N Ä K E M I S T Ä J A T E K E M I S T Ä

Transcription

N Ä K E M I S T Ä J A T E K E M I S T Ä
N Ä K E M I S T Ä
J A
T E K E M I S T Ä
2011
Monipuolisesti
tekemistä
Monia
mahdollisuuksia
merelle
Kesäluontoa
kauneimmillaan
Valitse Uus
u
Palkitt
a
satam
e
n
e
v
s
a
viera
m
ail n
llä ma
keske
ta
in
kaune
a
o
t
is
r
a
sa
Vireä kaupunki, paljon
tekemistä ja näkemistä
Uudenkaupungin pitkät
merelliset perinteet ovat tehneet
kaupungista ja sen asukkaista
vieraanvaraisia ja avarakatseisia. Hyvän kuvan uusikauTorilta
punkilaisesta idyllistä saa tuherkut kesätustumalla puutaloalueisiin
pöytiin.
kaupungin keskustassa.
Viehättävässä rantakaupungissa riitMerellinen luonto täynnä
tää tekemistä ja näkemistä. Vieraile
o
k
ko
mahdollisuuksia
Crusell-viikolla ja nauti maailman
Oikea
a
n lom
Saaristomeren rannikolla sijaitseva
parhaasta puupuhallinmusiikista,
perhee e!
kohd
Uusikaupunki on vanha merikaupuntutustu Automuseon mielenkiintoiki, jonka edustalla aukeava saaristo on
seen kokoelmaan tai ihmettele Bonkyksi maailman kauneimmista. Kaupunmuseon toimintavapaita koneita.
gin vierasvenesatama on valittu Suomen parMyös lapsille riittää tekemistä: Pelle- ja
haaksi jo kolme kertaa. On siis helppo arvata,
Nukkepäivät, Jaakko Jääkairan etsintäretket
että kaupunki on veneilijöiden suosiossa.
heinäkuussa sekä koko perheen hauska MeriKauniista saaristosta ja merestä voi kuirosvoristeily. Äläkä unohda herkullisia meren
tenkin nauttia myös ilman omaa venettä. Miltä
kuulostaisi retki Putsaaren piilokirkolle, IsoonCrusell-viikko täyttää
kariin, Kataanpäähän tai iltaristeily saaristossa.
kaupungin.
Voit lähteä myös hauskalle hyljeretkelle ainutlaatuiseen saaristoluontoon.
Merellisiin perinteisiin ja entisajan merikaupungin elämään tutustut mielenkiintoisissa
museoissa ja näyttelyissä. Kesäkuussa järjestettävä Merefesti herättää merikaupungin kesän
täyteen loistoonsa.
2
sikaupunki
ngissa
Kaupu
etään
vähenn ästi
täv
merkit
ksidiio
hiilid
jä
päästö
Perinteitään vaalivassa Uudessakaupungissa yhdistyvät
pienen rantakaupungin idylli ja modernit palvelut.
antimia, joita tarjoillaan ravintoloissamme.
Golfia, curlingia, hiihtoa…
Myös lomalla kannattaa pysyä hyvässä vedossa. Uusikaupunki tarjoaa
monia mahdollisuuksia
urheilulle ja virkistyat
n
miselle − rentoutua
r
Koe
mista unohtamatta.
ngin
kaupu
ja
a
Piipahda vaikkapa
lm
e
tunn
umat
Va h t e r u s R i n g i n
tapaht
kuntoputkessa pyöräilemässä tai hiihtämässä. Samasta paikasta
löytyy myös upea curling-rata, jolla
vietät mitä mukavimman koko perheen
liikuntapäivän.
Myös golffarit tuntevat olonsa tervetulleiksi, ja kaupungin golfkentän
pelikausi onkin yksi Suomen pisimmistä. Golffareille ja hiihtäjille on tarjolla myös pakettilomia, joihin sisältyy
hotelliyöpymiset. Tutustu kesäpäivän
päätteeksi frisbeegolfiin, jolle löytyy
uimahallin läheisyydestä oma ratansa.
Terasseilla tapaa tuttuja.
Kaupunginlahdella
tapahtuu
Nautintoja kaikille
aisteille.
3
Kaupunginlahti on Uudenkaupungin sydän ja varsinkin kesäaikaan upea nähtävyys jo itsessään.
Kesä herättää Kaupunginlahden
värikkääseen elämään: veneilijät
rantautuvat laitureihin, pikkuputiikeissa alkaa vilske ja terassit
täyttyvät iloisista kesänviettäjistä.
Kaupunginlahdella ja sen ympäristössä järjestetään myös suurimmat
kesätapahtumat. Kaupungin tori
puolestaan täyttyy kesälauantaisin ihmisistä Tul toril -tapahtumien
myötä.
Uusikaupunki
- iloinen yllätys
Usein kuulee sanottavan, että
Uuteenkaupunkiin pitää varta
vasten tulla, tänne ei vain poiketa sattumalta. Kaupungin
sijainti tukee tuota ajatusta,
emmehän sijaitse valtaväylien
varrella. Mikäli valitsee matkakohteekseen Uudenkaupungin, ei taatusti tule pettymään.
Uudessakaupungissa viehättävät kaupungin pienuus, lyhyet
välimatkat, historiallisuus,
idylliset puutalot, merellisyys, monipuoliset vapaaajanviettomahdollisuudet sekä
tietysti kaupungin kauneus ja
viihtyisyys.
Olemme saaneet ertyistä kiitosta myös hyvästä ja
ystävällisestä palvelusta.
Matkailutoimiston matkailijoilla teettämän kyselyn
mukaan 98 % vastanneista on
saanut Uudessakaupungissa
hyvää palvelua. Monet kokivat
saamansa palvelun vieläpä
erinomaiseksi. Täällä matkailija voi tuntea itsensä tervetulleeksi. Uusikaupunki on
monelle matkailijalle iloinen
yllätys, jotain, jota ei osannut
edes toivoa ja joka houkuttelee
palaamaan uudelleen Uuteenkaupunkiin.
Me matkailutoimistossa, samassa rakennuksessa
sijaitsevan yhteispalvelupiste
Passarin kanssa, haluamme
palvella parhaalla mahdollisella tavalla niin matkailijoita
kuin kaupunkilaisiakin ja
auttaa löytämään ne iloiset
yllätykset, joita kulloinkin
tarvitaan.
Etsintöjä helpottaaksemme olemme koonneet tähän
oppaaseen tärkeitä tietoja
Uudenkaupungin palveluista. Oppaassa on esitelty mm.
nähtävyydet, tapahtumat,
teatterit, ruokapaikat, majoituskohteet, ostosmahdollisuudet sekä monipuoliset
vapaa-aika- ja liikuntapalvelut.
Tänä kesänä meillä on tarjolla
myös aiempaa enemmän
järjestettyjä meriristeilyjä.
Isonkarin majakkasaaren ja
Katanpään linnakesaaren lisäksi risteilyjä järjestetään nyt
myös Putsaaren piilokirkolle.
Uutuusristeilyjä ovat lisäksi
tunnelmalliset iltaristeilyt
sekä koko perheelle suunnatut
hauskat Merirosvoristeilyt.
Kannattaa tutustua näihin ja
moniin muihin Uudenkaupungin palveluihin.
Tervetuloa viihtymään
Uuteenkaupunkiin!
Irmeli Laaksonen
matkailusihteeri
UUdenKAUPUnGIn
MAtKAILUneUvOntA
Matkailutoimisto
Rauhankatu 10, PL 37,
23501 UUSIKAUPUnKI
Puh. (02) 8451 5443,
8451 5455, 8451 5209,
Faksi (02) 841 2887
[email protected]
uusikaupunki.fi/matkailu
Avoinna ma-pe klo 9–16
27.6.-6.8.2011
ma-pe klo 9–17, la klo 9–15
• matkailuneuvonta, myös
Pyhärannan kunnan
• esitteet, kartat
•
•
•
•
•
•
•
•
•
lippupalvelun myyntipiste
Crusell-viikon liput
opasvälitys
ryhmien ohjelmajärjestelyt
kesäteatteriliput
uudenkaupungin teatterin liput
saaristoristeilyliput
internet asiakkaille
jaakko jääkaira - lastenretkien
liput
• polkupyörävuokraus
• uusikaupunki-aiheisten
korttien ja -kirjojen myynti
kulttuuritoimisto, Crusellviikon toimisto, yhteispalvelupiste Passari, elinkeino-osasto ja
Uudenkaupungin yrittäjien toimisto ovat samassa rakennuksessa
kuin matkailutoimisto.
SISäLtÖ
Opasvälitys, ohjelmapalveluita
s. 7
teatteri, kesäteatterit
s. 67
s. 8
Merelle, saaristoon, risteilylle
s. 68
näyttelyt, taidetta, tapahtumia
s. 19
vierassatamat ja veneilijän palvelut
s. 73
Ravintolat, ruokapaikat, kahvilat
s. 28
vapaa-aika-, virkistys-, liikuntapalvelut s. 75
Majoitusta
s. 36
tärkeitä palveluita – hyvä tietää
Ostoksille, hyville kaupoille
s. 46
Kartat keskiaukeamalla
nähtävyydet
4
s. 82
Aakkose l l i n e n h a k e mi s t o
Aluekartta
Keskiaukeama
Antiikkia
s. 58
Apteekki
s. 59
Asuntovaunualueet
s. 44
Crusell-viikko
s. 19
Ensiapu
s. 86
Etäisyyksiä
s. 5
Golf
s. 76
Harrastukset
s. 76
Hotellit
s. 41
Huoltoasemat
s. 86
Hätänumerot
s. 86
Internet
s. 86
Kahvilat
s. 35
Kalastus
s. 77
Kartta, keskustaalue
Keskiaukeama
Keilailu
s. 77
Kesäteatterit
s. 67
Kirkot
s. 14
Kiinteistövälitys
s. 85
Kokous- ja juhlapaikat
s. 34
Kustavi
s. 9
Kävelykierrokset
s. 7
Leirintäalueet
s. 44
Leipomot
s. 61
Liikenne
s. 87
Liikuntapalvelut
s. 76
Lomamökit
s. 41
Lääkäri
s. 86
Löytöeläimet
s. 87
Majoitus
s. 41
Matkahuolto
s. 88
Matkailuneuvonta
s. 4
Melonta
s. 78
Merikuljetukset
s. 72
Museot
Mökkivuokraus
Neuvonta
Nukketeatteri
Nähtävyydet
Näyttelyt
Opasvälitys
Ostosmahdollisuuksia
Pankit
Poliisi
Polkupyörävuokraus
Pyhämaa
Pyhäranta
Pysäköinti
Ravintolat
Risteilyt
Ruokailu
Saunat
Suoramyyntitilat
Taidenäyttelyt
Taksi
Tapahtumat
Teatteri
Tori
Tärkeitä palveluita
Uinti
Vapaa-aika
Veneet, veneilytarvikkeet
Venekuljetukset
Venepolttoaineasemat
Venevuokraus
Vierassatamat
Virastoja
Välinevuokraus
Yleisö WC
s. 14
s. 41
s. 4
s. 21
s. 14
s. 24
s. 7
s. 58
s. 88
s. 90
s. 78
s. 8
s. 10
s. 89
s. 33
s. 70
s. 33
s. 79
s. 65
s. 24
s. 89
s. 25
s. 67
s. 63
s. 85
s. 80
s. 76
s. 74
s. 72
s. 74
s. 73
s. 73
s. 90
s. 80
s. 90
Uus ika up unkifa kta a
MAt KAA
UUt eenKAUP UnKIIn
Helsinki
Kustavi
Laitila
Naantali
Pori
Pyhäranta
Rauma
Taivassalo
Tampere
Turku
233 km
50 km
18 km
68 km
100 km
22 km
50 km
33 km
170 km
70/80 km
yleis t iet oja
Perustettu 19.4.1617
Perustaja Kuningas Kustaa II
Aadolf
Asukasluku 31.10.2010
15 881
Pinta-ala 1932 km 2
- maapinta-ala 502 km2
- vesipinta-ala 1430 km 2
Veroprosentti 20,25 %
KIInt eIS t ÖveROt US :
Yleinen kiinteistövero 0,95 %
Vakituinen asunto 0,42 %
Vapaa-ajan asunto 1,02 %
Voimalaitos 1,20 %
Kirkollisvero 1,50 %
Uudessakaupungissa ei
peritä koiraveroa.
Valitse Uusikaupunki 2011 -esitteen julkaisija ja kustantaja: Uudenkaupungin matkailutoimisto. Esitteen tiedot on kerätty
marras-joulukuussa 2010. Matkailutoimisto ei vastaa mahdollisista muutoksista eikä virheellisistä tiedoista. Esitteen
aineisto on pääosin maksullista ilmoitustilaa. Suunnittelu ja taitto: Mainostoimisto SST • Kirjapaino: Uusimaa
Toimitusvastaava: matkailusihteeri Irmeli Laaksonen
5
o p a s v ä l i t y s , o h j e l m a p a lv e l u i t a
Kuusi
erikois ua
t
t
e
t
varus ria!
u
maast
Metsässä kuljetaan luontoa
vahingoittamatta vanhoja polkuja ja
uria pitkin.
Maastoauto-
safarille
Uudessakaupungissa ja Laitilassa on kaikkiaan 300 hehtaaria maita, jonne voi lähteä
safarille Jumissa Ay:n erikoisvarustetuilla maastoautoilla.
Safareilla on mainiota ohjelmaa yksityisille ja yrityksille
vaikkapa pikkujouluihin, polttareihin tai virkistyspäiviin.
Ajoneuvoina safareilla käytetään Toyota Land Cruiser LJ70
-maastureita, joita yrityksellä
on yhteensä kuusi kappaletta.
Autoissa on erikoisvarustus,
mm. isommat renkaat, korottavat alustasarjat, vinssit, radiopuhelimet ja maastotunkit.
6
Safarit sopivat kaikenkokoisille
porukoille, naisille ja miehille,
joista 12 voi kerrallaan ajaa.
Hetkinen – kuusi autoa, mutta
12 voi ajaa? Jokaisessa autossa
on kaksi kuljettajaa, joita vaihdetaan safarin aikana useaan
kertaan. Toinen on apukuljettaja eli ”vinssiapina”, joka auttaa
ykköskuljettajaa vaikeissa paikoissa. Ykköskuljettajalla tulee
olla B-kortti, apukuljettajalta ei
vaadita korttia lainkaan.
Jumissa Ay:lla on käytettävissään 300 hehtaaria metsää
safareita varten. Metsässä kuljetaan vanhoja metsähoitouria
ja polkuja pitkin, joten safareilla ei vahingoiteta luontoa.
Maastoautoilla ajaminen
voi olla yllättävän raskasta, joten pienet kahvipaussit kuuluvat ohjelmaan. Metsään kannattaa myös ottaa mukaan
kunnon saappaat ja vuodenajan mukainen ulkoiluvaatetus. Safarin pituus
voi vaihdella toiveiden mukaan – pidemmillä reissuilla
ruokailu kuuluu hintaan. Opas
on safareilla aina mukana, ja
ohjelma voi sisältää myös talja- ja kaarijousiammuntaa sekä
sumopainia. Sauna- ja ruokailutilat valmistuvat vuoden 2011
keväällä, kysy lisää!
Jumissa Ay
Jani Utrila puh. 0400 978 839
Markus Rinne puh. 0500 744 668
[email protected]
www.jumissa.com
Käyntiosoite:
Vehmaantie 1057
23600 Kalanti
o p a s v ä l i t y s , o h j e l m a p a lv e l u i t a
Opasvälitys ja ohjelmapalveluita
Rooliopastuskierros
Koe elämyskierros vuosina 1859-1936 kaupungissa vaikuttaneen porvarisrouvan Sanni Winterin seurassa. Sanni Winterin roolissa matkailuopas Riitta Kilkku. Sanni Winter
-kävelykierroksia järjestetään Crusell-viikolla
26. ja 28.7. klo 11.00-13.00. Opastusmaksu on
5 €/henkilö. Muina aikoina rooliopastuskierroksia järjestetään tilauksesta, tiedustelut matkailutoimisto puh. 8451 5209.
Opasvälitys ja kiertoajelut
Uudenkaupungin matkailutoimisto, Rauhankatu 10, sijaitsee torin laidalla, kaksikerroksisessa punaisessa kivitalossa (v. 1857). Rakennus on ollut kaupungin entinen raatihuone.
Matkailutoimistosta voit tilata Uudenkaupungin matkailuoppaat ry:n auktorisoidun oppaan
kiertoajelulle ja kävelykierrokselle. Räätälöimme asiakkaan toivomusten mukaisen ohjelman
muutamasta tunnista vaikka pariksi päiväksi.
Opastusmaksut
Arkisin 40 €/ensimmäinen tunti, seuraavat
20 €/tunti. Sunnuntaisin 50 €/1. tunti, seuraavat 30 €/tunti.
Järjestelypalkkio 10 €/ryhmä (sis. laskutuslisän).
Ohjelmapaketit
Kaupungin matkailutoimisto järjestää ryhmille tilauksesta räätälöityjä ohjelmia, joihin
kuuluvat tarvittaessa opastukset, ruokailut,
kahvit, nähtävyyskohteet, ostosmahdollisuudet ym. muut mielenkiintoiset käyntikohteet.
Ohjelmapaketti-ehdotuksiin voi tutustua netissä: uusikaupunki.fi/matkailu
Paketteja voit tilata sellaisenaan tai ne voivat
olla virikkeinä räätälöityjen kokonaisuuksien
suunnittelussa. Ota yhteyttä kaupungin matkailutoimistoon, niin teemme sinulle ja ryhmällesi toiveittenne mukaisen ohjelman. Tulkkan
käymä - tääl teit oroteta!
Kulttuuripolku-esite
Matkailutoimistosta saa kulttuuripolku-esitteen, jonka avulla kaupunkiin, sen historiaan
ja nähtävyyksiin voi tutustua omatoimisesti.
Elämyspalveluita Iso-Haiduksen saaressa
Saaressa on mm. vanha kivilouhos ja saaren
edustalla haaksirikkoutuneen purjelaiva Odinen hylky. Haiduksessa voi harrastaa mm. korikiipeilyä, suojalkapalloa, värikuulasotaa ja
erilaisia vesiurheilulajeja. Lisäksi järjestämme
kalastusmatkoja ja hyljeretkiä. Majoitustiloja
päärakennuksessa, pikku mökissä ja saunalla
yli 20 hengelle. Lisätiedot, varaukset ja kuljetukset puh. 0500 223 570 Janne Laitinen t:mi
Levoton Satama. www.levotonsatama.fi
Opastukset Isonkarin majakkasaarella
Ylös majakkaan! Opastetut saarikierrokset
Isonkarin satamasta 1.6.-14.8.2011 päivittäin
klo 11 ja 17. Kierroksen päätteeksi nousu Pohjoismaiden toiseksi korkeimpaan majakkaan.
Kesto n. 1,5 tuntia. Lisätiedot ja kuljetukset
osoitteesta www. isokari.com, p. 0440 998 299.
Katso säännölliset risteilyt Isoonkariin ”Merelle, Saaristoon” sivuilta.
Opastettuja kävelykierroksia
Uudenkaupungin matkailuoppaat järjestävät
opastettuja kävelykierroksia, joiden aikana
tutustutaan kaupungin mielenkiintoiseen
historiaan ja nykypäivään. Kävelykierroksia
järjestetään heinäkuussa keskiviikkoisin klo
15-16.30. Poikkeuksena Crusell-viikon ke 27.7.
klo 11-13. Lisäksi kierroksia järjestetään tapahtumien yhteydessä. Merefesteillä 11.6. klo
11-12.30. Crusell-viikolla 25.-29.7. kierroksia
järjestetään maanantaista perjantaihin
klo 11-13. Klo 12 pysähdytään torille kuuntelemaan Crusell-viikon ”Päivän puhallusta”.
Puutalotapahtuman yhteydessä 20. ja 21.8.
järjestetään kävelykierros klo 11-12.30. Kävelykierrokset alkavat Pakkahuoneen vierassatamasta. Opastusmaksu on
5 €/henkilö. Kävelykierroksia järjestetään muina aikoina tilauksesta, tiedustelut matkailutoimisto puh. 8451 5209.
Jumissa Ay
Elämyksellisiä maastoautosafareita ympäri
vuoden yksityisille ja yrityksille. Sauna ja ruokailutilat. Tiedustelut ja varaukset:
Markus Rinne 0500 744 668 tai
Jani Utrila 0400 978839.
[email protected], www.jumissa.com
Nukketeatteri Piironginlaatikko
Nukketeatteria lastentapahtumaan, synttäreille, kouluun ym. Tied. ja varaukset puh.
044 282 8151/Kerttu Aaltonen. [email protected],
www.piironginlaatikko.com
Onni-Pelle
Tilattavissa lasten juhliin, tapahtumiin, vaikka
”vaarin saareen”, mökille ja muualle. Tiedustelut ja varaukset Mika Kokko
puh. 0400 755 613. www.onnipelle.com
7
nähtävyydet
Meren keskellä Pyhämaa:
Onnellinen asuinpaikka ja
viehättävä lomanviettokohde!
Pyhämaassa yhdistyvät kaunis luonto ja vanha saaristolaiskulttuuri. Pyhämaa sijaitsee 25 km Uudenkaupungin keskustasta luoteeseen ja koostuu noin 250 saaresta. Pyhämaalla on
tarjota kaikki keskeiset palvelut: kuten esimerkiksi kaksi päiväkotia ja kyläkauppaa, ravintola, pankkipalvelut, asiamiesposti ja polttoaineenmyynti – Pyhämaan koulua unohtamatta. Se on
kylän sydän, jota paikalliset tukevat ja auttavat kehittymään.
Meri on Pyhämaassa aina lähellä. Pyhämaan erottaa mantereesta
Mannervesi, etelässä Velhovesi – lännessä avautuu aava ulappa.
Kalastus ja merenkulku ovat aina olleet tärkeitä elinkeinoja. Veneily,
metsästys ja kalastus ovat pyhämaalaisten rakkaita harrastuksia.
Maantien lisäksi Pyhämaahan pääsee hyvin myös veneellä.
Idyllisen Telakanrannan vierasvenesataman palvelupiste Rantsali
– jossa on mm. suihkut, WC, langaton internet sekä uimaranta,
grillikatos ja lentopallokenttä – on veneilijöiden ja muidenkin
vierailijoiden ahkerassa käytössä.
Pyhämaan tunnetuin nähtävyys on 1600-luvulla rakennettu
Uhrikirkko, yksi maan vanhimmista puukirkoista. Mielenkiintoisen siitä tekevät mm. seinämaalaukset, jotka kuvittavat Raamatun
kertomuksia.
Kesä on vilkasta aikaa, etenkin Luodolla tuulee -tapahtuman
aikoihin heinäkuun alussa. Tuolloin yhdistykset ja yritykset yhdessä Pyhämaan Matkailuyhdistyksen kanssa järjestävät tapahtumarikkaan viikonlopun pyhämaalaisille ja matkailijoille.
Tervetuloa Pyhämaahan – lounaisrannikon merelliselle luodolle! Tule lomailemaan tai vaikka asumaan: haluaisit kai perheesi
kodin sijaitsevan idyllisessä pitäjässä, jossa ihmiset ovat ystävällisiä, meri ympärillä ja puhdas luonto aina lähellä?
Kuva: Turun Sanomat
Koulu on Pyhämaan sydän!
Ravintola Pyhämaan Ruori
Pyhämaassa on merta ja
metsää.
PYHÄMAAN MATKAILUYHDISTYS RY.
www.pyhamaa.fi
Pyhämaa on
luonnollinen
paikka
asua!
Telakanrannan vierasvenesatama
8
Luodolla tuulee
-tapahtuma tuo
matkailijat ja
pyhämaalaiset
yhteen!
nähtävyydet
Kustavi on
saariston
sydämessä
Kustavissa saaristoluonto
näkyy kaikkialla ja
saaristolaisperinteet elävät!
Merellinen
Kustavi
kaunis saaristoluonto on nähtävyys jo itsessään, ja sitä Kustavissa on kaikkialla!
Kustavissa on hyvät majoitus-, ravitsemusja kuljetuspalvelut, mainiot mahdollisuudet kalastusmatkailuun ja
veneilijöille kunnon vierasvenesatama palveluineen. Ryhmille ja lomanviettäjille on myös
valmiita ohjelma- ja retkipaketteja. Täällä voit lisäksi
käydä ostoksilla persoonallisissa käsityöliikkeissä ja
tehtaanmyymälöissä. Kesän
tapahtumia ovat mm. Volter
Kilpi -kirjallisuusviikko heinäkuussa ja Lohimarkkinat
elokuun alussa.
Kustavi on suosittu kesämökki- ja matkailupaikka Uudenkaupungin naapurissa
Varsinais-Suomen lounaisrannikolla.
Vireään ja monipuoliseen saaristokuntaan on Turusta matkaa
69 km ja Uudestakaupungista 49 km. Lähin reittiliikenteen lentokenttä, rautatieasema ja satama ovat
Turussa.
Vuosnaisten laiturista on
hyvät yhteydet muualle
saaristoon, kuten Åvaan Ahvenanmaalle. Yhteys Heponiemen laiturista Iniöön palvelee osana Saariston rengasreittiä.
Isokarin majakka ja Katanpään linnakesaari ovat omaleimaisia ja hyvin säilyneitä kokonaisuuksia, joihin on säännölliset
veneyhteydet. Muita tunnettuja nähtävyyksiä
ovat puinen ristikirkko 1700-luvulta, Pyhän
Jaakobin ja Pyhän Johanneksen kappelimuistomerkit sekä saaristolaismuseo. Häikäisevän
Lisätietoja:
Kustavin kunta (02) 842 6600 tai matkailuneuvonta
kesä-elokuussa (02) 842 6620,
[email protected],
[email protected].
www.kustavi.fi
9
nähtävyydet
PYHÄRANTA
Kivist ja katavaist
kauneut
Runsaan 2300 asukkaan Pyhäranta sijaitsee
meren rannalla Varsinais-Suomen ja Satakunnan rajalla, Vakka-Suomen pohjoisimmassa kolkassa. Matkailijoille Pyhäranta
tarjoaa ainutlaatuisen upean luonnon, laadukkaita kesätapahtumia ja runsain mitoin
mielenkiintoisia tutustumiskohteita.
nähtävyyksiä:
Pyhärannan kirkko meren rannalla
Otajärvi: valtakunnallisesti tunnettu lintuparatiisi
Santtion kylä: toimintakeskus Maininki
ja ruusupuisto
Rihniemi: kylämiljöö, Vihitynmaan rinki,
lintutorni ja luonnonsuojelualue
Kotiseutumuseo
Lahdenvainion tuulimylly
Radansuun vesimylly
Meri, Ihodenjoki ja järvet luovat hyvät puitteet
melontaan ja veneilyyn. Matkailijan kannattaa tutustua myös
Pyhärannan läpi
kulkevaan Rantatiehen sekä
kauniisiin kylämiljöisiin Rihtniemeen, Santtioon ja Ylikylään.
Rauhalliset tiet
ja matkan varrelta löytyvät nähtävyydet sekä muut tutustumiskohteet sopivat mainiosti
myös pyöräilijöille. Pyhärannassa vieraamme
voi majoittua viihtyisissä lomamökeissä tai
leirintäalueella.
Nälän yllättäessä voi pistäytyä Neste Ihoden viihtyisään lounaskahvilaan tai ravintola
Wanhaan Paikkaan valtatie 8:n varrella. Veneilijät ovat tervetulleita Rohdaisten kirkonkylään, Santtion vierasvenelaituriin!
Kesän 2011
tapahtumia mm.
Pyhäranta-päivä ja
hannulan
konsertti
Pyhärannan tapahtumatiedot täydentyvät kesän lähetessä ja ne löytyvät kunnan nettisivuilta (www.pyharanta.fi), tiedotuslehti UutisAnkkurin viimeisimmästä sähköisestä numerosta.
Pyhärannan kunta
Pajamäentie 4,
23950 Pyhäranta
Kunnanvirasto
puh. (02) 8383 400
faksi (02) 8258 162
sähköposti: [email protected]
tai [email protected]
http://www.pyharanta.fi
Matkailuneuvonta myös
Uudenkaupungin matkailutoimisto
puh. (02) 8451 5209, 8451 5443
[email protected]
10
nähtävyydet
Elämää
Merestä
Uusikaupunkilaiset purjelaivat kävivät kauppaa ympäri
maailmaa ja toivat kotikaupunkiinsa kauppatavaran
lisäksi uusia vaikutteita.
Uusikaupunkilaiset museot
esittelevät sadan vuoden takaista elämää rannikkokaupungissa.
Uudenkaupungin kulttuurihistoriallinen museo sijaitsee
entisessä tupakkatehtailijan
kodissa. Siellä esitellään kaupungin varakkaan porvariston elämää 1800-luvun lopulla, jolloin merenkulku oli
Uudenkaupungin tärkeimpiä
elinkeinoja. Alakerran huoneet on sisustettu alkuperäisten interiöörien mukaan
tapetteineen ja kaakeliuuneineen. Yläkerrassa on esillä
Uudenkaupungin pitkä merenkulkuhistoria aina purjelaivakaudelta alkaen.
