SISÄLLYSLUETTELO Toimivan työympäristön tekijä

Transcription

SISÄLLYSLUETTELO Toimivan työympäristön tekijä
SISÄLLYSLUETTELO
Toimivan työympäristön tekijä
Hyvän työympäristön edellytyksenä ovat asianmukaiset ja ennen kaikkea turvalliset
työskentelyolosuhteet. Eikä turhaan, hyvässä työympäristössä yksinkertaisesti viihdytään ja voidaan paremmin.
Kotimainen Hexaplan on työympäristöjen osaaja. Me tiedämme mitä ergonomiselta ja
tehokkaalta työpisteeltä vaaditaan, olemmehan kalustaneet ja varustaneet suomalaisten yritysten tuotanto- ja sosiaalitiloja, varastoja sekä toimistoja aina vuodesta 1976.
Valikoimassamme on tuhansia ammattilaisten suosimia laatutuotteita, joilla parannat jokapäiväisten tehtäviesi tehokkuutta ja ergonomisuutta. Mikäli et täysin löydä
etsimääsi, muista että toimitamme myös yritysten yksilöllisiin tarpeisiin räätälöityjä
ratkaisuja. Ammattitaitoinen ja kokenut myyntipalvelumme on helposti tavoitettavissa
ja aina valmis auttamaan niin pienissä kuin suurissakin projekteissa. Lisätietoja tuotteista, hyviä neuvoja ja suunnitteluapua saat soittamalla numeroon 0800 165 000.
Tiedämme että tänä päivänä oikea tuotevalikoima ei riitä, vaan tuotteiden tulee olla
myös oikeaan aikaan käytettävissä. Pääosa tuotteistamme odottaa Turun varastossa
toimitusta määränpäähän. Lisäksi pidämme kunnia-asiana, että suuri osa valikoimamme teollisista tuotteista valmistetaan Suomessa, jolloin tuotteiden toimitusketju on
lyhyt ja työllistävä vaikutus suuri. Suomessa valmistetut tuotteet tunnistat kuvastossa
Kotimainen tuote -symbolista.
Valikoimamme uudistuu jatkuvasti. Tässäkin kuvastossa on kymmenittäin uusia tuotteita ja teemme parhaamme, että tuotevalikoimamme palvelisi jatkossakin mahdollisimman monipuolisesti yritysten ja yhteisöjen hankintatarpeita.
VARASTOKALUSTEET s. 5-58
KULJETUS- JA MATERIAALINKÄSITTELY s. 59-114
TEOLLISUUSKALUSTEET
s. 115-148
PAKKAUS s. 149-164
KIINTEISTÖNHUOLTO, SIIVOUS
s. 165-186
Tervetuloa tekemään hyviä hankintoja uudistuvasta Hexaplan -valikoimasta!
VAATEKAAPIT s. 187-194
KOKOUS JA SOSIAALITILAT
s.195-214
TOIMIVAN TYÖYMPÄRISTÖN TEKIJÄ
TOIMISTOKALUSTEET s. 215-274
33,-
TOIMISTO JA ATK-TARVIKKEET
s. 275-296
AAKKOSELLINEN HAKEMISTO
s. 297
Hexaplan Oy
Kaurakatu 48, 20740 Turku
Puh. 02-276 3500
Fax 02-236 4008
[email protected]
Muovinen tikapalli, s. 49
Pakkauspöytä, s. 150
0800-165000
ESIMERKKI SOPIMUSRAHTIHINNOISTAMME
Ultra 2 Plus -tuoli. Toimitus osina, paketissa.
Tilavuus
Paino noin
Helsinki
Tampere
Oulu
0,15 m3
20 kg
n. 20,-
n. 20,-
n. 29,-
(alv. 0 %) perille toimitettuna
ASIAKASPALVELU
Olemme tavoitettavissa arkisin kello 8-16. Varastomyymälämme palvelee asiakkaita Turussa osoitteessa Kaurakatu 48. Tervetuloa ostoksille!
MYYNTI- JA TOIMITUSEHDOT
Hinnat
Hinnat on ilmoitettu ilman arvonlisäveroa, joka laskutetaan kulloinkin voimassa olevan veroprosentin
mukaan.
Toimitusajat
Pääosa tuotteista heti varastosta. Ei-varastoitavat
tuotteet tehdastoimituksina n. 2-8 viikkoa tilauksestanne force majeure -varauksin.
Maksuehdot
Tarkastamme aina uusien laskutusasiakkaiden luotto­
tiedot. Maksuehtomme on normaalisti yrityksille 14
päivää netto ja viivästyskorko 13%. Yksityishenkilöt
voivat tehdä tilauksen verkkokaupassamme ja maksaa ostoksen luottokortilla.
Verkkokauppamaksun voit suorittaa myös Visa-, Visa
Electron-, Mastercard- ja Maestro-korteilla. Hexaplan
ei tallenna mitään kortin tietoja. Verkko­kaupassa
maksetaan koko ostos kerralla. Tämä koskee myös
tuotteita, jotka ovat tilapäisesti loppu tai joiden toimitusaika on pidempi.
Noutomyymälässämme on käteis- ja korttimaksumahdollisuus.
Pakkaukset
Rahtikustannusten minimoimiseksi pääosa kalusteista toimitetaan kokoamattomina, ellei toisin mainita.
Emme veloita erillisiä pakkauskuluja.
Toimitusehdot
Toimitusehtomme on EXW.
Kuljetusliikkeiden ehtojen mukaisesti rahtihinnat sisältävät toimituksen katutasoon lastauslaiturille tai
auton välittömään läheisyyteen. Tavaran muu siirtäminen on maksullinen lisäpalvelu, josta voit sopia
erikseen myynnin kanssa.
Kun hyödynnät Hexaplanin edullisia kuljetussopimuksia, saat rahtiveloituksen samalla laskulla kuin
tuotteet. Rahtihinnat löydät www-sivuiltamme.
Voimme toimittaa tilauksen myös asiakkaan omalla
Itella Logisticsin, Kiitolinjan tai Kaukokiidon sopimuksella. Silloin tarvitsemme kuljetusliikkeen sopimusnumeronne. Nopeuttaaksemme toimitusaikoja
lähetykset saattavat tulla eri aikaan useammasta eri
varastosta.
Lähetyksen tarkistaminen ja huomautukset
Mahdolliset huomautukset tavaran laadusta tai muista epäkohdista on tehtävä viimeistään 5 päivän kuluessa tavaran vastaanottamisesta. Näkyvä vahinko
tai poikkeava kollimäärä on merkittävä varaumana
välittömästi rahtikirjaan ennen sen allekirjoittamista.
Rahtikirjan allekirjoittamisen jälkeen ilmenevät vahingot (nk. piilovauriot) on ilmoitettava 3 päivän sisällä. Tämän jälkeen ilmoitettuja vahinkoja ei korvata.
Kuljetusvaurioita koskevat huomautukset ainoastaan
Hexaplanin rahtisopimuksella kuljetetuista tuotteista.
Asiakas vastaa itse omilla sopimuksillaan kuljetettujen tuotteiden kuljetusreklamaatioista.
Hexaplan ei vastaa ns. epäsuorista vahingoista,
kuten esimerkiksi asiakkaan tulonmenetyksistä, tai
muulle kuin toimitetulle tuotteelle tapahtuneista
vahingoista.
Palautukset
Palautuksista on sovittava aina etukäteen Hexaplanin
myynnin kanssa. Palautettavista tuotteista hyvitämme 80% ostohinnasta, jos tuotteen kunto ja pakkaus
on jälleenmyyntikelpoinen. Emme ota vastaan käytettyjä tuotteita. Palautusrahdeista vastaa asiakas.
Lataa palautelomakkeemme verkkosivuiltamme, tulosta, täytä siihen oikeat tiedot ja palauta se yhdessä
palautettavan tuotteen kanssa. Palautelomakkeen
käyttö nopeuttaa asian käsittelyä myös kuljetusvaurioiden kohdalla. Palautusoikeus ei koske käytettyjä,
rikkinäisiä eikä erikoisvalmisteisia tuotteita tai suuria
tilausmääriä. Jos tarvitset tuotetta suuren määrän,
tilaa aina ensin yksi näytekappale.
Koekäyttö
Halutessasi testata tuotetta etukäteen, sovi koekäytöstä myynnin kanssa. Koekäyttö koskee tiettyjä
tuotteita. Koekäyttörahdeista vastaa asiakas.
Vakuutus
Toimitukset asiakkaan vastuulla. Vakuutamme lähetykset vain ostajan pyynnöstä ja kustannuksella.
Takuu
Kaikille toimittamillemme tuotteille myönnämme vähintään vuoden takuun, joka korvaa mahdolliset
valmistus- ja raaka-aineviat. Sellaisissa tapauksissa,
joissa takuuaika on pitempi, on tuotteen yhteydessä
siitä erillinen maininta. Takuu ei korvaa toimittamiemme tuotteiden virheellisestä käytöstä aiheutuneita vahinkoja. Takuuasioissa pyydämme ottamaan
yhteyttä asiakaspalveluumme.
Muutokset
Mahdollisesti vaihtelevien valuuttakurssien tai kohonneiden raaka-aine- tai työkustannusten takia pidätämme itsellämme oikeuden tarvittaessa tarkistaa
hintojamme.
Lisäksi pidätämme itsellämme oikeuden tuotteisiin
tehtäviin teknisiin muutoksiin ja parannuksiin.
Tavaran omistus
Myyjä pidättää tavaran omistusoikeuden itsellään,
kunnes maksu tavarasta ja toimituksesta on kokonaisuudessaan suoritettu.
Jokaisesta tilauksesta lähetetään ostajalle tilausvahvistus.
Muilta osin noudatetaan Teknisen Kaupan Liiton yleisiä myyntiehtoja TKL 04.
Painoteknisistä syistä tuotteiden värit kuvissa saattavat poiketa alkuperäisistä.
Pyrimme pitämään parhaamme mukaan tämän
kuvaston hinnat voimassa 31.12.2014 asti.
Hexaplan Oy pidättää oikeuden kaikkeen kuvaston
materiaaliin.
varastokalusteet |
Varastokalusteet
195,-
50
kg
per hyllytaso
Toimitetaan osina
Teräksinen peruskaappi
Ylivoimainen hinta-laatu-suhde!
Selkeälinjaista ja toimivaa säilytystilaa jokaiseen yritykseen, niin toimistoon kuin työkaluverstaaseenkin. Näissä pariovellisissa, lukittavissa teräskaapeissa säilyvät A4-arkistomapit, 400 mm hylly- ja varastolaatikot,
varaosat ja työkalut. Materiaali: teräspeltiä.
Värivaihtoehdot: pulverimaalattu vaalean helmenharmaaksi (RAL 7035)
tai tummanharmaaksi (RAL 7045).
Ovet pokattu, kotelopalkkivahvistettu, lukitus luotettavalla pystytankomekanismilla. Tyylikäs, upotettu lukituskahva ei tartu vaatteisiin.
Kaksi eri mallia
Korkeassa kaapissa neljä hyllytasoa (3 irtohyllyä ja pohjataso).
Matalassa kaapissa kaksi hyllytasoa (1 irtohylly ja pohjataso).
Lisähyllyjä voi tilata erikseen. Hyllytasojen säätöväli 50 mm. Hyllyn
kantavuus 50 kg.
Toimitetaan osina, erittäin helppo koota.
Reikälevy
Tukeva, vaaleanharmaaksi (RAL 7035) polttomaalattu teräsreikälevy.
Reikä 9 x 9 mm, jako 38 mm. Mitat: 550 (K) x 910 (L) mm. Levyyn sop.
koukut s. 132.
Tuote
Korkea kaappi
(pohja + 3 hyllytasoa)
Matala kaappi
Lisähylly
Korkea kaappi
(pohja + 3 hyllytasoa)
Matala kaappi
Lisähylly
Reikälevy
Valuma-allas
HINNAT ALV 0 %
Väri
Tuotenro
Hinta
Valuma-allas
Vaaleanharmaa
3018001-30
195,-
Sinkitty valuma-allas teräskaappiin. Mitat 910 (L) x 385 (S) mm
Vaaleanharmaa
Vaaleanharmaa
3018000-30
3018002-30
145,17,-
Tummanharmaa
3018001-32
195,-
Tummanharmaa
Tummanharmaa
Vaaleanharmaa
Sinkitty
3018000-32
3018002-32
3010003
3012900
145,17,47,43,-
UUTUUS!
5
varastokalusteet | koottavat teräskaapit
Teräskaappi
Tilava lukittava teräskaappi, joka on valmistettu 0,5 mm teräslevystä. Neljä
siirrettävää hyllyä, joista jokainen kestää 60 kg tasaisen kuormituksen. Väri: sininen. Mitat 2000 (K) x 1000 (L) x 500 (S) mm. Kaapin paino 68 kg. Lisävarusteena
lisähylly.
UUTUUS!
60
kg
per hyllytaso
229,-
Toimitetaan osina
Tuote
Kaappi
Lisähylly
Tuotenro
3016600-60
3016605
Hinta
229,27,-
Teräskaappi
Tukeva teräskaappi, joka sisältää 4 irrotettavaa
hyllytasoa ja salpalukon kahdella avaimella. Hyllyt
kestävät 70 kg:n tasaisen kuormituksen. Kaapin
kokonaiskuormituskyky on 320 kg.
Värivaihtoehdot: Pulverimaalattu sininen (-60) tai
harmaa (-30). Kaappi toimitetaan kokoamattomana.
Kaappien painot: 60 kg/1800 mm (K) ja 90 kg/2000
mm (K).
Sopii varastoon, arkistoon ja toimistoon. Saatavana
kahta eri kokoa.
Lisävarusteena takaseinään kiinnitettävä reikälevy
ja laatikko liukukiskoilla.
Teräskaappi 1800 (K) x 800 (L) x 400 (S) mm
Tuote
Teräskaappi, harmaa
Teräskaappi, sininen
Lisähylly 355 x 795 mm, harmaa
Lisähylly 355 x 795 mm, sininen
Reikälevy 480 x 666 mm, sininen
Laatikko liukukiskoilla 330 x 640 mm
70
kg
per hyllytaso
Toimitetaan osina
6
Tuotenro
3016000-30
3016000-60
3016001-30
3016001-60
3016003-60
3016002-60
Hinta
219,219,21,21,23,49,-
Teräskaappi 2000 (K) x 1000 (L) x 500 (S) mm
Tuote
Teräskaappi, harmaa
Teräskaappi, sininen
Lisähylly 465 x 995 mm, harmaa
Lisähylly 465 x 995 mm, sininen
Reikälevy 480 x 896 mm, sininen
Laatikko liukukiskoilla 420 x 840 mm
Tuotenro
3016010-30
3016010-60
3016011-30
3016011-60
3016013-60
3016012-60
Hinta
282,282,21,21,29,72,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | koottavat teräskaapit
150
kg
per hyllytaso
Toimitetaan osina
Teollisuuskaapit
Kaappiyhdistelmä 4 hyllytasolla
Laadukkaat kotimaiset kaapit moneen käyttöön. Työkalut ja muut tarvikkeet
pysyvät hyvässä järjestyksessä lukittavassa työkalukaapissa. Tyhjiä kaappeja voi
tarvittaessa kuljettaa pumppukärryllä tai trukilla. Vakiona neljä säätöjalkaa lattian
epätasaisuuksien tasoittamiseen.
1 kpl teollisuuskaappi. 4 kpl hyllytaso 400/500 x 1000 mm.
Tuote
Kaappi
Lisähylly
Kaappi
Lisähylly
Kaappi on valmistettu teräslevystä ja käsitelty kestävällä pulverimaalilla: runko
on vaaleanharmaa RAL 7038 ja ovet siniset RAL 5007. Hyllyjen korkeutta voi
säätää. Kantavuus 150 kg/hylly ja 30 kg/laatikko. Laatikot avautuvat täysin 1
kerrallaan. Toimitetaan osina.
Ulkomitat
S x L mm
400 x 1024
400 x 1000
500 x 1024
500 x 1000
Paino
kg
100
110
Tuotenro
3011000-60
3011005-30
3011002-60
3011001-30
Hinta
709,48,-/ 2 kpl
739,56,-/ 2 kpl
Kaappiyhdistelmä laatikostolla
Ulkomitat S x L x K: 400/500 x 1024 x 2000 mm.
1 kpl teollisuuskaappi. 2 kpl reikälevy 920 x 500 mm. 3 kpl vetolaatikko 347 x 904
x 107 mm, kantav. 30 kg. 2 kpl hyllytaso 400 x 1000 mm.
Tuote
Kaappi
Lisähylly
Ulkomitat
S x L mm
500 x 1024
500 x 1000
Paino
kg
140
Tuotenro
3011004-60
3011005-30
Hinta
1.119,48,-/ 2 kpl
Toimitetaan osina
100
kg
per hyllytaso
Teräskaappi Hex 20
Teräskaappi Hex 16
Peruskaappi sisälten neljä hyllytasoa ja pohjatason. Kaappi vaaleanharmaa, ovet
siniset. Kantavuus 100 kg/hyllytaso. Sopii myös Kennoset-laatikoille, katso sivu
37. Kaapin ulkomitat: 2100 (K) x 530 (S) x 1054 (L) mm. Toimitetaan osina.
Sisustuksena kolme hyllytasoa ja pohjataso. Kaappi vaalean­harmaa, ovet siniset. Kantavuus 100 kg/hyllytaso.
Tuote
Kaappi
Lisähylly
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
3013004-60
3013008-60
Hinta
889,37,-
Kaapin ulkomitat: 1600 (K) x 530 (S) x 1054 (L) mm. Toimitetaan osina.
Tuote
Kaappi
Lisähylly
Tuotenro
3013003-60
3013008-60
Hinta
889,37,-
7
varastokalusteet | koottavat teräskaapit
492,-
Toimitetaan osina
Hex 5 A
Hex 10 A
Perusmalli varustettuna kahdella hyllytasolla ja liukukiskoilla varustetulla vetolaatikolla.
Perusmalli varustettuna kahdella liukukiskoin varustetulla vetolaatikolla. Kaappi
vaaleanharmaa, ovet siniset.
Kantavuus 50 kg/hyllytaso.
Kantavuus 100 kg/hyllytaso.
Kaappi on vaaleanharmaa, ovet siniset. Toimitetaan osina.
Mitat: 915 (K) x 525 (S) x 1054 (L) mm.
Näihin kaapistoihin sopivat mainiosti monet Kennoset-sarjan 500 mm pitkät
laatikot, katso sivut 37-39.
Toimitetaan osina.
Mitat: 915 (K) x 525 (L) x 525 (S) mm.
Tuotenro
3013001-60
Hinta
492,-
Tuotenro
3013002-60
Hinta
809,-
809,-
Toimitetaan osina
Hex 20 B
Hex 20 C
Kuten malli 20 täydennettynä kahdella hyllytasolla, kahdeksalla
200 mm:n korkuisella välijakajalla, yhdellä 300 mm:n ja yhdellä 400 mm:n välijakajalla sekä kahdeksan laatikkoa käsittävällä laatikos­tolla. Neljässä laatikoston
laatikossa on väliseinät ja kuusi välijakajaa. Muissa laatikoissa kolme väliseinää
ja 12 välijakajaa.
Kaappi varustettuna 4 hyllytasolla (sis. pohjatason), kahdella 200 mm korkealla
välijakajalla ja yhdellä 400 mm korkealla välijakajalla.
8-laatikkoinen laatikosto, kuten Hex 20 B:ssä. Kaappi on varustettu rei’itetyillä takaja sivulevyillä työkalujen yms. koukkusäilytystä varten.
Kaappi vaaleanharmaa, ovet siniset. Toimitetaan osina.
Mitat: 2100 (K) x 530 (S) x 1054 (L) mm.
Tuotenro
3013005-60
8
Hinta
1.811,-
Tuotenro
3013006-60
Hinta
2.069,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | hitsatut teräskaapit
Valmiiksi koottu
Työkalukaappi
Työkalukaappi
Kätevä, sylinterilukollinen työkalukaappi, jossa 1 kpl korkeussäädettävä hylly ja
1 kpl ulosvedettävä laatikko.
Teräksinen, kokoon hitsattu työkalukaappi, jossa on 2 kpl ulosvedettäviä laatikoita ja 1 kpl hylly vakiona.
