tästä - Jyväskylän Hiihtoseura ry

Transcription

tästä - Jyväskylän Hiihtoseura ry
TOIMINTAKERTOMUS
2013–2014
Jyväskylä Hiihtoseura
Hallitus
Jyväskylä
JYVÄSKYLÄN HIIHTOSEURA ry:n TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.5.2013–30.4.2014
YLEISTÄ
Päättyneellä toimintakaudella Jyväskylän Hiihtoseuran toiminnassa alppijaoston valmennus-, kilpailu- ja talkootoiminta oli edellisvuosien tapaan erittäin aktiivista. Alppijaoston
toiminta toi JHS:aan uusia harrastajia sekä omalta että muiltakin paikkakunnilta. Myös
kilpailutoiminnassa alppijaoston urheilijat saavuttivat merkittäviä tuloksia.
Mäkijaoston onnistuminen nuorten mäkihyppääjien valmennuksessa ja erityisesti yhdistetyn nuorten valmennus- ja kilpailutoiminnassa on ollut lupauksia antavaa. Tehdyn työn
tuloksena seuran nuoria urheilijoita on noussut Hiihtoliiton valmennusryhmiin ja myös
yhdistetyn A-maajoukkuetasolla seura oli edustettuna. Päättynyt kausi luo vakaata uskoa
siihen, että lähivuosina JHS saa jälleen nauttia yhdistetyn ja mäkihypyn kansallisesta ja
kansainvälisestä menestyksestä.
Hiihtojaoston osalta nuorten ja hopeasompaikäisten osalta toiminta toteutui aikaisempien vuosien tasolla, ja etenkin luminen talvi mahdollisti niin aikuisten kuin nuortenkin hiihtäjien harjoittelu- ja kilpailutoiminnan.
Seuran urheilijoiden yksilötason menestystä kaudella on esitetty tarkemmin jaostojen
toimintakertomuksissa.
Kuluneen vuoden toimintakausi oli seuran historian 68. Seuran jaostoissa toimivat aktiivit
jatkoivat edelleen erinomaista työtään urheilusta kiinnostuneiden lasten ja nuorten sekä
kilpaurheilijoiden puolesta.
HALLINTO JA PÄÄTÖKSENTEKO
Hallinto- ja päätöksentekoeliminä toimivat keväällä ja syksyllä kokoontuva sääntömääräinen vuosikokous sekä kauden aikana kokoontuva hallitus ja jaostot.
Hallituksen kokoonpano:
Puheenjohtaja
Mäkijaosto:
Alppijaosto:
Hiihtojaosto:
Pasi Sajasalo
Ari Ålander
Vesa Hirvonen
Ilkka Mattila
Vesa Lehtonen
Jouko Meriläinen
Jarkko Kirjavainen
Hallitus kokoontui toimikauden aikana 2 kertaa.
Jaostot kokoontuivat kauden aikana eri kokoonpanoilla keskimäärin 3–4 kertaa.
TALOUS
Seuralla on edelleen ns. päätili ja tämän lisäksi jaostoilla oli omat tilinsä. Kirjanpidosta
vastasi Jyväs-Tilit Ky (Heli Jouhki) jolle jaostot ja pääseura toimittivat tositeaineistot kirjattaviksi. Toiminnantarkastajana toimi Veikko Jokinen ja varalla Antti Rautiainen.
Seura hankki varoja keräämillään jäsenmaksuilla ja urheilijoille myymillään palvelupaketeilla. Varoja hankittiin myös erilaisilla talkooprojekteilla ja sponsorisopimuksilla.
Tilinpäätös kaudelta 2013–2014 osoittaa 3 796,80 euroa alijäämää.
Jyväskylässä 24.10.2014
Hallitus
HIIHTOJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.5.2013–30.4.2014
Jyväskylän hiihtoseuran hiihtojaosto koostuu seuran harjoituksissa olevista ja seuran nimissä kilpailevista nuorista maastohiihtäjistä ja heidän vanhemmistaan.
