• Icopal LiimaUltra • Katepal Super Liimari 6º • Kerabit 10+ • Trebolit

Transcription

• Icopal LiimaUltra • Katepal Super Liimari 6º • Kerabit 10+ • Trebolit
• Icopal LiimaUltra
• Katepal Super Liimari 6º
• Kerabit 10+
• Trebolit Glaciär 3º 141
Itseliimautuvat
kumibitumikermit
Tiivissaumainen kumibitumikermi, tutummin kattohuopa, ei
nykyään ratsasta terävimmän trendin harjalla. Se on silti kelpo
katetuote, jonka asentaminen sujuu myös hieman kokemattomalta
rakentajalta. Testasimme, onko väliä, minkä valmistajan huopaa
katolleen vetää.
KYÖSTI ISOSAARI
Kari Hautala
VTT, testaukset
12 ● Rakennusmaailma 7/2010
Vertailu
O
makotirakentamisessa kattohuovan eli tarkemmin ilmaisten kumibitumikermien suosio on laskenut taannoisesta
tasa- ja loivien kattojen kulta-ajasta. Tuolloinhan kattohuopa oli nykyistä huomattavasti yleisempi katemateriaali. Varsinkin tasakattoisiin omakotitaloihin vedettiin lähes
poikkeuksetta rullakermiä.
Tilanne on tavallaan nurinkurinen,
sillä nykyisten kumibitumikermien
tekninen taso on aivan toisenlainen
kuin vaikkapa 1970-luvulla. Tuolloin
rakentamisessa oli myös vallalla monia epäterveitä käytäntöjä, joiden
jälkiseurauksien kantajiksi bitumikermit ovat joutuneet jopa syyttä
suotta. Ongelmat, joihin katemateriaalilla ei ollut välttämättä suoraa
vaikutusta, on osaltaan ollut sysäämässä kumibitumin enemmän haja-asutusalueiden ja loma-asuntorakentamisen materiaaliksi.
Toisaalta kyse on ollut rakennetun ympäristön muotiarvoista. Loma-asumista, maatilarakentamista
tai pienimuotoisia pihavajoja lukuun
ottamatta ympäristöön sulautuva
rakentaminen ei ole viime aikoina oikein istunut ajan henkeen. Tämä on
näkynyt katevalinnoissa. Teräskate
tai kattotiili sopivat monien mielestä kumibitumia paremmin taloihin,
joihin halutaan näyttävyyttä.
Alaa pidempään seuranneet povaavat tuuliin muutosta. Siinä samassa voisi koittaa myös kumibitumin uusi tuleminen. Keski-Euroopasta on kantautunut hienoisia vihjeitä tällaisesta kehityksestä. Missä laajuudessa ja millä nopeudella
muutos Suomeen mahdollisesti rantautuu, on toinen kysymys.
Kolme kotimaista ja haastaja
Mentiin muotipohdinnoissa missä
tahansa, kumibitumikermillä katetaan tällä hetkellä noin kymmenen
prosenttia suomalaisista omakotitaloista. Mitä pienempään ja syrjäisempään kohteeseen mennään, sitä suuremmaksi osuus käy. Kokonaisuudessaan kermikauppa on siis
melkoinen bisnes, joten markkinoiden pitäisi ainakin teoriassa toimia
varsin hyvin.
Todellisuudessa itseliimautuvia
Painavien kattokermirullien liikuttelu käy työstä. Alipainoinen rulla
kielii toisaalta siitä, että materiaali saattaa olla muutoinkin alimittaista.
Niinpä poikkeamista huomautettiin loppuarvostelun yhteydessä.
Rakennusmaailma 7/2010 ● 13
Vertailukermien vetolujuudet ja
venymät määritettiin sekä pituusettä poikittaissuuntaisesti. Mitä
suurempi tarvittava murtovoima
ja vauriota edeltävä venymä olivat, sitä parempaa kestävyyttä voi
tuotteelle katolla povata.
Saumavedossa tarkasteltiin murtovoimien lisäksi myös sitä, miten
vaurio tapahtui. Kuumentamattomana liimatuilla testikappaleilla
itse liimauksen pettäminen oli valitettavan yleistä.