Laatikon mitat: 420 (L) x 345 (S) x 95 (K) mm. Hyllyn säätöväli 70 mm. Kaapin kantta
kiertää reunus, joka estää työkalujen tippumisen. Teräk­sinen kaappi on kokoon
hitsattu. Lisävarusteena saatavana hylly.
Laatikon mitat: 420 (L) x 345 (S) x 95 (K) mm. Hyllyn säätöväli 70 mm. Kaapin
kantta kiertää reunus, joka estää työkalujen tippumisen. Lukittavassa ovessa
L-mallinen kääntökahva. Lisävarusteena saatavana hylly.
Kaapin mitat: 500 (L) x 450 (S) x 900 (K) mm. Paino 25 kg. Kokonais­kantavuus
150 kg.
Kaapin mitat: 950 (L) x 450 (S) x 900 (K) mm. Paino 45 kg. Kokonais­kantavuus
200 kg.
Kaappia toimitetaan myös pyörillä varustettuna, jossa 75 mm:n kumi­pyörät, 2
jarrullista ja 2 ilman jarrua.
Kaappia toimitetaan myös pyörillä varustettuna, jossa 75 mm:n kumi­pyörät, 2
jarrullista ja 2 ilman jarrua.
Malli
Työkalukaappi
Työkalukaappi pyörillä
Lisähylly
Tuotenro
3017505-60
3017506-60
3017510-60
Hinta
199,299,20,-
Malli
Työkalukaappi
Työkalukaappi pyörillä
Lisähylly
Tuotenro
3017507-60
3017508-60
3017511-60
Hinta
345,445,28,-
Kotimaiset hitsatut teräskaapit
Hyllykaapit HK-42008U ja HK-52010M ovat kotimaisia ja kokoon hitsattuja. Kaksi
eri syvyyttä: 400 ja 500 mm. Turvallinen lukitus Abloy-lukolla ja kolmipistelukituksella, mukana kahdet avaimet.
Vakiovarustuksena 4 siirrettävää hyllyä, säätöväli 25 mm. Hyllyjen kantavuus:
400 mm syvässä 100 kg ja 500 mm syvässä jopa 200 kg.
Kaapissa vakiona säätöjalat ja sokkeli.
Värit: runko maalarin valkoinen RAL 9002 ja ovet caprin sininen RAL 5019.
UUTUUS!
100
200
per hyllytaso
per hyllytaso
kg
Valmiiksi koottu
Tuote
HK-42008U-kaappi
Lisähylly
HK-52010M
Lisähylly
HINNAT ALV 0 %
Mitat K x L x S mm
1980 x 830 x 423
770 x 400
1980 x 1030 x 523
970 x 500
Hyllyn
kantavuus
100
200
Tuotenro
3012005-60
3012006
3012007-60
3012008
kg
Hinta
409,19,499,20,-
9
varastokalusteet | hitsatut teräskaapit
Teräksiset säilytyskaapit
Vankat parioviset teräksiset peruskaapit neljällä hyllyllä ja yhdellä pohjatasolla. Hyllyt korkeussäädettäviä 50
mm:n välein. Kaksi eri kokovaihtoehtoa. Kaappien runko pulverimaalattu harmaaksi RAL 7035 ja ovet sinisiksi
RAL 5005. Toimitetaan koottuna.
Vakiona salpalukko ja 2 avainta. Kaapit sopivat varastoon, työpajaan, arkistoon ja toimistoon. Materiaalina
0,7 mm:n paksuinen teräs.
Kaapin 1 ulkomitat:
1950 (K) x 920 (L) x 420 (S) mm. Paino 58 kg.
Kokonaiskantavuus 300 kg.
Kaapin 2 ulkomitat:
1800 (K) x 800 (L) x 380 (S) mm. Paino 52 kg.
Kokonaiskantavuus 300 kg.
75
kg
Valmiiksi koottu
Tuote
Kaappi 1
Kaappi 2
Lisähylly kaappi 1
Tuotenro
3017501-60
3017500-60
3017502-30
per hyllytaso
Hinta
299,259,30,-
Hitsattu teräskaappi
Vankka kokoon hitsattu teräskaappi sopii tuotantotilaan, varastoon ja toimistoon. Materiaalina 0,7 mm teräs.
Hyllytason kantavuus tasaisesti lastattuna 60 kg.
Mitat 1950 (K) x 920 (L) x 420 (S) mm. Kaapin paino 54 kg.
60
UUTUUS!
kg
Valmiiksi koottu
315,-
per hyllytaso
Tuote
Kaappi
Lisähylly
Tuotenro
3016602-60
3016604
Hinta
315,29,-
Pariovinen teräskaappi
Tukeva, kokoonhitsattu pariovinen teräskaappi 4 hyllytasolla. Saatavana joko harmaalla rungolla ja sinisillä
ovilla tai kokonaan harmaana (-30).
Hyllyn kantavuus 68 kg.
Mitat: 1950 (K) x 914 (L) x 400 (S) mm.
Paino: 60 kg.
68
kg
Valmiiksi koottu
per hyllytaso
Tuote
Teräskaappi, harmaa/sin.
Teräskaappi, harmaa
Lisähylly
10
319,Tuotenro
3013015-60
3013015-30
3013016
Hinta
319,319,22,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | hitsatut teräskaapit
Työkalukaappi
Erittäin tukeva, kokoonhitsattu teräksinen työkalukaappi, joka on runsaasti varusteltu. Pulverimaalattu harmaa runko ja siniset ovet. Lukko kahdella avaimella.
Varusteet:
3 kpl perforoituja paneeleja. 2 kpl kiinteää hyllytasoa. 1 kpl ulosvedettävä hyllytaso. 1 kpl ulosvedettävä laatikko. 1 kpl 6-laatikkoinen laatikosto. 7 kpl muovilaatikkoja. 30-osainen ripustuskoukkusarja. Säädettävät jalat.
Mitat: 1020 (L) x 540 (S) x 2000 (K) mm. Paino 150 kg.
793,Tuote
Työkalukaappi
Tuotenro
3016020
Hinta
793,-
UUTUUS!
Kotimaiset teollisuuskaapit
Kotimaiset kaapit teollisuuden pientavaroiden turvalliseen säilytykseen. Jämäkkä
kokoon hitsattu kaappi Abloy-lukolla ja 2:lla avaimella, kolmipistelukitus. Kaappi
sisältää reikätakalevyn 970 x 600 mm ja 3 kpl vetolaatikoita 400/500 x 970 x 100
mm sekä 3 säädettävää hyllyä 25 mm:n säädöllä. Laatikoiden kantavuus 53 kg ja
hyllyjen kantavuus jopa 200 kg. Vakiona säätöjalat ja sokkeli. Kaksi eri syvyyttä:
400 ja 500 mm.
Värit: runko maalarin valkoinen RAL 9002 ja ovet caprin sininen RAL 5019.
100
200
per hyllytaso
per hyllytaso
kg
kg
Tuote
HK-42010M-kaappi
Lisähylly
Lisävetolaatikko
Lisäreikälevy
HK-52010M
Lisähylly
Lisävetolaatikko
Lisäreikälevy
HINNAT ALV 0 %
Valmiiksi koottu
Mitat K x L x S mm
1980 x 1030 x 423
970 x 400
400
1980 x 1030 x 523
970 x 500
500
Tuotenro
3012010-60
3012009
3012012
3012013
3012011-60
3012008
3012014
3012013
Hinta
732,18,81,55,798,20,98,55,-
11
varastokalusteet | latauskaapit
Latauskaappi kannettaville tietokoneille
Käytännöllinen ja turvallinen ratkaisu kannettavien tietokoneiden säilyttämiseen ja lataamiseen. Sopii
myös kameroille, matkapuhelimille ja muille sähkölaitteille. Kaapissa on 10 kpl lukittavia lokeroja.
Jokaisen lokeron sisällä oma sähköpistoke laitteen lataamista varten. Kaapin takaseinässä on reilun
kokoiset ilmanvaihtoaukot. Toimitukseen kuuluu 2 avainta per lukko sekä kaapin katolta lähtevä 2 metrin
johto kaapin kytkemiseksi sähkövirtaan.
Vakioväri maalarinvalkoinen RAL9002. Kuvan kaapissa ovet tummanharmaat RAL7024, runko maalarinvalkoinen RAL9002. Saatavana myös muilla väreillä, katso s. 188. Toimi­tetaan koottuna.
Mitat: 400 (L) x 532 (S) x 1900 (K) mm
alkaen
749,-
UUTUUS!
Tuote
Kaappi, kokovalkoinen
Kaappi, tummanharmaat ovet
Yleisavain, Eurolocks
Tuotenro
6500175-20
6500175-32
6500252
Hinta
749,793,25,-
Latauslokerokaappi
Latauslokerokaappi on kätevä ratkaisu tuotteiden säilyttämiseen ja lataamiseen. Jokaiselle käyttäjälle
oma lukittava lokero, johon mahtuu esim. suojavaatteet, ladattavat työkalut, matkapuhelimet ja käsipäätteet. Sopii hyvin työmaille, teollisuuteen, varastoon, pukuhuoneisiin jne. Kaapissa on 12 kpl lukittavia lokeroja. Jokaisen lokeron sisällä on 2 kpl sähköpistokkeita laitteiden lataamista varten. Lokerossa
on reilunkokoiset ilmastointireiät takaseinässä. Mukana tulee katolta lähtevä 2 metrin pistokejohto.
Vakioväri maalarinvalkoinen RAL9002. Kuvan kaapissa ovet siniset RAL5019, runko maalarinvalkoinen
RAL9002. Saatavana myös muilla väreillä, katso s. 188. Toimitetaan koottuna.
Mitat: 1200 (L) x 532 (S) x 1900 (K) mm
alkaen
UUTUUS!
Tuote
Kaappi, kokovalkoinen
Kaappi, siniset ovet
Yleisavain, Eurolocks
1.540,Tuotenro
6500176-20
6500176-60
6500252
Hinta
1.540,1.586,25,-
Teräskaappi lataustoiminnolla
Tukeva kotimainen hitsattu teräskaappi latausominaisuudella. Voit säilyttää ja ladata tuotteita turvallisesti tässä kaapissa. Hyllyt ovat säädettävät, joten isommatkin laitteet mahtuvat kaappiin. Hyllyjen
kantavuus jopa 200 kg tasaisesti lastattuna. Peruspakettiin kuuluu 4 siirrettävää hyllytasoa + pohjataso.
Abloy-lukko 2 avaimella sekä kaapin sivussa yhteensä 20 latauspistoketta (4 kpl:een sarja/hyllyväli).
Mukana tulee 2 metrinen katolta lähtevä pistokejohto. Kaapissa on ilmanvaihtoreiät katossa ja pohjassa.
Kaapin runko on maalarinvalkoinen RAL 9002 ja ovet caprin siniset RAL 5019. Saatavana myös muilla
oviväreillä, katso s. 188. Toimitetaan koottuna.
Kaapin mitat 1030 (L) x 423 (S) x 1980 (K) mm.
UUTUUS!
200
kg
per hyllytaso
Valmiiksi koottu
Tuote
Kaappi
Lisähylly 400 x 970 mm
Yleisavain, Abloy
12
Tuotenro
3012020-60
3012006
6500251
889,Hinta
889,19,25,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | tietokonekaapit
Tietokonekaapit
Syvä malli isolle näytölle:
Kokoon hitsattu 1 mm teräspeltinen rakenne suojelee
tietokonetta pölyltä, lialta ja kolhuilta. Kaapin voi lukita
3 kohdasta eri osastoittain. Ulosvedettävä näppäin- ja
hiiritaso saadaan kätevästi työnnettyä kaapin sisään kun
se ei ole käytössä. Alakaapissa säädettävä hylly. Paino
75 kg. Kaksi värivaihtoehtoa, sininen RAL5005 ja harmaa
RAL7037.
Litteän näytön malli:
Kokoonhitsattu 0,8 mm teräspeltinen kaappi litteän näytön suojaamiseen. Kaapissa on 2 lukittavaa osastoa ja
kiinteä näppäin- ja hiiritaso. Alakaapissa ulosvedettävä
hylly keskusyksikölle. Paino 40 kg. Kaksi värivaihtoehtoa,
sininen RAL5005 ja harmaa RAL7037.
Molemmissa malleissa sisäänrakennettu tuuletin.
Molemmat mallit sopivat erityisesti teollisuusympäristöön.
Mitat: syvä 1730 (K) x 640 (L) x 560 (S) mm.
litteä: 1730 (K) x 600 (L) x 330 (S) mm.
Tuote
Syvä malli, harmaa
Syvä malli, sininen
Litteä malli, harmaa
Litteä malli, sininen
Tuotenro
3026601-30
3026601-60
3026600-30
3026600-60
Hinta
799,799,499,499,-
alkaen
499,-
a Tietokonekaappi
Edullinen osina toimitettava tietokonekaappi teolliseen
ympäristöön. Soveltuu 19 tuuman näytöille. Varustettu
kolmella lukolla. Näppäintaso ulosvedettävissä.
Yläkaapin mitat:
580 (L) x 500 (S) x 660 (K) mm
Alakaapin mitat:
580 (L) x 500 (S) x 780 (K) mm
Kaappi ei sisällä tuuletinta, pistorasiaa tms. sähköisiä
laitteita. Pulverimaalattu sininen (RAL 5010), harmaa
(RAL 7035).
Ulkomitat 645 (L) x 545 (S) x 1730 (K) mm.
Tuote
Syvä malli
Tuotenro
3026001
Hinta
449,-
b Tietokonekaappi litteälle
näytölle
Hitsattu runko teräspellistä. Sopii jopa 19 tuuman näytöille. Lukittavat ovet. Näppäimistö ja hiirialusta omassa
ulosvetolaatikossaan. Pulverimaalattu siniharmaaksi.
Alakaapissa on 1 hyllytaso ja huoltoluukku sivulle.
Suositellaan kiinnitettäväksi seinään.
Mitat: 630 (L) x 330 (S) x 1630 (K) mm
Paino 40 kg.
Tuote
Litteä malli
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
3026000
Hinta
505,-
a
Toimitetaan osina
b
13
varastokalusteet | kemikaalikaapit
Paloturvakaappi 90 min
Määräysten mukainen kaappi palavien nesteiden varastointiin sisätiloissa (EN 14470-1).
Maadoitusliitäntä, katossa tuuletusliitäntä. Ovissa sulkumekanismi. Asetus vaakasuoraan pohjassa olevien säätöjalkojen avulla. Hyllytasojen (3 kpl) kantavuus 75
kg, korkeussäädettäviä 32 mm:n välein.
Mitat 600 mm:
Ulkomitat 600 (L) x 615 (S) x 1968 (K) mm.
Sisämitat 450 (L) x 520 (S) x 1740 (K) mm.
Paino n. 260 kg.
75
kg
Mitat 1200 mm:
Ulkomitat 1200 (L) x 615 (S) x 1968 (K) mm.
Sisämitat 1050 (L) x 520 (S) x 1740 (K) mm.
per hyllytaso
Paino n. 420 kg.
Kuvassa alahyllyllä oleva valuma-allas on vakiovaruste. Lisä­va­rusteena saatavilla muille hyllylle sijoitettava PE-turva-allas.
Tuote
Paloturvakaappi 600 mm
Paloturvakaappi 1200 mm
PE-turva-allas 600 mm
PE-turva-allas 1200 mm
Tuotenro
7211001
7211002
7211003
7211004
Hinta
3.139,3.769,83,99,-
Kemikaalikaappi KEM-1 ja KEM-2
Kotimainen vankka kokoon hitsattu teräksinen kemikaalikaappi, joka soveltuu maalien ja kemikaalien
lukittavaan säilytykseen. Kolmipistelukitus ja Abloy-lukko 2 avaimella. Korkeassa kaapissa on vakiona
4 kpl sinkittyjä valumakaukalohyllyjä. Matalassa kaapissa vakiona 2 kpl kaukalohyllyjä. Hyllyn korkeus
säädettävissä 25 mm välein. Hyllytason kantavuus jopa 200 kg. Kaapin katossa 100 mm IV-laipan
paikka, ilmanvaihtoreiät ovissa. Kaapissa on säätöjalat, sokkeli ja varoitustarra ovessa. Kaukalohyllyn
tilavuus on 20 litraa – markkinoiden suurimpia.
Rungon ja hyllyjen väri: RAL9002 maalarin valkoinen, ovet RAL 5019 Caprin sininen.
Korkea KEM-1 mitat L1030 x S423 x K1980 mm.
Matala KEM-2 mitat L1030 x S423 x K1040 mm
UUTUUS!
200
kg
per hyllytaso
Tuote
Korkea KEM-1
Matala KEM-2
Valumakaukalo
Mitat L x S x K mm
1030 x 423 x 1980
1030 x 423 x 1040
1030 x 423
Tuotenro
7212001
7212002
7212003
Hinta
699,499,39,-
Kemikaalikaapit
Nämä uudet tukevat kemikaalikaapit ovat kokoonhitsattuja, teräspeltisiä säilytyskaappeja ympäristöllle
haitallisten, palamattomien aineiden säilytykseen.
Kaksi mallia: Korkea kaappi 4 galvanoidulla säädettävällä hyllytasolla ja matala kaappi 2 säädettävällä
hyllytasolla.Kaapin runko vaaleanharmaa RAL 7035 ja ovet ovat siniset RAL 5010.
Hyllyt toimivat valuma-altaina ja yhden hyllyn tilavuus n. 10,5 litraa.
Hyllyn kantavuus 75 kg. Molemmat kaapit on varustettu kahdella 100 mm:n halkaisijaltaan olevilla ilmanvaihtoaukoilla,
joista 1 seinässä ja 1 katossa.
alkaen
519,Malli
Korkea
Matala
14
Mitat L x S x K mm
1000 x 435 x 1990
1000 x 435 x 1040
75
kg
per hyllytaso
Tuotenro
7211501
7211500
Hinta
725,519,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | hyllystöt
Kotimainen teräksinen
HXA-perushyllystö
Tukeva ja helposti muunneltavissa oleva, mutta silti
edullinen hyllystö, joka soveltuu moneen käyttöön.
Hyllystö toimitetaan päädyt valmiiksi koottuina.
Takatuet kiinnitetään ruuviliitoksilla päätyihin ja
hyllyt asennetaan kannattimiensa varaan halutulle
korkeudelle. Helppo koota ja kasvattaa.
Hyllytasojen säätöväli on 46 mm. Hyllytason kantavuus 80 kg tasaista kuormaa. Välikön kantavuus 500
kg. Pulverimaalattu harmaaksi RAL 9002.
alkaen
74,80
kg
per hyllytaso
Perusosa
Perusosa sisältää 2 kpl päätyosia, 4 kpl aluslevyjä, 5
hyllytasoa kannattimineen, 2 kpl takatukiristikkoa ja
tarvittavat kiinnitysosat. Perusosan mitat: 400 (S) x
1000 (L) x 1928 (K) mm.
Jatko-osa sisältää 1 kpl päätyosia, 2 kpl aluslevyjä, 5
hyllytasoa kannattimineen, 1 kpl takatukiristikkoja ja
tarvittavat kiinnitysosat. Jatko-osan mitat: 400 (S) x
1000 (L) x 1928 (K) mm. Paino 18,30 kg.
Paino 23 kg.
Hyllyn mitat: 400 (S) x 1000 (L) mm. Hyllytaso 2,5 kg.
Tuote
Perusosa
Jatko-osa
Lisähylly
Hyllytason kannatin
Tuotenro
2010450
2010451
2010452
2010210
Hinta
93,00
74,00
9,50
0,20
Kuvassa hyllystö yhdellä jatko-osalla.
UUTUUS!
Korkealaatuinen elintarvikehylly PRO
PRO on tukeva, monipuolinen ja hygieeninen hylly. Se soveltuu kaikkiin varastointitarpeisiin niin kuiva-, kylmä- kuin
pakastevarastoihin. Kestää lämpötiloja +90°C…-30°C. Hylly on suunniteltu erityisesti elintarvikekäyttöön ammattikeittiöihin, ruokateollisuuteen, kauppoihin, ravintoloihin, juustoloihin, leipomoihin ym. Sopii myös sairaaloihin,
laboratorioihin ja puhdastiloihin. PRO-hylly on erittäin hygieeninen ja helppo puhdistaa. Hyllyssä ei ole ruostuvia
osia tai likaa kerääviä takatukia ja koloja. Hyllyelementit ovat konepestäviä. Kantavuus on peräti 240 kg per hyllytaso. Metrin leveän nelitasoisen hyllyn kantokyky on lähes 1000 kg.