Kulttuurihistoriallisessa
museossa järjestetään myös
vaihtuvia näyttelyitä. Vuoden
2011 päänäyttely käsittelee
Hinku-teemaa: miten ennen
on kierrätetty, käytetty van-
haa hyödyksi ja tehty vanhasta uutta. Näyttelyyn kuuluu
erilaisia työpajoja ja myös
lapset on huomioitu: perheen
pienimmät voivat leikkiä vanhan ajan tyyliin Ellenin kulmakaupassa ja ratkoa salapoliisitehtäviä.
Merimiehenkoti-museossa Myllymäellä näet, millaista
oli tavallisen merimiehen perheen elämä sata vuotta sitten.
Museo sijaitsee yhdessä Uudenkaupungin vanhimmassa
säilyneessä asuinrakennuksessa 1770-luvulta. Merimiehenkodin ulkohuussissa on
esillä valokuvanäyttely uusikaupunkilaisista laivoista.
Museon pihalla lapset voivat
puolestaan leikkiä entisajan
pihaleikkejä ja kävellä vaikkapa puujaloilla.
Aiemmin luotsiasemana
toiminut pieni keltainen tupa kertoo luotsien vaativasta
työstä. Luotsimuseossa on
ammattiin liittyviä esineitä, ja
kesällä luotsioppilas esittelee
ammatin arkea.
Uudessakaupungissa on
myös Kalannin kotiseutumu11
Tutustu
entisajan
elämään!
seo, joka sijaitsee vanhalla
Männäisten markkinapaikalla Kudilan tilalla. Kesällä
kotiseutumuseossa on esillä
Barokista jugendiin -tyylisuuntanäyttely.
Kulttuurihistoriallinen museo
Ylinenkatu 11, Uusikaupunki
puh. (02) 8451 5447
Avoinna 6.6.–28.8. ma−pe 10–17 ja
la−su 12–15 (muina aikoina ti−pe
12–15 tai sopimuksen mukaan).
Ryhmät aina sopimuksen mukaan.
Merimiehenkoti-museo
Myllykatu 18, Uusikaupunki
Luotsimuseo
Vallimäki, Uusikaupunki
puh. (02) 8451 5447 (molemmat
museot)
Avoinna 14.6.–14.8. ti−pe 11–16,
la−su 12–15, elokuun viikonloput
12–15 (molemmat museot)
Kalannin kotiseutumuseo
Kuriirinkuja 1, Kalanti
puh. (02) 874 118 (aukioloaikoina)
avoinna 15.6.–7.8. ke−pe 12–16 ja
su 12–15
nähtävyydet
Pienpanimo keskellä kaupunkia
Kesästä 2008 toiminut
Vakka-Suomen Panimo
on jo nyt tuonut kaikkiaan 18 erityyppistä olutta rikastuttamaan suomalaista olutkulttuuria.
Lähipanimon tuotteita
löytyy kaikista Uudenkaupungin ravintoloista ja kaupoista sekä Alkoista kautta maan.
Marraskuussa 2010 panimo sai Alkon valikoimaan Vuoden Olueksi
valitun Prykmestar SavuKatajan, joka on vahvan
savustetuista maltaista valmistettu, perinteiseen tapaan
katajanoksien läpi suodatettu
tumma olut. Myös panimon
ensimmäinen luomuolut,
Prykmestar LuomuPils, on
nyt saatavilla Alkoista.
Syksyllä 2010 Vakka-Suomen Panimo teki uuden aluevaltauksen aloittamalla siiderin tuotannon. Prykmestar
Kuiva Omenasiideri on reilusti aidon ja raikkaan omenan makuinen siideri, joka
tulee pysymään valikoimassa
ympäri vuoden. Jatkossa myös
siideristä tehdään sesongin mukaisia kausituote-eriä. Esimerkiksi kokonaan oman kaupungin omenoista valmistettu erä
on suunnitelmissa.
Tervetuloa ostoksille ja tutustumaan panimon toimintaan. Panimoa esitellään myös ryhmille
sopimuksen mukaan.
Myymälä avoinna
to ja pe 11−16
heinä-elokuussa myös la 11−14
muina aikoina sopimuksen mukaan
Saat meiltä !
myös siideriä
Vakka-Suomen Panimo Oy
Pohjoistullikatu 11
23500 Uusikaupunki
puh. (02) 840 0400
[email protected], www.vasp.fi
Pytinkien paris -puutalotapahtuma
20.–21.8.2011 (la-su) klo 10–18
Tervetuloa vierailemaan uusikaupunkilaisiin puutaloihin!
Uudessakaupungissa on yksi
Suomen parhaiten säilyneistä Liput: 10 €/hlö, alle 15-vuotiaat
puutaloalueista. Kaikkiaan ilmaiseksi
600 vanhaa puutaloa sijaitsee Lisätiedot:
kävelyetäisyydellä toisistaan. Jukka Vaurio puh. 050 1245
Huomattava osa taloista on n. [email protected]
150-vuotiaita, mutta edelleen http://www.uusikaupunki.fi/ihana
asukkaiden hyvässä kunnossa pitämiä. Elokuussa vierailla on taas tilaisuus tutustua
Uudenkaupungin puutaloihin, kun 60 kotia avaa ovensa tai pihansa. Vieraile ainutlaatuisissa empireajan
puutaloissa ja tutustu
korjausrakentamiseen,
Open House
kaakeliuuneihin, taiteeOpen City
seen sekä upeisiin puutarhoihin. Samalla voit
hakea vaikka persoonallisia sisustusideoita!
12
nähtävyydet
Avoinna joka päivä klo 11–17
ja kesällä joka päivä klo 10–18.
Ryhmille sopimuksen mukaan.
Varaukset ja tiedustelut puh. 0204 848 068 tai
0500 845 835, fax (02) 2352 428.
Tietoja myös Uudenkaupungin Matkailutoimistosta, puh. (02) 8451 5443.
13
nähtävyydet
Kalannin kirkko
Pyhän Olavintie. Pyhän Olavin harmaakivikirkko on rakennettu 1300-luvun lopulla.
Lokalahden kirkko
Palomäentie. Puukirkko vuodelta 1763 ja
paanutapulin vanhimmat osat 1500-luvulta.
Pyhämaan Uhrikirkko
Kirkontaustantie. Harvinaislaatuinen puukirkko 1600-luvulta. Maalaukset peittävät
kokonaan kirkon katon ja sisäseinät.
Pyhämaan uusi kirkko
Harmaakivikirkko vuodelta 1804 Uhrikirkon
vieressä. Alttaritaulu on Arvid Liljelundin
maalaama.
Putsaaren piilokirkko
Pieni, idyllinen puukirkko Putsaaren saaressa. Kirkko on rakennettu todennäköisesti jo
1600-luvulla. Katso retket Putsaaren piilokirkolle ”Merelle, saaristoon” -sivuilta.
Jumalanpalvelukset sunnuntaisin ja juhlapyhinä
Uudenkaupungin Uudessa kirkossa (kesäelokuussa Vanhassa kirkossa) ja Kalannin
kirkossa klo 10.00, Lokalahden ja Pyhämaan
kirkoissa klo 12.00.
Kesäillan hartaushetket kesä-elokuussa keskiviikkoisin Pyhämaan Uhrikirkossa klo 18 ja
Uudenkaupungin Vanhassa kirkossa klo 20.
Kirkot
Uudenkaupungin
seurakunta
yksi seurakunta,
neljä kappeliseurakuntaa.
Koulukatu 6, PL 24,
23501 Uusikaupunki
puh. 02 840 400
www.ukisrk.fi
Pyhärannan kirkko
Kirkkopolku 7. Kivikirkko vuodelta 1909,
puh. 825 8085. Avoinna: 1.6.-31.8. klo 9-18.
Kaikki Uudenkaupungin seurakunnan
kirkot ovat tiekirkkoja ja avoinna kesäelokuussa tutustumista ja hiljentymistä
varten maanantaista lauantaihin klo 11-17 ja
sunnuntaisin klo 12-16. Muulloin kirkot ovat
avoinna sopimuksen mukaan,
puh. 02 840 4100 kirkkoherranvirasto.
Historialliset museot
Museoissa historia elää! Lähes 400 vuotta vanhan kaupungin historiaan voit tutustua merellisissä ja historiallisissa museoissa. Bonkin
uskomattomat tarinat ja automuseon aarteet
mahtuvat saman päivän ohjelmaan.
Vanha kirkko
Kulttuurihistoriallinen museo
Rantakatu. Holvikattoinen harmaakivikirkko
vuodelta 1629 on keskusta-alueen vanhin
rakennus. Vanha hautausmaa ja sankarihaudat.
Ylinenkatu 11, puh. 8451 5448 (aukioloaikoina), muulloin puh. 8451 5447 (toimisto).
Entinen tupakkatehtailijan porvariskoti ajanmukaisine kalusteineen, yläkerran merenkulkuaiheinen näyttely ja vaihtuvia näyttelyitä.
Lapsille mm. vanhanajan kauppaleikkiä ja
salapoliisitehtäviä. Piharakennuksessa suu-
Uusi kirkko
Rauhankatu. Arkkitehti Chiewitzin suunnittelema goottilaistyylinen punatiilikirkko
vuodelta 1863.
14
nähtävyydet
Avoinna: 15.6.-7.8.
ke-pe klo 12-16 ja su klo 12-15.
Pääsymaksut: aikuiset 1 €, alle 18-vuotiaat
ilmaiseksi. Ryhmät (aina tilauksesta) pääsylippu + opastus (ark. klo 8-16) 25 €/ryhmä
ja muina aikoina 40 €/ryhmä, mahdollista
ainoastaan kesäaikana.
Kalannin museokahvila avoinna heinä-elokuun sunnuntaisin klo 12-16 tai sopimuksen
mukaan. Yhteydenotot suoraan kahvilanhoitajalle: Tarja-Liisa Ståhl puh. 044 330 5052.
tarinverstas. Vuoden 2011 näyttely kertoo
hinkuhengessä kierrätyksestä ennen ja nyt.
Opastus kesätorstaisin kello 14.00, vaihtuvia
teemoja.
Avoinna: 6.6.-28.8. ma-pe klo 10-17 ja
la-su klo 12-15. Muina aikoina ti-pe klo 12-15
tai muina aikoina niin sovittaessa. Ryhmät
aina sopimuksen mukaan.
Pääsymaksu: 2 €/aikuiset, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Ryhmälippu 1,50 €/henkilö, opastus
25 €/ryhmä, toimistoaikojen ulkopuolella
40 €/ryhmä (ryhmän maksimikoko 25 henk.).
3 €:n yhteislipulla kulttuurihistorialliseen museoon, Merimiehenkotiin ja Luotsimuseoon.
Kalannin veteraanimuseo
Pruukintie 7. Esillä esineistöä itsenäisyytemme alkuajoilta viime sotiimme asti, sekä sotilasettä siviilielämästä. Museo sijaitsee Vahterus
Oy:n tiloissa. Opasteet Pankkitieltä, Kalanti-talon kohdalta. Avoinna sopimuksen mukaisesti.
Tiedustelut puh. 040 751 7666/Tarja Aikola,
040 773 0180/Eine Putus, 040 838 8960/Salme
Tuokila, 044 568 6238/Pia Uotila.
Pääsymaksu:1 €/aikuiset, 20 €/ryhmät.
Luotsimuseo
Vallimäki, puh. 044 351 5450. Vanha Uudenkaupungin luotsiasema, jossa luotsien toimintaan liittyvää esineistöä. Kesällä luotsioppilas
johdattaa vierailijat luotsien maailmaan ja
opettaa solmujen tekoa. Tietoa myös Vallimäen vaiheista.
Avoinna: 14.6.-14.8. ti-pe klo 11-16 ja
la-su klo 12-15, lisäksi elokuun loppuun asti
viikonloppuina klo 12-15.
Pääsymaksut: aikuiset 1 €, alle 18-vuotiaat
ilmaiseksi. Esittelymaksu: 10 €/ryhmä, aukioloaikojen ulkopuolella 20 €/ryhmä (varattava aina etukäteen). Yhteislippu kolmeen
museoon 3 €.
Korsumuseo/Henrikin Tuote
Rantamakasiini, Aittaranta 6,
puh. 040 745 4400/makasiini, 0400 813 018/
Henrik Helpiö. Avoinna: kesäkuussa ma-pe
klo 11-17, heinäkuussa ma-pe 10-18, la 10-14
ja su 12-17. Muulloin sopimuksen mukaan,
puh. 0400 813 018. Vuokrattavana myös
yksityistilaisuuksiin.
Pääsymaksu: 1 €/aikuiset, 0,50 €/lapset.
Merimiehenkoti-museo
Myllykatu 18, puh. 044 351 5413. Uusikaupunkilaisen merimiesperheen elämää 1900-luvun alussa, yksi Uudenkaupungin vanhimmista säilyneistä asuinrakennuksista. Pihalla on
mahdollisuus leikkiä ja pelata entisajan pelejä.
Tietoa myös Myllymäen vaiheista. Huussissa
valokuvanäyttely uusikaupunkilaisista laivoista.
Avoinna: 14.6.-14.8. ti-pe klo 11-16 ja
la-su klo 12-15, lisäksi elokuun loppuun asti
viikonloppuina klo 12-15.
Pääsymaksut: aikuiset 1 €, alle 18-vuotiaat
ilmaiseksi. Esittelymaksu: 10 €/ ryhmä, aukioloaikojen ulkopuolella 20 €/ryhmä (varattava
aina etukäteen).
Yhteislippu kolmeen museoon 3 €.
Pyhämaan kotiseutumuseo
Laihosen torppa, Mäkitarhantie 23 ja
Ranta-aitat, Pyhämaanranta.
Puh. 873 333 tai 040 727 2666
Avoinna sopimuksen mukaan.
Pääsymaksu 1 €/henk.
Erikoisnäyttelyt, museot, puutarhakohteet
Uudenkaupungin Automuseo,
Saab-kokoelma ja Autokorjaamomuseo
Kalannin kotiseutumuseo
Kuriirinkuja 1, Kalanti, puh. 044 351 5784.
Vanhalla, Kudilan tilalla sijaitseva kotiseutumuseo. Useita rakennuksia. Kesän 2011
näyttely: Barokista jugendiin, huonekalujen
tyylihistoriaa.
15
Autotehtaankatu 14, puh. 020 484 8068,
0500 845 835.
Kolmessa suuressa näyttelyhallissa on yli
100 autoa, maailman laajin Saab-kokoelma,
vanhoja moottoripyöriä ja mopoja sekä kaksi
lentokonetta.
Avoinna: joka päivä klo 11-17, kesä-elokuussa
joka päivä klo 10-18. Muulloin sopimuksen
mukaan.
nähtävyydet
Pääsymaksu: 6 € /aikuiset, 3 €/lapset,
5 €/eläkeläiset ja ryhmät (väh. 15 hlöä).
Asiantuntijaopastus 50 €/ryhmä. Opastukset
vain ennakkovarauksella.
avoinna to ja pe klo 11-16 sekä heinä-elokuussa
myös la klo 11-14, muina aikoina sopimuksesta.
Bonk-keskus
Muuta nähtävää, luontokohteita
Siltakatu 2, puh. 841 8404.
[email protected], www.bonkcentre.fi
Kuvataiteilija Alvar Gullichsenin ideoiman
Bonk-taiteen näyttelykeskuksen toimintavapaat koneet ja laitteet, sekä niihin liittyvät
tarinat saavat väkisinkin vierailijoiden suun
kääntymään hymyyn. Bonkin Lasten Konepajassa voi rakentaa oman Bonk-koneen. Avoinna: 6.-22.6. ma-pe klo 11-15 (juhannusviikolla
kiinni to-su). 27.6.-7.8. joka päivä klo 10-18.
8.-19.8. ma-pe klo 11-16, muina aikoina sopimuksen mukaan, myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Pääsymaksu: 6,50 €/aikunen, 5 €/eläkeläinen,
4 €/opiskelija ja varusmies, 3 €/lapsi (3-14-v).
Ryhmille (väh. 10 henk.) 10 %:n alennus
pääsymaksusta. Opastusmaksu 20 €/opastus
(ryhmät aina ja sesongin ulkopuolella kaikki).
Sesongin ulkopuolella minimiveloitus on 50 €.
Keskusta ja vanha puutaloalue
Museoviraston mukaan Uudenkaupungin
ruutukaava-alueen laaja puutaloalue on yksi
parhaiten säilyneistä empire-tyylin puukaupungeista Suomessa. Kaupunkia ovat tuhonneet monet suuret tulipalot, viimeiset vuosina
1846 ja 1855. Nykyinen kaupunkimme on
pääsääntöisesti rakennettu näiden vuosien jälkeen. Kaupungin nykyisen asemakaavan laati
lääninarkkitehti Chiewitz v. 1855. Keskustaalueella on yli 40 puutalokorttelia ja
noin 600 puutaloa.
Kaupunginlahti ja tarinataulut
Meri ulottuu Kaupunginlahtena aivan kaupungin keskustaan. Sen rannat, ja rannoilla
olevat palvelut ovat erityisesti kesäaikaan niin
uusikaupunkilaisten kuin matkailijoidenkin
suosiossa.
Kaupunginlahden ympärille on sijoitettu
10 tarinataulua, joissa on valokuvin ja hauskoin tarinoin kerrottu entisajan elämästä Uudessakaupungissa. Taulut ja tarinat löytyvät
Internetistä osoitteesta: www.uusikaupunki.
fi/kauplaht/
Aaprotti
Ojantie 74, Lokalahti,
puh. 871 327, 0440 514 161. www.aaprotti.fi
Satojen erilaisten monivuotisten kukkien/perennojen taimia touko-kesäkuulla sekä laajat
näytemaat kasvien tutustumiseen yksin,
porukalla tai retkikohteena.
Pionien Koti
Hussintie 15, Taivassalo. Puh. 841 4838.
[email protected], www.pioni.fi
Pionipuutarha, upeat pioni-istutukset. Pionien ja muiden kasvien ostomahdollisuus.
Ei pääsymaksua. Pioniviikot 20.5.–10.7.
Avoinna: ma-pe klo 9-18, la-su klo 9-15, ryhmille sopimuksen mukaan. Ryhmille etukäteen varattavat opastukset maksuttomia.
Tiedustelut ja varaukset puh. 841 4838.
Järviä merikaupungissa
Keskustan lähellä on kaksi järveä, Käätyjärvi
ja Ruokolanjärvi. Onkiminen ja uistimen heitto
rannoilta on sallittua. Ruokolanjärven lähellä on Itäpuiston lenkkeilypolku. Käätyjärveä
kiertää kävelyreitti.
Hiunjärven luontopolku
Panimo
Vakka-Suomen Panimo
Pohjoistullikatu 11, puh. 040 730 8033,
045 112 3060
[email protected], www.vasp.fi
Erikoisoluiden ja siidereiden pienpanimo
keskellä kaupunkia, kävelymatka vierassatamasta. Myös vähittäismyyntiä. Pienryhmille
tutustumisia sopimuksen mukaan. Myymälä
16
Hiunjärvi on maakunnallisesti merkittävä
lintujärvi, jolla pesii varsin monipuolinen linnusto. Järvelle ulottuu n. 4 km pitkä luontopolku, joka alkaa pari kilometriä keskustasta
pohjoiseen olevan Santtiontien varrelta, Saarniston koulun läheltä olevan alikulkutunnelin
kohdalta (lenkin pituudeksi tulee n. 3,5 km)
tai Juolukkatien päästä ( lenkin pituudeksi
tulee n. 4 km ).
Matkailutoimistosta ja nuoriso- ja liikuntatoimesta, Koulupolku 5 saa Hiunpolku –esitteen,
jonka avulla luontopolkuun voi tutustua. Järven rannalla on lintutorni ja laavu.
nähtävyydet
Lokalahden luontopolku
Hautausmaat
Luontopolku kiertää Lokalahden keskustan
pohjoispuolella, Palomäen ja Jäppilänvuoren
välisellä alueella. Polun pituus on n. 3 km ja siihen liittyy 11 numeroitua rastia, joiden sijainnit löytyvät opastaululta. Ajo-ohje opastaululle:
Kivistöntien ja Palomäentien risteyksestä Palomäentietä 600 m pohjoiseen, uuden hautausmaan parkkipaikalle.
Lisätietoja myös: www.lokalahtiseura.fi/luonto
Vanhan kirkon edustalla ovat sankarihaudat
ja joitakin vanhoja hautoja. Nykyinen hautausmaa Autotehtaankadun ja Kalannintien
risteyksessä on ollut käytössä vuodesta 1849.
Nykyisellä hautausmaalla on arkkitehti Yrjö
Vaskisen suunnittelema siunauskappeli vuodelta 1940. Lokalahden hautausmaa on kirkon
vieressä ja toinen sijaitsee n. 400 m päässä,
Palomäentien varrella. Pyhämaassa hautausmaa on kirkonmäellä ja Kalannissa kirkon
ympärillä.
Pyhämaassa Pamprinniemen Raamattuluontopolku
Otajärvi, Pyhäranta
sijaitsee Pyhämaan Kettelissä seurakunnan
maalla ja sen pituus on noin 4 km. Lähtö
polulle tapahtuu Hauintien varrelta. Polku tutustuttaa kulkijansa upeaan merelliseen luontoon ja sen lisäksi polun varrelta löytyy Raamattuun liittyviä tarinoita.
Arvokas lintuvesikohde. Luontotupa ja matala
lintujen tarkkailulava.
Isonkarin majakkasaari
Isokari on Selkämeren helmi! Isossakarissa
ulkosaariston luonto on komeimmillaan. Päivittäisillä opastetuilla saarikierroksilla tutustutaan majakan lisäksi saaristoluontoon. Ks.
lisää Merelle, saaristoon -sivuilta tai
www.isokari.com
Laavut
Uudenkaupungin kaupunki on rakennuttanut
kaikkiaan 4 laavua: Haidus, Hiu, Kasarminlahti ja Oinassaari. Vionpuhtiin, Kasarminlahden laavun läheisyyteen, on rakennettu myös
nuotiopaikka Vakka-Suomen ladun toimesta.
Saaristokohteet
ks. Merelle, saaristoon -sivuilta.
Lisätietoja luontokohteista, laavuista ym.:
uusikaupunki.fi/asukkaille/ympäristönsuojelu/luontopolut
Tul
Makeavedenallas
Makeavedenallas on 37 km2 laajuinen järvi,
josta Uusikaupunki ja lähikunnat saavat juomavetensä. Allas on padottu 1960-luvun puolivälissä Ruotsinvedestä ja Velhovedestä. Järvi
sijaitsee kaupungin keskustasta luoteeseen ja
sitä kiertää tie, jota pitkin pääsee Lepäisten ja
Lyökin kautta Pyhämaahan ja sieltä edelleen
Pyhärannan tielle. Matkan pituus on
n. 50 km. Pengerrysten kohdalla on toisella
puolella meri, toisella puolella järvi. Makeavedenaltaan rannalla on mm. uimarantoja sekä
Pirkholman ja Selinin lomamökit.
uima
Myllymäen puisto
Myllymäellä on muistona menneiltä ajoilta
neljä erilaista tuulimyllyä, kauniita erikoisia
istutuksia, portaikkoja ja lasten leikkikenttä.
Alueen pohjoisreunalla on puulajipuisto, jonka
lajit on esitelty kyltein. Myllymäellä on myös
vanha vesitorni, mutta torniin ei enää ole mahdollista päästä.
Uudessakaupungissa voit uida
meressä ja lukuisissa järvissä!
17
nähtävyydet
Tapahtumia ja tunnelmaa torilla
kesälauantaisin 14.5.–10.9. klo 9–14
18
tt
ey
Ly
Ah
vni ä
ry
kt
is
s t,
- jt
aAlI d
i iektutnAt, atpAaPlv
et
lU
uM
i tIaA
Ennen Kuulumatonta!
Kuva: Sami Vuorenpää
Kuva: Sami Vuorenpää
Kuva: Stefan Bremer
Crusell-viikko 23.−30.7.2011
Vuosi 2011 on jälleen juhlan
aihe Crusell-viikolla. Jo 30.
kerran kesäinen Uusikaupunki kokoaa suuren joukon
kotimaisia ja kansainvälisiä
huippuja konsertoimaan,
opettamaan ja kilpailemaan
puupuhaltimien merkeissä.
Crusell-viikko on vuosien
varrella lunastanut paikkansa yhtenä maailman tärkeimmistä kansainvälisistä
puupuhaltajien foorumeista,
kuitenkin kotoisen luonteensa säilyttäen ja olennaiseen
keskittyen.
tettäviksi viikon aikana. Harri Ahmas, Perttu Haapanen,
Johanna Juhola, Jukka-Pekka
Lehto, Minna Leinonen, Kerkko Koskinen, Mikko Nisula
ja Aija Puurtinen edustavat
tämän päivän luovan suomalaisen säveltaiteen kenttää laajalla spektrillä. Luvassa onkin
mielenkiintoinen ja yllättävä
uutuuksien kavalkadi.
Ohjelmiston ja esiintyjien
tarjonta on monipuolinen ja
runsas. Kansainvälinen fagottikilpailu tarjoaa kosolti jännitystä ja näyttää maailman
parhaiden nuorten fagotistien
Kesän 2011 teema on Ennen tämänhetkisen tason. KilKuulumatonta! Se viittaa pailun maineikas jury myös
paitsi moniin uutuusteoksiin, esiintyy itse omassa konsermyös vanhojen säveltäjien tissaan. Oboisti Christian Wethienojen mutta kantazel, klarinetisti Charles
ohjelmiston ”hittien”
Neidich ja huilistijalkoihin jääneiden
kapellimestari Beesiintyjinä mm. noit Fromanger
sävellysten esilleCharles neidich, tuovat tuulahtuomiseen. UuKari Kriikku,
den kuuleminen
duksen maailman
Iiro Rantala
ja kokeminen tutkärkikaartin muja Il vento
tujen suosikkien losisoinnista. Meta4massa on virkistävää
jousikvartetti, Il
ja jännittävääkin. Ehkä
Vento -puhallinkvintärkeimpänä juhlavuoden pro- tetti, RSO:n kamariyhtye,
jektina festivaali on tilannut Timo Lassy Band, Total Cello
kahdeksalta suomalaiselta, Ensemble yhdessä Kari Kriihyvin erityyppistä musiikkia kun kanssa, tango nuevo -yhtekevältä säveltäjältä pieni- tye Johanna Juhola Reaktori
muotoiset teokset kantaesi- sekä gambialainen Jambedula
19
Cultural Ensemble tuovat taatusti monipuolisen kattauksen
musiikin eri lajeja ja luonteita
kuulijoiden iloksi.
Viikko huipentuu Kuhmon Virtuoosien ja Osmo
Vänskän ensimmäiseen yhteiseen konserttiin, jossa solistina toimii sopraanotähti Helena Juntunen. Eikä kannata
unohtaa pianon ihmemies Iiro Rantalan esiintymisiä mm.
Nino Rotan musiikin parissa.
Elokuvamusiikistaan tunnetun Rotan 100-vuotisjuhlaa
kunnioitetaan viikon konserteissa myös laajemmin. Lapsille on tarjolla aitoa lastenmusiikkia Ammuu-orkesterin
mukaansatempaavien esitysten myötä.
Crusell-viikko on tapansa mukaan runsas, värikäs
ja monipuolinen. Tervetuloa
kokemaan uutta ja vanhaa,
jännittävää ja turvallista, koko tunteiden kirjoa herätellen!
Crusell-viikon ohjelma ja lisätietoja
osoitteessa www.crusell.fi.
Liput Lippupalvelusta sekä Uudenkaupungin matkailutoimistosta,
puh. (02) 8451 5443.
n
vä
ir
yk
t itsetLy
ys
t,- t
ja
A I ldiei k
tt
uAn,t a
tA
pP
aA
lv
he
t lUuMi ItAa
Värien iloja
Taidetalo Pilvilinnassa
Taidetalo Pilvilinna tarjoaa
matkailijalle iloisen ja värikkään taide-elämyksen.
Taidetalo Pilvilinna näkyy jo
kaukaa − niin maalta kuin mereltä lähestyttäessä. Kun talon
pihaan astuu, odottaa saapujaa oikea värien ilotulitus ja
mitä näyttävimmät fantasia-
satujen kuvamaailmat. Pilvilinnan pihapiiriä sekä sen
ulko- ja sisäseiniä koristavat
kuvitukset ovat kuvataiteilija Raija Nokkalan käsialaa.
Taiteilija on tunnettu muun
muassa Iittalan jokakesäisestä naivistinäyttelystä.
Pilvilinna on värikäs ja
hauskalla tavalla omaperäinen taidetalo, joka jää varmasti matkailijan mieleen
positiivisena ja harvinaislaatuisena taide-elämyksenä.
Naivististen maalausten yksityiskohdat vangitsevat katseen ja saavat mielikuvituksen
laukkaamaan. Taidetalon kupeessa on
myös tunnelmallinen pitsimökki sekä
taidepolku, joka tuo
luonnon ja taiteen
lähelle katsojaansa.
Matkailija viihtyy varmasti myös
meren rannassa si20
jaitsevalla terassilla pullakahveista nautiskellen. Pilvilinnan värikästä ilosanomaa voi
jakaa ystäville ja sukulaisille
vaikkapa postikorteilla, jotka
erottuvat edukseen turistipostikorttien massasta.
