Tauolla tarkenee

Transcription

Tauolla tarkenee
Tauolla tarkenee
AnTon KALLAnd
L Kaldoaivissa tuulee. Olemme
huhtikuisella hiihtovaelluksella
keväisellä tunturilla, sää on leuto ja näkyvyys huono.
Useamman tunnin hiihtourakan jälkeen on aika pitää tauko.
Koska lämpötila on vain hieman pakkasen puolella, ovat
hiihtoasunamme pelkät kevyet fleecekerrastot.
Irrotamme sukset jaloista ja
kaivamme repuista kahvitermokset. Tuuli haihduttaa vauh-
Hiki on vaeltajille tuttu kaveri, myös talvella.
Mutta kun edessä on tauko ja liike lakkaa, kylmä
ryömii nopeasti iholle. Ongelma poistuu, kun
mukana on hyvä taukotakki.
dilla kerrastoihimme kertyneen
kosteuden ja samalla kosteuteen
sitoutunut lämpö häviää taivaan
tuuliin. Jääkaapin toiminta perustuu muuten samaan ilmiöön.
Urheilussa ja muissa ponnisteluissa kehosta erittyvän hien tarkoitus on haihduttaa liiallista ruumiinlämpöä, mutta talviretkellä
jäähtyminen ei ole hyvä asia. Rankan hiihdon uuvuttamat lihakset
ovat herkkiä kylmettymiselle ja kehon lämpötilan pitäminen vakaa-
na vie paljon ylimääräistä energiaa,
jos hyvästä lämmöneristyksestä ei
huolehdita.
Luhkasta untuvahuppariin
Taukovaate on tärkeä varuste kylmissä oloissa liikkuvalle retkeilijälle. Idea on ikivanha ja jossain
muodossa tuttu kaikille luonnonläheisille kulttuureille.
Pohjoisen saamelaiset ovat esimerkiksi käyttäneet hupullista
luhkaa, joka oli tarkoitettu nimen-
omaan lisälämmikkeeksi. Yleensä
luhka oli kudottu villasta, mutta
myös parkitusta poronnahasta valmistettuja luhkia on käytetty. Tosin
niiden tehtävänä oli enemmänkin
suojata sateelta ja tuulelta.
Andien asukkailta tutuksi tullut
viittamainen poncho on luhkan
kaltainen lisävaate. Villaponcho
sopii vähään tyytyvälle yöpyjälle
myös makuupussin korvikkeeksi.
Luhkat, ponchot, peskit ja viitat
ovat olleet yksinkertaisella tavalla
valmistettuja lisäeristeeksi sopivia
vaatekappaleita, kun taas nykyajan
taukotakit on valmistettu keveistä
tekokuitukankaista ja eristetty untuvalla tai muovipohjaisilla ontelokuiduilla.
Kun taukotakkia käyttää nimen-
R E T K E I LY E R Ä 1 & 2 – 2 0 1 1
77
sä mukaisesti tauolla, ovat asun
keveys ja pieneen tilaan pakkautuvuus tärkeitä ominaisuuksia. Tavoitteena on mahdollisimman hyvä eristävyyden ja painon suhde.
Siksi esimerkiksi topatut talvitakit
ovat turhan muhkeita ja painavia
tähän käyttöön, sillä niiltä vaaditaan suurempaa eristävyyttä ja kulutuskestävyyttä.
Oikeaoppista taukotakkia kannetaan muiden varusteiden joukossa reppuun pakattuna tai ahkiossa ja puetaan yleensä kuoritakin
alle vasta joksikin ajaksi pysähdyttäessä.
Lämmöneristyksen taito
Naali on pohjoisen eläin, jolla on
luonnostaan edellytykset kylmissä
oloissa pärjäämiseen. Sillä on lyhyt
töpökuono ja pienet korvat, jotka
vähentävät lämmönhukkaa, ja monikerroksinen turkki suojaa pakkaselta ja tuulelta.
Turkin uloimmasta kerroksesta
pistää esiin kovakärkisiä, vankkoja
karvoja, joiden toiminta muistuttaa
rannikon aallonmurtajia. Ne rikkovat tuulen ja sen paine jakautuu
turkille epäsuoremmin.
Pilkottavien karvojen alla on kerros kiiltäviä ja liukaspintaisia peitinkarvoja, jotka muodostavat tehokkaan, yhtenäisen muurin tuulta ja
tuiskua vastaan.
Suojaavien turkiskerrosten alla
on pohjavillan muodostama eriste, jota pörhistämällä tai litistämällä eläin säätelee lämmöneristykseen tarvittavan sitoutuneen
ilman määrää.
