Toimintakertomus 2013

Transcription

Toimintakertomus 2013
1
HOLLOLAN URHEILIJAT -46 RY
Suunnistusjaosto
TOIMINTAKERTOMUS
1.1.2013 - 31.12.2013
www.hollolanurheilijat.com/suunnistus
JOHDANTO
Suunnistusjaoston päätavoitteena on kuntoliikunnan edistäminen tarjoamalla
yksi varteenotettava luonnonläheinen liikuntamuoto, sunnuntairastit, kaikille
halukkaille ilman seurasidonnaisuutta. Lisäksi opastetaan lapsia, nuoria,
aikuisia suunnistuksen pariin suunnistuskoulujen kautta.
Järjestetään kansalliset kilpailut vuosittain.
ORGANISAATIO
Mikko Sani
Kari Tamminen
Päivi Hurri
Juhani Jaskari
Raimo Kaukiainen
Pentti Kivelä
Arvo Martikainen
Matti Sikiö
Mervi Gröhn
Tuula Sani
puheenjohtaja
varapuheenjohtaja, kuntosuunnistusvastaava
sihteeri
karttavastaava, ratamestarivastaava
rahastonhoitaja, suunnistuskouluvastaava
kalustonhoitaja
nuorisovastaava
tiedotus- ja nettisivuvastaava
Suunnistusjaosto kokoontui vuoden aikana 7 kertaa. Lisäksi kokoonnuttiin
muutaman kerran kansallisten kisojen järjestelyjen merkeissä.
KOULUTUS
Jonna Salokangas ja Lasse Kemppainen osallistuivat tammikuussa 2013
Nuorisosuunta-ohjaaja ykköstason koulutukseen (2. osa koulutuksesta). Mervi
Gröhn ja Petri Riutto osallistuivat valmentajataso I -koulutukseen
23.-24.11.2013.
2
KILPAILUTOIMINTA
Kansalliset Hollola-Rastit 15.6.2013 Hollolan Herralassa
Kilpailun johtajana toimi Mikko Sani. Aikuisten sarjojen ratojen ratamestarina
toimi Juhani Jaskari ja lasten ratojen Mervi Gröhn. Miesten pääsarjan voitti
Hiidenkiertäjien Timo Sild ja naisten pääsarjan paras oli Tampereen Pyrinnön
Saila Kinni.
Osanotto
Naispuolisia
Miespuolisia
Yhteensä
Aikuisia
Nuoria
104
318
422
Yhteensä
75
82
157
179
400
579
Seuran suunnistajien mestaruuskilpailut pidettiin Orimattilassa
Rastivarsojen iltarastien yhteydessä 2.9.2013. Osallistujia oli 19.
Seuran nuorten suunnistusmestaruudet ratkottiin Hollola-Rastien yhteydessä
15.9.2013. Osallistujia oli 20.
Jukolan viesti ja Venlojen viesti
Vuonna 2013 Jukolan viestiin osallistuttiin neljällä miesjoukkueella ja Venlojen
viestiin kolmella naisjoukkueella. Viesti järjestettiin 15.-16.6. Jämsässä
Jämsä-Jukolana.
Joukkueiden sijoitukset ja joukkueissa suunnistaneet Jukolan viesti:
I-joukkue 317 (Huhta Jari, Vaherkoski Petteri, Rantanen Marko, Sidoroff Oskari,
Sani Mikko, Tommola Mika, Heikkinen Mikko)
II-joukkue 536 (Parikka Lasse, Peltola Olli-Pekka, Pekurinen Jani, Nieminen
Tuomas, Kemppainen Lasse, Kaukiainen Raimo, Seppänen Kim)
III-joukkue 965 (Örn Ossi, Parikka Esko, Kiuru Seppo, Pitkänen Reijo,
Malinen Marko, Riutto Petri, Pöyry Jorma)
IV-joukkue 1199 (Sikiö Matti, Vilhunen Lauri, Kivelä Pentti, Kampman Jorma,
Karppinen Pentti, Jokipelto Seppo, Backman Hannu)
Joukkueiden sijoitukset ja joukkueissa suunnistaneet Venlojen viesti:
I-joukkue 434 (Sipilä Kirsi, Jaskari Paula, Sani Tuula, Salokangas Jonna)
II-joukkue 508 (Leppänen Annukka, Tervala Eeva, Nuuttila Marja-Leena,
Kaukiainen Anu)
III-joukkue 1104 (Passila Heidi, Riikonen Tiina, Kolstela Katri, Purhonen Kaija)
Seuran suunnistajia on osallistunut suunnistuksen, hiihtosuunnistuksen ja
pyöräsuunnistuksen kansallisiin ja SM-kilpailuihin sekä veteraanien MMkilpailuihin.
