala�laisuudessa lukuisten protes�en
jälkeen kaikki tulokset mitätöidään.
Kauden 2007-2008 ”lähes 10-vuotisfinaalit” pelattiin 22. toukokuuta ja
mukana oli kolmetoista pelaajaa. Koko
kauden aikana kuukausikisoissa pelasi yli
30 harrastajaa, mukana myös vierailijoita
mm. Lahdesta.
Ari Leppänen
Idea kopioitiin, lainattiin luvatta ja
ensimmäinen kuukausikisa pelattiin
Järvenpäässä kaudella 1999-2000. Mika
Leppänen järjesteli ansiokkaas� 3-henkisille joukkueille kisaa pitkälle 2000-luvulle.
Parhaimmillaan mukana oli toistakymmentä joukkuetta, ottelut tiukkoja ja
jälkipelit lopu�omia.
Finaalit pelattiin neljässä lohkossa,
joista voi�ajat jatkoivat loppupeleihin.
Eemeli Hautanen väsy� loppuo�elussa
Sakari Äijäsen ja Vesa Kon�nen tarjosi
kyydit pronssio�elussa Ari Leppäselle.
Juniorit Miko ja Jami Äijänen kiusasivat
vanhempia tosissaan ja ottivat monta
hyvää voi�oa.
Yhteensä kuukausikisoihin osallistui
kauden aikana yli 30 pelaajaa, joille kaikille suuri kiitos mukana olemisesta.
Koko vuoden rankingissa ykkönen oli jälleen Sakari Äijänen ja toisesi sijoi�ui Ville
Karsikas, joka voi� kaikki osallistumansa
kuukausikisat, mu�a Sakari oli kaikissa
kisoissa mukana ja aina kärkisijoilla. Siten
ykkössija tuli varsin selvällä piste-erolla
Villeen.
Haastamme syksyllä alkaviin uusiin
koitoksiin myös muiden seurojen pelaajat
”Äijäsen kaatoon”.
Jollei yllätyksiä tapahdu, sarjaa jatketaan jälleen kaudella 2008-2009. Ajankohdista �edotetaan JSK:n ne�sivuilla
alkusyksystä (www.jsk-squash.fi).
Tervetuloa Järvenpäähän!
Ari Leppänen
Kouvolan squashikoni Arto Kokolle SLU:n Kultainen Ansiomerkki
Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n myöntämä Kultainen Ansiomerkki luovute�in
23.5.2008 Kouvolan Squash-Seuran suurelle miehelle Arto Kokolle.
SM-joukkuehopea ja 1991-1992 SM-joukkuepronssi, Arto Kokolla oli oma sanansa
sanottavana toimiessaan joukkueen
huoltajana ja valmentajana.
Arto Kokko on Kouvolan Squash-seuran
perustajajäsen ja hän on tehnyt pyyteetöntä työtä seuran hyväksi kaikki nämä
vuodet – yli 30 vuo�a. Hän on toiminut
puheenjohtajana ja johtokunnan jäsenenä, mu�a ennen kaikkea hän on tehnyt
mittaamattoman päivätyön juniorien
koulu�ajana ja valmentajana. Hän on
kasva�anut, koulu�anut ja valmentanut
menestyjiä maailmalle mm. Nina Elopuron os. Taimiahon ( Paras maailmanlistan
sijoitus 18. ) ja Ville Sistosen ( Paras PSAranking sijoitus 54. ). SM- ja PM-ken�lle
hän on valmentanut mm. Nina Nylundin,
Tero Tapiolan ja Ma� Pöljön.
Arto Kokko pelaa itse ak�ivises� seuran
senioreissa, jonka seniori-illoista hän on
vastannut jo yli 30 vuo�a. Hän on osallistunut jo useina vuosina Ees� Squashin
seniorisarjaan ollen kaudella 2007 – 2008
yhdeksäs.
Kari Kylliäinen
Arto Kokon suuri rakkaus squashiin
näkyy hänen Kouvolan Squash-seuran
25-vuo�sjuhlaan kirjoi�amassa kirjassa
Kestävää kuntoa 25-vuotta Kouvolan
Squash-seuran tarina 1977-2002, Korian Arto Kokko ansiomerkkeineen.
Kirjapaino Alanko Ky 2002, 144 sivua.
edelleen kaikkensa Kouvolan Squash-seuArto Kokko on Kouvolan Squash-seura ralle ja suomalaiselle squashille ansaitsee
ry:n kunniajäsen ja hänelle on myönne�y merkkinsä.
Kouvolan Squash-seuran miesten SM- Suomen Squashliiton kultainen ansiojoukkueen mitalisijoituksiin – 1990-1991 merkki. Mies, joka on antanut ja antaa Kari Kylliäinen
5
2 / 08
Puheenjohtajalta | Jari Mether
Matka omalle
huipullesi
ja hävisin selkeäs� 0-3. Samaan aikaan
kaavion toisella puolella Risto Jokinen
joutui omassa semifinaaliottelussaan
luovu�amaan Tuomo Pohjamiehelle ja
näin kilpailujen johtaja Markku Kais�nen
pujo� kaulaani pronssimitalin. Hävisin siis
yhden o�elun ja voi�n PM-pronssia!
Ei vain tulosurheilua
Teippiä ranteeseen
Suori�aessani 1990-luvulla Squashvalmentajatutkintoa Vierumäellä Markku
Hyrske teippasi kerran mailan käteeni
ilmastoin�teipillä ja sanoi, e�ä ”kokeilepa, miltä lyön� tuntuu, kun mailaote on
kerrankin oikea.” Hyvältähän se tuntui,
kunnes käsi puutui. Palasin vanhaan ja
omaleimaiseen o�eeseeni ja siinä olen
pysynyt. Kiitos kuitenkin hetken mestarillisesta tunteesta.
Viime vuoden lopulla pelattiin taas
squashin MM-kisat ja tänä keväänä
vuotuiset EM- ja SM-kisat. Squashliigassa leivottiin mestarit, samoin kaikissa
yksi�äisissä kisoissa. Ja ranking-listalta
jokainen näkee oman sijoituksensa ja
kehityksensä pelaajana. Kaikkien näiden
lisäksi on järjeste�y koko joukko muita
kilpailuja, joissa miehestä on ote�u mi�aa
(trad. suom., tarkoi�aa myös naisia).
Me haluamme kaikki kehi�yä squashissa, silloin voimme nau�a lajistamme
en�stä enemmän. Kehi�yminen on kuitenkin jokaiselle hyvin henkilökohtaista.
Yksi haluaa menestyä kisoissa, toinen
huoleh�a fyysisestä kunnostaan – kukin
oman mielensä mukaises�.
Tavoi�eellinen urheilu maailman huipulla on eri�äin vaa�vaa. Tämän �etää
niin Olli Tuominen kuin Jarkko Nieminenkin. Rankempaa lienee viime aikoina
ollut Niemisellä. Menestystä ei ole tullut,
vaikka ilmastointiteippiä ei uuden valmentajan kädessä ole nähtykään. Mu�a
ei auta, pää pitää yri�ää pitää pystyssä
ja kylmänä ja uu�a matoa työnne�ävä
koukkuun. Huippu-urheilu vaatii maailman huipulla ihmisestä paljon ja sille
pitää antaa paljon, ja vieläkin enemmän.
Parhaimmillaan urheilu kuitenkin antaa
vielä enemmän takaisin. Tunne onnistuneen pelin tai suorituksen jälkeen on
euforinen ja voitontunne palkinto kädessä
ikimuistoinen. Niitä hetkiä varten kaikki
tehdään. Tinkimä�ä.
Tämän kevään lii�okokouksessa Christer Paltschik ja Markku ojensivat minulle
SLU:n hopeisen ansiomerkin ja totesivat
kiitossanoissaan mm.: ”Suhteellisesti
Tavoi�eellisuus voi olla muutakin kuin
tarkastellen kehi�ymiseni squashpelaatulosurheilua.
Kun olemme itse kukin
jana on kuluneen 30 vuoden aikana ollut
tehneet
squashkentällä
sen, miksi olemnousujohteinen.” Saattaako sitä diplome
sinne
astuneet,
meillä
on täysi syy
maa�semmin sanoa.
olla tyytyväisiä. Jokainen meistä tehköön
squashista itsensä oloisen niin, e�ä se
Suhteellinen pronssimitali
palvelee meitä parhaalla mahdollisella
Osallistuin Pohjoismaisissa mesta- tavalla.
ruuskilpailuissa omaan luokkaani (50+),
ja pääsin armollisesti suoraan toiselle Jari Mether
kierrokselle, jossa vastaan piti asettua
Seppo Kyyrö NääsSquashista. Sepolle tuli PS. Absoluu�ses� tarkastellen kehi�ykuitenkin este ja näin olinkin jo semifinaa- miseni ihmisenä on squashinkin ansiosta
lissa o�eluakaan pelaama�a, vaikka olisin ollut kuluneen 30 vuoden aikana nousuto�ses� mieluummin pelannut Seppoa johteinen. Kiitos kaikkien teidän, joiden
vastaan. Semifinaalissa tuli vastaan ESRC: kanssa olen saanut pelata ja toimia. Pelit
n Jarmo ”Pizza” Jaakkola. Kiirettä piti jatkukoot!
6
Toiminnanjohtajalta | Markku Hyrske
Naiset
Kuva�u naisten edustussquashin ongelma ei ole valtavan iso kysymys, mu�a se
kuvaa esimerkkinä urheilussa ja ainakin
lajissamme vallitsevaa naissquashin �lanne�a. Tänä tasa-arvon aikana perheen
äidin mahdollisuudet harjoitella ja kilpailla
eivät ole itsestään selvät. Yllätytään, kun
lasten hankinnan jälkeen, nainen kilpailee.
Fyysinen suorituskyvyn palautuminen ei
ole normaalis� synnytyksen jälkeen ongelma, kun raskaus on sinällään melkoista
treeniä, ja saa�aa jopa eräissä tapauksissa
edistää myöhempää fyysisen suorituskyvyn kehi�ämistä. Tuulan ja Lotan puolisot
antavat käsittääkseni mahdollisuuden
tavalliseen kilpaurheiluun hoitaen oman
kohtuullisen osuutensa kodin askareista.
Kuitenkin lähes viikon EM-keikka onkin
jo toinen ju�u. On syytä mie�ä, onko
tehtävä asialle jotain.
Jos Tuula olisi ensi vuonna mukana EM:
ssä Malmössä, olisi se mainiota joukkueen
kannalta, mu�a ennen kaikkea posi�ivinen vies� yleises� naisille - squashharrastuksen ja kilpailu-uran ei tarvitse pää�yä
Tommi Tapola
Naisten EM-joukkueemme valmentajana tuli mie��yä Suomen naisten squashin
�lanne�a. Vaikka sijoitus olikin vasta 15.,
joukkueemme tsemppasi ja pelasi hyvin,
voi�mme mm. Ruotsin. Lo�a Vuorela oli
kakkospelaaja ja on tehnyt paluun kilpaken�lle saatuaan pikku pojan. Neljän
tytön äi� Tuula Mine� (os. Myllyniemi)
voi� 20.4. Lahdessa 19. kerran SM-kultaa,
mu�a ei lähtenyt EM:iin hankalas� junailtavan lasten hoidon vuoksi. Spekuloiden
voi todeta, e�ä joukkueemme olisi ollut
Tuulan avulla vahvempi. Nämä naiset
osoi�vat, e�ä kilpaura voi hyvin jatkua
lasten hankkimisen jälkeen. Useimpien
kohdalla näin ei tapahdu.
Tuulan ja Lotan takana naisten edustuspaikoista taistelevat mm. Eevamaria Vuolo, Saara Valtola ja Elina Kononen.
perheen perustamiseen. Joku voi todeta,
että Tuula veisi paikan nuoremmalta.
Tämä pitää paikkansa, mu�a periaa�eemme on, e�ä parhaat mahdolliset pelaajat
ovat joukkueessa, koska mahdollisuus
tulla valituksi ak�voi kokeneita pelaajia
kansalliseen kilpasquashiin ja antaa kiritystä nuoremmille.