Meidän ihmisten luontainen karvoitus jää tähtitieteellisen kauas
jälkeen arktisten eläinten upeasti
suunnitelluista turkeista, mutta samaan eristävyyteen pyrimme nykyajan teknisellä vaatetuksella.
Jotkut retkeilijät kritisoivat suositusta käyttää taukotakkia kuoritakin
alla, koska kuoritakin joutuu ensin
riisumaan. Näin arvokasta ruumiinlämpöä ehtii haihtua harakoille.
Tämä on kyllä totta, mutta toisaalta kuoritakin päällä käytetty
ohuista materiaaleista valmistettu
taukotakki on hyvin altis tärveltymään, eikä sitä myöskään ole suunniteltu tarjoamaan erityisen hyvää
suojaa tuulta tai kosteutta vastaan.
Omien kokemusteni mukaan
kuoritakin käyttäminen untuvaisen taukotakin päällä on erittäin
kätevää. Koska kuoritakin sisäpintaan kertyy aina liikkeellä oltaessa
kosteutta, jolla on selvä viilentävä
vaikutus, on hyvä saada siihen väliin kuiva, eristävä kerros.
Hyvälaatuinen, ohuen ohuesta
mikrokuitukankaasta valmistettu
untuvatakki lämpenee erittäin no78
Tällä heinäkuisella vaelluksella
lämpötila oli alle kymmenen
astetta ja villainen aluskerrastokin tuntui riittämättömältä.
Taukotakki olisi auttanut.
Ohutta taukotakkia on viisainta käyttää kuoritakin alla, jossa se ei
vahingoitu ja on suojassa tuulelta.
peasti ja tarjoaa otolliset olosuhteet rentouttavalle ja tehokkaalle
lepotauolle kylmälläkin ilmalla.
Hyvin toimiakseen taukotakki
tarvitsee myös muuten järkevän
asukokonaisuuden. Jos alla on esimerkiksi paksu, läpimäräksi hiestä
vettynyt puuvillavaate, haihtuu siitä kosteutta takin sisälläkin.
Ihon ympäriltä haihtuvat, kiinte-
Untuvavaatteen teko vaatii kalliita erityislaitteita.
Rabin saumat ovat osoitus untuvatuotteiden
valmistukseen perehtymisestä. Ne ovat huolitellut
ja paine on sopiva.
E R Ä 1 & 2 – 2 0 1 1 R E T K E I LY
ästä pisaramuodosta kaasuuntuvat
vesimolekyylit sitovat reaktiossa aina lämpöä. Lämpö on energiaa, joka on lihasvoimin liikkumiseen perustuvalla retkellä tärkeää pääomaa.
Hyvä alusasu siirtää kosteuden
kauemmas iholta ennen kuin se
ehtii höyrystyä ja varastaa ruumiinlämpöä mukaansa. Siksi ihoa
vasten alusasuiksi sopivat ylivoimaisesti parhaiten monet niin tekokuituiset kuin eläinperäisetkin
valkuaispohjaiset materiaalit.
Parempi taukotakki
Päällimmäisenä kerroksena käytettävä eristetty talvitakki on helmasta pitkä, täytteen vuoksi paksu ja
kovan kestävän pintakankaan takia
kankea ja jäykkä. Sellainen täyttää
Keveissä takeissa painohyötyä haetaan
yksityiskohtia karsimalla, esimerkkinä Cruxin
vetoketjun minivedin.
Kuva: Saamelaismuseo Siida/von Schönemanin kokoelma
pakattuna koko repun tai ahkion ja
painaa paljon.
Sen sijaan hyvä taukotakki on
helmasta lyhyempi, siinä on vähemmän, mutta parempilaatuista
täytettä ja se pakkautuu jopa nyrkin kokoiseen tilaan. Sellaista takkia on mukava kantaa repussa ja
ottaa käyttöön tarvittaessa.
Osa retkeilijöistä haluaa taukotakkiinsa hupun, toisille riittää pään
suojaksi hattu ja kuoritakin huppu.
Mitä useammassa vaatekerroksessa
on huppu, sitä tönkömmältä pään
kääntäminen voi tuntua.
Koska taukotakkia käytetään ensisijaisesti kuorikerroksen alla ikään
kuin naalin alusvillana, ei niissä ole
paljon taskuja. Hihansuut kiristyvät ranteen ympärille usein yksinkertaisesti kuminauhalla. Samaten
helman kiristyksessä käytetään
yleisesti nauhakujassa kulkevaa
kuminauhaa ja siinä jousikiristintä
takin sivulla.
