LASTEN JA NUORTEN POLVIKIPU

Transcription

LASTEN JA NUORTEN POLVIKIPU
LASTEN JA NUORTEN POLVIKIPU
Lasten ja nuorten polvikivut ovat varsin yleisiä. Kipu saattaa liittyä tiettyyn kasvun vaiheeseen tai olla peräisin
polven vääntövammasta. Lapsuusiässä alkaneen polvikivun syy voi olla polven yliliikkuvuudessa tai
epävakaudessa, joka on jossain määrin ikään liittyvä ilmiö. Toisinaan kyseessä voi olla jopa leikkaushoitoa vaativa
tilanne. Nuorten yleisin akuutti polvivamma on polvilumpion sijoiltaanmeno, joka tapahtuu tyypillisesti 12-18
vuoden ikäisenä lievähkön polvivamman yhteydessä. Vaikka suurin osa pienehköistä vääntövammoista paranee
itsekseen, niin nopea asiantuntijan arvio on aina akuutin polven vääntövamman jälkeen tarpeen.
Koskiklinikalla on huippuun kehitetty nuorten polvivaivojen leikkaushoidon osaaminen, johon kuuluu kokonaisuus
alkuvaiheen tutkimuksista varsinaiseen toimenpiteeseen. Itse leikkauspäivä on lapselle tai nuorelle jännittävä
tilanne ja leikkauspäivään voi osallistua koko perhe. Vanhempien läsnäolo helpottaa vieraan tilanteen tuomaa
jännitystä. Nukutuslääkäri huolehtii kivun hoidosta parhaalla mahdollisella tavalla. Koskisairaalan
hoitohenkilökunnalle pienet vieraat ovat erityisen tervetulleita.
Ortopedi Petri Sillanpäällä on erityisosaamista lasten ja nuorten yleisimmän polvikivun syyn, polvilumpion
epävakauden, hoitoon. Hoito on tyypillisesti kuntouttavaa, mutta ajoittain leikkaushoito on tarpeen. Polven
oireillessa hoitoon hakeutumista ei tule pitkittää. Vaikka polven etuosan kiputila ja epävakaus ovat usein lasten ja
nuorten, liikkuvien ihmisten ongelmia, vaiva saattaa aikuisena jatkua ja muuttua oireisemmaksi vasta
myöhäisemmällä iällä.
Jos nuoren polvivaiva on jatkunut pitkään, taustalla voi joskus olla polven rakenteellinen alttius polvikivulle tai
polven epävakaudelle. Jatkotutkimuksena tehtävässä magneettikuvauksessa luinen poikkeavuus voidaan havaita.
Vaikeaoireisessa tapauksessa toimenpide voi olla aiheellinen. Koskiklinikalla on mahdollista hoitaa myös kuvan 2.
mukaiset isommat leikkaukset ja leikkauksen jälkeinen seuranta onnistuu Koskisairaalan yksityisessä
potilashuoneessa tarvittavan ajan. Leikannut lääkäri, nukutuslääkäri, fysioterapeutti ja leikkausosaston
henkilökunta muodostavat tiimin, jonka avulla toipuminen käynnistyy mahdollisimman hyvin ja yksilöllisesti.
TAMPEREEN
LÄÄKÄRIKESKUS OY
Y-tunnus 0153655-2
kotipaikka Tampere
www.koskiklinikka.fi
KOSKIKLINIKKA
Koskikeskus • Hatanpään valtatie 1
PL 17 • 33101 Tampere
puh. (03) 2506 506 • faksi (03) 2506 209
[email protected]
KOSKIKLINIKKA VILLILÄ
Ratakistonkatu 7 • 33300 Tampere
puh. (03) 2506 820
faksi (03) 364 1091
[email protected]
KOSKIKLINIKKA HERVANTA
Insinöörinkatu 30 • 33720 Tampere
puh. (03) 2506 910
faksi (03) 364 1092
[email protected]
Nuorten yleisin akuutti polvivamma on polvilumpion sijoiltaanmeno. Kuvassa ortopedi Sillanpää tekee
polvileikkauksen, jossa 13-vuotiaan nuorukaisen polvilumpio tukevoitetaan jännesiirteellä (MPFL-rekonstruktio).
TAMPEREEN
LÄÄKÄRIKESKUS OY
Y-tunnus 0153655-2
kotipaikka Tampere
www.koskiklinikka.fi
KOSKIKLINIKKA
Koskikeskus • Hatanpään valtatie 1
PL 17 • 33101 Tampere
puh. (03) 2506 506 • faksi (03) 2506 209
[email protected]
KOSKIKLINIKKA VILLILÄ
Ratakistonkatu 7 • 33300 Tampere
puh. (03) 2506 820
faksi (03) 364 1091
[email protected]
KOSKIKLINIKKA HERVANTA
Insinöörinkatu 30 • 33720 Tampere
puh. (03) 2506 910
faksi (03) 364 1092
[email protected]
Kuva 2.
Alaraajojen anatomia (rakenne) voidaan nykymenetelmin tutkia erittäin tarkasti mikäli herää epäily
rakenteellisesta poikkeavuudesta polvikivun tai polven epävakauden taustalla. Kuvassa näkyvällä nuorella
todettiin polven kiertosuunnan häiriö, joka voi aiheuttaa polven paineolosuhteiden häiriintymistä ja kipua.
Ortopedi Sillanpää on erikoistunut vastaavien ongelmien hoitoon ja toimii kansainvälisesti tunnettuna
korjausleikkausmenetelmien opettajana.
TAMPEREEN
LÄÄKÄRIKESKUS OY
Y-tunnus 0153655-2
kotipaikka Tampere
www.koskiklinikka.fi
KOSKIKLINIKKA
Koskikeskus • Hatanpään valtatie 1
PL 17 • 33101 Tampere
puh. (03) 2506 506 • faksi (03) 2506 209
[email protected]
KOSKIKLINIKKA VILLILÄ
Ratakistonkatu 7 • 33300 Tampere
puh. (03) 2506 820
faksi (03) 364 1091
[email protected]
KOSKIKLINIKKA HERVANTA
Insinöörinkatu 30 • 33720 Tampere
puh. (03) 2506 910
faksi (03) 364 1092
[email protected]