Ehkä joku liiton hallituksen naisedustaja
voisi olla tässä moo�orina. Suuremman
kilpailijamäärän myötä saataisiin kisoihin
tunnelmaa, o�eluihin vaihtelua ja eri pelityylejä. Kokenei�en pelurien mukaantulo
voisi �ivistää kapeaa kärkeä, mu�a toisi
ennen kaikkea malleja ja kiritystä nouseville lahjakkaille tytöille.
Naisten squashia ei kuitenkaan suures� Markku Hyrske
tehosteta, vaikka saataisiin millainen
EM-joukkue. Laajemman kehityksen
saamiseksi toivoisin, e�ä seuroissa yritettäisiin houkutella kaikki eri syistä taukoa
pitäneet, mu�a ennen pelanneet naiset,
uudelleen mukaan. Lisäksi toivon, e�ä
valtakunnallises� joku nainen tai naiset
yhteises� pyytäisivät en�siä kilpakumppaneitaan mukaan ainakin yhteen kalenterikisaan vuodessa. Hommasta tulisi
tehdä ennen kaikkea hauska tapaaminen,
josta jatkossa ei malttaisi olla poissa.
7
2 / 08
Päivyri – meiltä ja muualta
Maaliskuu 2008
16.3.2008 Natalie Grainger ja Borja Golán ja Elisabeth Sadó.
Julian Illingworth uusivat viime- (www.squashsite.co.uk)
3.3.2008 Krister Koivula vali�in vuotiset voittonsa Yhdysvaltain
Nääs-Squashin uudeksi puheen- mestaruuskisoissa.
(www.squashsite.co.uk)
Huhtikuu 2008
johtajaksi.
(www.squash.fi)
16.3.2008 Järvenpää Openin lop- 1.4.2008 Huh�kuun PSA-rankingin
8.3.2008 Squashkuopion A Cup puo�elussa ESRC:n Ma�as Tuomi yhdentoista kärki nouda� maalisof Squashin voiton vei Ylivieskan voitti HSRC:n Heikki Konosen kuun järjestystä. Olli Tuominen
suoraan 3-0. Naisten sarjan lohko- pyristeli seitsemäntenätoista ja
Tommi Ryyppö.
pelien voi�ajaksi nousi Mikkelin Ma�as Tuomi puolestaan sijalla
(www.squash.fi)
Saara Valtola.
192. Henrik Mustonen oli tehnyt
(www.squash.fi)
mahtavan nousun, 64 pykälää
9.3.2008 Ma�as Tuomi selviytyi
ylöspäin sijalle 289.
karsinnasta pää-sarjaan 6000
16.3.2008
SM-Firma-squashin
(www.psa-squash.com)
dollarin PSA-turnauksessa Kranj
lopputurnauksessa
Tampereella
Openissa Sloveniassa. Ensimmäisellä kierroksella vastaan astellut ensimmäiset sijat menivät tek- 1.4.2008 Wispa-rankingissa nähkakkossijoite�u Luca Mastrostefa- nologiafirmoille Nokialle ja Sie- �in pitkästä aikaa uusi nimi kärkimensille.
kuusikossa, kun Englannin Jenny
no oli kuitenkin parempi.
(www.squash.fi)
Duncalf nousi juuri kuudenneksi,
(www.squashsite.co.uk)
sivuten parin vuoden takaista pa20.3.2008
Kansainvälinen
squash
rasta sijoitustaan.
9.3.2008 Henrik Mustonen eteni
on
levinnyt
nyt
myös
Vietnamiin,
(www.wispa.net)
4000 dollarin Swiss Openissa aina
kun
WISPAn
8000
dollarin
tur-naus
välieriin saakka, häviten tällöin
5.4.2008 1-luokan 3A-Sport-cupin
kuitenkin ykkössijoitetulle Shaun käy�in Hanoissa.
(www.squashsite.co.uk)
voiton vei HSRC:n Heikki KonoLe Roux:lle.
nen.
(www.squashsite.co.uk)
23.3.2003 Nuorten EM-kisat (www.squash.fi)
9.3.2008 Espoo Women’s Openin käy�in tällä kertaa Stavangerissa
vei nimiinsä Mikkelin Saara Valto- Norjassa. Henkilökohtaiset mesta- 12.4.2008 Juniori- ja seniori-GPla, toisena järjestävän seuran ESRC: ruudet menivät Ranskaan Gregoire sarjan finaali jär-jestettiin tänä
Marchélle ja Camille Sermelle, vuonna Tampereella.
n Laura Aalto-Setälä.
joukkuemestaruus taas Englan�in, (www.squash.fi)
(www.squash.fi)
Ranskan ollessa kakkosena.
19.4.2008 Euroopan turnaukseksi
9.3.2008 Itävallan junioriturnaus
Paras
suomalainen
oli
Lah�Squaspalkintorahoil-taan hyvää keskitaon kerännyt perinteisesti ison
hin
Henrik
Mustonen,
joka
selvisi
soa olevassa 25.000 dollarin (sekä
joukon suomalaisia. Tänä vuonna
viidenneksi.
Suomen
joukkue
oli
15
miehillä e�ä naisilla) Irish Openissa
Wieniin suuntasi 13 meikäläistä Ari
osano�ajamaan
joukossa
12.
miesten voittaja oli Skotlannin
Pelkosen johdolla. Parhaasta tulok(www.squash.fi
ja
www.squashJohn White ja naisten Englannin
sesta vastasi MyyrSquashin Joonas
site.co.uk)
Laura Lengthorn-Massaro.
Honkanen ollen neljäs sarjassaan
(www.squashsite.co.uk)
pojat alle 17 vuo�a.
29.3.2008
Squashliigan
runkosar(www.squash.fi ja www.squash.
jan viimeisen kierroksen jälkeen 20.4.2008 Myös Hurghada Interor.at)
miesten runkosarjan voittajaksi nationalissa Egyptissä kisasivat
14.3.2008 53.000 dollarin Canary selvisi Mikkeli ja naisten puoles- sekä miehet e�ä naiset. Miesten
62.000 dollarin kisan voi� isänWharf Classic Lontoossa oli varsin taan ESRC.
(www.squash.fi)
tämaan Ramy Ashour ja naisten
yllätyksellinen. Niinpä loppuot26.000 dollarin puolestaan niinteluun selvisi Australian Cameron
30.3.2008
Harvaan
kisaava
naisikään egyp�läinen Omneya Abdel
Pilley, joka kuitenkin sai tunnustaa
amma�laisemme
Elina
Kononen
Kawy.
Englannin James Willstropin pavieraili
toisen
kerran
tänä
keväänä
(www.squashsite.co.uk)
remmakseen. Meidän Olli TuomiRuotsissa,
nyt
Malmö
Openissa,
semme hävisi he� ensimmäisellä
kierroksella sijoittamattomalle jossa kohtalona oli häviö Ranskan 20.4.2008 Lahden Tennis- ja squasCelia Allamargot’lle he� ensim- hkeskuksessa järjestetyissä SM-kiJoey Barringtonille.
mäisellä kierroksella.
soissa näh�in tutut mestarit, sillä
(www.cwsquash.com)
(www.squashsite.co.uk)
miesten puolella Olli Tuominen
hankki yhdeksännen perä�äisen
15.3.2008 Perinteistä World
30.3.2008
Myös
Espanjan
mesSuomen mestaruuden. Lahden
Squash Daytä viete�in eri puolilla
taruuskisoissa
Teneriffalla
saa�in
Henrik Mustonen oli kakkosena.
maailmaa.
tutut
voi�ajat,
täällä
nimet
olivat
Naisten sarjassa Tuula Mine� o�
(www.worldsquashday.org)
8
jo 19. mestaruutensa, hopealla oli
Elina Kononen.
(www.squash.fi)
27.4.2008 200.000 dollarin Kuwait
Openissa finaali oli Egyp�n keskinäinen, Amr Shabana voi� Ramy
Ashourin. Olli Tuominen päihi�
avauskierroksella paikallispelaajan,
mu�a kompastui si�en Ranskan
Gregory Gaul�eriin.
(www.squashsite.org.uk)
27.4.2008 Squashliigan playoffseissa miesten mestariksi nousi tasaisessa finaalissa Mikkelin Squash,
kakkosena EastSquash Helsingistä.
ESRC Espoosta oli selkeä kolmonen. Naisten mestarina oli Tampereen Squashkerho uudelleen
uraansa jatkaneen Tuula Mine�n
(Myllyniemi) ja äi�yslomalta palanneen Lo�a Vuorelan johdolla.
Kakkosena oli ESRC ja kolmosena
Mikkeli.
Miesten SM-sarjan karsinnoissa
paikkansa säily�vät Lah�, Ylivieska
sekä HSRC.
(www.squash.fi)
Toukokuu 2008
1.5.2008 Miesten toukokuun
ammattilaisrankingissa saatiin
kokea jymy-yllätys, kun ykkössijaa
jo parhaimmillaan vain pisteen
erolla kolkutellut Ramy Ashour
pudote�in tylys� neloseksi. Ohi
pyyhkäisivät niin Gregory Gaul�er
kuin James Willstropkin. Muutenkin kärkijoukossa oli tavallista
enemmän vipinää. Olli oli sijalla 16,
Ma�as 187 ja Heke jo 247.
(www.psa-squash.com)
1.5.2008 Jenny Duncalfin vierailu
naisten rankingin kuudennella
sijalla jäi kuukauden mi�aiseksi.
Toukokuussa tälle sijalle nousi
- hänkin toista kertaa urallaan Egyp�n Omneya Abdel Kawy.
(www.wispa.net)
3.5.2008 Jo kauan si�en ammat�laisuransa lope�anut Jonathon
Power kukis� hallitsevan mestarin
Shahier Razikin Kanadan mestaruuskisojen finaalissa. Naisten
voi�ajaksi kruuna�in viime vuo-
Juha Saarentaus
Suomen ohella Islanti oli hienosti edustettuna Esport Centerissä järjestetyissä seniorien PM-kisoissa. Kuvassa Islannin
Hafsteinn Danielsson, joka taistelu urheasti suomalaista ylivoimaa vastaan M50 sarjassa.
den tapaan Alana Miller.
(www.squashsite.co.uk)
3.5.2008 Englan� vei Euroopan
joukkuemestaruuskisoissa kaksoismestaruuden, miesten puolella
kakkosena oli Ranska ja naisten
sarjassa Hollan�.
Suomen miesten joukkue kohensi
viime vuoden sijoitustaan kahdella ollen nyt kymmenentenä.
Joukkueita miesten tapahtumassa
oli huikeat 28. Naiset puolestaan
olivat viidensiätoista 19 maan
joukossa.
(www.squash.fi ja www.etcsquash2008.nl)
4.5.2008 Seniorien PM-kisat
käy�in Esport Centerissä. Mukana
oli isäntämaan edustajien lisäksi
erityisen mukavasti islantilaisia
pelaajia.
(www.squash.fi)
10.5.2008 Jaffa-cupin 6. osakilpailussa Espoon-lahdessa oli
mukana edellisen kisan tapaan 25 ykkönen oli Malesian Nicol David.
junioria.
(www.bri�shopensquash.com)
(www.squash.fi)
12.5.2008 Naispuolisten amma�11.5.2008 Alle 17- ja 15-vuo�ait- laispelaajien kat-tojärjestö WISPA
ten jokkuemesta-ruudet ratko�in päätti ryhtyä pysyvästi soveltaLyonissa Ranskassa. Kummassakin maan turnauksissaan PAR-11-pissarjassa oli mestari Englan�, kak- telaskua. Euroopan keskusliitto
kosena Ranska.
ESF:hän oli vain viikkoa aikaisemmin ilmoi�anut myös kokeilevanSuomi sijoi�ui molemmissa sar- sa tätä piste-laskumenetelmää
joissa täsmälleen ennakkoasetel- kisoissaan.
mien mukaisesti, vanhemmissa (www.squashsite.co.uk)
15:nneksi. ja nuoremmissa 12:
nneksi. Mainittakoon vielä, että 17.5.2008 Seniorien joukkue-SMalle 15-vuo�aat o�vat aina tärke- kisat käytiin Helsingissä HSRC:n
än Ruotsin päänahan.
järjestäminä. Mukana oli 16 jouk(www.squash.fi ja www.squash- kue�a eri ikäsarjoissa; parhaiten
site.co.uk)
eduste�uina olivat järjestävä seura
sekä Tampereen Nääs-Squash.