Kylmätaivutuskokeissa varsinaisia eroa tekeviä tuloksia alkoi syntyä
vasta 30 asteen pakkasessa. Näissä lämmöissä jyvät kuitenkin erottuivat
akanoista. Ilman moitteen sijaa selvisivät vain Kerabit ja Trebolit.
14 ● Rakennusmaailma 7/2010
Trebolit
Vetolujuus (N/50 mm)
- pituussuuntaan
- poikkisuuntaan
Venymä (%)
- pituussuuntaan
- poikkisuuntaan
Sauman vetolujuus (N/50 mm)
787 828 808
585 578 679
855
507
46
55
46
55
49
56
55
60
- kuumentamatta liimattu
599
1/5*
581
1000
-0,32
537
2/5*
554
1250
-0,50
597
3/5*
665
1000
-0,28
546
- kuumennettuna liimattu
Puhkaisulujuus (mm)
Dimensiostabiliteetti (%)
Kylmätaivutettavuus**
- pakkasta 25 °C
- pakkasta 30 °C
Vuodan suoruus (mm/10 m)
Paksuus (mm)
Neliöpaino (g/m3)
Rullapaino (kg)
539
1250
-0,43
5/5
4/5
<10
3,1
3619
29,2
5/5
2/5
<10
3,1
3764
29,4
5/5
5/5
<10
3,3
4160
30,9
5/5
5/5
<10
3,2
3919
27,0
Katepal
Kerabit
Mittaustulokset
Icopal
tiivissaumakermejä ei ole tarjolla kovin montaa. Pääasiallisesti tarjolla on vain kolmea kotimaista kilpailijaa: Icopalia, Katepalia ja Kerabitiä. Byggmax-ketju tarjoaa lisäksi ruotsalaista Trebolit-kumibitumikermiä, minkä ohessa myös venäläisiä tuotteita on ollut silloin tällöin saatavilla.
Itänaapurin tarjonnasta myynnissä on ollut muun muassa Technonicol-tuotteita. Niitä on tuonut maahan ainakin kouvolalainen Kattopojat Oy. Viipurin lähistöllä valmistettavien kattokermien saaminen mukaan kisaan jäi tällä kertaa kuitenkin haaveeksi. Vaikka muiden tuotteiden hankintakierros aloitettiin jo huhtikuun puolivälissä, Technonicolin maahantuojalla ei ollut vielä toukokuussakaan toimittaa tarvittavia rullia.
Kotimaisissa ja länsinaapurin kermien saatavuudessa ei sen sijaan ollut valittamista. Pientä kiertelyä ha-
n LUJUUSMITTAUKSISSA saavutettu lukuarvo ilmaisee voiman, joka tarvittiin kermin murtumiseen. Venymäarvo puolestaan kertoo, kuinka paljon tuote kesti muodonmuutosta ennen lopullista murtumistaan. Sauman vetolujuusmittauksissa on lisäksi ilmoitettu, mikäli vaurio on tapahtunut koekappaleen murtumisen sijasta liimauksen pettämisenä.
Puhkaisulujuuksissa lukuarvo kertoo testissä käytetyn puhkaisukärjen korkeimman pudotuskorkeuden, jolla ei syntynyt alipainekokeessa vuotoon johtavaa kermivauriota. Dimensiostabiliteettiarvo ilmoittaa kuumennuksen ja jäähdytyksen aiheuttaman muodonmuutoksen prosentuaalisen suuruuden.
Kylmätaivutettavuuden suhdeluku perustuu siihen, kuinka moni testikappale kesti vaurioitumatta kylmäkaapissa tapahtuneen taivutuksen. Vuodan suoruus ilmaisee puolestaan kymmenen metrin matkalla esiintyvän reunakaareuman. Paksuus sekä neliö- ja rullapaino ovat oheistietoja, joiden mahdolliset poikkeamat ilmoitetusta mainittiin loppuarvostelussa. Poikkeamilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta tuotteen arvosanaan.
* = liimasaumasta pettäneiden koekappaleiden osuus kaikista testatuista
** = vaurioitumattomien koekappaleiden osuus kaikista testatuista
Näin testattiin
te, josta jää ylijäämäpaloja vähiten.