OHJAUS JA VALMENNUS
Seuran harjoituksia veti Jouko Meriläinen. Kilpahiihtäjät valmistautuivat kauteen omatoimisesti.
KILPAILUT JA MENESTYS
Menneen kauden toimintasuunnitelma oli kunnianhimoinen. Suurin himo kaatui kuitenkin
lumettomaan talveen. Talvella ainoastaan muutama aktiivi kilpaili piirin kisoissa. Venla
Aallolla N 18 sarjassa ja Atte Kettusella M14 sarjassa sekä Santeri Kirjavaisella M12 oli
kuitenkin monia hyviä hiihtoja kansallisissa kisoissa. Myös Lotta Meriläinen kilpaili N14
sarjassa piirin kisoissa.
HIIHTOKILPAILUJEN JÄRJESTÄMINEN
Hiihtokoulua ei kyetty järjestämään ja sarjahiihtocup kutistui kahteen osakilpailuun. Lumen puutteen vuoksi JHS:n mestaruuskisoja ei voitu järjestää.
Yhteistyökuviot Huhtasuon hiihdon kanssa hiihtokoulun ja hiihtocupin suhteen jäivät vain
syksyisiksi puheiksi. JHS:n hiihtojaostoon ei oltu missään yhteydessä toista kertaa peräkkäin maakuntaviestijoukkueiden kokoamisen aikaan. Jyväskylän kaupungin mkviestijoukkueissa helmikuussa Pihtiputaalla hiihti kuitenkin useita JHS:n hiihtäjiä: Arttu
Ålander, Lotta Meriläinen ja Emma Meriläinen.
HIIHTOJAOSTON TOIMIJAT
Puheenjohtaja: Jouko Meriläinen
Valmennus: Jouko Meriläinen
Sarjahiihdot: Jouko Meriläinen ja Palokan Urheilijat
Harrastehiihto ja aikuiskilpailijat: ei nimettyä vastuhenkilöä
ALPPIJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.5.2013–30.4.2014
TOIMINNAN PUITTEET
JHS Alpin urheilutoiminta keskittyi perinteisiin alppilajeihin.
Urheilutoiminnassa mukana oli noin 40 aktiivista juniorilaskijaa alle 9-vuotiaista alkaen.
Master–toiminnassa oli mukana kolme aktiivista laskijaa.
Varsinaisten urheilijoiden lisäksi toimintaan osallistui 7 valmentajaa ja useampi kymmenen junioreiden vanhempaa tai muuten jaoston toimintaan sitoutunutta niin harjoituksissa avustamisessa kuin tapahtumien järjestelyissä.
Jaoston sisäinen tiedottaminen hoidettiin nettipohjaisella treenikalenterilla eri harjoitusryhmille harjoitustapahtumien julkistamiseen ja niihin osallistumisen ilmoittamiseen.
HARJOITTELU
Junioreiden yhteiset kesäharjoittelut alkoivat koulujen alettua elokuussa. Harjoituksia
pidettiin 1-3 kertaa viikossa.
Junioreiden talviharjoitukset oli organisoitu yhteensä neljään harjoitusryhmään, joilla oli
1-5 harjoituskertaa viikossa. Nuorimmille järjestettiin ratalaskukerho (alle 9 v) ja sen selkeä painopiste oli yleisessä suksitaituruudessa ja ratalaskutyyppisiä harjoituksia oli hyvin
vähän. Vanhempien (9 – 17 v) harjoitukset painottuivat ratalaskuun ja sen tekniikkaan
kahden valmentajan vetäminä. Harjoituksissa hyödynnettiin laskujen videointia ja videotallenteiden yhteistä analysointia.
Juniorien harjoituksia pidettiin Riihivuoren lisäksi säännönmukaisesti myös Himoksen rinteillä. Näiden harjoitusten järjestämisessä tehtiin yhteistyötä Himoskin kanssa niin valmentajaresurssien kuin käytettävän kalustonkin osalta.