12.5.2008 82.000 dollarin miesten (www.squash.fi)
British Open päättyi Australian
David Palmerin voittoon. Olli 23.5.2008 Super Series Finals
Tuominen otti revanssin Joey Lontoossa oli kerännyt huikean
Barringtonista, mu�a taipui si�en 110.000 dollarin voi�opo�n. LopGregory Gaul�erille.
puottelussa niskan päälle nousi
Ranskan Gregory Gaul�er, kakkoNaisten 45.000 dollarin turnauksen sena Egyp�n Amr Shabana.
9
(www.squashsite.co.uk/ssf)
23.5.2008 So�lai�en SM-kisojen
kilpasarjan finaalissa Espoossa
Mikko Laakkonen kukis� ikinuoren
Jarmo Jaakkolan.
(www.squash.fi)
24.5.2008 Leikkimielinen Dunlop
Open kisa�in jälleen kerran Helsingin Merihaassa.
(www.dunlopopen.com)
Ne�vinkki
We�en Dass Miten Paris Hilton
liittyy squashiin? Ei oikeastaan
paljon mitenkään, mu�a o�akaapa
tämä Mark Voce�n temppu mukaan kössi-illanvie�oihinne!
(www.youtube.com/watch?v=1q
4lYR87DG8 ja www.we�en-dass.
com)
Jari Tuomi
eMail: jari@pct.fi
2 / 08
Nuorten EM-kilpailut
Henkilökohtaiset kisat 15.18.3.2008
ja lähimmät kaupat, josta hommattiin
tärkeät kisajuomat. Tiia saapui Stavangeriin yömyöhään, ja näin koko joukkue
Suomen joukkue, Tiiaa lukuun otta- oli kasassa.
ma�a, saapui aurinkoiseen Stavangeriin
Kisat alkoivat lauantaina ja hallille
perjantai-iltana. Kisajärjestäjät olivat järjestäneet bussikuljetuksen lentokentältä päästiin ahtaassa bussissa. Kisahalli ei
hotellille, ja kyy�ä odotellessa joukkue sinänsä eronnut bussista, sillä kun 18
pääsikin kuuntelemaan Heken viisauksia, eri maan pelaajat ahtautuivat pieneen
jotka olivat ainakin valmentajalle tu�uja halliin, ylimääräistä �laa ei ollut paljol�.
Mutta pelaajat tulivat hyvin toimeen,
jo viime vuoden kisoista.
vaikka tiloja oli rajoitetusti. Lauantain
Bussin saavu�ua hotellille, tutustu�in pelit olivat suurin osin selkeät ja ratkesivat
ensimmäisenä hotellin an�miin joita oli- suoraan kolmessa erässä, mu�a Oulun
vat sauna ja poreallas, jotka valite�avas� Viljo innostui pelaamaan jopa viisieräisulje�in Pääsiäisen ajaksi sekä langaton sen matsin heti kisojen avauspäivänä.
ne�, johon joukkueen pojat ja valmentaja Heke voi� odotetus�, samoin Tiia, joka
olivat varautuneet. Myöhemmin illan hä- kärsi kuitenkin tappion toisella kierrokmärtyessä tutki�in Stavangerin keskusta sella ykkössijoitetulle Ranskan Camille
Sermelle. Pelien jälkeen ote�in suunta
takaisin hotellille ja koska hotellimme oli
varuste�u saunalla ja porealtaalla, ote�in
niistä myös kaikki ilo ir�!
Sunnuntaina ja maanantaina pelit alkoivat olla jo �ukkoja jokaisen pelaajan
kannalta, eikä kukaan päässyt helpolla,
ei pelaajat, eikä valmentaja. Tompan
päivi�äinen lenkki ei varmas� tehnyt pahaa, sillä kun ympärillä pyöri koko päivän
ajan puheliaat suomalaispelaajat (Heken
viisaukset, joita kuul�in koko matkan ajan,
Viljon Oulun murre, jota Tomppa kovas�
yritti opetella ja onnistuikin lopulta ja
Espoon ty�öjen jutut, jotka menivät yhtä
nopeas� valmentajan korvista ulos kun
olivat tulleet sisään), ei hermojen menettäminen voinut olla kaukana.
Pelien pääty�yä �istaina jäljellä oli vielä
banketti hotellissa. Koska suomalaiset
eivät yleensäkään ole kaikista seurallisinta
kansaa, joukkue valitsikin pöydän salin
takanurkasta, jonne jäimmekin sitten
lopulta yksin. Vaikka pitkässä pöydässä
ei ollutkaan kuin Suomen joukkue, hyviä
ju�uja rii� ja muut huomasivat varmas�,
e�ei Suomen joukkueelta ainakaan puuttunut huumorintajua.
Tomi Niinimäki
Oolun Vilijo
10
Heke (oik.) hävisi henkilökohtaisessa kilpailussa ainoastaan Joe Leelle (ENG),
joka voitti joukkuekilpailussa mm. tuoreen euroopanmestarin.
Tomi Niinimäki
Alle 19-vuotiaat nuoret pelasivat henkilökohtaisista ja joukkuemestaruuksista Norjan Stavangerissa maaliskuussa. Suomen joukkueessa pelasivat Tiia Knuutila, Nina Saari, Ville Hiltunen
ja Henrik Mustonen.
Joukkue EM-kisat Norjan Stavangerissa 30–23.3. 2008
Koko Suomen joukkue läh� ensimmäisiin joukkuepeleihin täynnä intoa si�en
vapaapäivän. Vapaapäivänä Tiia, Nina ja
Tomi olivat olleet vuonoristeilyllä, mikä
oli kerrassaan upea. Suomen alkulohkokin
näy� hyvältä: Sveitsi, Wales ja Irlan�.
Meillä oli hyvät mahdollisuudet voi�aa
kaksi o�elua ja päästä kahdeksan parhaan
joukkoon. Sveitsiä vastaan torstaiaamuna
meillä ei kyllä ollut mitään sanomista,
mu�a iltapäivän Wales o�elu oli ratkaiseva jatkoonpääsyn kannalta. Walesille
kärsimme kuitenkin tappion 2-1, kun Heke
voi�, mu�a Ville ja Tiia hävisivät harmillises�. Seuraavan päivän Irlan� matsi oli
helppo 3-0 voi�o, mu�a �puimme sil�
sijoille 9-15.
Seuraavaksi vastassamme oli aina niin
ihana Ruotsi. Tomppa oli jo iloinnut,
e�emme olleet samassa alkulohkossa,
mu�a saimmehan me kuitenkin Ruotsin
vastaamme joskus. Tompan sanat ennen
o�elua olivat koomiset: ”Kenelle tahansa
muulle saa hävitä, paitsi Ruotsille”. Ensimmäisenä pelasivat ykköspojat ja Heke o�
helpon voiton. Seuraavana kentälle meni
kakkospojat. Ville taisteli, mu�a kärsi kuitenkin tappion. Tiia oli meidän viimeinen
mahdollisuutemme. Hän pelasi Ruotsin
ty�öä vastaan myös yksilökisoissa ja voi�
hänet silloin. O�elua katsoessa Tompan
kädet varmas� hikoilivat ja korvista tuli
savua. Onneksi Tiia o� kuitenkin voiton
ja voi�mme Ruotsin 2-1.
Kun Ruotsi oli kaadettu, seuraavaksi
lähdimme kaatamaan Belgiaa. Tämä päivä
oli Ninan syntymäpäivä ja hän sai Belgialta saadun suklaarasian. Muut pelaajat
ajattelivat tehdä siihen oikein kortin!
Ottelussa ensin pelasivat kakkospojat.
Ville taisteli hienon ottelun, mutta ei
voinut Belgialaiselle mitään ja hävisi 3-1.
Seuraavaksi pelasivat ykköspojat ja Heke
vei o�elunsa taas helpos� leikitellen. Tia
oli taas ratkaisevassa asemassa, mu�a nyt
ei tullut voi�oa niin kuin Ruotsia vastaan.
Hävisimme Belgialle 2-1.
Viimeisenä päivänä kisasimme sijoista
11-12 Espanjan kanssa. Tiia oli poikki
pitkien kisojen uuvu�amana, joten Nina
pääsi tänään areenalle. Suomen liput
oli silitetty edellisenä iltana ja Saaren
vanhemmatkin olivat katsomassa. Ensimmäisenä pelasivat ykköspojat ja taas
Heke vei o�elunsa leikitellen. Espanjan
pojalla oli kyllä huumoria mukana siitä
pyörityksestä huolimatta. Seuraavaksi
Tomi Niinimäki
EM-kisojen toinen jakso oli alkamassa,
kun vapaapäivän jälkeen alkoivat joukkuekilpailut. Suomen joukkueessa ykköspoikana pelasi Henrik ”Heke” Mustonen,
kakkospoikana Ville ”Kevätsurriainen”
Hiltunen, ykkösty�önä Tiia Knuu�la ja
kakkosty�önä Nina Saari. Joukkueen valmentajana toimi Tomi Niinimäki. Norjan
Stavanger oli paikkana mitä hienoin paikka kisoille! Tomppa ainakin tykkäsi, kun
pääs�in kerrankin kaupunkiin eikä pellon
keskelle. Halli oli hyvä ja kaikki kisojen
järjestelyt toimivat hyvin.
Tiia Knuutila otti tärkeän voiton ruotsalaistytöstä joukkuekisassa ja toi voiton Suomelle.
pelasivat kakkospojat ja Ville ei voinut
Espanjalaiselle mitään vaan hävisi. Miksi
aina tytöille jätetään o�eluiden ratkaisu?!
Kehään astui Nina, mu�a hänellä oli vähän
sano�avaa Espanjalaista vastaan. Espanjalle hävisimme harmillises� 2-1. Olimme
kisoissa siis loppusijalla 12.
Tomi Niinimäki
Joukkuekisan voiton vei yllätyksellises�
Englanti. Olimme aivan varmoja, että
Ranska tulisi voittamaan, kun heidän
ykköspoika ja ty�ö olivat voi�aneet yksilökisoissa. Englan� peluu� kakkospoikaansa ykköspojan paikalla, mikä selväs�
tepsi, koska Englan� vei tämän o�elun.
Englannin kolmospoika pelasi Ranskan
kakkospoikaa vastaan ja taas Englanti
voi�. Peli oli jo ratkaistu ennen ty�öjä,
vaikka Ranskan ty�ö voi�kin. Englan�
voi� Ranskan kokonaisuudessaan 2-1.
Nina ja Tiia Stavangerin huikeissa vuonomaisemissa kisojen välipäivänä.
11
Stavangerin kisoissa oli kivaa ja koko
joukkue sai rutkasti kokemusta ja motivaatiota lisää treenata. Ensi vuonna
näytämme kaikille!
Islander
2 / 08
Squashoppia Euroopan huipulta
Osaanottajia kurssille oli saapunut meidän Suomalaisten lisäksi mm. Puolasta, Kyprokselta, Maltalta, Tsekeistä, Kroatiasta sekä tietysti Unkarista. Alhaalla oikealla Tomi ja Kari.
12
Kari Laurikainen
Tammikuussa järjestettyyn Euroopan squashliiton ESF:n tason 2 valmentajakoulutukseen
osallistuivat Suomesta Tomi Niinimäki ja Kari Laurikainen. Budapestissä 17.-20.1.2008 pidetylle kurssille oli saatu todella asiantuntevat kouluttajat.
Matka alkoi itselläni jo päivää vasta
New Yorkista squashmatkalta saapunu�a
Tomia aikaisemmin, ja saavuinkin Unkarin
pääkaupunkiin jo keskiviikkoiltana. Vastaano�o oli lämmin lentokentältä alkaen
- jo tuloiltana oli mahdollisuus haastaa
muiden maiden pelaajia leikkimielisiin
o�eluihin ja syödä illallista suurella porukalla. Seuraavista kolmesta päivästä ei
jäänytkään si�en enää mitään niin kevy�ä
sano�avaa. Asiaa ja harjoituksia tuli käytyä läpi aamusta iltaan, eikä sunnuntain
loppukokeen jälkeenkään jäänyt aikaa
suurempiin turis�kierroksiin. Sunnuntaina
väsyneinä mu�a loppukokeen läpäisseinä
kävimme Tomin kanssa läpi kurssin sisältöä. Samassa yhteydessä rakkaan squashlehden tai�aja vihjaisi allekirjoi�anu�a
laatujulkaisun matalahkosta julkaisukynnyksestä. Päädyimme vailla suurempaa
mie�skelyä tulokseen e�ä allekirjoi�anut
kynäilisi rapor�n kurssin sisällöstä. [Tai�oosasto kii�ää tästä!]