Pilvilinna sijaitsee reilun 3 kilometrin päässä Uudenkaupungin keskustasta
Lepäisten suunnassa, kaupungin yleisen uimarannan
ja pelikenttien vieressä.
taidetalo Pilvilinna
Hiuntie 212
23500 Uusikaupunki
Avoinna
Kesäkuu to ja su klo 14−18
Heinäkuu ti, to ja su 14−18
Elokuu to ja su klo 14−18
Suljettu Crusell-viikolla (21.−31.7.)
Muutokset mahdollisia
tiedustelut ja varaukset ryhmille:
Uudenkaupungin matkailuneuvonta
puh. (02) 8451 5443, (02) 8451 5209
[email protected]
tai [email protected]
tt
ey
ly
vni ä
ry
kt
is
s t,
- jt
aai
ld
i iektutnat, atpapa
a lvh
et
l umia
u i ta
Hauskaa koko perheelle
Nukketeatteri
Piironginlaatikko
Nukketeatteritaiteilija Kerttu
Aaltosen kiertävä nukketeatteri saa hymyn niin lasten
kuin aikuistenkin huulille.
Mutta kuten teatteriin kuuluu, on esityksissä ajoittain
myös jännitystä ja suuria tunteita. Taidokkaasti valmistetut
nuket, kiehtovat tarinat ja
osaavat esiintyjät tekevät esityksistä mukaansatempaavan
hauskoja tapahtumia, joista
nauttii mielellään vaikka koko
perheen voimin.
Vuoden 2011 ohjelmistos-
sa on muun muassa Kaarina
Helakisan satuun perustuva
Todellisen prinsessan vaiheet,
joka kertoo kuninkaallisten
kotkotuksista. Kertomusta
säestää kuninkaallisen hovin
musiikki.
Heinäkuussa Uudenkaupungin Vaakahuoneella on avoinna
nukkejen kesäkoti
ja nukkenäyttely,
joissa voi tutustua
myös teatterin lavastuksiin, kuviin
ja pukuihin. Tervetuloa Nukketeatteri Piironginlaatikkoon!
Pelle - ja
Nukkepäivät
1.–2.7.2011
Pookissa ja
Leijonapuistossa
Uusio-Ulla
ja muut
hauskuuttajat
vauhdissa
Liput 5 e/hlö
portilta
W W W. P E L L E N U K K E . C O M
21
Tilaa
nukketeatteri
vaikka
lastenkutsuille!
Nukketeatteri
Piironginlaatikko
Vaakahuone, Rauhankatu 10
23500 Uusikaupunki
puh. 044 282 8151
www.piironginlaatikko.com
n
vä
ir
yk
t itsetly
ys
t,- t
ja
ai ldiei k
tt
uan,t a
t apa
p a lv
he
t lumia
u i ta
22
tt
ey
ly
vni ä
ry
kt
is
s t,
- jt
aai
ld
i iektutnat, atpapa
a lvh
et
l umia
u i ta
23
n
vä
ir
yk
t itsetly
ys
t,- t
ja
ai ldiei k
tt
uan,t a
t apa
p a lv
he
t lumia
u i ta
Näyttelyt, taidetta, tapahtumia
taidekoulun vuosinäyttely
Kesä-heinäkuu: Aarras-kokoelma - osia kaupungin omistamasta taiteilija Raimo Aarraksen lahjoittamasta kokoelmasta
Heinäkuu: Bridget Allaire – Crusell-viikon taidenäyttely, järjestäjänä Crusell-seura
Elokuu: Uudenkaupungin rauhaan liittyvä
näyttely – Vakka-Suomen taideyhdistys ry
Syyskuu: TaideKONSTI ry:n ryhmänäyttely
–noormarkkulaista kuvataidetta
Lokakuu: Vakka-Suomen taideyhdistys ry:n
vuosinäyttely
Marraskuu: Sini-Meri Hedberg, taidenäyttely
uusikaupunki.fi/tapahtumakalenteri
Alla mainittujen näyttelypaikkojen lisäksi
taidetta on esillä mm. kirjastoissa, ravintola
Pookissa ja kaupungin virastotalon kahviossa.
Tarkemmat tiedot ja lisää näyttelyitä: uusikaupunki.fi/tapahtumakalenteri
Kulttuurikeskus Cruselli
Liljelund-halli, Kullervontie 11 A,
näyttelyiden tiedustelut puh. 8451 5447 (museon toimisto).
Katso tarkat näyttelyajankohdat: http://uusikaupunki.fi/tapahtumakalenteri
Helmikuu: Moninaiset-taidenäyttely: Mervi
Levanen, Susanna Pihlaja, Hannele Salmela,
Auli Sormunen ja Saija Vainio
Maaliskuu: Merellinen näyttely: Laivanvarustamoiden lippuja ja meriakvarelleja. Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen
järjestämä näyttely
Huhtikuu: Kerttu Aaltonen ja Piironginlaatikko –monitaiteellinen näyttely, Vakka-opiston
Uudenkaupungin osaston näyttely
Toukokuu: Vakka-opiston Uudenkaupungin
osaston näyttely ja Lasten- ja nuorten kuva-
Taidetalo Pilvilinna
Hiuntie 212, Uusikaupunki. Taiteilija Raija
Nokkalan naivistista taidetta, postikortteja.
Pilvilinna on värikäs ja omaperäinen taidetalo,
jonka ulko- ja sisäseinät on koristeltu maalauksin. Sijainti n. 3 km kaupungin keskustasta Lepäisille päin. Pihapiirissä pitsimökki,
taidepolku ja kahviterassi meren rannalla.
Aukioloajat: kesäkuussa to ja su klo 14-18.
Heinäkuussa ti, to ja su klo 14-18. Suljettu
21.-31.7. Elokuussa to ja su klo 14-18. Muutokset mahdollisia. Pääsymaksu: aukioloaikoina 3 €/henkilö, muina aikoina ryhmille sopimuksen mukaan 4 €/henkilö. Minimimaksu
24
tt
ey
ly
vni ä
ry
kt
is
s t,
- jt
aai
ld
i iektutnat, atpapa
a lvh
et
l umia
u i ta
ryhmille 80 €/ryhmä. Maksimimaksu ryhmille
160 €/ryhmä. Ryhmän maksimikoko 60 henkilöä.
Ryhmille tiedustelut ja varaukset: Uudenkaupungin matkailutoimisto, puh. 8451 5209,
8451 5443, [email protected] tai
[email protected]
5.-6.2. 12. Antiikkikierros Antiikki-Tai-
de Klaarassa, Mianticassa ja Möö-
pelissä
12.2.
Talvikki - koko perheen ulkoiluta-
pahtuma
5.-6.3. Ringette B-nuorten SM-lopputurnaus
8.3.
Laskiaistapahtuma Leijona-puistossa
16.4. Kevätmarkkinat
14.5.-10.9. Tul Toril teematori-tapahtumat
kesälauantaisin
21.5.
Uusikaupunki-ralli, F-cup osakilpailu
21.5.Kukkamessut
21.5. Saaristotapahtuma
10.-12.6. Merefesti - merellinen kesäkarnevaali
11.6.
Opastettu kävelykierros klo 11
18.-19.6.Uusikaupunki Boat Race
29.6.
Pakkahuoneen iltatorin avaus
1.-2.7. Pelle- ja Nukkepäivät lapsille
2.-3.7. Nopperlan Antiikkimarkkinat
3.7.
Pyhämaa-päivä kotiseutupäivä
Pyhämaassa
6.-20.7. Opastettu kävelykierros keski
viikkoisin klo 15
8.-10.7. Luodolla Tuulee Pyhämaassa
15.7.
Scylla-puupurjeveneiden kokoontu-
minen vierassatamassa
15.-17.7. Karjurock - rock-festivaali maalais-
hengessä
22.7.
Loisto-konsertti Isonkarin majakka
saarella (Crusell-viikko/Turku 2011)
23.7.
Lokalahden Suvipäivät
23.-30.7.Crusell-musiikkiviikko
24.-29.7.Kansainvälinen Crusell-fagottikilpailu
23.-24.7.UPS:n Regatta
23.7.
Crusell-hölkkä klo 13
25.-29.7. Opastettu kävelykierros klo 11
28.7. Lyhtyjen Yö Crusell-viikon ohjel
mallinen piknik-tapahtuma
31.7. Kalanti-päivä
13.8. VI Seksmiilar-purjehdus
20.-21.8.Pytinkien Paris, kaupunkis kyläs –
puutalotapahtuma
20.-21.8.22-vuotiaiden nuorten yleisurhei-
lun SM-kisat
20.-21.8.Opastettu kävelykierros klo 11
27.8.Rauhankaupunki-tapahtuma
27.8. Venetsialaiset
27.8.
UPS:n Valssipurjehdus
3.-4.9. 2.4mR Ranking-osakilpailu
30.9.-1.10. Syysmarkkinat
27.11. Wanhanajan markkinat
27.11. Joulukadun avaus ja joulumarkkinat
24.12. Joulurauhan julistus
Pakkahuoneen vierasvenesatama
puh. 842 4822.
Vaihtuvia taidenäyttelyjä kahvion näyttelytilassa touko-syyskuussa.
Kulttuurihistoriallinen museo
Ylinenkatu 11, puh. 8451 5447.
Maalis-lokakuu: Hinku-hengessä - kierrätys
ennen ja nyt
Joulukuu: Perinteisessä joulunäyttelyssä joulumusiikin historiaa sekä erilaisia joulupöytiä
Merimiehenkoti-museo
14.6.-28.8. museon aukioloaikoina valokuvanäyttely uusikaupunkilaisista laivoista
Kalannin kotiseutumuseo
15.6.-7.8. museon aukioloaikoina näyttely: Barokista jugendiin, huonekalujen tyylihistoriaa.
VaSon Myllyrannan näyttelytila
Pakkahuoneen vierassatama
Parkkilaiva Warma oli viimeinen Uudessakaupungissa rakennettu puinen purjelaiva, josta
on tehty suurikokoinen pienoismalli. Näyttelylaivan pituus on 7,5 m, leveys 2 m ja korkeus
4,3 m. VaSossa on myös puukaupunkirakentamista esittelevä näyttely.
Avoinna: kesä-syyskuussa joka päivä
klo 11-18.
Nukkien kesäkoti ja näyttely
4.-31.7. Vaakahuoneella, Rauhankatu 10.
Avoinna sopimuksen mukaan tiedustelut puh.
044 282 8151/Kerttu Aaltonen.
www.piironginlaatikko.com
Tapahtumia Uudessakaupungissa
uusikaupunki.fi/tapahtumakalenteri
Tarkemmat tiedot tapahtumista saa Internetin
tapahtumakalenterista.
Lisätietoja myös matkailutoimistosta,
puh. 8451 5443.
25
n
vä
ir
yk
t itsetly
ys
t,- t
ja
ai ldiei k
tt
uan,t a
t apa
p a lv
he
t lumia
u i ta
Pelle- ja Nukkepäivät 1.-2.7.2011
Tul Toril -teematoritapahtumat Kauppatorilla
kesälauantaisin klo 9-14.
Pookissa ja Leijonapuistossa. Uusio-Ulla ja
muut hauskuuttajat vauhdissa. Liput 5 €/
henk. portilta. www.pellenukke.com
Vuoden 2011 teemat
14.5.Kevättori
21.5.Kierrätys/tuunaus
28.5.
Tapahtumien tori
11.6.Moottoritori
18.6.VPK-tori
2.7.Puuhatori
9.7.Taitotori
16.7.Tuoretori
23.7.Crusell-tori
30.7.Crusell-tori
6.8.Tuoretori
13.8.Äijätori
20.8.
Wanhan tavaran tori
27.8.Kulttuuritori
3.9.Lähetystori
10.9.Puhtitori
Antiikkimarkkinat 2.-3.7.2011
Antiikki-Taide Klaaran pihapiirissä, Nopperlantie 1, Lokalahti. Tasokkaita antiikkikauppiaita, näyttelyitä, arviointeja, työnäytöksiä
ja keräilyllä oma alue sekä suositut Vintagemarkkinat Narvilinnassa. Tiedustelut puh.
040 566 9705/Ulla Sainio.
www.antiikkiklaara.fi
Karjurock 15.-17.7.2011
Nopperlantie 1, Lokalahti. Karjurock on kolmipäiväinen maalaishenkinen rock-tapahtuma.
Tiedustelut puh. 040 595 9581. Katso ohjelma
ja lisätiedot: www.karjurock.fi
Loisto-konserttisarjan konsertti
22.7.2011
Kukkamessut 21.5.2011 klo 9-16
Crusell-viikko tuottaa 22.7.”LOISTO” –konsertin ”Soiva saari - Sound of the Island” Isokarin
majakkasaarelle. Esiintyjinä sopraano Helena
Juntunen, klarinetisti Kari Kriikku ja Uusi
Helsinki -kvartetti. Sävellys tulee tilaustyönä
tanskalaiselta Poul Rudersilta. Konserttiin
myydään lippuja vain Uudenkaupungin kulttuuritoimistosta, Rauhankatu 10,
puh. 02 8451 5301. Lipun hinta on 24 euroa
+ kuljetus vesibussilla 15 euroa (meno-paluu).
Loisto-konserttisarja toteutetaan Lounais-Suomen musiikkifestivaalien yhteistyönä osana
Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa 2011.
Kaupunginlahden puistoalue. Kukkamessuilla
tapaat mm. kukkien, taimien ja puutarhatarvikkeiden myyjiä sekä kädentaitajia. Ohjelmassa ajankohtaisia puheenvuoroja, työnäytöksiä,
esittelyjä. Liput 5 €. Tiedustelut ja varaukset:
messukoordinaattori Sonja Stenman
puh. 0440 515 885. Näytteilleasettajat: Anne
Kuusisto puh. 0440 639 980. kukkamessut@
uusikaupunki.fi, www.kukkamessut.fi
Saaristotapahtuma 21.5.2011
Perinteikkään Saaristotapahtuman ilme uudistuu. Kaupunginlahden rannalla järjestettävät
merelliset markkinat saavat seurakseen kalaan
ja kalastukseen keskittyvän Kalaranta-osuuden. Ohjelmassa on myös seminaari, soutukilpailu, musiikkia ja rentoa menoa.
[email protected], puh. 0400 742 440
Katso lisätiedot: www.saaristotapahtuma.fi
CRUSELL-VIIKKO 30 vuotta
2011
Lauantai 23.7
Jaakko Konstaapelin uusi salakätköily
lapsille
klo 12.00 Avauspuhallus. Total Cello Ensemble
feat. Kari Kriikku. Tori
klo 13.00 Crusell-hölkkä
klo 16.00 Näyttelykuvia: Bridget Allairen taidenäyttely ja kahvikonsertti. Cruselli
klo 19.00 Radio Aktiivisena. RSO:n kamariyhtye. Vanha kirkko
Auta Jaakko Jääkairaa löytämään kätkö ennen Rane Rantarosvon apureita. Etsintäpäivät
28.6.-30.7. tiistaista lauantaihin klo 11-12.30.
Lähtö Pakkahuoneen vierassatamasta, päättyy
Leijonapuistoon. Liput: lapset 4 €, aikuiset
6 €, perhelippu 15 €. Ilmoittautuminen ja liput
ennakkoon Uudenkaupungin matkailutoimistosta 6.6. alkaen, Rauhankatu 10, puh.
8451 5443, 8451 5455. Ilmoittautuminen etsintäpäivänä viimeistään klo 10.00. Mukaan
mahtuu kerrallaan 15 aarteen etsijää.
Sunnuntai 24.7.
klo 10.00 Juhlajumalanpalvelus. Hannu Kiiski, sello. Uusi kirkko
klo 10.00 Fagottikilpailun alkuerät. Srk-keskus
26
tt
ey
ly
vni ä
ry
kt
is
s t,
- jt
aai
ld
i iektutnat, atpapa
a lvh
et
l umia
u i ta
Lipunmyynti 14.3.2011 alkaen Lippupalvelun
toimipisteistä kautta maan mm. Uudenkaupungin matkailutoimisto puh. 02 8451 5443.
Hinnat 7 €-40 € (Hintoihin lisätään Lippupalvelun toimitusmaksu 2,50 €/lippu). Tarkempi
ohjelma www.crusell.fi
klo 15.00 Lastenkonsertti: Ammuu! Pohitullin
koulun sali
klo 18.00 Vento Vieraanamme. Puhallinkvintetti Il Vento. Vanha kirkko
klo 21.30 Yöserenadi. Juutilainen, Wetzel, Meta4, Puusepp, Rautasalo. Pyhärannan kirkko
klo 23.00 Lost Heroes - Iiron pieni Yösoitto.
Iiro Rantala, piano. Työväentalo.
Tapahtumia Kustavissa
Maanantai 25.7.
klo 10.00 Fagottikilpailun alkuerät jatkuvat.
Srk-keskus
klo 18.00 Iiro ja kumppanit neljällä vuosisadalla. Rantala, Närhinsalo, Pesu, Ylönen,
Allaire-Mäki, Viertonen, Rautasalo, Tikkala.
Vanha kirkko
klo 21.00 Party Night. Timo Lassy Band.
Aquarius
www.kustavi.fi
Kustavin matkailuneuvonta
Keskustie 7, puh. 842 6600, 842 6620
6.6.
Kustavi päivä
24.6. Juhannussalkojen koristelu ja
pystytys Etelä-Vartsala ja Pohjois-
Vartsala klo 12.00 sekä Lomavalka
ma klo 19.00
25.6. Tanssit Parattulan lava
28.6. Hartaustilaisuus Pyhän Johannek-
sen kappeli
29.6. Hartaustilaisuus Pyhän Jaakobin kappeli
10.7. Kesäjuhlat Tuulentupa klo 13.00
13.-17.7. Volter Kilpi -kirjallisuusviikko
6.8. Lohimarkkinat klo 9-15 ja
lohihölkkä klo 12.00
vko 34 Saaristokulttuuriviikko
27.8. Muinaistulet, konsertti Tuulentupa
1.10. Kustavi GP-kalastuskilpailu
19.11.-18.12. Joulukylä avoinna
la-su Savipajan käsityökylässä
joulukuu Jouluhyörinät
Tiistai 26.7.
klo 18.00 Tuomarin Vapaapäivä. Audin,
Jensen, Luoma, Marschall, Morelli, Särkkä,
Kerppo, Kozlovsky, Roozeman, Tikkala. Vanha
kirkko
klo 21.00 Kamarikimara: Rotan vuosi 2011.
Meta4, Fromanger, Mäki, Rantala ym. Työväentalo
Keskiviikko 27.7.
klo 10.00 Fagottikilpailun välierät. Srk-keskus
klo 18.00 Romantiikan Kuohuja. Fromanger,
Juutilainen, Lehto, Neidich, Allaire-Mäki, Harju, Meta4, Kozlovsky, Roozeman. Vanha kirkko
Torstai 28.7.
klo 16.00 Crusellin matkat: Erkki Toivanen
haastattelee Janne Koskista aiheesta Crusellin
matkapäiväkirjat. Vanha kirkko
klo 17.00 Juhlakonsertti: Crusell-viikon
30 vuotta. Juutilainen, Wetzel, Mäki, Neidich,
Allaire-Mäki, Luoma, Harju, Tikkanen, Pensola, Kilpeläinen, Djupsjöpacka, Kozlovsky,
Laivuori, Viljamaa, Juhola. Vanha kirkko
klo 21.00 Lyhtyjen Yö, mm. Jambedula Cultural Group –yhtye. Vallinmäki
Lisää tapahtumia www.kustavi.fi/tapahtumat
Tapahtumia Pyhärannassa
www. pyharanta.fi (uutisankkuri)
Perjantai 29.7.
Pyhärannan kunnanvirasto
klo 14.00 ja 16 Nuoret taitajat 1 ja 2. Mestarikurssien oppilaat. Srk-keskus
klo 19.00 Fagottikilpailun finaali. Virtuosi di
Kuhmo, joht. Benoit Fromanger. Uusi kirkko
Pajamäentie 4, puh. 838 3400
24.7. Crusell -konsertti Pyhärannan kirkossa:
Yöserenadi
6.8. Pyhäranta-päivä
2.7. Hannulan kesäkonsertti teemana Eino
Leino (mm. Seppo ja Janne Hovi)
Lauantai 30.7.
klo 12.00 ja 14 Nuoret taitajat 3 ja 4. Mestarikurssien oppilaat. Srk-keskus
klo 16.00 Virtuosi di Kuhmo, joht. Osmo
Vänskä, sol.: Helena Juntunen, sopraano. Uusi kirkko
klo 21.00 Päätöskaronkka: Johanna Juhola
Reaktori. Työväentalo
27
r a v i n t o l a t, r u o k a p a i k a t j a k a h v i l a t
Kesäaikaan ravintoloiden
terassi on Uudenkaupungin
suosituimpia ruokailupaikkoja.
Sualaspuarin kuuluisaa ruokaa
Kaupunginlahden
rannalla
Sualaspuar ja Orren Krouvi
totta ja mikä tarua, kun Orovat Uudenkaupungin suore kertoo tarinoitaan Uudensituimpia ruoka- ja viihtykaupungin perustamisesta ja
mispaikkoja, joiden ruoka
kaupungin elämästä 1860-luarvostetaan korkealle myös
vulla. Lisäksi ohjelmassa on
kaupungin ulkopuolella.
ruokaa, juomaa ja yhteislau
lua. Ja kun kerta krouvissa
Kesäaikaan ravintoloiden
ollaan, ruoka syödään sormuodostaman kokonaisuumin puulankulta. Noin kolden yhdistää rantametuntiset pidot Orren
terassi, jolta on
Krouvissa järjesteupea näkymä
tään ennalta soKaupunginlahpimalla 20–50
a
it
lo
Ravinto
delle. Vanhat
hengelle.
n
a
ta
ra
vuok
Sualassuolamakais
myös yksity
siinit luovat
puarissa on katin
tilaisuuksi
ravintoloille
tava à la carte,
ympäristön, jolja valikoimassa
le ei löydy vertaa
ovat myös pizzat
lähiseuduilta.
ja burgerit. Lapsille
Orren piroissa pääikioma ruokalista. Lounas
set itse päättämään mikä on
arkisin klo 11–14.
28
Ravintoloissa on täydet oikeudet. Orrella on erinomainen
mahdollisuus erilaisten ryhmien ruokailuun. Ravintolat
palvelevat kaikkina päivinä.
Ravintola Sualaspuar
ja Orren Krouvi
Aittaranta 8
23500 Uusikaupunki
puh. (02) 841 3570
[email protected]
www.sualas.fi
r a v i n t o l a t, r u o k a p a i k a t j a k a h v i l a t
Lämpimäiset
Alfa Bagelista
Uusikaupunkilainen Alfa Bagel on juuri sitä mitä pikkukaupungin idyllin keskellä
sijaitsevalta leipomo-kahvilalta uskaltaa odottaa: kodikas
ilmapiiri, lämmin palvelu ja
ennen kaikkea herkullinen
tuotevalikoima. Tarjolla on
sekä suolaista että makeaa.
Miltä kuulostaisi esimerkiksi
vastaleivottu bagel kylmäsavuporo- tai mustikkahillotäytteellä. Myös perinteisemmät
muffinit, pullat ja piirakat
kuuluvat liikkeen valikoimiin.
Kaikki tuotteet ovat saatavissa
myös mukaan!
29
Alfa Bagel
Avoinna
ma−pe 9−18
la−su 9−14
Pohjoistullikatu 12 A 2
23500 Uusikaupunki
puh. 040 553 2261
www.alfabagel.com
r a v i n t o l a t, r u o k a p a i k a t j a k a h v i l a t
Ter vetuloa viihtymään
merelliseen ravintolaan
hyvän r uuan ja juoman pariin.
Ravintola
Pursiseuran
Paviljonki
ivä
ka pä
kset jo .00 Kalau
t
e
lj
8
u
Merik , 15.00 ja 1
illan
.00
kon s
klo 12 sta Sor va
7.8.
.–
a
n
.6
n
4
ja
ra
esta 2
uunta .
kupe
min/s
in
ka 15 destakais
t
a
im
Mer
kilö e
r hen
5 € pe
Pietarinkari, Uusikaupunki,
Puh. 040 910 7077
[email protected], www.karilla.fi
30
r a v i n t o l a t, r u o k a p a i k a t j a k a h v i l a t
novidan
LOUNASPAIKKA
Novidan opetusravintola Lounaspaikka
avoinna pääsääntöisesti
oppilaitoksen koulupäivinä.
Tarkemmat ajat www.novida.fi
Ryhmät ennakkovarauksella.
Viikaistenkatu 1, puh.044 733 6613
31
r a v i n t o l a t, r u o k a p a i k a t j a k a h v i l a t
Rantakatu 29, Uki,
p. 010 764 5490
Monien makujen
lounaskahvila
Hepokarin
Messi Oy
– Meiltä lounaat, leivät, kaku
kakut,
ut, juo
juomat
om
maat –
Catering
Kakut, munkit,
pullat
– Laadusta tinkimättä –
Leivät
• oma
saaristolaisleipä
• maukkaat
ruishapankorput
k
Soitto meille –
me teemme Teille
Esa Kankaan herkullisia
ruishapankorppuja.
Tule ja maista!
• syntymäpäiväjuhlat
• häät
• yrityksien, yhdistysten juhlat
• juhlatilat ilmaiseksi
Erikoiskahvit
Lounas arkisin klo 11-13.30
Lounaat
ma-la klo 11–15
Hepokarin Messi Oy
alk.
Telakkatie 4, Uusikaupunki
Puh. 02-841 7520
e-mail: messi@uusikaupunki.fi
Maankuulua
U:gin marenkia!
6,40
Koulukat
Koulukatu
kat
atu
u 5, p. 02-8424833
Avoinna
Avoin
Avoi
nna ark. 8–16, la 8–15
32
r a v i n t o l a t, r u o k a p a i k a t j a k a h v i l a t
EKAKSI EKAAN!
Tervetuloa
oa BAGEL
BAGEL-ostoksille!
osto
Lounastarjous
Täytetty Lohi Bagel
+ kahvi/tee
7€
arkisin klo 11-15 sisältää: Kebab ja
riisi tai ranskalaiset, Iskender kebab.
Pizzat norm. nro 1-12.
Lounasbuffet
(sis. 0,4 l juoman)
9€
4,50 €
Avoinna:
ma-pe klo 11-22
la-su klo 12-22
Palvelemme: ma–pe 9–18, la–su 9–14
Alfa Bagel
Pohjoistullikatu 12 A 2, Uki
Puh. 040 553 2261
Rauhankatu (linja-autoasema), Uusikaupunki
Puh. (02) 844 11 88
Ravintolat
Kesäterassi. Pizza-, karaoke- ja tanssipaikka.
S-etukortti.
Gasthaus Pooki ja JuhlaPooki
Lännentie
Ylinenkatu 21, puh. 847 7100.
Herkullinen saaristolaispöytä kesä-elokuussa. Viihtyisä kesäpiha. Liiterissä kesäelokuvateatteri Pookino. www.gasthauspooki.com
Levysepänkatu 1, puh. 845 6100,
044 7533835. [email protected]
Täysin uudistettu hotelliravintola. Ruokaravintola, aamiainen 5 €. Lounasbuffee 7,50 €
arkisin klo 11-14 .Texmex-henkinen Länkkäriravintola, Highway-yökerho. Musiikkia,
ohjelmaa, esiintyjiä, tutustu: www.lannentie.fi
Hotelli Aquariuksen ravintolat
Kullervontie 11 B, puh. 8413 123.
Tanssia, nimekkäitä esiintyjiä ympäri vuoden.
Ravintola Meritähti, ruokaravintola Castello.
Yökerho Bandi Club. Keilahalli.
www.hotelliaquarius.fi
Ravintola Kahveli
Aittaranta 4, puh. 844 2244.
[email protected]
Kaupunginlahden rannalla, kesäterassi. Oma
laituri, venepaikkoja asiakkaille. Katettu
kesäterassi. www.kahveli.com
Kahvila-ravintola Vihreä valo/Tepen
Tupa
Erkontie 8, Lokalahti, puh. 872 869,
044 551 0876.
Arkisin lounasruokaa, pizza-uuni, pitopalvelu,
juhlatila. www.vihreavalo.fi
Ravintola Pyhämaan Ruori
Pyhämaanraitti 35, Pyhämaa, puh. 873 100.
Myös pitopalvelua.
www.uusikaupunki.fi/~ruori
Katjan Captain’s Makasiini
Aittaranta 12, puh. 841 3600, 050 521 5521.
Kaupunginlahden rannalla.
Maukasta ruokaa. Avoinna ympäri vuoden.
Kesäterassi. Maksuttomia venepaikkoja.
Sualaspuar ja Orren Krouvi
Kirsta/Pub Kalkas
Rantakatu 29, puh. 010 7645490
33
Aittaranta 8-10, puh. 841 3570.
1800-luvun entisiin suolamakasiineihin rakennettu viihtyisä ravintola.
Kaupunginlahden rannalla. Kesäterassi.