Tukijalkojen materiaali on anodisoitu alumiini. Hyllytason elementit ovat vaaleanharmaata HD-polyeteeniä.
Yhden elementin leveys on 75mm.
Hyllytasot ovat korkeussäädettävissä 150 mm välein. Itsekantava rakenne ei tarvitse erikoiskiinnikkeitä lattiaan
tai seiniin.
Hylly on erittäin helppo koota ilman työkaluja.
Hyllylle on myönnetty NSF-sertifikaatti, NF-sertifikaatti ja GS-sertifikaatti elintarvikekäyttöön.
Mitat 1000 (L) x 375 (S) x 1700 (K) mm.
Paketti sisältää 2 kpl H-jalkoja ja 4 kpl 925 mm hyllyjä (hyllyelementit 150 mm).
Pakkauksen paino 16 kg. Toimitetaan osissa.
Tuotenro
2012500
HINNAT ALV 0 %
Hinta
358,-
240
kg
Toimitetaan osina
358,-
per hyllytaso
15
varastokalusteet | hyllyt
75,-
Tukeva Rack-perushyllystö
Edullinen, teräksinen hyllystö, joka on erittäin helppo koota ilman ruuveja ja työkaluja. Pulverimaalattu tummanharmaaksi. Sopii ulkonäkönsä puolesta varastoihin, myymälöihin, työpajoihin ja myös toimistoihin. Hyllystön kokonaiskantavuus
500 kg tasaisesti kuormattuna. Toimitetaan osina, sisältäen 5 kpl melamiinisia
hyllytasoja.
Mitat: 1800 (K) x 900 (L) x 430 (S) mm.
Tuote
Hyllystö
Nimikelista 28 x 895 mm
Tuotenro
2018000
1572010
Hinta
75,00
1,70
500
kg
kokonaiskantavuus
Toimitetaan osina
Erittäin hyvä hintalaatusuhde!
Kuvassa vasemmalla 1940- sarjan värikkäät
ottolaatikot. Tiedot s. 38.
Hyllylaatikosto til.koodi 2220022-10, hinta
84,-. Tiedot s. 35.
16
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | hyllyt
92,-
Vankka Beam-perushyllystö
Hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä ja muunneltava perushyllystö. Nopea ja
helppo koota ilman ruuveja. Hylly voidaan jakaa kahteen matalaan hyllyyn. Isossa
kuvassa 2 kpl hyllystöjä. Toimitetaan osina. Tummanharmaaksi pulverimaalattua
terästä. 5 kpl melamiinisia hyllytasoja sisältyy hintaan. Kokonaiskantavuus 680
kg tasaisesti kuormattuna.
Erittäin hyvä hinta-laatusuhde!
Mitat: 1828 (K) x 1238 (L) x 476 (S) mm.
Tuotenro
2018001
Hinta
92,-
680
kg
Toimitetaan osina
kokonaiskantavuus
UUTUUS!
Vankka teollisuushylly
Erittäin vankka ja tukeva raskaan tavaran hylly. Neljä verkkohyllyä, joista jokainen kestää 900 kg tasaisen kuormituksen. Teräsvahvuus 1,5 mm. Kestävä
pulverimaalaus, joka ei naarmutu helposti. Hitsatut päädyt. Toimitetaan osissa,
helppo koota.
Reilu koko 1955 (K) × 1829 (L) x 610 (S) mm. Hyllyn paino 76 kg.
Tuotenro
2018002
HINNAT ALV 0 %
Hinta
249,-
900
kg
per hyllytaso
17
varastokalusteet | pientavarahyllyt
Kotimainen teräksinen perushyllystö
Näiden hyllyjen laadusta, toimivuudesta ja tukevuudesta ei ole tingitty
tuumaakaan.
Perusosaan (2020 mm) sisältyy:
4 pylvästä
6 hyllytasoa ja hyllynkannattimet
4 tukilevyä
4 aluslevyä
20 M6 x 12 -pulttia ja M6-mutteria
alkaen
129,-
HUOM! 2295 mm hyllykön hintaan sisältyy 7 kpl hyllytasoja kannattimineen.
Jatko-osaan (2020 mm) sisältyy:
2 pylvästä
6 hyllytasoa ja hyllynkannattimet
2 tukilevyä
10 M6 x 12-pulttia ja mutteria ja 2 aluslevyä
Vastaavasti tässä paketissa 2295 mm hyllykköön kuuluu 7 kpl hyllytasoja kannattimineen.
Hyllyjä saatavana myös 900 ja 1280 mm:n pituisina.
Pylväät: tummanharmaat, RAL 7016
Hyllytasot: vaaleanharmaat, RAL 9002
Toimitetaan osina
Tukilevyt, takatuet, aluslevyt, ruuvit ja mutterit: sinkitty
NORMAALITUENTA H= 2020 mm
1 välikkö
Sijainti
Ylempi/pitkä
Alempi/lyhyt
Huom! Takatuet eivät sisälly hintaan.
Hyllykkö
Perusosa
Jatko-osa
Irtohyllyt
Hyllytasoon sisältyy 3 kpl
hyllynkannattimia.
Kuljetuspakkauksessa 6 kpl
irtohyllyjä.
Hyllytason kannatin
18
Hyllykön ulkomitat mm
SxLxK
300 x 1000 x 2020
300 x 1000 x 2295
Hyllytason
kantokyky kg
150
2 välikköä
Tyyppi
L/966
L/460
Lukumäärä
2 kpl/5 välikköä
2 kpl/4 välikköä
Tuotenro
2010030
2010031
3–4 välikköä
Tuotenro
2010201
2010200
Hinta
8,55
7,00
Hinta/kpl
129,00
146,00
400 x 1000 x 2020
400 x 1000 x 2295
150
2010040
2010041
140,00
159,00
500 x 1000 x 2020
500 x 1000 x 2295
200
2010050
2010051
173,00
198,00
600 x 1000 x 2020
600 x 1000 x 2295
200
2010060
2010061
194,00
222,00
300 x 1000 x 2020
300 x 1000 x 2295
150
2010130
2010131
99,00
114,00
400 x 1000 x 2020
400 x 1000 x 2295
150
2010140
2010141
110,00
126,00
500 x 1000 x 2020
500 x 1000 x 2295
200
2010150
2010151
142,00
163,00
600 x 1000 x 2020
600 x 1000 x 2295
200
2010160
2010161
162,00
187,00
300 x 1000
400 x 1000
150
150
2010230
2010240
12,00
13,50
500 x 1000
600 x 1000
200
200
2010250
2010260
19,00
22,00
2010210
0,20
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | pientavarahyllyt
Kotimaisia pientavarahyllypaketteja
Paketti 3
Hyllystön korkeus: 2020 mm
Hyllytason pituus 1000 mm
Hyllystön kokonaispituus 3050 mm
Sis. 2 kpl päätylevyjä
c
a
Paketti 1
Tilauskoodi
2010313
2010314
2010315
2010316
Paketti 2
Hyllystön korkeus: 2020 mm
Hyllytason pituus 1000 mm
Hyllystön kokonaispituus 4055 mm
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
2010323
2010324
2010325
2010326
Hinta
396,443,543,643,-
Päätyseinä vaaleanharmaa RAL 9002
e
Hinta
342,375,473,534,-
b
Hyllytason
syvyys mm
300
400
500
600
Tuotenro
2010333
2010334
2010335
2010336
Kuvissa näkyvät muovilaatikot eivät sisälly paketteihin.
Hyllystön korkeus: 2020 mm
Hyllytason pituus 1000 mm
Hyllystön kokonaispituus 3050 mm
Hyllytason
syvyys mm
300
400
500
600
Hyllytason
syvyys mm
300
400
500
600
Hinta
441,485,615,697,-
d
Paketti 4
Paketti 5
Hyllystön korkeus 2020 mm
Hyllytason pituus 1000 mm
Hyllystön kokonaispituus 2045 mm
Sis. 2 kpl pääty- ja 2 kpl taustalevyjä
Hyllystön korkeus: 2020 mm
Hyllytason pituus 1000 mm
Hyllystön kokonaispituus 2045 mm
Sis. 2 kpl päätylevyjä
Hyllytason
syvyys mm
300
400
500
600
Tuotenro
2010343
2010344
2010345
2010346
Hinta
499,535,599,679,-
Hyllytason
syvyys mm
300
400
500
600
Tuotenro
2010353
2010354
2010355
2010356
Hinta
297,333,399,479,-
19
varastokalusteet | perushyllystöt
439,-
Kuvan kokonaisuus
Kuvan yhdistelmässä 1 kpl perusosa ja 3 kpl jatko-osia.
Meta Clip Perushyllystö
Tukeva sinkitystä teräksestä valmistettu perushyllystö, jonka neljä hyllyä kantavavat kukin 150 kiloa tasaisesti kuormattuna. Kokonaiskantavuus 600 kg.
Hyllystö toimitetaan osina ja se on helppo koota ilman ruuveja ja työkaluja.
Perusosa sisältää 4 kpl hyllyjä kannattimineen, 2 kpl päätyosia, 4 aluslevyä ja
2 kpl takatukia kiinnittimineen. Hyllystö sopii varastoon, työpajaan, myymälään,
toimistoon ja arkistoon.
Hyllyt ovat korkeussäädettäviä 50 mm:n välein. Mitat: 2000 (K) x 1000 (L) x 600
(S) mm.
Jatko-osilla voit laajentaa hyllystöä tarpeen mukaan. Sisältää 4 kpl hyllyjä
kiinnittimineen, 1 kpl päätyosa, 2 kpl aluslevyjä, 1 kpl takatukia kiinnittimineen.
Mitat: 2000 (K) x 1000 (L) x 600 (S) mm.
Tuote
Perusosa
Jatko-osa
Lisähyllyt
(2 kpl/paketti)
Mitat K x L x S mm
2000 x 1000 x 600
2000 x 1000 x 600
Tuotenro
2016501
2016502
2016504
Hinta
142,99,-
150
kg
per hyllytaso
Toimitetaan osina
39,-
Meta QuickSet Perushyllystö
Tukeva sinkitystä teräksestä valmistettu hyllystöpaketti kolmella väliköllä, jonka
kaikki hyllyt kantavavat 150 kiloa tasaisesti kuormattuna. Hyllystön kokonaiskantavuus 1.800 kg. Hyllystö toimitetaan osina ja se on helppo koota ilman
ruuveja ja työkaluja. Hyllystö sopii varastoon, työpajaan, myymälään, toimistoon
ja arkistoon.
Hyllystöpaketti sisältää 12 kpl hyllyjä kannattimineen,
4 kpl päätyosia, 8 aluslevyä ja 5 kpl takatukia kiinnittimineen.
Hyllyt ovat korkeussäädettäviä 50 mm:n välein. Mitat:
2000 (K) x 3000 (L) x 500 (S) mm.
Tuote
Hyllypaketti
Lisähyllyt (2 kpl/paketti)
20
Tuotenro
2016500
2016503
299,Hinta
299,35,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | raskaat hyllystöt
Kotimainen raskassäilytysjärjestelmä
Raskassäilytysjärjestelmä soveltuu suurille, raskaille tavaroille. Hyllystöä on saatavana
yhtä vakiokorkeutta 200 cm ja kahta leveyttä; 75 ja 95 cm. Perus- sekä jatko-osiin kuuluu
kaikkiin vakiona 6 hyllytasoa.
Yksittäisen hyllytason maksimikantavuus on 75 cm levyisenä 400 kg ja 95 cm levyisenä
350 kg. Kapeamman jakson maksimi kokonaiskantavuus on 2000 kg ja leveämmän 1750
kg.
400
350
per hyllytaso
(75/200)
per hyllytaso
(95/200)
kg
Tuote
Perusjakso 75/200
Lisäjakso 75/200
Perusjakso 95/200
Lisäjakso 95/200
kg
Toimitetaan osina
Mitat mm
750 x 714 x 2000
705 x 714 x 2000
950 x 714 x 2000
905 x 714 x 2000
Lisänimi
C37535001
C37735001
C39535001
C39735001
Tuotenro
2011200
2011201
2011202
2011203
Hinta
529,439,589,499,-
Keskiraskas hylly
Todella tukeva hyllyratkaisu raskaiden pientavaroiden säilytykseen ja varastointiin. Hyllyjen
täyttö onnistuu molemmilta puolilta. Jokainen hylly palkkien päällä. Vakiokorkeudet 2500
ja 3000 mm, leveys 1400 mm + päätyelementti 60 mm, syvyys 800 mm. Viisi metallista
hyllytasoa, joiden kantavuus 500 kg / taso.
500
kg
per hyllytaso
Tuote
Aloitusosa
Jatko-osa
Aloitusosa
Jatko-osa
Lisähylly
Toimitetaan osina
Korkeus mm
2500
2500
3000
3000
Tuotenro
2014600
2014601
2014602
2014603
2014604
Hinta
349,319,359,329,58,-
Aloitusosa
jatko-osa
Rengashylly
Jämerä hyllykkö renkaiden järkevään säilytykseen. Kolme eri korkeutta. Voidaan lastata
ja purkaa molemmilta puolilta. Rakenna oma kokonaisuutesi päätyelementeistä sekä
vaakapalkeista.
Kantavuus 500 kg / hyllytaso. Helppo asentaa. Kuvassa 3000 mm korkea hyllystö.
Päätyelementin syvyys 400 mm.
alkaen
34,-
500
kg
per hyllytaso
Tuote
Päätyelementti
Päätyelementti
Päätyelementti
Vaakapalkki
HINNAT ALV 0 %
Päätyelementit
Toimitetaan osina
Korkeus
mm
2000
2500
3000
1200 pituus
Syvyys
mm
400
400
400
Tuotenro
2014620
2014621
2014622
2014623
Hinta
34,42,50,9,-
UUTUUS!
21
varastokalusteet | kuormalavahyllyt
alkaen
85,-
Pylväselementit
Kotimaiset kuormahyllyt ja lisätarvikkeet
Pylväselementti, syvyys 1050 mm
Perinteinen kuormalavahylly on edelleen yleisin tapa varastoida kuormalavoja. Kasten-kuorma­lavahylly on
mitoitettu SFS-EN 15512 -standardin mukaisesti.
Sis. aluslevyt.
Pylväselementti 1050 ja 1100 mm
Sinkitystä erikoislujasta teräksestä valmistetut pylväät. Hinnat osina sisältäen tarvittavat diagonaalituet ja
kiinnitysosat. Pylväselementin kantavuus on riippuvainen vaakapalkkien korkeus­jaosta. Pylväselementit voidaan toimittaa myös koottuna lisähintaan. Kysy toimitusaikaa!
Tuotenro
2050022
2050023
2050024
2050025
Vaakapalkit
Pylväselementti, syvyys 1100 mm
Turvallisuussyistä oranssiksi polttomaalatut vaakapalkit. FIN- ja EURlavoille on molem­mille ­optimoidut mittansa ja kantavuuksissa löytyy.
Valitse taulukosta sopiva. Taulukon kantavuudet laskettu L-pylväillä.
Sis. varmistimet. Uusi standardi Box-palkki tarjoaa optimoidun kantavuuden ja on yhteensopiva nykyisen Kasten palkin kanssa.
Sis. aluslevyt.
Pituus mm
Sopivuus
2300
FIN
2300
FIN
3400
FIN
3400
FIN
3600
FIN/EUR
1850
EUR
2750
EUR
Vaakapalkin varmistin
22
Korkeus mm
2500
3000
3500
4000
Kantavuus kg/taso
2350
3160
2120
3170
2850
2930
1730
Korkeus
2500
3000
3500
4000
Tuotenro
2050201
2050202
2050204
2050205
2050206
2050200
2050203
2050210
Tuotenro
2050101
2050103
2050104
2050105
Hinta
85,99,118,134,-
Hinta
85,97,116,131,-
Hinta
40,44,66,74,78,37.45,0,40 / kpl
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | kuormalavahyllyt
a Kuormataso
Valmistettu sinkitystä teräslevystä.
Mitat:
375 x 1050, 375 x 1100, FIN-lavan vaakapalkki
455 x 1050, 455 x 1100, EUR-lavan vaakapalkki
Mitat mm
375 x 1100
455 x 1100
375 x 1050
455 x1050
Kantavuus kg
180
180
200
200
Tuotenro
2050311
2050310
2050300
2050301
Hinta
25,26,22,23,-
b Välipalkki
Kätevä apu käsiteltäessä EUR- ja FIN-lavoja – varmistaa lavakäsittelyn turvallisuuden.
Mahdollistaa lavojen pitkäsivukäsittelyn. Valmistettu tukevasta sinkitystä teräsprofiilista.
Kantavuus 1000 kg/pari.
Mitat mm
42 x 1100
42 x 1050
Tuotenro
1571001
1571002
c
b
c
a
Hinta
17,00
17,50
d
e
c Tynnyrialusta
f
Valmistettu tukevasta teräsprofiilista, epoksipolttolakattu harmaaksi (RAL 9002). Kantavuus
400 kg.
Mitat mm
450 x 1120 (1100)
450 x 1070 (1050)
Tuotenro
2050306
2050305
Hinta
89,88,-
d Hyllyritilä
Kaksi kokoa: FIN-lava 1125 (L) x 1050 (S) mm ja EUR-lava 890 (L) x 1050 mm. Soveltuvat 1050
mm syvään hyllyyn.
Tuote
d Hyllyritilä EUR
d Hyllyritilä FIN
e Sinkitty vetotaso
EURO-lavalle
e Sinkitty vetotaso FIN-lavalle
HINNAT ALV 0 %
Kantavuus kg
1000
1000
Tuotenro
2052003
2052004
Hinta
43,46,-
800
2052001
355,-
800
2052002
395,-
f Tunnelisuojus
Sinkityllä tunnelisuojuksella varmistat turvallisen ajoreitin hyllyjen alta. Tunnelisuojus estää lavan putoamisen hyllystä virheellisen käsittelyn tai törmäyksen seurauksena.
Lavamalli
EUR
FIN
EUR
FIN
Syvyys mm
1050
1050
1100
1100
Tuotenro
2050318
2050319
2050320
2050321
Hinta
58,65,57,64,-
23
varastokalusteet | kuormalavahyllyjen lisäosat
Törmäyssuoja
Estää trukin törmäämisen pylväselementteihin hyllystön päissä. Kaksi mallia, yksipuolinen (A) ja
kaksipuolinen (B) hyllyjen ollessa selätysten asennettuina.
Mitat mm
(A) 400 x 1210
(B) 400 x 2460
Tuotenro
2050307
2050308
Hinta
177,273,-
Etupylväänsuoja
Muovinen etupylväänsuojus
Estää trukin törmäämisen yksittäiseen pyl­vääseen.
Korkeus 400 mm.
Suojaa etupylväät 400 mm korkealla keltamustalla
muovisuojuksella.
Tuotenro
2050304
Hinta
39,-
Tuotenro
2050315
Hinta
65,-
Törmäyssuojat
Erittäin vahvat törmäyssuojat, joilla voidaan suojata
esim. koneita, varastohyllyjen pystypalkkeja ja työskentelyalueita.
a
Keltainen huomioväri lisää turvallisuutta. 3 eri mallia. Kiinnitysreiät valmiina.
Putken Ø 114 mm.
Pylväänsuojus kulma ja keskimalli
c
b
d
Malli
a Korkea
b Matala
c Tolppa
24
Mitat mm
1220 (P) x 1060 (K)
1220 (P) x 230 (K)
915 (K)
Asennuslevyn
mitat mm
203 (L) x 203 (P)
203 (L) x 203 (P)
254 (L) x 254 (P)
Paino
kg
47
27
27
e
Tuotenro
6016601
6016602
6016603
Suojaa kulma- ja keskipylväät näillä 680 mm korkeilla keltaisilla suojilla.
Hinta
189,146,89,-
Suojusmalli
d Keski
e Kulma
Mitat
mm
110 x 680
130 x 680
Tuotenro
2050316
2050317
Hinta
38,52,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | kuormalavahyllyjen lisäosat
Asfalttiasennuskisko
UNP220
Asfaltille sallittu pintapaine on 25
kertaa pienempi kuin betonille sallittu. Käytä lattiakiskoa, kun asennat kuormalavahyllystöt asfaltille.
