Digikansalaiseksi Olarin lukiossa.pdf

Transcription

Digikansalaiseksi Olarin lukiossa.pdf
Digikansalaiseksi Olarin lukiossa
Olarin lukion iPad-ryhmä 2013
Kuvat: Helmi Hytti
Hyvä Olarin lukion 1. vuosikurssin opiskelija ja opiskelijan huoltaja
Tieto- ja viestintätekniikka on olennainen osa nykylukiolaisen opiskelua. Koulussamme
käynnistettiin syyslukukaudella 2011 Opetushallituksen tuella pilottihanke
tablettitietokoneiden hyödyntämiseksi lukio-opetuksessa ja –arvioinnissa. Valitsimme
tablettilaitteeksi Applen iPadin, koska siihen on ladattavissa parhaat opetukseen tarvittavat
sovellukset.
Olemme kehittäneet tablettitietokoneiden pedagogista käyttöä kahden lukuvuoden ajan
lukiolaisten yhteiskäyttöön hankituilla noin sadalla iPadilla. Opetushallitus myönsi
joulukuussa 2012 Olarin lukiolle lisärahoituksen hankkeen jatkoa varten. Tarkoituksena on
kasvattaa lukiolaisista tulevaisuuden tietoyhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä. Myös
ylioppilaskirjoitukset tulevat muuttumaan sähköisiksi, haluamme vastata tähän
haasteeseen jo nyt opetuksessa ja arvioinnissa. Lukion aloittavalle tarjotaan mahdollisuus
omaan iPadiin. Käsityksemme mukaan laitteesta tulee olemaan paljon hyötyä ja se
tehostaa opiskelua.
Suurin osa lukion oppikirjoista on nyt saatavilla digitaalisessa muodossa. Olarin lukiolainen
voi ladata ensi vuoden lukiokirjat sähköisinä versioina omalle tablettilaitteelleen. Lisäksi
matematiikan opetuksessa tarvittavan laskimen saa korvattua iPadille ladattavalla TINspire CAS -sovelluksella. Tämä merkitsee huoltajille jonkin verran säästöjä. Myös
ylioppilaskirjoitukset muuttuvat tietotekniikkaa hyödyntäviksi. Syksystä 2016 alkaen osa
kirjoituksista tehdään jo sähköisesti.
Olemme päätyneet suosittelemaan lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille iPadtablettilaitetta: iPad2 16GB Wifi-laite.
Suosittelemme näytön suojaamista suojakalvolla sekä suojakuorena toimivan
näppäimistön hankintaa. Monet lukion tehtävät ja sähköiset kokeet vaativat pitkienkin
tekstien kirjoittamista.
Laitteen mukana annetaan myös iTunes –kortti (arvo 25€), jonka avulla opiskelijan pitää
ladata opiskelussa välttämättömät sovellukset Applen iTunes-storesta. Näitä ovat Pages,
Keynote ja iMovie.
Olarin lukiossa on hyvin toimiva langaton verkkoyhteys. Tablettilaitteen täysipainoiseen
käyttöön kotioloissa tarvitaan siis wlan-yhteys (wifi). Myös joidenkin sähköisten
oppimateriaalien lukeminen vaatii wlan-yhteyden (wifi).
Tarjoamme opiskelijan henkilökohtaiseen käyttöön iPad- tablettilaitetta panttia ja
käyttömaksua vastaan. Pantti on 100,- € sekä käyttömaksu 50,- €/ vuosi. Kolmena
lukiovuonna yhteensä 150,- €. Opiskelija voi lunastaa iPadin itselleen lukio-opintojensa
päätteeksi. Lunastusmaksun summa on tällöin 38 € + alv (70€), tällöin pantti jää osaksi
suoritusta.