Nettibaari.
r a v i n t o l a t, r u o k a p a i k a t j a k a h v i l a t
Ohjelmallinen ruokailu ”Orren piro” tilauksesta ryhmille.
www.sualas.fi
Meiltä herkulliset pizzat ja salaatit.
Avoinna: ma-la klo 11-22, su klo 12-21.
lounas arkisin klo 11-14 alkaen 6,20 €.
Wanha Mestari
Lounas-Kahvila Rosamunda
Liljalaaksonkatu 6, puh. 462 8144.
Biljardi, karaoke, bingo, Stop & Go -tuotteet,
URHOtv/Eurosport.
Ykkösbonuskortti. www.wanhamestari.fi
Kesäravintolat
Koulukatu 5, puh. 0400 857 123, 842 4833.
Torin laidalla. Lounas 11-15.
Tilauksesta kakkuja ja ruokia kotiin.
Myynnissä herkullista Ugin marenkia ja Esa
Kankaan lisäaineetonta ruishapankorppua
Yläneeltä. Avoinna: ark. klo 8-16
(kesällä 8-17), la klo 8-15.
Purjehdusseuran Paviljonki
Novidan Lounaspaikka
Viikaistenkatu 1, puh. 044 733 6613.
Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto
Novidan opetusravintola.
Avoinna pääsääntöisesti oppilaitoksen koulupäivinä, tarkemmat aukioloajat: www.novida.fi
Ryhmät ennakkovarauksella.
Pietarinkarin saaressa, puh. 040 910 7077.
[email protected], www.karilla.fi
Avoinna joka päivä 8.5.-28.8. Merellinen ruokaravintola ja viihtyisä terassi. Ravintola soveltuu isoillekin ryhmille, juhlat, kokoukset, häät
(120 henk.). Ilmaiset venepaikat, tilaussauna.
Kuljetukset 24.6.- 7.8. joka päivä
klo 12, 15 ja 18. Lähtö Kalarannasta, Sorvakon
sillan vierestä, edestakainen kuljetus 5 €/henk,
merimatka n. 15 min suuntaan.
Grilli ja elintarvikekioski
Hakametsän grillikioski
Pyhärannan Kievari
Tammitie 8, puh. 841 3572.
Avoinna ma-pe klo 10.30-22, la-su klo 12-22.
Rohdainen, Suojalantie 9, Pyhäranta
puh. 0500 122 142. Avoinna kesällä,
ke, pe ja la karaokeillat. Kesäterassi.
Kokous- ja juhlapaikkoja,
tilausravintoloita
Muut ruokapaikat
Kartanon Karkuri
Eka Kebab Pizzeria
Linja-autoasema (torin laidalla),
puh. 844 1188.
Avoinna: ma-pe 11-22, la-su 12-22.
Lounastarjous 7 € arkisin klo 11-15.
Kebab ja riisi tai ranskalaiset.
Iskender kebab. Pizzat norm. nro 1-12.
Lounas buffet 9 €.
Karsluodontie 14, Uusikaupunki
Puh. 044 091 1980, [email protected],
www.kartanonkarkuri.fi
Juhla- ja kokoustilat idyllisessä 1800-luvun
kivirakennuksessa. Tilat n. 160 henkilölle.
Kokouspaketit toiveitten mukaisesti sis. mm.
pitopalvelun, ohjelman, orkesterin sekä somistuksen. Ei anniskeluoikeuksia.
Hepokarin Messi
Nopperlan Narvilinna
Telakkatie 4, puh. 841 7520.
Avoinna ark. klo 6-14.30. Lounas klo 11-13.30.
Juhla- ja pitopalvelu.
Nopperlantie 1, Lokalahti
Puh. 040 595 9581, [email protected]
Edustustilaisuudet, yritysten tapahtumat,
yksityiset juhlat. Maks. 60 henk. (kesällä
150 henk.), saunatilat 16 henkilölle, kylpyhulju 12 henk. Audiovisuaaliset mahdollisuudet.
Tilauskeittiö. Elämystoimintaa.
Hotburger
Kumputie 2, puh. 841 6887. Avoinna
ma-la klo 8-23, su 10-20. Perinteinen grilli ja
kahvio.
Nuhjalan kartano
Kotipizza
Nuhjalantie 173, Rautila, Vehmaa. (Kustavin
tieltä nro 192, Vilumarketin pihalta käänny-
Linja-autoasema, puh. 462 8180.
www.kotipizza.fi
34
r a v i n t o l a t, r u o k a p a i k a t j a k a h v i l a t
Uimahallin kahvio
tään Nuhjalantielle), puh. 040 052 3708.
[email protected]
Ryhmille tilauksen mukaan tilausravintola,
museopuoti, keskiaikaravintola sekä opastetut
kierrokset. www.nuhjala.com
(kesätauko 24.6.-21.8.)
Koulupolku 5, puh. 8451 5433.
Kesäkahvilat
Tuulenhauki Oy
Vohdensaarentie 92, Uusikaupunki
puh. 0440 232 324, [email protected],
www.tuulenhauki.fi
40 hengen kokous- ja juhlatilaa 110 vuotta
vanhalla Vohdensaaren koululla.
Myös majoitusta.
Pakkahuoneen vierassataman kahvio
Pakkahuoneentori 1, puh. 842 4822.
Iltatorit. Avoinna touko-syyskuussa joka päivä.
Kalannin Museokahvila
Kuriirinkuja 1, Kalanti, kotiseutumuseon yhteydessä. Avoinna heinä-elokuussa sunnuntaisin klo 12-16, muulloin sopimuksen mukaan
puh. 044 330 5052/Tarja-Liisa Ståhl.
Wallila
Alinenkatu 41, puh. 050 375 0003.
[email protected]
Häät, perhejuhlat, yritystilaisuudet ja muut
tapahtumat v. 1880 valmistuneessa idyllisessä
puuhuvilassa kaupungin keskustassa.
Tilat noin 120 henkilölle.
Santtiorannan leirintäalueen kahvila
Kalalokkikuja 14, puh. 842 3862. Avoinna
28.5.-4.9. joka päivä.
Alueella yleinen uimaranta.
Pyhärannan Kievari
Rohdainen, Suojalantie 9, Pyhäranta
puh. 0500 122 142. Tilausravintolana talvisin.
Isonkarin kioski Isonkarin majakkasaarella
Kylmiä juomia, kuumaa kahvia, saaressa leivottua pullaa ja matkamuistoja. Avoinna joka
päivä. p. 0440 998 299.
Kahvilat
Alfa Bagel Oy
Pohjoistullikatu 12 A 2, puh. 040 553 2261.
Suolaisia ja makeita herkkuja. Bagel-kauppa.
Ma-pe klo 9-18, la-su klo 9-14.
www.alfabagel.com
Ruokapaikkoja Kustavissa
Saaristolaisravintola Peterzéns A
Peterzéns vierassatama, Parattulan rantatie
16, puh. 050 350 8346.
Avoinna 1.5.-6.9.
www.peterzens.fi
Askondi Oy leipomo-konditoria
Alinenkatu 27, puh. 841 6450.
Avoinna: ma-pe klo 8-17, la klo 9-13.
www.askondi.fi
Kahvila Anet
Alinenkatu 24, puh. 844 3320.
Erikoiskahvit, kaakaot. Ilmainen langaton
netti.
Ruokapaikkoja Taivassalossa
Ukin Pullapirjot
Hylkiläntie 45, Taivassalo
puh. 879 200. Myös majoitusta.
www.ketarsalmenkievari.fi
Gasthaus Ketarsalmen Kievari
Vuorikatu 9, puh. 847 7400. Leipomo samassa
rakennuksessa.
Avoinna ma-pe klo 7.30-16.30.
Tarkemmat majoitustiedot löytyvät
sivulta 41.
Uudenkaupungin TB-Huollon kahvila
Ylinenkatu 6, puh. 842 6000.
Avoinna ark. klo 6-20, la 8-18, su 9-18.
www.teboil.fi
35
m a j o i t u s ta
Hohtokeilailun parissa viihtyy vaikka koko perhe.
Viihtyisä
Hotelli Aquarius
Jo kokous- ja lomahotelli
Aquariuksen slogan lupaa
hyvää: ”Enemmän kuin hotelli”. Iskulauseesta on helppo olla samaa mieltä, sillä
Hotelli Aquariuksesta löytää
etsimänsä − ja enemmänkin.
Uudenkaupungin sydämessä
sijaitseva Hotelli Aquarius
tarjoaa matkailijoiden käyttöön 62 valoisaa ja viihtyisää
huonetta. Huoneista puolessa
on merinäköala ja kahdessa
suitessa oma sauna! Hotellin
yhteydessä on myös vierasvenepaikkoja. Aquariuksessa
on maukasta ruokaa tarjoavia
ravintoloita, teatteri- ja näyttelytiloja, minigolfrata, tenniskenttiä, poreallas ja viihtyisä
saunakabinetti sekä kauneusja luontaishoitola. Hotellissa
on lisäksi neljäratainen keilahalli, jossa on mahdollisuus
myös hohtokeilailuun.
Hotelli on saanut runsaasti kiitosta kokoustilois-
taan ja erityisesti ryhmille
räätälöidyistä paketeista. Suosittuja ovat olleet esimerkiksi
teatteriteemaillat sekä tietysti
golf-, curling- ja senioripaketit. Myös uusia keilailupaketteja on kysytty paljon.
− Moni arvostaa myös ravintoloitamme, joiden ruokalistois-
− Ja jos menojalkaa vipattaa,
tiloissamme toimivat suositut yökerhot BANDI CLUB ja
BLACK’N WHITE, hän lisää.
Kysy
monipuolisia
pakettejamme!
sa riittää valinnanvaraa. Ravintola MERITÄHDESSÄ voi
nautiskella niin lounasta kuin
juhlaillallista. Iltaisin siellä
esiintyvät Suomen suosituimmat artistit. Perheravintola
CASTELLO on koko perheen
makuun, toimitusjohtaja Toni
Tyrjy kuvailee.
Tyrjy toivottaa kaikki tervetulleiksi Hotelli Aquariukseen.
36
Tiedustelut ja varaukset:
[email protected]
Hotelli Aquarius
Kullervontie 11
23500 Uusikaupunki
Puh. (02) 841 3123
www.hotelliaquarius.fi
m a j o i t u s ta
Pirkholman Matkailu
Hotellitasoisia lomamökkejä
rauhallisessa
saaristomiljöössä
Upeat
Pirkholman Mat
Pirkholmaisemat
kailun ympärivuoman Matkailun
ja omaa
tisesti asuttavat
mökkien sijainrauhaa!
lomamökit ovat eläti on yksilöllimys, joka kannattaa
nen: naapuriin
kokea! Valittavanasi on
ei ole edes näköyhseitsemän viihtyisää mökteyttä! Moni palaakin
kiä vain 10 kilometrin päässä ihastuttaviin saaristomaisemiin
Uudestakaupungista. Niistä vuosi toisensa jälkeen. Mikäli
jokaisessa on oma uimaranta mielit korkeatasoiselle mökja soutuvene sekä puilla läm- kilomalle, kannattaa toimia
mitettävä sauna, suihkut ja ajoissa, sillä Pirkholman Matsisävessat! Vakiovarusteisiin kailun mökit ovat kysyttyjä!
kuuluvat myös TV, liesi uunil- Mökkiesittelyt ja hinnat löydät
la, jääkaappipakastin, mikro, osoitteesta www.pirkholma.fi.
astianpesukone, kahvin- ja vedenkeitin, pedatut vuoteet se- Pirkholman Matkailu
kä kunnallinen vesijohtovesi.
Pirkholmantie 137
– Ympäristötekona olem- 23500 Uusikaupunki
me liittäneet kaikki mökkimme puh. (02) 841 7737
kunnalliseen paineviemäriver- [email protected]
kostoon, Mikko Lindfors lisää.
www.pirkholma.fi
37
m a j o i t u s ta
LOMAKYLÄ SAARISTON SYDÄMESSÄ
Juhlat ja häät majoituksella,
erilaiset yritystapahtumat,
vuokramökit, vaunupaikat,
tunnelmalliset saunatilat
Lomakylä MeriKoivula on vain
15 minuutin ajomatkan päässä
Uudenkaupungin keskustasta Lokalahden Pitkäluodossa.
Vanhalla 13 hehtaarin kalastajatilalla on 7 neljän hengen lomamökkiä ja 40 sähköistettyä
asuntovaunupaikkaa, jotka on
sijoitettu avarasti ympäri tilaa.
Jokaiselle siis riittää omaa rauhaa ja merimaisemia ihailtavaksi.
MeriKoivula sopii erinomaisesti myös erilaisten juhlien
ja tapahtumien järjestämiseen
yrityksille ja ryhmille. Avarien
kokous-, juhla- ja saunatilojen li-
säksi ruokailun ja ohjelman voi
järjestää toiveiden mukaan.
Nyt iso tunnelmallinen tila
myös suurempiin juhliin ja häihin! Seudulla loistavat puitteet
myös kalastukseen Merikoivulaa ympäröivillä mainioilla kalavesillä.
Lomakylä MeriKoivula
Koivulantie 198
23450 Lokalahti
p. 044 087 2875
[email protected]
www.merikoivula.fi
Vierasvenesatama, kioski
Opastus- ja majoituspalveluita
ks. www.isokari.com
p. 0440 998 299
38
Lomat ja
juhlat meren
äärellä!
m a j o i t u s ta
39
m a j o i t u s ta
Pekka Siuttilan lomamökit
Radansuuntie 60, 23600 Kalanti (Raumantietä 10 km)
Puh. (02) 8417 453, 050 5269 612
Fax (02) 844 1653
Sähköposti: [email protected]
www.uusikaupunki.fi/~pesiutt
3 9 kpl siistejä hirsimökkejä kaikilla
mukavuuksilla (TV, mikro, hyvä perusastiasto,
kahvinkeitin, jääkaappi, keittolevyt,
puuhella)
3 sähkölämmitys, sisäWC
3 joka mökkiin kuuluu puulämmitteinen
sauna + suihku
3 uintimahdollisuus
3 metsäjärvi + vene
3 meriyhteys, moottorivene
34
40
m a j o i t u s ta
Majoitustietoja
Viihde- ja ruokaravintola. VahterusRing-hiihtopaketteja kuntoputkessa sekä golf-paketteja
majoituksineen.
Uusikaupunki
Suuntanumero 02
Lomamökit, B & B, maatilamatkailu
Hotellit
Hiidentupa
Bed and Breakfast
Levanteentie 36, Kalanti
Puh. 050 306 0871, 875 371
[email protected]
www.uusikaupunki.fi/~merlalla
Etäisyys keskustasta n. 12 km Laitilan suuntaan (opasteet tieltä nro 43).Kallelan tienhaarasta 3 km Levanteentielle.
Hotelli Aquarius
Kullervontie 11 B
puh. 841 3123, faksi 841 3540
[email protected]
www.hotelliaquarius.fi
1 hh ja 2 hh hinnat alkaen 79 €
Suite hinta 135-175 €
Majoitus 2 henk./huone 25 €/henk., 1 henk./
huone 30 €/henk. Aamupala 6 €/henk.
lapset alle 12 v. 50% alennus. Lisävuode 15 €.
Majoituksen hinta sis. vuodevaatteet, pyyhkeet
ja saunan.
60 kpl 2 hh ja 2 sviittiä, joissa sauna. Huoneissa TV, minibaari ja langaton nettiyhteys.
Merenrantahotelli. Kulttuurikeskus Crusellin
kokous-, koulutus- ja teatteritilat samassa rakennuksessa. Hinta sis. aamiaisen ja asukassaunan. Minigolf. Soutuveneitä vuokrattavana.
Golf- ja hiihtoputkipaketteja. Hotellin yhteydessä neljäratainen keilahalli, jossa mahdollisuus myös hohtokeilaukseen.
2 kpl 2 hh, 1 kpl 4 hh, lisävuodemahdollisuus.
Juhla- ja kokoustiloja enintään 20 hengelle.
Mahd. vuokrata koko talo. Avoinna ympäri
vuoden.
Gasthaus Pooki
Kesäkoivula
Ylinenkatu 21
puh. 847 7100, faksi 847 7110
[email protected]
www.gasthauspooki.com
Peti ja puuro
Kalannintie 180, Uusikaupunki
Puh. 0400 780 300/Virtanen
Etäisyys keskustasta n. 3,5 km, silti maalla.
1 hh 75 €/vrk, 2 hh 100 €/vrk
lisävuode 25 €/henkilö
50 €/vrk/maks. 4 henk. + liinavaatteet 10 €/
henk.
Aamupala 5 €/henkilö. Mahdollista järjestää eri
maksusta: ratsastus, lastenhoito, koiranhoito
ja hieronta.
4 kpl 2 hh. Huoneissa TV. Viihtyisä, kodikas
majatalo torin laidalla. Hinta sis. aamiaisen.
Hotelli Lännentie
Levysepänkatu 1
puh. 845 6100, 044 753 3835
[email protected]
www.lannentie.fi
Viihtyisä, idyllinen. Kunnostettu navettabaari,
saunakamari, makuutilat 4 hengelle. Upeat
ulkoilumaastot.
Kirkkokadun Hilja ja Rauha
1 hh alkaen 60 €/vrk
2 hh alkaen 70 €/vrk
Ajoittain päivän tarjouksia.
Puutalomajoitusta keskustassa
Kirkkokatu 14 B
Puh. 050 535 3048
[email protected]
24 hotellihuonetta, 12 motellihuonetta. Kokonaisvuodemäärä n. 80. Huoneissa TV ja jääkaappi. Hintaan sis. aamiainen, sauna, biljardi.
55 €/huoneisto/vrk + vuodevaatemaksu 10 €/
henk.
Asunto 1 Hilja: Saunallinen yksiö, jossa parvi
41
m a j o i t u s ta
Pekka Siuttilan Lomamökit
n. 45 m2. Makuupaikkoja 5 henkilölle. Asunto
2 Rauha: Tupakeittiö, huone, eteishalli,
n. 55 m2. Makuupaikkoja 4-5 henkilölle. Molemmissa asunnoissa hella, uuni, mikro, keittimet, jääkaappi sekä astiat. Pieni piha käytössä.
Radansuuntie 60 (Raumantietä 10 km,
Sannainen 600 m) Pyhäranta
puh. 841 7453, 050 526 9612
faksi 844 1653
[email protected]
www.uusikaupunki.fi/~pesiutt
Lomakylä MeriKoivula
Koivulantie 198, Lokalahti, Pitkäluoto
puh. 0440 872 875
www.merikoivula.fi
Etäisyys keskustasta n. 16 km.
Yrityksille kokoukset, virkistystilaisuudet,
illanvietot ym. Ryhmille polttarit, häät, muut
juhlat ym. Lomailijoille kesämökit ja matkailuvaunupaikat.
70-85 €/vuorokausi
140-170 €/viikonloppu
450-500 €/viikko
75 €/talvivuorokausi
150 €/talviviikonloppu
Vuokrattavana 9 siistiä hirsimökkiä, joissa
kaikki mukavuudet.
Mökit:
Toukokuu ja syyskuu 200 € viikko
Kesäkuu, heinäkuu ja elokuu 300 € viikko
Viisi mökkiä talvikäytössä. Mökeissä puulämmitteinen sauna + suihku. Uintimahdollisuus
lammessa/järvessä, soutuvene käytettävissä,
moottorivene vuokrattavana. Hirsilaavu järven rannalla. Avoinna ympäri vuoden. Etäisyys
kaupungin keskustasta n. 10 km Raumantietä
nro 196, Sannainen 600 m (opasteet Raumantieltä).
Asuntovaunupaikat:
Kausipaikat, touko–syyskuu 550-600 €
Lyhyemmät ajat sopimuksen mukaan.
10 kpl (2-4 hengen) majoituspaikkoja. 40 sähköistettyä asuntovaunupaikkaa. Lomailijoiden
käytössä tilava grillikatos. Aktiviteetit: kalastus, veneily, lasten leikkikenttä, tennis, minigolf, lentopallokenttä, jalkapallokenttä yms.
Rantasauna asiakkaiden käytössä päivittäin.
Kaksi juhlatilaa ja saunatilat vuokrattavissa
erilaisiin tilaisuuksiin. Majoituspaikkojen ja
juhlatilojen kuvaukset: www.merikoivula.fi.
Pirkholman Matkailu
Pirkholmantie 137
puh. 841 7737
[email protected]
www.pirkholma.fi
Etäisyys keskustasta n. 10 km Hiuntietä Lepäistentietä (opasteet ennen Pirkholmantien
risteystä).
Majatalo Lepuuttaja
Pyhämaanraitti 33, Pyhämaa
puh. 873 100, faksi 873 219
Tiedustelut ja varaukset puh. 0440 127 687.
[email protected]
www.uusikaupunki.fi/~ruori
Etäisyys kaupungin keskustasta n. 25 km.
Sijaitsee lähellä Uhrikirkkoa (tiekirkko).
200-250 €/viikonloppu
490-720 €/kesäviikko
Lomamökkejä rannalla saaristomiljöössä.
7 mökkiä á 4-6 vuodetta,
lisävuodemahdollisuus. Mökeissä oma sauna,
takka, TV, vuoteet sijattu, pyyheliinat, soutuvene, ulko-grilli, keittiö, liesi uunilla, jääkaappi pakasteella, mikro, kahvinkeitin, vedenkeitin ja astiat kuudelle. 6 mökissä lämmin vesi,
suihku, wc ja astianpesukone. Autotie perille.
Avoinna ympäri vuoden.
1-2 hh 30 €/henk. /vrk
3 hh ja yli 25 € /henk. /vrk
alle 12 v. 50 % alennus
sis. liinavaatteet ja pyyhkeet. Aamiaismahdollisuus ravintolassa 6 €/henk.
Santalahden vuokramökki
Ravintola Ruorin pihapiirissä sijaitsevan 100–
vuotiaan ylvään rakennuksen yläkerrassa 1
kpl 2 hh, 1 kpl 5 hh ja 1 kpl 6 hh, jossa parivuode. Huoneissa jääkaappi, mikroaaltouuni
ja TV. Yhteiskäytössä WC, suihku ja sauna
erillisvarauksella (10-12 henk.).
Lintuluoto 158, Pyhämaa,
puh. 0440 999 030
www.uusikaupunki.fi/santalahti
42
m a j o i t u s ta
70 €/vuorokausi sunnuntai-torstai
100 €/vuorokausi perjantai-lauantai
550 €/viikko
Viihtyisä 2011 valmistunut mökki kaikilla mukavuuksilla kuudelle hengelle meren rannalla.
Mökissä iso puulämmitteinen sauna. Loivasti
syvenevä hiekka- ja kivipohjainen ranta.
Soutuvene käytettävissä.
jä, kajakkeja, kanootteja, soutuveneitä sekä
rantaleluja. Seikkailuretkiä, polttariohjelmaa,
sukelluskursseja ja -retkiä sekä lasten snorklauskursseja. Ryhmille räätälöityjä koulutusja virkistyspaketteja alueella ja saaristossa.
Tilauksesta saaristoretkiä ja -vaelluksia.
www.santtioranta-camping.fi
Santtiorannan leirintäalue
Korsaarentie 405
puh. 841 7730, 050 338 8347
[email protected]
www.uusikaupunki.fi/~selinin
Selinin Lomamökit
Kalalokkikuja 14
puh. 842 3862 (28.5.-4.9.)
[email protected]
uusikaupunki.fi/matkailu
Avoinna: 28.5.-4.9. Aukioloajan ulkopuolella
varaukset [email protected] tai www.
santtioranta-camping.fi
Ajo-ohje: Laivanrakentajantieltä uimahallin
kohdalla olevissa liikennevaloissa oikealle
Hiuntielle n. 100 m, vasemmalle Kalalokkikujalle 200 m, käännytään vasemmalle.
Kesäkuussa: 220 €/viikko, juhannusviikko
300 €
Heinäkuussa: 250 €/viikko
Elokuussa: 220 €/viikko
Muina aikoina: 50 €/vrk,
100 €/viikonloppu, 170 €/viikko
Yhdessä mökissä kuumavesiallas:
talvella 80 €/lämmityskerta,
kesällä 50 €/lämmityskerta.
Mökkihinnat
28.5.-19.6. ja 15.8.-4.9.
mökki 1-2 henk. 39 €/vrk
mökki 3-4 henk. 49 €/vrk
20.6.-14.8.
mökki 1-2 henk. 45 €/vrk
mökki 3-4 henk. 60 €/vrk
4 mökkiä, enintään 5 henk./mökki
Rannalla autotien päässä, lapsiystävällinen
ranta. Avoinna aikaisin keväästä myöhään
syksyyn. Suotuisissa talvioloissa mökkejä
vuokrataan koko vuoden. Viikkovuokrausta
juhannuksesta 15.8. asti, muulloin sopimuksen mukaan. Etäisyys kaupungin keskustasta Hiuntietä-Lepäistentietä-Korsaarentietä
n. 17 km (opaste ennen mökkitielle kääntymistä).
Mökit viikkohinnat
28.5.-19.6. ja 15.8.-4.9.
mökki 1-2 henk. 245 €/viikko
mökki 3-4 henk. 325 €/viikko
20.6.-14.8.
mökki 1-2 henk. 295 €/viikko
mökki 3-4 henk. 395 €/viikko
Villa Wohde
Vohdensaarentie 92,
puh. 0440 232 324
[email protected]
www.tuulenhauki.fi
Keskustasta 7 km Lepäistentietä Vohdensaarelle, autotie perille.
Juhannuspaketti to-su
mökki 1-4 henk. 270 €/to-su
Lisävuode 15 €/vrk
Meren rannalla, lähellä keskustan palveluita.
Alueella on 6 leirintämökkiä, kioski, kahvila,
sauna, sisäoleskelutila, sähköpistokkeita, pyykinpesukone. Grillihuvimaja, lasten leikkimaja.
Mökeissä on 4-5 vuodepaikkaa (kahdet kerrossängyt, osassa vuodesohva alasängyn tilalla),
jääkaappi, kahvinkeitin, mikroaaltouuni ja sähkölämmitys. Vuoteissa on patja, peitto ja tyynyt.
Liinavaatteet ja pyyhkeet eivät sisälly hintaan.
Polkupyöriä vuokrattavana. Pöytätennis, minigolf, trampoliini. Kalastusmahdollisuus.
Matala, lapsiystävällinen hiekkaranta. Vuokrattavana vesiurheiluvälineitä mm. vesijette-
Meren ja makeavesialtaan tuntumassa vuokrattavana Villa Wohde. 12 vuodepaikkaa (4
per huone), kaikki mukavuudet, sauna, soutuvene. Viikko- ja viikonloppuvuokrauksia.
Rauhallinen sijainti vanhassa perinteikkäässä miljöössä. Venevuokrausta: 2 kpl Suomi
475Cat –veneitä, 15 hv perämoottorilla, gps/
sonar. Vuokrataan myös 40 hengen kokous- ja
juhlatilaa 110 vuotta vanhalla Vohdensaaren
koululla.
Hinnat, varaustilanne ja lisätiedot
www.tuulenhauki.fi.
43
m a j o i t u s ta
Kalustetut asunnot
295 €/viikko, 3-4 henk. 395 €/viikko
Juhannuspaketti: to-su 1-4 henk. 270 €
Lisävuode 15 €/vrk. Sähköliitäntä 4 €/vrk.
Majoitus Oy
Kalustettuja rivitalo- ja kerrostaloasuntoja
päiväksi, viikoksi tai pidemmäksi ajaksi sopimuksen mukaan. Asunnot sijaitsevat Uudenkaupungin keskustan alueella. Hintatiedot,
varaukset ja lisätietoja: puh. 0400 468 558/
Jussi Salin tai [email protected]
Katso muut tiedot mökkimajoitus, s. 42.
Rairanta SF-Caravan Vakka-Suomi ry
matkailuvaunualue
Vanhakartanontie 216
puh. 841 7400, 0500 825 899
[email protected]
www.rairanta.fi
Avoinna ympäri vuoden.
Toinen puoli
Puusepänkatu 7, p.0400-908800
[email protected]
Vain pari kilometriä keskustasta.
Vuorokausimaksu 15 €/vrk, sis. valosähkön, suihkut, WC:t, sauna yleisellä vuorolla.
Viikkopaikka 80 €/viikko (sis. valosähkön),
kuukausipaikka kesä-elokuu 200 €/kk (ei sis.
valosähköä), muut kuukaudet 150 €/kk. Kausipaikka omalle jäsenistölle syys-huhtikuu 250
€ ja touko-elokuu 270 €, muille 300 € ja
320 €. Vuosipaikka omalle jäsenelle 400 €,
muille 450 €, (ei sis. valosähköä). Valosähkö
omaan mittariin 0,30 €/kwh
(minimimaksu 2 €).
Tilaussauna 11 €/tunti.
Kalustettu ok-talo, n.110 m2, jossa 3 lukittavaa makuuhuonetta ja yhteistilaa yli 70
m2: olohuone, iso keittiö varusteineen, wc
ja saunatilat (puulämmitteinen kiuas). Paikoitustilaa etupihalla ja suojaisa takapiha.
Rauhallinen sijainti. Hinta 30 € /huone /vrk
riippuen henkilömäärästä. Mahdollisuus
majoittua pidemmäksikin ajaksi tai varata
koko talo esim. pienen ryhmän juhlatilaksi.
