Melkein kuin - WordPress.com

tiistaina
30. heinäkuuta 2013
11
ympäristö
ympäristötoimittaja
Jami Jokinen
puhelin arkipäivisin: 010 8336 251
sähköposti:
[email protected]
Jam
i Jok
inen
Melkein kuin
kyberkuoriainen
Raumalaislähtöinen Matti Landvik selvittää radiolähettimien avulla superharvinaisen erakkokuoriaisen liikkeitä.
Turku
Jami Jokinen, Länsi-Suomi
Kolmas ryhmä ovat radiolähettimellä varustetut kuoriaiset.
itkä piiska-antenni sojottaa vauhdikkaasti taaksepäin. Yläselkään
kiinnitetty reppu antaa virtaa, ja
tiedonvaihto hyönteisen ja ihmisen välillä tuntuu toimivan.
Kuusijalkainen, metallinhohtoinen otus
näyttää erehdyttävästi vakoilukäyttöön suunnitellulta kyberkuoriaiselta.
– Tämä rouva numero 122 on tällainen kahden gramman tankki, vitsailee biologi Matti
Landvik.
Tutkijan pöydällä askeltaa useampia samanlaisia valmiina tositoimiin.
Scifi-ulkonäöstä huolimatta näillä kuoriaisilla ei kuitenkaan ole mukanaan muuta tekniikkaa kuin radiolähetin. Ja ne vakoilevatkin
oikeastaan vain itseään.
Gramman kymmenyksiä
P
Kun kuoriainen painaa pari grammaa ja lähetin siitä kuudesosan, vaaditaan näppäryyttä.
Pelkät puut eivät riitä
Raumalaislähtöisen Landvikin hyppysissä on
erakkokuoriainen, eräs Suomen harvinaisimmista hyönteisistä.
Landvik on lajin asiantuntijana suvereeni.
Vuosien intohimoinen tutkimus on tuonut päivänvaloon paljon uutta tietoa harvinaisen lajin
elintavoista ja esiintymisestä Suomessa.
Erakkokuoriaisia on tavattu vain Turun
Ruissalosta ja sen lähiympäristöstä.
Laji tarvitsee vanhoja, onkaloisia ja lahoavia
jaloja lehtipuita, kuten tammia ja lehmuksia.
Vaikka Ruissalossa ovat Suomen laajimmat
tammimetsät, on erakkokuoriaisille sopivaa
puustoa muuallakin.
Esimerkiksi isoja lehmuksia löytyy vanhojen
kaupunkien ja kartanoiden puistoista.
– Rauman vanhalla hautausmaallakin on todella komeita puita, Landvik sanoo.
Matemaattisen mallin avulla on tehty karkea
laskelma, jonka mukaan erakkokuoriaispopulaatio pärjäisi kymmenen hyvän puun ryhmässä sata vuotta.
Miksei lajia sitten löydy muualta kuin Turusta? Siihenkin Landvik etsii vastausta.
Kolmenlaisia kuoriaisia
Ruissalossa tutkitaan erakon elintapoja, elinympäristöön kohdistuvia vaatimuksia ja lajin
leviämiskykyä.
Viimeksimainitussa menetelmänä on biologiassa perinteinen pyydystys-merkintä-uudelleenpyydystys.
Kuoriaisia pyydystetään luonnosta eri paikoissa, numeroidaan ja vapautetaan. Kun merkittyjä yksilöitä saadaan pyydyksiin uudelleen,
saadaan vihiä niiden leviämisnopeudesta ja
liikkumisalueesta.
Landvik käyttää tutkimukseen kolmenlaisia
erakoita.
Osa on luonnosta pyydettyjä aikuisia, osa on
kasvatetty laboratoriossa munasta saakka. Jälkimmäiset ovat siis parhaassa mahdollisessa
fyysisessä kunnossa.
Matti Landvik on eittämättä Suomen paras erakkokuoriaisasiantuntija.
Isompien eläimien tutkimuksessa seurantatekniikka on jo melko yleistä. Radiolähettimien ohella käytössä on aurinkokennolla varustettuja gps-reppuja, jotka esimerkiksi linnun
liikkeistä melkein reaaliaikaisesti.
Mutta vielä tekniikka on vielä 2010-luvulla
niin isoa ja painavaa, ettei se ole selkärangattomien tutkimuksessa rutiinia.
Kohteen on ainakin oltava riittävän massiivinen. Se taas on vähän suhteellinen kysymys.
Erakoilla käytettävä lähetin painaa liimoineen noin 0,3 grammaa, eli keskimäärin 15
prosenttia erakon painosta.