Myös junioreiden kilpailumatkoilla valmentaja/valmentajia oli mukana huolehtimassa
kilpailutilanteeseen liittyvien valmiuksien kehittymisestä.
Arttu Niemelä ja Arttu Halttunen opiskelivat Tahkon alppilukiossa ja harjoittelu on tapahtunut Alppilukion valmennuksessa.
Master laskijat osallistuivat seuran yhteisiin harjoituksiin. Tavoitteena oli ratalaskutaitojen
omaksuminen ilman isompia kilpailullisia tavoitteita. Riihivuoressa järjestetyssä Masterscup:n osakilpailuissa oli mukana kaksi laskijaa. Kisojen järjestävänä seurana toimi JHS ja
käytännön toimista vastasi Riihivuoren hiihtokoulu.
TAPAHTUMAT
Kilpailulliset ja jaoston varainkeruun kannalta keskeiset tapahtumat olivat: junioreiden
Keskisen Suomen aluemestaruus/Intersport Megastore –Cup (8.-9.3.2014)
Aluecup kilpailuihin osallistui kumpanakin päivänä n. 110 kilpailijaa. Kilpailuiden läpivienti
onnistui hyvin ja sai laajalti kiitosta kilpailun osallistujilta.
Sisäisinä tapahtumina jaosto järjesti jäsenistölleen seuramestaruuskilpailut.
KILPAILULLISISTA SAAVUTUKSISTA
Keski-Suomen Alue-Cup
Keski-Suomen Alue-Cup laskettiin tänä vuonna InterSport Cup 2014 –nimisenä. Sarjassa
laskettiin kisat (5xSL ja 7xGS) Joupiskalla, Riihivuoressa, Tahkollax2, Puijolla, Riihivuoressa/Himoksella ja Kasurilassa. Huonon lumitilanteen vuoksi Tahkon SG-kisa muutettiin SPkisaksi.
Keski-Suomen Alue-Cupin yhteiskilpailussa (kuuden parhaan kisan tulos) sarjojensa voittoon ylsi Urho Hermaala (M12). Neljän parhaan joukkoon yhteiskilpailussa yltäneitä olivat: Lotta Voutilainen 2. (N10) ja Vilma Hermaala 4. (N16)
Valtakunnallinen Loppukilpailu 10–12-vuotiaat
10 ja 12-vuotiaiden loppukilpailuihin Rovaniemellä osallistui seitsemän laskijaa. Urho
Hermaalan sijoittuessa 2. pujottelussa (M12).
Audi-cup
Audi –cupissa (11 kilpailua) kilpailivat JHS Alpin Vilma Hermaala (N16) ja Camilla Andersin
(N14).
SM-kisat (14 ja 16 -sarjat)
SM-kisoissa Sallassa kilpaili neljä laskijaa hankkien kokemusta vaativista rinteistä.
HimosLeitner
Perinteisessä kauden päätöskisassa HimosLeitnerissa JHS Alpin laskijoista useampi sijoittui
10 parhaan joukkoon. 30-vuotis juhlakilpailussa laskettiin suurpujottelu ja syöksy. Parhaat
sijoitukset olivat: Anni Ylennysmäki 4. SP 4. S (N8), Visa Viinikainen 9. SP 8. S (M8), Pyry
Töhönen 3. S (M8), Verneri Hietalahti 8. SP (M10), Jonna Kiilamaa 8. SP (N12), Helmi Rintamäki 10. SP 8. S (N12), Ella Rintamäki 1. S (N12), Ilari Mattila 10. SP (M12), Vilma Hermaala 10. SP 8. S (N16).