Leirintä- ja asuntovaunualueet
Alueella 280 sähköistettyä vaunupaikkaa. Meren rannalla, matkaa kaupungin keskustaan
n. 8 km. Kolme tilaussaunaa, pyykinhuoltotilat, uimaranta, kaasumyynti, soutu- ja polkuveneitä, kalastusmahdollisuus, sisäoleskelutiloja. Sulkapallo- ja lentopallokentät sisätiloissa.
Vuoden 1994, 1997 ja 2008 Caravan-alue. Koko
alueen kattava Wlan-verkko ja yhteisantenni.
Santtiorannan leirintäalue ***
Kalalokkikuja 14
puh. 842 3862 (28.5.-4.9.)
[email protected]
uusikaupunki.fi/matkailu
Avoinna: 28.5.-4.9. Aukioloajan ulkopuolella
ennakkovaraukset: camping@uusikaupunki.
fi tai www.santtioranta-camping.fi
Majoitustietoja
Perusmaksut: Teltta, asunto- ja matkailuvaunumaksu: 13 €/vrk.
Yksin retkeilevän telttamaksu 7 €/vrk
Yksinmatkustavan asuntovaunu- ja asuntoautomaksu 11 €/vrk.
Henkilömaksut:
aikuiset 3 €/henk./vrk
lapset (4-15 v.) 2 €/henk./vrk
Juhannuksena korotetut hinnat.
Mökit vrk-hinnat 28.5.-19.6.2011 ja 15.8.20114.9.2011: 1-2 henk. 39 €/vrk, 3-4 henk. 49 €/
vrk; 20.6.-14.8.2011: 1-2 henk. 45 €/vrk,
3-4 henk. 60 €/vrk
Mökit viikkohinnat 28.5.–19.6.2011 ja
15.8.-4.9.2011: 1-2 henk. 245 €/viikko,
3-4 henk. 325 €/viikko; 20.6.-14.8.2011:
1-2 henk.
Kustavi, Pyhäranta ja Taivassalo
Juuvannin merenrantamökit
Vartsala, Viliskerintie 27, Kustavi
puh. 0400 539 916, 040 744 5916.
[email protected]
Hintatiedot omistajalta.
Hirsimökkejä meren rannalla lyhyt- ja pitkäaikaiseen käyttöön, kalastus- ja retkeilymahdollisuus, veneenlaskupaikka, kanoottivuokrausta.
44
m a j o i t u s ta
Isonkarin majakkasaari, Kustavi
[email protected]
www.ketarsalmenkievari.fi
Ajo-ohje: Kustavin tien nro 192 varrella Taivassalosta n. 2 km Raision suuntaan.
Retkeilymajatyyppinen majoitus. 20 vuodepaikkaa, yhteinen keittiö ja sauna. 25 €/henk/
vrk, ryhmät sopimuksen mukaan. Ks. tarkemmin www.isokari.com, tiedustelut
p. 0440 998 299.
2 hh 90 €, 4 hh 120 €, sis. aamiainen.
7 kpl 2 hh ja 1 kpl 4 hh. Huoneissa suihku, wc,
TV, ilmastointi. Sauna tilattavissa.
Ravintola. Kokous- ja kalastuspaketteja. Yksityistilaisuudet. Beach Volley -kenttä.
Pyhäranta Camping (Suojala)
Rohdainen, Suojalantie 9, Pyhäranta
Puh. 0500 122 142. Avoinna: 1.5.-30.9.2011
Mökit 30-60 €/vrk. Aluemaksu 12 €. Telttapaikka 7 €. Henkilömaksut aik. 4 €,
lapset 2 €. Sähkö 4 €/vrk + 0,25 €/kwh
Lomatorpat Oy
Tuomoistentie 170, Taivassalo
puh.879 432, 0400 820 601
[email protected]
www.lomatorpat.com
Ajo-ohje: Taivassalo-Uusikaupunki tieltä nro
196 Tuomoistentielle.
Meren rannalla, uimaranta, vierasvenepaikkoja. 8 kpl mökkejä. 2 saunaa, keittokatokset ja
suihkut. Mökeissä sähkölämmitys, jääkaappi,
keittolevy, osassa sähköhella, ulko-WC. Grillikatos, lasten leikkipuisto, muumitalo. Alueella ravintola Pyhärannan Kievari, kesäterassi,
A-oikeudet. Urheilukenttä. Kesällä keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin karaokelauluiltoja.
16-30 €/henk./vrk
leirintä-, mökki- ja rivitalomajoitusta.
Polttarit, leirikoulut, luokkakokoukset ym.
Leirintä, grillit ja uimaranta. Skeittiramppi.
Sauna, savusauna, lämminvesiallas, kokoontumistilat. Veneitä kalastajille, vaatteiden kuivatus. Kalan savustus, pakastin.
Gasthaus Ketarsalmen Kievari
Hylkiläntie 45, Taivassalo
puh. 879 200
Tul
rentou
tuma
Lomalla pitää myös levätä.
Täällä on monipuoliset
yöpymismahdollisuudet
ympäri vuoden.
45
os t oksill e
Uudet tyylit
Aidekosta
ja
Indecosta
Kaksin puolin katua sijaitsevat Aideko ja Indeco hemmottelevat matkailijaa ja saavat
hänet hymyilemään uudella
ilmeellä.
Uusikaupunkilainen Aideko
on äidin ja tyttären, Paula ja
Heidi Laineen, yhteinen kampaamo. Liike on palvellut kaupungin asukkaita ja matkailijoita jo neljän vuoden ajan.
Tarjolla on kaikki kampaamo-,
meikkaus- ja maskeerausalan
palvelut tyylikkäistä hiustenpidennyksistä aina näyttäviin
juhlameikkeihin − iloista palvelua tietenkään unohtamatta.
Kampaamon tiloissa sijaitsee lisäksi myymälä, josta
poimit kätevästi mukaasi monipuoliset ja laadukkaat hiustenhoitotuotteet. Saatavilla on
myös kosmetiikkatuotteita ja
tuoksuja.
Halu laajentaa yritystä
hieman uusille urille johti
maaliskuussa 2010 lifestyleputiikki Indecon avaamiseen
kadun toiselle puolelle. Samalla pirteään joukkoon liittyi
Kirsi Häätylä, joka huolehtii
Indecon toiminnasta. Liikkeen
ulkoasusta ja ilmapiiristä näkee selvästi, kuinka tanskalainen design ja muoti ovat val-
lanneet omistajien sydämet.
Matkailija löytää Indecosta muodikkaita vaatteita,
sisustustuotteita, valaisimia ja
paljon muuta. Indecon edustamat vaatemerkit Cream,
Zhenzi, Kön&Mön ja Boheme
erottuvat massatuotannosta
naisellisuudellaan ja tyylikkään erikoisilla yksityiskohdillaan. Indeco järjestää myös
asiakasiltoja, joiden teema
suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa.
Näin helppoa se on: hae uusi
tyyli Aidekosta ja tyylinmukaiset vaatteet Indecosta!
Aideko
Alinenkatu 38
23500 Uusikaupunki
puh. (02) 842 1636 www.aideko.fi
Indeco
Alinenkatu 29
23500 Uusikaupunki
puh. 040 556 8885
46
os t oksill e
Monipuolinen valikoima ja hyvä palvelu ovat kunnia-asioita
Herkkusataman henkilökunnalle.
Herkkusatama
palvelee
joka päivä klo
21:een.
Hyvän palvelun
Herkkusatama
K-Market Herkkusatama on
pieni herkkukauppa rannan
läheisyydessä. Kauppias
Joonas Huhtasalo tietää hyvin, että kauppiaalla on asiakkaiden sydämiin vain yksi
tie: hyvä palvelu.
– Asiakas on aina ykkönen,
Joonas korostaa.
Pienessä kaupassa on suuri valikoima: Herkkusatama
tunnetaan erityisesti hyvästä
lihatiskistään. Ja kun kerran
rannikkokaupungissa ollaan,
on toki tuoretta kalaakin saatavilla. Sekä liha- että kalatiski
palvelevat maanantaista lauantaihin. Monipuolisen valikoiman kruunaavat tuoreet
leivät ja piirakat sekä hyvin
varustettu salaattibaari, jonka
tarjonnasta asiakas voi koota
makunsa mukaisen herkkuaterian.
– Tärkeä osa valikoimaamme ovat paikalliset uusikaupunkilaiset tuotteet. Tilauksesta toimitamme myös
erikoistuotteita sekä eriä.
Tärkeintä on, että asiakas saa
mitä haluaa, Joonas painottaa.
Tarjolla on luonnollisesti myös kattava valikoima
Pirkka-tuotteita ja kaikista ostoksista saa Plussaa.
– Eikä sovi unohtaa monipuolista erikoisolutvalikoimaamme, Joonas muistuttaa.
K-Market Herkkusatama
sijaitsee Kaupunginlahden
rannassa lähes ihanteellisessa paikassa: Uudenkaupungin
torille ja vierasvenesatamaan
on matkaa vain muutama
kortteli. Aivan naapurissa
on Alko, jonka kanssa Herkkusatamalla on yhteinen laiturikin – veneilijän tarvitsee
kantaa ostoksensa vain kadun
toiselle puolelle!
47
Myös
veneilijän on
helppo saapua
Herkkusatamaan!
K-Market Herkkusatama
Avoinna
ma−la 7−21
su 10−21
Rantakatu 25
23500 Uusikaupunki
02 848 4800
[email protected]
os t oksill e
Kalaa, lihaa, salaatteja
K-Supermarket Itäpoiju
sopii kulinaristeillekin
K-Supermarket Itäpoiju on
tunnettu ystävällisestä ja palvelevasta
henkilökunnastaan, kuin myös
kattavasta herkkutorista.
Kun nälkä kurnii ja kaipaat
vaikkapa maukasta matkaevästä, kannattaa tulla
ostoksille K-Supermarket
Itäpoijuun.
kysytyimmät tuotteet, kauppias Sami Toivonen kertoo.
Herkkutorilla on myynnissä joka päivä esimerkiksi
tuoretta kalaa, lihaa, salaatteja,
leikkeleitä ja valmisruokia.
Erityisesti kesäisin tar1 300-neliöisestä
jolla on myös näyttäviihtyisästä myyvä kattaus erilaista
mälästä löydät
grillattavaa joka
noin 11 000
noin
tuotetta. Iloimakuun. Kaupan
Valikoimassa
11 000
sesta palvepäälle asiakkaat
tuotetta!
lusta vastaa
saavat halutesparisenkymsaan vinkkejä ruomentä kaupan
anlaittoon. Kokenut
ammattilaista.
henkilökunta osaa
– Pääpaino tuotemyös ehdottaa maukkaivalikoimassamme on lihalla, ta lisukkeita ateriaa täydentäkalalla ja hedelmillä. Olem- mään.
K-Supermarket Itäpoiju
mekin saaneet paljon kiitosta herkkutoristamme, josta asi- hemmottelee kuluttajia paitsi
akkaat löytävät aina kauden kattavalla tuotevalikoimalla,
48
myös ystävällisellä ja palvelevalla henkilökunnalla. Lisäksi aukioloajat ovat mukavat.
– Tervetuloa tekemään
ostoksia silloin kun sinulle
sopii, me palvelemme pitkälle
iltaan, Toivonen hymyilee.
K-Supermarket Itäpoiju
Ketunkalliontie 1
23500 Uusikaupunki
puh. 020 799 1231
os t oksill e
Kenkäkauppa Alina on....
Ihmeellinen. Kummallinen. Ihana.
Erilainen. Omalaatuinen.
Alinassa löytyy kengät jokaiselle.
Ihan totta.
Varmasti löytyy.
Voiko tällaista kauppaa olla olemassa?
Kyllä!
Tule Kenkäkauppa Alinaan.
Ja koe löytämisen riemu.
Ja palvelu!
Kesällä 10 tuntia päivässä.
Ja mitäs vielä??
Alinaa vastapäätä on kenkien löytömyymälä.
Tee ”elämäsi löydöt”!
Yksittäispareja, erikoisvärejä,
tavanomaisia malleja.
Lapsille, aikuisille.
Kesällä 10 tuntia päivässä.
www.alina.fi
Alinenkatu 36, Uusikaupunki
Puh. 844 3553
Avoinna ark. 9.00-17.30, la 9.00-14.00
kesä- ja heinäkuun
ark. 9.00–19.00, la 9.00–15.00
Alinenkatu 27, Uusikaupunki
(Alinaa vastapäätä)
Avoinna ark. 10.00-17.00, la 9.00-14.00
kesä- ja heinäkuun
ark. 9.00–19.00, la 9.00–15.00
49
os t oksill e
Täysin uusittu palveleva Rautia auttaa Sinua
löytämään varmasti kaikki, mitä tarvitset
kotisi ja vapaa-ajan asuntosi remonttiin,
rakentamiseen ja vaikka pihasuunnitteluun.
UUTTA
Kahviosta saat pientä purtavaa ja juotavat.
Voit tutustua
vanhoihin
työkaluihin.
Laajempi valikoima.
Meiltä saat:
PUUTARHAMYYMÄLÄSTÄMME
kaikki pihasi kasvit.
ma - pe
la
Tervetuloa!
UUSIKAUPUNKI
Ketunkalliontie 6, 23500 Uusikaupunki • puh. (02) 842 7100
• fax. (02) 842 7130 • www.rautia.fi/uusikaupunki
50
7.00 - 18.00
8.00 - 14.00
os t oksill e
Meiltä S-Bonusta!
Keskustan
S-Marketin
alakerta
Koulukatu 2–4 Puh. (02) 8427700
Palvelemme ma–pe 9.30–18, la 9–14, su 12–16
Sisustus- ja lahjakauppasi
Uudessakaupungissa
Kesän juhliin
Kesäkotisi
kaikki tekstiilit
- astiat
- tekstiilit
- huonekalut
Sepänkatu 1, U:ki, p. 02-848 4801
avoinna ark. 10–17, la 10–13
Tervetuloa!
T
a!
-muovimatot
51
OStOKSILLe
52
•
A I DO
ST
Ö
KS I L L L I SET
•
Usein vaaditaan enemmän.
Tervetuloa LinssiKlinikallemme®
toteamaan ero.
IY
N LIN S SIT
Kun
vakiolinssit
eivät riitä!
DE
LUOTETTAVA, LAADUKAS, KOTIMAINEN.
fennooptiikka.fi • linssiklinikka.fi
53
ST
IO
RO
N
OCK IM PRES
S
100% TITAN-kehykset eivät sisällä lainkaan nikkeliä.
OStOKSILLe
os t oksill e
UU DE N K A U PU N GI N PARAS
KAL APAIK K A
lämmintä
savukalaa
KALAKAUPPA JA SAVUSTAMO
Palvelemme kesällä ma-la, muulloin to-la
POLAR FISH OY
Pakkahuoneentori 1, Uusikaupunki, Puh. (02) 842 3004
54
os t oksill e
Maalit Venemaalit Matot Tapetit Laatat Parketit Tarvikkeet ja työkalut Kylpyhuonekalusteet
VÄRIUKI OY • Kurjenpolku 3 • Uusikaupunki • 02 841 3228 • www.varisilma.fi • ma-pe 8-17, la 9-13
Persoonallisia, käsintehtyjä
sisustus- ja lahjatavaroita
- virkatut
sisustuskorit
- keramiikkaa,
puutöitä
- pellavatuotteita
jne...
Monenlaista kivaa lahjaksi, tuliaisiksi ja
iloksi itselle – kotiin, mökille, veneeseen....
Alinenkatu 22, Uusikaupunki, p. 050 328 3265
Avoinna ma-pe 10-17, la 10-14
www.pellavasydan.fi
55
OStOKSILLe
Sisä- ja
ulkovaatteita
arkeen ja juhlaan
Linja-autoasema , torin kulma,
Uusikaupunki,
p. 8412409
Avoinna:
ark. 9-17.30,
la 9-13.30
Verhojen suunnittelu- ja ompelupalvelu
Alinenkatu 36, Uusikaupunki, puh. 842 3003
ark. 9.30–17.30, la 9.30–13.30, www.fransiina.fi
Ylinenkatu 26, Uki
ark. 10-17.00
la 10-13.00
puh. (02) 844 3099
TULE ENSIN RISKILÄÄN!
KangasKauppa
sisustusliiKe
MEILTÄ LÖYDÄT VARUSTEET:
KALASTUKSEEN,
ULKOILUUN,
RETKEILYYN,
METSÄSTYKSEEN...
Koulukatu 7, 23500 Uusikaupunki
Torin laidalla
Valikoimastamme löydät mm:
• ompelutarvikkeet • verhokankaat • tyynyt • sisustus- ja
asustekankaat • vahakankaat
• matot • kaavat • vaahtomuovit
Gasthaus
Pooki
PS. ompelupalvelu,
sisustussuunnittelu ja
kotikäynnit
Ylinenkatu
TORI
Puh. 841 2275
Ark. 9.30–17.30, la 9.30–13.30
K
o
u
l
u
k
a
t
u
Alinenkatu
56
os t oksill e
Studio
Kuvat
samana
päivänä
FotoMika
Alinenkatu 25, 23500 Uusikaupunki
puh. (02) 842 1690
www.fotomika.fi
Rantakadun
mattokauppa ja
Käsityöläispuoti
Sepänkatu 1, 23500 Uusikaupunki, p. 044-3073917
Kesänaiselle romanttisia
ja reippaita asuja joka
menoon
Merkkivaatteita
vähällä rahalla
Reilut mitoitukset
Palveleva
naistenasujen
erikoisliike
– mattoja
– ryijyjä
– poppanoita
– tuolimattoja
Tilaustyönä ja valmiina suoraan
kutomosta edullisin hinnoin.
Liikkeessämme paljon erilaisia
käsin tehtyjä tuotteita – esim.
– käsin painettuja murrepaitoja
– puutöitä
– käsinmaalattua posliinia
– koruja
– neuleita ym. ym.
Palvelemme
ma–pe 10–17
la 10–13.30
Puh. 041-5720969
Rantakatu 19, 23500 Uusikaupunki
57
os t oksill e
Ostoksille, hyville kaupoille
Antiikki PP
Blasieholmankatu 13, puh. 0400 521 818.
Keräily-, taide- ja koriste-esineet. Huonekalut
ym. irtaimet, kuolin- ja muuttopesät.
Luettelossa ovat mukana ne liikkeet, jotka ovat
osallistuneet esitteeseen. Useimmat niistä sijaitsevat aivan kaupungin keskustassa lähellä
toisiaan. Lisätietoja ostosmahdollisuuksista saa
matkailutoimistosta, puh. 8451 5443.
Antiikki-Taide Klaara
Nopperlantie 1, Lokalahti, puh. 433 3792,
040 566 9705. Eri aikakausien antiikkia
monipuolisesti. Avoinna ympäri vuoden. Antiikkimarkkinat 2.-3.7. www.antiikkiklaara.fi
Alkoholiliike
Henrikin Tuote –rantamakasiini
Alko
Aittaranta 6, puh. 040 745 4400/makasiini,
0400 813 018/Henrik Helpiö.
Avoinna kesällä, muina aikoina sopimuksen
mukaan.
Rantakatu 25, puh. 020 711 2221.
Antiikkia, vanhaa tavaraa
Osto- ja myyntiliike Nelly
Antiikkiliike Miantica
Tunnelitie 8, Kalanti, puh. 040 527 5455.
Palveleva antiikkiliike vuodesta 1997.
Laivakoira-näyttely, tervetuloa!
[email protected] www.miantica.fi
Tunnelitie 4, Kalanti, puh. 044 938 0411.
Myös kirpputoripaikkoja.
Avoinna ti-pe klo 11-18.
Antiikkiliike Mööpeli
Sepänkatu 6, puh. 040 550 9550.
Lasi- ja posliiniesineet, kirjat, lehdet, vinyylilevyt ym. antiikkia ja vanhaa tavaraa.
Häähäntie 561, Kalanti, puh. 875 429,
050 348 8865.
Talonpoikaisantiikkia, vanhat lasi- ja
posliiniesineet.
Rekon osto- ja myyntiliike
58
os t oksill e
Apteekit
Uudenkaupungin Huonekaluliike
Orivon suurmyymälä
Kalustekuja 5 (n. 4 km tietä nro 43),
puh. 842 4233. [email protected]
Huonekalut, matot, valaisimet, kesäkalusteet
laajasta valikoimasta.
www.uudenkaupunginhuonekaluliike.com
Uudenkaupungin I Apteekki
Alinenkatu 28, puh. 842 6200. Avoinna: parittomina viikkoina ma-pe klo 8.30-20, la
klo 9-16, su ja pyhinä 11-15. Parillisina viikkoina ma-pe klo 8.30-18, la-su suljettu.
Uudenkaupungin Uusi Apteekki
Kalanmyynti
Alinenkatu 19, puh. 842 6100.
www.uginuusiapteekki.fi
Avoinna: parillisina viikkoina ma-pe
klo 8.30-20, la klo 9-16, su ja pyhinä 11-15.
Parittomina viikkoina ma-pe klo 8.30-18,
la-su suljettu.
Kalakauppa ja savustamo
Polar Fish Oy, Pakkahuoneentori 1,
puh. 842 3004. Palvelemme kesällä ma-la,
muulloin to-la.
Pellen Kala
Kalannin sivuapteekki
Kauppatori, puh. 050 381 7710. Savustettua ja
tuoretta kalaa myytävänä suoraan kalastajalta
torilla ti-la klo 8-14.
Pankkitie 4, Kalanti, puh. 874 102.
Avoinna ma-pe klo 9-16.30.
Pyhärannan Lääkekaappi
Seppo Lamberg
Säästöpankin talo, Ristentie 15
puh. 823 6830. Avoinna to 9-17.30, muina
arkipäivinä 9-15.
Pyhäsalmentie 200, Pyhämaa,
puh. 0400 773 244, 873 344.
Kalan myyntiä avoveden aikaan.
www.uusikaupunki.fi/~setalamb
Bagel-kauppa
Alfa Bagel Oy
Kankaita, käsityöliikkeet,
ompelija
Pohjoistullikatu 12 A 2, puh. 040 553 2261.
Suolaisia ja makeita herkkuja, myös kahvila.
www.alfabagel.com
Fransiina
Alinenkatu 36, puh. 842 3003.
Käsityötarvikkeita, neulelankoja, verho- ja
sisustuskankaita, kodintekstiilejä, lahjatuotteita. Verhojen ja muiden sisustustekstiilien
suunnittelu- ja ompelupalvelu. Marimekkojälleenmyyjä.
Hius- ja kosmetiikkatuotteet
Kosmetiikka ja hiustuotemyymälä kampaamo Aideko
Alinenkatu 38, puh. 842 1636, 050 410 9541.
[email protected], www.aideko.fi.
Kampaamopalvelut, meikkaukset,
tuotemyynti.
Kangaskauppa sisustusliike Jenina
Koulukatu 7, puh. 841 2275. Ompelutarvikkeet, verhokankaat, tyynyt, sisustus- ja asustekankaat, vahakankaat, matot, kaavat, vaahtomuovit. Ompelupalvelu, sisustussuunnittelu.
Huonekaluja
Ompelu-Ateljee Elina
Jysk oy
Sepänkatu 6, puh. 050 550 7799. Mittatilausompelua. Myynnissä kankaita sekä
valmiita asuja ja käsinkudottuja neuleita.
Ketunkalliontie 3, puh. 466 6860.
Kalustomarket
Liljalaaksonkatu 15, puh. 842 1710.
www.myllykaluste.fi
59
os t oksill e
Kenkäkauppa
Satojen erilaisten monivuotisten kukkien/perennojen taimia touko-kesäkuulla.
Alina
Hanna Kontturi
Alinenkatu 36, puh. 844 3553.
Kaikille löytyy kengät! Erittäin monipuolinen
kenkävalikoima, laukkuja. www.alina.fi
Avoinna ark. 9-17.30, la 9-14.
Kesä- ja heinäkuun ark 9-19, la 9-15.
Sairaalakatu 1, puh. 0440 786 963.
Elämyksellinen kukkakauppa. Tyyliä kestävän
kehityksen materiaaleista lahjaksi, sisustukseen, puutarhaan ja kotiin.
Alina Outlet
Kalannin Kukka ja Lahja
Pankkitie 2, Kalanti. Puh. 841 6200.
Kukkien ja lahjatavaroiden myynti. Kukkasidonnat ilosta suruun. Täydellinen hautauspalvelu. Yritysposti.
Alinenkatu 27, Alinaa vastapäätä. Kenkien
löytömyynti.
Avoinna ark. 10-17, la 9-14. Kesä- ja heinäkuun
ark 9-19, la 9-15.
Keijukukka
Kirjakauppa, toimistotarvikkeita
Linja-autoasema, puh. 841 5750, 044 509 8111.
Palveleva kukkakauppa keskustassa.
Siivosen Hautaustoimisto ja Kukkapirtti
Kirja-Vakka
Alinenkatu 9, puh. 842 6800.
[email protected]
Ammattitaitoinen, palveleva kukkakauppa.
Täyden palvelun hautaustoimisto.
www.siivosenkukkapirtti.fi
Koulukatu 3, puh. 842 7400.
Kirja- ja paperikauppa. Merikarttoja
[email protected], www.kirja-vakka.fi
Uudenkaupungin Konttorikone
Alinenkatu 24, puh. 842 3381.
Palveleva konttorikone ja –tarvikeliike keskustassa. Konttorikoneet ja -tarvikkeet, kopio- ja
laminointipalvelu. Samassa tilassa askartelu- ja
lahjatavaraliike Loki-Artin kanssa.
Kultasepänliikkeitä
Järven Kello ja Kulta
Kirpputoreja ja kierrätyskeskus
Alinenkatu 30, puh. 841 2157.
Kulta- ja hopeakorut, kellot, lahjatavarat,
kaiverrus-, kulta- ja kellosepäntyöt.
www.kellojakultaonline.fi
Laaksonlilja-kirpputori
Koru-Vakka
Alinenkatu 26, puh. 842 1179.
Kulta- ja hopeakorut, kellot, lahjatavarat edullisesti suoraan valmistajalta. Korjaukset
ammattitaidolla. www.koruvakka.fi
Liljalaaksonkatu 8, puh. 841 6444.
Avoinna arkisin klo 10-18, la klo 9-13
Ugin Löytökirppis
Kurjenpolku 4, puh. 044 299 3999.
Avoinna: ma-pe klo 10-17.30, la klo 10-14,
su suljettu.
www.kirpputoriparatiisi.fi
Uudenkaupungin Kultakello
Alinenkatu 29, puh. 841 2242.
Kellot, kulta- ja hopeakorut, lahjatavaraa.
Kello- ja kultasepän sekä kaivertajan palvelut.
www.kultakello.eu
Kierrätyskeskus/ympäristöpaja
Kurjenpolku 3, puh. 841 2844.
Avoinna: ma, ti ja to 9-15.30, ke 10-17, pe 8-14.
Lahjatavaroita, käsitöitä, sisustustuotteita, tekstiilejä
Kukkakaupat, taimet
Armiida
Koulukatu 5, puh. 841 3197.
Lahjatavaroita, kortteja.
Aaprotti (taimia)
Ojantie 74, Lokalahti,
puh. 871 327, 0440 514 161.
60
os t oksill e
Fransiina
Käsityö- ja lahjatavarakauppa.
Mattoja myynnissä ja tilattavana.
Aukioloajat: ma-pe klo 10-17 ja la klo 10-14.
Alinenkatu 36, puh. 842 3003.
Käsityötarvikkeita, neulelankoja, verho- ja
sisustuskankaita, kodintekstiilejä, lahjatuotteita. Verhojen ja muiden sisustustekstiilien
suunnittelu- ja ompelupalvelu. Marimekkojälleenmyyjä.
Sisustus Ulpukka
Sepänkatu 1, puh. 8484801,
[email protected]
Tyylikkään sisustuksen ostopaikka. Laadukkaat astiat, tekstiilit ja huonekalut. Tyynyt,
matot, verhot sekä verhojen ompelu- ja suunnittelupalvelu. Saunatuotteet, radiot, korut ja
valaisimet.
Hanna Kontturi
Sairaalakatu 1, puh. 0440 786 963.
Kestävän kehityksen materiaaleista lahjaksi,
sisustukseen, puutarhaan ja kotiin. Kukkia,
kuvataidetta, uniikkeja kortteja ym.
Tmi Manmir
Indeco
Kesämyynti, Pyhämaantie 991, Pyhämaa.
Puh. 0400 963 453
Intialaisten tuotteiden maahantuonti: kashmirja silkkishaaleja, huiveja, solmioita, koruja,
mausteita, teetä, koriste-esineitä. Avoinna kesä-elokuussa. www.uusikaupunki,fi/~manmir
Alinenkatu 29, puh. 040 556 8885.
Lifestyle-putiikki, sisustus, vaatteet.
Kaija Hellberg Tmi
Lahdentie 628, Kalanti, puh. 040 584 4399.
Käsinpainettujen tekstiilien valmistus ja myynti työhuoneelta ja Rantakadun mattokaupasta,
Rantakatu 19. Murreaiheita. ”Sikses hyvi sikses” -käsinpainetut murre -t-paidat ja tyynyliinat. Lahjatavaroita. Avoinna ma-pe klo 10-17.
www.uusikaupunki.fi/~kahellbe
Laukkuliike
Ugin Nahkalaukku
Alinenkatu 23, puh. 841 3385.