Hiihtovaelluksella oli pakkasta kolmekymmentä astetta. Ilman
kunnollisia vaatteita tauoilla olisi tullut niin sanotusti äitiä ikävä.
Koska keveys on taukotakin yksi
tärkeimmistä ominaisuuksista, on
yksityiskohdat karsittu minimiin ja
välttämättömyydet viilattu keveiksi. Esimerkiksi vetoketjun metallisen
vedinkielen tilalla saattaa olla vain
naru. Käyttöä tai kestävyyttä se ei
haittaa, vetoketjun vaunuun sidottu◀ Saamelaiset ovat aina
osanneet taukopukeutumisen
taidon. Vuonna 1907
Paistunturilla otetun kuvan
saamelaisella on yllään tuhti
villakankainen viitta.
Valoa vasten otettu kuva untuvatakista paljastaa
lämpökameran tavoin termiset vuotokohdat. Valo
paistaa saumoista läpi ja sieltä pakenee myös
lämpö.
Helman kiristys hoituu yhdellä kädellä, jos
nyörilukko on ommeltu kangaslenkillä kiinni
kankaaseen kuten Direct alpinessa.
na se toimii mielestäni jopa paremmin kuin perinteinen vedinratkaisu.
Paras taukotakki on kuitenkin se,
jossa itse tuntee viihtyvänsä ja lämpenevänsä. Se ei missään nimessä
saa olla liian tiukka. Vaikka helma
saa olla hieman lyhyempi kuin normaalin ulkoilutakin, ei se saa kuitenkaan paljastaa alaselkää kumarruttaessa. Kauluksen on asetuttava
mukavan tiiviisti kaulan ympärille
lämpöhukan estämiseksi, mutta puristaa se ei luonnollisestikaan saa.
Jotta taukotakista olisi hyötyä
pitkäksi aikaa, on se kuivattava
aina käytön jälkeen, varastoitava
reissujen väliajoiksi väljästi kuivaan tilaan ja suojeltava sen mikrokuitukankaita teräviin esineisiin
tärveltymiseltä.
Jos eristeenä on untuvaa, on
asun puhdistuksessa ehdottomasti käytettävä untuvapesuohjelmaa
ja untuvalle sopivaa saippuaa sekä
kuivattava mieluusti kuivausrummussa tennispallon kera.
Valinnanvaraa riittää
Taukotakkeja, niin untuva- kuin
tekokuitutäytteisenä, on lähes jokaisen ulkoiluvaatevalmistajan valikoimissa, joten tarjontaa ja valinnanvaraa riittää.
Koska vaateteollisuuden laadunvalvonta on kehittynyt pitkälle ja
kunnianhimoiset outdoormerkit
pitävät kiinni imagostaan, on tuotteiden laadussa varsin vähän eroa.
Suurimmat erot ovat materiaaleis-
R E T K E I LY E R Ä 1 & 2 – 2 0 1 1
79
Taukotakit
Rab Microlight
Hinta: 211,80 €
Täyte: 125 g 750 fp hanhenuntuvaa
Paino: 312 g
Käyttöarvio: Räikeän sähkönsininen taukotakki, joka säväyttää
myös tunnullaan, huippulaadullaan ja viimeistelyllään. Kokoonsa nähden hämmästyttävän kevyt, vaikka mitoitus on hieman
muita tilavampi. Eristeontelot on
ommeltu makkaramaisesti vaakatasoon ohuiksi tunneleiksi,
minkä ansiosta untuvat pysyvät
aloillaan ja levittäytyvät tasaisesti. Kaksi sivutaskua, joita ei voi
sulkea, sekä yksi vetoketjullinen
tasku rinnan kohdalla. Valmistettu parhaista raaka-aineista, joten
pakkautuu nyrkin kokoiseksi palloksi omaan taskuunsa. Saanut
mallinimensä siinä käytetystä
Pertex Microlight -kankaasta.
Kiitämme:
+ laatua
+ eristävyyttä
Moitimme:
– helman kiristyksen puuttumista
(jota kuoritakin alla käytettynä
ei tarvita)
Erän suositus: Rab Microlight on
tarkoitettu retkeilijälle, joka haluaa parasta laatua. Soveltuu
käytettäväksi ympäri vuoden
talven kylmimpiä aikoja lukuun
ottamatta. Parhaimmillaan kuoriasun alle puettuna.