3
Lisäksi osallistuttiin yhdellä joukkueella Halikko-viestiin 19.10.2013.
Sijoitus oli 57. Joukkueessa suunnistivat:
Osuus 1 - Tuomas Nieminen
Osuus 2 - Pentti Kivelä, Ossi Örn, Seppo Kiuru
Osuus 3 - Annika Koljonen, Matti Kemppainen, Lasse Kemppainen
Osuus 4 - Matti Sikiö, Kirsi Sipilä, Tuula Sani
Osuus 5 - Reijo Pitkänen, Simo Laine, Mikko Sani
Osuus 6 - Jonna Salokangas
Osuus 7 - Marko Rantanen
SAAVUTUKSET
SM-mitalin saavuttaneet urheilijat
Nimi
Laji
Saavutus
Tahvanainen Pirkko
hiihtosuunnistus-D70
erikoispitkä
suunnistus-D70 sprintti
suunnistus-H60 sprintti
pyörä-D50 pitkä matka
pyörä-D50 sprintti
pyörä-D50 keskimatka
pronssi
pronssi
hopea
kulta
kulta
kulta
Tahvanainen Pirkko
Sani Mikko
Riikonen Tiina
Riikonen Tiina
Riikonen Tiina
HARRASTE- JA KUNTOURHEILUTOIMINTA
Sunnuntairastit
Jaoston päätavoitteena on kuntoliikunnan edistäminen tarjoamalla yksi
varteenotettava luonnonläheinen liikuntamuoto kaikille halukkaille ilman
seurasidonnaisuutta.
Tavoite saavutettiin hyvin. Uusia suunnistuksen kokeilijoita ja harrastajia saatiin
mukaan runsaasti. Suunnistuskautta jatkettiin marraskuussa kolmilla rasteilla.
Päivämäärä
Tapahtuma
Miehiä
Naisia
Poikia
Tyttöjä
Suorituksia
2012
21.4.
Tiilikankaan koulu
56
37
9
8
110
117
28.4.
Pesäkallio
97
44
10
9
160
127
5.5.
Kirnukallio, Vihattu
92
44
5
7
148
211
12.5.
Tiirismaa, Keskikankaantie
99
39
10
10
158
133
19.5.
Tapanila, Messilä
95
31
8
9
143
141
26.5.
Hiekkanummi
99
31
7
9
146
180
2.6,
Tennilä, Perunakuja
76
26
4
5
111
170
4
9.6.
Hälvälä, Lentokentän pohjoispää
138
34
6
7
185
154
16.6.
Urheilukeskus, hyppyrimäki
38
24
8
8
78
14
23.6.
Palontie, Keisarsuo
89
44
9
6
148
64
30.6.
Tapanila, Messilä
85
44
15
5
149
106
7.7.
Haukkallio/Kaitiosuontie
54
23
4
3
84
76
14.7.
Tuohijärvi
84
30
6
5
125
93
21.7
Tervahaudanmäki/Heinsuontie
93
36
7
9
145
118
28.7.
Vihattu
34
11
1
0
46
56
4.8
Keisarsuo, Palontie
84
28
4
6
122
105
11.8.
Rlssinkallio, Lintulantie
91
26
5
7
129
92
18.8.