FIS-laskijat
FIS-kisoja koti- ja ulkomailla kiersi Arttu Niemelä. Kolme seuramme FIS-laskijaa Arttu Halttunen, Samuli Kaidesoja ja Joel Ettanen kiersivät kotimaan kisoja. Arttu Niemelä sijoittui
Ylläksen nuorten SM-kisoissa syöksylaskussa 1. (M21), superkombissa 1. (M21) ja SG:ssä
1. (M21). Lisäksi Arttu Niemelä sijoittui FIS-kisoissa useasti 10. parhaan joukkoon ja saavuttaen useamman voiton mm. Åressa GS- ja Arvidjaurin P-kisassa. Nuorten maailmanmestaruuskilpailuiden Slovakian Jasnassa parhaaksi sijoitukseksi jäi 35. sija SG. Kauden
lopussa kaikilla FIS-laskijoilla oli pisteitä ja Arttu Niemelän paras sijoitus oli pujottelun
418.
VASTUUHENKILÖT
Jaoston johtoryhmän ovat muodostaneet seuraavat henkilöt: Ilkka Mattila (puh.joht.), Pia
Ylennysmäki (siht/rahastonhoitaja), Jukka Lintulahti, Vesa Lehtonen ja Roope Leskinen.
Johtoryhmän henkilöille nimettyjen vastuiden lisäksi selkeät vastuualueet oli nimetty Juha
Kiilamaa (kalustovastaava), Jussi Rintamäki (Aluevastaava).
Valmennusten läpiviennistä ovat huolehtineet: Roope Leskinen (päävalmentaja), Jussi
Ettanen, Iiro Naamanka, Visa Vilmusenaho, Alvar Peuhkuri, Henna Linqvist ja Juhana Koivisto.
MÄKIJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.5.2013–30.4.2014
TOIMINNAN PUITTEET
Jaoston toiminta keskittyy mäkihypyn ja yhdistetyn harrastus-, valmennus ja kilpailutoimintaan. Kauden aikana järjestettiin lajeihin liittyvää ohjausta ja valmennusta niin aloittelijoille kuin pidemmälle ehtineille harrastajille Laajavuoren mäkikeskuksessa.
Jaoston toiminnassa oli mukana aktiivisesti kolmisenkymmentä perhekuntaa ja toiminnan
laajuus oli edelleen kasvussa. Harrastuksen pariin saatiin jälleen uusia junioreita ja kaudella toiminut Mäkikotkakouluryhmä oli noin kahdenkymmenen juniorin suuruinen. Jaoston
jäsenistö oli aktiivisesti mukana monissa kauden aikaisissa tapahtumissa.
Mäkihyppyharrastuksen jatkuvuuden varmistamiseksi Jyvässeudulla on toteutettu Jyväskylän kaupungin kanssa juniorimäkialueen kehittämishanke osana Laajavuoren hiihtokeskuksen liiketoimintakauppaa. Kesällä 2012 käynnistynyt uusien juniorimäkien rakennushanke saatettiin viimeistelyjä vaille valmiiksi syksyn aikana ja mäet sekä uusi hissi saatiin
käyttöön talvikauden alussa. Kevään ja kesän 2014 mittaan uusille juniorimäillä tehtiin
vielä tarvittavia viimeistelytöitä jotta olosuhteet juniorihyppäämiselle Jyväskylässä saadaan lopulta sille tasolle että ne hakevat vertaistaan koko Suomessa.
TALKOOTOIMINTA
Mäkijaoston kauden suurin talkooponnistus oli valtaosin talkootyönä toteutettu Kesarin
(K-64), joka myös Matti Pullin mäkenä tunnetaan, täysremontti. Mäkiremontti ajoittui
kesälle 2013. Remontissa vanhoja rakenteita purettiin merkittävässä laajuudessa jotta
uudet rakenteet voitiin toteuttaa ajanmukaisina ja samalla muuttaa vauhtimäen profiilia.
Seuraväki uhrasi lukemattoman määrän talkootunteja projektiin joka saatiin pääpiirteissään valmiiksi syksyllä 2013. Hanke toteutettiin hyvässä yhteistyössä kaupungin liikuntatoimen kanssa. Käyttäjien palautteen mukaan mäkiremontti oli onnistunut. Mäki tulee
uudistetussa kuosissaan palvelemaan jyväskyläläistä mäkihyppyä jälleen tulevat vuosikymmenet.