Myös teknisesti tuotteet ovat varsin lähellä toisiaan. Toki eroja löytyi,
mutta silti kokonaisuudessaan tulosten vaihteluväli jäi monessa ominaisuudessa yllättävän pieneksi. Pääsääntöisesti voidaan joka tapauk-
Trebolit
Vertailutuotteet hankittiin tavanomaiseen tapaan nimettöminä yllätysostoina. Vaikkei värin pitäisi sinällään vaikuttaa vertailussa määritettyihin kumibitumien ominaisuuksiin, testiin valittiin varmuuden
vuoksi värjäämättömiä eli harmaita
kermejä. Katolla kermin värillä on
sen sijaan vaikutusta. Tumma katto kuumenee auringonpaisteessa
oleellisesti vaaleaa enemmän.
Hankintakierroksen yhteydessä
ei voinut olla huomaamatta, että itseliimautuvien kumibitumikermien rullahinnat olivat varsin lähellä
Vetolujuus
- pituussuuntaan
- poikkisuuntaan
Venymä
Sauman vetolujuus
- kuumentamatta liimattu
- kuumennettuna liimattu
Puhkaisulujuus
Dimensiostabiliteetti
Kylmätaivutettavuus
Vuodan suoruus
Yleisarvosana
Kerabit
Erot pinnan alla
toisiaan. Myös teholliset neliöhinnat ovat varsin yhtenevät, sillä esimerkiksi Kerabitin suurempi hyötyleveys kuittautuu sillä, että rullassa
on vuotaa metrin verran vähemmän
kuin muissa kotimaisissa tuotteissa.
Trebolitin lyhyempi rullapituus näkyy puolestaan halvempana rullahintana. Tehollinen neliöhinta asettuu jälleen varsin lähelle kilpailijoita. Kattamiskustannuksia nostaa toisaalta ruotsalaistuotteelle edellytettävä aluskermin käyttö, joka ainakin
tuotteen asennusohjeiden perusteella vaikuttaisi välttämättömyydeltä.
Suurissa kattotöissä vertailutuotteiden neliöhinta on joka tapauksessa melko samanlainen. Pienissä
urakoissa, kuten vajojen tai vastaavien rakennusten kattamisessa myytävän vuodan pituus voi sen sijaan
nousta ratkaisevaksi tekijäksi. Edullisimmaksi muodostu tällöin se tuo-
Katepal
lutun perusharmaan sävyn löytäminen tosin edellytti, varsinkin kun ainakin Lahden alueella käytäntö tuntui olevan pitkälti se, että kussakin
rautamarketissa oli myynnissä vain
yhden valmistajan tuotteita.
Arvosanat
n ARVOSTELUT perustuvat VTT:n tekemiin
tiivissaumaisten, itseliimautuvien kumibitumikermien mittauksiin. Arvosanojen annossa on otettu huomioon niin saavutetut
mittaustulokset kuin
testeissä havaittujen
vaurioiden tyyppi. Painoarvoja muuttamalla voi korostaa haluamiaan vedeneristettyjen kumibitumikermien ominaisuuksia.
Icopal
Vaikka kumibitumikermi on sitkeä materiaali, puhkaisutesteissä saatiin
veden mentävä reikä aikaan varmuudella. Testi oli kuitenkin vaativa, joten käytännössä vastaavia vaurioita ei noin vain esiinny.
Painoarvo (%)
Lämmönvaihtelun aiheuttamat kutistumat jäivät alle prosenttiin. Heikoimmin menestyneen tuotteen muodonmuutos oli silti lähes kaksikertainen parhaaseen verrattuna. Hankalilla kattopinnoilla asialla voi olla
merkitystä.
n TIIVISSAUMAISTEN, itseliimautuvien kumibitumikermien mittaukset ja testaukset tehtiin VTT:llä. Työ aloitettiin mahdollisten vaurioiden visuaalisella arvioinnilla standardin EN 1850-1 mukaisesti sekä testirullien +23 °C lämpötilassa
tapahtuneen säilytyksen jälkeen standardeihin EN 1849-1 ja EN 1848-1 pohjautuvalla perusdimensioiden ja kermin suoruuden määrityksillä.