Maksimi kuormalavahyllyn korkeus
6m. Maksimi välikkökuorma 8000 kg.
Mitat 1150 x 220 mm.
Tuotenro
2050329
Hinta
249,-
alkaen
UUTUUS!
264,-
Etupylvään törmäyssuoja lattiakiskolle
Asfalttiasennuksessa käytettävälle
lattiakiskolle on oma törmäyssuojansa. Korkeus 400 mm. Pintäkäsittely
sinkitty.
Tuotenro
2050330
Hinta
63,-
Laarihyllyt – lisätarvike kuormalavahyllyille
Kelapalkkipari
Väri harmaa RAL 9002 (kuvasta poiketen). Ei sisällä akselia. Kantavuus
1000 kg.
Tuotenro
2050328
Hinta
143,-
Helposti muunneltavilla laarihyllyillä saat tavarat järjestykseen. Valitse sopiva
laarihyllyn leveys ja lisää pääty- tai välijakajia tarpeen mukaan. Hyllyjen syvyys
1050 mm. Kevyen kappaletavaran säilytykseen.
Tuote
Laarihylly
Laarihylly
Laarihylly
Laarihylly
Laarihylly
Pääty-/välijakaja
Leveys mm
1850
2300
2750
3400
3600
365 (K) x 1050 (S)
Tuotenro
2050322
2050323
2050324
2050325
2050326
2050327
Hinta
264,316,373,458,453,24,-
Täytealuslevy
Lattian on oltava tasainen, jotta hyllystön poikkeamat pystysuorasta ovat
toleranssien mukaiset. Sinkityllä aluslevyllä saat tasoitettua lattian epätasaisuutta.
EUR-lavan vetotaso
lattialle
Kaikkiin kuormalavahyllystöihin sopiva
U-muo­toinen vetotaso yhdistettynä
esim. lavakauluksiin ja tilanjakajiin
lisää varastoitavien tuotteiden tehokasta järjestystä. Soveltuu 1200 (L)
x 800 (P) EUR-lavoille. 5 kpl kiinteää
kuulalaakeroitua nylonpyörää.
Mitat: 1200 (P) x 870 (L) x 150 (K) mm.
Kantavuus 1000 kg.
HINNAT ALV 0 %
Mitat mm
1 x 115 x 140
1 x 115 x 160
Tuotenro
2050313
2050314
Hinta
0,55
0,75
189,Tuotenro
2056000
Hinta
189,-
25
varastokalusteet | kuormalavahyllypaketit
Lavatavaran varastointiin kehitettyä systeemiajattelua, mittatarkkuutta ja lujuutta parhaimmillaan. Kotimainen
laatutuote kilpailukykyisin hinnoin.
Nämä vakiokuormalavahyllyt on mitoitettu FIN-lavoille 1000 x 1200 mm ja EURlavoille 800 x 1200 mm. Mitoituksessa on otettu huo­mioon nopean ja turvallisen
työskentelyn vaatimat välykset. Lavojen sijoittelua tai poisottoa eivät hidasta
pienet lavanylitykset tai taakan kallistumat.
Pakettiesimerkeissä käytetty L-pylvästä. Pylväselementin syvyys on joko
1050 mm tai 1100 mm ja vaakapalkkien korkeuden säätöväli 50 mm.
Pylväselementtien korkeus on maks. 7000 mm ja vaakapalkkien leveys 3600 mm.
Pylväselementit osina näissä paketeissa, saatavana myös koottuna lisähintaan.
Paketti 1
Paketti 2
Tämä paketti tarjoaa 24 lavapaikkaa. Hyllystön korkeus: 4000 mm. Vaakapalkkien
pituus: 2300 mm. Hyllystön kokonaispituus: 7260 mm. Tasokantavuus: max. 2350
kg.
Tässä paketissa tarjolla 12 lavapaikkaa. Hyllystön korkeus: 3000 mm.
Vaakapalkkien pituus: 2300 mm. Hyllystön kokonaispituus: 4870 mm.
Tasokantavuus: max. 2350 kg.
Pylväselementin syvyys
1050 mm
1100 mm
Tuotenro
2050001
2050011
Hinta
1.269,1.269,-
Pylväselementin syvyys
1050 mm
1100 mm
Tuotenro
2050002
2050012
Hinta
629,629,-
776,-
Paketti 3
Paketti 4
Tässä paketissa tarjolla 15 lavapaikkaa. Hyllystön korkeus: 3000 mm.
Vaakapalkkien pituus: 2300 mm ja 3400 mm. Hyllystön kokonaispituus: 5970 mm.
Tasokantavuus: max. 2350 ja 3170 kg.
Tässä paketissa tarjolla 20 lavapaikkaa. Hyllystön korkeus: 4000 mm.
Vaakapalkkien pituus: 2300 mm ja 3400 mm. Hyllystön kokonaispituus: 5970 mm.
Tasokantavuus: max. 2350 ja 3170 kg.
Pylväselementin syvyys
1050 mm
1100 mm
26
Tuotenro
2050003
2050013
Hinta
776,776,-
Pylväselementin syvyys
1050 mm
1100 mm
Tuotenro
2050004
2050014
Hinta
1.109,1.109,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | ulokehyllyt
Korkealaatuiset kotimaiset ulokehyllymme ovat oikea ratkaisu putki-, kanki- ja vastaavan tavaran käsittelyyn ja varastointiin.
Moduulirakenteisesta järjestelmästä voidaan räätälöidä ratkaisu yksilöllisten tarpeiden mukaan
– pylväskorkeudet yltävät aina 3000 mm:iin saakka – mutta tälle sivulle olemme valintaa helpottamaan koonneet muutamia valmiita pakettiratkaisuja.
Hyllyjen runko hyvin säätä kestävää sinkittyä terästä.
Kokonaiskorkeus 2000 mm, ulokemitat 400, 500 ja 600 mm. Sidosväli
1000 mm.
Hyllyt eivät sisällä kärkitappeja, tilattava erikseen.
Tilauskoodi: 2051069, hinta 3,10.
Ulokepituus
mm
400
500
600
Kantavuus/
uloke
400
300
200
Paketti 4
Paketti 1
Ulokepituus mm
400
500
600
Tuotenro
2051014
2051015
2051016
Hinta
413,429,485,-
Ulokepituus mm
400
500
600
Tuotenro
2051044
2051045
2051046
Hinta
516,545,574,-
alkaen
767,Paketti 2
Ulokepituus mm
400
500
600
Tuotenro
2051024
2051025
2051026
Paketti 5
Hinta
611,691,719,-
Ulokepituus mm
400
500
600
Tuotenro
2051054
2051055
2051056
Hinta
767,809,853,-
alkaen
809,Paketti 3
Ulokepituus mm
400
500
600
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
2051034
2051035
2051036
Hinta
809,845,953,-
Paketti 6
Ulokepituus mm
400
500
600
Tuotenro
2051064
2051065
2051066
Hinta
1.017,1.074,1.132,-
27
varastokalusteet | suojaverkot, konesuojat
Tekniset tiedot
Teräsputki
Langat
Silmäkoko
Pintakäsittely
19 x 19 mm
2,5 mm
50 x 50 mm
epoksijauhemaalaus, vakio­väri
harmaa RAL 7037
alkaen
54,-
Kiinnitystarvikkeet, panta (kuvassa) ja U-profiilit eivät
sisälly hintaan.
Takasuojaverkot Musca
Koko K x L mm
2200 x 700
2200 x 1200
2200 x 1500
Tuotenro
2053001
2053002
2053003
Hinta
54,69,79,-
Kiinnitystarvikkeet
Pituus mm
150 kannatin
210 kannatin
*17 x 37 panta + pultti
Tuotenro
2053010
2053011
2053012
Hinta
9,00
10,00
3,00
*Myyntierä 10 kpl
Koneturvajärjestelmä Smart Fix
Troaxin koneturvajärjestelmät on suunniteltu teollisuuden automaatioja robotiikkajärjestelmiin. Smart Fix -sarjan verkkoelementit kiinnitetään toisiinsa asettamalla ne pylväiden/kiinnikkeiden väliin. Tämän ansiosta yksi henkilö voi helposti koota ja purkaa yhden elementin kerrallaan.
Vakioväri harmaa (RAL 7037).Erikoistilauksesta muita värejä.
Tuote
Elementti
Elementti
Elementti
Elementti
Elementti
Elementti
Elementti
Käyntiovi sis. tolpat
Liukuovi sis. tolpat
Tolppa täyd.
Kulmakiinnike
Käyntiovi Safe Lock oikea
Käyntiovi Safe Lock vasen
Mitat K x L x S mm
2000 x 200
2000 x 300
2000 x 700
2000 x 800
2000 x 1000
2000 x 1200
2000 x 1500
2200 x 800
2200 x 1000
2200 x 40 x 60
2200 x 800
2200 x 800
Tuotenro
7112001
7112002
7112003
7112004
7112005
7112006
7112007
7112020
7112021
7112030
7112031
7112022
7112023
Hinta
56,00
62,00
74,00
75,00
85,00
97,00
113,00
472,00
597,00
69,00
3,00
745,00
745,00
Lukitusjärjestelmä Safe Lock S1
Sopii käytännöllisesti katsoen kaikkiin teollisuussovelluksiin. Niissä on mm. riippulukkokorvakkeet,
joilla ovi voidaan lukita auki-asentoon sekä loukkuunjäämisen estävä hätäkahva. 2 eri vaihtoehtoa
rajakytkimelle: Telemecanique tai Guard Master.
3-vaiheista lukitusjärjestelmää voidaan käyttää sekä käynti- että liukuovissa.
Kolme eri vaihetta: 1 ovi aukeaa, 2. ovi menee kiinni, 3. ovi menee kiinni ja lukittuu ulkopuolelta,
mikä kytkee koneen päälle.
4-vaiheinen järjestelmä on muuten sama kuin edellinen, mutta sen sähköinen lukitus päästää
alueelle vasta sitten, kun koneen liike on täysin pysähtynyt.
Kuvan lukitusjärjestelmä on oikeakätinen-malli. Saatavana myös vasenkätisinä-malleina.
Malli
3-vaiheinenTelemecanique
4-vaiheinenTelemecanique
3-vaiheinen Guard Master
4-vaiheinenGuard Master
28
Tuotenro
7112080
7112081
7112082
7112083
Hinta
337,798,294,587,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | verkkoseinät
Caelum-verkkoseinän sovelluksia ovat esimerkiksi koneiden ja laitteiden ympäristö,
trukkikäytävät ja työkaluvarastot. Nopea ja
helppo pystyttää ja purkaa – joustava muutostöiden yhteydessä.
Tekniset tiedot
Teräsputkikehys
Langat
Silmäkoko
Pintakäsittely
pystyputket 30 x 20 mm
vaakaputket 25 x 25 mm
3,0 ja 3,75 mm
50 x 50 mm
epoksijauhemaalaus, vakioväri harmaa
RAL 7037.
Seinäelementti h. 2200 mm on koko tuotesarjan perusmoduuli. Se on saatavana leveyksissä 200, 300, 700, 800, 1000, 1200 ja 1500 mm.
Koko K x L mm
2200 x 200
2200 x 300
2200 x 700
2200 x 800
2200 x 1000
2200 x 1200
2200 x 1500
Tuotenro
7112050
7112051
7112052
7112053
7112054
7112055
7112056
Hinta
74,77,98,102,105,114,130,-
Huom! Ovi- ja liukuovipaketit ovat täydellisiä sisältäen myös
itse oven. Vain riippulukko jää erikseen hankittavaksi!
Ovielementit
Yksi- tai pariovellisia täydellisiä paketteja sisältäen korvakkeet riippulukolle. Vain lukko on
hankittava erikseen. Ovipakettien korkeus on 2200 mm ja asennusleveydet 1000 ja 1200 mm
(yksioviset) tai 2000 ja 2400 mm (pariovelliset).
Liukuovielementit
Täydellisiä paketteja sisältäen riippulukon korvakkeet. Asennuskorkeus on 2350 mm ja -leveydet 900, 1900 tai 2800 mm.
Tuote
Ovipaketti
Liukuovipaketti
HINNAT ALV 0 %
Koko K x L mm
2200 x 1000
2200 x 1200
2200 x 2 x 1200
2200 x 900
2200 x 1900
2200 x 2800
Tuotenro
7112070
7112071
7112072
7112073
7112074
7112075
Hinta
144,159,348,460,673,868,-
Tukijalat
Koko K x L x S mm
400 x 30 x 20 (päätyyn)
400 x 30 x 20 (elem. väliin)
2200 x 60 x 40
Tuotenro
7112060
7112061
7112062
Hinta
15,21,67,-
29
varastokalusteet | lavojen tilanjakajat
Tilanjakajat Standard ja Jumbo
Kierrätetystä polypropeenista/polyeteenistä valmistetut monikäyttöiset tilanjakajat. 2 eri mallia. Rajaton muunneltavuus.
Standard 120 mm
Kamman jako 28 mm. Paksuus 10 mm.
Tuote
Pituus mm
Pitkittäiskampa
1150
Poikittaiskampa FIN
950
Poikittaiskampa EUR
750
Tuotenro
1576500
1576501
1576502
Hinta
8,20
7,60
7,20
Tuotenro
1576505
1576506
1576507
Hinta
10,40
9,70
9,30
Jumbo 180 mm
Kamman jako 37 mm. Paksuus 15 mm.
Tuote
Pitkittäiskampa
Poikittaiskampa FIN
Poikittaiskampa EUR
Pituus mm
1150
950
750
Lavojen/kauluksien tilanjakajat
Vaneriset sisätilanjakat pitkittäis- tai poikittaisjakoon.
Malli
Pitkittäisjakaja
Poikittaisjakaja
Mitat mm
1154 x 190
765 x 190
Tuotenro
1576710
1576711
Hinta
16,30
15,30
Lavakaulukset
Höylätystä mäntylaudasta valmistettuja laadukkaita kotimaisia lavakauluksia.
Kaulukset saranoitu tukevasti saranat sinkittyä terästä. Säilytys litteänä, tilaasäästävästi.
a
Kauluksissa IPPC-leima (ISBM15-standardi).
b
Mitat L x P x K mm
800 x 1200 x 195 (EUR-lava)
1000 x 1200 x 195 (FIN-lava)
c
Tuotenro
1572200
1572201
Hinta
17,70
18,80
Muovitaskut etiketeille
Tuote
a
b
c
A5 etikettitasku, sininen
A4 etikettitasku, sininen
A6 Etikettitasku, sininen
Mitat mm
235 x 170 A5
230 x 305 A4
145 x 115 A6
kpl/pakk.
100
100
200
Tuotenro
1576701
1576702
1576700
Hinta
1,30
2,00
0,90
Lukkojouset
Kulmatuet
Säästä lattiapinta-alaa. Helppoa pinoamista 250 mm vapaa välillä. Maks.
kuorma 1000 kg.
Tuotenro
1572150
30
Hinta/kpl
28,00
Sinkittyä teräslankaa. Kiinnittää lavakaulukset lavoihin.
Kplkauluksille
1
2
3
4
Tuotenro
1576721
1576722
1576723
1576724
Hinta
4,40
4,90
6,10
7,10
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | hyllymerkinnät
1. Suora nimikelista korihyllyyn Ripustuslenkkikiinnitys
Koko mm
28 x 895
42 x 895
52 x 895
60 x 895
2. Hyllynpäätaskut
Vaahtoteippikiinnitys
Koko mm
A5 vaaka
A5 pysty
A4 vaaka
A4 pysty
Tuotenro
1572001
1572002
1572003
1572004
Hinta
2,00
2,10
2,30
2,30
Tuotenro
1572005
1572006
1572007
1572008
Hinta
2,40
2,40
3,30
3,30
Pientavara- ja myymälähyllyjen merkintä
Toimivassa ja tyylikkäässä varastossa tarvitaan looginen, selkeä koodausjärjestelmä, joka nopeuttaa
toimintoja, tuo tehoa ja tulosta. Kaikki listat ovat lasinkirkasta muovia!
2
3. Suorat nimikelista hyllyn etureunaan
Vaahtoteippikiinnitys
Koko mm
28 x 895
42 x 895
52 x 895
60 x 895
Tuotenro
1572010
1572011
1572012
1572013
Hinta
1,70
2,10
2,10
2,20
1
3
4. Kulmanimikelistat hyllyn etureunaan
Vaahtoteippikiinnitys
Koko mm
28 x 895
42 x 895
52 x 895
60 x 895
Tuotenro
1572015
1572016
1572017
1572018
Hinta
1,90
2,20
2,20
2,20
4
Kuormalavahyllyjen merkintä
Tuotteilla selkeästi omat paikat. Pysyy kiinni myös kylmissä
olosuhteissa. Kaikki listat ovat lasinkirkasta muovia!
5. Suorat nimikelistat vaakapalkeille
Vaahtoteippikiinnitys tai magneettikiinnitys.
Koko mm
28 x 200, vaahtot.
42 x 200, vaahtot.
52 x 200, vaahtot.
60 x 200, vaahtot.
28 x 200, magn.
42 x 200, magn.
52 x 200, magn.
60 x 200, magn.
Tuotenro
1572024
1572025
1572026
1572027
1572034
1572035
1572036
1572037
Hinta
0,90
1,10
1,20
1,30
2,30
2,00
2,20
2,40
8
6. Pylväsopastetasku + kiinnike
Magneettikiinnitys, heilurivartinen
Koko mm
A5 pysty
A4 pysty
Tuotenro
1572040
1572041
Hinta
6,50
7,00
7. Listakotelo vaakapalkille
Magneettikiinnitys
Koko mm
40 x 200
50 x 200
60 x 200
Tuotenro
1572044
1572045
1572046
6
Hinta
2,40
2,60
2,70
5
8. Kuormalavahyllyn pylvästasku
Vaahtoteippikiinnitys
Koko mm
75 x 105
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
1572047
7
Hinta
2,00
31
varastokalusteet | muovilavat
Muovilava 600 x 800 mm
18,-
Jämäkkä, siisti, HDP-muovinen 1/2-lava. Soveltuu kaikille kuljetintyypeille ja automaattikäsittelyyn.
Korkeus: 145 mm, pinoutuva 35 kpl 2050 mm!
Omapaino vain 3,8 kg – silti suosituskuorma jopa 500 kg.
Lavakaulus ja kansi 1/2-lavaan
Lavaan kehitetty myös kätevä puukaulus – korkeus 195
mm sekä muovinen, syvä­vedetty 3 mm paksu kansi. Näistä
komponenteista rakentuu kestävä, tyylikäs kuljetuspakkauskokonaisuus – edullisesti!
Kauluksissa IPPC-leima (ISBM15-standardi).
Tuote
Lava
Kaulus (1/2-lava)
Kansi
Tuotenro
1572300
1572202
1572301
Hinta
18,16,30,-
Pinoutuvat kevytlavat
alkaen
• Säästää 60 % tilaa paluukuljetuksissa
• UV-suojaus, säänkestävä
• Valmistettu kierrätettävästä HD-polyeteenistä
• Euro/Fin-lavakoko
• Maksimikuorma (staattinen) 500 kg.
Malli
Euro
Fin
Mitat mm
1200 x 800 x 155
1200 x 1000 x 155
41,-
Omapaino kg
6,5
7,4
Tuotenro
1572401
1572402
Hinta
41,51,-
Kuormalava Fin
• Koko 1200 x 1000 mm
• Kestää useimpia kemikaaleja
• Maksimikuorma (staattinen) 1600 kg.
Mitat mm
1200 x 1000 x 150
Omapaino kg
28
Tuotenro
1572400
Hinta
131,-
Kokoontaittuvat häkkirullakot
Sähkösinkittyä teräsputkea. Pinoutuvia rullakoita,
joissa yhdellä pitkällä sivulla luukku. Kokoonmenevä.
Helppo koota ilman työkaluja.
Pienemmän mallin kapasiteetti on 300 kg ja silmäkoko 50 x 100 mm. Paino 18 kg.
Kahden suuremman mallin kapasiteetti on 1000 kg ja
silmäkoko 65 x 120 mm. Painot 44 ja 54 kg.
Toimitetaan osina
Pinottavissa myös kokoontaitettuna.