Laajan laukkuvalikoiman lisäksi saat meiltä
lompakot, käsineet, invatarvikkeet, sateenvarjot ym. Avoinna ma-pe klo 9-17, la 9-13.
Kalannin Kukka ja Lahja
Pankkitie 2, Kalanti. Puh. 841 6200.
Loki-Art
Leipomo ja leipomomyymälöitä
Alinenkatu 24, puh. 040 551 3511.
Askartelutarvikkeet ja käsintehdyt lahjatavarat. Samoissa tiloissa Uudenkaupungin
konttorikoneen kanssa.
Alfa Bagel Oy
Pohjoistullikatu 12 A 2, puh. 040 553 2261.
Suolaisia ja makeita herkkuja, myös kahvila.
www.alfabagel.com
Pellavasydän
Alinenkatu 22 B. Puh. 050 328 3265.
www.pellavasydan.fi
Sisustus- ja lahjapuoti. Persoonallisia, käsin
valmistettuja tuotteita eri materiaaleista: tekstiilit, keramiikka, matonkude, puutyöt, huovutukset jne.
Askondi Oy leipomo-konditoria
Alinenkatu 27, puh. 841 6450, kahvio.
Avoinna: ma-pe klo 8-17, la 9-13.
Vinkkilä, Koivukuja 2, puh. 433 2500,
myymälä-kahvio leipomorakennuksessa.
Avoinna: ma-pe klo 6-17, la 8-13.
Puuseppä Burtsi
Kirkkokatu 21 B, puh. 044 363 4136. Uniikkituotteita massiivipuusta, myös ulkolaiset
puulaadut. Pienimuotoinen myymälä, lisäksi
opetus- ja neuvontapalvelu. boris@puuseppa.
fi. www.puuseppaburtsi.fi
Kotileipomo Ukin Pullapirjot
Rantakadun mattokauppa ja käsityöläispuoti
Ugin Marenki
Vuorikatu 9, puh. 847 7400.
Kahviosta pullat, leivät, täytetyt sämpylät ym.
Tilauksesta täytekakut, voileipäkakut.
Avoinna ma-pe klo 7.30-16.30.
Asemiehentie 5, puh. 050 300 5713,
[email protected]
Rantakatu 19, puh. 041 572 0969.
61
os t oksill e
Leipomosta maankuulua Uudenkaupungin
marenkia tilauksesta. Myyntipisteet Ugissa:
K-Supermarket Itäpoiju, K-market Herkkusatama, Lounas-kahvila Rosamunda ja Euromarket.
S-Market
Lemmikkieläimet ja -tarvikkeet
Pyhämaan Kyläkauppa
Vakka-Suomenkatu 18, puh. 010 764 4470
Päivittäis- ja käyttötavaramyymälä. S-pankin
asiakaspalvelupiste.
S-marketit avoinna: ma-pe klo 7-21, la 7-18,
su 12-18.
Pyhämaanraitti 34,
puh. 873 150, 050 555 2056.
Päivittäistavarat, polttoainemyynti. Veikkaus,
posti.
Avoinna: ma-to klo 9-18, pe 9-19,
la 9-18, su 10-18
13.6.-14.8. ma-pe klo 9-21, la 9-18, su 10-18.
Hassut Tassut
Liljalaaksonkatu 5, puh. 8423 323. Avoinna
ark. klo 9.30-17.30, la klo 10-15.
Lemmikkieläinten oma kauppa josta saat ruoat
ja tarvikkeet, akvaariokalat, jyrsijät, matelijat.
Trimmaus- ja kynsienleikkuupalvelua, jyrsijöiden hoitopalvelu. Tassuttele ostoksille.
www.hassuttassut.fi
Pyhämaan Valinta
Lyökintie 416, Pyhämaa.
Puh. 873 448, 0400 596 948.
[email protected]
Avoinna: ma-to klo 10-17, pe 10-18, la 10-16,
su 11-15.
6.6.-14.8. ma-pe klo 9-18, la 9-16, su 11-16.
Luontaistuotteita
Rohdos-Aino
Alinenkatu 17, puh. 841 2776.
Luontais- ja urheiluravinteet, homeopaattiset
valmisteet.
Panimo
Marketit ja lähikaupat
Vakka-Suomen Panimo
Pohjoistullikatu 11, puh. 8400 400, 040 730
8033, 045 112 3060
[email protected], www.vasp.fi
Erikoisoluiden pienpanimo keskellä kaupunkia, kävelymatka vierassatamasta. Myös vähittäismyyntiä. Pienryhmille tutustumisia sopimuksen mukaan. Myymälä avoinna to ja pe
klo 11-16, heinä-elokuussa myös la klo 11-14.
K-Market Herkkusatama
Rantakatu 25, puh. 848 4800.
[email protected].
Plussakortti, Pirkka-tuotteet. Samassa rakennuksessa Alkon kanssa. www.k-market.com
Avoinna: ma-la klo 7-21, su klo 10-21.
K-Supermarket Itäpoiju
Ketunkalliontie 1, puh. 020 799 1231.
Plussakortti. Avoinna: ma-pe klo 7-21,
la klo 7-18, su 12-18.
Puhelimia, tietotekniikkaa, televisiot
Euromarket
VSP Shop
Alinenkatu 19, puh. 842 7500.
Ykkösbonus. Avoinna: ma-pe klo 7-21, la 7-18,
su 12-18.
www.euromarket.fi
Alinenkatu 23, puh. 845 4600.
Tietotekniikan tavaratalo keskellä kaupunkia.
Pyöräliike
S-Market
Ugin Pyörä
Koulukatu 2, puh. 010 764 4520.
Päivittäistavaramyymälä. S-pankin
asiointipiste.
Sepänkatu 4, puh. 842 1110.
Polkupyörät, varaosat, huollot. Moottorisahat,
ruohonleikkurit, varaosia, tarvikkeita.
62
os t oksill e
Sisustus ja kunnostus, rakennustarvikkeet, uunit
Siivoustarvikkeita
JYSK OY
Liljalaaksonkatu 14, puh. 842 4203.
Avoinna: ma-pe klo 9-17.30.
www.kempika.com
Pikapesula Kempika
Ketunkalliontie 3, puh. 466 6860.
Huonekalut, patjat, peitot/tyynyt, kodinsisustus, kesäkalusteet ja paljon muuta.
Avoinna: ark. klo 10-18 ja la klo 10-16. Kesällä
ja joulunajan su klo 12-16.
Silmälasiliikkeet, optikot
Puuhalli K&K Oy
Optikko K. Haapanen Ky
Kurjenpolku 4, huhtikuussa uusi osoite: Jaakolantie 11, Orivo. Puh. 050 337 9799,
050 521 3930, 841 6480. Puu- ja levytavaraa,
myös määrämittoihin sahattuna, pienrautaa
ym. Avoinna ma-pe klo 8-18, la 8-14.
Uusi-Optiikka
Fenno Optiikka
Linja-autoasema, puh. 842 1717.
Alinenkatu 22, puh. 842 2888.
[email protected]
Avoinna: ma-pe klo 9-17, la klo 10-13.
www.uusioptiikka.fi
Rautia
Ketunkalliontie 6, puh. 842 7100.
Plussakortti. Uudistettu liike, kahvila, puutarhamyymälä, Rautian oma myymäläauto ym.
Avoinna ma-pe klo 7-18, la klo 8-14.
www.rautia.fi/uusikaupunki
Vakka-Suomen Näkökeskus
Koulukatu 1, 2 krs. puh. 841 6288.
[email protected],
www.silmaasema.fi
Silmäasema, S-etukortti.
Väriuki Oy
Kurjenpolku 3, puh. 841 3228. Palvelemme mape klo 8-17, la klo 9-13 tai sopimuksen mukaan.
Värisilmä-liike. Meiltä löydät mm. matot, maalit, venemaalit, kaakelit, parketit, laminaatit,
tapetit, kylpyhuonekalusteet, työkalut ja tarvikkeet, yms. sisustustarvikkeet. Tervetuloa
tutustumaan! www.varisilma.fi
Suutari ja avainpalvelu
Suutari ja avainpaja Väärti Oy
Linja-autoasema (torin reunalla),
puh. 044 5022426. Valikoimiimme kuuluvat
monipuoliset suutaripalvelut, avainten valmistus, teroituspalvelu sekä tarvikemyynti.
Vakka-Suomen Vesijohtoliike
Ketunkalliontie 3, puh. 020 5844813.
LVI-tarvikkeet, nestekaasut.
Torit
Warma-uunit
Lokalahdentie 1, puh. 844 1576.
Uusikaupunkilaiset takat, liedet ja kaakeliuunit koteihin ja vapaa-ajan asuntoihin.
www.warmauunit.com
Kauppatori
Rapuja
Torikauppa Lundelin
Avoinna: kesäaikana 1.5.-31.8.
ma-pe klo 7-18, la klo 7-14,
muulloin ma-to ja la klo 7-14, pe klo 7-17.
Torivalvoja puh. 050 523 2759.
Kauppatori, puh. 0500 717 150.
Kesä-elokuu, vihanneksia, marjoja, hedelmiä,
kukkia.
Heikkilän raputila
Alhontaantie 120 (Lokalahti-Vehmaa tieltä 194
noin 2 km etelään), puh. 0400 532 124,
www.uusikaupunki.fi/~peheikk/
Tilauksesta ruokarapujen ja istukasrapujen
myyntiä.
Iltatori
Pakkahuoneen vierassataman rannassa,
puh. 842 4822/Pakkahuoneen kahvio.
Avoinna: kesällä ma-la klo 16-21, juhannuksesta elokuulle keskiviikkoisin ohjelmallinen
iltatori.
63
os t oksill e
Urheilu-, kalastus- ja vapaaajantarvikkeet
Vaatetalo Mariella
Alinenkatu 21, Uusikaupunki, puh. 841 2393.
Keskuskatu 18, Laitila, puh. 856 720.
[email protected]
Trendikästä vaatetta koko perheelle; Name it,
Vero Moda, Jack & Jones, Levi´s, Very Nice,
Micha ym.
Sportia City
Koulukatu 2-4 (S-marketin alakerta),
puh. 842 7700.
Urheilun ja vapaa-ajan erikoisliike. S-bonusta
ostoksista.
Valokuvausliikkeitä
Sport`in Riskilä
Ylinenkatu 26, (Gasthaus Pookia vastapäätä)
puh. 844 3099.
Riskilästä varusteet kalastukseen, ulkoiluun,
retkeilyyn ja metsästykseen.
Kuvaamo Erja
Vaatetusliikkeitä
Koulukatu 7, puh. 841 3747, 0500 828 065.
Aidot valokuvat digitiedostoista ja filmeistä
jopa tunnissa!
Valokuvaamo, tarvikemyymälä.
www.kuvaamoerja.com
Indeco
Studio FotoMika
Alinenkatu 25, puh. 842 1690.
Värikuvien kehityspalvelu /1 h.
Digikuvien kehitys. Värikopiot.
Alinenkatu 29, puh. 040 556 8885.
Lifestyle-putiikki, vaatteet, merkkejä
mm. Cream, Zhenzi, Kön&Mön ja Boheme.
Merenneito
Ostospaikkoja Kustavissa
Alinenkatu 36 , puh. 841 5315.
Naisten alusasujen erikoisliike.
Ihanat alusasut, uimapuvut ym.
kaikenkokoisille naisille.
Laura Peterzéns Studio
Alinenkatu 30, puh. 841 8901.
Nuorten ja nuorekkaiden naisten erikoisliike.
Asut arkeen ja juhlaan. Fransa, Share, Soaked
in luxury mac ja Sisters point.
(kesällä)
Parattulan rantatie 16, puh. 050 350 8345.
www.peterzens.fi
Korkealuokkainen vapaa-ajan vaatetus: Gant,
Holebrook, Soya, Peterzens, Crocks. Saariston
designsisustustuotteet, taidenäyttely, tehtaanmyymälä.
Putiikki Sik-Sak
Merineule
Monte
Keskuskuja 1, puh./faksi 876 347.
Neuletehdas ja tehtaanmyymälä. Villavaatteiden valmistus ja myynti. T-paidat, sukat,
neuletakit ja –puserot. www.merineule.fi
Linja-autoasema, torinkulma, puh. 841 2409.
Naisten ja miesten palveleva vaatetusliike. Sisäja ulkovaatteita arkeen ja juhlaan. Mm. Modelia, Voglia, Anne Linnonmaa, Promise, Wico,
Nanso, Camel active ja Buzo.
Reinholm
Sepänkatu 1, puh. 044 307 3917.
[email protected]
Palveleva naistenasujen erikoisliike, korjaus- ja
tilauspalvelu.
Studio 25
Naiset Alinenkatu 25, puh. 050 5702561.
Miehet Alinenkatu 30, puh. 050 4623789.
Your personal stylist.
64
os t oksill e
Suoramyyntitiloja Uudessakaupungissa 2011
Mansikat, herukat ja varhaisperunat kesällä.
Polttopuut klapeina ympäri vuoden.
Ellän Kukka ja Taimi Ky
Lokalahden Maamiesseura
Koneiden vuokrausta.
Betonimylly: traktorikäyttöinen, koko 800 l,
vuokra 50 €/päivä.
Matti Saarinen puh. 0440 432 200.
Klapikone: Bilke-merkkinen, syöttökuljettimen vuoksi kevyt käyttää, vuokra 50 €/päivä.
Mika Viljanen puh. 0400 596 954
Vuokraajan ei tarvitse olla maamiesseuran
jäsen.
Ellänkuja 42, Uusikaupunki
puh. 050 525 3555, 050 525 3556
Herneet, mansikat, pensasmustikat ja luumut
itse poimien kesällä.
Kukat, taimet, sidontatyöt, puutarhamyymälä.
Ympäri vuoden.
Heinonen Matti
Peteksentie 155, Kalanti as
puh. 050 342 7014, 050 342 7016
Kananmunat ympäri vuoden,
itsepalvelu klo 8.00-21.00
Luotonen Hanna ja Juhana
Jokisivuntie 567, Kalanti.
Puh. 0400 834 104, 0400 933 566
Palkoherneet noin 1.-20.7.
Mansikat noin 20.6.-20.7.
Kangasniemi Seppo
puh. 040 5124 789
Kuivat klapit ympäri vuoden, kotiinkuljetus.
Luukkala Erkki
Kallelantie 184, Kalanti.
Mansikat, herneet ja pensasmustikat,
satokautena tien varressa.
Itsepalvelupiste.
Ketola Leena ja Esko
Taivassalontie 565, Lokalahti
puh. 044 255 1143, 050 554 6802
Musta-, puna- ja valkoherukkamarjat ja –mehut, perunat, porkkanat, palsternakat, sipulit.
Saaristolaisleipä, täyte- ja kuivakakut ym. leivonnaiset, polttopuut sekahalkoina tai klapeina, tervaleppää.
Marjat itse poimien kesällä. Muut tuotteet ympäri vuoden.
Länsipaltta Minna ja Hannu
Lokalahdentie 1125, Lokalahti.
Puh. 040 737 5202, 040 556 1000
Kananmunat, ympäri vuoden. Itsepalvelu.
Marttila Mika
Häähänraitti 33, Kalanti.
Puh. 044 522 5763, 875 408
Perunat, punajuuret (ympäri vuoden) ja sipuliniput. Itsepalvelu.
Jääkaapista kesäaikana. Vadelmat tilauksesta
heinäkuussa.
Kiviniemi Hannu
puh. 0400 323 416.
Erikokoisten kaivinkoneiden vuokraus, talonmies ja rakentamispalvelut, vesistörakennus ja ruoppaukset, ympäri vuoden.
Koivusalo Esa
Simuluoto 22, Uusikaupunki
puh. 8416 981, 041 435 9884
Mansikat ja vadelmat kesällä poimittuna tai
itse poimien.
Nummi Kai
Simulantie 51, Lokalahti.
Perunat, mansikat, sipulit, herneet suoramyyntikojusta Lokalahden Luomumyllyä
vastapäätä, Varanpääntie 115.
Myös suoraan tilalta voi ostaa tuotteita.
Laaksonen Isto
Palomäentie 79, Lokalahti
puh. 0400 822 238
[email protected]
Sipulit, perunat, herneet ja avomaankurkku.
24 h, ellei toisin ilmoiteta.
Penttilä Inkeri ja Timo
Kaivolankuja 52, Kalanti.
Puh. 040 758 4123, 0400 466 554
Kylmäpuristettu mustaherukkamehu,
kananmunat, lampaan- ja pihvisonninliha,
ympäri vuoden. Maanäytteiden ottaminen.
Laivo Olli ja Satu
Elkkyistentie 302, Uusikaupunki
puh. 841 7154, 050 597 6326.
65
OStOKSILLe
Pinipajun Kylätori
Taivassalontie 704, Lokalahti.
Lisätiedot: Liisa Laaksonen puh. 872 353.
Vihannekset, juurekset, maustekasvit, marjat, mehut, kananmunat, kukat
tervakset, linnunpöntöt, saunavihdat, kesäkuun loppupuolelta syksyyn.
Itsepalvelu.
poimien. Sipulit kesällä.
Raparperi alkukesällä.
Tyykilä Seppo pk
Häähänraitti 31, Kalanti
puh. 040 701 2888/Paavo
puh. 040 536 3444/ Leena
Pakastettu naudanliha, täys- ja purkkiliha,
makkara ympäri vuoden.
Polttopuut, koivuklapit, broileriemokanojen
lanta.
Heinän kaato ja –paalaus, viljan puinti, lannan levitys, metsän hakkuu ja –ajo.
Rostedt Lasse
Varanpääntie 607, Lokalahti
puh. 0440 828 038/Lasse
puh. 0440 150 020/Marita
[email protected]
Perunat, mansikat, nippusipulit, porkkanat,
punajuuret, herneet joka päivä itsepalvelupisteestä.
Perunaa ja polttopuita myydään kotoa ympäri vuoden.
Sähköurakointia.
Vapolan Tila
Vehmaantie 1331, Kalanti
puh. 02 875 440, 040 775 9888
www.vapola.fi
Luomupihviliha, luomumakkara, luomulihatuotteet.
Polttopuut ympäri vuoden
Säilörehun paalaus ja –käärintä, kesantojenja tienvarsien niitto.
Tanner Jani ja Päivi
Kytämäenraitti 31, Uusikaupunki (Kalanti)
puh. 040 730 1111.
Herneet, sipulit, perunat, mansikat, itsepalvelukoju kesällä, Vadelmat myös itse poimien.
Viitanen Esa
Puotilantie 149, Lokalahti
puh. 0400 540 103
[email protected]
Klapit 1 kuution ja 40 l:n verkkosäkeissä.
Metallipaja, rautarakenteet, sorvaus, hitsaus,
auto- ja maatalouskoneiden korjaukset,
venekuljetuksia Lokalahden alueella.
Tuominen Marjo-Riitta
Luhdankuja 5, Kalanti as.
Puh. 044 558 5507.
Musta-, punaherukat ja karviaiset kesällä itse
Tul
ostoksil
Yksilöllistä palvelua lukuisissa
pikkuputiikeissa ja puodeissa.
66
t e a t t e ri t
Teatterit, kesäteatterit
Kesäteatterit
Uudenkaupungin teatteri
Teatteriryhmä Lentävä Lokki
Yksiöön en äitee ota! käsikirj. Sirkku Peltola,
ohjaus Raija ja Pentti Nokkala.
Esitykset 29.6.-20.7. keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 19.00 sekä 3.8., 10.8. ja 12.8. klo
19.00. Ensi-ilta 29.6. klo 19.00. Yhteensä 10
esityskertaa.
Esityspaikka: Suukarintie 2, sisätilassa. Kaupunginlahden rannalla, Pakkahuoneen vierassatamasta merelle päin. Lippujen hinnat:
12 €/10 €.
Lippuvaraukset ja –myynti: Uudenkaupungin
matkailutoimisto, Rauhankatu 10, puh. 8451
5455, 8451 5209.
Kullervontie 11, sijaitsee Kulttuurikeskus Crusellissa samassa rakennuksessa kuin hotelli
Aquarius. Päänäyttämön katsomossa on 260
paikkaa, pienellä näyttämöllä 50 paikkaa. Teatterinjohtajana toimii Jari Luolamaa.
Tilausnäytökset, ryhmä- ja yksittäislippujen
myynti sekä ohjelmistoa koskevat tiedustelut:
ti klo 9-17, ke-pe klo 9-13 puh. 8451 5440, muina aikoina matkailutoimistosta, Rauhankatu
10, arkisin klo 9-16 puh. 8451 5443.
[email protected],
www.uudenkaupunginteatteri.fi
Kevään 2011 ohjelmistoa
29.1. klo 17.00 ja 19.00 Akkapakka
24.3. asti Kaaos, käsikirj. Mika Myllyaho,
ohjaus Jari Luolamaa.
26.3. asti Myrskyluodon Maija, Anni
Blomqvistin romaanisarjan pohjalta kirj. Jussi Helminen, ohjaus Timo Ventola.
9.4. asti Yksiöön en äitee ota! käsikirj. Sirkku Peltola, ohjaus Raija ja
Pentti Nokkala.
17.3. klo 19.00 Tervessi peippometäst – runoilija Heli Laaksosen ilosilmäinen
runokiertue
Muutokset mahdollisia.
Pyhämaan Suviteatteri
Syksyn 2011 ohjelmistoa
Nukketeatteri
17.9.-3.12. Sikses sukkela Rakkaus, käsikirj.
ja ohjaus Jari Luolamaa
Ensi-ilta 18.10. Viimeinen Sikari (jatkuu
2012), käsikirj. Bengt Ahlfors, ohjaus Noora
Himberg
Ensi-ilta 22.10. La-Lai-la (jatkuu 2012),
käsikirj. Anneli Kanto, ohjaus Jani Selin.
Muutokset mahdollisia.
Nukketeatteri Piironginlaatikko
Uudenkaupungin Pelle&Nukke 2011 –päivillä
1.-2.7. Pookissa ja Leijonapuistossa.
www.piironginlaatikko.com.
www.pellenukke.com
Mies joka ei osannut sanoa ei. Käsikirjoitus:
Jussi Kylätasku. Ohjaus: Sari Suominen
Esitykset 10.-24.7. tiistaisin, keskiviikkoisin,
torstaisin ja sunnuntaisin. Yönäytös perjantaina 22.7.
Pääsyliput: 12 €/ aikuiset, 6 €/nuoret
(10-17 v.), lapset alle 10 v. ilmaiseksi.
Esityspaikka: Pyhämaa nuorisoseurantalon
ulkonäyttämö, Pyhämaantie 1076, Uusikaupunki.
Tiedustelut ja varaukset: puh. 0440 345 675
[email protected],
http://ns.pyhamaa.fi/teatteri
Nukketeatteri Piironginlaatikko
Nukketeatteria lastentapahtumaan, synttäreille, kouluun. Tied. ja varaukset
puh. 044 282 8151/Kerttu Aaltonen.
www.piironginlaatikko.com
67
MeReLLe, SAARIStOOn
68
m e r e ll e , saaris t oo n
KATANPÄÄ
60o36,87’N
21 o11,02’E
SAARISTOLUONTOA
Natura 2000-alue
RANNIKKOTYKISTÖN
HISTORIAA
opastuskierrokset , näyttelyt
VIERASSATAMAN PALVELUJA
poijukiinnitys , tilaussaunat ,
kahvio , septitankin tyhjennys ,
jätepiste
NERMEC OY 0400-767 485
www.nermec.fi
[email protected]
Taxivene
VENEILIJÄT!
Mistral
Meiltä saatte
korkealuokkaiset TEBOIL
0500-511 097
• polttoaineet
• voiteluöljyt
• nestekaasut
SETELI- JA KORTTIAUTOMAATTI
Uusikaupunki – Nystad
Suukarintie 14, Uki puh. 841 7231
www.saaristotaksi.fi
www.skärgårdtaxi.fi
huoltaa autoja ja ihmisiä
69
m e r e ll e , saaris t oo n
Risteilyt
Risteilyyn sisältyy edestakainen merikuljetus,
lounas menomatkalla laivassa (lohi- tai lihakeitto, saaristolaisleipä, levite) sekä opastettu
kierros linnakesaarella.
Järjestetyillä risteilyillä sekä venetaksien kyydissä pääsee Uudestakaupungista tutustumaan
merellisiin kohteisiin, joita ovat mm. Haidus,
Isonkarin majakkasaari, Katanpään linnakesaari, uutuuskohde Putsaaren piilokirkko sekä Purjehdusseuran Paviljonki Pietarinkarin
saaressa.
Juhannusristeilyt brigantiini
Mary Annilla
Juhannusaattona 24.6. illallisristeily klo 20-23
ja Juhannuspäivänä 25.6. lounasristeily
klo 14-16.30.
Hinta Juhannusristeilyille: aikuiset 38 €, lapset (4-12 v) 19 €. Hinta sis. meriristeilyn sekä
saaristolaispöydän (liha-, kana- ja kalavadit,
salaattipöytä, lämmin ruoka, keitetyt perunat,
leipä, levite, kahvi/tee, jälkiruoka).
Risteilyt brigantiini Mary Annilla
Mary Ann risteilee Uudessakaupungissa
24.6.-7.8.2011. Kohteina ovat Isonkarin majakkasaari ja Katanpään linnakesaari. Voit myös
osallistua tunnelmallisille iltaristeilyille tai koko perheelle suunnatuille Merirosvoristeilyille.
Alusta on myös mahdollista varata tilausristeilyille. Tilausristeilyjen tiedustelut ja varaukset
puh. 0400 102 111 tai [email protected].
www.maryann.fi
Brigantiini Mary Ann on vuonna 1996 rakennettu 23-metrinen purjelaiva. Sen lähtö- ja
tulopaikka on Pakkahuoneesta länteen oleva
Saaristolaivojen laituri Uudella Möljällä, Suukarintie 2. Alus on rekisteröity kotimaanliikenteen matkustaja-alukseksi. Maksimimatkustajamäärä on 70 henkilöä. Ruokailemaan pöytiin
mahtuu kerrallaan 60 henkilöä. Ravintolassa
on A-oikeudet.
Iltaristeilyt
30.6.-7.8. torstaisin, perjantaisin, lauantaisin
ja sunnuntaisin klo 19.00-21.30.
Illan aikana risteillään Uudenkaupungin saaristossa nauttien baarin antimista tai maittavan
saaristolaispöydän äärellä.
Iltaristeilyjen hinta: aikuiset 15 €, lapset
10 € (sis. risteilyn) tai aikuiset 38 €, lapset
(4-12 v) 19 € (sis. risteilyn sekä saaristolaispöydän; liha-, kana- ja kalavadit, salaattipöytä,
lämmin ruoka, keitetyt perunat, leipä, levite,
kahvi/tee, jälkiruoka).
Merirosvoristeilyt
30.6.-4.8. torstaisin klo 12.00-15.00.
Mustan helmen kapteeni Jack Sparrow miehistöineen valtaa laivan. Ohjelma sisältää merirosvoaterian, merirosvoksi naamioinnin, laivan
kaappauksen sekä lipun laskun.
Merirosvoristeilyn hinta: aikuiset 42 €, lapset
21 €. Hinta sisältää Merirosvo-buffetin (grillatut liha-, kana- ja vihannesvartaat, paistetut
perunat, salaattipöydän, leipä, levite, jäätelö- ja
keksipöytä) sekä ohjelman aluksella. Risteilyt
vaativat toteutuakseen vähintään 15 matkustajaa.
Mary Annilla Isonkarin majakkasaarelle
1.7.-7.8. perjantaisin ja sunnuntaisin
klo 11.00-17.00.
Laivalaiturista on majakalle noin 1 km. Tie on
hieman epätasainen ja kivinen, joten lenkkitossut tai tukevat kävelykengät ovat tarpeen.
Risteilyt vaativat toteutuakseen vähintään 15
matkustajaa. Maksimimatkustajamäärä Isoonkariin on 70 henkilöä.
Risteilypaketin hinta: 40 €/aikuiset ja
20 €/lapset (4-12 v).
Isonkarin risteilyyn sisältyy edestakainen
merikuljetus, lounas menomatkalla laivassa
(lohi- tai lihakeitto, saaristolaisleipä, levite)
sekä opastettu tutustuminen majakkaan ja
saaren luontoon.
Lippuvaraukset ja -myynti Mary Annin risteilyille
Uudenkaupungin matkailutoimisto, Rauhankatu 10, puh. 8451 5443, 8451 5455.
[email protected]
Mary Annilla Katanpään linnakesaarelle
2.7.-6.8. lauantaisin klo 11.00-17.00.
Risteilypaketin hinta: 40 €/aikuiset, 20 €/lapset (4-12 v). Risteilyt vaativat toteutuakseen
vähintään 15 matkustajaa. Maksimimatkustajamäärä Katanpäähän on 70 henkilöä.