Yksinkertainen ei ole kaunista?
Valmentajalla on hankala rooli löytää
pelaajien vajavaisuuksien lisäksi puu�eita
omasta tekemisestään. Koska kuulostaisi
jokseenkin kliseiseltä puhua tällä iällä
ja kokemuksella siitä mitä mielestäni
suomalaisessa squashvalmennuksessa
on tehty väärin puhun mielummin siitä
mitä Campionin mielestä tulisi jatkossa
tehdä oikein. Kuten Mika Montokin aikanaan pakinoidessaan kokeilunhalusta
kertoi mitä moninaisimmista ideoista
joilla valloittaa squashmaailma, palasi
Campionkin perusasioiden äärelle. Hän
kuitenkin näki ongelmallisena liian ru�ininomaisen harjoi�elun. Ei ole mielekästä
työskennellä asioiden eteen, jotka eivät
kehitä pelikykyä. Yhä enemmän tulisi jo
nuoremmallakin iällä ja vajavaisella tekniikalla ope�aa pelaajia lukemaan - sekä
hämäämään - vastustajaa. Hämäämisellä
voidaan tässäkin yhteydessä tarkoi�aa
Kari Laurikainen
Kurssin avaajana ja organisoijana toimi
Michael Khan, joka nykyisin työskentelee
Itävallan maajoukkueen päävalmentajana. Luentoja ja harjoituksia pitivät
nykyinen Unkarin maajoukkuevalmentaja
Colin White sekä Englannin squashliitossa
työskentelevä ex-ammattilainen David
Campion. Jälkimmäinen valmentaa mm.
Englannin alle 19- ja 21-vuo�aiden maajoukkue�a sekä yhteistyössä isäpuolensa,
valmentajalegenda Malcolm Willstropin
kanssa työskentelee pelaajien kuten Lee
Beachill ja James Willstrop kanssa.
David Campionin (vas.) luennot olivat kurssin parasta antia.
esimerkiksi lujaa perustekniikkaa, jolla
teet itsellesi yhä useamman lyönnin
mahdolliseksi samasta lyön�asennosta.
On tärkeää tehdä harjoituksista yhä pelinomaisempia ja haastaa tekniikan lisäksi
nuori tak�seen aja�eluun. Parhaat harjoitukset eivät väl�ämä�ä tapahdu kentällä,
vaan myös sen ulkopuolella. Suljetun
drillin sijaan lisää harjoitukseen se määrä
vaihtoehtoja minkä pelaajien edellytykset
mahdollistavat. Anna samalla �laa nuoren
luovuudelle ja valmenna yksilöitä - älä ryhmiä ja joukkueita. Opeta nuori pelaamaan
vahvuuksillaan, älä turruta häntä käy�ämällä kaikkea hänen intoaan heikkouksien
etsimiseen. Tekniikan tulee olla työkalu,
jonka avulla pelaaja voi toteu�aa parhaat
puolensa peli�lanteessa.
Vahvuuksien kautta voittoon
myös jatkossa. Uu�sia uusien juniorien
innosta on kantautunut minunkin korviini
useilta paikkakunnilta. Tiedostamme sil�,
e�ä tämä ei riitä. On pyri�ävä jatkuvaan
kasvuun ja entistä laadukkaampaan
toimintaan. Selkääntapu�elun ohella rakentava palaute on paikallaan - jatkuvaa
keskustelua ja arvioin�a tarvitaan. Hyvä
valmentaja löytää pelaajansa vahvuudet
ja �edostaa omat vajavaisuutensa.
Entä huomenna?
Squashin trendit kehi�yvät jatkuvas�,
toivo�avas� hitaammin kuin valmennettavamme. Se mitä olemme jo tehneet ei
väl�ämä�ä enää riitä tulevaisuudessa.
Jos emme pääse muita askelta edelle, niin
varmistetaan myös e�emme jää jälkeen.
Valmentajakoulutus oli kokonaisuutena
vaiku�ava kokemus. Monia uusia ja tuoreita ideoita sekä yhteys�etoja jäi talteen.
Tomi vie� myös onnistuneen palaverin
Michael Khanin kanssa ja sai käy�öönsä
Englannin squashliiton materiaalit tason
1 koulutuksen järjestämiseen suomessa.
Näen jatkossakin yhä kasvavaa tarve�a
meidän valmentajien koulu�autumiseen
niin ko�maassa, kuin sen ulkopuolellakin.
Omasta mahdollisuudestani siirtää oppini
käytäntöön olen kiitollinen ja ylpeä, vaikka valmis en olekaan. Niin ja se vastaus
kysymykseen: Jos emme huomenna ole
parempia kuin tänään, meidän on ainakin
oltava viisaampia.
Campion uskoi toimintamallissaan
posi�iviseen aja�eluun, jopa itsekri�ikin
kohdalla. Korjausehdotuksen jälkeen on
hyvä löytää tekemisestämme asioita,
joita teemme oikein. Harjoi�elen. Uskon,
e�ä olemme oikealla �ellä monessakin
asiassa. Meidän on jatkossakin seura�ava
eri�äin tarkas� miten squashmaailman
huipulla tehdään asioita. Oppia voi o�aa
paitsi teknisestä osaamisesta myös järjestötasolla vaiku�amalla siellä kuuluisalla
ruohonjuuritasolla. En masenna ketään
muistuttamalla niistä alle 13-vuotiaiden massoista jotka ovat jo lajin parissa squashin huippumaissa. Loistavasti
käynnistynyt squashliiton organisoima Kari Laurikainen
koululaiskampanja onkin hieno osoitus Alle 15-vuo�aiden maajoukkuevalmentoiminnasta joka varmas� tuo�aa tulosta taja
13
2 / 08
Juniori – ja seniori GP finaalit
Tampereella järjestäjän silmin
kun muistu�mme oman seuran jäseniä
kisaviikonlopusta.
Kun ilmoittautuminen päättyi, alkoi
kaavioiden tekeminen. Voin vakuu�aa,
e�ä vaikka se on mielenkiintoista työtä
niin, välillä se on aika hankalaa. Kaavion
teossa on paljon huomioon ote�avia asioita; mistä as� pelaajat saapuvat kisoihin,
kuinka paljon o�eluiden välillä pelaajan
täytyy levätä, pysyykö o�elut aikataulussa
eli onko 3 vai 5 erää kestäviä o�eluja, eri
Wickströmit, Turku
12. huh�kuuta pela�in GoGo Liikuntakeskuksessa Tampereen Squashkerhon
organisoimat Squashin Junioreiden – ja
Senioreiden GP finaalit. GP muodostuu
kaikkiaan viidestä kilpailusta; 3 kpl GP
osakilpailuja, juniori/seniori SM-kisat ja
GP finaali. Jokaisessa kilpailussa jaetaan
pisteitä sijoituksen mukaan ja mitalit pokkaavat viidessä eniten pisteitä keränneet
pelaajat.
käisillä ken�llä ja kannustavat toisiaan.
Saa�aapa olla e�ä vierekkäisillä kentällä
taistelevat pisteistä saman perheen pelurit. Tampereen peleistä löytyi mm. Herolat
Kuopiosta, Liljat Espoosta, Parmoset Tam-
Ekholmit, Espoo
luokkien peliajat jne.
Näihin kisoihin sain 30 juniorin ja 21
seniorin ensimmäiset kaavioversiot valmiiksi klo 02:30 keskiviikko aamuna ja
pienten muutosten jälkeen viimeisen ja
virallisen kaavion samana päivänä klo
12. Sen jälkeen lähe�n kaaviot lii�oon,
seuran omille sivuille ja kaikille pelaajille,
jotka olivat ilmoi�autuneet sähköpos�lla
kisoihin.
Oli siis mielenkiintoista järjestäjänkin
kannalta katsella piste�lanne�a neljän
kilpailun jälkeen ja odotella ketkä kaikki
finaaliin ilmoi�autuvat. Tällaisten kisojen
järjestely on aina antoisaa puuhaa; tulevat
ja ”menevät” mestarit pelaavat vierek-
Herolat, Kuopio
Korhoset, Espoo
Parmoset, Tampere
pereelta, Vikströmit Turusta, Ekholmit
Espoosta, Ylikosket Tampereelta, Äijäset
Järvenpäästä ja Mustoset Lahdesta.
En voi olla mainitsematta, varsinkin
kun otsikkokin kertoo ”järjestäjän silmin”,
e�ei nämäkään kisat valmistuneet yhden
päivän työllä. Kisat myönne�in meille
elokuussa eli 8 kk aiemmin. Varasin he�
kentät ko. viikonlopuksi. Julisteen teimme noin 8 viikkoa ennen kisoja samalla
14
Si�en olikin aikaa huilata päivä. Perjantaina eli päivää ennen kisoja tein valmiiksi
o�elupöytäkirjat, tulos�n kertalisenssikaavakkeet sekä maksulistan lisensseistä,
tarkis�n juoma-automaa�n kunnon sekä
varmis�n e�ä aamun ensimmäiselle kierrokselle on rii�äväs� oman seuran ihmisiä
tuomareina.
Kilpailuaamuna tulimme paikalle noin
klo 8 ja laitoimme porukalla paikat kuntoon; kentät mopa�in, kaaviot ripustet�in seinälle, juoma-automaa� täyte�in,
pallot, pöytäkirjat ja muut tarvittavat
asiat laite�in kuntoon pelaajia odo�elemaan.
Pelaajien saapuessa alkoi sitten se
normaali, päällepäin näkyvä toiminta. Saarelat, Ylivieska
Tervehdyksien jälkeen tarkistettiin pelaajan �edot, lisenssi, ote�in kisamaksu,
kerro�in ensimmäinen peliaika ja ohjat�in pukuhuoneisiin. Si�en laite�in pelit Liljat, Espoo
Kuuden maissa viimeisen pelin pääty�yä Poku ynnäsi vanhat ja juuri saadut
pisteet ja jakoi mitalit niille, jotka ne
ansaitsivat. Sen jälkeen alkoi väsyneiden
mu�a onnellisten pelaajien sekä järjestäjien ko�matka ympäri ko�maata. Voin
kertoa, e�ä kun on ensiksi saanut kotoa
(yrittäjä Reija-vaimo, 7-vuotias Otso
ja 4-vuo�as Suvi) ”luvan” olla kisoissa,
o�anut pelaajat vastaan, tuomaroinut,
pelannut ja kannustanut koko päivän
niin ko�in päästyä iltakahdeksalta on olo
aika tyhjä. Seuraavana aamuna jäsenissä
tuntuu kolmen pelin pelaaminen mu�a
onnistuneesta järjestelyistä on toisaalta
saanut paljon energiaa.
Kaiken kaikkiaan kilpailujen järjestäminen on antoisaa, kasva�avaa, seuran
profiilia nostavaa talkootyötä, josta en
luovu ennen kuin siihen pakotetaan!
Terveisin
Hämäläisen Jari, TSK ry:n puheenjohtaja
käyn�in ja sitä jatkuikin noin yhdeksän
tun�a. Joka pelin jälkeen tuomari lai�oi
o�elutuloksen kaavioon ja toi pöytäkirjan
”squashguru” Poku Salolle. Poku kirjoi�
tuloksen läppärinsä kautta kaavioihin
liiton sivuille.
Tuomarina oleminen junioripelaajille
on hieman erilaisempaa kuin aikuisille. Kun esim. toinen pelaajista syö�ää
aikuisellekin vaikeita syöttöjä johtaen
erää 9-0 ja toinen kyyneleh�i vuolaas�.
Siinä tuomarin sanominen ”ei se mitään”
pelaajalle, jolla on kova voi�amisen halu
eikä saa palloa peliin ei paljon lohduta.
Mu�a onneksi nämäkin muu�uivat iloksi
myöhemmin päivällä.