On välttämätöntä, että lukiolaisella on jokin päätelaite aina mukanaan koulussa. Jos
opiskelija ei halua hankkia lukion tarjoamaa iPadia, vaan tuo mukanaan esimerkiksi
kannettavan tietokoneen tai jonkin muun tablettilaitteen, edellyttää tämä opiskelijan omaa
aktiivisuutta löytää vastaavat opiskelussa välttämättömät sovellukset omalta
päätelaitteeltaan.
Tablettilaitteiden käyttö eri oppiaineissa lukuvuonna 2013 – 2014
Opiskelijan pitää ladata Olarin lukion opetussuunnitelma sekä miniOPS kotisivuilta
www.olari.fi oman iPadinsä iBooks sovellukseen.
Äidinkieli
Opiskelijat käyttävät lukion 1. vuosikurssilla Otavan Särmä-oppikirjan sähköistä versiota.
Lisäksi käytössä ovat oppikirjasarjan kurssivihkot. Suullisten esitysten tukena opiskelijat
käyttävät esimerkiksi Keynote-sovellusta ja kirjallisissa töissä Pages-sovellusta.
Kielet
Englannin ja B-ruotsin 1. vuoden kursseilla on käytössä sähköinen oppimateriaali.
Oppimateriaalin sähköisestä muodosta huolimatta kotitehtävät tehdään konkreettisesti
joko käytössä olevan materiaalin tarjoaman mahdollisuutta hyväksikäyttäen tai
kurssivihkoon.
Muiden kielten kursseilla iPadeja käytetään apuvälineenä. Esimerkiksi Notability ja Notes
Pad-sovellukset sopivat muistiinpanojen tekemiseen ja Dropbox tallentamiseen ja
jakamiseen. Kielten kursseilla käytetään lisäksi sovelluksia BookCreator, ComicLife,
Popplet Notion, iCab Mobile ja iMovie sekä lisäksi käytetään YleArenaa ja SVTPlay:tä ja
muuta verkkomateriaalia. Tuntikuulusteluissa voidaan käyttää Socrative-sovellusta.
Matematiikka
Matematiikassa käytetään iPadia opetuksen rinnalla aiheista riippuen. Mahdollisia
käytettäviä sovelluksia ovat TI-Nspire CAS (Texas Instruments- symbolisen laskimen
tietokoneversio), Quick Graph, Math Graph, iCrosss, joiden avulla asioiden sisäistäminen
helpottuu. IPadia voidaan käyttää hyödyksi myös aineiston jakamisessa. Lyhyen
matematiikan oppikirja on eSigma ja pitkän matematiikan ePyramidi.
Fysiikka
Opiskelijat käyttävät iPadeja mittausten tekemiseen ja kokeellisten tilanteiden
videokuvaamiseen ja analysointiin. Mittausohjelmistona on Sparkvue HD ja videoiden
analysointiin käytetään Video Physics -sovellusta. Fysiikassa käytetään Physica e-kirjaa.
Kemia
Lukion 1. vuosikurssilla voidaan käyttää vaihtoehtoisesti joko painettua kirjaa tai sähköistä
kirjaa opiskelijan valinnan mukaan. Kemiassa laboratoriotöiden raportointia ja tutkimuksia
tehdään mahdollisuuksien mukaan iPadilla esimerkiksi Keynote ja Pages-sovelluksia
apuna käyttäen. Opiskelijat ottavat myös kuvia/videoita laboratoriotutkimuksen aikana ja
liittävät ne osaksi raportointia.
Biologia
Biologian kursseilla käytetään SanomaPron Bios-sarjan sähköisiä oppikirjoja.
Intensiivikursseilla iPadia käytetään kokonaisvaltaisesti mm. tiedonetsintään ja töiden
dokumentoimiseen. Keynote -sovellus on suositeltava.
Maantiede
Maantieteen kursseilla käytetään SanomaPron Geos-sarjan sähköisiä oppikirjoja.
Historia ja yhteiskuntaoppi
Historian kurssikirjat Otavan Forum 1 ja 2 hankitaan
digitaalisessa muodossa ja ladataan opiskelijan iPadille.