Kattokermien vetolujuudet ja venymät määritettiin Instron 5581 -puristus-/
vetolaitteen avulla standardin EN 12311-1 mukaisesti +23 °C lämpötilassa ja
50 prosentin suhteellisessa ilmankosteudessa. Vetokokeissa venymän mittaväli oli 180 millimetriä, vetonopeus 100 millimetriä minuutissa ja koekappaleiden leveys 50 millimetriä. Vetoa jatkettiin murtumaan asti.
Liimasauman leikkauslujuus määritettiin vastaavalla laitteilla ja parametreillä standardin EN 12317-1 mukaisesti. Testit tehtiin sekä kuumentamatta
että kuumentamalla valmistetuille liimasaumoille. Lämminilmapuhaltimella tapahtuneella sauman kuumennuksella mallinnettiin pidempiaikaisen liimautuvuuden ja lämpörasituksen vaikutusta liimasaumaan sekä sitä, millaiset ovat saumaliiman muut yleiset ominaisuudet.
Pituussuuntaisen dimensiostabiliteetin mittauksissa 50 x 50 millimetrin
koekappaleiden alkumitat määritettiin 200 millimetrin mittavälillä Electro
Scale -mittamikroskoopilla +23 °C lämpötilassa ja 50 prosentin suhteellisessa ilmankosteudessa. Tämän jälkeen koekappaleet siirrettiin 24 tunnin ajaksi
lämpökaappiin, jonka lämpötila oli +80 °C. Lämmityksen jälkeen koekappaleiden annettiin jäähtyä vähintään neljän tunnin ajan ennen uutta mittausta.
Kokonaisuudessaan testi noudatti standardia EN 1107-1.
Puhkaisulujuuden testaukset tapahtuivat standardin EN 12691 menetelmää B noudattaen. Puhkaisukärkenä käytettiin halkaisijaltaan 12,7 millimetrin ja painoltaan 500 gramman tuurnaa. Puhkaisukärjen pudotukset aloitettiin kahdesta metristä, josta korkeutta vähennettiin tarvittaessa asteittain 250
millimetrin portain. Testaus lopetettiin, kun saavutettiin korkeus, jolla testikappale kesti 15 kilopascalin alipainekokeen, jossa vaurioon samanaikaisesti
valutettiin saippuavettä.
Kylmätaivutustestit tehtiin edellä mainitulla puristus-/vetolaitteella standardia EN 1109:1999 soveltaen siten, että testikappale sijaitsi kylmäkaapissa,
jonka lämpötila oli testisarjasta riippuen -25 °C tai -30 °C. Vähintään kaksi tuntia kestäneen jäähdytyksen jälkeen koekappale, jonka mitat olivat 50 x 140
millimetriä, asetettiin telineeseen, jonka jänneväli oli 50 millimetriä lisättynä
kermin kaksinkertaisella paksuudella.
Varsinaisessa taivutuksessa halkaisijaltaan 30 millimetrin kuormitussylinteri
painoi jäähdytettyä koekappaletta tasaisella puristusnopeudella 360 millimetriä minuutissa. Puristusta jatkettiin, kunnes kermi oli kääntynyt kuormitussylinterin ympäri 90 astetta molemmilta puolilta sylinteriä, minkä jälkeen tehtiin koekappaleen visuaalis-optinen tarkastelu. Mikäli syntynyt halkeama ylsi
kumibitumikermin tukikerrokseen asti, tulos kirjattiin vaurioksi.
15
10
20
7
8
8
8
8
8
8
9
8
9
7
9
15
5
15
10
5
5
100
9
8
7
10
8
9
8,1
6
7
8
8
7
9
7,7
8
9
7
10
9
9
8,3
7
7
8
9
9
9
8,3
sessa todeta, ettei teknistä estettä
laadukkaan katon aikaansaamiseksi itseliimautuvalla kumibitumikermillä ole olemassa. Tuotteita voi siis
hyvällä omallatunnolla sanoa mainettaan paremmiksi.