Tänä vuonna Landvik asensi ryhmineen
kymmenen lähetintä.
– Kyseessä on eräänlainen testikausi, jossa
kokeillaan lähettimien kiinnittämistä ja toimintaa maastossa. Ensi vuonna lähettimiä
asennetaan todennäköisesti lisää.
Testattavaa on sekä maastotöissä että lähettimen kiinnityksessä. Minikokoisen tekniikan
liimaus kuoriaisen kitiinipanssariin on konstikkaampaa kuin miltä kuulostaa.
Puoli kilometriä päivässä
Perinteinen merkintä ja uudelleenpyydystys
on hyvä tutkimusmenetelmä. Kerran pyydetyistä yksilöistä tavataan kuitenkin uudelleen
vain ehkä joka kymmenes.
Radiolähetinkuoriaisten liikkeitä voidaan
sen sijaan seurata vaikka yksikään ei jäisi pyydykseen.
Samalla lähetin paljastaa, lähtevätkö kuoriaiset ylipäätään matkaan pyynnin ja vapautuksen jälkeen, vai jäävätkö kenties niille sijoilleen vapautuspuuhun. Toistaiseksi näyttää
hyvältä.
– Painavin lähetinyksilömme, kaksigrammainen naaras, löytyi vapautuksen jälkeisenä
päivänä puolen kilometrin päästä.
Tulokset kootaan yhteen
Erakot vapautetaan takaisin puun latvukseen. Useamman vuoden tutkimukset kerätään tulevaisuudessa yhteen laajaksi tieteelliseksi tutSiinäkin on omat tekniset jipponsa.
kimusartikkeliksi.
Akateemisen arvon lisäksi se avittanee erakkokuoriaisen suojelua käytännössä.
Tutkimustiedon avulla voidaan esimerkiksi
arvioida, ovatko Ruissalon luonnonsuojelualueet riittävän laajoja, onko ekologisia käytäviä
aikoinaan roskapuu, jota suoma- mii kuoriaisten oma feromoni, jo- riittävästi ja liikkuvatko yksilöt alueiden välaiset eivät osanneet käyttää. Siksi ka houkuttelee hyönteiset toisten- lillä.
se kaadettiin pois.
sa luokse parittelua varten.
– Jos tuloksissa nähdään pitkiä lentoja ja
Erakkokuoriaista on tosissaan
Toistaiseksi tulos on Turun ul- huomataan, että laji liikkuu aktiivisesti, voisi
yritetty etsiä muualtakin, ja yritys kopuolella pyöreä nolla.
olla järkeä suojella mantereella olevia kohteita
jatkuu yhä. Pyydyksiä on levitetty
– Lajia ei varmaankaan tule löy- nykyistä paremmin, Landvik miettii.
jo toisena kesänä Porin ja Virolah- tymään. Asiaa yritetään selittää leErakon todelliseen leviämiseen Turun ulkoden väliselle rannikkoalueelle.
viämiskokeilla, Landvik kertoo.
puolelle hän ei kuitenkaan usko.
Pyydyksiä on maastossa 64. Ne
– Kyse on enemmän siitä, että ymmärreton sijoitettu puustoltaan sopiviin u www.helsinki.fi/foodwebs/
täisiin myös kaupungin puistojen ja veteraakohteisiin. Vetovoimatekijänä toi- erakkokuoriainen
nipuiden arvo osana kokonaisuutta.
Kuoriaisten signaali löytyy antennin ja vastaanottimen avulla maastossa jopa satojen metrien
etäisyydeltä. Käytännön töissä avustavat Jutta Sorsa (vas.) ja Essi Takanen.
Erakkokuoriaisen etsintäkampanja ei ole tuottanut tulosta
Turku
Länsi-Suomi
Erakkokuoriaisia elää tiettävästi vain Turun Ruissalossa. Mutta
näin ei ole ollut aina.
– Laji on todennäköisesti levittäytynyt Kannaksen kautta Suomen etelärannikolle. Kun tammimetsät vähentyivät, elinympäristö
pirstaloitui ja jäljelle jäi vain Ruis-
salo viimeisenä pakopaikkana,
Matti Landvik selittää.
Ahdinko oli ilmaston ja ihmisen
summa. 1700-luvun lopun viileä
kausi heikensi eteläisten, jalojen
lehtipuiden elinoloja. Kuolinisku
oli tammipuun vienti sotalaivateollisuuden tarpeisiin.
Eikä siinäkään vielä kaikki.
– Emeritusylipuutarhuri Arno
Kasvi on sanonut, että tammi oli