Mustoset, Lahti
15
2 / 08
Nicksinurkka
Treenien TOP 10
Vaikka suomalainen kesä ei olekaan pisimmästä päästä, on se muutaman kuukauden pituinen
ajanjakso kuitenkin pitkä aika harjoitella squashia, tai vielä pidempi aika jättää harjoittelematta ja antaa kavereille etumatkaa alkukauteen. Seuraavassa lueteltuna parhaita harjoituksia
kesän aikana tehtäväksi yksin, kaksin tai porukalla. Varsinkin nuorten pelaajien kannattaa
muistaa, että missä vaan ja milloin vaan voi harjoitella. Tässä joitain työkaluja siihen.
YKSINLYÖNTIHARJOITTEET
1. Linja takaa taakse: Jatkuvaa lyön�ä taakse, pomppu la�an kau�a takaseinään.
2.
2. Siirtyvät paikat: Lähdetään esim. 2 m etuseinästä ja lyödään esim 30 lyön�ä per
paikka => askel tai metri taaksepäin. Saman voi myös tehdä volleysta.
3. Sivuseinästä sivuseinään: Palloa lyödään poiki�ain kentällä vuorotellen rystyltä ja
kämmeneltä ja pallo kimpoaa yhdellä lyönnillä kahden seinän kau�a.
3.
PASSIHARJOITTEET
1.
4. Peruslyön�passit: Pelaaja A passaa linjassa helppoja eteen, pelaaja B liikkuu pallolle
T:stä ja lyö pallon A:lle taakse. Harjoi�eessa voi olla samaan aikaan mukana useampikin lyöjä. Saman voi myös tehdä volleysta. Kuten myös niin, e�ä sekä rystyllä e�ä
kämmenellä on omat passaajat ja edessä oleva pelaaja A käy vuorotellen lyömässä
kämmen- ja rystylinjaa.
5. Katkaisu: Passaaja passaa takaa vaihtelevia passeja etu- ja keskikentälle. Lyöjä pyrkii
o�amaan kaiken lennosta ja lyö aina linjan taakse. Passaajan tehtävänä on pitää reipasta vauh�a. Sopiva passimäärä esim. 20-30 ja molemmat tekee sarjan 2-4 kertaa.
DRILLIT
6. Linjaboast: Pelaaja A lyö takaa vuorotellen kämmen- ja rystyboasteja, pelaaja B
lyö niistä linjoja edestä taakse.
7. Kiertävä linja taakse: Molemmat pelaajat lyövät vuorotellen palloa takaa taakse.
Puolessa välissä puolen vaihto. Tässä drillissä voi vaihteluksi pää�ää esim. e�ä toinen
pelaaja lyö vain pehmeitä ja toinen kovia lyöntejä.
5.
RAJOITETUT PELIT
8. Takaken�äpeli: Palloa saa lyödä vain takakentälle. Peliä voi kehi�ää esim. sopimalla
e�ä molemilla on yksi eteenlyön� per pallo, tai e�ä volleysta saa aina lyödä eteen,
tai e�ä eteen saa lyödä aina kun on vastustajan etupuolella kentällä.
9. Puolikentänpeli: Pelataan ainoastaan oikealla tai vasemmalla ken�äpuoliskolla
kerrallaan. Syö�ö normaalis� toisen puolen laa�kosta. Puolikentän viivaa voi halutessa
jatkaa etukentälle esim. teipillä tai liidulla.
10. Mailapeli: Kuin takaken�äpeli, mu�a “mitassa” syö�öruutujen takaviivalla on
molemmin puolin mailat maaleina. Pomppulyönnillä osuen saa 3 piste�ä ja volleysta
5 piste�ä. Muuten joka-pallosta-piste -systeemillä. Mukaan voi halutessa lisätä haluamallaan tavalla eteenlyöntejä. Erä pelataan yleensä 31:een tai 51:een pisteeseen.
16
10.
Myös fysiikkapuolta on hyvä vähintäänkin ylläpitää kesän aikana. Ammattipelaajat yleensä
harjoittelevat kesäisin pääasiassa fysiikkaansa, mikä kilpailukauden aikana pääsee heikkenemään epäsäännöllisen harjoittelun takia. Tässä kaksi erinomaista fysiikkaharjoitusta kesän
ajaksi. Ghostings tehdään yleensä squashkentällä, kuntopiiriä pystyy tekemään lähes missä
vaan. Muista, että kilpatasolla pelatessasi et tule hyvään kuntoon pelaamalla squashia, vaan
sinun tulee olla hyvässä kunnossa pelataksesi squashia.
GHOSTINGS
Perusghos�ngs: Pelaaja tekee liikkumisia maila kädessä yhdellä
tasolle molemmille puolille (rysty+kämmen), esimerkiksi syvälle
taakse. Tätä samaa voi tehdä kentän kaikilla tasoilla, tai vaikka kaikki
peräjälkeen. “Tasoja” on: syvälle eteen (käytetään esim. vastastoppareita hae�aessa), etuviisto (stopparit, boas�t), keskellä viivaa pitkin
(tappolyönnit ja väliinmeno volleysta), takaviisto (lyhyeksi jääneet
linjat / volleyt) ja syvälle taakse. Toki liikkumisia voi tehdä mihin
kohtaan ken�ää vaan haluaa, mu�a nämä ovat peruspaikat.
SQUASHPELAAJAN KUNTOPIIRI
Alla olevasta ruudukosta löydät eri liikkeitä. Voit leikata ruudukon omiksi lapuikseen ja muodostaa niistä oman kuntopiirisi
(laita kyseinen lappu aina omalle suorituspaikalleen) haluamassasi järjestyksessä. Voit myös jä�ää joitain liikkeitä pois jos
tai kehi�ää omia. Määrät ovat vain ohjeellisia, joten niitäkin voi säätää omien tarpeiden mukaan.
VATSALIHAKSET
- 20 toistoa
- tavalliset istumaannousut
- kädet niskan takana
- rauhallisia liikkeitä
PUNNERRUKSET
LUISTELUHYPYT
- 20 toistoa
- keskivartalo tiukkana
- 20 toistoa
- hyppely sivulta sivulle
- luisteluasennossa
KYLKILIHAKSET
SELKÄLIHAKSET
ASKELKYYKKY
- kylki maata kohden
- nouse kyynärvarren varaan
- pidä keskivartalo tiukkana
- 20 toistoa
- vatsallaan maassa
- nosta yläselkä ja jalat ilmaan
- rauhallisia liikkeitä
- 15 toistoa / jalka
- toinen jalka ottaa askeleen eteen
ja ponnistaa takaisin
- ylävartalo ryhdissä
VIIVAHYPPELY
LANKKU
- 30 hyppyä
- askellushyppely viivojen yli sivuttain
- viivojen väli esim. 2 m
- käsi ja jalka viivan yli
- mene vatsallesi
- nosta vartalo ylös kyynärpäiden
varaan
- keskivartalo tiukkana
ARMY-LIIKE
- 20 kierrosta
- ylhäällä hyppy ja kurotus
- edessä vatsallaan käyminen
- takana selällään käyminen
- eteen, ylös, taakse, ylös, eteen...
Harjoitepankki ladattavissa kokonaisuudessaan Squashliiton nettisivuilta osoitteesta: www.squash.fi/?page_id=472
17
2 / 08
Mikalta | Mika Monto
Halu
Viimeisten vuosien ajan on itse kukin tuskaillut sen kanssa, miksei meillä
ole härmässä tarpeeksi hyviä pelaajia.
Lahjakaita ja potentiaalisia ei putkahtele lähellekään joka vuosi, vaan lähes
poikkeukse�a on useampi vuosi kahden
lupaavan välissä. Si�en kun pitäisi vielä
olla jopa kaksi samana vuonna syntyny�ä,
jotka pelaisivat kansainvälisiä juniorikisoja
ja myöhemmin ammattilaiskisoja – ei
tarvitsisi yksin kiertää. Viimeksi moinen
kummallisuus on tapahtunut kai silloin,
kun Sistonen ja allekirjoittanut olivat
kuvioissa.
Juha Saarentaus
Merihaan Pallohallin seinällä kolmoskentän edessä on ar�kkeli, jossa haastatel�in Sami Elopuroa. Alussa haasta�elija
kysyi mielenkiintoisen kysymyksen: miten
oli mahdollista, e�ä Suomen squashin
taso nousi niin radikaalis� juuri heidän
sukupolvensa aikoihin. Sami aloi� vastauksensa jokseenkin näin: ”Me taju�in
se, e�ä harjoitusmäärät oli ensin saatava
amma�urheilun edelly�ämälle tasolle.”
Siis vielä kerran: ”määrät amma�urheilun edelly�ämälle tasolle”. Mullistavaa,
vai mitä?
Matias Tuomi neuvomassa Petteri SIréniä erätauolla SM-kilpailuissa.
on tänä päivänä parempaa? Vai eikö edes
�edetä, mitä huipulle pääseminen vaa�i?
Yksi mahdollisuus on, e�ei huipulle haluta
tarpeeksi – ja tämä on häly�ävää! Halu
on tärkeintä, määrä (sekä laatu) syntyy
halun perusteella. Halu on hieman kuin
karisma, vaikeahko määritellä, mu�a sen
tunnistaa aina, kun sen näkee. Viime aikoina halua on näkynyt valite�avan harvoin
suomalaisilla squash-ken�llä – muutamaa
Märskyn ryhmä lakkaute�in, ja moni poikkeusta lukuun o�ama�a.
oli sitä mieltä, e�ä ”joo, ei ollut pojilla
Leikitään ajatuksella lisää. Miten halun
ja tytöillä tarpeeksi lahjoja huipulle”.
P*skanmarjat se mistään lahjoista ollut tunnistaa? Näen itse sen muodostuvan
kiinni! Se oli ensisijaisesti harjoittelu- mm. seuraavista asioista: loppuun as�
määristä kiinni. On kiistaton fakta, e�ä yri�äminen, oman kehi�ymisen poh�ennen harjoitel�in enemmän. Silloin tuli minen, posi�ivisuus ja iloisuus sekä se,
e�ä tekee jotain enemmän kuin muut.
myös tulosta.
Viimeisellä kohdalla tarkoitan jotain
sellaista, jolla yksilö rakentaa omaa itseluo�amustaan suhteessa muihin pelaajiin.
Mistä syntyy harjoittelumäärä?
Joku tekee treenin jälkeen vatsoja ja punMistä kummasta mahtaa johtua, e�ä nerruksia, joku jää hiomaan rystystoppatänä päivänä sekä täysi-ikäiset e�ä junio- ria, joku juoksee ken�äjuoksuja, joku käy
ripelaajat harjoi�elevat vähemmän kuin hiihtämässä. Juuri näitä asioita näkee liian
ennen? Luullaanko, e�ä näillä määrillä harvoin nykyisillä pelaajilla – toisin sanoen
päästään huipulle? Luullaanko, e�ä laatu halu ei näy.
18
Edelliseltä listalta löytyy myös kohta
”positiivisuus ja iloisuus”. Halu ei siis
tarkoita sitä, e�ä väännetään hampaat
irvessä jokaisessa ken�ätreenissä. Halu
voi näkyä myös rentoutena, joka näkyy
esimerkiksi onnistuneina lyönteinä ja
yleisenä vapautuneisuutena kentällä.
Halu, määrä, laatu – siinä siis lyhyes�
tämän saarnan poin�t. Joku voisi lisätä
poin�eihin tuloksen, mu�a mielestäni se
ei ole tässä vaiheessa, oikeastaan missään
harjoi�eluun lii�yvässä vaiheessa tärkeää. Tulos on edellisten asioiden välillinen
seuraus. Legendaarinen yliopistokoripallovalmentaja John Wooden kielsi pelaajiaan rangaistuksen uhalla katsomasta pelin
aikana tulostaululle. Lopussa sai katsoa,
kuinka monella pisteellä oli voite�u. Woodenin joukkue voi� kymmenen kertaa
NCAA:n mestaruuden.
Mika M
Kirjoi�aja valmentaa Suomen squashmaajoukkue�a.
Squash-Uu�set 25 vuo�a si�en
19
2 / 08
Esrc:n naisten kilpailut ja
Espoo Women’s Open
– historiaa ja nykypäivää
20
Juha Saarentaus
Tämänkertainen kilpailu on järjestyksessään 16. EWO-nimellä.