32
Ulkomitat mm
LxPxK
580 x 860 x 680
800 x 1200 x 980
1000 x 1200 x 1180
Sisämitat mm
LxPxK
520 x 790 x 510
730 x 1120 x 810
930 x 1120 x 1000
Silmäkoko
mm
50 x 100
65 x 120
65 x 120
Kapasit.
kg
300
1000
1000
Tuotenro
1576015
1576016
1576017
Hinta
209,349,382,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | lavahäkit
Toimitetaan osina
Putkilavakaulukset
Lavahäkit
Jämäkät putkilavakaulukset EUR-lavoille 1200 x 800 mm on valmistettu sähkösinkitystä teräsputkesta ja niitä on saatavina kolmea eri korkeutta. Kaikissa
malleissa toinen pitkistä sivuista avautuu kuormausta/lastausta helpottamaan.
Toimitus osina – helppo koota.
Vakaat ja kestävät teräksiset lavahäkit 4 eri korkuisina. Helppo koota ilman työkaluja. Saat lisää lavatilaa pinoamalla lavahäkit päällekkäin. Kantavuus 500 kg/
häkki. Häkeissä yhdellä pitkällä sivulla korkeussuunnassa avattava puoliportti.
Mitat K x L x S mm
1000 x 1200 x 800
1500 x 1200 x 800
1800 x 1200 x 800
Paino kg
25
33
47
Tuotenro
1576020
1576021
1576022
Hinta
213,252,295,-
Ulkomitat L x S x K mm
1200 x 800 x 800
1200 x 800 x 1000
1200 x 800 x 1200
1200 x 800 x 1600
Omapaino kg
25
30
35
40
Tuotenro
1577000
1577001
1577002
1577003
Hinta
114,131,152,176,-
Lavahäkit
Kevyt lavahäkki
Sähkösinkitystä teräsputkesta valmistetut pinoutuvat lavahäkit EUR-lavoille.
Silmäkoko 65 x 120 mm. Yhdellä sivulla puoliväliin korkeussuunnasta avautuva luukku helpottaa täyttöä ja tyhjennystä. Matalassa mallissa ei luukkua.
Kantavuus 800 kg pinottuna. Malli (L) avautuu lyhyeltä sivulta. Kasataan ilman
työkaluja.
Valmistettu 20 x 20 mm teräsputkesta ja Ø 5 mm teräsverkosta – silmä­kooltaan
170 x 170 mm. Sähkösinkitty.
Ulkomitat: 820 (P) x 1220 (L) mm.
Sisämitat: 740 (P) x 1150 (L) mm.
Häkin mitat: 850 (K) x 1000 (L) x 1200 (S) mm. Alastaittuva portti: 700 x 400 mm.
Portin saa myös pitkälle sivulle.
Tilavuus 1,02 m. Menee pieneen tilaan kuljetettaessa ja varastoitaessa. Tämä
malli ei pinoudu, mutta sellaisen saa erikoistilauksesta. Kysy!
Toimitetaan osina
Luukun sijainti
–
Lyhyellä sivulla
Lyhyellä sivulla
Pitkällä sivulla
Pitkällä sivulla
Pitkällä sivulla
HINNAT ALV 0 %
Korkeus mm
420
640
870
640
870
1020
Tuotenro
1576019
1576011
1576013
1576010
1576012
1576018
Hinta
136,199,208,180,192,219,-
168,-
Toimitetaan osina
Tuotenro
1572151
Hinta
168,-
33
varastokalusteet | laatikostot
Tehokas säilytysjärjestelmä kaupan, huoltoasemien ja teollisuuden varastointiin.
Kätevä koko – tilaa riittää jopa 336 eri tuotenimikkeelle.
Aaltopohja estää pienosien liukumisen helpottaen ottamista.
Lisätarvikkeena poikittaiset välilevyt
etiketteineen...
... ja pyöräsarja.
Jättilaatikostot
Pyöräsarja PS-LH
Kehikko on harmaaksi pulverimaalattua teräslevyä ja laatikot polypropeenia.
Profiloidut päädyt ja kokoonhitsattu teräs­rakenne lisäävät kehikon lujuutta.
Lattian epätasaisuudet voidaan poistaa säätötassuilla. Laatikkohyllyn kokonaiskantavuus on 240 kg ja hyllyn 30 kg. Takastopparit estävät laatikoiden
putoamisen.
Neljä kääntöpyörää Ø 100 mm, joista kaksi on jarrullista. Tuote sisältää pyörien
kiinnitysosat. Pyörien kantavuus on 150 kg. Pyörillä varustetun laatikoston ulkomitat 410 (S) x 605 (L) x 980 (K) mm.
Hyllylaatikot esitelty sivuilla 39.
Ulkomitat 410 (S) x 605 (L) x 870 (K) mm.
Tilauskoodi 2220062
Hinta 73,50.
Poikittaiset välilevyt
Laatikostot
34
Tyyppi
2440-5
2440-6
2440-3
Laatikon väri
punainen
sininen
harmaa
Määrä
24 kpl
4840-5
4840-6
4840-3
punainen
sininen
harmaa
48 kpl
Tyyppi
4020
4010
Tuotenro
2220060-50
2220060-60
2220060-32
Hinta
319,319,319,-
2220061-50
2220061-60
2220061-32
353,353,353,-
Tyyppi
D-20
Tuotenro
2300132
Hinta /pakk.
6,00
Myyntierä 10 kpl/pkt
D-10
23000130
3,40
Myyntierä 10 kpl/pkt
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | laatikostot
Pyörivät telineet
Yhdessä telineessä voi olla 1792 erillistä säilytyslokeroa: tilantarve on
vain 0,64 m2. Teli­neeseen sopii 16 hyllylaatikostoa. Tuote koostuu pyöriväksi laakeroidusta jalustasta ja välitasoista. Kantavuus 800 kg. Helppo
koota ilman työkaluja.
HUOM. Laatikostot tilataan erikseen.
alkaen
Kuvassa oikealla:
1 x pyör. teline 16-400
8 x laatikosto 0840
8 x laatikosto 1640
1.497,-
Hyllylaatikostot
Laatikostoja voidaan pinota lattialle, ripustaa ruuveilla seinään tai koota
pyöriviksi telineiksi erillisten runko-osien avulla. Hylly­laatikostossa on kestävä, harmaaksi pulverimaalattu teräskehikko, hyllylaatikot ja isot etiketit
suojalevyineen. Takastopparit estävät laatikoiden putoamisen. Laatikot
esitelty tarkemmin sivulla 39. Lisätarvikkena poikittaiset välilevyt, lukitussankasarjat ja pyörivät telineet.
Laatikosto
Tyyppi
0830-1
0830-5
0830-6
0830-3
Laatikon väri/
raaka-aine*
lasinkirkas/PS
punainen/PP
sininen/PP
harmaa/PP
Sisältää laatikot
määrä
tyyppi
8 kpl
3020
Kehikko
S x L x K mm
300 x 400 x 395
1630-1
1630-5
1630-6
1630-3
lasinkirkas/PS
punainen/PP
sininen/PP
harmaa/PP
16 kpl
3010
300 x 400 x 395
2220021-10
2220021-50
2220021-60
2220021-32
83,- Välilevy D-10
83,- Sankasarja A400
83,- Pyör.teline 16-300
83,-
0840-1
0840-5
0840-6
0840-3
lasinkirkas/PS
punainen/PP
sininen/PP
harmaa/PP
8 kpl
4020
400 x 400 x 395
2220022-10
2220022-50
2220022-60
2220022-32
84,- Välilevy D-20
83,- Sankasarja A400
83,- Pyör.teline 16-400
83,-
1640-1
1640-5
1640-6
1640-3
lasinkirkas/PS
punainen/PP
sininen/PP
harmaa/PP
16 kpl
4010
400 x 400 x 395
2220023-10
2220023-50
2220023-60
2220023-32
99,- Välilevy D-10
99,- Sankasarja A400
99,- Pyör.teline 16-400
99,-
0440-1
0440-5
0440-6
lasinkirkas/PS
punainen/PP
sininen/PP
4 kpl
4040
400 x 400 x 395
2220024-10
2220024-50
2220024-60
81,- Välilevy V-40
81,- Sankasarja A400
81,- Pyör.teline 16-400
Tuote
Pyörivät telineet
Välilevyt
Sankasarja
Tyyppi
16-300
16-400
D-10
D-20
V-40
A-400
Mitat koottuna
S x L x K mm
700 x 700 x 1680
800 x 800 x 1680
4 kpl
Kpl/
pakkaus
1
1
10
10
10
1
Tuotenro
2220030
2220031
2300130
2300132
2220075
2220033
*) Raaka-aine: PS = lasinkirkas polystyreeni, SB = värillinen polystyreeni, PP = värillinen polypropeeni
HINNAT ALV 0 %
Hinta
€/pakk.
361,00
392,00
3,40
6,00
14,20
9,70
Tuotenro
2220020-10
2220020-50
2220020-60
2220020-32
Sopivuus
laatikostoon
0830/1630
0840/1640/0440
1630/1640
0830/0840
4040
Hinta
75,71,71,71,-
Lisätarvikkeet
(til. erikseen)
Välilevy D-20
Sankasarja A400
Pyör.teline 16-300
Laatikosto sopii myös huol­to­­
ajoneuvojen tarvi­ke­­­­varas­toiksi!
Lukitus­san­­ka­­­sarja pitää laatikot auton liikkuessa paikallaan.
Lisävaruste.
35
varastokalusteet | laatikostot
Sarja 550
Pöydälle, seinälle tai pyöriviin telineisiin. Tuote sisältää hiilenharmaan kehikon (RAL 7021), lasinkirkkaat
pikkulaatikot ja tarraetiketit. Kehikko on muotoiltua
poly-propeenia, hyllyt sinkittyä teräslevyä ja laatikot
polystyreeniä. 7 erilaista laatikkoyhdistelmää.
Mitat: 180 (S) x 310 (L) x 550 (K)mm.
Huom! Saata­vana
myös ESDversiona.
550-3
Tuotenro
2220040
551-3
Sisältää 48 laatikkoa L-01
Sisältää 60 laatikkoa L-00
Hinta
49,-
Tuotenro
2220042
ESD 3130042
552-3
Sisältää 24 laatikkoa L-02
Hinta
49,96,-
Tuotenro
2220043
Hinta
49,-
550C-3
Sisältää 24 x L-01, 6 x L-04 ja 2 x L-06 laatikoita.
Tuotenro
2220041
Hinta
49,-
556-3
554-3
Sisältää 24 laatikkoa L-04
Tuotenro
2220044
ESD 3130044
Sisältää 8 laatikkoa L-06
Hinta
46,83,-
Tuotenro
2220045
557-3
Sisältää 12 laatikkoa L-07
Hinta
46,-
Tuotenro
2220046
Hinta
46,-
Pyörivä teline 12-550
Sisältää pyörivän jalustan ja välitasot kolmea kerrosta varten. Kantavuus 400 kg.
Mitat: 500 (S) x 500 (L) x 1730 (K)mm.
Tuotenro
2220032
Hinta
174,-
Sarja 290
290-3
Sisältää 30 laatikkoa L-00
Tuotenro
2220050
Hinta
28,-
Rakenne kuten sarja 550. 7 erilaista laatikkoyhdistelmää. Mitat: 180 (S) x 310 (L) x 290 (K)mm.
290C-3
Sisältää 12 x L-01, 3 x L-04 ja 1 x L-06 laatikoita.
Tuotenro
2220051
36
Hinta
28,-
294-3
Sisältää 12 laatikkoa L-04
Tuotenro
2220054
ESD 3130054
Hinta
26,56,-
291-3
Sisältää 24 laatikkoa L-01
Tuotenro
2220052
ESD 3130052
Hinta
28,62,-
292-3
Sisältää 12 laatikkoa L-02
Tuotenro
2220053
Hinta
28,-
296-3
Sisältää 4 laatikkoa L-06
Tuotenro
2220055
297-3
Sisältää 6 laatikkoa L-07
Hinta
26,-
Tuotenro
2220056
Hinta
26,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | hylly- ja ottolaatikot
alkaen
2,40
Kotimaiset uusiomuoviset Kennoset-laatikot
Hyllylaatikot sopivat mitoitukseltaan kaikkiin vakiohyllyihin. Hyllylaatikoiden
6310...6520 etuosan muotoilussa on huomioitu robotti- ja patermaster-työpisteiden tarpeet. Leveissä laatikoissa 6320, 6420 ja 6520 on kaksi etikettiä rinnakkain. Vakiovarusteena isot etiketit. Lisätarvikkeena välilevyt.
alkaen
1,50
Ottolaatikoiden avoin etureuna helpottaa poimimista. Syvyysmitat 160, 250, 300,
340, 400 ja 500 mm.
Hyllylaatikot
Tuote
Koodi
Ulkomitat mm
SxLxK
Sisämitat mm
SxLxK
Kpl/
pakk
Til.
dm3/l Tuotenro
6316-60R
300 x 160 x 85
240 x 145 x 81
20
2,8
2300013
6416-60R
400 x 160 x 85
340 x 145 x 81
20
4,0
6516-60R
500 x 160 x 85
440 x 145 x 81
20
6310-60R
300 x 94 x 80
260 x 77 x 75
6410-60R
400 x 94 x 80
6510-60R
Hinta/
kpl
Välilevy
Kpl/
pakkaus
Tuotenro
Hinta/
pakk.
3,30
616
10
2300041
5,10
2300014
3,80
616
10
2300041
5,10
5,2
2300015
4,10
616
10
2300041
5,10
40
1,5
2300010
2,40
610
10
2300040
3,70
360 x 77 x 75
40
2,1
2300011
2,80
610
10
2300040
3,70
500 x 94 x 80
460 x 77 x 75
40
2,7
2300012
3,40
610
10
2300040
3,70
6320-60R
300 x 186 x 80
260 x 173 x 75
20
3,4
2300016
3,40
620
10
2300042
5,40
6420-60R
400 x 186 x 80
360 x 173 x 75
20
4,7
2300017
3,90
620
10
2300042
5,40
6520-60R
500 x 186 x 80
460 x 173 x 75
20
6,0
2300018
4,70
620
10
2300042
5,40
Koodi
Ulkomitat mm
SxLxK
Sisämitat mm
SxLxK
Kpl/
pakk
Til.
dm3/l Tuotenro
Välilevy
Kpl/
pakkaus
Tuotenro
Hinta/
kpl
6323-60R
300 x 230 x 120
225 x 205 x 120
12
5,1
2300020
5,00
630
12
2300043
13,20
6423-60R
400 x 230 x 150
325 x 205 x 140
12
9,3
2300021
6,25
640
12
2300044
18,00
6523-60R
500 x 230 x 150
425 x 205 x 140
12
12,2
2300022
6,90
650
12
2300045
22,20
6547-60R
160 x 103 x 73
120 x 87 x 65
20
0,7
2300023
1,50
6546-60R
250 x 146 x 128
180 x 123 x 120
20
2,7
2300024
3,50
6545-60R
340 x 205 x 153
285 x 180 x 140
12
7,2
2300025
5,80
6544-60R
500 x 310 x 180
410 x 270 x 170
8
18,8
2300026
10,10
1949-60R
490 x 185 x 250
430 x 145 x 195
12
12,2
2300030-60
9,90
3149-60R
490 x 310 x 250
430 x 270 x 195
12
22,6
2300031-60
12,40
Ottolaatikot
Tuote
HINNAT ALV 0 %
Hinta/
kpl
Tämän sivun laatikoita valmistetaan vain sinisinä RAL 5002. Uusio­muovi­laati­koissa raakaaineesta johtuvat värivaihtelut ovat mahdollisia. Raaka-aine uusiopolypropeenia.
Lämmönkesto –20...+80 °C.
Kestää öljyjä, useimpia happoja, alkaleja ja
liuottimia.
37
varastokalusteet | ottolaatikot
Koodaa varasto väreillä! Useita
iloisen värikkäitä vaihtoehtoja.
Avoimesta etureunasta tuotteet näkyvät ja
ovat helposti löydettävissä.
Aaltopohja estää pienosien liukumisen helpottaen ottamista.
Vajaiden pakettitoimituksien hintaan +10 %.
*Värit ja materiaalit:
– lasinkirkas polystyreeniä (PS), lämmönkesto –40...+65°
– punainen, sininen ja tummanharmaa polypropeenia (PP), lämmönkesto –20...+80°, kestää öljyjä, useimpia happoja, alkaleja ja liuottimia
Lisätarvikkeet:
Teräksiset välilevyt ja etiketit suojakalvoineen. Ottolaatikoille 1015–1930
on mittojen mukaan tehty seinäänkiinnitettävä laatikkokisko, harmaaksi (RAL 7035) polttomaalattua teräsprofiilia. Uutuutena lasinkirkkaat PVCkannet.
38
Laatikko
1015
Ulkomitat
S x L x K mm
165 x 105 x 75
Sisämitat
S x L x K mm
105 x 90 x 65
1520
192 x 149 x 105
130 x 125 x 90
1525
250 x 149 x 130
185 x 125 x 115
1930
300 x 186 x 156
230 x 155 x 140
1940
400 x 186 x 156
330 x 155 x 140
1950
500 x 186 x 182
400 x 145 x 165
3040
400 x 310 x 156
315 x 270 x 140
3050
500 x 310 x 182
400 x 270 x 165
Laatikkokisko
pituus 700 mm
Kpl/
pakk. Väri*
60
lasink.
pun.
sin.
harmaa
45
lasink.
pun.
sin.
harmaa
30
lasink.
pun.
sin.
harmaa
24
lasink.
pun.
sin.
harmaa
24
lasink.
pun.
sin.
harmaa
12
lasink.
pun.
sin.
harmaa
12
pun.
sin.
harmaa
8
10
pun.
sin.
harmaa
Etiketti
+ suoja
E-10
E-15
E-20
Sopii ottolaatikkoon
1015
1520, 1525
1930, 1940, 1950, 3040, 3050
Hinta
Tuotenro
2300100-10
2300100-50
2300100-60
2300100-32
2300101-10
2300101-50
2300101-60
2300101-32
2300102-10
2300102-50
2300102-60
2300102-32
2300103-10
2300103-50
2300103-60
2300103-32
2300104-10
2300104-50
2300104-60
2300104-32
2300105-10
2300105-50
2300105-60
2300105-32
2300106-50
2300106-60
2300106-32
e/kpl
2300107-50
2300107-60
2300107-32
13,90
13,90
13,90
2300149
Lisätarvikkeena välilevyt ja etiketit suojakalvoineen sekä kannet.
1,60
1,40
1,40
1,40
3,20
2,90
2,90
2,90
4,70
4,60
4,60
4,60
6,50
6,20
6,20
6,20
8,30
8,10
8,10
8,10
12,80
12,00
12,00
12,00
10,60
10,60
10,60
5,80
Välilevy
-
Kpl/
pakk.
60
30
24
Tuotenro
2300146
2300147
2300148
Hinta/
pakk.
31,20
18,00
16,10
Sopii
laatikk.
Kpl/
pakk.
Tuotenro
Hinta/
pakk.
V-14
1 kpl
30
2300133
57,00
V-19
1 kpl
12
2300134
22,80
V-19
3 kpl
12
2300134
22,80
V-195
3 kpl
12
2300135
22,80
V-30
3 kpl
12
2300136
27,60
V-30
3 kpl
12
2300136
27,60
-
1015–1930
-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | hyllylaatikot
Myös nämä laatikot tarjoavat värikkään
varastokoodaus­mahdollisuuden!
Aaltopohja estää pienosien liukumisen helpottaen ottamista.
Suojalevyllä suojattu etiketti on helppo tarvittaessa vaihtaa ja pitää siistinä.
Vakiona isot etiketit suojakalvoineen. Lisä­
tarvikkeena välilevyt.
*Värit ja materiaalit:
– lasinkirkas polystyreeniä (PS), lämmönkesto –40...+65°
– punainen, sininen ja t.harmaa polypropeenia (PP), lämmönkesto –20...+80°, kestää öljyjä, useimpia happoja, alkaleja ja liuottimia
Laatikko
3010
Ulkomitat
S x L x K mm
300 x 92 x 82
Sisämitat
S x L x K mm
257 x 75 x 70
Kpl/
pakk.