Korpihoilo, Viljaniemi
62
24
1
4
91
73
25.8.
Tervahaudanmäki, Lopentie
83
36
3
5
127
115
1.9.
Santaveräjä
47
20
2
0
69
124
8.9.
Tennilä, Haukkakallio
65
32
2
5
104
74
15.9.
Herrala, urheilukenttä
60
21
4
5
90
66
18.9.
Herrala, urheilukenttä, yökuppi
72
16
3
0
91
113
22.9.
Koromäki, isokiventie
61
23
4
3
91
63
29.9.
Hirvikallio, kaatopaikantie
56
25
5
4
90
66
3.11.
Tiiristupa
29
16
1
2
48
10.11.
Salpakangas-Riihelä
23
11
2
0
36
17.11.
Heinsuo
32
17
3
2
54
1994
793
143
141
3078
Kesän aikana oli 28 kuntorastitapahtumaa. Suorituskertoja oli 3078 (vuonna
2012 suorituskertoja 2651, vuonna 2011 suorituksia 2830).
Ratamestareina ovat suunnistuskauden aikana toimineet Tuula Sani, Mikko
Sani, Reijo Pitkänen, Kyösti Suokas, Pentti Kivelä, Arvo Martikainen, Jorma
Kampman, Seppo Jokipelto, Ossi Tamminen, Antti Leiskallio, Arto Vesanto,
Maarit Vesanto, Matti Sikiö, Timo Sikiö, Timo Gröhn, Mervi Gröhn, Mauri
Honkanen, Eeva Tervala, Unto Tervala, Martti Ettanen, Kari Tamminen, Marko
Rantanen, Tuomas Nieminen, Juhani Jaskari, Paula Jaskari, Mika Tommola,
Jukka Sipilä, Mikko Heikkinen, Oskari Sidoroff, Raimo Kaukiainen, Jukka Laine,
Sonja Laine, Seppo Kiuru, Esko Parikka, Lasse Parikka, Ilkka Sipilä, Kirsi Sipilä.
Tarvittaessa ratamestareilla on ollut apulaisia mukana.
Iltarastien järjestelyissä on tehty yhteistyötä Lahden Suunnistajien, Lahden
Taimen ja Kärkölän Kisa-Veikkojen kanssa.
Marraskuun alusta alkaen Tiilikankaan koululla on ollut tiistaisin salivuoro, joka
on yhteinen Lahden Suunnistajien kanssa.
2651
5
VALMENNUSTOIMINTA
Suunnistuskoulu
Lasten suunnistuskoulu kokoontui vuonna 2013 ajalla 24.4. - 18.9. yhteensä 14
kertaa. Lapsia ja nuoria suunnistuskoulussa oli 58. Suorituksia kirjattiin
kaikkiaan 469.
Yli 30 suunnistuskoululaista osallistui ohjaajien johdolla Särkänniemisuunnistukseen Tampereella 25.5.2013.
Suunnistuskoulun leiri pidettiin Vierumäellä 24. - 25.8.2013.
EDUSTUKSET JA MUU TOIMINTA
Seura järjestää 20.9.2014 sprinttisuunnistuksen SM-kilpailut R1- ja R2-ryhmille.
Kisavalmistelut ovat jo täydessä vauhdissa. Lahden Suunnistajat -37 ja Hollolan
Urheilijat-46 ovat yhdessä alustavasti hakeneet 70. Jukolan viestin
järjestämisoikeutta vuonna 2018.
Matti Sikiö on Päijät-Hämeen Suunnistuksen hallituksen jäsen.
Iltarastien karttoja on korjailtu ja täydennetty mahdollisuuksien mukaan.
Suunnistuskauden päättäjäiset pidettiin Hollolan Hirvessä 2.11.2013.
Tilaisuudessa muistettiin SM-mitalisteja ja seura-aktiiveja sekä palkittiin paras
tyttöjuniori Veera Kemppainen ja poikajuniori Riku Gröhn.
Hollola
10.2.2014
Suunnistusjaoston puheenjohtaja
Mikko Sani