Vuodesta 1993 lähtien nimeksi
vakiintui ”Espoo Women`s Open”
Kilpailun johtajana toimi Liisa TenkulaKemppainen. Osallistujia oli 37.Naisten
Y-luokan finaalissa kohtasivat KSC, Helsinki
Kia Paasivirta ja ESK, Espoo Pia Karonen.
Voitto Paasivirralle 3-2. Pronssi Mia
Markkaselle (RC, Kotka). Voi�ajalle 1000
markkaa ja kakkoselle 500 markkaa.Naisten B-luokan finaalissa kohtasivat Oulun
Eevamaria Vuolo ja HSRC:n Lo�a Vuorela.
Voi�o Vuololle erin 3-0. C-luokassa voiton
o� ESRC:n Leena Karjalainen (myöh. Ek),
joka kukis� finaalissa Kris�ina Kiviharjun
(JSK, Järvenpää) erin 3-2. Pronssi ESRC:n
Benita Doktarille, joka voi� erin 3-0 ESRC:
n Minna Ke�usen
1994 voi�ajana oli TSK:n Tuula Myllyniemi, joka voi� finaalissa seurakaverinsa
Pia Karosen 3-0. Pronssio�elussa ESRC:n
Juha Saarentaus
Kilpailun johtajana on toimi v. 19942002 Pirjo Piekäinen apulaisenaan Jarkki
Jaakkola. Vuonna 2002 vetovastuun o�vat Jarkki Jaakkola ja Ilkka Forsell. Kilpailun käsiohjelman teki 1991-2000 Marja�a
Parkkinen ja vuodesta 2001 alkaen Kikka
Baston. Vuonna 2006 vetovastuun o�
Tiina Koivu ja Raila Luhtala (apuna Ilkka ja Tiina Koivu ja Kristiina Kiviharju kohtaJarkki). Vuodesta 2007 alkaen kisat veivät sivat alkulohkossa tämän vuoden kilpailäpi Tiina ja Tape Koivu, Ilkka Forsell, Jarkki lussa. Kristiina vei ottelun luvuin 3-0.
Jaakkola, Kikka Baston ja Guy Sundman.
Valio + A
1.
Saara Valtola, MiSq
2.
Laura Aalto-Setälä, ESRC
3.
Michaela Björnström, HSRC
B-luokka
1.
Leena Schneider, JSK
2.
Emilia Soini, ESRC
3.
Kirsi Paakkari, ESRC
Tytöt 13
1.
Emilia Korhonen, ESRC
2.
Linda Julin, ESRC
3.
Cecilia Lilja, ESRC
Tytöt 11
1.
Maarit Ekholm, ESRC
2.
Nea Falck, ESRC
3.
Maija Hakkila, ESRC
Osano�ajia on ollut kilpailuissa
seuraavas�:
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
1998
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
26
29
37
40
32
23
30
48
45
62
36
34
42
30
27
25
39
30
Juha Saarentaus
Jarkki Jaakkola
Tytöt 13 -luokan tänä vuonna voittanut
Emilia Korhonen osallistui myös naisten
kilpailuun. Vastustajana Ulla Vestola.
Juha Saarentaus
Vuoden 1992 kilpailu oli nimeltään
”Reebok-cup”. Kilpailun johtajana toimi
Raila Peltonen (myöh. Luhtala). Osallistujia oli 29. Naisten Y-luokan voitti
Nina Taimiaho (ESK, Espoo), joka kukis�
finaalissa Mia Markkasen (RC, Kotka) erin
3-0. Pronssia Anne Soinille (YlivieskaSQ)
ja neljä oli Kia Paasivirta (KSC, Helsinki).
Palkintona 500 markkaa. Naisten B-luokan
voi� Pia Karonen (ESK, Espoo) voi�aen
Anne Miilumäen (WaSq, Vaasa) erin 3-0.
Naisten C-luokan finaalissa S. Hänninen
voi� Raila Peltosen (ESRC) erin 3-1. Pronssiottelussa LSK, Lauttasaari T. Gadolin
kukis� HSRC:n Lo�a Vuorelan 3-0.
Kia Paasivirta kukis� HSRC:n Sari Ahlbladin
3-0. Naisten B-luokassa ESRC:n Eeva Putkonen sijoi�ui pronssille ja T 16 luokassa
ESRC:n Mari Salovaara oli 3. ja Hanna
Heikkinen 4.
Maarit Ekholm voitti tytöt 11 -luokan
häviämättä erääkään pelaamissaan
neljässä ottelussa.
Juha Saarentaus
ESRC.n ensimmäinen myös naisille
tarkoite�u kilpailu järjeste�in vuonna
1979 Nii�ykummun squash clubilla ollen
nimeltään ”Perstorp-cup”. Kilpailun voi�
Katja Sauerwald, 2. C. Rehnström, 3. J.
Paavilainen ja 4. E. Jones. Osallistujia oli
10.Seuraava naisten kilpailu järjeste�in
1991. Nimenä oli tuolloin ”Independentcup”. Osallistujia oli 26, joista ESRC:n
naisia oli kahdeksan. Kilpailun johtajana
toimi Minna Leppikorpi. Naisten A-luokan
voiton vei HSRC:n Sari Ahlblad kukistaen
Ylivieskan Anne Soinin erin 3-1. Pronssio�elussa Turun EKA squashin Jaana Vuori
voi� Tampereen TSK:n Pirkko Sepän 3-1.
Voi�aja kui�asi palkintona 500 markkaa.
Naisten B+C-luokassa voiton vei Turun
Marja Vainio kukistaen Kannelmäkeä
edustaneen Kia Paasivirran 3-1. Voittajalle 300 markkaa. Pronssiottelussa
pelasivat ESRC:n Pia af Hällström ja TSK:
n Tiina Niemi.
EWO tarjoaa osallistujille ja yleisölle
aina tunteiden koko kirjon. Strategiaa
pohtimassa Pia Ojala.
21
2 / 08
Espoossa pelattiin 3.-4.5.2008 senioreiden pohjoismaiset mestaruuskilpailut ja osanottajia
oli mukana Suomesta, Ruotsista ja Islannista. Ilmoittautuneita oli yhteensä 70, joka luku
osoittaa squashin olevan erinomaisen sopiva kilpailulaji senioreille.
pelaajia vastaan.
Itse peleissä ei kovin suuria yllätyksiä
koe�u vaan pääosin jo SM-kisoista tutut
mitalis�t olivat näissäkin kisoissa merkittävässä osassa. Näin oli myös M35
luokassa, jossa mitalit vei tu�u Ylivieskan
kolmikko ja järjestykseksi tuli tällä kertaa
Saarela-Mää�änen-Ryyppö.
M40 luokassa sensijaan kokivat sijoitetut pelaajat kovia kun ykköseksi sijoite�u
Henri Meriö putosi Islannin finaaliin as�
edenneelle Magnus Helgasonille heti
ensimmäisessä o�elussaan. Vastaavas�
sijoille 3-4 sijoitettu Nalle Parmonen
luovutti lievän revähdyksen koettuaan
Raimo Ylirannalle myös ensimmäisessä
o�elussaan. Finaalissa oli toiseksi sijoite�u Järvenpään Kai Stöör kuitenkin armoton Helgasonille vieden mestaruuden
puhtaas� 3-0.
Petteri Repo
Juha Saarentaus
Pääosa pelaajista tuli Suomesta mu�a
varsinkin islan�laisten mukanaolo lisäsi
kilpailujen mielenkiintoa merki�äväs�.
Sensijaan ruotsalaisten, norjalaisten ja
tanskalaisten pelaajien vähäinen määrä
herä� pientä ihmetystä. Tämä osaltaan
myös viri� keskustelua kisojen laajentamisesta Nordic->Bal�c suuntaan. Laajemman alueen kisoissa mielenkiintoa lisäisi
mahdollisuus pelata useamman maan
SSqL:n puheenjohtaja Jari Mether val- Suomen Carola Björnström vei naisten
mistautumassa syöttöön.
40+ Pohjoismaiden mestaruuden.
22
Juha Saarentaus
Suomalaiset ja islantilaiset
pääosassa senioreiden PM-kisoissa
M45 luokassa ei suurempia yllätyksia
koe�u kun finaalissa kohtasivat ykköseksi
ja kakkoseksi sijoitetut pelaajat. Mestariksi Kari Lehtola Olli Marjomaan jäädessä
hopealle. Lähes samoin kävi M50 luokassa
kun finaalissa kohtasivat ESRC:n seurakaverit, kakkoseksi sijoite�u Jarkki Jaakkola
ja sijoille 3-4 sijoite�u Tuomo Pohjamies,
mestaruus Pohjamiehelle selkeäs� 3-0.
Juha Saarentaus
M55 luokassa mestaruuden voi� hallitseva Suomen mestari Eetu Tuominen,
Ylhäällä Risto Jokinen keskittymässä.
Vasemmalla Tuomo Pohjamies.
Juha Saarentaus
Alhaalla Torbjörn Koivisto.
M60 luokassa oli semifinalis�en joukossa kolme järjestävän seuran ESP:n
edustajaa. Aivan Ylivieskan tasolle eivät
espoolaiset yltäneet sillä pronssille kiilasi
Lahden Risto Kumpulainen. Finaalissa
voiton vei Torbjörn Koivisto seurakaveri
Ber�l Wallin tullessa toiseksi.
3-1 ja pronssiottelussa Oinonen MäkiKokkilan 3-0.
Mestarien mestareiden eli M70 luokassa oli mukana SM-kisoista tu�u kolmikko
Kokonaisuudessaan kisat olivat suoja järjestys tällä kertaa Tarkkila-Ikonen- malaisten juhlaa, vain kaksi mitalia jäi
Juslen.
saama�a kun hopeaa veivät M55 luokassa Ruotsin Jan Stålberg ja M40 luokassa
Naisten sarjoihin ilmoi�autui yhteensä Islannin Magnus Helgason.
kuusi pelaajaa. Luokkien yhdistelyn ja alkulohkopelien jälkeen semeissä pelasivat
Kiitoksia Pokulle ja ESP:lle sujuvasti
Cola Björnström – Eira Oinonen sekä Pia järjestetyistä kisoista sekä pelaajille mieMäki-Kokkila – Marja Vainio . Kokemus lenkiintoisista ja viihdy�ävistä o�eluista.
oli naisten luokassa tällä kertaa val�a
sillä finaalissa Björnström voi� Vainion MarkkuK
23
Juha Saarentaus
joka ei finaalissa antanut kilpailujen ainoan ruotsalaisen yllä�ää itseään, vaan voi�
kokeneen Jan Stålbergin suoraan 3-0.
Kilpailukalenteri 2008
Sunshine Masters Squash Cup, 29.0501.06., An�bes, Ranskan Riviera.
European Masters Games, 04.-06.09.,
Malmö, Ruotsi.
World Masters Squash Championships,
19.10.-25.10., Christchurch, Uusi Seelan�.
Kilpailukalenteri 2009:
European Masters Squash Championships, 26.-28.6., Saksa.
World Masters Games, 10.-18.10., Sydney, Australia.
2 / 08
Dunlop Open 2008 – Varo tai me voitetaan!
Kolmatta kertaa pyöräytettyyn Dunlop Open -nimiseen squashtapahtumaan kerääntyi tänä
vuonna 16 toinen toistaan heikompaa joukkuetta kisaamaan... ehkä ennen kaikkea viimeisestä
sijasta.
Dunlop Openin voidaan todeta vakiintuneen joka keväiseksi tapahtumaksi
Merihaan Pallohallilla. Edelleenkin yllättävän monelle laji-ihmiselle hieman
epämääräinen tapahtuma on kuitenkin
eh�nyt kolmena peräkkäisenä vuotena
keräämään yhteensä 173 osallistujaa
ja mikä hienointa, pääasiassa squashin
ulkopuolelta.
Perusajatus pysynyt samana
Dunlop Openin työnimi 3,5 vuo�a si�en
oli Populaari cup. Se oikeastaan kertoo
koko tapahtuman alkuperäisestä ideasta.