Rakennusmaailma 7/2010 ● 15
Loppuarvostelu
Kerabit 10+
Icopal LiimaUltra
Katepal Super Liimari 6º
Ostopaikka: Rautia, Heinola, Valmistaja: Lemminkäinen Rakennustuotteet Oy, Puusepäntie 11, 04360 Tuusula, p. 020 715 0400, www.lemminkainenkatto.fi
Väri: harmaa
Kattokaltevuus: 1:2–1:10
Paksuus: 3,6 +/- 0,3 mm
Neliöpaino: 4000 grammaa
Rullakoko: 1,1 x 7 metriä
Rullapaino: 31 kg
Rullahinta: 60 euroa
Ostopaikka: Byggmax, Lahti
Valmistaja: Trebolit AB, Box 8, 231 21 Trelleborg, p. +46 410 480 00, www.trebolit.se
Väri: harmaa
Kattokaltevuus: >3º (6 cm/m)
Paksuus: ei ilmoitettu
Neliöpaino: 4,1 kg
Rullakoko: 1,0 x 7 metriä
Rullapaino: 29 kg
Rullahinta: 54,95 euroa
Ostopaikka: Rauta-Juurikkala, Heinola, Valmistaja: Icopal Oy, Läntinen teollisuuskatu 10, 02920 Espoo, p. 0207 436 200, www.icopal.fi
Väri: hiilenharmaa
Kattokaltevuus: vähintään 1:20 (3º)
Paksuus: 3 mm
Neliöpaino: noin 4 kg
Rullakoko: 1 x 8 metriä
Rullapaino: 32 kg
Rullahinta: 59,60 euroa
Ostopaikka: K-rauta, Lahti
Valmistaja: Katepal Oy, Katepalintie 15, 37500 Lempäälä, p. (03) 375 9111, www.katepal.fi
Väri: harmaa
Kattokaltevuus: vähintään 1:10 (6º)
Paksuus: 3,1 mm
Neliöpaino: 3800 g
Rullakoko: 1 x 8 metriä
Rullapaino: 30 kg
Rullahinta: 61,50 euroa
n LEMMINKÄISEN kattotuotevalikoimiin kuuluva Kerabit kiilasi testin jaetulle kärkisijalle ennen kaikkea tasaisella suorituksellaan. Esimerkiksi pituussuuntaisessa vetolujuudessa saavutettu kakkostulos tasoittui ylöspäin sillä, että sivusuunnassa kermin kestävyys nousi omalle sataluvulleen. Materiaali sai myös venyä varsin paljon ennen kuin se katkesi.
Liimasauman vetolujuustesteissä tuote näytti niin ikään kyntensä, vaikka liimapinnoista tapahtuneita repeämisiä osui kohdalle muita kilpailijoita enemmän. Kuumennetun liimasauman testitulos kieli puolestaan siitä, etteivät liima-aineksen ominaisuudet ensihelteillä katoa, pikemminkin päinvastoin.
Mittapysyvyydeltään Kerabit oli testin paras, ja kylmätaivutettavuustulokset oikeuttivat nekin paikkaan vertailun kärjessä. Puhkaisulujuudessa kakkoskastin sijoitus oli sen sijaan tosiasia. Asiaan saattoi tosin vaikuttaa se, että paksuudeltaan tuote oli ilmoitetun vaihteluvälin alarajalla. Luvattu neliöpaino sen sijaan täyttyi – jopa hieman ylittyi.
n TEORIASSA Trebolit vaikutti kieltämättä eri sarjan tuotteelta kuin kilpailijansa, sillä sen kanssa edellytettiin käytettäväksi alushuopaa. Teknisiltä ominaisuuksiltaan tuote oli kuitenkin niin lähellä haastajiaan, ettei vertailua voitu pitää epäoikeudenmukaisena. Epäilyt altavastaajuudesta karisivat viimeistään pitkittäisen vetolujuuden ja venymän testeissä, joissa tuote löi tiskiin nelikon kovimmat lukemat.
Poikittaislujuudessa oli jo tyytyminen selvästi vaatimattomampaan tulokseen. Myös sauman vetolujuusarvoissa olisi muihin tuotteisiin verrattuna parantamisen varaa. Toisaalta liimaus itsessään ei revennyt kertaakaan, joten tulokset kielivät enemmänkin poikittaiskestävyyden vaatimattomuudesta kuin varsinaisista liimasauman puutteista.