Hyisinä talviöinä kuoritakin alle puettu untuvatakki on mukavuuden
tae.
sa ja suunnittelussa. Riski, että tulisi
ostaneeksi täysin kökön tuotteen,
on kuitenkin hyvin pieni.
Testiryhmämme koekäytti kuusi
välikerrokseksi tarkoitettua taukotakkia Pohjois-Lapissa hiihtovaelluksella talvella, metsäretkillä syksyllä, melonnassa ja yleiskäytössä.
Takit on valmistettu yhtä poikkeusta lukuunottamatta Kiinassa (Direct alpine on valmistettu Tsekissä), mutta silti useimpien laatu on
huippuluokkaa. Valmistusmaalla ei
ole nykyään suurta merkitystä laadun tai toimivuuden kanssa.
Kahden takin eristeenä on polyesteripohjaista onttoa tekokuitua,
lopuissa on laadukasta untuvaa.
Untuva on parhaimpiinkin tekokuitueristeisiin nähden edelleenkin
painoon suhteutettuna lämpimintä.
Toisaalta ainakin oman mielipiteeni mukaan hitaammin lämpenevä tekokuitutäyte, esimerkiksi Primaloft, toimii hyvin, kun vaatteen
kanssa joutuu liikkumaan. Se haihduttaa kosteuden nopeammin kuin
80
untuva. Lisäksi salamannopeasti
lämpiävä untuva voi tuntua jopa
tukalan lämpimältä, jos sen kanssa
joutuu rehkimään leudoilla keleillä.
Joka tapauksessa laadukas untuva on erittäin miellyttävä materiaali, kun taukotakkia tarvitaan todella lämmittämään. Ihme kyllä se
myös kestää paremmin pesua kuin
useimmat tekokuitutäytteet, jotka
pesujen seurauksesta menettävät
eristysominaisuuden kannalta tärkeän kimmoisuuden. Untuva on lisäksi paljon kevyempää.
Loppujen lopuksi valinta tekokuituisen ja untuvaeristeen välillä
on vain maku - ja tietysti rahakysymys. Hyvälaatuinen untuva maksaa
yli 300 euroa kilolta, kun vastaavasti tekokuitunöyhdän hinta on vain
muutamia kymppejä.
Kaikki testatut taukotakit on valmistettu erittäin ohuesta ja kevyestä mikrokuitukankaasta. Kahden
takin kankaat on valmistanut alalla
arvostettu Pertex. Ne olivat selvästi
muita ohuemmat.
E R Ä 1 & 2 – 2 0 1 1 R E T K E I LY
The North Face
Catalyst
Hinta: n. 270 €
Täyte: n. 220 g 800 fp hanhenuntuvaa
Paino: 530 g
Käyttöarvio: Testin kalleimman
taukotakin hinta selittyy osin
korkealuokkaisen untuvan määrällä. Testatuista paksuin ja lämpimin. Hyvä, kiristettävä huppu,
lukoilla kiristettävä helma sekä
kuminauhakiristykset hihansuissa. Kaksi sivutaskua ja rintataskut
varustettu vetoketjuilla. Erillinen
pakkauspussi.
Kiitämme:
+ monipuolisuutta
+ laadukkaita materiaaleja
+ lämpimyyttä
Moitimme:
– hieman ahtaita hihoja
Erän suositus: The North Face Catalyst on erityisen lämmin, mutta samalla kevyt taukotakki väli
-ja päällystakkina käytettäväksi.
Sopii hyvin talvireissujen pukineeksi.
★★★★
Peak Performance
Prima
★★★★+
Hinta: 245 €
Täyte: 150 g Primaloft-kuitua
Paino: 420 g
Rab Microlight
The North Face Catalyst
Käyttöarvio: Vahvuuksia on hieno anatominen muotoilu. Huppu muotoutuu päähän ja istuu
tiiviisti peittämättä silmiä, hihat
ovat sopivan pitkät ja muotoon
ommellut. Tekokuitutäytteisenä
monipuolinen ja laadukas välivaatteena tai uloimmassa kerroksessa käytettävä tekninen
retkitakki. Pintamateriaalina
Pertex Microlight on erinomainen valinta, se on kevyttä ja ihoa
vasten miellyttävää, mutta kestävää. Viimeistely on laadukasta ja
kaikki yksityiskohdat ovat toimivia. Helma kiristyy nauhalukoilla
molemmilta sivuilta, hihansuissa
on kuminauhatereet ja taskuissa
spiraalivetoketjut.