Tapahtuman tarkoituksena on saada mukaan mahdollisimman laaja kirjo ihmisiä
tutustumaan kössiin ja saada siitä hienoja
elämyksiä. Joukkueessa saa olla korkeintaan yksi ranka�u squashpelaaja, joka on
yleensä se, joka kerää joukkueen ympärilleen ja ilmoi�aa sen mukaan. Päivästä
tapahtuman tekee oheistoiminta, mitä
on hieman sääde�y vuodesta toiseen.
Perusrungon muodostaa leikkimielinen
squashkilpailu, tutustuminen johonkin
muuhun liikuntamuotoon, ruokailu ja
�etys� jatkot, joihin on joka vuosi saatu
järjeste�yä elävää musiikkia. Tapahtuman
ilmapiiri on tarkoituksellises� eri�äin välitön ja menestystä ei todellakaan mitata
ainakaan millään totutulla tavalla – tänä
vuonna palkintojen saajat pääte�in palkintojen jaon yhteydessä.
16 Joukkuetta uskaltautui viivalle
maan vaan pelit aloite�in he�. Punaisille
aloi�elijapalloillekin tuli he� käy�öä, koska kellään ei tuntunut olevan aikaa edes
pallon lämmi�ämiseen – puhuma�akaan
itsensä lämmi�ämiseen.
Alkusarjan neljässä lohkossa neljä
joukkue�a pelasi kukin toisiaan vastaan.
Jokainen pelaaja pelasi toisen joukkueen
vastaavaa pelaajaa vastaan yhden jokapallosta-piste-erän 15:een. Naiset läh�vät
taas viidestä pisteestä. Aikataulun, jonka
olemassaolosta ei ilmeises� kukaan ollut
�etoinen, mukaan alkusarjoista pi� olla
valmiina klo 15.30 mennessä. Alkuinnon
vauhdittaman tästä selvittiin kuitenkin
guinness-aikataululla klo 14 mennessä eli
puolessa ajassa.
48 Hengen joukkotappelu
Perinteinen.... Nooh, toista kertaa
järkä�y väliaikaohjelma oli tänä vuonna
boxmovea, eli kamppailulajien tyyliin naamioitua ryhmäliikuntaa, jossa kenenkään
ei ainakaan ollut tarkoitus loukkaantua.
Viime vuoden jooga koettiin fyysisesti
ehkä jopa liian vaa�vaksi kössin rinnalle
vede�äväksi. Boxmove osoi�autui tarkoitukseen juuri sopivaksi; sopivan hengästy�ävää ja hikoillu�avaa, rentou�avaa ja
hauskaa. Ainakin väli�ömän palau�een
perusteella varmas� moni osallistuneista löytää �ensä boxmove-tunnille vielä
uudemman kerran. Boxmoven vetänyt
Micaela Vilhunen kii�elikin kovas� poru-
Vaikka tavoittelimme tälle vuodelle
25:tä joukkue�a, olimme lopulta todella
tyytyväisiä niihin 16 jengiin, jotka saapuivat intoa uhkuen Merihakaan lauantaina
puolenpäivän aikaan. Aloitimme kaksi
tun�a totu�ua myöhemmin ja ilmeises�
siitä syystä porukalla oli intoa niin paljon
e�ei alkuinfoa ehdi�y jäädä kuuntele-
kan asenne�a tunnin jälkeen ja sanoi, e�ä
itselläkin oli ollut oikein mukava tun� näin
innostuneen porukan kanssa. Boxmoven
jälkeen anne�in sykemi�areiden hakea
happea hetken verran ja ruokail�in loistavat sa�at kahvio�loissa.
Kävelykepit poissa – puukepit
esiin
Musiikin paukkuessa ympäri hallia ja
tärkeimpien pelien koi�aessa kaive�in
esiin viimeisetkin salassa pidetyt aseet;
FC Poikadiskon kohdalla tämä tarkoi�
hyvinkääläiseltä kirppikseltä 50 sentin
hintaan hanki�uja, järky�äviä puumailoja
(Monto, sinuna kyselisin faijaltas, e�ä
onko ne sun PSA-vuosien aarteet myyty...
jotain tu�ua niissä oli). Oli hienoa, e�ä
saimme kisaan hieman historian havinaa,
sillä siitä edellisvuosina vastuuta kantanut
seniorijoukkue Kävelykepit pi� välivuoden
yhden murre�ua solisluunsa (ei DO:ssa)
ja toisen katkaistua akillesjänteensä (ei
DO:ssa).
Tällä kertaa intoa oli jo sen verran puhalle�u ulos, e�ä matsit kes�vät pidempään.
Toki väännötkin olivat jo selkeäs� �ukempia, mikä lisäsi erien kestoa. Fiilis hallilla
alkoi myös selkeäs� nousta “tärkeimpien”
pelien edetessä, ja musiikin rinnalla melua
läh� en�stä enemmän myös pelaajista ja
kanna�ajista. Loppusarjan aikana osallistujat saivat haastaa naisten rankingykkösen Saara Valtolan pelaamaan puumailalla heitä vastaan. Yllä�ävän �ukoille Saara
joutuikin koko päivän �ukas� harjoitelleita
dunlopopenilaisia vastaan.
Tämän lisäksi “kilpailuo�eluiden” pääty�yä pela�in nelinpelin näytöserä, jossa
myös tapahtuman luonne�a mukaillen
parhaat jäivät viimeisiksi. Lauri Valtola ja
Hampurilais Ahmed voi�vat paremman
24
Voi hanuri! Taas se tuli takanurkkaan.
parin Vehniäinen - Niinimäki. Pari Valtola
- Ahmed saivat kuitenkin oluet lohdutukseksi voitostaan.
Sireenit soivat
Pelien jälkeen osallistujat aje�in saunoihin siksi aikaa, e�ä tulokset saa�in
laske�ua. Ainoa kiinnostava asia tuloksissa oli piste-ero. Yksi�äisten o�eluiden tai
erien voi�ajilla ei ollut mitään väliä.
Tulokset julkiste�in si�en Merihaan
Pallohallissa olevassa Hsrc:n kertsihuoneessa, Keitsin Klubilla. Mikäpä sen
parempi paikka pää�ää hieno squashpäivä, kuin sata squash-tarinaa ja monta
vuosikymmentä squash-historiaa sisältävä
squash-kappeli. Kilpailun matemaattinen voi�aja oli Gentlemas Squash Club
ilman yhtään ranka�ua squashpelaajaa.
Kakkosena Pyry & Pähkinänsärkijät ja
kolmantena The Male Gigolos. Kilpailun
moraalinen voi�ajajoukkue oli kuitenkin
viimeiseksi porhaltanut Titityy, jonka
val�kor�na huitoi viime vuonna myös
viimeiseksi jääneen joukkueen kippari,
ex-suunnistaja, Vesa Komssi. Kaavioiden
arpomisprosessista... tai sitten vaan
taitotasosta kertoo se, e�ä kisojen kaksi
järjestäjää joukkueineen taistelivat kes-
kenään jumbofinaalissa, ylpeinä. Tämä
toisaalta vaikeu� palkintoseremoniaa,
koska tänä vuonna emme voineetkaan
antaa sitä suurinta ja himotuinta palkintoa
eli jä�kuoharia viimeiseksi jääneelle jengille, vaan jouduimme keksimään jotain
muuta. Päädyimme siihen, että koska
tänä vuonna naisosano�ajien määrä oli
silmiinpistävän vähäinen, palkitsimme
erikoispalkinnolla ne kaksi joukkuetta,
joissa oli eniten naisia. Nämä olivat Aatteen Lapset ja Lauri Valtolan luotsaama
KaMaLa. Molemmissa oli kaksi naista.
Yhtään täyttä naisjoukkuetta ei ollut
mukana tänä vuonna. Jos naiset luule�e,
e�ä teille järkätään kohta oma vastaava,
ole�e väärässä. Naisten 10 on vain naisia
varten. Dunlop Open on kaikkia varten.
Merihaassa on pukuhuoneet erikseen
sekä naisille e�ä miehille.
näyte miehen lahjoma�omuudesta; kukaan, siis kertakaikkiaan kukaan ei �ennyt,
kuka palkinnon saisi, tai mitä saisi. Yksikin
kaveri mene� palkintonsa, kun alkoi vitsailemaan Jussin kustannuksella.
Voittajajoukkueen Tuomas Karhula
syöttämässä viime vuotisella palkintogaalavoitollaan.
Kiitokset
Hirveän monta tahoa kiite�ävänä, joten
laitetaan sille oikein oma kappaleensa.
Eli ensimmäinen ja kaikkein suurin kiitos Dunlopille ja Bernerille! Ilman teidän
tukeanne tapahtuma ei tapahtuisi, simple
as that.
Kaaviot aiheuttivat keskustelua – kukaan ei halunnut liikaa pisteitä.
Ja si�en myös seuraaville tahoille erittäin suuret kiitokset avustanne ja varsinkin
suhtautumisestanne tapahtumaamme:
Merihaan Pallohallin Toni, Jouni, Maarit, Ville ja Jari, Keitsi Kiukkola, Lena &
Hessu, Sirén Bros., Pekka, Primula, Liver
Poolin kiljuva kitarasankari sekä John
Doe, joka totesi, e�ä tuo sinä kulho ja
kauha, minä tuon pullot. Ja vielä lopuksi
Kenneth G., joka sekoi� ainekset sinne
kulhoon. Kiitos myös Ar�u Moisiolle, joka
ei osallistunut.
Viihdepuolesta illan aikana vastasivat
pääasiassa Sirénin kaksoset, Mikael ja
Pe�eri, joita yleisö ei tahtonut päästää
pois estradilta vielä silloinkaan kun hallin
viimeinen työntekijä tuli yöllä huutamaan,
e�ä “painukaa nyt... pois täältä!!”. Eri�äin
vakuu�avaa toimintaa kitaran varressa
jätkät. Kukaan ei kuullut sitä huutoa.
Lisäksi Jussi Vehniäisen isännöimä pe- Hameed, Jussi & Tomppa
rinteinen palkintogaala oli taas verraton DO-organisaa�orit
Squash vs. Naisten 10
Tänä vuonna tapahtuma päätettiin
järjestää viikkoa myöhemmin kuin normaalisti. Todennäköisesti tämän takia
joukkueita ei ilmoi�autunut mukaan aivan
odote�ua määrää. Samalle viikonlopulle
sa�ui muutama vielä Dunlop Openiakin
suurempi tapahtuma Helsinkiin ja ilmeises� lämpimät kelitkin vaiku�vat osaltaan
ihmisten ak�ivisuuteen. Tämä pako�aa
harkitsemaan ensi vuodelle uu�a ajankohtaa, mikä sopisi muillekin yhtä hyvin
kuin meille. Ehkä golffaritkin haluavat
kokeilla urheilua, jos ulkona on huono sää
eikä e�ke� salli gore-texiä...
Toisin kuin voisi luulla, vaikeinta on
meidän squashihmisten puhuminen mukaan tapahtumaan. Kaikilla meillä tuntuu
olevan pulaa ystävistä, koska kaikki sanoo,
e�ä “kyllähän mä itse tulisin, mu�a en
mä saa ketään mukaan sinne”. Tämän
kuulin tänä vuonna varmaan 50 kertaa
suoraan kasvotusten tai puhelimitse ja
100 kertaa teks�vies�n tai sähköpos�n
välityksellä. Joka kerta ajattelin, että
onpa laiska jamppa. On se vaan näköjään
niin, että squashpelaajan kaveri on...
öö... toinen squashpelaaja. Yllättävän
hyvin ne perheenjäsenet, duunikaverit
25
ja vihamiehetkin ovat yleensä mukaan
suostuneet sen jälkeen kun squashpelaaja
on nähnyt vaivaa ja kysynyt tätä mukaan.
Itse olen pyrkinyt naki�amaan mukaan
yhden (loput on niitä squashpelaajia...)
ja pyytänyt tätä hommaamaan jonkun
kaverinsa kolmanneksi.
Dunlop Open tullee jälleen ensi vuonna,
mahdollises� hieman erilaisella ajoituksella. Lai�akaa paljon kor�eja 14.2., niin
saadaan paljon jengejä kasaan!
Tomi Niinimäki
2 / 08
Lajin persoonat
Pelinaiset
tulevat
Jotkut opettelevat squashia sääntökirjasta, toiset nauttivat siitä
yhdessä. Minna Alanne, Sanna Rauhansalo ja Suvi Erjanti hakevat
squashista iloisia kokemuksia.
