Lataa Unipolin esite

Transcription

Lataa Unipolin esite
Unen ja päiväaikaisen
vireyden häiriöiden
tutkimusta ja hoitoa
Lääkärin vastaanotolle
tulevista potilaista
noin 33 %
arvioidaan kärsivän
kliinisesti merkittävästä
unen tai vireystilan
häiriöstä.
Unen ja vireystilan
häiriöiden yleisyys
Unen ja vireystilan
häiriöiden syyt
Epidemiologisten tutkimusten mukaan noin 12 % aikuisväestöstä kärsii haittaavasta unettomuudesta. Merkittävästä päiväväsymyksestä kärsii 11 % naisista ja 7 % miehistä.
Unihäiriöt muodostavat etiologialtaan heterogeenisen
ryhmän. Kaikille on yhteistä unen ja/tai päiväaikaisen
vireystilan poikkeavuudet yhdistyneenä toimintakyvyn
alenemaan ja subjektiiviseen kärsimykseen. Keskeisiä
unen häiriintymisen muotoja ovat kyvyttömyys nukkua riittävästi, liikaunisuus sekä yölliset kohtaukselliset
oireet. Päiväaikaisen vireyden alenema puolestaan voi
ilmetä pakonomaisena nukahteluna, jaksamattomuuden
tunteena, uupumuksena tai pelkkänä toimintakyvyn laskuna tai virhesuoritusten lisääntymisenä.
Lääkärin vastaanotolle tulevista potilaista joka kolmannen, mikä tarkoittaa, että Varsinais-Suomen alueella noin
50 000 henkilön arvioidaan kärsivän kliinisesti merkittävästä unen ja vireystilan häiriöstä.
Varsinais-Suomen
sairaanhoitopiirin alueella
arvioidaan asuvan noin
50 000
kliinisesti merkittävästä
unen tai vireystilan
häiriöstä kärsivää henkilöä.
Sairauspoissaoloriski
Ei unettomuusoireita
2
Pitkäkestoinen unettomuus
Lyhytkestoinen unettomuus
1.5
1
0.5
0
Mielenterveyden
häiriöt
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet
Sairauspoissaolon syy
Tapaturmat
LÄHDE: Salo P, Vahtera J, Hall
M, Rod NH, Virtanen M, Pentti J,
Sjösten N, Oksanen T, Kivimäki
M. Using repeated measures of
sleep disturbances to predict
future diagnosis-specific work
disability: a cohort study. Sleep
2012;35:559-69.
Tutkimuksessa selvitettiin unettomuusoireiden yhteyttä yli 9
päivän pituisten sairauspoissaolojen ilmaantuvuuteen yli 25
000 suomalaisella kuntatyöntekijällä. Analyyseissä vakioitiin
ikä, sukupuoli, ammattiasema,
vuorotyö, terveyskäyttäytyminen, painoindeksi, psyykkinen
kuormittuneisuus sekä aikaisemmat mielenterveydenhäiriöt
ja somaattiset sairaudet.
Unipoli osana terveydenhuollon kokonaisuutta
Unen ja vireystilan
häiriöiden kustannukset
• Suurin osa unen ja vireystilan häiriöstä kärsivistä
potilaista on asianmukaisesti hoidettavissa yleistai työterveyslääkärin vastaanotolla.
Unen häiriintyminen altistaa onnettomuuksille, lisää
merkittävien sairauksien kuten diabeteksen, sydän- ja
verisuonitautien ja masennuksen riskiä sekä lisää riskiä
joutua sairauslomalle.
• Osa potilaista tarvitsee erikoislääkärin konsultaatiota,
mutta pieni osa unen ja vireystilan häiriöisistä
potilaista tarvitsevat jatkotutkimuksia tai seurantaa.
Unen ja vireystilan häiriöt muodostavat huomattavan
kustannustekijän:
• Vain hyvin pieni osa unihäiriöisistä edellyttää laajoja
ja kalliita tutkimuksia. Unipoli tarjoaa unen ja
vireystilan häiriöiden tutkimukseen asiantuntijoita,
joilla on kokemus, tietotaito ja resurssit.
• Terveydenhuollon palveluiden ja reseptilääkkeiden
käyttö kasvaa
• Unipoli tarjoaa ammatillisia työkykyarvioita.
• Työteho heikkenee
• Unipoli tarjoaa myös uni-ja vireyshäiriöiden
tutkimuksen ja hoidon koulutusta.
Unen ja vireystilan häiriöt
• Sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet lisääntyvät
• Tapaturmien riski kasvaa
Diagnosoidun unettomuuden suorat terveydenhuoltokustannukset ovat Suomessa noin 22 miljoonaa euroa
vuosittain, sekä kaikkien diagnosoitujen uni- ja vireystilan
häiriöiden 37 miljoonaa euroa.
Hoitotulos
yleislääkärillä
Konsultaatiotarve
Hoitotulos
Jatkotutkimukset
Hoitotulos
Unipolin erityistyöryhmä
Käsityöläiskadun sisäänkäynti
Yliopistonkadun sisäänkäynti
Unipoli
Erikoislääkäriasema Unipoli tarjoaa vastauksia ja apua kattavasti kaikissa unen tai päiväaikaisen vireyden häiriöihin liittyvissä
kysymyksissä. Unipolin toiminta nojautuu
laaja-alaiseen moniammatilliseen ja usean
erikoisalan yhteistyöhön sekä näyttöön perustuvaan lääketieteeseen. Unipolilla tutkimuksista ja hoidoista vastaavat erikoislääkärit, joilla on unilääketieteen erityispätevyys.
Unipolin oma unihäiriötyöryhmä mahdollistaa joustavan, nopean ja kustannustehokkaan
erikoisalojen välisen konsultointimahdollisuuden ja toimii keskeisenä osana Unipolin
sisäistä tutkimusten laadun ja kattavuuden
varmistamisjärjestelmää.
Yliopistonkatu 33 C, 20100 Turku
puh. 0400 262 645, [email protected]
www.unipoli.fi