70
m e r e ll e , saaris t oo n
Saaristokohteet
Vesibussi Diana risteilee Uudessakaupungissa 28.6.-7.8.2011
Isonkarin saari - Selkämeren helmi
www.procruise.net
koordinaatit 60º43,1’ N ja 21º00,9’ E
Isokari sijaitsee niin kaukana mantereesta, että
jo saapuminen sinne on elämys. Lähestytpä
Isoakaria Uudestakaupungista tai Kustavista,
ylitettävänä on avointa meren selkää. Kovalla
tuulella onkin tarjolla ”reipasta menoa”! Voit
tulla Isoonkariin omalla veneellä tai tilata kuljetuksen, p. 0440 998 299. Isonkarin kioskissa
tarjoillaan kylmiä juomia, kuumaa kahvia sekä
tuoretta saaressa leivottua pullaa. Myynnissä
on myös matkamuistoja.
Vesibussi Dianalla Isonkarin
majakkasaarelle
28.6.-6.8. tiistaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 11.00-16.30
Vesibussi Dianalla Katanpään
linnakesaarelle
3.7.-6.8. sunnuntaisin klo 11.00-16.30
Hinnat Isonkarin ja Katanpään risteilyille:
Hinta aikuiset 30 €/henkilö, lapset (4-12 v)
15 €. Hinta sisältää edestakaisen merikuljetuksen sekä opastetut kierrokset saarilla.
Omalla veneellä
Omalla veneellä saavutaan luotsiaseman edustalla olevalle, aallonmurtajalla suojatulle laiturialueelle. Molemmat altaan laiturit on varattu vierasvenekäyttöön. Vieraslaiturin maksu
on 10 €/vuorokausi, päivämaksu 5 €. Maksu
maksetaan kioskiin. Maksu sisältää venepaikan lisäksi jätehuollon, wc:n ja grillauspaikan
käytön.
Vesibussi Dianalla Putsaaren
piilokirkolle - uutuuskohde!
30.6.-4.8. torstaisin ja perjantaisin
klo 11.00-16.00.
Piilokirkon arvellaan olevan peräisin 15001600 -luvulta. Perimätiedon mukaan Rauman
fransiskaanimunkit olisivat olleet kirkon rakentajina. Lisää salaperäisen piilokirkon
tarinaa sekä Putsaaren entisajan teollisesta
toiminnasta, graniitin louhinnasta kuulet
opastetulla kierroksella.
Hinta: 30 €/henkilö, lapset 4-12 v 15 €. Hinta sisältää edestakaisen merikuljetuksen
sekä opastetun kierroksen piilokirkolle.
Majakka ja opastukset saarella
Saaren näkymää hallitsee merenpinnasta
49,4 metriä korkea punavalkoraitainen majakka. Majakka valmistui vuonna 1833 ja se on
Bengtskärin jälkeen Suomen toiseksi korkein
majakka.
Isokari on paljon muutakin kuin majakkasaari. Satamaa vartioivat moderni luotsiasema sekä vanha luotsikylä, majakan tyvellä sijaitsee
puolestaan upea majakkamestarin talo. Saaressa on myös armeijan rakenteita – tulenjohtotorni, bunkkereita, 105 mm tykki sekä vanha
kasarmi, joka palvelee majoitustilana.
Isonkarin historiaan sekä upeaan saaristoluontoon tutustuu parhaiten opastetuilla kierroksilla, joita järjestetään 1.6.-14.8. päivittäin klo
11 ja 17. Kesto n. 1,5 tuntia. Muina aikoina
sopimuksen mukaan. Opastetun kierroksen
hinta on aikuisilta 7,50 € ja alle 15-vuotiailta
5 €. Ks. lisää www.isokari.com,
puh. 0440 998 299.
Tilauksesta Exclusive-risteily. Normaali Isokari- tai Putsaari-risteily, jossa takaisintulomatkalla pysähdytään kahdeksi tunniksi Ravintola Pursiseuralle ruokailemaan.
Exclusive-risteilyn hinta sisältää kuljetuksen
ja opastetun kierroksen, Pursiseuran ruoka ei
sisälly hintaan.
Katso menu: www.karilla.fi.
Hinta: 35 €/aikuiset, lapset 20 €.
Vesibussi Dianan lähtöpaikka Uudessakaupungissa on saaristolaivojen laiturista, Pakkahuoneen vierassatamasta noin 250 metriä merelle
päin, Suukarintie 2.
Risteilyt vaativat toteutuakseen vähintään
20 matkustajaa, maks. 73 henkilöä.
Katanpään linnakesaari Kustavissa
Katanpään linnake rakennettiin 1910-luvulla
tsaari Nikolai II:n hallituskaudella. 1930-luvulla linnakkeella toimi myös varavankila.
Talvisodan syttyessä vangit siirrettiin Turun
Lippuvaraukset ja myynti :
Uudenkaupungin matkailutoimisto,
puh. 02 8451 5443, 8451 5209
[email protected]
Tilausristeilyt myös puh. 044 515 2502,
www.procruise.net.
71
m e r e ll e , saaris t oo n
Merikuljetus H. Pakkanen
Keskusvankilaan ja linnake jäi kokonaisuudessaan Puolustusvoimien käyttöön. Linnakkeen rakenteet ja rakennelmat on suojeltu
muinaismuistolain nojalla. Tykkipattereilta
on erinomaiset näkymät niin läntiselle kuin
pohjoisellekin merialueelle. Katanpää on Natura 2000 -alue. Vierassatamassa on kahvio, poijukiinnitys, grillikatokset ja nuotiopaikat, tilaussaunat, septitankin tyhjennys ja jätepiste.
Parhaiten saareen ja sen saloihin voi tutustua saaren oppaiden luotsaamilla kierroksilla. Opastukset: 27.6.-7.8. päivittäin klo 14.00.
Muina aikoina ja ryhmille tilauksesta. Lisätiedot ja varaukset: puh. 0400 767 485. nermec@
nermec.fi, [email protected] www.nermec.fi
Kuusiston saari, puh. 0400 328 960.
Henkilö- ja tavarakuljetuksia. Kalastus- ja
luontomatkoja.
Kuljetuksia Pursiseuran Paviljonki-ravintolaan 24.6.-7.8. joka päivä klo 12, 15 ja 18.
Lähdöt Sorvakon sillan vierestä.
Seppo Lamberg
Pyhäsalmentie 200, Pyhämaa, puh. 0400 773
244, 873 344.
Erilaiset kala- ja veneretket maks. 10 hengelle kerrallaan.
Myös grillikota ja rantasauna käytössä.
Kalan myyntiä avoveden aikaan.
www.uusikaupunki.fi/~setalamb
Haiduksen saari
Taxivene Mistral
Haidus on Uudenkaupungin edustalla keskustasta n. 7 km länteen sijaitseva saari, jossa on
vanha kalastajatila, isompi sauna ryhmille ja
pienempi savusauna sekä ohjelmapalveluihin,
ruokailuun ja illanviettoon sopivaa tarjontaa.
Värikuula-ammuntaa. Majoitusmahdollisuus.
Palveluita ja kuljetuksia järjestää Levoton Satama –niminen yritys, puh. 0500 223 570/Janne Laitinen. www.levotonsatama.fi. Joissain
kartoissa saaren nimi on muodossa Iso-Hailus.
puh. 0500 511 097/Olli Huutera, huutera@
uusikaupunki.fi. www.saaristotaksi.fi
Merikuljetukset, henkilökuljetukset, nopea
taksivene. Hyvät sisätilat. Maks. 12 henkilöä.
Uudenkaupungin Sukelluskeskus Oy/
Kulkuri 31
puh. 0440 906 371/Sauli Lalla,
[email protected], www.divecenter.fi
Sukellusmatkailua ym. kuljetuspalvelua
Uudenkaupungin saaristossa.
Pietarinkari
Uudenkaupungin Purjehdusseuran paviljonkiravintola sijaitsee kaupungin edustalla olevassa Pietarinkarin saaressa. Ravintola avoinna
joka päivä 8.5.-28.8. puh. 040 910 7077.
www.karilla.fi. Kuljetukset 24.6.- 7.8. joka
päivä klo 12, 15 ja 18. Lähdöt Kalarannasta,
Sorvakon sillan vierestä, Kaupunginlahden
rannasta. Edestakainen kuljetus 5 €/henk. Ilmaiset venepaikat.
Vesibussi Diana
Pro Cruise Oy, puh. 044 515 2502/Hyökyvirta
Matti. Vesibussin laituripaikka on Saaristolaivojen laiturissa, Uusi-Möljä (Suukarintie).
Kuljetukset isommillekin ryhmille,
maks. 73 matkustajaa.
Purjealukset
Tilausajoalukset, venetaksit
Brigantiini Mary Ann
Vuonna 1996 rakennettu 23-metrinen purjelaiva. Maks. 70 henkilöä. Ruokailutilat 60
henkilölle. A-oikeudet. Uudessakaupungissa
24.6.-7.8. Tilausristeilyjen tiedustelut ja
varaukset puh. 0400 102 111 tai
[email protected]. www.maryann.fi
Flik Kulkuri 34
Levoton Satama, puh. 0500 223 570/Janne
Laitinen. Veneen lähtöpaikka Sorvakon sillan
läheltä. Kuljetukset Haiduksen saareen sekä
tilausajoja. Maks. 20 henkeä. Marssivauhti
18 solmua.
Kahvelikuunari Joanna Saturna
Kalastaja Jouko Aalto
Logger Sea Lines Oy, Mikko Karvonen,
puh. 0400 444 024.
[email protected].
Korkeatasoiset tilausristeilyt enintään 60 hen-
Vasikkamaa, puh. 0400 717 450. Kuljetukset
ja kalastusmatkailua ympäri vuoden. Tilauksesta myös ruokailu ja sauna mahdollisuus.
72
v i e rassa t ama t
vämaksu 8 € (ei sis. saunaa). Pakkahuoneella
on kahvila, pyykinpesutila, ilmainen internetpääte, WLAN-verkko, vaihtuvia taidenäyttelyitä, iltatori, leikkipaikka lapsille, ostoskärryjä,
polkupyörien vuokraus. Keskikesällä keskiviikkoisin ohjelmaa iltatorilla. Marina-kortti.
Roope-satama.
gen ryhmille. Sauna, kokous-, ruokailu- ja ohjelmapalvelut. Hyttitilat 15 hengelle.
www.joannasaturna.fi
Venevuokraus
Tuulenhauki
2 kpl Suomi 475Cat- veneitä, 15 hv Suzuki
perämoottorilla, gps/sonar, vapatelineet, 5
henkeä/vene. Lisäksi soutuvene Suomi 520
perämoottorilla. Lisätietoja: puh. 0440 232 324
[email protected], www.tuulenhauki.fi
Salmerin palvelusatama
Veneranta 10 (Sorvakonniemen etelärannalla),
puh. 842 3353. Vierasvenepaikkoja ja kotisatama palveluineen. Turvallinen paikka, vesi,
sähkö, suihku, WC, jätehuolto, septitankin
imutyhjennys. Salmerilla on myös kahvio,
venetarvikemyymälä, polttoaineasema sekä
veneiden ja moottoreiden huollot, korjaukset
ja telakoinnit. Kaupungin keskustaan kävelytietä vajaa kilometri, golf-kentälle runsas kilometri. Salmerille voi jättää veneen edullisesti
muutamaksi päiväksi (10 €/vrk sis. sähkö),
viikoksi (45 €) tai vaikka koko vuodeksi.
Vierassatamat ja veneilijän palvelut
Pakkahuoneen vierassatama
Avoinna: touko-syyskuu 2011
Pakkahuoneentori 2, Kaupunginlahti. Puh.
aukioloaikoina 842 4822. Tiedustelut aukioloaikojen ulkopuolella puh. 8451 5209/matkailutoimisto. [email protected]
Pakkahuone sijaitsee Kaupunginlahden pohjoisrannalla lähellä keskustan monipuolisia
palveluja. Vieraspaikkoja on 70–80. Satamamaksu on 17 €/vrk, johon sisältyy venepaikka, sauna, suihku, pesu- ja wc-tilojen käyttö,
vesi ja jätehuolto. Sähköliitäntä 2 €/vrk. Päi-
• Palvelusatama
• Polttoainejakelu
• Nestekaasut
• Septintyhjennys
Pyhämaan Telakanrannan vieraslaituri
Pyhämaanranta 37, puh. 873 100.
Palvelurakennus Rantsali, suihkut, WC:t myös
liikuntarajoitteisille, pyykinpesu, keittomahdollisuus, langaton Internet, värikopiokone,
matkamuistoja.
• Laiturit
• Venetarvikkeet
• Telakoinnit
• Venehuollot ja korjaukset
Puh. (02) 842 3353, [email protected] • Veneranta 10, Uusikaupunki
73
v i e rassa t ama t
9 venepaikkaa/peräpoijukiinnitys, sähköpistokkeet, vesiposti, grillikatos, jätehuolto, lentopallokenttä, uimaranta, matonpesupaikka.
Satamamaksu 10 €/vrk.
Venepolttoaineasemat
Purjehdusseuran Paviljongin laituri
(UPS)
MeriTB
Venetelakka Salmeri, Sorvakko
puh. 842 3353. Septitankin imutyhjennys.
Suukarintie 14, puh. 841 7231.
Avoinna kesä-elokuussa joka päivä klo 8-20.
Septitankin imutyhjennys. Polttoaineautomaatti. Väylän syvyys 2,2 m.
Pietarinkari, puh. 040 910 7077. Retkisatama.
Ilmaiset venepaikat. Saaressa on ravintola ja
saunomismahdollisuus.
Haanperänkari
Veneet, venehuollot, -tarvikkeet ja veneitten säilytys
Uudenkaupungin Työväen Moottoriveneseuran retkisatama Karipirtissä.
Sauna, sähkö, 40 paikkaa. Kerhorakennus.
Tansseja.
Suukari Marine Oy
Suukarintie 16, puh. 842 1300.
[email protected], www.suukari.fi
Mercury-moottorit, Silver, Quicksilver-veneet.
Veneilytarvikkeet, veneenhoitotuotteet. Huollamme veneet ja moottorit. Mercury, MerCruiser, Yanmar, Lombardini, Suzuki merkkihuollot. Veneiden kuljetukset ja talvisäilytys.
Kaupungin kotisatamavenepaikat
Uudenkaupungin kaupungilla on eri laitureissa satamapaikkoja, joita vuokrataan myös
loma-asukkaille ja vieraspaikkakuntalaisille.
Tiedustelut satamatoimisto puh. 8451 5299.
uusikaupunki.fi
Venesilta Ky
KUSTAVI
Koulukatu 3, puh. 040 767 6011.
[email protected], www.venesilta.fi
Veneiden myynti ja välitys.
Isonkarin vierasvenelaituri
Kioski, grillipaikka, tilaussauna, majoitusta.
Vierassatamamaksu 5 €/päivä ja 10 €/vuorokausi, sisältää jätehuollon, wc:n ja grillauspaikan käytön. Puh. 0440 998 299,
www.isokari.com
Venetarvikeliike Salmeri
Veneranta 10, Sorvakko, puh. 842 3353.
Vene- ja huoltotarvikkeet, merikartat, omia
maahantuontitarvikkeita, valtuutettu VolvoPenta –huolto ja myynti. Avoinna kesällä myös
iltaisin ja viikonloppuisin. YANMAR-, VETUS
–myynti. Veneiden talvisäilytys kylmässä ja
lämpimässä.
Katanpään satama
puh. 0400 767 485
[email protected], www.nermec.fi
Kahvio, kioski, grillipaikat, tilaussauna.
Saaristokuljetuksia
Peterzéns vierassatama 1.5.-6.9.
Parattulan rantatie 16, Kustavi,
puh. 050 350 8346.
www.peterzens.fi
Idyllinen, erittäin suojainen hyvän palvelun
satama.
Saaristolaisravintola, saunat, lasten leikkipaikka, sähkö, vesi, septitankki, pesula, polkupyörävuokraus, luontopolku, savukalamyynti.
Tmi Tapio Puonti
Kudilankuja 6, Kalanti, puh. 0400 822 816,
[email protected]
Tarjoamme mökkiläisille saaristoon tarvikkeiden, mökkipakettien ym. kuljetusta.
Tyhjennämme jätevedet ja asennamme jätevesijärjestelmän. Puiden hakkuut ja kuljetukset mantereelle. Käytössä traktori +
peräkärryt, kaivinkoneet ja metsäkoneet.
PYHÄRANTA
Pyhärannan kirkonrannan vieraslaituri
Rohdainen. Ilmaisia vierasvenepaikkoja. Palvelut: kauppa 450 m ja pankki 450 m.
74
v i r k i s t y s - j a l i i k u n t a p a lv e l u i t a
Iloisen ilmeen urheiluareena
Avoinna automaatilla klo 7 - 22
Puh. 02 844 3939
Liljalaaksonkatu 27
23500 Uusikaupunki
www.vahterusring.fi
[email protected]
Tervetuloa!
Curling, hiihto, lasten pulkkamäki, juoksu, pyöräily, rullaluistelu...
75
v i r k i s t y s - j a l i i k u n t a p a lv e l u i t a
Yhdessä
onnistumme.
Liikuntakeskus Salus on
hyvän olon Liikuntakeskus.
RYHMÄLIIKUNTA, OMAOHJAUS, KUNTOSALI, SPINNING,
SALIBANDY, SULKAPALLO, TENNIS, KEHONHUOLTO- JA HALLINTA
eli kaikki saman katon alta. Tervetuloa!
LiikuntaSalus, Mältintie 10, 23500 Uusikaupunki
puh. (02) 841 5580, [email protected]
www.kuntosalus.fi
Vapaa-aika, virkistys- ja liikuntapalvelut
Frisbee
Tietoja liikuntamahdollisuuksista ja vapaaaikapalveluista saa Internetsivuilta http://uusikaupunki.fi ja nuoriso- ja liikuntatoimesta,
Koulupolku 5, puh. 8451 5303 tai matkailutoimistosta, Rauhankatu 10, puh. 8451 5209.
Ulkofrisbeerata uimahallin maastossa. Lisätietoja uimahallista (kesätauko 24.6.-21.8.)
puh. 8451 5433, nuoriso- ja liikuntatoimesta
puh. 8451 5303 tai Passarista puh. 8451 5500.
FrisbeeGolfPark
Golf
Biljardi
Golf-kenttä, Uudenkaupungin Golfklubi
Hotelli Lännentie
Välskärintie 2 D, puh. 841 3060, 0440 413060.
[email protected]
Uusi hyväkuntoinen 18-reikäinen golfkenttä
kävelymatkan päässä Kaupunginlahdelta. Tasoitusvaatimus green card, range ja lähipelialue, neljä Par 3 -väylää. Green fee 40 €. Myös
alkeiskursseja. www.ugk.fi.
Levysepänk. 1, puh. 845 6100.
Kirsta
Rantakatu 29, puh. 010 7645490
Wanha Mestari
Liljalaaksonk.6, puh. 462 8144.
Liikuntakeskus Salus
Curling
Mältintie 10, puh. 841 5580. Golfin sisäharjoittelupaikka.
VahterusRing Vakka-Suomen Kuntoputki
Oy
Haiduksen saari
Liljalaaksonkatu 27. Varaukset ja tiedustelut
puh. 8443939, [email protected]
www.kuntoputki.fi
Vanha kalastajatila, isompi (ryhmät) ja pienempi sauna (savusauna) sekä ohjelmapal76
v i r k i s t y s - j a l i i k u n t a p a lv e l u i t a
joista saa myös kaupungin kalastusaluekartan ja kalastusmääräykset. Verkonmerkkejä
myydään myös Riskilässä, Ylinenkatu 26. Alle
18-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden ei tarvitse maksaa valtion kalastuksenhoitomaksua.
Lisätietoja luvista ja niiden maksamisesta:
www.mmm.fi
veluihin, ruokailuun ja illanviettoon sopivaa
tarjontaa. Värikuula-ammuntaa. Majoitusmahdollisuus. Palveluita ja kuljetuksia järjestää
Levoton Satama –niminen yritys,
puh. 0500 223 570/Janne Laitinen.
www.levotonsatama.fi.
Hiihtoladut ja kuntopolut
Kalastusretket
Kaupungin ylläpitämät hiihtoladut tehdään
kuntopoluille ja ne ovat käytettävissä sääolosuhteiden mukaan.
Kuntopolut: Sorvakko, Santtio-Saarnisto, Itäpuisto, Lasamäki, Kalanti, Lokalahti, Pyhämaa. Käätyjärven ympäri kiertää kävelyreitti.
Ks. myös Kuntoputki VahterusRing/hiihto
sisätiloissa.
Kalastaja Jouko Aalto
Vasikkamaa, puh. 0400 717 450. Kalastusmatkailua tilauksesta ympäri vuoden. Tilauksesta
myös ruokailu- ja saunapalvelut.
Merikuljetus H. Pakkanen
Kuusisto, puh. 841 7762, 0400 328 960.
Seppo Lamberg
Hyljeretket
Pyhäsalmentie 200, Pyhämaa,
puh. 0400 773 244, 873 344.
Erilaiset kala- ja veneretket (korkeintaan
10 hengelle kerrallaan).
Myös grillikota ja rantasauna käytössä. Kalan
myyntiä avoveden aikaan.
www.uusikaupunki.fi/~setalamb
Tmi Levoton Satama
Janne Laitinen, puh. 0500 223 570.
www.levotonsatama.fi
Opastettuja hyljeretkiä tilauksesta Ahvenanmaan ulkoluodoille touko-kesäkuussa.
Tmi Levoton Satama
Jäähalli
Janne Laitinen, puh. 0500 223 570.
www.levotonsatama.fi
Koulupolku 1, puh. 841 3890. Luistelukenttänä elokuusta huhtikuulle. Luistelukauden
ulkopuolella rullakiekkokenttänä. Jääkiekkoja ringetteseura: Uudenkaupungin Jää-Kotkat
(UJK).
Keilailu
Hotelli Aquarius
Kullervontie 11 B, puh. 841 3123. Neljäratainen keilahalli, jossa myös mahdollisuus hohtokeilaukseen. Tutustu monipuolisiin keilailupaketteihin: www.hotelliaquarius.fi
Kalastus
Uudenkaupungin kaupungin omistamilla vesialueilla onkiminen ja pilkkiminen on sallittua maksutta. Uistimenheittoa, vetouistelua ja
verkkokalastusta varten on maksettava valtion
kalastuksenhoitomaksu: Maa- ja metsätalousministeriö/Nordea 166030-101496. Koko kalenterivuoden maksu on 22 euroa (voimassa
31.12. asti), 7 vuorokauden maksu 7 € (voimassa maksupäivästä alkaen). Verkkokalastusta
varten on ostettava verkkomerkki, hinta 6 €/
verkko/vuosi. Verkot on merkittävä lippumerkein. Muuta kalastusta varten on lunastettava
henkilökohtainen yleiskalastuslupa 6 €/vuosi.
Siian kelaonginnassa sekä vetouistelussa hinta
on 6 €/vapa/vuosi.
Verkko- ja yleiskalastuslupia voi lunastaa
matkailutoimistosta, Passarista sekä Uudenkaupungin karttapalvelusta, Välskärintie 2,
Kiipeilyseinä
Vakka-Suomen kiipeilijät ry
Sisäkiipeilyseinä Liikuntakeskus Saluksessa,
Mältintie 10. Tiedustelut ja varaukset
puh. 044 350 6188/Benjamin Laiho.
Kunto- ja hiihtoputki
VahterusRing Vakka-Suomen
Kuntoputki Oy
Liljalaaksonkatu 27, puh. 844 3939,
[email protected]
Radan pituus on noin 1 km. Hiihtoputkessa voi
hiihtää perinteisellä tai vapaalla hiihtotavalla, kävellä, juosta, yleisurheilla, rullaluistella,
jopa pyöräillä ihanneolosuhteissa. Meillä on
77
v i r k i s t y s - j a l i i k u n t a p a lv e l u i t a
myös Curling-rata sekä mahdollisuus ilmakivääriammuntaan (ampumahiihto). Aukioloajat
ja hintatiedot: www.kuntoputki.fi
Tiedustelut ja varaukset: Markus Rinne
0500 744 668 tai Jani Utrila 0400 978839.
www.jumissa.com
Kuntosalit
Melonta
Kuntostudio Naisvoima
Melontapiste
Koulukatu 7, puh. 0400 765 789, 842 3200.
Naisten viihtyisä kuntosali torin laidalla.
Kiertoharjoittelua ryhmässä tai yksilöllistä
treeniä laitteilla. Sopii sekä konkareille että
aloittelijoille.Kesällä myös ulkoliikuntatunteja. www.naisvoima.com
Kylänranta 7, Pyhäranta, Tied. ja varaukset
puh. 0440 550 540. [email protected].
www.melontapiste.fi
Kanoottien ja kajakkien vuokraus. Ohjatut
melontaretket yrityksille ja ryhmille.
Saunaillat ja kokoukset.
Liikuntakeskus Salus
Santtiorannan leirintäalue
Mältintie 10, puh. 841 5580.
Ryhmäliikunta, omaohjaus, kuntosali, spinning, salibandy, sulkapallo, tennis, kehonhuolto ja -hallinta. www.kuntosalus.fi
Kalalokkikuja 14, Uusikaupunki,
puh. 842 3862 (28.5.-4.9.).
[email protected].
Kanoottien ja kajakkien vuokraus.
Total Gym
Minigolf
Vuorikatu 3, puh. 044 545 0749.
[email protected]
Kuntosali ja ryhmäliikuntakeskus.
www.totalgym.fi
Hotelli Aquarius
Kullervontie 11, puh. 841 3123.
Uimahallin kuntosali
Polkupyörän vuokraus
Koulupolku 5,
puh. 8451 5433. Kesätauko 24.6.-21.8.
Matkailutoimistosta
Rauhankatu 10, voi vuokrata polkupyöriä.
Hinnat: 3 €/tunti, 15 €/päivä, 45 €/viikko.
Kalannin kuntosali
Urheilutie 2, avoinna syyskuusta toukokuun
loppuun.
Ratsastus
Lokalahden kuntosali
Erkontie 57, avoinna syyskuusta toukokuun
loppuun. Käytöstä sovittava nuoriso- ja liikuntatoimen kanssa puh. 8451 5303.
EKA-talli
Peteksentie 216, Kalanti as.
Puh 040 5571137/ Heidi Miettinen.
www.uusikaupunki.fi/~ponital
Ratsastustunteja, maastoratsastusta, kilpailuja, valmennuksia ja täysihoitopaikkoja maneesitallilla. Hyvät puitteet harrastaa ja valmentautua ympäri vuoden.
Pohitullin voimailusali
Pohjoistullitie 3, alakoulun yhteydessä. Käytöstä sovittava nuoriso- ja vapaa-aikatoimen
kanssa puh. 8451 5303.
Leikkipuistot
Sami Nurminen
Keskustan karttaan on merkitty L-kirjaimella
leikkipuistot. Leijonapuistossa on seikkailurata, LP Kaupunginlahden etelärannalla lähellä
Bonk-keskusta.
Kaivoistentie 67, Vinkkilä, Vehmaa.
Puh. 044 515 0279.
www.lounais-suomenkuljetus.fi
Maastoautosafarit
Skeittihalli Palikka
Rullalautailu
Suukarintie 2. Lisätiedot ja varaukset:
nuoriso- ja liikuntatoimi puh. 8451 5303.
Jumissa Ay
Elämyksellisiä maastoautosafareita ympärivuoden yksityisille ja yrityksille. Myös saunomismahdollisuus tilauksesta ryhmille.
Kivimäen kentän ulkoskeitti
Sijaitsee Kuntoputken keskellä
(kulku Liljalaaksonkadun pohjoispäästä)
78
v i r k i s t y s - j a l i i k u n t a p a lv e l u i t a
Lisätiedot: nuoriso- ja liikuntatoimi
puh. 8451 5303.
Varattavissa 1.5. - 30.9.
Varaukset puh. 044 343 4422.
Saunoja
Lautvesi
Paalamäentie 105, Uusikaupunki
Sundholmassa, meren rannalla
Saunaa hoitaa Haapaniemen kyläyhdistys
Varattavissa 2.5. - 31.10. Varaukset
puh. 0400 979 601.
Haiduksen saari
ryhmille tilauksesta puh. 0500 223 570,
Tmi Levoton Satama.
Hotelli Aquarius
Santalahti
Kullervontie 11 B, puh. 841 3123.
Lintuluoto 158, Pyhämaa, puh. 0440 999 030.
Saunaa hoitaa Pyhämaan VPK.
Viihtyisä 2011 valmistunut mökki kaikilla mukavuuksilla kuudelle hengelle meren rannalla.
Hotelli Lännentie
Levysepänkatu 1, puh. 845 6100.
Jumissa Ay
Taipaleenjärvi
Vehmaantie 1057, Kalanti. Puh. 0400 978 839
tai 0500 744 668. Sauna ja ruokailutilat ryhmille tilauksesta, myös maastoautosafareja.
Saunapolku 8, Kalanti.
Taipaleenjärven rannalla.
Saunaa hoitaa Kalannin Eteläkulman
Metsästysseura.
Varattavissa 2.5. - 30.9.
Varaukset p. 045 639 8981.
Lomakylä Merikoivula
Koivulantie 198, puh. 0440 872 875.
Majatalo Lepuuttaja
Pyhämaanraitti 33, puh. 0440 127 687
Saunat yleisessä käytössä
Nopperlan Narvilinna
Nopperlantie 1, Lokalahti. Puh. 040 5959 581,
[email protected]
Saunatilat 16 henkilölle, kylpyhulju 12 henk.