Kiitämme:
+ erinomaista istuvuutta
+ laadukkaita materiaaleja ja viimeistelyä
Moitimme:
– taskujen heiveröisiä vetoketjuja
Erän suositus: Hintava Peak Performance Prima on pettämätön
valinta taukotakiksi tekokuitueristeistä haluavalle pitkäraajaiselle henkilölle.
★★★★
Direct alpine
Alaska
täytettä ja hieman vahvemmat
ja painavammat pintakankaat
kuin muissa. Tactelin valmistamat mikrokuitukankaat ovat
erittäin miellyttävän tuntuiset.
Mitoitukseltaan testin suurin, joten sisään mahtuu raamikkaampikin kulkija. Helma ja hihat ovat
pitkät ja vartalo-osa suhteellisen
tilava. Hupun kiristys tapahtuu
pään takaa, kuminauha kiertää
hupun ympäri ja huppu kiristyy
hyvin. Takin leikkaus on onnistunut harvinaisen hyvin.
Kiitämme:
+ reilua mitoitusta
+ miellyttäviä pintakankaita
+ hupun kiristystä
+ edullista hintaa
Moitimme:
– painoa taukotakiksi
Erän suositus: Direct alpine Alaska
on pätevä, tilava ja laadukas taukotakki kylmien ilmojen lämmikkeeksi, jos keveys ei ole ensimmäisiä valintakriteereitä.
roksessa käytettäväksi. Muista
poiketen pintakangas on polyesteri-ruutuommelkangasta, joka on kevyttä, kulutuskestävää
ja miellyttävää. Hupussa ja helmassa nauhalukkokiristykset,
hiha tiivistyy kuminauhatereellä. Lämmöneristyksen ja painon
suhde on hyvä korkealaatuisen
untuvan ansiosta. Mitoitukseltaan tiivis, muttei liian tiukka.
Huppu erinomaisen istuva.
Kiitämme:
+ laadukasta untuvaeristettä
+ hyvää istuvuutta
Moitimme:
– suuria eriste-onteloita, joiden
nurkkiin untuva paakkuuntuu
pesussa
Erän suositus: Nike ACG 800 on
täytteen määrään nähden edullinen untuvatakki kylmien kelien
taukotakiksi.
★★★
★★★
Crux Halo Top
Nike ACG 800
Fill Hooded Down
Jacket
Hinta: 150 €
Täyte: 390 g Du Pont high loft -ontelokuitua
Paino: 520 g
Käyttöarvio: Testin painavin taukotakki, jossa on paljon kuitu-
Hinta: 180 €
Täyte: 265 g 800 fp hanhenuntuvaa
Paino: 430 g
Käyttöarvio: Laadukkaalla untuvalla täytetty, testin toiseksi
lämpimin taukotakki on suunniteltu päällimmäisenä tai väliker-
Peak Performance Prima
Direct alpine Alaska
Hinta: 150 €
Täyte: 110 g puolalaista 800 fp
hanhen untuvaa
Paino: 225 g
Käyttöarvio: Testin kevein takki.
Ommeltu anorakkimalliin läpi tikkaamalla. Mitoitukseltaan
niukka, mutta hihat ovat pitkät
ja helma pitkähkö. Lämmöneristys keskiluokkaa, mutta painoon
suhteutettuna sijoittuu kärkikahinoihin ja pitää ruumiinlämmön tasaisena kohtalaisilla pakkaskeleilläkin. Sen sijaan laatu
Nike ACG 800 Fill Hooded
Down Jacket
Kysy lähintä myyjää
Crux: OutdoorPro,
p. 045 314 8676
Direct alpine: OutdoorPro,
p. 045 314 8676
Nike: Nike Finland Oy,
p. 042 49 231
Peak Performance:
IC Companys Finland Oy,
(09) 696 2120
Rab: Heaven Distribution Oy,
(09) 2243 0130
North Face: Sultrade Oy,
(09) 859 591
ei oikein vakuuta. Polyamidinen
päälliskangas muistuttaa edullista vuorikangasta, tikkaukset ovat
tökeröt ja tikkien rei’istä puskee
untuvahöytyvää läpi niin, että
pukiessa pölisee.
Kiitämme:
+ keveyttä
+ pitkiä hihoja
Moitimme:
– hintaa
– huonoa viimeistelyä
– pintamateriaalia
Erän suositus: Crux Halo Top on
väliasukäyttöön tarkoitettu ultrakevyt takki. Se täyttää tehtävänsä lämmöneristeenä, mutta
untuvaa vuotava rakenne ei houkuta käyttämään.
★★
Crux Halo Top
R E T K E I LY E R Ä 1 & 2 – 2 0 1 1
81