30
4010
400 x 92 x 82
357 x 75 x 70
30
5010
500 x 92 x 82
457 x 75 x 70
30
3020
300 x 186 x 82
257 x 167 x 70
15
4020
400 x 186 x 82
357 x 167 x 70
15
5020
500 x 186 x 82
457 x 167 x 70
15
6020
600 x 186 x 82
557 x 167 x 70
15
3015
300 x 132 x 100
257 x 110 x 90
30
4015
400 x 132 x 100
357 x 110 x 90
20
5015
500 x 132 x 100
457 x 110 x 90
20
6015
600 x 132 x 100
557 x 110 x 90
15
HINNAT ALV 0 %
Väri*
lasink.
pun.
sin.
harmaa
lasink.
pun.
sin.
harmaa
lasink.
pun.
sin.
harmaa
lasink.
pun.
sin.
harmaa
lasink.
pun.
sin.
harmaa
lasink.
pun.
sin.
harmaa
lasink.
pun.
sin.
harmaa
lasink.
pun.
sin.
harmaa
lasink.
pun.
sin.
harmaa
pun.
sin.
harmaa
Tuotenro
2300110-10
2300110-50
2300110-60
2300110-32
2300111-10
2300111-50
2300111-60
2300111-32
2300112-10
2300112-50
2300112-60
2300112-32
2300113-10
2300113-50
2300113-60
2300113-32
2300114-10
2300114-50
2300114-60
2300114-32
2300115-10
2300115-50
2300115-60
2300115-32
2300116-10
2300116-50
2300116-60
2300116-32
2300117-10
2300117-50
2300117-60
2300117-32
2300118-10
2300118-50
2300118-60
2300118-32
2300119-50
2300119-60
2300119-32
Hinta
/kpl
3,30
2,90
2,90
2,90
3,90
3,60
3,60
3,60
4,80
4,60
4,60
4,60
4,70
4,60
4,60
4,60
5,50
5,00
5,00
5,00
6,30
6,20
6,20
6,20
7,00
6,80
6,80
6,80
4,10
4,00
4,00
4,00
5,00
4,90
4,90
4,90
5,80
5,80
5,80
Välilevy
D-10
Kpl/
Laatikko
4 kpl
Kpl/
pakk.
10
Tuotenro
2300130
Hinta/
pakk.
3,40
D-10
6 kpl
10
2300130
3,40
D-10
8 kpl
10
2300130
3,40
D-20
4 kpl
10
2300132
6,00
D-20
6 kpl
10
2300132
6,00
D-20
8 kpl
10
2300132
6,00
D-20
10 kpl
10
2300132
6,00
D-15
4 kpl
10
2300131
4,60
D-15
6 kpl
10
2300131
4,60
D-15
8 kpl
10
2300131
4,60
pun.
sin.
harmaa
2300120-50
2300120-60
2300120-32
6,80
6,80
6,80
D-15
10 kpl
10
2300131
4,60
39
varastokalusteet | kuljetus- ja varastolaatikot
Kuljetus- ja varastolaatikot
Laatikoiden raaka-aine on kierrätettyä (= uusiomuovia) HDPE:tä, jonka käyttölämpötila on –30 °C...+50 °C. Laatikot pinoutuvat kuormattuina tanakasti päällekkäin ja
tyhjinä kätevästi, tilaasäästävästi sisäkkäin!
• Pyöreät kulmat, kaikilla neljällä sivulla kädensijat = helppoa nostoa ja siirtoa.
• Mitat: 600 (P) x 400 (L) x 300 (K) mm.
• Vetoisuus: 52 litraa, omapaino: 2,5 kg.
• Laatikot saatavana myös painatuksella.
Tuote
Punainen 52 L
Ruskea 52 L
Harmaa 52 L
Harmaa kansi
10,40
Tuotenro
2302000-50
2302000-46
2302000-32
2302001-32
Hinta
10,40
10,40
10,40
8,70
Vieressä 30-litrainen harmaa laatikko
kannella varustettuna.
• Uusiopropeenia (huom! laatikoiden värit
saattavat vaihdella)
• Sisäkkäin meneviä/pinoutuvia
• 30-litrainen: 600 x 400 x 180 mm
Tuote
Laatikko 30 L
Kansi
Tuotenro
2302002-32
2302001-32
Hinta
12,00
9,50
Muuttolaatikko pinontakahvoilla
Varastolaatikot
Metallisilla pinoamiskahvoilla varustettu muovinen muuttolaatikko. Väri tumman
harmaa. Laatikot pinoutuvat kätevästi kuormattuina ja menevät tilaa säästäen
sisäkkäin tyhjinä.
Jämerät varastolaatikot täyttävät varastoinnin ja kuljetuksen kovat vaatimukset.
Isot kahvat nopeuttavat käsittelyä. Laatikot pinoutuvat tukevasti päällekkäin.
Metrisen hyllyjärjestelmän mukainen mitoitus mahdollistaa taloudellisen tilankäytön. Valmistettu polypropeenista (PP).
Mitat: 640 x 440 x 310 mm (sisäm. 600 x 400 x 300 mm). Tilavuus 70 litraa.
Tuote
Laatikko 70 L
Tuotenro
2302005
Hinta
20,00
Tuote
Laatikko 18 L
Laatikko 36 L
Mitat S x L x K mm
535 x 323 x 150
508 x 323 x 280
Tuotenro
2300150
2300151
Hinta
18,70
28,20
Uusiomuoviset laatikot
Päällekkäin pinoutuvia
d
a
b
c
Laatikot tummanharmaat, kannet vaaleanharmaat.
Tuote
a Laatikko
b Laatikko
c Laatikko
d Laatikko
Kansi
Kansi
40
12 l
22 l
25 l
40 l
Omapaino kg
0,8
1,4
1,8
2,2
Ulkomitat mm
400 x 300 x 120
400 x 300 x 230
600 x 400 x 145
600 x 400 x 230
400 x 300
600 x 400
Sisämitat mm
355 x 255 x 105
355 x 255 x 227
560 x 360 x 142
560 x 360 x 226
Tuotenro
2302222
2302010
2302011
2302012
2302020
2302021
Hinta
9,90
12,00
14,00
17,00
12,00
16,00
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | kuljetus- ja varastolaatikot
Kuljetuslaatikot
Päällekkäin ja sisäkkäin pinoutuvia vihreitä muovilaatikoita on saatavana kolmessa eri koossa.
Integra-laatikot
Ratkaisu yritysten ja osastojen väli­siin kuljetuksiin.
Perinteiset pakka­usmateriaalikulut säästyvät ja investointi Integra-laatikoihin maksaa itsensä takaisin
jopa viikoissa!
• Kannet sisältyvät hintaan.
• EUR-mitoitus.
• Sisäänrakennettu etikettilokero.
• Ainutlaatuinen kannen sinetöintimahdollisuus.
• Yli 65 % tilansäästöä – paluu­kulje­tuksissa voidaan
pinota sisäkkäin.
• Puskurit laatikon päissä – eivät jumiudu toisiinsa.
• Pohja suunniteltu toimimaan kuljettimissa.
• Väri sininen.
Tilavuus: Ulkomitat:
Sisämitat
25 litraa/omapaino: 1,7 kg
400 x 300 x 300 mm
327 x 235 x 285 mm
Tilavuus: Ulkomitat:
Sisämitat
64 litraa/omapaino: 3,6 kg
600 x 400 x 350 mm
526 x 341 x 335 mm
Tilavuus l
25
64
Tuotenro
2302201
2302202
Hinta
28,58,-
Tilavuus: Ulkomitat:
Sisämitat:
18 litraa/omapaino:1,4 kg
400 x 300 x 220 mm
300 x 245 x 215 mm
Tilavuus: Ulkomitat:
Sisämitat:
32 litraa/omapaino: 1,7 kg
600 x 400 x 180 mm
490 x 340 x 175 mm
Tilavuus: Ulkomitat:
Sisämitat:
66 litraa/omapaino: 2,2 kg
600 x 400 x 350 mm
490 x 340 x 345 mm
Tilavuus l
18
32
66
Tuotenro
2302205-70
2302206-70
2302207-70
Hinta
15,23,38,-
Yleislaatikko
Kaikki nämä 14, 40 ja 54 litran siniset laatikot on valmistettu HD-polyeteenistä. Pyöristettyjen sisäkulmien
ja sileän sisäpinnan ansiosta laatikot on helppo puhdistaa – ne ovat hygieenisiä! Sileä ulkopohja helpottaa
siirtelyä – liikkuvat vakaasti myös kuljetinradoilla. Tukevat kädensijat mahdollistavat helpon ja turvallisen käsittelyn raskaissakin siirroissa. Laatikot pinoutuvat tukevasti päällekkäin. Väri: sininen, punainen tai valkoinen
(varastoväri sininen).
Lavakokoinen jättilaatikko
Tilavuus: Ulkomitat:
Sisämitat:
14 litraa/omapaino: 1,0 kg
400 x 300 x 165 mm
358 x 258 x 160 mm
Tilavuus: Ulkomitat:
Sisämitat:
40 litraa/omapaino: 2,3 kg
600 x 400 x 225 mm
537 x 358 x 220 mm
Tilavuus: Ulkomitat:
Sisämitat:
54 litraa/omapaino: 2,7 kg
600 x 400 x 300 mm
537 x 358 x 295 mm
Tilavuus l
14
40
54
Tuotenro
2302210-60
2302211-60
2302212-60
HINNAT ALV 0 %
Euro-laatikko
Harmaat Euro-laatikot ovat tukevia ja kestäviä. Ne
kestävät lämpöti­loja -30 –+70 °C.
Ulkomitat:
Tilavuus: Ulkomitat:
Sisämitat:
Väri:
Omapaino:
670 litraa
1200 x 1000 x 760 mm
1110 x 910 x 610 mm
harmaa
36 kg
Malli: 2302016 avattava luukku pitkällä
sivulla
80 litraa: 600 (L) x 800 (P) x 200 (K) mm.
123 litraa: 600 (L) x 800 (P) x 300 (K) mm.
165 litraa: 600 (L) x 800 (P) x 415 (K) mm.
Sisämitat:
80 litraa: 550 (L) x 750 (P) x 195 (K) mm.
123 litraa: 550 (L) x 750 (P) x 290 (K) mm.
165 litraa: 550 (L) x 750 (P) x 405 (K) mm.
Hinta
20,35,37,-
Tilavuus l
80
123
165
Tuotenro
2302215-32
2302216-32
2302217-32
Hinta
66,83,125,-
Tuote
Laatikko
Laatikko
Kansi
Tuotenro
2302015
2302016
2302017
Hinta
399,439,105,-
41
varastokalusteet | säilytyslaatikot
Kuvassa 10 l:n laatikko
alkaen
3,60
Kuvassa 31 l:n laatikko
Kuvassa 15 l:n laatikko
Läpinäkyvät SmartStore säilytyslaatikot
SmartStore laatikot ovat käytännöllinen säilytysratkaisu sekä varastoon että
konttoriin. SmartStore –sarjasta löydät laajan ja monipuolisen valikoiman
erikokoisia säilytyslaatikoita ja sisäosia, joiden avulla räätälöit helposti omat
säilytysratkaisusi.
• Laadukkaat ja kestävät tuotteet valmistettu Ruotsissa.
• Valmistettu kierrätettävästä ja elintarvikehyväksytystä muovista.
Laatikon koko, litraa
1
2
3
10
15
31
35
50
70
42
Mitat
L x S x K mm
210 x 170 x 60
210 x 170 x 110
210 x 170 x 150
340 x 250 x 160
400 x 300 x 190
500 x 390 x 260
720 x 400 x 200
500 x 390 x 410
720 x 400 x 390
• SmartStore säilytyslaatikoilla on 10 vuoden takuu koskien valmistus- ja raakaainevirheitä.
• Lujat sulkijat pitävät kannen tiukasti kiinni.
• Laatikot pinoutuvat sisäkkäin ja kannen kanssa päällekkäin.
• Säilytyslaatikoiden lämpötilankesto -40°C – +120°C
• 9 eri kokoa.
Pakkauksen koko
10
10
10
10
10
6
4
3
4
Tuotenro
2302030
2302031
2302032
2302033
2302034
2302035
2302036
2302037
2302038
Hinta/kpl
3,60
4,30
5,10
8,80
11,20
23,50
34,20
33,20
44,80
Hinta/pkt
36,00
43,00
51,00
88,00
112,00
141,00
136,80
99,60
179,20
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | hyllypaketit muovilaatikoilla
Kokoa juuri sinun tarpeisiisi sopiva hyllypaketti. Alla esimerkkejä perushyllyistämme sekä niihin sopivista
laatikoista.
Hyllypaketti 1
Hyllypaketti 2
Hyllypaketti 3
Kuvassa Rack-hylly (s. 16) sekä 18 kpl 15 litran laatikoita. Kuvan kokonaisuus 276,60.
Kuvassa Beam-hylly (s. 17) sekä 32 kpl 15 litran laatikoita. Kuvan kokonaisuus 450,40.
Kuvassa Beam-hylly (s. 17) sekä 12 kpl 31 litran laatikoita. Kuvan kokonaisuus 374,00.
Tuote
Rack-hylly
Laatikko 15 l
Tuotenro
2018000
2302034
Hinta
75,00
11,20
Tuote
Beam-hylly
Laatikko 15 l
Tuotenro
2018001
2302034
Hinta
92,00
11,20
Tuote
Beam-hylly
Laatikko 31 l
Tuotenro
2018001
2302035
Hinta
92,00
23,50
Hyllypaketti 4
Hyllypaketti 5
Hyllypaketti 6
Kuvassa HXA-hylly (s. 15) sekä 40 kpl 10 litran laatikoita. Kuvan kokonaisuus 445,00.
Kuvassa HXA-hylly (s. 15) sekä 16 kpl 10 litran, 3 kpl
15 litran ja 4 kpl 31 litran laatikoita. Kuvan kokonaisuus 361,40.
Kuvassa HXA-hylly (s. 15) sekä 10 kpl 31 litran laatikoita. Kuvan kokonaisuus 328,00.
Tuote
HXA-hylly
Laatikko 10 l
Tuotenro
2010450
2302033
HINNAT ALV 0 %
Hinta
93,00
8,80
Tuote
HXA-hylly
Laatikko 10 l
Laatikko 15 l
Laatikko 31 l
Tuotenro
2010450
2302033
2302034
2302035
Hinta
93,00
8,80
11,20
23,50
Tuote
HXA-hylly
Laatikko 31 l
Tuotenro
2010450
2302035
Hinta
93,00
23,50
43
varastokalusteet | laatikkotelineet
Kotimaiset laadukkaat laatikkotelineet rautakauppoihin, tee-se-itse myymälöihin, huoltoasemille, varastoihin, tuotantotiloihin ym. Kokoa omia yhdistelmiä tai ota valmiita paketteja ja valitse värit!
BS-160L -paketti
BS-160 -paketti
BR-2530 -paketti
BR-4050 -paketti
1 kpl 1-p. teline BS-160LA
20 kpl ottolaatikko 1520-5
16 kpl ottolaatikko 1930-5
1 kpl 2-p. teline BS-160TA
40 kpl sin.ottolaatikko 1520-6
32 kpl sin. ottolaatikko 1930-6
1 kpl teline BR-2530
18 kpl ottolaatikko 1525-5
20 kpl ottolaatikko 1930-5
1 kpl teline BR-4050
30 kpl ottolaatikko 1940-3
Väri
Harmaa
Punainen
Sininen
Tuotenro
2320013-32
2320013-50
2320013-60
Hinta
399,399,399,-
Väri
Harmaa
Punainen
Sininen
Tuotenro
2320014-32
2320014-50
2320014-60
Hinta
565,565,565,-
Väri
Harmaa
Punainen
Sininen
Tuotenro
2320011-32
2320011-50
2320011-60
Hinta
489,489,489,-
Tuotenro
2320012-32
2320012-50
2320012-60
Hinta
525,525,525,-
BS/BT-telineet
BR-telineet
Tuote sisältää harmaaksi pulverimaalatun teräsrungon ja 8 alumiinista laatikkokiskoa. Kiskon leveys 753 mm; korkeutta voi säätää portaittain 39 mm välein.
Kiskon kantavuus on 15 kg/yksi puoli (30 kg/laatikot molemmilla puolilla. Vaunu
varustettu neljällä Ø 100 mm kääntöpyörällä, joista kahdessa. Vakiona alataso
12 mm matala­paine­laminaattia. Telineen kantavuus150 kg. Ottolaatikot tilataan
erikseen. Ottolaatikot ja etiketit esitelty sivulla 38.
Näissä telineissä laatikot ovat 20 asteen kulmassa, joten säilytettävät tuotteet näkyvät ja ovat myyvästi esillä. Tehokas säilytysjärjestelmä päivittäiseen käyttöön,
kun pienosia joudutaan hakemaan usein. Tuote sisältää vaaleanharmaaksi pulverimaalatun teräsrungon ja 6-7 kiinteää, eteen-päin-kaltevaa kannatinparia, leveys
930 mm. Ottolaatikot tilataan erikseen. Ottolaatikot ja etiketit sivulla 38.
Teline
ilman laatikoita
1-puolinen teline
BS-160LA
2-puolinen teline
BS-160TA
Vaunu BT-170A
Ulkomitat
S x L x K mm
Kantavuus
kg
Tuotenro
Hinta
420 x 830 x 1585
120
2320004
243,-
600 x 830 x 1585
240
2320003
255,-
600 x 830 x 1700
150
2320005
354,-
Teline
ilman laatikoita
Teline/7 kannatinp.
BR-2530
Teline/6 kannatinp.
BR-4050
Ulkomitat
S x L x K mm
Kantavuus
kg
Tuotenro
Hinta
500 x 990 x 1540
120
2320001
282,-
600 x 990 x 1670
240
2320002
282,-
Ottolaatikoiden sopivuus
Ottolaatikoiden sopivuus BR 2530
Tyyppi
1015 1520 1525 1930 Tyyppi kannatinpari/teline
1525 max. 6/42 kpl
1930 max. 6/42 kpl
1-puolinen /2-puolinen kisko
max. 7/14 kpl
max. 5/10 kpl
max. 5/10 kpl
max. 4/8 kpl
Sopivuus telineeseen BR-4050
BT-170 -paketti
1 kpl vaunu BT-170A
40 kpl sininen ottolaatikko 1520-6
32 kpl sininen ottolaatikko 1930-6
Tuotenro
2320015-32
44
Väri
Harmaa
Punainen
Sininen
Tyyppi
1940 1950 3040 3050 alkaen
399,-
kannatinpari/teline
max. 5/30 kpl
max. 5/30 kpl
max. 3/18 kpl
max. 3/18 kpl
Hinta
669,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | laatikkotelineet
KM 164
KM 166
Laatikkoteline KM 166
Tilaa 7 laatikolle (600 x 400 mm). Tasojen välit 195 mm. Paino 20 kg. Mitat: 655
(L) x 410 (P) x 1840 (K) mm.
Laatikkoteline KM 164
Kuvan laatikot on valmistettu uusiomuovista.
Tilaa 8 laatikolle (600 x 400 mm). Tasojen välit 210 mm. Paino 20 kg. Mitat: 460
(L) x 590 (P) x 1880 (K) mm.
Laatikon mitat: 600 (L) x 400 (P) x 145 (K) mm.
Molemmissa malleissa 4 kääntyvää pyörää, Ø 100 mm.
Telineiden materiaalina sähkösinkitty 25 mm:n teräs.
Laatikkotelineet toimitetaan osina.
Tuote
Laatikkoteline KM 166
Laatikkoteline KM 164
Toimitetaan osina
Tuotenro
2326001
2326000
Pakettihinta
Pakettihinta
7 laatikolla
8 laatikolla
Tuote
Muovilaatikko 25 l
375,378,Tuotenro
2302011
Hinta
14,-
Hinta
277,266,-
Laatikostoteline KM 167
Oivallinen teline, jonka voit räätälöidä juuri sinun tarpeisiisi. Perusvaunun a
materiaalina sähkösinkitty 25 mm:n teräsputki. Vakiovarusteena neljä kääntyvää
kumipyörää, Ø 100 mm.
Lisävarusteina laatikkokannattimet pareittain tai hyllytasoja, joita voidaan
asentaa maks. 33 kpl/teline (katso kuva b). Teline on mitoitettu 400 x 600 mm:n
laatikoille.
b
Laatikkotelineen mitat: 590 (P) x 460 (L) x 1890 (K) mm.
paino 18 kg. Kantokyky 150 kg.
c
Toimitetaan osina.