Opettaja antama kurssimateriaali jaetaan osin sähköisessä
muodossa ja opiskelijat tallentavat ne oman iPadinsa iBookskirjahyllylle. Opiskelijat palauttavat työnsä sähköisesti
etupäässä Fronterin välityksellä. Oppilasesityksissä
käytetään muun muassa Pages, Keynote, Popplet ja
Timelinebuilder -sovelluksia.
Yhteiskuntaopin kurssikirja (Otavan Forum 1) hankitaan
sähköisenä versiona. Kursseilla seurataan sähköistä mediaa
käyttäen apuna digitaalisia sanomalehtiä ja Instapaper-
ohjelmaa. Opiskelijat hyödyntävät Fronteria ja Wordpress-blogialustaa mielipiteen
muodostamisen ja verkkokeskustelun harjoittelussa. Opiskelija tekee tuntimuistiinpanonsa
omalle iPadilleen. Sähköisiä oppimispäiväkirjoja tehdään BookCreator -ohjelman avulla.
Historiassa ja yhteiskuntaopissa sähköistä arviointia käytetään osana jatkuvaa näyttöä ja
koeviikolla kokeen osana.
Opinto-ohjaus
Opinto-ohjauksessa opiskelijat lataavat Fronterissa olevat ohjauksessa käytettävät
aineistot (OPO-opas, miniops, opinto-opas, erilaisia ohjauksessa käytettäviä lomakkeita
tarpeen mukaan, ohjausmateriaalia vuosikurssittain, opinto-oppaan kalenteriosa) omalle
iPadilleen.
Ohjelmia, joita voidaan ohjauksessa hyödyntää ovat esim. Simplemind/ Mindjet / Popplet
ja muut mahdolliset muistiinpano-ohjelmat, iMovie (esim. haastattelut tms.) ja Dropbox
(oma tili).
Kuvataide
Kuvataiteen kursseilla syntyvät luonnokset, muistiinpanot ja muut materiaalit sekä
visuaaliset harjoitustyöt ja niiden itsearviointi kuvataan ja kootaan kuvallis-kirjalliseksi
digitaaliseksi oppimispäiväkirjaksi, joka palautetaan arvioitavaksi kurssin lopussa.
Oppimispäiväkirjan voi toteuttaa tekstinkäsittelyohjelman, kuvaesityssovelluksen tai muun
kuvien ja tekstin taittamiseen soveltuvan ohjelman avulla. Lisäksi kursseilla voidaan
soveltaa esimerkiksi kameraa, iMovie-videoeditointisovellusta sekä erilaisia piirto- ja
suunnitteluohjelmia.
Musiikki
Musiikin kursseilla käytetään GarageBand-ohjelmaa sekä muita sovelluksia opiskelijoiden
kiinnostuksen ja tarpeen mukaisesti. Koulun laitteet ja niihin asennetut ohjelmat ovat
opiskelijoiden käytössä eikä opiskelijoiden tarvitse hankkia musiikkiohjelmia omiin
laitteisiinsa. Omia laitteitaan opiskelijat voivat käyttää esimerkiksi soitto- ja laulu
ohjelmiston hakuun (tabulatuurit, soinnut, sanoitukset).
Terveystieto
TE01 kursseilla tullaan käyttämään seuraavia sovelluksia kirjallisiin töihin ja esityksiin:
Pages, Keynote, Popplet ja Dropbox. Suullisiin esityksiin, äänittämiseen ja videointiin
voidaan käyttää seuraavia sovelluksia: iMovie, Book Creator ja Quick Voice. Opettaja
käyttää sovelluksia: Pages, Keynote, Numbers. TE01 ja TE02 osa kurssista suoritetaan
Fronter alustalla. TE01 kurssille otetaan käyttöön myös sähköinen oppikirja Sanoma Pron
Terve!.