Mäkijaoston merkittävimmät olosuhdetalkooponnistukset talvikaudella 2013–2014 puolestaan liittyivät luonnonolosuhteita vastaan käytyyn toivottomaan taistoon. Talven oltua
ennätysmäisen leuto, hyppyrimäkiä lumetettiin useaan otteeseen talkoovoimin vähäisellä
luonnonlumella jotta hyppäämään päästiin edes satunnaisesti ja hetkittäin. Hyppypäiviä
kaudella kertyi ennätysmäisen vähän.
KILPAILUTOIMINTA JA KILPAILUMENESTYS
Seuran yhdistetyn urheilijoita kuului kaudella 2013/2014 seuraaviin Hiihtoliiton valmennusryhmiin: yhdistetyn A-maajoukkue: Arttu Ålander, yhdistetyn nuorten MM-ryhmä:
Eero Hirvonen, Roope Minkkinen, Lidl-junioriryhmä: Severi Taipale, Atte Kettunen. Lisäksi
Eetu Meriläinen kuului mäkihypyn Lidl-junioriryhmään.
Seuran urheilijoiden kauden sijoituksia poimintoina kauden merkittävimmissä kisoissa
ohessa.
Hopeasompafinaalissa Severi Taipale otti yhdistetyn alle 16 sarjassa kultaa. Atte Kettunen
otti alle 14 sarjassa mäkihypyssä viidennen sijan ja voitti Lidl-cupin yhdistetyn kokonaiskilpailun samassa sarjassa. Lisäksi Atte sijoittui Lidl-cupin mäkihypyn kokonaiskilpailussa
kolmanneksi. Nuorten SM-kisoissa puolestaan Eero Hirvonen otti pronssia erikoismäessä
ja sijoittui viidenneksi yhdistetyssä. Severi Taipale otti Nuorten SM-kisan alle 16-vuotiaissa
kultaa yhdistetyssä. Eero Hirvonen sijoittui lisäksi yleisen sarja SM-yhdistetyssä neljänneksi ja nuorten MM-kisoissa sijoitus oli 18:sta. Edelleen Eero nousi kuudennelle sijalle Rukan
Continental Cupin osakilpailussa. Samoissa Rukan kisoissa Severi Taipale otti sijoitukset
15, 22 ja 24 ja kävi kisaamassa Continental Cupissa Itävallassa kauden aikana.
Pohjoismaisissa Nuorten mestaruuskilpailuissa Roope Minkkinen sijoittui yhdistetyssä
neljänneksi, Severi Taipale otti yhdistetyn henkilökohtaisessa kisassa kultaa, ja lisäksi Severi vuoli kultaa parisprintissä sekä joukkuemäessä. Pohjoismaiset nuorten mestaruuskilpailut olivat kokonaisuutena jokseenkin nappisuoritus JHS-urheilijoilta.
Myös mäkihypyn FIS Cupista saatiin kaudella hyviä sijoituksia Lasse Moilasen sijoituttua
Norjassa sijoille 3 ja 6. Lisäksi Lasse osallistui kauden aikana Continental Cupiin Yhdysvalloissa ja kiersi sikäläistä mäkihyppycupia kuukauden ajan muiden suomalaisurheilijoiden
kanssa.
Seuran veteraaniurheilijoista Taneli Niemi kunnostautui kaudella ottamalla sarjassa 35–
39-vuotiaat kultaa isossa mäessä ja hopeaa normaalimäessä. Taneli vei myös normaalimäen Vetaraanicupin voiton ja sijoittui ison mäen cupissa toiseksi (alle 50 v. sarjassa).