Kylmätaivutettavuudeltaan tuote jakoi vertailun kärkitilan. Vaikka tuote oli sekä rulla- että neliöpainoltaan selvästi luvattua köykäisempää, menestys toistui puhkaisulujuudessa. Mittapysyvyystesteissä Trebolitin oli sen sijaan tyytyminen kolmossijaan.
n KOKONAISUUDESSAAN varsin mallikkaasti pärjänneellä Icopalilla ei kaikilta osin ollut asiaa kärkitaistoihin. Esimerkiksi pitkittäisessä vetolujuudessa tuote jäi armotta vertailun heikoimmaksi. Tulosta ei silti voinut pitää hälyttävänä, sillä kestävyyttä löytyi testin kärkiarvoon verrattuna yli 90 prosenttia.
Poikittaissuunnan vetolujuustulos oli keskikaartiin kuuluva. Liimasauman lujuustesteissä tilanne parani entisestään, sillä kuumentamattoman liimauksen tuloksissa tuote kiilasi peräti kärkisijoitukseen. Pelkästään raakana voimana mitaten oltiin kärkitasolla, minkä lisäksi ainoastaan yhdessä koekappaleessa itse liimasauma antoi periksi. Liimauksen kuumentaminen ei tilannetta oleellisesti muuttanut.
Mittapysyvyydessä Icopal ylti aivan kärjen tuntumaan. Kylmätaivutettavuudestakaan ei löytynyt kovin pahasti moitittavaa. Puhkaisulujuudessa oli kuitenkin tyytyminen vertailun kakkossarjan tulokseen. Ilmoitetuissa rulla- ja neliöpainoista löytyi puolestaan katteetonta optimismia.
n HÄNTÄPÄÄN sijoituksestaan huolimatta Katepalin kattokermistä löytyi paljon hyvää. Etenkin vetolujuudessa tulokset olivat varsin mallikkaat, eivätkä venymäarvotkaan poikenneet liiaksi testin kärkituloksista. Myös puhkaisulujuudessa tuote pärjäsi muihin kilpakumppaneihin nähden hyvin.
Liimasauman lujuustesteissä alkoi kuitenkin paljastua hienoisia ongelmia. Tavanomaisen, kuumentamatta tehdyn sauman vetolujuustulos oli vertailun heikoin, minkä lisäksi muutamassa testikappaleessa liimaus itsessään petti. Lämmitetty sauma kesti jo paremmin, mutta varsinaiset vetolujuusarvot eivät silti oleellisesti muuttuneet.
Paksuudeltaan ja neliöpainoltaan Katepal osoittautui lupaustensa veroiseksi. Tuotteen mittapysyvyys jäi sen sijaan vertailun heikoimmaksi. Puolen prosentin heitto ei tosin vielä maailmoja kaatanut, mutta tulos oli silti kilpailijoita huonompi. Myös kylmätaivutettavuudessa löytyi tavanomaista enemmän sanomista. Oleellisia eroja alkoi tosin esiintyä vasta kovemmissa pakkaslukemissa.
HYVÄÄ
• Vetolujuus
• Sauman vetolujuus varauksin
• Mittojen pysyvyys
• Kylmätaivutettavuus
• Vuodan suoruus
HYVÄÄ
• Vetolujuus pituussuuntaan
• Kestää venymää
• Kylmätaivutettavuus
• Vuodan suoruus
HYVÄÄ
• Sauman vetolujuus
• Mittojen pysyvyys
• Vuodan suoruus
HYVÄÄ
• Vetolujuus
• Vuodan suoruus
HUONOA
• Puhkaisulujuus varauksin
• Paksuus vaihteluvälin alarajalla
HUONOA
• Sauman vetolujuus varauksin
• Luvattu neliöpaino alittuu
• Alipainoinen rulla
• Vaatii aluskatteen
HUONOA
• Puhkaisulujuus varauksin
• Luvattu neliöpaino alittuu
• Alipainoinen rulla
HUONOA
• Sauman vetolujuus
• Kylmätaivutettavuus varauksin
Trebolit Glaciär 3º 141
Yleisarvosana: 8,3
Yleisarvosana: 8,3
Yleisarvosana: 8,1
Yleisarvosana: 7,7
★★★★
★★★★
★★★
★★
16 ● Rakennusmaailma 7/2010