Liikunta
Liikunnan kursseilla voidaan käyttää iPadin videointia opiskelijoiden arvioinnin tukena.
Uskonto
Uskonnossa käytetään muistiinpanojen ja oppilastöiden apuna iPadin Pages-, Keynote- ja
Popplet- sovelluksia. Uskonnon 2 kurssilla käytetään lisäksi Timeline Builder - sovellusta.
Uskonto 1 ja 2 kursseilla tehdään iPadin ja koulun sähköisen oppimisalustan Fronterin
avulla kurssityö. Oppikirjana on Otavan Portti - sarja, jota ei toistaiseksi löydy sähköisenä
versiona.
Elämänkatsomustieto
Elämänkatsomustiedossa käytetään muistiinpanojen ja oppilastöiden apuna iPadin Pages,
Keynote ja Popplet sovelluksia. ET1 - kurssilla tehdään iPadin ja koulun sähköisen
oppimisalustan Fronterin avulla kurssityö joka tallennetaan kurssikohtaiselle alustalle
oppimisalusta Fronteriin.
Psykologia
Psykologiassa käytetään muistiinpanojen, oppilastöiden ja ryhmätöiden apuna iPadin
Pages- , Keynote-, Popplet-, ja Creative Book Builder - sovelluksia. Oppikirjana on Otavan
PS - sarja, jota ei toistaiseksi löydy sähköisenä versiona.
Filosofia
Filosofiassa käytetään muistiinpanojen, oppilastöiden ja ryhmätöiden apuna iPadin PagesKeynote- ja Popplet- sovelluksia. Filosofian 1 kurssilla tehdään filosofia- aiheinen kurssityö
iMovie tai Animation Creator- sovellusta apuna käyttäen. Kurssin aikana tehdyt työt
tallennetaan koulun sähköiseen oppimisalusta Fronteriin. Kirjana käytetään SanomaPron
Filo-ekirjaa.
Päätös Olarin lukion tarjoamasta iPadista on tehtävä viimeistään 13.8.13 mennessä.
Opiskelija saa laitteen maksukuittia ja huoltajan sekä opiskelijan allekirjoittamaa
sitoumus/sopimuspaperia vastaan ilmoittautumisen yhteydessä.
Ilmoittautumispäivinä 14. ja 17.6. koululla on tarjolla myös laitteen käyttöönottoon liittyvää
teknistä tukea kello 10 - 14.
Seuraavan kerran laitteen voi noutaa 13. - 14.8. Syksyllä koulujen alettua opiskelijoille
tarjotaan teknistä tukea iPadin käyttöönotossa.
Suosittelemme, että opiskelija lataa laitteen iBooks –kirjahyllyyn iPad –käyttöoppaan:
http://manuals.info.apple.com/fi_FI/ipad_kayttoopas.pdf
Opiskelijalle annetun iTunes-kortin käyttöönotto edellyttää omalla Apple-ID:llä luotua
iTunes-tiliä. Opiskelija pääsee lataamaan iPadille niin maksullisia kuin maksuttomia
ohjelmia. Kortilla tulee hankkia aluksi seuraavat maksulliset sovellukset: Pages –
kirjoitusohjelma, Keynote – esitysohjelma, iMovie-esitysohjelma.
Kaikille lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille järjestetään lukio-opintojen aluksi
koulukohtainen soveltava Digikansalaisen perustaidot -kurssi. Kurssi valmentaa opiskelijan
myös Espoossa käytössä olevan sähköisen oppimisalusta Fronterin käyttöön. Kurssista ja
teknisestä tuesta annetaan opiskelijoille tarkemmat tiedot syyslukukauden alussa.
Digiterveisin,
Olarin lukion iPad-ryhmä
Espoossa 12.6. 2013
Kaisa Tikka, rehtori
kaisa.tikka(at)espoo.fi
p. 09-81643241/ 050-3525230