Toimitetaan osina
Tuote
a KM-167-teline
b Laatikkokannatin 2 kpl
c Hyllytaso
HINNAT ALV 0 %
274,-
Huom! Saata­vana
myös ESDversiona.
Tuotenro
2326002
2326003
2326004
Hinta
274,23,23,-
a
45
varastokalusteet | laatikkokärryt
Laatikkovaunu
Siirrettävä laatikkovaunu sopii moneen tilaan, esimerkiksi konttoriin, varastoon
tai vaikkapa kouluihin. Vaunun 21 laatikkoa tarjoavat reilusti säilytystilaa työkaluille ja tarvikkeille. 4 kääntyvää pyörää, joista kaksi varustettu jarrulla. Vaunun
koko 950 (P) x 420 (L) x 1205 (K) mm, muovilaatikon koko 420 (P) x 260 (L) x 105
(K) mm. Laatikot saatavana punaisena tai valkoisena. Lisätarvikkeena myytävää
laatikon kantta voi käyttää myös tarjottimena. Vaunun kantavuus 150 kg. Paino
ilman laatikkoja 31,5 kg.
Kantavuus 150 kg.
UUTUUS!
Tuote
Vaunu, punaiset laatikot
Vaunu, valkoiset laatikot
Kansi, punainen
Kansi, valkoinen
429,Tuotenro
2326010-50
2326010-20
2326011-50
2326011-20
Hinta
429,429,5,5,-
Keräilykärry
Näppärä pieni kärry, josta on saatavilla kolme eri versiota: 2 tasoa, 2 koria tai
1 taso ja 1 kori. Tämä kärry sopii pienten tavaroiden keräilyyn ja kuljetuksiin.
Materiaali mustaksi pulverimaalattua teräsputkea, hyllyt laminoitu. Neljä kääntyvää pyörää (Ø 100 mm). Vaunun kantavuus 50 kg tasaisesti lastattuna. Mitat:
1070 (K) x 360 (L) x 660 (P) mm. Hyllyn koko: 350 x 410 mm. Korin koko: 400 x 300
x 210 mm. Lisävarusteena muovilaatikko.
alkaen
155,-
UUTUUS!
Tuote
Keräilykärry 2 tasolla
Keräilykärry 2 korilla
Keräilykärry korilla ja tasolla
Muovilaatikko, punainen
Muovilaatikko, sininen
Muovilaatikko, harmaa
46
Tuotenro
1016285
1016286
1016287
2300107-50
2300107-60
2300107-32
Hinta
209,00
155,00
189,00
13,90
13,90
13,90
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | kuivaustelineet
Pitkän tavaran kuivausteline
Helposti ja monipuolisesti muokattava teline maalamoihin, käsittelylinjoille
tai vaativaan säilytykseen. Pystyt muuttamaan keskimmäisten pystytukien
etäisyyttä sekä poistamaan vaakaputkia. Teline muotoutuu aina tarpeittesi
mukaiseksi. Vaakaputkia 14 kpl per pystyputki, säätöväli 85 mm. Vaakaputkien
kokonaispituus on 740 mm, lastattava pituus 650 mm. Kantokyky per taso n. 20
kg. Kokonaiskantavuus 300 kg. Toimitetaan osissa, helppo koota.
Tuotteen mitat 1520 (P) x 860 (S) x 1960 (K) mm.
Ylimmän vaakaputken korkeus maasta 1770 mm.
Omapaino 63 kg.
Tuotenro
1016525
Hinta
550,-
Toimitetaan osina
UUTUUS!
550,-
UUTUUS!
Toimitetaan osina
Kenkien ja hansikkaiden kuivausteline
Kenkien ja hansikkaiden kuivattamiseen suunniteltu teline. Helppo liikutella
paikasta toiseen. 3 kpl mustia kääntyviä 50 mm pyöriä, jossa yhdessä jarru. Tilaa
27 kenkäparille. Kantavuus 25 kg. Omapaino 22 kg. Toimitetaan osissa, helppo
koota. Harmaaksi polttomaalattu pinta. Teline on tarkoitettu sisäkäyttöön.
Tuotteen mitat 780 (P) x 714 (L) x 1192 (K) mm.
Tuotenro
1016526
Hinta
225,-
Kuivausvaunu kengille ja hansikkaille
Kenkien ja hansikkaiden kuivattamiseen suunniteltu vaunu. Helppo liikutella paikasta toiseen. 4 kpl mustia kääntyviä 50 mm pyöriä, joista kahdessa jarru. Tilaa
30 kenkäparille. Kantavuus 25 kg. Omapaino 19 kg. Toimitetaan osissa, helppo
koota. Harmaaksi polttomaalattu pinta. Teline on tarkoitettu sisäkäyttöön.
Tuotteen mitat 1063 (P) x 540 (L) x 1200 (K) mm.
Tuotenro
1016527
HINNAT ALV 0 %
Hinta
230,-
Toimitetaan osina
230,47
varastokalusteet | turvatikkaat
Turvatikassarja
Runko: teräs­putkea (Ø 22 mm), vaaleanharmaaksi epoksimaalattua. Alla olevissa piirroskuvissa näette ­pyö­rien ja jousituksen
toimintaperiaatteen.
Pyörien suojatassuissa kumihelma, joka lukittuu alas estäen liukumisen työvaiheessa, kun tikkaan päälle astutaan.
Solakkuutensa ansiosta (490 – 570 mm) tikkaat ovat omiaan
kapeissakin käytävissä.
Askelmia mallista riippuen 3 – 5 kpl.
Kaikissa ylätason mitat: 280 x 360 mm.
Tikkaiden syvyydet: 750 – 900 – 1010 mm.
Turvakaiteen maks. korkeudet: 1430 – 1670 – 1900 mm.
Tikkaiden omapainot: 13 – 16 – 20 kg.
alkaen
459,a
Malli
a TT-3
b TT-4
c TT-5
b
Ylätason
korkeus mm
760
1010
1250
Askelmia
3
4
5
SIIRTOVAIHE
c
Tuotenro
6106003
6106004
6106005
TYÖVAIHE
Hinta
459,495,579,-
Alumiiniset turvatikkaat
Tikkaiden johteet ovat vahvaa kaksoisonteloalumiinia, joissa jäykistysrivoitus
sisällä: eivät taivu eivätkä kierry. Saksalaista laatua.
• Askelmat ovat extrasuuret: 230 (S) x 360 (L) mm.
• Urakumimatto askelmilla takaa lipsumattoman turvallisuuden.
• Suuret askelmat sallivat kiipeämisen ja laskeutumisen kasvot menosuuntaan.
• Tikkaat ovat poikkeuksellisen kevyt- ja loivanousuiset.
2-askelmainen
3-askelmainen
4-askelmainen
5-askelmainen
Ylätason korkeus lattiasta 460 mm.
Maks. huonekorkeus 2450 mm.
Ylätason korkeus lattiasta 690 mm.
Maks. huonekorkeus 2700 mm
Omapaino 4,2 kg
Omapaino 7,0 kg.
Ylätason korkeus lattiasta 920 mm.
Maks. huonekorkeus 2950 mm.
Omapaino 9,0 kg.
Ylätason korkeus lattiasta 1150 mm.
Maks. huonekorkeus 3200 mm.
Tikkaiden omapaino 12,0 kg.
Huom! Tässä mallissa turvakaari vakiona!
Huom! Tässä mallissa turvakaari vakiona!
Tuotenro
6106602
Hinta
121,-
Turvakaarella
Tuotenro
6106612
48
• 3-askelmaiseen malliin saatavana turvakaari; 4- ja 5-askelmaisissa malleissa on
aina turvakaari vakiona.
• Tikkaiden jaloissa pehmeät muoviset töppöset, eivät liu'u eivätkä jätä jälkiä.
• Yksinkertaiset pystyttää/koota: yhdellä otteella.
• Vaativat minimaalisen säilytys­tilan.
• Kantavuus 150 kg.
Tuotenro
6106603
Hinta
177,-
Turvakaarella
Hinta
167,-
Tuotenro
6106613
Hinta
219,-
Tuotenro
6106614
Hinta
272,-
Tuotenro
6106615
Hinta
335,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | tikapallit
Tikapallit
Tikapallimme ovat omiaan helpottamaan, nopeuttamaan ja tehostamaan askareita niin varasto-, arkisto-, myymälä- kuin konttoriympäristössäkin.
Tikapalli liikkuu kevyesti kolmella jousitetulla pyörällä ja lukkiutuu turvallisesti
paikalleen, kun päälle astutaan.
36,-
Ylin taso: Ø 290 mm, korkeus ilman kuormaa 435 mm/kuormattuna 425 mm
maasta. Välitaso: Ø 330 mm, helma: Ø 435 mm
Runko: epoksipulverimaalattua, jämäkkää teräspeltiä. Molemmilla askelmilla harmaa, tyylikäs, jalan lipsumisen estävä urakumimatto. Helmassa kumirengas, joka
estää pallin liukumisen jalan alta sille noustessa. Omapaino: 5 kg.
Väri
Harmaa
Punainen
Grafiitti
Sininen
Tuotenro
6107000-30
6107000-50
6107000-32
6107000-60
Hinta
36,36,36,36,-
Muoviset tikapallit
Tukeva ja turvallinen kovamuovinen tikapalli myymälöihin, konttoreihin ja varastoihin. Kevyt liikutella paikasta toiseen jousitettujen pyörien ansiosta. Tikapallille
noustessa se lukkiutuu turvallisesti koko kehältään lattiaan. Kantavuus 150 kg.
Korkeus 410 mm, ylimmän tason halkaisija 283 mm. Jakkaralla on TÜV-/GSlaatusertifiointi.
UUTUUS!
Väri
Sininen
Musta
Punainen
Vaaleanharmaa
Tuotenro
6106700-60
6106700-40
6106700-50
6106700-30
Hinta
33,33,33,33,-
Rullatikas
Uudistettu, entistäkin helpommin liikuteltava, kestävä ja turvallinen rullatikas.
Alumiininen runko ja askelmat kantavat jopa 150 kg:n painon.
Jousitetut pyörät (4 kpl) kääntyvät 360° ja lukittuvat tukevasti tikkaille astuttaessa. Kokoontaitettuna vain vähän tilaa vievä tuote.
42,-
Mitat:
440 (L) x 425 (P) x 445 (K) mm avattuna
440 (L) x 230 (P) x 485 (K) mm kokoontaitettuna.
Ylätason koko 315 x 200 mm. Paino 2,9 kg.
Tuotenro
6107010
HINNAT ALV 0 %
Hinta
42,-
49
varastokalusteet | a-tikkaat
Kevyet A-tikkaat
Tikkaiden runko ja askelmat valmistettu 1,2 mm
alumiinipalkista ja -profiilista (EN 131 standardin
mukainen). Ne on varustettu tukevalla ja turvallisella
polvitukikaarella, johon voi kiinnittää myös muovisen, näppärän työkalu- ja tarvikekaukalon. Kaukalo
sisältyy hintaan malleissa a ja b.
Tikkaisiin c on erikseen tilattava kaukalo.
alkaen
49,-
Sis. kaukalon
150
kg
kantavuus
a
b
c
Askelmia
sis. työtaso
a 3 kpl
b 4 kpl
c 6 kpl
Tarvikekaukalo
Kokonaiskorkeus
mm
1290
1510
1960
Korkeus
työtasolla
mm
570
780
1210
Paino
kg
2,3
3,8
4,7
Tuotenro
6101003
6101004
6101006
6101009
Hinta
49,55,76,14,-
alkaen
217,-
Sähköä eristävät A-tikkaat
Erikoistikkaat, jotka on testattu 30.000 voltilla.
Täyttävät EN-131 normit ja ovat TüV-testatut.
Tukeva rakenne, jonka sivuparteet ovat lujitemuovia
ja askelmat alumiinia. Ylhäällä työkalukotelo.
Jämäkät levennyspalkit kumitolppineen ja uritetut
askelpinnat 80 (L) mm lisäävät turvallisuutta.
Askelman leveys 310-260 mm. Tikkaiden leveys ilman
levennyspalkkia 360 mm. Kantavuus 110 kg.
Malli
Cat-A-106
Cat-A-108
50
Askelmia
6
8
Tasokorkeus
mm
1720
2270
Kuljetuspituus
mm
1910
2500
Paino
kg
9,97
13,25
Tuotenro
6101145
6101146
Hinta
217,282,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | a-tikkaat
Keskiraskaan sarjan A-tikkaat
Kaikissa tikkaissa on turvakädensijat johteiden molemmilla puolilla. Keveästä
alumiinirakenteestaan huolimatta sarja on todella kovan ja kestävän luokan ammattilaistuote. Kaikki rasituksille alttiit osat ovat jämerää alumiinia.
Seisoma-/työskentelytasojen askelmat on uritettu liukastelemisen estämiseksi.
Seisomataso lukitsee tikkaat tiukasti A-asentoon.
Tuki- ja turvakaari on 750 mm työskentelytasosta ja lisää turvallisuuden tunnetta
ja antaa tukea. Täyttää EU-normit (BSEN 131).
a
b
c
• Tikkaiden jaloissa on liukumista estävät uritetut muovitassut.
• Kaikissa tikkaissa vakiovarusteena työkalu- ja tarvikekaukalo (PE-muovia), joka
irrotettavissa tilaasäästävästi varastoi­taessa ahtaisiinkin tiloihin ja väleihin.
• Takatukijalkojenkin materiaalivahvuus on 1,2 mm eli sama kuin etujohteissa!
• Takajalkojen väliin on uusissa malleissa lisätty yksi poikkitanko jämäköittämään tikkaita entisestään.
• A-tikkaiden kantavuus 115 kg.
d
Askelmia
sis. työtaso
a 3 kpl
b 4 kpl
c 5 kpl
d 6 kpl
e 7 kpl
Kokonaiskorkeus
avattuna mm
1330
1550
1770
2000
2220
e
Korkeus
työtasolla
mm
580
800
1020
1250
1470
Paino
kg
5,5
6,0
7,0
8,8
9,5
Tuotenro
6106503
6106504
6106505
6106506
6106507
Hinta
107,128,139,178,215,-
Kokoontaittuva turvatikas ROLL
Ammattikäyttöön suunniteltu turvatikas, jonka saa taitettua kokoon. Ei vie paljon
säilytystilaa.
Runko on anodisoitua alumiinia ja askelmat on tuplapuristeniitattuja.
Itselukittuvan seisontatason koko on 29 x 25 cm. Polvituen päällä on alumiininen
työkaluhylly. Tikkaissa on kumipäällysteiset, korkealuokkaiset jousipyörät, joiden
ansiosta tikkaita on erittäin kevyt liikutella. Jaloissa on tukevasti lattiaa vasten
tarttuvat suojatulpat. Tikkaan turvallisuutta lisäävät nousukaiteet molemmin
puolin tikasta. Isommissa malleissa (7-askelmaiset ja ylöspäin) löytyy lisäsivurajoittajat. Kaiteet ja jousipyörät toimitetaan erikseen ja kootaan käyttöpaikalla.
alkaen
553,-
UUTUUS!
Malli
ROLL 5
ROLL 6
ROLL 7
ROLL 8
ROLL 10
ROLL 12
Askelmia
5
6
7
8
10
12
HINNAT ALV 0 %
Tason korkeus
mm
1200
1450
1700
1950
2450
2950
Tuotenro
6102501
6102502
6102503
6102504
6102505
6102506
Hinta
553,623,652,734,844,949,-
51
varastokalusteet | teollisuustikkaat
Koteloprofiiliset yhdistelmätikkaat
• Rihlattu tasainen 4-kulmapuola.
• Sivuaisat vahvaa koteloprofiilia, 15°:n nousukulma.
• Levityspalkki vakiovarusteena 2- ja 3-osaisissa malleissa.
• Puolat 30 mm syvät, rihlatut.
a 3-osaiset yhdistelmätikkaat
Pituus mm
4980
5830
7530
8930
Kulj.pit. mm
2200
2490
3070
3600
Askelmia kpl
3x 7
3x 8
3 x 10
3 x 12
Paino kg
15,0
16,5
23,0
28,5
Tuotenro
6101070
6101071
6101072
6101073
Hinta
329,386,519,635,-
Askelmia kpl
9
11
14
Paino kg
6,0
7,5
11,5
Tuotenro
6101030
6101031
6101032
Hinta
111,135,189,-
Askelmia kpl
2x 8
2 x 10
2 x 12
2 x 14
Paino kg
9,5
12,0
15,5
16,7
Tuotenro
6101050
6101051
6101052
6101053
Hinta
213,252,315,363,-
b 1-osaiset nojatikkaat
80 mm syvät, rihlatut askelmat.
Leveys mm
Kulj.pit. mm
390
2570
390
3130
450
4090
c 2-osaiset yhdistelmätikkaat
a
b
Pituus mm
4160
5000
6130
7250
c
Kulj.pit. mm
2550
3150
3700
4250
Tämän aukeaman teollisuustikkaiden kantavuus on 150 kg.
alkaen
Kokoontaitettavat tikkaat
549,-
• 80 mm syvät, rihlatut askelmat.
• Tason koko 45 x 50 cm.
• Polvituen korkeus 80 cm.
• Vakiona takana siirtopyörät.
Tasokork.
mm
1400
1900
2300
2800
Kulj.pit.
mm
2400
2900
3300
3800
Alalev.
mm
700
740
780
820
Avautuma
mm
1640
1970
2340
2700
Askelmia
kpl
6
8
10
12
Paino
kg
17,0
20,0
23,0
26,0
Yksi- ja kaksipuoliset A-tikkaat
Hinta
549,623,699,777,-
alkaen
123,-
• 80 mm syvät, rihlatut askelmat.
• Liukastumista estävät kumisuojat noususivujen alla.
• Vahvat pulttinivelet/turvallinen nivellukitus.
1-puoliset
Korkeus
mm
1160
1940
2980
5060
Tuotenro
6101060
6101061
6101062
6101063
Kulj.pit.
mm
1260
2100
3220
5560
Avautuma
alh. mm
680
1160
1720
2840
Askelmia
kpl
5
8
12
20
Paino
kg
5,3
7,7
16,0
27,0
Tuotenro
6101020
6101021
6101022
6101023
Hinta
123,203,352,599,-
Kulj.pit.
mm
970
2650
4330
Avautuma
alh. mm
820
1960
3100
Askelmia
kpl
4
10
16
Paino
kg
5,5
14,4
29,0
Tuotenro
6101040
6101041
6101042
Hinta
152,352,625,-
c 2-puoliset
Korkeus
mm
890
2480
4070
c
52
Malleja A-tikassarjassamme on 19 kpl – kysykää tietoja ja hintojamme malleista, jotka eivät mahtuneet
yo. taulukoihin
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | asennus- ja teollisuustasotikkaat
a Teollisuustasotikkaat
Työtaso alumiininystyrälevyä 255 x 400 mm. Polvituet 645 mm korkeudella.
Liukuestetassut nousupuolen jaloissa. Lisäturvallisuutta saatavissa tukijalalle asennettuna.
Tasokork. Kulj. pit.
mm
mm
940
1710
1200*
1990
1460*
2280
1720*
2550
1980*
2830
2500
3390
3020
3950
b Tukijalka 2 kpl*
Avautuma
alh. mm
860
1000
1120
1260
1400
1680
1960
Askelmia
kpl
4
5
6
7
8
10
12
Paino
kg
7,7
8,6
9,5
10,5
11,5
14,5
16,0
Tuotenro
6101090
6101091
6101092
6101093
6101094
6101095
6101096
6101132
Hinta
155,185,217,238,264,319,382,109,-
Työtaso alumiininystyrälevyä 390 x 500 mm. Polvituet 640 mm korkeudella
Liukuestetassut nousupuolen jaloissa
Tasokork. Kulj. pit.
Avautuma
Askelmia
Paino
mm
mm
alh. mm
kpl
kg
Tuotenro
6101100
1220
1970
1090
5
12,8
6101101
1740
2530
1370
7
15,8
6101102
2000
2810
1510
8
17,8
6101103
2260
3090
1650
9
19,0
6101104
2780
3650
1930
11
21,2
6101105
3010
3930
2070
12
22,8
6101106
4540
5330
2770
17
32,0
Hinta
305,389,433,474,556,593,815,-
Rakennustasotikkaat
b
a
Näitä malleja on yhteensä 11 eri mittaista – kysykää puuttuvien kokojen mittoja ja hintoja!