Pitkäjänteinen juniorityö alkaa kantaa hedelmää ja menestystä saavutettiin uusissa kilpailusarjoissa joissa JHS-urheilijoita ei hetkeen ole nähty. Kehitys oli siis kaudella nousujohteista ja antaa lupauksia tulevasta. Myös veteraaniurheilussa JHS-panos oli vahva, joten
menestystä niitettiin laajalla rintamalla ja ikähaitarilla.
HARJOITUKSET
Pienten alle 12-vuotiaiden juniorien Mäkikotkakoulutoiminta alkoi edelliskauden tapaan
syyskuussa saliharjoituksilla ja jo sitä ennen kesän mittaan käytiin myös muovimäessä
Jämsänkoskella edelliskaudella aloittaneiden toimesta.
Varsinainen Mäkikotkakoulutoiminta alle 12-vuotiaille alkoi ja jatkui luonnonolosuhteiden
vastustaessa enemmän tai vähemmän säännöllisen epäsäännöllisesti. Kaudella 2013–
2014 Mäkikotkakouluryhmä oli ilahduttavan suuri ja uudet mäkikotkanalut taustajoukkoineen toivat junnumonttuun kaivattua vilskettä niinä aikoina kun mäet olivat hypättävissä.
Mäkien hoitajana toimi Anssi Nieminen Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelukeskuksesta.
Mäkikoulun yhteyshenkilö oli Liis Kukkonen ja Mäkikotkakouluvalmentajina toimivat Liis
Kukkosen ohella Jouko Meriläinen, Heikki Hartikainen, Niilo Salo, Juhani Kankaanpää ja
Tuomo Kykkänen. Hiihtoliiton kilpailulisenssin eri kategorioissa maksaneita hyppääjiä seurassa oli kaudella 2013/2014 yli 30, millä lukemalla Jyväskylän Hiihtoseura on yksi suu-
rimmista mäki- ja yhdistetyn seuroista Suomessa. Valvottuja mäkiharjoituksia kauden
aikana järjestettiin talven huonoilla ja satunnaisilla lumilla noin parikymmentä ja saliharjoitukset edellisten lisäksi kolmisenkymmentä kertaa huonojen lumiolosuhteiden vuoksi.
KAUDEN KILPAILUJÄRJESTELYT
Käytännössä koko talvikauden kilpailutoiminta vesittyi huonojen olosuhteiden vuoksi ja
yhtään suunnitelluista kisoista ei kyetty järjestämään, pois lukien Mäkikotkakoulucupin
yksi osakilpailu. Kauden suurimmaksi kaavailtu Lild-cup kilpailutapahtuma 2.3.2014 jouduttiin peruuttamaan viime hetkillä lumien sulettua mäistä.
Kauden päättäjäisissä palkittiin perinteiseen tapaan seuran menestyneitä urheilijoita sekä
seuratoiminnassa ansioituneita jaoston jäseniä seuraavasti:
Mäkikotkakoulun Hyvä Kaveri, Vili Sormunen; Mäkikotkakoulun Ahkera Harjoittelija, Paulus Siitonen; Talkooahertajat, Jorma Huotari ja Liis Kukkonen; Ladunavaaja, Heikki Hartikainen; Vuoden nousija, Niilo Salo; HS-urheilija, Atte Kettunen; PM-urheilija, Severi Taipale, ja koko seuran parhaana urheilijana mäkijaoston Eero Hirvonen.
VASTUUHENKILÖT
Jaoston puheenjohtaja:
Johtoryhmä:
Valmentajat:
Kilpailuihin ilmoittaminen:
Mäkijaoston rahastonhoitaja:
Pasi Sajasalo
Jouni Lappalainen, Pasi Sajasalo, Jouko Meriläinen, Vesa Hirvonen, Sami Kettunen, Ari
Ålander.
Risto Pirttimäki, Anssi Nieminen, Jouni
Lappalainen, Tuomo Kykkänen, Jukka Kalenius, Liis Kukkonen, Heikki Harikainen, Niilo
Salo.
Jouko Meriläinen
Vesa Hirvonen