Tilauksesta ryhmille.
Haimio
Haimiontie 351, Uusikaupunki
Saunaa hoitaa Kalannin Jokisivun Ns ry
Auki 15.5. - 31.9. klo 8-22.
Santtiorannan leirintäalue
Kaukjärvi
Kalalokkikuja 14, puh. 842 3862 (28.5.-4.9.)
tai [email protected]
Kaukjärvenranta 8, Kalanti
Kaukjärven rannalla
Saunaa hoitavat HAKAVA ja Sairisten Pvy.
Auki 1.6. - 31.8. klo 12-22
Eräinenkari
Eräistenkarintie 31, Lokalahti.
Meren rannalla. Saunaa hoitaa Lokalahti–seura ry. Varattavissa koko vuoden.
Varaukset puh. 050 499 1159.
Haimion saunat
Lisätietoja saunoista netistä:
uusikaupunki.fi/asukkaille/nuoriso- ja liikuntapalvelut/virkistysalueiden saunat
Haimiontie 351, Uusikaupunki
Kalannissa, makeanveden altaan rannalla
Savusauna
Haimio / Metsälehto
Haiduksen saari
Saunaa hoitaa Vakka-Suomen Latu ry. Varattavissa 15.5. - 30.9.
Varaukset huhtikuusta alkaen arki-iltaisin
miel. klo 18-19 puh. 0440 755 789
ryhmille tilauksesta puh. 0500 223 570/Levoton Satama.
Heikkilän Raputilan savusauna
Saunaa hoitaa Kalannin Jokisivun Ns ry
Varattavissa 1.5. - 30.9. Varaukset
puh. 045 132 6524.
Alhontaantie 120, Uusikaupunki,
puh. 0400 532 124.
Savusauna ja saunatupa 15-20 henkilölle.
Uimalampi, kahvi- ja grillikatos.
Karparanta
Solarium
Haimio / pikkusauna
Karpankuja 27, Lokalahti
Järven rannalla
Saunaa hoitaa Pinipajun koulupiirin
kyläyhdistys
Liikuntakeskus Salus
Mältintie 10, puh. 841 5580
79
v i r k i s t y s - j a l i i k u n t a p a lv e l u i t a
Sukellus
Talviuinti
Avantouintia järjestetään Kalannissa Haimion
Metsälehdon saunalla ja Vapaasaunalla sekä
Kaukjärven saunalla. Lisätietoja nuoriso- ja
liikuntatoimesta, puh. 8451 5303.
Uudenkaupungin Sukelluskeskus Oy
Puh. 0440 906 371/Sauli Lalla,
[email protected] www.divecenter.fi
Sukelluselämyksiä tilauksesta ja järjestetyillä
retkillä Uudenkaupungin saaristossa. Laitesukelluskoulutuksia ja sukelluskokeiluja.
Välinevuokraus
Melontapiste, Pyhäranta
Sulkapallo
Tennis
Kylänranta 7, Pyhäranta, Tied. ja varaukset
puh. 0440 550 540. [email protected].
www.melontapiste.fi
Kanoottien ja kajakkien vuokraus ja myynti.
Ohjattuja melontaretkiä.
Tilattavissa myös sauna ja ruokailu.
Hotelli Aquarius
Polkupyörien vuokraus
Liikuntakeskus Salus
Mältintie 10, puh. 841 5580.
Kullervontie 11
puh. 841 3123. Kaksi ulkokenttää.
Matkailutoimisto, Rauhankatu 10.
Hinnat 3 €/tunti, 15 €/päivä, 45 €/viikko.
Pietolan tenniskentät
Venevuokraus
Tuulenhauki
Neljä asfalttikenttää vapaasti käytettävissä.
2 kpl Suomi 475Cat -veneitä, 15 hv Suzuki
perämoottorilla, gps/sonar, vapatelineet,
5 henkeä/vene. Lisäksi soutuvene Suomi
520 perämoottorilla.
Lisätietoja: puh. 0440 232 324
[email protected], www.tuulenhauki.fi
Vakka-Suomen sairaalan kentät
Varaukset ja avaimet Uudenkaupungin Golfklubi, Välskärintie 2 D.
Yksittäiset vuorot puh. 841 3060, vakiovuorot
puh. 050 306 0567.
Vesiurheiluvälineet
Santtiorannan leirintäalue
Liikuntakeskus Salus
Mältintie 10, puh. 841 5580, sisäkenttä.
Tietoja muista kentistä ja niiden varauksista
saa nuoriso- ja liikuntatoimesta,
puh. 8451 5303 tai matkailutoimisto,
puh. 8451 5209.
Kalalokkikuja 14, puh. 842 3862 (28.5.-4.9.)
tai [email protected]
Vuokrattavana vesiurheiluvälineitä mm. vesijettejä, kajakkeja, kanootteja, soutuveneitä
sekä rantaleluja.
Uinti
Vesijetit
HC-rent
Uimahalli
Vesijettien vuokrausta. Tiedustelut puh.
050 557 9130/Toni tai puh. 040 582 8275/Vesa.
www.hc-rent.fi
Koulupolku 5, puh. 8451 5433.
Uimahallin yhteydessä kahvio, kuntosali ja
judosali. Kesätauko 24.6.-21.8.
Uimarannat
Kustavi
Peterzéns vierassatama 1.5.-6.9.
Hiu, Hiuntie 214; Santtionranta, Kalalokkikuja 14; Karhuluoto, Lepäistentie 271; Lautvesi, Paalamäentie 105.
Kalannissa: Haimio, Haimiontie 351; Kaukjärvi, Kaukjärvenranta 8; Rohijärvi, Rohijärventie 212; Taipaleenjärvi, Saunapolku 8.
Lokalahdella: Eräinenkari, Eräistenkarintie
31; Karparanta, Karpankuja 27
Pyhämaassa: Raulio, Pyhämaantie 300;
Pyhämaa, Pyhämaanranta 37; Vintri,
Lyökintie 726.
Parattulan rantatie 16, Kustavi,
puh. 050 350 8346.
Polkupyörä- ja autovuokraus.
80
v i r k i s t y s - j a l i i k u n t a p a lv e l u i t a
Santtiorannan
Leirintäalue
★★★
Santtiorannan leirintäalue sijaitsee puistomaisen
kauniilla alueella meren
rannalla Uudessakaupungissa. Kaikki viihtyisän
kesäkaupungin monipuoliset palvelut ovat lähellä.
Torilta on leirintäalueelle
matkaa vain 1,5 km. Erinomainen sijainti palvelee
sekä saariston rauhasta
että kaupungin vilskeestä
nauttivia.
Santtiorannassa on
kuusi vuokramökkiä sekä
asuntovaunu- ja leirintäpaikkoja.
Rantasauna tilauksesta. Huoltorakennuksen
yhteydessä oleva kahvila
palvelee aamuvarhaisesta
iltamyöhään.
Lapsiystävällinen
uimaranta, leikkikenttä,
leikkimökki ja kalastusmahdollisuudet tuovat
koko perheelle iloisia kesämuistoja. Leirintäalueelta
voi vuokrata polkupyöriä.
Alueella on vesiurheilukeskus, josta voit vuokrata
mm. vesijettejä, kajakkeja,
kanootteja, soutuveneitä
sekä rantaleluja. Leiriytyjien käytössä on minigolfrata sekä pöytätennis.
SANTTIORANNAN LEIRINTÄALUE
Kalalokkikuja 14, Uusikaupunki
Avoinna 28.5.–4.9.2011, puh. 842 3862 (28.5.–4.9.)
Muulloin varaukset [email protected]
tai www.santtioranta-camping.fi
81
T E RV E T U L O A
NAUTTIMAAN
KESÄSTÄ MEREN
RANNALLA!
TÄ R K E I TÄ P A LVE L U I T A – HYVÄ T I ETÄÄ
Marita Kivelä
94
82
TÄ R K E I TÄ P A LVE L U I T A – HYVÄ T I ETÄÄ
TEBOIL UUSIKAUPUNKI
Tervetuloa
palvelevalle
huoltoasemalle
Kahvio
Myymälä
Pikapesu
Polttonesteet
Voiteluaineet
Nestekaasut
Varaosat, akut,
renkaat, tarvikkeet
Autoasi-autokorjaamo
Veikkaus
Teboil Uusikaupunki
Palvelemme:
Ylinenkatu 6, puh. 842 6000 Huoltamo ja kahvio
www.teboil.fi
ark. 6–20, la 8–18, su 9–18
83
t ä R K e I t ä P A Lv e L U I t A – h y v ä t I e t ä ä
Henkilökohtainen
palvelu voittaa
hienoimmankin nettisivun
Tervetuloa käymään!
Vakka-Suomen Lähivakuutus
Rauhankatu 6, UUSIKAUPUNKI
puh 02-8412777
Tul
kaffel
Tule ja nauti kupilliset monissa
kuppiloissa tms...
84
t ä R K e I t ä P A Lv e L U I t A – h y v ä t I e t ä ä
Autokorjaamo, huolto, myynti
ja varaosat
hyvä tietää, tärkeitä palveluita
Apteekit
Kanervan Autoliike Ky
Uudenkaupungin I Apteekki
Uudenkaupungin Uusi Apteekki
Kumputie 1, puh. 841 2556/ AD Autokorjaamo,
varaosat.
841 5056/teollisuusmyynti. Liike suljettu
11.-23.7.2011.
Alinenkatu 19, puh. 842 6100.
www.uginuusiapteekki.fi
Uudenkaupungin TB-Huolto
Alinenkatu 28, puh. 842 6200.
Autoasi-autokorjaamo. Ylinenkatu 6,
puh. 842 6000.
Avoinna arkisin klo 6-20, la 8-18, su 9-18. Varaosat, akut, renkaat, tarvikkeet. Pikapesu,
polttonesteet, voiteluaineet, nestekaasut.
www.teboil.fi
Kalannin sivuapteekki
Pankkitie 4, Kalanti, puh. 874 102.
Pyhärannan Lääkekaappi
Säästöpankin talo, Ristentie 15
puh. 823 6830.
Autonvuokraus ja myynti
Asunnon- ja kiinteistönvälittäjiä
Auto-Jusa
Sorvarintie 4 B,
puh. 841 8700, 0400 468 558.
www.vakkasuomenvaihtoautot.net/autojusa
JES Omakoti Oy/LKV
Alinenkatu 3, puh. 0400 750081. Ota yhteyttä,
ei kuluja ilman kauppaa. Laatua ja onnistumisia!
Lounais-Suomen kuljetus S. Nurminen/
Askaisten Auto Oy
Vakka-Suomen Kiinteistöspesialisti Oy
Puh. 044 515 0279, sami.nurminen@luukku.
com, www.lounais-suomenkuljetus.fi
Alinenkatu 22, puh. 841 8600, 0440 536 934.
[email protected]
Vahva kokemus kesämökkien, rantatonttien
ja asuntojen välittämisestä rannikko- ja saaristoalueella. Teemamme on ”Parempi kauppa
meidän kautta”. Nettiesittelymme
www.etuovi.com/spesialisti
Elokuvateatteri
Kuvala
Alinenkatu 16, puh. 0400 821 752.
www.kuvatahti.fi
Vakka-Suomen OP-Kiinteistökeskus Oy
Rantakatu 27, puh. 841 1600, www.opkk.fi
Ammattitaitoista kiinteistövälityspalvelua, erikoisalueena loma-asuntojen välitys.
Eläinlääkäri
Irkai Oy, Kaj Sittnikow
Asunnonvälityksen nettipäivystäjät
eläinlääketieteen tohtori, kirurgian dosentti.
Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri.
Ykskoivuntie 32, puh. 844 2589, 040
5324564. Vastaanottoa ajanvarauksella.
www.etuovi.com www.oikotie.fi
Autokatsastus
A-Katsastus Oy
Välttitie 7, puh. 075 323 2222.
Avoinna: ma-pe klo 9-17. www.a-katsastus.fi
85
TÄ R K E I TÄ P A LVE L U I T A – HYVÄ T I ETÄÄ
Uudenkaupungin TB-Huolto
Ensiapu, hätänumerot ja lääkäri
Ylinenk. 6, puh. 842 6000. Plussakortti. Veikkaus. Autoasi-autokorjaamo.
Yleinen hätänumero 112
Ambulanssi, palokunta, poliisi 112
Poliisi päivystys (ark. 8.-16.15, la klo 8-14,
su suljettu) 071 874 5255
Ensiapupoliklinikka puh. 314 1111
Yhteispäivystys Vakka-Suomen Sairaalassa
845 150 (ma-pe ja arkipyhien aattoina kello
16.00 - 22.00 sekä la-su ja pyhäpäivinä kello
10.00 - 20.00)
Meri- ja lentopelastus puh. 020 41000
Myrkytystietokeskus puh. (09) 471 977
Terveyskeskus, (ark. 8-16) Terveystie 4, 845 151
Terveyskeskus lääkärin ajavaraus ark. 8-15.30
puh. 8451 2400 (viesti automaattiin, soitto
samana päivänä takaisin)
TYKS Vakka-Suomen sairaala,
Terveystie 2, puh. 314 1000
Vakka-Suomen Lääkärikeskus Oy,
Koulukatu 1, puh. 848 2200
Yksityislääkäreiden ym. sairaanhoidon
palvelut.
Pyhämaan Kyläkauppa
Pyhämaanraitti 34, puh. 873 150.
Internet
Uudenkaupungin Internet-kotisivu:
http://uusikaupunki.fi
Internet asiakkaille
Matkailutoimisto ja yhteispalvelu Passari,
Rauhankatu 10
Uudenkaupungin kirjasto, Alinenkatu 34
Pakkahuoneen vierassatama, Pakkahuoneentori 2
Hotelli Aquarius, Kullervontie 11 B
Hotelli Lännentie, Levysepänkatu 1
Kahvila Anet, Alinenkatu 24
Kalannin kirjasto, Pankkitie 2
Orren Krouvi, Aittaranta 8-10
Kaatopaikka
Hevosajelut
Kaatopaikantie 50, puh. 841 2234.
Avoinna: ma-ke 8-16.30, to 8-18, pe 8-15.
Lounais-Suomen kuljetus S. Nurminen/
Askaisten Auto
Puh. 044 515 0279,
www.lounais-suomenkuljetus.fi
Kaivinkonepalvelu
Lounais-Suomen kuljetus S. Nurminen
Puh. 044 515 0279,
www.lounais-suomenkuljetus.fi
Hierontaa
Tmi Rami Virtanen
Ugin uimahalli, Koulupolku 5,
puh. 0500 780 300.
Kierrätyskeskus/ympäristöpaja
Huoltoasemat, tankkauspisteet, lämmitysöljyt
Kurjenpolku 3, puh. 841 2844. Käytetyn tavaran välitys, korjaustyöt. Paperin, pahvin,
lasin, metallin ja ongelmajätteiden vastaanotto.
Avoinna: ma, ti ja to 9-15.30, ke 10-17, pe 8-14.
Huolto Rengas Laiho (Neste)
Autotehtaankatu 9, puh. 842 4500.
Huolto, kaasut, Euromaster-rengasmyyntipiste.
Avoinna: ma-pe klo 7-17, la klo 8-14.
Kirjasto, lehtisali, Internet
Uudenkaupungin kirjasto
Alinenkatu 34. Puh. 8451 5382/neuvonta.
Internet ja Wlan-verkko tietotorilla.
Kirjasto avoinna: ma-pe klo 11-19.
Tietotori avoinna ma-pe klo 10-19.
ST 1 Uusikaupunki
Betorantie 2, kylmäasema. Lämmitysöljyt
edullisesti puh. 040 419 6678.
86
TÄ R K E I TÄ P A LVE L U I T A – HYVÄ T I ETÄÄ
Taksi
Talviaikana myös la klo 10-14 ja
aattoina klo 11-17.
[email protected]
uusikaupunki.fi/kirjasto
Rauhankatu 10 B, puh. (02) 106 0120.
Rautatie
Uuteenkaupunkiin ei ole henkilöjunaliikennettä.
Lähin rautatieasema on Turussa.
Kalannin kirjasto
Pankkitie 2, puh. 8451 5625.
Avoinna: ma, ti, to klo 13-19, ke, pe klo 10-16.
Lentokenttä
Kirjastoauto
Lähin lentokenttä on Turussa (80 km).
puh. 0500 946 166.
Aikataulu kotisivulla uusikaupunki.fi/kirjasto
ja kirjastoissa.
Kirjastoauto ei aja heinäkuussa.
Lounais-Suomen kuljetus S. Nurminen/
Askaisten auto
Puh. 044 515 0279,
[email protected]
Tilausliikennöinti, ajoneuvovuokraus, valmismatkat ym.
www.lounais-suomenkuljetus.fi
Kuljetuksia/Saaristokuljetuksia
Tmi Tapio Puonti
Kudilankuja 6, Kalanti, puh. 0400 822 816,
[email protected]
Tarjoamme mökkiläisille saaristoon tarvikkeiden, mökkipakettien ym kuljetusta.
Tyhjennämme jätevedet ja asennamme jätevesijärjestelmän. Puiden hakkuut ja kuljetukset mantereelle. Käytössä traktori +
peräkärryt, kaivinkoneet ja metsäkoneet.
Lippupalvelun myyntipiste
Kulttuurikeskus Cruselli
Lääkäri
Kullervontie 11 A, puh. 8451 5441. Näyttelyja kokoustilat sekä teatteri. Sijainti samassa
rakennuksessa hotelli Aquariuksen kanssa.
Crusellin tilojen varaus kulttuuritoimistosta,
puh. 8451 5302/Rauno Melos. Näyttelyjen varaukset puh. 8451 5399/museo.
Vakka-Suomen Lääkärikeskus Oy
Valtakunnallisen Lippupalvelun lippukauppa
toimii matkailutoimistossa, Rauhankatu 10.
Myös Crusell-viikon konserttiliput myydään
Lippupalvelun kautta. Lippupalvelun lahjakortti on mainio lahjaidea. www.lippupalvelu.fi
Koulukatu 1, puh. 848 2200.
Lääkäripalvelut, muut sairaanhoitoon liittyvät
palvelut.
Löytöeläimet
Kulttuuri- ja Crusell-viikon toimisto
Tmi Terve Tassu
Rauhankatu 10, puh. 8451 5301, 8451 5302
sähköposti:
[email protected].
Liikenne
Päivystävä numero 045 675 7395/
Kirsi Saarnio.
Tmi Terve Tassuun voi toimittaa löydetyt
lemmikkipieneläimet Uudestakaupungista ja
Laitilasta.
Bussiliikenne
Kadonneiden koirien etsintäpalvelu
Bussit Turkuun/Turusta kulkevat lähes tunnin välein. Turussa on jatkoyhteys Helsinkiin/
Helsingistä.
Bussiyhteys Raumalle ajetaan joko Laitilan tai
Pyhärannan kautta.
puh. 040 761 7999/Mari Tonteri.
www.etsijakoiraliitto.fi
Löytötavarat
Matkahuolto
Poliisilaitos
Rauhankatu, linja-autoasema, puh. 841 8228
www.matkahuolto.fi
Välskärintie 2 C, puh. 071 874 5255.
ma-pe klo 8-16.15.
87
TÄ R K E I TÄ P A LVE L U I T A – HYVÄ T I ETÄÄ
Matkahuolto
Pankit, valuutanvaihto
Uudenkaupungin matkahuoltoasiamies
Kalannin Säästöpankki
Rauhankatu, linja-autoasema, puh. 841 8228
Linja-autoliput, sarjakortit, bussirahti kaikkialle Suomeen.
Avoinna: ma-pe klo 9-17.
Matkatoimisto
Uusikaupunki, Alinenkatu 26,
puh. 010 841 5850
Kalanti, Pankkitie 4, puh. 010 841 5900
Laitila, Vihtorinkatu 14, puh. 010 841 5870
Taivassalo, Keskustie 13, puh. 010 841 5890
Vehmaa, Vinkkiläntie 26, puh. 010 841 5880
www.saastopankki.fi/kalanninsp
Matka Galleria Oy
Lokalahden Osuuspankki
Alinenkatu 21, puh. 848 3800.
Avoinna ma-pe klo 8.30 - 17.30
Täyden palvelun matkatoimisto.
[email protected]
www.matkagalleria.fi
Erkontie 16, puh. 842 5500
www.op.fi
Mökkitalkkari
Vakka-Suomen Osuuspankki
Nordea
Alinenkatu 36, puh. 0200 3000.
www.nordea.fi
Uusikaupunki, Koulukatu 1, puh. 84 111
Laitila, Keskuskatu 20, puh. 84 111
Kalanti, Pankkitie 3, puh. 841 111
Kustavi, Kivimaantie 20, puh. 841 111
www.op.fi
Lounais-Suomen kuljetus S. Nurminen
Puh. 044 515 0279,
[email protected]
www.lounais-suomenkuljetus.com
Pihanhoito ja mökinhuoltopalvelu
Otto-automaatit
Rautian mökkitalkkari
Apua esim. puun kaatamiseen, pihan kunnostukseen, pieneen nikkarointiin tai remonttiin.
Tiedustelut Tommi Aaltonen
puh. 050 567 1279.
Ketunkalliontie 1
Koulukatu 1
Rauhankatu 4
Lokalahti, Erkontie 16
Kalanti, Pankkitie 3
Paikallislehdet
Parturi-kampaamoja
Aluesanomat
Alinenkatu 12, puh. 841 3500.
Ilmestyy keskiviikkoisin (ei heinäkuussa).
Kaupunkilehti, ilmaisjakelu.
Jakelualue: Uusikaupunki, Laitila, Pyhäranta
ja Vehmaa.
www.aluesanomat.fi
Kampaamo Aideko
Alinenkatu 38, puh. 842 1636, 050 410 9541.
[email protected], www.aideko.fi
Kampaamopalvelut, meikkaukset, tuotemyynti.
Uudenkaupungin Sanomat
Parturi-kampaamo Bianko
Alinenkatu 29, puh. 588 8300. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
www.uudenkaupunginsanomat.fi
Koulukatu 5, puh. 0440 450 850,
[email protected]
Joustavat aukioloajat.
Vakka-Suomen Sanomat
Parturi-kampaamo Hiusholvi
Rauhankatu 8 A, puh. 842 6300. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin.
www.vakka.fi
Sorvakon-rantatie 4, puh. 841 6306,
0440 822 533. Parturi- ja kampaamopalveluiden lisäksi intialaista päähierontaa. Joustavat
aukioloajat. Tervetuloa!
88
TÄ R K E I TÄ P A LVE L U I T A – HYVÄ T I ETÄÄ
Pesula
Siivouspalvelu
Pikapesula Kempika
Lokalahden kotityöpalvelu
Liljalaaksonkatu 14, puh. 842 4203. Pikapesulapalvelut, kemiallinen-, emulsio- ja vesipesu.
Tuo aamulla, nouda illalla. Avoinna:
ma-pe klo 9-17.30. www.kempika.com
Pinipajuntie 78, Lokalahti. Puh. 040 7567014.
Koti- ja yrityssiivousta.
[email protected],
[email protected].
Suutari ja avainpalvelu
Pihatyöt
Suutari ja avainpaja Väärti Oy
V-S Pihakivi Oy
Linja-autoasema (torin reunalla), puh. 044
5022426. Valikoimiimme kuuluvat monipuoliset suutaripalvelut, avainten valmistus, teroituspalvelu sekä tarvikemyynti.
Hiuntie 329. Puh. 040 5033718/Sauli Suvitie,
[email protected],
www.kiviasennus.com
Betoni- ja graniittikiviasennukset, piha- ja
vihertyöt, salaoja - ym. maanrakennustyöt.
Panostus- ja louhintatyöt.
Taksi
Uudenkaupungin taksiasema
Polkupyörä- ja konehuolto
Ugin Pyörä
Rauhankatu 10 B,
puh. 106 0120 Huom. suuntanumero 02 matkapuhelimesta soitettaessa.
Sepänkatu 4, puh. 842 1110.
Polkupyörät, varaosat, huollot. Moottorisahat,
ruohonleikkurit, varaosia, tarvikkeita.
Lounais-Suomen kuljetus
S. Nurminen/Askaisten auto
Puh. 044 515 0279,
[email protected]
Tilausliikennöinti.
www.lounais-suomenkuljetus.fi
Puuseppä
Puuseppä Burtsi
Kirkkokatu 21 B, puh. 044 363 4136/Boris
Sinilaakso. Uniikkituotteita massiivipuusta,
myös ulkolaiset puulaadut. Pienimuotoinen
myymälä, lisäksi opetus- ja neuvontapalvelu.
[email protected]. www.puuseppaburtsi.fi
Vakuutusyhtiö
OP-Pohjola-ryhmä
Uusikaupunki, Koulukatu 1, puh. 84111
Laitila, Keskuskatu 20, puh. 84111
Kalanti, Pankkitie 3, puh. 84111
Kustavi, Kivimaantie 20, puh. 84111
www.op.fi
Pysäköinti
Uudessakaupungissa pysäköinti on maksutonta eikä täällä ole käytössä myöskään pysäköintikiekkoa. Aikarajoitukset kannattaa
huomioida.
Vakka-Suomen Lähivakuutus
Rauhankatu 6, puh. 841 2777
Henkilökohtainen, palveleva vakuutusyhtiö.
Linja-autopysäköinti
Warma-uunit
Keskusta-alueen karttaan on merkitty P-kirjaimella muutamia isoja pysäköintialueita, joissa on yleensä tilaa linja-autojen pysäköintiin.
Lokalahdentie 1, puh. 844 1576.
Uusikaupunkilaiset takat, liedet ja kaakeliuunit koteihin ja vapaa-ajan asuntoihin.
www.warmauunit.com
89
t ä R K e I t ä P A Lv e L U I t A – h y v ä t I e t ä ä
Virastoja ja viranomaisia
Poliisi
Välskärintie 2 C.
Palvelupäivystys (ark. 8.-16.15, la klo 8-14,
su suljettu) puh. 071 874 5255
Toimisto (lupa-asiat) ma-pe klo 9-16.15
puh. 071 874 5235
Kaupungin virastotalo Mörne
Välskärintie 2 C, puh. 845 151.
Edunvalvonta,
Alinenkatu 26, puh. 010 365 2481,
010 365 2482.
Posti
Rauhankatu 4.
Kela
Vakka-Suomenkatu 7, puh. 020 635 9970.
Rakennusluvat ja -valvonta
Välskärintie 2 C, puh. 8451 5297.
Kirkkoherranvirasto/Seurakuntakeskus
Koulukatu 6, puh. 840 4100.
Satamatoimisto
Käräjäoikeus
Satamantie 9, puh. 8451 5299.
Kanslia Turussa, Sairashuoneenkatu 2-4,
Turku, puh. 010 364 6200.
Istunnot, Rauhankatu 4, Uusikaupunki.
Työ- ja elinkeinotoimisto
Maistraatti
Välskärintie 2 C, puh. 010 362 6400.
Välskärintie 2 C, puh. *071 874 1000
Verotoimisto
Oikeusaputoimisto
Alinenkatu 36, puh. 521 211
Rauman oikeusaputoimisto, Ugin sivutoimisto,
Sepänkatu 3, 2. krs. puh. 010 366 0480.
Yhteispalvelu Passari
Koulukatu 7, puh. *010 604 0186.
Ulosotto
Rauhankatu 10, matkailutoimiston
yhteydessä, puh. 8451 5500.
Hätänumero
112 (poliisi, pelastuslaitos, ambulanssi)
Yleisö-WC
Pelastuslaitos
Liljalaaksonkatu 25, puh. 2633 1505.
Kauppatorilla Hesburger-rakennuksessa.
Sisäänkäynti Koulukadun puolelta.
Maksu 0,20 €.
Pieni murresanasto
matkailijalle
(Pikkane murresanastontapane turistei varte)
Kiitos = Kiitoksi pali
mittän tori missä ol?
Hyvää huomenta = Kuarsasink mää?
Onko tapahtumaan vielä lippuja? =
Kyl teijäm piljetit o varmasten kaik jo
myytty?
Hyvää päivää = Päivä-päivä
Voitteko ottaa valokuvan meistä ja täsSaisinko laskun? = Mää vissinki sit
tä kauniista maisemasta? = Otaisisik
maksasissi?
tee täl kameral yhren kuva meist ja
saa tualt takkaki jotta näkky?
Olette kovin ystävällinen. = Tee olettaMilloin lähtee seuraava risteily saaris- kin kovi luanikas, sikses.
toon? = Olissik joku paat lährös,
et pääsis saarehe?
Koska tämä rakennus on valmistunut? = Kuin kauan tämä pytink om
pystös ollu?
Tulen mielelläni pian uudelleen. = Sitä
voisis kyl tul joskus vaik uurestaski.
SANASTON KÄÄNS MELANKOLAUS-VELJESKUNT.
Missä päin on kauppatori? = Ei tääl
90
Meren
rannalla
keskustan
tuntumassa
Hae
hohtoa
päivääsi...
...ja herkuttelua
tunnelmallisessa
perheravintolassamme.
Hotelli Aquarius, Kullervontie 11,
Uusikaupunki, p. 02 8413 123
www.hotelliaquarius.fi
[email protected]
92