26
Miesten huoletonta tapaa sopia peliai- �inkin yhteys�etoja ja sovi�in tulevista
“Löysin kaapista vanhan puisen squashmailan ja pää�n lähteä pelaamaan”, Min- koja ihaillaan. “Me saamme yleensä so- peleistä.
na Alanne kuvaa squash-harrastuksensa vi�ua seuraavan pelin vasta, kun olemme
alkua. “Sillä pienellä pyöreällä pelasin saaneet edellisen pela�ua.”
Hyvien kokemusten lisäksi naiskolmikko
koko viime kevään.”
sai ko�in viemisikseen kolmannen sijan
Ensikokemus kilpailemisesta
oikeu�amat pronssimitalit. Minna ja Suvi
“Tuli käytyä hallilla, kun tutut pelasivat
eivät äkkiseltään muista, onko heidän suSeurakaverit panivat merkille naiskol- vuissaan aiemmin voite�u SM-mitaleita.
ja halusimme kokeilla itsekin”, kertovat
puolestaan Sanna Rauhansalo ja Suvi mikon innostuksen ja utelivat kiinnos- Sannan suvussa puolestaan SM-mitaleita
Erjan�. Kolmikko muistaa uuden harras- tusta osallistua kotihallilla pelattuihin on voite�u koripallossa, kirkkovenesoutuksensa aloi�amisen tarkas�, sillä siitä seniorijoukkueiden SM-kilpailuihin. Pitkän dussa, hiihdossa, hiihtosuunnistuksessa,
ja uu�eran maani�elun jälkeen naiset suunnistuksessa ja kymmeno�elussa. “Ja
on aikaa vain hieman yli vuosi.
lopulta suostuivat.
nyt squashissakin!” hän hymyilee.
“Pelaamme yleensä seuramme HSRC:n
Kilpailussa kaikki oli uu�a jo siitä saakka, Iloinen tulevaisuus
järjestämissä kerhoilloissa tai naisten klubissa”, naiset kertovat. “Olemme kerhoil- kuinka squashia pelataan joukkueena.
loissa kentän numero 7 kuninga�aret”, he “Luulin, e�ä vuoro�elisimme jotenkin”,
“Squashissa tulee huomaama�omas�
Minna kertoo. “Kaaviota en oikein ymmär- hyvä hiki”, Minna kuvailee. “Siinä keskitynaureskelevat.
tänyt, enkä sitä milloin pelataan, missä pe- tään palloon, eikä suoriteta ohjelmoitua
lataan ja ketä vastaan. Si�en sain kuulla, liikuntaa,” Suvi arvioi. “Ja mehän pelataan
Pelikaverit ovat tärkeitä
e�ä minun pitäisi pelata kaksi o�elua ja pisteistä treeneissäkin. Silloin tulee juos“Minut yllä�, kuinka sosiaalinen laji tuomita kolmas”, Suvi jatkaa.
tua enemmän”, hän jatkaa.
squash on”, Suvi kertoo. Squashin pelaajia
Ensijännitys kääntyi muistorikkaaksi
on ollut helppo lähestyä. “Meidät on otetNämä naiset tuo�avat vielä paljon iloa
kokemukseksi. “Opimme käytännön itselleen ja pelikavereilleen squashin
tu tosi kivas� vastaan kaikkialla.”
squashkulttuuria alkaen ihan jo siitä, parissa. “Me ollaan aika nuoria naisia ja
“Kynnys aloi�aa squash oli korkea, kun kuinka ottelun ensimmäinen syöttäjä nuorikkoja lajissakin”, he julistavat.
ei osannut sääntöjä.” Uuden oppimises- arvotaan pyörittämällä mailaa. Ja että
sa pelikaverien merkitys on korostunut. o�elun jälkeen kätellään ensin pelikaveria Teks� ja kuvat: Pe�eri Repo
“Me kaipaamme lisää aloi�elevia peli- ja si�en tuomaria”, Suvi kertoo selväs�
naisia”, Minna kertoo lajiin tutustumisen mielissään.
yhteisöllisyydestä. “Pienessä kopissa on
“Pelikaverit olivat tosi kannustavia,
kiva jutellakin, kun ei ole verkkoa välissä
kuten tenniksessä tai sulkapallossa”, Suvi vaikkei me niitä pisteitä juuri kerä�ykään”,
Suvi kehuu. Kilpailun jälkeen vaihdettäydentää.
27
2 / 08
Krister Koivula
Nääs-Squash kohtasi
kaimaseuransa Irlannissa
Tamperelaisseuran perinteinen kevätmatka suuntautui tällä kertaa Dubliniin 23.-27.4.2008.
Pääteemana oli vanhaan tapaan tavata paikallisia lajin harrastajia ja pelata ystävyysotteluita.
sa löimme isännät niinkin selväs� kuin
8-3, ja tulosta äimistel�in molemmissa
joukkueissa. Naas pelaa suuressa monitoimikuntokeskuksessa kolmella uudehkolla kentällä. Ak�ivipelaajia on joitakin
kymmeniä.
Dublinin pubit olivat maineensa veroisia, ja niissä vierail�in ahkeras� sekä
isäntäseurojen kanssa e�ä omaehtoises�.
Erityisesti laadukkaan elävän musiikin
tarjonta oli runsasta ja mai�avaa. Myös
Jameson Distillery, National Gallery ja
ostoskadut kiinnos�vat Hämeen squasToinen ystävyysklubi löytyi Dublinin hturisteja.
Castleknockista, jossa kössärit pelaavat
massiivisessa Total Fitness Clubissa. PeKahden vuoden päästä suuntaamme
la�in kymmenen o�elua, joista viisi meni näillä näkymin koh� Saksaa.
isännille ja viisi vieraille. Castleknockin
ken�en valot toimvat kolikkoautomaateil- Krister Koivuia
la, mu�a isännillä oli rii�äväs� kilisevää
Täysillä joukkueilla pelatussa o�elus- mukana.
Kohde pääte�in jo edellisellä reissulla
eli Amsterdamissa kaksi vuotta sitten.
Matka sai kuitenkin erityistä hohde�a,
kun Kaitsu Silfverberg bongasi ne�avaruudesta tutunnimisen seuran: Naas
Squash Club. Tarkempi tutkinta osoi�,
e�ä seuran ko�paikka on Naas-nimisessä
pikkukaupungissa 30 kilometriä Dublinista
lounaaseen. Nimi tulee iirin kielestä ja
tarkoi�aa kuninkaiden levähdyspaikkaa.
Irlan�laiset vastasivat myöntäväs� matkanjohtaja Jukka Nummen yhteydenottoon, ja homma oli sillä selvä.
Krister Koivula
Irlannin ja Suomen Naas-miehet tunsivat hengenheimolaisuutta. Sekä Naas- että Nääs-nimien etymologiat selvitettiin
perusteellisesti.
28
Nelinpelin epäviralliset SM-kilpailut
Poku Salo
Merihaassa pelattiin 7.6.2008 ensimmäiset epäviralliset SM-kilpailut. Kisoihin osallistui 15
paria, joista 9 paria yleiseen luokkaan, 3 paria 90+ luokkaan ja 3 paria vielä 110 + luokkaan.
Alkupelit pelattiin 3 parin lohkoissa, jonka jälkeen lohkojen voittajat pelasivat toisiaan vastaan
SM-mitaleista.
Avoimen luokan mitaliparit vasemmalta: Pääkkönen / Ryyppö (3.), Tuomi / Mustonen (2.), Niinimäki / Ahmed (1.)
Pari Hameed Ahmed / Tomi Niinimäki
Esq:sta kruuna�in epävirallisiksi Suomen
mestareiksi. Pari voitti finaalilohkossa
ensin YlivSq:n Tommi Ryypön ja Marko
Pääkkösen 3-1 ja sen jälkeen näy�ävässä
matsissa Henrik Mustosen (Lah�Sq) ja
Ma�as Tuomen (Esrc) 3-2. Hopea meni
si�en Henrikille ja Ma�akselle, Ylivieskan
kajaanilaisten Tommin ja Markon jäätyä
kolmansiksi.
Seniorien 90+ luokassa HSRC:n Kale
Leskinen ja HSK:n Risto Pen�lä veivät
mestaruuden. Luokassa 110+ mestareiksi
pelasivat Markku Hyrske (Hsrc) ja Poku
Salo (Hsk).
Kisat kulkivat Koivulan Kalen komennossa hyvin ja liukkaas�. Uusien nelinpelin
sääntöjen omaksuminen tuo� kuitenkin
jonkin verran vaikeuksia ainakin joillekin
pareille. Voi �etys� olla e�ei ne vanhatkaan säännöt olleet ihan hallussa kaikilla
pareilla. Ensi vuodelle koetetaan raivata
kalenterista �laa hieman aikaisempaan
ajankohtaan, jottei kaunis kesäsää syö
osanottajia. Suuret kiitokset Koivulan
Kalelle ja Pokulle loistavista järjestelyistä
ja �etys� myös Merihaan pallohallille,
joka aukaisi ovet kössille kauniina kesälauantaina.
Järjestyksessään 10. So�laiden squashin
SM-kilpailut pela�in Espoossa 23.5.2008.
Järjestelyistä vastasi Helsingin varuskunnan urheilijat yhdessä paikallisen seuran
Espoo Squash Rackets Clubin kanssa.
Mitaleista taistel�in kolmessa luokassa;
miehet kilpa, miehet harrastelija ja miehet
yli 40 vuo�a. Miesten kilpasarjassa voiton
vei kaptl Mikko Laakkonen (MeriSK), joka
finaalissa kukis� kom Jarmo Jaakkolan
(evp) erin 3-2. Pronssia otti alik Arttu
Turtonen (PorPr). Laakkoselle mestaruus
oli jo neljäs. Vas�kään Sudanista palannut
Laakkonen sai tehdä kohtuullises� töitä
voi�onsa eteen, sillä Sudanissa hän ei ollut päässyt pelamaan squashia kuin kerran
viikossa. Miesten harrastelijasarjassa voiton vei kaptl Jyrki Nurmi (SlMepa), hopeaa
alik Mikko Vilkmanille (UrhK) ja pronssia
alik Eero Niinivaara (KarjPr). Nurmi oli
harrastelijasarjassa ylivoimainen, sillä
hän ei mene�änyt kilpailuissa erääkään.
Miehet yli 40 vuo�a mestariksi tuli parin
vuoden tauon jälkeen Urheilukoulun tes�-
Jarmo Jaakkola
Sotilaiden SM-kilpailut 2008
Kilpasarjan voittokolmikko; Jarmo Jaakkola, Mikko Laakkonen ja Arttu Turtonen.
päällikkö Jari Utriainen. Hopeaa tekn Juha
Vuonna 2009 kilpailut pelataan edelKaijalaiselle (IVL) ja pronssia kapt Asko leen Espoossa ajankohdan ollessa perjanPirkkalaiselle (SatLsto).
tai 20.3.2009.
29
2 / 08
Juha Saarentaus
Juha Saarentaus
Puskaradio
Riikka Piekäinen ja Sanna Mantere toivat vauvansa näytille hallille.
Esrc
Esrc:n naishuiput, Riikka Piekäinen ja
Sanna Mantere, on nähty esi�elemässä
kössiä tuoreelle jälkikasvulleen. Kummankin perhe kasvoi keväällä nelihenkiseksi.
Hsrc
Joonas 2008 ©
Hsrc on neuvo�elupöydässä useamman
pelaajan kanssa ja huhut maalailevat jo
melkoisen iskukykyistä porukkaa viime
kevään karsijajoukkueeseen. Toivo�avas�
Heikki Kononen pysyy kesän ajan pystyssä
uudella mopollaan.
“Hitto, olisi pitänyt pyytää enemmän, rantatuolien
vakiovuorot myytiin yllättävän nopeasti loppuun.”
30
Tsk
Tampere on saanut kovan luokan vahvistuksia riveihinsä ensi kaudelle ja näin
Tampereella nähdään ensi kaudella myös
miesten SM-liigatason squashia.
Yksi siirtyneistä, liigan monivuo�nen MVP,
Jussi Vehniäinen, on saanut tytön.
31
2 / 08