Kiinteärunkoiset varasto- ja myymälätikkaat, pientavarahyllytikkaat
• Ei-kokoontaittuva, työtaso alumiininystyrälevyä 450 x 500 mm.
• Polvituki: korkeus 650 mm.
• Turvakaiteet etujohteissa.
• Vakiona Ø 100 mm kiinteät siirtopyörät takajohteissa.
a Tasokork.
Avautuma
Askelmia
mm
alh. mm
kpl
1730
1500
7
2260
1780
9
2790
2060
11
3310
2340
13
Lisävarusteena jousipyörät etujohteisiin.
Paino
kg
18
22
28
33
Tuotenro
6101110
6101111
6101112
6101113
6101119
Hinta
441,487,582,774,55,-
Vaihtoehtokokoja 8 kpl
b Tasokork.
mm
660
890
1140
Kok.kork.
mm
1270
1500
1740
Avautuma
alh. mm
830
980
1060
Askelmia
kpl
3
4
5
Paino
kg
7
8
10
Tuotenro
6101140
6101141
6101142
Hinta
223,272,311,-
a
b
• PTH-tikkaissa työtasot 310 x 420 mm alumiininystyrälevyä.
• Vakiovarusteena jousipyörät etujohteissa ja takana kiinteät siirtopyörät.
• Polvituen korkeus 600 mm, 80 mm syvät, rihlatut askelmat.
alkaen
106,-
Asennustasotikkaat
• Työtaso viirapintaista muottivaneria 300 x 400 mm.
• 80 mm rihlatut askelmat liukuestein.
• Tukeva, turvallinen nivellukitus.
Tasokorkeus mm
500
750
950
HINNAT ALV 0 %
Alaleveys
mm
420
430
450
Avautuma
alh. mm
520
685
805
Paino
kg
4,2
5,2
6,2
Tuotenro
6101080
6101081
6101082
Hinta
106,116,139,-
53
varastokalusteet | asennustyötasot
Rakennuspallit
• Työtasot säänkestävää viirapintaista muottivaneria, leveys 700 mm (saatavana myös 950 mm
levyisenä)
• Askelmat 80 mm rihlatut, liukuestein
• Täyttävät STM 156/98:n rakenne-, mitoitus- ja seisontavakavuusvaatimukset
• Myös 2-puolisia palleja sekä maalaripalleja (1300 mm leveitä)
• Kantavuus 150 kg
Vaihtoehtokokoja 15 kpl – kysy lisätietoja ja hintojamme!
150
kg
Tasokorkeus/
leveys mm
500/700
700/700
900/700
1100/700
1400/700
1650/700
Askelmia
kpl
2
3
4
5
6
7
Paino
kg
6,5
7,6
9,0
13,5
16,0
19,0
Tuotenro
6101120
6101121
6101122
6101123
6101124
6101125
Hinta
149,162,207,266,319,369,-
kantavuus
Asennustyötaso Mini
Helppokäyttöinen, kevyt, mutta jämäkkä työtaso. Säilytys pienessä pinossa.
Sin­kittyä 30 x 30 mm:n teräsputkea. Kokonaiskorkeus 2030 mm. Paino: 32 kg.
• Taso on vedenkestävää vaneria.
• Tasokoko: 1250 x 400 mm.
• Taso voidaan asentaa neljälle eri korkeudelle; 350, 650, 950 tai 1200 mm.
• Pyörät helpottavat telineen siirtoa.
• Kantavuus 200 kg.
Tuotenro
6101150
200
kg
kantavuus
469,-
Hinta
469,-
Asennustyötaso Minimax
Vankka, raskaamman sarjan korkeussäädettävä asennustyötaso, joka on helppo kasata ja purkaa.
Maks. taso­korkeus: 5,65 m. Säätövälit: 260 mm.
Tason koko: 600 x 1700 mm, viirapintaista fenolihartsi­vaneria.
Rungon materiaali Ø 50 mm alumiiniputkea. Telineen mitat: 750 x 1880 mm.
alkaen
715,-
Pyörät: Ø 125 mm, lukittavat, nailonia. Paino: 34 kg. Menee pieneen säilytys/kuljetustilaan (1720
(K) x 920 (L) x 180 (S) mm).
Peruspakettiin kuuluvat Minimax-runko ja yksi osittain avautuva työtaso. Tasokorkeus on 80 cm.
Suojakaidesarjalla tasokorkeus nousee 1,65 metriin. Sarjaan
kuuluvat 2 kpl suojakaiteita, 5 kpl vaakatukia ja 1 kpl vinotukia.
Korotussarjalla (2,0 m) tasokorkeus on 3,65 m. Siihen kuuluvat 2 kpl 8-askelmaisia korotuskehiä sekä 3 kpl vinotukia, 2
kpl vaakatukia, 1 osittain avautuva työtaso, 1 varvaslista, 4 kpl
pieniä sivutukijalkoja ja isoja sivutukijalkoja.
220
kg
kantavuus
54
Työkork.
m
2,8
3,7
5,7
7,7
Tasokork.
m
0,8
1,65
3,65
5,65
Sivutukijalat
4*
4**
Korotussarja
1
2
Suojakaidesarja
1
1
1
Tuotenro
6101155
6101156
6101157
6101158
Hinta
715,1.215,2.399,3.490,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | asennustyötasot
1-puolinen siirrettävä huoltotaso
Monipuolinen vahvarakenteinen huoltotaso, jossa jousipyörät.
• VBG- standardin mukaan hyväksytty.
• Sivutuet ovat pyöristettyä kevytmetalliprofiilia, teräsosat sinkittyä terästä.
• Askelmasyvyys 200 mm, askelmien etäisyys 240 mm. Tason koko on 600 x 800 mm.
• Portaikon nousukulma 60°.
• Vaihdettavat kaksikomponenttiset jalkatulpat. 4 jousipyörää 125 mm, (joista 2kpl lukittavia).
• Tason kolmella sivulla 1 m:n korkeat kaiteet, joissa jalka- ja polvituki.
• Toimitetaan esiasennettuina perusosina. Erikoiskoot tilauksesta. Huoltotasoille on saattavissa
sähköä hyvin johtavat jousipyörät ja jalkatulpat lisähintaan.
Askelmat ja taso kevytmetallia
Askelmia
kpl
3
4
5
6
7
8
Työtason kork.
m
0,72
0,96
1,20
1,44
1,68
1,92
Pohjan mitat
m
0,77 x 1,26
0,82 x 1,46
0,87 x 1,64
0,93 x 1,82
0,98 x 2,00
1,04 x 2,18
Paino
kg
32,0
35,3
38,5
41,8
45,2
49,2
Tuotenro
6102000
6102001
6102002
6102003
6102004
6102005
Hinta
1.124,1.193,1.234,1.269,1.351,1.419,-
Paino
kg
40,3
45,5
50,6
56,0
61,6
67,9
Tuotenro
6102010
6102011
6102012
6102013
6102014
6102015
Hinta
1.346,1.421,1.512,1.594,1.836,2.115,-
Askelmat ja taso sinkittyä teräsritilää
Askelmia
kpl
3
4
5
6
7
8
Työtason kork.
m
0,72
0,96
1,20
1,44
1,68
1,92
Pohjan mitat
m
0,77 x 1,26
0,82 x 1,46
0,87 x 1,64
0,93 x 1,82
0,98 x 2,00
1,04 x 2,18
Säädettävät työtasot
Uusi innovaatio yhdistää maksimaalisen turvallisuuden ja käyttömukavuuden!
• Tilava työskentelytaso (665 x 440 mm) jalkalistalla sekä tuplakaiteilla.
• Helppo ja nopea työskentelykorkeuden säätö.
• Tukileveyttä lisäävät ulokkeet molemmilla puolilla (täyttää EN-131 vaatimukset vaikka ulokkeita
ei käytettäisikään).
• Kaksi pyörää mahdollistavat helpon liikuteltavuuden sekä kuljetus- että käyttöasennoissa.
• Mahdollisuus käyttää myös portaikoissa.
Tason korkeudet Työskentelykorkeus, max. n. Kokonaiskorkeus, max. Pinta-ala, ulokkeet avattuna Pinta-ala, ulokkeet kiinni Kuljetusmitat Puolien määrä (sis. tason)
Paino Tuotenro
Hinta
HINNAT ALV 0 %
m
m
m
m
m
m
kg
0,81/1,00/1,34
3,4
2,34
1,55 x 1,10
1,55 x 1,10
2,20 x 1,10 x 0,39
5
28
6102020
1.589,-
1,00/1,30/1,60/1,80
3,8
2,86
1,90 x 2,25
1,91 x 0,81
2,44 x 0,81 x 0,39
7
35
6102021
1.895,-
1,30/1,60/1,80/2,10/2,40
4,3
3,38
2,30 x 2,55
2,30 x 0,81
2,72 x 0,81 x 0,39
9
38,5
6102022
2.069,-
1,80/2,10/2,40/2,60/2,90/3,15
5,2
4,17
2,90 x 2,50
2,90 x 0,81
3,56 x 0,81 x 0,39
12
50
6102023
2.629,-
55
varastokalusteet | potkulaudat
Malli 86 De luxe
Malli 87
Monikäyttöinen lavapotkulauta. Pieni kääntösäde, takapyörän jalkajarru, ohjaus
molempiin etupyöriin! Monia lisätarvikkeita. Kuljetustaso: laminaatti, reunalistat
muovia – suojaa kolhuilta. Mitat 680 x 580 mm, irrotettavalla teräsputkikaiteella, sisämitat 610 x 505 mm, lavan korkeus lattiasta 270 mm.
Malli 86:sta poiketen tämän mallin lava on reunustettu kiiltosinki­tyllä teräsputkella, mutta lavakaide ei sisälly hintaan. Pyörien navat rullalaakeroitu. Tason
mitat: 660 x 570 mm. Ohjaustanko korkeussäädettävä välillä 900...1000 mm.
Kääntösäde 1220 mm. Jalkajarru takapyörään.
Pyörät: 3 kpl harmaata umpikumia Ø 200 x 50 mm, tarkkuuslaakerit. Soittokello
ja korkeussäädettävä ohjaustanko. Ulkomitat 1430 x 680 x 1000 mm. Erikseen
tilattava ylätaso käännettävissä ala-asentoon.
Mitat samat kuin mallissa 86 De luxe, maks.kuorma 150 kg.
Lavakaide kuuluu hintaan.
Tuote
Malli 86
Ylätaso
Kirjoitusalusta
Tuotenro
1566086
1566085
1566089
Tuote
Malli 87
Lavakaide
Tuotenro
1566087
1566088
Hinta
563,52,-
Hinta
709,152,60,-
alkaen
366,469,Edullinen, kotimainen potkulauta sisä- ja ulkokäyttöön
Kestävä teräsrunkoinen potkulauta, testattu kantavuus 120 kg. Rullaa erinomaisesti sekä sisäettä ulkokäytössä. Etupyörä Ø 410 ja takapyörä Ø 310 mm. Saatavana joko ilmarenkailla tai
puhkeamattomilla PU-renkailla. Rumpujarru edessä. Automaattinen seisontatuki toimii ohjaustankoa kääntämällä - pysyy pystyssä jopa kori kuormitettuna! Ohjaustangon korkeudensäätö:
890-1130mm.
Malli 65
Valmistettu kiiltosinkitystä teräsputkesta. Seisomatasot on varus­
tettu liukuestenauhoin – turvallisuutta!
Loistavat tasapaino- ja ajo-ominaisuudet.
Etupyörä Ø 310 mm harmaata ilmakumia, varustettu rumpukäsijarrulla, takapyörä Ø 200 mm umpikumia, kuulalaakeroitu.
Soittokello, seisontatuki sekä pientarvikekori vakiovarusteina.
Tuotenro
1566065
56
Hinta
469,-
Lokasuojat muovia, astinlauta karhennettua alumiinilevyä, estää liukastumisen. Värit
sininen, keltainen ja vihreä. Lisävarusteena muovitetusta teräslangasta valmistettu musta
lankakori (270 x 430 x 260mm). Potkulaudan ulkomitat: 890-1130 (K) x 510 (L) x 1240 (P),
omapaino 9 kg.
Tuote
Potkulauta
Potkulauta
Potkulauta
Kori
Väri
Keltainen
Sininen
Vihreä
Ilmakumi
Tuotenro
1561001-56
1561001-60
1561001-70
1561005
Hinta
366,366,366,31,-
Umpikumi
Tuotenro
1561002-56
1561002-60
1561002-70
Hinta
387,387,387,-
HINNAT ALV 0 %
varastokalusteet | potkulaudat, pyörätelineet
Takuu rungolle ja etuhaarukalle 5 vuotta.
569,Helkama Strolly -potkulauta
Helkama Loggy -potkulauta
Helkama Strolly on todella herkästi rullaava, ketterä teollisuuspotkulauta.
Kahden takapyörän ansiosta potkulauta pysyy itsestään pystyssä.
Kotimainen kolmipyöräinen, V-jarrulla varustettu potkulauta. Leveys 68 ja pituus
140 cm. Renkaat pistosuojatut, harmaat.
Patentoitu toimintavarma lokasuojajarru. Ohjaustangon korkeus säädettävissä
välillä 970–1120 mm. Kokonaispituus 1180 mm. Omapaino 11 kg.
Renkaat: edessä 121/2” x 21/4” (55 x 325 mm) ja takana Ø 160 mm umpikumia.
Hintaan sisältyy irrotettava kuljetuskori, maks. 5 kg.
Mitat 280 (L) x 370 (S) x 160 (K) mm.
Turvalukko, pysäköintijarru ja teräspeltilaatikko (600 x 280 x 90 mm) vakiovarusteina. Laatikon kuljetuskyky n. 30 kg.
Tuotenro
1562000
Hinta
569,-
Kokonaispaino laatikolla varustettuna 23 kg.
Viiden vuoden takuu rungolle ja etuhaarukalle.
Tuotenro
1562010
Hinta
735,-
Kaikki tämän sivun tuotteet ovat kotimaista laatua!
UUTUUS!
1.418,Pyörätelineet
Rahtipyörä Helkama Cargo Trike
Kotimaiset Ø 32 mm:n sähkösinkitystä teräsputkesta valmistetut pyörätelineet 3:lle
tai 5:lle pyörälle.
Kolmipyöräinen rahtipyörä raskaisiin sisä- ja ulkokuljetuksiin. Kääntö­suuntaan
kallistuvan rungon ansiosta pyörän hallinta on helppoa. Irrotettava kuljetuslaatikko (750 x 550 x 400mm) sisältyy hintaan. Pistosuojatut renkaat, 3-vaihdetta ja
valaisimet sekä edessä että takana.
alkaen
72,-
Runkokorkeus 52 cm ja ajajan vähimmäispituus 152 cm. Tehty Suomessa Helkama laatua. Kuljetuskapasiteetti: 80 kg edessä ja 30 kg takana.
Väri musta/teräs. Tuotteen mitat 890 (L) x 2000 (P) mm. Paino 32 kg.
Tuotenro
1562015
HINNAT ALV 0 %
Hinta
1.418,-
Malli
3-paikkainen
5-paikkainen
Mitat L x S x K mm
1000 x 380 x 320
1740 x 380 x 320
Tuotenro
6091100
6091101
Hinta
72,83,-
57
varastokalusteet | hitsausverhot
Kiskot ja pyörästöt
Katto- tai seinäkiinnitteiset kiskot suojaverhojen
asentamiseen.
• Sähkösinkitty teräskisko
• Toimitukseen kuuluu kiskon päihin pysäyttimet
sekä kannattimia 150 cm välein ja muovipyörästö
40 cm välein.
• Mitat: 30 mm (L) ja 28 (K) mm, kaari: R 600 mm,
suorahyöty 114 cm/sivu
Oviaukon mitta
L x K mm
Kisko kattokiinitys/m
Kisko kattokiinitys/m
Kaari 90°
Tuotenro
7111005
7111006
7111007
Suojaverhot
Siirrettävät välisermit
Suojaverhot on tarkoitettu sisätiloihin rajaamaan ja suojaamaan eri tiloja pölyltä, vedeltä ja tuulelta. Niillä rajaat myös helposti sopivan kokoisen työtilan
hitsaukselle tai muille tulitöille. Verho estää lisäksi hitsauskäryjen leviämistä.
Hitsausverho on hyväksytty eurooppalaisen standardin mukaan EN ISO 1421.
Suojaverhot asennetaan kattoon tai seiniin kiinnitettyyn kiskoon.
Siirrettävillä välisermeillä saat helposti muunneltua tarvittavaa tilaa hitsaukseen ja tulitöihin. Välisermeihin
saa asennettua pyöräsarjan, jolloin
tilan muokkaus on vielä helpompaa.
Toimitetaan osissa, helppo kasata.
Alumiinirunko 30 x 30 mm.
• Paloa edistämätön M2 –rakennusmateriaaliluokka
• Korkealaatuinen PVC –kangas 700g /m2 eri väreissä
Äänieristesermi
• UV–suojattu julkisivu, vahvistetut ja heloitetut reunat
• Vahvistetussa yläreunassa purjerenkaat ripustusta varten 400 mm välein
• Voit tilata verhot juuri omiin tiloihisi soveltuvilla mitoilla mittatilauksena, kysy
lisää myynnistä.
Läpinäkyvä verho
490 g/m2, paksuus 0,04 mm, EN ISO 1598, vahvistettu reunoista 40 mm harmaalla värillä. Soveltuu –35 - +70 asteen lämpöön ja suojaa hitsauskipinän
aiheuttamaa UV-säteilyä vastaan.
Malli
Suojaverhot 2000 x 2600mm
Suojaverhot 2000 x 2600mm
Suojaverhot 2000 x 2600mm
Suojaverhot 1370 x 2600mm
Suojaverhot mittatilaustyönä, m2
Väri
Sininen
Punainen
Harmaa
Läpinäkyvä
Hinta
60,60,130,-
Tuotenro
7111001-60
7111001-50
7111001-30
7111002-10
7111003
Hinta
129,129,129,149,28,-
Äänieristesermi on valmistettu paksusta paloa edistämättömästä B1/M2 -luokan PVC-kankaasta, PVC-verkosta sekä ääntä eristävästä akustolevystä, jonka
paksuus on 50 mm. Äänen puolelta PVC-verkko päästää äänen akustolevyn läpi
uloimman PVC-kankaan pintaan, josta ääni palautuu takaisin levyyn. Äänen
vaimennus 30 - 50 db.
Malli
1300 x 1860mm
1300 x 1860mm
1300 x 1860mm
1300 x 1860mm
1300 x 1860mm
1300 x 1860mm
Pyöräsarja 4 kpl
Väri
Sininen
Punainen
Harmaa
Sininen läpikuultava
Keltainen läpikuultava
Äänieriste sininen
Tuotenro
7111010-60
7111010-50
7111010-30
7111011-60
7111011-56
7111012-60
7111013
Hinta
245,245,245,245,245,387,38,-
PVC-muoviliuskaverho
Ratkaisu varastojen ja lastaussiltojen ainaiselle vedolle. Liuskaovi pysäyttää tehokkaasti myös lämpöhukan, pölyn ja melun. Helppo ja nopea asentaa, purkaa ja puhdistaa. Toimitetaan räätälöitynä
mittojen mukaan. Säästää energiaa (lämmityskustannuksia) ja parantaa työympäristön olosuhteita.
Kiinnitys oviaukon yläpuolelle alumiinisella kiinnitysprofiililla. Turvallinen: liuskoista näkyy läpi.
Verho-oven hinta määräytyy ovikoon ja limityksen mukaan.
Limitysvaihtoehdot
50, 100, 150 ja 200 mm (A = limitys, ks. piirros).
Liuskan leveys 300 mm ja vahvuus 3 mm.
Hinta ja tarjous on pyydettävä aina ovikohtaisesti halutuilla
ominaisuuksilla.
Esimerkkihintoja:
Oviaukon mitta
L x K mm
2400 x 2400
2400 x 2400
58
Limitys
mm
100
150
Tuotenro
6091300
6091301
Hinta
513,609,-
HINNAT ALV 0 %